Perheen perustaminen
Lapseton ei ole perheetön
Pelko yksin jäämisestä ja perheettömyydestä on lapsettomuuden kriisin keskeinen huoli. Kuka on perheellinen ja kuka perheetön?Perheen käsite on moninainen, ja se vaihtelee kulttuureittain ja aikakausittain. Yhteistä erilaisille määritelmille on perheen rakentuminen pitkäaikaisen kiintymyssuhteen varaan. Lapseton ei siis ole perheetön. Perhe voi muodostua kahdesta tai useammasta tahosta, jotka välittävät toisistaan ja haluavat elää yhdessä ja huolehtia toisistaan. Sitä, ovatko tämän yhteisön jäsenet puolisoita vai ystäviä, aikuisia, lapsia tai lemmikkejä, ei voi kattavasti määritellä. Jokainen luo perheensä omilla ehdoillaan.
Lapsiperhe lapsettomalle
Mikäli syystä tai toisesta biologista lasta ei synny, on päätettävä, halutaanko unelmaa lapsesta tavoitella toisin keinoin. Monille seuraava askel ovat hedelmöityshoidot. Yksin tai kaksin elävät voivat löytää uusia unelmia ja tavoitteita sekä elää täyttä elämää ilman omaa lasta. Toisille läheiset suhteet sukulaisten ja ystävien lapsiin tai omiin kummilapsiin tuovat kaivatun ”lapsilisän” elämään. Sijaisvanhemmuus on yleistyvä tapa tarjota rakkautta ja kotiympäristö pienelle ihmiselle. Oma lapsi voi löytää tiensä perheeseen myös adoption kautta.Hedelmöityshoidot
- Suomessa tehtiin vuonna 2007 noin 13 300 hedelmöityshoitoa, joista kaksi kolmasosaa oli koeputkihedelmöityksiä tai pakastetun alkion siirtoja. Lapsen syntymään johti noin joka viides koeputkihedelmöitys tai pakastetun alkion siirto ja 9 prosenttia keinohedelmöityksistä- Hedelmöityshoitoja ovat hormonihoidot (esim. ovulaation induktio), inseminaatio ja koeputkihedelmöitys eli IVF ja sen sovellus ICSI. Hoitoja voidaan tehdä omilla tai luovutetuilla sukusoluilla.
- Suomessa syntyi vuonna 2006 hieman alle 2000 lasta hedelmöityshoidoista
Sijaisvanhemmuus
- Kun biologisilla vanhemmilla on vaikeuksia tarjota lapselleen turvallinen ja tasapainoinen elinympäristö, voidaan lapsi sijoittaa kodin ulkopuolelle, laitos- tai perhehoitoon.- Perhehoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden kokea vakaata perhe-elämää sekä luoda läheisiä ihmissuhteita.
- Lasten sijaisvanhemmuuksia on erimittaisia sekä esimerkiksi lomitus- ja tukiperhetoimintaa.
- Sijaisvanhemmat koulutetaan eikä heiltä edellytetä tiettyä koulutus- tai työtaustaa. Sijaisvanhempi voi olla myös lapsen sukulainen tai muu läheinen.
- Vuonna 2008 Suomessa oli 16608 kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta, joista sijaisperheisiin oli sijoitettu vain 5500.
Adoptio (lapseksiottaminen)
- Suomessa adoptiohakijan tulee olla 25 vuotta täyttänyt.- Adoptoida voi yksin tai yhdessä aviopuolison kanssa. Avoliitossa elävät eivät voi adoptoida yhdessä.
- Yläikärajaa ei varsinaisesti ole laissa määritelty, mutta käytännössä adoptiovanhemmilla ja lapsella saa olla korkeintaan 40–45 vuotta ikäeroa.
- Suomessa adoptoidaan vuosittain noin 50 vauvaikäistä lasta. Lisäksi tapahtuu jonkin verran perheen sisäisiä tai sijaislapsen adoptioita.
- Ulkomailta Suomeen adoptoidaan vuosittain noin 200-250 lasta. Suomeen eniten on tullut lapsia Venäjältä, Kiinasta, Thaimaasta ja Kolumbiasta.
- Adoptiota säätelee suomalainen lainsäädäntö ja kansainvälisten adoptioiden osalta myös lapsen syntymämaan laki sekä YK:n lasten oikeuksien sopimus ja Haagin sopimus.
Takaisin ylös