”Et ehkä arvaakaan, kuinka onnekas olet”

Tämän vuoden heinäkuussa naimisiin menostamme tuli kuluneeksi viisi vuotta ja vietimme rakkaan vaimoni kanssa puuhäitä. Hääpäivänä aukaisimme häissämme sinetöidyn laatikon, joka sisälsi häävieraiden meille viisi vuotta sitten tulevaisuuteen kirjoittamat tervehdykset. Tervehdyksissä meidän ennustettiin olevan yhä onnellisia ja toisiimme rakastuneita, asuvan omassa ihanassa kodissa ja juhlistavan hääpäiväämme ulkomaan matkalla – moni osuikin ennustuksineen siis oikeaan! Yksi lähes kaikissa tervehdyksissä toistunut ennuste osaltamme ei ole kuitenkaan toteutunut. Vielä yli viisi vuotta häidemme ja lapsitoiveen olemassa olon jälkeen olemme yhä lapsettomia.

Tiesitkö, että joka viides suomalainen kohtaa lapsettomuutta jossain kohtaa elämäänsä? Entä tiesitkö sitä, että yhä tehokkaammiksi kehitetyistä lapsettomuushoidoista huolimatta noin 20 % jää lopulta, hoidoista huolimatta, lapsettomaksi? Tai tiesitkö sitä, että lapsettomuus on sen kohdanneelle elämän yksi suurimmista, useille jopa se kaikkein suurin kriisi?

Lapsettomuuden on sanottu joskus olevan sama asia kuin läheisen menettäminen. Toki näillä kahdella on se ero, että lapseton joutuu kohtamaan saman surun kerran kuussa. Yli viisi vuotta. Se on yli kuusikymmentä kuukautta. Yli kuusikymmentä musertavaa tietoa siitä, ettemme onnistuneet tälläkään kertaa.

Lapsettomuus on sen kohdanneelle usein erittäin vaikea ja arka asia. Emmehän ole itsekään tuoneet asiaa esille näiden kuluneiden viiden vuoden aikana. Melkein kaksituhatta vuorokautta olemme pitäneet asian pitkälti omana tietonamme ja surreet asiaa toisiimme ja vain läheisimpiimme turvautuen. “Lapsettomuus koskettaa ihmisen kaikkein yksityisimpiä asioita, seksuaalisuutta ja lisääntymistä, eikä niistä ole helppo puhua.”, tietää lapsettomien yhdistys Simpukka ry. Simpukka tietää myös sen, kuinka lapseton “kokee syyllisyyttä, vihaa ja esittää ‘Miksi meille kävi näin? Miksi juuri minä?’ -kysymyksiä.”

Olemme käsitelleet lapsettomuuden suruamme lukuisin eri tavoin. Osa keinoista toimii paremmin kuin toiset ja myös meidän kahden välillä on tässä eroja. Mikään, ei mikään tässä maailmassa tule kuitenkaan koskaan poistamaan minusta tai rakkaasta vaimostani sitä lapsettomuuden armotonta taakkaa, jonka kohtalon meille tuomiin syövereihin olemme näiden vuosien aikana vajonneet. Ei edes se mahdollinen lapsi, jota edelleen, tänäkin päivänä, tyhjään syliimme niin valtavan kovasti toivomme ja minkä puolesta tekisimme mitä vain.

Tänään käytämme yhden todella kauan harkitun keinon tuskamme lieventämiseksi. Tänään teemme lapsettomuudestamme lopullisesti julkista tämän kirjoituksen ja sen kirjoittamisen aikana valutettujen kyynelten myötä. Tänään olemme taas vähän rohkeampia ja vahvempia kohtaamaan sen, mitä tulevaisuus meille antaa.

Toivon tämän kirjoituksen pysäyttävän mahdollisimman monet teistä hetkeksi. Lapsia ei tehdä, lapsia saadaan. Ole varovainen kysymystesi ja naljailujesi kanssa. Puheesi kohde on voinut yrittää lasta jo vuosia. Jos tiedät tai tunnet lapsettoman, kysy häneltä toisinaan, kuinka hän voi. Jos olet niin onnekas, että olet saanut lapsen tai lapsia, pysähdy hetkeksi miettimään tilannettasi. Et ehkä arvaakaan, kuinka onnekas olet.

 

Antti

Kirjoittaja on tahattomasti lapseton mies, joka päätti helpottaa omaa taakkaansa kertomalla avoimesti kokemuksestaan.

Posted in:

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.