Vanha keskustelufoorumi
Lapsettomuus | Kaksin tai yksin | Lapselliset

piika | 12.05.2010 07:17

Tervetuloa uusille. Lohdutushali Rinsulle :(

Täytyypä kertoa, ettei vielä ikinä ole äitienpäivä saanut noin surulliseksi kuin mitä nyt.. Ensin anoppilassa kuulin kauhukseni että mieheni veljen raskaana oleva tyttöystävä on tulossa sinne samaan aikaan kuin mekin - minä kun olen onnistuneesti vältellyt häntä koko talven. Tiedän olevani ihan kamala, mutta en jaksanut noteerata tyttöä mitenkään. En vain jaksanut katsoa hänen kasvanutta vatsaa! Olin kuitenkin jo tämän tytön saapumisesta hysteerian partaalla, kun miehen siskontyttö (5v) tokaisee miehelleni "ei teillä ole lapsia, älä komenna mua!". Iski niin lujaa sydämeen tuo "eiteilläolelapsia" :( Ja vielä illalla sain kuulla kuinka mieheni mummu oli antanut anopille ja mieheni siskolle ruusut, koska he ovat äitejä. Kyllä kirpas.

Äitienpäivän kurjuus on sitten purkautunut pieninä paloina pitkin viikkoa. Paha mieli koko ajan. Harmittaa myös ettei edes oma äitini ole kysynyt kuinka meidän ensimmäinen hoito meni.. Inssin jälkeen menkat tuli melkeen päivälleen. Ensi viikolla olisi suunnitelmissa toinen inssi, saa nähdä pilaako tuleva viikonloppu koko jutun. Ei oikein muutenkaan ole suuria odotuksia noita inssejä kohtaan, niin pieni onnistumisprosentti, miksi se omalle kohdalle sattuisi!

Jospa aurinko paistais loppuviikon vähän risukasaan, jossa synkistelen. Aurinkoa kaikille muillekin.

Olen väsynyt...

RemppaEmppa | 12.05.2010 11:52

Meillä yritetään lasta, pientä ihmistä yhdessä tehdä. Ei vaan onnistu. Ei millään... :(. Minä olen iältäni 24v ja mieheni 28v. Miehen sperma kunnossa, mulla pco-tyyppiset munasarjat. Clomifenit saan syksyllä sikäli mikäli saan painoa siihen mennessä putoamaan -10kg.

Syy miksi kirjoitan tänne, on ehkä itsellenikin hieman hämärän peitossa. Olen vain niin väsynyt. Jatkuvasti toivotaan, että josko nyt, josko tässä kuussa menkat ei alkaisikaan. Mutta aina ne alkavat. Olen itkenyt ja parkunut asian takia, mieskin tuntuu surulliselta. Mutta emme me puhu tästä yhdessä. Kenties emme osaa, kenties emme halua... Sydämessä on suuri suru tästä kaikesta johtuen.

Meillä on kodin remonttikin kesken.Tätä remonttia on jatkunut jo 9kk. Pikkuhiljaa loppu alkaa jo onneksi häämöttää.

Mutta minä olen väsynyt, olen aivan lopussa.

Olen nuoruudessani selvinnyt masennuksen syövereistä, mutta nyt pelkään putoavani siihen suohon uudestaan. Enkä pelkää masennusta itseään, vaan sitä että enää en taitaisi sieltä ylös päästäkään.

Olen jatkuvasti väsynyt, vaikka nukunkin yöt ihan niinkuin ennenkin. Tuntuu vaan ettei tämä väsymys lähde nukkumalla. Miehen kanssa me aina vaan riidellään. Mitään muuta ei enää tehdäkään. Huudetaan toisillemme.

Minä en enää taida jaksaa.

Uusi täällä

Orvokki | 12.05.2010 10:31

En edes tiedä olenko oikeassa paikassa, kun lueskelin muiden kertomuksia, omat ongelmat tuntu aika pieniltä... mutta päätimpä yrittää kuitenkin, kun tuntuu ettei lähipiiristä täyttä ymmärrystä löydy.

Tässä tarinani lyhykäisyydessään.. Olen 28-vuotias ja olemme yrittäneet lasta puolitoista vuotta, tuloksena viime kesäkuussa np-ultrassa todettu tuulimuna ja marraskuussa myöskin np-ultrassa todettu 8+3 vko:lla tapahtunut keskenmeno. Molemmista lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen jouduttu tekemään vielä kaavinta, kun raskausmateriaali ei ole tullut kokonaan ulos. Nyt kuukautiset melkein kokonaan loppuneet viimeisen kaavinnan jälkeen..Yhden hormonikuurin söin josta ei apua ollut. Eilen kävin lääkärissä (jossa odotellessa lueskelin lehteä, josta löysin tämä sivuston :) ) ja ainakaan kiinnikkeitä ei kohdusta löytynyt, joten määräsi vahvempaa hormonia ja verikokeisiin sekä miehen siemenneste-analyysiin.

Toivoton en ole, vielä, mutta toisiaan ahdistaa tuo lähipiirin suhtautuminen tilanteeseen, esim. saimme kutsun vapun viettoon mökkireissulle, jossa meidän lisäksi olisi ollut kaksi pariskuntaa, joista molemmat odottavat esikoistaan. Toinen naisista tietää historiani tarkalleen.. Minua ei myöskään lohduta se että joku sanoo että, no sen ei ollut nyt tarkoitus syntyä, tai että luonto hoitaa "virheelliset" yksilöt pois, että siinä oli jotain vikaa. Olen tarkoituksella alkanut välttää tiettyjen ihmisten seuraa, ehkä itseäni suojellakseni? Totuushan on ettei voi ymmärtää, vaikka niin väittäisikin, miltä keskenmenon ja lapsettomuuden kokeneesta tuntuu, ellei ole sitä itse kokenut. Arvostan ystävieni empatiaa, mutta samalla ajattelen että sulla ei kyllä ole hajuakaan siitä mitä mä tunnen. Siksi kirjoitan tänne, te tiedätte :)

unelma68 | 11.05.2010 08:07

Rinsu: Olen todella, todella pahoillani. Voimia ja jaksamista sinulle, ISO HALAUS!!!
Punapää: Pahoillani myös sinun puolesta, voimia!
Tervetuloa myös minun puolesta uudet "kanssasisaret".
Tinka: kiitos sinulle:)

Olen todella, todella väsynyt. Luget väsyttää aivan kamalasti ja tietysti tämä kaikki muukin.
Huomisen, kun jaksaa porskuttaa vielä töissä niin sitten saa relata pitkän viikonlopun.

Aurinkoista viikon jatkoa ja jaksamista kaikille :))

Unelma68

Rinsu | 11.05.2010 03:25

Kävi niin huonosti että raskaus meni kesken =( Johan se nyt oliski ollu liian hyvää ollakseen totta. Kävin tänään ultrassa, eikä näkyny sikiöö tai ees mitään siihen viittaavaa. Tietysti voi olla kohdunulkoinen, mutta lääkäri sano, että mikään ei viittaa siihen.
Ei jaksa ees ajatella uutta hoitoo..Luojan kiitos on kesätauko tulossa klinikalle ja tekee se hyvää ittellekkin. Ei oikein tiä et mitä tekis..Ei kyl tekis mieli yhtään alottaa tätä rumbaa alusta..

punapää | 11.05.2010 08:40

Tervetuloa kaikille uusille!
Meillä siis 2.IVF:n 1. PAS oli nega. En ehtinyt edes testauspäivään asti, kun jo tulva tuli. Viime viikko oli tosi vaikea viikko mulle...äitienpäiväkin kaiken lisäksi ja joka paikassa toitotettiin äideistä jotakin. Postitiivista oli eka vertaistukitapaaminen...oli uskomattoman rentouttavaa puhua omista tuntemuksista ihmisten kanssa, jotka oikeesti tajuaa miltä musta tuntuu...

Tänään sain energiaa soitella klinikalle "miten jatketaan" -puhelun. Yksi alkio on pakkasessa ja se yritetään saada siirrettäväksi tässä kierrossa. Kummallakaan aikasemmalla sulatuskerralla ei oo läheskään kaikki alkiot selvinny sulatuksessa, joten pahoin pelkään, että yhtä ei päästä siirtämään. Mutta mitäs tässä enää muuta on jäljellä kuin toivo? Kun toivo hiipuu, ei enää ole mitään. Joten sillä mennään.

Oma tarinani

madde86 | 09.05.2010 10:50

Nainen, 24-vuotias.
Lapsenyrittämistä takana: 4 vuotta.
Miehiä elämässäni tuona aikana: Neljäs meneillään.
Syy: Miehet eivät kestä lapsettomuuttani.
Tutkimukset: Mua tutkittiin huhtikuu 2006 - maaliskuu 2007.
Silloista avomiestäni ei tutkittu ja kunnes hän sai lähetteen omaan tutkimukseensa tammikuussa 2007, halusi eron.
Tuloksena: Keskenmeno 25.4.2009 rv 10+1 -silloin yritetty siis kolme vuotta.
Jälkivuoto kesti 11viikkoa, Taysista annettiin lähete keskenmenoyönä, että jatkotutkimukset aloitetaan heti jälkitarkastuksen jälkeen paikkakuntani terveyskeskuksessa.
Mitään ei kuitenkaan täällä osattu tehdä mulle keskenmenon jälkeen, ihmeteltiin vaan kuinka jälkivuoto voi kestää noin pitkään ja niin runsaana, hemoglobiini helkutin alhainen ja koko ajan jouduin oleen sairaslomalla kipujen vuoksi. Mitään ei kuitenkaan tehty eikä suostuttu antamaan lähetettä Taysiin, jossa alettiin olla kaavinnan kannalla 9viikkoa keskenmenon jälkeen...
Silloinen avomies, lapseni isä ei hyväksynyt keskenmenoa, syytti mua kaikesta eikä myönnä tänä päivänäkään, että lapsi olisi ollut hänen...

Tulos: Tänä päivänä kahden pienen (2v9kk ja 1v3kk) pojan äitipuoli.
Vaikea masennus, masennuslääkkeet, terapiassa kerran kahdessa viikossa ja itsemurha-ajatuksia vieläkin turhan usein...

ribjork | 09.05.2010 05:16

Ajattelin tulla myös tänne mukaan. Hieman taustaa: Olen pian 37-vuotias uusperheen äitipuoli ja haaveissa on ollut yhteinen lapsi mieheni kanssa. Viime vuonna sain kolme keskenmenoa ja verikokeista sitten llöydettiinkin APC-poikkeama... Nyt on yritystä ollut koko alkuvuosi mutta vielä ei ole tärpännyt. Toisaalta vähän pelottaa ajatus verenohennuslääkkeen pistämisestä raskauden aikana ja toisaalta olen valmistautunut siihenkin että kyse onkin jostain muusta. Eli että kroppani ei sittenkään kykene kantamaan lasta. Mieheni pojat ovat murkkuikäisiä ja erittäin mukavia. Olen asunut yhdessä tämän poppoon kanssa nyt neljä vuotta. Mutta onhan se oma lapsi haaveissa...
Onko täällä muita joilla olisi tuo APC?

Heippis kaikille!

nanna83 | 09.05.2010 12:34

Uutena jäsenenä ajattelin kirjoitella. Olen 27vuotias nainen ja mieheni kanssa lapsettomuutta takana 3 vuotta kutakuinkin. Käymme julkisella puolella lapsettomuushoidoissa ja toisesta inseminaatiosta rakskaaksi tulin, mutta meni kesken rv 9. Nyt hoitoja takana yhteensä 5. Oon tosi surullinen vieläkin siitä keskenmenosta, toki olen asian kanssa oppinut elämään, mutta välillä sitä havahtuu, että nyt sitä olis näin ja näin pitkällä...

Tuntuu, että katkeroidun entistä enemmän ihmisiä kohtaan jotka saavat lapsia ja joille se on helppoa. Pahin pelko tietysti on se, että jäädään kokonaan lapsettomiksi. Varsinkin näin äitienpäivänä tuntuu todella ahdistavalta kun facebookissakin kaikki vaan hehkuttavat äitiyttään.

Helpottavaa oli kyllä palstalta lueskella että muutkin ajattelevat samalla tavalla enkä tosiaan ole yksin :)

Tervehdys

Nannuskainen | 08.05.2010 09:00

Olen uusi jäsen täällä, 35-vuotias nainen, eronnut ja lapseton. Vuodesta toiseen yritimme mieheni kanssa lasta mutta aina kokeaksemme pettymyksen uudestaan ja uudestaan, keskenmenoja on takana 6.
Lääkäreissä ja tutkimuksissa juostu, kaikki oli kunnossa eikä syytä löydetty. Munasarjoissa ei mitään vikaa, kierto säännöllinen ja limakalvotkin ok. Raskaus ei vain etene viikosta 16 pidemmälle. Kaikki keskenmenot tapahtuneet viikkojen 13-16 aikana.
Eron kävin läpi viime vuonna ja nyt yksin elelen sekä ihmettelen maailmaa sekä elämää.
Olen kärsinyt sekä kärsin edelleen joidenkin omaisten/läheisten mielipiteistä ja harhaluuloista lapsettomuudesta. "Minun vikahan se on kun ei lasta tule" " miksi olen päättänyt elää lapsettomana" No voi kun vain voisi päättää sen, että tulenko raskaaksi ja pysynkö raskaana loppuun asti ja synnytän lapsen jota rakastan elämäni loppuun asti.

Olen onnellinen ystävieni lapsista,saan heidän kanssaan viettää aikaa ja touhuta. Useimmiten esim. lapsenhoitoviikonlopun tms. jälkeen tulee ahdistus- ja itkupäivät jolloin tajuan mitä menetän oikeasti kun minulla ei ole omaa lasta.

plussa 4 ja puolen vuoden jälkeen

maria81 | 08.05.2010 09:34

Hei kaikille!En siis ole kokonaan lapseton.Minulla on 03 ja 05 syntyneet lapset.Ehkäisyä emme ole käyttäneet koko 9 vuoden seurustelun aikana.Ei yhtään alkanut raskautta ole ollut näiden jälkeen.Hakeuduimme yksityiselle lapsettomuusklinikalle viime syksynä.Minulla todettiin pco eli monirakkulaiset munasarjat.Aloitimme clomifenillä.Joka kierto saatiin munarakkula kasvamaan ja laukaistiin ovulaatio vielä pregnyl irrotuspiikillä.6kiertoa tuli kokeiltua(joista kaksi inseminaatiota)Ei yhtään raskautta.Mutta ihme tapahtui juuri viimeisellä kierrolla lääkäri laittoi lähetteen julkiselle lapsettomuuspuolelle.Tuli tosin hylkynä takaisin(koska meillä 2 lasta)No viikko siitä ja raskaustesti näytti plussaa joten näinkin onnellisesti voi käydä.Kaikkihan on vielä niin alussa että mitä vaan voi vielä sattua 8+2 viikkoa.Mutta kaikilla on toivoa!Minäkin olin juuri suunnitellut pitäväni tämän 6 kierron jälkeen taukoa.Oli se niin stressaavaa aikaa ja pettymys toisensa perään.Paljon plussatuulia kaikille teille ihanille ihmisille!!!!!

Matilda71 | 07.05.2010 10:27

Moi kaikille! Olen käynyt tihenevään tahtiin lukemassa tätä keskustelupalstaa tämän alkuvuoden ajan ja olen ollut kerta kerralta helpottuneempi: Heureka! Minä en olekaan maailman ainoa nainen, joka itkee kuukautisten alkamista, kuulostelee hermoheikkona "sisäisiä ääniään", suree salaa äitienpäivänä ja suhtautuu ristiriitaisesti ystävien raskausuutisiin jne. jne. Kiitos ihan hirmuisen paljon teille kaikille!! Tämä keskustelu on tärkeä tuki.

Meillä on takana kaksi inseminaatiota viime keväältä ja tämän vuoden alusta yksi ivf. Nyt parhaillaan loppusuoralla icsi-hoito eli punktio on ensi tiistaina. Jännittää! Tai oikeastaan jännittää punktion ja alkion siirron jälkeinen aika, että miten pitää sitä tarvittavaa toivoa yllä. On uskomattoman vaikeaa uskaltaa toivoa! Mutta te kaikkihan tämän tiedättekin.

Kivaa ja toivorikasta viikonloppua kaikille!

voi helvetti,,

hopingforsecond | 07.05.2010 07:53

Nyt kyllä ottaa päähän ja oikeen urkalla.. Mulla on päivän aikana mahakivut koventuneet koko ajan ja nyt pelkään tietysti pahinta.. :´( .. kipu ei oo varsinaista kipua vaan sellasta paineen tunnetta ja välillä kourasee pikkasen kovemmin, ja kaikki ympärilläolijat toitottaa et ne on vaan kasvukipuja tai niistä mun suurensuurista kystista joita mikkihiiren korviksikin kutsutaan.. kystakivuilta nämä ei tunnu ja mistään kasvukivuista en oo koskaan kärsiny et tiedä siitä sitten.. APUA!!.. itkettää ihan sikana.. mä en vaan kestä yhtään keskenmenoa.. muutenki oon ihan yliherkkä ihminen ja mitään tollasta en vaan kestäis.. :( ja kyllä mä sen ymmärrän et jos se on kesken mennäkseen ni se menee, mut jotenki ku kipu ei ainakaan vielä oo kovin voimakas ja mitään vuotoa ei oo ollu ja parin viimesen päivän aikana on tissitki muuttunu tosi aroiksi ja pahoinvointiakin on ni jotenki voisin ajatella ettei oo keskemenosta kyse mut silti .. ollaan kuitenki vasta vko 10 ni ei olis mitenkää harvinaista.. :(

Anteeks tää vuodatus mut en keksiny muutakaan paikkaa.. :(

hoping4second

Tainuska | 07.05.2010 06:22

Työpäivän päätteeksi yks harakka toivotti viikonloppuja: "Mä lähden tästä nyt perheeni luo.. ai sori hei, teillähän ei juhlita nyt sunnuntaina..." Kyllä mä sen vaan sanon, että toiset ihmiset ei näe kun vaan sen oman napansa, eikä lainkaan osaa katsoa ympärilleen ja arvostaa edes hitusen muita. Jaksoin tosin ihan hyvin tuon yli, se ei saanu kyyneliä virtaamaan, koska...
... eilen oli eka vertaistuki-tapaaminen, ja oli aivan ihana ilta! Siis kaikki ymmärsi mitä kerroin ja ymmärsin täysin mistä muut puhuivat. Tulee 3. tuskan sunnuntai, mutta ehkä sitten ensi vuonna *näin aina ajattelen*. Mukavaa, että huomenna on hautausmaalla tyhjän sylin -hetki, ja sen jälkeen pääsee mökille rauhottumaan. Sunnuntaina keksin varmasti kaikkea muuta tekemistä kuin avata facebookkia, missä toitotetaan tästä niiiin ihanasta päivästä... huoh. On kaikella ainakin yksi hyvä puoli.. menkat alkoi ja pääsen piikittämään, ja sitä kautta taas toivomaan mahdollista helmeä :)

Voi kurjuuksien kurjuus..

Minttu | 06.05.2010 09:11

Nyt se sitten iski, nimittäin kautta aikojen kurjin olotila. Luulin jo päässeeni tästä surullisesta ja kateellisuudesta eroon tai ainakin osaavani käsitellä oloa, mutta ei. Minun tuki ja turva lapsettomuuden suhteen on ollu harrastukset, mutta nyt sielläkin piireissä on ollut sen verran lasketunajan ilmottavia että en enää jaksa tai pysty menemään harrastuksiini paikanpäälle. Varsinkin kun harrastupiirissa on muutaman vuoden nuorempia ja ne tosiaan osaa hehkuttaa ja tuoda joka lauseessa esille raskautensa. Hitto kun noista lasketuista ajoista pitää vielä lisäksi hehkuttaa facebookissakin koko ajan. Ja tietenkin kysymys kuuluu millo meille on tulossa perheenlisäystä, että eikö jo ois aika ennen ku ootte liian vanhoja puuhastelemaan lasten kanssa. Nyt vaan itkettää ja itkettää... Ja tietenkin lähes tulkoon muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki kaverini on joko paksuna tai saanu jo lapset ja nyt vielä sitte harrastustenkin kautta joutuu tuntemaan olonsa niin huonoksi ja epätaydelliseksi ja ei naiselliseksi.. on tosiaa niin kurja olo tällä hetkellä. Ootteko millasta apua saaneet vastaavanlaiseen olotilaan?
Onneksi mulla on mies joka osaa edes jotenkin lohduttaa, ainakin yrittää parhaansa. Meillä ois kesäkuulle aika lisätutkimuksiin sairaalaan, jospa sieltä sais näihin hoitoihin lisävauhtia kun nyt nää on junnannu paikoillaan. Endometrioosinkin vuoksi on ollut viimesen kuukauden todella pahoja kipuja..liekko viimesetkin rippeet kohdusta ja munasarjoista endometrioosin peitossa.

Kummasti aina tämä avautuminen helpottaa, mutta toivottavasti kellään teistä ei olisi yhtä kurjaa oloa! Kyllähän tämä olo tästä varmaan kun pääsee äitienpäivästä eroon.. se ois niinku 3 äitienpäivä, jolloin aattelee, että ehkä ensi vuonna kaikki on toisin..

Tinka | 06.05.2010 07:52

Kauhaesti peukkuja Unelma 68, että pikkuiset tarraavat lujasti kiinni ja pysyvät matkassa seuraavat yhdeksän kuukautta! Jostain muistan lukeneeni että pakastuksen kestäneet alkiot ovat mahdollisesti vahvempia ja selviytyvämpiä, heikot alkiot eivät kestäisi pakastusta. Onnea matkaan, sitä täällä tarvitaan!

Punapäälle haluaisin sanoa että olen äärettömän pahoillani jos tuntemuksesi pitävät paikkansa ja tämäkin kertaa tuottaa pettymyksen. Ja kyllä, kyllä sinä olet Nainen silti, vaikka sen sisäistäminen tuntuu välillä täysin mahdottomalta. Olen joskus poiminut tälläisen runon jostain ja mietin sitä itse usein.
" minä odotan että sinä tulisit.
sinulla ei ole nimeä,
ei kasvoja.
minä tiedän että sinä tulet,
mutta miten, milloin?
tunnenko sinut kun kohtaamme?
mitä jos olenkin väärällä puolella katua
ja kuljemme toistemme ohi?"

Niin pienestä asiat elämässä ovat joskus kiinni.

Tainuska, me mennään näköjään aika samoja päiviä, mä aloitin tänään pistämään (meillä mennään pitkän kaavan mukaan) ja punktio on myös viikolla 20!

Joku kyseli myös inseminaatiosta, meillä se ei valitettavasti tuottanut tulosta, mutta 10-15% onnistuu kuitenkin senkin avulla, joten eihän sitä ikinä tiedä...

Paljon ylimääräisiä voimia kaikille!

Tinka

Lukekaa Simpukka-lehteä !

Cheyenne | 06.05.2010 06:14

Kaikille niille jotka vahingossa on löytäneet tän palstan tai jotka muuten vaan (kuten minäkin) käyvät aina välillä tsekkaamassa mitä kuuluu sellaisten ihmisten maailmaan jotka elää/ovat eläneet tai pohtivat/ovat pohtineet ihan samoja asioita kuin itse tässä epäreilussa lapsettomuus suossa haluan sanoa että hommatkaa jostain Simpukka-lehtiä ja lukekaa niitä juttuja.

Minä itse liityin yhdistykseen vasta hiljattain vaikka tämä asia on ollut fakta jo vuosia.

Nyt viikonloppuna luin sitten yhdistyksestä saamani kasan Simpukka-lehtiä ja mietin että tämän kaiken kun olisin tiennyt aiemmin niin en olisi pitänyt itseäni niin outona ja kummallisena kuin mitä pidin. Ei se lukeminen helppoa ollut mutta todella valaisevaa.

Huomenna ohjelmassa ultrakäynti PASia varten, eka pari kuukautta sitten olleen keskenmenon jälkeen. Kyseessä 2. (ja meidän tapauksessa viimeisen) IVFn 2. PAS, ekasta IVFstä vuosien takaa tuloksena melkein 3-vuotias valloittava pieni poika.

Pelottaa tuon keskenmenon jälkeen ihan hirveästi tämä yrittäminen
Pelottaa, ahdistaa, jännittää, harmittaa, väsyttää... Toivoa ei oikein uskalla....

2 matkassa

unelma68 | 06.05.2010 03:55

Sain tänään matkaani mukaan 2 alkiota PAS:ssa.(4 jäi vielä pakkaseen)
Aivan uskomatonta.
Aamulla, kun eka kerran soitin onko siirrettävää sanoivat, että ekat 2 eivät onnistuneet, että soita tunnin päästä uudelleen. Olin aivan hermona sen tunnin.
Soitettuani uudelleen toivottivat tervetulleeksi siirtoon.
Oli se valtava helpotus ja itkuhan siinä tuli.
Mieheni oli mukana ja sai myös nähdä jakautuneet alkiot. (olivat jakautuneet enemmän kuin kahdessa tuore siirrossa aiemmin)
Nyt taas odotellaan ja toivotaan parasta.
On tämä melkoista vuoristorataa tämä elo.

Punapää: Jaksamista sinulle ja älä luovuta vielä. Halauksia sinulle :))

Kaikille edelleen kaikkea parasta:)))

Unelma68 :)

Pettymyksien pettymys tulossa

punapää | 06.05.2010 08:08

Niin...tänään ne taitaa taas alkaa. Ei löydy sanoja kuvaamaan sitä mieletöntä riittämättömyyden tunnetta, jota tällä hetkellä tunnen. Olenko mä nainen ollenkaan? En ainakaan siltä osin, kun en pysty edes yhtä vaivaista solua säilömään kohdussani...Miten tästä eteenpäin???? Vieläkö jaksaa uutta IVF kokeilla, kun yksikään hoito ei tähän mennessä ole antanut edes positiivista raskaustestiä??? Alkaa adoptio siintää tulevaisuudessa...mutta se on niin pitkä tie, että en tiedä jaksanko...

PAS torstaina

unelma68 | 03.05.2010 03:32

Eilen ovistesti näytti plussaa ja torstaille luvassa PAS, jos kaikki menee hyvin.
Toivotaan, että sulatukset ym. onnistuisivat tällä kertaa.
Pakkasessa 8 alkiota, joten mahdollisuudet olisivat paremmat kuin viime kerralla vain kahden alkion kanssa.
Taas sitä vain odotellaan ja toivotaan parasta. Sitähän tämä on.

Punktiosta vielä sen verran, että ei kannata turhaan hirveästi etukäteen pelätä.
Minäkin pelkäsin ekaa kertaa kamalasti ja molemmilla kerroilla meni tosi hyvin.
Kohdunsuun puudutukset tuntuivat pieniltä, pieniltä pistoilta ja kaikki muu no problem.
Kipulääkettä saa suoneen tarvittaessa lisää.
Kyllä se 10-20 min. menee hyvin ja nopeasti.
Tsemppiä toimenpiteeseen meneville:))

Kaikille auringon paistetta ja tsemppiä :)))

Unelma 68 :)

Pitkästä aikaa..

Hopea | 02.05.2010 11:08

..täällä taas. Olen kyllä lukenut keskustelua, mutta en ole saanut aikaseksi kommentoida.
Nyt ajattelin kuitenkin kirjoittaa, ko meillä on hoidot jälleen alkamassa. Kesäkuussa icsi tulossa pitkän kaavan mukaan. Tämän kuun puolessa alan sumut ja siitä sitte edetään. Kolmas ja viimeinen hoito julkisella puolella tulossa, jännittää kovasti ja pelottaa. Mutta ei se auta ko kattoa päivä kerrallaan.
Keväisiä Ajatuksia kaikille!

Lakallis | 02.05.2010 04:22

Sadmad: Asia täysin ymmärretty :) Ja minusta lapsettomat tarvitsevat juuri sinunlaisiasi ymmärtäviä lapsellisia. Olisi kamalaa, jos ei voisi olla tekemisissä muiden kuin lapsettomien kanssa (niin joskus on) ja minusta nimenomaan juuri se aikuisten asenne on se, joka vaikuttaa siihen kuinka lapseton klaaraa. Sadmad, sinun ei varmaankaan tarvitse muutakuin olla. Ymmärryksen ja tuskan jakamisen kyllä aistii. Se on ainut tuki, mitä lapsettomalle voi antaa. Ja koska sinä tiedät todellakin mitä me läpi käymme, on se enemmän kuin mitkään sanat. Olen tavnnut hiljattain muutamia entisiä lapsettomia. Toivon, että tutustuisin heihin paremmin ja löytyisi muutakin yhteistä kuin lapsettomuus. MInä haluaisin olla "tavallinen", jonka tuttavapiirissä on lapsia ja kissoja ja koiria jne, mutta sitä ymmärtämättömyyttä ja asian väheksyntää en kestä. Että katopa nyt miten rankkaa ja mieti jaksatko itse tätä samaa... tms.

Ensimmäinen.....

ehkä joskus oma pieni käärö | 02.05.2010 12:33

Olen lueskellut kaiken näköisiä asioita ja olen päästäni ihan pyörällä. Kerrompa oman tarinani ensin. Olemme olleet naimisissa melkein 20vuotta ja 4 keskenmenoa ihan alku aikana. Sen jälkeen olimme jo vaipuneet epätoivoon,että emme ikinä saa omaa pienokaista. Viime vuoden lopulla kävimme lääkärissä useampaan kertaan(verta useita putkia). Tutkimusten jälkeen lääkäri kehoitti ottamaan yhteyttä väestöliittoon ja niin teimme. Asiat lähtivät rullaamaan kovaa vauhtia ja onneksi niin . Kohta ikä tulee vastaan(täytän 40). Nyt sitten on vapun aattona tehty ensimmäinen inssi. Kertokaa kokemuksia,tuntemuksia yms... onnistumis prosentti varmaan aika alhainen. Eli elämme nyt varmaan niitä piinapäiviä. Kuukautiseni ovat säännölliset olleet aina.

Kiitti :)

Paula | 02.05.2010 12:31

Kaikille jotka kerto omasta punktio kokemuksesta :) Kummasti helpottaa jännitystä,kun tietää,ettei se punktio niin kauhee oo... Mulla edellisestä suhteesta 7 vuotias tyttö ja nyt olis toinen lapsi haaveena. Olemme mieheni kanssa yrittäny kaksi vuotta saada vaavii,mut lukuisia pettymyksii on tullu:(
Miehelläni todettiin hitaat siittiöt... Salaa toivon,että eka hoito tuottas jo tulosta...(toivossa on hyvä elää) Onnea kaikille plussaneille :)

sadmad | 02.05.2010 10:55

Lakallis: EIEIE :D En mä tarkoittanut mitään erityisesti sinulle!!!! Vaan yleisesti tuli mieleen kaikesta. Ja kun luin omaa viestiäni, näin muutaman päivän päästä, niin huomasin, ettei siitä välttämättä saa sitä oikeaa käsitystä mitä haluaisin.

Kokeillaan uudestaan :D
Eli itse käyn sisäisesti taistelua miten nyt käyttäytyä äitiyden myötä. Kun tiedän millaista tuskaa lapsettomuus on, en haluaisi lisätä kenenkään pahaa olo siitä. Vaikka olen siis lapsettomuudesta kovin ennen äitiyttä kärsinyt niin en enää osaa (ehkä) täysin ajtella täysin lapsettoman silmin... koska siis enää ole lapseton. ääähhh... Miten sen selittäisi. No luitenkin... jatketaan. Mielestäni kaikki muuttuu siinä vaiheessa kun tulee äidiksi eli ei enää voi mielestäni itseään kutsua millään tavoin lapsettomaksi tai edes enää kärsivänsä lapsettomuudesta... koska sitä ei enää ole. Eli me hoidoissa onnistuneet tiedämme sen pahan olon ja tuskan mutta emme mielestäni voi enää verhoutua sen taakse. Se on lapsettomien oikeus... Ja me ketkä olemme asian kokeneet, pitäisi nyt kaikin puolin yrittää tehdä asioita niin, ettemme lisäisi niiden ihmisten tuskaa jotka ovat vielä siinä pahassa olossa jossa itsekin olemme olleet. Siis koska me tiedämme.... tiedämme mitä on se paha olo ja mikä lisää sitä pahaa oloa. Mutta se syy miksi asioista siis kysyin oli se että en enää ole siinä samassa pisteessä missä silloin olin, että en ehkä enää osaa nähdä kaikkia asioita lapsettomien silmin. Ääääh... ihan kamalan vaikea selittää kirjoittamalla. Yhteenveto... Sydämeni ja ajatukseni on teissä ystäväni. Toivoisin, että maailma edes yrittäisi helpottaa oloanne olemalla edes vähän enemmän empaattinen. Monet jopa tuntee vihaa lapsettomia ja hoitoja kohtaan, (sekin on koettu). Ja ihmiset (jotkut) on todella ilkeitä. Haluisin jotenkin auttaa... mutta kun oikein tiedä miten :(...

Lakallis | 01.05.2010 09:09

Sadmad: tietysti sinulla ja kaikilla on oikeus nauttia lapsestaan - niilläkin, jotka saavat lapsen heti. Ja minä ainakin olen välillä ihan elementissäni niiden raskaukista, jotka ovat odottaneet sitä kauan ja osaan kuvitella sen onnen tunteen. Mielessänikään ei käy kateus tms. Anteeksi, kun selitin huonosti. Tarkoitin, että se loukkaa, kun ei ymmärretä. Ei siis itse asiassa edes se hehkutus, vaan se, että lapsettomuutta ei ymmärretä. Tai km:a väheksytään. Ja turhahan minun on mistään loukkaantua, ei se ole heidän vikansa etteivät ymmärrä. Omassa pahassa olossa pyöriessäni vain kaikki suututtaa. Ja minä kyllä jaksan ja olenkin iloinnut kamujeni vauvoista jopa nyt km:n koettuani, mutta se edellyttää sitä, etteivät he väheksy minun tunteitani. En siis tee sitä tahallani, että tulen vihaiseksi.. En vain voi sille mitään, että jos toinen ei minun pahaa oloani ymmärrä, tulee mulle reaktio en halua kuulla vauvastasi. Eilen tapasin työkamun, joka sai helmikuussa vauvan. Hän tuli viereen, kysyi kuinka voin ja halasi vauva sylissään. Sanoin,ettei ole hlökohtaista että on vaikeaa. Sanoi ymmärtävänsä täysin. Kohta minulle tuli tunne, että haluan pitää vauvaa sylissä. Ja se oli ihanaa.

Tainuska | 30.04.2010 08:29

Hih.. vihdoin asiaan :)
Saatiin eilen lääkärissä hoitajalta ohjeet, miten Puregonia tulee pistää. Menkat pitäisi alkaa vkon päästä perjantaina, sitten lauantaina alkaisi pistäminen ja siitä noin vko ja ois ultra missä katotaan kuin munasarjat kasvaa. Vkon 20 alussa tehtäis punktio ja alkioiden siirto (jos kasvaa hyviä), ja sehän tietäis sitten kesäkuun alkuun raskaustestiä. Onpa jännittävää aikaa ;)

Onnea Rinsulle!

Sateenkaari | 30.04.2010 04:43

En ole vähään aikaan käynyt lukemassa tätä palstaa, mutta olipa hienoa lukea, että Rinsu on plussannut tällä välin! Onnea! Toivottavasti kaikki sujuu hyvin. Minullakin oli aika paljon menkkamaisia kipuja ja kivistystä ensimmäisinä viikkoina. Pelkäsin tietysti pahinta, mutta tähän asti kaikki on mennyt hyvin. On ihana lukea myös onnistumisista!

Jaksamista ja onnen tuulia kaikille, joilla hoidot on kesken, edessä...tai jotka parhaillaan piinailevat. Ja voimahalit teille, joiden hoidot ovat tällä kertaa epäonnistuneet. Voisipa sitä murhetta jotenkin lievittää, mutta tiedän kokemuksesta, ettei sanat auta. Toivon niin kovasti, että saatte sen odotetun plussan!

Pohdintaa...

Niiskis79 | 30.04.2010 04:00

Hoidot ovat edenneet hyvin eli ensi viikolla edessä punktio ja toivottavasti siitä parin päivän päästä alkion siirto. :) Sillä puolen asiat mitä parhaiten tällä hetkellä. Muuten ahdistaa... tänään edessä ystäväporukan vappujuhlat, joss paljon pienten lasten äitejä ja isiä sekä tienkin muutama odottava. Itse mietin että miten taas jaksaa... jotenkin vaan juuri tänään on sellainen olo että ei jaksaisi keskustella lapsista, raskaudesta ja kuulla ihmettelyä kuin me ei olla lasta HALUTTU viellä. En ole siis kertonut hoidoista kun en jaksa kaikille selvittää mitä milloinkin tapahtuu. Muutamat ihmiset toki tietävät mutta eivät kaikki. Ja ne ketkä ovat näitä kyselijöitä eivät edes ehkä osaa ajatella että kaikki eivät vaan saa sitä lasta halusivat tai eivät!
No ehkä joskus itse kuuluun tuohon porukkaan jolla on lapsia, mutta luulenpa että tämä lapsettomuus on myös aika paljon itseäni opettanut!

Iloista vappua kaikille :)

tänään.

Tinka | 30.04.2010 02:57

..koin pienen ihmeen.
Jouduin kertomaan lapsettomuudestamme ja hoidoistamme pomolleni, sillä ensi kuussa on paljon poissaoloja hoitojen takia. Pomoni (jonka reaktiota jännitin..) totesi että hyvä että kerroin, asia on ok ja samaan hengenvetoon kysyi olenko halukas jatkamaan työsuhdetta vielä ensi vuoden puoleenväliin!! Nyt siis sopimus vain jouluun saakka.
Uskomatonta! Että vaikka tietää että lapsea toivomme ja saatan tulla raskaaksi ja "kalliiksi" firmalle kun jään äityislomalle, on valmis jo valmiiksi jatkamaan mun työsuhdetta.
Joskus iloisiakin yllätyksiä elämään..

Voimia ja jaksamista toivon kaikille täällä
ja tuetaan toisiamme kun se raastava äitienpäivä ensi viikolla saapuu..

Tinka

sadmad | 30.04.2010 01:44

FB:stä... Minä jaoin aikoinani vauva-ihmiset ryhmään ja estin heidän näkymisen sivuillani. Törkeää tai ei niin, minulla se toimi! Nyt kun oman ihmeeni syliini sain, en paheksu jos joku pistää minut pannaan tai jopa poistaa ystävistään. olenkin tässä miettinyt asiaa paljonkin... Saanko minä hehkuttaa vauvastani? Kun olen vuosia aarrettani odottanut ja vihdoin syliini saanut. Haluisin huutaa maailmalle onnestani mutta samalla mietin etten niin voi tehdä, koska on ihmisiä jotka eivät vielä omaa onnea ole saaneet. Toisaalta ajattelen, että minulla on siihen oikeus koska olen niin kovin asiasta kärsinyt... mutta toisaalta. Sydämmessäni olen edelleen se sama lapsettomuudesta kärsinyt nainen! Samoja ystäviä minulla ei enää ole (pieni osa tietty on). Mutta tunteettomia en viereeni tarvitse. Toivon, että saisitte oman ihmeenne syliin!!!! Minulle lapsettomuus oli vaikeinta ikinä ja haavat ovat edelleen jossain syvällä... Lapsttomuutta ei oikeasti voi ymmärtää kukaan muu kuin sen kokeva! Ei kukaan muu! Muilla ei ole edes pientä aavistusta siitä miten kovin se sattuu. Nyt kun tunnen miten toista rakastan ja miten kovin rakastin jo silloin kun toinen oli vain eneklinä pilven reunalla. Se mitä lapsettomat eivät ainakaan ymmärrä on se rakkaus jota tunsin lasta kohtaan jota ei vielä ollut muuta kuin unelmissa. Kaikki suru mikä sisällänne tunnette on on täysin oikeutettua!!!! Älkää antako kenekään väittää muuta!!!!

piika | 29.04.2010 10:01

Halaus Lakallis.
Olet sä Nainen. Kuten me muutkin. Vaikkei meillä sitä lasta vielä olisikaan.
Mutta myönnetään et välillä itelläkin on olo aika naiseton olo kun ei tule edes raskaaksi.

Mä sain eilen kuulla et mun esimies odottaa. Kerroin hänelle viime jouluna, että meillä alkaa tod.näk hoidot vuoden alussa. Samalla kerroin, kuinka vaikeaa on välillä nähdä raskaana olevia naisia. Jo silloin hän alkoi minun kertomuksen kuultuaan, selvittämään kuinka hänellä on vauvakuume jne. Tämän jälkeen joka kerta, kun olen joutunut selvittämään hänelle poissaolojani kesken päivän, hän on muistanut kertoa kuinka hänellä on vauvakuume ja kuinka he suunnittelevat vauvan tekemistä... Ja eilen kun hän tuli uutisen kertomaan (ei tullut onneks ihan puun takaan, kyllähän sen jo huomaa kun toinen on jo 4.kk..), hän muisti hehkuttaa kuinka he olivat PÄÄTTÄNEET että nyt on vauvan aika. Hänellä ei ollut pienentäkään hienotunteisuutta asian kertomisessa vaikka tiesi että huoneessa on yksi lapsettomuudesta kärsivä. Vai olenko vain itsekäs kun ajattelen että hänen olisi pitänyt ottaa minut jotenkin huomioon??? No, tämä ihminen on ollut esimiehenä kaikin puolin epäpätevä, niin voiko sitten tässäkään asiassa odottaa mitään muuta...
Mutta jotenkin niin pistää vit**ttaan ihmisten asennen "me vaan päätettiin et nyt on vauvan aika". Kyllä mekin päätettiin - kaks vuotta sitten! Oon ihan samaa mieltä Lakalliksen kanssa, että tuntuu kuin olisi jotenkin ylempänä niitä jotka eivät tätä koe. Koska kyllä tässä on niin paljon joutunut henkisesti kasvamaan, miettimään, pelkäämään, mitään ei voi pitää itsestään selvyytenä... Tavallaan mä olen onnellinen siitä et olen tämän joutunut kokemaan. Olen ainakin vahvempi. Tosin haluisin nähdä kristallipallosta, että miten tässä lopulta käy.

Kuulin eilen hyvänkin uutisen; 15 punktion jälkeen eräs Nainen oli onnistunut ja on nyt pienen pojan äiti. Näitä Ihmeitä on niiiiiin hyvä kuulla.

Hyvää Vappua kaikille! Ja onnea jo plussanneille :)

Lakallis | 29.04.2010 09:04

Ja lapsettomien vauvoista ja raskauksista jaksan iloita, ehkä jopa konkreettisesti voisin nähdä vauvan ja pitää sylissä. Km:n jälkeen minä, 8-vuotiaasta asti jatkuvalla syötöllä vauvoja ja lapsia hoitanut akka en ole kyennyt haistamaan vauvan tuoksua, en pitää sylissä, en nähdä, en kuulla kamujeni vauvoista. Ja kun rehellisesti sanon, että kuulemani ja näkemäni satuttaa, koska se muistuttaa minua siitä, mitä menetimme, niin miksei sitä silloinkaan voi ymmärtää.

Mulla on tunne, kuin me lapsettomat tai sen kokeneet olisimme jotenkin ylemmällä tasolla. Tämä on asia, jota ei voi selittää eikä sen syvyyttä mitata. Ikäänkuin katselisin lapsiperheitä ylhäältä, että voi voi kun teiltä on jäänyt jotain elämän suurista merkityksistä näkemättä. Kyllä tämä niin paljon on opettanut. En tiedä, tulenko koskaan olemaan enää samanlainen, voinko koskaan olla näiden minua loukanneiden ystävien kanssa normaali. Se pelottaa. Olen pyytänyt anteeksi sitä, että olen raivona ja vihainen. Selitin myös, mikä minua puolestaan loukkaa - että he siinä isoine mahoinensa ja vauvoinensa puhuvat siitä, kuinka he ajattelisivat paremmin kuin minä. Kyllä siihen vauvaan pätee sama kuin kaikkeen muuhunkin. Niin iloinen kuin siitä plussan saatuaan onkin, on sen merkitys miljoona kertaa suurempi kun sen menettää (tämä ei tarkoita sitä, että en kuvittelisi lapsettomien ei raskautuneiden olevan ymmärtämättömiää - ei missään nimessä, vaan nimenomaan niitä, jotka sanovat, että ei sitä ennen 12 vkoa pidä odottaa liikaa ja hän ei ainakaan odota. En odottanut minäkään, mutta kun se oli poissa, huomasin odottaneeni ihan valtavasti). Joten miten ihmeessä voi olla pokkaa väittää selviävänsä tällasesta paremmin? Miksen oikeasti voi saada vaikka yhtä anteeksi- sanaa, että sori kun kuvittelin tietäväni että tuosta selviää. Menny 7kk ja olo on pahempi vain. Kysyin haluavatko vaihtaa mun kans osia. Ei kuulemma. Ihmettelen miksi, kun tässähän on heidän mielestään vikana vain mun negatiivinen asenne.

sori ku avaudun. hermo kireällä ja katkeruus syö naista (jaa olenko nainen kun ei oo lasta)

Lakallis | 29.04.2010 08:53

MInä olen niin kyllästynyt facen hehkutuksiin vauvoista, että avauduin 400:n "kaverin" kuullen, kuinka mua v..ttaa ettei vauvaa synnykään äitienpäivänä vaan se kuoli kohtuun. Enemmän ku vauvaa toivon sitä, että voisin antaa anteeksi niille ystävilleni, jotka ovat vähätelleet ja nähneet jotain hyvää km:ssani. He sanovat, että minun asemassani he olisivat iloisia kun olen tullut raskaaksi (hei huomatkaa miten pitkälle se on vienyt, heh). Minäpä puolestaan sanon, että heidän asemassaan olisin hyvin nöyrästi hiljaa kiitollinen omasta vauvastani enkä huutaisi siitä joka paikassa samalla kun tietää, että rakas (?) ystävä kärsii yhtä paljon kuin he iloitsevat. Ja mua ei loukkaa/haittaa se, että joku saa lapsen "noin vain", vaan että sellasilla tai kellä tahansa on pokkaa vähätellä km:a tai lapsettomuutta. Mulla meinas revetä verisuoni ku mieheni kamu laitto kuvaviestin meille vauvastaan; eikö se h..vetti tajua, että meihin SATTUU. Ja kun mä huomaan, että osa kamuista on tosiaankin hienotunteisia ja välttävät puhumasta vauvoista yms. kysyn minä puolestaan heiltä jotakin - en minä vauvoja vihaa tai ystäviäni, vaan sitä, etteivät he ymmärrä miten syvälle menevä haava lapsettomuus on. Se loukkaa. Osa ymmärtää kokemattakin, että puute on kamala. Minä en oikeastikaan halua kenenkään vauvan kuvaa, en halua, että kukaan lähettää sitä minulle ajattelemattomuuttaan. Sen sijaan jos se toinen ajattelee, jaksan minäkin ajatella ja ehkä jopa kysyä onko vauva tyttö vai poika.

Että tämä vihaisuus on raskasta. Ja kiertopäivien laskeminen. Ja hoitojen aloittamisen odottaminen. Ja tässä sitte iloita siitä kun on kerran tullut raskaaksi. Se vain todisti, ettei sekään minun kohdallani takaa mitään.

Sarppis | 29.04.2010 08:07

Sorry noi kirjoitusvirheet.. Pitäänee mennä aamukahville jospa se auttaa heräämään... ;o)

Huomenta!

Sarppis | 29.04.2010 08:03

Ihania plussa-uutisia tällä palstalle, ONNEA ja kaikkea hyvää tulevaan matkaan!! Tsemppiä hoidossa oleville sekä piinailijoille ja tietysti kaikille muillekkin palstalaisille.

Mie aloitin kanssa sumuttelun maanantaina ja nyt odottelen kuukautisia jotta pääsen 0-ultraan sekä sopimaan lopullisen hoita aikataulun. Epäilen että punktio on viikon 20 lopulle. Edellisestä pitkän kaavan hoidosta on jo aikaa joten olinkin unohtanut miten "ihanalta" synarela maistuu suussa kun sitä väkisinkin nieluun valuu. Yllättävän rauhallisin mielin olen nyt ollut mutta taitaapa se jännityskin sieltä iskeä jossainvaiheessa.. Kiva kun on muitakin hoidossa lähes samassa aikataulussa.

Paula tervetuloa palstalle minunkin puolesta. Olen samaa mieltä kuin Rinsu että älä suotta pelkää sitä punktiota. Minulle punktio on tehty 4 kertaa joista 3 kertaa on sujunut hyvin vähäisellä kivuntunteella mutta valitettavasti yksi kerta oli tosi kivulias mutta siitäkin selvittiin. Eli kiputuntemukset voivat vaihdella eri hoitokertojen välillä. Meidän klinikalla toimenpiteen aikana ei laiteta kohdunkaulan puudutetta vaan voimakkaat kipulääkkeet laitetaan suoraan suoneen. Toimenpiteen jälkeen annetaan heti lisää kipulääkettä joka auttaa nopeasti ja pääset lepäämään. Yleensä mun pää on ollut lääkkeistä niin sekaisin että lepohuoneeseen päästyäni olen nukahtanut. Toimenpiteen jälkeiset sairaslomapäivät ovat olleet tarpeen jotta on saanut levättyä ja otettua rauhallisesti ettei munasarjat kerää liikaa nestettä. Vaikka pientä kävely suositellaankin niin muista että jos vähän tuntuu kipua tai painontunnetta liikkuessa niin älä liiku vaan lepää.. Kantapään kautta opin että liian aikainen liikkumien vain pidentää sairaslomaa kun kroppa ei saa rauhassa toipua. Niin ja muista juoda paljon. Hyvin se toimenpide sujuu!!

Paulalle

Rinsu | 28.04.2010 08:00

Tervetuloa mukaan joukkoon!
Älä suotta pelkää punktioo, ei se oo ollenkaan kauheeta. Mäki pelkäsin sitä ihan tosissaan, mut turhaan. Se kesti n. 10 min ja tipan kautta sai voimakasta kipulääkettä. Ja kohdunkaula puudutettiin. Vähän se nipisti. Mut ei sattunu ollenkaan niin paljoo, ettenkö toisenki kerran menisi, jos tarve vaatis. Punktion jälkeen sain vielä parasetamolia suoraan suoneen ja se autto nopeesti. Maha oli muutaman päivän turvoksissa ja arka, mut join paljon ja se autto. Ja jos suinkin pystyy, niin pieni kävely tekee ihan hyvää. Ei kannata uskoo kaikkee mitä muut puhuu, kunhan pelottelee. Hyvin se sujuu =)

Ihanaa :)

Tinka | 28.04.2010 07:57

Paljon Onnea plussasta!! On ihanaa kuulla, että joskus se onnistuu, että näistä hoidoista saattaa jotain hyötyä olla.. Nauti nyt jokaisesta hetkestä, nyt olet raskaana :)

Ja sitten on mukava kuulla, että täällä on paljon ensikertalaisia ton IVF:n suhteen, meillä kanssa nyt eka sellainen menossa, sumuttelun aloitin viikko sitten ja ensi viikolla on sitten lääkäriaika jossa saan ohjeet jatkosta. Punktion pitäisi olla toukokuun puolivälissä.. Toivottavasti paljon positiivisia uutisia saadaan kesällä!

Tinka

Eka kerta

Paula | 28.04.2010 07:26

Heippa kaikille...

Tää kaikki on ihan uutta... Oon ihan sekasin ja peloissaan... Kertokkaa ihmeessä mulle omia kokemuksia siitä puktiosta...Oliko se kauheen kivulias toimenpide?? pari tuttuu pelottelee..Mulle se tehdään kesäkuun alusta..sunnuntaina alkaa vasta sumute "kuuri"

Rinsu | 28.04.2010 06:39

Kiitos Sinikello onnitteluista ja tiedosta. Täytyy vaan koittaa pysyä rauhallisena ja luottavaisena =)

rinsu

sinikello | 28.04.2010 06:16

Hirmu paljon onnea! Ajattelin minäkin pistää viestiä, että kovat kivut oli mullakin alkuraskaudessa ja sit kävin ultrassakin jo vko 5, jolloin ei tietenkään voitu sanoa juuta eikä jaata alkiosta, mut ilmeisesti joku nestekysta oli puhjennut ja se kiinnittymiskipujen kanssa aiheutti kovaa vihlontaa. Kaikki meni kuitenkin hyvin... Liimaa mukaan ja paljon!!

sinikello

Rinsu | 28.04.2010 02:20

Kiitos onnitteluista!
Mua kyl rupes kans hirvittään ku jomottoo tota mahaa jonkin verran, mut luin jostain et olis ihan normaalia tässä vaiheessa ku kohtu rupee kasvaan. Sitä on vaan niin vainoharhainen...
Plussatuulia!!!

Onnea

hopingforsecond | 28.04.2010 11:03

Onnea Rinsu!! Tervetuloa hermoilun suureen maailmaan.. Mulla menossa vko 9 ja huomenna olis ultra.. kääk!! toisaalta odotan innolla ja toisaalta pelkään ettei sykettä löydy.. toisella hetkellä on muutenkin onnensa kukkuloilla mut sit ku hiukanki jossain vihlasee ni heti pelkää keskenmenoa..ja mullahan niitä vihlaisuja on ollut, koska noi kystat on niin jättisuuria..

Onnea ja vauvaliimaa ja mitä kaikkea näitä nyt on :)

-hopingforsecond-

Facebook pannaan

punapää | 28.04.2010 08:17

Aivan samat fiilikset lärvikirjasta...onko sinne pakko hehkuttaa kuinka ihanaa on olla äiti ja kuinka jo supistelee ja kuinka ei jaksa enää odottaa, että syntyy....ei kiinnosta,en haluu kuulla...oma vika kun ite käyn siellä...

Ihanaa, että tulee plussia. Se antaa toivoa, että kyllä se meilläkin vielä tulee...toivottavasti viikon päästä :)

Rinsu | 27.04.2010 09:03

Kiitokset edelleen varovasti =)
Juu sen takia mä en facebookkiin meekkä, ku en halua lukee mitään tollasta. FB on edelleen paholaisen juonia =D

Tainuska | 27.04.2010 08:56

Ja mukavaa kun ensi viikolla on "simpukka-viikko", pääsee vertaistuki-ryhmään ja lapsettomien lauantaina messuun :)

Tainuska | 27.04.2010 08:55

Mun on pakko avata suuni ja huuuuuutaaaaaaaa koooooovaaaaaaaa!!!!!!!!!!! että mua risoo kun tuolla facebookissa hehkutetaan lapsien tekemisillä ja kuinka pieni teki sitä, tätä ja tota.. ja sillai ja millai.... mitä määäääääääääää kirjotan?!?!?! Hajoo pääääääääääää!!!

No niin... johan helpotti...

..ja sitten, onnea Rinsu tuhannesti, paljon liimaa mukaan :) Me täällä olemme todellakin nämä iloiset tapahtumat ansainneet!

Meillä on torstaina suunnittelukäynti ekaa IVF:ää varten, toivottavasti onnistuis ekalla kerralla :)

Rinsu

mimmu72 | 27.04.2010 08:42

Ihanaaaa,onnea:)

Rinsu | 27.04.2010 06:09

Kiitos Unelma!
Täytyy kuitenki vielä malttaa, pitkä matka on edessä (ainaki seuraavat 3kk on piinallisen pitkät!). Toisaalla kalvaa pelko, toisaalla onni. Ota siitäkin nyt selvää!
Tsemppiä kaikille!

Onnea:)

unelma68 | 27.04.2010 05:58

Rinsu: Aivan ihanaa! Paljon onnea sinulle ja kaikkea parasta:))

Rinsu | 27.04.2010 03:05

Mulla tänään pp12 ja en malttanu olla tekemättä testiä..Plussaa näytti!!Mä en oikeesti tajua, oon ihan järkyttyny!!!Ihan tajutonta!!!!

Tiitiäinen | 25.04.2010 09:21

Heippa!

Kiva kuulla, että tännekin on saatu raskautumisia ja siispä onnistuneita hoitoja. Niiskis: olin kanssa tosi turvoksissa noista pistoksista, mut tulos oli sitäkin kivempi, kun pakkaseen meni 9 alkiota.
Meillä on ollut yhtä vuoristorataa loppuviikko. Ensimmäiset kaksi r-testiä toivat himmeääkin himmeämmän viivaan ja seuraavan päivän testi plussan. Nyt tänään olen vuotanut enemmän ja vatsakipujakin on ollut. Myös vuodon väri on punainen, joten taitaa toiveet olla vähissä. Olisihan se ollutkin liikaa, kun meillä oli vasta ensimmäinen icsi. Mutta mutta... ehdin jo pienesti toivoa.. No katsotaan kuinka hoidot etenevät, milloin päästään eteenpäin. Huomenna soitto polille.

Voimia tulevaan viikkoon immeiset!
Tiitiäinen

Hei Sannupiu

hopingforsecond | 25.04.2010 09:08

Kiitos kysymästä.. raskaus on sujunut ihan hyvin.. munasarjojen kanssa on ollut useampaan otteeseen ongelmia..Niin suuria kystia on varsinkin oikealla puolella, että kivut on aika mahdottomia.. Muuten kaikki ok. Ensi torstaina olis sitten ultra, vasta sitten on varmaa että kaikki on kunnossa. Jännityksellä sitä odotetaan ja pelätään.. Voimia sinulle, ja muillekkin.. Toivotaan ettei kesän tauot sotke pahasti hoitoja..

-hoping4second-

unelma68 | 25.04.2010 08:25

Kiitos teille:)
Viikonloppu muissa maisemissa teki todella hyvää ja nyt vain uusi usko ja toivo tulevaan.

Nuppu: Kiitos sinulle ja ihana, kuulla, että sinulla kaikki on hyvin. Olen todella onnellinen puolestasi ja on hienoa, että nämä hoidot kaikesta huolimatta tuottavat tulosta:)
Et missään tapauksessa saa ajatella, ettetkö voisi kirjoittaa tänne.
Kaikkea hyvää sinulle :))
Rinsu: Onnea:)

Auringon paistetta ja haleja kaikille:)

Unelma68

Piikittelyt alkanut

Niiskis79 | 23.04.2010 10:45

nyt oon 4 päivää piikittelyä takana annoksella 150ui. Tänään vatsa on ollut oudon kipeä ja vähän mietityttää että jos kipeily jatkuu ja pahenee niin millainen olo on viikon päästä. Maanantaina ultra jolloin selviää miten munikset on alkanut kasvamaan! Jännää tää vaan on. Onko joku muu menossa lähipäivänä punktioon? Tai onko jollaine pistelyt menossa?

pitkästä aikaa

Nuppu | 23.04.2010 06:50

Paljon voimahaleja Unelmalle! Kiva kun kyselit kuulumisiani. Olen tätä palstaa käyny säännöllisesti lukemassa, kun olen jännäillyt teidän kaikkien puolesta ja halunnut tietää kuulumisia ja elänyt hengessä mukana. Mun raskauden suhteen kaikki on mennyt ihan hyvin, paremmin kuin oon uskaltanut toivoa. Viikkoja on nyt 12+3. Pahin ja lamaannuttava pelko keskenmenosta on onneksi helpottanut mutta kunnolla en uskalla innostua enkä rentoutua nauttimaan raskaudesta. Lapsettomuuteen liittyvät tunteet on vieläkin pinnassa ja jotkut tietyt kommentit loukkaavat yhä. En toki olettanutkaan, että raskaus ne yhtäkkiä pois pyyhkisi. Se on myös pakko sanoa, että olen appivanhemmilleni vähän katkera siitä, että silloin kun hoidot oli päällä ja suru suurin niin ei paljon kuulumisia kysytty eikä millään tavalla kannustettu. Päin vaston anoppi kysyi viimeisen punktion jälkeen turhautuneena, että koska te oikein luovutatte. Mutta nyt, kun olen raskaana niin kyllä tuntuu lapsenlapsi kelpaavan ja vointia kysellään joka hetki. Mutta ei koskaan silloin kun sitä eniten olisi tarvinnut.

Toivottavasti ketään ei haittaa, kun tänne vielä kirjoittelin.
Jaksamista ja halauksia kaikille!!!!:)

punapää

mimmu72 | 23.04.2010 06:33

Osa tekstistä jäi pois,hö,mutta 100& hengessä mukana

punapää

mimmu72 | 23.04.2010 06:32

Täältä kovasti plussa tuulia ja pikaliimaa,jospa se onkin se oikea päivä kun niin sopivasti sattui juuri äitienpäiväksi!!!!

punapää | 23.04.2010 06:26

Kaksi ihmettä kävin tänään hakemassa kyytiin. Äitienpäivänä olisi testauspäivä...toivottavasti on onnenpäivä :)

Rinsu | 22.04.2010 10:41

Voi että, taas ikäviä uutisia..Voimahalaus unelmalle ja sannulle.
Taitaa tulla ikäviä uutisia täältäkin, viikko testaukseen ja munasarjoissa on ollu tänään jomotusta, mikä mulla yleensä tarkottaa sitä et menkat alkaa noin viikon päästä. Ei siis onnistunu tääkä hoito sitten..Mistä sitä sais sitte vielä voimanrippeitä tulevaan? Puhuin jo miehellekki tänään, et en taida jaksaa tätä hommaa enää..Aika naurettavaa ehkä, ku ei oo ku 2 siirtoo takana ja nyt jo tämmöstä höpisen. Mut jotenki tuntuu kyl ylivoimaselta. Meilläki menee syksyyn, jos ei nyt onnistu..Ehkä ihan hyväki pitää taukoo, mut toisaalta ei haluis taukoo, kyl tässä on odoteltu jo tarpeeks.
No ei muuta ku tsempitykset kaikille.

pettymys täälläkin :((

unelma68 | 22.04.2010 09:32

Niin se sitten päättyi kuukautisiin tämä odotus raskaustestistä :(((
Tiistaina alkoi tiputtelu ja tänä aamuna sitten kunnolla.:(((
Työpäivä oli raaastavan ahdistava. Teki mieli huutaa ja itkeä, mutta kaikki tuska oli vain tukahdutettava. Pinnakin oli tosi tiukalla. Onneksi sain pidettyä itseni koossa.
Mieheni on työmatkalla, joten olen puhelimen välityksellä vaihtanut tuntemuksiani.
En ole vielä itkenyt kunnolla jostain syystä.

Soittelin klinikalle ja tästä kierrosta alan heti tehdä taas ovis testejä (todellakin kesä lähestyy ja klinikallakin kesätauko) ja sulatellaan sitten niitä pakastealkioita.
Toivotaan sitten niistä parempaa onnea, vaikka viimeksi ne eivät selvinneet sulatuksesta.

Olen todella väsynyt ja ihanaa, kun huomenna on perjantai.
Lähdemme viikonlopuksi toiselle paikkakunnalle tuulettumaan.
Tekee varmasti hyvää meille molemmille:)

Sannupiu: jaksamista ja voimia sinulle.:)))
Kaikille teille myös halaus ja onnea kaikkeen mahdolliseen:))

Nuppu: mitä sinulle kuuluu??

Unelma68

sannupiu | 22.04.2010 09:00

Hoping4second: Täällähän mie taustailla seuraillut palstan tapahtumia.. En kuiteskaan viime aikoina kovinkaan aktiivisesti. En ole vieläkään toipunut negatiivisesta hoitotuloksesta. Huhtikuun hoidot menivät pieleen myöhästyneen kierron vuoksi. Seuraava mahdollisuus toukokuussa.. Sitten alkavatkin jo kesälomat, joten kesäkuu voi olla jo hoitotaukoa..Sitä kestääkin sitten pitkälle syksyyn :( Täytin tuossa (taas) vuosia, mikä ei tässä iässä helpota lapsettomuuden aiheuttamaa ahdistusta.. Jotenkin tuntuu, ettei jaksa enää edes toivoa. Onnittelinkin sinua positiivisesta tuloksesta jo tuolla aikaisemmin, mutta onnittelut vielä uudelleen! Miten raskaus on sujunut?

Tervetuloa uusille palstalaisille ja halitukset täällä jo pitempään olleille!

-sannuP-

hopingforsecond | 21.04.2010 09:28

nyt jäi TAAS KERRAN loput tekstistä pois..mikä tätä vaivaa.. siis Sannupiuta kaipailin..onko kukaan kuullut hänestä aikoihin mitää..?? Nii ja kovasti onnea ja voimia yms toivottelin teille kaikille!!

hopingforsecond | 21.04.2010 09:27

Kiitos kovasti kaikille onnitteluista!!

Hupsista...

Myytär | 20.04.2010 11:17

No nyt vanha kömmäsi... tuli väärälle palstalle tuo edellinen... pahoittelen...

Lopullistako?

Myytär | 20.04.2010 11:16

Hei!

Olen muutama vuosi sitten kirjoitellut tuonne lapsettomuus puolelle, mutta nyt kun hoidot ovat päättyneet ja elämän täyttää niin monet muut asiat kuin koko lapsettomuutemme niin ajattelin että voisin palata sivustolle. Niin syy tähän hiljaisuuteeni oli yksin omaan se, että jatkuva toivon ja epätoivon kierre viei minulta yksinkertaisesti voimat kuunnella ja jakaa omia murheitani toisten onnistumisien keskellä... No se siitä sitten ja nyt eteenpäin...

Minä olen nyt Äiti kahdelle koirallemme, ja niissä on kyllä tällähetkellä minulle lasta enemmän kuin tarpeeksi :) välillä tuntuu että olen jopa onnellinen siitä tosiasiasta, että meillä ei niitä oikeita lapsia ollenkaan olekkaan. No joo voin kai sen sanoa suoraankin OLEN LAPSETON ja tavallaan ylpeäkin siitä...

Hassua kuinka sitä kasvaa nauttimaan kaikesta kauniista ja pienistäkin onnen hetkistä. Vielä muutama vuosi takaperin en osannut iloita toisten lapsista ja raskauksista. Nyt kuitenkin myötäelän ja olen todella onnellinen niiden puolesta jotka tuon lapsen saa. Tosin on niitäkin ihmisiä jotka ei vanhemmiksi ole sopivia ja silti lapsia tulee... No se on nyt sitten taas eritarina...

Istun illassa pimenevässä,
istun ja mietin hiljaisuutta,
tyhjyyttä ja äärettömyyttä.
Istun ja hymyilen.
Huomaan, että olen Onnellinen
-Myytär- 20.4.2010

Pas

punapää | 20.04.2010 07:54

Toisen IVF:n eka PAS on perjantaina. Pidetään peukut pystyssä, että selviävät sulatuksesta...keskiviikkona pitää taas alottaa se sottaaminen lugejen kanssa.

Huomenna alkaa piikittämiset

Niiskis79 | 19.04.2010 06:47

Juu nyt on kapseli ollut ihon alla pari viikkoa ja huomenna aloitetaan piikittämisen harjoittelut. Aika rento fiilis on nyt mutta katotaan miltä aamulla tuntuu. Oudolta tuntuu ajatus että oikeesti muutaman viikon päästä voisin olla raskaana.... oudolta ja samalla niin ihanalta ja toivotulta. Tsemppiä kaikille ja pidetään liput korkeella, aina on toivoa :)

piika | 19.04.2010 05:57

Älyttömästi onnea hopingforsecondille!! On niin kiva kuulla hyviäkin uutisia täällä välillä!

Meillä on ensimmäinen inssi huomenna. Aloitin edellisen viikon su clomeilla, eilen laitettiin se menopur ja tänään oli ultra. Tarkoitus oli et inssi olisi torstaina, mutta lääkäri totesikin et inssi tehdäänkin jo huomenna! Pregyli laitettiinkin samantien lääkärissä. Olo on ollut pistoksen jälkeen todella omituinen....
Huomenna alkaa sitten entistä toiveikkaampi odottelu.. Viime kuukautisten alkua odotellessa putosin pitkästä aikaa pohjalle; näin viimeisillään olevan kaverini.. Ja vaikka eka ajattelin et se näkeminen meni yllättävän hyvin, seuraavana päivänä tuli kuitenkin itku ja pahaolo :( taivas, kun sitä ei aina jaksa ymmärtää, miksi elämän pitää olla tällaista!!!

Jaksamista kaikille.

Viikonloppua

Tiitiäinen | 17.04.2010 01:40

Heippa! Täällä odotellaan raskaustestin tekoa, vielä vajaa viikko.. Teidän kirjoituksenne herättävät aina paljon tunteita, joku teistä kirjoitti, ettei ymmärrä miksi lapsettomuus on juuri meidän taakaksemme tullut. Tätä itsekin mietin kovasti ja jossain vaiheessa vielä enemmän. Mihinkään tulokseen en ole tullut, sen hyväksyminen on vaikeaa, että kaikkiin asioihin ei voi itse vaikuttaa.. Surullista.

Tuosta lähipiirille kertomisesta.. Itselle oli äärimmäisen vaikea alkaa puhumaan ihmisille näistä asioista, mutta kun olen kertonut ja pohtinut asioita ääneen, möykky sisälläni on pienentynyt himpun verran. Ehkä myös selkiytynyt. Ja eräs ystäväni jakaa kanssani tuoreen äitiyden iloja ja suruja, enkä haluaisi hänen peittelevän edes syvimpiä tunteitaan. Ystävyys on meille kaiken jakamista. Aina en voi olettaa ihmisten ymmärtävän missä menen, mutta sitä voi yrittää avata. Tämä on minun kokemukseni tässä kohtaa prosessia ja jokaiselle on varmasti oma tapansa, jonka kokee hyväksi.

Toivon meille kaikille onnea tällä tien pätkällä, kuka missäkin vaiheessa asioiden ja tapahtumien kanssa on menossa :)
Terkuin Tiitiäinen

unelma68 | 17.04.2010 11:40

Niiskis79: olin palkattomalla kolme päivää punktion ja siirron aikana. Halusin näin, koska en halunnut työnantajani tietävän hoidoistani. Todennäköisesti sitä ei olisi hyväksytty sairaslomaksi. Älä pelkää toimenpiteitä turhaan etukäteen. Minä pelkäsin aivan turhaan ekalla kerralla helmikuussa ja nyt huhtikuussa toisella kerralla ei tarvinnut pelätä :))
Tsemppiä pistelyyn:) Sitäkin pelkäsin aivan hirveästi ja kaikki meni hyvin :))

Unelma68 :)

unelma68 | 17.04.2010 11:32

Hopingforsecond:SYDÄMELLISESTi ONNEA SINULLE PLUSSASTA JA KAIKKEA PARASTA ETEENPÄIN :)))
Rinsu: Onnea kyytiäisille ja kaikkea parasta:))
Niiskis79: Kaikkea hyvää sinulle hoitojen aloitukseen:))

Minulla kyytiläiset olleet vielä matkassa vähän yli viikon. Viikon päästä saisi tehdä testiä toivottavasti.
Mieliala minullakin heittelehtii aivan hirveästi. Välillä olen pelkkää auringon paistetta ja sitten kuin salaman iskusta tulee itku ja kaikki tuntuu niin surkealta.
Olen huomannut kuinka olen vetäytynyt jollain lailla omaan kuoreeni ja halunnut pysytellä poissa kaikesta ylimääräisestä hyörinästä. Se kai jollain lailla kuuluu tähän prosessiin ainakin minun kohdallani.
Onneksi mieheni on jaksanut ymmärtää ja olla kaikin puolin tukena:)))
Tästä tilanteestamme ei tiedä meidän lisäksemme kuin äitini ja terapeuttini, jolle voin purkaa tuntojani kerran viikossa.
Välillä tekisi mieleni huutaa maailmalle, missä elämäntilanteessa olen ja kuinka sisälläni myllertää ja kuinka minulla on välillä niin vaikeaa.
Olen kuitenkin nähnyt omalla kohdallani parhaaksi, että en halua muiden tietävän.

Tällä hetkellä sisälläni paistaa aurinko, kuten ulkonakin ja yritän ottaa siitä kaiken mahdollisen positiivisen irti.
Lähden ulos kevät aurinkoon. Lähde sinäkin :)))

Kaikille teille aurinkoa ja hyvää mieltä ja voimia :)))

Unelma68 :)

Ensi viikolla alkaa elämäni ensimmäiset piikitykset

Niiskis79 | 15.04.2010 11:16

Juu menoillaan on ensimmäinenICSI hoito. Itse olen nyt vähän miettinyt mahdollisesti tulevaa sairaslomaa punktion jälkeen.... en tiedä miten meillä töissä lapsettomuuden takia tuleviin sairaslomiin suhtaudutaan. Mutta sittenpähän tuokin selviää... sen olen kuullut että kaikille ei makseta palkkaa kun kyse ei ole sairaudesta!
Zoladex kapselista en ole huomannut juuri mitään oireita, joten olen kai melko vähällä tähän saakka päässyt. Toiveet ovat korkealla, kuten pitääkin. Tämähän on ensimmäinen kerta kun voin yleensä edes tulla raskaaksi tässä suhteessa. Nyt vaan odotellaan ja toivotaan parasta mahdollista tulosta.
Tsemppiä kaikille ja nautitaan auringosta kun se meille nyt on niin kivasti paistellut.

Höyhen | 15.04.2010 07:15

Hei taas!

Iso kiitos Tinkalle oman kokemuksesi jakamisesta! Otit paljon aikaa asian pohtimiseen, oli samanaikaisesti mielenkiintoista, surullista ja rohkaisevaa lukea sinun kokemuksiasi.

Mietin itsekin tuota psykologia, mutta tein noin vuosi sitten pitkän prosessin töissä kokemani moraalisen "harrasmentin" takia eikä tunnu nyt siltä, että jaksais taas ruveta penkomaan oman itse synytjä syviän ja puida jälleen vaikeita tunteita... Mutta jos tämä turhauttava, turha ja voimia vievä kateus jatkuu ja voimistuu, niin varmasti otan asian uudelleen harkintaan. Oma siskoni sanoi, että tämä on nyt tälläinen todellinen elämän koulinta-ja oppimiskoe, että osaisi näinä synkkinäkin hetkinä iloita toisten puolesta. En nyt ihan vielä ole tuossa tilassa, mutta ehkä joku päivä...

Kirjoittelethan siitä miten teidän IVF sujuvat ja miten reagoit hormonihoitohin (se on melkeinpä se asia mikä tässä itseä eniten synkistyttää...). Toivon että teillä tärppäis heti!

Olet oikeassa Rinsu, nautitaan keväästä! Ihanat säät ja ainakin me voidaan vielä nauttia lasillinen viiniä tämän kunniaksi (vai kai sekin sitten hormonihoitojen myötä kielletään...)!

Rinsu | 15.04.2010 04:41

Tänään hain 2 kyytiläistä matkaan. Ei kuulemma ollu mitään huippuja ne alkiot, mut kai sit kuitenki siirtämisen arvoisia. Pari viikkoo sais sit taas kärvistellä. Ei oo kovin korkeella toiveet.
Mullakin oli jossain vaiheessa kova katkeruus. Varsinki semmosia tuttuja kohtaan, jotka ei todellaka niitä lapsia ansaitsis. Yksiki äiti vaan ryypiskelee..Siinä vaiheessa kyl loppuu meikäläisen huumorintaju. Mut nykyään ei tuu niitä tunteita, vaik kuuliski jonku raskaudesta. En tiä oonko tunnevammanen vai mitä.
Aurinkoista päivää nyt kuitenkin ja nautitaan jokatapauksessa keväästä =)

Rinsu pp1 (jos tätä päivää lasketaan)

niin tuttua..

Tinka | 15.04.2010 01:14

hei höyhen, nuo kateuden ja katkeruuden puuskat ovat myös minulle niin tuttuja. olen myös ollut hyvin kateellinen ja katkera, kun tuntuu että joka puolelta vaan sataa iloisia vauvauutisia. (niinkuin tämänpäivän hs.fi: syntyvyys korkein 40 vuoteen..) en edes tiedä miten monta kertaa olen itkenyt katkerasti kuultuani näitä iloisia uutisia. tuttavien lisäksi kaksi läheistä ystävääni on saanut pienet pojat lapsettomuutemme aikana. se oli äärettömän vaikeaa aikaa. molemmat tietävät lapsettomudestamme ja olisivat halunneet olla tukenani, mutta en pystynyt olemaan heidän lähellään, koska ajattelin koko ajan miten epäoikeudenmukaista on, että nämäkin voivat tulla äideiksi, mutta minä en. en todellakaan ole tästä ylpeä.
toisen ystäväni kanssa olemme nyt löytäneet uuden väylän ystävyyteen. en tiedä miten hän jaksaa ymmärtää, mutta hän ei ole suuttunut etäisyyden otostani, vaan olemme pitäneet yhteyttä sähköpostitse ja tekstiviestein (satunnaisesti myös puhuneet puhelimessa). hän myös oli se, jolle kuitenkin uskalsin puhua synkistä tunteistani ja joka käski minua hakemaan apua psykologilta, patisti varaamaan ajan kunnes sen tein. psykologilla käynti on auttanut minua, on ollut samalla sekä pelottavaa että helpottavaa saada kaikki ne katkeruuden tunteet ulos. psykologi on myös auttanut minua näkemään elämässäni muita hyvin olevia asioita. samoin ystäväni. pikkuhiljaa. välillä vahvemmin, välillä heikommin.

omia tunteitaan pitää kuunnella. jos ei kestä muitten vauvailua, voi mielestäni vältellä niitä tilateita. antaa itselleen aikaa. näin ainakin minä olen pikkuhiljaa oppinut tuntemaan iloa vuoden ikäisestä kummitytöstä sekä ystäväni pienestä pojasta. mutta aikaa siihen on mennyt, molemmat ovat vuoden ikäisiä. ja silti suru ja kateellisuus tulevat aina välillä, läikähdellen, välillä vahvempina, välillä heikompina.

toisaalta pitää myös muistaa, että varsinkin ihmiset jotka eivät tiedä surustanne, eivät ehkä ymmärrä jos et halua heitä nähdä. lähimmille ystävilleni olen kertonut asiasta, heitä en halua menettää. he ovat suhtautuneet asiaan äärimmäisen kärsivällisesti ja hienotunteisesti, vaikkakaan eivät todellakaan aina ymmärrä minua.

Jokaisen pitää varmaan löytää se oma reittinsä käsitellä näitä asioita, tämä on ollut minun tapani. mielenkiinnolla odotan muittenkin kokemuksia näiden vaikeiden tunteiden käsittelyssä.
toivottavasti saat hieman voimaa myös tämän palstan tarjoamasta tuesta.

toivon teille paljon voimia!!
meillä kanssa ensimmäinen IVF -hoidon suunnitteluaika ensi viikolla. saa nähdä mitä tunteita se tuo tullessaan..

Höyhen | 14.04.2010 10:04

Hei kaikki!

Mukava huomata tämän keskustelupalstan rohkaiseva ja huolehtiva tunnelma! Tämän takia oikeastaan uskaltauduin ja halusin kirjoittaa -onhan koko lapsettomuusasia vielä kovin arka.

Ihan ensimmäisenä terveistet Niisku79:lle, meillä hoitosuunnitelma tehdään toukokuun alussa, ensimmäinen punktio luultavasti loppukesästä. Odotan mielenkiinnolla tuntojen ja kokemusten jakamista! Toivottavasti jo ensimmäisellä kerralla tärpää -pakko on uskoa, että näinkin voi käydä! Pian varmaan mekin jo puhutaan sujuvasti tämän keskustelupalstan kieltä; mulle ainakin on vielä hieman haussa lyhenteet jne. :)

Kaikille teille minulla olisi avunpyyntö; saimme mieheni kanssa tietää lapsettomuusongelmista about pari kuukautta sitten. Siitä lähtien mielentilani on ollut yhtä vuoristorataa (kai aika luonnollista?), mutta itselläni kateudenpuuskat ovat olleet kovin rankkoja. Vauvauutisia tuntuu tulevan joka puolelta ja tunnun murtuvani jokaisesta sellaisesta. Tiedostan ettei toisten raskaus ole meiltä pois, mutta se pelkkä tiedostaminen ei näytä riittävän... En halua puhua, kuulla tai lukea muiden "blue or pink" -keskusteluista tai lasketusta ajasta, kun oma päälimmäinen tunne on vain kateus ja katkeruus. Odotan innolla Simpukan asiaa käsittelevää vihkosta kotiin, mutta kanssasisarten kokemukset olisivat todella, todella welcomed! Niin kuin kaikki vinkit mahdollisesta hyvästä lukemisesta.

Kiitos jo etukäteen jos jaksatte jakaa neuvoja!

sannupiu | 14.04.2010 09:22

Hoping4second: Maailman eniten onnea plussasta ja myötätuulta raskauden etenemiseen!

Onnea ja tsemppiä..

Tinka | 14.04.2010 12:59

Ihan ensiksi täytyy onnitella sinua hopingforsecond plussassta!! Toivon todella, että kaikki menee tästää eteenpäin hyvin. Voi kunpa se itsellekkin joskus nuo maagiset kaksi viivaa tuohon raskaustestiin tulisivat.

Sitten tsemppiä kaikille niille, joilla hoidot nyt ovat siinä vaiheessa, että voivat vaan jännäillä ja toivoa parasta, toivottavasti niistäkin mahdollisimman moni tuottaisi sen kauan toivotun plussan. Ennen tätä omaa lapsettomuuttani en oikein ymmärtänytkään, miten paljon meitä turhaan lasta toivovia tässä maassa on. Nyt, omien kokemusten myötä, niin täällä netissä kuin tuttavapiirissänikin olen huomannut, että meitä on kuitenkin aika paljon. Jotenkin ristiriitaista, että työssäni tapaan jatkuvasti ihmisiä, joita omat vanhemmat eivät ole jaksaneet hoitaa ja rakastaa ja sitten toisaalta on paljon ihmisiä, jotka kyllä hoitaisivat ja rakastaisivat lastaan, jos heille sellainen mahdollisuus suotaisiin. Mutta eihän elämä olekkaan reilua.

Meillä ensi viikolla käynti lääkärissä, IVF:n suunnittelu aloitetaan. Jos kaikki hyvin, ensimmäinen hoito voidaan aloittaa jo tässä kierrossa, eli nenäsumutteiden sumuttule. Saa nähdä tuoko sekään toivottua tulosta.

Tsemppiä ja uskoa elämään, en tiedä miksi meille on annettu näin raskas taakka kantaa, mutta koitetaan yhdessä olla murtumatta sen alle.

Tinka

Avoleikkaukseen =(

kristiina | 13.04.2010 04:48

Hei kaikille! Ihanaa kun on edes tämä keskustelu sivusta meille samassa tilanteessa oleville. Ajattelin kirjoitella vähän itsestäni. Olen nyt 27-vuotias " nuori" nainen. Sain ensimäisen endometrioosi diagnoosin ollessani 18- vuotias. Hoitona käytettiin ehkäisypillereitä ja välillä kokeiltiin keltarauhashormoneja. Ensimmäinen avoleikkkaus tehtiin, KYS:ssä kun oli 21vuotias. Endometrioosia löytyi peräsuolesta, kohdusta, munasarjoista ja virtsarakosta. Jälkihoitona oli hormonaalinen ehkäisy. Nyt olen ollut pari vuotta ilman lääkitystä raskauden yrittämisen vuoksi. Ensimmäinen keinohedelmöityshoito ( kahden alkion siirto) tehtiin viime syksynä, tulos negatiivinen. Joulun jälkeen käydessäni lääkärissä huomattiin, että emättimen läpi kasvaa endometrioosi ja sisäsynnyttimet on jälleen täynnä endometrioosia. Olen nyt menossa jälleen avoleikkaukseen kahden viikon kuluttu KYS:iin. Tarkoitus olisi sen jälkeen jatkaa lapsettomuushoitoja. Henkisesti yksi lapsettomuushoito ja sen tuoma pettymys oli vaikeinta mitä olen joutunut käsittelemään. Olen todella lukiessani teidän kirjoituksia miettinyt, miten moni on joutunut käymään läpi saman tarinan. Itse en tiedä jaksanko näitä hoitoja niin monta kertaa, kun moni teistä on jaksanut

Voimia ja hyvää kevättä kaikille! =)

Hei Sannupiu

hopingforsecond | 11.04.2010 09:05

Hyvä että olet taas palannut kirjoittelemaan tänne.. ehdin jo huolestua.. en ole tänne viitsinyt mitään kirjoitella, kun olet (ihan niinkuin kaikki muutkin) surun murtama.. :( .. meillä tosiaan näytti se testi plussaa mutta kontrolliviiva ei tullut kunnolla, eli oli viallinen testi, yllätys.. mutta kävin sitten verikokeella varmistamassa asian ja plussaa se näytti.. tähän mennessä olen joutunut käymään kaks kertaa yksityisellä hoitoklinikallani ja kerran sairaalassa kovien kipujen takia, joten en tiedä miten tämä tästä etenee.. eilen kävin kävelemässä huimat 2km ja hetki lenkin jälkeen alkoi taas kovat kivut.. että jotenkin ei jaksa iloita edes ennen kuin näkee että sydän sykkii yms..

Voimia sinulle arkesi jatkamiseen..

Äidiksi

punapää | 10.04.2010 09:40

Sannapiu...olen ajatellut aivan samoja asioita. Juuri tämän epäonnistuneen IVF:n jälkeen puhuttiinn miehen kanssa ja puhuttiin siitä, että mä en oo koskaan ollut urasuuntautunut. Aina olen ajatellu, että perhe on se mun ykkösjuttu. Töitä tehdään sen verran kun on pakko, mutta äitinä olo olis se mun "ammatti". Mä oon aina halunnu olla raskaana, tuntea kuinka oma mies silittelee mun kasvavaa vatsaa, haluan kokea sen pelottavan synnytyksen, haluan tuntea sen, miltä tuntuu kun saa oman pienokaisensa ekaa kertaa syliin ja minkälainen se tunne on kun imettää... Mulla on tässä vuosien saatossa pikkuhiljaa alkanut pelottaa, jos mä en saakaan koskaan tietää noita asioita. Mikä tarkoitus mun elämällä on ollut?

Me tiedetään miehen kanssa se, että lapsia me joka tapauksessa halutaan...millä keinolla tahansa. Adoptio on se meidän viimeinen oljenkorsi...mutta eihän siinä vastasyntynyttä saa sylissään pitää.

Rankkoja asioita joutuu päässään pyörittelemään...onneksi ne ajatukset saa kertoa toisille samaa "helvettiä eläville. Kiitos!!

Zoladex kapseli kokemuksia?

Niiskis79 | 09.04.2010 11:33

HEI!
Kyselisin teiltä kenellä on ollut kyseinen kapseli käytössä aikaisemmin, kuinka paljon teillä kuukautisten alkaminen viivästyi? Itse kovasti odottelen niitä alkavaksi (kerrakin toivoo että alkaisivat!) jotta pääsisin pistelemään ja hoidot pääsisivät jatkumaan....

Kiitos tuesta

maria 68 | 09.04.2010 11:26

Onnea matkaan ja voimia Unelma 68.
Odotan kesäkuuta että hoidot jatkuisivat.

sannupiu | 09.04.2010 09:58

Muih.

Kiitos kaikille myötäeläjilleni ja lohduttajilleni!

Täällä on toivuttu jälleen tuloksettomasta hoidosta. Pahinta tässä pettymyksessä oli selvät alkuraskaustuntemukset, mitkä nostivat toiveet taivaisiin. Lisäksi menkat olivat myöhässä hulppeat 6 pvää, mikä ei tietenkään helpottanut pettymyksen tunnetta menkkojen alkaessa. Itselläni on takana jo 9. vuosi raskaustoiveissa..ja voin sanoa, ettei ainakaan itselläni tuo pettymyksen sieto mitenkään helpotu vuosien myötä. Päinvastoin pelko siitä, ettei koskaan saa pitää omaa biologista lasta sylissään kasvaa kasvamistaan.
Hienoa, että on olemassa sellaisia ihmisiä (naisia), jotka uskovat hyväksyvänsä elämän ilman biologista lasta ja ovat sitä mieltä, että elämää on myös ilman äitiyttä.
Minä en ole sallainen. Luhistun jo pelkästä ajatuksestakin, että jonakin päivänä joudun kohtaamaan totuuden: minusta ei ikinä tule biologista äitiä, en koskaan saa kantaa sisälläni lasta, synnyttää ja rakastaa..Olla normaalisti vanhempi. Olla se mikä on meidän kaikkien perusoikeus.

Mukavaa viikonloppua itse kullekin ja myötätuulta taipaleellanne!

Hoping4second: Miten sinun tuloksesi laita? Miten voit? Olisi mukava saada kuulla miten teille kävi? Toivottavasti paremmin kuin meille.

Unelma68: extra-halitus ja onnentoivotus siulle!

Tiitiäinen | 09.04.2010 03:53

Heps kukkuu!
Täällä punktion jälkeistä turvottelua hoidellaan sekä toivotaan että alkio kiinnittyy siitä huolimatta. Tänään siirrettiin yksi ja 8 kpl meni vielä pakkaseen sekä yksi jatkoviljelyyn. Noin kai se oli, lääkäri selitti niin nopsasti...Yhteensä punktiolla saatiin kerättyä 20 kpl, joka oli 7 enemmän kuin ultrassa näkyi! Hurjaa ja nyt sitten turvotus kova.. Pitäisi kolmisen litraa juoda päivässä, että lepoa ja juomaa on ohjelmassa. Vaikeaa on tämä paikallaolo, mutta pientä puuhaa vaan kehiin. En tiedä sitten onko kuinka suuret mahkut raskautua, kun vointi on mitä on... No katsellaan, muutenkin olen sillä linjalla, että harvoin se kai ensimmäisestä tärppää. Tämä on siis meille ihka ensimmäinen mahdollisuus ikuna tulla raskaaksi :).
Viikonloppuja!

voimia :)

unelma68 | 08.04.2010 05:04

punapää: Jaksamista sinulle ja uskoa joka tapauksessa :))

Maria68: Olen todella pahoillani ja toivon, että jaksat vielä jatkaa ja tsempata.
Olen kanssasi samanikäinen ja tiedän, että meillä biologinen kello tikittää.
Ei anneta kuitenkaaan periksi, eihän:)

2 matkassa :)

unelma68 | 08.04.2010 04:49

Tiistaina oli punktio toistamiseen ja meni erittäin hyvin kuten ekallakin kerralla 2 kk sitten.
Tällä kertaa saatiin peräti 14 kypsää (lääkärikin oli yllättynyt, kun olivat kirineet vielä viimeisinä päivinä), joista 12 hedelmöittyi aluksi ja tänään sain matkaan 2 alkiota ja 8 meni pakkaseen. (viimeksi ensin 6, joista 5 hedelmöittyi, joista 2 siirrettin ja 2 pakkaseen - ne 2 pakkasesta eivät selvinneet siirtoon)
Josko nyt olisi vähän enemmän toivoa ja mahdollisuuksia matkassa. Luonto sen vain tietää.
Nyt vai elellään ja olellaan 24.4. asti ja katsellaan voisiko silloin tehdä testiä :)

Kaikille teille parasta mahdollista tsemppiä ja uskoa kaikesta huolimatta :)

Unelma68

Moi kohtalosisaret!

Cati | 07.04.2010 11:46

Lueskelen silloin tällöin hoitojeni lomassa tarinoitanne, ja tungenpa taas omia aatoksiani joukkoon ;)
Tiedän tasan tarkkaan, et fiilikset vaihtelee huimasta toivosta murheeen mustiin syövereihin. Operaatioden vaiheesta riippuen. Ekan hoidon jälkeinen pettymys ainakin itsellä oli karmein... mut jotenkin täs vuosien ja lukuisten lukuisten erinäisten hoitojen (IVF, PAS jne jne) jälkeen on tullu ihmeen seesteinen olo. Kokemus nääs antaa varmuutta ;o)

Sitä voisi ehkä realistisuudeksikin kutsua! Suosittelen tunnetta lämpimästi teillekin!! Se fiilis ainakin itsellä rakentuu sen tosiasian varaan, et kaikki tieto käytetään mikä kunnon klinikalla on olemassa. Kaikki omat hommat, piikitykset ja lääkkeiden popsimiset hoidetaan tietty just silloin kun niiden aika on. Ja sitten vain katsotaan mitä sillä saadaan aikaan: Soluja tulee tai ei tule. Ne hedelmöityy tai sitten ei. Jakautuu tai sitten ei. Ne kestää vireessä siirtoon tai pakkaseen tai sitten ei. Kiinnityy tai sitten ei. Ja upeaa mahtavaa jos joku teistä onnistuu kuljettamaan kaveria matkassa pieneksi kimmertäväksi nyytiksi asti... tai sitten ei.

Ja jos lopputulema matkan jossain vaiheessa on se kurja EI, niin mitä sitten ?! Hommalle EI vaan voi enempää kuin minkä voi. Joku saattaisi jopa sanoa että se on korkeimman kädessä. Niinkuin toki onkin. Maha kuralla kuukausikaupalla stressaten positiivisen tuloksen mahdollisuus tuskin ainakaan kasvaa.
Joten jospa mä vanharouva tässä vielä yhden hoitojakson tempaisisin tulevan kesän villitsemänä - vähän niin kuin extreem-henkeen. Katotaan kuin muijan käy :)

Kiitos

punapää | 06.04.2010 08:54

Hurjasti kiitoksia kaikilta tsemppaajilta. Kyllä se tästä lähtee taas ylöspäin ja uusia hoitoja kohti. Periksi ei anneta!

punapää ja muutkin kanssasisaret

mimmu72 | 06.04.2010 01:50

Älkää menettäkö toivoa koskaan vaikka on todella raskasta!!!Aloitin hoidot vuonna 2000 ja takana 3kesken viikolla 6 ja 2kohdunulkoista joten munajohtimet leikattiin pois.Sitten alkoi IVF,niitä 3(joista viimeinen 2008 tuotti tulosta) sekä 5PASsia....eli uskokaa kyllä vielä onnistumisiakin tulee,vaikka aikaa se toisinaan vie.Olen täysillä hengessä mukana ja TOIVON KAIKILLE plussa tuulia:)
Itselläni todettiin veren hyytymistekijä joka on joku fosfodipidi-oireyhtymä,eli pistelin tämän viimeisen hoidon,siis alkion siirrosta joka päivä kerran fragminia ja 100mg disperiiniä.
Kaikille oikein kovasti haleja!!!

heippa

pulu | 05.04.2010 06:59

olen jo jonkun aikaa käynyt täällä lueskelemassa, ja kovin on samanlaisia kirjoituksia kuin minä olisin voinut kirjoittaa. meillä tulee kesäkuussa jo viisi vuotta isännän kanssa yritystä täyteen, hoitoja on pitkä liuta takana, juuri 1.4.ttä tein nega testin 2.icsin 2.PASsista. mieli on maassa. tsemppiä kaikille hoitoihin ja hoidoissa jaksamiseen!!

Moi=)

ninna | 05.04.2010 04:48

Ei toivoa kannata vielä noin aikaisin menettää. Meillä edellisessä Icsi:ssä huippualkio kiinnittyi, mutta oli lakannut kehityksen 7. rv:llä. Onhan se sinullakin punapää voinut kiinnittyäkkin ja väsähtää sitten hyvän alun jälkeen. Meille lääkäri sanoi, että huippulaatuinen alkio ei välttämättä ole aina täydellinen vaan siinä voi olla vikoja mitkä eivät näy vielä siirtovaiheessa. On vaan uskottava siihen, että jossakin vaiheessä tulee semmoinen alkio mikä jaksaa elää vaikka se toivottomalta välillä tuntuukin. Minulla on varmaankin joissakin pakastealkionsiirroissa tapahtunut kiinnittyminen raskausoireista ja ulos tulleesta tavarasta päätellen ja kerran sain myös haalean plussan testipäivänä, mutta seuraavana päivänä en. Yhdessä pakasteakionsiirrossa sain olla top-alkion turvin raskaana 6 viikkoa. Jaksamisia:)

Hei kanssa sisaret

maria 68 | 05.04.2010 01:54

Päätin siirtyä tänne. Onkohan se merkki siitä että olen jo melko epätoivoinen hoitojen suhteen.
Maaliskuussa oli toinen IVF josta saatiin kaksi alkiota. Molemmat siirrettiin. Toinen kiinnittyi. Raskaustesti pos. :)
Olin raskaana 5 vko. Se oli ihanaa aikaa. Ultrassa tosin ilmeni että se muru oli väsähtänyt viikolla 5. Lääkärin mukaan kromosomihrö. Odottelen nyt aikaa kaavintaan. Oma ikä huolestuttaa. Kamppailen aikaa vastaan kun vaihdevuosihormooni on jo kohollaan, ikä 41v.
Hoidot jatkuu kesäkuussa omilla munasoluilla. Varasuunnitelma on siirtyä jossain vaiheessa luovutusmunasoluihin.
Voi kun omista olisi vielä pinnistämään maaliin asti.

yöutu | 05.04.2010 01:08

punapää; Täällä ollaan.. kaks kertaa siirretty kaks alkioo eikä edes kiinnittymisyritystäkään :( viimeks oli jopa ihan huippualkiot. Vuodot alkanu aina hyvissä ajoin. Mulla tosin tähän toiseen hoitoon liittyen ehkä vielä pas tulossa (jos kumpikaan selviää) ja sitten 3.IVF ehkä joskus syksyllä. Melko toivottomalta alkaa tuntua vaikkei montaa siirtoo ookaan takana. Ja tosiaan nejä vuotta yritystä tulee tässä kuussa täyteen. Seuraavaan siirtoon, millon sitten onkaan, otan käyttöön kortisonin kun se on kuitenkin joillain endovaivasillakin auttanu kiinnittymistä. Onko muilla tästä kokemusta?

no niin..

Tinka | 05.04.2010 10:38

Raskaustesti näytti tänä aamuna negaa, niinkuin olin jo arvannutkin.
Kyllähän se silti pettymyksen aalto ylitse hulahti, näin tässäkin sitten kävi. Nyt sitten odottelen vaan menkkoja alkavaksi. Lugesteronit lopetan vaikka edellisessä inseminaatiossa kyllä menkat alkoi niistä huolimatta.
Sitten huomenna soitto klinikalle ja varmaan ensimmäistä IVF -hoitoa ruvetaan suunnittelemaan.
Voihan pettymyksen pääsiäinen :(

Parempaa Onnea muille!!!!

Epätoivo

punapää | 05.04.2010 09:28

Monsuunisade iski lopullisesti tänä aamuna, vaikka testauspäivä vasta keskiviikkona, lopetin siis luget ja vaivuin suureen epätoivoon. Se edes pieni toivin kipinä alkaa hiipua. Onko täällä enää immeisiä, jotka ovat yhtä pitkään (4v) toivoneet ja käyneet jo kaksi IVF läpi? Onko toivo jo oikeesti menetetty, kun huippualkio ei kiinnity?

Pirike | 04.04.2010 03:40

Meillä inseminaatio olisi osunut pääsiäisen pyhiksi eli luomukonstein joudutaan etenemään. Pregnylin pistin perjantaina ja lh-testi näytti eilen heti positiivista. Hyvä näin, tuloksia vain saisi tulla. Polilla toivotettiin siis munarikasta pääsiäistä! Sitä tää nyt on ollutkin sitten... =)

punapää | 03.04.2010 09:44

Testauspäivä keskiviikkona ja eilen illalla alkoi todella kummallinen "tuhru" Kun lugestronin laittaa, sitä tietysti valuu pois...ruskeana. Yhtään ei oo menkkamainen olo, lähinnä pelottaa tämä vuodon tapainen. Miehellekin eilen jo sanoin, että voipi hyvin huomenna olla raskas päivä. Edelleen vahvasti sitä mieltä, mutta toisaalta takaraivossa elää vielä pieni toivon kipinä. Tosi vaikeaa näin loma-aikaan, kun on vaan kotona ja miettii oma olotilaansa. Töissä sentään ajattelis töitä...

Juuri alkanut ensimmäinen ICSI-hoito

Niiskis79 | 02.04.2010 09:17

Hei!

Olen uusi kirjoittelija tällä palstalla tai yleensäkään millään palstalla. Meillä lasta odoteltu parisen vuotta, mutta ei ole onnistunut. Meillä alkoi eilen ensimmäinen ICSI hoito. Minulle laitettiin omia hormooneja alas ajava kapseli vatsanahan alle. Parin viikon päästä pitäisi alkaa pistämiset ja siitä parin viikon päästä punktio ja sen jälkeen toivottavasti alkion siirto.
Jänniä aikoja siis täällä eletään ja kovasti kaipaan tukea niiltä jotka ovat vaastaavat hoidot jo läpi käynneet.

Itse olen iältäni 31 ja mieheni 33. Kummallakaan ei ole lapsia ennestään.

Eka PAS takana....toivo uupumassa

Hanita | 02.04.2010 08:04

Olen uusi taalla ja ajattelin kysella ja kertoa omasta kokemuksestani taalla. Meilla on ollu noin 2 vuotta lapsettomuutta, ja clomit takana ja eka IVF meneillaa. Meille tuoresiirtoa ei voitu tehda koska tuli hyperi. 9 alkiota pakastettii joista 3 sulatettii ja 1 siirrettiin viime viikolla. Nyt on meneillaan pp9, ja pienta tuhruvuotoa tuli eilen. On kylla koko ajan ollut sellanen tunne etta ei onnistu. Ensi viikon tiistaina olis testipaiva. takan on yksi kohdunulkoinen joten raskauden oireet on tutut, ja mitaa oireita ei ole ollut jotka viittaisivat raskauteen. :( Tassa kuussa viela toinen PAS olisi sen jalkeen ei taida meilla olla enaa aikaa vaikka alkioita jaljella oliskin, koska asumme ulkomailla ja olemme muuttamassa pois. Toissapaivana alkoi menkkamaiset kivut ja tosiaa sellasta ihan pienta tuhrua on. Laakari sano etta sita usein tapahtuu PASissa. Itse ajattelin etta on varmaa hormoonit joitten kanssa tata kiertoa saannostellaa. En oiken tieda mita ajatella...mies on toivoton koska ei tieda mita tehda kun olen niin masentunut asiasta....

kp4 ja passia päin

yöutu | 02.04.2010 12:52

Pahoittelut negoista ja onnea onnistuneille!

Mullahan oli tilanne se että kierto pitkittyi 64 päivään ja syyksi tais löytyä isohko kysta.. onneks oli kuitenkin hyvälaatunen että pitäs hävitä ittekseen pois. Uus kierto saatiin nyt vihdoin käynnistettyä primolutilla ja nyt menee zumenon kolmatta päivää. Meinas mullekin että ois migreenin takia tehty luomukiertoon, mutta ei oikein jaksa alkaa ressaan ovistikkujen kans :/ sitä se varotteli että mitä jos joudun sitten käyttään noita sen 3 kk (johonki rv12ko?) ja jos tulee migreeniä,.. mutta tuskinpa, on vaan niin vaikee uskoo että joutuskaan :( ja eikös jokkut estradot-laastarit tms. oo sellasia mitkä sopii paremmin migreeninkin kans?

Tiitiäinen | 01.04.2010 10:08

Alkuun pahoitteluni Sannupiulle, ei löydy sanoja näihin tilanteisiin..
Meillä pitkän sitkeän sumuttelun (ja tietty pistokset) jälkeen ensi viikon ke on punktio. Hyvin on kerättävää, jännittää tosi paljon, kun on meillä eka kerta... Ja kovasti pelottaa tulevat vaiheet nyt kun jännät hetket ovat vihdoin käsillä. Voi kun saisi aivot narikkaan, sitä on kyllä yritetty jos jonkinlaisilla konsteilla. Urheilu, asumiskuvioiden muutoksen, ystävät, työt jne. Joskus toimii paremmin, joskus huonommin... Mieli on kuitenkin ollut virkeä noiden pistosten aloittamisesta asti, on se ihmeellistä mikä voima hormoneilla on.
No, Pääsiäinen on kuitenkin tässä välissä, sitä viettämään. Voimia itse kullekin säädylle, Tiitiäinen

Sarppis | 01.04.2010 09:57

Sannupiu: Olen todella pahoillani negasta.. Voimia ja uskoa tulevaan.

Unelma68: Hienoa että kerättävää näkyi ultrassa, tsemppiä punktioon.

Oikein mukavaa pääsiästä! Toivotaan että keväinen auringonpaiste piristää meidän kaikkien mieltä.. :)

Halauksin Sarppis

Pas

ninna | 01.04.2010 09:30

Mulla oli kans huono olo ja päätä särki testiin asti ekassa pakastealkionsiirrossa. Kun siihen Zumenoniin lisättiin Lugesteronit, sain ihan järkyttävän migreenikohtauksen; eka näin valoläiskiä ja sit alko 12 tuntia kestänyt repivä päänsärky, en pystynyt syömään enkä tekeen muuta ku makaan vaikka makuuasento viä pahensi sitä, tuntu et taju lähtee ja olin menossa päivystykseen. Lopulta otin panacodin yöllä ja se vähän helpotti et sain nukuttua ja seuraavana päivänä taas normaali siedettävä särky. Tuollaista kohtausta en onneksi ole muilla kerroilla saanut, oli uutta mulle kun ei ole migreeniä aiemmin ollut. Lääkäri sano et se on normaalia kun elimistöön yhtäkkiä tulee niin paljon hormonia oudokseltaan.

Rinsu | 01.04.2010 08:54

Sannupiulle pahoittelut negasta, se on raastavaa...
Meillä alko sit toinen hoitokierros, eli ekan ivf:n eka pas. Ja voin sanoo et nää lääkkeet (zumenon) on sit pahemmat ku ekassa ivf:ssä. Mulla on koko ajan huono olo ja päätä särkee..Toivottavasti menis jossain vaiheessa ohi. Toivoo ei tähän hoitoon oo eikä luottamusta. Mennään vaan päivä kerrallaan.
Tsempit piinailijoille ja hoidot aloittaville ja kaikille =)

voi,

Tinka | 01.04.2010 08:20

olen pahoillani, sannupiu, pettymyksestä jonka koit. Se on äärettömän tyhjä olo katsoa vain sitä yhtä viivaa siinä testissä :( kovasti voimia jaksaa taas nostaa itsesi ylös.
Itse katselen samaa tilannetta maanataina, taistellaan sitten yhdessä eteenpäin.

Muille toivon kovasti positiivisempia tuloksia ja kaikille tasapuolisesti mahdollisimman rentouttavaa pääsiäistä!

Tinka

Voi ei:(

ninna | 01.04.2010 05:07

Sannupiu olen tosi pahoillani puolestasi myöskin, usko vaan tulevaisuuteen ja onnistumiseen ensi kerralla! Niinhän se menee, että muutaman päivän päästä pettymys ei tunnu enää niin pahalta ja jatkoa pystyy taas ajattelemaan, ainakin omalla kohdallani se menee näin.
Itseäni taas jännittää ja vähän pelottaa, koska veljeni vaimo ilmoittaa taas uudesta raskautumisestaan kun he ovat aina saaneet helpolla lapsia. Itse ei osaa edes haaveilla semmoisesta elämästä. Eiväthän ne muiden lapset ole minulta pois, mutta silti.
Haleja ja jaksamisia kaikille=)

punktio ensi tiistaina

unelma68 | 01.04.2010 03:26

sannupiu: olen todella pahoillani. Ethän lannistu vaan uskot tulevaan. Voimia sinulle ja kaikkea hyvää halauksen kera :)) Kiitos pääsiäistoivotuksista:)
Tainuska: Hyvä, että olet laittanut asian vireille. Todella asiatonta käytöstä esimieheltäsi.

Ensi tiistaina on keräys ja siirto torstaina, jos kaikki menee hyvin.
6 hyvänkokoista kerättävää löytyi tänään ultrassa.
Nyt pääsiäisen viettoon :)

Unelma68

voi ei..

hopingforsecond | 01.04.2010 08:14

ihan todella paljon harmittaa ja itkettää sun puolesta SannuP.. nyt ei sitten muuta kuin uuteen nousuun..
Mulla meni testi uusiksi.. ihan mun tuuria, ettei testi vissiin? toiminut.. kontrolliviiva tuli kyllä näkyviin mut siinä oli sellasia haaleempia kohtia.. sit tuli haamuviiva.. mut en oikeen luota siihen kun kerran se k-viiva ei ollut kunnollinen..

sannupiu | 01.04.2010 07:43

R -

Tainuska | 31.03.2010 07:58

Kiitos paljon kannustuksesta ja voimahaleista teille kaikille ihanille :) Ilmoitin asian liittoon, ja asia etenee nyt sitten sitä kautta. Työehtosoppariin kuuluu, että lääkärikäynnit voi tehdä työajalla omien saldojen puitteissa, kuten olen tehnyt ja teen jatkossakin.
Mulla ihan kädet hikoilee, kun jännitän raskautumisia teidän puolesta :)

no niin..

hopingforsecond | 31.03.2010 05:24

nyt hain apteekista r-testin.. siellä ei ollut yhtään sellaista "superherkkää" testiä, vaikka sellaisen olisin kyllä halunnut.. ostin siis ihan tavallisen apteekin raskaustestin ja nyt huomiseen se odottaa tuossa pöydällä.. ehkä on parempi viedä se vessan kaappiin, kun jotenkin se ahdistaa :( välillä menee maha ihan sekaisin kun edes ajattelee huomisaamua.. No ei auta ku tsempata :) Voimia!

no niin..

hopingforsecond | 31.03.2010 05:24

nyt hain apteekista r-testin.. siellä ei ollut yhtään sellaista "superherkkää" testiä, vaikka sellaisen olisin kyllä halunnut.. ostin siis ihan tavallisen apteekin raskaustestin ja nyt huomiseen se odottaa tuossa pöydällä.. ehkä on parempi viedä se vessan kaappiin, kun jotenkin se ahdistaa :( välillä menee maha ihan sekaisin kun edes ajattelee huomisaamua.. No ei auta ku tsempata :) Voimia!

Pirike | 31.03.2010 02:53

Tänään olisi viides ja viimeinen Fostimon piikkipäivä. Huomenna näyttäytymään polilla. Maanantaina kun kävin, follikkeleita oli vasemmalla yksi ja oikealla kaksi, mutta olivat vasta 10mm kokoisia. Lääkäri sanoi, että vasemmalla näyttäisi olevan vielä lisääkin kypsymässä. Sanoi torstain käynnin olevan tarkastuskäynti ja jos niitä on kypsynyt lisää niin pistää mut yhdyntäkieltoon. =)
Inseminaatio ei onnistu tällä kierrolla, koska osuu sopivasti pääsiäisen pyhiin. Harmi... Mä kun niin odotin sitä toiveikkaana ja Pregnylia ja kaikkee, mut... ei voi mitään.

En tiedä miten suuri voikaan olla pettymys jos tällä kierrolla ei tulosta synny. Päivä kerrallaan!

sannupiu | 31.03.2010 11:31

Hoping4second: Niukkaakin niukempi vuotoni loppui maanantaina.. Ei ollut minkäänlaisia mensukipuja tms., joten toivotaan, että sieltä tulivat ulos ne "ylimääräiset" munikset :) Oireina minulla on edelleen ainoastaan arat tisut. Öisin hikoilen ja pinna on ollut tiukalla, mutta ne selittyvät luultavasti ihan näillä piinapäivillä :/ Jotenkin vain uskon, ettei me tälläkään kerralla onnistuttu raskautumaan, kun ei mitään tuntemuksiakaan ole. Toisaalta minulla on tuoreessa muistissa raskaus viime syksyltä, jossa minulla ei ollut minkäänlaisia oireita ennen rv5:sta.. Ajattelin tänään käydä ostamassa apteekista sellaisen ultimate herkän raskaustestin.. Minulla on laatikollinen niitä perus pahviliuskoja, jotka mittaavat vain 25ml/IU raskaushormoonipitoisuuden.., mutten halua riskeerata testiä sellaisella. Jotenkin pelkona on, että tulee virheellinen negatiivinen ihan siitä syystä, että tekee testin liian aikaisin. Hoitava lääkärini sanoi, että inseminaatiossa hedelmöityminen voi tapahtua vasta 2 vrk toimenpiteen jälkeen eli ei voi tietää tarkkaa ajankohtaa ja siksi oikean testipäivän maarittäminen on mahdotonta. IVF:ssä tilanne on hieman toisenlainen, koska istutetaan jo hedelmöitynyt ja jakautunut alkio.. Verikokeeseen en ole edes ajatellut meneväni. Yritän välttää "ylimääräisiä" lääkärikäyntejä, koska en pidä sairaaloista :) Olen niitä immeisiä, jotka menevät sairaalaan vasta kun baareilla kannetaan (paitsi hedelmöitymään) :D
Tsemppiä siunkin viimeiseen piinapäivään!

Poikaystäväni on seuraillut tätä vuoristorataani nyt 2 viikkoa ja hän totesi, "olis varmaan parempi, jos näissä hoidoissa vaivutettas koomaan muutamaksi viikoksi toimenpiteen jälkeen..ja herätettäs vasta kun testin voi tehdä" :D

monenmoista monelle..

hopingforsecond | 30.03.2010 10:27

SannuP: Mites sun vointis? onko vuoto lisääntynyt? Onko kipuja? ..jos yhtään lohduttaa, niin luin netistä tässä joku aika sitten että, kannattaa tehdä silti testi vaikka pientä vuotoa olisikin esiintynyt..se ei välttämättä ole mikään merkki mistään vaan joku kehon reaktio ku joutuu aika koville tms.. en enää muista niin tarkkaan ku oon selannu tuhat ja sata sivua :) mutta siis älkäämme menettäkö vielä toivoa sinun kohdallasi :)

Mä jouduin käymään tänään minua hoitaneen lääkärin luona. Kivut yltyivät niin kovaksi että en uskaltanut oikeen kunnolla edes töissä liikkua.. Molemmilla puolilla oli ISOT kystat.. mut ei hyperiä kuitenkaan kun sitä eniten pelkäsin..
Yritin siinä samalla sitten udella että oliskos siellä mahdollisesti jotain näkyvissä raskauden suhteen.. heti sain vastauksen että ei vielä.. siinä tutkimuksen aikana lääkäri kuitenkin sanoi, että limakalvon kannalta näyttää aikast hyvältä, MUTTA yllätys yllätys..lääkkeet saattaa myös tehdä sen eli ei auttanut asiaa ollenkaan.. nyt on taas pää ihan sekasin että mitä pitäis ajatella..

Meinaatko SannuP tehdä apteekista saatavalla raskaustestillä vai meinaatko mennä ihan verikokeelle? mä kannatin aluks verikoetta, mut nyt ku on pääsiäisen pyhät edessä, ni en usko että vastaus ehtii samana päivänä jos menen torstaina.. ni ajattelin tyytyä ihan tavalliseen tikkutestiin :)
ens yönä ehkä saa vielä nukutuksi mut seuraava yö saattaa mennä valvotessa ja aamua odottaessa..

Tinka: tervetuloa joukkoon toiveikkaaseen :)

Sarppis: mukavaa että myös sinä jännität meidän puolesta.. Omasta puolestani voin ainakin sanoa, että tämä on varmasti niitä ihka ensimmäisiä paikkoja missä "julkistan" tuloksen!

Tainuska: Olen todella pahoillani pomosi suhtautumisesta.. toivottavasti saat asiat järjestymään, mutta ei tällaiseen tilanteeseen tarvitsisi enää enempää stressin aiheita.. muutenkin raskasta :(

Unelma68: tsemppiä myös sinulle.. toivotaan että vaikka soluja olisi vähän vähemmän, niin olisivat ne sitten vähän laadukkaampia :)

punapää: oikein paljon tsemppiä ja voimia.. ne pp:t menee oikeesti näin ajateltuna aika nopeasti.. ainakin itellä se tuntu ikuisuudelta, mut nyt ku se on jo ylihuomenna ni miettii että sais olla viel muutaman päivän enemmän että sais haaveilla ja uskotella olevansa raskaana.. ettei todellisuus vielä räjähtäisi naamalle..


Eli oikein oikein paljon tsemppiä, liimaa, tarroja ja halauksia matkanne varrelle :) kuulemme taas viimeistään torstaina

sannupiu | 30.03.2010 09:15

Unelma68: Oikein mukavaa pääsiäistä sinullekin!

Tainuska ja Tinka: Voimahalitus teille molemmille.

-sannuP-

Heippa...

Tinka | 30.03.2010 11:29

Ensimmäistä kertaa rekisteröidyin jollekkin keskustelupalstalle, täällä näytti olevan positiivinen ja kannustava ilmapiiri. Jännää..! Ajattelin että tulen varmaan tarvitsemaan vertaistukea, jos edessä paljon pieleen menneitä hoitoja.
Meillä siis kesällä tulee 3 vuotta lapsettomuutta, mulle endo, mies ok, nyt toinen inssi tehty. Kaksi munasolua oli hienosti kypsynyt, mutta tuntemukset nyt sellaiset, että epäonnistuminen tässäkin tapauksessa. Pääsisäisenä sekin asia varmistuu, mutta ei mitään tuntemuksia ole ollut, tissitkin joskus olleet ennen menkkoja kipeemmät kuin nyt. Valmiiksi jo suru ja ahdistus mielessä :(
Tulin tänne, koska toivon saavani uskoa ja toivoa siitä, kun lukisin täältä teidän pitkään toiveilleiden onnistumisista, jospa sitä kautta löytäisin vielä itsekkin sen uskon tähän. Ja löytääkseni ymmärrystä silloin, kun omat voimat tuntuvat epäonnistumisten myötä katoavan.
Toivoa ja voimia,
toivottelee Tinka

Huomenta!

Sarppis | 30.03.2010 08:00

Tainuska: Jos kuulut liittoon niin selvitä liittosi työehtosopimuksesta mitä siellä sanotaan lääkäreissä käynneistä.. Meidän liiton sopimuksessa ei akuutit, henkilökohtaiset lääkärikäynnit sallitaan keskellä päivää mikäli lääkärille ei ole mahdollista saada muuta aikaa.. Tarvittaessa työnantajalle ei tuotava lääkäriltä todistus että työajan ulkopuolista aikaa ei ollut saatavilla. Eli meidän alalla tällaisessa tapauksessa esimies ei voi estää lääkärikäyntiä.
Ikävää että esimiehesi on kääntänyt kelkansa ja meinaa kiukutella lääkärikäynneistä.. Toivottavasti saat asiat hoidettua hyvässä hengessä, kun tällaiset asiat tuovat ihan turhaan lisää jännitystä ja stressiä hoitojaksoon..

Jännityksellä minäkin odottelen kuulevani piinailijoiden uutisia.. Toivottavasti heillä on ollut runsaasti tarrasukkia matkassa mukana..

Tsemppiä ja halauksia kaikille!

Apua!

Tainuska | 30.03.2010 06:58

Tähän asti kaikki hoidot on mennyt ok (vaikka tulokset negoja) sekä pomon (3v vanhempi nainen) suhtautuminen on ollut jees... mutta nyt se ei haluis enää päästää mua lähtemään kesken päivää noihin tutkimuksiin ja muutenkin nakkelee vain mulle niskojaan. 2 vuoden ajan mitä se on pomona ollu, niin meijän välissä on ollut iso kuilu, en tiedä mitä oon sille tehnyt, vai kokeeko se mut jotenkin uhkaksi, vai kiusaako tahallaan...? Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Mietin, että menisin työterveyteen juttelemaan.

unelma68 | 29.03.2010 06:42

punapää: onnea myös sinulle :))

9 kasvussa

unelma68 | 29.03.2010 06:41

sannupiu ja hoping4second: tsemppiä teille ja parasta onnea:)
Tuulikki: voimia ja uutta uskoa sinulle:)

Ultra takana ja 9 munasolua olisi kasvussa, torstaina uudestaan ultraan. Viimeksi oli 6, joten vähän enemmän toivoa ehkä luvassa saada niitä talteen.
Aloitin tänään pistää Orgalutrania Puregonin lisäksi kuutena päivänä peräkkäin.
Viimeksi vai 4 päivää.(neulakammoisena saankin oikein tuhdin pistelyputken, jipii :) Pääsiäinen tässä välissä lisää pistoksia.
Keräys ajoittuu todennäköisesti pääsiäisen jälkeen tiistaille.
Toivotaan, että se menisi yhtä hyvin kuin viimeksi.

Kaikille oikein hyvää pääsiäistä ja tsemppiä :))

Unelma68 :)

punapää | 29.03.2010 04:05

Heippa taas pitkästä aikaa.
Toinen IVF kierros on menossa ja huomaan, että täällä on monta, joilla on tällä viikolla testipäiviä...jännää :)
Meillä oli tuoresiirto 22.3. ja testipäivä 7.4. eli vielä pitäisi kärvistellä yli viikko. Tuntemukset on ollu outoja punktiosta asti.

Punktio oli perjantaina ja maanantaina sain huippualkion (8 soluinen), jonka olen tarrasukilla ja hellillä suukoilla kiinnittänyt itseeni. Vatsassa on punktiosta asti myllertänyt ja missään vaiheessa se ei ole palautunut normaaliin olotilaan. On siis todella vaikeata ajatella joku oire juuri raskausoireeksi vai onko se sittenkin vain kropan palautumista punktiosta. Kovasti me miehen kanssa uskotaan onnistumiseen, ei kai tässä muutakaan vaihtoehtoa ole? Taas tuli kutsu kesähäihin...juuri kun olin päättänyt, etten osallistu yhteenkään sukujuhlaan kiusaamaan itseäni nuorempien serkkujeni tuoreista vauvoista...niinpä siis toivomme, että voimme saapua häihin tuntematta itseämme surkeimmiksi maan päällä, kun emme lasta saa aikaiseksi. Toivomme, että voimme hehkua odottamisen iloa ja riemua.

Ihmettä odotellen :)

sannupiu | 29.03.2010 08:08

Tuulikki: Tämän oman negatiivisen pelon siivittämänä tuntuu, ettei ole mitään lohdutuksen sanoja siulle.. Eihän mikään muu kuin se positiivinen tulos ja oman pienokaisen syliin saaminen ole riittävä lohdutukseksi. Onneksi olen saanut kokea myös sen, kuinka tämä palsta ja kaikkien ihanat tsemppaukset ovat auttaneet silloinkin kun tuntuu, ettei mikään tunnu enää missään.. Niiden sanojen siivittämänä, myös minä lähetän sinulle maailman suurimman virtuaalihalin. Rinnakkain kävellään toisiamme tukien.

Hoping4second: Oma pelkoni kävi toteen lauantai-iltana, kun epämääräinen vuoto alkoi. Varsinainen kierto pitäisi alkaa vasta 2.4.. Mitään kipuja minulla ei ole, eikä vuoto ole runsasta..Sinällään ei vielä yhtään mensuvuodon kaltaista.. Mutta silti. Rintojen arkuus on ainoa merkki siitä, että jotain on ollut käynnissä/on käynnissä. Itselläni rinnat eivät ole koskaan arat normaalien mensujen aikaan. Tietty kun hormoonihoitoa takana, niin ei enää tiedä mikä on normaalia ja mikä ei :/
En aio tehdä testiä vielä keskiviikkona. Ihan siitä syystä, että pelkään testin olevan negat. Mieluummin harhakuvittelen torstaihin saakka, kuin vetasen itseäni ovella päähän keskiviikkona.. Tänään en meinannut edes kyetä lähtemään töihin, koska omasta mielestäni vuoto on lisääntymään päin.. Onneksi pian on pääsiäinen ja ohjelmassa jotakin muutakin kuin oireiden kyttäystä kotisohvalla. Sääliksihän noita miehiä käy.. Varsinkin kun ainakin meillä näyttää siltä, että lapsettomuden syy olen minä..
Vielä muutama pp, ja sitten totuutta silmiin. Kunpa edes sinä onnistuisit! Halitus.

-SannuP-

voimia kaikille

hopingforsecond | 28.03.2010 07:17

ja erityisesti Sannupiulle!!

mulla ollut eilisen päivän ja tänään aamupäivän ajan ihan selkeitä menkan alkamis tuntemuksia.. ei kiva.. Tossa kolmen aikaan tuli kuitenkin yht´äkkiä sellanen "ällötyskohtaus".. mielessä kävi mut en meinannu edes uskaltaa ääneen sanoa et oiskohan oire.. ? ..
Lämpö ei kuitenkaan tänä aamuna ollut ku 36.9.. ja rinnatkaan ei oo enää oikeestaan ollenkaan arat..
Pelkään koko ajan enemmän sitä negatiivista tulosta.. mä hajoan siinä kohtaa ihan tuhansiksi palasiksi.. ja samalla pelkään miten isäntä regoi siihen, se on kuitenkin ihan varma et ollaan raskaana. Ja pelkään sitä, ettei se lähde enää uudestaan mun kanssa tähän rumbaan ku näkee, miten rikki olen siitä negasta.. no, aika näyttää miten kaikki käy. Mä en kuitenkaan ole valmis luovuttamaan ennen ku kaikki alkiot on pakastuksesta otettu.

Sannup: tee ihmeessä sun r-testi jo sillon keskiviikkona,ku eikös sun alkuperäinen testipv ollu sillon? ihanaa olis samaan aikaan tehdä testit ja saada positiiviset tulokset mut ei kannata odottaa yhtään ylimäärästä ku tää on näin tuskallista..

Hei kaikki ketkä käyneet hoidossa yksityisellä.. mitä siellä on suurinpiirtein maksanut tuo PAS? ja mitä lääkkeitä teille on sitä itse toimenpidettä ennen määrätty? onko paljon pistoksia yms?

Voimahalauksia kaikille!!.. tää palsta on ollu iso tuki tässä matkan varrella ja pelkään pahoin että 4 yön päästä tuun tarviimaan teidän tukea enemmän kuin koskaan !!

Pirike | 28.03.2010 04:46

Voimia Tuulikille ja Sannupiulle pettymyksen keskellä!

Noista kavereista, joilla on lapsia kun tuli keskustelua. Herätti ajatuksia hivenen. Pikkusiskoni on saanut kaksi aivan ihanaa poikaa parin vuoden ikäerolla eikä alkuunsa edes toivonut lapsia kun huomasi jo 18-vuotiaana odottavansa esikoistaan. Eikä toistakaan sen kummemmin suunnitelleet vaan raskaus alkoi ja kaikki meni hienosti.
Itse kun on saanut tehdä kaikkensa ja käydä hoidoissa vähän väliä, tuntuu kummalliselta tämä elämä. Jos oikein kovasti toivoo, lasta ei anneta. Kun sitä ei edes ajattele, huomaa olevansa raskaana. On tää niin perin juurin kummallista. Onnellinen olen tietenkin siskoni puolesta.
Emme ole kenellekään puhuneet näistä hoidoista. En edes siskolleni, en kestäisi jatkuvia kyselyitä joten kerromme kun aika on siihen oikea.
Ehkä ihmiset, jotka eivät tätä lastensaantiasiaa koe tällä tavalla kuin me täällä, eivät välttämättä osaa asettua meidän asemaamme miten vaikeaa se voi olla. Toisaalta en tiedä, miten itse suhtautuisin ja käyttäytyisin jos ei olisi näitä vaikeuksia joutunut kokemaan.

Huomenna olisi 10. kiertopäivä ja tutkimuksiin jälleen. Torstaille ajoittuu todennäköisesti inseminaatio. Pääsiäinen hivenen sekoittaa aikatauluja, mutta josko se siitä. Tälläkin kierrolla 3.-7. pv Clomifenit, Fostimon paraikaa ja huomenna selviää vieläkö lisää Fostimonia. Puregonin haen ja sitten olisi inseminaatio. Odotus on kova jälleen kerran. Kumpa pettymys ei olisi taas edessä. Pitää vain muistaa hopingforsecondin runon sanat ja malttaa mieli siihen kunnes pikkuinen on valmis syntymään maailmaan.

piika | 28.03.2010 03:35

Minttu; minä olin aukiolotutkimuksessa viime viikolla. Lieneen se oli tollainen ultralla tapahtuva, voiko sitä muulla tavalla tehdä? Mulle sattu tosi hyvä hoitsu joka osas rauhassa laittaa nestettä, joten tutkimus ei juurikaan sattunut. Toki kannattaa ottaa ennen tutkimusta buranaa.

Mullakin yks kaveri valitti raskaaksi tultuaan, et kuinka kamalaa oli kun lihoi....!? Ja toinen tuossa kertoi kuinka raskasta on 3kk vauvan kanssa kun lapsi nukahtaa kahdeksalta illalla ja herää JO kuudelta. Eivät kuulema aio tehdä toista kun nykyisen kanssa ei saa nukkua... Kyllä mä ajattelin et herranjestas, mun omat normaalit yöunet on yhdestätoista kuuteen, eikä tee yhtään tiukkaa. Kuulostaa aika ruhtinaallisesta jos lapsi ei muutoin herää yöllä!?

Osaiskohan sitä olla valittamatta ja yhtä kiitollinen vauvasta, jos ei olis joutunut tähän lapsettomuusrumpaan...? Tuntuu et nyt ottaisin 9kk pahoinvoinnin ja koliikkivauvan jne, kunhan vain tulisi raskaaksi...

Oli mukavaa kun miehen siskon lapset kävi virpomassa :)

Minttu | 28.03.2010 12:31

hopingforsecond : Siis aivan ihana runo! Itkuksihan se meni, toivon muistavani sen vaikeina aikoina.

Kyllä tää elämä on sitte joskus ihan syvältä, mutta onneksi lapsettomuushoidot etenee edes hieman tai saa siis tiedon mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi. Tieto auttaa jotenkin saamaan uutta voimaa ja uskoa siihen, että ehkä jonain päivänä saan pitää pientä kääröä sylissä. Mutta välillä on kyllä niin kurjaa kun iskee se tyhjyys ja suru ja tekee vain mieli itkeä ja olla yksin eristyksissä. Onneksi välillä on hyviäkin aikoja, jos niitä nyt voi tuolla tavalla kutsua...

Täällä odotellaan siis aukiolotutkimusta ja ensimmäistä inssiä, jotka joskus kesällä. Onko kenelläkään kokemusta ultralla tehdystä aukiolotutkimuksesta? Sattuuko se? Miten se tapahtuu? Jännittää valmiiksi se inssikin, vaikka ei ole edes päivää sovittu. No, eipä se haittaa vaikka sattuis, kun se kerran lisää taas mahdollisuuksia raskautua jossain vaiheessa.

Ihan pakko avautua..Mua kävi ärsyttämään mieheni sukulaisen kommentit (on raskaana ensimmäisestä kierrosta kun rupesivat toivomaan lasta), kun se valitti kuinka maha on tiellä ja ahistaa..ja ettei ois osannu aavistaakkaan, että raskaus tuntuu näin kauheelta/oudolta ja näin ollen heiän perhe tulee jäämään pieneksi - korkeintaa 2 lasta. Olisin voinu purskahtaa itkuun silloin tai sanoa jotain vähemmän mukavaa, mutta en pystynyt, jäin vain hiljalleen omiin ajatuksiini ihmettelemään...

Oikein mukavaa kevättä kaikille!

no voi ny..

hopingforsecond | 28.03.2010 10:17

kirjotin äsken pitkän litanjan SannuP..mut tuli näkyviin vaan tuo Tuulikille tarkotettu juttu.. noh, kirjotan uudestaa illemmalla.. nyt pitää mennä!

Tsemppiä kaikille

näinpä..nyyh..

hopingforsecond | 28.03.2010 10:16

Tuulikille oikein iso voimahalaus!!

sannupiu | 27.03.2010 11:47

...voi myyh.. Olin eilen onneni kukkuloilla, koska koin selkeitä raskaustuntemuksia..Alavatsassa oli koko päivän voimakas paineen tunne ja rinnat olivat todella arat + turvoksissa..Peruslämpö oli 37.1 jne. Tänään ei sitten mitään..Lämpötilakin on laskenut.. Eilen olin ihan varma positiivisesta tuloksesta ja tänään olen ihan varma, että tulos on negatiivinen..ja, ettei tälläkaan kertaa onnistuttu :(

-sP-

piika | 26.03.2010 09:41

Lohdutushali Tuulikille!

Oli kyllä hieno runo Hopingforsecond; mulle joskus joku kaveri sanoikin et se meidän täydellinen lapsi ei ole vielä valmis tulevaksi kun näin odotuttaa... Tuon runon ku muistais aina vaikeina hetkinä..

Mulla oli tänään aukiolotutkimus! Tutkimus ei käynyt kipeetä - no okei, saattoi verrata normaaliin menkkakipuun. Hoitsu osas hommansa, laittoi nestettä tosi hitaasti ja tsemppas välillä :) Lääkäri sai välillä komentaa mun pään tyynyyn ku olisin halunnu katsoa monitorista, mitä siellä tapahtui ;) Ensin ei meinannu oikealla puolella tapahtua mitään, mutta lopulta molemmat oli auki :) Ainakaan torvia ei ollut sitten 5-vuoden klamydia saanut tukkoon?!?

Sovittiin heti kuukauden päähän eka inseminaatio. Hui, tuntuu jännältä. Tästä se nyt sitten alkaa. Lääkäri sai valettua meihin - ainakin minuun - uutta uskoa. Melkein on samanlainen tunne kuin silloin pari vuotta sitten jätti pillerit pois. - - Kaks kuukautta eteenpäin ja oon taas se sama entinen katkeroituva ja masenteleva ihminen. :/ Pessimisti ei pety, niinhän se menee.. ;)

Mukavaa viikonloppua kaikille :)

Pettymyksestä uuteen toivoon

tuulikki | 26.03.2010 05:41

Niinhän se meni kuten aina ennenkin, menkat alkoivat ajallaan. Työssä piti pinnistellä, ettei itku tule. Työmatkalla se sitten tuli ja mieli oli maassa koko illan, tuskin huomasin tulppaaneita, joita kävin ostamassa lohduksi.

No seuraavana aamuna soittelin klinikalle, ja uusi toivo heräsi. Yksi inssi vielä, ja ennen sitä vyöhyketerapiapaineluakin rentoutukseksi. - Olen käynyt vyöhyketerapiassa lokakuusta lähtien kerran kierrossa, tosin nyt on ollut parin kierron tauko. Vyöhyketerapeuttini on kertomustensa mukaan hoitanut monia lapsettomuustapauksia tuloksekkaasti. Toivottavasti painelu minunkin kohdallani edistää asiaa. Ainakin se rentouttaa, jos ei muuta.

Jostain lehdestä luin joskus, että lapsettoman suru on kuin aalto, joka nousee ja laskee. Juuri niin, toivo aina pikkuhiljaa kasvaa, ja sitten se purkautuu voimalla, kyynelten kanssa ja alkaa kasvaa taas.

"Onnellinen on ihminen, joka haluaa sitä, mitä on jo saanut." Vaikeina hetkinä joskus muistelen tuota viistautta ja yritän muistaa ja painaa sydämeeni. Tänä iltana onnenaiheet ovat iltalenkki ja viikonlopun aatto.

Tämä on ehkä helpompi puolisko, kun seuraavaan pettymykseen on vielä matkaa.

Raskausoireista

ninna | 26.03.2010 09:58

Mulla viimeisessä raskaudessa nipisteli alavatsaa välillä pari päivää alkionsiirrosta melkein testipäivään saakka ja rinnat tuli myös aroiksi, eli hyviä merkkejä=) Sain testiin haalean mutta selvän plussan päivää ennen virallista testipäivää kun en malttanut odottaa. Toivottavasti teillä onnistuu! Mulla lääkkeellisen tyhjennyksen jälkitarkastus parin viikon päästä, nyt alkaa taas intoa löytymään jatkoa varten, kyllähän monet onnistuu useammankin Ivf:n jälkeen.

juu niin kans

hopingforsecond | 25.03.2010 09:01

päätin että pysyisin liikkeellä yms. etten kans lihois ja masentuis.. mut ei vaan jaksa..:( mut kyl mä oon ollu sentään pojan kans ulkoilemassa,pulkkamäessä jne.. :) etten ihan oo jääny neljän seinän sisälle.. Mut toi lihominen kyl ahdistaa! Noh, jos tulee plussaa, ni sit ei oo mitää välii :) ja ku mä oon silti iha normi kokonen.

Mulla sattuu koko ajan aika paljon alavatsalle.. sellasia puukoniskun tyyppisiä tulee vähän väliä..rinnat on arat ja lämpö nousi taas tänään aamulla 37 asteeseen.. mut ku ei siitä ota selvää ku hormonit tekee varmaan aika paljon asiaa..
ei auta ku ootella... ei ole mun vahvin puoleni..

ihana tuo virvon varvon- juttu :)

"7 yötä testiin on.. sitten saamme tietää.."
Huomasin tänään laulavani tätä kolme yötä jouluun on-sävelellä :)
pitäisköhän vaihtaa alaa sanoittajaksi :D

Hyviä öitä, kirpuille töitä

sannupiu | 25.03.2010 07:00

hoping4second: se tuli vielä mieleen, ettei kannata myöskään stressata siitä, jos ei jaksa tehdä mitään erityistä/olla aktiivinen.. Tärkeintä on, että kuuntelee itseään. Esim. viime sunnuntaina en noussut sängystä koko päivänä, koska ei huvittanut :) Onneksi siihen oli mahdollisuus! Nyt istun napa pinkeenä herkuista. Hyvää oli!
Mukavaa viikon jatkoa!

-sP-

ihana runo

unelma68 | 25.03.2010 05:38

Kaunis kiitos myös ihanasta runosta :)
Erittäin, erittäin koskettava.

Unelma 68

uusi yritys alkoi taas

unelma68 | 25.03.2010 05:37

sannupiu: kiitos tsempeistä ja sinulle parasta tsemppiä odotukseen:)
TuLa: mielettömän paljon onnea sinulle plussasta ja kaikkea parasta jatkoon:)

Minä pääsin pistämään tänään Puregonia :) Tästä se taas alkaa tämä piikittely ym.
Pitäminen meni tosi hyvin vaikka olenkin neulakammoinen.
Ensi viikolla ultrat ja jne.
Lääkekattoni on täynnä edellisistä lääkeostoista, joten Puregonin ja Orgalutranin omavastuu osuudekseni jäi vain yht 3€. Upeeta, että meillä Suomessa Kela korvaa :)
Näkyi lääkkeitten normaali kokonais summa olevan n. 1200€.

Kaikille voimia ja tsemppiä :))

Unelma 68

virvon varvon raskaaks ja pyöreäksi ;)

sannupiu | 25.03.2010 04:26

Muih!

ONNEA ONNEA onnistujille ja kiitos tsempeistä ö/

Hoping4second: IIK, mikä runo! Aivan ihana. En kait minäkään ole pystynyt lopettamaan oireiden seurailua! Kyttäys linjalla edelleen :D Harmi vaan, ettei ole juurikaan mitä seurata :/ Oireettomana edelleen (..melkein, kait, en tiedä..). Eilen tunsin alavatsassa voimakkaita nippailuja ja nipistelyjä..Mut siinä kaikki. Toisaalta en hirveästi mitään oireita odotakaan, koska en aikaisemmassa R:ssä tuntenut niitä ollenkaan.. Luotan siihen, että alkuraskauden oiteita eivät kaikki tunne!
Itse olen yrittänyt pitää kiinni ulkoilusta ja lenkkeilystä. V. -05 tehtyjen hoitojen aikana masennuin ja lihoin huomattavasti.. Henkinen pahaolo vaan paheni siitä, joten tällä kertaa olen yrittänyt pitää mielen virkeänä (jos suinkin pystyn) ja liikkumaan.
Onneksi aurinko paistaa meidän piinapäiville. Toivotaan, että se ennustaa hyvää!
Halitus..Huomenna ollaan taas päivä lähempänä *jei*

-SannuP-

Pirike | 25.03.2010 03:10

hopingforsecond: kyyneleet valuu täälläkin poskia pitkin. Aivan uskomaton runo ja niin aidon tuntuinen tähän tilanteeseen jota me täällä käymme läpi.

Sarppis | 25.03.2010 07:47

hopingforsecond: Kiitos koskettavasta runosta.. myös minulla tuli itku kun luin tekstiä.. Koettakaa jaksaa Sannupiun kanssa piinailla sinne huhtikuun ekaan päivään asti vaikka se ei olekkaan helppoa..

TuLalle onnea plussasta ja runsain mitoin vauvaliimaa mukaan..

Voimia kaikille!

hopingforsecond | 24.03.2010 08:10

Ihan hirmuisen iso Onnitteluhalaus täältäkin TuLalle :) :) :)

Sannupiu:

Mulla ei nyt tule mistään mitään.. alkuun kaikki meni siinä mielessä hyvin, etten ajatellut tätä asiaa kovinkaan paljon..no, okei, ekat kaks päivää meni sillai.. mut kuitenkin.. nyt en pysty mitään muuta ajattelemaankaan.. makaan vaan sohvalla ja katon telkkaria tai sit oon koneella ja SYÖN.. ihan koko ajan.. ja koska en oo liikkunu aikoihin ollenkaan, ni alkaa jo vaatteissakin näkymään.. :( ja sekin ahdistaa.. en olis uskonu et tää käy henkisesti näin raskaaks.. :(
Noh, mut sulla on loistava suunnitelma.. testit vasta 1.4, eikä mitään juttuja sitä ennen.. pystyis vaan toteuttamaan sen :) Jostain netistä luin tänään, et monilla näkyny tulos jo pp11 ja pp12.. meillä se olis aika pian mut taidetaan kuitenki tosiaan odottaa sinne huhtikuun alkuun :D

Luin netistä myös muutamia lapsettomuuteen liittyviä runoja.. ja sit siel oli lauluja yms. mitä ihmiset kokevat, että ne muistuttavat siitä asiasta vaikka eivät oikeastaan edes kerro siitä.. Tuli siinä kerralla kyynelkanavat puhdistettua.. tämäkin oli aivan ihanan koskettava:

Katselen täältä kaukaa,
Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee?
Miksi isällä niin raskaat askeleet?
Minäkö heille olen surua tuottanut,
kun vain katselen täältä kaukaa?
Enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,
että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.
Voitko Taivaan Isä äitiä lohduttaa,
pyyhkiä kyyneleet pois?
Voitko isän olkaa taputtaa,
ettei hän niin kumarassa ois?
Kerro heille Taivaan Isä,
etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.
Kerro, että jotkut lapset taivaassa
niin rakkaita on Luojalle,
ettei heitä malttaisi millään antaa pois.
Huomaisipa äiti,
kun hänen luokseen lennän perhosena ikkunaan.
Tietäisipä isä,
miten tuulen mukana hänen poskeaan silittää saan.
Vielä joskus saan pienenä kasvaa äidin vatsassa
ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.
Ja kun vihdoin kohtaamme
löytää tarkoituksensa pettymys jokainen.
Ne on kestettävä,
jotta juuri minä syntyisin.
Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää.
Koska saan mennä, Taivaan Isä?
Joko pian pääsen omaan kotiin?

tuli itku vaikka luin sen jo ties kuinka monennetta kertaa.. :)

Ja tähän loppuun "tsemppinä":

Veitsenterällä, varovasti
Silti mitään muuttaisi en
Tahdon käydä tään loppuun asti
Peläten ja tahtoen..

-hopingforsecond

Pirike | 24.03.2010 07:05

Hirmuisesti onnea TuLalle plussaamisesta! =)

Täällä alkoi Clomifen kuuri nyt jo neljäntenä peräkkäisenä kiertona. Maanantaista perjantaihin Clomifenia ja sen jälkeen Menopur-piikitykset lauantaina ja sunnuntaina. Maanantaina on käynti polilla ja sit tietää pistetäänkö vielä lisää. Inssi osuisi pe 2.4. päivälle. Pregnylin aion piikittää ehdottomasti myös. Tää on hurjaa odottamista ja toivomista koko ajan. Ainoa paikka jossa näitä asioita ei juurikaan tule pohdittua on työpaikka. Emme ole kertoneet lapsettomuushoidoistamme kenellekään ulkopuoliselle ja se helpottaa suuresti kun kukaan ei pääse kysymään heikolla hetkellä, että "mites teillä homma etenee"?

Tsemppiä ja voimia kaikille! =)

Lakallis | 24.03.2010 05:56

Onnea, onnea TuLa :) Täällä voi sanoa aidosti iloitsevansa toisten puolesta!!!!!!!
MInä yrittelen epätoivoisesti luomuraskautta ja tyhmyyksissäni lasken kiertopäiviä. Mitä temppuja toivo saakaan aikaseksi.. Järkeä ei yhtään, vaan muka odotuksia raskaudesta, vaikka kierto voi pahimmillaan olla yli 700 pvää.

uutisia

TuLa | 24.03.2010 05:24

Tulihan se verikokeen (S-hCG) tulos vihdoinkin ja olen raskaana ensimmäisen IVF:n jälkeen. Hienosti on kiinnittynyt, jeee! Päästin todella ison itkun! Mulla ainakin oireita oli menkkakivut ja viiltelevät ja pistelevät kivut ala ja ylävatsalla. Eilen oli ensimmäinen yökötys-kohtaus ja pissalla olen juossut... Näitä ollut siis melkein koko ajan istutuksesta lähtien. En kuitenkaan osannut unelmoidakaan että mun elämässä joskus onnistaisi =)

Vielä 5 viikkoa ultraan ja sitten...

oireetonta odottelua

sannupiu | 24.03.2010 05:23

Unelma68: halirutistus ja myötätuulta odotteluusi!

hoping4second: Jopas meille menee nämä oireettomuudetkin yhteen! Vaikkei se muutoin mikään hyvä juttu olekaan :/ Itselläni oli tänään vielä aamulämpö 37 c..mutta nyt päivällä en ole sitä enää mitannut... Muutoin ei kehossani tunnu tasan miltään! Ei mitään oireita siitä, että voisi olla R:nä (tekee kipeää kirjoittaa pelkkä sanakin).
Olen ymmärtänyt, että noin viikko toimenpiteen jälkeen alkio kiinnittyy ja monelle tulee ns. kiinnittymiskipuja/tuntoja.. Meillä on nyt inssistä viikko ja ainoa tunne masussa on nälkä :@

Tehdään periaatepäätös ja heitetään tutkailemasta koko juttua!! Pissitään se R-testitikku samana päivänä eli 1.4 :) Halitus *ruts*

-sannuP-

odottelua

unelma68 | 23.03.2010 06:37

Minä taasen odottelen menkkoja alkavaksi, jotta pääsen taas pistelemään Puregonia.
Viikon verran ollut tiputtelua, joka ei minulle normaalia kierron aikana. Taidan olla sekaisin kaikesta.
Toivotaan, että menkat alkavat torstain korvilla.
Ensi viikolle varattu ultra-aikoja ja punktio sitten Pääsiäisen jälkeen, jos kaikki menee hyvin.

Tsemppiä teille kaikille!!!
Unelma68 :)

hopingforsecond | 23.03.2010 05:10

sannupiu:
hah, eli mä en siis onneks olekaan ainut joka on mittaillut lämpöä.. :) jippii.. kyl sitä jo tuntee ittes vähä itsekeskeiseks ku tuntuu et ei jaksa keskittyä kenenkään asioihin tai juttuihin ku tää asia pyörii suurinpiirtein 24/7 mielessä.. Ja sit ku ihmiset ei tiiä et meil on tällanen prosessi menos ni ne ei voikkaa ymmärtää.. ei ne voi myöskää ymmärtää sitä et menetän hermoni helposti esim. pojan kiukuttelulle tai koiralle.. Noh, ehkä ne sit ymmärtää ku joskus kuulevat tästä.. me ei vaan olla koskaan kerrottu siinä vaiheessa kenellekkään ku ollaan hoidoissa.. muutenkin stressiä tulee ihan tarpeeks jos siihen viel lisäis ihmisten utelut ni huhuh!! Kerrotaan sit jossai vaihees ku kaikki on ohi .. jos kerrotaan :)
Onkos sulla ilmenny tällaisia lyhytpinnaisuuden oireita? ;)

jos ehkä sittenkin

sannupiu | 23.03.2010 04:21

hopingforsecond: Toivotaan, että saat maailman parhaimman "aprillipilan"!! :)
Mie olen myös mittaillut tuon lämmön! Miulla normaalisti 36,5 ja nyt se on ollut 2 päivää 37,0! Miun silmät vaan on niin punaiset, että olen varmaan tulossa vaan kipeäksi :/ tai oireet johtuu olleesta hormoonihoidosta..
Sen vaan sanon, että jos taa jossittelu yhtään auttaa tuohon raskautumiseen niin meille on tulossa kolmoset :D

wirtaa sinne!

Sarppis: Ei minulle ainakaan tuollaista sanottu/asiasta varoteltu. Ei ennen hormoonihoitoja eikä niiden jälkeenkään.. UÄ:ssäkään ei muniloiden määrää mitenkään mainottu.. Jospa se lääkäri tiesi jo, ettei minulla voi olla riskiä ainakaan monisikiöraskauteen..Hyvä jos yhden saa.. Ensimmäisessä IVF:ssäkin rakkuloita kypsy jotain 48 kappaletta, mutta olivat laadultaan P****ja! Tuolloin kyllä tulikin sitte hyperi..
Olen omankin kokemuksen kautta saanut huomata, että lapsettomuushoitoihin liittyy monenlaisia hoitokäytäntöjä..Paljon on varmasti myös lääkäreiden "omia käytäntöjä"..Linjauksia, joiden mukaan toimivat. Ykistyisellä puolella minulle tehtiin 3 inssiä ihan luomuna (!) ja sitten nyt julkisella puolella aloitettiinkin heti hormoonihoidon kera..

Pian harrastusten pariin! Pystyn olemaan ehkä 2 h ajattelematta tätä asiaa ;)

-sannuPiu-

hopingforsecond | 23.03.2010 03:02

Sannupiu:
Mä sain sieltä lääkäriltä tarkan aikataulun, mis oli punktio, alkion siirto ja r-testin tekeminen.. ja kyllä ne moneen kertaan muistutteli et testin teko päivä on silloin ja silloin.. sanoivat vaan, että jos alkio kiinnittyy, se saattaa alkaa oireilemaan alkuraskauden oireita ja koska olen ennenkin ollut raskaana, saatan tunnistaa ne, mutta pitäisi silti malttaa tuonne huhtikuun alkuun ;)
Ovatpa ne siellä kovin negatiivisen oloisia jos nyt jo ovat peloitelleet sinua jos noin ovat sanoneet.. ihan järkiperustelu, mutta ei tässä tilanteessa kuulu olla paljonkaan järkeä :D
Itse olen myös ajatellut, että vaikka saisikin plussaa, niin en osaisi iloita siitä ennen ultraa koska pelkäisin kohdunulkoista raskautta :( .. ja sitten saa pelätä keskenmenoa.. Jatkuvaa pelkoa ja odottelua ja jännitystä.. Mutta kyllä mä aion tehdä testin heti silloin torstaina.. menen silloin vielä iltavuoroonkin niin saan sitten rauhassa sulatella, oli tulos mikä tahansa..
Ja mitä noihin raskausoireisiin tulee, niin mä olen myös kolunnut kaikki mahdolliset sivustot, etsinyt kaikki mahdolliset oireet ja kenties myös omaksunutkin niitä.. Ärsyttää kun rinnat ovat nyt parin päivän sisällä muuttuneet araksi ja lämpö (kyllä, minä olen mitannut myös aamulämpöäni) ;) on koko ajan noususuunnassa, eilen 36.8 tänään 37.1.. mut ne voi kaikki johtua näistä hormooneista mitä on itteensä pistelly ja kaikki on ihan sekasin.. KÄÄÄK!! Miten sitä ikinä jaksaa odottaa vielä 9 yötä.. (not that i´m counting :)

Heippa!

Sarppis | 23.03.2010 09:12

Kovasti miekin odottelen pääsiäisen aikaa ja menkkojen alkua jotta pääsisimme aloittamaan ICSI-hoidot. Tällä kertaa mennään pitkällä kaavalla eli punktio menee toukokuulle. Lääkäri päätti vaihtaa lääkkeen näihin hoitoihin eli Puregon-pistokset vaihtuvat Menopur-pistoksiin. Toivotaan että tästä olisi apua.. Hieman jännittää että miten pärjään noiden Menopur aineiden sekoittelun kanssa, mutta eiköhän se suju..

Sannupiu: Meille ei ole tehty inssejä joten omaa kokemusta ei minulle ole, mutta olen ymmärtänyt että insiä ei tehdä jos follikkeleja on paljon, ja sinullahan oli melkoinen follikkelisaalis ja inseminaatio tehtiin tästä huolimatta.. Olenko nyt ymmärtänyt jotain väärin vai eikö follikkelien määrällä olekkaan merkitystä? Ihan uteliaisuuttani kyseleen..

Mukavaa tiistaipäivää kaikille ja tsemppiä piinailuihin!

Ding-dong

sannupiu | 23.03.2010 07:51

Hopingforsecond:
Häpeäkseni myönnän, että olen lukenut netistä KAIKKI alkuraskauden ja raskauden ensioireet..(ja omaksunut niistä vähintään puolet) :@ Kehotettiinko sinua tekemään R-testi tuolloin 1.4? Minulle sanottiin, ettei testiä kannata tehdä vaan odottaa reilusti menkkojen alku. Perustelivat sitä järkevästi: eipähän tulee turhaa pettymystä, jos kyseessä onkin heikko raskauden alku, joka sitten päättyy seuraaviin kuukautisiin. Omaa plustulosta varjostaa ajatus mahdollisesta keskenmenosta..Sellainen kun on takana. Mutta olishan tuo plussa maailman mahtavin juttu, jos sen saisi jo tässä vaiheessa. Meille tehtiin ensimmäinen yhteinen inssi clomi+puregon+pregnyl -yhdistelmällä.
Aiotko muuten tehdä testin tuolloin 1.4? Itse olen vielä kahden vaiheilla tuon testauksen kanssa..

Tuulikki: Inssiläinen täälläkin! Onnenhalitus siullekin! Tunnen tasan nuo pessimistiset ajatukset! Tämä vaihe on täynnä epätietoisuutta, kun ei tiedä onko a)hedelmöityminen tapahtunut b) minne alkio on matkannut (onko selvinnyt matkasta edes hengissä) c) onko kiinnittynyt jne.
Onneksi siun piinapäivät ovat tämän hoidon osalta loppusuoralla! Toivon maaaaaaaailman eniten onnea siihen, että se olisi kauan odotettu.

Piika: Muistan itse hyvin, kun odotettiin julkisen puolen hoitojen alkua..Ensin labrakokeita, sitten tuota aukiolotutkimusta ja lopulta ekaa inssiä. Tsemppiä siulle! Nyt odottelu on tuota hoitojen odottelua helpompaa..Itse ainakin koen niin, sillä nyt odotetaan tulosta ei toimenpidettä. Muutoinkin kuukausi on ollut helpompi kuin edellinen myös siitä syystä, että on voinut antaa raskautumisen toisen tahon kontrolloitavaksi..

-sannuP-

Odottelua täälläkin...

tuulikki | 22.03.2010 09:39

... vaikka jotenkin aika työssä lentää ihan siivíllä.

Loppuviikosta odotan menkkojen alkavan, odotan niitä, koska on lähes mahdotonta kuvitellakaan, etteivät ne tulisi, kun ovat aina alkaneet täsmällisesti ajallaan. Meillä takana toinen inssi, ensimmäinen tehtiin luonnonkiertoon ja nyt sitten Clomifenien kanssa. Jotenkin sitä on vaikea uskoa, että hoidot auttaus, kun mistään ei ole löydetty mitään vikaa. Mutta niihän se monilla on, ja hoidot sitten saattavat tepsiä.

Voi miten useasti olen haaveillut, että olisi sellainen laite, jolla vois itse seurailla tapahtumia kehon uumensissa. Missä se stoppi oikein tulee?

piika | 22.03.2010 08:29

Sannupiu; Tik - tak - tik .... täälläkin.. :)

Tuntuu että nyt on kuukausi kestänyt ikuisuuden! Edelleen odotetaan uutta aukiolotutkimusta.. Saatais se edes tehtyä niin sitten voi alkaa odottaan niihin hoitoihin pääsyä.. hohhoi.. Mutta virkistävä kuukausi ollut sikäli et nyt ei oo odottanut ja peljänny menkkojen tuloa ;)

Tsemppiä jokaisen odotteluun. Pidetään peukkuja!

hopingforsecond | 22.03.2010 08:13

niin ja siis korjaus äskeiseen.. eli sannupiulle .. :) on taas pikkasen oikeet kirjaimet hukassa ja uni silmässä :D

hei sannapiu.. :)

hopingforsecond | 22.03.2010 08:06

täällä samoilla linjoilla :) koeputkihedelmöitys tehtiin viime torstaina ja 1.4 pitäis tehdä testiä.. Itellä kans ajatukset pyörii melkein tauotta "oireiden" etsimisessä ja tosiaan välillä on ihan varma plussasta ja toisaalta on jotenki niin tyhjä olo et on ihan varma et ei tärppää.. tiijä sitä sit ennen tuota lopullista "tuomiopäivää" :)
Tsemppiä ja voimia :)

tik tak tik tak

sannupiu | 22.03.2010 07:38

On tämä kyllä piiiiiitkästyttävää tää odottelu :/ R-testin voi tehdä aikaisintaan 31.3, joten monta piinapäivää viel edessä. Onko ketään muuta odottelulinjalla: hoitoihin pääsyä tai R-testiä yms.?
Yritän ihan tosissani olla tutkimatta jokaista raapasua kehossa, mutten onnistu siinä. Toivo positiivisesta tuloksesta ja pelko negatiivisesta tuloksesta vuorottelevat. Tunnen olevani tosi heikko kun en pysty kytkemään näitä ajatuksia pois..

-sP-

Lakallis | 20.03.2010 08:01

TuLa: Nyt ymmärrän, mitä tarkoitat että on "pahat" pco:t. Ei mun oireet ole ollenkaan noin huomattavat. Oikeastaan ainut asia, mikä lapsettomuudessa lohduttaa on terveys, josta saa olla kiitollinen. Ovatko lääkärit antaneet toiveita raskaaksituloon? Voimia!

TuLa | 17.03.2010 09:47

niin pakko lisätä vielä että ei kai PCOhon ole mitään lääketieteellistä määritelmää "lievä" tai "vaikea", ennemminkin itse koen että pco paha kun ei tapahdu mitään (kuukautisia/vuotoja) ilman kunnon mömmöjä.

TuLa | 17.03.2010 09:44

Kiitos kaikille kannustavista sanoista. Itkua ollut pari päivää, hirveä stressi siitä ettei saisi stressata. Viikko verikokeeseen, joka päivä alavatsalla outoja tuntemuksia..

Pcota pidän siinä mielessä pahana ettei mulla ole mitään kuukautiskiertoa kuin joko diane novalla tai sitten hormoneilla. Metformiini ei auta. Munasarjat ovat täynnä kaunista helminauhaa.
On jotenkin raskasta myös tottua ajatukseen siitä että on pakko syödä koko loppuelämänsä diane novaa, paitsi silloin kun se ei raskausyritysten takia tule kysymykseen. Diane Nova vaikuttaa muhun paljon psyykkisesti, tunnen kuinka olo on erilainen, myös mieheni huomaa muutoksen. Lisäksi lääke aiheuttaa jatkuvasti emättimen limakalvon ongemia, kuten toistuvia hiivoja. Kuitenkin ilman sitä naishormonitasot on niin matalat että testosteronitaso nousee reilusti. Se taas aiheuttaa hirsutismia eli liiallista karvankasvua kasvoissa ja kropassa. Myös kasvojen iho alkaa näppylöimään ja hiki haisemaan. Tähän myös on pakko lisätä aggre-kohtaukset ;)
PCOta on naisilla paljon, mutta sen "pahuus" riippuu sen aiheuttamien oireiden määrästä ja haittaavuudesta. Toisilla lahduttaminen auttaa, toisilla taas (kuten minulla) ylipainoa ei ole. Toisilla kuukautisten väli on pitkä, ja toisilla taas kuukautisia ei tule.

Korjatkaa rakkaat ihmiset mikäli olen ymmärtänyt jotain väärin tai lisätkää tähän. Olisi kiva kuulla myös lisää kokemuksianne PCOsta. Vaikka on niin yleinen sairaus, kokemukseni mukaan edes peruslekurit eivät tunne..

Käy niin sääliksi miestäni kun on joutunut tämän kaiken keskelle, eikä vika edes ole hänessä!

sannupiu | 17.03.2010 04:10

Muih. Nyt alkoivat sitten piinaviikot eli odotetaan R-testin aikaa ja pelätään mensujen alkamista.

Positiivista kerrottavaa ei siis ole minullakaan. Ainakaan näiden vuosien yrittämisen jälkeen, mutta jospa muutamien viikkojen kuluttua niitä sen sijaan olisi!!

Lakallis: se käsitys mikä miulla on PCO:n vaikeusasteen määrittelemisestä riippuu kai hyvin pitkälle lääkäristä. Itselläni on ollut "epäily" PCO:sta ja todettu munasarjojen ultrissa, että vasemmassa munasarjassa on PCO:n kaltaisia piirteitä. Eräs lääkäri sanoi kylmästi: Älä vain nyt sitä PCO:ta ala sairastamaan... Hänen mukaansa PCO:sta kärsivillä naisilla on samanlaiset mahdollisuudet raskautua kuin muillakin. Ei pitänyt PCO:ta edes vaivana. Semmonen lekuri oli hän. Lohdullista kohdallani on se, että ainakin tämän hoidon aikaisissa ultrissa munarakkulat ovat olleet normaali "muodostelmassa", eikä mitään merkkejä PCO:sta ole!

Itselläni alavatsa on tällä hetkellä todella arka ja kävelen etukumarassa. Follikkeleita oli muodostunut oikealle puolelle 16 ja vasemmalle 20 kpl! Nyt ne sitten lähtevät liikkeelle/irrottautuvat... Pakahdun tähän toivomiseen; jospa tällä kertaa....

Halitus kaikille ja muistutus, ettei sitä toivoa saa menettää..Ei ainakaan ennen kuin on pakko!

-sannuP-

Lakallis | 17.03.2010 03:53

TuLa: valitettavasti minulla ei ole positiivista kerrottavaa, mutta anteeksi jos kysyn, että mitä tarkoittaa "paha" pco. Mullaki pco:t ja yritin kysellä, onko pahat jne niin sanovat, ettei näissä ole pahoja ja lieviä.. Mitä pahaan pco-diagnoosiin sitten kuuluu? Jaksamista :)

Onnistumisesta

ninna | 17.03.2010 03:26

Toivosta ei koskaan kannata luopua. Tuttavani on raskaana 20. raskausviikolla 7 vuoden yrittämisen jälkeen. Myös meillä nukkuu yläkerrassa neljän vuoden yrittämisen jälkeen syntynyt icsi-tyttö iältään 1 vuosi ja 7 kuukautta. En aio luopua toivosta saada toinen lapsi, sillä haluan sitä niin paljon että sattuu, ihan yhtä paljon kuin tuota ensimmäistä. Olen saanut sen jälkeen kaksi keskenmenoa ja hoidot kunnallisella ilmeisesti täynnä, jälkitarkastuksessa kuulemma keskustellaan jatkosta. Suuri helpotus tuli myös siitä, että Kela ilmeisesti korvaa yksityisellä ne 3 hoitoa suorakorvauksena vielä. Välillä tulee epätoivon hetkiä joita tietysti helpottaa tuo aarteemme. Olin aina haaveillut suurperheestä, mikä kohdallamme näyttää jäävän haaveeksi. Lapsettomuus on jättänyt arvet minuun, edelleen olen sisimmässäni lapseton. Välillä ajattelen luopuvani toivosta ja yrittämisestä pettymysten jälkeen, mutta periksi en anna.
Itken usein lukiessani tältä palstalta tekstejä, koska tiedän miten kova tragedia on toivoa lasta ja pettyä. Toivottavasti edes joku saa toivoa kirjoitukseni kautta ja toivon sydämestäni että jokainen tälle palstalle kirjoittanut saa vielä kokea vanhemmuuden ihmeen=)

TuLa

Nipsu | 17.03.2010 12:06

Olet kohtalotoverini. Itse täytän ensi viikolla 26 ja lapsettomuus on ollut osa elämääni jo kuuden vuoden ajan. Minulla diagnosoitiin endometrioosi vuonna 2005 ja sen jälkeen siirryimme suoraan IVF-hoitoihin. Lopullista lapsettomuustuomiota en ole saanut, mutta viimeksi käydessäni endometrioosilääkärilläni hän sanoi, että raskautuminen on hyvin epätodennäköistä.

Kolmannen IVF-hoidon epäonnistuttua maailmani romahti. Ajattelin, että olen 24-vuotias ja tiedän jo nyt, että lapseton elämä on meille enemmän kuin todennäköinen. En nähnyt kuin ikuisuudelta kestävän työuran ja tyhjän sylin. Olin vihainen ja katkera kaikille läheisilleni, jotka olivat saaneet lapsensa sormia napsauttamalla. Ympärilläni tuntui olevan vain onnistuneita hoitoja ja yllätysraskauksia. Itse kaipasin tuossa vaiheessa kovasti tietoa naisista, jotka ovat jääneet lapsettomiksi. Minusta tuntui, että jokaisella kuulemallani tarinalla oli onnellinen loppu. Minulle henkilökohtaisesti onnelliset loput toivat valtavat paineet, koska uskoni raskautumiseen oli vähissä.

Toivottavasti saat näiden sivujen onnistuneista hoidoista uskoa omien hoitojen onnistumiseen. Onnistuneita hoitoja on ja uskon, että täällä on vain murto-osa hoitojen avulla lapsen saaneista.

Ihana päivä ja ihana alku

Tainuska | 16.03.2010 09:14

Heips! Tänään saimme soiton lääkäriltä, eka IVF alkaa meillä huhtikuussa.. eli ihan kohta :) oli tosi helpottavaa saada tietää, että nyt ne sitten alkaa! Verikokeiden tulokset oli molemmilla hyvät, ja lääkäri painotti edelleenkin, että raskaaksitulo luomustikin voi olla hyvinkin todennäköistä... sille ei ainakaan ole mitään estettä. Kilpirauhas"vaivaan" annetaan lääkettä samanaikaisesti heti kun hoito alkaa. Oon ollu koko päivän yhtä hymyä, ja nyt tuntuu että voisi olla "mahiksia" hyviin tuloksiin ;D

Lapsetonko?

TuLa | 16.03.2010 07:38

On kai munkin aika kirjoittaa tänne. En voi uskoa tätä todeksi: olen 20 puolivälissä ja IVF tehtiin eilen. PCO niin paha ettei kroppa reagoi mihinkään, sitten hormoneilla yhtäkkiä LIIIKAAA munasoluja. Suoraan putkeen siis.

Pelottaa niin vimmatusti. Kaveriporukassa ei ole ketään muita lapsienteon vaikeudesta kärsiviä, kaverini sai juuri toisen vauvan vuoden sisään ensimmäisestä! On vaikea ymmärtää että miksi minä. Pelkään, että myös minulla edessä vuosien hoitorumba ja keskenmenot jne, tällä palstalla kun tuntuu ettei menestystarinoita juurikaan näytä olevan. Ei kai tästä edes hirveästi enää vaihtoehtoja ole jos nyt jo ollaan suoraan IVF:ssä, jos ei nämä onnistu niin sitten ilmeisesti hyväksyminen ettei voi saada lapsia. Tällainen tuomio 26-vuotislahjaksi?

Olisi kiva lukea kirjoituksia myös onnistumisista, haluaisin vertaistukea mutta olo on enemmänkin järkyttynyt ja hoitojen onnistuminen vaikuttaa vielä toivottomammalta.

Viikon päästä keskiviikkona on tuomio, verikoe. Luulin että sen jälkeen jos on pos. niin olisi suht selvillä vesillä mutta ei? Kohtukuolema, keskenmeno? Seuraavat päivät ja viikot tuntuu ylitsepääsemättömän vaikeilta.

On yksinäinen ja epänormaali olo.

piika | 14.03.2010 09:10

btw, löysin fb:stä ryhmän "lapsettomuus on perseestä". Minkähänlaisen reaktion sais kaveripiirissä aikaan ku liittyis avoimesti tonne ryhmään (sehän kuitenkin näkyy sit omassa profiilin "uutisissa")..

Ehkä jätän vielä liittymättä ryhmään, kantti ei riitä. Enkä jaksa kaikkien ihmettelyitä asiasta. Vaikka joskus tekeekin mieli laittaa statukseen kuten Lakallis ehdotti ;)

piika | 14.03.2010 08:38

Minäkin olen joutunut kuulemaan raskausuutisia fb:n kautta.. Jopa yks vanha hyvä ystävä alkoi kerran jutteleen niitä näitä siinä chat-osiossa, kunnes yhtäkkiä ilmoitti olevansa raskaana. Oon edelleen niin loukkaantunut siitä, etteikö hänellä olisi ollut muuta tapaa asiasta ilmoittaa!? Kuulemma me olimme ainoat jotka eivät asiasta tietäneet ja maha alkoi jo näkymään, niin pakko oli asiasta ilmoittaa... Ja samaan hengenvetoon valitti kuinka oli LIHONUT... Ihan hirveesti ei ymmärrystä riittänyt tuossa tilanteessa :/ Toki siinä tilanteessa oli hyvä ettei oltu kasvokkain ;)

Mua on alkanut vaivaan ihan suunnattomasti eräs rakasparas ystäväni, joka suunnittelee lapsentekoa miehensä kanssa. Vielä jouluun asti ystäväni jaksoi kuunnella minun kurjuutta, jaksoi tsempata että vielä minä saan lapsen - ja hän saisi kummilapsen. Nyt hän ei enää asiasta juuri kysele, ja kerran sanoikin että hirveää jos hän joutuisi kokemaan saman.
Näemme tosi harvoin, soitellessa hän saattaa ohimennen kysyä, mikä tilanne hoitojen alkamisen suhteen, mutta jos en ala heti laverteleen kaikkia tuntoja, asia kääntyy taas pian häneen.. kaikista eniten ärsyttää että hän on alkanut puhumaan vauvoista yms, mikä ei ennenkään ole ollu meidän keskustelunaiheena. Miksi hänen pitää nyt niistä vauvoista puhua??
Jotenkin tuntuu etten millään jaksaisi nähdä häntä - ensi viikolla kun olisi pitkästä aikaa tilaisuus nähdä - mutta tätäkö tämä nyt on; kaverisuhteet alkaa tästä lapsettomuudesta kärsimään??? Vai pitääkö tässä kovettaa itsensä tästä kohdinkin ja kestää parhaiden kavereiden äitiysonni?

Lopuksi pakko ihmetellä, miksi nämä kuukaudet menee niin pirun hitaasti? Vielä kaks viikkoa uusinta yritykseen aukiolotutkimuksen osalta. Ei voi kestää.......

Lakallis | 14.03.2010 07:54

Samaa mieltä FB:sta. Olen piilottanut kaikki raskaana olevien profiilit, ettei ne pläjähä naamalle. Ja vakavasti harkitsen oman statuksen päivitystä: lapseton ja katkera.

Rinsu | 14.03.2010 04:20

Facebook on selkeesti paholaisen juonia =) Sen takia mä en sinne liitykkään, et en halua/jaksa lukee muitten hehkutusta lapsistaan. Ja vaikka kaverit tietää meijän lapsettomuudesta, ei ne sitä kuitenka tajua.
Aurinkoista sunnuntaita =)

IVF

Tainuska | 14.03.2010 09:16

Bytheway... odottelen tässä soittoa sairaalasta että koska meillä alkaisi yksityisellä ne IVF-hoidot. Lupasivat olla yhteyksissä 2 vkon kuluessa.. ei ole vielä kuulunu yhtikäs mitään, ja ens ke tulee 2 vkoa täyteen, jos eivät ke soita niin sitten soitan kyllä itse... menee hermot tähän jatkuvaan odottamiseen :)

sannapiu

Tainuska | 14.03.2010 09:13

Veit taas sanat suustani.. sun kirjoitukset kolahtaa niin hyvin mun ajatusten kanssa. Olen rekisteröitynyt facebookkiin itsekkin, mutta viime aikoina olen miettinyt että mitä siellä teen, kaikkien niitten lapsiperheiden ja heidän ongelmien ja ilojen keskellä... en osaa kommentoida jos jonkun lapselta eka hammas lähtenyt tai jos jotain kommentoin niin sitä sitten kummastellaan tyyliin "mistä sä voit tietää..." Toivottavasti mekin pääsemme joku päivä kirjoittelemaan tekstejä siitä "miten äippäloma alkaa ja miten on mennyt lapsen kanssa" tai "miten mun lapsi oppi sanomaan äiti" yms. :)

sannupiu | 13.03.2010 11:27

Heis taas ja iltaa!
Miun tukiperheviikko on takana.. Oli jotenkin sekavaa olla huostaanottettujen lasten hoitajana ja piikittää itseään hedelmättömyyshormooneilla.. On se elämä kyllä perin kummallista..

Yhdyn näihin edellisiin kirjoittajiin kertomalla, että Facebookin kaltaiset foorumit eivät kyllä helpota meidän lapsettomien elämää.. Sieltä (ainakin minä) saan lukea, kuinka joku kaipaa kunnon yöunia äitinä tai, että sais rauhassa syödä ruokansa tai hetken katsoa telkkaria lapsiltaan tai tai tai.. HAISTAKAA P..**SE sanon mie! Niin..ja saahan sieltä myös lukea ne kuinka a) joku aloittaa äippälomansa tai b) joku aloittaa 3:nen äippälomansa!!!! tai c) joku marisee ku äippäloma loppuu! Tiukkaa tekee tosiaan tuo ymmärtäminen... Lisäksi kun hyvin usean fb-profiilikuva on perhepotretti/lapsen kuva *huokaus*

Mutta.. Silti miun sydäntä riipaisee se ajatus niistä, joiden lapsi on kuollut tai jotka ovat läpikäyneet kohtukuoleman tms.. En tiedä miten toipuisin sellaisesta kun km rv 7:nkin syö edelleen syövereitä...

Jopas tuli synkkiä ajatuksia näin lauantai-illalle :/

Halitus kaikille

Tuntoja

ninna | 13.03.2010 03:22

Kiitos teille sympatioistanne=)
Myöskään minä en ole osannut olla pelkästään onnellinen muiden raskausuutisista. Kuultuani veljeni vaimon raskautumisesta heidän parin kuukauden yrittämisensä jälkeen itkin, koska tuntui niin epäreilulta, että me, jotka olimme aloittaneet vuosia aikaisemmin yrittämään raskautumista joutuisimme edelleen olemaan sylit tyhjinä kun he saavat vauvan. Toivoin veljelleni onnea ja lapsia tietenkin, mutta olisi jotenkin tuntunut oikeudenmukaisemmalta etteivät hekään olisi onnistuneet "heti". Tuntuu kamalalta sanoa noin, mutta se on totuus.
Eräs ystäväni sanoi, että hänen lapsettomuuttaan helpottaa se, että tutuilla on niin paljon lapsia joita voi hoitaa. Itseäni ei helpota yhtään pidellä muiden vauvoja sylissä, päinvastoin se muistuttaa karvaasti siitä mitä ihanaa itseltä puuttuu.

Lakallis | 13.03.2010 07:57

Anteeksi vielä aiheeseen palaaminen: en tosiaankaan tarkoita, ettenkö aidosti olisi onnellinen lapsettoman ystäväni raskautumisesta, mutta minulla ei ole kykyä konkreettisesti iloita ja olla mukana raskaana olevan arjessa. Ehkä kysyisinkin jotain, jos hän itse ei ikäänkuin loukkaisi minua jatkuvasti asiaa esiin ottamalla. Muutama raskaana oleva ystäväni on täysin hiljaa raskauksistaan, puhumme kaikesta muusta. Kun huomaan heidän olevan hienotunteisia, haluan minäkin osaltani olla hienotunteinen ja jopa kysyä jotain raskaudesta. Kuulostan nyt prinsessalta, joka ei kestä mitään, mutta pakko oli selittää vielä, että jos itsekin raskautuisin, niin kertoisin siitä kyllä ehkä jopa täällä, sillä mieleltäni minä olen lapseton kai lopun elämääni. Arvet ovat jääneet syvälle ja menisi varmasti aikaa, että osaisi iloita omasta raskaudesta tai lapsesta tietäessään, millaista on muilla lapsettomilla. On tämä kokemus ainakin avannut yhden tunteiden skaalan ja empatiarodun lisää..

Lakallis | 13.03.2010 07:44

Ninna: Voimia jaksaa. Samaa tietty muillekin..

Siitäpä aasin silta aiheeseen.. MInä en suoraan sanottuna ymmärrä, miksi lapsen saavien on niin vaikea ymmärtää, että meillä on vaikea iloita heidän onnestaan. Minä olen kateellinen ja heidän näkemisensä muistuttaa minua siitä, minkä menetin, millaista minullakin voisi olla jne. Olen lopen uupunut positiivisiin kommentteihin "tulet varmasti raskaaksi" ja "ehkäpä kaikki kääntyy hyväksi kun aurinko paistaa". Heidän suurin ilonsa on minun suurin suruni ja puutteeni. Voiko mikään olla niin suuri menetys kuin on lapsen puute? Se koskettaa syvintä sisintä, tekee olon arvottomaksi ja on aina ulkopuolella muiden ilosta. Minähän en mistään mitään tiedä, kun en ole saanut kokea äitiyden riemua. Sen suurempia tunteita ei kuulemma olekaan.. Kuka jaksaisi kuunnella minun puheitani siitä, miten suuri tunne on lapsettomuus? Puhe lapsettomuudesta ei loppuisi, se ei kehity samalla tavoin kuin lapsi, jonka ensiaskeleista yms voi puhua. Minä vellon lapsettomuudessa, sillä toivon, että luovutettuani ja alistuttuani kohtalolleni yhtäkkiä huomaisinkin olevani raskaana.. kaikessa tavoitteena aina sama asia: tulla raskaaksi ja saada pitää se loppuun asti ilman keskenmenoja. Odotan siis juuri noiden ihmetapausten toimivan minunkin kohdallani. Ihan utopistista.

Olen jokseenkin raivona siitä, että vaikka kuinka monta kertaa olen selittänyt jopa lapsettomuudesta kärsineille ja nyt raskaana oleville, etten kestä kuunnella yhtään raskauteen liittyvää asiaa, saavat he aina vedettyä sen esiin jostain. Minä selitän ja selitän, että "suon" sinulle vauvan, mutta tekee niin kipeää, koska ilman keskenmenoa olisin samassa tilassa kuin sinä ja voisimme iloita yhdessä. Ikään kuin he haluaisivat karaista minua, että totu totu totu ja opi elämään ongelmasi kanssa. Tiedänhän minä, että täytyy tottua, mutta loukkaa, kun sellainenkaan ihminen, joka itse on useita vuosia kärsinyt lapsettomuudesta ei ymmärrä, miltä tuntui menettää se kauan odotettu. Hänen lapsensa ei ole minulta pois, mutta minä olen ihminen, johon menetys sattuu. Yritän siis olla rehellinen ja kertoa tunteistani avoimesti.. Joku kysyi myös, miksen voi olla onnellinen samoin kuin ennen raskautta. En minä ole enää sama ihminen koettuani kauan odotetun raskauden ihmeen, oltuani onneni kukkuloilla muutamia viikkoja ja sitten menetettyäni lapsen. Jos ihminen on kokenut toppatakin lämmittävän talvella, niin ei hän luovu siitä kovin helposti ja jos joutuu luopumaan, niin palelee. Ontuva vertaus, mutta minä en ymmärrä, miksi on pakko puhua minulle raskauksista, vaikka pyydän kauniisti, että antakaa olla.. He puhuvat, kuinka varovat kaiken nostamista jne ettei menisi kesken. Luulisi oman pelon myötä ymmärtävän, miltä tuntuu kun se menee kesken..

En tarkoita, ettenkö täällä jaksaisi lukea ja jopa iloita toisten onnesta. Mutta kun vartavasten ystäviäni pyydän, että älkää, niin miksi he puhuvat... Ei kukaan jaksaisi kuunnella minun levyäni km:sta ja lapsettomuudesta. Jauhaisin samaa ja samaa ja samaa. Lohdutonta, koska kukaan ei voi auttaa. Vain sellainen, joka tajuaa, mitä on olla lapseton, voi ymmärtää ja olla läsnä surussa. Mutta sitä lasta ei kukaan voi antaa.

Tervehdys

Hilla | 12.03.2010 10:14

Hei. Päätin vihdoin minäkin tulla mukaan. Olemme mieheni kanssa kärsineet lapsettomuudesta kohta kolme vuotta, takana on hormoniavusteisia kiertoja ja kaksi tuloksetonta inseminaatiota. Tässä alkuvuodesta oli itselläni ns. vähän parempi kausi henkisesti, päätin yrittää olla hetken ajattelematta tätä kaikkea ja se onnistuikin jonkin aikaa ihan kivasti, olen täyttänyt päivät ja illat liikunnalla ja muulla aktiviteetilla. Mutta mistä hitosta näitä raskaana olevia naisia taas alkoi pudota?! Tuntuu, että joka puolella vaan ollaan onnellisesti raskaana tai juuri synnytetty tai muuta, kuten joku toinenkin täällä jo kirjoitteli. Itselleni yksi lapsettomuus ajan kovimmista paikoista on ollut kahden parhaan ystäväni raskauksien seuraaminen. Tunnen itseni uskomattoman kamalaksi ihmiseksi, kun en voi kieltää ettenkö olisi aivan suunnattoman kateellinen heidän "ensimmäisestä" kerrasta onnistuneista raskauksistaan. Olen myös vilpittömästi onnellinen heidän puolestaan, mutta..jotenkin vain tuntuu, että en viitsi heillekään enää omasta lapsettomuudestani puhua, koska eivät he siihen liittyviä tunteita voi mitenkään ymmärtää. Tiedän, että kommenteillaan "älä murehdi tulevaa" ja "kyllä kaikki järjestyy aikanaan teilläkin" ym. he tarkoittavat vain hyvää, mutta silti ne eivät tunnu hyviltä. Enhän minä tulevaa murehdikaan, vaan sitä että taas kerran juuri tällä hetkellä tiedän, että jälleen yksi kuukausi toivoa, uskoa ja yritystä kirjaimellisesti valuu hukkaan. No niin, tulipa nyt vuodatettua tähän oikein kunnolla. Uskoisin, että täällä voisi olla ihmisiä, jotka ymmärtävät näitä ajatuksia. Tuntuu, että oikein muualla niitä ei ole.. Jaksamista kaikille täällä kävijöille!

ja täälläkin...

Tainuska | 12.03.2010 08:34

...kävi niin että menkat ne alkoi tänään.. huoh! ei ole vielä itkettänyt, mutta kait sekin aika vielä tulee. uusia raskauksia vaan ilmoitetaan ympärillä, ei jaksais niitä kuunnella, ei siis yhtään enää!!! ...sori purkautuminen.. on vaan niin helskatin paha olo. joka päivä mietin että mitä pahaa me ollaan tehty kun meille ei lasta suoda vaikka kuinka yritetään. en tosin vielä heitä kirvestä kaivoon, koska IVF-hoidot on vasta eessäpäin. jostain pitäis kyllä luotsia lisää positiivista asennetta.

Rinsu | 12.03.2010 08:20

tervetuloa kaikille uusille.
harmi kun on vaan huonoja uutisia täällä =( Tsemppiä Unelmalle ja Ninnalle.
täällä suunnalla on aika lailla hiljasta, menkkoja ootellaan parin viikon päästä alkavaks. jotain jännääkin toki, hain työpaikkaa ja nyt jännityksellä odotan, et mitä tapahtuu =)
ei muuta kun tsemppiä koko porukalle.

kaikki alusta taas :(

unelma68 | 12.03.2010 06:59

ninna: olen todella pahollani, voimahalaus sinulle.
susmijanike: kaikkea parasta sinulle ja tsemppiä hoitojen alkamiseen.

Soittelin tänään klinikalle ja niinhän siinä kävi, että eipä ollut iltapäivälle siirrettävää:(((
Toinen alkio ei selvinnyt sulatuksesta ja toinen ei ollut alkanut jakautua.
Kyllä oli hampaissa puremista keskellä työpäivää, kun piti itsensä tyynenä, vaikka sisällä oli tuska ja pahamieli.
Soitin miehelleni, ettei hänen tarvinnut myöskään tulla siirtoon.
Siinä puhelimessa vuodatin muutaman kyyneleen ja eikun töitä jatkamaan.
Kyllä se päivä siinä sitten meni kunnialla, onneksi.
Suurimmat itkut on nyt itketty (kai) ja klinikan kanssa sovittiin, että aloitamme hoidot heti seuraavista kuukautisista eli piikitykset jne.
Onhan se kerran koettu, joten tietää ainakin mitä tuleman pitää eikä tarvitse pelätä tiettyjä asioita niin paljon esim. piikittämistä. Sehän menee sitten rutiinilla.
Odottaminen ja epävarmuushan se rassaa niin vietävästi, kuten tiedätte.
Katse kohti tulevaa unelmaa...
Halaus teille kaikille:))
Unelma68

Heippa kaikki!

suskijamike | 12.03.2010 05:33

Kärsitään mieheni kanssa lapsettomuudesta, mutta ei ihan perinteisellä tavalla. Ei pystytyä normaali yhdyntään. Seksielämää on kyllä muuten. Yhdyntöjä noin 4 kertaa vuodessa. Nyt on sitten tehty gynetutkimus, papakoe ja verikokeet mun osalta. Vielä olis haasteena saada spermanäyte labraan mieheltä. Sen jälkeen kirjotellaan lääkärin kans lähete lapsettomuushoitoihin.
Vihdoin voi huokasta helpotuksesta että ees saa apua. Lääkärikin sanoi että ei ole tämän takia kirjottanut lähetettä, mutta ehdottomasti kuulutaan ryhmään, joka saa lapsettomuushoitoja. Nyt vaan odotellaan ettäpäästään jonoista ja tosiaan sinne klinikalle asti :) Mennään ihan kunnalliseen, ainakin aluksi. Kummassakaan ei pitäis olla vikaa, mutta kummittelee takaraivossa kun minä ex-miehen kans yritin 2v lasta, tuloksetta. Saas nähdä. Ei auta kun taas yrittää olla toiveikas vaikka usein on tunne että ei tästä tule mitään. Odotus on niin tylsää ja piinaavaa, etenkin kun katselee muiden ilouutisia ja raskauksia vierestä :(

Huonosti kävi=(

ninna | 12.03.2010 01:11

Niinhän siinä tietysti kävi, että ultrassa 7+0 huomattiin alkion kehityksen lakanneen rv 6. Oireet ovat säilyneet eikä mitään kipuja tms keskenmenoon viittaavaa ole ollut. Edessä lääkkeellinen tyhjennys kotona, vähän hirvittää kun pelkään kaikessa pahinta, mutta eiköhän siitäkin selvitä kun kaikesta muustakin pahasta. Seuraavaksi siirrytään hoitoihin yksityiselle puolelle, pakko vaan laittaa katse tulevaan ja uskoa onnistumiseen vaikka pahalta tuntuu. Periksi ei anneta, ehkä se ihme meitä vielä jonain päivänä kohtaa.
Jaksamista teille kaikille, sitä näissä hoidoissa todellakin tarvitaan=)

Heippa kaikille!

Tinttarella | 10.03.2010 07:02

Olen lueskellut teidä juttuja jo jonkin aikaa, ja päätin kertoa myös oman juttuni.

Kärsin sekundäärisestä lapsettomuudesta, eli minulla on jo yksi lapsi, 17-vuotias tytär.
Olen saanut hänet aika nuorena ja nyt on uuden mieheni myötä alkanut tuntumaan siltä, että lisää voisi tehdä. Ja miehelläni kun ei ole yhtään lasta.

No, sepä ei ollutkaan niin yksinkertaista! Tulin reilut kaksi vuotta sitten raskaaksi ihan "hupsistekniikalla", ja sain tietää raskaudestani siinä vaiheessa, kun kivut olivat niin hirveät, että kylmä hiki valui otsalta. Kohdun ulkopuolinen raskaus sitten leikattiin tähystyksessä ja todettiin, että toinenkin munajohdin on ihan tukossa, joten ei muuta kuin ivf-jonoon vaan.

Leikkauksen jälkeen yritimme luomuraskautta ja siinä samalla jonoteltiin.
Ivf-toteutettiin ja tuloksena oli plussaa! Ajattelin, että onpa kyllä hyvä säkä, että ekasta kerrasta heti tärppää. No, varovaisesti pikkuhiljaa totuttelimme ajatukseen, että lokakuussa se meidän ihmevaavi syntyy.
Kuinka ollakkaan, rv 6 alkoi vuoto ja se vain yltyi yltymistään. Mukaan liittyi vatsakivut. Viikko vuodon alkamisesta se ihmevaavi sitten "syntyi".... Vessanpönttöön!

Ikävä kokemus, mutta ei tässä mitenkään masentuneita olla. Uutta putkeen vaan, kunha kroppa toipuu. Kuusi huurunenua on odottamassa pakkasessa.

Tsemppiä kaikille ja pidetään toivoa yllä. :)

sannupiu | 10.03.2010 05:44

Kiitos kannustuksesta Nipsu ja Unelma68! Voimahalitus myös teille!

Kävin tänään hakemassa puregon kynän ja ostamassa ao. lääkkeen. En muistanutkaan kuinka paljon noi pelkät lääkkeet maksavat!! On se kyllä kamalaa :/
On ollut ihan mahtiskaa olla kerrankin lomalla juuri silloin kun on hoidot päällä! Tämän pitäisi olla sisäänrakennettu systeemi! Mieli on myös huojentunut, kun voi unohtaa luomuyritykset ja ovulaatiomittaukset hetkeksi!

Wirtahali kaikille!

-s@nnupiu-

Naistenlehdistä

Nipsu | 10.03.2010 11:33

Sarppis: Olen samaa mieltä kanssasi noista naistenlehtien jutuista. On tosi hyvä, että lapsettomuutta käsitellään entistä enemmän eri medioissa, mutta jotenkin kyllästyttää, kun lähestulkoon kaikki tarinat päättyvät siihen "yhtäkkiä huomasin olevani raskaana"-lausahdukseen. Jotenkin tuntuu, että muut saavat juuri sen kuvan, että kyllä se sieltä sitten tulee. Mutta mitä, jos ei tulekaan...?

Meillä on tällä hetkellä sellainen tilanne, että toivosta on luovutta, vaikka ei tietenkään saisi luopua, mutta oman jaksamisen takia on ollut pakko. Näistä ihmetarinoista ei viitsisi enää lukea lehdistä, kun niitä kuulee jokaiselta, jonka kanssa aiheesta keskustelee. Minulle tällaiset tarinat ovat lisänneet paineita, koska esim. endoleikkauksen jälkeen seuraavat puolivuotta tunsin olevani suurennuslasin alla, koska tällöin oli mahdollisesti suurempi todennäköisyys tulla raskaaksi.

Kerrattain olin mieheni kanssa kaupungilla viettämässä kaksinkeskeistä laatuaikaa ja minusta tuntui, että kaikki naiset ovat raskaana tai juuri saaneet vauvan. Tuli niin kova ahdistus, että meidän oli pakko lähteä kotiin. Kysyin sitten mieheltäni, että missä ne kaikki lapsettomat parit on, kun numeroiden perusteella emme ole yksin. Hän vastasi minulle, että lapsettomuus ei näy päällepäin ja siksi sitä on vaikeampi huomata. Näinhän se on. Ehkä sen takia se on muiden niin helppo unohtaa...

Jaksamista kaikille vaiheisiinne!
-Nipsu

perjantaina pakaste siirto

unelma68 | 09.03.2010 06:35

Sarppis ja Sannupiu: onnea teille matkaan.

Minulla näytti eilen ovis-testi plussaa ja huomenna aloitan Lugesteronin ja perjantaina olisi pakastealkioiden siirto.
Kaksi niitä on pakkasessa ja toivotaan, että sulatus ym. menisi hyvin, niin siirto olisi pe klo 14.15.
En oikein tajuakaan, että nyt olen jo tässä vaiheessa, kun vasta jännäsin edellistä vaihetta.
Olen jo valmistautunut siihenkin, jos tämä epäonnistuu niin aloitan taas kaiken alusta eli piikitykset ja punktiot jne.
Onhan tämä melkoitsa rumbaa, mutta periksi ei anneta vielä.
Välillä itkettää niin vietävästi ;( ja sitten taas kaikki näyttää niin aurinkoiselta :)

Kaikille teille halaus ja kiitos myötäelämisestä.
Anteeksi, kun en mainitse teitä nimeltä, mutta ajatus ei oikein ole luistanut viime aikoina niin terävästi.

Halaus :))
Unelma68:lta

Moikka!

Sarppis | 09.03.2010 02:20

Täällä menossa kierronpäivä 3 eli menkat alkoivat sunnuntaina.. Tietysti olisihan se ollut ihanaa kun olisivat pysyneet pois ja olisimme olleet raskaana mutta näin ei vaan ole.. Hoitajan kanssa yhdessä sovimme että ultrausta ei tässä vaiheessa tarvitse, koska ens kuussa on kuitenkin 0-ultra ennen piikityksen aloitusta.. Verikokeissa kävin eilen ja nyt sit vaan odotellaan seuraavia menkkoja ja viimeisen ICSI-hoidon aloitusta. Punktio ajoittuu näillä näkymin viikolle 19 tai 20.. riippuen että kuinka kauan seuraavia kuukautisia saan odotella..

Sannupiu: Toivottavasti munikset kypsyvät hitaasti ja saatte tehtyä inseminaation.. Saisivat nuo menkkakivut hellittää.. Miten sun loma on sujunut?

Meille tulee kanssa Simpukka-lehti. Tykkään siitä kovasti.. Nytkin luin pari juttua kyyneleet silmissä.. Simpukka lehden jutut on monipuolisia, eivätkä pelkästään niitä "ihmetarinoita".. Olen iloinen että lapsettomuus-asiasta kirjoitetaan naistenlehdissäkin mutta jotenkin viime aikaiset jutut mitä on kirjoitettu ovat vaan näitä "ihmetarinoita". Pelkään että ihmisille tulee käsitys että kaikille näitä "ihmeitä" tapahtuu.. Kuitenkin meitä joille sitä "ihmeraskautta" ei todennäköisesti koskaan tule on.. Toisaalta on totta että "ihmeraskaudet" luovat toivoa ja ilman toivoa näitä hoitoja ei jaksa käydä läpi.. Mutta jotenkin vaan kaipaisin niitä toisenlaisiakin tarinoita naistenpäivälehtiin..

Halauksin Sarppis

sannupiu | 09.03.2010 08:22

Huomenta!
Clomipäivä 3 lähtee käyntiin.

Sarppis: Mikä siun tilanne on? Eiks siul ole tänään se ultra? Toivottavasti voit maailman parhaiten!

Minulle tulee Simpukkalehti ja pidän siitä kovasti. Suosittelen!

Jos joki voi sitten mennä pieleen niin se menee kans. Saatiin eilen kuulla, että mieheni lähtee työmatkalle su-ti, joten nyt sitten jännitetään sitä, etteivät munikset kypsy juuri tuohon ja inssi jää tekemättä!
Voin muuten kertoa, että olen 2 päivää kärsinyt mensukivuista!1 Aivan järkyttävä kierron alku. Siitä, että yhden kk mensut jäivä välistä + nykyiset ovat kauheat, vois päätellä, että ehkä jotain on ollut aluillaan.. ja siitä syy kierron myöhästymiseen.. (ehkä ehkä ehkä ehkä jos jos jos)

Aurinkoista tiistaita!

Halaus Cheyennelle (sori, jos kirjotin väärin)!

-piuS-

Historian havinaa - minun tarinani

Cheyenne | 08.03.2010 09:08

Olen tässä miettinyt paljon asioita taaksepäin elämässä ja haluan nyt tuoda esiin yhden ehkä hieman erilaisen näkökulman lapsettomuuteen ja lapsen kaipuuseen. Sellaisen ihmisen näkökulman joka ei ole millään lailla lapsirakas eikä koe edes kaipaavansa lapsia tai perhettä - tietoisesti - ja joka silti joku kaunis päivä herää siihen että SEHÄN se olikin mikä elämästä puuttui. Sellaisen uraohjuksen jolla vähitellen epämääräinen kaipuu valtaa mielen. Jolla kirjaimellisesti alkaa biologinen kello kalista ja joka siinä tilanteessakin ehkä vielä kieltää mistä on kyse ja jatkaa itsekkäästi omaa elämäänsä. Koska ellei koe olevansa pullantuoksuinen äitityyppi, ellei kauheasti pidä lapsista tai ole/halua olla niiden kanssa tekemisissä, ei välttämättä myöskään tajua mitä elämänmuutosta sydän kaipaa

Tapasin mieheni kun olimme molemmat alle kolmekymppisiä. Takanani oli pitkä suhde miehen kanssa, joka olisi halunnut perheen - minulle ei ajatuksena juuri mikään voinut olla kauheampi kuin saada lapsia "nuorena" ja "jäädä jumiin" perhe-elämään. Tiemme arvattavasti erosivat, ja nykyisen miehen tavattuani tiesin löytäneeni oman puolikkaani. Lapsen hankinta ei silti ollut ensimmäisenä mielessä, ja meni oikeastaan aika lailla aikaa ennenkuin vihdoin 30 täytettyäni päätimme luopua ehkäisystä. Edelleenkään en voi sanoa että olisin silloin kaivannut lasta mutta tiesin että jos jonkun niin juuri mieheni lapsen halusin, ja koska mies halusi perheen, suostuin. Jotkut ystävistäni olivat silloin jo perustaneet perheen ja aloittaneet elämän joka minusta tuntui vain vaivalloiselta - minä juhlin ja matkustelin mielelläni ja oletin että ystäväni olivat heittäneet elämänsä menemään.

Tein töitä vaativassa ammatissa, matkustin paljon työn puolesta ja pelkäsin että kuukautiset jäisivät pois ja huomaisinkin olevani raskaana. Uppouduin työhöni, muutimme eri paikkakunnalle, ystävyyssuhteet jäivät ja matkapäivät sen kuin lisääntyivät. Aloin väsyä työhöni ja vaikutusmahdollisuuksiini ja kuullessani ystävien tai työtovereiden raskausuutisia aloin suhtautua heihin myrkyllisesti. En tajunnut olevani kateellinen siitä elämänmuutoksesta mikä heitä odotti, luulin vain olevani vihainen siitä miten he etsivät "helpon tien" ulos hankalasta työtilanteesta tai katkera siitä miten ystävällä ei jatkossa olisikaan aikaa enää minulle ja miten häntä ei enää kiinnostaisikaan minun asiani. Muistan joskus ylimielisesti ilmoittaneeni että jos meille ei muuten lapsia tule niin ei niitä sitten kyllä väestöliiton vessassakaan värkätä, me olemme ilman.

Voi mitä typeryyttä ja ylimielisyyttä, itsekkyyttä ja kypsymättömyyttä !

Sain 33-vuotiaana myoomaleikkauksen yhteydessä diagnoosiksi adenomyoosi, vaikea kiinnikkeinen endometrioosi ja by the way lapsia ei sitten tule millään muulla kuin IVFllä, lisätutkimukset ovat tarpeettomia. Leikkaava lääkäri ilmoitti meidät IVF-jonoon.

Simpukka-lehti

Tainuska | 08.03.2010 03:12

Moikka! Onko kukaan tilannut yhdistyksen lehteä..?

simpukka

ninna | 06.03.2010 01:07

Mulla meneillään rv 6+3, raskaustesti näytti plussaa 3. ICSI:n jälkeen. En ole myöskään osannut iloita tästä, koska pelottaa koko ajan, että se epäonnistuu. Edellisestä onnistumisesta sain keskenmenon rv 6+1 ja se kolkuttelee takaraivossa jatkuvasti. Nyt minulla tuli pieni ruskea tuhruvuoto 4+2 viikolla ja vaaleanpunainen tuhru seuraavana päivänä. Sen jälkeen ei ole tullut mitään ja oireet on säilyneet, ensi viikolla on ensimmäinen ultra. Keskenmeno viimeksi alkoi samalla tavalla, mutta vuotoa tihkui 1-2 päivän välein keskenmenoon saakka. Eipä näistä odotuksista osaa nauttia, kun raskautuminen on kiven alla ja sitten tulee kuitenkin pois. Täytyy kuitenkin olla onnellinen, että on toivoa. Keskiviikkoaamuna selviää, onko masussani ketään ja onko edes oikeassa paikassa.

Tiitiäinen | 05.03.2010 09:18

Heips, täällä taas. Eilinen lääkäriaika ei mennyt ihan putkeen, pistämisvaiheeseen ei päästä vielä moneen viikkoon... Ihan ei kroppa ole toiminut toivotusti, vaan runsaista menkoista huolimatta kohdun limakalvo on liian paksu. Nyt sitten aiheutetaan uusi vuoto lääkkeillä. Kyllä sapettaa, vaikkei kai se muutama viikko missään tunnu tässä konkurssissa. Eipä. Ihana kuulla myös plussauutisia täällä, se luo uskoa.

sannupiu | 05.03.2010 01:37

sÄrppis: ei se mitään ;) Itseasiassa en edes huomannut sitä :D

Jonkin ihmeen kautta näyttää nyt siltä, että meidän (yhteinen) ensimmäinen inssi toteutuu tässä kuussa!! Aloitan clomit sunnuntaita ja ensi viikolla menen pistos -opetukseen. Pistokset kp 8 -->, ultraus ja viikolla 11 mahdollisesti itse toimenpide. Jei! Tuntuu piiiiiitkästä aikaa mukavalle, että jotain konkreettista on tapahtumassa. Iloista mieltä antaa myös ajatus ensi viikon lomasta! Olen mukana tukiperhetoiminnassa, johon lomani sitten meneekin, mutta ihanaa sekin!!

Mukavaa perjantain jatkoa ja viikonloppuja!

-sP-

Sarppis | 04.03.2010 09:11

Sannupiu - ANTEEKSI tuo nimimerkki sekoilu.. Johtuiskohan siitä että mun siskon nimi on Sanna niin meinaan sustakin tehdä.. :D

sannupiu | 04.03.2010 07:59

Menin hetkeksi pötköttämään.. Heräsin 2 h myöhemmin :o,
Nuo päikkärit taisivat tulla tarpeeseen..

Piikalle halitus ja muille rutistus :)

Meillä täällä sellaista, että tänään jonkin sortin vuodon alkumötikkäsydeemi on alkanut --> toiveissa menkat --> huomenna soitto klinikalle --> toiveissa inssiin pääsy 2 viikon sisällä --> maalissa hetken hengähdys --> odottelua :D
Mulla on meneillään "this is hjuumor" -vaihe. Tuntuu, ettei pälli muuten kestä. Oli erityisen antoisaa lukea Simpukan uusin nro!! Auttoi miuta hirveästi. Kiitos siitä!

Sarppis: edelleen peukutan sen puolesta, että syy kierron viivästymiseen olisi teillä se paras mahdollinen! Hyvä homma kuitenkin on, että siulla on jo varattuna aika klinikalle eli viimeistään tiistaina tiedätte enemmän (toivottavasti).

Miulle selviää siis huomenna, että löytyykö sieltä klinikalta resursseja toteuttaa inssi tässä kuussa. Jos löytyy ja JOS munasoluja kypsyy niin sitten olen TOOOOOSI onnellinen!

Me ollaan hankittu sellanen digitaalinen ovistestilaitehärveli, jonka pitäs mitata LH:n lisäksi estrogeenitasoa.. Onko kenelläkään kokemusta em. laitteesta?

Ö/ SannuP

piika | 04.03.2010 07:24

Hurjasti onnea Sateenkaarelle plussasta!
Voi vitsi kun pidin peukkuja Unelma68 ja Rinsulle että teilläkin olisi onnistunut.
Kuinka Sannapiun laita on? Meille ainakin lääkäri mainosti että aukiolotutkimuksen jälkeen voi tulla raskaaksi - tosin itsellä tieto meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos; mitä sitä turhia toiveita elättelemään... ;) Mutta toivotaan että se olisikin totta!

Meilläkin oli jo aika aukiolotutkimukseen. Väestöliitolla on vain tapa tehdä klamydia testi ennen tutkimusta, ja vaikka sanoin testin olevan turha, tulos oli kuitenkin positiivinen!!!?! Olin niin syvästi järkyttynyt etten tienny mitä sanoa... Mulla ja miehellä oli seurustelun alussa klamydia v. 2004, jolloin se molemmilta hoidettiin pois. Mies joutui käymään varalta testissä v. 2008 alavatsakipujen takia ja silloin tulos oli negatiivinen..
Kumpikaan ei ole pettänyt (siis uskon miestänikin ihan sata varmasti), minkä vuoksi hirvittää ajatusta että klamydia olis ollu mulla kohta kuus vuotta! Mitä tuhoja se onkaan siinä ajassa saanut aikaseks ;(
Meidän lääkäri ei kuitenkaa ollu yhtään yllättynyt eikä kauhuissaan. Antoi siitä huolimatta toivoa ja lohdutusta et voidaan taudista huolimatta onnistua..
Itsellä toisaalta on helpottunut olo, et nyt on jo jotain "syitä" löytynyt. Sekin on ihmeellisesti helpottanut, että sähläämme kortsuilla siihen asti et testi näyttää molemmilla negatiivistä, eli ei ole mitään toivoa et nyt tulis raskaaksi! :D

Mutta parin viikon päästä toivottavasti päästään aukiolotutkimukseen ja sitten nähdään, kuinka tukossa noi putket on...

Pirike | 04.03.2010 05:32

Sarppis: 17.2. pitäisi tehdä raskaustesti virtsasta. Ja luulen, että se ei vielä silloin näyttäisi välttämättä totuutta.
Niin kauan menee hyvin ja mieli on korkealla, kunnes taas tulee päivä jolloin pitää tehdä raskaustesti. Ensin sitä pitkittää mahdollisimman pitkään, viimeks testasin vasta seuraavana päivänä kun en uskaltanut. Sitten kun siinä ei olekaan kuin yksi viiva, tulee tiputus ja korkeelta alas. Menee kaikki taas uusiks ja pitää aloittaa alusta. Lisäksi ihmetyttää mikä sen siittiötiheyden on voinut tiputtaa niin matalaksi, liikkuvuus oli kyllä hyvä kuulemma.

Sarppis | 04.03.2010 03:42

Pirike: Kumpi veri- vai virtsatesti on tuolloin 17.2? Meillä on aina neuvottu tekemään veritesti 12pvä alkionsiirrosta ja kotitesti virtsasta 14 pvä siirrosta. Inseminaation jälkeisestä testauksesta en ole varma mulla luulen että meneen samalla kaavalla kun IVF- tai ICSI-hoidot.
Toivon teille plussatuulia matkaan..

Sannapiu: Soititko klinikalle? Mitä sinulle siellä sanottiin?

Mie odottelen edelleen kuukautisten alkua.. Pikkuhiljaa tää odottaminen alkaa ottaan pannuun..

Pirike | 04.03.2010 03:12

Kiitos kommenteista ja omista mietteistäsi Sannapiu. :)
Isot onnittelut Sateenkaarelle plussaamisesta! Olen kuvitellut itseni monesti siihen tilanteeseen, että raskaustesti näyttäisi todella kahta viivaa. En varmasti voisi käsittää sitä ja pelkäisin koko raskauden ajan, että jotain kamalaa tapahtuisi. Sitä kun on niin kauan yrittänyt niin aina on vaikeampaa tajuta koko tilannetta. Voimia ja ilonhetkiä!

Mulle tehtiin inseminaatio eilen ja lääkäri kertoi siittiötiheyden olleen vain miljoona kun ekalla kertaa se oli 35milj. Sanoi syyksi pidättäytymisajan, mutta kolme päivää pidättäytymistä oli tälläkin kerralla. Ehkä se sitten ei riitä. Maanantaina pistin Pregnylin ja tosiaan eilen oli inseminaatio. Aloitin eilisestä Lugesteronia 2kpl/ilta. Nyt vain jännitetään ja tehdään testi 17.2. Sitä en käsitä miksi ihmeessä se niin aikaisin pitää tehdä. Totuushan selviää vasta kuukautisten poisjäännin tai ehkä vasta myöhemmin testaamisen myötä.

Olemme keskussairaalassa julkisella puolella hoidoissa, mutta olemme miettineet miten paljon enemmän yksityisellä klinikalla tämän lapsettomuuden eteen voitaisiin tehdä. Voisiko se olla parempi vaihtoehto ja miksi?! Kertokaa mielipiteitänne ja kokemuksianne.
Meillä on tosi mukava hoitohenkilökunta ja pääsimme heti sisään hoitoihin kun kysyimme.

Kiitos!

Sateenkaari | 03.03.2010 07:15

Kiitos onnitteluista! Ne lämmittivät kovasti, vaikka samalla tuntuu ihan oudolta, että minua onnitellaan - toivotonta tapausta. Niin kauan olemme eläneet lapsettomuuden varjossa, että en osaa edes iloita tästä uutisesta täysillä. Olen ihan varma, että ensi viikon ultrassa klinikalla todetaan, ettei siellä mitään olekaan ja palaamme nollaruutuun. Kuulostaako tämä aivan päättömältä? Odotin tuntevani aivan mieletöntä onnea ja iloa, mutta yllätyksekseni tunnenkin lähinnä pelkoa ja epäuskoa. Onko kukaan muu kokenut samaa? Olen tietoinen siitä, että raskaus on niin alussa, että mitä tahansa voi vielä tapahtua. Siitä tällä palstalla on valitettavan paljon kokemusta.

Olen kuitenkin todella iloinen siitä, että jaksatte kaikesta huolimatta onnitella tästä onnistumisesta! Olisipa niin upeaa, jos näitä uutisia saisi tänne kirjoitella nyt tosi moni muukin. Pidän peukkuja pystyssä teille kaikille ja sydämestäni toivon, että onni nyt suosii teitä kaikkia!!!

Tainuska | 03.03.2010 07:12

... ja mun kohtu on kuulemma "herttamainen" eli sydämen muotoinen :)

Tainuska | 03.03.2010 07:10

Tänään oltiin keskussairaalassa ja nyt on sitten suunniteltu ja päätetty että aletaan IVF-hoidot. Oli tosi mukava lääkäri, ja jaksoi kertoa hoidosta kohta kerrallaan ja osasi vastata kaikkiin esittämiimme kysymyksiin. Tuli sellanen tunne että "tähän lekuriin voidaan luottaa".
Meillä kuulemma kyseessä selittämätön lapsettomuus, ja että emme saa unohtaa että voimme tulla luomusti raskaaksi.. palautti meidät jälleen uskoon raskautumisesta ;)
Tuolla keskussairaalassa on lekuripula, että ehkä hoitoja ei aloteta ennen syksyä, esitettiin kuitenkin toivomus että päästäisiin aloittamaan jo keväällä. Ottavat sitten yhteyttä kun ovat tehneet hoitoaikataulut... taas siis odottamista...miksi tää on jatkuvaa odottamista...
Lekuri suositteli liittymistä tälle palstalle, koska tutkimusten mukaan tämä on hyvä "henkireikä"... totesin vaan, että olenhan mä jo rekisteröitynyt ;)

Lakallis | 03.03.2010 07:01

Sannupiu: mullakin ois vain tavoitteena lopettaa yrittämästä. Mutta miten siinä onnistuu? Nytkin suunnittelen jättäväni loman väliin ja oleilla kotona miehen seurana, jos sattus jotain tapahtumaan. Karua kuultavaa oli klinikalla: pco:t lisää km riskiä, jos raskaaksi sattuiski tulemaan. Mutta taas jos tulee, niin yleensä raskaus päättyy onnellisesti. Niin - yleensä. Yleensä ne myös keskeytyvät aiemmin kuin vkolla 12. Ja sitten lääkäri kysyi, miksen jaksa uskoa raskauteen ja siihen, että menisi hyvin. No en jaksa niin en jaksa. Clomit voidaan aloittaa vasta kesällä.
Mutta odotan huomista vyöhyketerapiaa..

Jaksamista kaikille :)

Huomenta kaikille!

Sarppis | 03.03.2010 07:40

Sannupiu: Ihan saamaa matkaa siis edelleen mennään.. Ei ole merkkiäkään kuukautista täälläkään.. Ei tässä auta kun oottaa edelleen.. Mulla on varattuna ensi viikon tiistaille ultra jos menkkoja ei siihen menneessä ala kuulumaan..

Sannapiulle ja Yöutulle jaksamisia! Nyt kun kaikkien meidän testi on ollut nega niin toivottavasti meidän kaikkien menkat alkaa pian että päästään käynnistelemään hoitoja..

Mukavaa keskiviikkopäivää teille kaikille!

-

sannupiu | 03.03.2010 06:29

Huoksmenta..

Onnea itselleni, olen pissinyt kolmannensadanneljännen testitikun ja YLLÄTYS se oli negatiivinen!
Mensut myöhässä nyt 10 päivää, eikä mitään elonmerkkejä h-toiminnasta :< Ei siis mitään tietoa, milloin ensimmäinen hoito.. (!)
Sarppis: se on totta, että tämän tyyppinen mensujen odottelu on jotenkin rasittavampaa kuin silloin, kun tietää kantavansa jonkin sorttista kyytiläistä... Kaitpa se pitää minunkin sinne klinikalle soitella. Itselläni ei ole koskaan mensut olleet myöhässä näin paljon. Olinkin kyllä kuolla siihen aukiolotutkimukseen, joten jospa se pisti kroppani shokkiin ja aloitti vaihdevuodet (!!) Onneksi ensi viikolla on talviloma; ainakin työstressistä pääsee hetkeksi eroon..

Pitäiskään heittää yrittämästä raskautumista..? Olen nimittäin kuullut, että se auttaa ;)
Ei muuta kuin "Eye of the tiger" soimaan ja kohti uusia haasteita ;)

Rinsu | 02.03.2010 09:42

Sateenkaarelle oikein lämpöiset onnittelut plussasta!! =)
Täällä ei sen kummempaa, TAAS odotan menkkoja (tosin vasta parin viikon päästä) et päästäis PASsiin. Toiveet ei oo korkeella, mut katotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Tsemppiä kaikille!

Tainuska | 02.03.2010 08:30

..siis tosiaan IVF.. tai jtn ;)

Tainuska | 02.03.2010 08:30

..siis tosiaan IVF.. tai jtn ;)

Tainuska | 02.03.2010 08:29

Yöutu: veit sanat suustani!! tsemppiä sulle kuitenkin.. :)
Ja huomista jo odotan... meillä alkaa IFV:n suunnittelu lääkärin kanssa. Katotaan mitä hän keksii meidän pään menoks ;)

venyy ja venyy

yöutu | 02.03.2010 09:10

Täällä kans yks menkat kadottanu.. nyt jo kp37 tai 38/25-32...AINA ennen ollu pisimmillään ton 32 ja sekin vaan pari kolme kertaa kaikkien vuosien aikana. Että täähän näistä ongelmista vielä puuttu että kierrot alkaa heitellä miten sattuu! Hyvä siinä sitten suunnitella mitään kun ei tiedä yhtään koska ne seuraavan kerran alkaa.
Mun kohdalla ei tarvi enää jännittääkään mitään, se iänikuinen nega testattu eilen illalla ;( omaa tyhmyyttähän se on että taas ehti muutaman päivän toivoo jotain liian suuria ihmeitä. Tästälähin varmaan parempi että hoidonkin jälkeen testaa mahdollisimman ajoissa vaan ettei tuhlaannu energiaa siihen turhaan mietiskelyyn. Pakkohan se paska on kuitenkin vastaan ottaa ja jotenkin sitä vaikeempaa pudottautua takasin typeristä kuvitelmista mitä kauemmin sitä viivyttää..
Soitan tänään polille että mitä tehdään, PASiahan ei voida tehdä ennenkun ne tulee.

Kyllä sitä nykysin on vaan kateellinen jo niillekin jotka onnistuu heti ekasta siirrosta, tai ei ainakaan tarvi enää toista kertaa punktio ym. rääkkiä kestää :( tuntuu jotenkin jo ihan mahdottomalta että siihen testiin vois muuta tullakaan kun se yks surkee viiva...

Sarppis | 02.03.2010 08:06

Sateenkaari: Onnea plussasta ja paljon vauvaliimaa mukaan matkalle..

Olen myös sitä mieltä että myös nämä positiiviset uutiset kuuluvat tälle palstalle siinä missä negatiivisetkin.. Itse pystyn (ainakin vielä) iloitsemaan toisten vauvauutisista ja sydämeni pohjasta toivon että näin on myös tulevaisuudessa.. Tietysti on hetkiä että uutinen hieman satuttaa mutta yleensä suru on kääntynyt iloksi..

Catin tekstiä kommentoisin sen verran, että on totta että klinikoilla on väliä. Meillä on myönteinen kokemus sekä julkisen ja yksityisen klinikan toiminnasta. Meitä julkisella hoitanut lääkäri oli halukas kokeilemaan uusia vaihtoehtoja ja selvittämään asioita kun toivottua tulosta ei kuulunut.
Yleensäkin ottaen hoidoissa teidän puolia ei pidä kukaan muu kuin te itse eli vaatikaa selvityksiä / perusteluita ja muistakaa että aina saa kyseenalaistaa lääkärin päätös. Hyvä ja pätevä lääkäri osaa perusteilla teille hoitosuosituksensa.

Sannapiu: on todellakin mukava kulkea samaa matkaa kanssasi.. Odotan mielenkiinnolla uutisia sinusta.. Täällä edelleenkin hiljaista, ilmassa ei ole minkäänlaisia merkkejä suuntaan tai toiseen..

Klinikoilla on väliä!!

Cati | 01.03.2010 10:50

Hyvät kohtalokaverit! Muutama vinkki teille parin vuoden ja puolen tusinan IVFn kokemuksella, jotka olette hypähtämässä tähän lapsettomuushoitorumbaan; Selvittäkää klinikoilta millaisia hoitosuunnitelmia ja todellisiaa labratutkimuksia teille aiotaan tehdä, ja missä hoidon vaiheessa. Mihin hoito ylipäätään perustuu? Siihen mitä kroppa tarvitsee, vai siihen mitä kyseisessä paikassa on tapana ollut aina tapana tehdä. Kysykää useilta kokeneilta gyneiltä suosituksia paikoista. Hakeutukaa klinikoille joiden lääkärit ovat aktiivisia osallistujia alansa kehittämisessä. Jos hoito/metodit alkavat epäilyttää, tulosta ei synny eikä mitään uutta tule ohjelmaan, vaihtakaa pika pikaa firmaa!
Omakohtaisesti biologisen kellon aktiivisesta tikityksestä ja julkisen puolen "hälläväliä"-asenteesta johtuen asioimme maakuntaklinikalla nämä Kelan korvaamat keikat. Homma toimi nopeasti. Ihmiset oli aivan ihania! Pikkuisen otettiin välillä verta ja tuikittiin kroisisti hormoneita napaan. Olo oli lievästi sanottuna turpea, joskin muuten ok. Rusauteltiin punktio hyvällä saannolla ja tyrkättiin alkio sisuksiin jos elävää edes sattui jäämään... ja seuraava ja ... sitten paloi pinna.
Vaihdoimme klinikkaa uusien suositusten mukaan pääkaupunkiseudulle! Homma toimi nopeasti. Ihmiset oli aivan ihania! Nyt hoito perustuu järeisiin labroihin joista löytyikin monta monta pikku juttua joilla on paljon vaikutusta vauvansaantiponnistelujen onnistumiseen. Hormoneita tuikitaan edelleen napaan - mun tarvetasoni mukaan! Ja olo on kaikin puolin jees! Punktio - helppo juttu, ei koske mihinkään! Solusaanto ja siirtokelpoiset eri lukemissa kuin ekassa paikassa - vaikka muija jo vanhempikin ;)
Mitä tastä opin, ja toivottavasti tekin opitte: Ikä tulee jossain vaiheessa väistämättä vastaan. Kela vastaantulo on rajallinen. Ja sitten alkaa maksaa todella, joten ei ole sama mihin 1.5 eurosensa ym. toimittaa. Tuska ei ole takuu tuloksesta. Lasta ei noin vain tehdä eikä häntä saa rahallakaan. Ilo tälläisen ikävänkin asian tiimellyksessä on sallittua. Jatkuvaa epävarmuutta ja kipeät pettymyksetkin kestää paremmin kun tietää olevansa parhaissa mahdollisissa käsissä. Tsemppiä!

unelma68 | 01.03.2010 08:58

Kaunis kiitos myötäelämisestä teille, olette ihania:)

Onnea teille plussanneille ja pian testiä tekeville todella paljon!!
Tsemppiä meille muille!!!!
Tervetuloa myös palstalle uudet ystävät:)

Me olemme siis yksityisellä hoidossa ja siellä kaikki toiminut erittäin hyvin. Hoidot ovat alkaneet heti kuin vain olemme halunneet ja kun se on ollut kaikin puolin mahdollista.
Toki se on maksanut, mutta olemme nähneeet tämän vaihtoedon meille parhaaksi (ikääkin kun on jo yli 40v.)
Ivf hoidot maksoivat ekan 2alkion siirron kanssa n. 2100 e ja lääkkeet n. 700 e. Tämä siis jäi maksettavaksi Kelan korvauksien jälkeen.
Jos joudun vielä tämän vuoden aikana käyttämään lääkitystä on jokaisen lääkkeen omavastuu vain 1,50 e/lääke. Johtuen siitä, että vuoden lääkekatto on n. 700 e, jonka jälkeen lääkkeiden omavastuu pienenee.

Olemme nyt lomailemassa Rukalla ja hiihtäneet paljon ja tuulettaneet ajatuksiamme.
Sitten siirrytään taas uuteen vaiheeseen eli pakaste-alkioiden siirtoon:)

sannupiu | 01.03.2010 08:34

Sateenkaari:
Kerrassaan ihana uutinen! Onnea ja toivoa odutukseenne! Toivottavasti saatte pian tämän pienen ihmeen syliinne!
Mitä positiivisiin uutisiisi (ja muidenkin plussanneiden), niin tila ja paikka on niillekin yhtälailla kuin surullisillekin uutisille(mme)! Itse joudun välillä sulkemaan silmäni myös tällä palstalla, lukiessani toisten onnistumisista. Tämäkin varmasti ymmärretään täällä. Itse ainakin luotan siihen.

Sarppis:
Jopas oli helpottava uutinen klinikalta! Mitään poikkeuksia ei koskaan muka ole, ja silti niitä näyttää olevan! Itsekin tein päätöksen, että keskiviikkona teen testin ja ellei mensut ala negat.tuloksesta huolimatta, niin soitan itsekin klinikalle. Syyhän tähän on löydettävä. Jäädään jännäämään tilannettamme. Mielelläni luen kuulumisiasi. Huojentavaa ajatella, että joku toinenkin käy läpi tätä tilannetta.

-sP-

Uutisia

Sateenkaari | 01.03.2010 07:18

Rinsu ja Unelma68: Oli tosi ikävä lukea, että hoidot ei teillä onnistuneet tällä kertaa. Pidin kovasti peukkuja pystyssä ja toivoin, että olisitte saaneet sen pienen matkaan. Voimahalaus! Tiedän niin hyvin sen tunteen, kun hoidot epäonnistuvat ja toivo menee. Omalla kohdallani koko IVF-rumba tuntui ihan tuhoon tuomitulta, olin niin varma, ettei se kuitenkaan onnistu.

Sain alkionsiirron jälkeen tosi pahan hyperin, jonka vuoksi vietin pari päivää sairaalassa. Olen ollut aika huonovointinen ja väsynyt sen jälkeenkin, joten en ole jaksanut käydä kirjoittelemassa. Siksi olikin tosi ikävä lukea ikäviä uutisia. Aivan ihana oli tietenkin lukea, että Nuppu on saanut tehdä positiivisen raskaustestin! Onnea!

Tuntuu ihan oudolta voida kirjoittaa, että myös meitä vihdoin onnisti. Sairaalassa tehtiin raskaustesti, joka oli positiivinen. Lääkäri sanoi, että hyperi alkionsiirron jälkeen on usein hyvä merkki (hirveältä se kyllä tuntui!). Oli outoa saada testitulos, kun mies oli töissä ja minua lähinnä vain oksetti. Olin kyllä huomannut hajuaistin herkistyneen ja ihmetellyt outoja vilunväristyksiä, joita jotkut ovat kuvailleet raskausoireiksi. En vain ollut edes ajatellut niiden voivan merkitä mitään, koska olin niin varma, ettei meidän kohdalla kuitenkaan onnistunut. Nyt yritän totutella ajatukseen, että joku tuolla sisuksissani kasvaa. Pelkään vain, että tämä onni pian päättyy, että raskaus ei jatku, joten huomaan pidätteleväni iloa. En uskalla luottaa siihen, että tämä on oikeasti tapahtunut meille kaikkien näiden vuosien ja epäonnistumisien jälkeen. En halua olla kiittämätön, olen vain pettynyt niin monta kertaa.

Tiedän, että raskausuutiset tällä palstalla eivät välttämättä tunnu hyvältä. Toivottavasti se voi kuitenkin antaa toivoa, että hoidot voivat onnistua, vaikka joskus tarvitaan monta yritystä. Ja haluan kiittää kannustuksesta tähän asti. Se on ollut tosi tärkeä tuki.

Sarppis | 01.03.2010 09:19

SANNAPIU
No eipä siitä soitosta juurikaan apua ollut.. Vastaus oli että EI aukiolotutkimuksen pitäisi mitenkään vaikuttaa kierronpituuteen. Nyt vaan ootellaan tää viikko että alkaako ja sit ensi viikon alussa ultraan jos ei kuukautisia kuulu silloinkaan.. Ultrassa sit nähdään ehkä että miksi kierto venynyt.. ET NÄIN... Saas nähä kuinka kauan tätä odotusta riittää ja miten jaksaa..
Voimahalauksia myös sinulle.. Koetetaan sinnitellä.. Toivottavasti tätä tilanne ratkeaa siihen plussa-testiin..
Mut tää tällainen epätietoisuus on p....stä.. Minusta tää epätietoisuus on henkisesti paljon raskaampaa kuin piinapäivät jolloin tiedät varmasti saaneesi matkalaisen kyytiin.. Nyt syy kierron venymiseen voi olla jotain ihan muutakin.. :(

sannupiu | 01.03.2010 08:44

Muih Pirike ja Tuuli-76! Terveutuloa Palstalle miunkin puolesta! Sad but true; tääl sitä ollaan...

Pirike: Ymmärrän olotilaasi. Itsellänikin lapsettomuushoitoihin liittyvä lääkitys vaikuttanut mielialaan. Lisänsä mielialanvaihteluun tuo itse lapsettomuus; tunteet muuttuvat vuoristoradan tavoin, oli hormonilääkitystä tai ei. Sellaista p*kaa tää on, ettei ihme, jos "pälli" välillä meinaa tehdä tenän/ei tiedä miltä seuraavassa mutkassa tuntee.. Hassuinta kuitenkin on, että negatiivisista hoitotuloksista ja vuosien luomuyrityksistä huolimatta sitä vain jaksaa. Syytä en pysty sanomaan, mutta niin se vain on. Luultavasti jaksamisen takana on voimakas kaipuu tulla äidiksi, ja se saa jatkamaan ajoittaisista epätoivontunteista huolimatta. Niin kauan kuin on toivoa, on toivoa.
Itselläni on sinällään hullunkurinen tausta lapsettomuustaipaleella, että exän kanssa jaetaan hoitokokemukset. Nykyisen kumppanin kanssa hoitotaival on vasta aluillaan, sillä miehen vaihtuessa (ainakin minun kohdalla) piti luomuyrittää lähes pari vuotta ja sitten tutkimukset aloitettiin alusta :/ Syy miksi kerron tästä on se, että huomaan voivani paremmin nykyisessä hoitoprosessissa kuin aikaisemmassa, sillä nykyinen poikaystäväni (pian tuleva mieheni) kommunikoi. Pystytään keskustelemaan asioista niin hyvässä kuin pahassakin. Mielestäni avoimuus on erittäin tärkeää.. Myös poikaystäväni on se, joka ottaa vastaan surun ja pahanolon aiheuttamat tunteenpurkaukseni. Eihän minulla ole ketään muutakaan. Onneksi pystymme keskustelemaan tästä, ja ainakin vielä vaikuttaa siltä,että poikaystäväni jaksaa kantaa sen. Yritän sitten "niellä" muut turhanpäiväiset suuttumukset, jottei toisen taakka kävisi liian sietämättömäksi. En kuitenkaan halua suhteemme kaatuvan lapsettomuuteen.
En tiedä oliko tästä sinulle mitään hyötyä, mutta tässä jotain omasta kokemuksestani..
Mies suree lapsettomuutta luultavasti hyvin erillä tavalla kuin me naiset.

SARPPIS:
Voi ei!!1 Kirjoitathan heti palstalle, kun saat selville mitä klinikalla kommentoitiin asiaan! Olen seikkaillut netissä koko viikonlopun asian tiimoilta ja saanut lukea sitä sun tätä (yllätys!). Törmäsin kirjoituksiin, joissa osa oli toisiaankin raskautunut aukiolotutkimuksen jälkeen ja/tai synnyttäneet, vaikka alkuraskauden kotitekoiset R-testit olivat näyttäneet negaa (!). Osa kirjoitti, että olivat plussanneet vasta kp 40 --> *HUOKAUS* Itse en ole testiä edes tohtinut tehdä.. Pelkään, että menetän tämän hitusen toiveeni. Toisaalta järki sanoo, että testi pitäisi tehdä heti, jotta tämä turha asian vatvominen olisi ohi!! Olen jälleen kerran jossitellut pääni puhki; mitä jos... Ehkä NYT on meidän vuoro..Ehkä..
Sama juttu on meillä eli myös poikaystäväni toiveet ovat heränneet. Onneksi he ovat pystyneet sanomaan sen ääneen!
... Muistan vieläkin sen surun, jonka näin poikaystäväni silmissä kun meidän Toivon matka keskeytyi rv 7:llä... Silloin sain varmuuden siitä, että en käy tätä matkaa yksin.
Onnenrutistus teille! Jos pidetään peukkuja pystyssä ihan vain vähän... Itselläni on mensut myöhässä juuri tuon saman 8 pvää! Mitään R oireita tai mensu oireita ei ole. Ihan kuin keho vaan uinuis..

Täällä myös hatarien toiveiden vallassa

Sarppis | 01.03.2010 07:50

Sannapiu: Minulle tuli jotenkin helpottunut olo kun luin tekstiäsi.. En siis ole ainoa jonka kierron aukiotutkimus näyttää sekoittaneen.. Mensut nyt myöhässä 8 päivää. Tänä aamuna tein sitten testin, mutta negatiivista näytti :( Aattelin tänään soittaa klinikalle ja kysästä asiasta.. ja siellähän ne ensimmäisenä kysyy tuota testitulosta.

Vaikka viimeksi klinikalla lääkäri sanoi että meillä ei ole toiveita luomuraskaudesta niin kylläpä se pieni toive kuitenkin nosti päätään.. varsinkin kun päiviä tuli kokoajan lisää.. ja vieläkään ei ole mitään merkkejä että vuoto alkaisi.. Viikonloppu oli kyllä melkoista tunteiden vuoristorataa.. Ainakun toivo nosti päätään niin järki yritti sitä sammuttaa.. Mieskin myönsi eilen että hänenkin toiveet olivat heränneet.. ja hän on yleensä meistä se järkevä / rauhallinen näissä tunneasioissa..

Pirike ja Tuuli1976 tervetuloa! :)

Tuuli1976: Voit ottaa myös yhteyttä terveyskeskuksesi omalääkärin ja pyytää häneltä lähete jatkotutkimuksiin. Tämä on yleensä se hitaampi mutta edullisempi kanava. Myös muita yksityisiä klinikkoja on kuin Väestöliitto, tietysti riippuen siitä millä paikkakunnalla asutte. Yksityisillä yleensä pääsee hieman nopeammin hoitoihin mutta kustannukset on sit ihan eriluokkaa kuin kunnallisella. Lääkekustannukset ovat ihan samat olette sitten hoidossa yksityisellä tai kunnallisella.

Uusi palstalla

Tuuli1976 | 28.02.2010 10:34

Hei,

olen ihan uusi sivustoilla ja palstalla ja päätin kysyä neuvoa. Olemme mieheni kanssa yrittäneet lasta noion vuoden ajan, tuloksetta. Nyt alkaa olla pientä paniikin tuntua ilmassa ja olen selkeästi stressaantunut, sillä jotenkin lapsellisesti kuvittelin, että niin niitä vauvoja vaan tehdään... Olen pyörinyt netissä ja hakenut tietoa. Huomenna ajattelin soittaa Väestöliittoon ja kysyä hoidoista. Kertokaa tällaiselle untuvikolle miten tällaisessa tilanteessa menetellään? Mihin muualle kannattaa ottaa yhteyttä jos Väestöliiton klinikalle ei pääse? Olemme valmiita maksamaan palvelusta, kunhan se on hyvää ja asiallista. Kiitos jo etukäteen kaikille jotka viitsivät auttaa/vastata!

Neljäs kierto

Pirike | 27.02.2010 09:02

Minäkin päätin tulla tänne, koska lapsettomuus tuntuu jatkuvan hoidoista huolimatta. 2007 aloitimme luomusti yrittämään lasta ja lokakuussa 2009 menimme hoitoihin julkiselle puolelle.
Pidettiin kierto välissä taukoa, mutta nyt on taas kova yritys meneillään.
Viime kierrolla söin Clomifenia viisi päivää, jonka jälkeen kolme päivää piikitin Fostimonia. Sen lisäksi tehtiin inseminaatio ja loppukierron ajan Lugesteronia aamulla kaksi ja illalla kaksi. Lopulta raskaustesti näytti negatiivisen tuloksen. Siinä oli itku lähellä.
Nyt meillä menossa toinen samanmoinen kierto samoilla suunnitelmilla. Mitenköhän sitä tästä selviää jos tulos on jälleen negatiivinen.
Lisäksi nuo lääkitykset ovat vaikuttaneet jo entisestään vilkkaasti vaihtuvaan mielenlaatuuni. Se ei sinänsä ole huono asia, mutta miehellä (muuten niin ymmärtäväisellä) ei täysin tuota ymmärrystä aina riitä. Näistä asioista olemme monesti keskustelleet, mutta samat kuviot toistuu. Molemmat hartaasti toivomme lasta ja päädyimme yhteisymmärryksessä hoitoihin. Miehen kommentit on itsessään tosi raskaita välillä ja saa tosissaan miettiä tarkoittaako vai ei. Kumpa tuloksia syntyisi, helpottaisi moni "tuska" samalla. Mies ei tunnu käsittävän, miten paljon joudun kestämään ja kokemaan tämän asian myötä. Kyllä myös mieheni tietenkin, mutta eri tavalla.
Tällainen pariskunta siis täällä.

Nuppu | 27.02.2010 11:08

Kiitos kaikille onnitteluista! Kamalasti jännittää mutta yritän toivoa parasta.

Sannupiu: kyselit aukio-olo tutkimuksen jälkeisestä raskautumisesta. Kaverini tuli todella raskaaksi tuon tutkimuksen jälkeen vaikkei mitään tukosta löytynytkään. Lääkäri oli sanonut ettei se oli kovin tavatonta että niin käy. Johtimet on ns. rassattu aukinaisemmiksi tutkimuksissa niin et simput pääsee paremmin liikkumaan. Toivotaan parasta sinulle.

taas huterien toiveiden vallassa

sannupiu | 27.02.2010 10:03

Pakko kysyä niinkin typerä kysymys kuin:
onko kukaan kuullut/itse kokenut sen, että munanjohdinten aukiolotutkimuksen jälkeen olisi tullut raskaaksi?!
Tai, että seuraava kierto olisi mennyt sekaisin (menkkoja ei jostain syystä kuulunutkaan)?

Mie en jaksa tätä! Mensut on 5 päivää myöhässä, ja toiveikkuus mahdollisesta raskaudesta TAAS katossa!11 Prkl ku pitää luonteen olla tämmönen, ettei tajua 8 vuoden epäonnistuneen yrittämisten jälkeenkään sitä, ettei tässä kumminkaan olla raskaana VAAN, että ne menkat vaan nyt on myöhässä ja sillä sipuli!!

Lyön pään tyynyyn ja palaan rautakauteen, eiköhän tämä taas tästä. Onneksi voi painautua oman kullan kainaloon, ja kuunnella kun koira nukkuu onnellisena, vailla huolen häivää :)

Kiitos jo etukäteen!

-sannuP-

Rinsu | 26.02.2010 07:06

Nupulle onnittelut =) Ja kiitokset kaikille tsemppaajille, teijän tuki on kyllä korvaamatonta. Kyl tää olis aika mahdotonta touhua, jos ei sais tukee. Kuka meitä paremmin ymmärtäis kun me =)

kiitos kaikille

unelma68 | 26.02.2010 05:42

Kiitos kaikille teille kannustuksesta ja haleista ja tsempeistä :)))

unelma68 | 26.02.2010 05:41

Nuppu: IHANIA UUTISIA SINULLA!! Sydämestäni toivotan ja toivon onnea ja kaikkea parasta mahdollista tästä eteenpäin :))) Kannattaa siis tehdä testi tiputtelusta huolimatta:))

Rinsu ja Sannupiu: Tsemppiä teillekin ja kiitos kannustuksesta:)

Tänään ne menkat alkoi ;( ei ihan niin runsaat kuin tavallisesti ekana päivänä . Tulkitsin kuitenkin kp1. (voisihan sitä tietysti vielä tehdä testin varmuuden vuoksi, vaikka selvä tapaus tämä on). Soitin klinikalle ja sovittiin, että tästä kierrosta jo jatkamme hoitoja eli teen ovulaatiotestin parin viikon päästä ja sitten kun se näyttää plussaa muutaman päivän sisällä siitä tehdään alkioiden siirto uudelleen. Lääkityksenä vain Lugesteron.
Toivotaan, että sulatus ym. sujuisi sitten hyvin.

Ei siis luovuteta!!!!

sannupiu | 26.02.2010 07:59

Huomenta!

Sama täällä; ensimmäiseksi aamulla katson, mitä meille täällä kuuluu! Tänäänhän taitaa kuulua hyvää ainakin NUPULLE!!11 JEEE1!! Mahtavaa! Sydämeni pohjasta toivon, että tapaat kyytiläisen 9 kk kuluessa!

Toiveikkaita ajatuksia meille kaikille!

Itse olen tällä hetkellä siinä tilanteessa, että odotan mensujen alkua. Hullua! Yleensä sitä pelkää niiden alkamista ja nyt odottaa niiden alkavan. Syy odottamiseen on se, että hoitoaikataulu selviäisi menkkojen alkamisen myötä.. *huoks*

Viikonloppuja!
-sP-

Sarppis | 26.02.2010 07:44

Nuppu: Tosi ihania uutisia...Onnea!

Olen kanssanne samaa mieltä että tältä palstalta saa paljon voimaa ja vertaustukea. Siksi varmaan aamulla kun avaan tietokoneen niin ensimmäisenä tulee katsottua mitä teille kuuluu.. :)

Voimahalauksia kaikille.. Erityisesti Rinsulle ja Unelma68:lle.

Tainuska | 26.02.2010 06:12

Nupulle paljon limaa nyt matkaan mukaan, onnea :) Oliko muuten IVF:N tulosta?
Ja rinsulle & unelma68:lle myös hurjat tsemppaukset!!!

Nuppu | 25.02.2010 11:20

En voi uskoa tätä. Toissapäivänä ja eilen tiputteli ja ajattelin jo, että tää hoito oli sitten tässä. Eilen tein testin varmuudeksi niin siihen ilmestyikin kaikeksi yllätykseksi kaksi viivaa! Olin jo ihan varma ettei onnistunut tälläkään kertaa ja olin nakkaamassa testiä pois, kun satuin vilkaisemaan sitä uuudestaan. Aika haalea se toinen viiva oli mutta viiva kuitenkin. Aamulla kävin vielä verikokeessa ennekuin suostuin uskomaan, että se on totta. Ihmeellistä. Nyt toivon, että kaikki menisi hyvin loppuun asti...

Tosi paljon tsemppiä erityisesti rinsulle ja unelma68:lle! Kyllä te tuutte vielä perässä!

Tää palsta on mullekin tosi tärkeä. Ilman tätä en jaksaisi.

Rinsu | 25.02.2010 07:53

Tiitiäiselle tervetulotoivotukset.
Unelma68, harmi kun ei onnistunut teilläkään. Mites jatko? Meillä seuraavien menkkojen alussa ruvetaan napsiin Zumenoneja ja siirretään pakastealkio. Ei kyl oo toiveet korkeella, mut kaikki mahdollisuudet käytetään.
Hirveesti tsemppiä kaikille =)

Tiitiäinen | 25.02.2010 07:43

Heippa!
Olen jo jonkun aikaa lueskellut Simpukan sivuja ja teidän muiden samassa tilanteessa olevien juttuja. On ollut kovin lohduttavaa lukea muiden tunteita ja kokemuksia. Nyt ajattelin kirjoittaa ekan kerran itse. Vaikka on ihania läheisiä ihmisiä ympärillä, ei tätä tunnemyrskyä ole helppo ymmärtää jos ei sitä itse koe. Tunteet on kuitenkin käytävä läpi, vaikka eräs ystäväni totesikin, että "ei puhuta tästä, kun sun on noin tuskainen olla". Ikäänkuin puhumattomuus sen tuskan poistaisi..
Olemme siis kolmekymppinen pariskunta ja nyt ensimmäistä ICSI-hoitoa läpikäymässä. Nenäsumuttelut aloitettu, menkkoja ei kuulu ja kroppa turvoksissa kuin mikä. Ihana olotila!
No, nyt on kirjoittelu aloitettu, tsemppiä kaikille helmenkalastajille :)

unelma68 | 25.02.2010 07:00

Rinsu: Tsemppiä sinulle :))

ei hyvältä näytä :(

unelma68 | 25.02.2010 06:58

Nuppu: sinulle paljon peukkuja ja onnea:)

Minulla taitaa ne menkat alkaa pian. :(( Eilisestä asti ollut pientä tiputtelua ja soittelin klinikalle, että ei valitettavasti lupaa hyvää, mutta jatkan vielä lugesteronia siihen asti, kun/jos alkaa kunnon vuoto.
Mieheni lohduttaa minua kovasti ja on niin positiivinen kaikesta huolimatta, että ei se tähän kaadu. Jatketaan hoitoja. Onhan meillä vielä 2 pakkasessa. Miten selviäisinkään ilman häntä:)))

Tainuska: On todella ihana, kun me täällä ymmärrämme toisiamme :)))

Onneksi huomisen jälkeen alkaa loma ja saa tuulettaa ajatuksiaan rakkaansa kanssa Rukalla.

Kaikkea hyvää teille kaikille :)))

Kaikille

Tainuska | 25.02.2010 07:05

Haluan vaan ilmaista tunteeni.. ;) Tämä palsta on ollut ja on edelleen minulle aivan ihana tuki. Täällä on "samassa asemassa olevia" sekä jo lapsen saaneita, tämän "tilanteen" YMMÄRTÄVIÄ ihmisiä, superkiitos kaikille että olette olemassa. Vaikka teitä ei näekkää livenä niin voin kyllä melkein tietää, että jokaisen nimimerkin takana on ihana ihminen. Ja ei.. en ole vieläkään raskaana. Ensi viikolla alkaa suunnittelut IVF:n varalle ja nyt kyllä jännittää kamalasti... olen kuullut ja lukenut niin ristiriitaisia tietoja noista tutkimuksista :/
Toissa viikolla käytiin katsomassa kavereiden 3vkon ikäistä vauvaa, ja kun syötin häntä tuttipullosta niin ihan huomaamatta silmäkulmasta tippui kaksi kyyneltä... voitte uskoa, että se tilanne oli ihana/ikimuistoinen/kaamea :)

Lakallikselle vyöhyketerapiasta

toivo | 22.02.2010 11:15

... kirjoitin 21.9.09 tälle palstalle (löytyy vieläkin) omat kokemukseni vyöhyketerapiasta ja omasta hoitorumbastani: toitotan kaikille nykyään vyöhyketerapiasta ja sen toimivuudesta.

Myötäelän kanssanne tällä palstalla ja valan uskoa teihin!
Sain juuri oman pienokaiseni nukkumaan.

Nuppu | 22.02.2010 07:30

Erittäin paljon voimahaleja Rinsulle! Todella ikävää ettei hoito onnistunut. Vaikket nyt jaksakkaan iloita pakkasessa olevasta alkiosta niin ehkä myöhemmin on sen aika. En tiedä lohduttaako se yhtään kun voi ajatella ettei tartte aloittaa koko hommaa alusta asti, kun on mahdollisuus pas:siin.

Itse olen ainakin koittanut tsempata itteäni sillä, että minulla on mahdollisuus pas:siin, etten ihan kokonaan romahda jos negaa tulee. Viimeksi, kun ivf:stä tuli negaa niin jostain syystä surin enemmän sitä, että joudun uudestaan hoitoihin kun sitä, että en saakkaan vieläkään lasta.
Mutta kyllä tää odotus on tosi tosi rankkaa. Toisaalta toivon, että jos ei onnistu tälläkään kertaa niin toivottavasti vuoto alkaisi mahd. pian ettei tarttisi kokea raastavaa jännitystä. Inhottavaa miettiä kun mahaa nipistää tai selkä on kipeä että onko tää sitä enteilevää kipua mikä tulee ennen menkkoja. Sitten tulee ravattua vessassa tarkistamassa vähän väliä. Jos tän vaiheen yli voisi jotenkin pompata... Viimeksi oli se hyvä puoli, että vuoto alkoi muutama päivä aiemmin kuin olin varautunut niin pahinta jännitystä ei ollut.

Ei kai tässä muuta voi kun toivoa parasta ja pelätä pahinta! Tsemppiä Unelma68:lle!

Rinsu | 22.02.2010 07:10

Kiitos Unelma ja Sarppis.
Nyt on pahin ketutus menny ohi. Silti ei oikein jaksa tuleva hoito kiinnostaa. Taas joutuu odottaan, kun seuraavaan kiertoon tehään PAS. Kai sitä sit taas saa kerättyä ittensä. Mietin vaan, et jos top-alkiot ei kiinnity, ni ei sit varmaan mitkään...Mitä iloo on ees top-alkioista..? On tää kyl semmosta touhua, et kyl hattua nostan niille, ketä useammissa hoidoissa on ollu!
Tsemppiä piinailijoille!

erittäin harmi

unelma68 | 22.02.2010 05:44

Rinsu: Olen erittäin pahoillani, että jouduit kokemaan pettymyksen. Toivon sydämestäni, että saat voimasi ja uskosi takaisin uuteen yritykseen. Halaus sinulle!

Minulla oli perjantaina ja eilen erittäin itkuinen ja tuskainen päivä, kun jännitän kuinka minun käy. Siirto tehtiin 11.2. eli onko pp sitten 11 vai 12.
Palasin töihin viikon sairasloman jälkeen, joten saan ajatuksia muualle.

Mitä sinulle kuuluu Nuppu?

Jaksellaan ja toivotaan taas parasta :)

Sarppis | 22.02.2010 10:44

RInsu: Ikävä että pp:t muuttuivat ensimmäiseksi kierronpäiväksi. :( Toivottavasti löydät uudelleen uskon hoitoihin.. Haleja ja voimia..

Keskustelupalsta uudistuu - kommentteja kaivataan

Anne Lindfors | 19.02.2010 10:31

Avaamme huhti-toukokuussa Simpukka-yhdistyksen uudet nettisivut, joille tulee myös uusi, laajempi keskustelufoorumi. Tarkoituksena on säilyttää tämän nykyisen keskustelupalsta hyvät puolet, mutta kehittää käytettävyyttä ja laajentaa keskustelumahdollisuuksia. Palstojen nykyiset viestit eivät uudistuksessa häviä, vaan ne siirretään uuteen keskustelufoorumiin (jos mitään ylivoimaista teknistä estettä ei tule).

Kaipaamme nyt teidän kommenttejanne ja ideoitanne: millainen uuden keskustelufoorumin tulisi olla? Vastaaminen onnistuu anonyymisti lomakkeella:
http://www.simpukka-yhdistys.fi/vinkkeja.php tai sähköpostitse: simpukka(at)simpukka-yhdistys.fi

Tehdään yhdessä toimiva keskustelufoorumi!

Anne
Simpukka-yhdistyksen toiminnanjohtaja

Onhan ne

yöutu | 18.02.2010 11:10

Kyllähän ne monet poppakonstit jokseenkin naurettavilta näin jälkeenpäin tuntuu :D eiköhän sitä yleensä tuu ihan ilman mitään kommervenkkejäkin jos kaikki on kunnossa eikä vikoja oo. Niinhän siinä usein käy että ei edes mitenkään erityisesti yritetä ja sitten....

Lakallis, greippimehun sanotaan parantavan limoja ym. estrogeenin vaikutuksia, siinä on naringetiinia, joka vaikuttaa maksan estrogeenia säätelevän entsyymin toimintaan.. jotenkin noin se oli. Ei kuitenkaan suositella lääkkeitä otettavaks sen kanssa, kun voi arvaamattomasti lisätä tai vähentää niidenkin pitosuuksia.

Noista e-pillereistä, ne voi endometrioosin kanssa olla myös "siunaus", esim. jollen ois niitä syöny useita vuosia, niin tauti ois nyt jo todennäkösesti tehny vielä paljon pahempia tuhoja elimissä.. vaikka ihan riittävältähän se nytkin jo vaikuttaa.. ;( Oon siis joutunu nykysinkin välillä ns. "pakkoehkäsy"-kuureille just endon hidastamisen takia.. kiroshan sitä kyllä kun tän tajus, että ironisesti tässä tilanteessa ehkäsyjäkin joutuu käyttään eikä voi enää kokoaikaa yrittääkään.

nauran :)

Lakallis | 18.02.2010 07:42

Onhan se hyvä, että täällä saa nauraa sarkastisesti kaikille raskaus-konsteille :) Kiitos hyvästä huumorista. Ja siis tiedän, ettei nuo konstit ole huumorilla tehty, mutta hauskasti kerrotte. Minä vältän konsteja (vyöhyketerapiaa, vitasmiineja ja klinikkaa lukuunottamatta), koska pelkään tulevani hulluksi.

Mikä se greippi-mehu juttu on?

Nuppu | 18.02.2010 07:13

Siivosin eilen meidän lääkekaappia ja löysin sieltä neljä vuotta vanhan e-pilleri reseptin. Heitin sen hyvin nopeesti roskikseen. Totesin, että noita en ainakaan tarvitse ikinä. Samalla tuli kyllä mieleen, että tuli niitäkin pillereitä syötyä aikoinaan useempi vuosi ja aivan turhaan...

Mäkin oon huomannu sen, että, kun vihdoin ekassa ivf:sssä selvisi lapsettomuutemme syyy (huonot alkiot) niin se jotenkin rentoutti seksielämää ja muutenkin. Enää ei oo tarvinnu miettiä, että yhdynnät pitäis ajoittaa tiettyyn kohtaan eikä hirveesti miettiä ruokavaliojuttuja tms. Mua myös on aina ärstyttänyt kun ihmiset tuntuvat ajatelevan, että raskaaksi tulo olisi jotenkin korvien välistä kiinni. Meillä hyviä alkioita ei ainakaan luomusti muodostu eikä siihen pysty millään vaikuttamaan. Vaikka se onkin surullista niin koen, että voin olla toisaalta levollisella mielellä eikä tarvitse pohtia olisiko vielä jotain mitä voisin kokeilla.

Rinsu | 18.02.2010 07:10

Niin siinä kävi niinku vähän arvasin et pp14 muuttu kp1..Ei oo toivoo eikä luottoo hoitoihin, vaikka alkumetreillä mennään...

Vitamiineista

ninna | 18.02.2010 01:44

Ne on Vitamar plus rasvahappo-vitamiinikapseleita, siinä on omega-3, A-, d-, E-, B6-, B12-vitamiinia ja foolihappoa.

Siittiöiden tuotannossahan menee tietääkseni 3 kk eli kannattaa alottaa ajoissa kun hoito lähestyy. Tiedä sitten onko noi konstit auttanut, mutta 2. ivf:n eteen ei tehty ihmeitä, syötiin vaan kaupan vitamiineja ja harvoin makuuhuoneen puolella tapahtui mitään ja siittiöt oli aikas hitaita ja huonosti liikkuvia. Nyt 3. kerralla oli selvä muutos parempaan, hoitojen välissä oli just se 4 kk, kun tokasta ei saatu yhtään pakkaseen. Icsi tehty jokaisella kerralla Taysissa.

Samoin meillä...

Sarppis | 18.02.2010 09:09

Kuten Yöutun parisuhteessa niin myös meillä mies on ollut sehaluttomampi.. Ja mun tuntemukset olleet hyvin samanlaiset kuin Yöutulla.. Ovisaikaan on harmittanut kun kerrat ovat jääneet vähiin.. Me kävimme juttelemassa yleisesti lapsettomuudesta psykologin luona ja saimme sieltä vinkkejä myös tämän asian käsittelyyn. Lisäksi tieto siitä että mahdollisuus luomuraskauteen on olematon niin sekin osaltaan rentoutti seksielämää.. ja siitä on tullut taas molemmille mieluisaa puuhaa ilman suorituspaineita ja kalenteria.. :)

Ninna: Meille lapsettomuuslääkäri sanoi tuon saman että siittiöt kuolevat = "vanhentuvat" jos ovat liian kauan käyttämättä. Sanoi että sopiva "käyttöväli" on 2-3 vrk. :) Kuoleet siittiöt huonontavat sperman laatua.
Muuten mitä rasvahappokapseleita miehesi söi? Oliko ne vain Omega-3-rasvahappokapseli vai useampien omega-rasvahappojen yhdistelmäkapseli?

Minni | 17.02.2010 10:35

YÖLINTU: Vähän mä repesin sun vieraille siittiöille :D :D :D

Meidän konstit

ninna | 17.02.2010 02:24

Meillä paransi huomattavasti siittiöiden laatua ja määrää, kun 4 kuukautta ennen tätä kolmatta Ivf:ää mies alkoi syödä multivita plussaa ja rasvahappokapseleita ja otimme tavaksi "päästää uimarit pihalle" joka toinen päivä:) Luin jostakin, että siittiöt voi ns. "vanhentua", jos ne ovat liian kauan käyttämättä:)

No todellakin..

yöutu | 17.02.2010 01:50

Meillä taas mies on ollu se haluttomampi.. eihän se muuten niinkään oo haitannu mutta harmittanu että ovisaikoinakin ne kerrat jäi monesti liian vähiin (vaikka toisaalta, tarviiko periaatteessa muuta kun sen yhden oikein ajotetun kerran..?). Nykysinhän mitään varsinaista kotiyritystä ei enää ookaan, että jonkinlainen stressi on helpottanu kun homma annettu kokonaan lääketieteen käsiin. Ekoina vuosina oli kauhee stressi ja kalenterin tutkiminen jo alkukierrosta että mihin aikaan mun pitäs tässä kuussa tehdä ne alotteet ja mahtaako se jaksaa sillon ja mikä päivä.. ja sitten usein kävi niin että se yks ja ainoo kerta jäi kauas niistä parhaista päivistä, kun ei uskaltanu jättää sitä lähemmäskään ovulaatiopäivää, että ois onistunu olla edes sen yhden kerran, että periaatteessa joku mahdollisuus ois sillekin kuulle. Kaikki muu aika menikin lähinnä ilman seksiä kun muuten se tuntu olevan niin turhaa ja tarkotuksetonta.
Nykysin tilanne on parantunu kun asutaan erillään ja nähdään harvemmin, eikä siinä oo enää sellasta väkisin vääntämisen makua. Ollaan jopa innostuttu ja vapauduttu kokeileen kaikenlaisia uusia juttuja yhteisissä "jumppa"tuokioissa.. ;)

lisäys listaani :)

sannupiu | 17.02.2010 01:25

Eihän haittaa vaikka hekottelen näille meidän listoille?! Toivottavasti ei. Mutta lupaan, en naura teille vaan teidän kanssanne :)

Omasta listastani jäi pois mm. nuo ovistikut ja tietty noiden kehon signaalien tuijottelu.. Toiset vilaa tikkua, toiset pissii sen :@

Kuinka monen pariskunnan seksielämä on kärsinyt lapsettomuuden vuoksi. Meillä ainakin menee hiukka huonosti tuolla pedin puolella. Syynä meikän haluttomuus.. Tuntuu, ettei vaikuta harrastaa seksiä ellei ovistesti näytä positiivista *huoks*

ja sit töihin -->

-sP-

flunssa

unelma68 | 17.02.2010 12:31

Hei kaikille!
Nuppu: On se niin väärin, kun näiden hoitojen takia joutuu olemaan palkattomalla vaikka ei ole työkykyinen. Minullakin sama juttu.
Toivon todella, että olosi helpottuu :)
Rinsu: Kaikkea hyvää myös sinulle:)

Minulle iski lauantaina karmea nuha ja sunnuntai iltana oli kuumetta ja maanantai aamuna ei, joten lähdin töihin.
Muutaman tunnin ehdin olla töissä ja eikun kuumeisena työterveyden kautta kotiin sairastamaan, saikkua ma-ke.
Olen todella levännyt, juonut lämmintä, syönyt valkosipulia, sipulia, hunajaa...
Soittelin juuri töihin, että en ole vielä kunnossa ja haen huomenna lisää saikkua. Edelleen lämpöä ja tukkoinen olo. Nyt ei kannata lähteä liian aikaisin töihin rehkimään.
Ehkä elimistöni kaipaa nyt lepoa kaiken "uurastuksen" jälkeen.

Huomenna tulee kuluneeksi viikko siirrosta ja siihen nähden olen voinut mielestäni hyvin, lukuunottamatta flunssaani. Lugesteronien kanssa olen jo sinut eikä mielestäni ole ollut sivuvaikutuksia.

Nyt takaisin peiton alle ja toivotaan, että flussakin hellittäisi pian.
Ensi viikon jälkeen alkaa hiihtoloma ja silloin on oltava pakostakin jo terve.
Lähdemme Rukalle:)

Kaikille teille myötäeloa ja kaikkea parasta:))))

Minun listani..

Sarppis | 17.02.2010 12:12

- Akupunktio: ½ vuoden ajan, 2 kertaa kuussa (alkukierto ja oviksen aika),
- Moksaus 2 kertaa (sormien ja varpaan kynsien päällä poltettiin "moksa"-villaa) - tämä tehtiin akunpunktiohoitojen jatkoksi
- Vyöhyketerapia viimeisimmän 4kk aikana, aluksi 2 viikon välein ja nyt 3-4 viikon välein. Tätä on tarkoitus jatkaa koska siitä tulee hyvä olo ja lisäksi toivon että jatkossa kierto muuttuisi säännöliseksi.
- Foolihapot
- makoilu yhdynnän jälkeen / peppu ylös
- ajoitettu yhdyntä / ovis-tikut

Uskon että tuosta akupunktiosta voisi olla apua muille (avoimet munajohtimet, eikä miehen siittiössä häikkää) vaikka meille ei siitä apua ollutkaan. Akupunktiolääkäriltä kannattaa kysyä myös miehen hoitamisesta.
Moksaus oli aika mielenkiintoinen kokemus. Hoidon jälkeen oli sellainen olo että kaikkea sitä tekeekin raskauden eteen. Pysyvin "muisto" oli ruskeat jäljet kynsissä viikonajan. :)
Akupunktiolääkärin mukaan akupuntion ja moksauksen yhdistelmä olisi se viimeinen keino saada raskaus alkamaan, mikäli näistä hoidoista olisi meille apua.

pikku tarkennus..

yöutu | 17.02.2010 10:39

Ja siis erot ei johtunu vieraiden siittiöiden kokeilusta, vaan kokeilin niitä eron aikana.. ;)

Mun listani..

yöutu | 17.02.2010 10:36

epätoivoisten lähes 4 vuoden ajalta:

- limojen kyttääminen
- kohdunnapukan tunnustelu
- aamulämmön mittaaminen
- makoilu yhdynnän jälkeen / peppua ylös
- orgasmi (ovulaation jälkeen kuitenkin niiden välttäminen)
- ovistikut (joo, löyty useimmiten selkeet lh-päivät)
- rasvattomat maitotuotteet pois
- vain "terveellisiä" särkylääkkeitä
- gluteeniton ruokavalio 1kk (myöhemmin todettu; ei keliakiaa)
- greippimehu-kuuri, seuraus; limakalvo niukentui entisestään ja endo paheni (?)
- monivitamiini, jossa mm. foolihappoa (käytössä mm. 1.ivf:ssä)
- punaviini loppukierrossa
- helokkiöljy (+ rypsiöljy)
- omenaviinietikka
- ei liian suolaisia ruokia (ajattelin että voi jotenkin huonontaa kilpirauhasarvoja!)
- vihree tee
- seleeni (luin että laskis vasta-ainearvoja)
- magnesium (saattaa vähentää loppukierron endokipuja, nyt kokeilussa..)
- vieraat siittiöt (erottu pariin kertaan näiden vuosien aikana..)

Miehelle:
- tomaattia (jotain hyvää ainetta siinäkin oli..)
- monivitamiini (ei syöny)
- ei saunoja ennen ovis-yhdyntöjä
- väljempiä boxereita


Siinäpä sitä. Ja siis tulos: yks omituinen 10-testin haamuplus kesältä 06, muuten negaa. Toisaalta en oo edes harrastanu testailua juuri muuten kun hoitojen pakollisten varmistusnegojen osalta. Pari kertaa oon testannu siks kun ollu menossa leikkaukseen ja määrättiin hoitajien taholta.

Vyöhyketerapia ym. vaihtoehtoiset hoidot/keinot

sannupiu | 17.02.2010 09:12

Hjellou!

Elikä oma kokemukseni vyöhyketerapiasta on tämä: kävin v-terapiassa kertaviikkoisesti n. 5 kertaa ja sen jälkeen 2 kertaa kierron puolenvälin tienoilla. Raskaaksi ei onnistuttu tulemaan noiden kertojen aikana, mutta olen todella onnellinen, että kiertoni palautui säännölliseksi noin 7 vuoden jälkeen! Mikä ihmeellisintä laihduin 5 kg ihan sillä, että hormoonitoiminta normalisoitui! Mitään en siis muuttanut ruoka/elämäntavoissani.

Aloin tuossa yhtenä päivänä miettimään, että mitä kaikkea sitä itse on tullut tehtyä siinä toivossa, että raskautuisi.. Olisi mukavaa kuulla teidän muidenkin "poppaskonsteista" :) Varsinkin, jos joku keino on tepsinyt! Elikä minä olen yrittänyt seuraavia keinoja:

- juoda runsaasti maitoa, koska luin runsaasti maitoa juovilla naisilla olevan paljon kaksosraskauksia;
- juoda punaviiniä (pienen määrän) ovisaikaan lisätäkseni kohdun verenkiertoa;
- laihtua, koska -05 eräs gyntsä sanoi minun olevan lihava (olin 82kg/172 cm) ja, että se voi olla syy lapsettomuuteeni (kiroan vieläkin sitä miestä!!)
- yhdynnän jälkeen harrastanut "akrobatiaa", jotta spermisläiset pääsisivät varmemmin perille :D
-käynyt vyöhyketerapiassa
- alkanut käyttää erilaisia vitamiineja/hivenaineita (kuten foolihappoa) ravinnon lisänä

Se, mitä harkitsen tällä hetkellä on:
- homeopaatin tapaamista
- akupunktiota
- 3 kk stressittömyyslomaa (ei tule toteutumaan, mutta saa sitä haaveilla)

Hmm.. ja järki on vielä tallella :DD

Mukavaa viikonjatkoa KAIKILLE! ja listatkaa muutkin viritelmiänne!

-sannuP-

Mokka

Rinsu | 16.02.2010 11:45

Meille oli jotenki itsestään selvyys siinä vaiheessa kun saatiin azoospermia tuomio et käytetään luovutettuja. Se on kuitenkin ainoo mahdollisuus saada lapsia. Oltiin ihan sinut asian kans ja mies on ollu kyl ihan huippu. Se ei pistäny missään vaiheessa hanttiin.
Jos meinaatte käyttää luovutettuja siittiöitä, suosittelen lahjasoluperheet-foorumia (en tiä saako täällä mainostaa). Oon siellä ittekkin samalla nimimerkillä. Siellä on ainakin hyvin vertaistukee. Ja tykkään tästäkin palstasta, kun täällä ei hillu mitkään suunsoittajat.

Rinsu pp13

Heippa kaikille!

Sarppis | 16.02.2010 07:20

Mie olen taustalta seuraillut tätä palstaa ja nyt kun oman viimenen ICSI-hoito lähestyy niin ajattelin kirjoitella. Meille on toivottu vauvaa keväästä 2006 asti. Tällä hetkellä on erittäin ristiriitaiset tunteen tulevia hoitoja kohtaan. Olin alkukuusta klinikalla munajohtimien aukiolotutkimuksessa ja silloin selvesi syy meidän lapsettomuuteen. Eli toinen munajohdin on tukossa ja toinen juuri ja juuri avoinna. Lääkärin mukaan luomuraskaus on erittäin epätodennäköinen.. Jotenkin se että tällainen perustutkimus tehtiin vasta tässä vaiheessa tuntuu jotenkin käsittämättömältä mutta toisaalta enhän ole sitä itsekkään vaatimalla vaatinut aikaisemmin. Aikaisemmin julkisella puolella kyseistä tutkimusta ei pidetty tarpeellisena koska meille alettiin tekemään samointein IFV/ICSI-hoitoja.

Tällä hetkellä odottelen kuukautisten alkua että pääsisin labrakokeisiin. Tehdään hormoonitason määritys jotta saadaan varmasti oikea lääkeannostus tähän viimeiseen hoitokertaan. Sitten seuraavasta kierrosta olisi tarkoitus hoidot aloittaa. Pitkällä kaavalla mennään koska sillä ollaan saatu alkamaan kemiallinen raskaus. Jos tälläkään kertaa ei toivottu raskaus ala niin edessä on elämä kaksin. Adoptiota emme halua kumpikaan ja lahjasoluihin miehelläni on kielteinen kanta. Oma kantani on ollut kanssa ehdoton ei, mutta hoitojen loppumisen lähestyessä on oma kantani ehkä hieman pehmentynyt..

Mokka
Minulle sanottiin että luovutettuja sukusoluja on mahdollista saada 43 ikävuoteen asti. Käsitin että ikäraja koskee naisia.

Rinsu ja Sateenkaari

Mokka | 16.02.2010 04:53

Meilläkään ei ole omia siittiöitä, tai siis miehellä ei ole, eikä siten minullakaan... Kuitenkin, voisitteko kertoa, miltä tuntuu käyttää luovutettuja sukusoluja? Miten miehenne siihen suhtautuivat? Tai Sateenkaaresta en tiedä puuttuuko teiltä munasolut vai siittiöt, mutta jokatapauksessa haluaisin kuulla mielipiteitänne ja tunteitanne asiasta. Me olemme toistaiseksi siinä pisteessä, ettei luovutettuja edes harkita (miehen päätös), itse en ole vielä 100 % varma. Haluaisin uusia näkökulmia ja mielipiteitä asiaan, varsinkin mies-näkökulmasta, jotta voisimme harkita asiaa eteenpäin. Onko muuten olemassa ikärajaa, jonka ylittäneille sukusoluja ei anneta? Saitteko tanskalaisia soluja?

oiskos täällä kokemusta omaavia..

maha | 16.02.2010 09:56

Morjens,
Olen tässä kaikenlaisia sivustoja lukenut ja tutkiskellut mutta en löydä etsimääni. Ajattelin joskos täällä olisi joku, joitakin, samassa tilanteessa olevia tai olleita kuin minä ja aviomieheni. Meillä toinen puolisko on ulkomaalainen ja tutkimuksien jälkeen on selvinnyt noin vuosi sitten että meidän tarvitsee turvautua luovuttajaan. Meille ainoalta sopivalta ratkaisulta on tuntunut se että luovuttaja olisi samasta kulttuurista kotoisin kuin puoliso. Meillä on hoidot odottamassa jo pidemmän aikaa ihan vain sen takia että tämä paperisota ja taistelu luovuttajan/luovutuksen takia on ihan hirmuisen hankalaa, itseasiassa tuntuu toivottomalta aika usein. Meillä on kuitenkin jo luovuttaja odottamassa emmekä ole valmiita luopumaan toiveestamme saada lapsi tutulta ja samaa kulttuuriperimää olevalta haikaralta. Jos sinulla on kokemusta asiasta niin olisin/olisimme iloisia jakamaan tietoa ja kokemuksia. Kaikille kärsivällisyyttä, voimia ja onnea!

Nuppu | 15.02.2010 05:05

Tänään menin urhoollisesti vaikka turvotusta vielä onkin sen verran, että mm. kenkiä jalkoihin laittaessa ahdistaa... Olisin varmaan saanu lisää sairaslomaa mutta en menny vastaanotolle sitä hakemaan kun se olisi kumminkin ollut palkatonta. Mun työnantaja kun ei anna olla tässä tapauksessa palkallisella sairaslomalla. Sanoin kuitenkin töissä etten ole vielä täysin kunnossa ja en pysty ihan kaikkia hommia tekemään. Siinä kohtaa tuli ongelma, kun piti siirtyä ulos töihin ja toppahousut ei ihan oikeesti mahtuneet kunoolla kiinni! Muutenkin olen jättänyt kaikista tiukimmat housut suosiolla vaatekaappiin. Ihana oli päästä töistä kotiin ja mennä rönöttämään löysät verkkarit jalassa sohvalle jossa olen vieläkin. Välillä kävin keittiössä pesemässä yhtä kaappia mutta mies käski takasin sohvalle lepäämään :)

ps. mietin, että miten noi piinapäivät lasketaan eli jos siirto oli torstaina niin onko se torstai vai perjantai pp 1?

Lakallis | 15.02.2010 04:59

Minullakin laskettu aika olisi huhti-toukokuun vaihteessa. En tiedä, mihin silloin paeta. Iso osa ystävistäni saa vauvoja tuolloin. Olen heistä valovuosien päässä.

Sannupiu ja muutkin: onko vyöhyketerapiasta ollut kenellekään teidän tietojenne mukaan apua lapsettomuudessa?

Lakallis | 15.02.2010 04:57

Sannupiu: Minun kokemukseni ihan samanlaiset keskenmenoon suhtautumisesta.. Kun vielä olin raskaana, hokivat neuvolatätit yms. että älä sure, yleensä kaikki menee hyvin. Kun sikiön havaittiin kuolleen, sanottiin sen olevan hyvin yleistä. Ja raskaus hoitaa elimistöäni, sanoivat. Ja että ole onnellinen kun olet tullut raskaaksi. Niinpä niin.. sehän mahtava kokemus onkin kun saa iloita muutaman viikon ja sitten on yhtäkkiä ihan pakkasen puolella.

Tarkoitin vyöhyketerapia-tuntemuksillani sitä, että km:n jälkeen minulla ei ole ollut mitään hormonitoimintaa ja nyt sitten on ainakin tuntemuksista päätellen. Raskaana en todellakaan ole :( Mutta iloitsen siis edes siitä, että jumppaan saa tunkea kaksi toppia päällekkäin ettei tisseihin satu :) Km:n jälkeen olen ollut ihan kuollut ennen tuota vyöhyketerapiaa.

Hoidoista: Pelottaa. En jaksaisi taistella luontoa vastaan. Mutta mitä muutakaan voin, kun lapsen niin haluaisin. Paitsi että on ikävä unelmaa, joka muutaman viikon eli, on ikävä entistä elämää, itseä ja sitä, että uskalsi hetken aikaa luottaa saavansa jotain elämältä ihan ilmaiseksi. Ennen raskautta saatoin joskus sanoa miehelleni "jos joskus saadaan vauva". Nyt tuota lausetta ei sano kumpikaan. Varovaisia toiveita tai ajatuksia ei uskalla ruokkia. Ja JOS tulisi raskaaksi, pelkäisin vain keskenmenoa. Mitään iloa ei raskaudesta olisi. Makaisin varmaan 20vkoa kotona.

Onko totta, että PCO-munasarjoihin liittyy kasvava keskenmenon riski?

Odotan lapsettomien tapaamista ja ekaa klinikkakäyntiä. Ja seuraavaa vyöhyketerapiaa..

opinnäytetyö

sh-opiskelija | 15.02.2010 04:37

Hei!

Olen Maarit Pietiläinen, sairaanhoitajaopiskelija Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Teen opinnäytetyötä sekundaarisen lapsettomuuden kokemisesta. Opinnäytetyöni tarkoituksena on selvittää, miten perheet ovat kokeneet sekundaarisen lapsettomuuden. Vastauksesi on tärkeä kehitettäessä sekundaarisen lapsettomuuden kokeneiden perheiden tukemista. Yhteistyökumppanina toimii Simpukka ry.

Kuulut tutkimuksen kohderyhmään, mikäli olet yhden lapsen biologinen äiti/isä ja toiveissasi on toinen/useampi lapsi, mutta uusi raskaus ei ole alkanut vähintään vuoden kestäneestä aktiivisesta yrittämisestä huolimatta.

Kerro vapaasti omin sanoin:

1.Miten olet kokenut sekundaarisen lapsettomuuden?

2.Millaista tukea koet saaneesi sekundaariseen lapsettomuuteen?

3.Millaista tukea olisit kaivannut sekundaariseen lapsettomuuteen?

Kerro lisäksi taustatietoina:
sukupuolesi ja ikäsi
lapsenne ikä
kauanko lapsettomuutta on kestänyt ja mahdolliset hoidot

Lähetä vastauksesi 22.2.2010 mennessä sähköpostitse osoitteeseen:
opinnayte.pietilainen@gmail.com

Vastaukset tullaan käsittelemään ehdottoman luottamuksellisesti, vastaajan henkilöllisyyttä ei tuoda missään vaiheessa esille. Opinnäytetyö valmistuu keväällä 2010. Työn ohjaajina toimivat Jyväskylän ammattikorkeakoulusta kätilötyön lehtori Helena Manninen (helena.manninen@jamk.fi) ja terveydenhoitotyön lehtori Maritta Pohjolainen (maritta.pohjolainen@jamk.fi).

Paljon kiitoksia sinulle vastauksistasi!

sannupiu | 15.02.2010 02:01

Lakallis: Kysyit, josko olen ollut hoidoissa.. Tarkoitatko km:n vuoksi vai ihan tän lapsettomuusasian tiimoilta? No vastaan siten, kun ymmärsin eli lapsettomuushoitoja on tehty -05 3 x inseminaatio ja 1 x IVF.. Lapsettomuuden syytä ei ole pystytty sanomaan. Eräs gyntsä vahvisti, että minulla on PCO-mainen vasen munasarja ja 5.3.10 tuubien tähystyksessä jäi epäselväksi oliko oik. munatorvi auki/kiinni.. Muuta epätavallista ei ole löytynyt. Kerran olen raskautunut (14.7.09) ja 7 rv jälkeen Nyytti tuli pois.. Laskettuaika olisi ollut huhti-toukokuun vaihteessa *syvä huokaus*. Itse keskenmenoon sairaalassa todettiin: a) ole tyytyväinen, että homma hoituu luonnollisesti, etkä tarvitse kaavintaa b) sitä pitäs olla iloinen, että on ylipäänsä raskaaksi tullut (!!11) Nyt olen lähdössä toiselle hoitokierroksella. Tällä kertaa julkiselle puolelle. Mikäli tuulet ovat myötäisät, niin maaliskuun alussa tehdään ensimmäinen inseminaatio. Suunnitteilla on 3x inseminaatiota keväälle ja 1 x IVF syksylle. Tuon maaliskuun inssin toteutuminen riippuu siitä, onko paikkakunnan sairaalassa henkilöresursseja. Jos ei ole niin siirtyy kuukaudella eteenpäin jne. Melkoista arpapeliä tuntuu olevan noiden aikataulujen suhteen.
Mitä vyöhyketerapiaan tulee niin minullakin oli alkuvaiheessa raskausmaisia oireita.. Ne jäivät sitten pois useampien hoitokertojen jälkeen.. Toivotaan kuitenkin, että sinun oireesi ovat ihan muita kuin "vyöhykeoireita".

Mukavaa viikon jatkoa kaikille o/

Rinsu | 13.02.2010 05:02

Tainuska: mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja sillon kun se puhkes, ni huomasin kans kaulalla oikealla kohouman. Siitä otettiin ohutneulanäyte (ei paha operaatio) ja sillä poissuljettiin et se olis ollu syöpä. Verikokeilla sit selvitettiin et se on kilpirauhasen vajaatoiminta. Sain siihen thyroxin-lääkityksen. Sitä en osaa sanoo et miten se vaikuttaa raskautumiseen, mut ainakin raskauden aikana sitä seurataan säännöllisesti, että lääkitys on riittävä. Kannattaa kyllä hoitaa se asia kuntoon mahdollisimman nopeesti.

Rinsu pp10

Sateenkaari ja muut asiasta tietävät...

Tainuska | 13.02.2010 12:32

Mä siis itse epäilen tuota kilpirauhasen toimintahäiriötä ja kukaan lääkäri ei ole ottanut kantaa tuohon oikealta puolelta pullottavaan kaulaan :) Niin pitääkö mun ennen IVF:ää hoitaa tuo pois vai voisinko IVF:n yhteydessä saada lääkettä myös tohon kilpirauhasen vaivaan? Eiks se Lugesteron ole just sitä kilpirauhaseen tarkoitettua lääkettä, vai muistanko väärin..?

Lakallis | 13.02.2010 07:56

Hei kaikille taas vaihteeksi :)

Sannupiu, anteeksi kun on kestänyt vastata. En ole ehtinyt käydä lukemassa palstaa kun työt pakkaa päälle. Mun raskaus oli vkolla 12 ja ultrassa näky, että oli kokonsa perusteella vasta menehtynyt. Kuten sanoin, meillä yritystä takana vasta vähän, mutta PCO:sta johtuen on sanottu, että hankalaa voi olla.. Se just raivostuttaakin maailman eniten, että toiset vain onnistuvat aina uudestaan ja uudestaa pitämään sikiön elossa ja sisällä ja sitten kun vaikeuksien kautta ihmeellä raskautuu, niin pihalle valuu.. En voi kuin kuvitella tilanteesi vuosien yrityksen jälkeen. Itse olen niin maassa ja raivona, että olen suoraan ilmoittanut raskaana oleville ystäville (la olisi meillä ollut samaan aikaan), etten aio olla heidän kanssaan tekemisissä. En kestä. En tiedä, mihin pakenisin huhti-kesäkuun ajaksi. Eikä se kai helpota myöhemminkään.

Anteeksi vastakysymys, mutta oletko Sannupiu käynyt hoidoissa? Saatko mitään apua km:n jälkeen?

Mulla kierto ihan sekaisin. Mitä hyötyä säännöllisestä kierrosta on kun eihän se kuitenkaan ovulaatiota takaa? Nyt on muka vyöhyketerapian jälkeen olleet rinnat arat, vähän niinkuin ennen raskautta kun kuites oli jotain hormonitoimintaa. En tiedä kuvittelenko vain. 1.3. aika klinikalle. Sitten ymmärrän paremmin teidänkin kirjoituksianne.

Jaksamista kaikille.

Sateenkaari | 12.02.2010 05:51

Ai niin ja piti kiittää Tuulikkia ihanasta runosta!

Sateenkaari | 12.02.2010 05:50

Kiitos kannustuksesta Mimmu72 ja Sannupiu! Mimmu72, 46 solua kuulostaa hurjalta määrältä. Minulla saatiin 24 follikkelista ”vain” 17 munasolua, mutta varottelivat kyllä, että PCO:n vuoksi hyperstimulaation mahdollisuus kasvaa. En ole onneksi joutunut sairaalaan. Klinikalla alkionsiirrossa sanottiin, että kannattaa tosiaan juoda paljon esim. mehua ja että jotain suolaista voi syödä, jos tekee mieli. Minulla vain niin kova suolanhimo, että mietin, voiko tämä olla ihan normaalia... Ehkäpä soitan ja kysyn neuvoa. Kiitos vinkeistä!

Unelma68 ja Nuppu: valtavasti onnea matkaan! Hienoa, että saitte alkioita myös pakkaseen. Olisipa tosiaan jotain ihmeliimaa, jolla nämä alkiot saisimme pysymään matkassa. Kiva tietää, että voidaan piinailla yhdessä. Peukut pystyssä meidän kaikkien puolesta!

Tainuskalle jaksamista myös. Teillä ei ole pitkä aika hoitojen alkamiseen. Kannattaa varmaan käydä tutkituttamassa kilpirauhanen jo ennen hoitojen alkua, jos se pullottaa.

Tainuska | 11.02.2010 08:39

Kiva lukea teitin kirjoituksia :) että siis tietää mitä on odotettavissa. Meillä häämöttää IVF-suunnittelukäynti 3 vkon päässä, ja täytyy myöntää taas, että jännittää todella kovasti nuo tulevat hoidot. Jännitys on kieltämättä aika positiivinen sekä minulla että miehellä.
Minulla on joskus tutkittu kilpirauhasta ja muistan jonkun lääkärin sanoneen sen vajaatoiminnasta, ja se töröttää oikealta puolelta tuossa aika pulleana. Aion ottaa asian itse puheeksi mikäli lääkäri ei siitä mainitse mitään, koska minua se vaivaa ja olenkin usein miettinyt, että onko se syy tähän lapsettomuuteen.. lähtis muuten 5 vuosi käyntiin :/
Kovasti on peukut pystyssä kaikille teidän alkioille ja toivotaan, että pysyvät matkassa mukana! :)

Hengessä mukana

unelma68 | 11.02.2010 06:08

Nuppu: Kaikkea parasta myös Sinulle :)) Toivotaan, että olosi helpottuu pian ja voit jatkaa normi elämää. Onpa ihana, kun kuljetaan näin samassa vaiheessa tätä matkaa:)
Minä otan 3 Lugesteronia päivässä.

Jaksellaan ja ollaan välillä kuulolla :)

Nuppu | 11.02.2010 05:36

Tänään olin minäkin alkionsiirrossa ja yhden matkalaisen sain mukaani. Toinen laitetaan huomenna pakkaseen. 28 käyttökelpoisesta munasolusta hedelmöittyi 8 joista siis kaksi käyttökelpoista. Ilmeisesti jos oikein lääkäri puheista selvän sain niin ei nuokaan kaksi mitään huippuhyviä ole mutta sen verran hyviä, että siirtää/pakastaa kannattaa.

Hyperiltä onneksi tällä kertaa vältyin mutta munasarjat on tällä hetkellä todella valtavan kokoiset, halkaisija n. 10cm eli miehen nyrkin kokoisia kumpikin, ja olo on sen mukainen. Vatsa on kovin kipeä ja oikein missään asennossa ei ole hyvä olla. Muuta ei voi kun juoda ja yrittää levätä. Mulle ainakin hoitsu muistutteli, että pitää kitata muutakin kuin vettä ettei ihan kroppa laimene. Ja lääkäri käski lisäämään suolaa ruokaan. Kai sateenkaaren suolanhimo voi olla ehkä ihan normaaliakin, hyvä se on tietysti käydä tarkistamassa jos ei ala helpottamaan. Aattelin syödä tänään hyvällä omalla tunnolla oliviipitsaa niin saan ainakin suolaa. :)

Eilen alkoi lugesteroneilla "sottaaminen." Mitään varsinaisia haittavaikutuksia mulle ei oo niistä tullut. Ainoostaan niistä tulee aika ikävää sotkua. Mulla annostus on 6 tablettia päivässä.

Voikun saisi jostain semosta liimaa mikä saisi kaikkien meidän matkalaiset pysymään tiukasti kiinni!

2 matkassa

unelma68 | 11.02.2010 04:24

2,5 tuntia sitten sain 2 "kaunokaista" alkiota matkaani. Lääkärin melestä erittäin hyviä sekä lisäksi 2 meni pakkaseen :))) Näin alkiot monitorista ja sekös oli liikuttavaa.
Nyt elellään normaalia elämää ja odotellaan 27.2. asti ja toivotaan kaikkea parasta :)))
Lugesteronlääkitys päällä. Millaisia kokemuksia teillä lugesteronista? Onko sivuvaikutuksia?
Itse en osaa vieä oikein sanoa, vasta 2 lääkettä alakautta laitettu.

Tsemppiä ja paljon haleja teille kaikille ja RUTKASTI ONNEA :)))
Kaunis kiitos kannustuksesta :))))

Hyperstimulaatio

sannupiu | 11.02.2010 03:48

Täälki ois yks hyperi ö/

Selvisin kotihoidolla. Maha turpos valtavaksi ja vaikeutti liikkumista! Tsemppiä Sateenkaari! Muista tosiaan nauttia sitä vettä! Itse ainakin kävisin kontrollissa, mikäli suolan himo ei hellitä..

Sateenkaari

mimmu72 | 11.02.2010 07:14

Moikka!Mulla punktiossa saatiin 46 solua ja hyperit tuli...sairaalassa pari yötä ja fragminia pistelin viikon...ja join vettä....
Vointeja ja haleja sulle!

Sateenkaari | 10.02.2010 09:58

Heippa kaikille minultakin taas! Jaksamista kaikille kohtalotovereille odotukseen.

Me saatiin kaksi alkiota matkaan, loput eivät olleet tarpeeksi hyvälaatuisia pakkaseen. Täytyy vain toivoa, että nämä kaksi pysyvät matkassa... tai ainakin toinen. Punktion seurauksena on tullut hyperstimulaatio, joka on ollut aika rankkaa. Onko kellään kokemusta? Olen oksentanut kerran todella rankasti, muuten pahoinvointia ja maha sen kuin kasvaa. Yritän juoda mahdollisimman paljon ja ainakin toistaiseksi se tuntuu auttavan oloa. Hirveä suolan himo iskenyt samalla. Johtuukohan tosta nesteen kertymisestä?

Äh, nyt taas oksettaa. Halusin tulla tsemppaamaan teitä kaikkia matkassa!

Rinsu | 10.02.2010 03:33

Niin siis tarkotin Mimmiä, joka plussas viime syksyllä =) (toki Minninkin kuulumiset kiinnostaa!) Voi että mä oon kyl hiukan lahopäinen =)

Rinsu | 10.02.2010 01:25

Hitto, siis tänään on pp7 eikä 6 =) Mikä lahopää! =)

Rinsu | 10.02.2010 01:24

Täällähän on hyviä uutisia =)
Unelma68: Hyvin ne sit hedelmöitty, mulla oli sama määrä (tai siis 8 hedelmöitty ja 5 top-alkioo, lopuista ei oo vielä tietoo). Peukut pystyyn et saat huomenna kyytiläisen vai tänään?
Nuppu: Sulla olikin melkoinen saalis =) Toivottavasti mahdollisimman moni hedelmöittyy.
Sannupiu: Kiitos tsempeistä ja pidetään peukut pystyssä et maaliskuussa tapahtuu mukavia =)
Mitä mahtaa kuulua Minnille? Hyvää toivottavasti. No Rinsu toivottelee aurinkoista päivää, täällä Satakunnassa on aivan mahtava keli! Tsemppiä kaikille =)

Rinsu pp6

Nuppu | 10.02.2010 11:32

Elisestä punktiosta on selvitty hengissä vaikka olikin rankempaa kuin viimeksi. Viimeksi punktio ei ollut yhtään kivulias mutta tällä kartaa tuntui jonkun verran kipua mutta ei mitenkään paha juttu silti ollut. Sain kipulääkettä huomattavasti enemmän kuin viimeksi ja siitä tuli aika pahoinvoiva olo. Hoitaja tarjosi pahoinvointilääkettä mutta en ottanut kun aattelin että kyllä se kohta helpottaa sillä seurauksella, että kotimatkalla tuli kolme kertaa oksennus...

Munarakkuloita oli kaikenkaikkiaan yli 40 joista käyttökelpoisia 28. Nyt oottelen iltapäivää, että pääsen soittamaan ja kysymään onko ne hedelmöittyneet. Hui! Vielä enemmän jännittää huominen ja mahdollinen siirto kun selviää onko hedelmöittyneet alkiot kunnollisia. Viimeksi hedelmöittyneitä alkioita tuli tosi paljon mutta yhtään kunnollista alkiota ei saatu.

Olo on todella turvonnut ja vatsaan koskee mutta yritän ajatella ihan muita asioita ja kitata nesteitä. Viimeksi tuli hyperstimulaatio, riski on olemassa tälläkin kertaa. Onneksi edellisestä hyperistä ei jäänyt kauhukokemuksia ja toivon, että vältyn siltä tällä kertaa. Ja iloitsen, että päästiin ainakin punktioon asti ilman hyperiä ettei mee koko hoito hukkaan.

Oli kiva lukea muitten kokemuksia ja ilon aiheita. Toivottavasti asiat menis kaikilla parhain päin.

sannupiu | 10.02.2010 11:17

Jei! Onnea tuoreiden alkioiden johdosta :D Peukutetaan jatkon puolesta! Rinsulle myös myötätuulta! Mie peukutan itselleni sen puolesta, että 1. inssi toteutuisi maaliskuussa!!111

-sannuP-

5 hedelmöittynyt

unelma68 | 10.02.2010 09:22

Rinsu: kiitos sinulle:) Yritä vain ottaa rennosti vaikka se ei helppoa olekaan, kaikkea hyvää sinulle :)
Sain soiton klinikalta ja kaikki 6 talteen otettua munasolua olivat kypsiä ja nyt niistä 5 on hedelmöittynyt :))) Itkin onnesta!!!
Olen osannut ottaa vielä kaiken aika rennosti tähän asti. Olen ajatellut, että kaikki onnistuminen on vain plussaa ikääni nähden.
Huomenna sitten nähdään onko ne vielä kunnon alkioita siirrettäväksi ja pakastettavaksi. Toivotaan parasta!!!
Taidan varata huomiseksi kasvohoidon ja rentoutua kunnolla.

Rinsu | 09.02.2010 10:16

Unelma68: Hieno juttu että punktio meni hyvin, mähän sanoin =) Nyt vaan peukut pystyyn et tulis hyviä alkioita ja saisit kyytiläisen ja pakkaseen huuruneniä.
Jouduin viikon sairaslomalle ku selkä sano yhteistyösopimuksen irti..Just ku olis ollu hyvä olla töissä ja olla miettimättä et ollaanko tässä raskaana vai ei..Yli viikko on vielä testiin ja en kyllä uskalla tehä sitä..Taatusti näyttää negaa...Huoh..On tää odottaminen kyl pahinta tässä hommassa..

Rinsu pp6

Punktio onnistui hyvin

unelma68 | 09.02.2010 06:29

Kiitos teille kaikille kannustuksesta ja siitä oli apua:)
Olin siis punktiossa tänään klo 9.00 ja kaikki meni tosi hyvin
Otin aamulla klo 7 puolikkaan diapamin varmuuden vuoksi, vaikka en jännittänytkään niin paljon kuin luulin sekä 2* 500mg Panadolia.
Punktio itsessään oli paljon helpompi kuin luulin. Kanuulin asettaminen oli toimenpiteessä ilkeimmän tuntuinen. Kipulääkettä lisäsivät kerran lisää, en edes pyytänyt. Puudutuspiikit olivat vain pieni tunne ja munasolujen keräys ei kivuliasta. Oloni oli koko ajan rauhallinen eikä tullut missään vaiheessa pahaa oloa.
Toimenpide oli ohi klo 9.15. Todella nopea! Saivat 6 munasolua talteen:)
(Odotellaan huomiseen voidaanko siirto tehdä torstaina klo 13.45.)
Ei siis kannata etukäteen pelätä hirveästi.
Huilasin klinikalla hetken ja jo klo 9.40 lähdimme mieheni kanssa kotiin. Vatsassa oli jonkin verran kipua silloin ei mitään kovaa kipua.
Klo 11.00 jälkeen vatsassa ei ole ollut kipua, ihme. Otin kuitenkin klo 14. varmuuden vuoksi yhden Panadolin. Olen huilannut koko päivän ja juonut paljon. Luulen sen auttavan huomattavasti.
Nippu: Toivottavasti sinullakin kaikki meni hyvin! :)

Teille kaikille toivon sydämestäni kaikkea parasta ja myötäeloa :))

käykääpäs lukemassa... tuossa esimerkkiä ihmisten tunteettomuudesta lapsettomia kohtaan!!

sadmad | 08.02.2010 09:43

http://www.odotuslehti.fi/keskustelu/t1634339,25#PostMessage

sadmad | 08.02.2010 08:24

Ihana runo!!!

Runokatkelma teille!

tuulikki | 07.02.2010 10:22

Viikko sitten Aale Tynnin runo Porteilla sattui silmiini - ja sydämeeni. Tässä katkelma siitä:

"Joudu, äiti, jo tahdon
nähdä lemmikkiniityn,
kukkaset, linnut pienet,
joiden piiriin liityn."
Oi, tulen varmasti kyllä,
varro, lapseni pieni.
Olen jo matkalla kauan,
mutta on vaikea tieni.



Kaipuu tekee jo äidin.

sadmad | 07.02.2010 09:29

Sannupiu ja muut: Olen nyt 3kk tytön äiti. Ja elämä on vihdoin kohdallaan. Silti itken usein teidän puolesta. Mua surettaa kun haluaisn teidänkin tuskan loppuvan! Ja sitten mua suututtaa entistä enemmän ihmisten ajattelemattomuus. Tekis mieli huutaa maailmalle ja ilkeille ihmisille totuuksia. Mun sisällä kytee edelleen se muisto tuskasta ja pahasta olosta. Siellä se kai on aina, mutta nyt se liekki on tukahdutettu melkein sammuvaksi. Mä haluisin auttaa teitä... mutta enhän mä mitään voi tehdä :(. Se on se matka jokaisen teidän kuljettava ja tuloksesta ei tiedä... ei koskaan. Mutta haluan valaa uskoa... niin kauan kuin uskot edes pikkiriikkisen saavuttavasi haaveesi ja susta tuntuu että jaksat vielä... Niin anna mennä!!! Minä olin jo luovuttamaisillani... halusin vaan viedä kaiken loppuun, jotta olisin voinut alkaa käsitellä sitä, ettei minusta tule koskaan äitiä. Mutta minusta tuli... vieläkään en sitä aina ymmärrä ja tahdo uskoa. Mutta se voi siis olla mahdollista, vaikka siltä ei tuntuisikaan. Pitäkää kiinni siitä pienenpienestä toivonkipinästä... edes jossain piilossa. Mä haluan uskoa, että jokainen on sisimmässään silti äiti, vaikka se pieni ei koskaan löytäisi kotiinsa. Se äitiys asuu teissä sisällä ja suru mitä läpi käytte johtuu rakkaudesta tätä pientä kohtaan. Teillä on sydän kultaa... miettikää miten paljon olette valmiit tekevän jo nyt pikkuisenne puolesta. Aargh... se on huutava vääryys, että jotkut joutuu kokemaan tuollaista!!! Anteeksi sekava kirjoituseni :( se mitä todella haluan sanoa on... Olette ajatuksissani ja voimia teille kaikille!!!

sannupiu | 06.02.2010 07:16

Lakallis:
Ensinnäkin haluan sanoa, että olen todella, todella pahoillani keskenmenostasi. Hienoa, että pääset juttelemaan asiasta! Saanko kysyä, kuinka pitkällä R oli? Meillä tuli kesken rv 7.. Ensimmäinen raskauteni 8 vuoden yrittämisen jälkeen... Vielki tulee tunteet pintaan.. Meidän km:sta on nyt puoli vuotta. Mut sitten kysymykseesi. Miulla kierto oli totaalisen sekaisin 2 kk elikä 3 kierto km jälkeen oli normaali. Itselläni on ollut kierto tod. epäsäännöllinen usean vuoden ajan, mutta sain siihen apua vyöhyketerapiasta. Tsemppiä siulle!

Lopultakin edes klinikalle

Lakallis | 06.02.2010 06:22

Pienestä se voi ilo tai helpotus lähteä. Pääsen lapsettomuusklinikalle edes juttelemaan. Mistään en ole saanut apua km jälkeen. Klinikalla sanottiin heti, että turha sitä on odottaa kauempaa. Kerrankin joku otti tosissaan. 4kk keskenmenosta, paskat munasarjat, hormonitoiminta ihan pakkasen puolella.

Jos teillä on ollut keskenmenoja, niin kuinka nopeasti kroppa ja kierto palautuneet sen jälkeen? Oletteko käyttäneet esim. vyöhyketerapiaa tms?

Ja kolmen viikon päästä pääsen ekaan vertaisryhmä-tapaamiseen :) Nyt mietin välillä muuta kuin vauvaa - vertaisiani. Kiitos :)

sannupiu | 06.02.2010 08:25

Sadmad: Hyvä kun mainitsit tuon olkapääkivun! Minulla oli sama juttu. Eilisen päivän oikeanpuoleinen olkavarsi ihan kuin tulehtunut..Sellainen kiputila. Minulla vietiin toimenpide loppuun.. Onneksi sain kipulääkityksen! Kun kysyin syytä oikean puolen epätietoisuuteen, niin lääkäri totesi "tämän tyyppinen tutkimus on lääketieteellisesti epävarma. On tutkimusmenetelmiä, joista saa 100% tuloksen ja munatorvien tähystäminen näin, ei ole sellainen tutkimus.." Jei! Kaikenlaista.. No, mut onneksi edes toinen torvi on auki.

Mitä sinulle muuten kuuluu Sadmad? Onko vointi pysynyt hyvänä ja asiat edenneet kuten pitää? Halitus.

sadmad | 05.02.2010 09:30

Sannupiu: Minulla aukiolotutkimus sattui ihan hirveästi ja toimen piteen jälkeen alkoi vielä olkapääsärky. Myöskään minulla ei saatu varmuutta toisen munatorven tilasta kun tutkimus lopetettiin kipujen vuosi ja koska toisen puolen aukiolo varmistettiin.

sannupiu | 05.02.2010 08:29

Muih!

Sateenkaari: Kyllä vain tänään oli se päivä ku tää hyppäs hoitojunaan!
Mielettömästi onnea teille! Toivon, että viljelymaljassanne salamoi ja kaikistä hedelmöityy teräsalkioita!

Itselläni oli tänään kerrassaan kamalaa! Olin jo eilisestä saakka ihan kipsissä.. Hoitojen aloitus alusta/näin pitkän tauon jälkeen (+uuden kumppanin kanssa) hermostutti paaaaaljon enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Itse toimenpide oli kohdallani todella kivulias! Kivuliaampi kuin punktio. Minulle on tehty kerran aikaisemmin aukiolotutkimus, mutta se tehtii laparoskopian yhteydessä. Olin pyörtyä kivun voimakkuudesta. Vasta kun aloin liikehtimään tuskasta niin lääkäri päätyi aloittamaan kivunlievityksen suonensisäisesti. Kaavailtun 30 minuutin sijaan olin polikäynnillä 1,5 tuntia. Loppupäivä onkin mennyt toipuessa lääkepahoinvoinnista ja alavatsan aristelusta.

Onko kenelläkään muulla aukiolo tutkimus sattunut sairaan paljon?

Tuloksena oli, että vasen munanjohdin oli auki ja oikean kohtalo jäi epäselväksi. Paska homma sinänsä, sillä minulla on todettu PCO juuri vasemmalla puolella ja ns. normi munasolut muodostuvat oikealle puolelle! Kuukauden kuluttua olisi tarkoitus kuitenkin yrittää inseminaatiota. Lääkäri oli sen verran toiveikas (kun kerran ollaan luomustikin kerran raskauduttu), että kokeilee 3 inseminaatiota keväälle ja vasta sen jälkeen IVF:ää.. Hitto! Olen päättänyt, että raskaudun ekasta inseminaatiosta, eikä IVF:ää enää kohdallani tule (:

Rinsu: !!! Peukutan puolestanne!

Nuppu: Matkanne peruuntumiseen on pakko olla syynä se, että seuraavan kerran suunnittelette matkaa Nyytin kanssa. Sydämestäni toivon, että näin tulee olemaan!

Unelma68: Onnenpotkuja myös siun pepulle!

Tsemppiä kaikille mahattoman tärkeille kohtalonsisarille, joista on tuleva mahallisen tärkeitä! JEP! Olen edelleen lääketokkurassa :@

-miumausannupiu-

Rinsu | 05.02.2010 07:06

Sateenkaari: ei oo kehumista olossa;pyörryttää, väsyttää ja oon huonovointinen. Tosin johtuu varmaan siitä ku tein tänään 11 tuntisen työpäivän. Tuskin ne mitään raskausoireita on ku siirtoki oli vasta eilen =)
Tsemppiä kaikille hoidoissa oleville (ja niihin aikoville)!

Rinsu pp2

Nuppu | 05.02.2010 06:15

Unelma68: minulla on myös punktio ensi tiistaina kello yhdeksän. Aika hauska sattuma.

Kiitos kannustavista viesteistä. Toivottavasti tosiaan loman perumiselle saadaan se paras mahdollinen syy...

IVF

Sateenkaari | 05.02.2010 05:22

Kiitos kannustuksesta kaikille! Nuppu, harmi, että teidän matkanne peruuntui hoitojen takia, mutta ehkä syy on toisaalta paras mahdollinen syy perua matka. Toivotaan, että kaikki menee hyvin seuraavassa vaiheessa!
Punapäälle jaksamista odotteluun. Tiedätkö jo, milloin hoidot alkaa? Meitä on tosiaan aika monta täällä, jotka samaan aikaan käy läpi IVFn. Jotenkin se auttaa tsemppaamaan, kun ei käy tätä läpi yksikseen...
Sannupiu, aloititko tänään? Mikä on olo? Unelma68:lle tosi paljon onnea matkaan ensi viikolle!
Rinsu: hienoa, punktio meni hyvin ja sait top-alkion matkaan. Pidän peukkuja pystyssä, että kaikki jatkuu yhtä hyvin ja saat positiivisen tuloksen parin viikon kuluttua. Mikä on olo tällä hetkellä?

Minulla punktio tehtiin eilen. Muniksia saatiin 17. Lahjasoluja sulatettaessa huomattiin, että ne uivat vähän laiskanlaisesti, joten hedelmöitys tehtiin ICSIn avulla. 9 hedelmöityi ja nyt odotellaan siirtopäivää. Toivon, että mahdollisimman moni lähtee kehittymään hyvin. Pelottaa vähän, mutta samalla taas aika toiveikaskin olo. Klinikalla sanoivat, että luku oli heidän mielestään hyvä.

Punktio sattui vähän, mutta sain hyvät kipulääkkeet jälkeenpäin. Yritin juoda mahdollisimman paljon ja se tuntui auttavan myös. Muuten olo ihan hyvä, aika väsynyt olin eilen ja tänäänkin olen ottanut rennosti. Maha tosi turvonnut.

Pidetään toisillemme peukkuja pystyssä.

Sateenkaari

Kiitos kannustuksesta:)

unelma68 | 05.02.2010 04:03

Kaunis kiitos myös sinulle Nuppu kannustuksesta.:) Harmi, että kauan odottamasi matka peruuntui, mutta toivotaan kaikkea parasta onnea:)
Punktio aikani on sovittu ensi tiistaille klo 9.00.
Sain pillerin rauhoittavaa mukaan omasta pyynnöstäni, jonka voin ottaa aamulla ennen toimenpidettä Panadolin lisäksi.(eivät yleensä automaattisesti anna)
Olen yksityisellä klinikalla hoidossa ja lääkärini ja hoitajani ovat erittäin mukavia ja ymmärtäväisiä pelkoni suhteen:)
Nyt vain pistelen loput lääkkeet ja odotellaan ensi viikkoon.
Olen sopinut 3 päivää palkatonta, koska sairaslomaa ei välttämättä hyväksytä lapsettomusshoidoista enkä halua muutenkaan työnantajani tietävän toimenpiteestäni.
Käyn kirjoittamassa kokemukseni punktiosta.

harmittaa...

Nuppu | 04.02.2010 07:11

Jouduttiin perumaan kauan odotettu ulkomaanmatka mun IVF-hoitojen takia. Lääkäri ei antanut lupaa lentämiseen, kun irrotuspistos voi kuulemma laukaista laskimotukoksen. Kaikki selvisi vasta tänään, kun reissuun lähtö olisi ollut huomenna. Muutenkaan lääkäri ei suositellut matkalle lähtöä, kun pitkään paikalla istuminen ei oo tässä tilassa suositeltavaa.(Mulla on muniksia tällä hetkellä n. 40 ja pari päivää vielä pistellään joten lopulta niitä on noin 50.) On tässä suurempiakin suruja surtu mutta silti on mieli apeana kun ei päästäkkään reissuun. Ajattelin vaan kerota tän kaiken siltä varalta että muutkin osaa varautua siihen ettei hoitojen aikana paljon matkustella. Lääkäri kyllä pahoitteli kun muisti kertoa vasta tänään ettei lentäminen ookkaan mahdollista.

Unelma68: Tsemppiä punktioon. Mulla meni viime kerralla kaikki ok eikä kipuja juuri ollut. Toimenpide meni aikalailla samalla tavalla kuin Rinsullakin. Ensin laitettiin tippa käteen, mistä tuli sitä kipulääkettä. Sitten lääkäri pesi emätintä ja laittoi puudutuspiikin. Piikin pistos tuntui vain pienenä säpsähdyksenä, ei sen kummempaa. Itse punktio ei tuntunut miltään. Varmuudeksi pyysin lisää kipulääkettä toimenpiteen aikana vaikkei kipua ollutkaan. Kannattaa rohkeasti pyytää särkylääkettä toimenpiteen aikana tai sen jälkeen jos yhtään tuntuu siltä. Sairaalasta sain vielä kotiin mukaan nopeasti vaikuttavaa särkylääkettä. Juoda kannattaa paljon, ainakin mulla se auttoi. Toimenpiteen jälkeen piti hetki huilata ennen kuin sai lähteä kotiin. Mies oli mullakin mukana ja se oli kyllä tosi hyvä juttu. Toivottavasti kaikki menee sinulla hyvin ja tule toki kertomaan kokemuksiasi jos jaksat. :)

Rinsu | 04.02.2010 04:55

Unelma68: Kiitos onnentoivotuksista ja vielä kerran tsemppiä punktioon, hyvin se menee. Ja miehen tuki on tärkeetä, sen huomasin =) Tulehan kertomaan et miten punktio meni.
No nyt on sit 1 top-alkio kyytiläisenä. Munasoluja oli ollukkin 8 ja kaikki hedelmöitty. 5 top-alkioo yks siirrettiin ja loput 4 pakkaseen. Se meni vähän ohi korvien, et minne ne 3 joutu..No piinailu alkaa..

kiitos

unelma68 | 04.02.2010 04:18

Kiitos paljon Rinsu infosta punktion suhteen ja tsempistä!!!
Sitä varmasti turhaan liikaa pelkää toimenpidettä.
Mieheni lupasi tulla mukaan, joka on aivan ihanaa. Kuljemme yhdessä tätä matkaa kohti mahdollista ja toivottua unelmaa.
Toivon sinulle kaikkea parasta!
Lähden tästä pian valmistelemaan seuraavia kahta pistosta, puregon ja orgalutran.

Rinsu | 03.02.2010 10:20

Unelma68: Tervetuloa!Mä olin ekassa punktiossa maanantaina eikä ollu ihan kamalaa. Käytäntö varmaan vaihtelee paikkakunnasta/klinikasta riippuen. Itse olin Taysissa (Ovumiassa). Ekaks kun mentiin sain grammasen panadolin ja sit hoitaja laitto kanyylin käsivarteen (ei sattunu yhtään). Sit aika pian sen jälkeen mentiin toimenpidehuoneeseen, missä hoitaja laitto kanyylin kautta voimakasta kipulääkettä. Sit laitettiin kohdunsuulle puudutus, sekään ei sattunu yhtään. Sit alettiin kerätä munasoluja. Pikkasen nipisti kun neula laitettiin läpi ja pikkusen sattu kun kerättiin. Mut ei niin paljoo, ettenkö menis uudestaan jos tarvii. Älä suotta pelkää. Vaikka mä olin kyllä lähes paniikin partaalla, mutta turhaan =) Toimenpide kesti n. 10 min. mutta sekin riippuu solujen määrästä. Mulla oli arvio ennen punktioon menoo 15 ja 11 saatiin. Sit ku keräys oli tehty, mentiin toipumishuoneeseen lepään ja sain vielä suonensisäisesti parasetamolia ja se autto aika nopeesti. Puolitoista tuntia meni koko hommaan, et aika nopeesti sieltä pääsee. Kannattaa ottaa kotona vielä panadolia ja juoda paljon, se autto kummasti. Hyvin se menee =)

eka punktio ensi viikolla

unelma68 | 03.02.2010 06:03

Minäkin olen vihdoinkin "uskaltaunut" hoitoihin. 4 tuloksetonta inseminaatiota takana ja nyt olen pistänyt puregonia viime perjantaista ja tänään pistin orgalutranin eka kertaa.(minulla on valtava neulakammo, mutta olen selvinnyt kunnialla pistoista, josta olen erittäin ylpeä:))))
Perjantaina on toinen ultra ja saan tietää punktio päivän ensi viikolle.
Voisitteko ystävällisesti punktion kokeneet kertoa kokemuksianne siitä. Onko kuinka kivuliasta ja kauanko toimenpide teillä kesti? Olisin erittäin kiitollinen:)
Toivon tsemppiä meille kaikille!!!!

no niin...

Nuppu | 02.02.2010 07:26

Oon viime torstaista asti pistelly puregonia ja eilen oli sitten eka ultra tulevaa punktiota varten. Ja muniksiahan oli taas tullu. Vasemmalla puolella oli kahdeksan ja oikella 23! Tommonen määrä on aivan järkyttävä ja olo on tosi pinkee. Vielä pitäs ainakin huomenna pistää. Tällä kertaa piti panostaa laatuun eikä märään mutta toisin näyttää käyvän. Toivotaan, että saatais lopulta edes joku kunnollinen alkio.

Näin muuten toissa yönä unta, joka oli todella todentuntuinen. Sain unessa lapsen, tyttären. Tyttö syntyi tosi paljon etuajassa ja oli pienikokoinen mutta muuten terve. Näin unessa uskomattoman selvästi lapsen kasvot; sillä oli isänsä väriset silmät ja hiukset ja suu näytti minulta. Kävin vähän väliä tarkistamassa, että hengittääkö vauva ja mietin, että onko se todella minun. Aamulla oli aika haikea olo, kun heräsin. Jos joskus kävisi niin onnellisesti, että hoitojen jälkeen saisin vauvan niin varmaan ihan oikeasti kävisin vähän väliä tarkastamassa, että onko se elossa, pelkäisin varmaan koko ajan että se otetaan minulta pois.

Rinsu | 01.02.2010 02:04

Punktiosta se selvitty, ei ollu paha. Vähän teki kipeetä, mut ei niin paljo, et meen uudestaanki jos tarvii. Soluja saatiin 11 ja siirto torstaina. Nyt meen lepään, on vähä kipee toi vatsa.

haaveissa vain ?

haave | 31.01.2010 05:31

Samaistun hyvin piika nimimerkin tekstiin. Meillä sama juttu ja häitä ennen myös pelkäsin että tulen raskaaksi jopa, nyt voin ajatuksilleni jopa naurahtaa. Miehellä ei yhtään elävää siittiötä ja olo on kuin matto olisi vedetty alta ja seinät kaadettu päälle. Näiden tulosten varjolla sitten eteenpäin. Masentaa, etenkin kun joka toinen kaveri on nyt äitiyslomalla ja niistä lopuista monella yritys päällä jo toisesta lapsesta.

piika

Tainuska | 31.01.2010 10:57

kirjaimellisesti kuin meidän elämä ja meidän teksti. oikein paljon jaksamisia teille ja plussaonnea! meillä meni eka IVF ohi masennuksen takia, mikä ei kovin yllättävää tässä "4v tilassa", mutta eiköhän se toinen mahdollisuus meillekin joskus suoda.

sannupiu | 31.01.2010 10:12

Rinsulle, nupulle, sateenkaarelle, Punapäälle (ja muille hoitolaisille) maailman eniten onnea hoitoihin!!! Itse olen yhden IVF:n käynyt läpi..

Itselläni oli menkat viime kierrossa 5 pvää myöhässä!!1 Tiedettiin, että yritys oli saatu kohdistettua oikeisiin aikoihin (kiitos ovistestien), joten menkkojen myöhästyminen sai R-toiveet taas kattoon. Sinä aamuna, kun tein R-testin niin "tulppa" irtos, ja toiveet muuttuivat ultimatevitutukseksi!!
Onneksi käynnit polilla alkavat ensi perjantaina; ehkäpä niiden hoitojen kautta saisimme tällä kertaa postitiivisen tuloksen.

Paras ystäväni yrittää miehensä kanssa toista lasta.. Luultavasti tässäkään erässä en pääse edes maaliin..

Halirutistus myös Piikalle ö/ Itse odotan kauhulla, koska pikkusiskoni ilmoittaa uutisensa..

-sannuP-

Rinsu | 30.01.2010 10:15

Pakko oli tulla vielä kirjottaan.
Hyvin meni pregnyl, ei sattunu yhtään, aine tuntu jännältä. Pullot napsahti ihan helposti auki eli turhaan jännitin sitäki =)
Ei muuta ku katse kohti maanantaita ja ens viikkoo ja tulevia piinapäiviä.

Rinsu | 30.01.2010 08:04

Nupulle ja Punapäälle tsemppiä tuleviin hoitoihin!
Noista raskausuutisista. Mun veli meni syyskuussa naimisiin ja koko ajan odotan kauhulla et koska ne ilmottaa et saa lapsen. Jotenki tosi tyhmää, mun veli on mulle kuitenki tosi tärkee ja rakas ihminen enkä missään nimessä toivo et se joutuis ikinä kokeen lapsettomuutta. Enää ei kavereitten raskausuutiset kyl hetkauta pahemmin. Sekin riippuu et millai ne kertoo. Jos laittaa tekstarina, vaik olis mahdollisuus päin naamaaki kertoo, ni sit otan kyl helposti itteeni. Parempi ku täräyttäis päin naamaa vaan. Pahin oli se ku viime kesänä sain synttärikortin missä ilmotettiin raskausuutinen. Hiukan törkeetä! Ja toinen on joulukortit..Niihinki on pakko tunkee niitä raskausuutisia. Mä päätin kyl hengessäni, et en ikinä ilmota itte kortilla, kerron sit suoraan.
Olo on ku ilmapallolla. Käveleminenki on vähän hankalaa. Tunnin päästä pitäis tuikata pregnyl ja vähän jännittää et kuinka saan ne pullot auki ilman et hajotan ne..No hyvin kai. Sit vaan huominen päivä rennosti.

piika | 30.01.2010 07:12

Usein olen lukenut keskustelupalstoja tästä lapsettomuudesta, mutta ikinä en ole vielä osallistunut keskusteluun.. Olen luullut et tätä tuskaa jaksaa yksin kantaa, mutta nyt on alkanut raja tulla vastaan. Pakko siis kirjoittaa ja koittaa purkaa tätä oloa.

Viimeinen tikki oli pari viikkoa sitten mieheni pikkuveljen "onnellinen" raskausuutinen. Se että itse tunnen kateutta veljen tyttöystävää kohtaan, tunnen lisäksi surua mieheni puolesta; että jopa hänen pikkuveli saa lapsen ennen häntä!!!
Pidin itkun sisälläni kaks päivää. Kiukuttelin ja olin pahalla tuullella, keksin kokoajan muuta tekemistä ettei huuto mun sisällä olisi saanut valtaa. Olin aivan hyperaktiivinen, nauroin ja höpötin kaikkea mahdollista ettei tarvisi olla hiljaa... Lopulta mies pakotti puhumaan, ja vaikka kuinka hoin etten aio enää itkeä tästä asiasta, se itku tuli kuitenkin. Mutta vaikka sainkin taas puhuttua ja olo helpottui, silti sisälle jäi pakokauhu. Hirveä pelko et milloin joutuu meneen anoppilaan ja näkemään sen tytöt kasvavan mahan. Milloin siitä joutuu puhumaan..

Anoppilaan (siis siellä nämä tulevat onnelliset vanhemmat asuu) menoa olen onnistunut vältteleen vielä toistaiseksi. Muutenkin siellä käyminen on ollut aina aika raskasta käydä koska anoppi on todella lapsirakas ja hoitaa mielellään miehen siskon lapsia - jotka ovatkin siellä melkein kokoajan. Ja vaikka olenkin oppinut tykkäämään näistä lapsista, on ne aina muistutuksena omasta vajavaisuudesta. Tunnen myös että anoppi ajattelee minusta etten minä halua lapsia, että minä haluan vain keskittyä uraan ja että minulla on koirat... Ikinä hän ei ole kysynyt milloin meille tulee vauva. Ikinä ei ole edes vihjaissut. Jotenkin odotan että hän kysyisi edes asiasta, niin voisin (ehkä) sanoa että ollaan kyllä jo yritetty kohta kaks vuotta, mutta ei vaan onnistu.

Hassua että silloin kun jätimme pillerit pois, pelkäsin että tulen heti raskaaksi, koska häämme oli tulossa ja en halunnut olla häissä raskaana... Ai että kun olisi jo silloin tiennyt kuinka raskaita ensimmäiset aviovuodet tuleekaan olemaan! :D hah..
Mutta onneksi mulla on Ihana Mies, joka - ainakin vielä toistaiseksi - on jaksanut tukea joka kuukausi murenevaa vaimoaan. Mies tietää kuinka joudun vetämään naamarin ylle kun pitää onnitella raskaana olevia. Viime kerrallakin hän heilautti kättä mun kasvojen edessä ja totesi, naamari päälle, kulta, nyt mennään...

Koko tänä aikana kun ollaan yritetty lasta, olisko siis mennyt jotain 20 kk, yhteensä 16 paria on tullut raskaaksi sinä aikana. Kaikki meidän läheltä. Ja joka ikinen kerta kun minä olen päättänyt et nyt en ajattele asiaa ja nyt hyväksyn että me ei vielä olla tultu raskaaksi, aina silloin saadaan kuulla uusi raskausuutinen!? Siis mitä hel---tin kieroa huumoria tämän on !?!??!

Joo, hoidot pitäisi aloittaa tämän kevään aikana varmaan. Joulua ennen käytiin lääkärillä tarkastuksessa ja hänen mukaansa molemmilla on kaikki kunnossa, ei siis mitään näkyvää syytä tähän tilanteeseen. lääkäri käski yrittää vielä muutaman kuukauden. Ihan kuin näillä kuukausilla olisi jotain merkitystä...

Huh, tulipa purkausta.

Kyllä minä tämän kestäisin, jos tietäisi että vaikka kahden vuoden päästä olisin Äiti. Mutta mitä jos tämä onkin lopullista?

punapää | 30.01.2010 04:41

Onpas mukava lueskella ja jännätä teidän mukana. Meitä samassa tahdissa meneviä on siis monta. Meilläkin siis toinen IVF aloitetaan helmi-maaliskuussa. Saatiin jo maksusitoomus, mutta ollaan menossa kauan suunnitellulle energiankeräyslomalle etelän lämpöön ennen hoidon aloitusta.

Laitelkaa siis kuulumisia ja toivotaan kaikille okein paljon onnea!!

perässä tullaan!

Nuppu | 30.01.2010 02:04

Rinsu ja sateenkaari: mulla tai meillä on menossa toinen IVF-hoito ja punktio on viikon päästä ma tai ti. Eli paljon piinailua edessä täälläkin. Puregonin pistely alkoi toissapäivänä ja ensi viikolla on kaksi ultraa, että nähdään missä mennään. Kaikkein eniten jännään sitä, että saadaanko aikaiseksi tällä kertaa yhtään kunnollista alkiota. Viimeksi kaikki meni muuten hyvin mutta n. 20 alkiosta yhtään ei ollu kunnollisia, yksi siirrettiin mutta tuloksen tiedätte... Ilmeisesti tämän takia en ole koskaan onnistunu tulemaan tulemaan luomusti raskaaksi kun muuta vikaa ei ole. Lääkäri sanoi, että tällä kertaa yritetän panostaa laatuun eikä määrään mutta siihen laatuun ei oo kauheesti mahdollisuuksia vaikuttaa.
Punktio oli mulle viimeksi täysin kivuton eikä kipulääkityskään tuonut tokkuraista oloa. Pelkään vähän, että onkohan tällä kertaa yhtä hyvä tuuri. Turvotusta mulla oli tosi paljon johtuen muniksien hurjasta määrästä (molemmilla puolilla yht. 40). Lääkäri ehdotti ensin, että oli siirretty kaksi alkioo kerralla mut turvotuksen takia ei voitu.

Tämmöisiä mietteitä tällä kertaa. Paljon tsemppiä kaikille ja erityisesti Rinsulle ja Sateenkaarelle kun melkein samassa tahdissa edetään. :)

Rinsu | 30.01.2010 09:25

Sateenkaari: Joo meillä on punktio maanantaina. Olin eilen kans ultrassa ja tilanne näytti hyvältä. 15 kpl oli ja kaikki oli 16-20mm. Limakalvo oli 10mm. Mua jännittää ihan hirveesti toi punktio, se on ensimmäinen (niin kuin tää ivf:kin). Ja tietysti jännittää sekin et kuinka paljon loppujen lopuks saadaan munasoluja ja kuinka moni hedelmöittyy. Oma lukunsa on tietysti sit vielä se et pitää pari viikkoo piinailla tulosta..Onneks mulla alkaa työharjoittelu ja työpaikalla on niin paljon hommia, et ei varmaan kauheesti ehdi ajatteleen. Tsemppiä sulle ens viikolle =)
Voimia kaikille. Vaikee taival tää on kuljettavaks. Toivottavasti me kaikki vielä saatais se kauan ja hartaasti toivottu lapsi!

IVF lopuillaan

Sateenkaari | 29.01.2010 05:30

Pitkästä aikaa kävin lukemassa tätä palstaa. Tosi paljon surullisia viestejä, voisipa niihin kaikkiin vastata.

Rinsu: Me taidamme olla aika samassa vaiheessa IVF-hoidoissamme. Minulla edessä punktio ensi viikolla (luovutetuilla sukusoluilla myös). Tänään kävin klinikalla ultrassa ja siellä todettiin, että vielä pitää antaa follien kasvaa. Väsymys, kuumat aallot ja ärtyneisyys alkaa olla ohi. Nyt ajatukset kääntyvät ensi viikkoa kohti. Jännittää. Onko tämä vihdoin meidän vuoromme onnistua? Mitä jos tämäkään ei onnistu? Jaksanko? Miten tästä selviää? En jaksa oikeastaan edes ajatella muuta kuin ensi viikkoa ja keskitän voimani siihen.

Voimia kaikille hoidoissa oleville, niihin valmistautuville, niitä harkitseville ja erityisesti teille, jotka olette päättäneet lopettaa ne! Ja voimia myös kaikille teille, jotka ette ole hoidoissa, mutta jotka jaatte tämän lapsettomuuden taakan elämässänne.

Itkenköhän koskaan tätä itkua loppuun?

sannupiu | 27.01.2010 07:47

Huomenta!

Oli ihan pakko alkaa kirjoittamaan vastinetta teille kaikille, jotka jaksatte omasta surustanne huolimatta antaa tukenne! Eksyin muutaman päivän tauon jälkeen näille sivuille, ja mitä huomasinkaan! En ole yksin (valitettavasti)! Tämä aamuni alkoi kyynelillä, jotka vuodatin meidän kaikkien puolesta. Lapsettomuus todellakin on jotain niin hirveätä, että välillä se saa minut voimaan fyysisesti todella pahoin! Itku on oireista pienin.
Katsoin eilen Yleltä dokumentin suomalaisesta parista, jotka lähtivät mukaan Kiina -adoptioon.. Dokumentin naisen suru lapsettomuudensa ympärillä oli niin käsin kosketeltava, että välillä tuntui kuin olisi itseään katsonut.

Olette ajatuksissani! Kiitos kirjoituksistanne! Vaikka en teitä näekään, tiedän teidän olevan olemassa! Valitettavasti...

ps. olemme roikkuneet hoitojonossa julkiselle puolelle syyskuusta -09 lähtien ja EILEN saimme vastaanottoajan lääkärille!111 Siispä ensi viikolla päästän jo suunnittelemaan uusia koettelemuksia.. Jotain konkreettista vihdoinkin!

Rinsu | 26.01.2010 09:02

Ihmiset on kyllä niin ajattelemattomia, että ihan hirvittää. Mä oon saanu kuulla kans tosta, et lakatkaa yrittämästä, ni kyl se sieltä tulee. Joo-o, aika vaikee tulla, kun miehellä ei oo siittiöitä ja itelläkään ei oo kaikki ihan kunnossa (toisessa munatorvessa pientä tukkeumaa). Sais kyllä ihmiset miettiä mitä suustaan päästää. Pahin oli miehen veljen vaimo, joka "lohdutti" mua sanomalla, et mun yks kaveri oli kans lapsettomuushoidoissa ja sai 5 keskenmenoo ja sit ne lopetti yrittämisen ja sai 2 lasta..Teki kyl siinä vaiheessa mieli laukoo totuuksia, mut sain pidettyä suuni kiinni.
Omaa napaa: Nyt oon pistelly 7 päivää ja eka ultra oli tänään. 12 munasolua oli, 10mm oli kymmenen ja kaksi oli 13mm. Synarelan sain ja viikon päästä punktioon, jota odotan kyllä kauhulla..

sadmad | 26.01.2010 06:02

Tuo kaikki mitä kirjoitatte on niin tuttua! Lakatkaa yrittämästä... Voi V kun ne ei tajua, että se on vähän pakko yrittää, jos ainoa mahdollisuus raskautua on hoitojen avulla. Minä sain vuosi sitten elämänin ensimmäisen plussan icsi-hoitojen avulla. Sitä ennen ei yhtään mitään. Jos olisin lakannut yrittämästä, tuota pikkuista ei minulle todennäköisesti olisi tullut. Mutta siinäpä se vaikeus onkin. Milloin lakata yrittämästä. Itse pelkäsin sitä, että jos hoidot lopetan ja minusta olisi sittenkin voinut tulla äiti jos olisin jatkanut hoitoja jne. Se, kun joku olisi silloin sanonut, että onnistunko koskaan vai en. Olisin voinut jotenkin käsitellä asiaa. Koko hoidoissa oleva aika oli niin raskasta. Ja minulla se olo ei helpottanut ennenkuin vasta nyt. Eivät ne muut ihmiset sitä ymmärrä... eivät tule koskaan ymmärtämään! Sitä tunnetta mitä lapsettomuus tuo tullessaan, ei mielestäni voi ymmärtää kukaan muu kuin saman kokeva. Jokainen tietää sen oman rajansa, milloin lopettaa yrittäminen. Minulla silloin oli se raja hyvin lähellä. Mä olin niin yksin sen asian kanssa ja tämä sivusto oli silloin lähes ainut tukeni! Sitä on kyllä pakko ihmetellä mistä noita fraaseja ihmisille tulee. Miten hitossa kaikilla on aina ne samat jutut ja ihmetarinat. Kyllä minullekin tokaistaan, että siitä sitten vaan toista yrittämään. Silloin tajuan, etteivät he oikeasti ymmärrä koko asiaa yhtään. Kun niitä lapsia ei niin vaan kaikille tule. Tämä oli meidän ihmeemme. Ja jos joskus toista salaa toivoisinkin, ei tuska koskaan voisi olla sama kuin lapsettomana. En ymmärrä miten joku voi edes moista väittää. En halua lisätä tuskaanne, vaan sanoa, että surunne on täysin oikeutettu! Minulle se oli aikoinaan suurin kokemani. Mä haluan lähettää voimia ja ison haluksen!!! Tuo taakka mitä kannatte on niin järkyttävän suuri! Toivon niin kovin, että pieni enkelinne löytäisi tiensä kotiin!!!

Sannupiu ja Lakallis

Nipsu | 26.01.2010 02:10

Tekstinne tuntuvat valitettavasti tutuilta...Meillä yritystä takana kuusi vuotta ja hoidot ovat loppuneet reilu vuosi sitten. Pakkasessa kaksi alkiota, jotka pitäisi yrittää siirtää tässä kevään aikana. Minulla ystäväpiirissa ei vielä ole vauvabuumia, mutta lähisuvussa kylläkin. Isosiskolle on syntynyt kolme lasta kolmen vuoden sisällä. Koville on ottanut ja minua on siitä arvosteltukin, että en voi olla kateellinen tai katkera siskolleni hänen lapsistaan. En tietysti voikaan, mutta pahaa tekee kuunnella hänen valitusvirsiään lapsiperheen arjen kamaluudesta...
Kun viimeinenkin hoito epäonnistui ja päätettiin, että neljänteen IVF-hoitoon ei enää lähdetä, tuntui kuin maailmani olisi romahtanut. Ajattelin, että olen 25-vuotias ja jo tässä vaiheessa tiedän, että elämääni ei tule lapsia eli tiedossa on seuraavat n. 40 vuotta töitä, töitä, töitä... Naimisissakin ollaan oltu kohta viisi vuotta ja oma asunto ostettiin reilu pari vuotta sitten, että millekäs alkaisin. Lisäksi tiedostin, että ystäväpiirissa vauva-aika on vasta alkamassa. Tulevaisuus näytti mustalta... Pääsin psykiatrian polille juttelemaan ammatti-ihmisen kanssa ja tällä hetkellä olen pinnan yläpuolella. Hetkittäin koen vauvauutisten yhteydessä sen saman ahdistuksen, mutta nyt olen yrittänyt löytää omaan elämääni sisältöä ja mielekästä tekemistä-minulla kun on sellaiseen aikaa...

Olen miettinyt usein tätä koko yhteiskuntaa-lapsettomuutta on paljon, mutta silti tuntuu, että kaikki ympärillä sikiävät. Lapsettomat ihmiset ovat aivan yhtä tärkeitä kuin lapsellisetkin, olen sen myös itse huomannut, koska minulla on kummi sekä eno, joilla ei ole lapsia. Mielestäni lapsettomuus olisi helpompi taakka kantaa, jos ne joilla on lapsia eivät ajattelisi niin kapeakatseisesti eli tyyliin "et tiedä kiirestä mitään, ellei sinulla ole lapsia".

Hoitojen päätyttyä tunsin, että sukulaiseni odottivat aina minut nähdessään vain yhtä asiaa-joko olen raskaana. Se on kauheata huomata, että on suurennuslasin alla... Rentoutukaa, lopettakaa yrittäminen, se tulee, jos on tullakseen, et voi surra sellaista, mitä ei ole ollutkaan... ja kaikki ihmetarinat vielä päälle. Kyllä noiden lauseiden takia on itketty monet kyyneleet...

Toivon kaikille paljon voimia ja jaksamista.

etsiskelen...

Milka | 26.01.2010 12:30

Hei, onko täällä ketään joka saanut lapsettomuuden syyksi sertoli cell only syndrooman?

Sannupiulle

Lakallis | 25.01.2010 08:16

Kuulostaa omalta tekstiltäni, tosin minulla yritystä takana paljon vähemmän kuin sinulla. Mutta samalta tuntuu jo nyt. Minulle hoetaan samaa; kunhan lopetatte yrittämästä jne. Minä siihen sitten, että mitä ne ovat sitten ne pariskunnat, jotka ovat yrittäneet vuosikausia, heille on varmasti sanottu samoin ja kaikki eivät raskaaksi tule. Aina kun otan ystävieni kanssa puheeksi lapsettomuuteni ja elämäni onnellisimmat viikot (takana km), on heillä joku tarina tuttavan tuttavasta, jolle on käynyt vielä pahemmin ja lapsia on sitten myöhemmin saanut tai ennen keskenmenoja on jo kotona lapsi tai useampia.

Kysyvät, joko olen ok. Miten voisin olla ok? Olisivatko he ok ,jos heidän lapsensa vietäisiin heiltä. Ne muutamat viikot veivät minut pakkasen puolelle. Ja muiden mielestä minun pitäisi olla onnellinen kokemistani raskausviikoista ja että mähän sentään olen tullut raskaaksi. Mitä iloa siitä on? Olen lapseton. MInulla ei ole sitä tärkeintä ja suurinta, josta toiset puhuvat. Lapsettomia tuttuja on vain jo reilusti vanhemmissa naisissa. On heistä lohtua, mutta kaipaisin omanikäisiäni lapsettomia naisia ympärille. Nyt olen eristäytynyt. Kuljen huppu pääässä etten näe ystävieni kasvavia mahoja. Kuulemma helpottaa kun aurinko alkaa paistaa. Ei tällä ole mitään tekemistä auringon tai kaamoksen kanssa. Lapseton on lapseton vaikka olisi kesä ympäri vuoden.

Meinasin pomppia kattoon, kun ystäväni arvosteli tyttärensä päivähoitopaikka : tosi hyvä hoitopaikka, mutta hoitajilla ei itsellään ole lapsia.. Eli siis minäkään en ole riittävän hyvä opettamaan tai huolehtimaan muiden lapsista, koska minulla ei omaa ole. Kuulemma ymmärrän asian paremmin, kunhan saan omia, ymmärrän, kuinka erilaista se on oman lapsen kanssa verrattuna toisten lapsiin. Ja puhuvat, kuinka rankkaa oli opiskella, olla töissä ja samaanaikaan vielä raskaana. Eivät tajua, kuinka rankkaa on olla lapseton, hakea vain uusia töitä samaan aikaan kun toiset odottavat äitiyslomaa ja kiertävät vatsoinensa pikkuputiikeissa.

Minun lapselleni oli kuulemma hyvä, että tuli pois, koska se oli kehityshäiriöinen. Jaaha, paljon lohduttaa. Minulla ei ole enää mitään puhuttavaa heidän kanssaan. Minun opintoni, päiväuneni ja hiihtolenkkini ovat vain tyhjyyden peittoa ilman sitä suurinta sisältöä.

sannupiu | 23.01.2010 02:07

En edes tiedä miksi tulin tänne. Ei tää kuitenkaan mitään auta. Joskus aikoinani, kun eksyin tänne ensimmäistä kertaa, tämän tyyppinen vertaistuki tuntui auttavan... Vaikka silloinkin kaikki tämä oli vain sanahelinää tietsikkani ruudulla. Oikeita ihmisiä sanojen takana, joita ei kuitenkaan voinut nähdä eikä koskettaa. Kuten ei nytkään..

Asun paikkakunnalla, jossa konkreettisia vertaistukiryhmiä ei ole. Kovasti olisi tarve saada istua jonkun sellaiseen viereen, joka tietäisi mitä käyn läpi ilman, että se pitäisi hänelle selvittää...

Olen 33-vuotias nainen, jolla yli 8 vuoden äitiystoive takana. Hoitoja on käyty läpi ilman tulosta. Olen naisvaltaisella alalla. Teen lasten parissa töitä. Seuraan muiden raskauksia läheltä ja kaukaa. Olen alallani "pätevä" siihen saakka, kunnes joku erehtyy kysymään: "onko sinulla omia lapsia"... Kuulen ystävieni ilot ja surut matkalla äitiyteen, ja äitinä ollessa... Joskus kun olen hiljaa nostanut ääntäni siitä, etteivät kaikki ehkä voi saada lasta.. On hiljaisuuden ääni ympärilläni vain voimistunut. Minulle ei ole paikkaa lapsettomana 33-vuotiaana, muttei minulle ole myöskään paikkaa lapsettomuudesta kärsivänä 33-vuotiaana.

Minä, kuten varmaan moni muukin, on kuullut kaikki ne lukuisat selitykset siitä, kuinka tullaan raskaaksi kun vaan heitetään yrittämästä liikoja. HAISTAKAA PASKA! Miten sinä heität yrittämästä sellaista asiaa, joka repii sisintäsi ja riipaisee jokaisella hengenvedolla. Vähättelemättä sitä, mikä pelko ympärilläsi velloo. Pelko siitä, että jonakin päivänä joudut myöntämään itsellesi sen, ettei minusta tule biologista äitiä. Olenhan jo nyt yli-ihminen. Elän epänormaalina naisena normaalissa ympäristössä. Seuraan sivusta..Odotan, että se pieni ja hento ote tarttuisi käteeni ja kuulisin sanat: äiti..

Olin kerran normaali 7 viikon ajan. Pitkän negatiivisen odotuksen jälkeen, se lyhyt positiivinen jakso toi esiin henkilön, jota en ollut nähnyt peilissä pitkään aikaan. Se oli Toivon matka; lyhyt, mutta suuria odotuksia täynnä.

Tulosta odotellessa

yöutu | 23.01.2010 09:56

No vähän paremmin meni sentään toinen hoito. Nyt 12 solusta saatiin 7 hedelmöittyyn, 6 alkioo joista jopa 4 huippulaatusta!! Eli 2 mahdollisuutta vielä pakkasessa, mikä on viime hoitoon verrattuna sekin jo erävoitto. Kahden muun kohtalosta ei oo vielä tietoo.
Punktio oli tällä kertaa kivuliaampi, ilmeisesti puudutus ei tehonnu kunnolla, ja jouduttiin sorkkiin useemman kerran seinämien läpi ja paineleen mahaa että saatiin kerättyä. Näytti varmaan vielä pahemmalta mitä olikaan, kun mieskin pyörty kesken kaiken..!

Nyt sitten vaan kammolla ensviikkoo odotellessa.. onkohan mitään mikä pehmittäs alastuloo jos taas lyödään rähmälleen ja paskaa lentää niskaan? Tuskin. Sitten rysähtää taas korkeelta ja kovaa, eihän sille mitään voi, nenä kohti uusia pettymyksiä ja sitä rataa...

Katkera olin minäkin

asseri | 07.01.2010 04:50

Ajattelin kertoa teille katkerille tovereille miten elämä vei minua.
Ensin faktat pöytään niin ei tarvi enempää lukea jos ei tahro. Kahdeksan vuotta yritimme enemmän ja vähemmän aktiivisesti tulla raskaaksi nyt ainakin vielä raskaana.
Kirjoitin kahdeksan mutta taitaa jo olle enemmänkin takana ei enää jaksa muistaa ihmiset kysyy sitä niin usein niin kahdeksan kuulostaa kivalta sanoa.
Silloin monta vuotta sitten päätettiin mieheni kanssa että nyt loppuu pillerien syönti, että tulee jos on tullakseen. no eipä kuulunut vuosi siinä meni toivoessa ihmettä. Sitten vasta ymmärsin mennä lääkäriin, ettei kaikki ole nyt ihan kunnossa . Tutkittiin ja hutkittiin ei mitään vikaa muuta kuin korvienvälissä ja eikun kotio, korvissa kaiku vaan lääkärin sanat "Raskaaksi voi tulla vaikkei olisikaan kuukautisia" niin niitä ei kuulunu sitten pillerien lopettamisen jälkeen.
Kotona käänsin ja väänsin eihän tässä nyt mitään tolkkua ollu seuraavaksi yksityiselle yhteys, no ei sekään oikeen mitään vikaa löytäny mut pisti sentään kokeisiin ja siellä näky et mulla onkin kilpirauhasen vajaatoimintä ja eikun lääkitystä kehiin. Sitä sitten koetettiin saada seuraavat parivuotta lääkkeitä kohralle jos se vaikka auttais siihen vauvankin tulemiseen. Ja taas yritettiin kotikonstein kun oli lääkkeet kohrallansa ja kuukautisetkin rupes tuleen ees jollainkin tavalla säännöllisesti. Mut ei ihmettä ei minkään laista tuijotin nekatiivisiä testitikkuja toisen perään. Sitten pommi velipoika moottori pyörällä mettään ja teholle ei siinä sitten enää omia vauva haaveita kauheesti mietitty. Kun siitä selvittiin velipoika kävi tarkistuksissa ja murtumat oli kunnossa Mutta kuvissa näkyi kumma varjo ja taas tutkittiin ja sieltä löytyi syöpä taas mentiin Ei siinä paljon omia murheita tullut aatelleeks.
Kun rupes elämä taas voittamaan alkoi tuo oman elämän jatkaminenkin taasen kiinnostamaan ja taas lääkärille (yksityiselle) tutkittiin ja löydettiin, todettiin pcos eli monirakkulaiset munasarjat seuraavaksi mies tutkimuksiin isommitta selvittelyittä ja todettiin siittiö luku heikoksi ei liikkuvia lähes yhtään. Tuloksia kuulemaan ja jatkosta keskustelemaan Ei kuulemma mitään järkeä lähteä yksityisellä yrittämään senverran heikot mahdollisuudet oli eikun kunnalliseen jonoon ettei tarvitsisi niin paljon maksaa Jonossa suurinpiirtein puol vuotta ennen kun pääsi edes keskusteleen lääkärin kans Ja siellä sitten kaikki kokeet enste uusiks ja tulokset yhtä huonot Selvä ei muita vaihto ehtoja kuin lapsettomuus hoidot. Ensin vähän popsin pillereitä tulin todella sairaaksi niistä tehtiin muutama inssi ei tuloksia ei niin mitään Seuraavaksi vähän piikiteltiin hormooneja vatsanahkaan ja taasen pirun paha olla inseminaatioita pari ei mitään.
Jaaha mitäs sitten voiko tästä enää mitään tulla ja taas jonotettiin puol vuotta että päästiin edes keskustelemaan lääkärin kanssa jatkosta Jäljellä oli vielä koeputki hedelmöitys isojen riskien kanssa kun kerran on nuo monirakkulaiset munasarjat.
Ja siihen sitten lähdettiin kun oltiin ensin taas odotettu muutama kuukaus kutsua tampereelle rakkuloita tuli perkeleesti oli siinä ja siinä ettei koko hoitoa keskeytetty sen takia muttei onneksi sentään. Kerättiin talteen punktiossa 18 solua hedelmöitettiin IVF sekä ICSI Hedelmöitty kahdeksan yksi tuorre alkio siirto ja siitä nyt onnellisesti ainakin vielä raskaana vielä on munta viikkoa jäljellä ennen kuin oikeasti sitä uskaltaa edes kunnolla sanoa. Tässä siis koettelemuksia olan takaa vuodatin oikeen kunnolla kaiken sisältäni Paljon on takana itkua, katkeruutta ja pahojasanoja. Mutta näin se elämä vaan vie ihmistä eteen päin. Tästä tuli oikeen romaani mutta kyllä helpotti nuo asiat vaan painaa sydäntä vaikka ne on jo takana.

Hei!

susannajamikko | 07.01.2010 04:18

Meillä hieman erilainen tilanne kun molemmat ilmeisesti terveitä, mutta emme pysty yhdyntään. Nyt se tilanne että pääsemme lapsettomuushoitoihin. Tieto tästä helpotti jo suunnattomasti. Se on kauhea pelko ja tuska kun on vain epätietoa. Onko täällä ketään jotka kärsii samasta?
susannajamikko

punapää | 07.01.2010 08:06

Niinpä niin. Kaikille toisille haluaa kyllä sydämestään hyvää, mutta kyllä siinä on kestämistä että koko ajan kuulee uusia vauvauutisia. Edellisen raskausuutisen jälkeen päätin olla kiduttamatta itseäni ja olemalla menemättä sukujuhliin, jossa isoja mahoja tai vauvoja olisi. Kyllähän sen kaikki sukulaiset jo tässä vaiheessa melkein 4 vuoden jälkeen tietää, että vauvaa kyllä yritetään, mutta mitään ei tapahdu. Kukaan ei uskalla sanoa mitään ääneen, mutta tunnen ne säälivät katseet. Oma mieskään ei aina ymmärrä tätä "kateutta" toisia vauvaperheitä kohtaan. Mielessä pyörii juuri samat kysymykset...miksi me? mitä me ollaan tehty? mikä meidän elämän tarkoitus on, jos me ei saada olla äiti ja isä?

Oli mukava lukea, että täälläkin löytyy vielä meitä "kateellisia", jotka eivät ole vielä iloisia uutisia kuulleet. (kuulostipa se hirveältä, anteeksi!!) Vaikka onkin mukava lukea onnistujista ja plussanneista, se välillä ahdistaa, kun itse ei koskaan saa sitä plussaa näkyviin...

Tainuskalle

meri | 06.01.2010 03:49

Moikka! Kun luin kirjoitustasi, niin tuntui kuin olisin itse ne sinne kirjoittanut. Monesti itsestäkin tuntuu ihan samalta.! Välillä itseä ihan pelottaa oma katkeruus, mutta kaipa se on ihan normaalia että tuntee katkeruuttakin. Minä en ainakaan jaksa aina esittää asioiden olevan hyvin...
Paljon voimia ja jaksamisia Sinulle!!:)

Ei voi kun ihmetellä...

Tainuska | 05.01.2010 10:38

On se kumma juttu, että muut ympärillä sikiää, mutta itse ei saa edes tehdä testiä kun tietää jo tasan vkoa aiemmin kun menkat alkaa. Aina ne tietynlaiset rintakivut alkaa vkoa aiemmin, ja siinä on sitten taas mieli maassa.
Juu juu, eihän se ole minulta pois jos muut saa lapsia.. mutta me ollaan nyt 4 vuoden ajan kummasteltu, että "aha, eipä se tullukkaan niin helposti kuin kuviteltiin".. ja että "ollaanko me just se lapseton pariskunta meijän kaveripiiristä, koska täytyyhän ainakin yksi sellainen epämääräinen pari löytyä".
Ollaan vklna menossa kavereille, ja siellä 4kk ikäinen vauva. Varmasti juu söpö, mutta varmasti väännän taas itkua kotimatkalla. Siis joka päivä miettii että mitä hittoa me ollaan tehty väärin? ollaanko tehty jollekkin jotain pahaa? eikö olla ansaittu lapsia? mistä ihmeestä kiikastaa?
Meillä on tämän kuun lopussa aika lääkärin luo, jossa keskustellaan jatkohoidoista. 3 inssiä eivät ole tuottaneet tulosta, joten siirrytään seuraavaksi koeputkihedelmöitykseen. Kyllä on taas toiveet korkeella, mutta oisko parempi että ei elättelis toivoa.. kukapa tietää.
Facebookissakaan en oikein viitti käydä kun siellä jatkuvasti joku kertoo raskausuutisistaan ja sitten ne äiskät siellä vaihtelee vauva-kuulumisia.
Oho,tässähän meinaa ihan katkeroitua... ;D

Lahjoitetut Sukusolut

tanska08 | 30.12.2009 01:12

Hei kaikille,

en ollut varma mille keskustelupalstalle kannattaisi viesti laittaa - joten laitan nyt molemmille.

Osaisikohan joku auttaa...

Onko kokemuksia miten voisi käyttää tuntemattoman lahjoittajan soluilla aikaansaatuja alkioita? ELi kun laki on muuttunut eikä Suomessa tällaista voi enää käyttää, niin onko kokemuksia että olisitte menneet ulkomaille yms näiden alkioiden kanssa?

Kiitollinen kaikista kommenteista......

punapää | 28.12.2009 12:36

Yhdyn täysin edelliseen. Paska ja epäreilu elämä!

yöutu | 28.12.2009 12:29

Niinhän se on, että mäkin koen menettäneeni jo 9 "lasta" vaikka se voi jonkun mielestä kuulostaa tyhmältä. Siirretyt "kaksoset" ei jaksanu puhtaasta negasta päätellen edes yrittää mitään ja loput 7 rupua lillu maljalla liian kauan eikä mitään huolittu pakkaseen. Harmittaa vieläkin etten käskeny pakastaa niitä jo 2 päiväsinä, niin ois voinu saada edes jonkun heikon mahdollisuuden! Ja sitäkin mietii miten pitkällä jo oisin jos toi eka hoito ois onnistunu,..vaikka ihan turhaa velloo enää.

Pelko on jo nyt perseessä että jos TAAS käy samoin seuraavassakin hoidossa, kun tietää kuinka tyhjä olo sitä voi olla, jos kaikki vaiva ollu täysin turhaa. Ja siihen vielä muutaman kuukauden odottelut päälle kun ei tapahdu taas yhtään mitään. Seuraava yritys varmaan sitten syksyllä.

Joulu on menny lähinnä vihan ja katkeruuden varjossa, sain kuulla että yks etäinen sukulainen joka meni pari kuukautta sitten naimisiin, on tietysti jo paksuna!! Ja tiedän että kyseinen muija teki pari vuotta sitten abortin kun mies ei luvannukaan auttaa lapsen kanssa, ja eros! Ois nyt sekin edes vähän kauemmin joutunu yrittään.. Kyllä taas kerran tuntuu NIIN v*tun väärältä ja helvetin epäreilulta tää paska elämä.... S*TANA!!!

punapää | 28.12.2009 10:41

Kiitos Lara!
Samanlaiset fiilikset omaa kroppaa kohtaan. kaiken pitäis olla ok, musta ei ole löydetty mitään vikaa. Ja sitten kun oma kroppa pettää tällasem niin luonnollisen jutun kohdalla. Se lannistaa ja tekee todella surulliseksi. Lähipiirikin on ollut tosi järkyttyneitä tästä epäonnistumisesta. Onnistumisprosentti näissä on kuitenkin paljon isompi kuin inssissä. Kaikilta on lohdutussanat loppuneet kesken. Ja taitavat tietää, että mitkään sanat ei riitä lohduttamaan tätä loputonta ikävää sitä kaivattua lasta kohtaan.

Kaikki muut saavat vauvoja ihan tosta noin vaan. kaikki, kenen häissä ollaan oltu, ennen ja jälkeen omiemme, ovat jo joko saaneet tai ovat saamassa vauvoja. Me ollaan ne ainoat surkimukset, jotka ei saa mitään aikaan...Kaikki meidän pariutuneet ystävämme saavat vauvoja. No totuushan on, että vauvaa on yritetty jo 3,5 vuotta.

Nyt mietitään seuraavaa hoitoa. Julkinen puoli avautuu toivon mukaan vuoden vaihteen jälkeen, mutta pahoin pelkään että joudumme jonottamaan kauan ennen uuteen hoitojaksoon pääsyä, koska emme julkisella puolella ole vielä IVF tehty. Luulen, että yritämme saada rahaa kasaan, jotta pääsemme yksityiselle tekemään toisen hoidon (pakkaseen kun ei jäänyt yhtään mitään, kaikki kuolivat sulatukseen). Maailma on kaatumaisillaan, en tiedä miten täältä noustaan, jos mikään ei onnistu. Meille perhe on se tärkein juttu...

Punapäälle

Lara | 27.12.2009 04:26

Hei Punapää ja lämmin virtuaalihalaus sinulle!

Uskon, että olet pettynyt ja suruissasi, niin minäkin olisin. Ymmärrän varmaan jotakin tuntemuksistasi, kun oma ensimmäinen IVF/ICSI tuoresiirto, joka alkoi tuplaraskautena päättyi. Ensin tuli rv 5+ toinen alkio spontaanisti ulos - ultrassa näkyi vain tyhjä raskaussäkki sen osalta. Vieressä kuitenkin toinen säkki ja siellä elävä sikiö! Tämäkin ilo päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon rv 10+4. Nyt yritän kasailla itseäni ja jatkaa kohtia PAS:ia, joka tammikuulla. Kun kyllähän se alkio kuitenkin on jo pienen ihmisen alku ja siksi sekin on omanlaisensa menetys :( Voimia sinulle! Jäikö teille mitään pakkaseen ja miten aiot jatkaa hoitoja? Itsellä on jotenkin todella epäonnistunut olo, kun niinkin perustavaa laatua oleva ja luonnollinen asia ei onnistu luomuna ja sitten kun onnistuu hoidoilla, niin sekään ei kestä. Että onko mun keho tosiaan näin surkimus?!?

Lara

punapää | 26.12.2009 12:15

Joulumme päättyi surullisesti. Iloisen jouluaaton juhlinnan jälkeen joulupäivän aamuna testi oli nega. Koko syksyn suuri urakka oli siis ollut turhaa. Kaikki ilo oli poissa, tilalla suuren suuri suru menetetyistä "kaksosista". Millä tämän tyhjiön täyttää?? Joulupäivä siis kului miehen turvallisessa kainalossa lempeitä sanoja korvaani kuiskutellen. Miten pärjäisinkään ilman suurinta rakkauttani.

Parempaa joulua teille kaikille!

tiima | 25.12.2009 08:31

Muistui mieleeni eräs kerta kun testi näytti negatiivista ja sanoin miehelleni ääneen että lapsemme kuoli. Se oli alkio, ei lapsi, mielessäni se oli lapsi. Oliko suruni väärin? Koska alkiosta tulee lapsi jos lasta on toivottu vuosia? Löysin äsken seuraavan runon jonka haluan omistaa jokaiselle alkiolle joka ei kiinnittynyt, ei lähtenyt kasvamaan tai päätyi keskenmenoon:" Kaikki on valmiina valkean enkelin tulla,
ottaa ja viedä umpuni pienoinen,
ettei hän koskaan sydämen murheesta tiedä."
Irja Hiironniemi: Lujinta maailmassa

Iso halaus teille kaikille jotka kamppailette menetettyänne alkion. Aina on toivoa että se vielä onnistuu! Olkaa rohkeita ja sinnikkäitä taistelemaan lapsenne puolesta! Tiedän kokemuksesta että se kannattaa....

Morrigan | 21.12.2009 03:57

Rauhaisaa joulua ja parempaa uutta vuotta meille kaikille!

punapää | 21.12.2009 09:31

Onnea, onnea!!
Toivon mukaan tulen myös perässä. Sen verran on tuota lievää pahaa oloa ollut, että olen aivan kummissani tästä olotilasta. Muutenkin olo on tosi erikoinen, kun joulun alla ei suklaa ja herkut oikein maistu...vaikka yleensä oon hirveä herkkusuu.

asseri

mimmu72 | 20.12.2009 02:58

Voi ihanaa,onnea plussasta=o)

Heips

asseri | 20.12.2009 10:58

Huh epäilin jo kaiken laista noista lugestroneista kun löytyy jos jonkin laista oiretta mut taitaa näemmä kuulua asiaan. Testasin tässä plussan ja olin kauhuissani en olisi voinut uskoa että näin voi käydä. Ekaa kertaa tehtiin IVF ja samalla kertaa myös ICSI ja yksi tuorre siirto alkio ja 7 pakkaseen. Olin jo suunnitellut että ensi vuonna sitten pakkas siirtoon.
Nyt hieman shokissa voiko tämä nyt olla sitä todellista vai onko sisälläni joku muu syy miksi kuukautiset ei ala.

Nuppu | 17.12.2009 07:45

yöutulle: ainakin omasta mielestäni sellaista on piikkikynää oli hyvin iisiä käyttää. Helppo tiestysti sanoa kun mies hoiti piikittämisen melkein kokonaan. Niitten ampullien kanssa meinas palaa käämi ku niitä piti rikkoa ja siirrellä niitä aineita. Tsemppiä sinulle hoitoihisi. Minä pääsen toivottavasti vihdoin tammikuussa toiseen IVF:ään, kun polilla on ollut nyt syksyllä niin paljon asiakkaita että on jouduttu jonottamaan. Tää oli eka kerta kun kävi näin.

punapää

mimmu72 | 17.12.2009 09:59

Heips!mulle ei kans tullu muita oireita kun ekan viikon aikana oksetus,luulin et joku mahatauti tulossa tai et kun en ole syöny kunnolla...(oli +)....ei muuta kun peukut pystyssä täällä ollaan puolestasi!!!!!

luget

punapää | 17.12.2009 09:29

Mä oon käyttäny lugeja nyt 10 päivää annoksella 3 krt 200mg. kapseleistä ei mitään sivuvaikutuksia, käyttö ainoastaan hieman epämukavaa ja seksintappavaa. Ensi viikolla testipäivä. Lievää pahoinvointia on ollu, mutta sitä mulla on joskus muutenkin jos en syö tarpeeksi usein eli yritän kovettaa itteäni olematta ajattelematta sitä "siksi" pahoinvoinniksi. Tuleeko kaikille jotain oireita jos ovat plussanneet eli onko tää oireettomuus huono merkki. Siirrosta on nyt viikko eli ei tietysti vielö kovin kauan. Asia pyörii vaan jatkuvasti mielessä...

Mäkin oon yrittäny päästä vertaistukiryhmään, mutta tällä alueella ei oo vielä tarpeeks osallistujia eli se odottaa lisää porukkaa. Lähtekää siis kaikki rohkeasti mukaan. Juttelin meinan ekaa kertaa kasvotusten työkaverin kanssa, joka tunnusti myös lähtevänsä hoitoihin. Joten oli aika mukava jutella ihmisen kanssa joka tuntee samanlaista tuskaa tavatessaan lapsia ja raskaana olevia.

pihlaja | 16.12.2009 05:01

Täällä on eka inssi takana ja tänään alkoivat menkat. Tiesin jo sunnuntaista asti, että alkavat, selvät on aina oireet.
Uusimmassa Simpukka-lehdessä oli mielenkiintoinen juttu inseminaatioista, mutta oisko siinä ollut pieni virhe, kun kirjoitettiin, että "siittiöistä 15 % pitäisi olla normaaleja, että kannattaa tehdä inseminaatio". Tarkoittaisikohan tuo, että pesun jälkeen normaaleja olisi 15 %? Koska jos normaaleja siittiöitä on > 15 %, silloin on normaali sperma tuon normaaliuden suhteen, ei kai silloin tarvittaisi koko inseminaatiota, jos muu olisi hyvin? Mahdollisimman vaikeasti selitetty, mutta kuitenkin.

Oon yrittänyt kovasti päästä Simpukan vertaistukiryhmään, mutta se asia on kai unohtunut, kun mitään ei ole vähään aikaan kuulunut. Voisin minä itsekin alkaa ryhmää kerätä kohta tässä : ) Olisi todella tarvetta vertaistuelle.

lugeista

yöutu | 15.12.2009 11:19

Mulle ei tullu oikeestaan muuta sivuvaikutusta paitsi normaalia pahempia jomotuksia heti tuoresiirrosta lähtien.. tosin nehän saatto johtua punktiosta tai endostakin. Seuraavan kerran yritän saada litalginia lihasrelaksantiksi. Menkat alkoi lugesteronin läpi pari päivää ennen testiä, tein varmistusnegan ja lopetin lääkityksen siihen.

Napaa; jatkan procrenin lamautusta huomenna synarelalla ja uudenvuoden aattona alotan kahdet piikit, pergoveriksen ja gonalin. Punktio kaavailtu viikolle 3. Piikkikynän käyttö on uus juttu ja se vähän jännittää.. mut eiköhän se oo lopulta helpompaakin kun ampullit :)

kysyttävää

asseri | 15.12.2009 05:40

Hei ensikertaa täällä ja heti hieman kysyttävää.
Minkä laisia kokemuksia lugestrol kapseleista? Onko paljon haitta vaikutuksia entä sitten kun ne lopettaa?

punapää

mimmu72 | 11.12.2009 01:29

Toivon sydämestäni teille maailman parasta joululahjaa!!!Halauksia,pikaliimaa ja plussa tuulia teille!!!!

punapää | 10.12.2009 06:43

Pas oli tällä viikolla. Pakkasessa oli vaikka miten tavaraa ja niistä selvisi sulatuksesta vain nämä kaksi yksilöä, jotka sain mukaani. Oli aika masentavaa kuulla, että kaikki tämän syksyn satsaus, sekä rahallisesti että henkisesti että fyysisesti on tässä yhdessä hetkessä. Jos tämä ei onnistu, koko rumba uudelleen ensi vuonna. Nyt jännitellään pysyvätkö kaksoset matkassa ja saadaanko me maailman paras joululahja.

pihlaja | 09.12.2009 10:19

Heippa!
Mulla on eka inssi nyt takana, oli viime torstaina, ja ei millään jaksais odottaa ens tiistaihin kun menkat alkaa. Siis tai mun mielestä ne alkaa. Ei ole ollut mitään epätavallisia oireita, joten ei mitään odotuksiakaan. Tai kai niitä vähän kuitenkin on, kun ei jaksais oottaa!
Aiemmin syksyllä olin aika masentunut. Tuntui, että olen tarpeeton, minua ei tarvita mihinkään ja olen täydellisen epäonnistunut yksilö. Töitä olen hakenut, en ole päässyt edes haastatteluihin. Välillä vieläkin tunnen, että ei minua mihinkään tarvita, kun en edes töihin pääse. Sitten tunnen syyllisyyttää siitäkin, kun en jaksa hakea ns. avoimesti töitä, eli ilman hakuilmoituksia. Oon oikeasti aika mahdoton. Pahimpina hetkinä oon miettinyt sitä, että työttömyys ja lapsettomuus on pilannu mun koko elämän. Juuri eilen luin eräästä kirjasta, että kun miehillä työ määrittelee koko persoonan, siis palkkatyö, määrittelee naisen sekä palkkatyö että perhe. Entäs jos niistä ei saa kumpaankaan? Huoh-

Opiskelen kuitenkin tällä hetkellä, ihan mielenkiintoista alaa, mutta välillä sekin stressaa liikaa. Nyt, tällä viikolla on kuitenkin ollut ihan hyvä mieliala. Clomitkin taisivat vetää mieltä aika alas. Ensi kierto meillä jää välistä klinikan hoitotauon takia, mutta lääkäri sanoi, että saadaan syödä clomeja jos halutaan ja yrittää itse. Taidan jättää välistä, sen verran tässä kierrossa ahdisti, siis ihan fyysisesti ja myös henkisesti, itkeskelin suunnilleen joka päivä jne...

Siis kaksi inssiä vielä tämän jälkeen. Tammikuussa ja helmikuussa. Niihin ja IVF:ään oon varautunut.

Kaikille kovasti ajatuksia. Laran kirjoitus oli niin koskettava. Haluaisin auttaa, jos voisin.

Hei Morrigan ja Minni!

Tinttarella | 08.12.2009 11:22

Googlettakaapas Cambridgekuuri. Itse olen sillä pudottanut todella nopsaan painoa. (3 vk 6,5 kg) Ja on ollut muuten parit pikkujoulutkin tuossa välissä.
Tuo kuulostaa todella haastavalta, mutta on oikeastaan järjettömän helppoa.

Itselläni alkaa eka IVF tammikuussa ja pitää saada nopsaan painoa pois n. 10 kg. Tahdin voi itse päättää ja olen varma, että paino on pudonnut tuohon mennessä ainakin tuon kympin, joulusta huolimatta.

- Kyllä lähtee! :)

Laralle

Tainuska | 08.12.2009 02:42

En osaa muuta sanoa kuin jaksamisia & haleja!
Itkettää...

Dehydroepiandrosteron

Musti | 06.12.2009 09:00

Hei,
Onko kenellekään määrätty lapsettomuushoidoissa Dehydroepiandrosteron-hormonia? Hormonien käytöstä lapsettomuushoidoissa on käsittääkseni saatu tuloksia jenkeissä, mutta löytyykö kokemuksia Suomesta?

Lääkäri ehdotti taukoa kolmen epäonnistuneen koeputkihedelmöityksen jälkeen. Tauon ajan hän suositteli näiden dhea-hormonien syömistä. Jenkkituloksissa jopa luomuraskauksia hormonihoidon jälkeen... Olen ymmälläni sekä "tauosta" että näistä hormoneista...

täällä taas....

Lara | 06.12.2009 03:15

Hei,

Palailenpa jällleen tännekin uudelleen ja kertailen hieman historiaamme: Eli minä -79, mies -78, yhdessä vuodesta 2000. Lapsitoive kesästä 2007, tutkimuksiin alkusyksystä 2008 yksityiselle. Kaikki niin priimaa kuin olla ja voi eli dg. selittämätön lapsettomuus. Useita kiertoja yhdistelmällä clomhexal + terolut ja luomuokierroissakin kasvatin aina kauniit 2 follia ja limakalvo täydellinen. Näistä hoitokokeiluista tuloksena kaksi biokemiallista raskautta syksyllä 2007 ja tammikuussa 2008.

Jouluna 2008 sairastuin ulkomaan matkalla rajuun munuaistulehdukseen, jonka jäljiltä jäi jatkuva verivirtsaisuus. Erilaisia alavatsan, selän ja lantion seudun kipuja alkoi ilmaantumaaan, ne olivat kovia ja valitin niistä hoitavalle lääkärille. Ei mitään kommentteja. Kirurgi löysi lopulta rakosta endometrioosin, joka selitti verivirtsan ja arviona oli, että endometrioosia vaikka missä ja edessä isot operaatiot. Kirurgin suositus oli, että suoraan IVF, mutta lapsettomuushoitoklinikka sitä mieltä, että endo ei vaikuta tilanteeseen ja että kokeillaan Menopur+Pregnyl+Terolut -yhdistelmällä ovulaation induktiota ja 3 IUI hoitoa. Ensimmäinen IUI tehtiin luomukiertoon, ei tulosta. Toista ei päästy tekemään, koska ovuloin kesken Menopur -pistosten! Ei taaskaan mitään noteeraamista klinikan tahoilta. Aloin olla jo kyllästynyt, mutta suostuin vielä yhteen lääkkeelliseen IUI -hoiton. Nega. Klinikka sitä mieltä, että vielä pitää yksi IUI tehdä, ei mitään IVF -hoitoa.

Tässä vaiheessa klinikan vaihto ja siellä tyly tuomio: suoraan IVF -hoitoon, IUI:t ja vastaavat meilä olleet turhia, täysin ajanhukkaa ja endo pahenemassa. Rakkoendometrioosi poistettiin kesäkuussa 2009 ja heti elokuussa tehtiin IVF/ICSI pitkän kaavan mukaan Synarela+Puregon+Pregnyl+Lugesteron. Oma toive siis oli, että varmuuden vuoksi ICSI puolelle munasoluista. Punktio helppo ja kivuton. Saaliina 11 munasolua, jotka kaikki kypsiä ja näistä 9 hedelmöittiyi jatkoi kehitystään. Ei yhtään ns. topalkiota (klinikan luokitusluokat 1-5). Vaikka kyseessä oli 1. IVF , ehdotti lääkäri 2 alkion siirtoa pahan endon (toinen alkio auttaa tukemaan toisen kiinnittymistä) ja koska tuloksena ei yhtään topluokan alkiota. Pakkaseen 7 alkiota.

Pp 12 hcg olikin huimat 211! Rv 5+0 maailma romahti: vuotoa tuli ja runsaasti, mutta se oli kivutonta. Rv 6+3 kohdusta löytyi kuintenkin kaksi raskaussäkkiä, joista toisesa alkio ja sillä syke! Rv 7+0 sama tilanne. Useammpi ultraus tämänkin jälkeen ja kaikki aina ok. Kunnes rv 10+3 rutiinilääkärikäynnillä ei sydänääniä enää löytynytkään. Vielä paria päivää aikaisemmin syke nähty neuvolassakin. Maailma romahti. Ei mitään oireita keskenemenosta tai ongelmista. Lääkkeelinen tyhjennys tehtiin 30.11, meni pieleen ja yöllä jouduin kaavintaan. Nyt olen ihan rikki ja hajalla. Elämä on ihan mustaa ja olen tosi masentunut. Endo pahenemassa eli jatkaa pitäisi ja kuulemma kiireellä, mutta kun olen niin hajalla. Eniten pelottaa, että rakossa oleva endo aktivoituu - siellä siis muhii halkaisijaltaan 2,5cm kokoinen endopesäke, joka saattaa tehdä elämästä yhtä kidutusta. Edessä tulossa isoja endoleikkauksia, mm rakosta pitäisi poistaa palanen ja olisi kuulemma kiire tulla raskaaksi. Kaikki usko ja toivo on mennyt. Miksi muka seuraava raskaus sujuisi? PAS on pakko tehdä tammikuussa, vaikka en jaksaisi. Sitä odotellessa syön e-pillereitä, koska endo ei saisi riehaantua. Nyt keskenmenosta 5 viikkoa ja eilen tulivat kuukautiset.

Kenelläkään mitään ideoita, miten jaksaa elämässä eteenpäin? Tuntuu, että kaikki kaatuu niskaan. Joulun olen päättänyt perua. Meidän oli tarkoitus kertoa raskaudesta jouluna, jolloin olisi ollut melkein rv 20, mutta nyt istun synkkänä kotona. En jaksaisi työtäni, koska sekin muistuttaa koko ajan omasta tilanteesta niin kipeästi. Ja mielessä pyörii vain yksi kysymys: MIKSI?

terveisin Lara

Morrigan | 04.12.2009 10:26

Minni: Mä voin todella lämpimästi suositella vähähiilihydraattista ruokavaliota painonpudotukseen. Sen lisäksi, että se on helppoa, kun ei tarvitse olla nälässä, niin se on myös todella hyvä ruokavalio pco:sta kärsiville.

Nipistelyt on jatkuneet tänäänkin... no mun tuurilla siellä nyt sitten poukkoilee hedelmöittynyt munasolu luultavasti tukkeutuneessa munanjohtimessa ja seuraavaksi oon leikkauspöydällä kohdun ulkoisen raskauden takia... Että ihan näin suurilla odotuksilla tällä hetkellä :/

Morrigan

Minni | 04.12.2009 01:13

Niin tai siis ihanaa ja ihanaa... Ompahan ainakin joku joka ymmärtää :)

Morrigan

Minni | 04.12.2009 10:32

Sitä samaa kuule mäkin ihmettelin, että irtosko munasolu ollenkaan. Ja just samanlaisia tuntemuksia oli sit myöhemmin, että olisko nyt vasta irtoamassa. Meillä oli vipa inssi...ööö...viime syksynä. Hehe, näin sitä unohtaa kaikki :D Viime kesänä -08 mulla kerta kaikkiaan tuli niin mitta täyteen, että mä irrottelin vimosen päälle koko kesän. Vaihde on vähän jäänyt päälle :D Mutta ihan hyvää on tehnyt!!! On ollut todella ihanaa pitää välivuosi kaikesta, vaikka eihän sitä asiaa mitenkään pysty unohtamaan, ei niin mitenkään!! Ja silti on niin toiveikas joka kuukausi. Tai no ei nyt ihan joka.

Nyt todellakin olisi ensi vuonna tavoitteena pudottaa se paino ja ehkä sitten 2011 päästä ivf. Noh, turha laittaa mitään suurempia tavoitteita itelleen, jotka ressaa enemmän. Painonvartioita ajattelin ihan omin päin käyttää hyväkseni. Niillä oon ennenkin saanut hyvin painoa pois. Oon kaverilta saanut ne pistetaulukot.

Ihanaa, että on toinenkin olemassa saman onkelman kanssa. Ja hei mahtava suoritus, että oot jo saanut paljon painoa pudotettua tähän mennessä, wau ;) Nostan hattua!!!

kiukulla

Morrigan | 03.12.2009 11:40

Moikka Minni

Eipä voi sanoa, että kiva kuulla jonkun olevan samassa veneessä, mutta ymmärtänet ajatuksen... Mä olen pudottanut painoa jo useita kymmeniä kiloja päästäkseni edes näihin hoitoihin julkiselle puolelle. Sain niin hirvittävän kiukun ja kimmokkeen niistä lääkärin epäeettisyys sanoista, että oksat pois. Ja toisaalta päätös siitä, että eilinen inssi oli viimeinen tällä erää, pudotti käsittämättömän suuren taakan harteilta. Mä meinaan vaikka väkisin saada tulevan vuoden aikana ainakin sen 30 kiloa pois ja niin saat Minni sinäkin :) Jonkinlaisen pääkopan järjestäytymisen se vaatii, että pääsee alkuun, joten kannattaa työstää niitä omia ajatuksiaan ja aloittaa kaikinpuolinen itsestään huolenpitäminen. Askel kerrallaan lisää omaa hyvinvointia ja sitten jossain välissä on voimavaroja myös siihen painon pudotukseen.

Viimeinen lääkärikäynti oli todella mukava ja siitä jäi parempi mieli. Lääkäreissä on käsittämättömän paljon eroja... Mä olen miettinyt koko tämän hoitojakson ajan, että mahtaako se munasolu kuitenkaan irrota pregnylistä huolimatta. Nyt ultrattiin samalla kun se inssi tehtiin ja siellä se folli vaan möllötteli isona ja paksuna, vaikka irrotuspiikistä oli jo sen 24h. No mutta mikä merkillisintä niin nyt tänään 48h piikistä alkoi lievät vihlaisut. Mä oon miettinyt, että vaikuttaako se pregnyl tämän painon vuoksi, kun kerran puolet pienemmät ihmiset saa saman satsin. No ehkä se ovulaatio tulee sitten viiveellä... Harmi vaan, että isäntä ei ole juuri nyt käytettävissä, mutta jospa aamulla saisi vielä viimeisteltyä tämän inssin.

Aurinkoisia päiviä harmaaseen arkeen!

Minni | 03.12.2009 08:25

Toiveikas: Onnea, onnea :)

Morrigan: En ole taas hetkeen täällä kirjoitellut. Nyt kohtalotoverin löydettyäni, sain inspiksen. Vuosi sitten lääkäri olis hyväksyny n.15kg painon pudotuksen jonka jälkeen oltais jatkettu ivf:n. Vieläkin enemmän olisi aluksi pitänyt pudottaa, mutta lääkäri totesi etten ikinä tuu saamaan niin paljoa painoa pois. Otti maalaisjärjen käyttöön. Noh, sitä inspistä ei koskaan tullut ja nyt sitä painoa on tämän vuoden aikana tullut kymppi lisää... Ei kiva :( En tiedä mistä sitä inspistä sais...? Masentaa niin jo koko lapsettomuus, että mistä lisä voimavaraa...? Kovasti tsemppiä sulle!!!! Toivottavasti me joku päivä noustaan täältä ja ollaan saatu tiputettu painoa :)

sannupiu | 27.11.2009 03:21

Toiveikas: Voi kuinka ihana uutinen! Onneksi olkoon ja pidetään peukkuja, että tapaatte papusenne!

Morrigan: Olen pahoillani kuulemastasi uutisista. Kuten kirjoititkin niin ei ole se helpoin juttu laihduttaa stressin alaisena... Tsemppiä kuitenkin ja muistetaan, ettei se tarvi kuin sen pienen ihmeen..

Eettisesti arveluttavaa...

Morrigan | 26.11.2009 03:39

sitä tää kuulemma on tämä meidän lapsettomuuden hoito. Viimeinen inssi tehdään ensi viikolla, sitten aion ilmoittaa, että laitamme pillit pussiin ainakin vuodeksi. Mun pitäisi saada yks kevyt 40 kiloa painosta pois jotta voitaisiin edes ajatella ivf-hoitoja. No se ei nyt vaan jostain kumman syystä onnistu tällä stressitasolla ja hormoni määrillä.

toiveikas

mimmu72 | 24.11.2009 05:19

Hirrrrmuisesti onnea ja haleja!!!!

toiveikas | 24.11.2009 03:35

hei! täällä on yks onnellinen. :) raskaustestin tulos näytti plussaa,verikoekin oli todella hyvä.
tsemppiä kaikille odotuksiin!

Kiitos:)

Siru | 23.11.2009 12:07

Mimmu-72 KIITOS näistä tiedoista, et usko kuinka onnelliseksi minut teit:) Olen yittänyt hakea tietoja Pariisin klinikoista tuloksetta jo pidemmän aikaa! Kaikkea hyvää sinulle!

Siru

mimmu72 | 22.11.2009 05:28

Pariisissa on 9 klinikkaa,tietoa löytyy htt://www.fivfrance.com/webfiv/page liste.html
Cochin,Tenon,Bichat,Saint-Vincent ovt julkisia sairaaloita. Yksityinen esim.Bluets,hinnat julkisen mukaan.
Pariisissa on myös Amerikkalainen sairaala joka tekee hoitoja ja puhuvat englantia(kuulemma kalleimmasta päästä)Hoitoihin pääsyn edellytys,naimisissa tai pystyy todistamaan 2-vuoden yhdessäolon(riippuu klinikasta mitä papereita vaativat)vain heteropareille,lääketieteellinen syy(sellaiseksi riittää että on yritetty yli vuos)
Tällaisia tietoja sain yhdeltä ystävältä.

Itse negatiivisuus.

sannupiu | 22.11.2009 09:54

Huomenia!

Kerran eräs tuttava kuullessaan minun kärsivän lapsettomuudesta sanoi minulle "mikäli hän olisi joskus siinä tilanteessa, ettei tulisi raskaaksi niin hän ajattelisi, että joku tuolla ylhäällä yrittää viestittää tällä asialla jotakin", "hän olisi varmaan huono äiti, eikä siksi saisi lapsia..." (!!!!) Tämä on yksi niistä lukuisista kerroista, joissa olen tulkinnut väärin sen mahdollisuuden, että voisin tilanteestani kertoa.. Kylläkin tämä kerta on se kaikkein karsein. Edellisillä kerroilla lausahdustani on seurannut vain syvä hiljaisuus ja vaivautuneisuuden tunne..

Syy miksi kirjoitan tästä on se, että olen pikkuhiljaa alkanut uskoa, että näin sen on pakko olla..

Jonotimme vastaanottoaikaa keskussairaalan polille ja kun sieltä lukuisien kuukausien jälkeen otettiin yhteyttä niin tuloksena oli info siitä, että minulle tehdään kaikki lapsettomuustutkimukset uudelleen ennen kuin varsinaiset hoidot aloitetaan.. Seuraavaksi on edessä sitten munanjohdinten aukiolotutkimus, joka henk.koht kokemukseni mukaan on helvetillinen!
Viimeisimmän lannistumisen koin torstaina, kun tein jälleen kerran ovistestin. Yllättäen se oli positiivinen (viimeksi näyttänyt plussaa viime heinäkuussa)!! Koska olen ihan varmasti ollut itse Hitler edellisessä elämässä, niin paha karma näytti kyntensä jälleen: minulle nousi torstaina korkea kuume ja olen siitä saakka ollut tuskissani sängyn pohjalla.. Se siitä yrittämisestä....

Niin ja edelliset menkat olivat viikon myöhässä. Toive raskaudesta syöksyi sisimpään raketin tavoin, kunnes runsaan vuodon muodossa valui viemäriin. Halleluja!

Ehkäpä se sitten on niin, että joku tuolla ylhäällä yrittää tehdä kaikkensa estääkseen raskaaksitulemiseni sillä perusteella, että minä olisin huono äiti.

Ennen kuin lopetan tämän epätoivon täyttämän kirjoitukseni kommentoin vielä kokemustani vyöhyketerapiasta.

Olen käynyt vyöhyketerapiassa nyt noin 6 kertaa ja pitänyt kokemusta myönteisenä. Skeptisestä luonteestani johtuen en usko ao. kaltaisiin hoitomuotoihin. Kaikesta huolimatta ajattelin koettaa. Vyöhyketerapeuttini kävi tarkasti läpi ruokavalioni, elämäntapani sekä suun- ja hampaiston kunnon... Vitamiinit, joita hän suositteli olivat täysin niitä, joista hän löysi puutteita ruokavaliostani (B12, sinkki, kalsium+D, pehmeät rasvat, monivitamiini). Varsinaiseen lapsettomuuteen hän ei "pillerejä" määrännyt. Itse fyysiset hoidot perustuvat hormonitoiminnan elvyttämiseen ja tavoitteeksi laitettiin kuukautiskierron säännöllistäminen. Tähän tavoitteeseen olemme nähtävästi päässeet, sillä viimeiset kaksi kiertoani ovat olleet säännölliset. Muutoinkin on ollut ihanaa käydä jonkun luona, joka kohtelee sinua inhimillisesti asian tiimoilta sekä antaa toivoa yrittämiseen..

Hmm.. Olikohan se kuume sittenkin liian kova? Ettei vain olis aivot kärventyneet... ;)

Halitukset ja tsemppaukset kaikille niitä tarvitseville!

-sannuP-

Morrigan | 22.11.2009 12:06

Tainuska samassa veneessä seilataan, joskin tässä on taas pikkuhiljaa selviydytty hilloviikosta ja pettymyksestä... Piikitykset menossa taas täyttä häkää ja kolmas inssi edessä viikon päästä. Me meinataan pitää taukoa tossa alkuvuodesta, kun lääkkeet alkaa taas maksaa sen täyden hinnan ja stressikäyrä on muutenkin jo korkealla. Jotenkin on sellanen olo, että tää oli sitten tässä, kiitos ja näkemiin... Ei me mitään lasta saada kuitenkaan, joten parempi ehkä keskittyä koiranpennun hankintaan ja tulevien matkojen suunnitteluun...

Tainuska | 20.11.2009 10:45

Ja taas suuri ja karvas pettymys :/ Menkat alkoi tänään... ois vaan pitänyt malttaa odottaa vkloppuun eikä "tuhlata" testiä jo eilen, mutta kun tätä asiaa vatvoo mielessään niin ei kai omalle luonteelleen mitään mahda. Soitin sitten lekuriin ja kerroin että 3. inssistä tuli myös negatiivinen tulos. Olemme maksusitoumuksella yksityisellä hoidossa, julkisen sektorin taksojen mukaan, joten halvaks nää hoidot on meille tulleet/tulee jatkossakin. Molempiin soitin ja kyllä täytyy sanoo että yksityisellä puolella katsotaan ihmistä ihmisenä jolla on tunteet.. kun taas julkisella... no loput voitte arvatakki.. huh :)
Mutta niinhän se sitten menee että jatkossa aloitetaan ne koeputki-hoidot, ja ne alkaa aikaisintaan tammikuussa 2010. Onneks tässä saa välissä vähän hengähtää, eikä sitä tiedä vaikka se elämä sais alkunsa ihan luomunakin. Toivoahan ei saa menettää.. vai miten ne viisaat sanoo :) Tsemppiä kaikille ja jaksamista, niitä me tarvitaan :)

Tainuska | 19.11.2009 08:59

Kiitoksia tuulahduksista :) Muutama tunti sitten tehtiin eka testi, mikä näyttii negaa - ei ees haamuplussaa. Menkkoja ei edelleenkään kuulu. Kummallista, ja samalla niiiin jänskää :)
Jos menkat eivät ole tehneet tuloaan sunnuntai aamuun mennessä, niin tehdään toinen testi. Sitä odotellessa ;)

Lapsettomuushoitoon Pariisissa?

Siru | 19.11.2009 11:43

Hei!
Olisiko kenelläkään kokemusta lapsettomuushoidoista Pariisissa, suositeltavaa klinikkaa? Kiitos!

mimmu72 | 18.11.2009 04:40

Tainuska,sinulla jännät ajat,täältä pallllljon ++++tuulahduksia!!!

Vyöhyketerapiasta

tuulikki | 18.11.2009 02:50

Olen seurannut tätä palstaa jo pidemmän aikaa, ja muutamat myönteiset kokemuksenne vyöhyketerapiasta sai minut hakeutumaan sinne hoitoon. Kokeilemme ensiksi tätä reittiä. Näin, vaikka ikää minulla on jo yli 30, ja lääkäri sanoi, ettei aikaa juuri ole hukattavaksi. Mitään syytä lapsettomuuteemme ei ole löydetty.

Lapsitoive on elänyt mielessä jo vuosia, ja lapsettomuuden aiheuttamat tunteet vaihdelleet syvästä kaipuusta, tuskastakin, tyytymiseen. Ja aina uuteen toivoon!

Vyöhyketerapeuttini antoi ohjeeksi syödä rasvahappoja, kalaoljyä ja purasruohoöljyä (Glandin 25), ja lisäksi kalkkia ja magnesiumia. Onko teidän muiden vyöhyketerapeutit, tai hoitavat lääkärit tai muut ehdottaneet ravintolisien käyttöä? Tai millaisia kokemuksia tai tietoja teillä on niistä? Erityisesti minua kiinnostaa tuo Glandin 25, koska siitä on kirjoitettu muilla palstoilla. Jotkut sanovat sen auttavan raskautumista ja toiset taas varoittelevat sen käytöstä.

Tainuska | 18.11.2009 02:00

No niin, nyt on sitten jännät paikat täälläkin.. kierto yleensä 28pv - 31pv. Nyt menossa kiertopäivä 29, ja menkkoja ei kuulu eikä näy. 3. inssi oli 3.11. Emme uskalla vielä tehdä raskaustestiä kun veikkaan, että kuitenkin joudumme pettymään. Kyllä sen kuulemma vois jo tehdä, mutta mä haluan odottaa ainakin perjantaihin. Apuuva!

Odotusta...

punapää | 13.11.2009 09:24

Voimia Mettäläinen. Meillä myös eka IVF takana, pakkaseen saatiin 5 satsia hedelmöittyneitä soluja. Mun kroppa ei antanut tehdä tuoresiirtoa ja odotettiin seuraavaa kiertoa. No ovulaatiota ei tietenkään löytyny ja sama kierto edelleen menossa, tänään jo kp 33 (noemaali kierto 29pv) eli tuskastuttaa, itkettää ja vaikka mitä. Oma kroppa petti täysin. Aina tähän kiertoon saakka oon ollu aika säännöllinen ja ovis on löytyny joka kerta. Ja nyt kun kaikki muu olis valmiina, niin siirtoa ei voida tehdä, kun pitäis saada kierto kohilleen...

negaa

Mettäläinen | 13.11.2009 01:18

Pakko tulla purkamaan. Ekassa IVF-hoidossa saatiin 13 munasolua, 6 hedelmöittyi ja jakautui, vain 2 siirtokelpoista, jotka siirrettiin myös kyytiin. Tänään tuloksena puhdas negatiivinen. Taas siis uusi hoito alusta asti. Ensi kerralla kokeillaan ICSI hoitoa. Koko syksy on mennyt tähän lääkärissä ravaamiseen, jonottamiseen, odottamiseen ja pistelyyn. Nyt olen tyhjä. Joulu suurien vatsojen keskellä odottaa...

huomista odotellessa

Morrigan | 12.11.2009 12:05

Verna: Kaverilla ei kuulunut kahteen viikkoon niitä sydänääniä vaikka olis jo pitänyt ja nyt on muutaman kuukauden ikäinen potra poika kotona.

Inssistä on nyt 15vrk ja jos huomenna ei ala menkat niin ehkä uskaltaudun tekemään testin... ahdistaa jo valmiiksi, kun jotenkin ne toiveet taas on päässeet nostamaan päätään. Tällä kertaa lugejen aiheuttamat oireet kuten rintojen arkuus on lähes loistanut poissaolollaan, kunnes tänään sekin on saapunut mukaan kuvioihin. Aikaisemmasta poiketen tässä on muutaman päivän viluttanut kauheasti(toki tässä on lievähköä flunssan alkua meneillään, mutta ei mitään kuumeeseen viittaavaa), tässä vaiheessa olen aikaisemmin jo aavistanut menkkojen alun kohdun lievistä rypistelyistä, mutta nyt on ollut aamuyöstä saakka kummallakin puolella pieniä nipistelyjä, kuin ovulaatio tuntemuksia. Argh! hulluksihan tässä tulee ja vielä tää hemmetin sikanuha, mikä on rantautunut nyt meille töihin... Enkä mä oo halunnu ottaa rokotetta, kun tää raskautumistilanne on epäselvä koko ajan.

verna

mimmu72 | 10.11.2009 10:57

Hei!Mulla tällainen kokemus,hcg kovissa lukemissa ja mitään ei kohdussa näkynyt,oli sitten kiinnittynyt munajohtimen tynkään(kun oli sellainen jäänyt johtimien pois leikkamisen jälkeen) ei siinä tehty minun osalta muuta kun sairaalassa antoivat jonkun piikin (solusalpaajaa?) joka pysäytti kasvamisen ja sitten seurattiin verikokein hcg laskua:(Tämä siis ivf hoidon yhteydessä.Ja tietysti laparoskopialla poistettiin se tynkä ensin.

verna | 09.11.2009 07:14

Yritin päivällä keventää sydäntäni tänne,mutta koneeni teki tenän ja viesti lähti kuitenkin kesken eräisenä, joten jatkoa sille. Siis nyt kolmannen ivf hoidon jälkeen olo on sekava tuloksena oli plussaa, mutta sikiötä ei löydy. Veriarvot ovat vieläkin ylhäällä, joten seuranta jatkuu. En tiedä mistä saisi voimia lisää toiveena kaikista pettymyksistä huolimatta on se oma lapsi. Pakasteessa olisi neljä alkiota odottamassa kun elimistö on valmis ottamaan vastaan. Lääkäri puhui viimeksi että voisivat tutkia kromosomit molemmilta, jos siellä on häikkää. Tuntuu tällä hetkellä että olen ainoa ihminen mailmassa joka tulee raskaaksi mutta sikiötä ei ole. Vaikka on teitä varmasti muitakin. Olemme asiasta olleet tuttaville avoimia ja kerrottu kaikista vaiheista, mutta nyt tuntuu että kukaan ei uskalla jutella mulle mieheltä vain kyselevät. Tänne kirjottaminen on just omien tuntojen purkamista. Onko kellään vastaavia kokemuksia olisi kiva kuulla.

odotellaan..

toiveikas | 09.11.2009 04:22

kaikki tapahtuu kyllä meidän osalta niin nopeaa,et ihan pelottaa et millon se toppi asioihin tulee. Saimme 5 alkiota josta 3 hedelmöityi,2 todella hyvä laatuisia yksi heikompi.yksi nyt sit siirrettiin ja kaksi meni pakkaseen. siirto meni kyllä todella hyvin,limakalvo oli 7mm lisättiin lääkitystä sen osalle. nyt sit vain odotellaan parisen viikkoa verikokeisiin menoa. :))

verna | 09.11.2009 03:38

Olen täältä taustalta seuraillu keskustelua ja nyt päätin itse keventää sydäntä. Lapsettomuutta takana monta vuotta pillerit jätin pois jo vuonna 2001 lapsi ei ollut silloin ihan aktiivisesti mielessä, mutta jos olisi tullut olisi ollut toivottu. Hoitoihin lähdettiin miehen kanssa 2007 kun ei tulosta ollut tullut. Syytä ei ole löytynyt selittämätön lapsettomuus oli diagnoosi. Hoidot alkoi 2008 alusta kaksi inssiä luonnoliseslla kierolla ei tulosta. Kolmanteen olisi päästy kun olimme ivf jonossa ja se olisi siirtynyt puolella vuodella jos olis inssi viellä kolmannen kerran tehty. 2008 syksyllä eka ivf tuloksena 4 alkiota 1 tuoresiirolla ja 3 pakkaseen. Tuloksena negaa. Pakastealkio siirtoon ei päästy kun eivät kestäneet sulatusta, joten uudelleen ivf jonoon. Keväällä 2009 uusi ivf tuloksena 2 alkiota jotka molemmat laitettiin kyytiin ja tuloksena oli positiivinen tulos. Siinä vaiheessa tuntu ettei nahoissaan pysy yritystä monta vuotta takana ja vihdoinkin raskaustesti näytti +. Iloa ei jatkunut raskaus keskeytyin viikolla 6, pettymys oli suuri mietittiin lähdetäänkö heti uudelleen ivf jonoon päätettiin että lähdetään kun taas on puoli vuotta jonotettava. Nyt syksyllä hoidot alkoi tuloksena 6 alkiota , josta 2 siirettiin loput pakkaseen. tunnelmat oli siirron jälkeen pelon sekaisen onnelliset viikko siiron jälkeen alkoi taas pahoinvointi joten aavistelin että testi näyttää +, mutta en uskaltanut iloita viellä. Viikolla 7 oli ensimmäinen ultra jännitti ihan kauheasti. Ultraan kun mentiin niin oma lääkäri ei ollutkaan paikalla, vaan joku joka ei tainut olla lapsettomuus puolen lääkäri ainakin itselle jäi huonot muistot ultrassa ei löytynyt mitään sikiöön viittavaa käski verikokeisiin ja antoi viikon päähän uuden ajan. Hcg oli ylhäällä mutta ei tarpeeksi soitto omille hoitajille selvensi että epäilevät kohdunulkoista raskautta.

Liian kauan

Tainuska | 09.11.2009 12:56

Heippa! Olen lukenut näitä sivuja jo jonkin aikaa, ja nyt vasta itse "avaudun".
Me olemme 33v ja 39v lapseton pariskunta. Lapsista haaveilleet jo 4 vuoden ajan.
Takana nyt 3 inssiä, viimeisen tulosta odotellaan :)

Pihlaja

BellaMaria | 08.11.2009 02:14

Hienoa, että sinulle vastattiin ja pääset tapaamisiin mukaan. Hyvää loppuvuoden jatkoa sinulle ja muillekkin!

pihlaja | 08.11.2009 10:34

Bella-Maria: Laitoin jo jonkun aikaa sitten järjestösihteerillekin viestiä, ja nyt pari päivää sitten minulle vastattiin. Toivottavasti nyt saadaan ryhmä kokoon, se vaikutti pieneltä, mutta toisaalta pienessä ryhmässä jokainen saa suunvuoroa ja ehkä voi paremmin jakaa kokemuksia. Nyt vaan oottelen sitten, että päästään ekaan tapaamiseen!

Pihlajalle

BellaMaria | 07.11.2009 10:39

Onko siitä pitkäkin aika kun olet mailia laittanut? Kokeile laittaa toisen kerran. Meidän Porin ryhmän s-postissa nimittäin oli jokin aika sitten jotain ongelmaa että kaikki viestit ei tullut jostain syystä perille. tai jollei sulle kukaan vastaa sieltä s-postista niin laita vaikka viestiä järjestösihteerille ja kysele asiaa että miksei ei mitään vastata. Toivottavasti saat pian vastauksen:)

yöutu | 07.11.2009 12:53

Olen kirjotellu monilla muillakin palstoilla ja vielä useampia seuraan tiiviisti tasutalla.

Tiedän että mulla tulee hirveet paineet enshoitoon tammikuulle, kun sitten laskettu aika osuis niin kivasti omien synttäreiden tienoille.. kun pystyis oleen edes ajattelematta sitä. En kuitenkaan uskalla enää odottaa läheskään niin paljoa että vihdoin jotain tapahtuu ja asia etenee, sillein kun ekalta hoidolta kuvitteli. Itseasisassa en oikein jaksa innostua ollenkaan, tuntuu jo etukäteen että ihan turhaa tää kai taas on, ekassa hoidossa kun kävi miten kävi niin enin usko meni siinä jo näihinkin :(

pihlaja | 06.11.2009 08:13

Kiitos Bella-Marialle vastauksesta. Menisin kyllä ryhmään, jos sieltä jotain minulla vastattaisiin. No, jospa pian vastaavat.
Eipä tänne ihmeempiä. Tulee kyllä luettua tämä palsta, mutta harvemmin tulee mitään kirjoiteltua. Menkkoja tässä oottelen, että päästään ekaan hoitoon. Välillä on huonompia päiviä ja välillä parempia. Vaikka näin alussa ollaan, niin ihan riittävästi mielialat heittelee. Pelottaakin ajatella, millainen ensi vuosi tulee olemaan.
Kaikille negan testanneille ja muutenkin tsemppiä. Vaikea kuvitella sitä tunnetta, kun IVF:kään ei onnistu.

Sanelma75 | 06.11.2009 04:16

Heippa,

en ole aikoihin tällä sivustolla käynyt. Minulla myös eka IVF takana ja tulos miinusta. Aivan uskomattoman raskas olo. Ajattelin silloin, että kuinka mukavaa olisi saada positiivinen tulos isänpäiväviikolla.

Kertokaa joku mistä olette löytäneet tukea tämän sivuston lisäksi. Minä olet ainut kaveripiirini lapseton. Ja nyt ahdistaa todella. En edes halua kertoa tästä ystävilleni. Siitä porukasta eka lapsi on syntynyt monelle noin kaksvitosena ja siihen ei ole montaa peiton heiluttelukertaa tarvittu. En sitten päässyt äidiksi vielä 34 vuotiaanakaan... Tuskin ikinä.

Lapseton siis=(

cristina_s | 06.11.2009 02:56

Ensimmäinen IVF hoito takana ja tänään tuli vastaus negatiivinen. Jälleen kerran tuntuu, että elämä on niin epäreilua=)

Morrigan | 06.11.2009 01:01

Sannupiu: toivon mukaan kuulet kuukautisistasi vasta joskus vuoden päästä seuraavan kerran!!

On tämä... sitä vaan toivoisi, että päivät menisi äkkiä ja tulisi jotain selvyyttä asiaan ja voisi elää sen vähän helpomman kaksi viikkoisen... Mulle on nykyään ne piikittämiset ja clomit ihan yhtä juhlaa, kun tiedän, että vihdoin mun kroppa reagoi ja se munasolu saadaan kasvamaan sillä samalla satsilla päivälleen niin kuin pitäisikin. Ainoana pienenä stressin aiheuttajana on se, että toimiiko pregnyl ja ovuloinko ihan varmasti... Mulla kun tosiaan on tätä painoa kahden naisen edestä niin, jotenkin mietityttää, että voiko se yksi piikki toimia, mikä annetaan puolet pienemmillekin naisille. Olen tosin huoleni asiasta ilmaissut, mutta lääkäri ei osannut ottaa kantaa vaan totesi ehkä riittämättömyyden olevan mahdollista..

Nyt sitten kaiken lisäksi mua on alkanut jännittää tulevat inssit, koska täällä turussa on melkein eri lääkäri suurin piirtein joka kerta. Lääkäreitä on ymmärtääkseni 3 ja yksi heistä on mies ja hän on ehdottomasti minun suosikki. Kaikki hoituu todella nopeasti ja kivuttomasti hankalassa asennossa olevan munasarjan ultraamisesta kohdunkaulan etsimiseen. Mä en voi käsittää miten viime inssissä tämä toinen naisista sai operaation tuntumaan niin vastenmieliseltä ja jopa kivuliaalta. Mun tuurilla pääsen hänen käsittelyyn seuraavallakin kerralla...

En mä kyllä oikeen tiedä helpottaako vai ahdistaako mua se, että nämä meidän hoidot loppuu mitä suuremmalla todennäköisyydellä näihin insseihin... Tämän painon takia munasolujen punkteeraaminen on ilmeisesti kovin riskaapelia eikä ole varmuutta lähteekö tyksi siihen leikkiin. Sama homma oli Ava-klinikalla, joten melkein voi heittää hyvästit sille mahdollisuudelle. Mä en kyllä oikeen ymmärtänyt vieläkään, että mikä mun läskeissä siitä operaatiosta tekee vaarallisemman vaikka lääkäri siitä luennoikin tuossa vähän aikaa sitten. Pääasiallinen syy on siis huono näkyvyys, kun suolet ja muut on siinä matkalla edessä... mutta eikös kaikilla!? 5 vuotta on kuitenkin pitkä aika tehdä yhtä lasta, joten voi se sitten olla helpotuskin, kun hommat on oikeasti loppu. vaikka ei ole, kyllä mä sen tiedän...

Krisse

cristina_s | 04.11.2009 07:23

Hei! Olen uusi käyttäjä näillä sivustoilla..=).Oli pakko kirjoittaa tänne tänään, kun takana on ensimmäinen IVF hoito ja raskaustestiin tulisi mennä perjaintaina. Tein tänään kuitenkin ahdistuksen ja uteliaisuuden vuoksi kaksi raskaustestiä ja molemmat olivat negatiivisiä =((. On ollut tänään lohduttavaalukea, että ei onneksi ole tämän tämän jutun kanssa yksin. Vertaistuki on ollut suurta, kun lukee muiden kokemuksia.

sitä itseään

sannupiu | 04.11.2009 05:44

Morrigan: Ihan kuin olisin oman pääni sisällöstä lukenut... Toivon, että saat kokea oman ihmeesi pian! Suuri hali sinulle.

Jos yhtään lohduttaa, niin jännitystä (ja pelkoa) on täälläkin. Nyt jostain syystä menkat ovat myöhässä jo kolmatta päivää... Emme siis ole tällä hetkellä hoidossa, vaan odotetaan ensi vuotta ja hoitojen alkua.. Kohdallani hoitoja on tehty aikaisemminkin, mutta tuloksetta.

Minusta on niiiiiiiin samperin veemäistä tämä toiveen ja pelon sekaisten tunteiden kanssa painiminen. Ja tuo ikuinen odottelu!!!! Vessaan ei haluta mennä, koska pelkää vuodon alkaneen. Entäpä nämä minuutit ja tunnit, jotka tuntuvat ikuisilta! Uskois, että pää menee vähemmästäkin sekaisin.. Alamäki, ylämäki, sitten tasaisen tappava suora ja taas mennään alamäkeen niin, että heikompaa hirvittäs!! Silti sitä vaan kait järjissään pysytään ja elämä jatkuu.. Itselläni on pettymysten sietäminen mennyt jo aikaa sitten siihen pisteeseen, että olo on vaan turta mitä tulee raskausajatuksiin. Ei jaksaisi enää yhtään surua, pettymystä ja itsensä kasaamista.

Myöhästyneet menkat ovat saaneet toiveet heräämään sen verran rajulla voimalla, että täältä tullaan alas ja rytinällä.


-sannupiu-

Pihalla

hillevi79 | 04.11.2009 01:12

Olen viimepäivät kulkenut sumussa, tieto, etten ovuloi ja vanha tieto endomedrioosista kuulostaa aika lohduttomalta, olen nyt jonossa, mutta jono on kuulemma yli puolenvuoden mittainen, hento sihteeri ääni niin minulle valaisi puhelimessa, aika outoa, mä saan kirjeen, et ovuloi, odottele kotona puoli vuotta sitten ehkä saata ajan jonnekkin. Tässä ei ole kuin yksi iso kysymysmerrki,nimittäin minä. Sen mä nyt ymmärrän, että lasta tässä ei pitkän odottamisen jälkeen vielä ole tulossa, eikös nyt ensin pitäis ovuloida.What??

viikko vielä..

Morrigan | 03.11.2009 12:16

Oon monasti miettinyt, että kannattaako lukea täällä muiden ajatuksia ja tuskaa samasta asiasta minkä kanssa itse paini... niin tai näin niin luen kuitenkin, välillä itku silmässä ja välillä taas ihmetellen. En tiedä onko oma selviytymiskeinoni kovinkin poikkeava, mutta minä kerron asiasta ja meidän tilanteesta lähestulkoon aina ja kaikille. Mitä useampi tietää sen parempi eikä tarvitse kärsiä kiusallisista tilanteista. Toisaalta mietin, että olenko niin jumissa omien ajatusteni kanssa, ettei edes raskausuutiset lähipiirissä hetkauta suuntaan tai toiseen. Ehkä se on sitä, sillä vaikka kuinka mietin niin viikonloppuna selvinnyt veljen vaimon raskaus ei ilostuta eikä surustuta...

Toinen inssi on takana ja viikon päästä voi alkaa odottaa kuukautisia. Viime kierrolla päätin jo, etten tee raskaustestiä vaan odotan vuodon alkua. Lugejen takia kierto pitkittyy sen verran, että se testauspäivä osuisi juuri pahimpaan pms päivään. Onneksi sen helvetin voi välttää ja maan kaatava pettymys on vain pettymys. Jotenkin tuntuu siltä, että sitä menettää lapsensa joka kuukausi vaikka mitään lasta ei ole ikinä ollutkaan.

Yöutu, Esperanza ja muut

pinja | 01.11.2009 09:52

Onpa palstalla ollut taas koskettavia juttuja. Tunnistan omat fiilikseni niin vuosien takaa kuin tänäkin päivänä. Yöutu, mulla on myös yksi lapsi, nyt 5 v. tyttö, joka lähti aikoinaan toisesta inssistä, ja tuntuu nyt todellakin olleen jonkinlainen luonnonoikku tai onnenkantamoinen, kun olemme toista yrittäneet jo 3,5 v. ja tehty on 5 inssiä ja 6 täyttä kierrosta IVFää, eikä raskaus ole alkanut. Mulla ei ole mitään häikkää hormoneissa, ei ole endometrioosia, aina on saatu 2 alkiota siirtoon, mutta raskaus vaan ei ala. Nyt on tosin ikää jo 41 v. joten muuta syytä tuskin tarvitaan...

Muistan tosi hyvin nuo Esperanzan tunnelmat 6-7 vuoden takaa, kun olimme yrittäneet lasta vuoden ja mentiin ekoihin tutkimuksiin. En kerta kaikkiaan voinut käsittää, että me ollaan nyt tässä tilanteessa. Mulla oli lapsettomuutta ystäväpiirissä, ja olin nähnyt miten valtavaa tuskaa lapsettomuus aiheuttaa, joten en voinut uskoa todeksi että nyt olen itse samassa liemessä.. Tosin ystävien kokemukset oli siinä mielessä rohkaisevia, että he olivat saaneet lapsia IVFllä.

Yritin aina ajatella, jos kuulin jonkun olevan raskaana tai saaneen vauvan, että se ei ole pois minulta, koska hänen lapsensa ja se että minä en voi saada lasta, ovat kaksi aivan eri asiaa. Se että joku saa vauvan ei tavallaan "ollut vaihdokas" sille että minä en saanut. Tämä auttoikin alkuun, mutta nyt kun toista on yritetty näin kauan, en mahda sille mitään että vihaan kaikkia joilla on enemmän kuin yksi lapsi. Muistan miten työpaikalla palavereissa en voinut edes puhua sellaisen kanssa jolla tiesin olevan enemmän kuin yksi lapsi...sairasta eikö totta mutta asia vaan on niin kipeä.. Kun TV:ssä haastateltiin neljän lapsen äitiä, katkeruus ja myrkky kumpusivat pintaan jostain niin syvältä sielusta...

Me lapsettomuuden kanssa elävät joudumme todella kestämään paljon, kun emme edes koskaan pysty ennakoimaan milloin se märkä rätti tulee naamalle, kun joku idiootti kyselee millos teille lapsia tulee/milloin teille se toinen tulee, tai kun joku kertoo olevansa raskaana, ja tiedät että niinpä se taas näköjään nappasi noilla puoli vuotta esikoisen syntymän jälkeen tai ahaa laskettu aika on tasan 9 kk häistä..., niin kylläpä on pakko vetäytyä itsekseen itkemään ja kasaamaan murentunutta itseään kokoon.

Mutta eristäytyminen ja kotiin jääminen ovat meille selkeitä suojautumiskeinoja, joten jos siltä tuntuu niin sitten eristäydytään.. En itsekään ole enää puhunut ekasta IVF:stä raskaaksi tulleille ystävilleni tästä että olemme yrittäneet edelleen, ja kuuden kierros menossa. En enää jaksa selittää jatkuvia epäonnistumisia, itseään täytyy suojella. Sitä paitsi kommentit olivat vielä 3-4 kierroksilla sitä "jatkatte vaan kyllä se siitä nappaa", kun itse jo tiedät aika varmasti että ei muuten nappaa, ja olet alkanut jo tehdä surutyötä sen hyväksymiseksi että lasta ei enää tule. Toisten ymmärtämättömiä kommentteja ei vaan jaksa enää sulatella, eikä varsinkaan keksiä niihin mitään kommentoitavaa.

Mutta meillä on vielä 3 alkiota pakkasessa, ja ne siirretään marraskuussa. Sitten tämä homma loppuu. On oikeastaan tosi helpottavaa, kun on asettanut itselleen rajan että tämän jälkeen en enää jatka, niin jotenkin surutyön tekeminenkin on helpompaa. Olen käynyt nyt yhden kerran vyöhyketerapiassa ja menen vielä toisen kerran ennen alkion siirtoa, kun jotkut täällä kirjoittivat että siitä oli heille ollut apua. Pientä varovaista toivoa pidän siis vielä yllä, pitäkää tekin, kaikki kohtalotoverini!!

Uutena

yöutu | 31.10.2009 09:26

Hei,
kirjauduin juuri, jonkin aikaa olen seuraillut taustalta. Ainakin pari tuttua nimimerkkiä täällä näkyy muilta palstoilta. Ehkä mutkin joku tunnistaa muualta.. :) Kuulostaa kyllä valitettavan tutulta noi kotiin erakoitumiset ja raskaanaolevista tai yrittävistä kavereista etääntymiset.. se on vaan pakko säästellä omaa psyykee ja jaksamista. Mulla se syvin masennus oli joskus 1-1,5 vuoden yrityksen aikoihin, kun todellakin joutu sinne tutkimuksiin ja ymmärsi viimestään että mitään luomuihmeitä on melko turhaa enää toivoo ja todella vaikeeks on menossa. Nykyään, vaikkei mihinkään olla vieläkään edetty, siihen on jotenkin turtunu ja kovettanu kuorensa, vaikka aina edelleenhän ne helppojen raskauksien uutiset ja pallomahat kirvelee...sen vaan yrittää unohtaa mielestään mahdollisimman nopeesti. Ja jollain tavoin kai helpottaa sekin ettei tavallisilta kierroilta enää odotakaan mitään.

Mulla on nuoruuden suhteesta saatu ihmelapsi, joten en tiedä kuulunko edes tänne vai mihin. Mulla on siis siitä edellisestä ja ainoasta raskaudesta pitkälti yli 10 vuotta, ja nykysin sekin tuntuu aivan käsittämättömältä että joutuu muistutteleen itteensä että oon joskus jopa tullu raskaaks ja kokenu sen läpi!
Siks jotenkin arastelisin lähtee mukaan esim. tukiryhmiin, kun tuntuu jotenkin suorastaan "synniltä" valitella tilaansa, kun joillain muilla ei ole ensimmäistäkään lasta. En tiedä onko täällä ketään jolla ois samantyyppinen tilanne, kun monilla sekundaareilla on kai melko pieniä lapsia, enkä siks oikein tunne sinnekään kuuluvani.

Taustasyynä ja ainoana selityksenä on endometrioosi, mutta se onkin sitten kai melko paha kun nytkin oon lamautuskuurilla. Leikkauksessa olin keväällä ja siinä poistettiin kysta munasarjasta. Viime ultrassa kuitenkin näkyi taas jotain ylimäärästä siinä samassa munasarjassa.. sitäkin kai tässä hoitoo odotellessa yritetään kuivattaa. Johtimet oli pari vuotta sitten ekassa tutkimuksessa hienosti auki, mutta laparoskopiassa niihin ei enää menny nesteet :(

Kirjottelen tarkemmin vielä tonne käyttäjätietoihin mitä kaikkee 3,5 vuoden tuskien tielle sisältyy.. hoitojen alotus viipyi näin (liian?) kauan monista syistä, erottukin on pari kertaa ja nyt ollaan jonkinlaisessa etäsuhteessa oltu pari vuotta. Tää vuosi on ollu lähinnä jonotusta, ensin leikkaukseen, sitten hoitoon ja taas hoitoon..

Odottelen siis nyt toista ivf-hoitoa, joka näillä näkymin tammikuussa. Eka oli elokuussa, jossa kaikki meni muuten hyvin (soluja hyvä määrä, suurin osa hedelmöitty) mutta alkioiden laatu osottautu niin surkeeks että mitään ei saatu pakkaseen :( ja en tiedä menikö se kuitenkaan niin hyvin kun ei kerta tulosta tullu vaikka kaks siirrettiin.. lähinnä kammolla odotan toista hoitoo, mitä jos käy vielä huonommin, ettei pääse edes tuoresiirtoon? Ekaa hoitoo odotti pikemminkin innolla kun kuvitteli että tää homma vihdoin eteniskin johonkin.. mutta ...niinpä niin taas.

Tässä nyt jotakin tietoa alkuunsa :)

Pihlaja(lle)

BellaMaria | 31.10.2009 11:37

En yleensä kirjoittele tällä puolella(harvoin edes luen näitä) vaan tuolla kaksin tai yksin puolella mutta nyt ajattelin Pihlaja vastata sinulle. Itse olen käynyt vuoden verran simpukan vrt tuki ryhmässä ja on auttanut todella paljon, ilman sitä ryhmää en olisi selvinnyt viime syksystä. Nyt elokuussa aloin vetämään yhtä simpukan ryhmää lisäksi vedän endometrioosivrt ryhmää(mulla endometrioosia). Hienoa, että olet rohkeasti lähtenyt ottamaan yhteyttä simpukan ryhmään, toivotaan että joku sinulle pian vastaa. Jaksamista! Jaksamista ja voimia teille kaikille!

meri | 30.10.2009 08:05

NUPPU: Kiitos vastauksestasi.! :) Voimia ja hyvää jatkoa Sinulle!

MIMMU72: Tässä Sinulle s-posti osoitteeni jota kyselit: sonkkanen@suomi24.fi
:)

TOIVON KAIKILLE VOIMIA JA AURINKOISIA PAKKASPÄIVIÄ!!
SADMASILLE HURJASTI ONNEA!!

Onnea!!!

Miina | 30.10.2009 06:08

Sadmadille hurjan paljon onnea!!!:) Ihanaa lukea myös onnistumisista!

sadmad | 30.10.2009 04:33

Kaikille tutuille tulin kertomaan, että minusta tuli nyt äiti. Vähän yli viikko sitten syntyi pieni tyttöseni 3470g ja 51 cm. Ihmeitä tapahtuu... nyt se on pakko uskoa. Olen aika itkuinen kun on vaikeaa uskoa, että tuo pieni on minun. Mutta ekaa kertaa nuo itkut on onnesta. Toivon teille kaikille voimia hoitoihin!!! Ja suuri halaus mimmille ja onnea ihan hirmuisesti!!

toiveikas | 30.10.2009 04:25

nää nyt on pieniä murheita teidän rinnalla,mut kirjoitan kuitenkin kun omaa mieltä vaivaa..
siirtyi sit se munasolun luovutus tieto maanantaille,tulee pitkä viikonloppu ku odottaa vain maanantaita et sais tiedon että saammeko munasoluja vai ei..

sattui vielä tää pyhä viikonloppukin,täytyis keksiä jotain ohjelmaa, että ei vain kotona miettiessä aika matelis..

Ovulaatio hukassa

punapää | 30.10.2009 03:52

Eka pas olis ollu tässä kierrossa, jos vaan ovis olis löytyny. Kummallista, miten joka ainut kerta 5 inssin aikana ovis löyty melko helposti ja nyt sitten 7 päivää testasin eikä mitään. Ärsyttää todella paljon. Klinikalla ehdottivat seuraavaan kiertoon laastareiden käyttöä, joka varmistaa että pas:n voi tehdä. Onko jollakin näistä kokemuksia ja mitä ne laastarit maksavat? Ollaan hoidossa yksityisellä omin kustannuksin (koska julkinen puoli sulki ovensa kesän jälkeen...p*****e) ja ensimmäisen IVF:n loppusumma alkaa lääkkeineen kohota jo aika suureksi.

meri

mimmu72 | 30.10.2009 02:39

Hei!Onko mahdollista saada sinuun yhteys s-postitse?

julkisen puolen maksut

Nuppu | 29.10.2009 09:01

Merille: julkisella puolella on tosiaan käytössä poliklinikkamaksu joka on n. 25€ paikkakunnasta riippuen. Lasku tulee jokaisesta käynnistä erikseen. Yhden IFV:än takia joutuu käymään polilla noin neljä kertaa. IFV:ään tuli lisäksi 85€ suuruinen hoitomaksu kun piti olla petipotilaana puoli päivää kun tehtiin munasolupunktio. Eli mielestäni paljon ei joudu julkisella puolella hoidoista makasamaan. Suurempi lasku tuleekin sitten lääkkeistä.... Omalla kohdalla niihin meni IVF:ää tehtäessä n. 600-700 euroa. Riippuu tosi paljon siitä mitä lääkkeitä joutuu käyttämään ja kuinka paljon, että miten paljon rahaa menee lääkkeisiin.
Toivottavasti sepustuksestani oli jotain hyötyä. Ja tsemppiä jos olet hoitoihin ryhtymässä!

meri | 29.10.2009 08:08

Hei!
Voisitteko valaista mulle, mitä hoidot (esim. keinohedelmöittäminen) julkisella puolella maksaa, vai onko jokin poliklikkamaksu vai mikä?..
Kiitos vastauksistanne!:)
Parempaa tulevaa talvea kaikille!

rohkaistuin..

toiveikas | 29.10.2009 02:04

hei! mulla todettiin 2003 ongelma saada oma lapsi,eli ei munasoluja. :( tätä asiaa on nyt sit sulateltu tässä muuan vuosi,ja tänä syksynä päätimme sitten mieheni kanssa aloittaa lapsen saanti toiveet.hakeuduimme yksityiseen jonoon odottamaan luovuttajaa,arveltiin siinä menevän vuoden verran,yllätykseksi saimme luovuttajan kahdessa viikossa. :) tässä nyt vielä jännitetään huomiseen varmistusta kun olemma 2 saajia.millään ei meinaa pysyä nahoissa,mut koko ajan pelko että entä jos sitä ei saadakaan.ja koko raskauden eteneminenkin mietityttää,kiinnittyykö munasolu ja niin edespäin..

olen lukenut täällä erilaisia kokemuksianne,toivon kaikilla onnea yrityksiin.

pihlaja | 29.10.2009 11:15

Piti vielä kirjoittaa Mimmille, että onnea todella paljon! Olen seurannut hoitojasi, ja olen kyllä vilpittömästi onnellinen, että onnistuit juuri sillä viimeisellä kerralla kun seuraavaksi olisi tarvinnut uuden IVF:n ja vielä hoitotauon!

pihlaja | 29.10.2009 11:12

Heippa!
Olen entinen PTTT, mutta unohdin salasanani, enkä löytänyt mitään paikkaa, mistä sen olisi saanut tilattua s-postiin.
Kysynkin tässä, onko kukaan teistä käynyt näissä simpukan vertaistukiryhmissä? Olen yrittänyt ottaa yhteyttä sähköpostilla niin sinne kaupunkini ryhmään kuin simpukan työntekijään, mutta mitään vastausta ei ole kuulunut. Olisi mukavaa päästä toimintaan mukaan, ja mietinkin, että miten sinne pääsee : )

Olemme tosiaan nyt aloittamassa IUI-hoitoja, ja ihme kyllä, olo ei ole mitenkään kevyt tai helpottunut kun hoidot ovat alkamassa. Kun suunnittelukäynti oli ohi, kaikki pettymys aiemmista clomi-kiertojen onnistumattomuudesta ja muustakin vuosien varsilla kertyneestä tuli jotenkin pintaan ja on pysytellyt siellä jokseenkin sitkeästi. Yritys on tosiaan aloitettu toukokuussa 2006 ja kolme clomikiertoa kokeiltu tämän vuoden alussa. Tähän lapsettomuusaikaan kuuluu vielä 2 vuotta etäsuhdetta, joilloin koko asia oli taka-alalla verrattuna tämän hetken tilanteeseen, vaikka se mielessä kummittelikin paljon.

Minulla on endo ja PCO, ja inssit näen vain hieman parannettuna versiona clomikierroista. En usko onnistumiseen ainakaan silloin, kun munasolu on kehittymässä sillä puolella, jonka munatorvi on tukossa. Vaikka kuinka selittävät, että se toinen munanjohdin voi napata sen solun väärältäkin puolelta, niin mitenkähä yleistä semmonenkin on, sen haluaisin kyllä tietää. Mutta uskoa noihin insseihin tuo nyt se, että joku on niillä onnistunuki. Haluiaisin kyllä kuulla semmosestakin tapauksesta, jolla on toinen munanjohdin ollu tukossa ja on onnistunut siitä huolimatta, että munasolu on ollu ns väärällä puolella. Minun järkeilyä helpottais tämmönen tieto : D

Paljon tsemppiä teille kaikille vaiheisiinne!

Esperanza saapui tänne juuri (todellakin tahtomattaan)

Esperanza | 29.10.2009 12:23

Olen pysytellyt täältä pois. Ensin siksi, että en kuulunut tänne. Pelkoni ja tuskani suhteen kyllä, mutta en teidän muiden kokemuksiin verrattuna. Tuolloin se maagisen vuoden rajakaan ei ollut mennyt rikki. Nyt viimeiset kuukaudet olen kai jo virallisesti kuulunut tänne, mutta en olisi halunnut niin.

Taustalla yritystä 1,5 vuotta. Tutkimukset tehty elokuussa. Kummassakaan ei mitään poikkeavaa. Nyt ensimmäinen kierto Clomifenin kanssa. Epäilen suuresti tämän kokeilun tehoa, koska minulla on ollut täysin säännöllinen kierto ja vuoden ajalta joka kuukausi positiiviset ovulaatiotestit. Ei siis pitäisi olla ongelmaa ovulaatioon liittyen. Mieheni halusi, että tässä vaiheessa ei muuta tehdä. Eli jatketaan nyt näin. Pakosta.

Mutta se henkinen puoli sitten. Minun koko elämä tuntuu kääntyneen päälaelleen. Välillä minulla ei ole päiväkausiin ruokahalua ja olen nyt reilussa kuukaudessa laihtunut 4kg. Saan mielettömiä raivareita ja en haluaisi enää pitää keneenkään yhteyttä.

Pelkään koko ajan, että joku sanoo jotain "väärää". Sellaista, että koko rinnan ja mahan läpi kulkee paha vihlaisu. Pelkään, että joku kerta tällaisessa tilanteessa alan vain itkemään tai saan raivarin. Tarkoitan nyt esim.työpaikalla ja tilanteena sellaista, että revin jonkun tuomat vauvakuvat palasiksi. Ei nimittäin ollut joku aika sitten kaukana. Oli vielä kyseessä tyyppi, joka on aemmin kehunut miten hänen tyttärensäkin on perinyt äidiltään ominaisuuden tulla raskaaksi ensiyrittämällä.

Läheiset kaverini ovat tienneet asiasta alusta asti enkä pidä tätä mitenkään salaisuutena ylipäänsäkään. Silti kukaan ei ymmärrä ja hyvät ystävänikin tekevät "vääriä asioita", kuten lähettävät minulle synttärikortin, jossa on mukana lasten kuvat tai sitten tulee lasten piirustukset myös. Näiden ihanien onnittelukorttien takia meni pari viikkoa sitten itkuksi ja koko päivä pilalle.

Facebookiin en uskalla mennä enää ollenkaan. Pää ei kestä niitä perheuutisia ja vauvakuvia ja yleensäkään mitään lastenkuvia. Kaupungilla pelkään koko ajan, että vastaan tulee joku tuttu omasta lapsuudesta ja esittää sen pahimman kysymyksen. Kaikki varmaan täällä tietävät, että mitä tarkoitan.

Minulla alkaa olla jo oikea huoli tästä omasta tilanteesta. Olen muuttunut ihan toiseksi ihmiseksi. Kaikki sosiaalisuus on kadonnut ja haluaisin vain erakoitua kotiin. Sen vähemmän tuskallisia tilanteita, mitä enemmän pystyy möllöttämään neljän seinän sisällä.

Minulla ei vain ole minkäänlaista uskoa tulevaisuuteen enkä enää tässäkään vaiheessa jaksa uskoa, että saisimme ikinä lapsia. Tavallaan tunnen, että menen vain "virran mukana" eteenpäin parin viikon jaksoissa. Tiedän koko ajan, että tämä kaikki yritys ei johda ikinä mihinkään, mutta se on vain silti tehtävä. Tiedän, että minun pitäisi olla vielä todella toiveikas, mutta en vain ole enkä jaksa yrittää. Olen saanut niin monta viisasta neuvoa, että en enää halua puhua tästä kenenkään muun kuin parin hyvän ystäväni kanssa. Pelkään niitä neuvojakin...

Miten ylipäänsä sellaiset ihmiset voi mitään neuvoa, jotka ovat saaneet omat lapsensa ensiyrittämällä tai jopa osan vahingossa. Miten minun pitäisi suhtautua, kun tällainen henkilö sanoo minulle, että sellaista elämä vain on, kaikkea ei saa. Nykyään kuulemma kaikki on totuttu saamaan helposti ja siihen on sitten vaikea tottua, että lapsia ei tulekaan.

Tämä on nyt hyvin sekava esitys, mutta kirjoitan jatkossa selkeämmin.

Pinjalle

mimmu72 | 26.10.2009 01:58

Halaan....voimia sinulle!!!

Ei tulosta tälläkään kertaa

pinja | 26.10.2009 12:43

Hei kaikille,

En ole jaksanut vähään aikaan kirjoitella, kun IVF-hoito ja alkionsiirto oli menossa ja päättyi jälleen negaan...siis kuudes kerta oli kun tehtiin pistoksineen koko helahoito alusta loppuun. Siirrettiin 2 alkiota, joista toiseen tehty alkion kuoren avaus. Mutta tulos jälleen negatiivinen. Enpä paljon odottanutkaan mitään enää mutta silti pettymys on vaan aina yhtä raskas.

Meillä on vielä pakkasessa 3 solua, jotka siirrettäneen marraskuun kierrossa. Siten on ohi tämä vaihe mun elämästä lopullisesti, enempää en jaksa. Ilman sen kummempia odotuksia lähden tekemään viimeistä vaihetta. Varasin ajan vyöhyketerapiaan, jonne menen huomenna eka kerran. Joillekinhan siitä on ollut apua. Jos ehtisin käydä pari kertaa ennen pakkassiirtoa, niin nähdään auttaisiko.

Muuten otan päivä kerrallaan, ja olen vain helpottunut kun kaikki on taas ohi ja elämä on palannut normaaliin uomiinsa kaiken hirveän lääkkeiden sivuvaikutusten, unettomuuden, tunteiden heittelyn, tuskan ja surun jälkeen.

Rinsu | 25.10.2009 10:43

Vihdoin alkaa täälläki tapahtuun. Marraskuun lopussa on hoidon suunnittelukäynti ja vissiin sit joulukuussa olis eka ivf luovutetuilla siittiöillä. Jännitys tiivistyy! Vielä kun kuukauden jaksais sinnitellä..

Sateenkaari | 23.10.2009 05:32

En ole pitkään aikaan käynyt täällä edes lukemassa, kun on ollut niin paha olo. Paljon on taas tullut viestejä tällä välillä. Onnea kaikille hoidoissa onnistuneille ja tervetuloa uusille palstalaisille!

Meillä odotus IVF-hoitoihin jatkuu. Hoitojen pitäisi alkaa joulukuussa tai tammikuussa. Odottavan aika on pitkä, vaikka on ollut ihan helpottavaakin pitää pieni hengähdystauko hoidoista. Meillä on molemmilla mieli aika maassa. Ei uskalleta enää toivoa onnistumista. Silti aina välillä uskallan taas ajatella tulevaisuutta, jossa meillä saattaisikin olla lapsi. Ne ovat sellaisia lyhyitä hetkiä, jolloin ajattelen, että onhan kaikki mahdollista.

En vieläkään ole aivan selvillä siitä, miten hoidot aloitetaan. Meille sanottiin vain, että joulukuun kuukautisista aloitetaan hoidot ja annettiin klinikan laatima "aikataulu" käteen. Yritetään suunnitella joulun menoja samalla, kun pitää laskeskella, että mitä tapahtuu milloinkin. Klinikka järjestää onneksi infotilaisuuden, jossa kaiken pitäisi selvitä.

Sanni | 23.10.2009 03:15

Istuin ruokatunnilla työkavereiden kanssa tunnin.Työkaverini kertoi että hän on raskaana ja tämä johti siihen että keskustelimme synnytyksisät, raskaudesta, päivähoidosta ja naiseudesta sen tunnin. Istuin siinä yksin enkä sanonut mitään. Tällä viikolla alkionsiirtoni epäonnistui ja olen kamppaillut sen kanssa koko viikon. Kaikki työkaverini ovat suunnilleen minun ikäisiä, äitejä, ja istuin siinä ja tunsin olevani aivan yksin ja ulkopuolinen. Mulla ei ollut mitään sanottavaa ja he puhuivat aivan normaaleista arkiasioista. Olenko ihan kaiken ulkopuolella? Tulenko koskaan tuntemaan oloni samanlaiseksi enää? Jaksanko enää olla ihmisten kanssa? Kuka minä olen?
Olen ajatellut tilannettani laajemmin viimeaikoina. Yritän hyväksyä vaikka se ei tarkoita että annan periksi. Yritän viimeiseen asti että hoidot onnistuvat mutta yritän hahmottaa tulevaisuutta. Eli jos ei...Voidaanko elää ilman lapsia onnellisina? Voidaanko saada lapsi muulla tavoin jos ei näin? Vaikeita asioita mutta hento ajatus siitä että ehkä selviän ja ehkä joskus olen onnellinen. Ehkä vaan nyt kärsin ja tulevaisuus on valoisampi? En suostu uskomaan että tämä nujertaa minut vaikka välillä jaksamisen äärirajoilla liikutaan.
Päivä kerrallaan...Nyt yritän juhlistaa sitä että on viikonloppu ja selvisin vaikeasta työtehtävästä hyvin. Hyvää viikonloppua!

Klinikka Pariisissa?

Siru | 23.10.2009 11:51

Hei!
Onko kenelläkään kokemusta lapsettomuushoidoista Pariisissa? Olen itse juuri muuttanut tänne ja haluaisin päästä pian aloittamaan hoitoja. Kaikki vinkit ja vihjeet tervetulleita!
Kiitos!

mimmi -78 | 20.10.2009 06:05

Varhaisultra takana. Kaikki ok. Syke löytyi ja mitat vastasi viikkoja (7+2). Huojentunut mieli. Ehkä sitä nytten pikkuhiljaa alkaa uskomaan että vihdoin ja viimein neljän vuojen ootuksen jälkeen tämä on totta!

Toivon teille kaikille hirveästi onnea vaiheisiinne ja hoitoihinne. En unoha teitä. Käyn päivittäin lukemassa teijän kuulumisianne. Itse siirryn takavasemmalle.

Hopealle ja kosheenille tsemppiä jatkoon. Olette minulle tärkeitä, mentiinhän niin yhtä PAS siirtoja! Rutistus!

Sadmad, sulla on tärkeä päivä lähellä. Tule kerro kuulumiset. Olit tammikuussa yhtä aikaa jännäämässä ekaa IVF hoitoa piikityksineen ja munasolujen kasvatuksineen. Oli niin paljon helpompi ja mukavempi, kun ei tarttenna yksin olla. Kiitos siitä sinulle.

Hope | 17.10.2009 10:29

Mistä alottaisin? Lapsettomuutta takana 10 vuotta. Nykyisen miehen kanssa oltu 3 vuotta ja nyt on takana yksi IVF hoito ja toista aloitellaan. Kauan miettinyt et olis kiva jos vois johonkin purkaa sydäntään ja vahingossa löysin nämä sivut.
Välillä tuntuu et on niin yksin kaikkien ajatusten kanssa kun kaikilla ystävillä on raskaus alkanut helposti ja osalla oikeastaan vahingossa..
Miehellä on kaksi lasta exän kanssa ja oli aluksi sitä mieltä että onhan meillä ne niin eikö se riitä. Lapset on mulle tosi rakkaita ja läheisiä mut ne ei tuu koskaan olemaan täysin mun. Nuorempi sano viime äitienpäivänä et tarttis tehdä mullekin kortti niin vanhempi tokaisi siihen et ei se oo kenenkään äiti. Tottahan se on että vaikka kuinka olen "äitipuolena" niin en ole äiti. Tuntus kuin olis puukolla viilletty. Eihän ne sitä silleen tarkota mut lapsi nyt sanoo mitä mieleen tulee.
No niin siis ollaan nyt kuitenkin aloitettu noi lapsettomuushoidot vaikka ollaan paljon myös puhuttu sijaisvanhemmuudesta kun jotenkin ahistaa olotila ollakko vaiko eikö olla raskaana. Puhuin psykologillekin siitä mut musta se ei ymmärtäny mitä ajattelin, selitti vaan et sulla on hyvät mahdollisudet ja koita nyt jaksaa. Ihan kun en ois saanu edes miettiä muita vaihtoehtoja kuin hoidot.
Jotenkin pelottaa se kaikki et jos ei tuu tulosta edes näin tai et jos onnais et mitä jos se menee kesken tai et jossain välissä vaan lähtee järki!
Kun on niin kauan halunnut uskonut toivonut niin onko kaikesta vaan tullut pakkomielle et ehkä jos vaikka kuitenkin joskus. Millon sitä osaa päästää irti ja antaa vaan olla?

kirje

Hopea | 14.10.2009 06:38

Tuli kirje sairaalasta.
Hoidot edessä tammi-helmikuussa. Ajatukset hiukan sekaisin...

meri | 12.10.2009 01:45

...sattuu niin kamalasti pieneen sydämeen...taas unelmat ja toiveet pirstaloituivat pieniksi sirpaleiksi... Pienen pieni raskauteni meni taas munatorveen ja jouduin leikkaukseen(8.10)... lauantaina pääsin onneksi kotiin ja nukkumaan omaan sänkyyn...
Ajatuksissa pyörii vain yksi ja sama kysymys; MIksi taas piti käydä näin??
... koskee niin kovasti.. ehkä tästäkin vielä noustaan..

Hyvää jatkoa ja syksyä kaikille palstalaisille!

katri | 12.10.2009 10:47

Onko kenelläkään kokemusta siitä, että mieheltä otettu kiveskudosta pakkaseen ja sitten myöhemmin, monien vuosien päästä niille ollut tarvetta? Itselläni tallainen tilanne, enkä tiedä mitä odottaa. Onko toivoa vai ei? Kudokset otettu talteen yli 10-v. sitten ja niiden kunto ja kestävyys pakastuksen jäljiltä mietityttää...Kuinka teidän kohdallanne on käynyt?

Yksin parvessa.

sannupiu | 11.10.2009 08:55

Huomenta Siskot!

Toivottomuus,kärsimättömyys ja pelko ovat kalvaneet mieltäni elokuisen keskenmenon myötä. Se, että tulin raskaaksi nostatti hetkeksi toivon tunteen, mutta paluu takaisin toivottomuuteen on ollut sitäkin rajumpi alamäki. Lyhyen raskauden jälkeen kiertoni on ollut tavallistakin sekaisempi ja tuntuu siltä, ettei kehoni tuota enää edes paskoja munasoluja :( Olemme odottaneet kutsua naistentautien polille keskenmenostani lähtien, eikä kutsua ole vieläkään tullut. Olen soittanut polille useita kertoja ja sain viimeksi kuulla, että lähetteen kanssa on jotenkin tyritty... Ajan saaminen polille viivästyy siis lisää *huokaus*.
Pelko siitä, ettei lapsettomuustaival pääty kohdallani onnellisesti, pelottaa aivan kamalasti! Mitä, jos en koskaan saa pitää sylissäni omaa lasta, olla äiti? 8 vuotta tätä piinaa ja nyt olen menettämässä sen pienenkin toiveen.. On ollut ajanjaksoja, jolloin olen päässyt irti lapsettomuuteen liittyvistä ahdistavista tunteista lähes kokonaan. Nyt ne kuitenkin ovat palanneet ja suurella voimalla. En haluaisi taas vaipua epätoivoon. Sanotaan, että odottavan aika on pitkä.. Meidän kohdalla tuo sanonta saa aivan uuden sisällön. Kuinka kauan vielä?

Lisäksi meneillään on jälleen se vaihe, että näkee raskaana olevia naisia joka puolella :/ Nyt ne pomppivat mahoineen unissakin! Kiitos savuttomuuden, olen muutaman kerran törmännyt odottavaan äitiin myös baarissa!! Pitää varmaan kaivautua maan alle.

Olen pahoillani, etten tällä hetkellä jaksa iloita palsta-Siskojeni onnistumisista. Syvällä sisimmässäni iloitsen. Olette sen ansainneet..

ps. olen aloittanut vyöhyketerapian.. Eipä se ota, jos ei annakaan..

-sannuP-

Ensimmäinen IVF

punapää | 09.10.2009 09:50

Ensimmäinen IVF käynnissä. Pistoshoito meni melko rauhallisesti ja pistämistä pelkäävänä onnistuin hyvin totuttamaan itseni siihen jokapäiväiseen rumbaan. Maha kasvoi hyvää vauhtia, koska kasvattelin sitten oikein 25 munarakkulaa. Punktio oli keskiviikkona ja lääkäri oli sitä mieltä, että tuoresiirtoa ei tässä kierrossa tehdä, koska kroppa on vielä ihan sekaisin niistä hormoneista. Suuri pettymyshän se oli, kun homma jäi tässä kierrossa tähän, mutta sitä jaksaa odottaa sen voimalla että ensi kierrossa kroppa on paljon paremmassa kunnossa ottamaan alkion vastaan. Punktiota pelkäsin aika paljon kaikkien kuultujen juttujen perusteella. Lääkäri ja hoitajat oli avan ihania ja pitivät koko ajan huolen, että mä pärjäsin operaation aikana. Täytyy kyllä myös kehua miestäni, joka koko operaation ajan silitteli mun päätä ja katsoi että mulla oli kaikki hyvin..ilman sitä en olis varmaankaan jaksanu. Operaation jälkeen olin naamaltani aivan valkoinen ja mut talutettiin lepohuoneeseen ja sain lisää kipulääkettä kivistävään vatsakipuun. Silti kaikenkaikkiaan ei niin kaamea kokemus kuin pelkäsin. Kipeäähän se teki, mutta mä kestin sen :)

Kivesbiopsia tehtiin miehelle samalla ja sieltä löytyi meidän suureksi yllätyksesti muutama siimahäntä. Valitettavasti niistä oli vain 3 niin hyvää, että pystyi munasolun hedelmöittämään. Loput munasolut hedelmöitettiin lahjasoluilla. Nyt siis pakkasessa yhteensä 8 alkiota ja odotukset niiden suhteen on kovat.

Hoidossa

Cheyenne | 08.10.2009 09:11

Olen nyt IVF-hoidossa, pistosvaihe juuri alkanut. Olen tämän rumban kokenut kolme vuotta sitten jo kertaalleen, ja sen hoitojakson viimeisestä PASista tuloksena meillä tuhisee tuolla makuuhuoneessaan pieni poika.

Minulla tulee mittariin 40v parin kuukauden kuluttua ja tämä on vähän sellainen now or never juttu. Muuta keinoa kuin IVF meille ei ole, olo on ihan kuin olisi ostanut loton ja vuoroin pelottaa ja vuoroin toivoo että se päävoitto osuisi kohdalle. Haluaisin vain laittaa pään pensaaseen, vaikka tiedän että kuukauden päästä päässä käy kuhina kuin muurahaispesässä joka tapauksessa, kävi miten tahansa.

Mies on ihanasti mukana tässä hoidossa, mutta on ne ajatukset miehillä niin erilaisia. Minä tuskailen kaikkien mahdollisten ja mahdottomienkin sivuvaikutusten kanssa mitä näistä hormonilääkityksistä voi saada, toinen miettii jo että pitäisikö työhuonetta alkaa väsäämään alakertaan...välillä toivon että olisi miehillekin jokin pistos tai tabletti joka saisi pään särkemään ja hikoiluttaisi ja veisi yöunet - ihan vain tasa-arvon vuoksi!

Olen lukenut täältä paljon surullisia ja ahdistuneita tarinoita. Paljon vahvoja ja paljon toiveikkaita. Iloisia uutisia, pettymyksiä, päätöksiä ja päätöksenteon pohdintaa. Me kaikki kohtaamme nämä asiat omalla tavallamme, omana aikanamme. Ei ole oikeaa eikä väärää tapaa käsitellä näitä elämänkokoisia asioita.

Mahdollisimman aurinkoisia ja kirpeänsuloisia syyspäiviä kaikille

kosheen | 07.10.2009 06:30

Onnea Mimmi!!! Olet plussasi ansainnut.

Tämä antaa toivoa meillekkin :D

maria | 07.10.2009 02:25

Valitettavasti tiedän liiankin hyvin miltä lapsettomuus tuntuu.Varsinkin kun "kaikki"ystävät ja sukulaiset tulevat raskaaksi ilman ongelmia,joskus ihan "vahingossa".
Itse olen mieheni kanssa yrittänyt lasta pian 6 vuotta.On tehty 2 ivf,ja alkionsiirtoja 6.Ennen kuin aloitimme kaikki hoidot tulin raskaaksi mutta se päättyi keskenmenoon,sen jälkeen ei ole onnistunut.Lapsettomuus on hirveä taakka,joskua haluaa vain unohtaa kaiken mutta kun ei voi.Haluaisin tietää miten tästä voi toipua,miten elää sen tiedon kanssa että en ehkä koskaan saa lapsia?

"Yksin"

K | 07.10.2009 12:29

Eka kerta neljän vuoden aikana, kun pystyn lukemaan lapsettomuuteen liittyvää tekstiä ja silti itkettää koko ajan.
Olen ollut aika yksin tämän asian kanssa. Minulta puuttuu vertaistuki. Tosin en ole pystynyt sitä hakemaan, koska kaikki aiheeseen liittyvä on tuntunut liian kipeältä.
Vieläkään en pysty lukemaan aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Onneksi mieheni on ollut tukenani - kaikkeen ei puolison tuki kuitenkaan riitä.
Jo tämän keskustelupalstan muutaman kirjoituksen lukeminen helpotti oloani siinä mielessä, että en ole todellakaan yksin tämän asian kanssa.
Toki olen sen tiennyt, mutta kokemani avuttomuus ja häpeä on ollut suurta.
Tuntuu etten onnistunut tässäkään asiassa elämässäni.
Mä olen etsinyt ammatillista paikkaani koko elämäni ja nyt vielä lapsettomuus.
Vielä ei ole kaikki toivo menetetty. Edessä on koeputkihedelmöityshoidot. Sitten tiedän lopullisesti onko ns. vika minussa vai kuulummeko yksinkertaisesti niihin joille lasta ei vaan tule.
Miten saisin ajatukseni ja olemukseni rentoutumaan ja ottamaan lepoa tästä kaikesta edes hetkeksi?
Tuntuu siltä, että vaikka en haluaisi ajatella asiaa koko ajan ja tuntea jatkuvaa syyllisyyttä, niin silti olen jatkuvassa kramppitilassa asian kanssa.
Onko niin, että naiset ja miehet käsittelevät tätäkin asiaa eri tavalla?
Vai onko kyse enemmän ihmisten erilaisuudesta - joku tarvitsee enemmän henkistä tukea kuin joku toinen selvitäkseen kriisitilanteista elämässään.
Paljon pyörii kysymyksiä päässä.
Olen yrittänyt parantaa fyysistä kuntoa jotta kestäisin tätä henkistä pyöritystä paremmin.
Tahdolla olen selvinnyt monista tiukoistakin tilanteista elämässäni. Nyt herää kysymys, että riittääkö se enää tämän asian läpikäymiseen.
Joskus tuntuu, että valitan aivan turhaan. Moni muu on kokenut paljon pahempaa tämän lapsettomuuden kanssa kuin minä.
Onko minulla oikeus surra ja missä vaiheessa ns. suruni on oikeutettua?
Loputonta kysymysmerta....

Sanni | 06.10.2009 08:07

Huomasin tänään, että pystyn jo muille puhua näistä asioista tuntematta suurta häpeää. Ennen ajattelin että me olemme viallisia ja vähempiarvoisia kun emme "edes" lasta saa. Tunne taisi olla vaan mun korvien välissä, sillä kun tästä puhuin ystävälle niin hän oli aidosti kiinnostunut eikä hän tuominnut meitä lainkaan.
Asia on silti mulle erittäin arka eli en minä siitä kenen kanssa vaan pysty puhumaan. Mutta hienoa huomata että olen muuttunut. Osaan ajatella että tämä sattui meille mutta olen yhtä arvokas silti.
Kävin alkionsiirrossa tänään. Lääkärinkäynnit tuntuvat joskus todella oudoilta. Lapsettomuus on todella vaikea asia ja silti menen vastaanotolle kuin asia ei koskisi minua. Teemme toimenpiteen ja sitten takaisin kotiin.Tunteista emme puhu lainkaan ja nehän tässä ovat kaikkein vaikeimpia. Ehkä pitäisi itse hakea apua.
Toivon joka kerta että nyt onnistuu. Miten voi samalla yrittää hyväksyä että se ei ehkä koskaan tapahdu? Miten toivoa ja aloittaa hyväksyminen samalla. Onko tyhmää jääräpäisesti toivoa ja uskoa. Mutta miten hyväksyä tällainen asia. Tiedän että pitäisi ajatella vaihtoehtoja mutta miten löydän energiaa ajatella esim. adoptiota kun vielä toivon että onnistuu. Sekin asia lykkääntyy.

Valkoinen | 06.10.2009 02:31

Paljon onnea Mimmille!!!

Nixnix, kiitos, kun kirjoitit tarinasi luettavaksi.

Pettymysten keskellä tieto onnistumisista auttaa eteenpäin ja antaa hitusen toivoa, vaikka onnistumista omalla kohdalla epäileekin.

Välillä tuntuu kuin eläis jossain harhassa. Enpä ois aiemmin osannu ajatellakaan eläväni joskus tällaistakin elämänvaihetta.

Onneksi lapsettomuudesta puhutaan nykyään enemmän ja avoimemmin kuin aiemmin. On edes hieman lohduttavaa huomata, ettei ole yksin tai ainoa tämän surullisen otsikon alla.

Tervetuloa Carla.

Siipirikko | 06.10.2009 09:41

Niin, yhdyn edelliseen kirjoittajaan, että olet löytänyt oikean palstan.

Tosi kovia olet kokenut, mutta oikein paljon jaksamista sinulle.

Itsekin kirjoittelen tuolla Kaksin ja yksin-puolella. Täällä saa tosiaan kirjoitella siellä, missä tuntee olonsa "kotoisaksi."

Miina | 03.10.2009 01:43

Carlalle, olet varmasti löytänyt oikean paikan, kun olet tullut Simpukan keskustelupalstalle. Sinulla on varmasti todella suuri suru kaiken menetyksen jälkeen.
Itse kirjoittelen enempi tuonne kaksin tai yksin -puolelle, mutta välillä tännekin. Täällä lapsettomuus-puolella ehkä enempi jutelleen hoidoista yms, ja kaksin tai yksin-puolella moni on jo hoidot lopettanut / ei ole ollut lainkaan hoidoissa tai adoptioprosessissa. Siksi kirjoittelen itsekin enempi sille puolen, koska emme hoidoissa ole lainkaan. Voit ihan vapaasti kirjoitella, minkä puolen koet enempi omaksesi. Jaksamista sinulle!!!

yksin

Carla | 03.10.2009 12:55

Hei!
En löydä itselleni ryhmää johon kuuluisin.... Haluaisin tukea yksinäisyyteen/lapsettomuuteen, mutta en voi melkein edes lukea noita lapsettomuushoitojuttuja, kun en itse ole edes siinä asti. Tiedän kyllä mistä puhutte, mutta silti ne satuttavat. Yritimme mieheni kanssa pitkään lasta, kävimme tutkimuksissa ja toivoimme joka kuukausi. Sitten mieheni kuoli yllättäen liikenneonnettomuudessa ja jäin yksin kaiken surun keskelle. Surunvalitteluiksi sain: Noh, onneksi teillä ei ollut lapsia. Ja nyt tuntuu, etten kuulu mihinkään "ryhmään" kun suren mieheni menetyksen lisäksi meidän haavetta yhteisestä lapsesta, jonka menetys on ehkä kaikkein vaikeinta...

Sanni | 03.10.2009 10:08

Pinja:
Mullakin on ollut ruoansulatusongelmia Lugesteron käytön aikana. En tiedä onko vaiva oikeasti ruoansulatuksesta mutta vatsa on turvonnut ja välillä kipeä. Mulla on varsinkin illalla tätä. Tuntuu että se ei liity siihen miten paljon syön eikä siihen mitä syön. Vaiva häviää kun lopetan Lugesteronit. En ole kysynyt tästä lääkäriltä eli nämä ovat vaan mun omia havaintoja.

nixnix

Rinsu | 02.10.2009 08:40

Onnea paljon!
Mun mielestä on hienoa, että ootte ajatellu luovuttaa loput alkiot. Mä ainakin itte henkilökohtaisesti arvostan ihmisiä, jotka niin tekee, koska meillä on se tilanne, että ilman lahjasiittiöitä ei lasta tulla saamaan. On käyny mielessä ajatus, että jos onnistutaan saamaan lapsi, niin vois itte luovuttaa munasoluja, jos vaan kelpaan luovuttajaks. Mut tosi hieno ajatus teiltä =)

Never, ever, ever give up!

Nixnix | 02.10.2009 12:15

Miehen kanssa ollaan oltu viitisen vuotta yhdessä. Hänellä aikaisemmasta suhteesta 9v. poika joka muutti meille asumaan vuosi sitten. Ja minulla on tilillä pari keskeytystä alaikäisenä hölmöilystä. Naimisissa reilu pari vuotta, yhteistä lasta ollaan yritetty nelisen vuotta ja hoitoihin mentiin yksityiselle reilu 1,5 vuotta sitten. Eikä "vikaa" kummassakaan, siis selittämätön lapsettomuus.
Se kolahti ja rajusti.. Miten minulle / meille voi näin käydä? Se tuntui jotenkin niin uskomattomalta ja kaukaiselta. Ja niitä kyselyjä vauvoista; millos teille ja millos teille!!!?? Parille ystävälle kerrottiin heti ja muutamat muut ovat myös saaneet tietää ajan kuluessa. Ilman näitä ystäviä en tiedä miten olisin selvinnyt. Ja vaikka mieheni kanssa puhuttiin paljon asiasta, niin oli erityisen hyvä myös toisenkin olkapäähän nojata ja itkeä. Ja aina ne jaksoi kylpeä toivoa vaikka ei itsestään siltä tuntunut.
Kolme kertaa kokeiltiin inssejä, kaikki negaa. Ensimmäisellä IVF-hoidolla saatiin vain yksi hedelmöittynyt munasolu. Alkionsiirto, odotusta -> negaa näytti, voi sitä itkun määrää. Toisella IVF-hoidolla saatiin 5 hedelmöittynyttä munasolua, tuoresiirto ja loput 4 pakkaseen. Taas odotusta ja jännitystä -> ja taas negaa! Sit pidettiinkin vähän taukoa hoidoista (puolisen vuotta).
Soitin lääkärille elokuussa ja sovittiin et aloitetaan seuraavasta kierrosta lähtemään eteenpäin. Ensimmäinen neljästä pakkasesta sulatukseen, alkionsiirto 17.9 ja tänään +++PLUSSAA+++! Voi tätä onnen määrää! Oikeestaan olen ollut koko tän kuluvan viikon varma et olen raskaana: rinnat kipeet, kuukautiset jäivät pois, ihan törkee väsymys, vatsaa vihloo ja netistä lukemani perusteella myös pari päivää sit alkanut flunssa ovat oireita.. Yhdelle ystävällä kerroin, muille ei vielä kerrota ennen kuin "pahin" on ohi! Tämä on ihan älytöntä, eikä meinata uskoa todeksi.
Toivon kaikille muille todella paljon uskoa ja toivoa ja erityisesti VOIMIA jaksamaan. Ei ne ole pelkästään lääkärissä käyntejä, vaan ne todella ovat henkisesti raskaita vaikka ei se ulos päin näkyisikään.
Itsestäni tuntui pahalta kun oma vartalo ei toiminut, niin kuin luonto on sen tehnyt toimivaksi. Ja välillä ryin älyttömissä ajatuksissa siitä etten pystyisi minun ja mieheni yhteistä lasta kantamaan. Mitä sitä ihminen tekeekään sen eteen että saisi lapsen.. En edes jaksa laskea paljon rahaa on mennyt, eikä sen väliä, ei sitä voi mitata rahassa.
Koko tämän ruljanssin ohella kasvaa ihmisenä ihan hirveästi, oppii arvostamaan niitä pieniäkin ilon aiheita. Toivon sydämeni pohjasta että kaikki menee nyt hyvin ja että kesällä nähtäisiin tämä pieni ihme!
Ja jos kaikki menee hyvin, olemme ajatelleet lahjoittavamme loput alkiot. Antaaksemme myös muillekkin mahdollisuuden ja toivon pilkahduksen.
Olen useasti käynyt netissä lukemassa lapsettomuudesta, hoidoista ja lukenut myös paljon keskustelua aiheista. Tämä on ensimmäinen kerta kun itse kirjoitan. Tiesin silloin etten ole yksin ja tiedän ettette myöskään ole yksin!

pinja | 02.10.2009 10:49

Vielä viikko niin tiedetään tämän kuudennen IVF-kierroksen (tuoresiirto) tulos. Sama on fiilis kuin Sannilla, yhtään ei uskalla toivoa, ettei romahdus ja pettymys olisi sitten taas niin raju...
Olen käsrinyt nyt pari viikkoa pahasta unettomuudesta, joka vei voimat niin loppuun, että eilen tyrskähdin suoraan itkuun keskellä katua, kun hain esikoista muskarista. Tyttöparka tietysti hämmentyi ja huusi mulle suoraan huutoa "älä itke!!" ja ihmiset kääntyi katsomaan.. No ihme jotenkin selvittiin kotiin asti. Mä ajan kyllä autoa toisinaan sellaisessa mielentilassa että ihme etten ole vielä kolaroinut... Viime yönä otin unilääkkeen, oli pakko, nyt on ihan eri olo, kun sain vihdoin nukuttua 7 h putkeen.

En muista aiemmilta kierroksilta, että olisin kärsinyt ruuansulatuksen seisahtumisesta. Mulla on kuin iso kivi vatsassa koko ajan, tätä jatkunut nyt jo viikon, punktiosta lähtien. Tämä ei ole varsinaista ummetusta, koska vatsa kyllä toimii mutta koko ajan tuntuu, että on kaamea ähky, en uskalla syödä kuin ihan pieniä määriä kerralla. Olo on kamalan tuskainen koko ajan. Onko muilla mitään kokemusta tällaisesta? Voisko Lugesteronit aiheuttaa tätä?

Sanni | 01.10.2009 07:54

Viiden päivän päästä taas pakatetun alkion siirto. Ajattelen ennen hoidon aloitusta että nyt en mieti asioita etukäteen, ettei suru ole niin kova, jos ei onnistu. Silti heti kun hoito alkaa, niin ajatukset hiipii toivon puolelle. Haluaisin täyttää elämäni muilla iloisilla ajatuksilla ja miettiä vähemmän hoitoja, surua ja pettymystä. Pelkään että musta tulee katkera ja surullinen ihminen, vaikka saisin olla kiitollinen kaikesta mitä mulla on.
Silti en voi olla toivomatta että saan olla seuraava joka kirjoittaa tänne ilouutisen. Toivo on kummallinen asia. Se pysyy sydämessä, vaikka joka kuukausi huomaan että ei kannata toivoa. Nyt tuntuu että en luovu toivosta koskaan. Haluan nähdä mieheni isänä ja haluan tuntea äidinrakkautta. En edes uskalla ajatella että hän tai minä joudumme luopumaan tästä.
Taitaa olla hormonit ja mieliala taas ihan sekaisin..Oon iloinen että voin kirjoittaa näitä sekavia ajatuksia tänne.

Sateenkaari

Rinsu | 30.09.2009 07:53

Kiitos ihan hyvää kuuluu. Tosin malttamattomana odotan et tulis hoidon suunnittelukäynnille aika (lupailivat lokakuulle) ja päästäis aloittaan. Jotenki on tosi malttamaton olo, haluis jo niin hommat etenee. Mitäs teille?

Rinsulle

Sateenkaari | 30.09.2009 07:02

Mitä teille kuuluu?

Sateenkaari | 30.09.2009 07:01

Mimmille paljon onnea! Hienoa, että Sinua onnisti.

Katri: minulla ja miehelläni sama tilanne kuin teillä. Olemme aloittaneet hoidot lahjasoluilla. Meni aika monta vuotta ennen kuin päädyimme tähän ratkaisuun. Kävimme kaikki vaihtoehdot läpi. Miehelle ajatus oli todella vaikea. Minulle myös. Lopulta päädyimme yhdessä ajattelemaan, että tärkeintä meille oli saada lapsi. Kummallekaan meistä ei ajatus lahjasoluista ole aivan helppo vieläkään. Olemme puhuneet ja puhuneet, käyneet läpi kaikki mahdolliset tunteet. Tärkeintä meille oli antaa itsellemme tarpeeksi aikaa tehdä päätös, joka tuntui meistä molemmista oikealta. Aloitimme hoidot aika ristiriitaisissa tunnelmissa. Nyt on takana epäonnistuneita inssejä ja yksi IVM. Tällä hetkellä ajatus lahjasoluista ei enää tunnu mitenkään vaikealta, kun etualalle on tullut pelko siitä, että ehkä emme onnistu edes lahjasolujen avulla.

Meidän suhteemme on oikeastaan vain vahvistunut. Paljon työtä, itkua ja keskusteluja tämä on vaatinut, mutta lopputuloksena olemme tulleet läheisemmiksi kuin koskaan.

miuku | 30.09.2009 10:08

Hurjan paljon onnea, Mimmi!!! Todella hienoa :D

mimmi -78 | 30.09.2009 09:30

Kiitos kaikille!

Outta ajatuksissani joka päivä, ja toivon enemmän kuin mitään muuta että työ kaikki onnistutta joku kaunis päivä!!!

Minä oun vieläkin ihan sekasin, en oikkein "uskalla" uskoa tätä todeksi..., vielä...

Hopea | 29.09.2009 10:57

Mimmi!!!! Onnea!
Ihanaa! =)
Lämpöisiä SyysAjatuksia!!!

Rinsu | 29.09.2009 07:57

Mimmille ihan hurjasti onnea!
Katri: Meillä lapsettomuus johtuu miehestä (ja minustakin vähän). Meille se ei tullut järkytyksenä, kun saatiin selville, että ei ikinä voida saada biologista lasta. Oikeestaan olo oli helpottunu, ku saatiin tulokset, kun vihdoin sai tietää missä mättää. Lapsettomuutta on jo 4 vuotta takana kuitenki. Nyt me ollaan ivf-jonossa lahjasiittiöillä. Meijän suhde ei muuttunu miksikään. Päinvastoin, tuntuu et avioliitto on entistä vankemmalla pohjalla. Mies on muutenki suhtautunu tosi hienosti tähän lahjasoluasiaan.

sadmad | 29.09.2009 06:19

Mimmi: IIIIIIIIHAAANAAAA!!!!! Oiii... täällä nousi karvat pystyyn. Minä olen niiiin onnellinen sun puolesta! Vihdoinkin :) se kaikki odotus palkittiin! Jos jossain vaiheessa haluat niin tervetuloa helistimen sivuille... Siellä on odotuspuolella plussajuna (IVF/ICSI).

Oi ... nyt on päivä pelastettu!!!!!

miehestä johtuva lapsettomuus

katri | 29.09.2009 06:05

Kuinka monella teistä sama tilanne? Lapsen hankinta ei meille vielä edes ajankohtainen, mutta tämä asia ollut tiedossa jo useita vuosia (miehellä ollut vakava sairaus aiheuttaa..) Itselleni todella arka asia, koska aina halunnut lapsia...nyt tämä asia vain jotenkin lyö vasten kasvoja ja pohdin joka päivä. Jotain on kyllä otettu aikoinaan mieheltä talteen, mutta niiden laadusta ei tietoa...todennäköisesti heikossa kunnossa.

Olemme keskustelleet lahjoittamisesta, mutta itse en ole vielä sinut asian kanssa. Miten teidän kohdallanne? Kuinka olette asiaa käsitellyt? Onko ollut vaikutuksia/minkälaisia vaikutuksia parisuhteeseenne?

mimmu72 | 29.09.2009 01:44

Hurrrjasti onnea Mimmi =)

Katheriina | 29.09.2009 11:51

Onnea mimmille!!! :)

mimmi -78 | 29.09.2009 11:42

Tämä ei voi olla totta! Plussasin eilen. Koko päivän töissä oli semmonen olo, että vuoto alkaa ihan millon vaan. Mahaa nippaili ja nappaili. Illallla uskaltauduin sitten testaamaan.

Se oli aivan uskomaton hetki. Käet tärisi. Ei voi vielä oikkein uskoa todeksi.

Kolmen viikon päästä eka ultra, jonka jälkeen "normaaliin" neuvolaan voi ilmoittautua. Ehkä sen sitten pikkuhiljaa alkaa uskoa todeksi.

Kaikille teille hurjasti tsemppiä hoitoihinne. Elän mukana hoidoissanne ja varmaan käyn aina lukemassa täällä teidän vaiheistanne. Mutta uskokaa ja luottakaa, että joku kaunis päivä se osuu teidänkin kohallenne!

Sateenkaari | 28.09.2009 04:17

Pinja: onnea matkaan alkionsiirtoon. Toivottavasti tällä kertaa onnistuu.

Sannupiu: jaksamista sinulle. Miten surullista, että raskaus ei edennyt pitemmälle. Toivottavasti seuraavalla kerralla Toivo pysyy matkassa loppuun asti.

Oma napa: inssi ei tosiaan onnistunut. Vuoto alkoi jo viikonloppuna. Pettymys oli kova, vaikka en uskonutkaan olevani raskaana. Nyt edessä IVF. Teistä monet tietävätkin, mitä on edessä. Haluaisin tietää, mitä odottaa. IVM tehdään niin vähillä "lääkkeillä", että se tuntui verrattain "helpolta" hoidolta. Minkälaisia kokemuksia teillä on IVF:stä? Miten prosessi oikein etenee? MIkä ollut rankinta niissä hoidoissa? Olisin kiitollinen kaikista vinkeistä...

Terveisin Sateenkaari

....

sannupiu | 25.09.2009 06:42

Muih.

Olen todella, todella pahoillani puolestasi Sonia. Lepäät nyt. Annat itsellesi aikaa. Kyllä sinä jaksat eteenpäin tavalla tai toisella. Muistan itse nuo lukuisat pettymykset... *huoks* Itselläni IVF-hoidon jälkeiset negatiiviset tulokset olivat viedä Tuonelaan.. Mutta täällä sitä ollaan. Taukoa pidetty hoidoista jo 3 vuotta. Tauolla, nyt elokuussa, tapahtui hetken ihme (; maaginen kaksi viivaa testiliuskassa. Suureksi surukseni tuo Toivon matka päättyi kuitenkin keskenmenoon. Nyt hoitoihin lähtö edessä (taas). Perinteisiä verikokeita yms. otettu ja nyt odotellaan aikaa klinikalle...Odotetaan ja odotetaan Sitten hypätäänkin liukuhihnalle operoitavaksi. Lapsitoiveita ja -yritystä takana 8 vuotta.

Maailman suurin halaus sinulle.

-sannup-


ps. muistan ikuisesti sen tunteen kun makasin gynen polilla lääkärin sorkittavana ja hän ilmoitti minun olevan raskaana... Saisinpa sen tunteen takaisin. Tällä kertaa niin, että saisin pitää Toivon.

pinja | 25.09.2009 04:40

Kuudennen IVF:n punktio oli tänään aamulla. Nyt on aivan runneltu olo. Minut on taas kerran rusikoitu verille. Sain aika kovan lääkityksen, joten olo on ihan sekava vieläkin.

Aamulla ennen toimenpidettä olin äärimmäisen helpottunut, että nyt tämä helvetti vihdoin loppuu. Tämä on viimeinen kierros ja tämän jälkeen ei koskaan enää tätä hirveyttä tarvitse kokea. Mutta eihän tämä vielä ohi ole, vielä on selvittävä tästä tokkurasta ja paranneltava alavatsa.

Saatiin 6 solua joten toivoa on että päästään alkionsiirtoon maanantaina. Juuri nyt olen kyllä niin loppu etten jaksa edes ajatella tästä eteenpäin. Alkio tai ei, aivan sama, eihän siitä mitään lähde kuitenkaan. Tämä ilta on raskain, toivon että voimat alkaa palailla sitten pikkuhiljaa, kun lääkitys väistyy.

Onneksi 5-vuotias tuolla keittiössä päristelee ja puuhaa leikkejään. Kun vaan pikkuinen ei taas kovasti pohtisi hiljaa miksi äiti on noin kamalan väsynyt eikä jaksa hänen kanssa olla...

Valkoinen | 25.09.2009 02:46

Voimia kaikille kohtalotovereille!
On tää kyllä kohtuutonta revitystä.
Mettäläiselle halaus!!!!!
Piipahdin lukemassa ajatuksianne. Helpotti taas.
Oma pää on tällä hetkellä niin tyhjä ja jotenkin väsynyt, ettei tule mitään järkevää kirjoitusta.
Kiitos, kun saan lukea ajatuksianne samoista asioista, joiden kanssa itse haparoin.

Siipi maassa

Sateenkaari | 25.09.2009 02:08

En ole vähään aikaan jaksanut käydä edes täällä, on ollut niin paha olla. Näyttää siltä, että monella muullakin on raskas tilanne, hyvin samanlaisia tunteita. On ikävää lukea, että hyvää ei kuulu monelle muullekaan, mutta samalla se tietysti helpottaa omaa oloa, kun tietää, että tänne kirjoittavat tietävät, miltä minusta tuntuu. Voimia kaikille kanssapalstailijoille!

Kirjoitin aikaisemmin kesällä epäonnistuneesta IVM-hoidosta, joka jätti takin todella tyhjäksi. Klinikalla lääkäri sanoi, että voisimme vielä kokeillä pari inssiä ennen kuin siirrymme IVF-hoitoihin. IVM:n jälkeen kierto oli todella pitkä, joten ensimmäinen inssi saatiin tehtyä noin kaksi viikkoa sitten. Olen tällä kertaa ollut jo valmiiksi pettynyt, koska en enää jaksa pitää yllä toivoa, että tällä kertaa inssi tärppäisi. Huomaan kuitenkin jännittäväni ensi viikon alkua (maanantaina saan tietää, miten kävi). Pelkään pettymystä. On juuri sellainen olo kuin täällä muillakin, että en enää jaksa. Lapsettomuutta takana 7 vuotta. Tuntuu, että sydän on aivan vereslihalla, ja vaan olisi jaksettava eteenpäin. Tilannetta varmasti vain pahentaa se, että en jaksa hakeutua edes ystävien seuraan.

Vielä en osaa antaa periksi, mutta en oikeasti tiedä, miten kauan jaksan hoitoja. Tältä tuntuu nyt, kun pelkään, että hoidot eivät meidän kohdallamme ehkä koskaa tuota tulosta. Aloitimme hoidot ajatellen, että onnistumme lahjasoluilla, mutta eipä se ollutkaan niin yksinkertaista.

Aina hetkittäin ajattelen, että ehkäpä tällä kertaa onnistaa, mutta melkein heti sen jälkeen toivo taas häviää. Ehkä en enää uskalla toivoa, koska pettymys on aina niin suuri. Silti tiedän, että kun kuukautiset alkavat, petyn ja suren.

Epätoivonpartaalla

Sonia | 25.09.2009 12:55

Enkeli vauvat
Lupasin ilmoittaa tänne miten kävi, elikkä minulla oli kahden alkion siirto ja hoito epäonnistui! Menkat alkoivat tänään ( 4 päivää yli) ja olo on sellainen että hautaan ois valmis... ne olivat viimeiset pakkasalkiot joten kaikki pitäisi taas alkaa alusta. ( 7 vuotta tätä lapsettomuutta ) mä en kestä enään..... en jaksa.... mistä ois syitä elää...

Lapsettomien keskusteluryhmä aloittaa Tampereella

Satu R-H | 24.09.2009 03:07

Tampereen lapsettomien ryhmä aloittaa jälleen kokoontumiset
Ryhmä tapaa ensimmäisen kerran ensi viikolla torstaina 1.10. klo 17.30 Simpukan neuvotteluhuoneessa Tampereella, Åkerlundinkatu 3, 4. kerros. Lisätietoja voi kysyä uudelta vetäjältä osoitteesta tampere(ät)simpukka-yhdistys.fi .
Tule mukaan jakamaan kokemuksia ja löytämään verratonta vertaistukea!
Tervetuloa!

Pippille.

Siipirikko | 23.09.2009 09:02

Olen pahoillani viimeisen hoitosi huonoista tuloksista ja epäonnistumisesta.

Niin, uskon tietäväni sen tunteen miten rikki sitä on, kun se kaikki loppuu ja kun on kaikkensa antanut ja yrittänyt. Tietysti jokainen meistä täällä suree lapsettomuuttaan ja siihen liittyviä asioita omalla tavallaan ja tahdissaan. Lapsettomuuteen ja tuloksettomiin hoitoihiin kuuluu kuitenkin tietty hyvin laaja tunneskaala, joka olisi suositeltavaa käydä läpi, yksin ja yhdessä puolison kanssa. Tavalla tai toisella. Siihen kuuluu todella monia negatiivisia tunteita eikä niitä kannata pelätä. Anna itsellesi lupa tuntea kaikki ne tunteet mitä tunnet ja keksi oma tapasi purkaa ne jotenkin rakentavasti. Pettymys, viha, kateus ja suru kuuluvat tähän prosessiin. Myös huonommuuden ja vajavaisuuden tunteet kuuluvat kuvaan. Anna itsellesi lupa surra tätä menetystä omalla tavallasi ja aikataulullasi, koska kukaan muu ei sitä voi sinun puolestasi tietää eikä määrätä. Lapsettomuus ja se kun ei yrityksistään huolimatta saa sitä toivottua lasta, on hurjan suuri menetys, joka ravistaa elämän melkein jokaista osa-aluetta. Se pistää naiseuden, mieheyden, parisuhteen ja koko ajatuksen siitä mikä on perhe, uusiksi. Ainakin itselläni kävi niin. Lapsettomuuteen kuuluu tosi paljon luopumista siitä ajatuksesta, ettei ehkä koskaan saa omaa biologista lasta ja sen asian hyväksyminen. Sen asian kanssa oppimaan eläminen. Pikkuhiljaa. Päivä ja askel kerrallaan.

Positiivista on se, että olet jaksanut lähteä koiran kanssa lenkille joka päivä. Hienoa!! Anna itsellesi lupa tehdä asioita, joista tykkäät tai joista saat jotenkin lohtua. Hemmottele itseäsi, sillä olet lapsettomanakin yhtä arvokas nainen ja ihminen kuin kaikki muut. Lapsettomuus ei vähennä sinun eikä kenenkään arvoa ihmisenä. Olet oikeassa siinäkin, että aika auttaa. Surun läpieläminen ja elämän uudelleen aloittaminen hoitojen jälkeen vie oman aikansa. Miten kenelläkin. Mitään oikeaa tapaa ei tähän ole.

Toivottavasti voit miehesi kanssa jakaa sen surun. Jos ei heti, niin ehkä myöhemmin. Se on teidän yhteinen suru ja menetys kuitenkin. Myös ammattiauttajien puoleen kannattaa kääntyä, jos tuntuu ettei ole ketään kenelle puhua asiasta. Tänne voit myös aina tulla juttelemaan, jos siltä tuntuu. Sitähän varten me täällä ollaan.

Lähetän täältä virtuaalihalauksia ja kovasti voimia sinulle.

Elämä on taistelua...

Pippi | 23.09.2009 06:00

En ole kirjoitellut tänne aikoihin. Ollut seesteisempää ja viimeinen hoitokin tuossa taannoin. Aikaisemmistakin hoidoista huonot tulokset, mutta tämä viimeinen oli pohjanoteeraus, yksikään ei hedelmöittynyt viidestä munasolusta.
Olin kyllä jollain tapaa varautunut huonoon onneen, mieheni toivo heräsi vaikka yritin jarrutella.
Niin koitti aallonpohja jälleen ja nyt keräilemme palasiamme ja koitamme koota eheää ihmistä/sielua. miten? sepä vasta kysymys.
Nyt on sitten hoidot käyty. päätin jo edellisvuonna, jos kolmanteen hoitoon lähdemme, se on viimeinen, koska en jaksa tätä rumbaa loputtomiin. Niin, ja kai sitä täytyy jossain vaiheessa osata lopettaakin.
Mutta...miten tästä eteenpäin?
Olen rikki, hajalla, palasina. Mietin, mikä minä olen. Katson peiliin, en tunnista itseäni vaan sieltä tuijottaa joku aivan vieras. Tunnen olevani vajaa, paljas, kirvelevillä haavoilla, väsynyt, surullinen....itkettää useimmiten. Ei ole ketään kelle puhuisin, purkautuisin, kaikilla läheisillä ystävillä on pienet lapset, eivät he ymmärrä mistä puhun. Paitsi tänne, täällä ymmärretään!

sanotaan että aika parantaa haavat...niin varmaan tässäkin kohtaa. Nyt vain tuntuu tosi vaikealta ja ylitsepääsettömältä. Olen kuitenkin yrittänyt joka päivä lähteä ulos koiran kanssa haistelemaan syksyisiä tuulia ja että päivässä olis jokin järki. Se helpottaa hetkeksi.

Näin meillä

Morrigan | 23.09.2009 04:38

Heip vaan kaikille!
Meillä oli tänään ensimmäinen inssi ja kurkkua kuristaa jo valmiiksi tulevat viikot ja valmistautuminen pettymykseen. Toisaalta taas minua pelottaa ja hirvittää myös plussa ja jotenkin väistämättömältä tuntuva keskenmeno... Meillä on kohta viidettä vuotta yritetty ja viime vuona aloitettiin hoidot. Mulla on pco ja oikein sitten viimisen päälle rakkulaiset munasarjat ja siihen lisäksi jäätävä ylipaino + kilpirauhasen vajari. Tämän ylipainon vuoksi (BMI yli 40) hoidot ja tutkimukset aloitettiin yksityisellä puolella, koska käsityksemme oli, ettei julkisella puolella hoideta näin suurella painolla. Clomit ja menopurit eivät oikein auttaneet ja follit eivät lähteneet kehittymään eikä lääkäri uskaltanut nostaa annoksia enempää. Lääkäri kuitenkin meinasi josko laitettaisiin lähete tyksiin, koska olen perusterve ja pudottanut jo 50 kiloa painostani.

No tulos on nyt se, että olemme tyksissä hoidettavana ja takana on pari kierrosta ajoitetuilla yhdynnöillä. Vihdoin löytyi oikea annostus eli viitenä päivänä 3 tablettia clomeja ja 10vrk menopur pistoksia vuoro päivin 150 IU ja 75 IU. On ollut valtavan huojentavaa, kun vihdoin on päästy askel eteenpäin eikä enää tarvitse kamppailla alkutekijöissä. Tosin tuo annos on nyt sellainen, että pää on aivan sekaisin ja kiristää hulluna...

Tänään oli tosiaan se inssi ja suureksi ihmetykseksi kutu oli laadultaan tosi heikkoa verrattuna vuoden takaiseen tutkimukseen. 110 mlj/ml oli laskenut 37mlj/ml ja hyvin liikkuvien osuus oli 10%:sta laskenut yhteen prosenttiin.

pikkumyy | 23.09.2009 04:00

Laparoskopia takana ja vaikea endometrioosihan sieltä löydettiin. Onneksi kuitenkin suurin osa saatiin poistettua. Nyt olo on välillä hyvin toiveikas ja välillä pettynyt. Olen aika pettynyt omaan ruumiiseeni ja koen välillä , että se on pettänyt minut. Toisaalta olen toiveikas tulevien siirtojen suhteen, että ne nyt onnistuisivat paremmin, kun endoa on saatu poistettua. Eli seuraavaa PASia nyt ootellaan.
Onnittelut miukulle! Ymmärrän, että pidät vielä matalaa profiilia asian suhteen, niin minäkin tekisin (vaikka se onnellinen uutinen onkin).
mettäläinen: olen samaa mieltä miukun kanssa, että sinun tulisi jatkaa hoitojasi. Olisit kuitenkin ollut valmis auttamaan siskoasi, jos se olisi ollut mahdollista.

Pinja

mimmu72 | 22.09.2009 07:48

Hei,haluaisitko jakaa tuntemusia ja muutenkin vertaistukea s-postin muodossa.Aikaisemmin olen yhden ihmisen kanssa kirjoitellut,mutta se jäi kun hän ei enää jatkanut hoitoja.Osoite on mindi72@suomi24.fi

Olen itse aloittanut hoidot vuonna 2000 ja olen kyllä nyt plussannut lapseton,mutta jos kiinnostaa niin kirjoittele.

pinja | 22.09.2009 05:20

Sanni: kiitos huolenpidosta, lämmitti sydäntä!
Käyn juttelemassa lapsettomuusklinikan terapeutin kanssa säännöllisesti, mm olin siellä tänäänkin aamulla, eli onneksi mulla on joku jolle puhua. Muuten en kyllä jaksaisikaan. Mutta on totta että mulla rupeaa aina näin hormonikuurin loppupuolella tilanne luisumaan käsistä. On ihan kamalan raskasta yrittää jaksaa loppuun asti, kun lääkkeiden sivuvaikutukset tekee olon sietämättömäksi ja tuntuu oikeesti että mieli hajoaa kappaleiksi. Mies ei tätä ymmärrä ollenkaan joten yksin saan tämän taakkani kantaa.

Tuosta alkionsiirron ja raskaustesti välisestä ajasta: kyseinen aika on mulle perinteisesti, kas kummaa, tosi raskasta ja ahdistavaa. En tosiaankaan voi sanoa, että tiedän tai en tiedä heti siirron jälkeen olenko raskaana. Se on varmaan joillakin jokin sisäinen tunne, mutta ei mulla.. Olen yleensä tehnyt apteekin testin edellisenä iltana just ennen verikoetta, silloin raskaus saattaa jo näkyä testissä. Aiemmin ei ehkä kannata, tulos ei ole luotettava. Ehkä yhden kerran näistä viidestä kierroksesta tein niin, että vasta soittaessani verikokeen tuloksen sain kuulla vastauksen, muilla kerroilla olen aina tiennyt negasta jo etukäteen apteekin testin tuloksen perusteella..

Voimia kaikille!

Sanni | 21.09.2009 07:59

Keskustelin ystäväni kanssa hänen hoidoista ja hän tiesi heti että onnistui silloin kun hän tuli raskaaksi. Tietääkö sen jo ennen verikoetta vai onko se tullut yllätyksenä?
Alkionsiirto on ensi viikolla niin alkaa taas miettiä näitä.

Sanni | 21.09.2009 06:07

Pinjalle:
Toivon että sulla Pinja on joku jolle puhua. Viestisi oli niin täynnä surua ja ahdistusta. Puhuminen on, ainakin minulle, ainoa mikä hetkellisesti auttaa.
Voimia..

toivo | 21.09.2009 10:40

niin, sen verran vielä tarkennusta edelliseen, että minultakaan ei löydetty mitään vikaa miksi en tule raskaaksi: kaikki hormonit ja kierto olivat kunnossa, vasta-aineista verestä ei todettu... Joskus voi olla vain niin, että jos selkä on pitkään kipeä/kierossa tms. tai stressaa vaikka duunin takia, niin homma ehkäistyy itsestään.

Pinjalle vyöhyketerapiasta

toivo | 21.09.2009 10:35

Hei,
vyöhyketerapia tehdään ennen hoitoja (ja alkionsiirtoa), koska käsitykseni mukaan terapeutit eivät halua manipuloida silloin kehoa kun siirto on tehty: Otin itse "kuurin" vyöhyketerapiaa (n. 3 kk aikana kävin ehkä kymmenisen kertaa vyöhyketerapiassa, sen jälkeen vähän harvemmin n. kerran kahdessa/kolmessa viikossa). Eka vyöhyketerapia oli viime syksynä, ja vuodenvaihteessa siirryttiin kerran kuussa tapahtuvaan hoitoon. Ja helmikuussa kun menin vyöhyketeraputille, kerroin että olin saanut plussan raskaustestissä: silloin ei enää muuta tehty kuin naurettu ja ihmetelty (hoitoja ei sen jälkeen ole tehty).
Ja kerroin heti vyöhyketerapiaan mennessäni mihin apua tarvitsen.
Kaksi ystävääni, jotka tehtiin alkiosiirto + vyöhyketerapia, hoidattivat itseään vyöhyketerapiassa ennen alkionsiirtoa... Voi ottaa aikaa mutta kumpikaan ei kadu.
Onnea matkaan :-)

miuku | 21.09.2009 08:25

Kiitos sannupiu onnitteluista. Koska olen vielä hyvin alussa ja takana on kuitenkin yksi keskenmeno, niin odottelen kyllä ensimmäiseen ultraan asti ennenkuin alan raskautta hihkumaan.

Mettäläinen
Olosi on varmasti hyvin ristiriitainen. Tietysti on harmillista ettet sovi luovuttajaksi siskollesi ja toivon, että hän paranee ja apu löytyy muualta, jos sitä tarvitaan. Jatka lapsettomuushoitojasi, jos vain suinkin jaksat. Minun mielestäni se ei olisi mikään loukkaus siskoasi kohtaan, koska olisit kuitenkin hoitoja siirtänyt, jos siitä olisi ollut apua. Kaikkea hyvää ja jaksamista!

Valoa tunnelin päässä!

Mettäläinen | 21.09.2009 01:05

Kiitos kaikille myötäelämisestä!
Kävin viime maanantaina testeissä sovellunko siskoni kantasolun luovuttajaksi ja omalla sinnikkyydelläni sain lääkäreitä kiirehtimään omien tulosteni diagnoosissa. Kaksi viikoa piti tulosten tulemisessa kestää, mutta kun riittävästi painostaa niin saa ihmeitä aikaan. Selvisi, etten ole sopiva. Oma oloni on aika ristiriitainen. Tavallaan olen hirvittävän helpottunut, että sain luvan jatkaa hoitojani, toisaalta taas olen erittäin pahoillani, että en sovi luovuttajaksi. En voi siis auttaa siskoani. Jollain tunnetasolla haluain luovuttaa hoidoissa kokonaan, koska nyt ei tunnu siltä että olisi oikein saada lapsi aluilleen kun sisko taistelee elämästään. JOtenkin pelkään että uusi elämä alkaa vanhasta menetetystä. Mies haluaa jatkaa niinkuin on suunniteltu. Olenko ihan sekaisin kun edes ajattelen asiaa?

Kiitos!

Sanni | 20.09.2009 08:08

Ensimmäistä kertaa kirjoitan. En ole uskaltanut etsiä tietoa lapsettomuudesta netistä sillä aihe on niin arka että pelkäsin katsoa mitä aiheesta kirjoitellaan. Ilahduin kovasti kun löysin tämän sivun, sillä vertaistukea juuri kaipasin. Minulla syy lapsettomuuteen ei ole löydetty. Ollaan käyty yksityisellä hoidoissa viime syksystä. Menossa kolmanteen alkiosiirtoon.
Huomasin että löysin kaikki tunteeni täältä. Vetäydyn ajoittain kaikista, ylianalysoin kaikki tuntemukset, minua hirvittää ajatus lapsettomasta elämästä ja tarve jatkaa hoitoja heti on suuri, sillä muuten joudun ajattelemaan ja se hirvittää vielä enemmän. Oli helpottavaa huomata että nämä tuntemukset kuuluu tähän.

Voimia teille kaikille..

sannupiu | 18.09.2009 05:39

Onneks paljon Miukulle!

miuku | 18.09.2009 08:41

Huh, inseminaatio ovulaation induktiolla tuotti kaksi viivaa raskaustestiin. Ei yhtä paksuja, mutta selviä viivoja kuitenkin. Ja taas odotetaan.

pinja

mimmu72 | 17.09.2009 11:43

Heips!Itse kävin ne kaksi kertaa ennen IVF-hoitojen aloittamista,siis ennenkuin aloitin edes ottamaan mitään lääkitystä.Kerroin että olen menossa hoitoihin niin vyöhyketerapeutti sanoin että ,no hoidetaan sitten kohtuasi vastaanottavaisemmaksi ja rentuneemmaksi;)
Takana itselläni on kesken menneitä,ulkopuolisia(jonka vuoksi munajohtimet poistettiin)passeja ja pari tuoresiirtoa.Veritulppakin joka johtuu hyytymistekijästä mikä on mulla oireyhmymänä.Siihen vaan pistelin fragminia ja syön disperiiniä päivittäin.
Kokeile ihmeessä vyöhyketerapiaa, jos siitä olisi sinullekkin apua,uskon ja toivon niin!!!!!

Vyöhyketerapia?

pinja | 17.09.2009 09:45

Mimmu ja Toivo ym joilla on tästä kokemusta:

Siis missä vaiheessa kävitte vyöhyketerapiassa? Olen itsein harkinnut meneväni mutta lähinnä ajattelin hakea apua väsymykseen ja matalaan mielialaan, tai itseäni hemmotellakseni. Mutta että onko siis sillä ollut todella tehoa lapsettomuuteen...? Mulla ei ole itselläni kokemusta vyöhyketerapiasta mutta käytin aikoinaan koliikkista tyttöäni sellaisessa ja yön läpi jatkunut huuto saatiin sillä rauhoittumaan. Siitä oli siis apua tuolloin!

Mulla on nyt IVF:n kuudes pisto-pv menossa, ja alavatsassa on jo painetta turpoavista soluista. En oikein uskalla tässä mennä johonkin käsittelyyn jossa en ole aiemmin ollut, kun en tiedä mikä on vaikutus. Voisiko olla apua jos kävisi alkionsiirron jälkeen? Tosin onhan sitä kipuilua alavatsassa monta päivää punktion jälkeenkin...

Vai kannattaako jättää negatiivisen tuloksen jälkeiseen elämään?

Toivo

mimmu72 | 15.09.2009 09:25

Itsekkin eksyin vyöhyketerapiaan,kävin kaksi kertaa.Uskon että se toimii,itselleni moinen tuotti tulosta:)

Toivoa on:

toivo | 15.09.2009 07:35

Eksyin näille sivuille, koska takanani on monen vuoden raastava tuska lapsettomuudesta ja työstän sitä tunnetta vieläkin pois (inseminaatiot, ivf-hoidot). Olen nyt 42 v ja synnytän esikoiseni muutaman viikon kuluttua: jouduimme hylkäämään hedelmöityshoidot, koska ne tulivat todella kalliiksi (yksityisellä puolella, julkisella ei enää tullut korvauksia) ja tilanne alkoi käydä erittäin paljon psyykkeeni päälle. Etsin vaihtoehtoista hoitoa ja löysin; vyöhyketerapia. Myös yhdistelmä vyöhyketerapia + ivf-hoito on tuottanut tuloksia. Tämä vaan vinkiksi, uskokoon ken tahtoo (ainakin se on huomattavasti halvempaa kuin hedelmöityshoidot ja luomua). :-)

miuku | 14.09.2009 08:29

mettäläinen:
olen ihan järkyttynyt tilanteestasi. Vaikka tilanne nyt tuntuu varmasti lähes sietämättämälle, niin toivon, että kaikki kääntyy parhain päin. Voimia!

Pinja: vaikka en ole noin pitkällä hoidoissa kuin sinä, niin ymmärrän silti tuon jatkamisen pakon. Eteenpäin on mentävä ja hoitoja tehtävä, koska jos jää paikoilleen todellisuus iskee ihan liian rajuna. En tahdo ajatella ettemme saisi koskaan lapsia - se olisi ihan liian rankkaa. Vaikka aikaa on mennyt jo kaksi ja puoli vuotta, niin en ole vielä lähelläkään luovuttamista.

Voimia meille kaikille!

pikkumyy | 13.09.2009 11:38

personen: Kiitti, kun jaksoit vastata noin kurjassa tilanteessa. Voimia sulle ja kaikille muillekin!

mettäläiselle

Nuppu | 12.09.2009 02:38

Voi mettäläinen kuinka kurja sun tilanteesi on. Tosi paljon voimia sulle! Lapsettomuus ja hoidot on muutenkin rankkoja niin ei siihen päälle toivoisi kellekkään mitään lisää. Mietin, että pystyykö sitä testaamaan että sovitko luvuttajaksi ilman että hoitoja tarttis keskeyttää. Toivottavasti sun siskosi paranee. On tämä elämä ihmeellistä.

Sotaa vai ei...

pinja | 12.09.2009 11:57

Vielä jäin pyörittämään päässäni tuota sotavertauskuvaa, ihme mitä kaikkea tämä lapsettomuusprosessi saa ihmisen päässä liikkumaan... siis tämähän on kuin Irakin sota, jatkuu ja jatkuu vaan ilman että siitä on mitään hyötyä tai lopputulosta koskaan saavuttaisi. Päinvastoin, pitää jo miettiä onko itse asiassa tullut aiheutettua kaikille osapuolille jo enemmän vahinkoa kuin hyötyä (lähinnä tässä ajattelen itseäni kun olen ihan lopussa ja 5 v tyttöäni jolle ei riitä äidiltä tarpeeksi kun olen koko ajan sekaisin tämän pattitilanteen vuoksi)... Mutta lopettaakaan ei voi, koska jäljellejäävä kaaos on liian vaikea käsiteltäväksi...

Ja olin aivan järkyttynyt mehtäläisen jutusta. Vielä joudut tuollaisen taakan kantamaan oman lapsettomuuskriisin lisäksi. Tuohon sinun esittämääsi tilanteeseen ei ole mitään vastausta, ei mitään neuvoa jonka toinen voisi antaa. Elämä ei todellakaan ole oikeudenmukaista, eikä katso mihin tilanteisiin heittää pahimmat iskunsa. En osaa kuvitellakaan mitä itse päätyisin tekemään ko tilanteessa. Ilmeisesti teillä ei ole enempää sisaruksia, joten sinä olen periaatteessa ainoa paras mahdollisuus luovuttajaksi?

Tilanne on kohtuuton, ja en osaa muuta kuin kertoa että myötäelän kovasti tilanteessasi ja toivotan voimia ja taas voimia... Mitään neuvoa en suuntaan tai toiseen osaa antaa, oikeaa vastausta ei olekaan...

Otetaan taas päivä (vai oliko se tunti) kerrallaan ja yritetään jaksaa

Pakko purkaa jonnekin!

Mettäläinen | 12.09.2009 12:08

Hei!
En juurikaan ole tänne kirjoitellut, mutta nyt minun on ihan pakko saada jonnekin kerrottua. Olemme kärsineet lapsettomuutta kohta 3 vuotta. Olemme siis jonottaneet pitkään IVF hoitoihin ja VIHDOIN pääsimme etenemään viimekuussa. Laadimme aikataulun että kun on seuraavan kierron 21. päivä niin pistän jarrupiikin jne ja nyt on menossa kp 2, eli aika pian pääsemme etenemään. MUTTA.... toisaapäivänä sain surullisen uutisen siskostani joka oli joutunut sairaalaan ja sai diagnoosiksi leukemian eli verisyövän. Nyt on tilanne se että hän saattaa tarvita kantasolusiirtoa ja mikäli minä sovellun luovuttajaksi niin siinä tapauksessa joudun siirtämään hoitojani vaikkei hän nyt tarvitsekaan sitä vielä. Siirron tärkeys selviää vasta noin kuukauden päästä ja siihen mennessä minun on jo ehkä tarvinnut perua omat hoitoni.

Tämä ei ollut sitten kirjoitettu sillä, etten välittäisi siskostani. Päinvastoin. Haluan ehdottomasti auttaa siskoani jos siitä vain on hyötyä hänelle, mutta samalla koen suurta tuskaa oman lapsettomuushoitoni siirrosta, tätähän on jo odottettu niin pitkään. Henkisesti tämä kaikki lyö minua todella syvälle.Miten näin suuret asiat voivat asettua elämääni juuri samalle ajankohdalle?

Kiitos että sain kertoa!

Nuppu | 11.09.2009 11:08

Kiitos Hopealle ja Mimmille myötäelämisestä. Ilman teitä ja tätä palstaa en jaksaisi. Toivottavasti teillä muilla onnaa hoidot paremmin. Toivottavasti Mimmilläkin tärppäis se pas niin ei tarttis jonotella puolta vuotta uutta hoitoruljanssia.

personen | 11.09.2009 09:18

pikkumyy: Mulla meni ensimmäinen laparoskopia kahden viikon sairaslomalla, mutta toivuin paljon nopeammin. Jälkimmäisestä sain jälkiseurauksena veritulpan kumpaankin keuhkoon (harvinaista). Muuten siitä meni toipuminen myös nopeasti. Onneksi nykyisin pystytään tekemään jo aika haastaviakin leikkauksia tähystyksellä.

Meillä hoidot päättyivät tältä erää ennenkuin kunnolla alkoivatkaan eli ei saatu siirrettäviä alkioita. Nyt on mieli tosi maassa, kiukuttaa ja ahdistaa. Ei jaksa miettiä nyt jatkoa...

Taas mennään

pinja | 11.09.2009 10:09

Kyllä täällä palstalla on niin paljon surullisia juttuja, että ihmettelen todella miten me kaikki jaksetaan eteenpäin näistä vastoinkäymisistä huolimatta... Rohkeutta kaikille!

Mulla alkoi sitten tänään kuudes IVF-kierros. Siis kuudes hormonihoito kaikkineen, koska ei koskaan saada mitään pakkaseen, saadut alkiot menee aina tuoresiirtoon.

Aloitin aamulla ekalla Synarelalla, en taas muistanut miten tuo aine voi koskea limakalvoissa, oon lähinnä aivastellut sumutuksen jälkeen...vai onkohan mulla joku nuha taustalla että limakalvot ärtyy helpommin, sietämätön kutina ja ärsytys...

Huomenna sitten pistokset Pergoveriksellä. Aiemmin olen pistänyt 10 pv, joten siirto arvelisin on 25.9 ja sit taas se 10 pv piina niin tiedetään tulos. En jaksa enää uskoa onnistumiseen mutta kuten täällä kirjoitin, tarvitsen itselleni tämän kuudennen kerran, sittenpähän tiedän tehneeni kaikkeni. Sit on aika vihdoin päästää unelmasta irti...ikää kun on jo yli 40 toivoa ei paljon ole.

Joku täällä kirjoitti että "tämä on nyt sotaa". Se oli kyllä hyvin sanottu, sekä hyvässä että pahassa. Nosti omaa taistelutahtoa, minä teen tämän vielä kerran!!

pikkumyy | 10.09.2009 08:21

personen: Vähän jännittää tuleva laparoskopia. Miten nopeasti sää toivuit siitä? Oliko vatsa hirveen turvoksissa kauan? Hoitaja sanoi, että viikon sairasloma olisi sitten edessä. Pelottaa hiukan, ettei ne vaan koske munasarjoihin ja kohtuun, mutta pitää puhua siitä lääkärin kans. Mullakaan ei punktio ollut ihan järkyttävä ja se kipu on aika nopeasti ohi. Toivottavasti toivun tähystyksestä nopeasti, että mekin päästäis taas pian yrittää siirtoa. Jaksamisia!

Hopea | 09.09.2009 10:58

Mimmille tsemppiä! Toivottavasti siirto onnistuu kaikinpuolin!

Nupulle isot halit! Molisin varmaan ollu kykenemätön töihin...

Mitäs tässä. Ei hurjempia. Elämää. Ollaan jonossa sinne kolmanteen icsiin.
Blogia olen alkanu kirjotteleen, osote löytyy tuolta käyttäjistä..

Vähän on haikeutta ja kaipuu omasta lapsesta iskee välistä tosi kovaa, mutta siitä palautuu nopeammin ko silloin joskus.

Täälä olen käyny lukemassa aina välistä ja muistanu kaikkia asian kans painivia!
SyysTuulisiaAjatuksia

Rinsu | 09.09.2009 09:58

Mimmi-78: Kyllä saa olla ja pitääkin olla toiveikkaalla mielellä. Niin ja kiitos tsempeistä =) Kyllä mäkin oon monesti miettiny, et mitäs jos ne hoidot ei auta..meillä kun on vielä ne lahjasiittiöt..rupee siinä vaiheessa oleen vaihtoehdot vähissä, jos ei tuu tulosta. Mut sit taas mietin, et kyllä varmana onnistuu. Kai se ihan normaalia on et tunteet vaihtelee laidasta laitaan. Ei muuta kun tuulta päin =) Pidetään peukkuja et kaikki menis hyvin ja plussa tulis =)

mimmi -78 | 09.09.2009 09:31

nuppu: oun ni pahoillani, että näin sulle kävi. Minä pelkään sitä samaa. Viiminen huurunenä pakkasessa. Maanantaina on PAS aika. Aamulla sitten maanantaina soittaavat, jos sulatus ei onnistunutkaan. Myö kans julkisella. Myö jouvuttaan jonottaan toiseen IVF:ään, jono tällä hetkellä puoli vuotta....

rinsu: tsemppiä hoitoihin. Täällä kans ollaan nytten kyllä niin toiveikkaalla mielellä, että ihan pelottaa...

Rinsu | 09.09.2009 06:52

Huh, mikä helpotus! Mun ei tarvikkaan mennä laparoskopiaan, vaan aloitetaan heti ivf-hoidolla! Lokakuussa on suunnittelukäynti ja marras/joulu/tammikuussa päästään sit aloittaan vihdoinkin hoidot! =)
Tsemppiä kaikille! Mimmille pidän peukut sormissa ja varpaissa pystyssä et kaikki onnistuis!

sillä oli siniset silmät

Nuppu | 09.09.2009 03:40

Tänään mulle oli tarkoitus tehdä pas eli siirtää viime keväänä pakastimeen laitettu alkio. Mutta aamulla sairaalasta soitettiin, että alkiomme ei ollutkaan kestänyt sulatusta eli mitään siirtoa ei voidakkaan tehdä. Se oli jo etukäteen tiedossa, että näin voi käydä, koska alkio ei ollut top-alkio. Mutta ei se sitä surua kuitenkaan poista vaikka tiesin, että näin voi käydä. Heti sen jälkeen kun sairaanhoitoja oli soittanut ja kertonut tilanteen menin pukuhuoneeseen vaihtamaan ulkovaatteita niin sinne tuli yks kuudennella kuulla raskaana oleva työkaveri, joka rupesi höpöttämään kaikkia raskausjuttuja. Siinä kyllä puukkoa käännettiin haavassa. Yleensä mua ei haittaa mitkään raskausjutut tai -uutiset mutta tän päivän tilanne meinas kyllä olla jo liikaa. Onneksi olin tänään aamuvuorossa niin pääin aikasin kotiin lepäämään.

Ens kuussa alkaa toisen IVF:än hoidot. Kaikki täytyy alkaa taas alusta. Lääkäri ystävällisesti varas mulle ajan toiseen IVF:ään jo elokuussa ettei mun tartte jonottaa jos pas ei onnistukkaan. Oon julkisella puolella hoidoissa missä lääkäri oli niin ihana että toimi noin. Myöskin sairaalassa pakastettiin meiltä vain yksi alkio vaikka siellä ei normaalisti pakasteta yhtä alkiota vaan niitä pitäis olla monta. Joskus näinkin.
Jaksuja kaikille hoitoihin ja muutenkin

Pitkästä aikkaa...

mimmi -78 | 09.09.2009 11:00

Äsken bongasin oviksen. Jihuu!!! Jo aamusta kuulostelin, että nyt se tapahtuu, alavattalla tuntu semmosta mukaavvaa pientä "jammailua". Nyt ootellaan soittoaikaa, jotta pääsen PAS aikaa varaamaan.

Nyt olo aivan mahtava ja luottavainen. Toisena hetkenä pelottaa, tämä on meijän viiminen huurunenä. Entä jos ei onnistu? Mitä sitten? Miten jaksan? Pakollinen tauko. Jouvun jonottammaan uudelleen uuteen IVF:ään.

Tiiän, ei piä mennä asioitten eelle. Nyt unohettaan tommoset ajatukset ja keskityttään tähän hetkkeen ja tulevaan hoitoon. Joka on aika lähellä.

Kaikille tsemppiä ja jaksamista. Oun käyny lukemassa teijän ajatuksianne ja mukana elettään.

Miten hopea ja kosheen?

+++

Riitu | 09.09.2009 09:32

Tässä meidän hoitohistoria lyhyesti: +, -, +, -, -, -, -, +. Eli kahdeksan alkionsiirtoa (6 tuoresiirtoa, 2 passia). Hoidoissa ollaan oltu vuodesta 2007 lähtien ja eka plussa päättyi myöhäiseen keskenmenoon (rv 21), toinen plussa päättyi aikaisin (rv 6) ja nyt tänään tein elämäni kolmannen plussauksen!!! Hoitona on ollut koko ajan ICSI ja meitä on koeteltu ja koeltu ja vastoinkäymisiä on ollut.

Koko ajan päässäni on takonut ajatus, että jos on mennyt pitkään päin hel****tiä, niin pakosti onni ei voi enää olla kaukana. Joten tsemppiä kaikille yrittäjille, mahdoton muuttuu joskus mahdolliseksi. Minä nautin tästä päivästä 100 %:lla ja piina/pelko tämän raskauden onnistumisesta taitaa tulla vasta myöhemmin...

terveisin Riitu

personen | 08.09.2009 11:02

pikkumyy: Täällä toinen endometrioosia sairastava. Kaksi laparoskopiaa takana. Jos ei ole endometrioosiyhdistys sulle tuttu niin kannattaa kurkata yhdistyksen sivut ja foorumi. Meillä myös simppapuolellakin ongelmaa. Nyt on aloitettu hoidot suoraan ICSI ja tänään oli punktio. 4 munasolua saaliina ja punktio ei ollut mikään ihan järkyttävä toimenpide, ainoastaan puudutuspiikki endometrioosikohtaan oli aikas ikävä, mutta kipukin oli nopeasti ohi onneksi. Jos tulee mieleen jotakin kysyttävää endosta tai tähystyksestä niin saa kysyä :)

Penny | 08.09.2009 09:39

Mäkin olen täällä usein käynyt muiden juttuja lukemassa ja olen pikkumyyn kanssa samaa mieltä, että on uskomatonta miten osa on jaksanut vuosien hoitoja. Antaa toivoa itsellekin, että ehkä tästä vielä selviää :) Mä olen myös ollut tosi ärsyyntynyt kaikkeen, etenkin odotukseen. Ja sit alkaa itseä harmittaa jatkuva huono olo, mitä varmasti tulee purettua ympäristöön. On vaan todella turhauttavaa odottaa milloin pääsee hoitoihin. Tuntuu, että on jumissa tilanteessa, jossa ei voi itse tehdä mitään ja on täysin riippuvainen muista. Vaikka toisaalta odottaminen on hyvä, koska nyt vielä on toivoa onnistumisesta. Sitä, mitä epäonnistumisesta seuraa, en uskalla vielä edes ajatella. Jonkinlainen elämänmuutos tullee eteen, jotain on varmasti keksittävä sitten "tilalle". Mies ymmärtää osittain, mutta ei ihan kokonaan. Tietysti tilanne on hänelle hieman eri, koska vika on mussa eikä hänen ole tarvinnut luopua biologisesta lapsesta. Eikä käyttää hormoneja.. Lääkäri toteskin hänelle, että nyt ei auta muu kun kestää kuin mies, kun tulee kiukkupuuskia - tää kommentti alkaa aina naurattamaan molempia, onneks ainakin vielä myös kesken raivopuuskankin ;) Aurinkoisempia syyspäiviä!

pikkumyy | 08.09.2009 07:47

Hei! Ajattelin vihdoin itsekkin kirjoitella palstalle. Olen täällä usein lukenut viestejänne viime aikoina:) Olemme molemmat miehen kanssa vuosimallia-79. Mulla todettu PCO ja tällä hetkellä vahva endometrioosiepäily, jonka vuoksi ensi viikolla olen menossa laparoskopiaan. Miehellä siittiöissä huono liikkuvuus, jonka vuoksi takana ICSI ja yks alkionsiirto. Pakkasessa 2 alkiota, joista toinen siirretään heti, kun olen toipunut laparoskopiasta. Ollaan nyt oltu hoidoissa yksityisellä, kun ei jaksettu odottaa kunnalliselle. Tosin jos nämä kaksi pakastettua alkiota ei natsaa siirroissa, niin siirrytään sitten kunnalliselle.

Onkohan täällä muita joilla endometrioosia tai käyneet laparoskopiassa? Leikkaus sinänsä ei pelota, mutta se mitä sieltä selviää.

Olen vasta nyt tajunnut todella meidän kärsivän lapsettomuudesta, vaikka toki tutkimustulokset oli aikanaan kamala shokki. Naiivisti vain kuvittelin, että jo ensimmäinen siirto onnistuisi. Nyt ei tiedä miten kauan tässä menee…Uskomatonta, miten te joilla on takana vuosien hoitoprosessi, olette jaksaneet, kun itsellä tuntuu, että on nyt jo niin vaikeaa.

Viimeiset pari kuukautta on ollut todella raskaita! Ärsyttää itseäkin, kun olen koko ajan ärtynyt ja vihainen kaikesta. Eikä huvita yhtään tavata kavereita, vaikka tietävätkin meidän tilanteesta. Välillä tunnen olevani niin yksin! On järkyttävää huomata, että mieskään ei vaan voi tajuta tätä samalla tavalla, kun ei joudu läpikäymään hoitoja yms siis fyysisesti. Mutta tällä hetkellä nyt odottelen tuota laparoskopiaa eli päivä kerrallaan mennään.

Tsemppiä kaikille!

Vertaisviikonloppu

Satu R-H | 08.09.2009 02:20

Simpukka-yhdistys järjestää toimintaviikonlopun lapsettomille 26.-27.9. Virroilla Marttisen leirikeskuksessa. Viikonlopussa on vielä muutama vapaa paikka jäljellä. Tapaaminen on tarkoitettu sellaisille lapsettomille jotka toivovat lasta tai ovat päätymässä/päätyneet lopulliseen lapsettomuuteen. Katso viikonlopun ilmoitus täältä: http://www.simpukka-yhdistys.fi/Nettimainos_toimintavkl.pdf. Ilmoittautumisaikaa on vielä tämä viikko. Tule mukaan tapaamaan vertaisia ja jakamaan kokemuksia. Olet tervetullut yksin tai kaksin! Tapahtumaan osallistuminen ei edellytä yhdistyksen jäsenyyttä!

meri | 02.09.2009 09:05

nyt täytynee taas jottain kirjoitella...
Mulla ollu nyt tässä kuussa käytössä pistos-hormooni(puregon), ja oli tarkoitus sitä käyttää parin kierron ajan... Aloittelin pistämisen viime viikon keskiviikona(25.8), ja maanantaina menin sitten ultraan... lääkäri oli kovin pettynyt.. ilmeisestikkään mun typerääkin typerämpi kehoni "ei osaa ottaa hormoonia vastaan".. eli ei siellä mittään ollu tapahtunut.. ainakaan vielä... olin siis silloin pistänyt 6pv ja nyt meen perjantaina taaas ultraa ja toivotaan parasta... jospa jotakin positiivista olis tapahtunut...
Varovasti jo lääkäriltä kyselin inseminaatiosta, mutta ei halunnut vielä nyt ottaa mitään kantaa asiaan.. pittää ensin selvittää että mikä prkele on ku ei piikit tunnu toimivan...
Onko teille tehty miten noppeesti eka inssi? Meillä on tässä yli kaks vuotta kärvistelty, ja kovin jo odottaisin että jottain konkreettista alakaisivat tekemään...tai ees suunnittelleen... Onpaha taas mieli maassa, ja elämä näyttää ahteriaan.. jospa se tästä..

Voimia ja ilon hetkiä kaikille palstalaisille!!:)

Valkoinen | 02.09.2009 07:11

miuku: Mulla kokemus yhdestä inssistä. Nopeasti oli ohi, lääkäri oli taitava ja hoiti homman suit sait sukkelasti ja suht kivuttomasti. Henkistä kanttia tosiaan vaatii nää hommat joskus enemmän kuin fyysistä.. Minusta tuntuu usein niin. Toki tutkimukset, hoidot ja tämä naiseus sattuu fyysisestikin kyllä ihan tarpeeksi! ;-) Olen iloinen, että inssisi sujui hyvin. Toivon onnea matkaasi!

sannupiu: kiitos! Toivon sinulle parasta ja rutkasti voimia hoitoviidakossa! On mukavaa lukea sun kirjotuksia. Toivottavasti jatkat kirjottelua täällä.

rinsu: Varmasti ahdistaa, pelottaa ja turhauttaa. Joskus tuntuu kuin lapsettomuutta kaivettaisi vielä jollain extra-terävällä puukolla: ihan kuin lapsettomuus ei olisi jo tarpeeksi ahdistava ja surullinen elämänasia itsessään! Toivon silti, ettet luovuttaisi, vaikka tuleva tuntuu musertavalta. Lähtän täältä ruudun takaa sinulle olantaputuksia ja kohtalotoverin taisteluhenkeä. :-)

Rinsu | 02.09.2009 02:55

Kyllä pistää turhauttaan! Tänään oli lääkärikäynti ja tehtiin aukiolotutkimus. Todettiin et oikea puoli on vähän tukossa tai siellä ei ollut virtausta missä olis pitänyt. Joudun sitten laparoskopiaan. Se onki tosi kiva tämmöselle sairaalakammoselle ja nukutuskammoselle miellyttävää =( Ihan niinku ei muutenka olis paskat fiilikset tän lapsettomuuden kans ja sit viel tää päälle. Mielessä kävi, et jos antais olla vaan..

miuku | 02.09.2009 01:06

Heh, mun inssi oli tosiaan ohi viidessä minuutissa. Aika nopeaa toimintaa. Ei tuntunut mitenkään, ei silloin eikä nyt. Siittiöt ilmeisen hyviä; 88% liikkui. Kun nyt löytäisivät perille!

Mutta suurinta stressiä aiheuttaakin seuraava kaksi viikkoinen, kun odottelen oireita puoleen tai toiseen. Ja tulkitsen itseäni liikaa. Ja lugeja käytän perjantaista alkaen yhden pakkauksen verran. Lääkäri varoitteli niiden sivuvaikutuksista esim. huimauksesta. Toivon, että säästyn siltä, kun muutenkin huimaan helposti.

Kiitos kannustuksista nuppu ja sannupiu!

Miukulle

Nuppu | 01.09.2009 09:27

Mulla on takana viisi inssiä jotka meni sinänsä hyvin vaikken raskaaksi kertaakaan tullut. Toimenpiteenä ne ei olleet fyysisesti mitenkään ihmeellisiä eikä sattuneet kauheesti. Homma oli yleensä ohi alle vartissa. Se oli vähän kerrasta kiinni miten lääkäri sai katetrin asetettua. Jälkeenpäin olo oli ihan samanlainen kuin normaalin gynenkin jälkeen. Henkinen kantti olikin sitten toinen juttu. Aika raskasta aikaa se oli mutta haluan kannustaa sinua Miuku ja toivon parasta onnea sinulle! Jos jaksat niin tuu sitten kertomaan miten meni.

sannupiu | 01.09.2009 05:23

Valkoinen:

Itselläni ei ole kokemusta vertaistukiryhmistä. Sen sijaan halua tutustua ao. toimintaan on. Valitettavasti paikkakunnalla, jossa asun ei moista toimintaa ole. Koska en itsekään tiedä, millaista toiminta on, jään innolla odottamaan muiden vastauksia asiasta :) Tsemppiä siulle valkoinen!



Miuku:

Ensinnäkin maailman eniten onnen tuulia inssiinne!!! Miulle on inssi tehty kolme kertaa negatiivisin tuloksin, mutta näinhän ei tule käymään teille :)
Omalla kohdallani toimenpide oli ohi 10 minuutissa. Eli nopea hoito oli!
Itselläni inssi edessä 3 kk sisällä. Tarkkaa aikataulua ei ole vielä voitu tehdä.. Lähden mukaan hoitoprosessiin toista kertaa elämässäni. Edelliset hoidot kävin läpi toisen kumppanin kanssa..Vaikkakin taustallani on yksi IVF-yritys, niin hommat aloitetaan alusta kun kyseessä uusi parisuhde. Toivottavasti pääsen itsekin pian jännäämään omaa inssiäni!

Tsemppiä siis!

sannupiu

miuku | 01.09.2009 10:20

Hei! Päädyin kirjoittamaan tänne, koska palsta tuntuu aika hyvältä. Eli.. meillä on huomenna eka inssi ja nyt jännittää ihan kauheesti. Jännittää ja pelottaa enkä tiedä miten olisin.. Tämä on meidän ensimmäinen hoito, joten odotukseni saattavat olla turhan korkealla. Murehdin kaikkea, siis ihan kaikkea! Mulle pistettiin irroituspiikki eilen, joten kaiken pitäisi siltä osin olla valmista huomista varten.

Mutta sellaista kysyisin teiltä muilta, että kauanko tuo inssi kestää? Olen ymmärtänyt, että on nopea toimenpide. Entä mitkä ovat olleet teidän tuntemuksenne sen jälkeen? Kaikenlaisista kokemuksista olisi kiva kuulla!

Valkoinen | 30.08.2009 04:43

Minkälaisia kokemuksia teillä on noista Simpukan vertaistukiryhmistä?
Joskus tuntuu, että ois kiva mennä ryhmään, jossa olis niinkuin kaikki muutkin. *huoh*
Toisaalta taas ahdistaa ajatus mennä pyörimään julkisesti ja jankkaamaan tämän raskaan aiheen juttuja muiden kanssa..
On niin kätevää olla tietokoneen ruudun takana anonyyminä ja olla just sellanen kuin on ja sellasella tuulella kuin sillä hetkellä onkaan.
Tänään taas ahdistaa tää koko "touhu". Lapsettomuushoidot ei tuota tulosta ja takki on tyhjä.
On se kyllä niinkin, että huomenna tän asian kanssa saattaa jaksaa taas hieman kevyemmin.

sadmad

mimmi -78 | 26.08.2009 08:32

Joo, ei ou kiva jonottaa uudelleen toiseen IVF:ään, mutta hoitsu sano, että muuten eivät pysty ottaa "uusia" ollenkkaan, jos myö "vanhat" saatasi heti uudelleen yrittää.

Noh, toisaalta ei ainakaan nytten vielä hirveästi harmita ja haittaa, koska tauko tekee hyvää. Ainakin nyt kun oli kesällä se tauko siellä hoitopaikassa. Nautin siitä kuukaudesta. Sain olla vapaa kuin taivaan lintu. Mulla sattu sillon oleen vielä kesäloma. Elin päivän kerrallaan, enkä aatellu hoitoja ollenkkaan.
Ja minä en näköjään omasta tahostani piä paljo taukoja. En pysty, en osaa. Taon päätäni vaan seinään yhä uudelleen ja uudelleen., vaikka kuinka pettysin ja putoaisin korkeelta.

Nyt yritän kuitenkin ottaa ihan rauhallisesti. Katotaan mitä se ultra tuo tullessaan.

sadmad | 25.08.2009 08:24

Mimmi: Ihana kuulla, että mieli on jo vähän parempi (ainakin taistelutahtoisempi). Mun täytyy kyllä sanoa, että en edes tiennyt, että samoihin hoitoihin täytyyy uudestaan odottaa!!! Ei sen todella niin pitäisi olla! Mutta mikäpä näissä lapsettomuusasioissa niin oikeudenmukaista olisi... EI SITTEN MIKÄÄN!

Mä jään taas taustailemaan hoitoja ja pidän peukkuja teille kaikille!! Isot halaukset teille kaikille ja paljon voimia!!!

Kiitos!!!!

mimmi -78 | 25.08.2009 01:50

Työ outta ihania! Ilman teitä en selviäisi tästä. Täällä muualla mulla ei ou kuin yksi kaveri miehen lisäksi jonka kanssa puhua tästä. Mutta ei hänkään ymmärrä mua niinku työ. Ja miehet taas luonnollisesti käyttäytyy ja aattellee niin eritavalla kuin myö.

Tässä sitä taas ollaan. Itkut on itketty. Enää ei tuu kyyneleitä. Alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Aivan kuin kosheen sano. Mutta eilen, eilen kaikki tuntu niin toivottomalta. Mutta eilinen on eilinen, ja tänään on tänään ja mulla on hiukkasen parempi olla.

Kalenteria tossa kattelin aamusta, ja hoksasin yhen jutun. Työvuorot menee niin että vapaat sattusi maholliselle ultra päivälle sekä myös uudelle PAS siirto päivälle, jos kroppa toimisi niinku tähän asti. Eli ei tartteisi mitn selityksiä työpaikalle! Saisin mennä aivan huomaamatta toimenpiteeseeen ja kukaan siellä ei saisi tietää mitn!!!! Saisin näyttää sitä pyllyä niin ku sannapiu sano!!!! ;) Joten tartuin tuumasta toimeen. Eli lähetään tästä kierrosta yrittää uudelleen, josko se viimeinen huurunenä olisi se joka selviytyisi loppuun asti.

Sen jälkeen kaikki alkaa alusta. Tulisi taukoo. Koska uuteen IVF yritykseen joutuu jonottaa. Tällä hetkellä n. 6 kk on jonon pituus.

Tämä tuntuu minusta nyt hyvältä! Minulla on rauhallinen ja hyvä olla.

Kiitos sadmad, hopea ja kosheen että outte olemassa. Teijän kanssa ollaan yhessä taivallettu ja koettu näitä henkisesti jännittäviä ja raskaita hoitoja. Aina silloin tällöin pieni ajatus käväsee mielessä, että oisi aivan mahtavaa joku kaunis päivä joskus tulevaisuudessa nähä ihan livenä. Vielä sitä ei uskalla sen suuremmin aatella. On tämä sen verran arka aihe. Mutta ehkä joskus.....

mimmille halaus...

kosheen | 25.08.2009 12:36

Olen todella pahoillani :(
annat hetken itsellesi ja sitten... sitten taas

Sinä jaksat, ihan varmasti jaksat!!! Selviät, ihan varmasti selviät!!!
Keräät vähän voimia ja taas mennään :D sinua kun ei pidättele mikään perkule, ei edes tuo väliaikainen epätoivo. Taistelu tahto vaan nousee.

Minä uskon siihen tulevaan oli se sitten pitkän pitkän pitkän kaavan mukaan, mutta siitä huolimatta uskon vain. siis täytyy myöntää, että se on minultakin välillä hukassa, mutta nyt on yö jona ajattelen taas toisin. Liekö hormonit jotka pistää ajattelee (menkat just taas loppuneet).

Kyllä me vielä iloisesti jokupäivä niitä taistelu kärryjä työnnetään tuolla kujilla.
Saatpa vielä nähdä! :D

Tämä tietää sotaa, jumankekka.

sadmad | 25.08.2009 12:19

Mimmi: Kyyneleet tulee väkisin sun puolesta... Iso halaus sinulle!

Mimmille

Hopea | 24.08.2009 10:32

Voi ei! =(
Molen tosi pahoillani. Se tunne, sydäntä raastava ja pakottava...
Miksi? Ko vain tietäski...
*Iso Halaus*

Runo lapsettomuuden tuskasta

mimmu72 | 24.08.2009 07:04

Hei,löysin kerran tämän runon 24:n lapsettomuus keskustelun sivuilta....

Katselen täältä kaukaa...
Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee?
Miksi isällä on niin raskaat askeleet?

Minäkö heille olen surua tuottanut,
kun vain katselen täältä kaukaa.
Enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,
että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.

Voitko, Taivaan Isä,äitiä lohduttaa,
pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?
Voitko isän olkaa taputtaa,
ettei hän niin kumarassa ois?

Kerro heille, Taivaan Isä,
etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.
Kerro, että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita on luojalleen,
ettei heitä malttaisi millään antaa pois.

Huomaisipa äiti, kun hänen luokseen
lennän perhosena ikkunaan.
Tietäisipä isä, miten tuulen mukana
hänen poskeaan silittää saan.

Vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa
ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.
Ja kun vihdoin kohtaamme,
löytää tarkoituksensa pettymys jokainen.
Ne on kestettävä jotta juuri minä syntyisin.

Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää.
Koska saan mennä,Taivaan Isä
joko pian pääsen kotiin?

niin ja vielä Mimmille..

sannupiu | 24.08.2009 03:09

Tuosta jaksamisesta unohdin edelliseen viestiin laittaa..

Itse sain (saimme) 1. IVF:stä 3 istutuskelpoista alkiota, joista 2 kpl istutettiin negatiivisin tuloksin. Viimeinen alkio odotti nenu huurussa pakkasessa n. 1,5 vuotta, jonka jälkeen se pyynnöstämme tuhottiin. Meidän parisuhde oli tuossa vaiheessa tullut tiensä päähän...

Nyt kun itselläni ovat edessä jälleen hoitokuviot. Nyt siis toisen kumppanin kanssa, niin olen kovastikin miettinyt mennyttä hoitoprosessia.. Minusta tuntuu, että tähän hoitoprosessiin on nyt vaikeampi lähteä mukaan ja kuviot pelottavat nyt enemmän kuin ensimmäisellä kerralla... Jokseenkin itse toivon, ettei mitään taukoa olisi ollutkaan.. Prosessissa mukana olo saa vääjäämättä aikaan sen, että se vain vie mennessään/hoitoihin kasvaa mukaan. Se on varmaan jokin luontainen selviytymiskeino, sillä jos sitä ei jossain vaiheessa kivettyisi, niin ei kait siinä mukana selviäisi.. Näin siis ajattelen minä.
Jaksamisenne perustana on sinun ja miehesi välinen suhde. Jaksatteko te yhdessä? Itse olen päättänyt, että nykyistä suhdettani en tule uhraamaan lapsettomuudelle (kuten 1.suhteen osittain kävi). Ajattelisin siis niin, että mikäli suhteenne puolesta pystytte ja jaksatte jatkaa niin tehkää niin. Mikäli alatte unohtamaan toisenne niin tauko voisi olla paikallaan...
Mikä tulee niihin supisijoihin työpaikalla niin näytä pyllyä niille :) Yritä pitää mielessä se, että se on vain työpaikka. Itse jäin eniten katumaan sitä, etten tajunnut vaatia IVF-vuotenani sairauslomaa vaan yritin jaksaa olla töissä. Enää en tekisi niin. Ole päättänyt, että mikäli henkinen jaksaminen menee yhtään heikommaksi hoitojen myötä, niin tulen vaatimaan itselleni sairauslomaa, vaikka se tarjottaisiin minulle valkoisen paidan kera ;)


-sannupiu-

mimmi-78

mimmu72 | 24.08.2009 02:55

Halaan kovasti!!!!Vaikka nyt tuntuu ihan hirveeltä jaksa uskoa että vielä onnistuu.Toivon sitä kaikille tällä palstalla kirjoittaneille!

Nattilrit

sannupiu | 24.08.2009 02:54

Muih o/

Ensimmäiseksi SADMAD:lle LUOJAN KIITOS siun nassu ja massu voivat hyvin!!! Näihin lapsettomuusasioihin liittyy NIIIIIIIIN paljon surua, että runosi varmasti lunasti paikkasi jonkun (kuten miun) sydämessä, vaikka juuri tuolloisella kirjoitushetkelläsi et kirjoittanut sitä omasta kokemuksestasi. ONNEKSI ET! Kaikkein tärkeintä on, että siulla on kaikki hyvin!! Maailman ihuninta odotusaikaa sinulle. Miulla on ihan varpisti sormet ja varpaat pystyssä ja sisältävät sellaiset onnenlataukset teille, että oksat pois :) Luultavasti poksahdan pelkästä onnesta.. (tai sit näistä uusista perenneoista, joita juuri vedin lautasellisen :o ) *halitus*

Voih MIMMI-78 :( Sydämeni pohjasta pahoittelut negatiivisen tuloksesi vuoksi. Tuon surun osaan jakaa valitettavasti myös oman kokemukseni kautta. Yritä kuitenkin muistaa, että niin kauan kun on toivoa, toivoa myös on. Eihän meillä mitään muutakaan ole... Siispä pidetään "Toivoistamme" kiinni. Halitus myös sinulle.

Tirlittan - Nattilrit

-miumausannupiu-

mimmi -78 | 24.08.2009 11:48

Jälleen kerran pettymys. Vuoto alko aamulla.

Mielessä ei muuta kuin että miksi miksi miksi?????? Mikä minussa vikana kun ei taaskaan onnistanu? Olin taas niin korkealla ja toivoin niin kovasti. Nyt ollaan jossain minne aurinko ei yllä. Voimat on niiiiiin lopussa. Yksi ennää pakkasessa. Viimeinen toivo. Sitten pitäsi kaikki alottaa ihan alusta. En tiiä pystynkö tai jaksanko. Töissä niin hankaletta kun joutuu vuoroja vaihtellee. Oon väsyny siihen. Kaikki vain supisee selän takana että mikäs sillä nytten on...

Minä en yksinkertasesti tiiä mitä minä teen.... Miten minä jaksan jatkaa....

Kohta neljä vuotta yritetty. Kauheeta. Mietin tuossa että muistanko niistä neljästä vuojesta muuta kuin tän ainaisen yrittämisen, toivomisen ja pettymisen...

sadmad

mimmi -78 | 21.08.2009 11:23

HUH!!!!! Ihanaa, että teillä on kaikki hyvin! Suuri kivi vierähti sydämmeltä! Halaus sinulle ja pikkuiselle!

Täällä jännään, pp 11 menossa. Ihan hyvä olla. Väsyttää vaen aevan vietävästi. Ens viikon alusta sitä kaet voesi testailla....

sadmad | 20.08.2009 10:30

Mimmi: Jännään taustalla hoitojasi. (ja todellakin muistan sinut, olit iso tuki minulle!)

sadmad | 20.08.2009 10:28

Sannupiu ja mimmi-78

En ole saanut keskenmenoa. Anteeksi kun säikyttelin. Mutta runo on kirjoitettu aikana jolloin olin varma keskenmenon käynnistyneen. Minulla on koko raskauden ajan aina välillä ollut verenvuotoa. Mutta se ensimmäinen kerta kun se vuotelu alkoi, tuli myös supistusmaisia tuntemuksia ja kuukautiskipuja. Silloin luulin, että menetän pikkuiseni. Olen pahoillani, että annoin ymmärtää väärin :(. Runoni on siis kirjoitettu siinä keskenmenon pelossa ja itkun vallassa. Mutta minulla ja pikkuisella on kaikki hyvin... ja nyt ollaan jo voiton puolella. Vk 32 on käynnissä. Minä ajattelen teitä simpukkalaisa usein ja olette sydämessäni. Ja käyn aina lukemassa kirjoituksianne. Te autoitte minua enmmän kuin kukaan oikeasti tuntemani ihminen. Toivottavsti en loukannut ketään runollani tai kirjoituksellani.

Halauksia ja voimia teille kaikille!!!!

sadmad

mimmi -78 | 20.08.2009 08:51

Mulle tuli ihan kylmän väreet kun luin ton sun viestin. Siis...., ei kait sulle nytten ou tullu keskenmeno???? Eihän????? Ei saa!!!!!

Mua ihan pelottaa!!!

Sä olit mun kans sillon tammikuussa yhtä aikaa IVF hoidossa. Käytiin "käsi kädessä" yhessä se läpi. Se toi turvaa. Ja sä onnistuit. Olen ollut ikionnellinen sun puolesta. Ja aina silloin tällöin miettiny mitä sulle kuuluu ja kuinka iso sun maha alkaa olla jne. Sun onnistumisen avulla mä oun jaksanu taapertaa nää PAS:it läpi. (Nyt kolmas ja piinistellään koska uskaltais testata.)

Hei... toivottavasti sulla on kaikki hyvin. Ei, ei, ei, ei sulle saa käyä niin rakas kanssasisareni!!

sannupiu | 19.08.2009 06:13

Tervepä taas!

Nyt olen saanut oman pienen surun surtua ja katse on jälleen tulevaisuuteen. Kiitos kaikille tukijoille ja SUURET tsemppaukset niille, jotka ovat mukana hoitoprosessissa tällä hetkellä. Lupaan pitää peukkuja pystyssä kaikille!

Täytyy sanoa, että oma suru tuntui kovin pieneltä, kun luin 4 kk:n ikäisen vauvan kuolinilmoituksen lehdestä :( Elämä on välillä lohduttoman julmaa.. Vetää ihan sanattomaksi.

Meidän hoitoaikataulu selvisi sen verran, että lapsettomuushoidot aloitetaan tämän vuoden kuluessa. Alkuun nyt kuitenkin perinteiset verikokeet ym. testaukset. Lääkäri suositteli 2 x inseminaatio ja, jos ei tulosta tule niin sitten IVF. Helpottavaa tietää, että asiat etenevät. Tämän ensimmäisen raskautumiseni myötä toiveet spontaanista raskaudesta heräsivät. Nyt sitten kuumeisesti odotan, että kropan hormonitoiminta palautuisi ennalleen, jotta pääsisi ukkoaan ahdistelemaan ja jatkamaan tikkuun pissausta :) "huippua"!

On ollut mukava käydä lukemassa myös lapsellisten kirjoituksia, kun siellä on niin monta keskustelijaa täältä!! Antaa toivoa itsellekin :) Terveisiä vain siis lapsellistenkin puolelle!

Mut eipä tässä tämän ihmeempää. Oikein hyvää alkusyksyn jatkoa kaikille! Käyn aina välillä lukemassa kirjoituksianne ja tarvittaessa riipustan itsekin jotain.

Toivottavasti sadmad:llä on kaikki hyvin! *halaus*


-sannupiu-

Upeita runoja

Siipirikko | 14.08.2009 11:31

Vau, hienoja tekstejä Sannupiu ja Sadmad. :-)

Tsemppiä ja jaksuja Sannupiull ja rauhallista kesäistä elokuista viikonloppua kaikille.

sadmad | 14.08.2009 09:08

Sannupiu... halusin laittaa sinulle oman runoni kekskenmenosta...

pikkuinen enkeli
Oletko sinä siellä,
kosketan hiljaa vatsaani

Ethän sinä jätä minua,
olethan valmis maailmaan

Minä kannan sinua varoen,
suojelen jokaista pientä soluasi

Minä rakastan sinua pikkuinen

Mutta suuremman edessä,
olen voimaton minäkin

Se haluaa viedä sinut,
pilviin sinisiin

Siispä lähetän sinut matkaan,
kyynelin ja murheellisin mielin

Anna anteeksi...
Anna anteeksi pikkuinen enkelini

sannupiu

Valkoinen | 14.08.2009 02:35

Halaus sinulle!!!

sadmad | 13.08.2009 11:45

Sannupiu: Kyyneleet tulivat... olen pahoillani puolestasi. Iso halaus sinulle ja pienelle lähetän enkelin matkaan...

Olin kaunis.

sannupiu | 13.08.2009 10:03

Kiitos kaikille teille, jotka jaksatte lähettää voimahaleja omista koettelemuksistanne huolimatta! Ne kaikki tulivat tarpeen.

Tämän menetyksen aiheuttama suru oli suurempi, kuin ne tuloksettomat odotukset hoitoprosessien aikana tai useita vuosia kestäneiden luomuyritysten. Koskaan en aikaisemmin ollut saanut aikaan kahta maagista viivaa r-testiliuskassa ja tiennyt kantavani elämän alkua. Ne kaksi viivaa veivät minut salaman nopeasti 9 kuukautta eteenpäin. Alkuraskauden aiheuttamat kivutkin unohtuivat samantien. Ihmeellistä oli myös nähdä itsensä peilistä. Sieltä minua katsoi henkilö, jota en ole tavannut 12 vuoteen. Olin kaunis.


Syntymä,
kuvitelma elämän.
Loppu,
taivaan pumpuli.
Hiljaisuus.
Meidän Toivon elämä.

-sannupiu-

Sannupiulle

Siipirikko | 13.08.2009 05:12

Voimahaleja multakin. Kovasti jaksamista...

Rinsu | 13.08.2009 03:53

Sannupiulle paljon halauksia, kyllä se on niin hemmetin väärin! =(
Meille tuli aika syyskuun alkuun polille ja sit lähetään kattoon jatkoon ja mahdollisesti marraskuussa päästäis alottaan ne lahjasoluhoidot.
Aurinkoista päivää!

Sannupiu

Miina | 13.08.2009 03:33

Voi, halaus sinulle! Surullista, ettei pikkuinen jaksanut pidemmälle! Jaksamista!

ihmeemme olikin tähdenlento..

sannupiu | 13.08.2009 12:49

Kiitos Miinalle ja Siipirikolle onnen toivotuksista..

Valitettavasti matkalainen ei jaksanut kyydissä tämän pidemmälle :( Aggressiivinen vuoto alkoi eilen, eikä r-testi näyttänyt enää aamulla positiivista ;(

Yritän tässä surun keskellä pitää mielessä, että ensi kertaa minulla oli tällainen matkalainen kyydillä ja, että sain edes hetken tuntea kehossani tapahtuvan muutoksia *huokaus*. Huomenna aika polille kontrolliin..

Se pieni ja hento ote jäi vielä haaveeksi.

haikein positiivisin
-sannupiu-

Katheriina | 13.08.2009 08:56

Kiitos Penny! :)

Eli asiaa voisi periaatteessa jouduttaa serkkuni avustuksella,vaikka hänen munasolujaan emme ottaisikaan..Toisaalta sitten en tiedä,miltä hänestä tuntuisi luovuttaa omia solujaan vieraalle,enkä oikeastaan edes tiedä miltä hänestä tuntuisi luovuttaa niitä minulle,asiaa vain sivuttiin kerran keskustelussa.Täytyy joskus rauhassa ottaa asia puheeksi.

Penny | 12.08.2009 11:41

Mukava huomata, että meitä lahjasoluhoidoissa olevia on muitakin. Itse sain noin 1,5v sitten tietää, että lahjasoluhoito on ainoa mahdollinen hoito mulle, biologisia lapsia en voi saada. Asia tuli ilmi ennenkuin edes oikeestaan ehdittiin yrittämään lasta, joten melkein kaikki hoitomuodot oli vieraita, etenkin tämä. Hoitojonot oli niin pitkiä, että mentiin melkein heti jonon jatkoksi. Odotus tuntuu tosi pitkältä. Kesän aikana asian sai pidettyä pois mielestä, mutta nyt taas kun illat pimenee niin tuntuu, että paljon muuta ei mielessä olekaan.

Katheriina: Luovuttajan tulee olla alle 35v, terve ja mielellään lapsellinen. Paikasta kai riippuu onko esim psykologin tapaaminen pakollista. Jos et halua itse käyttää serkkusi soluja, voi hän olla ns ristiinluovuttaja, eli luovuttaa, mutta hänen solut annetaan jonossa oleville ja sinä saat seuraavan luovuttajan solut.

Sannupiu

Miina | 11.08.2009 07:57

Tuhannen tuhannet onnittelut teille!!!:) Aivan mahtavaa lukea tällaisia uutisia välillä! Itsekin kirjoittelen enempi toiselle puolelle, mutta lueskelen tätäkin palstaa. Ihanaa, että ihmeiden aika ei ole ohi!

Ihmeitä tapahtuu..

Siipirikko | 11.08.2009 06:54

Sannupiu: Oikein kovasti onnea sinulle ja teille siitä ihmeestä, joka teille on suotu. Ihanaa kuulla, että sellaisia vielä tapahtuu jollekin. :-)

Mä itse vaikutan tuolla kaksin ja yksin-palstalla, mutta täytyi tulla tänne onnittelemaan virtuaalikaveria.

Lähetän kovasti jarrusukkia sulle Sannupiu, että masuasukki pysyy kyydissä loppuun asti. :-)

Katheriina | 11.08.2009 06:29

Tänään taas tuntunut jotenkin pahalta..Tuntuu,että kaikki ilo,mikä siitä juhannuksen alla saapuneesta kirjeestä saatiin,on unohtunu..Tällä hetkellä jono hoitoihin julkisella puolella ilmeisesti yli vuoden..Ei sillä,että mitään tapahtuisi muutenkaan,ennenkuin olen saanut painoa pois..

Onko teillä kellään tietoa,että kuka kelpaa luovuttamaan munasoluja?Siis tarkoitan sitä,että serkkuni sanoi minulle kerran,että häneltä saan vaikka kaikki munasolut,hän ei niitä enää tarvitse.Hän on ulkoisesti hyvin samannäköinen kuin minä,mutta onko sukulaissuhde liian läheinen luovuttamiseen?
Yritin googlella asiaa selviä,mutta sitten ajattelin että täällä varmaan osataan kertoa asiasta sillei että tollompikin ymmärtää.. :)

mimmi-78

kosheen | 10.08.2009 11:12

Oon tosissaan pitäny taukoo... Oot ollu ajatuksissa, kuten Hopea myös :D
Ei oikein tiedetä millon käytäs viimeinen pakaste "tuhlaamassa". Yritän saada vähän toivoo ajatuksiin, nyt sitä ei ole yhtään ja on niin hyvä ollu olla ns. kuivilla pari kuukautta, joten syksyllä sitten katotaan kaikkee tätä uudestaan.....

Laitelkaa kuitenki viestiä jos jaksatte, miten menee? ja missä mennään.

Wilmalle

Journey | 10.08.2009 11:11

Hei Wilma, tervetuloa ja hienoa, että kirjoitit tilanteestasi tänne! Meitä on monia samoja asioita pohtivia, erityisesti tuolla "Kaksin tai yksin" -puolella. Me olemme mieheni kanssa toivoneet/yrittäneet lasta yli 7 v ja läpikäyneet useita tuloksettomia hoitoja. Juuri nyt tuntuu siltä, ettemme enää edes halua jatkaa hoitoja. Elämä on oikeastaan ihan hyvä juuri näin...enkä haluaisi enää lyödä päätä seinään toivottomilta tuntuvien hoitojen kanssa. En ole kuitenkaan ihan vielä täysin sinut tämän kaiken kanssa, sillä ystävien ja sukulaisten raskausuutiset saavat edelleen mielen mustumaan ja katkeruuden pukkaamaan pintaan. Silti tuntuu, että kauan jatkuneen tilanteen kanssa on vain oppinut elämään ja ehkä hiljalleen hyväksymään, ettei kaikkea voi saada. Adoptio, tuki- ja sijaisperhetoiminta ei tunnu meidän jutulta. Olemme sen sijaan päättäneet elää positiivisella tavalla itsekästä elämää, toteuttaa itseämme ja tehdä sellaista, mikä "lapsellisilta"ei ehkä onnistu niin helposti. Juuri nyt tämä tuntuu oikealta ratkaisulta, mutta saa nähdä sitten pitkässä juoksussa.
Jaksamista kaikille!

Myös 1. kertaa kirjoittelemassa

Tuisku | 10.08.2009 09:24

Moikka,

Oli ihana lukea tätä keskustelupalstaa ja huomata, että täällä oli aktiivista keskustelua monesta mieltäni askarruttavasta asiasta!

Olemme kolmikymppinen pariskunta ja lapsi on ollut haaveissa jo useamman vuoden ajan. Kun vauvaa ei kuitenkaan yrityksistä huolimatta alkanut kuulumaan, hakeuduimme hoitoon reilun puolen vuoden jälkeen. Kuukautisia ei kuulunut ja aloitinkin Terolut-kuurin kierron tasoittamiseksi. Tutkimuksissa minulla todettiin olevan PCO, mutten siitä aluksi huolestunut sen enempää (varsinkin kun lääkärin mielestä tilanne ei ollut mitenkään huono). Miehen siemenneste tutkittiin samalla rutiinitoimenpiteenä ja tulokset olivat masentavat - tällä hetkellä näyttää varmalta, ettei mieheni koskaan voi saada biologisia lapsia. Tieto oli meille melkoinen järkytys ja olemme pohtineet eri vaihtoehtoja kohta puolitoista vuotta.

milkkis - myös me olemme harkinneet tutun luovuttajan käyttöä. Varsinkin mieheni mielestä tämä olisi paras mahdollinen tie eteenpäin. Itse olen kamppaillut erilaisten tunteiden välillä ehkä enemmän. Mietin kovasti sitä, miten mahdollinen lahjasoluilla alkunsa saanut lapsi tilanteen kokisi. Olisiko outoa nähdä biologinen isä säännöllisesti vai olisiko lapsen kannalta positiivista, että omat juuret olisivat tiedossa? Vaikea tietää, mikä olisi lapsen kannalta paras vaihtoehto...

miun ihme

sannupiu | 10.08.2009 07:32

Tervehdys kaikille todella pitkästä aikaa! Siitä kun kirjoitin tänne on kulunut niin kauan, etten enää muistanut salasanaani ja käyttäjätunnuksenikin aiheutti päänvaivaa. Kirjoitin tänne joskus piusannuna tai sannupiuna. Nyt olen siis sannupiu :) Nähtävästi kannattaisi merkitä näitä asioita ylös.. Ehkäpä sitten isona. Nyt olen vasta 32 :)

Sikäli mikäli miusta ei ole jäänyt tänne muistijälkeä niin kerron pähkinänkuoressa taustani: -03 jonotus lapsettomuushoitoihin, -04 toteutuivat tutkimukset ja pitkäaikainen odottelu, -05 suoritettiin 3 inseminaatiota ja IVF. Miulla ei todettu mitään anatomista ongelmaa/syytä lapsettomuuteen, miehellä laiskat siittiöt. Mikään tehdyistä hoidoista ei tuottanut tulosta. Työpaikan vaihdoksen myötä oltiin tauolla hoidoista vuosi -06. Tauko venyi venymistään ja jossain vaiheessa myös erottiin.
Henkinen jaksaminen on vaihdellut vuosien varrella lapsettomuuden ympärillä. Erityisen vaikeaa aikaa on ollut hoitojen lopettamisen jälkeen, kun luomuyrittäminen ei edelleenkään tuottanut tulosta. Luonnollisestikin tämän ikäisenä kaikki ympärillä olevat tulivat raskaaksi, odottivat, synnyttivät ja tekivät lisää lapsia! Minulle tämä kaikki aiheutti vaan syvempää pahoinvointia asian ympärillä, erakoitumista ystävistäni, katkeroitumista, jopa halua kuolla... Ero ja sittemmin eläminen etäsuhteessa toivat lapsitoiveisiin luontaisen aukon. Etäsuhteemme loppui maaliskuussa -09. Opettelu yhdessä eloon vei aikansa. Hyvin pian lapsihaaveet kuitenkin nostivat jälleen päätänsä; olimmehan kuitenkin seurustelleet n. 1,5 vuotta... Koko ajan täysin ilman ehkäisyä. Viime viikolla pyysimme poikaystävälleni lähetteen sperma-analyysiin. Aikomuksenamme aloittaa lapsettomuushoidot...

Viime viikonloppuna päädyin päivystykseen todella voimakkaiden alavatsakipujen ja lämpöilyn vuoksi. Tehdyissä tutkimuksissa selvisi, että olen raskaana. En voi uskoa tätä vieläkään todeksi! 7-8 vuoden yrittämisen ja lukuisten pettymysten jälkeen saan kuulla olevani raskaana. Raskaus on vasta muutaman viikon mittainen ja epäsäännöllisten kuukautisieni vuoksi kesto on mahdoton määriteltävä vielä tässä vaiheessa.. Perjantaina ultrataan ja toivotaan, että saadaan selville eteneekö raskaus normaalisti ja saadaan jotain kuvaa siitä monennellako viikolla olen.

Kirjoitan tänne, sillä haluan kertoa teille toivonsa menettäneillä, että ihmeitä tapahtuu! Jos niitä tapahtuu minulle niin niitä voi tapahtua ihan kenelle tahansa!! Ihmisen kehossa on niin paljon asioita mihin ei nykytekniikallakaan pystytä vaikuttamaan. Tarvitaan vain se yksi hetki, jolloin kaikki on kohdallaan. Sen tiedän, että kohdallani tarvittiin erityisesti psyykkinen toipuminen. Uskon koko ajan enemmän siihen, että ihminen todellakin on psyko-fyysinen kokonaisuus. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Maailman eniten tsemppiä teille! Olette todellakin ajatuksissani. Itse olen ristinyt kädet ja nostanut peukut sekä varpaat pystyyn toivoen, että saan viedä raskauteni onnellisesti loppuun.

Positiivisin terveisin
piusannu alias sannupiu

muita samanlaisia?

Wilma | 09.08.2009 11:01

Hei!
Löytyisiköhän muita samassa tilanteessa olevia kuin me...
Olen kolmekymppinen, samoin kuin mieheni. Lasta toivottu
8 vuoden ajan, yritystä oli useampi vuosi, keskenmeno ja
tuulimuna käyty läpi. Syytä lapsettomuuteen ei ole löydetty.
Olen ollut muutaman vuoden täysin sekaisin hormoneista
ja keskeytyneistä raskauksista, samaten kuukautiseni
olivat aivan kamalaa rääkkiä. Puoli vuotta sitten pyysin
saada kierukan, hoidoksi, ja auttanut on. En kestä kuukautisiani
enkä kestäisi myöskään mahdollista raskautta ja mahdollista
uutta keskenmenoa.
Eli olemme kahdestaan, lapsettomia, vaikkakin aluksi
tahtomattamme, olemme alkaneet sopeutua ajatukseen.
Nautimme tästä, olemme pystyneet ajattelemaan elämäämme
mahtavana ihan näin kahdestaankin, tehden asioita joihin
lapset eivät mahdollisesti mahtuisi.
Välistä kateus tosin iskee lapsellisia nähdessä ja nyt
alkaa koko kaveripiirimme olla lapsellisia. Olisi tarvetta
löytää ihmisiä, joilla ei ole lapsia eikä ehkä voi saadakaan lapsia...
Tällä hetkellä emme edes harkitse adoptiota tai esim sijais-
vanhemmuutta, hedelmöityshoitohin emme lähde.
Tulevaisuus on auki, jos vauvakuume vielä uudestaan iskee,
harkitsemme lapsen saamista adoption tms avulla.
Mutta nyt keskenämme.. Ja tyytyväisiä näin!

Opinnäytetyö

Lapsettomuus | 03.08.2009 10:12

Kiitoksia kaikille vastaajille! Vastausaika on nyt päättynyt.

Valmista työtä voi kysyä minulta vuoden vaihteessa ja lisäksi ilmoitan tällä foorumilla työn valmistumisesta.

Kesäterveisin Johanna

Tukeako?

Ananas | 28.07.2009 10:02

Moi kaikille!
Tässä tää nyt olisi..ruutu johon kirjoittaa. Olen täällä vieraillut joskus aiemminkin mutta en ole kirjoittanut. Ehkä mä nyt rohkenen, kun en oikein edes tiedä minne mä kuulun.
Etsin täältä kait vertaistukea,tuntuu että välillä tämän asian kanssa on niin yksin.
Meillä on 6 vuotias reipas esikoinen, Pikku kakkonen on ollut haaveisamme jo vuodesta 2004 saakka. Minulla on PCO. Lisäksi erittäin iso leikkaushaava mahassa, joka on laittanut "sisälmykseni" hieman sekaisin=( Meillä on takana monta clomifen kiertoa sekä kaksi tuloksetonta iui:ta ja tiemme käy kohti IVF, ehkä jo syksyllä? Rakastan ja iloitsen meidän reippaasta esikoisestamme, joka on erityinen lapsi

Heippa kaikki!

mimmi -78 | 28.07.2009 03:04

Täällä vielä kesälaitumella tää viikko ollaan, mutta päätin tulla tänne kurkkaa.

Loma männy tosi kivasti ja nopsasti, oon jopa ollu aattelematta tätä lapsettomuutta ja nauttinut päivistä kerraallaan ja siitä mitä ne on tuonu tullessaan. Mieli on virkeempi ja halu uudelleen lähtä yrittää sitä kauan toivottuu on niin suuri ettei ikinä.

Joten ensi maanantaina on ultra ja katotaan mikä on tilanne. Jos hyvä niin varmaanki jo seuraavalla viikolla päästään PAS:iin.

Mites kosheenilla ja hopealla menee?

moi kaikki!

Nuppu | 24.07.2009 12:13

Halusin vielä kerran palata tilanteeseeni. Jos joku muistaa niin kerroin, että en saanutkaan jatkaa vanhassa työpaikassani kun olin kertonut että käyn lapsettomuushoidoissa. Työsuhdettani ei jatkettu ja heti sen jälkeen tilalleni haettiin uutta työntekijää. (Nyt tilallani on aloittanut joku nuorempi nainen.) Olin yhteydessä liittoon ja sieltä oltiin sitä mieltä, että minua on syrjitty. Nyt kuitenkin kävi niin, että mitään juttua ei voi nostaa, kun ei ole tarpeeksi selvää näyttöä. Eli entinen työnantajani pääsi tilanteesta kuin koira veräjästä! Halusin tämän asian kertoo ikäänkuin varoittavana esimerkkinä, että näinkin voi käydä. Eli kannattaa miettiä todella tarkkaan kenelle töissä kertoo hoidoista ainakin jos ei ole vakituista työpaikkaa. Aloitan ensi maanantaina uudessa työpaikassa enkä aio kertoa siellä kenellekkään mitään hoidoistani jos se vaan on mahdollista. Työsuhteeni on taas vain määräaikainen eikä mulla oo varaa menettää tätäkin työpaikkaa.

Toivottavasti teillä muilla on parempia kokemuksia työnantajien suhtautumisesta. Ensi viikolla olisi suunnitteluaika pas:sia varten. Jänskättää selviääkö meidän alkio sulatuksesta ollenkaan, se kun ei ollut kovin hyvä yksilö. Kesäloma on mennyt mukavasti ja oon jopa oikeesti pystynyt olemaan miettimättä lapsettomuusasioita. Tsemppiä kaikille!

Rinsu | 17.07.2009 09:47

Kiitos Meri =) Kyllähän tuo toinen karvaturri kovasti lohtua antaa. Kiitos vielä kerran.
Onnee ja voimia sulle kanssa jatkoon.

Rinsulle:)

meri | 17.07.2009 06:24

Pahoitteluni karvakaverin poismenon vuoksi:(... Onneksi teillä kuitenkin vielä toinen mukana menossa:) Meilläkin on kaksi koiruutta kotona "jaloissa pyörimässä"... molemmat aivan loistavia tapauksia!
Hyvää viikonloppua sinulle, ja onnea tuleviin hoitoihin.:) (Meillä menossa nyt ns."tauko" pakosta.. elokuussa menen tuubaultraan ja sitten en tiedä.. kovasti pelottaa mikä on tutkimuksen tulos...)
Voimia ja halauksia sinulle!!:)

Merille

Rinsu | 17.07.2009 08:11

Kiitos tuesta =) Meillä on asiat ihan hyvin, parisuhde on vaan lujittunut entisestään. Me ollaan syksyllä aloittamassa lahjasoluhoidot, et ihan positiivisilla mielin ollaan. Tosin suuri suru meillä on, kun jouduttiin eilen viemään meijän rakas rekku piikille; sillä oli kasvain vatsassa ja kivut rupes oleen jo sen verran pahemmat, et ei haluttu sen antaa kärsiä =( Nyt on niin tyhjä olo, mut onneks meillä on vielä toinen haukkuja jäljellä ja siitä on kyl suuri lohtu.
Aurinkoista päivää kaikille =)

meri | 17.07.2009 07:02

Rinsu: Kiitos positiivisestä palautteestasi.:) Toivotan Sinulla hyvää ja lämmintä kesää, kaikista vaikeuksista ja ikävistä uutisista huolimatta. En osaa edes kuvitella miltä sinusta tuntuu, mutta toivon että asiat olisivat vielä joskus paremmin. Paljon voimia ja jaksamisia:)!!


Ja Nalalle vielä... Kirjoitit myös aikaisemmin näin :"en enää tiie osaanko iloita tosta esikoisestakaan kun ahistaa tää lapsettomuus ihan tosi paljon."
Sinulla/teillä on upea poika, joka rakastaa äitiään eniten maailmassa. Hän on pyyteettömästi sitoutunut sinuun, ja sinä olet hänellle maailman tärkein. Miksi sinä et ole sitä hänelle? Me joilla on jo lapsia olemme mielestäni etuoikeutetussa tilanteessa. Meillä on jo ainakin yksi lapsi, lahja, jota toiset eivät välttämättä koskaan saa. Nauttisit sinäkin siitä.
Vaikeissakin elämän vaiheissa vanhemman tulee olla lapselleen vanhempi. Sinun poikasi tarvitsee sinua. Yrittäisit vaikenakin hetkinä keskittyä siihen mitä sinulla jo on. Jokainen tietää että on helpompaa luovuttaa, kuin taistella, ja elämä ei aina ole reilua, tai edes kovinkaan mukavaa. Sinullla on vaikeaa, mutta onko poikasi se joka joutuu sen takia "kärsimään"? Se että et keskity poikaasi normaalisti tuskin muutta tilannettanne.
Hän on tilanteeseennne täysin syytön.

Mukavaa viikonloppua kaikille ja paljon voimia elämäänne:)

Negaa tuli

Sateenkaari | 16.07.2009 10:38

Tein tänä aamuna testin ja negaa tuli. Jotenkin osasin tätä odottaa, toivo hiipui viime viikon lopulla. En tiedä, miksi. Nyt pitää soittaa klinikalle ja valmistautua uuteen koitokseen. En tiedä, voimmeko aloittaa uuden IVM-hoidon heti vai pitääkö elimistölle antaa aikaa toipua. En haluaisi joutua käymään läpi tätä kaikkea uudelleen - ja kuka tietää, miten monta kertaa. Vähän yli puolet tästä vuodesta kulunut ja tuntuu, että koko elämä on pyörinyt vain tämän yhden asian ympärillä.

Olo on turta. Suru on jossakin syvällä, siihen on vaikea saada otetta. Ehkä siksi, että tiedän, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää uudelleen. Vaikea löytää voimia tällä hetkellä.

Rinsu | 15.07.2009 10:00

Meri: hyvän kirjotuksen kirjoitit. täytyy myöntää, et oon niitä ihmisiä, jotka suurin piirtein näkee punasta kun tulee puhe teiniäideistä. kuitenkin sun tekstin jälkeen täytyy hiukan muuttaa omaa käsitystä. ei kaikki teiniäidit kuitenka mitään huligaaneja oo. itte tunnen yhen tytön tai nainen se kyl jo on, joka tuli raskaaks vahingossa kun se oli 17. no hyvin se pärjäs ja nykyään se on naimisissa saman miehen kans minkä kans se "vahinko" tulikin. ja siitä on jo 10 vuotta aikaa. hieno homma, et oot pärjänny hyvin, vaikka vastoinkäymisiä sulla on ollukkin.
Nala: tiedän kyllä, että on kovaa, ku raskaus ei ala vaikka mitä tekis. itte oon sitä kärsimystä joutunu kokeen yli 3,5 vuotta ja tutkimuksissa selvis, et biologista lasta ei miehen kans tulla saamaan. mutta se ei oo maailmanloppu ainakaan meille. ihmettelen vaan sitä, et sulla on kuitenki jo se yksi lapsi ja jaksat silti valittaa, ettet osaa enää nauttia siitä. moni täällä vaihtais mielellään osia sun kans, et sais ees sen yhen lapsen...no kukin taaplaa tyylillään.
voimia kaikille!

Nalalle

meri | 15.07.2009 09:08

... Tulipa minulle kovin paha olo kun luin kirjoitustasi, joten on nyt kyllä pakko sanoa oma mielipiteeni asiasta jota kommentoit.
Kirjoitustasi lainatakseni"tää on siis vaan niin vi.... väärin, teinit pamahtaa yhestä vahingosta, ja ne jotka oikeesti sitä lasta tahtois, niin miks ei??? - Kuinka saatat yleistää että kaikki teinit pamahta vaan paksuksi, vaikka eivät (sinun mielestäsi) lasta haluakkaan? Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää... Asiat voivat olla toisinkin...
En kiellä etteikö olisi paljon myös teini-äitejä jotka sopivat kuvaukseesi jonka kirjoitit.
Mutta on olemassa myös aikuisia äitejä jotka eivät huolehsi lapsistaan, tai oikeasti niitä halua. Jokainen nainenhan voi tulla raskaaksi, on sitten teini tai aikuinen. Ei täysi-ikäinen/aikuinen
ihminen ole täydellinen äiti. Yhtä hyvin voi nuori äiti olla hyvä äiti.
Otan asian yleistämisesi kovin henkilökohtaisesti. Syy reaktiooni on, että minä olin 17-vuotias kun tulin raskaaksi.Minä halusin ja päätin pitää lapseni, ja huolehtiä hänestä. Minusta oli tulossa äiti, ja siihen sitouduin pyyteettömästi. Tapasin nykyisen mieheni 7kk:tta tyttäreni syntymän jälkeen, ja olen onnellinen elämässäsi. MInä olen onnistunut menestymään, ja saavuttanut päämääriäini, vaikka olenkin ollut teini äiti joka ei muiden mielestä lasta koskaan halunnutkaan. Minä kuitenkin rakastan tytärtäni enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa, minulla on ollut onnea saada itselleni maailman ihanin tyttö:)
Kun siskoni päätti lopettaa maanpäällisen taipaleensa, oli tyttäreni ainoa rakas asia minulle, joka loi uskoa elämään. Hän oli ja on edelleen se "kantava voima"jos elämä potkii kovasti päähän. Minulle minun lapseni ei ole vahinko, muut voivat olla asiasta mitä mieltä tahansa. Olen elämälle paljosta kiitollinen, se on antanut paljon, vaikkakin on ottanut paljon poiskin. Jos
Luoja suo,meidän perheemme joskus saa vielä uuden jäsenen... kaikella on tarkoitus,vaikka joskus onkin vaikeaa ajatella niin. .. Ehkä joskus suurin haavemme toteutuu, ehkä haavat joskus parantuu...
Kaikkea hyvää kaikille palstalaisille!
ps. Pahoitteluni jos mielipiteeni loukkasivat jotakin Teistä.

ei vaan jaksa..

Nala | 11.07.2009 03:54

meillä on yksi lapsi, 4v poika, mies ei oo bio isä, mut on lapselle kuin isä koska oikeasta ei siihen ole.
Pitäisi olla onnellinen tuosta ensimmäisestä, mutta oon aina halunnut ison perheen, ja nyt ei toista kuulu. lääkäri tyrkkäsi vaan clomeja, joita nyt syöty 8kiertoa, ei mitään tutkimuksia, koska ollaan niin nuoria, meinasin nyt mennä yksityiselle, vaikka rahaa ei niin jumalattomasti ole ja vaikka pelottaa sinne mennä niin kai se on mentävä niin saa selvyyden tähän asiaan. takana monta km ja yksi kohdunulkoinen.. en tajua miks ne ei tuolla lekurissa tutki minuu kun raskaus alkaa, saan plussan ja kohta alkaa vuoto.. melkein joka kierrossa on näin tapahtunu. nyt siis yritystä reilu 1,5v.

tää on siis vaan niin vi.... väärin, teinit pamahtaa yhestä vahingosta, ja ne jotka oikeesti sitä lasta tahtois, niin miks ei??? en enää tiie osaanko iloita tosta esikoisestakaan kun ahistaa tää lapsettomuus ihan tosi paljon.
tää ajaa meitä erilleen, miulla on ihan kauheet paineet ko en saa tuolle rakastamalleni miehelle ees sitä lasta tehtyä, ja tiedän et hää tahtoo lasta ja jonkun muun kanssa sen voisikin saada.
mies on siinä uskossa että kyllä me vielä saadaan, mut usko mennyt..

Sateenkaari | 10.07.2009 05:45

Tänne on tullut taas monta kirjoitusta, joihin haluaisi vastata.

Maisa: voimia sinulle alkaviin hoitoihin. Kun me siirryimme inssistä IVM-hoitoihin tuntui askel suurelta. Pelotti ja samalla oli kärsimätön olo. Välillä olen ajatellut ihan samoin kuin sinä nyt, että jaksanko henkisesti tätä kaikkea. Ollut päiviä ja viikkoja, jolloin olen elänyt sumussa. Sitten taas on ollut jaksoja, jolloin olen tuntenut saavani uutta taistelutahtoa. Minulle oli yllätys, miten stressaavaa hoitoihin siirtyminen olikaan. Lapsettomuuden stressin ja kaiken muun elämässä eteen tulevan ohella tuntuivat hoidot lisäpainolta. Ja toisaalta ne antoivat uutta toivoa meille. Toivon, että löydät hyvän psykologin, jonka kanssa voit käydä läpi tätä kaikkea.

Milkkis: tervetuloa joukkoon! Meitä lahjasolulaisia tuntuu tällä palstalla olevan yllättävän paljon. Kun aikoinaan mieheni kanssa saimme shokkidiagnoosin, ei missään tuntunut olevan heitä, jotka olivat samassa tilanteessa meidän kanssamme. Teillä on edessä vaikea päätös. Olisikohan apua käydä keskustelemassa jossakin tuntemattoman ja tunnetun luovuttajan lahjasolujen käytöstä? Minä, kuten Sinikello, olen lukenut aika paljon aiheesta englanniksi. Kirjallisuudessa on sekä varottavia että kannustavia esimerkkejä tunnetun luovuttajan "käytöstä" (anteeksi, en keksi oikein parempaakaan sanaa, vaikka tuo käyttäminen tuntuu kyllä aika pahalta tässä yhteydessä!). Usein kirjoissa ainakin kehotetaan miettimään sitä, miten tilanne voi tulevaisuudessa muuttua ja mitä ne muutokset ehkä tuovat mukanaan: kun miehesi veli ehkä menee naimisiin ja haluaa lapsia. Miten hänen vaimonsa mahdollisesti suhtautuu olemassa oleviin, geneettisesti hänen miehensä lapsiin? Mitä jos heitä kohtaa lapsettomuus? Miten miehesi veli suhtautuu lapseen sitten, kun lapsi on syntynyt? Miten sinä itse luulet suhtautuvasi miehesi veljeen? Toisaalta monet tarinat kertovat siitäkin, miten hyvältä on tuntunut se, että lapsella on geneettinen linkki myös mieheen, eli isään. On tosi hienoa, että miehesi veli on lupautunut luovuttajaksi teille, mutta päätöksen pitää olla teille oikea.

Omalla kohdalla takana munisten keruu ja alkionsiirto. 20:sta muniksesta selviytyi alkioksi lopulta vain kaksi. Tuntuu uskomattomalta, että kaikki muut tuhoutuivat matkan varrella. Meitä kyllä varoiteltiin, että IVM:ssä harvoin jää pakkaseen alkioita, mutta silti hukka tuntuu suurelta... Onneksi ne kaksi alkiota olivat hyvälaatuisia ja molemmat laitettiin takaisin. Nyt on kahden viikon odotus puolessavälissä ja olo on todella levoton. Pelko ja toivo lähes yhtä voimakkaita. Tänään pelko voimakkaampi ja olen melkein jo valmiiksi maassa, kun olen niin varma, ettei taaskaan onnistu. Tuntuu raskaalta ajatella, että koko prosessi on ehkä aloitettava alusta.

Hopea, Mimmi ja Kosheen: Todella ikävä, että teillä ei onnistunut! Voimia.

sannek76

Valkoinen | 09.07.2009 10:20

Noi fiilikset on ihan luonnollisia: salli toki ne itsellesi.
Mulla on ollu sama tilanne ja oon sit lopulta pitänyt kaveriin vähän välimatkaa. Olen ajatellut, että meidän ystävyys kestää tai ei kestä, mutta mullakin on oikeus elää oma vaiheeni läpi. Pienen hapenoton jälkeen jaksaa taas paremmin olla tekemisissä. Ehkäpä.

Ystäviä onko heitä (pian enää ketää)

sannek76 | 09.07.2009 08:02

Mulla on meneillään todella paha vaihe, etten pysty näkemään raskaana olevia ystäviä. Pahinta on se, että yksikin heistä on yrittänyt lasta vuoden ennen raskaaksi tuloaan ja nyt hän on onnellisesti unohtanut miltä tämä helekutinmoinen odottaminen ja pähkäilu, sureminen ja toivominen tuntuu. Epävarmuus tulevasta... Hän vaatii, että mun pitää olla häneen yhteydessä koska hänellä on vähän ystäviä. Hei, en mää vaan pysty!!! En jaksa kuunnella juttuja pahoinvoinnista, lihomisesta, sokerirasituskokeista ja kaikesta mikä liittyy raskauteen. Viimeisimpänä mua on alkanut ottamaan oikeesti aivoon, että kun mä meen sinne kylään niin eikös tää ystävä ole vetäny kaapista kaikkein tiukimman paidan jotta jo alkuraskaudesta sai näytellä mulle kasvavaa kumpuaan. Että mä oon purru molemmat posket sisäpuolilta soossiks kun oon nielly sanomisia ja yrittäny pitää neutraalia naamaa. Ja koko ajan toitotetaan että mun pitää nähdä häntä ja on oltava tekemisissä. En siis tod. enää pysty. Sanokaa nyt hyvät ihmiset, onko minun kiusattava ihteeni tällä ystävän näkemisellä ja raskauteen liittyvien asioiden läpikäymisellä koko ajan? En oikeesti oo itsekeskeinen ihminen, pelastan eläimiä ja yritän aina auttaa ystäviä kaikin mahdollisin keinoin ja suren itseni joskus varmaan hulluksi väärinkohdeltujen ihmisten ja eläinten kohtaloita. Mutta nyt on mitta täynnä tätä "ystävää" enkä millään enää jaksa nähdä häntä.... kait minä saan joskus edes ajatella itseeni?

Jaa juu, tästä tilanteesta: 2000 vuodesta asti yritetty järjestää sellainen tilanne mun sairauden kans että voidaan yrittää lasta. Muutama yritys takana ja sairaalareissu heti odottanut. Mulla PCO, biologiset lääkkeet ihottumaan ja miehellä heikkolaatuiset siittiöt. Clomit kokeiltu ja normi yrittäminen. Nyt jonotetaan satakunnassa keskussairaalaan naisten polille, jossa meitä kuulemma aletaan hoita parina. Yksityinen gyne nosti kädet pystyy ja ohjas tonne kunnalliselle...

Sinikello, Kiitos!

milkkis | 08.07.2009 09:07

Kiitos sinulle viestistäsi, et ehkä tiedä paljon minua autoitkaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni tuntuu siltä että tarvitsee tukea juuri sellaiselta ihmiseltä joka on kokenut samaa. Olen ollut asiasta tosi avoin ystävilleni ja perheelleni mutta heidän kanssa asiasta puhuminen on alkanut osoittautua yllättävän hankalaksi ja olen alkanut tätä avoimuuttani hieman jopa kyseenalaistamaan (vaikka muuten sitten pystyvätkin tukemaan ja välillä auttavat unohtamaankin koko asian, olisin itse varmasti samanlainen heidän tilassaan). Kiitos vielä kerran.

Milkkis

sinikello | 07.07.2009 03:47

Tervehdys!

Ja iso halaus sinulle kriisin keskelle. Tuo tunne on niin valtavan nielevä, kun niin kuin kirjoititkin vedetään matto jalkojen alta kerralla heti kokonaan kun itse on kuullut hoidoista ja mahdollisuuksista. Meille kävi samalla tavalla... ja mulle oli todella vaikeaa lahjasiittiöiden käyttö, mut lähdettiin siihen kuitenkin. Miehille on ehkä luontaisampaa ajatella soluja jonakin materiaalina, koska myös mun mies siinä tilanteessa alkoi pohtia tuttuja, jotka lähtis luovuttaan. Mä koin itse asian epämukavaksi ja me päädyttiin sitten kuitenkin tuntemattomaan.

Mutta sun tilannetta ajatellen, niin miksipä ei? Vaikeita päätöksiähän nämä on ja surutyö yhteisen biologisen lapsen menettämisestä on rankkaa. Tutussa luovuttajassa on kuitenkin myös ne tutut geenit, jos sinne asti menee... puolensa ja puolensa. Mä itse olen lukenut jonkin verran kirjallisuutta lahjasoluihin liittyen. Kyllä sitä löytyy, mutta valitettavasti suurin osa on englanniksi, joten minulta se on vaatinut kovasti keskittymistä. Tuolla simpukka-yhdistykset materiaalikohdaltakin löytyy yksi kirja ja nyt itse kovasti odotan helminauhajutun alkamista!

Paljon voimia kaikille vaiheisiinne, aurinkoa ja voimahalauksia toivotellen!

Rinsu | 06.07.2009 10:10

Mä näin tänään ekaa kertaa mun kummipojan. Eikä tuntunu ollenkaan pahalta (oonko mä jotenki outo?). Itse asiassa iski kamala paniikki, et mä en osais hoitaa niin pientä lasta! Sit rupesin taas miettiin, et mitäs jos ei meniskään hoitoihin vaan eläis lapsettomana...No, kyllä se kummipoika niin suloinen oli, että kyllä mäkin semmosen haluaisin.
Itsellä näköjään parempi kausi menossa, ku pienet vauvat ja raskausuutiset ei juur hetkauta enää. Kai se helpottaa, ku hoidot on kohta alkamassa ja toiveet on korkeella (vaik pikkupiru päässä sanoo, et ei kannattais toivoo liikoja..)
Ei muuta kun voimia kaikille!

Ei enää lastenjuhlia- kiitos!

martakal | 06.07.2009 01:41

Eilen oli taas niin ihanat 4 vee synttärit, että.
Saldo: sylivauvoja 3, isoja mahoja 2, 1-4 vuotiaita sekalainen sakki. Mummoja, isijä, äitejä tätejä ym lasten kanssa touhuamassa, niistä puhumassa. Naamat kun naantalin aurinko. Oma hymy hyytyi vähän väliä, piti käydä vessassa silmiä kuivaamassa. Tää päivä menee sängyssä toipumassa. Kamalan ahdidtuksen kourissa. Menkat alkamassa, kyllä on niin vit.. kivaa.

ICSI hoidot alkaa vasta lokakuussa. Mullakin olisi koko kesä lomaa ja aikaa piikitellä ja käydä hoidoissa. Mutta EI! Sitten taas töistä saikkua... Pelottaa, kun saan syksyllä uuden pomon. Mitenköhän se suhtautuu mun hoidoissa ravaamiseen? Pakko taas kertoa uudelle ihmiselle kaikki...
Miten tätä jaksais? Kesäkin on perseestä. Ois edes lämmin.

1. kertaa täällä

milkkis | 06.07.2009 01:28

Maanantai käynnistyy kirjoittamalla ensimmäistä kertaa elämässä nettisivustolle.
Mieheni kanssa ehdimme melkein vuoden lasta odottaa kuuluvaksi kunnes selvisi että miehelläni ei ole siittiöitä siemennesteessä, ei kiveksissä, ei missään vaikka kuinka etsisivät. Ei ole mitään hoidettavissa tai tehtävissä, suoralta kädeltä matto vedettiin jalkojen alta. Olin aina ajatellut että jos jossain on jotain vikaa niin se on minussa ja että sitten vaan pitää mennä hoitoon ja olla kärsivällinen, monesti kun kuuli mainostettavan että hoitoja löytyy vaikka mihin ja että lääketiede on niin kehittynyttä. Mutta elämä pääsi taas yllättämään ja lääkärit nostavat kätensä kattoon, mitään ei ole tehtävissä.
Miehen veli on tarjoutunut luovuttajaksi..onko kenelläkään tällaisesta kokemusta? Veli on kaksikymppinen vielä naimaton ja hyvin läheinen mieheni kanssa. Sekä mieheni että hänen veljensä tuntuvat suhtautuvan asiaan kovin arkisesti, itse en tiedä mitä ajatella - olen samaan aikaa huojentunut ja onhan veljeen ele kaunis mutta olen myös kauhuissani. Kaikista vaihtoehdoista (vieras luovuttaja tai adoptio) tämä vaihtoehto tuntuu minulle luonnollisimmalta mutta samalla pelkään etten ymmärrä asiaa täysin loppuun asti. Mieheni ja hänen veljensä näkevät tämän vain ja ainoastaan siemenenä, lahjoituksena, minä taas en ole varma pystynkö suhtautumaan luovutukseen samoin, en tiedä mitä ajatella. En ole löytänyt asiaa koskien luettavaa materiaalia tai muita keskusteluita, ehkä olen vieläkin shokissa enkä siksi pysty edes itselleni selittämään mitä oikeasti pelkään eniten.

Ahdistaa taas

Valkoinen | 06.07.2009 09:40

Kiva juttu, kun on kesäloma. Kuukautiset muistuttamassa naiseudesta ja hedelmällisyydestä. Joo-o. Kesäjuhlia, ystävien ja tuttavien tapaamista. Kaikilla pieniä lapsia. Nyt koetellaan taas.
En oikein enää osaa olla oma itseni ja rennosti jutella niitänäitä. Jotenkin tuntuu, että tulee pingotettua, vaikka tuttuja ystäviähän ne on. Sydämessä vaan ahdistaa. Toivottavasti sitä ei silmistä huomaa!
Kaverit kävivät kylässä 1v esikoisensa kanssa. Lapsi vaikutti mitä tasapainoisimmalta ja hyvinvoivalta lapselta, joka uteliaana nautti uudesta kävelytaidostaan ja kirmaili pitkin paikkoja, tutki sitä, tutki tätä. "- Miettikää sit kaks kertaa!!!" kaverimme -perheenisä- vinkkasi "vitsikkäästi" juostessaan esikoisensa perässä sinnejatänne.
Arvaatte varmaan, ollaanko mietitty.

Hopea | 03.07.2009 02:15

Mie olen alkanu blogin...käyttäjätiedoista löytyy osote jos kiinnostaa...

AurinkoAjatuksia!

Nanna | 29.06.2009 05:03

Hei!

Monta kertaa olen näillä sivustoilla käynyt lukemassa tainoitanne ja vasta nyt uskaltauduin ensimmäistä kertaa itse kirjoittamaan. Niin lohduttavaa tietää että on olemassa ihmisiä, jotka tietää täsmälleen mitä käy läpi!

Meillä on takana 2 vuoden lapsettomuus. Minulla on MFO (multifollicular ovarias tai jotain sinne päin...), joka on ilmeisesti lähes sama kuin PCO. Lisäksi miehellä hieman normaalia huonompilaatuiset simpat. Molemmat olemme 27v ja yhdessä ollaan taivallettu 9 vuotta, joista viimeisimmät kaksi todella keskittyneet tähän "lapsentekoon". Kummallakaan ei aikaisempia lapsia.

Pillereiden lopettamisen jälkeen menkkoja ei kuulunut 9 kuukauteen, eikä tuona aikana edes Terolut-kuureista ollut apua, syy jäi epäselväksi (raskaana en ollut). Lopulta ajan kanssa saatiin kuukautiset käyntiin, ja aloitettiin clomifenit x3. Clomifenien kanssa ovuloin, mutta menkat alkoivat aina 5-11pvän sisään ovulaatiosta. Tämän jälkeen siirryttiin pistoshoitoihin, mutta näilläkin kuukautiset alkoivat liian pian ovulaatiosta. Tarkoitus oli myöhemmin myös liittää inseminaatio pistoksiin, mutta nyt liian aikaisten kuukautisten takia tästäkin hoidosta todennäköisesti luovutaan. Tällä hetkellä hoidot ovat "kesätauolla" julkiselta puolelta ja koska myös hermot riekaleina, otin yhteyttä yksityiseen. Sieltä sain Femar-hoidon + LH-pistokset ja tarkoitus oli jälleen suorittaa inseminaatio, mutta follikkelit eivät sitten suostuneetkaan kasvaa laisinkaan tuolla hoidolla ja siitäkin luovuttiin. Yksityinen suositteli siirtymistä suoraan IVF:ään. Nyt rahapulan takia todennäköisesti jatkamme hoitoja jälleen julkisella puolella syksyllä kesätauon loputtua, jatkosuunnitelma vielä epäselvä.

Onko täällä muita, jolla olisi tuo MFO, tai kokemuksia liian aikasista kuukautisista ovuloinnin jälkeen? Huolettaa se että vaikka hedelmöittyisikin, niin eihän siitä ole mitään iloa jos se ei pääse kiinnittymään. Lääkärin vain kohauttelevat hartioitaan, kun yritän siitä kysyä.

Sydän on ollut palasina koko hoitojen ajan, aina kokoo itsensä seuraavaan kiertoon ja pettyy. Psykologilla kävin kerran, ehkä täytyisi käydä uudelleen. Mies-parkakin saa kuunnella itkujani lähes joka ilta, vaikka upeasti hän jaksaakin minua lohduttaa. Jännä huomata, miten on taitavaksi näyttelijäksi olen oppinut muiden ihmisten seurassa. Töissä mennään iloisella naamalla tai kenties kuivataan salaa kyyneleet wc:ssä, ja illalla muserrutaan. Joillekin ystävilleni olen kertonut ja muutamalta saanut upeaa tukeakin, mutta ei sille mitään mahda että kateellinen olen "lapsellisille" ja raskaana oleville ystävilleni. Ja harva ihminen osaa lapsettomuus-uutisiin mitään sanoa, useimmat vaivautuu ja vaihtaa pian puheenaihetta tai sanovat kliseiset "no kyllä se siitä"-lohduttelut. Pikkuhiljaa sitä vaan alkaa välttelemään tiettyjä ihmisiä ja tilanteita, vaikka kuinka yrittäisi olla kuin ennenkin.

Päivä kerrallaan mennään, ja onneksi kesä ja loma piristävät aina. Kiitos teille kanssa-sisarille, kun ymmärrätte! Jaksamista ja onnenhetkiä toivon kaikille!

kosheen

mimmi -78 | 28.06.2009 07:53

Voi ei!!! Tämä ei voi olla totta! Ei voi olla! Miksi? Miksi meistä ei kukaan onnistunut? Miksi? Mä en ymmärrä! Tämä on niin väärin!!!!!!!

Lämpimiä ajatuksia sulle kosheen ja hopealle. Tuo on totta. Nyt täytyy voimia kasata, ja joku kaunis päivä myö ollaan taas entistä ehompia ja uudella voimalla yritettään uudelleen.

Sateenkaari, Valkoinen ja Katheriina

Maisa | 28.06.2009 07:36

Kiitos viesteistänne ja vastauksistanne!

Tuntuu, että on varmaan aika siirtyä psykologille purkamaan näitä tunnemöykkyjä. Heti elokuun alussa sitten, kun lomakausi on ohi. Tällä hetkellä tunnen olevani henkisesti niin lukossa, että pelottaa itsekin. Koko viikonloppukin on mennyt siinä, etten ole päässyt sängystä ylös. Tuo oli niin totta Sateenkaari mitä sanoit, "ajattelemattomat kommentit saavat meidät sulkeutumaan". Teen itse juuri niin. Jos minulle sanotaan lapsettomuudesta jotain sellaista minkä koen loukkaavaksi tms. sulkeudun entisestään. Ehkä on siis aika, että purkaisin pahaa oloani ammattiauttajalle, sen sijaan, että eristäydyn ystävistäni ja perheestäni yhä enemmän.

Pelonsekaisin tuntein odotan elokuussa alkavia ivf-hoitoja. Oma henkinen kantti huolestuttaa, ja se miten jaksan töissä kaiken myllerryksen keskellä. Toisaalta haluaisin, että hoidot alkaisivat jo ja toisaalta pelottaa ihan kamalasti. En saata uskoa, että tähän pisteeseen on nyt sitten tultu. Ivf-hoidot viimeinen oljenkorsi. Olisi varmaan jo aika myös totuttautua ajatukseen, että ei niitä lapsia välttämättä tule...

kosheen

Hopea | 27.06.2009 09:18

Tämä on ihan epätodellista, että kukaan meistä ei onnistunut....

Tauko ei yhtään huono ajatus, meille kellekkään.
Mutta noustaan kyllä, se on totta!

LämpimiäAjatuksia

kosheen | 27.06.2009 01:32

Menkat alkoi...
Pieni breikki on nyt paikallaan.

Kohta noustaan....
Halauksia mimmi ja Hopea

mimmille

Hopea | 26.06.2009 01:30

Voi ei! Mie olen niin pahoillani! En käsitä miksi meilä ei onnistu...
Ymmärrän täysin sinun ajatukset.
Nyt vain mahdollisuuksien mukaan aivojen tuuletusta ja asioitten järjestämistä mielen sopukoissa.

kosheenille ajatuksia myös

Pikaisesti

mimmi -78 | 26.06.2009 08:52

Kaikki ootus ja toivo päätty aamuyöllä alkaviin mahakipuihin. Tämä oli tässä taasen. Epäonnistuminen. On taas niin helvetin raskasta. Pitää yrittää jaksaa soittaa OYS:iin ja ilmottaa tulos: ei mitään, epäonnistuminen, nolla.... :(

Onneksi kohta loma alkaa. Saa vain olla. En aio aatella koko tätä asiaa ollenkkaan. Täytyy saada tuuletettua aivoja ja nauttia elämästä ihan oikkeasti. Tämä asia on vieny niin paljon parin vuojen ajan.

En tiiä jaksanko syksyllä miten lähteä hoitoja jatkamaan. Nyt tuntuu, että voimat ihan lopussa. Että haluaisin sen "normaalin" elämän takasi. Ilman tätä surua, ootusta, toivoa, jännitystä, pettymystä...

Voimia kaikille. Palaillaan syksyllä, kuhan hoitotauot ohi ja hoijot jatkuu. Tämä lähtee kesälaitumelle...

Kosheen, toivottavasti sinä onnistuit!

Maisa

Sateenkaari | 25.06.2009 06:41

Kirjoituksesi tuntuu monella tavalla tutulta. Varmaan lähes kaikki täällä ovat tunteneet niitä tunteita, mitä kuvailit. Toivon, että hoidot tuottavat teille toivotun tuloksen. IVF-hoito tuntuu isolta askeleelta inssien jälkeen. Meitä on ainakin joka vaiheessa muistutettu mahdollisuudesta keskustella psykologin kanssa. Hoidot itsessään ovat rankkoja, puhumattakaan lapsettomuuden aiheuttamasta surusta ja stressistä.

Mieheni kanssa kävimme keskustelemassa psykologin kanssa ennen hoitojen aloittamista. Kävimme pari kertaa keskustelemassa. Minusta oli hyödyllistä saada tuulettaa ajatuksiaan ja tunteitaan kolmannen osapuolen kanssa. Saimme molemmat uutta ajateltavaa ja keinoja avata sellaisiakin lukkoja, joita emme olleet itse edes huomanneet. Pääsimme jossakin mielessä eteenpäin joistakin jumiutumista. Nyt olen taas sellaisessa tilanteessa, että olen miettinyt, josko kävisin yksin psykologilla. Hoitojen epäonnistuminen on nostanut uudelleen esiin sellaisia asioita, joita en vain tunne jaksavani käsitellä. Tunnen tarvitsevani jonkun, jonka kanssa purkaa näitä väsymyksen ja surun tunteita. Mieheni kanssa toki keskustelemme, mutta ammattilainen osaa nostaa esille niitä ajatuksia, joita me emme itse osaa pukea sanoiksi.

Kannattaa varmaan kysyä klinikalla puhelinnumeroita. Siellä saattavat tietää erityisesti lapsettomuuteen erikoistuneen psykologin.

Tarvitsette miehesi kanssa voimia ja kannustusta. Toivottavasti sitä löytyy täältä. Itse olen tällä palstalla (monen vuoden tauon jälkeen) myös aika uusi. Harmi, että ystäväsi eivät ole osanneet tukea sinua. On varmasti vaikea tietää, mitä sanoa. Ajattelemattomat kommentit taas saavat meidät lapsettomat helposti sulkeutumaan täysin. En tiedä, onko sekään hyväksi. Minua ei kyllä ole auttanut se, että sukulaiset tietävät asiasta. Siis lähisukulaiset. He eivät ole osanneet suhtautua tilanteeseemme ollenkaan. On ollut entistä eristävämpää tuntea, miten läheiset ihmiset ovat meidän suhteemme aivan neuvottomia. Kiertävät ja välttelevät koko aihetta. Onneksi muutama ystävä on osannut suhtautua empaattisesti ja luontevasti tilanteeseemme ja heidän kanssaan olen voinut vähän surustamme puhua. Vaikeaa se silti on. Paras tuki ovat muut lapsettomuuden kokeneet, sillä he oikeasti tietävät, miltä meistä tuntuu ja mitä milloinkin on tärkeä kuulla.

Etsin haastateltavia lehtiartikkeliin - voisitko olla avuksi?

vierailija | 24.06.2009 01:16

Hei kaikille! Olen tekemässä lehtiartikkelia lapsettomuuden vaikutuksesta naisten ystävyyssuhteeseen: mitä tapahtuu ystävyyssuhteelle silloin, kun (pitkään) lasta yrittäneen ystävä tuleekin raskaaksi ilman sen kummempaa yritystä? Teema on mielestäni tärkeä, jotta ymmärrys lisääntyy molemmin puolin. Monesti äidiksi tuleva loukkaantuu, kun ystävä ei olekaan niin kovin kiinnostunut vauvan odotukseen liittyvistä vaiheista ja syntyvän vauvan kohtaamisesta. Hän ei yksinkertaisesti osaa ajatella, kuinka pahalta asia voi tuntua lapsettoman näkökulmasta, eritoten jos ei asiasta tiedä tai vaikka tietäisikin. Jos ja kun ystävä ei haluakaan pitää yhteyttä, odottaja/tuore äiti voi tulkita asian niin, että toinen ei enää välitä hänestä ja hänen perheestään. Lapsettomasta taas toisen loukkaantuminen voi tuntua täysin kohtuuttomalta. Lopputuloksena molemmilla on paha olla. Kuulostaako yhtään tutulta? Nyt on oikeasti aika tuoda tähän liittyviä näkökulmia pintaan! Vain siten, että asioista puhutaan, ymmärrys lisääntyy. Haluatko olla avuksi?
Olen haastatellut juttuun Anne Lindforsia. Nyt etsin haastateltavaksi vielä yhtä lapsettomuuden tuskan ja kivun kokenutta, ystävänsä kera. Jos olet ystäväsi kanssa pystynyt puhumaan tästä kipeästä asiasta ja ette pelkää tulla asian kanssa esille omilla nimillänne ja kuvillanne, olethan ystävällisesti yhteydessä minuun. Ilman todellisten ihmisten kokemuksia juttu jää luultavasti julkaisematta, joten harkitsettehan asiaa oikeasti. Kiitos. Tekisin haastattelun mielellään ensi viikolla eli viikolla 27, se voi tapahtua myös osittain tai kokonaan meilin ja puhelimen välityksellä. Kuva tietenkin täytyy ottaa paikan päällä.
Minun tavoittaa sähköpostitse osoitteesta piia.nurhonen@soisalo.net tai puhelimitse 050 5323323.
Iloa ja valoa kesäänne!
Terveisin Piia Nurhonen

Valkoinen | 24.06.2009 09:05

Maisa, kiitos kun kirjoitit ajatuksiasi. Minulla on aivan samanlaisia ajatuksia ja tuntemuksia.
Meillä ensimmäinen IVF-hoito elokuussa. Odotan ja jännitän sitä. Toisaalta taas ahdistaa tämä kesätauko. Yritän kuitenkin nauttia kesästä ennen hoitojen jatkumista ja keräillä auringonsäteistä voimia tulevaan. Toivottavasti sinäkin sekä kaikki muut samalla polulla kulkevat. Voimia kaikille!

kosheen

mimmi -78 | 23.06.2009 05:46

Milloin aattelit testailla? Vai joko out?

Mä en tiiä. Toisaalta haluisin, mutta en uskalla. En haluaisi pettyä jälleen kerran. Tuntemuksia ei ou sitten yhttään suunttaan eikä toisseen. Pelottaa niin kovin....

Katheriina | 23.06.2009 12:31

Maisa:
Mulle tulleessa kirjeessä oli suoraan terveyskeskuspsykologin numero,että saa käydä puhumassa asioista ennenkuin hoitoja edes aloitetaan..
En tiedä onko normaali käytäntö,kun en ole niin näihin hoitoasioihin tutustunut.

Maisa | 22.06.2009 09:33

Hei!

Löysin tämän sivuston sattumalta parisen kuukautta sitten, ja siitä lähtien olen käynyt täällä melkein päivittäin lukemassa viestejänne. Kiitos teille kaikille kirjoituksistanne, niistä on ollut apua ja tukea kaikessa tässä tuskassa jota joutuu käymään läpi.

Lyhyesti oma hoitohistoriani: Hakeuduimme mieheni kanssa lapsettomuushoitoihin noin 2,5 vuotta sitten. Nyt on käyty läpi clomihoidot ja inseminaatiot. Elokuussa alkaa IVF-hoidot. MInulla on "ryppyiset munasolut", eli munasolut eivät vain yksinkertaisesti kypsy saatika sitten irtoa. Miehessäni on kaikki ok.

Tähän asti olemme olleet hoidossa julkisella ja nyt teimme päätöksen siirtyä yksityiselle. Jos olisin tiennyt, miten kauan aikaa tuhraantuu julkisella olisimme siirtyneet yksityiselle jo aikoja sitten. Lapsettomuus on jo valmiiksi raskas asia, eikä asiaa ole yhtään helpottanut se, että julkisella puolella joutuu odottamaan aikoja. Miten monet itkut olenkaan vääntänyt sen takia, että hoitoa ei voitu aloittaa syystä, että kaikki lääkäriajat olivat täynnä. Ja miten monet kerrat olen myöhästynyt töistä sen takia, että lääkäriajan voi varata vain klo 7.45.-8.30, linjat ovat aina tukkeessa, ja läpi pääsee puolen tunnin yrittämisen jälkeen....

Kävimme ensimmäistä kertaa yksityisellä parisen viikkoa sitten puhumassa tulevista hoidoista. Olen todella helpottunut, että päädyimme yksityiseen. Nyt tuntuu, että asiat etenee, ja että asian eteen todella tehdään jotakin. Olen kyllä kauhuissani IVF-hoidoista, ja tämä munasolujen noukkiminen kuulostaa aivan kamalalta....

Käsittelemme tätä asiaa mieheni kanssa eri tavalla. Minulla on suuri tarve puhua, ja hän taas ei ymmärrä miksi minulla on tarve pyöriä koko ajan tämän asian ympärillä. Minä olen hyvin väsynyt näihin hoitoihin, ainaisiin pettymyksiin että hoidot eivät tuota tulosta, en jaksa innostua muiden lapsista, joskus tunnen jopa suoranaista vihaa ja katkeruutta lapsia ja raskaana olevia naisia kohtaan jne. Mieheni on positiivinen asian suhteen, hänestä tässä on toivoa jäljellä ja minä kuulemma synkistelen turhaan. Näin varmaan onkin, mutta kun en vain jaksaisi tätä enää... Joskus tuntuu, että minun pitäisi mennä puhumaan asiasta psykologille, koska tuntuu, että en saa mistään tukea asialle. Tietenkin tämä sivusto on helpottanut surua. Mutta käykö teistä kukaan ammattilaisella puhumassa lapsettomuudesta? Millaisia kokemuksia?

Niin, vauvoja tuntuu lähipiirissä putkahtelevan tasaisesti joka suunnasta. Tottakai olen onnellinen ystävieni puolesta, eiväthän nämä lapset ole minulta mitään pois, enkä missään nimessä halua sulkea ystäviäniäni pois elämästäni, mutta se on vain niin vaikeata välillä. En voi sille mitään, että toisten lapset muistuttavat minua omasta lapsettomuudestani. Välillä tuntuukin olevan helpompaa, että välttää tilanteita, joisssa on paljon vauvoja ja lapsia pyörimässä ympärillä.

Olen kertonut lapsettomuudestamme parille ystävälleni. En ole kuitenkaan saanut heiltä sitä tukea ja ymmärrystä, jota olisin toivonut. Ymmärrän, että he yrittävät olla kannustavia toteamalla että miten yleistä lapsettomuus on ja että miten monta paria he tietävät jotka painivat saman asian kanssa... Mutta kuten moni teistä varmaan tunteekin, niin tuollaiset lauseet eivät auta yhtään. En toivoisi, että kenenkään tarvitsisi käydä tällaista läpi. Itse käyn tätä asiaa päivittäin läpi ja yritän tsempata itseäni eteenpäin. Välillä tuntuu, että jaksan ja että kestän mitä vain, mutta miten useasti itken salaa. Töissä kulissit yllä ja iloinen ilme, iltaisin kotona olen täysin eri maasta.

Pahinta ovat kyllä nämä utelut, että milloin niitä lapsia on tulossa. Uskomatonta, miten typeriä ja moukkia ihmiset ovat. Lapsia pidetään niin itsestäänselvyytenä, ja että niitä saa tilauksesta. Tähän asti olen kestänyt nämä typerät utelut, mutta pelkään sitä päivää, kun en pysty pitämään itsenäni koossa ja saatan kivahtaa jollekin ikävästi takaisin.

Sitten rakas anoppini... Haluaisin kovasti kertoa tästä asiasta hänelle, mutta mieheni ei halua. Ja kunnioitan mieheni toivomusta. Anoppini ei muusta puhukaan kuin jo olemassa olevista lapsenlapsistaan ja muiden vauvoista ja siitä miten ystäväpariskuntamme saavat vauvoja. Minulle on nykyään vaikeaa mennä anoppilaan. En kestä enää yhtäkään vauvajuttua ja sitä lapsihössötystä, ja huomaan miten käyttäydyin viileästi häntä kohtaan ,vaikka en haluaisikaan.

On vaikeaa laittaa tähän monen vuoden tuntemuksia, tunteet kun heittelee laidasta laitaan, ja tässä on tapahtunut niin paljon asioita. Toivon teille kaikille kovasti voimia. Kunpa jotakin teistä onnistaisi, se toisi toivoa itsellenikin. Kiitos vielä kirjoituksistanne, ne ovat merkinneet minulle kovasti.

Halauksia!

Hopealle

Sateenkaari | 22.06.2009 02:45

Voimia Sinulle, Hopea. Tänne kirjoittaville toivoo aina hyviä uutisia ja ihan aidosti sitä suree, kun hoidot eivät onnistu.

Hopea

mimmi -78 | 22.06.2009 08:22

Voi ei.... Oon niin kovin pahoillani. :(

Rinsu | 20.06.2009 07:51

Sateenkaari: Joo mä ihmettelin ittekki aika paljon, ku lääkäri puhu siitä ivf-jonosta. Soitin sitte kyl väestöliittöön, missä hoidot tehään ja sielllä sanoivat, et jos mulla on paikat auki, niin tehdään jopa 5 inssiä ennen ku siirrytään ivf:ään. Et en kyl kans oikein tajunnu sitä ivf-jonotusta.
Hopealle voimia jatkoon, pahoittelut negasta.

Hopea | 20.06.2009 12:15

Tein testin eilen illalla. Nega.
Ei yllättäny, mutta satutti tosi kovaa. Nyt vois vain itkeä koko ajan. Kova isku meille molemmille.
Se oli taas siinä...mies haluaa vielä yrittää ja kunhan voimat tästä taas palautuvat luultavasti lähdetään uudestaan jonoon, mutta nyt ei jaksa miettiä mitään semmoista.
Ei vain voi käsittää miksi meitä näin koetellaan?! Ahistaa tosi paljon.

Rinsulle

Sateenkaari | 19.06.2009 03:14

Ai niin, piti kommentoida Rinsun kirjoitusta. Minusta kuulosti aika erikoiselta, että teillä aloitetaan suoraan IVF-hoidot pelkästään sillä perusteella, että kyseessä on lahjasukusolujen käyttö. Kyllä meille ainakin suositeltiin ensin mutamaa inssiä. Tämä siksi, ettei hoitojen aluksi ollut syytä epäillä, ettenkö minä olisi voinut tulla raskaaksi ilman hoitoja. Kannattaa varmaan varmistaa vielä klinikalta...

Voimia!

Ahdistus

Sateenkaari | 19.06.2009 03:12

En ole taas pitkään aikaan käynyt täällä kirjoittelemassa. Kirjoitin viimeksi virheellisesti, että meillä alkaa IVF-hoidot. Minulla on tässä hoitojen aikana todettu rakkulaiset munasarjat, joten edessä on IVM. Odottelen tietoa siitä, ovuloinko tässä kierrossa ollenkaan. Follikkeli kasvoi suurimmillaan 13.5 mm ja kun viikonlopun jälkeen uudelleen ultrattiin oli suurin follikkeli 11 mm. Joko en ovuloinut tai sitten ovulaatio oli tapahtunut tosi pienellä follikkelilla viikonloppuna. Olen odottanut kuukautisia pari viikkoa ja jännitän nyt, alkaako ne itsestään. Tähän asti on kuukautiset tulleet säännöllisesti, vaikka kierto onkin suhteellisen pitkä (34 pv).

Soitin tänään klinikalle ja yritin saada tietoa siitä, mitä tehdä, jos kuukautiset alkavat viikonloppuna. Viimeksi minulle sanottiin, että IVM-hoidoissa on ultra aloitettava kolmantena päivänä. Tänään kuitenkin hoitaja ilmoitti, että ultra aloitetaan viiden päivän sisällä kuukautisten alusta. Olen varmaan vähän neuroottinen näistä päivistä ja ajoista, mutta kun joka kuukausi on tapahtunut jotain odottamatonta, pelkään, että taas kaikki menee pieleen. En haluaisi, että mikään menee pieleen sen vuoksi, että olen saanut väärää tietoa. Toisinaan tuntuu siltä, että klinikalta saa tosi vähän tietoa ja tukea. Toisinaan taas ajattelen, että henkilökunta on aivan ihanaa ja huomaavaista...

Enkeliprinssi: kuvasit hyvin sitä tunnetta, joka minulla on ollut jo jonkin aikaa. Tunnen itseni henkisesti uupuneeksi ja elämä tuntuu värittömältä ja vaikealta. On ihan turta olo, mutta pahalla tavalla turta. Mikään ei oikein tunnu hyvältä, mikään ei innosta - on vaikea TUNTEA. Ehkä nämä hoidot stressaavat myös aika paljon. Tunnen olevani jonkinlaisessa putkessa, jonka läpi on kuljettava pää alhaalla, periksi antamatta. Samalla on tosi vähän voimia kulkea eteenpäin. Ei oikein jaksa mitään muuta kuin pakolliset asiat elämässä. Lapsettomuus on ollut todella suuri kriisi meidän elämässämme, mutta emme ole voineet jakaa suruamme oikein kenenkään kanssa. Perheelle ei voi puhua, koska he eivät kykene tätä asiaa käsittelemään. Ajattelevat kai, että me jotenkin vihaamme kaikkien muiden lapsia. Tuntuu, että joudumme selittämään jatkuvasti, että asia ei ole niin. Enkä jaksaisi aina olla se, joka joutuu selittämään, miksi meistä tuntuu pahalta. Muutama ystävä on ollut kullan arvoinen, mutta heidänkään kanssa ei ole aina helppo puhua. Paras tuki on tullut tällaisilta palstoilta, jossa voi "keskustella" kohtalotovereitten kanssa.

Kun aloitimme lahjasoluhoidot emme kertoneet asiasta kenellekään. Välillä on aika raskasta, kun elämme toivosta pettymykseen ja samalla kaikki ympärillä olevat ihmiset luulevat kaiken olevan ihan hyvin. Viime aikoina olen jotenkin vetäytynyt neljän seinän sisälle. Ei tunnu olevan mitään sanottavaa kenellekään. Päätimme viettää juhannuksenkin kahdestaan ja juhlia juuri sillä tavalla kuin itse haluamme. Tänä vuonna tuntuu parhaalta toimia näin. Ehkä jonain päivänä on taas hyvä olla sukulaisten kanssa...

Hyvää viikonloppua kaikille palstalaisille! Nautitaan juhannuksesta.

Hopea

mimmi -78 | 19.06.2009 01:43

Joko oot testiä tehnynnä? Tuuhan kertoo kuinka käy. Täällä jännään sun puolesta.

Itellä ei sitten mitn ihmeitä. Samanlaisia jomotuksia kuin viimeksikin, joitten varaan ei sitten yhttään uskalla mitn toivoa. Jotenkin vain tunttuu, että ei onnistuttu taaskaan. Tää on tämmönen naisen vaistolla ja oman kropan tuntemuksella luotu arvio. Jotenkin masentaa... :(

Miten kosheenilla menee?

Hyvää juhannusta kaikille!

Rinsu | 18.06.2009 06:01

Sanna: Kannattaa ehdottomasti kertoo ystävälle. Mä en tehny ensin niin ja siitä tuli aikamoinen soppa, mikä saatiin kyl onneks selvitettyä. Nyt toinen ystävä ilmoitti raskaudestaan tekstarilla ja mä onnittelin ja samalla kerroin, et ollaan menossa lapsettomuushoitoihin. Sillä vältin sekaannukset ja sen, et kaveri ei ala höpöttään mulle mitään raskausjuttujaan.
Katherinalle onnea =) Meillä on kans edessä lahjasolut, mut siittiöt. Hoidot ollaan alottamassa kylläkin vasta marras-joulukuussa.
Hyvää juhannusta kaikille ja tsemppiä!

Sanna | 18.06.2009 05:05

Kylläpä elämä taas on päättäny koetella meitä kunnolla. Juuri kun ehkä olen alkanut hyväksymään lapsettomuuteni, niin paras ystäväni pamauttaa että hän on raskaana. Pyysi minut eilen lenkille ja kertoi siellä. Sanoi että halusi kertoa minulle itse ennenkuin kuulen muualta.
Minä suoritin lenkin kunnialla loppuun ja istuin vielä kylässäkin, mutta kun pääsin kotiin, hanat aukesi. Olenhan toki onnellinen heidän puolestaan, heille tuleva lapsi on nyt kolmas. Ja ystävältäni on vuosi sitten operoitu toinen munatorvi ja siitä huolimatta on raskaana. Miksi kaikista maailman ihmisistä juuri minä olen se joka en saa lapsi??? Miksi???
Olen miettinyt, että ehkä minun olis ollut parempi näyttää ystävälleni ne oikeat tunteet, koska tunnen hänet niin hyvin että siihen hän antoi juuri mahdollisuuden kun pyysi lenkille ja kertoi siellä.... Mutta voinhan korjata tilanteen vielä. En tiedä, olen ihan hajalla.

Katheriina | 18.06.2009 09:59

Eilen tuli kirje,että koeputkihedelmöityshoito mahdollinen tehdä luovutusmunasoluilla.

Lääkäri ei ollut millään lailla varma asiasta,kun siellä helmikuussa käytiin,kun tuo FSH on vähän vinksallaan ja hänen puheidensa mukaan kaikki muukin minussa..

Nyt pitäis saada vaan painoa vähän pois että saadaan hommaa käyntiin..

Pelasti kyllä minun juhannuksen tuo kirje.. :)

Hauskaa Juhannusta ja voimia kaikille! :)

kuulumisia

Hopea | 16.06.2009 11:36

No täälä on kulunu aika tosi hitaasti!!!
Viime viikolla tuli järkyttävä ahdistuskohtaus ja tuntu, että kaikki kaatuu päälle ja tästä ei tule taas mitään ja ja ja...
Nyt on vähän helpottanu, mutta on kyllä tuskasta. Mitään tuntemuksia ei ole, ei sitten mitään! En tiä..
Testin vois tehä jo torstaina, mutta pukkaan sitä viikonloppuun kun on semmoista juttua just perjantaina mikkä täytyy pystyä hoitaa. Itken sitte viikonlopun...

Meillä on vissiin aika samanlaiset olot...ei saa asettaa toiveita liian korkealle, että selviää...Ja lomastaki olis kiva nauttia...

Olen käyny kans vähän vähemmän täälä lukemassa, että sais ajatuksia vähän jonnekki muualle, mutta tietty olen ollu kiinnostunu teän kuulumisista!

Piinaviikko jatkuu...

enkeliprinssi

Nipsu | 15.06.2009 09:30

Tiedän miltä sinusta tuntuu, koska olen käynyt ja käyn edelleen tuota samaa asiaa läpi. Meillä takana on kolme tuloksetonta IVF-hoitoa ja pakkasessa on vielä kaksi non-top alkiota. Nyt totuttelen elämän jatkamista, jos niin voi sanoa, mieheni ja kissamme kanssa. Minulla meni todella pitkään ennen kuin pystyin näkemään lapsettomana elämisessä mitään arvokasta tai edes elämisen arvoista. Vaikka pakkasessa on kaksi alkiota, niin olen jo aloittanut jo luopumisprosessin. Meille lääkäri väläytteli vielä neljänsiä hoitoja, mutta tässä kohtaa on sellainen olo, että en halua enää heiluttaa hoidoilla tätä saavutettua tasapainoa.

Pitkään tunsin olevani arvoton. Olen 25 v. ja mietin, mitä elämällä on minulle tarjota, kun en sitä lasta tule ilmeisesti saamaan. En nähnyt muuta kuin pitkän työuran, mahdollisesti matkustelua yms. Katsoin myös puolisoani miettien, että kahdestaanko me sitten elämme. Epäilin kaikkea... Lisäksi ympärilläni oli ja on edelleen sellaisia ihmisiä, jotka eivät näe lapsellisen ja lapsettoman elämässä mitään eroa... Lisäksi olen saanut kuulla sellaisia kommentteja, jotka ovat jättäneet ikuiset arvet minuun. Näin on varmasti käynyt monelle palstalaiselle. Viimeisen hoidon jälkeen hakeuduin "terapiaan" eli ammatti-ihmisen pakeille. Minua helpotti todella paljon puhua ulkopuoliselle kaikista tunteistani, koska tunsin, että mieheni ei jaksanut enää kuunnella minua. Mieheni sanookin, että hän ei pysty käsittelemään lapsettomuuttamme samalla tavalla kuin minä ja senkin takia oli hyvä, että pääsin purkamaan omaa pahaaoloani.

Luopumispäätöksen jälkeen elämä on pikkuhiljaa alkanut taas maistua. Olen löytänyt elämästäni positiivisia asioita ja jotain, jota odottaa. Jokainen päivä on erilainen ja päivä kerrallaan mennään. Voin vain todeta, että hoitoja kannattaa jatkaa niin kauan kuin se itsestä tuntuu hyvältä.

mimmi-78

kosheen | 15.06.2009 08:42

Samoilla mennään ku sinä. Ajatella, että en ole käyny täällä nyt moneen päivään ja tänään oli pisto päivä ja tulitte mieleen. Mimmi oli sit kirjotellu kuulumisia ym. jotenkin jännä, kun oli sellanen olo että pakko käydä kattoo. Ruetaanko me jo ajattelee samoja asioita samoina päivinä.....hui.

=) mulla alkaa loma tästä juhannuksesta ja tekemistä riittää joten yritän myös etten paljon ajattelisi asiaa. Hyvin kaikki menee kävin miten kävi.

Halaus kaikille

Hopea ja kosheeen

mimmi -78 | 15.06.2009 07:43

Miten menee? Onko mitään tuntemuksia? Joko hopealla miten lähellä testin paikka?

Täällä elellään päivä kerrallaan. Yritän paljon touhua keksiä, jotta mahollisimman vähän tulisi aateltua koko asiaa. Tuntemuksia ei hirveesti. Samoja jomotuksia aika ajoin kuin viimeksikin. Joten niitten varaan ei oikkein voi yhtään toivoa. Jollain tapaa elelen silleen, etten niin hulluna toivoo laita kuin viimeksi. Itsesuojelua. En halua pudota niin kovin alas....

Kesäloma heinäkuussa. Siitä ajasta haluan nauttia täysin siemauksin, olipa tulos mikä tahansa. Ehkäpä siksi nyt on tämmöset fiilikset....

Kertokee työ "kanssa sisaret" kans kuulumisianne. Jännään niin teijän puolesta.... :)

enkeliprinssi

Rinsu | 15.06.2009 05:00

Voi ei, tosi kurja tilanne =(
Hoitotauko tosiaan vois tehdä hyvää, kun ei jatkuvasti tarvis miettiä kaikkee mitä siihen liittyy. Ehkä kannattais puhua jollekkin ammattilaiselle, se vois auttaa ( ja tietysti meille täällä). Miten teidän parisuhde voi? Olisko apua vaikka yhteisestä harrastuksesta? Nää on ny vaan tämmösiä heittoja, mitä tuli mieleen.
Ei kannata vielä luovuttaa. Miettiä kannattaa kuitenki eri vaihtoehtoja. En oikein muuta osaa sanoa.
Voimia kuitenkin jatkoon!

Luovuttaminen

enkeliprinssi | 14.06.2009 10:36

Meidän piti siis siirtyä IVF/ICSI hoitoihin ja tarkoitus oli ensimmäinen hoitokerta aloittaa heinäkuussa, mutta me päädyimme mieheni kanssa sellaiseen ratkaisuun, ettemme lähde ko. hoitoon. Siihen on enemmän kuin yksi syy. Puolen vuoden hoitojonon jälkeen tulimme siihen ratkaisuun että kesälomaamme emme pilaa hoidossa olemalla. Yritämme nauttia kesälomasta ilman hoidon tuomia rasituksia. Lääkehoidot, punktiot, alkion siirrot ja odottaminen rajoittaisi lomaamme ja on tässä elämässä pakko olla muutakin kuin vastaanotoilla ravaaminen. Emme halua viettää lomaamme niin. Me olemme myös väsyneet toivomaan ja pettymään. Vuosi toisensa perään. Me olemme luovuttamassa. Ihme olisi tervetullut toki. Ilman hoitoja. Ei meillä olisi varaakaan maksaa lääkkeitäkään, joita hoito vaatii. Ei ole mistä nipistää. Ehkä joskus tulevaisuudessa lähdemme IVF/ICSI hoitoon, koskaan ei voi sanoa ei koskaan. Nyt olemme sulkeneet sen suunnitelmistamme pois.

Elämme lapsettomien parien elämää ja yritämme rakentaa elämämme sen mukaan. Eilen kuitenkin ymmärsin, että olen ajautunut kriisiin, me molemmat olemme. Emme avioparina, vaan yksilöinä. Yritämme saada mielihyvää elämäämme jostakin, yritämme miettiä mikä tarkoituksemme on. Elämä tuntuu tällä hetkellä aika yksinäiseltä ja turhaltakin. Minä tunnen itseni arvottomaksi. Kelpaamattomaksi. Jotenkin ulkopuoliseksi missä tahansa olenkin. Ihmisten ympäröimänäkin tunnen itseni ulkopuoliseksi, yksinäiseksi. Tällä hetkellä mikään ei tunnu miltään. Sitä etsii jotain tunnetta, että tietäisi elävänsä, tunnetta että olisi elossa. Olo on tyhjä, väsynyt, vihainen, surullinen. Masennusta kai.

Yhtäkkiä minulla ei ole edes voimia kirjoittaa enempää.

Voimia kaikille!!!!

Syksyä odotellessa

Elina -75 | 13.06.2009 11:59

Heippa kaikille!

On tosiaan rankkaa kun joutuu töissä sumplimaan hoitoon menoja vielä kaiken muun päälle. Itse olen kertonut esimiehelleni, ja hän otti asian todella hienosti, ja sanoi että menet aina vain kun tarvis. Ihana ihminen! Mutta sitten on kaikki työkaverit, mitkä ihmettelee kun en kerro välillä mitään poissaoloistani. Muita asioitani ja menojani kun juttelen aina avoimesti. Kukaan ei ole suoraan kysynyt mitään, mutta näen että heitä harmittaa kun joudun lähtemään usein kiireisenäkin aikana. Olenkin miettinyt että olisikohan mulla itselläni helpompaa, jos vaan kertoisin työkavereillekin missä käyn. Jos sanoisin etten halua puhua asiasta sen enempää, kun se on henkisesti raskasta jo muutenkin. Luulisin ettei ketään varmaan kyselis enää mitään. Sitten ne kyllä tuijottais mahanseutua vielä entistäkin tiiviimmin, mutta kyllä ne nyt jo sitä tekee, kun olen ainut kenellä ei vielä ole lapsia.... Olisikohan helpompaa jos ei salais enää koko juttua?!

Ja vielä tästä kesätauosta. Luulin ensin että tämä tekee varmaan ihan hyvää, että nautin vaan kesästä ja käyn terasseilla yms. mutta jotenkaan sitä ei vaan osaa nauttia. Liikaa pieniä lapsia kavereilla, jotka kokoajan muistuttavat siitä, että itse ei välttämättä koskaan koe äitiyden onnea. Ja kun ne kaverit, joilla ei oo mitään lapsensaantiongelmia ollut, ei oikein osaa ajatella mun tunteita. Puhuvat aina vaan vauvoistaan, vaikka tietävät mun ongelmasta. Sitä on välillä vähän vaikeaa ymmärtää. Eikö mun seurassa vois olla puhumatta sellaisia juttuja? Eivätkö he vaan voi ymmärtää miten kovin voi sattua imetys yms. jutut, vai eivätkö he vaan välitä mun tunteista?

Mukavaa kesää kaikille! Toivottavasti tulee vielä hellettäkin :)

Rinsu | 13.06.2009 09:38

Saatiin eilen taas testituloksia. Miehen näyte oli samanlainen, ku viimeks, ei ollu juur siittiöitä ja mun tulokset oli ok (kilppari ja prolaktiini). Kaikista mielenkiintoisinta oli kumminkin se, et lääkäri laitto meijät ivf-jonoon, kun se on kuulemma käytäntö kun käytetään lahjasoluja? Meni kyl vähä ohi, mä oon kuullu et ekaks kyl koitetaan inssiä ennen ivf:ään siirtymistä. No ei siitä tietänkä haittaa oo, mut pisti vähä ihmetteleen. Syyskuussa on jatkotutkimukset ja hoidot aloitetaan sit marras- joulukuussa =) Jospa se haikara eksyis tännekkin =)

Valkoinen | 11.06.2009 08:38

Voimia jännittävään viikonloppuun, Uppe! Toivon parastanne!

Toivo elää

Uppe | 11.06.2009 06:02

Olen pian 37 v. ja meillä on puolison kanssa takana yli 10 vuoden lapsettomuus. Tänä aikana olemme käyneet läpi monen monta hoitokertaa sekä julkisella, että yksityisellä puolella, ilman toivottua tulosta. Selittämätön syy on ilmeisesti munasoluissani. Edellinen hoitokerta oli tammikuussa 08 Tampereen Väestöliitolla, jolloin kävi selväksi, että emme koskaan tule saamaan lasta omilla sukusoluillamme. Siitä lähtien olen painiskellut sen kysymyksen kanssa, että lähdemmekö lahjamunasoluhoitoihin. Tämän vuoden alkupuolella teimme päätöksen, että tartumme viimeiseen oljenkorteen ja otimme yhteyttä Turun AVA klinikkaan.Siitä lähtien olen käynyt tällä palstalla lukemassa teidän kirjoituksia ja myötäelänyt teidän kokemuksianne. Oma murhe ja jännitys on ollut paljon kevyempi kantaa, kun tietää, että on muitakin samassa tilanteessa olevia. Yhteydenoton jälkeen asia on mennyt eteenpäin hurjalla vauhdilla. Munasolun luovuttaja löytyi melkeinpä heti ja hoito aloitettiin 6.5. Luovuttajan punktio oli 25.5. "saaliina" 4 munasolua, joista kaikki hedelmöittyi puolisoni siittiöillä. 27.5. oli siirto, jolloin siirrettiin kaksi alkiota ja kaksi pakastettiin. Siitä alkoi sitten kahden viikon piinaava jännitys! Tiedän, että on monia, jotka eivät ole päässeet edes tähän vaiheeseen asti, mutta en malttanut olla kirjoittamatta senkin uhalla, että asiassa tapahtuu odottamaton käänne. Tein raskaustestin 10.6. ja siinä oli haalea viiva, eli sunnuntaihin asti, jolloin pitää tehdä tarkistustesti, toivon niin kovasti olevani raskaana. Toivon sydämestäni, että en tällä kirjoituksella loukkaa teitä muita, vaan toivon voimia ja uskoa teille kaikille saman asian kanssa painiskeleville!

Aurinkoista kesää kaikille!

Hei!

Toivo | 10.06.2009 05:11

Heippa Hei!

Kävin aamulla tohtorilla ja kävi niin, että sairaalassa ei tehdä nyt inseminaatiota. Osuu viikonlopulle. Täytyy kuulemma nyt koittaa kotikonstein. Ehkä aavistuksen toivoa on kuitenkin jäljellä, koska olen nyt puregonia pistänyt ja irrotuspiikin reseptinkin sain mukaan. Jospa olis kuitenkin pikkuisen paremmat mahdollisuudet tulla raskaaksi. Jos ei, syksyllä sitten uudemman kerran.
Että semmosta tällä kertaa.

sadmad | 10.06.2009 12:24

Minä jännään teidän hoitoja täällä taustalla....

Poissaoloista... meillä töissä korvataan puolet lääkärinkäynnistä, jos joudut olemaan koko pv.n poissa. Minullakin matkaa oli sen verran, että yleensä se koko päivä meni. Syyksi poissaoloihin sanoin henkilökohtaiset syyt tai menen tutkimuksiin lääkäriin. Itse olen miesvaltaisella alalla ja kyllä myös siellä osattiin olla uteliaita... ja laiskuuden piikkiin tais ne mun sairaslomapoissaolot mennä :(. Oma asemani töissä muuttui kovasti hoitojen aikana... enää ei pyydetty ylitöihin, palkankorotuksia ei tullut samoin kuin muilla. Ja arvostus minua kohtaan laski. Se tuntui ja tuntuu vieläkin pahalta. Lopulta päätin esimiehelleni kertoa... en tiedä ymmärsikö hän, mutta helpotti omaa oloani.

... Muut ihmiset eivät vain oikein voi ymmärtää miten lapsettomuus ja hoidot vaikuttaa aivan kaikkeen... Tämä on raskas tie...

Voimia teille hoitoihin!!!!!! Käyn edelleen säännöllisesti lukemassa teidän kuulumisia . Voi kun kuulisi pian iloisia uutisia...

Halauksia kaikille!!!!

kosheen | 10.06.2009 11:25

Hyvin meni siirto. :) top alkio, mut saa nähdä miten käy. Nyt on jotenkin ihan eri mieli tästä koko hommasta. En elättele suuria toiveita. Eipähän tipu niin korkeelta. joo....todella hyvä tsemppi päällä....
Mutta toivon todella paljon, että joku meistä kolmesta sais sen plussan nyt. Jotenki tuntuis siltä, että sekin lämmittäis sydäntä jos edes yksi meistä vaikka se en olisi minä.

Nyt sain puregonit tukevaksi ( 3 päivän välein puolikas ambulli pistos kahden viikon ajan). Kysyin onko eri lääkkeitä, kun ollaan lähössä reissuun ennen tietoa raskaudesta. Tätä samaa käytetään kuulemma pähkinä allergikoille. Onpahan helpompaa sit, kun ei tarvi laittaa emättimeen niitä lugeja ja saa uida uima-altaassa. Jei. Tätä samaa lääkettähän käytettiin irrotuspiikkinä ennen punktioo ja inssiä, mutta eri määrissä.

Nyt mimmi ja Hopea! + muut ystävät toverit samassa tilanteessa. Nautitaan tästäkin ajasta kesän ohella. Kyllä se kiitos vielä seisoo ja asioilla on tapana vaan järjestyä. Minä luulen, että meillä kaikilla on jotain ilon aihetta ennen syksyä. Ollaan me vaan sellasia taistelijoita, että....!! Jos ei muuta niin rehellisesti oltu toistemme tukena.

Hopea

mimmi -78 | 09.06.2009 10:07

Kotiuduttu on ja PAS siirto onnistu hyvin. Näytöltä näin, että semmonen valkea pilkku jäi sinne kohttuun. Siirrettävä alkio ei ollut ihan huippuluokkaa, mutta muutenkin tämä kierto ollu ei niin huippuluokkaa. Kierto veny ja veny, ja lääkäri joka ultrasi niin eppäili etten tuu ovuloimaankaan, vaan toisin kuitenkin kävi. Jospa sillä pienellä olisi nyt kova halu tarttua kiinni ja pysyä matkassa. Nyt vaan kova tsemppi meijän kaikkien kolmen puolesta!!!

Aamulla alotan luget sitten. Mites sulla on männy? Onko ollu tuntemuksia suuntaan tai toiseen?

Nyt taijan lähtee unten maille. Raskas ja pitkä päivä takana, ja aamulla työn ääreen on taas lähettävä.

Hei Nuppu!

Toivo | 09.06.2009 09:51

Tuo työstä poissaolot näyttää olevan kaikille yhtä vaikeaa. Varsinkin silloin, jos siihen liittyy vielä jotain lisäjärjestelyjä, niinkuin sinulla. Itse olen päivätyössä ja sen vuoksi on vaikeaa, kun ei voi vuorojen kanssa pelata. Sairaalastakin vain ilmoitetaan tietty aika jolloin on vastaanotto ( toki ymmärrän sen, etteivät he voi kovasti sumplia aikoja kaikille sopivaksi).
Tuota esimiehelle kertomista olen pohtinut jo pitemmän aikaa. Tiedän, että oma esimies kertoo ainakin miehellensä ja parille tutulle. Siitä se sitten leviääkin kulovalkean tavoin. Vaikka eihän se periaatteessa salaisuus ole, mutta näinkin pienellä paikkakunnalla se on jo liikaa. Kaikki muutenkin jo katsovat mahaani ihmetellen, etteikö se jo pian tule. Olen kyllä ylipainoinen ja se paino tahtoo kertyä mahan seudulle, joten kaippa siinä ihmettelemistä on että kumpaa tuo nyt sitten on. Ylipainoa vai raskautta...
Joopa joo. Täytyy kai kertoa töissä edes jollekkin, että on helpompi lähteä töistä hoitoihin.
Voimia!

Heippa taas!

Toivo | 09.06.2009 09:42

Kiitos Valkoinen viestistäsi.On kiva, kun joku aina jossakin ymmärtää...
Mua hirvittää jo valmiiksi ensi syksy, kun sairaalan kesälomien jälkeen aloitetaan uudet inseminaatiot, että miten töistä pääsen kulkeille. Vaikka kiitosta työpaikalleni annan siitä, että joustettu on aina kun on tarvinnut, mutta itselle se on kamalaa kun tietää että muut joutuvat tuuraamaan poissaoloajan. Ja vielä kun en pysty / halua siitä kertoa. ( Huomasin, että ajattelen jo valmiiksi, että tästä hoitojaksosta ei tule tulosta. Olenpas jo muuttunut kyyniseksi.Menen nimittäin huomenna neljännen kerran sairaalan kahden viikon sisällä ja nyt katsotaan että ovatko ne follikkelit maanantaista kasvaneet tarpeeksi, mikä on lääkärin mukaan hyvin epätodennäköistä. Jos osuu viikonlopulle, niin se oli sitten siinä.)
Välillä tuntuu, että onko tämä turhaa kidutusta kaikki. Jos ei sitä lasta tule ikinä, niin olisi helpompi lopettaa koko touhu ja ruveta elämään. Mutta sitten taas jos se lapsi sieltä tuleekin...Niinpä, nämä ovat varmaan niitä ikuisuuskysymyksiä.
Eipä tässä muuta. Menen pakkaamaan huomista "lääkärilaukkua" valmiiksi.
Hyvää yötä!

työpoissaolot

Nuppu | 09.06.2009 09:37

valkoiselle ja toivolle ja kaikille muillekin
Toi on niin totta mitä te ootte kirjoittaneet noista työpoissaoloista, joita hoidoissakäynneistä tulee. Tuntuu juuri niin raskaalta, kun hoidot on muutenkin niin rankkoja ja siihen päälle tulee vielä sumplimiset, että miten pääsee töistä irtautumaan hoitoihin. Mä oon kanssa käyttänyt ylityötunteja hoidoista tulleitten poissaolojen korvaamiseen. (Kierukan kyllä saisi käydä laitattamassa työajalla ja vielä työpaikan laskuun!) Mulla on siitä vielä kurja tilanne, että vastuuasioiden takia pitää olla tarkkana, että töihin jää tarpeeksi väkeä minun poistuttua hoitoihin eli olen joutunut pyytämään työkavereitani jäämään ylitöihin. Ivf:stä johtuneen sairasloman ajaksi piti hommata sijainen. Ei oo helppoa ei. Oon jo valmiiksi murehtinut ensi syksyä, kun mulla vaihtuu työpaikka ja oon siellä todennäköisesti ainoa vastuullinen niin joudun ehkä joka poissaolon ajaksi hommaamaan sijaisen. Mitenhän senkin saa järkättyä. Se on sentään todella positiivista, että mun mies on ns. työajattomassa työssä niin hän on miltei aina päässyt mun mukaan hoitoihin ja tullut joskus jopa hakemaan mua töistä hoitoihin!

Alussa pidin sitä linjaa, etten kertonut kuin lähimmälle työkaverilleni hoidoista ja hän olikin tosi ymmärtäväinen. Pomolle sanoin meneväni hammaslääkäriin tms. Jossain vaiheessa aattelin, että on jo pakko kertoo totuus ja kerroin pomolle joka sitten levitteli asian kaikille sillä seurauksella, että koko homma lähti ihan lapasesta, kun kaikki alkoi kyselemään hoidoista ihan hirvessti. Kun noi hoidot on niin rankkoja niin selitä siinä sitten kaikille kaikkea varsinkin jos oli just tullut huonoja uutisia niin en olisi millään jaksanut. Ja kaikenmaailman kertomuksia on sitten riittänyt kun kaikki on halunneet kertoa kaikista kummin kaimoistaan, jotka on olleet hoidoissa joskus seitkytluvulla.

En oikein tiedä mikä olisi hyvä linja toimia mutta halusin kertoa omasta kokemuksesta jos siitä vaikka olisi jotain hyötyä jollekin

Hopea | 09.06.2009 08:50

Täällä mietin miten on Passit menny mimmillä ja kosheenilla....

Työpoissaolot

Valkoinen | 09.06.2009 08:11

Toivo: Sun kirjotukset on juuri kuin ajatuksiani! Olen taustalla lueskellut tätä palstaa ja saanut valtavasti voimia toisten kirjoituksista. Olen melko vastaavassa tilanteessa eli n. 30v ja pitkät yritykset ja toiveet takana jne. ja nyt on juuri eka inseminaatio tehty (follikkelitkin oli pieniä ja kuukautisethan ne sieltä taas alkoivat ihan niinkuin ennenkin, prkl!). Epäreilua, että jouduit pettymään ton hoidon suhteen!!!! Muutenkin asia ja kaikki siihen liittyvät sumplimiset on ihan tarpeeksi rankkoja!!!!
Tota poissaoloasiaa olen miettinyt itsekin. Miten muut pystyy hoitamaan töistä poisolemisen tutkimusten tai hoitojen takia? Mulla menee kans matkoihin yhteensä pari tuntia ja tuntuu, että toi klinikalle paikan päälle pääseminen on kans yksi stressipylväs! Töissä liian monet kyttää toisten menemisiä ja poissaoloja ja on vaan epäkohteliaan uteliasta porukkaa. Sama homma ton esimiehen kanssa. Enkä koe olevani tilivelvollinen kenellekään tästä asiasta! Joskus ekoina kertoina lääkärille mennessäni otin koko päivän vapaaksi. Tuntui, että en pystynyt sinä päivänä olemaan oma itseni, saati hymyilemään ja "palvelemaan" töissä. Joskus taas on onnistanut työvuoron kanssa ja olen päässyt töistä sopivasti aikaisin ja luikkinut tieheni ennen kuin kukaan kysyy yhtään mitään (Sarjassamme: "Mitäs kivaa meinaat tehdä, kun pääset näin ajoissa?")!!! Kerran ilmotin esimiehelleni suoraan, että "Minulla on silloin ja silloin erittäin tärkeä henkilökohtainen meno / asia, joka pitää hoitaa, joten minun on lähdettävä töistä klo 10. Olen järjestellyt työt niin, että poissaolostani on mahdollisimman vähän haittaa muille ja teen työtunnit pikkuhiljaa takaisin. Onko se ok?!" Esimieheni meni niin lukkoon, ettei onneksi tajunnut kysyä tai kommentoida yhtään mitään muuta kuin vastauksen "On se", joten jäljelle jäi enää sitten ne kyttäävät työkaverit, jotka vahtivat muiden menoa ja kauhistelivat tietenkin että, "Miten sä nyt noin aikasin lähdet?!" (Ai että tekis mieli vastata, että "Mitä hel****ä se sulle kuuluu!)
Olen tosi väsynyt noiden poissaolojen sumplimiseen. Kaikessa muussa (lapsettomuuden henkinen läpikäyminen, maksujutut...) on ihan tarpeeksi jaksamista ja järjestelemistä. En yhtään jaksaisi valehdella töissä ja hermoilla, miten voin olla töistä pois hoitojen takia mahdollisimman huomaamatta. Lääkärikäyntejä ja hoitoja on tulossa vielä paljon, joten edelleen täytyy jatkaa luovimista ja hampaiden kiristelyä.
Kiitos kohtalotoverit, kun kuuntelitte murinaani! ;-)

meri | 09.06.2009 03:11

Kiitos Minnille ja Toivolle kun kirjoititte omista kokemuksistanne:).. Minnuu pelottaa vaan ihan kamalan paljon se tutkimus.. Mulla ei tosiaan ole mikkään kovin kummonen kipukynnys, mutta jospa siitäkkii seleviäis hengissä:).. Vähän kyllä jännittää että mitäkä sieltä löytyy, vai löytyykö mittään... No pelätäänpä pahinta ja toivotaan parasta...

... Paljon voimia teille ja kaikille toisillekin!!:)

Kirjoitan taas...

Toivo | 09.06.2009 07:15

Huomenta!

Kirjoitan taas, kun tuli mieleen kysymys teille kaikille hoidoissa olleille.
Kuinka olette töissänne sopineet poissaolot? Eli siis oletteko korvanneet hoitoihin käytetyt tunnit takaisin, vai saitteko käydä työaikana. Itse en ole halukas esimiehelleni selvittämään sen tarkemmin missä käyn. Hän on sen verran lörppä, että kertoo varmasti muille. Enkä nyt jaksa sen suurempia selityksiä. Olen kyllä saanut aina mennä kun tarve on, mutta kun tässä kahden viikon aikana olen nyt käynyt ainakin 5 kertaa. Jo pelkästään matkoihin menee 2 tuntia yhteensä. Aika homma on korvata kaikki tunnit takasin. Olen vielä päivätöissä, joten vuorojen kanssa ei voi pelata.
No, semmoista taas tällä kertaa. Toivottavasti joku viitsii vastata...
Mukavaa tiistaita kaikille!

tutkimukset

Toivo | 08.06.2009 10:12

Hei vielä!

Mä luin tuosta aukiolotutukimuksesta ja jäin ihmettelemään, että olis pitänytkö olla kuski toimenpiteen jälkeen? Mulle ei ainakaan kukaan puhunu mitään tommosesta. Taitaa olla aikalailla erilaiset käytännöt eri sairaaloissa.
Kipeää se ei ottanut yhtään. Olin kyllä varautunut burana 600;lla, mutta ei olisi varmaan tarvinnut ottaa ollenkaan. Se on niin yksilöllistä kaikilla.
Tuohon edelliseen kirjoitukseeni lisään vielä sen, että ymmärrän jos inseminaatio ei onnistu esim. että munasolut kasvaa vaikka liian suureksi tms. Tuo viikonloppuhomma vain jäi tosissaan kaivelemaan. Eikö se voisi olla ihan järjestelykysymys, kun on tälläisestä hoidosta kyse? Loppuviimeksi tuo viikonloppu voi osua aika monta kertaa jos hoito toistetaan useaan otteeseen. Eli siis pumpataan vaan kalliit lääkkeet turhaan "vaikuttamaan". Mä en jaksa omalla kohdalla nähdä toivoa luomuyrityksessä, koska tähänkään asti ei ole tärpännyt, niin tuskin nytkään.
Vielä senkin lisään, että olin varautunut kaikenlaisiin esteisiin tässä inseminaatiossa ja ajattelin valmiiksi sen, että se ei välttämättä onnistu. Sitten tulee joku viikonloppu, joka pilaa sen. Tätä en osannut ajatella.
Nyt en enää asiasta kirjoita, ettei mene jankkaamiseksi.
Voimia teille kaikille lapsettomuuden kanssa!

Minni | 08.06.2009 09:42

Meri: Mulla se aukiolo tutkimus ei ainakaan sattunut. Olkapäässä tuntui, kun se oli ohi. Se jotenkin sätii sinne. Olin tutkimuksen jälkeen n. 15 min. vielä lääkärin kanssa, ettei tule mitään oireita. Mutta mulle sanottiin, että olis pitänyt olla kuski sen tutkimuksen jälkeen. Antoi sit mun ajaa kotiin, kun mulla oli matkaa vain pari kilometriä.

Toivo: Meillä toinen inseminaatio meni kans pääsiäisen takia pilalle. (Ylilääkäri oli sit seuraavassa inssissä ja antoi vähän palautetta, että koko inseminaatiota ei olis pitänyt aloittaa pääsiäisen takia.) Mä lähdin niin vittuuntuneena silloin siitä huoneesta menemään. Yritin paiskata oven kiinni, mutta niissä on ne piiiiiip hidastajat ettei se onnistunut. Otti niin päähän, kun kalliit lääkkeet oli pitänyt ostaa ja sit, kun sitä ei tehty, niin oli samantien jo luovuttanut fiilis. Hoitaja vaan puhelimessa: Ai se ei onnistunut luomusti, voi voi... Sitten vasta pännikin... Ymmärrän siis hyvin tuskasi ja ärsyyntymisen!!!

Hei!

Toivo | 08.06.2009 07:43

Heippa hei kaikille!

Kirjoitanpa minäkin tänne jotain. Olen muutaman kerran lueskellut viestejänne ja ajattelin nyt itsekkin osallistua, kun kerran asia ajankohtainen on.
Olemme n. 30v lapseton pariskunta ja noin 10 vuotta on ollut haaveissa enemmän ja välillä vähemmän oma lapsi.
Nyt olemme ensimmäistä kertaa inseminaatiota yrittämässä ja tänään kun olin tohtorilla, hän sanoi, että follikkelit olivat vielä liian pieniä ja viikonloppu luultavasti sotkee loputkin kuvioista. Eli siis kun silloin ei voi sperman pesua tehdä. Joten se nyt jää tähän ja seuraavan kerran syyskuussa...(kesälomien takia).
Jäin pettyneenä miettimään tätä asiaa ja totesin, että aika huutava vääryys tämä on.Olemme vuosia yrittäneet ja ostimme monen sadan euron lääkkeet (puregon) ja minä olen pistänyt niitä itseeni silläkin uhalla että ne ovat mielestäni aika "myrkkyjä". Sitten vain kerrotaan, että viikonloppu sattui nyt teidän kohdalle huonoon paikkaan ja tällä kertaa homma oli siinä.
Keskiviikkona menen kuitenkin vielä ultraan, jossa vielä kerran katsotaan onko follit kasvanut tarpeeksi, mutta tohtori sanoi, että mitä todennäköisemmin eivät ole.
Että semmoista. Aika sekaisissa tunnelmissa ollaan.( Johan sen huomaa sekavasta kirjoituksestakin...:))

meri | 07.06.2009 08:56

Kokemuksia munatorvien ultrauksesta?... Tulleeko siitä kuinka kipiäksi, ja kauanko se toimenpide suurinpiirtein kestää?
... Selevis torstaina, että elokuussa ultraavat torvet, jos ossuu kierronpäivät 8-12 arkipäiville..
ahistaa jo valamiiks koko tilanne ja kaikki... voi prkele ku sais aivot narikkaan edes hetkeksi...
kiitos jo etukätteen vastauksista.
Voimia Teille kaikille!

sadmad | 07.06.2009 09:27

Täällä pidetään peukkuja teille kolmelle!!!!!

Jihuuuuu!!!!

mimmi -78 | 06.06.2009 06:56

Hyvä juttu kosheen!!!!

Näin myö tehhään. Yhessä on niin paljo mukavempi. Ei tartte yksin orpona männä. Työ ku outta ajatuksissa, niin se on melekkein kuin oisitta mukana. :) On tää palsta kyllä semmonen henkireikä ja miten näistä ihmisistä joilla yhtä aikkaa sattuu hoijot niin tulloo omalla tavallaan ystäviä, kohtalotovereita.

Jes!!!

kosheen | 06.06.2009 05:56

Plussasin oviksen! Hihiiii...
Me mennään mimmin kans tiistaina kummatkin PASiin. Nyt oli myös niin, että plussasin myös aamulla että illalla, joten olisko se sit nyt pitempi jotenki. tiedä häntä, onko sillä mitään merkitystä edes. Mut tässä nyt kolmistaan sitten mimmi ja Hopea tsemppaillaan toinen toisiamme. Myös muille samassa tilanteessa oleville peukut on pystyssä.
Ihanaa! Ihan laulattaa. :)

Halauksia kaikille tasapuolisesti.

kosheen

mimmi -78 | 05.06.2009 04:10

Aivan super ihanasti sanottu toi vertaus. Sillä niinhän se on!!! Se on niin totta!!!

Kaksi kertaa vuorokauvessa tikuttelen minä kans, aamuu ja iltaa. Mieli oli maassa eilen ja tänään aamulla. Itkee pillittää piti kahtena iltana ja märehtii, että miksi minulle käy näin? Ja jotkut vain ajatuksen voimalla suurin piirttein raskauttuu kun aatellaankin vain, että mitä jos vauva tehtäsi. Olin siis ihan maan myyny....

Joo, ette usko mitä? Se ovis, bongasin sen tänään aamupäivällä työpaikan vessassa jännäilleen millon joku tulee ovee rynkyttää!!!! :) Joten pitkä oli tää mun kierto tässä kuussa. Lääkäri epäili, että ehkä ei ovista tuukkaan ollenkkaan. Hyvä juttu näin!!! Ja PAS aika on varattu tiistaille sitten.

Ja kosheen, nyt on sun vuoro saaha se ovis. Sit kolmelleen jännäillään ne jännittävät päivät... Eiks joo?????

kosheen | 04.06.2009 11:57

Täällä sitä tikutellaan kans ovista, että josko se tulis. Ultrassa yksi munarakkula, hyvä sellainen. Plääh... minäkään en oikein jaksa uskoa, että tälle kuulle nappais, mutta tässähän tämä hetken jännitys aamuin illoin menee :) se on kuin kävis huvipuisto laitteessa kaks kertaa päivässä. :)

Mites mimmi-78 tikutteletko 2 kertaa vrk vai 1 kerta? Mulla meinaa oli viimeksi niin, että sillosen plussa päivän aamulla testasin negan, sit illalla plussan ja seuraavana aamuna nega. Mut onneksi sain kiinni sen ahkeralla testauksella.

Nyt ei kuule masennuta mimmi, vielä se tärppää ihan taatusti. Jos ei nyt, niin ens kuussa sit.
Eiks joo? JOO!!!! :)
Ei se yksi kuukausi meitä hetkauta tässä. Onhan se nähty!!! Me puserretaan kaikki yhdes koos.

Kun yhdellä loppuu bensa, niin me muut työnnetään yhdessä se huoltamolle ja näin taas matka jatkuu. Hehhheheheh tosi hyvä vertauskuva, mut ihan taatusti tiedätte mitä tarkoitan. lähtis nukkuu...

mimmu72 | 04.06.2009 08:51

Heips!Mulla ei onnistuneet tuoreet eikä pakaste siirrot(passeja 5 ja tuoreita 3) ennenkuin huomattiin tutkia spr:llä veri ja sieltä löytyi syy.Mulla on veressä hyytymistekijä (fosfolipidisyndrooma) ja kolmas hoito toi tulosta kun siirrosta seuraavana päivänä aloin pistämään fragminia ja 100mg disperiiniä.Näin minulle sanottiin,että se oli syynä.

Voimahaleja kaikille rankkoihin hoitoihin ja paljon plussa energiaaaaaa!!!

Masentaa

Elina -75 | 04.06.2009 07:55

Hei kaikille!

Tein viime perjantaina testin mikä näytti jälleen kerran negatiivista. Olin varma että tällä kertaa onnistuisimme kun lääkäri kehui alkiomme olevan huippulaatua ja olosuhteet olivat mitä parhaimmat, mutta jälleen kerran saimme pettyä. Meillä on nyt takana yksi inseminaatio, ja kaksi IVF-hoitoa. Ensimmäisestä saimme pakkaseen neljä alkiota ja tällä kertaa seitsemän. Nyt on siis käyty läpi tuoresiirto + kaksi kertaa pakastealkiosiirto, ja nyt uusi tuoresiirto. Kaikki ovat epäonnistuneet. Seitsemän alkiota on toki pakkasessa, mutta tuskin mikään niistä kiinnittyy kun ei kerran tuore alkiokaan. En edes tiedä jaksanko enää yrittää.

Minusta ja miehestäni ei ole löydetty mitään syytä lapsettomuuteen. Siksikin tämä alkaa raastamaan tässä vaiheessa oikein tosissaan, kun kaiken pitäisi olla täysin kunnossa, mutta silti alkio ei vaan millään kuitenkaan kiinnity kohtuun. Tämän uuden tuoresiirron jälkeen olen ollut hyvin masentunut. En saa nukuttua ja itken vaan yksinäni kotona. Mieheni joutuu tekemään paljon työmatkoja ja välillä tunnen itseni hyvin yksinäiseksi. Olen yrittänyt luopua koko toiveesta olla äiti, mutten pysty. Mitä muuta sisältöä elämässä voisi olla?!

Tunsin olevani samassa mielentilassa kuin sinä Sanna. Vihaan myös työpaikkaani, mutta siellä on pakko käydä että saa maksettua kalliit hoidot yksityisellä klinikalla. Ja en voi sille mitään, mutta tunnen kateutta ja katkeruutta niitä kohtaaan jotka tulevat raskaaksi, vaikka eihän se ole minulta pois. Miksi minusta on tullut tällainen masentunut, kateellinen ihminen. Ennen osasin olla onnellinen muiden raskausuutisista, mutta nyt minua vain itkettää...

tänään..

Hopea | 04.06.2009 06:34

..oli sitten se pas. Olin valmistautunut siihen mitä kuultiin...
Kaikki kolme sulatettiin koska olivat samassa paketissa ja vain yksi selvisi siirtoon. Hyvälaatuinen alkio, oli jo 8 soluinen vai mitä se nyt tarkottaaki.
Elikkäs jos tämä ei nyt onnistu, se oli taas siinä. Aika ristiriitaset ajatukset nyt..taisteluhenki tämän pienen puolesta, mutta vähän luovuttajafiilis muuten. Jatkoa ei olla vielä ajateltu, vaan mennään nyt asia kerrallaan. Katotaan miten tässä käy.
Muuten meni ihan hyvin siirto, se ei satu mulle yhtään. Saatiin ultrakuva mukaan...mie niin haluaisin alottaa raskauspäiväkirjan sillä kuvalla...

Ajatuksia kovasti kaikille! mimmille ekstra halaukset!

Heippa kaikille..

meri | 04.06.2009 11:20

En oo vähhään aikkaan kehannu kirjoitella mittään, ku ei oo oikkkeen pääsäkään liikkunu mittään sanomisen tai kirjoittamisen arvoista...
Tässä sitä on nyt sitten vaan elelty menemmään iliman "minkäänlaisia" vauva-toiveita.. tai ainakkii oon yrittänyt unohtaa hetkeksi koko asian.. Mulla oli se kohdunulkopuolinen,jonka kuitenkin annoin hoitaa sillä pistoksella, ja seurannalla.. Olihan tuo aika rankkaa ravata joka toinen päivä verikokkeissa yms., mutta parempi näin.. Jatkosta ei ole mittään muuta tietoa, ku että ei saaha yrittää lasta ennen ku ainakkii 2 kiertoa tullee normaalisti.. Lääkäri lupas ilimottaa ennen kessää, että mitäkä hyö ovat ajatelleet jatkon suhteen, mutta ei ole vielä mittään kuulunu. Itte toivon että tutkisivat nuo munatorvet, että ovatko ne auki ollenkaan vai mikä siellä oikkein mättää.. että tuollaistapa meille kuuluu...

Onnittelu kaikille plussanneille:)
Hyvvää ja lämmintä kessää kaikille palstalaisille:) Paljon voimia ja jaksamisia!!!!

mimmi -78 | 03.06.2009 08:57

Ei vieläkään ovista bongattu., eikä taida tullakkaan. Se lääkäri taisi olla oikkeassa. Tunttuu taas niin h......n pahalta. Antteeksi. Ei jaksa.

Hopea, sulla huomenna PAS. Toivon silti sulle onnea ja että se onnistusi.

Miten kosheenilla menee? Toivottavasti paremmin kuin minulla...

Tää lähtee sohvan nurkkaan märehtii kohtaloaan...

Hiljaista...

Sanna | 02.06.2009 07:33

Olin jo ihan varma että nyt on napannut, mutta eilen tein testin ja negaahan se näytti. Onnea plussanneille siitä huolimatta!!!

Viimeksi vuodatinkin sen kirjeen tänne, nyt jo hävettää.... Mutta se oli sen hetkisiä tunteitani. Ja tämä kyseinen henkilö kenelle se kirje oli, on tänään saanut tyttären. Kahden pojan jälkeen sai tytön. Olen ajatellut ja melkein rukoillut että saisipa pelkkiä poikia edes, että saisin jostain asiasta olla vahingoniloinen, mutta ei se tuo yläkerran ukko minun höpinöistä välitä.
Kauankohan se tosiaan aikoo minua piinata tuolla kuuntelemattomuudellaan.....

Loma alkaa olla lopussa, ja työmotivaatiosta ei ole tietoakaan. Vihaan työpaikkaani, en halua mennä sinne. Mutta en voi jäädä tyhjän päällekään. Olen hakenut toista paikkaa mutta sieltä ei ole ilmoitettu mitään. Voisivat edes sen ilmoittaa olenko päässyt vai en.

Nyt tuntuu kaikki taas menevän päin seiniä, onneksi on tämä paikka kuitenkin mihin voi pahan olon purkaa.

Tuosta ihmisten ajattelemattomuudesta, mulle sanoi yksi tuttu mies, silloin kun olin alkanut mieheni kanssa vasta seurustelemaan (3 pitempi parisuhteeni), että :- Ukkoja kyllä vaihdat kuin sukkia, mutta miten yksikään niistä ei ole sinua paksuksi saanut?? Mrrr.......

tää on taas tätä

Nuppu | 02.06.2009 04:31

Jostain syystä taas on alkanut ihmisten ajattelemattomuudet ärsyttämään. Vähän aikaa meni jo paremmin ja tuntui ettei haavoittunut niin helposti mistään. Nyt taas tökkii. Tässä pari esimerkkiä;

Olin viikonloppuna työkavereitteni kanssa yhden työkaverin luona viettämässä iltaa. Sitten yksi tyyppi rupesi kertomaan ystävästään, jonka kolmen päivän mittaiset hääbilesuunnitelmat meni mönkään, kun huomasikin olevansa raskaana eikä voikkaan ryypätä. KYLLÄ ON IHMISILLÄ ONGELMAT!
Tänään kuulin puistossa kun yksi vanhempi nainen kertoi kärsineesä lapsettomuudesta yhdeksän vuoden ajan 70-luvulla. hän oli Sitten joulujuhlissa saanut puurosta mantelin ja joku valopää oli sanonut, että nythän sinä varmaan saat sen vauvan kun voit sitä mantelin löytämisen johdosta toivoa... Oli kuulemma meinannut mennä puurot väärään kurkkuun kyyneleitä nieleskellessä. Todella loukkaavia voivat tuollaiset huomautukset olla. (Sivuhuomiona on pakko huomauttaa, että manteli oikeasti sattuikin toimimaan.)

Hei, Sateenkaari

sinikello | 02.06.2009 04:28

Hei pitkästä aikaa! Olen pysytellyt taka-alalla, en tahdo loukata ketään, mutten jotenkin pysty luopumaan kokonaan vielä... ja missään muualla ei ole näin samankaltaisia tunteita kuin itsellä, ei ne koskaan mihkään katoa tai unohdu tai siltä nyt ainakin tuntuu...

Tuli paha mieli sun puolesta, todella kurjaa, että ette päässeetkään inssiin nyt suunnitellusti. Tunne siitä, että eikö jo se riitä, kun miehellä ei ole siittiöitä, miksi vielä lisäksi taistelu oman kehon kanssa. Musta itsestä tuntui neljänteen inssiin mennessä siltä, että turhaan tässä enää näin mitään yritellään ja oltiin sovittu IVF:stä tulevan epäonnistumisen jälkeen. Lääkäri ylipuhui neljänteen inssiin kun mä olisin jo luovuttanut ja alkanut IVF:n aiemmin... Mä olin aika katkera jo, vaikka voisi sanoa, että mehän kuitenkin päästiin sitten lopulta helpolla monen muun matkaan täällä verraten. Ja kun ajattelee, että "vika" on miehessä, siihen suhtautuu kuitenkin jotenkin eri tavalla kuin silloin kun saa huomata, ettei se oma kehokaan toimi ihan priimasti... Se oli mulle hirvittävän iso takaisku kun ei tullut oviksia ym. Myös ne kerrat kun todettiin, että kaikki näyttää tosi hyvälle ja negaa kuitenkin tuli jälleen.

Se mitä haluan sanoa, on voimia ja voimahalauksia, paljon jaksamista hoitoihin, mitä ikinä valitsettekaan ja mä pidän peukkuja täälle teidän puolesta!

Sannukalle

Rinsu | 02.06.2009 04:18

Lämpimät onnittelut plussasta =) Kiitos tuesta sulle, kyllä siitä varmasti apua on.

Hei kaikille!

Sannukka | 02.06.2009 04:08

Haluan kertoa teille jotain. Olen pahoillani jos asiani loukkaa jotakuta teistä. Se ei ole tarkoitus. Minusta vaan tuntuu siltä että haluan kertoa etille tämän.

Tämä asia jonka kanssa "me" täällä painiskellaan, on ollut ehdottomasti minulle elämäni raskain. Se on raastanut minua henkisesti niin moneen suuntaan, että välillä olen meinannut tukehtua taakan alle. Olen itse "uskovainen" ja kuulun Helluntaiseurakuntaan, ja tämä asia on ollut minulle todella raskas tältäkin kantilta. "Kuinka uskoa kun kerran minut laitettiin tämä kestämään?"
Jossain vaiheessa päätin että minä luotan siihen että "Joku" tietää paremmin kuin minä. Toivon lasta ja luotan siihen että se ehkä minulle suodaan, jos niin on tarkoitettu.
Tämä ajatus helpotti ja kantoi pitkälle, vaikka raskasta oli silti ja monet itkut itkin..

Nyt tein tänään testin ja sain +. En ole uskoa todeksi..Ja nyt pelkään että entä jos menetän sen..(pelkään todella, en olisi voinut edes kuvitella että pelkäisin keskenmenoa näin paljon!)Toivon ja rukoilen ettei näin käy!

Pointti koko tässä sekavassa viestissä oli se että halua kiittää teitä kaikkia tuestanne.
Tiedän että moni teistä ei varmaan ajattele asioista samoin kuin minä, mutta aion siitä huolimatta rukoilla teidän kaikkien puolesta! Toivon että jokainen teistä onnistuu, näillä hoidoilla tai ilman!

HALUAN ANTAA TEILLE KAIKILLE ISON KIITOKSEN JA VIELÄ ISOMMAN HALIN!!!

T:Sannukka

Hienoa Hopea!!!!

mimmi -78 | 01.06.2009 08:20

Ihanaa!!!! Hyvä juttu! Tästä sitä itekki saa voimaa jaksaa, kun joku meistä pääsee etiäpäin.

Ja luulen., että tuolla mun sisuksissa tapahtuu jottain... Munasarjoja jomottaa ja tissit tunttuu raskaalta. Ihan kuin viime kierrossa... Jospa siellä oisi kasvupyrähdys käynnissä. ;)

Hopea | 01.06.2009 07:28

Hyvä mimmi, että on taistelufiilistä!
Surku tuon tilanteen kanssa sisuksissa. Mutta mie haluan uskoa, että kaikki menee vielä parhainpäin.

Mie bongasin tänään aamulla oviksen ja pääsin läpi oyssiin ja me mennään sitten torstaina passiin. Siis jos pikkuiset selviää sulatuksesta....keskiviikko on jännä päivä, koska silloin sulattavat net...

Tässä on viikonlopun aikana tapahtunu vaikka mitä! Iloisia juttuja ja ne antavat voimia jaksaa tässä tilanteessa. Kovasti silti jännittää tulevat päivät ja viikot...

TuulisiaAjatuksia tällä kertaa kaikille, kun tuo luonto niin näyttää meinaavan!

mimmi -78 | 01.06.2009 05:57

Eipä ollut vieläkään mikään hyvä tilanne. Nyt löyty johtofollikkeli, mutta aivan liian pieni. 12mm. Eli tämä tarkottaa, että ehkä en ovuloi tässä kierrossa ollenkkaan tai sitten on tulossa pitempi kierto kun normaalisti ja sen myötä follikkeli kerkeisi kasvaa ja ovulaatio tapahtusi. Eipä antanu lääkäri hirveesti toiveita. Masenttaa..... :(

Itku kurkussa ajelin ultrasta töihin. Sitten yhtäkkiä töissä tuli semmonen olo, että ei perskutarallaa, eihän myö näin helposti anneta periksi. Päätin, että kyllähän se follikkeli kerkii kasvaa ja ovulaatio tullee tapahtummaan!!! Ja päästään siirtoon. Eihän tämä näin tälleen voi mennä, että se oli tässä näin. Tiedän, tsemppaan nyt itteeni ja jos epäonnistuttaan niin sitten tullaan taas alas ja korkkeelta, mutta silti en anna nyt vielä periksi. Se on sitten sen ajan murhe. Nyt haluun olla tässä ja nyt ja toivoa, että mulla oisi mahollissuus siihen pieneen ommaan nyyttiin, jota on jo niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin monta vuotta ootettu.

Hopea

mimmi -78 | 31.05.2009 10:22

Joo, ei täälläkään ole ovista pongattu vielä. Vaikka olihan tämä jo arvattavissa. Tännään vasta kp 13. Ja mulla se on siinä 14 tai 15 päivän kieppeillä. Elikkäs aamulla aikanen nousu ja kontrolli ultraan mäntävä. Jotekin ei jaksasi. Tullee niin pitkä ja raskas päivä kun sitten pittää kiirehtiä töihin. Van lääkäri halusi kahtoa vielä, kuinka käy kun molemmin puolin oli sillon torsaina aika saman kokoset.

Huomiseen. Tulen iltamassa kertoileen kuinka kävi...

Kiitos, kun kirjoitatte tänne!

Valkoinen | 31.05.2009 08:02

Saan kirjoituksistanne paljon lohtua ja voimaa.
Usein ajattelen, että kirjoitan tänne tuntemuksiani, mutta sitten peräydynkin vain hymistelemään taustalla. Jotenkin tää on niin henkilökohtainen ja vaikea asia; tiedättehän te..
Luen kirjoituksianne ja toivon kaikille palstaa seuraaville paljon voimia!
Aurinkoista kesän alkua kaikille! :-)

Inssit loppuvat ja IVF edessä

Sateenkaari | 29.05.2009 05:04

Hei kaikille! En ole vähään aikaan kirjoittanut, kun en ole oikein tiennyt, mitä ajatella kaikesta tapahtuneesta. Viimeksi kirjoitin, kun minulta löydettiin kysta. Tämän jälkeen oli lyhyt kierto, sitten pitempi, jossa en ovuloinut. Kuukautiset kuitenkin tulivat ihan normaalisti. Kolmas inssi siis peruuntui kerran ja tänään sain kuulla, että suurin follikkeli (kp 15 tänään) oli vain 6 mm. Maanantaina menen uuteen ultraan, mutta hoitaja totesi, ettei näytä siltä, että ovulaatio tapahtuu tässäkään kuussa. Olen kuvitellut ovuloivani normaalisti, koska kiertoni on ollut normaali, joskin melko pitkä (33 päivää).

Olemme miehen kanssa päättäneet siirtyä IVF-hoitoihin. Ensin suunnittelimme kolmatta inssiä, mutta aikaa on kulunut niin paljon siitä, kun hoidot aloitimme ettemme enää halua odottaa. Myös kesän lomat sotkevat suunnitelmia, ellemme aloita hoitoja nyt. Pelottaa ja jotenkin surettaa se, ettei inssi toiminutkaan. Lapsettomuutemme johtui miehestä (käytämme lahjasukusoluja), niin luulimme ja nyt näyttää siltä, että olisimme joka tapauksessa tarvinneet hoitoja. On rankkaa olla se, jonka vuoksi hoidot epäonnistuvat. Toisaalta nyt on helpompi ymmärtää, miltä miehestä on tuntunut. Toivon, että IVF auttaisi. Välillä vain tuntuu siltä, että tämä tie on liian raskas. On vaikea kuvitella, että joskus lapsen saisimme. Lapsettomuutta takana niin monta vuotta.

Onneksi täällä on kohtalotovereita. Onnea kaikille hoitoihin. Jaksamisia meille kaikille...

mimmi

Hopea | 29.05.2009 05:03

No niin nyt on käyty ultrareissu...ja ei menny niinkö aattelin :( limakalvot ihan hyvät, mutta vain kaksi n. 12millistä oli oikealla puolella ja pienempiä sitte vasemmalla...ja ovista en ole bongannu. Lääkäri meinas, että ala testaileen maanantaina, mutta mulla on nuita testejä, että voin testata jo kyllä nyt vkonloppunaki. Ja sitte minun kierto on sen verran lyhyt niin mie uskon, että sunnuntaina saattaa ovis jo olla. Mutta senpä näkkee tässä.
Elikkäs meni työhommelit sekasin! Voi ärsy! Menen siis maanantaina töihin ja sitte joku päivä on sitte toivottavasti se siirto. Ärsyttää ko minun takia joutuu yhen muun tuuraajan vuoroja veksaileen. Ja muutenki listoja rukkaamaan. Tuli vielä kaikenlisäksi sadeiltapäivä niin jotenki tosi kökkö olo. Niin ja en voinu löytää mitään kivaa takkiakaan, vaikka testailin jos minkälaisia ja vaikka missä kaupassa!!!Plääh!
En mie sitte voinu pyytää sitä lääkäriä mitään soittaan ko ei ollu oikeat ajat käsillä, muuten olisin kyllä tahtonu!

Mie kyllä niin toivon, että jollaki meistä nyt jotain iloista tapahtuis! Antas vähän uskoa huomiseen!
Kiitos ajatuksista mimmi! =)

Hopea

mimmi -78 | 29.05.2009 08:36

Ai niin, unohtu yksi asia. Kannattaa sanoa sille lääkärille, että se soittasi sinne OYS:iin jos et kerta ole päässy läpi tai antas sulle toista numeroa. Kun mulle kävi sillon vapun aikkaan niin, että vappuaattona piti soittaa, niin automaatti vastaaja ilmottikin, että siltä päivältä soittoaika peruttu. Mä olin että mitä vittua!!! Kyyneleet alko valua töissä.

Sitten soitin tonne jossa mua ultrataan ja sieltä sanottiin että ei ne voi tolleen tehä ja antovat mulle yhen toisen numeron. Pääsin heti läpi ja mulle sanottiin, että mistä mä sain tämän numeron. Kun sen ei pitäsi olla meijän tievossa. Kerroin asiani ni johan mäni hoitaja hiljaseksi ja sain sitten sen ensimmäisen PAS siirto ajan. Mulla on se numero vielläin tallessa, jos tulee semmonen tilanne, että pitäsi päästä läpi ja ei pääse. En meinaa nimittäin jäähä rannalle ruikuttaa, koska matkaa on ja ei mitenkkään onnistu samalle päivälle männä siirtoon kun pääsen läpi. Ja sitten todeta, että sori nyt ei siirto ennää onnistu kun en aikasemmin päässy läpi. Vaikeasti selostettu mutta ymmärrät varmmaan mitä tarkotan.

Hopea

mimmi -78 | 29.05.2009 08:28

Sanoppa elä muuta. Eilis ilta mäni sitten märistessä... Nyt jo vähän parempi olo. Pakko jostain löytää voimia ja tsempata niin jospa se johtofollikkeli sitten löytysi ja sitä myötä onnistusi PAS.

Nuo on kyllä hankaleita nuo työvuorojen sumplimiset. Ultrat saan hoijettua aamusta, että kerkiin töihin illaksi. Mutta sitten itse siirto OYS:issä niin sinneppä jouvunki sitten vapaan sumplii, ku matkaa tulee mullaen ihan kiitettävästi. Tänään pitää sitten mennä "pomon" juttusille ja varotella, että tartten ens viikon lopulle ehkä vapaata. Mä laskiskelin, että jos kaikki mennee kohilleen ja ovis tapahtuu niinku viime kierrossa ni siirto oisi viikonpäästä perjantaina.

Nyt kyllä alko jänskättää sun puolesta. Toivottavasti kaikki menisi hyvin. Tuuthan kertoo kuulumisia sitten, se antaa itellekki positiivistä voimaa ku yhessä menijä onnistuu ni jospa minäkin.... :) (pieni hymyn poikanen poskipielessä) ehkä se tästä sittenkin...

mimmi

Hopea | 28.05.2009 11:12

No voihan rähmä ko meni hankalaksi.
Minusta ei ole ollenkaan väärin ajatella niin kuin ajattelet. Se on itsesuojeluvaistoa ja sille pittää antaa sijaa. Ja jotenki sitä on tullu aika realistiseksi näissä hommissa! Ei haluta pudota niin korkealta ja kovaa, on "helpompi" jos tulee vain eka kerroksesta alas...

Tuo on niin totta tuo kulkeminen! Mulla on huomenna ultra ja se on kierron 9.päivä ko 10. olis lauantai..mulla on sen verran lyhyt kierto, että otettiin huomiseksi. Ja mie tietty elättelen toiveita, että maanantaina olis sitte mahdollinen pas...minun täytyy ottaa näitä ultria ja hoitoja varten aina koko päivä vapaaksi kun täytyy ajaa niin kauas. Ja sain tänään kuulla, että mulla on vielä kaks viikkoa töitä ainaki tiedossa ja oli sitten pakko sanoa, että luultavasti olen maanantain pois...inhottava jos se ei menekkään niin. Kaikki mennee niin sekasin sitten.
Vielä ei ole näyttäny ovistesti plussaa, mutta toivon, että huomenna on jo haamua, viime kierrossa oli niin. Ja mulla haluttaa seksiä ja se on aika varma merkki...Sitten meinaan kysyä, jos näyttää hyvältä, että voisko lääkäri soittaa oyssiin! Minua pelottaa, että en pääse läpi jos/kun huomenna yritän iltapäivällä sinne soittaa..sitte mennee soittaminen maanantaihin ja...olen yrittäny kahtena viime perjantaina soittaa ja ei ole päässy läpi.

Aika jännää meininkiä on nyt kyllä meillä tässä kuunvaihteessa!
AurinkoAjatuksia!

mimmi -78 | 28.05.2009 06:27

Tännään oli PAS siirtoa varten ultra. Aivan liian aikaisin. Plääh :( Kierron kymmenes päivä. Molemmin puolin oli yhet "isommat", sitten pieniä. Molemmat suurin piirtein saman kokoiset, ehkä vasemmalla aavistuksen isompi. Lääkäri haluu, että ma uudelleen ultraan. Ei vielä ossaa sannoa mitn.

Eli jos su ei ovulaatiota ( enkä usko että sillon vielä on, tunnen oman kroppani ) niin maanantai aamuna uudelleen ultraan. Väsyttää, joudun toisella paikkakunnalla käymmään ultran. Raskasta kulkeminen, illaksi kuitenkin joudun sitten vielä töihin menemmään. Tuli vain niin masentunut ja nuutunun olo tännään siellä ultrassa käynnin jälkkeen. Pitäsi jaksaa tsempata ittee nyt, mutta joku nyt mättää... Viimeksi oli niin puhtia ja intoa ja toivoa, ja nyt kaikki on hukassa. Onko tää jottain itsesuojeluu, etten tulisi niin korkeelta alas ku viimeksi? Vai tietääkö kroppa jo nyt jotenkin, että en tuu taaskaan onnistuu? Mitä tää on? Mistä sen toivon löytäsin vielä tähän kerttaan? Sitten taittaa olla tarppeen se hoitotauko. Kahtokkaa jo ajattelen, että en taaskaan onnistu. Tyhmä mä...

Miten kosheen ja hopea? Missä vaiheessa teillä kierto? Joko ultra on lähellä?

Opinnäytetyö lapsettomuudesta

Lapsettomuus | 28.05.2009 10:50

Teen opinnäytetyötä lapsettomuudesta, enemmän tietoa löytyy Simpukka-yhdistyksen etusivulla olevan linkin takaa.

Terveisin Johanna Ovaskainen, kätilöopiskelija

Sannalle

meri | 27.05.2009 07:01

Paljon voimia Teidän perheellenne. Ei ole varmaankaan helppoa yrittää nauttia elämästä ja arjen pienistä iloista kun on tuollainen akan ketku jatkuvasti huohottamassa niskaan. Uskon kuitenkin, että joskus vielä se ketku saa ansionsa mukaan, ja joutuu nöyrtymään... kas kun jokaiselle hevoselle löytyy ohjastaja, ja niin tulee käymään vielä akan ketkullekin, usko pois vaan!!

Paljon voimia ja lämpöisiä kesäpäiviä kaikille palstalaisille!!:)

Sannalle

Rinsu | 26.05.2009 05:48

Voimia kestää moinen vi**umainen akka! Kyl oli aika hurjaa tekstiä, mut oli tosi hyvä kirjoitus. Jos kuitenki lähettäisit sen? Vaik tuskin se mitään hyödyttäis, ku toinen osapuoli on mitä on. Tsemppiä jatkoon.

mimmu72 | 26.05.2009 04:27

Voimia sinulle Sanna ja miehellesi,kaikkea sitä joku sekopää viittiikin!

Kirje miehen exälle

Sanna | 26.05.2009 02:56

Heipat kaikille. Sori kun laitan tämän kirjoittamani kirjeen tänne, mutta en tiedä mihin muuallekaan sen olisin laittanut. En voi sitä kirjeen kohteellekaan lähettää. Mieheni ex on meillä todellisena riesana, ja en jaksa tätä enää kauan, oman lapsettomuuteni lisäksi. Kirjeessä on aika rankkaa kielenkäyttöä, joten älkää lukeko jos järkyttää. Jo kirjeen kirjoittaminen helpotti oloani, ja sen tänne laittaminen helpottaa entisestään.
Tässä se tulee:



Minun on pakko kirjoittaa sinulle kirje. Ihan ensimmäisenä sanon että haista paska. Minkä ihmeen takia sinä haluat vieläkin tehdä meidän elämästä helvettiä? Onko tähän vittuiluun syynä se että haluat edeellenkin että me erottaisiin mieheni kanssa?
Sen sanon sinulle että ei kannata yrittää. Jos meille joskus ero tulee niin takaan ja alleviivaan että syy siihen et ainakaan ole sinä eikä sinun vittuilu.
Ja miksi käytät lasta kaiken keskellä pelinappulana? Voin vain kuvitella mitä kaikkea paskaa sinä sille pojalle syötät hänen rakkaasta isästään ja minusta.
Luulisi sinulla jo olevan asiat kunnossa, on uusi mies, lapsi taas tulossa ja on oma talo. Miksi jatkat tätä terrorisointia vieläkin? Ymmärrän sen että katkeroitit mielesi aikanaan sen takia miten teidän ero meni, mutta et voi pitää siihen syypäänä ainoastaan minua. Etkä ikuisesti voi purkaa omaa pahaa oloasi ex-miehesi niskaan. Toivon että ymmärrät tekeväsi tällä käytöksellä hallaa eniten itsellesi, ja lapselle ja asialle voit vain sinä itse tehdä muutoksen. Mene hoitoon.
Sinä et pysty kontrolloimaan sitä missä me viikonloppu vietetään silloin kun poika on meillä, se ei kuulu sinulle pätkääkään. Sekin asia on mustaa valkoisella samassa paperissa missä on tapaamisajatkin.
Ja se toinen lapsi, oletko koskaan miettinyt miksi asiat meni niin? Miksi exäsi ei ole toisen lapsensa kanssa tekemisissä? Luuletko että hän ei kärsi siitä jo tarpeeksi ettei tunne omaa poikaansa? Olisit hoitanut asiat niinkuin aikuisen ihmisen kuuluu, niin toinenkin poika olisi meillä joka toinen viikonloppu. Isänsä ei halunnut tulla sitä sinun luo katsomaan ja tutustumaan koska olisi saanut kuitenkin kaikesta vain haukkuja ja huutoa niskaansa. Kuitenkin tämä sama mies on se jota olet kerran rakastanut ja joka on kuitenkin ollut kyllin hyvä sinulle lapsensiittokoneeksi. Onko oikein?
Sinun pitäisi nähdä viat myös itsessäsi, me olemme syyllisyytemme myöntäneet, että seurustelumme ei alkanut oikeissa merkeissä, mutta emme siitä syyllisyyttä silti tunne, rakkaus vei voiton. Oletko koskaan myöskään miettinyt sitä miksi miehesi rakastui toiseen naiseen, minuun? Olisiko ollut tarvetta jos kotona olisi saanut ihmismäisen kohtelun? Miksi hän itkien kertoi minulle kuinka onnellinen on että häntä viimeinkin kohdellaan samanarvoisena kumppanina? Minusta tämä jo kertoo kaiken.
Sinulla on suuria ongelmia itsesi kanssa, neuvoisin ihan tosissaan sinua menemään jonkun ammattiauttajan luo, että voisit viimeinkin päästää irti menneisyydestä. Lapsen asiat hoituu myös puhelimella, muuten meidän ei tarvitse olla tekemisissä.
Tiedoksi sinulle myös, että exäsi on säästänyt kaikki lähemmäs 1000 tekstiviestiä sinulta, jotka eivät ole täysijärkisen ihmisen kirjoittamia. Ne tulee koitumaan sinulle vielä ongelmaksi. Olisit miettinyt sitä silloin kun painelit lähetä-nappia. Sinä et ole maailman napa, etkä manipuloinnillasi saa meitä eroamaan, vaan teet sillä täysin päinvastoin. Mitä vittumaisempi sinä meille olet, sen tiiviimpi ja vahvempi pari meistä tulee. Meitä ei erota enää mikään sinuun liittyvä kaiken tämän suoltamasi paskan jälkeen.
Ihmettelen myös suuresti uutta miestäsi, eikö hänellä hälytyskellot soi että et ole selvästikään sinut eron kanssa kun jatkuvasti pitää jostakin valittaa ja häiritä meitä? Eikö se hänelle ole selvä merkki että on joutunut keskelle katkeran ja epätasapainoisen naisen elämää. Ja sait senkin raukan huijattua tekemään sinulle lapsen, ja maksattamaan hänellä kaikki, niin kuin teit aikanaan minunkin miehelleni. Nyt uusi miehesikin on loukussa. Ja sinun ei tarvitse taaskaan mennä töihin. Kätevää. Mikäs se on elellessä uudessa omakotitalossa jatkuvasti napa pystyssä kun mies maksaa kaiken. Saako nykyinen miehesi muuten olla kello 16 jälkeen töissä ollenkaan? Luulen että tällä hetkellä saa mutta ei enää kun yhteinen lapsenne syntyy. Niinhän se meni aiemminkin. Sinähän et tajua mitä tarkoittaa työmoraali.
Ja ymmärrätkö vieläkään miksi exäsi teki ympäripyöreitä työpäiviä teidän ollessanne yhdessä? Luuletko että hän oli halukas tulemaan töistä kotiin kun tiesi että päivän aikana saadun 20 vittuilu- ja haukkumispuhelun lisäksi kotiin tullessa saa vielä kuulla kunniansa ylitöistä ja siitä kun ei ole koskaan kotona ja rahaa pitäisi kuitenkin tulla ja tutkitaan vielä puhelinkin? Ja minua sinä syytit mustasukkaiseksi yhdessä viesteistäsi, millä perusteella? Jos kumppanin puhelimen tutkiminen ei ole mustasukkaisuutta niin mikäs sitten on?
Minä olen aina uskonut kaikista ihmisistä parasta, uskonut että meillä jokaisella on hyvät puolensa, mutta sinun kohdalla tämä uskomus on kyllä kadonnut. Sinä olet läpeensä vittumainen ja paha ihminen, elät omassa täydellisessä pikku maailmassasi, jossa kaikkien pitää kunnioittaa ja jumaloida vain sinua.
Ikävä kyllä sinä et voi sillekään asialle yhtään mitään, missä ja mitä me teemme niinä viikonloppuina kun poika on meillä. Jos me halutaan mennä minun vanhempien luo saunaan ja kyläilemään, mehän menemme, ja sinä et sitä kiellä. Voin kertoa iloksesi että poika pitää minun vanhemmista kovasti, ja haluaa siellä käydä.
Me ei olla ikinä alennuttu sinun tasolle siinä että oltaisi haukuttu sinua lapsen kuullen, koska me tajuamme sen, että lapsi on lojaali kummallekin vanhemmalle. Lapsen kääntäminen toista vanhempaa ja tämän uutta perhettä kohtaan on mielisairautta. Sitä sanotaan PAS-ilmiöksi. Voisin sinulle linkin asiasta laittaa. Mutta mitä vittua sekään hyödyttäisi.
Ja sinä saatana mitkä velat sinä miehellesi erossa jätit??? Oman nimesi olit jo luottotiedoista pilannut mutta se ei riittänyt, piti miehen nimellä vielä tilailla kaikenmaailman sisustustavaraa että ainakin kulissit olisi kunnossa! Ja erossa veit kaiken mitä irti sait. Rikkinäisen sängyn ja sohvan olit sentään jättänyt, mutta jopa verhotangot oli talosta kadonneet!! Ja kun sait tämän uuden rikkaan miehen niin jopa heitettiin hyvää ex-miehen nimellä ostettua tavaraa vaihtolavalle ja kaatopaikalle. Kyllä sydäntä särkee että joku voi olla noin häikäilemätön.
Vasta kyselit taas viestissä exältäsi että onko “mukavaa” kun luottotietoja ei saa kuntoon ikinä? Mistäpä sinä sen tiedät?
Voin kertoa, että minä olen se joka on maksanut sinun tilaamasi verhot, matot, lakanat, pyykkikoneet, astianpesukoneet, astiat jne. Eli kaikki tavarat jotka heitit uuden rikkaan miehen huumassa pois, kuuluivat loppupeleissä minulle.
Maksoin jokaisen laskun viimeistä penniä myöten pois, ja luottotiedot miehellä on nyt kunnossa.
Elatusmaksuistakin sinä jaksat päätäsi aukoa, etpä ole siitäkään ottanut selvää että nekin on kunnossa. Luuletko sinä saatanan lehmä tosissaan että exäsi laittaisi lapsille rahaa SINUN tilillesi, koska hän on varma että ne ei ainakaan lasten hyväksi mene. Nyt kun ne maksut kierrätetään kunnan kautta, mies saa ainakin itselleen mielenrauhan että rahat ovat lasten hyväksi. Tunnollisesti hän maksaa myös toisesta pojastaan, johon tutustumisen sinä olet omalla käytökselläsi tehnyt mahdottomaksi.

Oletko miettinyt syytä katkeruuteesi? Luuletko tosissaan että miehesi olisi sinun luona pysynyt enää kauan sittenkään jos minä en olisi tullut kuvioihin? Luuletko? Olisiko aika katsoa peiliin ja miettiä pikkaisen syitä itsestäänkin. Jaksatko sinä elää rehellisesti elämäsi katkerana joka vaikuttaa jokaiseen asiaan mitä elämässäsi teet? Katkeruus vie ihmiseltä hirveästi voimaa ja energiaa, olet varmaan sen jo huomannutkin. Mitä hyötyä sinä tästä kaikesta itsellesi saat? Ihan rehellisesti? Saatko itsellesi hyvän mielen ja tunnetko olevasi meitä ylempänä? Epäilen.
Minä olen niin kyllästynyt tähän jauhamiseen jo että olen miettinyt kauanko joutuisin ensikertalaisena istumaan vankilassa jos sinut omin käsin tappaisin. Ajatus ei ole ollenkaan hullumpi, mutta en sitä silti tee. Lapset tarvitsevat äitiään. Vaikka mitäpä se minä semmoisesta tiedän kun ei minulla ole niitä omia lapsia, niin kuin olet sitäkin ympäri kyliä huudellut. Mitä sitten vaikka ei olekaan, monesti lapseton ihminen voi olla parempi äiti kun biologinen äiti.
Ja etkö idiootti tajua sitäkään että jos antaisit myös minun hoitaa lapsen asioita, pääsisit itsekin helpommalla, ei tarvitsisi tapella exän kanssa hakuajoistakin, kun töitä ei aina voi lopettaa tasan kello 16, mutta ethän sinä tosiaan siitä työmoraalista tiedä mitään kun työ on muutenkin sinulle vieras käsite.
Jos nielisit ylpeytesi, ja antaisit myös minun hakea ja tuoda poikaa, se olisi meille kaikille helpompaa. Poika ei minun käsittääkseni kuitenkaan vihaa minua, koska viihtyy meillä jopa niin hyvin ettei pois haluaisi lähteä.
Ja joka sunnuntai sinä perkeleen ketku soitat pojalle ja keksit yllätyksiä mitä kotona odottaa, että pojalla olisi kiire lähteä meiltä. Jos se ei ole manipulointia niin mikä sitten?
Lapsellehan olisi kaikkien edun mukaista että kaikki me 4 aikuista osallistuisimme hänen elämään, ja eikö se ole aina parempi että on useampi aikuinen huolehtimassa? Aion silti tulla pojan kevätjuhlaan mieheni tueksi, ettei hänen tarvitse kohdata sinun korppikotkasukuasi ja ystäviä yksin. Minä seison hänen rinnallaan vaikka seinät ympäriltä kaatuisi.
Olen kuullut tällaisista tapauksista, että tuommoinen käytös niin kuin sinulla on, ei ole loppunut silloinkaan kun lapsi on jo täysi-ikäinen. Uskomatonta, miksei?
Anna vain tulla vielä lisää viestejä, meistä on mukavaa lukea niitä illan ratoksi, koska sillä tiedämme että ihmisillä on todellisiakin ongelmia, ja että meillä menee hyvin ja saamme olla onnellisia ettemme kärsi minkäänlaisista mielenterveyden ongelmista.
Toivon todella, että ymmärtäisit lopettaa ajoissa tällaisen, jo omankin mielenterveytesi kannalta. Sairastut vuosi vuodelta pahempaan narsismiin, ja lopulta kompastut omaan näppäryyteesi.
Avaa silmät ja ala elämään niin kuin sinun ikäisesi ihmisen kuuluu. Me tulemme olemaan lapsesi elämässä tärkeitä ihmisiä, ja se on sellainen asia jolle sinä et voi yhtään mitään.
Varoitan, että myös me osaamme tarpeen tullen olla vittumaisia, ja osaamme myöskin pohtia ja puntaroida eri tilanteissa, että onko vittumaisuudesta sillä hetkellä hyötyä. Ja kertaakaan siitä ei ole ollut.
Minä alan kuitenkin olla kurkkua myöten täynnä sinua ja vinkeitäsi. Vielä tulee päivä että sinä joudut katsomaan peiliin ja myöntämään oman idioottimaisuutesi. Kukahan se joskus sen tuhannen viestin joukossa kirjoitti näin: Paha saa aina palkkansa....

kosheen

mimmi -78 | 25.05.2009 10:23

Voi ei.... :( Ajattelin sua tännään töissä, että mitähän sulle kuulluu....
Voimia ihan hirvveesti sulle lähetän (((( ))))

Nyt yhessä tsempattaa, meitä taittaa kolme olla jotka tässä kierrossa ja aika lähi päivinä yrittää uutta PAS:ia. Ja onnistuttaan kaikki!!!! Näin mä päätin. :)

kosheen | 25.05.2009 10:09

mimmi-78 ja muut jotka on seuranneet...

Vuoto alkoi, joten tämä oli sit tässä. Kävin verikokeissakin jo aiemmin ja negaa näytti.
Toivottavasti ovuloisin nyt tähän tulevaankin kiertoon, että pääsis uuteen PAS:iin.
Yksi päivä meni itkiessä ja meistä tuntu kyllä tosi pahalta, kun oltiin varmoja, että nyt tärppäis....mutta ei. Jotenkin tässä nyt porskuttaa eteenpäin, ei voi muuta.

:) Ja päätin, että TOIVO on meillä nyt kylässä pitemmän aikaa... Ruokin ja hoivaan sitä oikein kunnolla, että ei ihan heti lähtis pois.

Teroluteista

Lara | 25.05.2009 03:27

Hei Sannukka!

Mull on myös käytössä Terolutit 2tbl/vrk. Mulla ohjeistuksena on, että aloitetaan 3pv ovulaation jälkeen ja syödään 12vrk ajan. Eli näin en pääse "vahingossa" syömään teroluteja liian aikaisin. Millä muuten testaat ovulaatiota? Suosittelen clear bluen digitaalista testiä: sen voi tehdä heti aamuvirtsasta (helppo muistaa ja ei tuota hankaluuksia!) ja tulos on selvä plussa tai miinus, ei tarvitse arvuutella viivojen paksuutta tms. Mutta jos sinulla ei muuten tule kuukautisia kuin syömällä teroluteja, niin sitten tietysti on ongelmallista, jos ei myöskään ovulaatiota millään löydy - ts. et pääse "koskaan" aloittamaan teroluteja. Ehkäpä siksi lääkäri määrännyt nuo syöntipäivät?!? Toisaalta jos ovulaatiota ei tapahdu, niin sitten pitäis saada siihen lääkitystä, esim. clomifen. Mulla oli ensihoitona (aluksi selittämätön lapsettomuus eli kaiken piti olla ok, mutta nyt löytynytkin endoa) clomifen+terolut, jolla saatiin aikaiseksi 2 kemiallista raskautta....Toivottavasti auttoi edes hieman eteenpäin!

Ja sitten pyytäisin teiltä apua jälleen. Mitä suosittelisitte seuraavassa tilanteessa: IUI vai IVF. Dg. siis selittämätön lapsettomuus, tosin nyt löytynty endoa rakosta (ilmenee verivirtsaisuutena) ja myös emättimessä (?) sinertävää endoa näkyvissä. Kevyillä lääkehoidoilla tuloksena 2 kemiallista raskautta. Keväällä tehty 1 IUI luonnolliseen kiertoon, 1 ovulaation induktio Menopur -pistoksilla ja 1 IUI Menopur+Pregnyl+Terolut. Lääkkeistä riippumatta eli luomunakin kypsyy aina 2 follia, irtoavat ja sperma huippukamaa. Silti IUI:t eivät tuota tulosta. Lisäksi uutena ongelmana se, että nyt IUI sotki kierron kokonaan: vuoto alkoi jo pp9 teroluteista huolimatta. Mitä suositteletta? Onko IUI:t rahastusta vai pitäisikö jo viimein saada IVF. Tietääkö kukaan, miksi IUI sotkee kiertoa? Näin nimittäin tapahtui myös luomukiertoon tehdyssä IUI -hoitojaksossa. Turhauttaa. Klinikalla vain voivotellaan... Minä vastustin alkujaan IUI -hoitoja, mutta klinikalla on joku pakkomielle niihin. Ei vissiin raha kelpaa, vaikka minä olen vakaasti luottanut tässä rumbassa lääkärien rahan ahneuteen...

Teroluteista tyhmiä kysymyksiä..

Sannukka | 24.05.2009 08:34

Osaisiko joku teistä kertoa, että estävätkö nuo Terot oviksen jos, ovis ei ole tapahtunut ennen Terojen popsimista?

Mä olen nyt kahtena viimeisessä kierrossa testannut ovista, ja olen kyllä ovuloinut. Ekassa testaamassani kierrossa ovuloin kp 25 ja nyt toisessa (ei näkynyt niin selvästi mutta mielestäni kuitenkin riittävän selvästi testi näytti kahta viivaa) kp 27. Kiertoni on siis kyllä pitkä, mutta ovuloin kumminkin.

Lääkäri määräsi minulle Terolut kuurin kiertopäiville 15-25 kiertoa lyhentämään, mutta nyt huomasin että keskustelupalstoilla joku tiesi että kertoa että jos Teroja syö ennen ovista, niin sitten ei ovuloikkaan ollenkaan.. Tuntuu uskomattomalta, koska lääkäri tietää kyllä vauvahaaveistamme!
Muutenkin tämä touhu tuntuu niin tuskastuttavalta, ja sitten täällä missä asun ei saa edes soittoaikaa lääkärille, käynnistä puhumattakaan!

Toivottavasti joku teistä osaisi minua tässä asiassa auttaa, koska muutenkin mennään nyt aika maissa.. Olin suunnitellut että jos tästä kierrosta ei tärppää, niin sitten aloitan Terot ja voisin tuntea tekeväni edes jotain asian eteen mutta sitten huomasinkin keskustelun siitä että Terot estävät oviksen jos ei ole ovuloinut ennen kp 15 eli siis ekan napin ottoa.

Voimia kaikille!

mimmi -78 | 24.05.2009 02:32

Joku kyseli IVF hoidosta. Minulla hoito aloitettiin nenäsumutteella kierron 23. päivä. Sumuttelin ekaan ultraan asti neljästi vuorokauvessa molemppiin sierraimmiin. Ensimmäisestä ultrasta alotin sitten pistokset ja sumuttelu pieneni puolella. Kaiken kaikkiaan pistelin 12 päivää menopuria vatsanahkaan. Jona aikana kävin kahesti vielä seuranta ultrissa. Sitten vielä pistin irrotuspiikin , josta parin päivän päästä oli punktio.
Tämä toimenpide sattu muhun aivan järkyttävästi. Ennen punktiota sain suoneen kipulääkettä kanyylin kautta, sekä olin saanu muutaman tabun myös. Silti toimenpide sattui. Tämä on niin henkilökohtaista. Toiset selvii vähemmällä kuin toiset. Punktiosta pari päivää ja sitten siirrettiin yksi alkio, jota sain tukemaan lugesteronit. Nämä on inhottavii, kun suositellaan käytettäväksi paikallisesti, niin ne sitten valuu ja tahrii. Ällöjä....

Henkisesti raskasta tämä IVF hoito. Paljon lääkkeitä, jotka saa mielen heilahtellee äärilaijasta toisseen. Mutta mitäpä sitä ei olisi valmis tekemmään jotta saisi sen haluamansa ja kauan toivotun nyytin. Mulla ei ole vielä onnistunna. Toinen PAS yritys tässä kierrossa. Eli sulatellan niitä meijän punktiosta saatuja alkioiksi kasvatettuja pieniä elämän alkuja. Tämä toimenpide ei ole niin kivulias. Viimeksi koko homma oli ohi 15 minuutissa. Lääkäri oli vähän "outo", tuli semmonen tunne että kuin olisin ollu vain liukuhihnalla. Sisälle ja käsipäivää ja sitten toimenpide ja käsipäivää taas ja heippa.
Mulla ei kokemusta tosta punktiosta saadusta sairaslomasta ja palkanmaksusta. Mä olin talvilomalla, kun punktio tehtiin. Eli kukaan työpaikalla ei tiedä koko asiasta mittään. En ilmottanna, kun halusin tehä sen huomaamattomasti.
Nyt ootellaan torstaita ja ultraa, nähhään mikä tilanne on, että onko mahollisuutta PAS:iin tässä kierrossa. Toivottavasti kaikki mennee hyvin, koska sitten alkkaa mun hoitopaikassa kesätauko juhannukselta, eli se siirtyy sitten syksylle. En haluaisi jättää sinne asti. Mutta minkäs teet. Nämä hoijot kun ei ole meijän käsissä.

sadmad | 24.05.2009 12:05

Essi: minulle ei maksettu palkkaa punktiosta johtuvasta sairaslomasta. Melkein kaksi viikkoa jouduin sairaslomalla olemaan. Ei ollut hienoa kun tilinauhan sain ja tajusin, että työnantajani kuuluu niihin jotka eivät korvaa lapsettomuushoitojen sairaslomia :( Ja Tuo on niin väärin... kyllä raskausajan sairaslomat korvataan ja kaikki muutkin... mutta... toi on mielestäni asia minkä pitäisi muuttua. Hoidoissa käyminen on muutenkin niin kallista puuhaa... lääkkeet, ultrat jne.

Jos haluatte lukea muiden kokemuksia IVF-hoidoista niin ainakin täällä Simpukan sivuilla on aiemmin ollut sellaista keskustelua... ja helistin sivuilla on myös tällä hetkellä IVF- hoidoissa olevien ryhmä... sieltä saa myös hyvää vertaistukea.

Essi | 24.05.2009 11:38

Hei te kohtalotoverit!Onneksi on olemassa tällainen kanava, jossa jakaa kokemuksia ja ajatuksia muiden lapsettomien kanssa.

Vauvatoiveiden syövereissä hoitojen kustannukset ja muut raha-asiat tuntuvat vähäpätöisiltä sivuseikoilta. Siitä huolimatta itseäni kävi kismittämään, kun kävi ilmi, että työnantajallani ei muka ole velvollisuutta maksaa palkkaa ivf-punktion jälkeisiltä sairaspäiviltä (hyperstimulaatio). Työpaikallani oman tai lapsen sairauden ajalta maksetaan palkka, samoin LÄÄKETIETEELLISESTI PERUSTELLUN TOIMENPITEEN aiheuttama sairasloma maksetaan. Kuka päättää, mikä on tämä lääketieteellisesti perusteltu toimenpide? Itse järkeilen, että tuskin yhteiskunta maksaisi meidän kalliita hoitoja ja lääkkeitä, jos ne eivät olisi hyvin perusteltuja. Mitä mieltä olette? Miten teidän muiden työpaikoilla nämä asiat hoituvat?

Sanelma

Mettäläinen | 24.05.2009 10:19

Hei!
Itse olen vasta IVF-hoitojonossa, joten omakohtasta kokemusta mulla ei ole antaa, mutta tämä sivusto on ainakin mielestäni asiallinen ja kertoo asioista selkeästi:

http://metku.net/~pesu/hedelmoityshoidot.php

Käyppä siellä katsomassa. IVF löytyy tuolta sivulta kun selaat alemmas kohdasta koeputkihedelmöitys. Jos linkki ei toimi niin kopioi osoite ja liitä osoitekenttään sivun yläreunaan.

Olen pahoillani miehesi tilanteesta ja sinun kasvainlöydöksistä. Nuo ovat asioita jotka pysäyttävät ja muuttavat kummasti maailmankuvaa omissa silmissä. Kumpa löydöksesi ei olisi pahanlaatuisia. Lahjasolut ovat varmasti hyvä vaihtoehto teidän tilanteeseen ja todennäköisesti jos niitä päätetään käyttää niin teidänkin hoitomuoto on IVF. Olemme puhuneet miehen kanssa myös noista lahjasoluista koska minulla on vara menettää omat munasarjani endon takia. Yritämme kuitenkin ensin kaikkemme että saisimme sen biologisen lapsen, mutta uskon että kokeilemme noita lahjasoluja mikäli tilanne sen vaatii.

Oikein hyvää alkavaa kesää sinulle! Hienoa että olet löytänyt tiesi tänne simpukan palstalle! Toivon että löydät täältä kaipaamaasi lohtua.

Sanelma75

Rinsu | 24.05.2009 09:18

En tiä löytyiskö tältä viestipalstalta jotain juttuja ivf:stä. Mut googlettamalla varmasti löytyy.
Tsemppiä sulle jatkoon ja tänne on aina hyvä tulla tilittään fiiliksiä, oli ne minkälaisia hyvänsä =)

Rinsu

Sanelma75 | 23.05.2009 10:51

Hei,
Mulle oli vaikeampaa kuin miehelleni kääntää ajattelun suunta siihen, että kun lapsi halutaan tarvitaan siittiöiden luovutus. Toki siihen oli sitten pakon edessä vain suhtauduttava, ja nyt se tuntuu jo käsitellyltä asialta. Mutta ei ollut käynyt edes mielessä, että tilanne voi olla se, että siittiöitä ei ole ainuttakaan.

Ja kyllä mua jännää myös se, mitä minusta sitten vielä tarkemmin paljastuu. Miten tämä kasvain jutut menee mm ja Ikäni.

Vuoden alussa oli alustavasti puhetta IVF hoidosta lääkärin kanssa. Mutta ne tarkemmat keskustelut ovat nyt sitten kesän jälkeen vasta edessä. Ja jos loppu vuodesta sitten pääsee toimenpiteisiin, se riippuu niin monesta asiasta. Onnistuuko valmisteltavat toimenpiteet jne.

Olis kiva kuulla tästä IVF toimenpiteestä tarkempia kuvauksia koko tapahtumaketjun alusta alkaen, miten meni. Rankkaa se varmasti on. Ja miten sen negatiivisen vastauksen osaa ottaa taas vastaan, kun on saanut rankat operaatiot käydä läpi. Ja muitakin kokemuksia.

Onnea sinulle tutkimuksiin. Ja kiitos muutenkin viestistäsi.

Sanelma75

Rinsu | 23.05.2009 09:07

Moikka! Meillä on sama tilanne, mieheltä ei löytyny ku muutamia siittiöitä ja nekin oli liikkumattomia. Mua ei oo vielä tutkittu, kun ihan perusjutut, tosin oon ens viikolla menossa tutkimuksiin (alustavissa tutkimuksissa ei oo todettu mitään vikaa).
Meille se ei ollu järkytys, kun saatiin diagnoosi. Oltiin kuitenki jotenkin arvattu se menneisyydestä johtuen. Me oltiin jo ennen tuloksia puhuttu lahjasoluhoidoista ja sit ku tuomio tuli, niin päätettiin käyttää lahjasoluja. Mies ei halua biopsiaan, enkä mä aio pakottaa. Koska ei sekään takaa et sais biologista lasta. Mut ku ollaan pähkäilty näitä juttuja, niin ei se biologisuus oikeesti oo niin tärkeetä, vaan se että saadaan lapsi.
Niin, meillä on lapsettomuutta 3,5 vuotta takana.

Mettäläinen

Sanelma75 | 23.05.2009 07:51

Heippa,

rauhoittavaa kuulla, että täälä on samojen asioiden kanssa painivia ihmisiä. Vaikka ne ovat sellaisia juttuja joita en todellakaan kellekään toivo.

Toiveissa meillä lapsi on ollut ennen viime kesää kaksi vuotta.

Mieheni antoi näytteen viime kesänä, se oli hänelle kova paikka tunsi sen todella miehisyyttä alentavaksi , leikkaus tehtiin hänelle joulukuussa 08 verikokeet otettiin 01/09. Tuo leikkaus sitten paljasti sen, että mitään siittiöiden valmistumiseen tarvittavia ”ituja” ei ole olemassa. Tää on niin tätä kapulakieltä, oikeiden termien puuttumisen takia.

Itse olin viime kesänä myös alustavissa tutkimuksissa ja asiat oli ok. Itselläni on todella kovat kuukautiskivut, mutta mitään mistä voisivat johtua ei ole todettu.

Liityin jäseneksi tämä tuntuu asialliselta paikalta. Paikkakunnallani ei ole ryhmiä, joten niihin lähteminen edellyttää matkustamista. Se varmasti tekis kyllä oikein hyvää nähdä ja kuulla samassa tilanteessa olevia ihmisiä. Aluksi olimme yksityisen kautta tutkimuksissa, mutta saimme lähetteen kunnalliseen. Olen kyllä soitellut yksityisille, mutta ajattelimme silloin, että kokeillaan tämä eka jakso näin, ja vaihdetaan mahdollisesti sitten sen jälkeen.

Kiitos mukavista sanoistasi. Teillä on myös harmillinen tilanne. Koitetaan kaikesta huolimatta mennä eteenpäin.

Mettäläinen | 23.05.2009 07:13

Sanelma:
Vaikeiden asioiden parissa painit. Olen todella pahoillani miehesi diagnosista. Minkälainen vika hänellä sitten on ? Siittiöissä jotain vikaa vai johtimissa? Minun miehelleni on todettu kaikkien siittiöiden olevan epämuodostuneita ja niistä 99% epämuodostuma päässä. Lisäksi minulla vaikea endo, joka on levinnyt siten ettei sitä saada hoidettua muuten kuin poistamalla munasarjat. Ne koitetaan kuitenkin säästää niin pitkälle kun mahdollista. Siirrymme siis suoraan IVF-hoitoihin eli koeputkihedelmöitykseen. Ei näitä hoitoja ulkoa kannata opiskella. Sitä mukaan kun tulee ajankohtaiseksi niin sitten selvittelet asioita. Kovin pitkään te joudutte odottamaan! Meillä ei missään vaiheessa ole kuin maks 4 kk joutunut odottamaan. Nyt ollaan siinä IVF-jonossa jonka arvioitu pituus on hieman alle 6 kk. Olisiko teillä kannattavaa siirtyä yksityiselle?

Täällä varmasti saat vertaistukea! Oletko liittynyt/ajatellut liittyä Simpukka-yhdistykseen? Lehti joka tulee kotiin on tuonut minulle valtavasti tukea ja lohtua. Lisäksi on mahdollisuus käydä oman paikkakunnan kokoontumisissa. Itse aion käydä ekan kerran ensi kuussa.

Paljon tsemppiä tulevaisuuteen!

Löytyykö kohtalo tovereita jonka kanssa vaihtaa ajatuksia

Sanelma75 | 23.05.2009 06:34

Heippa,
kirjoittelen tänne aivan ensimmäistä kertaa. En ole sivustolla aikaisemmin käynyt. Eilen tämän löysin.
Lapsettomuutemme tutkimukset ovat siinä vaiheessa, todellakin vaiheessa, että miehessä on todettu sellainen ominaisuus ettei pysty koskaan saamaan biologista lasta. Mulle on alustavat perustutkimukset tehty ja näyttää siltä, että kaikki on "päällisin puolin" ok. Lapsi on kuitenkin ollut haaveissa jo monta vuotta.
Oikeita termejä lapsettomuushoitoihin on ole opetellut, olisi varmasti senkin aika, mutta innostus ei ole riittänyt. Mua voi sitten ottaa päähän miten tämä voi olla niin monen vuoden juttu päästä hoitoon. Viimeksi kun sairaalassa käytiin (alkuvuodesta) meille sanottiin, että homma jatkuu loppu vuodesta. Siis 1 vuosi lisää aikaa taas aivan kevyesti. Totta kai ymmärrän, että asiakkaita on paljon. Ja nyt kävi sitten vielä niin, että rinnastani löytyi kasvaimia. Nyt odottelen vastauksia siitä mitä koepalat kertoo. Ja jos käy todella huonosti, niin sitä ei oikein uskalla ääneen sanoa, miten kauan sitten menee ja menikö mahdollisuudet kokonaan.
Lisäksi olen koko ystäväpiirini "kummajainen" näin minä itsestäni ajattelen, olen ainut lapseton. Kaipaisin todella ihmistä jonka kanssa saisi vaihtaa ajatuksia ja kenties löytää aivan uusia ystäviä tämän kautta. Näistä asioista on niin vaikea puhua niistä tietämättömälle.

Sanelma75

Rinsu | 23.05.2009 05:03

piove77: hirmuisesti onnea plussasta! kyllähän se varmaan on vaikee uskoo monen vuoden yrittämisen jälkeen, et on raskaana. ittellä on taas vaihteeks semmonen kausi, et ei ikinä saada lasta ees lahjasoluhoidon avulla. mul on ens viikolla eka käynti lapsettomuuspolilla ja se varmaan onki saanu mut hiukan hermostuun.
mut onnea vielä! =)

piove77 | 23.05.2009 03:00

Hei kaikki,

Tuntuu ihan epätodelliselta tämä nyt mitä kirjoitan. Hetki sitten tuntui vielä niin kaukaiselta ajatus, että voisin kertoa olevani raskaana. Meillä siis takana lähes kolme vuotta selittämätöntä lapsettomuutta, paitsi itselläni todettu kilpirauhasen vajaa-toiminta, joka kylläkin nyt hoidossa. Kaksi vuotta sitten oli yksi luomu raskaus, joka päättyi alkuraskauden keskenmenoon. Nyt neljännestä clomhexal kierrosta ja ensimmäisestä siihen yhdistetystä inssistä plussasin!

Kävin alkuraskauden ultrassa viikolla 6 ja siellä näkyi sydänäänet. Nyt on 10 viikko alkamassa ja vieläkin on vaikea tajuta, että tämä on totta. Vaikka aika harvoin olen täällä käynyt kirjoittamassa niin nyt halusin tulle kertomaan teille, että onnistumisiakin on.

Itse kävin viime loppuvuodesta aika pohjalla oman jaksamisen kanssa, kun stressi tästä lapsettomuudesta ja omasta työstä lähti vyörymään kuin lumipallo. Olin hyvin skeptinen inssin mahdollisuuksiin ja lääkäritkin olivat sanoneet, ettei siitä juuri mitään lisä-arvoa meidän tapauksessa ole, kun syytä ei ole löytynyt. Olin asennoitunut niin, että käydään nyt nämä pakolliset inssit läpi, jotta päästään jatkohoitoihin.

Toivottavasti tästä joku saa toivoa jaksaa eteenpäin. Itse täällä pelon- ja onnensekaisin tuntein yritän nauttia ainakin tästä hetkestä ja odotan seuraava ultraa jossa saan kuulla onko massussa vielä elämää.

Voimahalauksia ja kiitos kaikille palstalaisille tuesta, jota palstaa lukemalla ja kirjoittamalla olen saanut!

kosheen

mimmi -78 | 22.05.2009 05:13

Voi ei...toivottavasti ne ei nyt alkasi. Vaan siellä oisi se positiivinen yllätys, toivon niin kovasti sun puolesta.

Mulla ne luget pidenttää kiertoa, ollu 34 pv nyt PAS:issa että myös sillon tuoresiirrossa. Muulloon aika normi eli 28 tai 29. Mutta toivottavasti sun myöhästely oisi nyt aivan muuta....

Masennuslääkkeet

Tuulikki | 22.05.2009 11:16

Martakal. Sain samaiset Sepran-lääkkeet noin puoli vuotta sitten. Lääkkeen määrännyt psykiatri on erikoistunut lapsettomuusasioihin ja vakuutti, että niitä voi syödä myös hoitojen aikana. Oma lapsettomuuslääkärikään ei pitänyt lääkkeitä ongelmana. Lisäksi olen käynyt yksityisellä psykologilla juttelemassa. Molemmista hoitomuodoista on ollut apua ja vointini on nykyään paljon parempi. Lista lapsettomuuteen erikoistuneista psykologeista löytyy Simpukankin sivuilta. Toivottavasti saat apua, puhumalla tai purkista.

terapiaan

kara | 22.05.2009 12:27

Mielipiteeni on, et alat käyttämään lääkkeitä tai et niin VAADI päästä puhumaan ammatti-ihmisen kanssa! Puhuminen on kaikken parasta terapiaa ja vain puhumalla pääset kiinni myös omiin tunteisiisi. Puhuminen on tärkeintä!

kosheen | 21.05.2009 10:48

Aamulla tein testin, negaa näytti :(
Vuoto ei ole kuitenkaan alkanut (olisko lugesteroiden takia), mutta alavatsa kipuja on, ihan kuin menkat alkais. Pitää vissiin huomenna koittaa päästä verikokeisiin. En kyllä tiiä ottaako ne näin, jos menkat on vasta kaksi päivää myöhässä. Mutta kun ei jaksais enää piinata vaan haluu vastauksen. Tänään on siis kp29. Norm. kierto 28. Siirrosta on kuitenkin jo 14 pv.

Jotenki on vielä hitunen toivoo jäljellä....

Vielä kerran...

mimmi -78 | 21.05.2009 08:48

Menipäs tämä nytten melkoseksi touhuksi...

Kosheen, mites siellä? Joko testin aika lähellä? Voikun niin kovasti toivon sun puolesta sitä mieluista tulosta.

Hopea

mimmi -78 | 21.05.2009 08:44

Vielä pittää lisätä. Mulla tännään kp3. Aika samoissa männään... :)

Hopea

mimmi -78 | 21.05.2009 08:41

Ai kun ihanaa! Toivon sulle hirveästi onnea että nyt kaikki menisi niinku pittää.

Mulla viikon päästä ultra, josta alan sitten tikuttellee. Toivottavasti kaikki sujjuu...

Hopea | 21.05.2009 06:52

Hyvä mimmi, että pystytään oleen sinun tukena. =)

Joo me yritämme nyt passia ihan luonnolliseen kiertoon. Vähän jännittää, että miten nyt homma sujuu. Toivon ettei tule mitään ulkopuolisia häiriötekijöitä. Tänään kp1...

Muistutus: Tutkimuspyyntö

petra | 21.05.2009 04:46

Hei! Haluaisin kiittää kaikkia tutkimukseeni jo osallistuneita: vastauksia on tullut runsaasti, kiitos siitä Teille. Mikäli haluat vielä tutkimukseen osallistua, on se mahdollista aina toukokuun loppuun asti. Tarkemmat tiedot tutkimuksesta löydät palstalle aiemmin lähettämästä viestistäni (5.5.) tai ottamalla suoraan yhteyden minuun. Linkki kyselylomakkeeseeni on:
http://www.surveymonkey.com/s.aspx?sm=Zac981bpJEiiOuwcnvIpDA_3d_3d

Terveisin:

Petra Sillanpää
Gender, Sexuality & Society (Msc)
Birkbeck University

Sähköposti: psilla01@students.bbk.ac.uk

Tiina | 21.05.2009 09:23

martakal kannattaa ainakin yrittää vaatia että pitää päästä keskustelemaankin jonkun kans kun kyllähän se lääkityskin auttaa mutta eihän ne poista sitä miksi masennus on tullut keskustelu apuakin pitäis saada

masennuslääkkeet?

martakal | 20.05.2009 10:11

Hei!
Olen käynyt työterveyspsykologilla pari kertaa. Tuntui, että on pakko päästä puhumaan jollekkin ihan ulkopuoliselle.
Itkuksihan se aina menee ja on vaikea puhua. Täytin rasti ruutuun lappuja ja sain niiden mukaan tuomion: keskivaikea masennus. Jo ekalla kerralla se kysyi mielipidettäni lääkkeistä masennukseni hoitoon. Olin ja olen ehdottomasti vastaan lääkehoitoa. Toisella kerralla sain ajan lääkärille keskustelemaan lääkityksestä. Tänään olin sit lääkärillä. Puhuin terapian tarpeesta. Sanoin suoraan, että haluan päästä terapiaan. Mutta lääkäriltä lähdin Sepran masennuslääkeresepti kädessäni. Olin ihan voimaton.
Onko muilla kokemuksia tästä tai muista masennuslääkkeistä. Voiko niitä syödä hoitojen kanssa samaan aikaan? ICSI hoidot alkaa kesällä.

mimmi -78 | 20.05.2009 04:52

Kiitos oekkein paljon teille kaikille! Ilman teitä ja teidän sanoja, en selviäisi tästä. On se uskomatonta mikä tuki ja turva työ outta tällä palstalla.
Tämä päiväkin vielä männy alamaissa töissä, mutta ei voi mitn. Voimia alettava kerätä. Seuraavaa PAS:ia yritettään heti kesäkuun alussa.

Mettäläinen, kiitos rutistuksesta. Sen verran mun tilantteesta. Ensimmäinen IVF oli tammikuussa, josta tuli nega. Pakkaseen saatiin 6 huurunenää. Nyt oli sitten ensimmäinen PAS eli pakastetun alkion siirto. Sulatus onnistu, mutta nega tuli eilen. Nyt sitten yritettään sitä toista PAS:ia ens kuussa. PAS siirto tehtiin mulle luonnollisseen kierttoon, eli ilman mitn lääkkeitä. Tikuttelin ovulaation ja varasin sitten siirto ajan. Nyt tehhään samoin. Toivottavasti se ovulaatio tulee tälläen kerttaa, se kun ei ou mun kohalla ihan täysin sata varmaa, ja sitten että alkio selvii sulatuksesta.

Hopea, miten sulla nytten lähtee etenemmään? Joko uutta PAS yritystä tässä kierrossa? Ilman lääkkeitä?

Lara | 20.05.2009 04:29

Mä olen hirveästi miettinyt viime aikoina sitä, että miten tämä lapsettomuuskokemus tulee vaikuttamaan omaan äitiyteeni ja naiseuteeni, jos tämä joskus päättyy. Hoidot edelleen kesken. Toinen IUI menossa, mutta pessimistinen olen. Loppukesästä edessä IVF, jos ihmettä ei tapahdu. Siis vaikka joskus saisinkin sen lapsen, niin miten syvät jäljet tämä minuun jättää? Työkaverini sai 7 vuoden piinan jälkeen lopulta oman vauvan, mutta hän sanoi, että lapsettomuus ei ole lähtenyt hänestä pois, se on kuin ainainen haava, joka aukeaa todella helposti. Hän sanoi, että edelleen muiden ihmisten raskausuutiset ovat herkkiä hetkiä, koska ne tuovat muistot esiin. Tai uskallanko nauttia mahdollisesta raskaudesta ja äitiydestä siten, kun ne joilla kaikki tapahtuu sormia napsauttamalla? Ystäväni babyshowereissa mietin katkerana, uskaltaisinko edes moisia juhlia itse järjestää, sillä minun maailmassani lasta ei ole ennen kuin se on kotona.

sadmad | 20.05.2009 03:41

Mimmi: olen todella pahoillani puolestasi :( ... suuri halaus sinulle ystäväni...

Mä oon hirveästi miettinyt asioita... nyt kun on ollut aikaa. Ei ole sanoja lapsettomuuden aiheuttamaan suruun. Se on ollut minulle vaikeinta elämässä ikinä. Olin silloin niin syvällä pahassa olossa, te olitte ainoa tuki ja turva... muut samassa tilanteessa olevat. Myös minä vuorostani haluaisin nyt auttaa teitä, mutta en tiedä miten. Nyt kun kannan aarretta sisälläni, minua itkettää kun ajattelen niitä joilla vielä tuskien taival jatkuu. Te olette minun sydämessäni ja ajatuksissani. Mä haluisin muuttaa noiden typerien ihmisten ajatusmaailman... mutta minkäs teet... ei lapsettomuutta tajua kukaan muu kuin sen kokenut.

Anteeksi taas sekava ajatuksenkulkuni... haluan vain toivottaa teille kaikille onnea tulevaan!

Iltaa

kara | 19.05.2009 11:39

Olen 40v nainen ja minulla on 9v lapsi joka syntyi neljän vuoden hoitojen tuloksena.
Syy siihen miksi halusin löytää ihmisiä jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä jokunen vuosi sitten on monta , suurin niistä on huoli teidän henkisestä jaksamisesta.
Itsestäni tuntuu etten vieläkään tajua kaikkea mitä on tapahtunut, en osannut kelleen kertoa ajatuksia eikä niitä liioin kukaan kyselly(ei edes lapsen isä)
vasta nyt alan pikkuhiljaa ymmärtää kuinka paljon hoidot ja niiden ympärillä olevat muut asiat ovat sieluani särkeneet, kolhaisseet minua syvältä ja melkein tukahduttaneet minuuteni.
En halua ketään pelotella mutta rakkaat kanssa eläjät älkää olko yksin! Hankkikaa ihminen/ihmisiä jolle puhutte, kerrotte miltä tuntuu ja mihin sattuu.

Olen äärimmäisen onnellinen,ja todella kiitollinen minua hoitaneita ihmisiä kohtaan. Yksilönä jäin vaan niin ulkopuolelle.

Hätäseen luin joitain juttuja tossa äsken ja voin vain todeta ettei ole itsekästä sanoa toisille kuinka asiat on ja vaatia ymmärrystä. Jos joku ottaa itseensä se on sille ihan oikein , saavatpahan pienen ripauksen siitä tuskasta mitä me ollaan koettu.
Olisi kiva lukea muiden ajatuksia , onko kellään mitään samanoloisia tuntemuksia?

Mettäläinen | 19.05.2009 08:23

Mimmille tulen antamaan virtuaalisen halauksen! *rutistus* Ympärillä olevien ihmisten kommentit osaavat välillä satuttaa lujaa. Kukaan ei oikeasti ymmärrä tätä tuskaa mitä lapsettomat kokee. Ja nuo kommentit on ehkä tarkoitettu hyvällä, mutta tuntuvat kaikkea muuta kuin siltä. Anteeksi että tulen ihan näin outona sinulle turisemaan, älä ota pahalla! Uskallanko hiljaa kysellä, että minkälaisissa hoidoissa olette? En ole kovin vanhoja kirjoituksia lukenut, eli kaikki on minulle vielä aivan outoa.

PTTT: Kysy ihmeessä lisää jos jotain haluat tietää. Itsekin olen aivan ummikko näissä, mutta osaan ainakin omakohtaisesti kertoa jotain.

Skopian arvet ovat vielä kovin kipeät ja vuodelevossa yritän malttaa olla. Henkiset arvet ovat vieläkin kipeämmät, eikä ne taida levossa parantuakaan...

mimmille

Hopea | 19.05.2009 07:52

Mulla tuli itku ko luin sinun viestin...mie olen niin pahoillani! Omassa vatsassaki aivan jysähti aivanko ois pohja pudonnu.
Mutta mie uskon, että sie selviät! Ajan kanssa ja omaan tahtiin.
Ja saa puhua just niille keille haluaa.
Uskon, että satutti ystävän kommentti, olis kyllä satuttanu minuaki. Mie mietin, että olikohan se joku kömpelö yritys sanoa, että on pahoillaan vai ihan vain ajattelemattomuutta.. Inhottavaa tuommonen!

Kovasti aurinkoa seuraaviin päiviin!
Ja kaikille muillekkin KevätAjatuksia!
Hopea

Kiitos kaunis kosheen ja PTTT

mimmi -78 | 19.05.2009 06:52

Työpäivä takana. Huh! Nyt sitten ilta märisty ja itketty. Kyyneleitä varmmaan saavi tolkulla valunna.

Mutta kaiken huippu oli, kun mulla pari ystävää jotka ollu tukena ja hengessä mukana. Sitten aamulla ilmotin kuinka taasen kävi ja pahaa oloa purin, niin tän toisen kommentti. Se mäni jotenkin näin, että hän aatellu että miksi tommonen menetelmä (eli nää hoijot) on ees keksitty ku kiusataan vaan ja annetaan turhaa toivoa! VOITTEKO KUVITELLA!!!!! Pijin tätä ihmistä hyvänä ystävänä joka ymmärtää, niin ainakin tähän mennessä on hän sanonna. Ja nyt tullee tommosta päin naamaa "sanommaan"! Tästä mä oun ihan palasina. Tämä on tätä. Hällä itellä lapsia. Joten ei voi muuta kuin todeta, että ei ne ymmärrä jotka ei tän asian kanssa jouvu ite tekemissiin. Van tiiämpähän ainakin, että ei tartte tälle immeisellä männä ennää näistä hoittoista kertommaan. TÄÄ ON AEVAN USKOMATONTA!!!!!

Soiton päivällä OYS:iin ja ilmotin kuin kävi. Siellä oli aivan ihana hoitaja. Sano, että voi ei. Kyseli minun jaksamista ja miten haluan edetä. Juhannukselta alkaa heillä kesätauko. Joten kokeillaan heti tästä kierrosta uuvelleen.

Tsemppii sulle kosheen, toivottavasti sun käy paremmin kuin mun. Tuuhan ilmottaa sitten. Jännään sun puolesta ja piän peukkuja kovasti.

On se jännä, miten se taistelu tahto nostaa päätään kun saa itkeä märistä ja purkaa tota pahaa oloa...

Ja oikkein paljon voimia myös teille kaikille muille kanssasisarille! Niin se vaan on, että ei ne muut ymmärrä meitä. Ja jos meillä ei oisi toisiamme, oisimme taatusti hukassa. Mutta onneksi meillä on!!!!!

Haa, aurinko alkkaa pilkisttää pilven raosta... ehkä mä selviin tästäkin...

PTTT | 19.05.2009 03:27

Todella suuret pahoittelut Mimmille! Täältä on kuitenkin tullut seurattua hoitojanne, ja tuli kyllä kyynel silmään puolestanne. Voimia. Kosheenille myös tsemppiä loppuviikolle!

Mettäläinen: Kiitos taas vastauksesta. Katson vähän eteenpäin, miltä nuo menkkakivut vaikuttavat jatkossa, ja toimin sen mukaan sitten. Nyt on tässä vielä taukoa hoidoista, niin huolettaa tuo endon mahdollinen paheneminen kyllä.

Miks pitääkin elämän olla tällaista? Ihan ilman noita Rinsun lemmikkikaupan kommenttejakin on tarpeeksi vaikeaa tämä varmasti. Kaikki ei vain tajua, että lapsen hankkiminen voi joillekin olla vaikeaa ja se on todella herkkä asia ihmisen elämässä. Mut eipä kaikki tajuakaan mitään!

mimmi-78

kosheen | 19.05.2009 01:22

Oon tosi pahoillani! :( Nyt ei varmasti lohdutukset paljoa auta. Niin, miksi? sitä ei tiedä kukaan.
Nyt vaan itket kun itkettää.

Ei sinun tarvi töihin mennä jos et pysty. Soitat lekurille ja jäät kotiin lepämään vähäksi aikaa. Murjottaamaan ei tarvi pysähtyä, ihan saisit aikaa itsellesi tän rumpan jälkeen. Jännitys tilassa on koko keho ollut niin kauan.En ole ammatiltani hoitaja, mutta suosittelisin. Hoitaisit itseäsi, kävisit lenkillä ja tarpomassa luonnossa, söisit mukavasti ja kuuntelisit lempi musiikkia. Lohduttautuisit. Jos vielä voisit jutella jonkun kanssa asiasta. Soitat vaikka minulle jos ei ole ketään. saisit marista tämän asian ihan tuoreeltaan. Siinä ne ajatukset sitten tasaantuu taas, kun on kerätty voimia ja sais tsempattua taistelemaan taas tulevaan.

surullinen olen puolestasi. Jaksamista!!

Itselläni testaus loppuviikosta. saa nähdä. mitään tuntemuksia suuntaan eikä toiseen ole ollut.

Taas tätä....

mimmi -78 | 19.05.2009 08:36

Taas jälleen kerran pettymys.... Vuoto alko nyt aamulla. Miten tässä jaksat voimat kerätä ja töihin lähtee???? Tekisi mieli painua peiton alle ja itkeä, itkeä, itkeä, itkeä....

Miten kosheeen? Toivottavasti sulla ees tärppäsi. Oisi ees jonki verran uskoa tähän touhuun, kun joku teistä "läheisistä" onnistusi.

Ei jaksa nyt enempää. Koko ajan vain miettii, että miksi miksi miksi taas minulle kävi näin? Teinkö jotain väärin?

kyllä mieli pahoittui

Rinsu | 18.05.2009 11:07

eli kävin tänään lemmikkikaupassa ja siel omistaja otti puheeks lapsettomuuden, ku oltiin ensin puhuttu et kyl maailmanmeno on muuttunu ja epänormaali on nykyään normaalia-tyyliin. no tää omistaja sano sit et esimerkiks et jos joku ei saa lapsia, ni sit niitä ruvetaan väkisin tekeen, et koittas vaan ymmärtää et ei saa...johan riipas syvältä. teki mieli kyl sanoo pari valittua sanaa. oli kyl viiminen kerta ku siihen putiikkiin astun jalallani, en tosiaan kyl halua kuulla tommosia kommentteja enää.
tuli kyl tosi paha mieli ja siitä saakka on pyöriny mielessä ne sanat: ei pitäis tehdä väkisin. se kuullostaa/kuullosti ihan karmeelta. no kai pitäis vaan unohtaa, ku ei ihmiset muutenka aattele mitä ne puhuu, mut jotenki jäi takaraivoon kolkuttaan..ehkä mun pitäis luovuttaa ja antaa olla, ku ei niitä biologisia lapsiaakaan tuu, väkisin sit vaan tehään lahjasoluilla...
tämmönen synkkä teksti tänään. pitkään onki menny ihan kivasti ja sit yks pölvästi tulee ja sanoo noin, ni mieli menee alas...

Mettäläinen | 17.05.2009 08:36

PTTT
Ei minullakaan ne kk kivut ja yhdyntäkivut sun muut vihlomiset olleet sellaisia että olisin niistä kovin huolestunut. Kuten aiemmin sanoinkin olen aina luullu että se nyt on vain minun kohtaloni kestää enemmän. Ja kun kenenkään muun kipuun ei voi mitenkään verrata niin elettävähän se on... Mutta sietämätöntä minun oloni oli yleensä menkkojen parina kolmena ekana päivänä. Toisinaan en tahtonut pystyä olemaan edes kunnolla suorassa eikä mitkään särkylääkkeet auttaneet. Kuitenkaan koskaan en sen takia ole hakenut sairaslomaa vaan sinnikkäästi tarponut töissä kaikki vuorot (olen siis tarjoilija).

Nyt vasta jälkeen olen ymmärtänyt monet vihlonnat ja kivut. Kaikki ne on tosta endosta olleet johtuvia. Kipukynnys on kuitenkin kaikilla niin yksilöllinen ja jokaisella on eriasteiset kivut.

Kyllä se varmuuden tuo kun siihen laparoskopiaan pääsee ja ainakin täällä satakunnan alueella tuohon pääsy ei ollut kerjäämisen takana. Yksityinen lääkäri minut sinne tosin lähetti, joten en tiedä kuinka herkästi normaali terveyskeskuslääkäri lähetteen laittaa.

Toivotaan että pääset siihen toimenpiteeseen vaikkei siitäkään selviytyminen ole helppoa, mutta saatpa sitten ainakin endometrioosin pysäytettyä mikäli sellainen sinulla on. Ja kovasti kuvailusi perusteella se siltä vaikuttaisi.

Paljon tsemppiä sinulle!

PTTT | 17.05.2009 08:21

Mettäläinen: Kiitos vastauksestasi! Minulla on ollut ilmeisesti yksi kysta, joka näkyi ultrassa kun kävin clomien takia, mutta se oli hävinnyt sitten seuraavalla ultrakerralla. Ja endo on ilmeisesti todennäköinen, koska minulla on toinen munanjohdin tukossa, eikä siihen ole muutakaan selitystä, plus sitten on kuukautiskipuja ja tärinäkipuja ym vihlontoja loppukierrosta. En ollut aiemmin tajunnutkaan, että minulla on jotain vihlontoja, ilmeisesti ajattelin niiden liityvän vain jotenkin ovulaatioon tai johonkin, mutta kun lääkäri mainitsi tästä endosta ja tärinä -ja yhdyntäkivuista, niin sitten tajusin, että onhan mulla sellaisia. Mutta ei ne niin pahoja ole, että haittaisivat normaalielämää. Silti pelottaa kyllä, jos se endo sitten koko ajan pahenee, ja kun ne clomit eivät tuoneet tulosta (munarakkula kasvoi kyllä, mutta eipä muuta), niin pelottaahan tuo. Ja kun se usko vähenee inssien onnistumiseen koko ajan niiden menkkakipujen kasvun myötä...

Ja miten voi olla JKL:ssä noin tosiaan asiat? Eikö tuosta voisi valittaa jonnekin, kun hoitotakuu 6 kk on kerran luvattu!!!

Ciara | 17.05.2009 07:30

Punapää: siis ihan oikeasti JKL:ssä ei ole hoitoja julkisella puolella koko loppu vuonna? Meillä olisi edessä hakeutuminen hoitoihin nyt kesällä/alku syksystä ja tietysti ekaksi mietimme julkisenpuolenhoitoja. Ja niitä ei siis olisi saatavilla minkäänlaisia ensi syksynä. Voi *rumasana*. Eli siis ei auta kuin alkaa kaivella rahaa kasaan, että pääsee yksityiselle...

Rinsu | 17.05.2009 07:18

Siis kyl on ihmisten ajattelemattomuus taas huipussaan..Hitto ku rupes oikein sieppaan toi! Mitä helkkaria ne mistään lapsettomuudesta tietää, ku niil kerran on lapsia!!?? Huh huh taas, ei muuta voi sanoo. Onhan se toki kamalaa, jos tulee keskenmeno, mut jos on jo ykstoista lasta, ni en kyl tajuu...Ja sit toi tyttölapsijuttu. Mä ottaisin vaik sata lasta ja kaikki sais olla poikia, kun vaan sais ees sen lapsen..Miksei ihmiset kans tajua pitää mölyjä mahassaan..

Nuppu | 16.05.2009 11:40

Toi oli melkein yhdessä groteskia kuin se, kun yhdessä lehdessä kerrottiin naisesta, jonka sanottiin kyllä ymmärtävän lapsettomuuden tuskan, koska hänellä oli kolme poikaa mutta ei yhtään toivomaansa tyttölasta... Just.

sadmad | 16.05.2009 10:43

Tässä kysymys ja vastaus...

Huomenna vietetään äitienpäivää ja monelle lapsettomalle pariskunnalle juhlapäivä on raskasta aikaa. Ajatteletko sinä näitä pariskuntia, jotka ovat lukemattomia kertoja joutuneet pettymään, kun sitä pienokaista ei vain tulekaan?

– Aivan varmasti. Ymmärrän erittäin hyvin sen tuskan ja epätoivon esimerkiksi keskenmenotapauksissa. Täytyy myöntää, että vaikka olemmekin olleet onnekkaita näiden 11 raskauden kohdalla, niin viime syksynä koin ensimmäisen keskenmenon ja nyt 5.5. olisi ollut laskettu aika, jolloin Mäkisten Villi Tusina olisi tullut täyteen. Keskenmenon jälkeen ajattelin, että tämäkin sitten piti kokea ja nyt ymmärrän todella hyvin niitä, jotka kamppailevat lapsettomuuden kanssa.

sadmad | 16.05.2009 10:38

11 lapsen äidin kommentti Raumalaisessa paikallislehdessä joka ilmestyi lapsettomien launtaina 9.5. Hänen 12 raskautensa päättyi keskenmenoon syksyllä, laskettuaika oli toukokuussa. Tässä hänen kommenttinsa... mitä mieltä?
Keskenmenon jälkeen ajattelin, että tämäkin sitten piti kokea ja nyt ymmärrän todella hyvin niitä, jotka kamppailevat lapsettomuuden kanssa."

Siis ANTEEKSI MITÄ!!!!!

Virhe!

Mettäläinen | 15.05.2009 01:59

Siis nimimerkille PTTT tuo oli osoitettu! Anteeksi kirjoitusvirheeni!!

PTTP

Mettäläinen | 15.05.2009 01:58

Tuosta kuukaustiskivuista:
Minulla oli kovat kivut ja mainitsinkin niistä useasti gynelle. Kuitenkin kun ultrassa havaittiin tämä kysta alkoi gyne epäillä että olisi kuitenkin endoa. Yhdyntäkivut hoksasin vasta myöhemmin. Tällä tarkoitan siis sitä että onhan niitä kipuja ollut ennenkin mutta ymmärsin vasta äskeittäin että ne ovat niitä endon aiheuttamia yhdyntäkipuja. Uskoin ihan viimeiseen asti että koko laparoskopia on täysin turha ja että ei minulla kuitenkaan mitään endoa edes ole. Olen koko ikäni kärsinyt kovista kk kivuista mutta kuvitellut että se on vaan minun kohtaloni. Kystan ansiosta siis pääsin oikeastaan siihen toimenpiteeseen ja sitä kautta sitten koko endo havaittiin. Shokki oli siksi niin suuri kun kuvitteli kokoajan että ei mulla sitä kuitenkaan ole ja sitten se olikin jopa näin paha.

Onko sinulla havaittu kystaa? Kannattaa varmaan koittaa sinnikkäästi puhua endoepäilyistä jos vaikka sitten pääsisit siihen toimenpiteeseen. En kyllä tiedä mitä taikasanoja siihen tarvitsisi käyttää kun itse pääsin ikäänkuin vahingossa siihen. Olin jopa perumassa koko jutun kun en uskonut. Onneksi sitten kuitenkin menin vaikka henkisesti romahdinkin kun ymmärsin tilanteen.

Ehkä tämä on sitten lopulta se joka sinetöi meidän lapsettomuuden. Emme saa kai koskaan omaa lasta...

Kiitos muuten sinulle joka tulit tuolta "kaksin tai yksin" osiosta vastaamaan minulle. Nyt ole ollut jo paljon rauhallisemmalla mielellä. Ja hengitellyt syvään. Kiitos! :)

PTTT | 15.05.2009 11:23

punapää: Miten voi tosiaan klinikka olla loppuvuoden suljettuna? Eipä siinä paljon hoitotakuut toteudu. Huh huh. Ja mun pitäisi muuttaa kyseiseen kaupunkiin hoitoihin...Pitäskö sittenki jatkaa nykyisessä jo syksyllä jos tuollaista on Jyväskylässä meno...
Endometrioosista ja laparoskopiasta oli puhetta, miten pahat kuukautiskivut pitää olla, että tutkivat sitä endoa? Kun mulla sitä epäillään, ei ole tutkittu. Tuntuu, että kivut on tänä keväänä pahentuneet, mutta pärjään särkylääkkeillä kyllä. Toisaalta taas niitä vihlonta- ja tärinäkipuja ennen menkkoja on tullut lisää, ja pelottaa, että se endo pahentuu. Meillähän on siis hoitotaukoa, clomit on kokeiltu ja seuraavaksi piti tulla inssejä, mutta onko insseistä sitten mitää hyötyä, jos endo kovin pahaksi äityy, en tiedä.

Mettäläinen

Jonna 70 | 15.05.2009 10:18

Tuolta "kaksin/yksin" palstalta loikattuna... Niin miule on tehty kyseinen operaatio moneen otteeseen aikojen saatossa... Ja kyllä nuo vaivat kuuluvat asiaan, mahaonteloon on pumpattu kaasua näkyvyyden parantamiseksi, joten se kaasun poistuminen tuo juuri kuvattuja oireita. Yritä hengitellä syvään sen pitäisi edistää kaasun poistumista, itselläni nuo hartiapistokset ja vaivat kestivät kolme neljä päivää muistaakseni, ja haavat olivat kipeät, mikä on ymmärrettävää kun sieltä on menty sisään... Kannattaa seurata, jos haavat rupeaa punottamaan niin ottaa yhteys lääkäriin... Yritä levätä ja hengitellä syviä hengityksiä. En tiedä auttaisiko apteekista saatavat lääkkeet ilmavaivoihin... Ja liiku myös jaksamisen mukaan sekin auttaa kaasun poistumista. Tsemppiä!!!

Mettäläinen | 14.05.2009 11:22

Ohhoh! Miten klinikka voi olla noin kauan kiinni!! Olen todella pahoillanne teidän puolestanne jotka käytte siellä hoidossa.

Kukaan ei varmaan muista mua, mutta kirjottelin kerran tossa jokunen viikko sitten. Eilen olin laparoskopiassa ja minulle se oli todella kivulias toimenpide. Vaikea endo sieltä löytyi ja oli kiinnittänyt kohdun ja molemmat munasarjat yhteen suppuun. Lisäksi oikeassa munasarjassa oli kookas kaksiosainen kysta. Tänään pääsin kotiin, ja mahani on tämän illan aikana kipeytynyt todella paljon. Siihen ei auta enää 800 mg lääkketkään. Onko tämä ihan normaalia? Kipu on vain navassa olevassa haavassa ei juurikaan muissa haavoissa. Kivulias toimenpide oli siksi että kärsin aivan mahdottomista ilmavaivoista joka oli koko selän ja hartioiden alueella. Pahoinvointi ja huimaus olivat myös pahat. Olisivat pitäneet minut vielä yhden yön mutta halusin jo kotiin ja nyt on kova pelko että lähdinkö kuitenkin liian aikaisin. Minulle ei ole koskaan ennen tehty leikkausta joten en ihan tarkkaan tiedä millaisilta noiden haavojen kipujen kuuluisi tuntua.

Kiitos jos joku viitsii vastata

Täh????!!!!

mimmi -78 | 14.05.2009 08:59

Siis ei voi olla totta! Miten ne voi sulkea lapsettomuusklinikan vuojen loppuun asti???? Tuohan on tosi tosi törkeetä!!! Tää lapsettomuus kun ei muutenkkaan ou mitn herkkua....

sadmad | 14.05.2009 08:21

VUODEN LOPPUUN!!!!! No onpas kiva juttu... niinkuin muuten näissä hoidoissa ei saisi jonottaa/odottaa hoitoihin pääsemistä!

Ärsyttää...

punapää | 14.05.2009 05:53

Kyllä nyt meni hermo Jyväskylään...lapsettomuuspoliklinikka on henkilöstöpulan vuoksi (onkohan oikeesti oikea syy??) suljettu vuoden loppuun...malta tässä sit jatkaa rauhallisesti kolmen vuoden odotusta tollasen raha-asian vuoksi. Arg! Ei muuta kun rahankerjuulle, että pääsee yksityisen hoitoihin.

mimmi -78 | 13.05.2009 05:22

kosheen: Juu kyllä ymmärrän mitä tarkotit ja aattelet. Täällä ihan samoilla ajatuksilla männään. Töissä oun jaksanu ihan hyvin, mitä nyt illalla oun sitten ollu ihan puhki. Vaikka ei ou ollu niin erityisemmin raskaita päiviä töissä. Oun nimittäin ottanna vähän rennommalla ottella nytten.
Juu, kohtahan se oisi sen testin aika. Maanantaina tullee kaksi viikkoo siirrosta. Vähän jänskättää. Onko sulla ollu mitn tuntemuksia, nipistyksiä, vihlontaa? Mulla oli sillon pp4 vihlontaa koko päivän, ihan ku menkat oisi alkanna. Mutta se hävisi. Nyt on muutamana päivänä turvottanna, mutta muuten ei mitn. Pitäskö niitä olla enempi? Huolettaa, että entä jos taas tullaan epäonnistummaan ja tullaan tosi tosi korkealta ja lujaa alas.....
Tuuhan taas kertoo kuulumisia, sillä joka päivä out mielessä, ku näin yhessä tässä mennään. Onneksi! On jonkulainen tuki ja turva.

hopea: Voih!!! Harmi että näin kävi. Mutta hienosti aattelet, ja ehkä se näin oli parempi, ettei nyt sitä PAS:ia tehtykkään. Ens kierrosta sitten uuvelleen! Tsemppii ja voimia sullekkin hurjasti.

kosheen | 12.05.2009 09:08

Voi Nuppu...ei ole sanoja lohduttamaan, mutta lähetän sinulle paljon Voimaa ja Toivoa tulevaan.


Itsestäni sen verran, että nyt parina viimeisenä päivänä on huimannu tosi tosi paljon. Johtuu varmaan Lugeista.... toivottavasti. Onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta Lugen käytön aikana?

Mites mimmi-78? Kuis hurisee, ootko jaksanu töissä? Sullahan on kohta testin aika, Jei. Tulee aina välillä ajateltua suakin, kun jotenkin tätä käy läpi näin, että jollain muullakin ns. "tutulla" on sama vaihe menossa.... En tiedä oonko vähän pimiä, mutta tää tuntuu, että ei olis niin yksin asian kanssa. (miten tossa näin meni sanat sekasin, mut asia tulee varmaan ymmärrettyä) :)

kuulumisia

Nuppu | 12.05.2009 08:25

Niinhän siinä sitten kävi että menkat alkoi eilen eli eihän se alkio pysynyt siellä... En kauheesti uskaltanut mitään toivoakkaan, kun tiesin, että se alkio ei ollut alkujansakaan mikään hyvä yksilö. Mulle se oli silti rakas vaikkei top-alkoi ollutkaan, jos näin saa sanoa. En ole kunnolla osannut asiaa surra, olo on lähinnä lamaantunut. Nyt tulevasta viikonlopusta voi tulla vaikea, kun mieheni on koko viikonlopun poissa kotoa kertausharjoituksissa ja joudun olemaan yksin. Voi olla, että ne kyyneleet tulee vasta sitten.

Tämmöisiä tänne, toivottavasti muilla parempaa.

Valoa

Ronja | 12.05.2009 05:16

Hei. Viime kirjoituksesta on kulunut aikaa paljon, varmaankin n.8kk. Kauan meni, että olen niin luottavaisella mielin, että tulin kirjoittamaan tänne. Ehkä en ole vieläkään, mutta halusin kertoa kuulumiseni täällä kuitenkin. Minua tämänkaltaiset viestit piristi ja niin on tämänkin viestin tarkoitus. Toivon, että kukaan ei loukkaannu, se ei todellakaan ole tarkoitukseni.

Taustaa: Olemme selittämättömästä lapsettomuudesta kärsivä pariskunta. Yritystä yhteensä n.2,5 vuotta. Taustaa löytyy niin yksityiseltä kuin kunnalliseltakin puolelta. Ovulaation induktiota yritettiin kuukausi tolkulla, jonka jälkeen tehtiin inssi. Todettiin, ettei niistä ole apua. Viime kesänä alkoi IVF-hoito ja tuoresiirto epäonnistui. Pakkaseen saatiin kuitenkin 7 alkiota, joista 3 sulatettiin seuraavassa kierrossa, yksi saatiin siirrettyä ja...se onnistui. Tein ensimmäisen plussani, jota nyt odotamme RV 32+3. Epävarmuus ja pelko eivät ole hälvenneet hetkeksikään, ne vaan muuttavat muotoaan. Nyt uskallan jo haaveilla tulevasta.

Voimia, jaksamista teille kaikille.

Hopea | 11.05.2009 10:08

Kiitos älyttömästi mimmi-78! Mie selvisin viikonlopun sinun viestin avulla! =)

Nyt kävi kuitenki niin, että mie olen saanu tosi ärhäkän nielutulehduksen ja olen tosi vahvoilla antibiooteilla, joten nyt ei sitten lähdetä siirtoon. Met juttelimma miehen kans ja hän oli sitä mieltä, että voitas oottaa, että ei vain mene mönkään sen takia kun olen kipeä.
Ja kun soitin vasta oyssiin ja selitin tilanteen oltiin sielläkin samalla kannalla.
Itsellä ihan hyvä olo päätöksen suhteen, eipä tarvitse jossitella, että mitä jos oltas odotettu, että paranen yms. Nyt on tärkeintä saaha itteni kuntoon ja parannettua ja katsotaan josko jo ensi kierrossa sitten yritettäs uudestaan.

Koska viikonloppu meni tosi sairaana, niin ei pahemmin lapsettomien lauantai ja äitienpäivä hetkauttanu. Olo oli ihan järkyttävä, joka paikkaa särki ja kuume huiteli 39 asteessa.
Viime vuonna olin todella maassa ja itkuinen kun kaikki toitotti äitiyttä joka paikassa. Mutta viime vuodelta kyllä muistasin, että uutisissa oli lapsettomien lauantaista.... Nyt ehkä sattui vähän se, että ystävät jotka tilanteestamme tietävät, eivät mitenkään huomioineet lauantaita, mutta ei voi ihan kaikkea odottaa..enpä miekään toivotellu äitienpäivää kuin omalle äidille ja yhdelle ystävälle.

Mulla on nyt hirvittävä taistelutahto tätä tauteilua vastaan! Aion voittaa tämän, haluan tervehtyä ja päästä yrittämään passia.

Ajatuksia kaikille!

Äitienpäivä

Sanna | 10.05.2009 01:33

Jaa-a, se on sitten taas meikäläisille se raskain päivä vuodesta. Itse aion viettää sen siivoamalla. Joku tuossa jo mainitsikin että lapsettomien lauantai ei kuulunut eikä näkynyt missään eikä mitenkään, huomasin saman. Tokihan minulla on oma äitini, ja häntä olen jo muistanut.
Erään lehden pääkirjoituksessa sentään oli että miksei äitienpäivänä voisi muistaa kaikkia naisia, että jokainen nainen on omalla tavallaan ruusut ansainneet, oli lapsia tai ei. Mutta eipä se paljon lohduta kun media ei huomioi tätä asiaa millään lailla. Eikä edes oma mies vaikka luin hänelle tuon pääkirjoituksen oikein ääneen. Se loukkaa ehkä eniten.
Hänen lapsensa on olleet meillä viikonlopun ja menevät tänään takaisin äidilleen, vanhempi lapsista kertoi että menevät illalla ulos syömään äitien päivän kunniaksi. Tietysti sanoin että no sehän on hienoa, mutta tunteet sisälläni ovat varmasti sellaisia mitä ei tarvitse teille edes kertoa.
Yritetään jaksaa.

enkeliprinssi | 10.05.2009 11:13

Olen välillä käynyt täällä lukemassa toisten ajatuksia, mutta en ole jaksanut kirjoittaa tänne. Tuntuu ettei ole ollut mitään sanottavaa. On myös ollut hyvä kausi. Suvantovaihe. Ehkä se johtuu siitäkin että on ollut taukoa hoidoista, kun siellä julkisen puolen jonossa ollaan. Myös töissä on ollut raskasta ja ei ole ehtinyt millään tavalla hoitaa itseään. Ei ole jaksanut tehdä itselleen mieluisia asioita. Työnohella olen yrittänyt opiskella, joten kaikki aika menee töissä, opiskelujen parissa. Vasta muutamana viime viikkona olen tehnyt itselleni selväksi, että on tässä elämässä oltava muutakin kuin työ ja velvollisuudet. On oltava itsellekin mieluisia asioita. Siitä ei kyllä työpaikallani ole huomattu.Pomojen on helppo suunnitella työlistoja pitkillä työputkilla ja kun on monta viikonloppua kiinni töissä, niin tuntuu että menee oma elämä ihan hukkaan. Helppoa se listojen tekijällä on kun on joka viikonloppu vapaata ja kaikki pyhätkin. Olen huomannut olevani taas töissä kaikki pyhäpäivät + niin pitkiä putkia että muisti alkaa pätkiä. Mutta eihän meillä pienillä hoitsuilla tarvitse olla elämää. Olisi pitänyt valita joku muu ala. Tai pitäisi löytää työpaikka, jossa myös rivihoitsulla huomataan olevan elämä elettävänä. Sori...nyt menee ohi aiheen.

Huomenna on IVF info käynti. Täytyy myöntää että vaikka alunperin halusinkin siirtyä hoidoissa seuraavaan vaiheeseen, niin nyt kyllä hirvittää. Pelottaa. Kaikki se hormoonimäärä, jota itseen pitää pistää. Viime hoitokerralla oli pistoshoito, mutta annokset pienempiä. Huomattavasti pienempiä, eikä fyysisiä haittoja muistaakseni ollut. Mietityttää myös onko minusta rankempiin hoitoihin, tai ylipäänsä äidiksi. Ehkä minua ei ole tarkoitettu äidiksi.

Mietin miten selviän työstäni hoidon aikana. Hoitotyö on hyvin fyysistä ja joudun lähes päivittäin nostelemaan, joskus yli 100 kiloisia ihmisiä. Vaikka saankin nostoapua kollegalta, niin kyllä siinä silti sen painon tuntee omassakin nahassa. Olen ymmärtänyt että pistoshoidon loppuvaiheessa on rankkaa myös fyysisesti. Huomenna pitää kysellä kaikesta mahdollisesta käytännön ongelmatiikasta.

Voimia kaikille!

Lapsettomien lauantai?

martakal | 09.05.2009 08:58

Lapsettomien lauantai ei näy eikä kuulu millään tavalla. Radiosta kuuluu vain äitienpäivä juttuja. Lahjavinkkejä äidulle ym. suunnitelmaa huomiselle. Telkastakaan ei tule mitään, mikä liittyisi lapsettomuuteen. En ole ainakaan huomannut.
Enkä ole huomannut muutenkaan lapesttomien viikosta mitään infoa tai tapahtumaa täällä Lahdessa. Olen pettynyt.
Tuntuu, että olen niiin yksin tämän suruni ja ahdistukseni kanssa.

mimmi -78 | 09.05.2009 07:29

Ei mulle lääkäri antanu mittään ihmeempiä neuvoja, käski olla nostelematta raskaita. Menin seuraavana päivänä ihan normaalisti töihin. Mutta olen ollu siellä hissukseen ja tehny sen minkä jaksanna. Iltasin oun ollu aevan poikki ja väsyny. Nukkunu tällä viikolla joka yö 9 tuntii. Ja tuntuu aena aamulla, että voesi vielläen jatkaa unia.

Mulla on lugeja kaksi aamulla ja kaksi illalla.

Eilen koko päivän jomotti mahhaa, ihan ku menkat oesi alakamassa. Inhotti töessä olla, ku jouvun jaloilla koko ajan olemmaan.

Nytpä taijan käyvvä sohvalle köllölleen ja ottaa rennosti...

Lapsettomien lauantaita kaikille!

sadmad | 09.05.2009 05:32

Oon aina välillä käynyt täällä lukemassa kirjoituksianne. Kiva huomata et hoidot alkaa taas edistyä. Halusin toivottaa oikein paljon onnea kaikille!!!!!!! Plussatuulia :)
Nyt olis täälläkin kiva kuulla pitkästä aikaa iloisia uutisia!

kosheen | 09.05.2009 05:02

Eilinen PAS meni erittäin hyvin. Ja niinku mimmi-78 totesi, että turhaan sitä jännitti. Kaikki meni loistavasti! Mä en vaan saanut nukuttua yhtään edellisenä yönä, joten olin aika väsyny kaiken kokeman jälkeen ja mahaan sattu vähän (vieläkin nippailee,mut kai se on normaalia, kun on rämmitty tuolla alpäässä). Nyt sitten jännitys taas jatkuu. :) mutta tää on iHanaa jännittämistä.
Ajatella, että mun sisällä on sellainen pikkupikkuruinen alkio, jonka täytyis nyt löytää mun sisältä mukava paikka jossa vois kölliä seuraavan 9 kk, hih. ja kasvaa ihmisen aluksi.
Luget nyt apuna ja niin, ei ne kyllä mitään kivoja oo. Mun täytyy laittaa aamuin illoin ja yksi kerrallaan.

Nyt otetaan relax, saikulla tiistaihin asti. Pitäis nukkua hyvin ja levätä muutenkin. Oon ollu jotenki tosi väsyny tähän kaikkeen. Just rupes satamaan vettä, joten ei uloskaan voi mennä. Onneksi on nippu leffoja tuossa... ja karkkia.

saitko mimmi-78 mitään erityis ohjeita PAS in jälkeen? Mulle sanottiin ettei mitään painavia nosteluita ja ittensä rääkkäämistä seuraavan 4 päivän aikan kannata tehdä. Muuten sitten norm. elämää.

Tsemppiä taas kaikille koitoksiin meneville ja muutenkin näin lapsettomien lauantaina. Ostin itselleni 20 kpl ruusuja ja ne piristi kummasti.

hopea

mimmi -78 | 09.05.2009 08:56

Minäkin yritin eilen soittaa OYS:iin. Minulle tehtiin PAS myös siellä. Maanantaina kun minulla oli PAS ja sulatettiin olki jossa oli kaksi alkiota ja minulle siirrettiin yksi, ja oli puhetta että se toinen pakastetaan uudestaan. Niin sen kohtaloa oisin kyselly, mutta en päässy läpi. Paha kun nuo soittoajat noin lyhyviä ja vain yksi numero johon voi soittaa.

Älä hättäile. Minulla oli ovulaatio ennen vappua. Ja kun soitin OYS: iin hyvissä ajoin kysyäkseni, että jos ovulaatio sattuu pyhäpäivälle eli vappupäivälle ja sinne ei voi sillon soittaa ni mitä sitten. Niin mulle sanottiin, että ihan hyvin kerkeen maanantaina soittaa. Että se 3 -5 vuorokautta ovulaatiosta jollon PAS siirto tehhään ni ei ou ni "tarkka", että voijaan tehä myös kuudentena päivänä. Elä hättäile. Soitat maanantaina heti ysiltä. Minä oun ollu paria minuuttia vaille soittoajan puhelin kourassa ja yrittäny soittaa jo sillon. Monesti on ollu linja jo auki ni oun sitten heti päässy varmaan ekana läpi.

Onko sulla miten pitkä matka OYS:iin? Mulla pitkä matka, ni ei voi aatellakkaan silleen, että kun aamulla soittaa ni pääsisin samalle päivälle sinne. Täytyy tietää muutamaa päivää aikasemmin, jotta saan vapaan töistä.

Tsemii sulle hopea! Elä vaivu synkkyytteen. Maanantaina heti ysiltä uuvestaan!

Miten kosheen? Mites sulla eilinen PAS siirto meni? Oun jännäilly sitä koko eilisen... :)

Ihanaa...tännään tullee kaunis päivä, aamuaurinko jo lämmittää niin kivasti. Plääh, pittää vaen töehin lähtä.

mitä nyt

Hopea | 08.05.2009 02:19

En päässy läpi oyssiin nyt soittoajalla...ovis oli minusta eilen ja yritin eilenki soittaa mutta en päässy läpi..
Mitä nyt? Kyllä mie meinaan soittaa maanantainaki, mutta onko sitte jo liian myöhästä?!
Olen vain itkeny sen jälkeen ko soittoaika loppu ja en päässy...Tässäkö tämäki kuukausi sitte meni? Ihan hukkaan!

Uutena täällä

Mandalay | 08.05.2009 07:46

Heippa kaikki. Olen ihan uusi simpukkalainen. Olemme molemmat 25 v. Lapsettomuus on ollut huutomerkkinä elämässämme nyt 3 vuotta. Asutaan Oulussa ja aiotaan osallistua lapsettomien lauantain seminaariin. Aiotteko osallistua omilla paikkakunnillanne?

Hoidot on aloitettu puoli vuotta sitten Väestöliitossa, 2 tuloksetonta inssiä takana. Kolmas heti kunhan osuu ajat kohdilleen. Kesällä sitten IVF jos tarvetta on.
Onko kenenkään miehen simppojen dna:ta tutkittu? Miten sinne tutkimukseen pääsisi?

Terkuin Mandalay

Valkovuokolle

Mandalay | 08.05.2009 07:39

Ei sinun onnesi ole keneltäkään toiselta pois ja myös murheesi ovat ihan omiasi. Turha tuntea syyllisyyttä, et voi kuitenkaan kenenkään tilanteeseen vaikuttaa, niin ku ei muutkaan voi sinua auttaa. Onnellista äitienpäivää ja tsemppiä tuleviin koitoksiin "lastenhankinnassa" ! :)

passia

Hopea | 07.05.2009 10:49

Tänään oli ultra ja hyvin oli limakalvot vahvistunu ja löyty hyvänkokosia munasoluja..kerroin lääkärille, että eilen testasin ovista ja hailakasti näky..meinas, että kyllä se testi on varmasti tänään plussaa ko oli niin hienosti asiat ja käski soittaa oyssiin. No en saanu ihan positiivista vaan vieläki hailakkaa, mutta ehkä vähän vahvempaa..mutta juilii kyllä siihen malliin, että soitan huomenaamula. Hyvällä säkällä olis jo alkuviikosta siirto jos siis sulatuksesta selviävät.
Luget on kyllä vähän ärsyttäviä, mutta kyllä net sietää, ko tietää miksi!

Piti käydä areenalta kattomassa se pätkä akuutista..ihan hyvä oli minun mielestä.

tyhjä syli

Nuppu | 07.05.2009 06:51

Olin tänään työni puolesta eräässä perhekerhossa. Siellä oli aiheena tietty äitienpäivä. Lopussa kaikkien äitien piti ottaa lapsi tai lapset syliin ja heijata niitä samalla, kun laulettiin puhu mulle hellästi-yhteislaulua. Minun sylini oli ihan kirjaimellisesti tyhjä. Kyyneleitä tuli pidäteltyä aika paljon.
Kattoko muuten joku Akuutin tällä viikolla, siinä oli haastateltu yhtä lapsetonta pariskuntaa. Se oli ihan koskettava haastattelu.

ps. Mimmi: mullakin on luget menossa, kolme aamuin ja illoin; se on ällöä sottaamista tosiaan

Ensimmäinen äitienpäivä

Valkovuokko | 07.05.2009 11:39

Olo tuntuu oudolta, kun saan sunnuntaina viettää ensimmäistä äitienpäivää... Olen 8 kk ikäisen ihanan iloisen pojan äiti. Poika syntyi IVF-hoidolla kolmen vuoden lapsettomuuden jälkeen. Lapsettomuuden tunne elää kuitenkin ikuisesti sydämessä isona "möykkynä". Emme ole mieheni kanssa kertoneet asiasta kenellekään.

Muistan elävästi aiempien äitienpäivien tunteet... kun lasta ei ollut ja viime vuonna pelon tunne, kun olin raskaana ja pelkäsin koko ajan keskenmenoa.

Olo tuntuu jopa hieman syylliseltä... Nyt sitten voin juhlia äitiyttä - ja toisaalla on monia ihmisiä, jotka eivät tahdostaan huolimatta ole saaneet lasta.

Äitienpäivää hössötetään ihan liikaa: lahjoja pitäisi ostaa, äiti viedään syömään. Minä olen sanonut miehelleni, että en halua lahjoja. Ehkäpä lasin kuohuvaa ja palan kakkua - ja koko päivä yhdessäoloa mieheni ja pojan kanssa.. ja koiran, joka hankittiin "lapsen korvikkeeksi" aikanaan.

Lapsettomuus elää mielessäni koko ajan edelleen. Tunnen edelleen olevani lapseton, vaikka meillä on lapsi. Haaveilen toisesta lapsesta ja koen syyllisyyttä siitä - monet kun eivät voi saada sitä ensimmäistäkään. Toista "aletaan" yrittämään, kun imetys aikanaan loppuu. Toistaiseksi on ollut ihanaa, kun imettää ja kuukautiset eivät ole alkaneet - helpottava tunne kun voi ajatella, että tällä hetkellä en voi edes tulla raskaaksi.

Tutut jo kyselevät, että aiotaanko "hankkia" tai "tehdä" toinen.. Suosittelevat "hankkimaan", kun on tämä taantumakin - olisi hyvä ajankohta olla äitiyslomalla edelleen. Kehoittipa yksi, että "uutta putkeen vaan"... Niinpä, kirjaimellisesti - koeputkeenpa hyvinkin. Tai maljallahan ne viljellään, solut.

Sisimmässäni "vietän" myös lapsettomien lauantaita ja tunnen valtavaa myötätuntoa kaikkia niitä kohtaan, jotka sitä "viettävät". Ja kuten sanottu - myös syyllisyyttä siitä, että itse saan juhlia äitienpäivää - työntää rattaita aurinkoisessa säässä, juoda lasin sitä kuohuvaa ja herkutella äitienpäiväleivoksella.

kosheen

mimmi -78 | 07.05.2009 11:32

Ihanaaaaaaa!!!!! Nyt peukut pystyyn, että kaikki mennee hyvin. Ja menneehän se. Ite jännitin ihan suotta PAS:ia. Minä täällä "kamppailen" noitten lugejen kanssa, inhottavii ku valuu sitä "mömmöö" välillä.... Muuten ihan normiolo, pari päivää turvotti PAS:n jälkkeen. Nyt toivotaan parasta meille kaikille!

Ja joku muukin oli nyt jolla oli PAS lähiaikoina. Tsemii sullekki. Tulkee ilmottellee tuntemuksianne.

Jeeeeee!!!

kosheen | 06.05.2009 10:00

Täällä bongattiin ovis ja perjantaina on PASiin meno. Tietty vielä on edessä alkioiden sulatus ja niiden säilyminen, mutta jo tää on oikeesti tosi hienoo! Tuntuu että pääsi taas eteenpäin hurjasti eikä tarvi samassa tilanteessa enää rypeä.
Nyt jännittää, meneekö kaikki hyvin jne.
mimmi-78 ja muistaakseni olikos joku muukin... taidetaan mennä tää hoito nyt sitten melkeinpä käsikädessä.

Ilmotellaan:) Ja kaikille tsemiä arkeen!

Tutkimuspyyntö

petra | 05.05.2009 07:39

Hei!
Olen Birkbeckin yliopistosta (University of London) ja teen parhaillani pro gradu-tutkielmaani internet vertaistukiryhmien vaikutuksesta suomalaisten naisten tahattoman lapsettomuuden kokemuksiin. Haluan tutkielmallani tuoda esiin tahattomasta lapsettomuudesta kärsivien suomalaisnaisten kokemuksia internet keskustelupalstojen käytöstä heidän itsensä näkökulmasta ja siksi haluaisinkin antaa puheenvuoron juuri Sinulle! Mikäli haluat osallistua tutkimukseen kertomalla omista kokemuksistasi ja siten edistää ymmärrystä tahattomasta lapsettomuudesta, löydät ohesta linkin kyselylomakkeeseeni. Suurin osa kysymyksistä koostuu avoimista kysymyksistä, eli vastauksesi saavat olla juuri sen pituisia kuin itse haluat. Mihinkään kysymykseen ei ole pakko vastata (voit siis halutessasi hypätä kysymyksen yli ja sinulla on myös oikeus vetäytyä tutkimuksesta koska hyvänsä), mutta tutkimuksen onnistumisen kannalta olisi toivottavaa mikäli yrittäisit vastata niin moneen kuin mahdollista. Anonyymiteetti on kysymyksiin vastattaessa taattu. Mikäli Sinulla on kysymyksiä tutkimuksesta tai kyselylomakkeesta, vastaan niihin oikein mielelläni.

Kevätterveisin,

Petra Sillanpää
Gender, Sexuality & Society (Msc)
Birkbeck University

Sähköposti: psilla01@students.bbk.ac.uk

Kyselylomake:
http://www.surveymonkey.com/s.aspx?sm=Zac981bpJEiiOuwcnvIpDA_3d_3d

hei

Hopea | 05.05.2009 06:26

Onpas täällä taas paljon juttua! En ole vähään aikaan kirjottanu, ko on ollu ihan seesteistä oloa. Jännässä olen kyllä käyny lueskelemassa kuulumisianne. Pas-juttuihin hirvittävästi tsemppiä kaikille!!!
Ja yllättäen nuo tuntemukset surusta, ahdistuksesta yms. on tuttuja...Olen tällä viikolla paikallisessa lehdessä, tuntemattomana tosin, ja kerron lapsettomuudesta. Vähän jännittää kun semmosta tulee julkisesti ja mietin saako mitään reaktioita..ei välttämättä, mutta pääasia mulle on se, että tuon asiaa omalla kokemuksellani esille.

Äitienpäivä jännittää kans ja en millään haluais ittelle mitään pahaa mieltä ja yritän kyllä vältellä mahdollisimman paljon semmoista ruusunpunaista meininkiä. Oman äidin ja muun perheen kans käydään yhdessä ulkona hyvin syömässä! Ja ne reissut onki yleensä "lapsettomia", kun on aikusemmat syöjät liikkeellä. Minusta on aivan sallittua vältellä niitä tilanteita, mitkä aiheuttaa suurta tuskaa! Joskus saattaa tulla sitten sellainen hetki, että äitienpäivä ei enään niin satu, mutta tämä hetki on tässä.
Lapsettomien lauantaita ei varmaan mitenkään kauheasti vietetä..mietin josko ostas vaikka kukkia kotiin vähän piristämään.

Meillä on kans aavistuksen jännät paikat..mulla on torstaina passia varten ultra ja tikuttelen ovista..ja on alkanu kyllä jännittää! Mietityttää, että jos en bongaa ovista! Mitä sitte?! Silloin joskus kun alettiin yrittään raskautumista tikuttelin ja koskaan en sitä bongannu. Nyt tosin ko luin ohjeita, niin huomasin, että tein silloin aamuvirtsasta testin. Nyt nuissa ohjeissa luki, että klo 10-20 välillä paras testausaika ja jäähtyneestä virtsasta..nyt sitte teen niillä ohjeilla ja toivon parasta.
Sitte jännittää tietysti se, että selviävätkö alkiot sulatuksesta jos sen aika tulee!!Onneksi ei tarvitse mitään ylimääräisiä hormoneja tässä suhhuutella ja piikitellä.
Näitä asioita jännitän nyt..sitten jos päästään siirtoon, niin sitten jännitellään uusia asioita.

Mutta ihanaa, että on kevät! Lumi sulaa ja linnut laulaa! =)

Kaunista Simpukka-viikkoa teille kaikille! Ollaan yhdessä toistemme tukena!

Kevättä

martakal | 04.05.2009 09:38

Mettäläinen:
Tsemppiä sulle!
Hoidoissa on se hyvä puoli, et ne VOI onnistua. Ja kun/jos hoidot päätetään lopettaa tiedetään, että kaikki voitava on tehty. Ei sit jää kaivelemaan, et entäs jos.
Rankkaa tämä on. Toivo nousee välillä taivaisiin ja sieltä korkealta tullaan Kovaa alas ja ryminällä.
Pikkuhiljaa toivo alkaa minulla taas nousta, uuden ICSI hoidon suunnittelun myötä. Mitäpä sitä ei tekisi raskautumisen eteen.

Masentunut olen ollut koko talven. Enkä voi sanoa olevani vieläkään kunnossa, henkisesti. Tänään viimeksi itkin... Mieheni siskolla on pieni vauva. Mieheni suunnitteli, että menisimme sinne äitienpäivänä. Kun Anoppikin on sinne menossa, ilakoimaan lastenlapsistaan. Ai että mun pitäisi katsella sitä iloa ja onnea, vielä äitienpäivänä??? Miksi kukaan ei ajattele minua? Tämä on niiin väärin. Pahinta tässä lapsettomuudessa on kun kukaan ei ymmärrä. Ei oikeasti. Saa kuulla typeriä ja vähätteleviä kommetteja koko ajan.
Onneksi täällä ymmärretään!

Ilttaa!

mimmi -78 | 04.05.2009 08:18

Joops, tännään oli sitten PAS siirto. Yksi top alkio siirrettiin. Kaikki mäni hyvin. Aevan turhhaan jännitin aamusta asti. Nyt sitten tukihoitona lugesteron. Inhottavii, mutta mutta mitä sitä ei tekisi. Kahen viikon päästä voipi testailla, jos ei vuoto ala sitä ennen. Nyt sitten alakkaa jännät päivät....

Miten kosheen? Joko pongasit ovulaation ja sait PAS siirtoon aikaa?

korjaus

Mettäläinen | 04.05.2009 01:30

Siis meille on tulossa koeputkihedelmöityshoitos... ei keinohedelmöitys... Mistähän tuon sanan tuohon tempasin? :)

Olen uusi täällä

Mettäläinen | 04.05.2009 01:27

Hei!
Olen uusi palstalainen ja toivoisin saavani täältä vertaistukea. Minulla on endo epäily, jonka takia olen menossa laparoskopiaan tässä kuussa ja miehellä on todettu kaikkien siitiöiden olevan epämuodostuneita. Lääkäri sanoi että tähystyksen jälkeen siirrymme keinohedelmöitykseen. Tämä on juuri se mikä mikä minua eniten hirvittää. Ilman hoitojakin mennyt talvi on ollut minulle todella vaikea ja raskas. Masentanutkin on jonkin verran. Kuinka tulen jaksamaan tulevat hoidot? Entä tulevat pettymykset epäonnistumisien jälkeen? Entä jos toteaa kaiken olleen turhaa? Löydänkö sen jälkeen elämääni enää iloa?

Mettäläinen

kosheen | 01.05.2009 03:09

Huippua mimmi-78!!! Se on jo paljon se kun tietää, että mahdollisuuksia on. Tulinpa minäkin hyvälle tuulelle, kun luin uutisen sinusta. Jee!

Me käytiin lekurilla myös ja kaikki näytti ihanteelliselta. Nyt sitten tikuttelen aamuin illoin ja koitetaan saada kiinni ovis. Toivotaan parasta.

Nyt auringosta nauttimaan. Ihanaa! :)

Hauskaa vappua kaikille!

mimmi -78 | 30.04.2009 05:48

Tilanne katsaus: eli tänä aamuna vihdoin ja viimein tuli se ovulaatio. Ja nytten minulla on maanantaina siirto aika iltapäivällä. Jihuu! Tuntuu ettei housuissaan pysy! Tietysti pittää ottaa huomioon, että ne pikkuiset kestää sen sulatuksen ja päästään siirtoon asti!

Mutta mutta siihen asti nautitaan kauniista ilmasta ja juodaan simaa ja syödään mukkia! :)

Nuppu

Rinsu | 29.04.2009 04:35

Hyvä kun soitit sinne liittoon. On se aika törkeetä tolla perusteella ruveta irtisanoon. Muakin joskus uhattiin töissä irtisanomisella, kun mun terveydentila ei oo sama ku aloittaessani työn (olin maataloushommissa). Soitin kans liittoon ja sieltä olis autettu heti jos olisin saanu potkut. Mut mainittin työantajalle vähän ku ohi mennen et soittelin liittoon, ni loppu uhkailut siihen.
Toivottavasti saadaan tehtyä siirto. Ja toivottavasti saat plussan. Voimahalit.
Hyvää Vappua kaikille =)

kuulumisia

Nuppu | 29.04.2009 03:31

Soittelin liittoon siitä mun irtisanomisesta ja siellä oltiin sitä mieltä, että mun työnantaja syyllistyy syrjintään jos ne ei palkkaa mua uudestaan vaan ottavat jonkun muun. Oon nyt hakenut sitä avoinna olevaa työpaikkaa ja jos mua ei palkata niin minä/liitto voidaan haastaa mun työnantaja oikeuteen...

Sitten vähän surullisempiin kuulumisiin. Punktiossa olin siis maanantaina ja 40 kpl muniksia saatiin talteen joista 19 hedelmöittyi. MUTTA niistä vain 4 on juuri ja juuri käyttökelpoisia ja loput olivat todella huonosti hedelmöittyneitä. Lääkäri meinasi ensin, että tänään olisi istutettu kaksi alkiota mutta, koska olen niin turvoksissa (nestettä mahaontelossa jonkun verran) niin ei voitu istuttaa yhtään mitään. Huomenna menen uudestaan ja silloin on tarkoitus istuttaa yksi alkio. Toiveet ei oo yhtään korkeella, koska alkiot ei olleet ollenkaa hyviä. Loppuja alkioita ei voida edes pakastaa, kun ne on niin huonoja. Mehän ollaan oltu selittämättömiä ja nyt se selitys sitten löytyi, kun mun munikset hedelmöittyy noin huonosti. En tiedä pitäisikö olla huojentunut, kun syy lapsettomuuteen vihdoin selvisi. Ei ainakaan tunnu yhtään siltä. Lähinnä tuntuu siltä, että on jotenkin viallinen. Tiedän, että asiat voisivat olla vielä pahemminkin, joten en nyt ihan lohduton ole mutta tosi suruissani kuitekin.

Iloista vappua kaikille ja tsemppiä hoidoissa oleville!
Toivovasti Mimmillä onnistuisi se pas!

kosheen

mimmi -78 | 28.04.2009 08:17

Vihdoin ja viimein alakkaa taas jottaen tapahtummaan...

Eilen aamulla oli se ultra PAS:ia varten. Ja tilanne oli mitä ihanin. :) Limakalvo oli 6 mm ja vasemmalla yksi oikkein hyvänlainen ja kokonen follikkeli 17 mm. Alotin eilen illalla tikuttamisen ja tikutan aamua iltaa nytten sitten. Toivottavasti se ovulaatio nytten sitten tapahtuu. Pelottaa ja jännittää yhtä aikkaa.
Tännään on kierron 13 päivä, ja yleensä kun ovulaatio tapahtunna luonnollisesti ni se on ollu 15 päivä. Toivottavasti se tullee sieltä sillon ni oisi ehkä mahollista että toi vappukkaan ei sotkisi tätä hommaa.....

Miten sulla etennee?

Onnea Sinikellolle!

Sateenkaari | 27.04.2009 02:25

Tosi paljon onnea, Sinikello, plussasta! Hienoa, että neljäs inssi tuotti toivotun tuloksen. Pidän peukkuja, että kaikki menee hyvin. Ymmärrän tosi hyvin, että et uskalla täysin iloita raskaudesta. Itsekin olen ajatellut, että jos plussa tulisi, pelkäisinkö kuitenkin sitä, että jokin menisikin pieleen tai että kokisin keskenmenon... Varmaan tämä toivon ja pettymyksen vuoristorata aiheuttaa sen, että hyvätkin uutiset tulee otettua vastaan epävarmasti.

Toisaalta olosi on varmasti onnellinen. On kannustavaa tietää, että ainakin joku on onnistunut. Se antaa toivoa meillekin, jotka vasta toivomme sitä plussaa.

En ole käynyt täällä palstalla joka päivä, kun jotenkin omat toiveet ovat niin alhaalla. Hyvänä uutisena se, että kysta oli hävinnyt ja voimme nyt sitten edetä seuraavaan inssiin. Varovasti taas yritän nostattaa toivoa. Pelkään koko ajan, että jokin uusi juttu tulee esiin ja taas joudumme pettymään.

Mutta oli tosi hienoa lukea plussastasi, Sinikello. Hienoa, että joku näissä hoidoissa onnistuu!

meri | 27.04.2009 12:41

... pyydän jo näin etukäteen anteeksi vuodatustani, mutta nyt on vaan pakko saada purkaa tätä tuskaa sisältä pois....

... mulle oli suunniteltu pistoshoitoa clomien jälkeen, koska niistä tuli niin kamalat sivuvaikutukset notten voi niitä käyttää... kävikin sitten sellainen ihana juttu, että kun menkat oli myöhässä ja tein testin, niin se testi olikin plussaa. Voi sitä ilon ja onnen määrää silloin..
Raskaus kuitenkin todettiin kohdunulkopuoliseksi viikolla 6+3... nyt olen sitten muutaman päivän juossut säännöllisesti antamassa verikokeita ja huomenna taas lääkäriin...
Mieheni kanssa jo päätimme että homma hoidetaan pois leikkauksella, vaikka lääkäri suosittelikin lääkepistoa. Haluan kuitenkin tämän varmasti kerralla päätökseen ja silloin leikkaus ainoa täysin varma keino siihen. En halua enkä jaksa pitkittää tämän asian pois hoitamista enempää...
mulla on siis ilmeisestikin jonkin tukos tuolla munatorvessa... mutta se tutkitaan sitten kun tästä ensin paranen..

Toivotan kaikille ihanaa kesää ja aurinkoisia päiviä!!! Voimia kaikille:)

sadmad | 26.04.2009 10:01

Minulle ei korvattu punktiosta johtuvaa 2 vk:n sairaslomaa. Eli kannattaa selvittää mitä korvataan ja mitä ei. Ultrat ja lääkärikäynnit kyllä korvattin. Työnantajalla ei ole velvollisuuttta korvata lapsettomuushoidoista johtuvaa sairaslomaa... niin väärin kuin se onkin. Itselle oli iso järkytys kun palkkaa ei tullutkaan ( meillä masetaan 2 vk:n välein). Ihan kuin näihin hoitoihin ei muuten rahaa menisikään :(

Hei Nuppu

martakal | 25.04.2009 09:01

Kamalaa miten sua kohdellaan töissä. On sulla kestämistä!
Minä olen saanut palkallista saikkua, aina kun olen ollut hoidoissa. Kaikki käynnit. Olen kaupungin palkkalistoilla. Ja poissaoloilmotukseen laitetaan: käynti erikoislääkärillä, toisella paikkakunnalla. Asun Lahdessa ja kävin Helsingissä hoidoissa. Sain olla pois koko päivän. Mutta jos on ollu ultra tai muu lyhyt aika, olen kerennyt töihin puoleksi päiväksi. (Niin jos aika oli ollut aamusta.) Pyrin ottamaan ajat junien aikataulujen mukaan.

Toivotaan, että hoitosi nyt onnistuu! Eikö se ole niin, et jos joku ovi sulkeutuu toinen avautuu!
Mutta jos voimia riittää "tappele" oikeuksiesi puolesta!

Nuppu | 24.04.2009 10:13

Mulla onkin tarkoitus soitella ensi viikolla, kun olen vuosilomalla, liittoon jos en ole liian raatona punktion jäljiltä. Joudun siis todellakin käyttämään vuosilomapäiviä punktioon, kun toinen vaihtoehto olisi ollut palkaton sairasloma ja sitä en halunnut, kun lääkkeisiin menee muutenkin niin paljon rahaa. En tiedä onko yleinenkin käytäntö, että lapsettomuushoidoista johtuva sairasloma on palkatonta...? Näin ainakin mun työpaikassani. Meidän töissä yksi tyyppi oli rintojen piennysleikkaukessa ja sekään ei saanu olla palkallisella sairaslomalla niin en minäkään sitten. Ihan posketonta touhua, kaukana mistään inhimillisestä. Eihän noita kahta asiaa voi mitenkään verrata mutta olen niin väsynyt etten jaksa välittää. Hoidoissa on ihan tarpeeksi kestämistä ilman mitään muita juttuja.
Yritin tänään kysellä johtajalta, että tuleeko se uusi työntekijä jota nyt haetaan samaan yksikköön kuin minä mutta johtaja sanoi että kaikki on vielä auki. (Oikeesti kyllä varmasti tietää miten tilanne on muttei halua kertoa.) Oon ollu äitiyslomansijaisena ja se ketä sijaistan tulee takasin töihin mutta eri yksikköön. Oletan siis, että se uusi työntekijä tarvittaisin juuri minun yksikkööni. Eli sen takia tuntuu sikamaiselta, että mut laitetaan pois ja etitään uusi työntekijä tilalle.

Kiitos kaikille onnentoivotuksista! Yritän tulla ensi viikolla kertomaan kuulumisia jos kykeennyn.

Nuppu

Minni | 24.04.2009 07:44

Ootko miettiny soittaa ja kysyä liitosta kuinka noin voi tehdä??? Eikö sulle pitäisi sanoa jokin syy irtisanomiseen??? Jos suinkin jaksat, niin kehoitan ottamaan selvää omista oikeuksistasi!!! Tsemppiä hoitohin!!

NUPULLE

helinä | 24.04.2009 03:09

Onnea sinulle hoitoihin.Pidän peukkuja puolestanne.

PTTT

Nipsu | 24.04.2009 12:25

kyselit tuosta endon tähystyksestä. Tosiaan minut on tähystetty ja sen jälkeen vielä leikattu tähystämällä. Olen vuosien saatossa tullut siihen tulokseen, että minulla on ollut todella hyvä tuuri, että pääsin hoitoon niin nopeasti. Olin ollut kaksi vuotta ilman pillereitä, kun eräänä päivänä tuli ihan hirveän kovat vatsakivut. Ensin alkoi oksettamaan ja sitten piti mennä vessaan, mutta kummastakaan päästä ei tullut mitään. Makasin kylpyhuoneen lattialla, kun mieheni soitti ambulanssin. Olin vielä vieraalla paikkakunnalla käymässä... Minut vietiin paikalliseen terveyskeskukseen ja siellä oli lääkärinä silloin nuorehko nainen, joka heti sanoi, että vaikuttaa endometrioosilta. Sain sitten kuukauden päästä kotiin kirjeen, jossa minulle oli varattu aika keskussairaalan naistenpolilta. Kävin siellä ja tämän jälkeen minulle soitettiin ja kerrottiin mahdollisesta tähystyksestä. Itse olin silloin sitä mieltä, etten tarvitse mitään leikkausta, mutta lääkärit olivat päättäneet kuitenkin leikata. Aika oli sitten heti seuraavalle viikolle.

Siskollani on myös endometrioosi, mutta häntä ei ole tähystetty eli diagnoosi on tehty ultralla. Tuntuu, että joka paikkakunnalla on eri käytännöt. Minun paikkakuntani sairaalalla on oma endometrioosipoliklinikka naisten polilla, jossa minullakin on oma lääkäri. Tosin hoitokuvioiden takia en ole käynyt viime leikkauksen jälkeen endon takia polilla.

Vaikka tähystys on leikkaus ja se sisältää omat riskinsä, niin suosittelen, jos sitä tarjotaan. Minullakin kävi kystan poiston kanssa niin, että kysta oli suurempi kuin ultrassa näytti. Lisäksi tähystyksessä nähdään paremmin myös erilaiset kiinnikeet yms.

Nyt on takana ollut muutama parempi kuukausi, mutta sitä ei koskaan tiedä, milloin endo pahenee. Minussa ei ole todettu muuta vikaa eikä myöskään miehessäni ja lääkäri on usein sanonut, että endometrioosi diagnoosi ei tarkoita, että jäisi lapsettomaksi, mutta useilla lapsettomilla taustalla on endometrioosi.

Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille palstalaisille!
-Nipsu

PTTT | 23.04.2009 08:12

Lara: On kyllä ikävää, että noin menee hoidot pieleen! Siis minähän kanssa olen ihan varma, että inssit ei meille tule auttamaan, koska miehessä ei pitäis olla mitään vikaa. Eli mitä lisähyötyä ne voivat meille antaa, kun clomit ei siis toimineet? En tajua. Kuitenkin pitäisi insseihin mennä. Rasittaa sekin, kun ilmeisesti insseissäkin se folli kasvatetaan vain yhdellä clomilla jommalle kummalle puolelle, eli joka toinen kerta käytännössä (kait periaatteessa munasolu voi siirtyä avonaiselle puolelle, mut ei kait se aina siirry!) niissäkin mahdollisuus tärpätä samalla tyylillä ku clomeilla. Kun mulla toinen munatorvi tukossa siis. En tajuu mittää! Ja mulla kanssa endometrioosi ja PCO siis. Me ei olla nyt muutamaan kuukauteen ainakaan ottamassa mitään hoitoja, luultavasti ei koko kesänä, niin paljon ne minua stressaa kumminkin, että en varmaan mene minnekään. Turhautunut olo.

Täällä oli siitä endosta jo aiemminkin puhetta, että se vaikeuttaa inssien onnistumista. En tajua, miksi minulta ei tarkemmin tutkita sitä endo-hommaa, siis tähystyksellä. Ilmeisesti ei ole tarpeeksi kovat kuukautiskivut tai jotain.
Nipsu: Niin sulla oli ilmeisesti tutkittu ihan tähystyksellä se endo?

PTTT | 23.04.2009 08:03

Nuppu: Kuulostaa kyllä epäilyttävältä tuo sun työhomma. Varsinkin, jos työntekijää haetaan siihen hommaan mitä olet tehnyt! Eikös tuollainen syrjintä ole laissa kiellettyä, joten työtuomioistuimessa tuollaisen jutun voittaisi aika helposti työntekijä. Tsemppiä joka tapauksessa!

Kaikille aurinkoisia kevätilmoja, on ollut kyllä tosi ihanat ilmat tässä viime päivinä : )

Mitä mieltä olette tästä:

Nuppu | 23.04.2009 06:31

Kerroin työpaikallani avoimesti, että olemme mieheni kanssa menossa nyt keväällä ivf-hoitoihin. Pari viikkoa sen jälkeen lokerooni ilmeisyi kirjallinen irtisanomisilmoitus eli määräaikainen työsuhteeni päättyy kesällä. Noin kuukausi tästä huomasin työkkärin sivuilta, että työpaikallemme haetaan uutta työntekijää... Arvaamattomia seurauksia voi olla lapsettomuushoidoista. Lievää selkäänpuukotusta. Niin sikamaista suoraan sanottuna. Mua ei haluta pitää, koska olen riskissä jäädä äitiyslomalle vaikka oikeasti mun raskaaksitulosta ei oo mitään takeita.
Tänään kävin työhaastattelussa ja siellä kysyttiin ensimmäisenä onko minulla lapsia. Tää on niin tätä.

Maanantaina olisi siis jännittävä punktio edessä. Nyt munasarjoissani on 40 munarakkulaa ja juoksen turvotuksen takia vessassa koko ajan. Eniten kuitenkin jännittää saadaanko yhtään hedelmöittymään.

Aurinkoisia ajatuksia kaikille!

Kaikki pielessä?

Lara | 22.04.2009 06:30

Täällä on mennyt taas kaikki pieleen: Aloitin Menopur 75iu kp5 ja ovuloin kesken pistosten kp9; ultrassa todettiin kp11 että "viirut" näkyy. Olen todella ahdistunut siitä, että kehoni toimii näin vauhdilla eikä mikään mene niin kuin pitäisi.Ei tullut siis 2. inssiä. Lääkäri sitä mieltä, että lisää vaan piikitystä ensi kiertoon ja uutta inssiä. Tuntuu, että rahat menneet ihan hukkaan. Yli 160 euroa maksettiin Menopureista eli siis siitä, että saatiin harrastaa seksiä kotona ja samaa pitäisi jatkaa! Hah! Ja mä siis kasvatan ihan ilmaiseksikin sen kaksi follia...En jaksaisi näitä inssejä, haluaisin IVF -hoidon. En ymmärrä, miksi emme saa sitä, vaikka olemme yksityisellä hoidossa ja maksamme itse. Itseä huolestuttaa myös endometrioosilöydös, mutta lääkäri vähättelee sitäkin. Alkaa kyllä oll rahastuksen makua tässä...Entä jos seuraavassakaan kierrossa inssi ei onnistu vaan ovuloin liian aikaisin, mistä sitten tehdään?

Hei taas!

martakal | 22.04.2009 12:56

Melkein vuoteen ei seksielämää ole ollut, kuin ihan satunnaisesti. (Joka kuukausi, merkitsen kuitenkin kalenteriin, koska ovulaatio on.) Ei voi vähempää kiinnostaa. Kun ei vauvaa tule niin sen "tekotapakin" itkettää. Eikä mieskään ole ollut alotteellinen. Hänestä tuntuu, et miehisyys on mennyt, kun siittiöt ei toimi kunnolla.
Nyt kuitenkin viime ovulaation aikoihin, yritettiin luomuvauvaa ihan tekemällä tehdä. Ja alle viikon päästä siitä alkoi tuhruvuoto. Ihan kun luonto kertoisi heti, et älä turhaan elättele toivoa. Et ole raskaana. Menkkojen pitäisi alkaa viikonloppuun mennessä. Nyt sitten odottelen kunnon vuotoa. Täytyy olla vissiin onnellinen et menkat alkaa, joka saatanan kuukausi.

Minua vaivaa ylipaino. Kuinka paljon ylipainoa "pitää" olla, että se vaikeuttaa alkion kiinnittymistä?
Minulla on painoindeksi 30. Itse toivoisin 10 kg painon pudotusta. Olen alkanut pelätä, että ylipainoni takia alkiot eivät ole kiinnittyneet. Kertaakaan lääkärit eivät ole huomautelleet asiasta. Mutta kun minusta ei vikaa ole löydetty ja mikrohedelmöityksen avulla alkiot on saatu hienosti jakautumaan. Silti kertaanaan kiinnittymistä ei ole tapahtunut.
Kamala kierre. Masennun ja syön. Herkut ainut lohtu, hetkeksi. Ja sit taas inhoan itseäni, kun en voinut olla syömättä.
Miten tästä elämästä tuli näin kauhea?

Huomenta kaikille!

mimmi -78 | 22.04.2009 09:18

Ihanaaaaa! Aurinko paistaa ja vapaa päivä. Lähen hierontaan ihan kohta! Tällä hetkellä tunttuu, että elämä on ihannaa! Täytyy se ilo repiä pienistäkin asioista, jotta saa mahollisimman paljon posiitiivisia ajatuksia ja tunteita...., sillä eiköhän neki vaikuta siihen, että kroppa olisi ja toimisi niinku pittää. :) Niinku kosheen tossa jo laitto.

Nyt ylös ja ulos ja nauttii auringosta!

Palaillaan....

Maria2007

Nipsu | 21.04.2009 10:03

Hei Maria,

taidat olla kohtalotoverini... Minulla ikää mittarissa 25 vuotta ja lapsettomuutta takana viisi vuotta. Minulla on endometrioosi, mutta tällä hetkellä tauti ei ole kovin agressiivinen - olen pärjännyt aika hyvin. Endotuomion takia en ole käynyt clomikuuria enkä inseminaatioyrityksiä läpi, vaan heti siirryttiin IVF-hoitoihin. Täll hetkellä odottelen taas sopivaa hetkeä pakastetun alkion siirtoon, joka on sitten viimeinen toimenpide meidän lapsettomuushoidoissa.

Matka on ollut pitkä ja jatkuu edelleen, mutta erilaisena, koska olemme päättäneet sopeutua kaksin elämiseen. Olen usein törmännyt siihen, että lapsettomuuttani on väheksytty ikäni takia. Lapsettomuus on minulle kuitenkin yhtä suuri kriisi kuin minua vanhemmillekin. Olen tullut siihen pisteeseen anoppini kanssa, että otimme aikalisän. En jaksanut kuunnella enää hänen väheksyntäänsä ja kommentteja, että "ei se väkisin tule" eli hoidotkin ovat siis olleet aivan turhia... Kaiken kukkuraksi hän sanoi minulle, että ei edes halua meille lapsia, koska ei itse ole valmis isovanhemmaksi... Kaikenlaiseen sitä saa varautua.

Tämän kanssa on vain pystyttävä elämään. Matka on ollut pitkä ja kivinen, mutta loppujen lopuksi en vaihtaisi päivääkään pois.

voimia ja halauksia kaikille palstalaisille.
-Nipsu

kosheen | 21.04.2009 09:37

Täällä edetään taas niin, että odotellaan...menkkoja alkaviksi, sitten ultraan ja jos on kaikki ok, niin odotellaan että ovistikku näyttäis plussaa ja sitten pääsis PAS:iin. Eli samalla mennään ku mimmi-78 :lla.
Viimekuussahan oli tilanne niin, että menkat alkoi, mutta yli viikon myöhässä, kun normaalisti, mutta kuitenkin ultrassa näkyi kp11 ihanteellisen kokoinen follikkeli (17mm) ja sitten sitä mentiin kotiin odottamaan ovulaatioo, jota ei koskaan tullut. Ja sehän tarkottaa sitä, ettei siirtoa voi tehdä koska ei se alkio olis kiinnittynyt kuitenkaan. Lekuri kyllä arveli, että mä ovuloisin normaalisti kun kierto on ollut tavalllisesti säännöllinen, että kun saadaan kierto taas normaaliksi, niin kaikki järjestyy.
Vaihtoehdot oli nyt sitten tämä sama kuin viimekuussa (ja toivottavasti ovulaation kera) tai hormonit, joita sitten olis joutunu syömään raskauduttuaankin jopa 9-10 raskausviikolle asti...tai tauko! (tauko ei kuitenkaan tule nyt mieleenkään vaikka melkosta valittamista tämä touhu on ollu) Hep! En ihan just lähe taas noihin pilleri/hormoni kierteille, kun olen niistä eroon vähäksi aikaa päässyt, mutta tuntuu kuitenkin raskaalta taas odotella toimiiko se oma kroppa niinku pitäis vai ei.
Aika energiaa vievää touhua tämä jännääminen päivästä toiseen ja sitten mitään ei kuitenkaan tapahdu. Vaikkakin pitäis ajatella, että tapahtuu, niin saisi positiivista energiaa!! Sitä välillä vaan menee käymään niin pohjalla, mutta jostain se taistelu tahto näköjään tulee, että PERxxxxle!! Kyllä sitä taas seuraavaan kuuhun jaksetaan. Nyt tämän viikon lopulla mensut pitäis alkaa joten jännätään nyt sitten niitä vaihteeksi...



Voimia hurjasti kaikille. :D

mimmi-78 oon hengessä mukana sit ens maanantaina. ;)

Maria2007 | 21.04.2009 09:01

Kyyneleet valuvat poskelle...en muista milloin oisin viimeksi itkenyt asian takia. Tuntuu että aina välillä kulkis sumussa eikä tunne mitään. Jotenkin sitä kätkee itseensä kaiken surun..ei halua ajatella asiaa. Tänne kun tulee lukemaan niin jotenkin ne padot aukeaa, ihan hyvä vaan. Tuntuu enemmän inhimilliseltä.

Voi kun ihana lukea että jollain on onnistunut. Täällä on varmaan aika moni joka pitää peukkuja teille me myös =)!

Me ollaan vähän päälle parikymppinen pariskunta...niin älkää sanoko "te ootte viel nuoria, kyllä teillä on aikaa". Se viiltää sydämeen. Mä tiiän et me ollaan nuoria, meissä ei pitäis olla mitään vikaa, eikä sitä vikaa oo löytyny. Sehän tässä kalvaakin...missä vika? Voisko joku kertoa, et mitä sitten tapahtuu kun clomit ei toimi? Aloitetaanko sen jälkeen joku pistoshoito? Lukenut olen paljonkin hoidoista, mut ei siellä kerrota mitä käytännössä tapahtuu ja missä järjestyksessä. Munarakkulat kypsyy hyvin clomeilla, munatorvet on auki ja siittiöitäkin löytyy...mutta mitään ei tapahdu! =(

adalmiina | 21.04.2009 08:48

Kauan olen vain käynyt lukemassa muiden kirjoituksia, nyt tuntuu oikealta hetkeltä liittyä seuraanne. En vain ole halunnut uskoa kuinka kauan lapsettomuus on omassa elämässäni ajankohtainen. Ja olen siinä pisteessä, että ei oikein ole ketään kenelle kertoa tunteista. Ei jaksa kaataa sellaisten niskaan omia murheita, jotka ei kuitenkaan tiedä miltä tuntuu...
Meillä juuri toinen epäonnistunut inseminaatio takana ja mieli on maassa. Olen yrittänyt etsiä lohtua muiden kertomuksista, mutta mikään ei tunnu auttavan tällä hetkellä. Kolmas inseminaatio vielä katsotaan ja sit en tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu...
Onnea kuitenkin hoidoista apua saaneille ja aurinkoista kevättä kaikille!

Rinsu | 21.04.2009 08:36

no eipä tarvinnu kauaa odotella pääsyä lisätutkimuksiin, tänään tuli lapsettomuuspolilta kutsu! toukokuun lopussa olis aika. alkaa asiat sit taas eteneen =)

sinikello

Rinsu | 21.04.2009 12:25

juu mä pidän sulle peukkuja =) tuu kertoon aina välillä kuulumisia. tuntuu hienolta et niistä lahjasoluista on apua, kun ittekki niitä sitten käytetään. tää antaa ittellekki taas uskoo ja toivoo siitä, et ehkä meilläki sit on se perhe joskus.
aurinkoista kevätpäivää =)

rinsu

sinikello | 21.04.2009 08:38

Tervehdys! Kiitokset onnentoivotuksista, sitä (onnea) kyllä tarvitaan! Juu, kyllä meillä käytettiin lahjasiittiöitä, omia ei ollut lainkaan. Aikansa kesti, että päädyttiin lahjasoluihin, mutta nyt asia tuntuu jo aika luontevalta. Isyys ei kuitenkaan tule pelkästään kiveksistä...=) Mulla oli jo mielessä viimeisimmän, neljännen inssin jälkeen, että nyt taitaa mussakin olla jotain enemmänkin vialla kun ei onnistuta. Mutta sitten se vaan näytti toisin...Toivottavasti pikkuinen pysyis nyt vaan kyydissä mukana. Pettymys pelottaa kovasti.

Aurinkoa päiväänne!

Rinsu | 20.04.2009 10:59

ai niin sinikello käytettiinkö teillä lahjasiittiöitä? vai muistinko ihan väärin?

Rinsu | 20.04.2009 10:49

Sinikellolle onnea hurjasti plussasta =)
Meillä on aika hiljaiseloa kun odotellaan et päästäis tutkimuksiin, mut eipä tässä nyt niin kiire oo. Välillä kyl tekis mieli kiljua, et samperi nyt heti olis päästävä =) kai maar täsä ny sit viä jaksaa vartoilla, johan täs on menny jo 3,5 vuotta... =) onneks nykyään on helpompi vaihe lapsettomuustaipaleella, eikä mitään pahempia tunteita oo tullu, vaik kaikki sikiää ympärillä. huumorilla täytyy vetää vaan. kyl tässä on jo itketty ja raivottu niin paljon, et välillä pitää iloakin olla.
mut hyvää kevään jatkoa koko porukalle =)

Hei Martakal ja kaikki muutkin

Onni.. | 20.04.2009 10:34

Martakal,

Sitä suurta pettymystä minä pelkäänkin tosissani. En osaa olla ajattelematta asiaa. Tiedän, että raskaaksi tuleminen hoidoilla ei ole mitenkään sanottua, mutta silti siihen oljenkorteen tarttuu kuin hukkuva. Että jos nyt vihdoin saisi sen mitä niin kovasti on kaikki nämä vuodet halunnut.
Tiedän senkin, että se ei selviä kuin kokeilemalla... Tunne myös itseni ja nyt tuntuu, että olisin näin hoitojen alla pudonnut taas johonkin syvään kuoppaan tämän asian kanssa. Ei ole oikein sellaista ihmistä jolle voisin avoimesti kertoa asiasta ja joka ymmärtäisi. Miehellekkään ei viitsi aina puhua, kun tiedän että hänelläkin on tässä kestämistä ja tunteet pinnassa.
Enpä olisi kymmenen vuotta sitten ajatellut, että tälläinen asia pitää käydä läpi..
Päivää kerrallaan tässä mennään ja odottelen ensi kuuta ja ekaa inssiaikaa. Toivon vain, että pääni kestää käydä se läpi ja tulos olisi positiivinen.
Jaksamista sinulle ja kaikille samaa asiaa miettiville. Sekä onnea jo onnen saaneille! Aina antaa toivoa kuulla, että joku on saanut toivotun tuloksen.

martakal | 20.04.2009 08:20

Hei taas!
Ja onnea plussanneille!
Huokaus, saankohan itse ikinä nähdä sitä plussaa?

Onni.. Muistan niin selvästi ensimmäisen inssin... Olin ihan varma, että tulen raskaaksi heti. No en sit tullu. Kolmen jälkeen päädyimme ICSI hoitoon. Saimme aikasiksi 6 hedelmöitynyttä alkiota. Tuore siisro ja Taas olin sata varma, et nyt! Ja mikä katkera pettymys. Sitten en en uskaltanut enää toivoa. Ja vaikka en enää uskonut raskautuvani, oli pettymys yhtä musertava kahden pakkasukko siirron jälkeen. Ihan sama toivooko vai ei pettymys on yhtä tuskallista.

Pidimme vuoden taukoa. Tai no, luulin että turha jatkaa. Olimme hoidossa HKI:n Väestöliitossa. Vikan miinuksen jälkeen en varannut enää uutta aikaa. Olin niin katkera ja vihainen. Luovuttanut. Vanha. (Täytin juuri 38). En tiennyt silloin, että monet tekevät useampia ICSI hoitoja. Nyt meillä on kunnalliseen aika 27.5. Ja luultavasti syksyllä olisi mahdolliset alkionsiirrot. Aiemmista hoidoista kerroin monelle. Nyt en aijo kertoa kenellekkään. Sitä tuskallisempaa pettymys, kun kaikki tietää. En jaksa miinuksien jälkeen kohdata ihmisiä. Haluan vain käpertyä sänkyyn yksin. Tai huutaa ja raivota yksin. En kaipaa sillon sääliä.
Et tällästä meillä.
Toivottavasti te pääsette helpommalla.

sateenkaari

sinikello | 20.04.2009 11:59

Tervehdys! Niin uskomatomalta kun tämä nyt tuntuukin niin mä todella testasin neljännen inseminaation jälkeen plussan viime perjantaina. Tunteet on ihan sekaisin, iloa ja pelkoa... olen onnellinen, mutta pelottaa niin kovin. Ensimmäinen ultra tehdään viikoilla 6+5 joten vielä pitää pari viikkoa odotella sitäkin, sikäli mikäli sinne saakkaa päästään... En uskonut oikeastaan yhtään, että nyt onnistuttaisiin. Olin tosi skeptinen ja osittain olen varmaan vieläkin kun ei kuitenkaan tiedä onko kaikki ok. Koko ajan tuntuu nytkin, että menkat alkais, mutta toivon että ei. Täytyy vaan koittaa nyt olla päivä kerrallaan ja jälleen taas "olla ajattelematta" kuten "viisaat" ohjeistaa... no ainakin mennä päivä kerrallaan...

Toivottavasti te pääsette insiin jo heti tällä kierrolla, odottaminen on kyllä tosissaan ihan kamalaa. Kiva kuulla myös, että ootte puoliskon kanssa samoilla aalloilla, se tuo kyllä voimaa arkeen ja hoitoihin. Pidän peukut pystyssä! Palaa kertomaan, miten kävi!!

Kiitokset vielä kaikille palstalaisille, ei tätä tukea olis voinut saada mistään muualta! Halauksia ja jaksamista kaikkiin vaiheisiinne!

Sinikellolle

Sateenkaari | 20.04.2009 11:37

Oletko päässyt, Sinikello, tekemään testin tällä kertaa? Toivottavasti inssi tuotti toivotun tuloksen! Minulla ekan inssin jälkeen kuukautiset alkoivat päivän myöhässä. En tehnyt testiä, mutta salaa jo toivoin, että ekalla tärppäsi. Toisella kerralla vuoto alkoikin pari päivää etuajassa. Ja nyt, kun kysta havaittiin vuoto alkoikin yli viikon etuajassa! Toivon, että se on hyvä merkki. Menen tällä viikolla ultraan, jossa selvitetään, miltä munasarjoissa näyttää.

Toivon, että voimme jatkaa seuraavaan inssiin jo tähän kiertoon. Onhan se mahdollista. Välillä vain tuntuu siltä, että jos joku asia voi mennä pieleen menee se myös pieleen. Tällä hetkellä on todella vaikeaa taas tämän asian tiimoilta. Ehkä siihen vaikuttaa erään läheisen ihmisen "yllätysraskaus" ja muutama muu viimeisillään raskaana oleva ystävä. On vaikea tietää, mitä näillä tunteillaan tekisi. Mieskin on ihan maassa tällä hetkellä. Onneksi pystymme puhumaan aiheesta vapaasti keskenämme. Mies totesi eilen illalla, että hänenkin on vaikea pitää toivoa yllä, mutta toisaalta hän ei voi ajatella vaihtoehtoa (eli, että emme saa lasta edes hoitojen avulla). Se tuo vähän lohtua, että olemme tässä asiassa ihan samalla aaltopituudella.

Onnea kaikille hoitoihin (ja luomutteluun)!

Ensimmäistä kertaa inseminaatioon sekavin tuntein

Onni.. | 19.04.2009 09:03

Hei kaikille!

Olemme n. 3-kymppinen pariskunta ja lapsettomuutta on takana reilut 8 vuotta. Välillä on ollut aikoja, jolloin on ollut pakko rauhassa tuumata asiaa ja kriisejä on käyty läpi. Jopa välillä avioero on ollut tapeetilla. Onneksi kuitenkin siitä päästiin yli ja nyt suhteemme on paljon, paljon vakaammalla pohjalla. Jos tästä lapsettomuudesta jotain positiivista asiaa haluaa etsiä, niin se on parisuhteemme tiivistyminen. Nyt tuntuu, että selviämme yhdessä aika paljosta tulevaisuudessakin.
Varsinainen asiani teille muille saman asian kanssa kamppaileville on, että mitä ajatuksia teillä on ollut hoitoihin lähtiessänne? Meillä nimittäin on tulossa ensimmäinen inseminaatio ensi kuussa ja itse olen kovasti ristiriitaisissa tunnelmissa. Meidän olisi ensimmäistä kertaa pitänyt mennä jo tammikuussa, mutta aina tuli jotain estettä ( sairaus tms. ) ja taisimpa itsekkin olla arka varaamaan aikaa. Aina ajattellin, että seuraavassa kierrossa. Nyt kun olisin mennyt, menkat ovat myöhässä ( ei raskaus ) ja kierto sekaisin.
Välillä tulee väkisinkin mieleen,että onko tässä nyt kyseessä isommat voimat, jotka säätelevät elämäämme sillä, että aina tulee joku este kun hoitoihin pitäisi mennä.
Ehkä kuitenkin suurin pelkoni on hoitoihin lähtiessä se, että jos siitä ei tulekkaan mitään tai tulee keskenmeno ja lapsitoiveet ovat lopullisesti lopussa. Kestänkö sen tunteen. kun näin monta vuotta olemme asian kanssa taistelleet. Emme ole valmiita mihinkään kovin rankkoihin hoitoihin ja koeputkihedelmöitys tuntuu jo aika rankalta.
Ajatuksia tulee niin paljon kerralla mieleen, kun kerrankin pääsee niitä johonkin kirjoittamaan, että tämä voi olla aika sekavaa tekstiä.
Varmasti viisainta olisi mennä jonnekkin puhumaan asiasta...Ei vain tahtoisi enää jaksaa ruveta vieraalle ihmiselle selittämään koko historiaansa.
Tämä lapsettomuus on kaikenkaikkiaan aika rankka asia. Harva ihminen pystyy sitä ymmärtämään jos ei ole omakohtaisia kokemuksia ja nekin ovat aina niin erilaisia. Olen vuosien saatossa tullut aina vain tarkemmaksi omasta reviiristä ja siitä kenelle puhun.
Pienessä kylässä kaikki katsovat kaupassa vatsaani ja joka reaktioita hajuihin tms. syynätään. Tietysti itse monesti ylireagoin, mutta kyllä se satuttaa. Varsinkin, kun tietää että raskaus on aina vain kaukaisempi haave.
No, tässäpä tätä nyt oli. Toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun asti. Kiitos siitä.

Sunnuntaita

mimmi -78 | 19.04.2009 03:19

Joo, alkohan ne menkat torstaina sitten lopulttaen. Ja perjantaina soitin sitten hoitopaikkaan. Eli minulla on nytten viikon peästä maanantaina ultra. Toivottavasti kaikki on niinku pittää. Mahollinen PAS on sitten varmaanki heti vapun jäläkkeen.

Voeku alakkaa jänskättää... Toivottavasti kroppa toimii nytten ja ovis tulee ihan itekseen ilman lääkkeitä.

Mites kosheenilla etennee?

Aurinkoista päivää kaikille.

Varovaista toiveikkuutta

Judy | 19.04.2009 11:24

Malttamaton Anepi: täällä ilmassa pientä toivoa, kuukautiset eivät ole ainakaan vielä tulleet ja testejäkin olen tehnyt (kolme kertaa!). Ensimmäistä kertaa elämässäni positiivisin tuloksin, mutta en usko vielä mitään ennen kuin näen. Parin viikon päästä pitäisi olla se ultra jossa katsotaan, onko ketään kotona...En uskalla iloita vielä mistään! Ja sehän on taas hermoja raastavaa. Kaikki pelot ovat mielessä: tuulimuna, kohdun ulkopuolinen raskaus, keskenmeno jne. Hyvä mieli on siitä, että vaikka nyt menisikin pieleen, IVF/PAS saattaa olla meille jossain vaiheessa kuitenkin ratkaiseva apu. Tässä on vielä niin monta mutkaa matkassa!

Kunpa kaikki menisi hyvin. Miten Anepi sinun tilanteesi sitten?

Hu-huu Judy!

anepi | 18.04.2009 09:48

Malttamattomana oottelen saavani kuulla, millainen teillä on alkionsiirron tulos. Toivon todella kovastipaljon, että tulos on ollut haaveiden mukainen.

Endometrioosista, insseistä ja pistoshoidoista

Lara | 18.04.2009 10:19

PTT: En tarkalleen tiedä tuon endon vaikutuksista inssien onnistumiseen. Mun käsityksen mukaan lievässä endossa inssit voi toimiakin. Tosin mulla nyt ei sitten tiedetä, että onko endo miten pahaa tai lievää. Periaatteessa kait munatorvien pitäisi olla auki, koska on tullut 2 kemiallista hoitojen avulla. Itseä tosin mietityttää, että voiko endo pahentua näiden lapsettomuushoitolääkkeiden myötä ja siten heikentää mahdollisuuksia. Tietääkö kukaan? Meillä tehtiin viimeksi IUI luomukiertoon ja nyt olen siirtynty Menopur -pistoksiin. Mietin vain, mikä järki näissä on, kun luomunakin tuli se 2 follia että miksi maksaa noista piikeistä? No, katsellaan nyt tämäkin IUI vielä. Skeptinen kyllä olen. Tietääkö joku, että parantaako toi Menopur munasolujen laatua jotenkin tai kohottaako se IUI:n "vaikuttavuutta"? Hieman pelottaa nyt se, että mulla on tosi selvät ovulaatio-oireet ja Menopuria pitäisi vielä huomennakin pistää ja maanantaina on kp11 ja sitten ultra. Voiko ovulaatio kuitenkin tapahtua ihan itsestään ja ennen aikojaan?!? Vai edellyttääkö Menopur aina, että otetaan myös Pregnyl ja että ennenaikainen ovulaatio ei ole mahdollinen? Melkein ärsyttää jo nyt ajatus siitä, että ollaan laitettu piikkeihin rahaa yli 160 euroa tässä kuussa, jotta saadaankin sitten panna kotona! Voi räkä, jos näin on ja ei päästä edes inssiin...

Heippa!

Maria2007 | 17.04.2009 04:54

Pyörähti toinen vuos mittariin...olo tuntuu aika turralta. Taas yksi pettymys, clomit ei toiminu. Mitähän sitten seuraavaks. Hassua ajatella et alettiin yrittää raskautta kun kaveri oli raskaana nyt lapsi jo 2 vuotias. Sisko sai vauvan ja se on nyt jo 6 kk. Toinen sisko sai just vauvan. Samoja tunteita kun muillakin täällä...tuntuu epäreilulta, millon on meidän vuoro?

Endometrioosista

Mokka | 17.04.2009 03:52

Minulla todettiin endometrioosia molemmissa munanjohtimissa.
Olin ollut melkein puolivuotta leikkausjonossa kun huomasin vatsakipujen hävinneen. Kävin ultrassa ja endo oli kadinnut itsekseen. Nykyään tunnen taas tutut oireet ja pelkään sen tulleen takaisin. Vaurioittaakohan tällainen on off endometrioosi munasarjoja tai muita seutuja? Viimeksi ultrassa paikkojen todettiin olevan kunnossa. Olen kuullut, että raskaus parantaisi endometrioosia, onkohan näin? Lapsettomuutemme johtuu siittiöttömyydestä.

Minua häiritsee kun te kirjoittajat pyytelette anteeksi purkauksianne ja kirjoituksianne. Jos ei täällä saa kertoa rehellisesti tunteistaan, missä sitten? Me lapsettomuudesta kärsivät käsitämme kyllä, että tällaiseen elämään kuuluu koko tunteiden kirjo. Vihat, surut, kateudet, raivot, epätoivot, toivot, kaikki. Ei kai kukaan voi ottaa itseensä toisen tunteista. Ja jos ottaa, kai sekin voidaan hyväksyä yhtenä lapsettomuuteen kuuluvana reaktiona.

Minni | 15.04.2009 09:23

Pitääpä taas ittekin pitkästä aikaa avautua. On vissiin pukkaamassa 3 vuoden yrittämisen kriisiä päälle. Painoa pitäis edelleen tiputtaa, kiloakaan ei ole lähteny. On tainnu tulla pari lisää. Tällä hetkellä vituttaa yli kaiken yksi kavereistani, joka joka päivä valittaa, kun ei vauva vieläkään synny. LA on parin päivän päästä. Ei se kans yhtään ajattele, että toiset olis niin onnellisia, että pääsis edes siihen tilaan. En edes muista, koska tää kaveri olis viimeksi kysyny multa jotain meidän lapsettomuudesta. Kokoajan vaan tulee valitusta, kun on maha tiellä tai ei yhtään edes supistele, vois tulla jo pois jne. Puhuis jollekin muulle!!!!!!

Toinen kaveri on tullu vissiin ekan synnytyksen jälkeisen herkän hetken jälkeen raskaaksi...On se hienoa, että joillakin tärppää... Great!!!

Mä oon alannu jo miettiä adoptiota, mutta se taitaa olla kans yhtälailla tuuleen huudettu juttu. Rivien välistä oon ymmärtäny, ettei mies ole kovin innokas ulkomaan adoptoija. Kotimaan adoptio taitaa olla niin silkkaa tuuria, että sama kuin unohtaa samantien. Korjatkaa jos oon väärässä.

Minkä takia joillakin on elämä niin perkeleen helppoa??? Kaikki menee niinkuin ajatellaan... On tää niin epäreilua!!!!

Terveisin niiiiiiiin katkera Minni...vaihteeksi...

kosheen

mimmi -78 | 15.04.2009 01:27

Juu, ei tästä palstasta pääse eroon.. Jos ei jaksa ite aina kirjotella niin ainakin lukemassa täytyy käyvä. On tää semmonen henkireikä...

Voih. Juuri tuota minäkin pelkään, että en ovuloi. Kun tiedän etten luomusti ovuloi joka kierrossa. Yritin tätä tolkuttaa siellä hoitopaikassa, mutta sanovat että ekana yritettään jonku kerran ihan luonnollisseen kierttoon. Pläääh...
Joko soitit omaan hoitopaikkaa? Saitko seuraavaan kierttoon jonku lääkkeen avuksi?

Täällä edelleen ootellaan menkkoja. Ei vaan näy eikä kuulu. Tänään pitäsi alkaa, kierto oisi 28 se minkä se normaalisti on. Toissa yönä alko nipistää mahaa ja jo luulin, että nyt ne alkaa ja pääsen varailee ultra-aikaa. Van ei ollu, tuli mahatauti, eli suomeksi ripuli. Sitä tässä nyt toista päivää sairastan. Onneksi alkaa jo pikkuhiljaa helpottaa. Nyt tässä jännäilen ja oottelen niitä menkkoja sitten alkavaksi, ja miten toi kun vappu painaa päälle., ettei se nyt vaan sotkisi koko hommaa. Sitten ei pitäsi olla mitään pyhiä keskellä viikkoa häirihtemässä...

Mulla on 5 pakkasessa., kolmessa erässä. Miten sulla oli? Laskeskelin tossa, että jos tää eka PAS epäonnistuu niin oisi hyvät mahkut ennen kesätaukoo keretä toisen kerran yrittää. Mun hoitopaikassa juhannukselta alko kesätauko. Kaikkee sitä miettii jo. Kuhan tästä ensimmäisestä ees selviäisi kunnialla.

Ihanaaaa! Aurinko alkoi paistaa! Mieli tulee niin paljoooon paremmaksi!

Tsemii sulle kans kosheen aivan kauheeeeesti! Käyhän sä myös kertoilee kuulumisia...

Heippa!

Sannukka | 15.04.2009 11:32

Nyt on taas se tilanne että omia ajatuksia on pakko purkaa, että jaksaa..
Elikkäs meillä tilanne jäi viimeksi menkkojen alettua siihen, että ostin paketin ovistestejä ja ajattelin testata että ovuloinko ollenkaan kun mulla tuo kierto on ollu niin tosi kummallinen ja pitkä.
Ovulaatiotesti näyttikin ihme kyllä plussaa kierron ollessa 25 päivää, eli jos tuo testi pitää paikkaansa ja ovulaatiosta menee menkkojen alkuun 14 päivää, niin menkkojen pitäs alkaa 23.-24.4. On siinäkin synttärilahja! Tietenkin toivon että no jospas tästä kierrosta tärppäis, mutta toisaalta en halua toivoa koska sitten se satuttaa kovemmin jos/kun menkat alkaa. Tiedätte varmaan mistä puhun, ilman että tarvitsee enempää selittää! Toivoo mutta pelkää..

Toisaalta oli kauhean iloinen siitä että yleensäkin ovuloin, mutta toisaalta iski kauhu!Vika on siis jossain muualla, mutta missä?
Toisaalta on kai hyvä merkki kun nyt ainakin vaikuttais siltä että tuo kierto alkaa tasaantumaan, se olis sit jo pari kertaa ollut sen n.39 vrk. Onhan se vieläkin normi rajojen mukaan liian pitkä, mutta onko liikaa jos kuitenkin ovuloin? Mene ja tiedä.

Välillä olo tuntuu tosi voimattomalta, oon varmaan vieläkin aika shokissa kun jouduin tajuamaan ettei niitä lapsia noin vain tehdäkkään sitten kun mieskin haluaa. Meillä oli siis se tilanne jo pitkään että mä olisin halunnut mutta mies ei ollut vielä valmis, nyt sit mieskin haluaisi mutta vauvaa ei vaan kuulukaan..:(
Mä itse koen ihan hirvittävän raskaaksi tän kaiken koska olen jo niin kauan toivonut lasta. Mies taas ajattlee ehkä enemmänkin että kyllä se siitä varmaan..Alkaa tosin miehessäkin nyt jo näkyä pieniä huolestumisen merkkejä.
Viime menkkojen jälkeen meillä on kyllä mennyt asiat parempaan suuntaan, ollaan ainakin päästy lähemmäs toisiamme ja puhuttu asioista todella paljon, niin vauva-asioista kun kaikista muistakin. Nyt on onneksi tuntunut siltä että mies on tukena ja turvana, antaa itkeä kainalossa jos siltä tuntuu..

Toivottavasti ette koe törkeänä sitä että tänne ajatuksiani kirjoitan, kun meillä mennään kuitenkin vasta näin alkutaipaleella, yritystä kohta 9kk.
Tämä vaan tuntuu niin raskaalta, että on pakko olla jonkin näköinen tuki.
Kavereille en oiken halua puhua..Ahdistaa liikaa, paras ystävä odottaa lasta. Heillä tärppäs ekasta kierrosta sen jälkeen kun uskalsin tunnustaa että meille vauva olis toivottu. Nyt tuo ystävä sitten ei enää ymmärrä yhtään sitä kuinka pahalta musta tuntuu. Kovasti haluaisi mulle ultrakuvia näytellä, ei vaan kiinnosta mennä katsomaan!Sattuneesta syystä..

Anteeksi tarkoitukseni ei ole ketään suututtaa tai loukata..Tuntuu vaan pahalta.

Voimia ja mukavaa kevättä teille kaikille!
Toivotaan aurikoa meidän kaikkien elämään, tsemppiä!

-Sannukka

mimmi-78

kosheen | 14.04.2009 11:33

Taustalla minäkin hyörin. Käyn lukee myös melkein joka päivä täällä kirjotellaan. (ei varmaan ihan heti pääse tästä tavasta)
Minä odotin niitä menkkoja alkavaksi, että pääsis sinne PAS:iin ja kyllähän ne alkoiki, mutta viikon myöhässä. Nyt sitten olen käyny Lekurilla ja kaikki näytti ennen pääsiäistä hyvältä ultralla katottuna. Siirtoa vain ei sitten tehty, kun ei tullu ovista vaikka kuinka jokapäivä testailin :( Ja vaikka ovis olis tullutkin, niin pyhille laskujen mukaan olis menny, joten huomenna soitan ja kysyn miten nyt sitten tästä eteenpäin, rupeenko syömään jotain pilleriä vai?... Saas nähdä.

Tsemppiä sulle TOooooooOSiiii paljon :D ja toivotaan, että kaikki menee perfectly. Mä haluisin olla ajan tasalla, joten kirjottelehan miten sitten käy. Monta sulla oli pakkasessa?

moi kaikki!

Rinsu | 13.04.2009 02:48

En oo kans ny vähään aikaan kirjotellu, on pitäny kiirettä. Mulla on ruvennu helpottaan tää lapsettomuuden tuska. Hiljattain koulukaveri ilmoitti et on raskaana ja kumma kyllä ei tuntunu missään. Ei vihaa, katkeruutta tai kateellisuutta. Oikein ittekki ihmettelin et mistä johtuu. Jotenki tuntuu, et oon saanu jonkin moisen rauhan asian suhteen ( vaik meillä tutkimuksetki on ihan alkuvaiheissa). Kai se vaan jotenki helpotti ku saatiin tietää mistä kaikki johtuu ( siis miehessä vika, ei siittiöitä montaakaan). Me ollaan päätetty käyttää lahjasiittiöitä ja kun asiaa ollaan pohdittu vielä lisää, se tuntuu tosi hyvältä vaihtoehdolta ( olettaen et mussa ei oo vikaa, ei kyl pitäis olla).
Kyllä tästä jotenkin yli pääsee tai en tiä pääseekö yli, mut oppii elää tilanteen kanssa. Mä en oo enää itkeskellykkään lapsettomuuden takia. Mut kyllä ne tunteetki jossain vaiheessa tulee ja saa tullakki, mut nyt nautin siitä et oon itteni kans sinut tän asian suhteen.
Mukavaa pääsiäisen loppua ja muistakaa nauttia keväästä! Voimia kaikille!

Tutulta tuntuu

PTTT | 13.04.2009 01:15

Tutulta tuntuvat nuo kaikki tunteet. Eipä niitä pakoon pääse.
Lara: Samantyyppisiä ajatuksia noista hoidoista. Tuntuu niin turhalta yrittää, kun hoidoissakin vain sitten joka toinen kerta voi tärpätä! Onko järkee. Mutta lääkäreitä on kait pakko uskoa.

En tiedä, meillä tosiaan tulee nyt taukoa ja tuskinpa ensi kiertoonkaan yritetään. Meillä on tulossa ulkomaan reissu, ja jos hoito epäonnistuisi toukokuussa, menkat alkaisivat reissussa. Sitä tunnetta en halua kokea, vaan lomailla rauhassa.

Muutenkin haluaisin vain olla rauhassa. Jos ei vauvaa kerran tule, niin mikä hinta siitä pitää maksaa (en tarkoita rahassa) että vauvan sitten mahdollisesti saa. En ymmärrä, miten jaksaisin IVF:t sun muut, jos jo clomien kanssa on tiukkaa. Toisaalta näen IVF:n ainoana sellaisena hoitona meille, joka voisi toimia. Inssien kanssa vähän niin ja näin...Lara, miten se endo vaikuttaa inssin onnistumiseen? Siitä en nimittäin ole lukenut/kuullut mitään.

Paljon aurinkoisia kevätpäiviä kaikille!

Heissan kaikille!

mimmi -78 | 13.04.2009 10:25

Taustalta olen seuraillut ja käynyt melkkein päivittäin lukemassa. Nyt aattelin tänne palailla pikkuhiljaa, kun asiat alkaa jatkummaan. Elikkäs nytten ootellaan kuukautisia, pitäisi ihan näillä päivillä alakkaa. Normaali kierto 28, mutta ensimmäisen IVF:n jälkeen pari viimeistä ollu 34. Seuraavaksi eessä ensimmäinen PAS luonnolliseen kiertoon. Nyt toivotaan, että vappu ei sotke suunnitelmia, ja että ovuloin ihan omasta vapaasta tahdostani ilman lääkkeitä ja että ne pienet alut selvii sulatuksesta.

Jänskättämmään alakkaa pikkuhiljaa. Tuun kertoo enempi kuhan päästään tositoimiin...

Miten kosheen? Miten sulla etennee? Joko alkaa eka PAS häämöttää?

Hyvää pääsiäismaanantaita kaikille.

Tuttuja tunteita

Lara | 12.04.2009 08:12

Niin tutuilta tuntuvat monien teidän kokemukset ja tuntemukset. Katkeruus, kateus, viha, ahdistus, tuska, pettymys, masennus ja itkut. On niin vaikea enää keksiä ja muistaa, mikä omassa elämässä on hyvin. En jaksa iloita mistään, lapsettomuus tunkeutuu kaikkialle, se on hyvin kokonaisvaltaista. En jaksais mitään, enkä ketään. Olen aivan epätoivoinen ja varma siitä, että hukkaamme vain rahaamme, aikaamme ja mun terveyttä sillä, että käymme hoidoissa. Ja meilläkin hoitohistoria periaatteessa vasta alkumetreillä. Mies on paljon toiveikkaampi, minä haluaisian vain tämän painajaisen päättyvän, mutta vauvaan en usko. Toisaalta pelkään sitä päivää, jolloin sanoittaisiinkin, että ei koskaan, me emme saa lasta koskaan. Miten sellaisen tiedon kanssa pystyy elämään? Tunnenko enää koskaan iloa, onnea ja näenkö hyviä asioita elämässäni vai odotanko vain, että kurja, paska, lapseton elämäni päättyisi? Mikä merkitys millään on? Pelkään, että jään tähän lapsettomuuden suohon ikuisesti. Pelkään sitäkin, että vaikka vauva tulisikin, niin kipu ja suru jäävät, en pääse eroon lapsettomuuden haavasta. Olen niin vihainen siitä, että tunnen niin paljon negatiivisia tunteita ja että en pysty iloitsemaan muiden onnesta. Minulle muiden raskausuutiset ovat painajaisia ja ne muistuttavat siitä, että taas joku muu "ohitti" minut!!! Mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän kamalan tilanteen? Milloin on minun, meidän vuoromme? Joskus tuntuu siltä, että tukehdun omaan ahdistukseeni ja itseinhooni siitä, että olen niin katkera ja vihainen.

Hoidotkin kyllästyttää. Meille tehtiin viime kiertoon IUI luonnolliseen kiertoon, käytössä oli vain terolutit. Olin ihan omineni kasvatellut 2 komeaa follia ja spermakin oli oikein priimaa, mutta niin se vaan taas negaa näytti. Ja nyt siis menkat meneillään. Klinikalla haluavat vieläkin tehdä IUI:n vaikka minä pidänkin sitä lähinnä rahastuksena, sillä nyt on yllätteän löytynyt myös endoa eli en ymmärrä,miksi haluavat tuota IUI -hoitoa tehdä. Alistuneena sitten marssin eilen apteekkiin ostamaan Menopurit, Pregnylin ja uuden satsin Teroluteja ja tiistaina pitäisi alkaa piikittää. Voi että miten mä inhoankaan tätä kaikkea!

Hei Martakal!

Miina | 12.04.2009 06:49

Tuttuja tuntemuksia sulla... Minulla on useampi sisarus, ja heistä yhdellä on lapsi ja toiselle tänä keväänä tulossa. Kun veljeni ilmoitti, että heille syntyy vauva, vielä kestin puhelun ajan, mutta sen jälkeen en voinut itkulleni mitään. Viime syksynä siskoni ilmoitti, että heille syntyy yllätysvauva nyt keväällä. Olivat olleet poikaystävänsä kanssa muutaman kuukauden yhdessä, ja juuri muuttaneet yhteen. Onnellinen yllätys kuitenkin heille, vaikkei suunniteltu. Tunnen välillä suurta syyllisyyttä siitä, kun en voi iloita läheisteni onnesta. Veljeni lapsen ristiäisissä nieleskelin, jotta en siellä alkanut itkeä omaa osaamme. Nyt kun hänen lapsena on 1,5 vuotias, eikä enää tunnu niin pahalta. Viimeksi nähdessämme pystyin jo luontevasti olemaan lapsen kanssa, onhan hän tosi suloinen vesseli. Kuten sinäkin totesit, Martakal, pienet vauvat saavat suurimman surun pintaan. Itse olin aina kuvitellut, että vanhimpana sisaruksista olisin se, joka toisin ensimmäisen lapsenlapsen ilon vanhemmilleni... Mieheni on ainoa lapsi. Hänen vanhemmistaan ei ehkä koskaan tule isovanhempia. Heidän on sitä vaikea ymmärtää. Ymmärrän toisaalta sen, koska onhan lapsettomuuskin vaikeaa niin miksei sekin, ettei tule isovanhemmaksi, kun oman ikäiset ovat mummoja ja vaareja. Toisinaan tuntuu, etteivät omatkaan vanhemmat jaksa enää olla niin kiinnostuneita asioistani, kun heillä on veljeni perhe ja lapsenlapsi.

Voimia ja jaksamista Martkal, ja kaikki muutkin palstalaiset!

Muiden onni muistuttaa omasta epäonnestä ja tuottaa sitä kautta tuskaa

martakal | 12.04.2009 05:16

Rauhaisaa pääiäistä.
Miten tästä kamalasta surusta pääsee eroon?
Läheinen serkku, kenen kanssa olen todella paljon tekemisissä on sit raskaana. Viimeksi talvella serkkuni ei missään nimessä halunnut lisää lapsia. Ja nyt on raskaana. Oli kamalaa kuulla. Onneksi serkku letitti mun tukkaa samalla kun kertoi. Vedet hihosi silmiini. Sain koottua itseni ja onniteltua ääni tasaisena. Tietysti olen onnellinen hänen onnestaan, mutta samalla toisten onni muistuttaa omasta epäonnesta kokoajan. Ja meidän piti ensi perjantaina juhlia mun synttäreitä. Lupasin tehdä hyvää ruokaa ja valita hyvät viinit. Onneksi sain sanottua, että mietin jotain muuta mitä tekisin. Ei meinannut tajuta. Sanoi, et voi kyl silti tulla, vaikka ei viiniä juo. En kestä synttäreitäni itku silmässä. Serkkuni on saanut sen lahjan minkä minä haluan, mutta en saa. Ja on minun synttärit! Ruma sana!
Kamalaa, kun olen yksinäinen. Mieheni ei ymmärrä ollenkaan reaktiotani. Vei minut vanhempiensa mökillä käymään eilen. (Kaikki meidän läheiset tietävät lapsettomuudestamme. Mutta ei sen aiheuttamaa tuskaa.) Siellä oli hoidossa kälyni lapset 2kk ja 5vee. Mieheni ei maininnut lasten siellä olosta ollenkaan. Vaikka hyvin tiesi. Onneksi vauva nukku koko vierailun ajan. Ei isommat lapset aiheuta ahdistusta ja itkua vain vauvat. Olin anopin kanssa hetken kahdestaan ja sain sanottua ahdistuksestani ja surustani. Ja itkettyä kun TAAS itketti. Ei kyllä helpottanut yhtään. Anoppi Kertoi vaan kuinka ne lapsenlapset on sille niin rakkaita. Niinpä, onneksi se on jo kahden mummi. Ei se sille niin kamalaa ole, jos ei lastenlapsia lisää saa.
Mutta jos anoppi nyt ymmärtäisi paremmin miksi en jaksa aina kyläillä. Ja ei tyrkyttäisi vauvaa syliini. Toivottavasti kertoo myös kälylleni, tämän pahan oloni. Itse kun en kehtaa, eikä ole voimiakaan. Itkuksi se menisi enkä saisi puhuttua.
Jotenkin tuntuu kamalalta puhua sellaisille ketkä on raskaana tai joilla on vauva. Ne ottavat vuodatuksen itseensä. Ja luulevat, että olen vihainen heille ja syytän heitä.
Tänään olen menossa elokuviin yhden ystäväni kanssa, josta tulee mummi, tuplasti. Kaksi hänen lastaan on raskaana. Toivottavasti säästyn hehkutukselta, en taida tänään kestää enempää.
Huokaus. Onko jollain muulla samanlaisia tunteita? Miten ja koska helpottaa?

PTTT | 12.04.2009 03:56

Vähään aikaan ei ole taas tullut kirjoiteltua - luettua kylläkin.
Olen syönyt nyt keväällä kolme clomi-kuuria, joista ei apua. Tai munarakkula kasvaa kyllä hyvin, ja ovistesteihin saan plussat, muualle sitten en. Clomeissa minua turhauttaa se, kun minulla on toinen munanjohdin tukossa - vain joka toinen kierto periaatteessa on mahdollinen raskauden kannalta, kun usein munarakkula kypsyy vuorotelleen molemmilta puolilta. Tietenkin on mahdollista, että munasolu siirtyy tukkeutuneelta puolelta avoinaiselle - mutta miten suuri tämä mahdollisuus on? 1 % vai 10 %, sitä ei ole meille koskaan kerrottu. Mutta näistä kolmesta kierrosta, vain yksi oli periaatteessa ihanteellinen, eli aikamoista hakuammuntaa clomeillakin. Tai siltä ainakin tuntuu...Niin turhalta tuntuu, että ei tosikaan!

Seuraaviin kiertoihin meille suositeltiin inssejä. Tähän kiertoon en saanut polilta aikaa. Tunsin sen jonkinlaisena helpotuksena - olen vapaa tästä miettimisestä ja yrittämisestä. Aika hullua, että jo näin alussa hoitoja kokee helpotusta, kun ei "tarviikaan" mennä hoitoihin. Vaikka eipä se pakko ole koskaan mennä hoitoihin, mutta sitä ajattelee tätäkin asiaa niin kummallisesti, kun toisaalta olisi hyvä ja haluaisi, että kaikki hoidot olisivat ohi mahdollisimman nopeasti, niin voisi elää normaalia elämää. Ja kuten huomaatte, olen jo alkanut suunnitella lapsetonta elämää, koska olen niin varma, ettei meillä ikinä tärppää. Mies on sitä mieltä, että kaikki mahdolliset keinot kokeillaan. Itse en ole siitä niinkään varma.

Insseihin suhtaudun kriittisesti, koska en näe niissä mitään onnistumisen mahdollisuuksia. Miehellä kun oli hyvät siittiöt, ja mulla nämä ongelmat eli PCO ja endo, eli en usko, että mahdollisuudet inssillä paranevat. Niissäkin hoidoissa tulee tämä onnistumismahdollisuusjuttu mieleen - eli että vain joka toinen kierto on jotain mahdollisuuksia. Kyllä vetää mielen matalaksi. Ihmeellistä ylipäätään, että clomeilla ei voi kasvattaa munarakkuloita molemmille puolille isommalla annoksella, jos kerran toinen munanjohdin on tukossa...Mutta kai lääkärit tietävät tämänkin sitten paremmin!

Kiitos

helinä | 11.04.2009 10:15

sadmad ja rita : toivon onnea teille lapsettomuushoitoihin.Tarvitsemme kilttejä ja rehellisiä ihmisiä ympärillemme.Silloin tämä maailma on vahän parempi paikka elää.Kiitos runosta. Kun toiveena on oma perhe lapsineen ja se ei onnistu luonnonmenetelmällä niin tarvitaan apua ja tukea.Joskus jotkut ovat väittäneet että lapsettomuus
ei ole sairaus,mutta minun mielestäni se on (vaikka syytä ei olisikaan löydetty).Lapsettomuuskriisissä oleva pariskunta tarvitsee
apua ja hoitoa johon yhteiskunnan on annettava tukea esim.Kelan korvaukset ja verotus.On typerää kieltää hoidot tai korvaukset äidiksi tai isiksi haluavilta.Minun mielestäni lapsettomuushoidoissa käyvien lääke yms.kulut pitäisi yrittää korvata takaisin mahdollisimman hyvin.Yhteiskunnan on lyhytnäköistä yrittää säästää lapsettomuushoitojen kuluissa.Me lapsettomuudesta kärsivät annamme omalta osaltamme arvokasta tietoa ja taitoa myös
lääkäreille ja hoitohenkilökunnalle kun olemme heidän potilaitaan ja autamme näin toinen toisiamme.Kun ajatellaan heitä jotka päätyvät vapaehtoisesti aborttiin ehkäisykeinona tai
muista syistä niin LAPSETTOMUUDESTA kärsivät ovat tosi kaukana tästä ryhmästä.On ihan luonnollista että meillä on vihan ja katkeruuden tunteita.Minä ainakin ymmärrän että on ihmisryhmiä joille päätyminen esim.aborttiin on ihan OK,eikä sitä sen kummemmin surra,jos ja kun lapsia on ennestään ja elämä muutenkin vaikeaa.Siinä on jo esimerkki epäoikeudenmukaisuuden tunteesta - joillakin on varaa "keinotella" raskaudella.
Minä arvostan teitä jotka jaksatte käydä raskaissa hoidoissa ja kohdata sen kauhean
epävarmuuden,että onnistuuko raskaus vai ei.Voimia hoitoihin ja arjen kohtaamiseen.
Kiitos vielä kerran runosta.

sadmad | 11.04.2009 08:18

Siis minun piti sanoa, että toivon ettei tämä loukkaa ketään ja että ette pahastu runosta.

sadmad | 11.04.2009 08:17

Toivon ette pahastu, mutta halusin näyttää teille runon keskenmenosta. Olen kirjoittanut sen lapsettomuuden ja hoitojen aikana...

PIKKUINEN ENKELI

pikkuinen enkeli
Oletko sinä siellä,
kosketan hiljaa vatsaani

Ethän sinä jätä minua,
olethan valmis maailmaan

Minä kannan sinua varoen,
suojelen jokaista pientä soluasi

Minä rakastan sinua pikkuinen

Mutta suuremman edessä,
olen voimaton minäkin

Se haluaa viedä sinut,
pilviin sinisiin

Siispä lähetän sinut matkaan,
kyynelin ja murheellisin mielin

Anna anteeksi...
Anna anteeksi pikkuinen enkelini

Pitkästä aikaa täälläkin..

Rita | 11.04.2009 11:28

Olen kirjoittanut palstalle noin puolitoista vuotta sitten ja sen jälkeen lukenut kirjoituksia säännöllisen epäsäännöllisesti. Tämä keskustelupalsta on mielestäni ainut, jonka seuraamisesta saa positiivista voimaa ja tuntemuksen, että samoja tunteita on muillakin.. Mutta oma tarinani:

Lasta meidän perheeseen on toivottu noin viisi vuotta ja kun mitään ei alkanut tapahtumaan, menimme tutkimuksiin. Hoidoksi meille suositeltiin ICSIä, joka sitten tehtiinkin ensimmäisen kerran alkuvuodesta 2007. Ja voi sitä onnen ja ilon määrää, kun heti ensimmäisellä hoidolla saimme kauan kaivatun plussan! Raskausaika meni ongelmitta ja onnentunne vain lisääntyi, kun lapsi alkoi vatsassa liikkumaan. Meille odotettiin jouluvauvaa syntyväksi. Toisin kuitenkin kävi... Menimme rakenneultraan viikolla 19 ja se olikin lopun alkua. Lääkäri totesi kohdunkaulan olevan auki ja keskenmenon alkaneen. Totaalisella vuodelevolla tapahtuvaa saatiin myöhästettyä vajaat kaksi viikkoa, ja rv:lla 21 syntyi meidän rakenneultrassa täysin terveeksi todettu poika. Onnen tunteesta täydellinen romahdus, eikä sieltä ole vieläkään kokonaan noustu....

Kun oltiin päästy jotenkuten jaloilleen tapahtuneesta, hoitoja jatkettiin. Ajateltiin, että onnistuihan ensimmäisellä hoidolla heti, niin kyllähän se onnistuu toisenkin kerran. No keväällä 2008 tulinkin uudestaan raskaaksi ja sitä onnea kesti viikon verran. Silloin keskenmeno tuli heti alussa. Hoitoja on tehty senkin jälkeen, mutta ei ole enää tärppejä tullut.

En pysty silti vielä luovuttamaan. En pysty vielä hyväksymään sitä, että meidän ainut lapsi oli vain puoli kiloa painava enkelivauva ja toista emme voi saada. Hoitoja siis jatkamme, vaikkakin tällä hetkellä olemme pienellä tauolla.

Kuten muutkin kirjoittajat, tunnen katkeruuden ja vihan tunteita. Sosiaalinen elämä on rajoittunut, sillä vauvojen ja vauvasta sekaisin olevien vanhempien näkeminen sattuu. Kaikille muille, sukulaisilleni ja tuttaville, vauvoja näyttää siunaantuvan. Eipä ole minun eikä mieheni suvuissa muita lapsettomia. Tunnen olevani juuri se, joka ei kuulu joukkoon... Mutta olen antanut itselleni luvan olla katkera, vihainen ja epäsosiaalinen, sillä muulla tavon en jaksaisi.

Tukea ei saa, ei edes niiltä lähisukulaisilta, jotka lapsettomuushoidoistamme tietävät. Kaikkihan nyt sattuneesta syystä tietävät myöhäisen keskenmenon tapahtuneen, mutta niiltä, jotka tietävät hoidoista, en ole saanut sitä tukea mitä olisin kaivannut. Ei ole kysytty miten jaksan ja miten minulla menee... Oma äitini on esimerkiksi moralisoinut minua siitä, kuinka hirveää on, että olen niin vihainen ja katkera. En kuulemma saa olla vihainen sisaruksilleni, jotka ovat lapsensa saaneet ongelmitta. Kun kuulemma eihän se heidän vikansa ole. Minun on hänen mukaansa vain hyväksyttävä lapsettomuutemme... Eli sellaista on ollut lähimmäisiltä saamani tuki.. Ja ainahan voi kuulemma adoptoida.

Emme kuitenkaan aio vielä luovuttaa, sillä jokin voima kannustaa jatkamaan. Liekö enkelipojan kädet, jotka kantavat meitä eteenpäin. Luovuttajasta ei tule koskaan voittajaa ja minä ja mieheni aiomme olla voittajia ennemmin tai myöhemmin.

Pääsiäisterveisin Rita

Pitkästä aikaa

enkeliprinssi | 10.04.2009 04:01

En muista edes koska viimeksi olen kirjautunut sisään ja kirjoittanut palstalle. Välillä käynyt lukemassa teidän ajatuksia. Uusiakin kirjoittajia on ilmestynyt. Mukava kuulla että olette löytänyt palstan. Paras palsta lapsettomuudesta. Täällä saa rohkeasti kirjoittaa ajatuksia, eikä kukaan tuomitse. Olen ennenkin todennut saman täällä palstalla.

Vuodesta 2005 olemme yrittäneet ja vuodesta 2007 hoidoissa. IVF on vielä edessä. Ensikuussa selviää ajankohta toivottavasti. Aika kulkee nopeasti. Välillä mietin että koska luovumme unelmista saada lapsi ja keskitymme muihin unelmiin yhtä täysillä. Meille adoptio tuntuu vieraalta. Vaikka orpoja lapsia on maailmassa, niin tuntuu mahdottomalta saada adoptiolapsi. Vuosien odottaminen sitten sitäkin. Ehei. Jos emme onnistu tulemaan raskaaksi hoidoilla, niin sitten emme saa lasta ollenkaan. Sitten keskitytään sellaiseen mikä perheellisillä on vaikeaa. Mikään ura-nainen en ole. Kaikkea muuta. En ole kiinnostunut etenemään uralla. Työ on minulle vain työtä. On päiviä kun en haluaisi herätä ja mennä töihin auttamaan toisia ja päiviä jolloin tuntuu hyvältä saada hoitaa, hoivata. Välillä työpaikka saa mut raivon partaalle ja välillä ei. Tässä työssä ei uralla edetä. Se mitä haluaisin vielä tehdä, varsinkin jos emme lasta saa, niin matkustaa paljon. Käydä erilaisissa paikoissa, ei missään turistirysässä, vaan jossain Afrikassa jne. Voisin lähteä Afrikkaan avustustyöhön, tai sitten vaan kiertämään sinne.

Mä en tiedä miksen kirjoita lapsettomuuden herättämistä tunteista. Ehkä siksi että olen yrittänyt olla ajattelematta koko asiaa. Tänään se tulvahti kuitenkin mieleen. Ehkä siksi koska menkat ovat alkamassa. Niin kipeä olo. Lämpöä ja vatsaan sattuu. Aina sitä salaa toivoo, että olisi raskaana, mutta nyt olen takonut koko kuukauden etten tule, enkä ole raskaana, joten "unohda koko juttu". Aina kun toive tulee mieleen. Kieltäydyn ajattelemasta koko asiaa. En halua nostattaa toiveita, enää koskaan. Pettymys koskee niin kovasti.Tuli sellainen olo nyt, että "lopetapa tämä turhanpäiväinen länkytys" ja tee jotain muuta. Mahaan koskee niin paljon etten kyllä enää jaksakaan istua työtuolissa.

Muru: Tuttu tunne tuo katkeruus minullekin. Täytyy kuitenkin myöntää etten pahaa koskaan ole toivonut tapahtuvan niille jotka lapsia saavat helposti. Kateutta ja katkeruutta kylläkin. Parhaiten tuosta katkeruudesta ja vihantunteista pääsee myöntämällä ne tunteet. Eihän ne omaa oloa paranna kuitenkaan. Silti pitää antaa itselleen anteeksi että sellaisiakin tunteita tulee ja ne myös menee.

Olipa tämäkin oma turha sepostukseni..

Minäkin tänne

muru | 10.04.2009 12:38

Hei vaan kaikille. Nyt on minunkin pakko koittaa jotain tämän pahan olon lievittämiseksi. Pitkään olen jo keskustelujanne seuraillut, mutta en ole kokenut että itse haluaisin tuntojani tänne kirjoitella. Vieläkään en ole varma että onko tästä kirjoittamisesta minulle apua, mutta haluan kokeilla. Ei kai tästä haittaakaan voi olla, kun ollaan kuitenkin kaikki samassa veneessä. On ollut kiva lukea, että niin monet teistä ovat saaneet tukea tältä palstalta ja siis teiltä muilta palstalaisilta. Tämä olkoon siis toiseksi viimeinen oljenkorsi siihen, että josko saisin tätä pahaa oloa sisältäni edes vähän pois. Viimeinen on sitten läheisille kertominen asiasta, mutta sitä pelkään ihan kamalasti kun en ole yhtään varma onko siitä apua vai ennemminkin haittaa.

Tuollaisen vähän erilaisen alkujohdatuksen jälkeen voisin kertoa hieman meistä. Eli ollaan alta 30-kymppisiä ja meidän lapsettomuushistoriamme on vielä nuori joihinkin teihin "konkareihin" verrattuna. Kaksi vuotta ollaan lasta yritetty. Tutkimuksissa ei ole löytynyt mitään suurempaa vikaa kummastakaan, minulla pitkä kierto, mutta ovulaatio kuitenkin lh-testien mukaan tapahtuu. Siittiöissä liikkuvuus hieman alentunut mutta ei pahasti. Eli selittämättömiksi meidät on diagnosoitu. Nyt takana on 3 inssiä clomeilla peräkkäisiin kiertoihin. Viimeisin tällä viikolla. Toiveita onnistumisesta ei juurikaan ole ja ajatukset on jo ivf:ssä. Se on siis seuraavana vuorossa ensi syksynä. Toisaalta toivoa on vielä vähän luomuplussaankin, sillä se on kerran tapahtunut. Viime kesän loppupuolella raskauduin, mutta se meni kesken rv7. Keskenmeno oli todella kova paikka meille molemmille ja on vieläkin. Laskettu aika olisi ollut tässä kuukauden sisään. Ainut mikä siinä lohduttaa on tieto, että olen kerran tullut raskaaksi. Tiedän, että kaikilla ei ole edes tuota pientä toivoa, joten teihin moniin verrattuna tunnen olevani onnekas kun olen ne kaksi viivaa kuitenkin kerran nähnyt. Toivottavasti en loukkaa ketään ajatuksillani, se ei ole ollenkaan tarkoitus..

Tosi rankka jakso on nyt meneillään tän asian suhteen. Saa olla ihan ylpeä itsestä kun jaksaa töihin raahautua ja pitää itsensä kasassa työpäivän ajan. Yhtään ei pysty iloista esittämään missään muualla kuin niissä ihan pakollisissa eli esim. töissä. Olenkin nyt vähän eristäytynyt muusta maailmasta, enemmän tai vähemmän tietoisesti. Jotenkin sitä yrittää itseään suojella kaikelta, joka voi mieltä lisää pahentaa, kuten tuttujen raskausuutisilta ja vastaankäveleviltä vauvamahoilta ja lastenvaunuilta. Tiedätte varmastikin mitä tarkoitan. Sitä haluaa ikään kuin minimoida sen mahdollisuuden että joutuisi katsomaan muiden onnea tai jopa onnittelemaan jotain tuttua. Eilen se taas kuitenkin koitti kun kuultiin ystäväpariskunnan tulevasta perheenlisästä. Tiedän että yritystä heillä ei ollut montaa kuukautta takana. Ei varmaan tarvitse kuvailla sitä kateuden ja katkeruuden määrää. Niin tutuilta on kuulostanut teidän muiden kokemukset tuollaisista tilanteista. Yritettiin siinä sit hymyillä nätisti ja kai mä taisin sen onnea-sanankin saada sanottua. Aika hyvin sain itseni pidettyä kasassa, mutta sen jälkeen olo onkin sitten ollut ihan kamala. Äsken sanoin puolisolle, että toivon että jotain pahaa tapahtuisi tälle kyseiselle pariskunnalle. Mies siihen sanoi, etten mä voi oikeesti sellaista toivoa, mutta musta tuntuu että toivon. En ois ikipäivänä uskonut, että mun päähän voi tuollaisia ajatuksia tulla. En tiedä mitä tälle vihalle ja näille kamalille ajatuksille pitäisi oikein tehdä. Samat kysymykset pyörii minun päässäni kuin martakalilla. Eikö tämä helvetti lopu ikinä?

Tuohon kysymykseen onkin varmaan hyvä lopettaa. Ehkäpä tänne kirjoittaminen hieman kevensi tämän hetkistä pahaa oloa. Ainakin nyt tuntuu siltä. Hyvää pääsiäistä teille palstalaisille!

martakal | 09.04.2009 07:07

Tervehdys taas. Olen tainnut kirjoittaa väärällä palstalle. Anteeksi! Nyt tarkemmin sivustoa lukiessani huomasin keskustelujen kategoriat. Taidan kuulua lapsellisiin. Tosin koen olevani Lapseton, kun en lasta saa ja koska Tyttöni (17vee), opiskelee toisella paikkakunnalla. Koti on hiljainen ja "tyhjä".

martakal | 09.04.2009 06:55

Hei kaikki!
Lähdin eilen kälyni luo maustekutsuille. Ajattelin, että siellä on niin paljon porukkaa vauvaa sylittelemässä, et kukaan ei huomaa minun välttelevän sitä. Matkalla meinasin kääntyä jo takaisin silmät kosteina. Perille päästyäni vauva nukkui ja huokaisin helpotuksesta. Sitten vieraaksi tuli jo aiemmin tuntemani nainen, miniä mukanaan. Ylpeänä nainen esitteli miniänsä ja miniän mahan. Hänestä tulee vihdoin mummi. Kaikki onnittelivat iloisesti. Minä en voinut edes esittäytyä. Onneksi esittely alkoi ja pääsin tilauskaavakkeen taa piiloon. Sain nieleskellä ja räputeltyä kyyneleitä piilossa. Iski kamala paniikki. Ja ahdistus.
Sitten vauva heräsi ja äiti rupesi imettämään. Eikö tämä helvetti lopu ikinä? Koska voin elää normaalisti? Miksi minua näin rankaistaan? Miksi minun pitää tuntea näin? Mistä tämä viha pulppuaa? Eikö lapsettomuudessa ole jo tarpeeksi kestettävää?
Esittelyn jälkeen en jäänyt kahvittelemaan. Valittelin, että minulle tuli huono olo ja täytyy lähteä. Näytinkin kuulemma kuumeiselta. Kait ny silmät punaisina ja kiiltävinä ja naama kalpeana, kuka vaan näyttää kipeältä.
Autoon päästyäni itku tuli kunnolla. Kun saavuin kotiin, menin suoraan sänkyyn. Pysyin siellä aamuun asti. Tämä päivä on mennyt kehnosti. Koko ajan on mielessä lapsettomuus. Itkettää ja ahdistaa. Enkä voi kenellekkään ystävälle soittaa ja purkaa pahaa oloa. Ei kunaan ymmärrä. Ei tätä. Ihan mikä muu asia taivaan ja maan väliltä. Kaikki kuitenkin tietää tilanteeni. Voin kertoa lapsettomuushoidoista, mutta en tunteista mitkä liittyvät vauvoihin tai raskaana oleviin. Olen yrittänyt, mutta niiden keskusteluiden jälkeen olen vielä hadistuneempi. Mutta ei auta, jatkettava on.
Hyvää pääsiäistä kaikille.

Insseistä ja alkoholista

Judy | 07.04.2009 07:21

Me olemme hoidoissa julkisella puolella, ja minulle tehtiin vain kaksi inssiä, tuloksetta. Jotenkin en uskaltanut yhtään edes haaveilla onnistumisesta. Kahden inssin jälkeen sitten IVF, jonka hyviä tuloksia tässä toivotaan kovasti. Rahallisesti meille olisi melko mahdotonta ollut lähteä hoitohin yksityiselle klinikalle, vaikka sellainenkin paikkakunnalla on. Toki lainaa olisi pystynyt ottamaan tiukan paikan tullen. Julkisen jonotusajankin kesti, kun tiesi, että on jotain kuitenkin tapahtumassa.

Tuosta alkoholinkäytöstä olen itsekin joskus kokenut syyllisyyttä. Olen ollut pitkiä aikoja myös kokonaan juomatta raskaustoiveiden takia, mutta kun on aikaa vierähtänyt yli viisi vuotta, ei enää jaksa uskoa, että parin tuopin takia on jäänyt lapsettomaksi. Siitäkin tulee muuten todella huono omatunto! Olen tehnyt niin, että hoitojen aikana olen jättänyt vähemmälle, mutta kun kuukautiset taas tulleet, istunut baarissa joskus pitkäänkin, tavannut kavereita ja pitänyt hauskaa. Aina ei jaksa tervettä elämää kerta kaikkiaan viettää ja kyhjöttää kotona murehtimassa. Sitten kun IVF sumutteluineen alkoi, lopetin oikeastaan kokonaan alkoholinkäytön. Ehkä se on näissäkin asioissa niin, että kohtuus kaikessa ja oman tuntemuksen mukaan! Yhden tarinan mukaan eräs lääkäri oli sanonut lapsettomuudesta kärsivälle naiselle, että ota lasi punaviiniä ja rentoudu, kyllä se siitä. Tuo lausahdus on tätä rasittavaa "älä stressaa, kyllä se sitten onnistuu" -sarjaa.

sateenkaarelle

sinikello | 07.04.2009 03:36

Tervehdys!

Ikävää, ettei inssi onnistunut! Meillähän taisi olla vielä samana päivänäkin, jos oikein muistan... =(. Pieleen meni täälläkin. Tuntuu kovin tutulta nuo ajatukset siitä, että montako inssiä vielä... Meillä nyt neljäs takana ja 17.4 saa testin tehdä jos sinne saakka päästään. Me on alettu miettiä, että tämän jälkeen siirryttäisiin IVF:n. Joka ikinen pettymys on aina ihan yhtä suuri ja tuntuu, että kärsimättömyys vaan kasvaa kerta kerralta. Ei tähän totu. Me ajateltiin, että tämän jälkeen (mikäli tulos nega jälleen) pidettäis parin kuukauden paussi (kun haettiin lainaa ja nostoaika on 2 kk ennen kun alkaa korot juosta) ja sitten alettais IVF hoitoon. Se, että ne todennäiköisyysprosentit on kuitenkin niin paljon isommat kyllä vaikutti meidän päätökseen ja ikävä sanoa, mutta rahatilanne myös. Mua pelottaa aivan hirmuisesti se punkio. Mulla kun ei ole mitään kipukynnystä vaan aina kaikki sattuu... Täällä on niin monia tosi urheita tyyppejä ja siitä saa kyllä uskoa, että pystyy itsekin...

Sitäkin oon pohtinut, että myös mulla on inssien jälkeen alkanut vuoto aina jo vähän ennen kun sais testin tehdä... se jotenkin kyllä masentaa, vaikka eipä se negan testaaminenkaan varmasti ole sen mukavampaa.

Mulla sellainen käsitys tuosta kystajutusta (voin tietty yhtä hyvin olla väärässäkin), että ne kyllä lähes poikkeuksetta häviää aika pian. Hoidoissa käyvällä ystävällä oli vähän aikaa sitten ja pääsivät jatkamaan hoitoja jo yhden kierron tauon jälkeen. Lääkäri oli kovasti lohdutellut ja sellaiseen käsitykseen jätti, ettei tarvitsis olla kauhean huolissaan. Toki, niinhän se vaan on, ettei sitä voi olla olematta, kun ollaan kuitenkin tekemisissä näin isojen asioiden kanssa... Hirmuisesti voimia ja tsemppiä, aurinkoa... Toivon sydämestäni, että kysta häviää ja pääsette pian jatkamaan...

Eka inssi

Äidiksi | 07.04.2009 03:18

Heippa kaikille! aivan mahtavaa kun löytyi ryhmä missä sinua ja murheita oikeesti ymmärretään! Me ollaan 32v ja 38v pariskunta keski-suomesta. Ikää on jo molemmilla jonkun verran mutta toivoa ei heitetä mäkeen (paitsi joka kuukausi..) vaikka pettymyksiä tullut. Ollaan yritetty lasta 3,5 vuotta.. söin e-pillereitä 11vuotta. eka vuosi meni vähän vähemmällä yrityksellä kun oli kaikkea muuta elämän käännekohtia. tokana vuotena alkoi turhautuminen. kolmantena vuotena tuli taas käännekohta; muutto helsingistä keski-suomeen, ihanaa! en päivääkään vaihtaisi pois :).. ja nyt sitten pari viikkoa sitten meillä oli eka inssi, jonka tuloksena toissapäivänä alkoi kipeät vuodot ja olen siitä lähtien maannut kotona sairauslomalla, koska pettymys oli tosi suuri.. vaikka sitä tietää onnistumisprosentit, niin silti sitä pitää toivoa niin älyttömän korkeella. olen nyt miettinyt, syyttänyt itteeni ja etsinyt netistä tietoa että vaikuttiko mun tupakointi ja alkoholinkäyttö (yks vkl) tähän epäonnistumiseen.. tiedättekö pitääkö hoitojen aikana "olla täysin raitis" ? ja auttaako oikeesti, ja miten paljon ruokavalion muuttaminen? lahtua mun ei välttämättä tarvii mutta nuo nautintoaineet tulisi varmaan jättää pois.. onkos kellään tietoa?

Eipä onnistunut

Sateenkaari | 07.04.2009 02:01

Inssi ei tuottanut tulosta ja vuoto alkoi jopa vähän ennen "oikeaa" päivää. Oli tosi pettynyt olo, vaikka koko ajan mielessäni ajattelinkin, että ei tämäkään inssi taida onnistua. Kyseessä vasta toinen, mutta lapsettomuutta takana niin monta vuotta, että on vaikea kestää näitä pettymyksiä. Varasimme heti ajan seuraavaan inssiin ja eilen olin ultrassa. Siinä näkyi, että follikkeli olikin vuotanut itseensä ja nyt munasarjassa näkyi pieni kysta. Inssiä ei siis tehdä tähän kiertoon ja on odotettava, kunnes kysta pienenee tai häviää. Hoitaja totesi, että näin käy toisinaan, eikä sille voi mitään.

Nyt tietenkin pelottaa, että kysta ei pienene tai häviä ja että hoidot joutuvat pitkällekin tauolle. Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta?

Mietimme myös, missä vaiheessa siirtyä IVF-hoitoihin. Seuraava inssi on kolmas ja jo nyt tuntuu siltä, että ehkä kannattaisi vaan maksaa enemmän siitä, että onnistumisprosentti myös kohoaisi. Kalliiksihan hoidot käyvät näinkin ja on pakko miettiä, miten kauan voidaan jatkaa näin.

tuitur | 06.04.2009 08:55

Tuli pysyttyä taustalla tovi - mutta nyt taas voimissa suurten myllerysten jälkeen. Yritimme 2 vuotta mieheni kanssa lasta, viimeiset 8kk hoidoissa, kunnes viimein aloin tervehtyä masennuksesta ja tajusin että koko vauvahaave oli yksin minun projektini ja tein päätöksen erosta. Ero on miehelle kova paikka ja syyttää minua kun ei saa nukuttua ja terveyskin kärsii jne... Ei muista millaista minun 2 viimeistä vuotta oli... huonoa oloa, huonosti nukuttuja öitä, turhia toiveita ja mielipahaa kun oli niin yksin.
Kävin sairaalassa vielä eron ollessa käynnissä ja minulle tehtiin tssg ja torvet oli auki ja munasarjatkin näytti melko normaaleilta - mieletön käänne josta oli onnellinen. Onnettomaksi teki se, että mieheni oli käynyt sanomassa hoitosopim. irti eikä kertonut sitä minulle, vaan hoitaja kertoi asiasta. Itkuhan siinä tuli. Mutta parempi näin, olen tyytyväisempi kuin aikoihin elämään.

Illusia: Kuin vastauksena ajatuksiini oli sinun viestisi täällä. Olen harkinnut sijaisvanhemmaksi ryhtymistä vuoden verran. Viime keväänä ajatus tuli ensimmäisen kerran eteen ja olinkin jo yhteydessä kurssin järjestäjään. Mutta mieheni ei lähtenyt mukaan ajatukseen ja asia jäi. Nyt alan taas miettiä asiaa. Voisihan sitä yksinkin toimia sijaisvanhempana. Pelastakaa Lapset ry:llä näyttää olevan Treella kurssi parin viikon päästä. Mutta 2 seuraavaa kurssi-iltaa on arki-iltoina ja se on vähän hankalaa kun matkaa tulisi 180km suunta.

Meri: Pelkäsin pistämistä myös ihan hirveästi, mutta 3 terveyskeskuksessa annetun piikin jälkeen päätin yrittää kotona. Mies auttoi ja saimme pistettyä pari kertaa itse. Se neula on niin ohut ettei se edes tunnu. Kyllä siihen oppii. Onnea hoitoihin.

martakal | 04.04.2009 12:31

Hei kaikki. Ihanaa että, vihdoin jaksoin etsiä vertaistukea.
Olemme mieheni kanssa aika yksin tämän kaamean surumme kanssa. Meitä tämä suru pikemminkin erottaa kuin yhdistää.
Minulla on kohta 17 vuotias ihana ja rakas tyttö.(miehelläni ei ole lapsia)Ja olen tehnyt pari keskeytystä -93 ja -98. Olen ollut yksinhuoltaja ja odottanut prinssiäni ja toivonut hattaasti isompaa perhettä. En halunnut lapsia enää yksin. Löysin ihanan miehen 2003 ja menimme naimisiin 2005. Jo ennen häitä jätin pillerit. Kummallekkaan ei juolahtanut pieneen mieleenkään, että niitä lapsia ei noin vaan tehdäkkään. Kävimme tutkimuksissa...

"Vika" on siittiöiden vähyydessä ja niiden huonossa liikkuvuudessa. Minä en voi käsittää mixei mieheni voi lopettaa tai edes vähentää tupakoimista. Polttaa yli askin päivässä, pari parhaimmassa. Olen siitä todella raivoissani! Mieheni on ruvennut myös juomaan enemmän. Pari iltaolutta on nykyään kuusi tai enemmän. Mieheni tuntee menettäneensä miehisyytensä. MinustaTuntuu, että läheisyys on kadonnut. Molemmat voimme todella huonosti. Olemme väsyneitä, eikä mikään huvita.
Niinkuin muilla, meidänkin kaikilla sukulaisilla on lapsia. ja juuri molempien sisarukset saivat tyttövauvat viikon välein. (Pojat heillä jo onkin, TIETYSTI). Ristiäisiin en voi mennä. Ahdistaa niin vietävästi. Itken ja raivoan omaa pahaa oloani. En voi puhua mieheni kanssa, kun hän ahdistuu vielä enemmän, emmekä löydä yhteyttä.
Todellakin olen huomannut, että ne ystävät jotka ovat saaneet lapsensa lähiaikoina ovat kaikonneet. Kaikki tietävät, että emme yrityksistä huolimatta ole saaneet vauvaa.

Menimme hoitoon Helsingin Väestöliittoon. Olin taas ihan varma, että nyt onnistuu, heti. Tietysti. Hoidot alkoivat 2007 IUI:llä. Niitä tehtiin kaksi. Tuloksetta. Sitten ICSI. Kaikki meni hyvin. Tuore siisto ja kolme pakkassiirtoa. Turhaan! Joka helv.... kerta. En uskaltanut toivoa ja silti aina pettymys oli uusi romahdus. Ja Rahat loppu. En ymmärrä miten ihmisillä on varaa lukuisiin hoitoihin. Taitaa olla tämäkin vaan rikkaiden hommaa.
Saimme lähetteen kunnalliselle puolelle ja hoidot alkavat kesällä. Jos ylipäätään olemme mieheni kanssa yhdessä. Huokaus. Tietysti olemme, nyt on vain tosi vaikeaa yhdessä.

Olen miettinyt kohtaloa ja Jumalaa. Olisiko minun ollut tarkoitus tehdä kaikki lapset yksin, ilman miestä. Silti raskaudenkeskeytykset ei sureta. Onneksi. Miksi toiset saavat lapset heti kun haluavat? Minun hyvä ystäväni on saanut viisi lasta heti ensimmäisestä yritetystä kierrosta.

Tässä vuodatukseni ja tuskani jaettavaksi. Taitaa olla pitkä taival edessä ennenkuin tervehdytään ja jaksetaan tätä elämää.

Tyttikalalle

Lara | 03.04.2009 10:01

Minä ajattelen jotenkin niin, että on naisia, joille äitiys on kaikki kaikessa ja he rakentavat sen varaan paljolti identiteettinsä, minäkäsityksensä ja elämäntarkoituksensa. Vaikka itse toivonkin kovin, että minustakin tulisi äiti, en kuitenkaan haluaisi, että se on äitys, joka määrittää, mitä olen, millainen olen tai mikä on elämänitarkoitus. Sillä se, että tulee raskaaksi, synnyttää ja kykenee ns. biologiseen vanhemmuuteen ei kerro mitään ihmisen kyvystä asettautua suhteeseen, muodostaa turvallinen kiintymyssuhde tai takaa edes mekaanista kykyä hoivata. Muistaakseni lastenpsykiatri Raisa Cacciatore on joskus todennut, että vanhemmuus ei laskeudu ikään kuin taivaasta tulevina taian omaisina taitoina, vaan kyse on jostain muusta. Itse pidän lähinnä säälittävinä niitä tuttaviani, joille äitiys on vain se, mikä omassa ja toisten naisten elämässä on SE juttu tai joka jotenkin muka pätevöittää. Omassa työssäni olen kuitenkin vuosien varrella nähnyt, miten biologinen vanhemmuus ei oikeasti takaa yhtään mitään. Ylevä suhtautuminen ja "tyhmänä" pitäminen kertovat mielestäni enemmän näin asennoituvasta henkilöstä ja hänen omasta kypsymättömyydestään ja epävarmuudestaan kuin siitä, millainen sinä olet. Lapsettomuus ei tee meistä vähemmän kykeneviä, taitavia, epänaisellisia tai tietämättömiä. Voimia ja jaksamista!

t. Lara

hölmöä

tyttikala | 01.04.2009 09:44

Kai mä sit hölmökin olen käytöksessäni kun lasta niin kovasti mieli tekee...

Järjestin ainoana lapsettomana babyshowerit kaverilleni osoittaakseni, että tuen häntä jne ( hekin olivan 3v yrittäneet). Olen käyttäytynyt muutenkin "niinkuin ystävän pitääkin" ja ajattelin että jos mua vaikks kummiksi pyytävät. Olen aina halunnut tulla edes jonkun kummiksi, tavalaan jotain omaa siinäkin kun on oma kummilapsi. Mut eihän mua koskaan kummiksikaan pyydetä ku ne naiset vie aina voiton ketkä on ÄITEJÄ, perk......niin no siten kävi taas ja sehän ottaa mua päähän. Eli hölmöjä asioita tulee mieleen lapsettomuuden takia:(
Olen huomannut miten se käytös muuttuu ku vauva tulee taloon. Monety äidit käyttäytyy siten, etten esim minä tiedä enään mistään mitään, siis ne suoraan alkavat pitää aivan binbona ja tyhminä kenellä ei ole lasta/lapsia. Mistähän sekin johtuu? Mua ottaa päähän pirusti. Täytyy taas päästä oman tilanteensa herraksi.
t.pahan mielen purnaaja

Judylle

anepi | 01.04.2009 03:50

Lämpöiset ja sydämen pohjasta tulevat kiitokset sinulle kannustuksestasi ja myötäelostasi! Ihanaa oli lukea rohkaisevia sanojasi. Vihdoin oloni alkaa normalisoitua, tänään olen jaksanut olla jo paljon jalkeilla ilman läkähdyttävää väsymystä. Olen nyt neljättä viikkoa sairauslomalla, ehkä ensi viikolla kykenen palaamaan jo töihin. Turvokas olo on vähentynyt, paino on pudonnut sairaalasta kotiuduttuani kolme kiloa, joten ilmeisesti se kertynyt neste koko ajan vähenee. Tänään sain ensimmäisen kerran kiinni asti sellaiset housut, jotka ovat kaapistani löytyvät löysimmät mahdolliset "julkisen paikan" housut :) On kyllä ollut aivan tajuton painajainen koko juttu! Muttamutta, tämä kaikki kärsimys on ilmeisesti tuottamassa tulosta: kovasti minulle on lekuri väittänyt, että kyytiläinen vaan hengailee mukana!!! En tajua sitä ollenkaan... ihan pökerryksissä... mutta ehkä se jonain päivänä konkretisoituu minullekin...

Mukavaa Judy, että sinun kohdallasi hoito ja punktio ovat sujuneet noin hyvin. Joko olosi on kokonaan normalisoitunut? Missä vaiheessa sinulla on tämä riipivä epätietoisuuden vaihe menossa? Ole luottavainen ja uskalla toivoa, edes pikkiriikkisen!

Helpotusta

Illusia | 31.03.2009 01:25

Hei,
Taustaa: Jätin pillerit pois 3,5 vuotta sitten. Varsinaisissa hoidoissa olen ollut reilun vuoden. Itse olen koko ajan tajunnut tilanteen: kuukautiset ovat tosi niukat eli kohdun limakalvo on liian ohut kiinnittymiselle. Nyt vaihtuvat lääkäritkin ovat sen tajunneet, toki muistan mainita sen aina ensimmäiseksi, jotta päästään heti puhumaan oikeasta asiasta. Nyt on kaks IVF takana ja ensimmäinen PAS tulossa. Oma ja lääkärien usko siihen on pieni, sillä estrogeenihoito meni ihan pieleen (limakalvo ei paksuuntunut yhtään ja sain kovat mahakivut). Näin ollen koitamme PASia luonnolliseen kiertoon eli ohueen maaperään. Lähes kaikki kaverini ovat juuri synnyttäneet tai ovat nyt raskaana. Myös ne, jotka eivät lasta vielä vähän aikaa sitten halunneetkaan. Ymmärrätte siis, että tilanne on ollut melkoisen rankka.

Helpotusta: Aloimme jo 1,5 vuotta sitten mieheni kanssa miettimään tukiperheeksi ryhtymistä. Lopulta saimme aikaiseksi ja nyt meillä on käynyt 1/09 alkaen kaksi pientä poikaa kerran kuukaudessa viikonlopun verran. Tämä oli meille ehdottomasti oikea ratkaisu tässä vaiheessa, en ole katunut tippaakaan. Olen saanut huomata, että äitiys todella sopii minulle (niin... nyyh nyyh) ja että osaan kasvattaa lapsia johdonmukaisesti. Olen päässyt näkemään miten hyvin mieheni poikien kanssa toimii ja olemme päässeet yhdessä jakamaan näkemyksiämme pojista ja kasvatuksesta. Ja sunnuntaisin poikien lähdettyä on ollut ihana päästä viettämään omaa aikaa ja huomata, että elämässä ilman lapsia on todella hyvätkin puolensa. Nyt olemme päättäneet hakeutua sijaisperhekoulutukseen ja ajatuksena on, että reilun vuoden päästä meistä kenties tulee sijaisvanhempia. Haavetta omasta lapsesta en hylkää ennen kuin on aivan pakko. Sen vuoksi adoptio ei ainakaan vielä sovi meille. Aion hoitaa itseäni sekä lääketieteellisesti että luontaismenetelmillä mahdollisuuksien mukaan. Epäonnistuneen estrogenihoidon jälkeen päätin, että nyt ainakin pidän huolta itsestäni. Niinpä varasin itselleni juuri kaksi uutta rentouttavaa hoitoa: turvehoidon ja kuumakivihieronnan. Nyt koitan tehdä mahdollisimman paljon asioita, jotka tuntuvat hyvältä ja jotka hellivät kroppaani. Vyöhyketerapian lopetin, se oli ihanaa, mutta en saanut luultavasti mitään hyötyä.

Tsemppiä kaikille! Toivon, että löytäisitte asioita, jotka tuottavat teille hyvää mieltä ja hyvää oloa. Surua ja kärsimystä meillä on kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi.

Anepille

Judy | 26.03.2009 07:39

Kyselit, menikö kaikki alkionsiirron osalta hyvin. Siis yllättävän hyvin tosiaan mennyt tähän asti. Jokainen vaihe tavaillaan läpäisty ns. puhtain paperein ja helposti tähän asti ilman ongelmia. Helpotti se tieto, että meidän solumme eivät esim. "hylji" toisiaan, kun oli kerran hedelmöitys tapahtunut. Punktio kävi kyllä perhanan kipeää, mutta vain muutaman minuutin, senkin kesti kun tiesi, että kohta tämä loppuu ja hoitaja pumppasi lisää kipulääkettä. Muutama alkio saatiin pakkaseenkin ja yksi top-alkio kyytiin. Nyt meneillään se kamalin vaihe tietenkin eli odotus siitä, tuleeko ensi yrittämällä mitään mukavia tuloksia. Sinun ja muidenkin kirjoittajien hankaliin kokemuksiin verrattuna tunnen jopa itseni onnekkaaksi. Maha on vain turvoksissa koko ajan ja punktion jälkeen meni noin viikko, ettei ihan normaalisti pystynyt kävelemään tms, mutta ei siis ollenkaan mitään pahoja reaktiota mistään ole ollut. Nyt olen Lugesteron -kuurilla ja huomanut, että silloin kun otan pillerit suun kautta, huimaa pari tuntia. Ei kovin miellyttävä tunne, mutta senkin kestää.

Anepi, jos lääkäri on halunnut laittaa kyytiläisen matkaan, sehän voi tarkoittaa hyviäkin uutisia pikapuoliin! Ei kai sitä olisi laitettu, jos ei olisi kannattanut, järkeilen näin. Toivottavasti kivut jo hellittäneet! Voimia kovasti sinne.

Itse en uskalla oikeastaan toivoa mitään. Hyvä mieli on kuitenkin siitä, että tähän asti on päästy. Päätepistehän tämäkin sitten tavallaan on, kävi sitten niin tai näin. Faktat puhuvat puolestaan: olikohan se 15- 25 prosenttia se mahdollisuus, että raskaus alkaisi. Kääk.

Happamia, sanoi kettu...

Mokka | 26.03.2009 03:00

Tyttikala: "Mitenkä te muut hoidatte tilanteen, te ketkä ovat lapsettomia? Te, ketkä ei saa lapsia, mutta haluaisi? "

Minä olen jo alkanut säästää itseäni jatkuvalta lapsettomuuden miettimiseltä. Tai no, on se mielessä päivittäin, mutta olen alkanut tietoisesti ajatella miltä kaikelta säästyn, kun jään lapsettomaksi. Tosiasiahan on, ettei lapsiperheen elämä ole pulleiden jalkojen tepsutusta, iloista naurun kikatusta, jatkuvaa äitiyden onnea tai kaikkea sitä, mistä me lastahaluavat haaveilemme. Oikeasti lapsiperheen elämä on unettomia öitä, väsymyksestä aiheutuvia riitoja, jatkuvia aikataulujen sovitteluja, kiukuttelevia ja äänekkäitä vintiöitä, siivousta ja ennenkaikkea kaikkien muiden (tai ainakin lasten) tarpeiden panemista omien edelle. Vain muutamia mainitakseni. Ja miettikää sitä konkreettista tuskaa, jonka raskaus ja synnytys aiheuttaa. Ystäväni sai toissapäivänä toisen lapsensa, eikä hänen äänestään kuultanut mikään onni eikä autuus, vaan leikatun ja tikatun alapään kivun aiheuttama tuska. Supistukset olivat olleet kovia ja tapahtuma muutenkin brutaali. Entäpä jos lapsi onkin kehitysvammainen. Työn määrä tuplaantuu, ja kestää läpi elämän. Entäs huoli sitten. Minulle on kerrottu, että pienten lasten kanssa pärjää, mutta vanhemmiten heistä on koko ajan enemmän vaivaa ja huolta. Sekä tietysti kuluja sitä enemmän, mitä vanhemmaksi lapset tulevat.

Olen kulkenut psykiatrilla, jonka kanssa olen puhunut tästäkin puolesta. Eli että ei lapsen saaminen ole välttämättä vastaus tyhjän elämän täyttämiseen juuri edellä mainitsemistani syistä. Hänen mielestään minua kuvaa lause " happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista". Totta. Mutta täytyyhän minulla olla jonkilainen, edes alkeellinen tapa käsitellä asiaa. Lohduttaa itseäni.

PTTT | 26.03.2009 01:48

Heippa!
Pitkään aikaan ei ole tullut kirjoiteltua, mutta lukemassa oon käynyt ja seurannut tilanteitanne.
Mulla on nyt kolmas clomikierto, ja seuraavaan meinasivat inssiä. En tiedä vielä, tehdäänkö sitä, tästä etäasumisesta johtuen. Voi että osaakin tympästä koko asia nyt. Nyt olen mieheni luona, mutta se aika täälläkin on yhtä tuskaa, koska en osaa täällä relata, mietin vain, että haluaisin asua täällä, tässä kaupungissa miehen kanssa. Jos mies tulee luokseni, tai ollaan jossain lomalla tai muualla reissussa, niin on helpompaa. Jotenkaan en vain kestä täällä oloa, tässä asunnossa, tietäen, että en tiedä, milloin pääsen tänne muuttamaan. : (

Tästä kierrosta ei ole mitään odotuksia, ainakaan vielä. En halua pettyä niin pahasti kuin viime kierrossa, kun kaikki piti olla niin hyvin, munarakkula hyvän kokoinen ja vielä sillä puolella, joka on auki. Välillä on nyt ollut ihan hyväkin mieli, ja ajatukset vaikkapa työelämässä, mitä siellä tahdon tehdä, mutta sekin puoli näyttää niin synkältä, kun en saa töitä täältä, mistä haluaisin. Tuntuu, että enpä ole hyvä missään, en pysty pätemään edes työssäni, tai siinä, että niitä töitä saisin. Ku saisikin unelmatyöpaikan, niin voisi keskittyä siihen ja laittaa siihen koko energiansa. Mutta plaah.

lapseton äiti

tyttikala | 25.03.2009 09:11

Hei kaikki! En tiedä kenen puoleen kääntyä ja keneen ottaa yhteyttä, joten ajattelin liittyä tänne ja kertoa surustani. Ehkä kirjoittaminenkin helpottaa.

Olen 33-vuotias nainen, aviossa, mutta ei lapsia. Sairastan endometrioosia, diabetesta ja muitakin sairauksia, enkä voi saada lapsia. Minulle ei myöskään voi tehdä keinohedelmlöitystä silmieni vuoksi, koska ne ovat niin pahassa jamassa diabeteksestä. (silmät ei kestä raskautta)

Lapsettomuus tuomio tuli pari- kolme vuotta sitten. Pystyssä pysyin siksi, että suunnittelin samalla meidän häitämme.

Miehelläni on edelisestä liitosta 3 lasta, jotka asuvat äidillään. Itselläni on 12v. koira, jota kohtelenkin kuin lasta.

Nyt suru on vallannut mieleni taas. Minulla on ollut 2 ystävää, joilla ei ole ollut lapsia muta nyt toinen heistäkin sai lapsen. Olen onnellinen heidän puolestaan mutta silti tuntuu pahalta. Tunnen itseni ulkopuoliseksi, "en kuulu joukkoon" tyypiksi, koska kaikilla muilla on lapsia ja en tiedä onko mielikuvitusta, mutta ne kaverit jotka tulevat äideiksi, muuttuvat. Ja tietysti muuttuvat koska heistä tuli äitejä, mutta heissä näkyy arvostus uitseään kohtaan ja minusta ainakin tuntuu että he olisivat parempia kuin minä.

Mieheni lapset ovat meillä säännöllisesti, mutta tule se kellon aika milloin heidän oikea äiti hakee heidät pois ja jka kuitenkin pättää asioista. Mieheni tietty päättää kanssa, olen tavallaan väliin putuaja siinä asemassa. Lapsetkaan eivän arvosta minua samalla tavalla kuin biologisia vanhempiaan.

Haluaisin lisää vielä elämiä, koska olen eläinrakas ja ne olisivatkin lapset korvikeita, mutta mieheni ei suostu. 2 lasta on myös allergisia mm. kissoille. Adoptio ei onnistu. Luulatavasti sairauksieni vuoksi, mutta mieheni ei myöskään hakua adoptpoida, koska hänellä on niitä edellisestä liitosta.

Vaikka tiedän ettei lapsia tule, joka kerta toivon hile tulee mieleeni kun menkat on esim. päivän myöhässä tms.

Mieheni sanoo minulle usein, että sinä olet äiti, mutta ilman omaa biologista lasta.

Ärsyttää se, että toiset savat lapsia jatkuivasti ja ne juopot/narkkarit savat lapsia ketkä ei voi huolehtia tai ne jotka eivät muuten huolehdi lapsistaan heidän synnyttyään. Mikä kirous minussa on, etten minulle suoda lapsia/lasta. Olen sullinen taas tänään, kun kävimme katsomassa kavareittemme 2 viikkoista lasta. Mieleeni tulee aina kysymys: "miksi meille ei ole suotu lasta?" Esitän iloista muiden edessä, mutta nyt kun tulime kotiin, kyyneleet vierivät silmistäni.

Mitenkä te muut hoidatte tilanteen, te ketkä ovat lapsettomia? Te, ketkä ei saa lapsia, mutta haluaisi?

mimmi-78

kosheen | 25.03.2009 09:10

Voi tätä oottelua...tsemiä sulle tuleviin viikkoihin, kyllä ne nopiaa menee. Täytyy keksiä jotain mukavaa tekemistä, niin ajatukset pysyis edes välillä muualla. (helpommin sanottu kuin tehty)
Minä oon väestöliiton puolella. Ei kyllä ollu lääkärin kanssa puhetta mitään lääkkeistä, joten varmaan luonnolliseen kiertoon yritetään. Eikä oo tietoo siitä tekeekö vkon loppuisin? Pitää nähtävästi soittaa ja kysästä, ettei sitten tule yllärinä.
Mulla on nyt viikon myöhässä mensut, jospa ne alkais tässä....tain sitten jos se myöhästely oliskin jotain muuta...jos viimeksi tein testin liian aikaisin...no toivossa on hyvä elää taas kerran.

Merille

alppiruusu | 25.03.2009 09:08

Noista pistettävistä lääkkeistä. Riippuu siitä, mikä lääke on käytössä, millainen neula tai kynä siinä on. Menopurissa pitää sekoittaa neste kuiva-aineeseen ja sitten pistää erillisellä neulalla. Puregonissa ja Gonal-F:ssä on sellainen helppo kynä. Muistan itsekin, että aluksi jännitin sitä pistämistä, mutta usko pois, siihen tottuu nopeasti ihan täysin, eikä se ole sen jälkeen yhtään mikään juttu se neula tai pistäminen. Tsemppiä!

meri | 25.03.2009 08:37

.. Moikka kaikille...:)
....Mää tuossa jokin päivä sitten kyselin, että onko muilla tullu clomeista mittään oireita, kun mulle tuli ja aikas kamalina... Nyt sitten kokkeileevat mulle niitä hormonipistoja.. sattuuvat varmaan aivan kamalasti, mutta kestettävähän ne on...paniikki päällä jo nyt. Onko se muuten millainen "vekotin", jolla ite sitten pittää itteensä pistää... onko sellainen insuliinikynän tapainen vai ihan "oikea neula"!!?? Kiitos jos kehtaatte jottai vastata..:)
Aurinkoista kevättä, ja paljon voimia teille kaikille!!:)

Nipsu

mimmi -78 | 25.03.2009 08:20

Hirveesti on eroja näissä hoidoissa, joillekin tehhään PAS heti seuraavaan kiertoon ja heti lääke avusteinen. OYS:ssa yritetään luonnolliseen aluksi. Toisaalta hyvä, kerkiää kroppa palautua normaaliin. Harmittaa vain, että jos otollinen aika sattuu viikonlopulle, niin sitten kaikki siirtyy taas kuukaudella etiäpäen. Mutta onhan tossa pieni henkireikä... Sulle sanottu, että kolme viiva viisi päivää sen oviksen jälkeen siirto, siinähän on se pieni mahollisuus sen viikonlopun yli männä. Eikö??? ;)
Mulla PAS menee huhtikuun lopulle tai toukokuun alkuun. Kaikki nyt riippuu vain seuraavan kierron pittuuvesta. Kumpa päivät menisi noppeesti. Turhauttaa tämä oottaminen...

mimmi -78

Nipsu | 25.03.2009 08:09

Minäkin käyn tuolla OYS:ssa hoidoissa ja olen menossa PAS varmaankin ensi kuussa mikäli olosuhteet ovat sen mukaiset. Viime kiertoon yritettiin, mutta en ollut aivan 100 % varma plussasinko, joten hoitaja neuvosta jätettiin seuraava siirtoyritys seuraavaan kuuhun. Luonnolliseen kiertoon tosiaan yritetään tätä siirtoa. Hermoilin hoitajalle viimeksi juuri tuosta siirtopäivästä, koska oli keskiviikko, kun soitin ja siellä ei tosiaan siirtoja tehdä viikonloppuisin. Hän sanoi, että otollisin aika siirrolle on kolme-viisi päivää plussaamisen jälkeen eikä sitä plussauspäivää lasketa tuohon mukaan. Eli esim. pääsiäinenkään ei pitäisi olla esteenä siirrolle. Kävin ultrassa jo kierron 9. päivänä, kun normaalisti tuo päivä on siinä 12. päivä korvilla. Tämä on minun versioni, voi olla, että käytäntö poikkeaa toisaalla tästä.

kosheen

mimmi -78 | 25.03.2009 06:47

Mä oun tuolla OYS:ssa. Siellä ei aenakkaan tehä siirtoja viikonloppuna. Ja mulle yritettään nytten aluksi luonnollisseen kierttoon PAS:ia. Näin ymmärtännä, että jos lääke avusteiseen kietoon tehhään PAS niin sillon kuulemma voi kikkailla sitä siirtopäivää, ja näin se saadaan onnistumaan keskelle viikkoa. Mutta kun luonnollisesta kierrosta kyse, niin sehän voi sattua ihan millon vaan...
Jos joku tietää tosta enempi niin korjatkaa mun tiedot ihmeessä. Mutta näin minä ymmärtännä, mitä oun lueskellu näistä asioista.
Onko sulla kosheen luonnolliseen kiertoon ensimmäinen PAS?

kosheen | 24.03.2009 10:02

mimmi-78: Oottelen et menkut alkais ja sitten ultraillaan ja ootellaan onko kroppa siinä tilassa, että vois alkion siirtää. voi tätä oottelua oottelun perään. Pääsis tästä elämäntilanteesta eteenpäin. Jospa sitä ei tarvis ootella vielä seuraavia kuukautisia. Eikö ne tee siirtoja viikonloppuisin? vai vaan punktioita? Apua tosissaan jos kierto sattuu silleen ettei pääsekkään sen takia koko siirtoon... Itkuhan se pääsee taas.

Hei

anepi | 24.03.2009 08:38

Judy: Hienoa, että sinulle on alkionsiirto tehty! Ilmeisesti kaikki on mennyt hyvin? Nyt vain koita olla murehtimatta liikoja ja ole luottavainen.

Itse olin hyperstimulaation tiimoilta yli viikon sairaalassa tiputuksessa, enkä voi tietää, onko tämä vieläkään voitettu kanta, mutta kotiin päästivät lepäilemään.Täytyy sanoa, että tämä on täyttä helvettiä! Nämä jutut ei siis tosiaan ole mitään riskittömiä, mutta aika vähän niistä mielestäni puhutaan. Tietty vain se 1-2 % kohtaa tän jutun, mutta silti... Jostain syystä lekuri halusi minulle kyytiläisen laittaa matkaan. En ole kyytiläistä hirveästi jaksanut miettiä, täysi tekeminen itsellä yrittää selvitä täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Jos tästä vielä joku muukin minun lisäkseni selviää hengissä, se on todellinen ihme se...

Odottelua edelleen...

Katheriina | 24.03.2009 07:03

Tänään soitti lääkäri tuloksista,vaan ei hänellä ollutkaan niitä tuloksia mitä minä odottelin..

Ymmärsimme miehen kanssa vastaanotolla käydessämme,että tk-lääkäri konsultoi puhelimitse gynea ja kertoo tänään soittaessaan,että aloitetaanko hoitoja vai ei..

Ilmeisesti kaksi ihmistä voi ymmärtää saman asian väärin,koska tänään tk-lääkäri soittaessaan sanoi,että ei hän ole soittanut mihinkään,vaan laittaa nyt vasta mun paperit menemään gynelle ja sieltä tulee sitten kirje kotiin,että miten toimitaan,vai toimitaanko mitenkään..Kysyin,että kauanko tähän mahtaa mennä,hän sanoi että yleensä menee 1-2 viikkoa,mutta kun tämä ei ole kiireellinen asia,niin saattaa mennä 1-2 kk..

Minulle tämä on kiireellinen asia!!

Olen varmaan väärällä asenteella liikkeellä,koska lapsettomuushoitojen mikään osa ei varmasti käy nopeasti,saati sitten adoptio,joka on myöskin ihan todellinen vaihtoehto meille,mutta tällainen odottelu käy hermoille..

kosheen

mimmi -78 | 24.03.2009 06:56

Joo, tulihan ne menkat lopulttaen. Viikon myöhässä tosin, ja tosi tosi runssaat oli. Näytti ettei loppua tuu...
Nytten sitten ootettaan vielä yhet ja sitten soitto hoitopaikkaan ja sillon sovittaan sitten tarkemmin päivästä jollon PAS ohjelmassa. Aluksi yritettään luonnollisseen kierttoon. Toivottavasti päivät mennee niin ettei satu viikonlopulle. Jotenkin tuntuu, että tässä on tätä oottamista ollu jo taas ihan tarppeeksi.
Mites sulla etennee seuraavaksi?
Tuossa ollu clomeista jutteluu. Mulle ei tullu clomeista mitään sivuoireita.
Kaikille aurinkoisia kevät päiviä. Ihanaa kun aurinko alkaa paistaa ja räystäältä vettä tippuu...

Meille tuli hoitotyttöjä

mennis | 24.03.2009 04:05

Yhden lapsen äitinä minulla on useasti ollut sellainen olo, että syliin mahtuisi vielä toinenkin. Toista lasta ei kuitenkaan ole kuulunut ja olen yrittänyt hyväksyä asian. Olen valtavan onnellinen tuosta, pian neljä vuotta täyttävästä pojastani. Kysyin taannoin pojaltani, haluaisiko hän joskus pikkusiskon tai- veljen? Poikani sanoi haluavansa mielummin isosiskon tai tyttöystävän. Nyt tapasimme erään ystävän vuosien takaa. Isän, joka elää kahden tyttärensä kanssa kolmisin. Tyttöjen äiti on hyvin vakavasti sairas. Nyt tytöt ovat alkaneet käydä meillä yökylässä, jotta isä saisi välillä vähän omaakin aikaa. On mukavaa touhuta useamman lapsen kanssa. Tytöt alkoivat kutsua kotiamme "varamummolaksi". Varamummoksi olen toki liian nuori, mutta varatäti voisin vaikka ollakin. Tuli valtavan hyvä mieli.

vieraantumisesta

Judy | 24.03.2009 02:22

Itselläni on tullut näiden lapsettomien vuosien aikana jonkinlainen vieraantumisen tunne. Kaikilla hyvillä ystävilläni on lapsia, ja vaikka tapaamme säännöllisesti ja olemme yhteyksissä, jotenkin on seinä välissä. Voi olla ja varmasti onkin, että tämä on vain omaa pientä katkeruutta tai omia harhaluuloja, mutta tuntuu, ettei ole mitään puhuttavaa, jos ei puhuta lapsista. On varmasti myös ystäville hankalaa asennoitua minun lapsettomuuteeni. Olen kyllä sanonut suoraankin, etteivät mitkään kertomukset ihmeraskauksista lohduta yhtään. Viime aikoina on käynyt niin, että asiasta ei puhuta ollenkaan, kukaan ei kysy mitään. Ainoastaan yksi kaukana asuva ystäväni "uskaltaa" kysyä, mitä tässä asiassa kuuluu, kun puhumme puhelimessa. Muihin kaukana asuviin tulee pidettyä entistä harvemmin yhteyttä.

Ja nämä äidit tietenkin keskenään soittelevat aktiivisesti kun on yhteisiä vauva/lapsipulmia jne. Olen siis näköjään hieman katkeroitunut :) Kavereiden vauvat ja lapset eivät tietenkään minua ahdista, mutta jokin aika sitten oli hetkiä, jolloin vihasin vastaantulevia, kiukuttelevia tai muuten vaan vastenmielisiä kakaroita! Ihan kamalaa, nyt jo vähän naurattaa. Mutta tuolloin nuo kiljuvat räkänokat olivat jotain ihan järkyttävää. Myös linja-autossa ärsytti, jos joku etupenkillä istuva pallero rupesi tuijottamaan.

Tällaisia mustan huumorin sävyttämiä ajatuksia tällä kertaa...Tässä taas ehtii miettiä monenlaista: ensimmäinen alkion siirto onnistuneesti takana, nyt edessä pari viikkoa odottelua ja mietintää. Mitenhän tässä taas käy. Ei uskalla toivoa mitään, ettei tipahda sitten liian korkealta. Onneksi on kevät ja mieli jo kesässä...

niin tuttua

Rinsu | 24.03.2009 01:25

mulla on kans viime aikoina ollu inhottavia kokemuksia ihmisten ajattelemattomuudesta. käytiin viikonloppuna miehen kaverin luona, jotka oli saanu vauvan pari viikkoo sitten. ei siinä mitään, mä oon pystyny kokoon itteni kasaan, et mua ei ne vauvat "haittaa" ( toki tulee haikee olo ja et kun sais oman). eniten mua kuitenki ärsytti se, et ku oltiin kahvipöydässä, ni heti alko sen maallinen utelu, et koska meille tulee lapsia. ei tosin suoraan kysytty, mut kyl niin vihjailevasti et ei voinu väärinkään käsittää. no annoin ympäripyöreitä vastauksia vaan. teki mieli kyl sanoo et ei kuule voida saada biologisia lapsia, ku miehellä ei toi siittiötilanne oo kovin hääppönen. jotenki kuitenki vaan olin hiljaa (mikä on kyl ihan hyvä juttu). en tiä kauanko jaksan esittää ilosta sen asian suhteen, koska lapsettomuus satuttaa syvältä ja lujaa. niin kuin kaikki täällä palstalla olevat tietää. onneks meillä on tää palsta ja te kaikki ihanat ihmiset, jotka ymmärtää.
hyvää kevätpäivän jatkoa kaikille ja voimia!

Ärsyttää ja suututtaa!

piove77 | 24.03.2009 12:04

Pakko avautua pitkästä aikaa kun sieppaa niin paljon! Suututtaa lukea kuinka moni joutuu kohtaamaan muiden ihmisten ajattelemattomuutta. Myös minä olen niiiin täynnä ihmetarinoita ja kehoituksia siitä, että kyllä se lapsi sieltä tulee, kun et vaan stressaisi asiasta niin.

Itse välttelen aika lailla raskaana olevia ja niitä, joilla on vauva. Yhden kaverin näin pitkän tauon jälkeen (niin että vauva oli mukana), joka sitten kertoi, että on toisen meidän yhteisen kavereiden kanssa puhunut siitä, ettei minun kannattaisi vältellä heidän vauvojaan. Mistä ne sen tietää, kannattaako vai ei! Molemmilla on siis pieni vauva ja olen kertonut, että heitä voin tavata, mutta nyt en jaksa vauvoja nähdä, koska tuntuu niin pahalta. Olen avoimesti kertonut kuinka rankaa on itselläni ollut viimeaikoina. Olen kertonut, että raskaana olevien ja vauvojen kanssa olemisesta tulee niin paha mieli, ettei omasta arjesta tahdo tulla mitään, kun seuraava viikko menee itkiessä. Kerroin mm. kuinka olen nähnyt vauvatapaamisten jälkeen unia omasta lapsesta ja kuinka siitä on sitten raskasta aamulla herätä. Sitten tämä kaveri sanoi, että voihan olla että vauvojen kanssa olo stimuloisi mun omia hormoneja toiminaan. Samassa tapaamisessa kaverini työnsi vauvan syliini ja sanoi, että vauvalle, että nyt saat kyllä menna syliin vaikka tiedän ettei tuo "nimi" siitä tykkää. Hitto! Ihan kuin se olisi tykkäämisestä kiinni!!!! Kyllä taas sain purra hammasta yhteen kun vitutti niin paljon! Ihmiset eivät ymmärrä, kuinka paljon tuollaiset kommentit sattuu!

Ne joilla ei ole mitään kokemusta lapsettomuudesta luulevat, että lapsettomuus hoidot tarkoittaa tyyliin samanlaista lääkärinkäyntiä kuin luomen poisto – lääkäri toteaa ongelman ja poistaa sen ja sitten kaikki on hetkessä hyvin. Myös tämän maanantain Hesarin juttu sai aikaan pahan mielen. Vaikka juttu oli muuten ihan asiallinen, niin siinä oli esimerkkinä pari, joilla ensimmäinen hoito tärppäsi. Tuollaiset jutut ovat omiaan lisäämään edm. asennetta., kun kuitenkin tuntuu siltä että meitä on aika paljon joilla tämä lapsettomuus on vuosien prosessi ja todellakin ilman takeita onnistumisesta.

Onneksi on niitäkin läheisiä, jotka osaavat suhtautua asiaan. Olen paljon miettinyt, että millaista suhtautumista itse asiassa toivon. Olen huomannut, että sellaisia raskaana olevia ja vauvaperheitäkin pystyn tapaamaan, jotka tuntuvat ymmärtävän kuinka rankasta asiasta tässä on kyse. Itse olen kokenut hyväksi sen, kun vain joku toteaa, että kuulostaa tosi rankalle tai miten ootte kestänyt tai että en voi kuvittellakaan mitä joudutte käymään läpi. Myös se, että sanoo pitävänsä peukkuja, että hoidot onnistuisi tuntuu hyvälle (ilman mitään ihmetarinoita ja vakuuttelua että jollain kostilla onnistuu).

Klomeista: minulla on niistä ollut sekä fyysisiä vaivoja (kuumia aaltoja ja päänsärkyä) että ahdistusta. Olin muutenkin sairaslomalla ahdistuksen takia, mutta mielestäni silloin ahdistu paheni, kun aloin syömään klomeja. Nyt viimeinen klomikierto menossa ja sitten syksyllä siirryn piikitykseen. Voisin siis jo nyt siirtyä, mutta olen niin paljon poissa kevään aikana Helsingistä, ettei piikitysten aloittaminen kevään aikana onnistu.

Kiitos taas teille kun sain purkaa tänne ja voimahalauksia!

Sanna | 24.03.2009 11:06

Myös minulle on clomeista tullut kauheat sivuvaikutukset. Ja juuri tuota mitä muutkin on kuvanneet, itkuisuutta, epätoivoa, kuumia aaltoja ja tuntuu että koko elämä ei ole elämisen arvoinen. Aloitin taas sunnuntaina uuden clomikuurin, ja nyt olen alkanut miettimään että onko tämä kaikki paska mitä hoidoista tulee niskaan, sen arvoista? Onko haluni tulla äidiksi tosiaan näin kova että olen valmis laittamaan kroppani koetukselle kerta toisensa jälkeen ja jäämään töistä sairaslomalle sivuvaikutuksien takia? En nää tässä koko touhussa enää mitään järkeä.

Tässä vauvatouhussa minulle olisi tärkeintä se raskaus-aika ja synnyttäminen, mutta entä sitten kun lapsi on teini-ikäinen kapinoija joka huutaa ja haistattelee minulle päin naamaa? Sen kiitoksenko tosiaan haluan siitä miten kovasti lapsen itselleni halusin? Ehkä kuulostaa kaukaa haetulta, mutta tällaiset asiat on nyt kaikki puntarissa. Mies sanoi eilen että en ole sen huonompi enkä "köyhempi" ihminen lapsettomana, ja että elämä voi olla hyvinkin antoisaa ilman lasta. Hienosti meillä on kahdenkeskinen elämä tähänkin asti mennyt, jospa annetaankin sen jatkua sellaisena......
Ja nyt kun olen lukenut teidän kokemuksia kaiken maailman hoidoista mitä clomien jälkeen kokeillaan, niin pelko ja epävarmuus vain kasvaa. Ei minusta ole tähän. Mutta toisaalta, syytänkö itseäni 45-vuotiaana että kun en katsonut kaikkia vaihtoehtoja loppuun saakka? Ristiriitaista....
Tulipa tästä valitusvirsi, en vain keksinyt muutakaan paikkaa purkaa näitä ajatuksia.

syyllisyyttä

sinikello | 24.03.2009 08:34

Tuntuu karmivalta tuo ajatus siitä, että omilla ajatuksillaan tuhoaa lapsensaantimahdollisuutensa... Sitä meillekin koko ajan hoetaan, että kun nyt et ajattelisi asiaa. Olisitte vaikka viikon loman rauhassa ja ajattelematta.Niinpä.

Mulla on tullut sivuvaikutuksia clomeista myös ja yksi iso kriisin paikka jälleen on ollut se, kun ei enää tiedä omasta kehostaan, ei voi luottaa mihinkään tuntemuksiin tai "merkkeihin". Mä olen aina ollut mielestäni niitä, ihmisiä, jotka tuntee ja kokee kehon kautta hyvin vahvasti. Nyt tuntuu siltä, kuin olis viety iso osa itseä pois. Tietenkin koko prosessi muuttaa ihmisenä ja repii palasia itsestä irti, mutta mutta. Enpä tiedä.

Syyllisyys on ihan kamala juttu kaikin puolin, nyt mulla on alkanut hiipiä syyllisyys myös siitä, että ei sais tuntua pahalta kun on kuitenkin vasta neljäs inssi menossa jne...

Pahoittelut purkauksesta, mutta on vaan niin kovin paha olla..

kosheen | 23.03.2009 09:57

mimmi-78: Joko on täti tullu kylään? Luin tossa aiemmin, että myöhässä on. Mulla myös sama kun sulla. Ekat tuli suht norm. kiertopäivänä ja nyt toisia odotellaan että pääsis sinne siirtoon kans. Nyt melkein viikon myöhässä ja yleensä on säännöllinen (testinkin tein jo, mutta negaa näytti). Mulla oli kyllä se hyperstimulaatio, niin voi asialla olla vaikutusta, mutta eihän sulla ollu punktiossa mitään ongelmaa. No, ootellaan, ootellaan... eka toivoo ettei mensuja tulis ja nyt sitten että ne alkais.
Ei hyvää päivää... millon olis hyvä.

oon vähän pitäny taukoo täältä(pää meinaa taas levitä, mutta pakko on jaksaa...) , välillä pikasesti käyny vaan lukee. Kiva kun on taas uusia kirjoittajia, voi lukea useiden kokemuksia asioista kuin asioista. :)

Mulla kans oli 7 kk Glomit käytössä ja aivan kauheet lääkkeet oli mulle. Sivuvaikutuksia oli jos minkäläista(hikoilua, kuumia aaltoja, itkuisuutta, unettomuutta...) ja loppujen lopuksi ei edes tienny mikä vaiva johtu lääkkeestä ja mikä ei. Jouduin tosissaan hakemaan ammatti apua ja sairaslomalla olin pitkään. Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu, että ne laukaisi kaikki pahanolon henkisesti. Toisaalta hyvä, mutta toisaalta todella rankka kokemus ja edelleen jatkuu. Voihan se olla niinkin, että olipa se lääke ollu mitä tahansa silloin, niin siitä huolimatta olis kaikki menny samallalailla. Sitä vaan sillon tajus, että tässähän hoidetaan meidän lapsettomuutta ja sitä ei varmaan ollu niin "tärkeenä" asiana ennen hoitoja ajatellu. Olipahan miten oli, toivon kaikille samassa tilanteessa jaksamista sivuvaikutuksia vastaan.

Santulle

alppiruusu | 23.03.2009 09:13

Olen itsekin kiinnittänyt huomiota tuohon kummalliseen luuloon, että sillä, ettei ajattele asiaa, olisi jotakin tekemistä sen kanssa, tuleeko raskaaksi. Myös monet, jotka ovat itse jo "menettäneet toivon" lapsen saamisen suhteen ja keskittyneet omien sanojensa mukaan muihin asioihin, ovat aivan tosissaan selittäneet yllätysraskauttaan sillä, että ovat esim. saaneet päänsä kuntoon tai saavuttaneet tasapainon tai hyväksyneet asian. On kyllä aivan todistettu asia, että se ei vaikuta siihen, tuleeko raskaaksi. Ehkä ihmisillä on niin suuri tarve ajatella, että ovat jotenkin ansainneet toiminnallaan raskautensa. Niin se ei kuitenkaan ole. Mutta antaa heidän ajatella niin, jos se auttaa heitä.

Ja on ihan kauheaa syyllistää ihmisiä siitä, että ajattelevat kovasti lapsiasiaa ja haluavat todella paljon lasta. Miten ihmeessä se voisi estää raskaaksi tulemisen? No, ei se voi estää eikä estä. Nyt joukolla estetään syyllistymisemme siitä, että vauvakuume on kova.

Mutta ei kyllä tunnu kivalta kuulla tuollaista, kun muutenkin on herkässä tilassa koko ajan syyllistymään ja miettimään mitä voisi tehdä toisin, että olisi parempi mahdollisuus tulla raskaaksi.

santtu | 23.03.2009 08:22

Heippa kaikille!
Olen kurkkuani myöten täynnä tätä alakuloa, jonka lapsettomuus aiheuttaa! Vaikka kuinka yrität nollata päätäsi, hyväksyä kohtalosi tai keksiä muuta ajateltavaa (helppoa kuin mikä, vai kuinka!), se seuraa mukana ja muistuttaa itsestään vähän väliä. Olen ystäväpiirissä ainoa jolla ei ole lasta. Väkisinkin siis ollessani ystävien seurassa joudun tavalla tai toisella osallistumaan lapsikeskusteluihin ja kun ammattinikin liittyy lapsiin...En voi niinkään tehdä että en ole ystävien kanssa tekemisissä. Huomaan kuitenkin, että yhä harvemmin vierailen heidän luonaan.

Ja tekisi mieleni kiljua, jos vielä kerran kuulen jonkun sanovan: "Sinun pitää lopettaa ajattelemasta koko asiaa, niin tulet raskaaksi. Niin kävi myös sille ja sille tutulleni!"!!!!!Sehän on suoraa syyllistämistä; et tule raskaaksi kun et osaa pitää ajatuksia kasassa niinkuin me muut raskaaksi tulleet. En ole siis pelkästään kykenemätön jatkamaan sukua (mikä pitäisi olla maailman luonnollisin asia), vaan myös kykenemätön olemaan tunteeton.

Tätä toivon ja epätoivon vuoristorataa on raskasta kiertää!

couer

Nipsu | 23.03.2009 07:38

On se mukava, että täällä on vilkasta keskustelua ja saa sanoa juuri sen, mikä mieltä painaa. Toissa viikonloppuna sanoin anopilleni suorat sanat, koska en jaksa kuunnella jatkuvaa utelua, että joko se ihme on tapahtunut. en voi esim. haluta kahvia ilman, että siitä aletaan vihjailla...! He vain odottavat ihmettä eivätkä suostu hyväksymään tilannetta sellaisena kuin se on.

Täytyy myöntää, että olen viime aikoina alkanut ajatella tulevaisuuttani lapsettomana. Kaupungilla kierrän kaukaa lapselliset naiset, jotka raahaavat kiukkuisia lapsiaan pitkin kauppakeskusten käytäviä. Talon rakennustakin olen lähtenyt suunnittelemaan siltä pohjalta, että sinne ei tehdä ylimääräisiä huoneita. Vain sen verran tilaa, mitä itse tarvitsemme. toisaalta on vapauttavaa, kun ei tarvitse ajatella muiden tarpeita... Mutta toisaalta jäähän siinä kaikki lapsiin liittyvät ilot yms. kokematta. Meillä on karvainen terapeutti (kissa) ollut jo neljä vuotta ja välillä tuntuu, että siinäkin on tarpeeksi tekemistä ;) Korvaamaton kuuntelija on ollut, kun on mennyt huonosti.

Couer: kyselit ikiämme, minulla tulee tällä viikolla 25 vuotta täyteen eli olen yrittänyt tulla raskaaksi 20-kymppisestä lähtien. viiden vuoden aikana mieheni täti on saanut kaksi lasta, ensimmäisen syntyessä hän oli 41 v. ja siskoni on saanut esikoisen ja kaksoset, hän oli esikoisen syntyessä 32 v. Paljon on ollut nielleskeltävää siinä, että minä, parhaassa lisääntymisiässä oleva, olen se, joka joutuu turvautumaan keinohedelmöitykseen, tuloksetta. Sen verran on kerrottava vielä, että siskoni sai lapsensa clomeilla, mutta hänellä tärppäsi molemmilla kerroilla ensimmäisestä kierrosta. Minulle ei clomeja ole määrätty, vaan hoidot aloitettiin IVF:llä. Tuoresiirtoja on tehty kaksi eli yhteensä neljä alkiota on siirretty. Ensimmäisestä hoidosta ei saatu yhtäkään alkiota siirtoon. Nyt siis edessä PAS (kaksi non-top alkiota yhdessä erässä).

Toivotan teille molemmille paljon voimia vaiheisiinne! Jokaisella on oma polku kuljettavanaan ja jos itsestään löytää vähäänkään voimia jatkaa hoitoja, niin silloin kannattaa jatkaa. Toivotaan, että kevätaurinko antaa meille kaikille paljon voimia ja energisyyttä jaksaa päivästä toiseen surumme kanssa.

kiitos

alppiruusu | 23.03.2009 07:29

Coeur ja Nipsu: Kiitos kirjoituksistanne. On ikävää, että teilläkin on ollut näin huono tuuri. Helpottaa kuitenkin kuulla, että ei itse ole ainoa toivoton tapaus. Sitä paitsi mielestäni on oikein, että kaikenlaisia tarinoita on näkyvillä. Toisaalta ymmärrän erittäin hyvin, ettei monikaan välttämättä halua omalla nimellään haastattelua lehteen hoitojen rankoissa vaiheissa tuloksista tietämättä ja paljon huonoja tuloksia saaneena. En nimittäin ole itsekään suostunut haastateltavaksi, koska siihen pitäisi laittaa nimi. Ja Coeur, olen suunnilleen samanikäinen kuin sinä.

Mutta vaikka itsenikin on lähikuukausina ollut vaikeaa ajatella tällä tavalla, niin elämässä kuitenkin on yleensä tavalla tai toisella toivoa. Kovasti toivon teille kaikille toivoa. Toivon myös, että itse pystyisin tulevina vuosina löytämään toivoa aina jostakin, ainakin silloin tällöin.

Hei alppiruusu ja Nipsu,

coeur | 23.03.2009 05:01

Kiitos kirjoituksistanne ! en ole itse pitkään aikaan tänne enää kirjoitellut enkä muillekaan palstoille kun olen halunnut ottaa etäisyyttä koko asiaan. Vaikka onkin ikävä sanoa näin niin tuli hyvä mieli kun luin kirjoituksianne sillä tuntuu että olette aika samanlaisessa tilanteessa kuin minä.
Nykyään se tuntuu harvinaiselta sillä aina vaan törmää niihin ‘ihmetarinoihin’ joissa pitkien hoitojen jälkeen pari tuleekin luonnollisesti raskaaksi ! Itse en jaksa lukea noita tarinoita enää yhtään. Jopa tämän vuoden 1. Simpukka-lehden sivuilla tuli vastaan lähes ainoastaan niitä jotka olivat hoitojen avulla saaneet jopa kolme tai neljäkin lasta ! Mutta niinhän se on että elämässä mikään ei mene tasan ja jopa me lapsettomuushoidoissa käyvät olemme todella epäarvoisessa asemassa, jotkut saavat hoitojen avulla montakin lasta ja toiset eivät koskaan sitä ensimmäistäkään.

Minulla ja miehelläni on takana jo kolme ICSI-hoitoa. Tuloksena näistä yksi alkuvaiheen keskeytynyt keskenmeno (vuosi sitten) ja monta negatiivista testiä. Yhteensä siirtoja on tehty 5, näistä pakastettujen alkioiden siirtoja 2 jotka eivät ole koskaan johtaneet mihinkään sekä viime syksynä 3. hoidon PASsiin emme edes päässeet koska yksikään 4 alkiostamme ei selvinnyt sulatuksesta. Tämän jälkeen päätimme myös vaihtaa klinikkaa koska emme olleet tyytyväisiä lääkäriimme ja nyt aloitamme 4. hoidon uudella klinikalla. Minulta on näiden vuosien ja yritysten jälkeen usko onnistumiseen vähän kerrassaan hävinnyt ja olen aika negatiivinen hoitojen suhteen. Välillä mietin sitäkin että pitäisikö lopettaa nyt tietäen että on ehkä vielä toivoa eikä kaikki olisi niin lopullista kuin ehkä joskus muutaman vuoden päästä on .? Sen verran minulla on kuitenkin sisua etten osaa vielä lopettaakaan. Voimme ainakin sitten jos emme onnistu todeta että kaikkemme yritimme.
Sitä kyllä ihmettelen kun joka tuutin täydeltä saa kuulla siitä miten tehokkaita lapsettomuushoidot nykyään ovat ja että suurin osa pareista saa hoitojen avulla lapsen. Olemmeko me sitten todellakin niin toivoton tapaus (ja miksi lääkärit sitten alusta asti eivät ole sanoneet meille miten toivotonta tämä on vaan päinvastoin ovat valaneet uskoa, kuten nytkin uusi hoitava lääkärimme) vai onko meillä vaan niin älyttömän huono tuuri ? Noin joka 5 pari kokee jossain elämänsä vaiheessa lapsettomuutta. Me kuulumme jo nyt (olemme kuuluneet reilun 3 vuoden ajan) tuohon marginaaliseen ryhmään. Noin 20% alkaneista raskauksista päättyy keskenmenoon. Me kuulumme myös tuohon toiseen marginaaliseen ryhmään. Olen lukenut että noin 80% ns. lapsettomista pareista saa hoitojen avulla lapsen, onko meillä niin huono tuuri että kuulumme myös tuohon minimaaliseen ryhmään ? Sitä monesti mietin.

Onneksi viime kuukaudet ovat olleet alkuaikoja helpompia. Vaikka lapsettomuus ei ole elämästämme koskaan mihinkään hävinnyt niin se on kuitenkin jäänyt taka-alalle, en tiedä miten mutta jotenkin olemme siinä asiassa onnistuneet. Yritämme nauttia elämästä kaikesta huolimatta. Teemme mieheni kanssa suunnitelmia tulevaisuudelle, olemme päättäneet että haluamme elää elämämme eri tavalla kuin ne jotka ovat lapsia saaneet. En osaa enää ajatella elämäämme ja tulevaisuuttamme niin että meillä olisi lapsia. Olen yrittänyt mutta en enää osaa. (No täytyy myöntää, kyllä minä siitä joskus haaveilen, edelleen, mutta lyhyesti ja ohimennen..)

Asumme ulkomailla (Ranskassa) ja täällä korvataan 4 hoitokertaa. Eli meillä alkaa kohta niistä viimeinen. Sekin luo omat paineensa vaikka olemmekin päättäneet että senkin jälkeen voimme vielä kerran tai pari yrittää jos siltä tuntuu ja jos lääkärit suostuvat vielä yrittämään. Tällä 4. hoitokerralla minulla on uudet lääkkeet ja alkioille on tarkoitus tehdä pitkä viljely, hoitomuotona on IMSI (intra-cytoplasmic morphologically-selected sperm injection). Alla enemmän tästä hoitomuodosta jos ketä kiinnostaa.. olen kuitenkin negatiivinen ja lähinnä pelkään etteivät alkiot kestä pitkää viljelyä eikä päästä edes siirtoon asti :( Muuta mahdollisuutta meillä ei kuitenkaan ole kuin yrittää tai sitten luopua kokonaan. Ja toistaiseksi vielä yritämme.
Kiitos kirjoituksistanne ja olen samaa mieltä kanssanne, miksei lehdissä ole enemmän kirjoituksia niistä pareista jotka eivät kaiken yrittämisen jälkeenkään saaneet sitä omaa lasta.
Paljon terkkuja kaikille.
Ps Olisin vielä kiinnostunut tietämään minkä ikäisiä olette ? Itse täytin juuri 35.


New treatment for male infertility is showing good results.

Trials of a new IVF treatment for male infertility, IMSI (intra-cytoplasmic morphologically-selected sperm injection) have resulted in improved pregnancy rates. The therapy, which builds on the success of ICSI (Intracytoplasmic Sperm Injection), involves selecting sperm with a shape and size that indicate good DNA. The treatment is particularly encouraging for men with the worst prognosis. Allan Pacey, Lecturer in Andrology at the University of Sheffield joins Jane to talk about the new treatment.

hoitoja

alppiruusu | 23.03.2009 02:59

Nipsulle: Kovasti jaksamista sinulle vaikeaan tilanteeseesi. Toivottavasti tilanteesi kääntyy tavalla tai toisella parempaan suuntaan.

Itselläni on ollut niin päin, että tuoresiirtoon on päästy vain kerran. Joka kerralla saatu korkeintaan yksi alkio, mutta useimmiten sitä ei ole voitu siirtää hyperstimulaation takia, vaan on pakastettu, eikä se ole aina selvinnyt pakastuksesta, joten siitä voi laskea, että alkioita siirretty neljän ivf:n aikana alle neljä. Olen myöskin todella uupunut, mutta en vain pysty tekemään enkä siis tee sellaista päätöstä, että en menisi enää uuteen hoitoon. Mutta ihan hirveetä on silti mennä. Ikänikään ei anna aikaa minkään välivuosien pitämiseen. Jos olisin vähän yli tai alle 30, pitäisinkin varmaan hoidoista taukoa.

Mutta nyt on näin ja näillä mennään. Täytyy vaan jotenkin yrittää jaksaa. Jaksamista kaikille!

Alppiruusulle

Nipsu | 23.03.2009 01:39

En tiedä kelpaanko sinulle vertaistukilaiseksi, koska minulla on takanani kolme IVF-hoitoa. Sikäli koen, että tieni on ollut raskas, koska minulle ei ole tehty ensimmäistäkään pakastetun alkion siirtoa eli aina on aloitettu alusta. Viimeisen hoidon jälkeen lääkäri totesi, että neljäs hoito olisi vielä mahdollinen. Ensin olin innoissani, koska koko ajan on kuitenkin hoidoissa menty tavallaan "ylöspäin" eli joka kerta hoitotulos on ollut toistaan parempi, mutta ei kuitenkaan raskaus. Seuraavaksi edessä on pakastetun alkion siirto, johon suhtaudun todella skeptisesti. En edes odota pääseväni siirtoon asti, vaan uskon, että alkiot kuolevat sulatukseen. Jokaisen hoidon yhteydessä olen ollut todella skeptinen, mutta samalla olen salaa toivonut parasta. Joka kerta olen kuitenkin pudonnut aika korkealta, vaikka odotukset eivät hoitojen onnistumisen suhteen olekaan olleet kovin suuret. Tällä hetkellä neljäs yritys on epätodennäköinen, koska olin kolmannen yrityksen jälkeen niin rikki, että oli pakko hakea ammattiapua. Minäkin haluaisin tavallaan jatkaa, mutta talous ja oma (mielen)terveys eivät anna myöten. Nostan sinulle hattua, että jaksat taistella raskauden eteen.

Minua ärsyttää lehtijutut lapsettomista, koska yleensä koko juttu kaatuu lopussa siihen tosiasiaan, että vuosien yrittämisen jälkeen tapahtuikin ihme. Omalla kohdalla taitaa olla edessä elinikäinen lapsettomuus. Kukaan ei ole sanonut etteikö raskaaksi tuleminen olisi mahdotonta, mutta viiden vuoden ja kolmen IVF:n jälkeen en itse jaksa siihen uskoa.

Paljon jaksamista ja aurinkoisia päiviä sinulle ja kaikille muille palstalaisille!

pettyminen

alppiruusu | 23.03.2009 12:56

Hei!
Pitää vielä edellisille kirjoittajille vastata omalta osaltani, että itse olen pelännyt pahinta joka kerta, vaikkakin tietysti myös toivonut kovasti onnistumista. Pettymys on ollut silti joka kerralla niin valtava, ettei se sen suurempi voisi olla, joten varovainen suhtautuminen ei omalla kohdallani ole kyllä vähentänyt pettymystä yhtään. Jos vain pystyisin, toivoisin iloisesti ja täysillä, vaikka pettymys sitten tulisikin, koska kukaan ei voi ottaa sitä iloista ja toiveikasta vaihetta jälkikäteen pois. Kaikki ovat tietenkin erilaisia. Itse aion ensi kerralla yrittää olla ainakin ajoittain iloinen ja toiveikas, meni miten meni.

ivf-konkareita

alppiruusu | 23.03.2009 12:45

Hei ihmiset!

En ole pitkään aikaan lukenut täältä kenenkään sellaisen kirjoituksia, joilla on monia monia ivf-hoitoja takana, vaan suurin osa kirjoittajista on ensimmäisessä ivf-hoidossaan jos vielä siinäkään. Itselläni on neljä ivf-hoitoa takana ja vielä pitää jaksaa ties kuinka monta, koska minusta ei ole luovuttamaan tässä asiassa ainakaan ennen lääkäreitä. Jos vain suinkin joku teistä, joilla on monia punktioita takana, jaksaisi kirjoittaa, kirjoittakaa. Itsekään en ole paljon viitsinyt kirjoitella, kun tuntuu, että ihmiset mieluiten lukevat sellaisia sankaritarinoita. Sellaisia, että ensin oli vaikeuksia, mutta kun menimme hoitoihin, saimme lapsen. Tänäänkin Helsingin Sanomissa oli yksi sentyyppinen esimerkki. Lehdissä varmasti yksi syy siihen on se, että monikaan ei varmaan halua nimellään kertoa, miten huonosti on mennyt hoidot, eikä vieläkään ole lasta. Ja on tietenkin tärkeää kannustaa ihmisiä. Monihan onneksi saa hoitojen avulla lapsen. Jotenkin silti ajattelisin, että on realistista kertoa kaikenlaisista kokemuksista ja tarinoista.

Niin, miten te muut, jotka olette käyneet esim. 4-5 punktiota läpi, oikein jaksatte kohdata aina uuden pettymyksen? Omalla kohdallani on nyt jotenkin tosi vaikeaa odottaa seuraavaa ivf-hoitoa ja mahdollista totaalista pettymystä ja epäonnistumista jälleen kerran. Tietenkin olen myös toiveikas, koska edelleen on toivoa onnistua, mutta samalla tiedän, että on vähintään yhtä todennäköistä epäonnistua.

Samanaikaisesti lähes kaikki ympärillä odottaa yleensä jo toista tai kolmatta lastaan: moni läheinen sukulainen, tärkeimmät työkaverit ja suurin osa ystävistä. Toivoisin kovasti, että löytyy joku kohtalontoveri, jolla on myös monia tuloksettomia ivf-hoitoja takana ja joka vielä jaksaa yrittää ja toivoa, vaikka hedelmällisyyskin on jo alkanut laskea vauhdikkaasti.

Ja miten sen sitten kestää, jos mikään konsti ei auta ollenkaan? Pakkohan se on kestää, koska ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, mutta miten?

Vaikka nyt huhuilen vertaistukea ennen kaikkea ivf-konkareilta, toivotan kaikille teille aurinkoista kevättä ja paljon lapsia kaikkien elämään, tavalla tai toisella!

Kiitos vastauksesta.

mickey2004 | 23.03.2009 12:00

Niinhän tuo tosiaan on. Kun raskaaksi tuleminen muutenkin on suuri ihme, saatika sitten kun "luontoäitiä" ryhdytään auttelemaan, on se vieläkin suurempi ihme jos se kantaakin hedelmää ja "lottovoitto" tulee. Täytynee tosiaan laittaa jäitä hattuun ja toivoa vain varovasti että joskus vielä tärppää... Toivoahan aina saa, mutta täytyy muistaa juu että enempi se sattuu kuta kovemmin toivoo.
Tilastoja on maailma pullollaan eikä silti mikään koske juuri minua, jokainen on yksilönä muuttuva tekijä eikä siinä paljoa tilastotiede auta, jos ei lasta saa niin sitten ei. Olen sitäkin vaihtoehtoa miettinyt, varmuuden vuoksi, SATTUU KOKO AJATUSKIN, mutta pakko sitäkin on miettiä... Tunteiden kirjo on valtava; suru ja ilo, toivo ja epätoivo, into,tahto ja masennus. Eipä ole ihme jos joskus tuntuu että pää halkeaa ja sekoan täysin!

mickey2004

Mokka | 23.03.2009 11:37

Jos jotain olen viimevuosina oppinut, niin sen, ettei lapsen saamisesta ole minkäänlaisia takuuvarmoja tilastoja, ei varsinkaan takuuvarmoja keinoja saada lapsi. Kukaan ei voi luvata tervettä lasta, hoidoilla saatua tai ilman. Kaikki on suurta sattumaa. Hedelmöittyminen on tutkijoillekin vielä suurimmaksi osaksi mysteeriä. Lapsettomuushoidotkin ovat arpapeliä; toisilla hoidot tuottavat "lottovoiton", toiset jäävät aina nuolemaan näppejään ahkerasta ja kaikki rahat vievästä "veikkauksesta" huolimatta. En halauaisi lannistaa sinua, mutta itse hieman jo katkeroituneena en osaa muuta kuin muistuttaa siitä, että mitään poppaskonsteja ei ole. Jotkut meistä todellakin jäävät lapsettomiksi loppuiäkseen. Turhia toiveita on turha nostattaa. Sitä putoaa paljon matalammalta kun ei toivo liikoja. Toisaalta jos hoidoista on apua, on riemu sitäkin suurempi kun saa jotain, mitä ilman luuli jäävänsä. Toivottavasti sinulle käy juuri niin.

No niin!

mickey2004 | 23.03.2009 10:40

Sainkin jo vastauksia! Soitin klinikalle, taas, ja sain vastauksia... Hävettää soitella sinne ja udella ja udella. Jollain tapaa kait prosessoin omaa tilannettamme, lapsia kun ei 8 vuoteen ole tullut, ei yrittämällä eikä yrittämättä.
No, nyt kuitenkin menossa piinaava laihdutusvaihe takana -10 ja edessä vielä 20 kamalaa kiloa... Sekä tietysti taloudellisen tilanteen kohennus hoitokustannuksia varten.
Todennäköisin hoitomuoto kohdallamme on icsi. Onko kellään kertomuksia, kokemuksia, tietoa aiheesta jota jakaa minullekin? Jostain luin että joka kolmannella icsi johtaa ekalla yrittämällä raskauteen ja terveen lapsen syntymään asti. Pitääkö paikkaansa?

Voisitteko auttaa?!

mickey2004 | 22.03.2009 01:37

Tarvitisin apua, kun olemme menossa ava-klinikalle hoitoihin, tai oikeammin vasta ensimmäiseen tapaamiseen, jossa hoitosuuntausta kartoitetaan. Kysymys= voiko samalla kertaa otattaa verikokeet ja mahdollisesti myös siemennestenäytteen kun käymme ensihaastattelussa? Onko kellään kokemusta, tietoa tai jotain... TUHAT KIITOSTA!!!
Kysymys 2= mikäli siemennestenäytteestä käyttökelpoisia siittiöitä löytyy, voiko ne ottaa talteen ja säilöä siksi aikaa kun minulta on saatu poimittua mahdolliset kypsytetyt munasolut hedelmöitystä varten? Edelleen, olisiko kellään tähän vastauksia, tietoa, jotain... TOISET TUHAT KIITOSTA!!!

meri | 22.03.2009 12:20

Sadmad: Kiitos! Halauksia&voimia sinullekin:)..

Laitanpa tämän runon tähän lopuksi...:)

"Hymy ei maksa mitään, mutta antaa paljon.
Se rikastuttaa häntä, joka sen saa, muttei tee antajaansakaan köyhemmäksi.
Se kestää vain hetken, mutta joskus sen muisto säilyy ikuisesti.
Kukaan ei ole niin rikas ja vaikutusvaltainen, että pystyisi tulemaan toimeen ilman sitä, eikä kukaan niin köyhä, ettei se häntä rikastuttaisi.
Hymy luo onnea kotiin, hyvää tahtoa liike-elämään ja on ystävyyden tunnus.
Se tuo levon väsyneille, iloa lannistuneille, auringon paisteen murheellisille ja on paras vastamyrkky huoliin. Siitä huolimatta sitä ei voi ostaa, kerjätä, lainata tai varastaa, sillä toisinaan sillä ei ole mitään arvoa kenellekään kuin poisannettuna.
Jotkut ihmiset ovat liian väsyneitä hymyilläkseen. Hymyile sitä heille. Sillä ei kukaan niin suuresti hymyä tarvitse, kuin hän, joka ei itse enää jaksa hymyillä."

sadmad | 21.03.2009 07:37

meri: Sun kannattaa puhua lääkärille tosta asiasta. Mä en voi kuin kuvitella miten kamala sun olo on ... muistan vaan et se lääke ei sopinut minulle. Toi purgeon lääke (piikki) sopi paljon paremmin... Kannattaa kysyä vaihtoehdoista siltä lääkäriltä. Nää lapsettomuus-asiat on ilman sivuoireitakin fyysisesti ja henkisesti rankkoja. Toivottavasti löydätte ratkaisun!!! Voimia ja halauksia sinulle :)

Moi!

meri | 21.03.2009 07:00

Kiitos Sadmad vastauksestasi:)
... Mulla ekat 5kk:tta oli aika pahat sivuvaikutukset clomifeenistä, mutta silloin pystyin kai sisulla olemaan töissä ja vaan kestämään.(Tosin oli ne oireet PALJON lievempiä silloin.) Nyt kun sitten aloitettiin uudestaan, niin johan tuli olot.. Ajan työkseni kuorma-autoa, joten ei näillä oloilla töihin voinut itseään kuvitellakaan...
Maanantaita odotellassa.. Hiukka vaan meinaa ahdistaa se lääkärin luo meneminen, ja kaikki muukin. No jospa se tästä taas jotenkin.
Kiitos vielä sinulle vastauksestasi.:)

sadmad | 21.03.2009 04:58

Hei meri!!
Minä voin myös todella huonosti clomien aikana... en joutunut jäämään sairaslomalle, mutta lähellä oli. Siksi pyysinkin lääkäriä vaihtamaan piikitys-hoitoon, kun olin kuullut, että siinä on lievemmät sivuoireet... ja niin olikin. Ero oli valtava!!! Mulla clomeista tuli lisäksi ahdistusta ja olinkin henkisesti kovilla. Mutta kertomasi oireet ovat tuttuja.

Hei kaikille!

meri | 21.03.2009 11:38

Kirjoittelen nyt ihan ensimmäistä kertaa, ja kiitoksia jo etukäteen mahdollista vastauksistanne:)
.. Onko teillä kenelläkään ollut ongelmia glomifeenin käytön kanssa?
Minulla ollut aikaisemminkin käytössä, ja sillonkin jo aika kovat oireet, mutta nyt meni jo ihan mahdottomiksi.. Olin sairaslomallakin, kun en voinut hoitaa työtäni lääkkeen sivuvaikutusten vuoksi...(pahoinvointia, kuumetta, kuumia aaltoja..) Nyt sitten odotellaan, että maanantaina pääsisin taas lääkäriin..
Iloista kevättä kaikille!!

Sannukka

Rinsu | 18.03.2009 07:44

No hyvä ku jotain selvis. Toivotaan että se kierto siitä asetettuu ja tasaantuu. Mullaki on ollu kierrossa lievää epäsäännöllisyyttä, mut ny on pysyny suht tasasena, vaikkakin aika pitkänä ( n.32 päivää). Ovuloin kyl vaik kierto onki pidempi. No ei muuta ku tsemppiä jatkoon =)

Heippa!

Sannukka | 18.03.2009 04:35

RINSU, tänään sain verikokeiden tuloksia ja niissä ei ollut mitään poikkeavaa. Kilpirauhaskoe ja prolaktiini katsottiin tosin vasta. Sain reseptin teroluteja varten, jonka voin kuulema hakea jos haluan tai sitten voin vielä odotella ja hämmästellä. Netistä tilasin tukkupaketin ovulaatiotestejä, joita sitten meinasin ensi kierron tehdä, jotta näkis että ovuloinko ollenkaan.. En meinannut noita Teroluteja nyt vielä aloittaa koitetaan nyt ihan näin. Jos tuo kierto nyt vaikka ottas ja pomppais kohdilleen (nyt mun menkat on ollut ensimmäistä kertaa suht normaalit elokuun jälkeen, kierto oli tosin vieläkin 39 päivää, mutta huomattavasti parannusta edelliseen 75 päivään). Jos ei lähde asettumaan niin sit haen lääkkeet.

LARAlle kiitos kun Terolueista jaksoit kertoa.
Sinulta sain huomattavasti enemmän tietoa kun lääkäriltäni (kävin julkisella perhesuunnitteluneuvolassa)!


Tsemppiä ja kevätaurinkoa kaikille!

T:Sannukka

sadmad | 18.03.2009 08:04

Moi kaikille!!!

Kaikki IVF- hoidoissa olevat!!! Helistin sivuilla on IVF-hoidossa olevien ryhmä. Kannattaa käydä tutustumassa. Siellä on paljon keskustelua follien kasvatuksesta, punktiosta, oireista... ihan kaikesta!! Liittykää ihmeessä mukaan!!! Ryhmä löytyy näin. 1)Mene helistin sivuille, 2) valitse : keskustelua lapsettomuushoidoista 3) Sieltä Ivf-hoitolaiset 2009.
Se on hyvä ketju tämän sivuston lisäksi tukemaan hoidoissa. Ja siellä on juuri samassa vaiheessa hoitoja olevia.

Kiva kuulla sinusta Mimmi!!! :)

Odottelua ja hermoilua

Judy | 17.03.2009 06:10

Anepi: Pelottavalta kuulostaa tuo hyperstimulaatio. Tarkoittaako se siis sitä, että hoito pitää keskeyttää kunnes tilanne tasoittuu ja sitten käytetään niitä pakkasessa olevia? En siis tiedä näistä vielä paljoakaan, sillä yritämme mennä yhden askeleen kerrallaan. Voimia sinulle.

Minulla ihan pian punktio edessä, saapa nähdä miten käy! Ajatukset ovat yhtä jossittelua: entä JOS yhtään munasolua ei saada kerättyä, JOS yksikään kerätyistä ei hedelmöity, JOS hedelmöittyneistä ei yksikään kiinnity, JOS kiinnittyneistä yksikään ei pysy matkassa jne jne. Tuntuu, että täytyy kaikki mennä täysin nappiin, jotta raskaaksi tulisin ja kaikki menisi hyvin iloiseen loppuun saakka. Miten tätä odotteluaikaa kestää tulematta aivan hermoheikoksi? Pitääkö tässä pelätä pahinta vai mitä? Kääk. Nyt jännitys on siis ehkä pahimmillaan, kun vihdoinkin on jotain actionia luvassa yli viiden vuoden odottelun jälkeen. Toisaalta toivon, että olisipa kaikki tämä pian ohi tavalla tai toisella, niin pystyisi jatkamaan elämää niin tavallisesti kuin tässä tilanteessa pystyy...Mietin asioita jo kymmenen vuoden päähän: olen tuolloin jo reilusti yli nelikymppinen, uskookohan sitä vasta sitten, ettei voi koskaan saada lasta, kun ikä tulee jo vastaan? Huhhuh.

Sannukalle

Lara | 17.03.2009 05:54

Sannukka, kyselit teroluteista. Kyse on keltarauhashormonista, jolla voidaan käynnistää menkat, jos niitä ei muuten näytä tulevan riittävän säännöllisesti tai ei ollenkaan. Olen itse käyttänyt terolutia tukihoitona loppukierron ajan, sillä ongelmani on ollut tuhruttelu ja joskus jopa liian lyhyt luteaaliaika (ovulaation ja kuukautisten väliin jäävä aika, jonka pitäisi olla riittävän pitkä, jotta alkanut raskaus voi jatkua eikä kohdun limakalvo ala rapistua liian aikaisin). Terolut aloitetaan yleensä kierron puolivälin jälkeen (jokain lääkäri ohjeistaa potilaan mukaan). Itse syön terolutia 3pv ovulaation jälkeen 2tbl/vrk 12 päivän ajan. Kuulostaa kyllä siltä, että sinulla on jotain häikkää kuukautiskierrossa. Sinuna pyytäisin lääkäriä tekemään ns. kierron kartoituksen, jossa katsotaan verikokeilla kilpirauhasarvot, progesteroni, prolaktiini ja fsh eli follikkelia stimuloiva hormoni ja että tehtäisiin vielä ultraus kierron puolivälissä. Näin saataisiin selville, ovuloitko ylipäätään, onko limakalvo riittävän paksu jne. Jos et ovuloi, ei raskauskaan ole mahdollinen, mutta tämä ovulointiongelma on ehkä yksi helpoimmista vaivoista hoitaa esimerkiksi kevyellä clomifen -lääkityksellä. Mutta kysele vain, kyllä me täällä vastaillaan...Ja vielä miehistä: reagoivat ehkä hitaammin ja "oudommin", koska joutuvat ehkä kohtaamaan asian, joille heillä itselläänkään ei ole aina sanoja ja tunteita ja siksi voi olla mahdollista torjuva ja vähättelevä asenne. Mulla mies tosin onneksi ollut alusta lähtien hyvin kannustava ja suree aidosti kanssani tätä lapsettomuutta. Onpa jopa yhdessä tirautettu itkutkin...

Rinsu | 17.03.2009 02:46

Sannukka: juu kärsivällisyys on hyve tässä hommassa ja mä en kyl oo mikään kärsivällisyyden perikuva =) tosin kyllä se kärsivällisyys on kasvanu ja kun kerran täytyy odottaa ni ei sille mitään mahda =) kerrohan sit kuin kävi ku saat verikokeiden tulokset. työniloa =)

mokka

sinikello | 17.03.2009 02:17

Tervehdys!

Kyllä se oli iso päätös meillekin käyttää lahjasoluja. Jännä huomata, et nyt asian kanssa alkaa olla jo jollakin tapaa sujut. Mitä enemmän aikaa on kulunut, me on alettu ajatella soluja jonakin aineena tai materiaalina, jota meillä ei ole... Käytiin aikanaan pitkiä keskusteluja siitä, mitä vanhemmuus on ja mitä ne geenit merkitsee. Lohduttava ajatus ehkä on sekin, että luonteenpiirteetkin muokkautuu (myös jopa ilmeet ja eleet) sen mukana minkälaisessa ympäristössä lapsi kasvaa. Tuntuu uskomattomalta, mut kun mieheni ollut isä mun aiemmasta suhteesta syntyneelle lapselle (meillä myös perheen sisäinen adoptio menossa) 2-vuotiaasta saakka, ihmiset, jotka ei tiedä mainitsee usein, kuinka on isänsä näköinen tyttö... johtunee eleistä, ilmeistä ja jopa toimintatavoista.

Yksi lohduttava ajatus jossain vaiheessa oli myös se, kun eräs ystäväni sanoi uskovansa meidän kohdalla siihen, että jollakin tapaa lapsi valitsisi vanhempansa ja juuri tämä (puoliksi tanskalaisalkuinen) lapsi olisi sitten juuri meille... No, nämä nyt on tällaisiä ajatuksia vaan, mä en varmasti usko, että asioilla on tarkoitus, esim. lapsettomuudella tai että kaikki olisi ennalta suunniteltu, mutta uskon, että kaikki ajatukset, jotka helpottaa tai lohduttaa on hyväksi. Toivottavasti en loukkaa tällä ketään, se ei ole tarkoitukseni ja vilpittömästi uskon myös siihen, että vanhemmuus on tarkoitettu niille, jotka sitä haluavat. En myöskään usko, että mm. päihdeperheisiin syntyvät lapset olisivat tilannettaan valinneet jne. Mutta minusta oli lohdullinen ajatus, että jossain olisi lapsi, joka ikäänkuin valitsisi meidät. Ja niinkin olla voi, ettei me koskaan tulla onnistumaan kuitenkaan... ja en siinäkään tapauksessa usko, että niin olisi tarkoitettu. Tosi sekavaa, mutta joskus on niin hankala kuvailla tuntemuksiaan.

No, joka tapauksessa, me mietittiin pitkään, että lapsethan on vaan lainassa kuitenkin, ettei niitä koskaan voi kokonaan omistaa, voi vaan tarjota kodin ja rakkautta. Ja että meidän perhe syntyy rakkaudesta ja huolenpidosta, turvasta, läheisyydestä ja välittämisestä. Nämä pohdinnat ottivat aikansa, me ajateltiin tulosten jälkeen, ettei lähdetä lahjasimppoja hommaamaankaan. Siinä mielessä tutun tuntuinen tunne tuo ällöttäminenkin... Hirmuisen tärkeää on, että saa sanoa sen ääneen ja antaa aikaa itselleen ja parisuhteen toiselle osapuolelle tunnustella itseään ja asiaa, pohtia vanhemmuutta ym. On iso asia luopua yhteisen biologisen lapsen haaveesta, siitä, että juttelisi, onko tulokkaalla sun nenä ja mun varpaat...

Kysyit luovuttajasta. Näinhän se meni, että klinikalla kartoittivat pankista tavaraa, jossa silmien ja hiusten väri, etninen alkuperä ja pituus natsasivat mieheni mitoihin. Ja sen verran tiedetään, että luovuttaja on tanskalainen. (Nythän meillä on sitten riittänyt jo vähän huumoriakin meidän mahdollisesti tulevan viikinkilapsen suhteen). Olen kuitenkin kuullut, että joissakin tapauksissa mainitaan myös esim. ammatti ja voidaan valita jos sopivia luovuttajia on enemmänkin.

Toivottavasti näistä ajatuksista saa jotain irti, sekaviahan nämä on. Mut jotenkin tämä on niin kokonaisvaltainen tunne, kaipaus ja odotus, valmistautuminen ja tietämättömyys, rakkaus ja toivominen, myös luopuminen...

Rinsulle:

Sannukka | 17.03.2009 01:41

Kiitos sulle Rinsu neuvoista. Pakko tässä on jaksaa odottaa. Sais nyt edes niitä verikokeen tuloksia!
Tsemppiä kouluun! Itse valmistuin 12/08 lähihoitajaksi, nyt sit töitä paiskin.

Rinsu | 17.03.2009 12:49

Sannukka: ehkä tää lapsettomuus on sunkin miehelle kova paikka. mun miehelle ainakin on jossain määrin, vaik se ei sitä näytäkkään. meillä siis on se tilanne, että miehellä ei oo kun muutamia siittiöitä ja ne ei oo mitään huippuluokkaa. niin, kyllä mä miehestä huomasin et koville otti ku tutkimustulos tuli. ollaan sen jälkeen sitte puhuttu ja lahjasiittiöitä meinataan käyttää kun se aika tulee (jos mussa ei oo mitään vikaa, ei ainaka vielä oo löydetty). ollaan julkisella puolella jonossa ja 3-6kk on odotusaika, mut se on meille ihan sopiva tahti, kun koulua on viä ens vuosi mulla jäljellä.
mut hyvä juttu kun saitte puhuttua. sekin on jo hyvä alku. kyllä se sun mies jossain vaiheessa tajuaa tilanteen ja osaa olla tukena. anna sen sulatella ihan rauhassa asiaa.

Heippa!

mimmi -78 | 17.03.2009 09:33

Työ joille tehty ivf ja sen jälkeen alkeneet menkat, niin miten muut kierrot mäni ennen pas:ia? Mulla olisi pitänyt alkaa jo viime viikolla menkat. Ei näy, ei kuulu. Ivf:n jälkeen vuoto tuli ihan ajallaan, mutta nytten tämä ensimmäinen välikierto antaa oottaa. Onko tämä normaalia?
Turhauttaa tämä oottaminen. Toivoisi, että nämä kaksi kuukautta mänisi nopeasti, jotta pääsisi eteenpäin hoidoissa...

Kiva kuulla sadmadista pitkästä aikkaa. :) Tsemppiä kaikille!

Hei!

Sannukka | 17.03.2009 09:05

Kiitos Rinsu! Helpottaa niin uskomattoman paljon kun saa "jollekin" purkaa tunteitaan. Mä kävin eilen illalla miehen kanssa vakavan keskustelun siitä miltä musta tuntuu. Aliksi suuttui ja sitten kerroin että on parempi jos mies käy lukemassa täältä. Kävikin ja loppu illan mökötti..:( Aamulla pyysi anteeksi sitä miten oli käyttäytynyt. Toivoisin niin paljon että mies olisi tukena, mutta kun puhuminen ei ole koskaan ollut sen vahvoja alueita.
"Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa", ja mun mies sattumoisin kuuluu just tähän sarjaan..:)
Ehkä sekin vielä oppii, näiden asioiden myötä on varmaan pakko opetella..

Onko jollakulla muuten kokemuksia tosta Terolutista? Mitä sen on tarkoitus tehdä, menin niin shokkiin siellä lääkärissä etten edes tajunnut kysellä siitä mitään.. Nyt oottelen vielä papan ja verikokeiden tuloksia ja jos niistä ei näy mitään häikkää niin sit kai pitäs niitä ryhtyä popsimaan.

Mukavaa päivää kaikille!

Rinsu | 17.03.2009 08:43

Sannukka: tervetuloa joukkoon =) tottakai tänne saa tulla purkaan mieltä. miehet ottaa nää asiat aikalailla erilailla, sen oon huomannu. meillä mies ei paljoo pettymystään näytä, kun mä taas itken silmät päästäni. mut tukena mies on ollu koko ajan. ehkä sun mies ei vielä ajattele et mitään vikaa olis ku ootte yrittäny niin vähän aikaa? vaik jos sulla ei oo ollu ku parit menkat puolen vuoden aikana, ni kai sit jotain häikkää on. hyvä ku menit lääkäriin, kyllä siä selviää.
ei muutakun tsemppiä jatkoon ja nautitaan kaikki keväästä!

Hei kaikille!

Sannukka | 16.03.2009 07:18

Heippa vaan kaikille!

Täällä ekaa kertaa..Mulle on ollut todella tärkeää että löysin tieni tälle sivustolle. Me ei varsinaisesti miehen kanssa olla lasta kauhean kauaa yritetty, ehkäisy jätettiin pois 08/08. Itse olen lasta toivonut jo useamman vuoden ja nyt viime syksynä mieheni vihdoin ehdotti että jospas jättäisin pillerit pois. Olin onneni kukkuloilla! En osannut ajatellakaan "lapsettomuuteni" jatkuisi.. Nyt on joutunut kyllä huomaamaan kuinka kipeää asia voikaan tehdä..:(

Kaikki on meille ja mulle vielä uutta. Meillä ei siis todellakaan minkään valtakunnan hoidoista vielä edes mitään puhetta.. Pari viikkoa sitten kävin itse lääkärissä asian tiimoilta kun mulla ei tosiaan elokuun jälkeen ole ollut kuin muutamat menkat. Lääkäri määräsi jo kuitenkin verikokeita ja ehdotteli Terolut(?) lääkkettä. Oli mulle tosi kova isku vasten kasvoja kun olin toivonut että lääkäri rohkaisisi ja kertoisi että eihän tässä ole vielä aihetta minkään laiseen huoleen..

Olen sen verran tämän päivän aikana palstaa lukenut että huomasin kuinka joillain teistä takana todella pitkiä ja raskaita hoitoja. Mietinkin jo että kehtaanko edes itse tässä vaiheessa tänne kirjoitella..Totuus on kuitenkin se, että tällä hetkellä tämä tuntuu niin rankalta etten yksin jaksa. Mieheni on kyllä ihana ja haluaa toki myös nyt lasta, mutta hänen kanssaan en voi puhua.. Hän suuttuu ja haukkuu minut siitä että vaan vatvon ja mietin asiaa..:(
Tuntuu siltä että olen todella yksin näiden tunteiden kanssa. Mies ei oikein taida vielä ymmärtää eikä osaa reagoida asioihin. Eikä hän ole erityisen kova olemaan tukena muutenkaan, vaan yleensä hermostuu jos harmittelen tai itken..Tuntuu niin rankalta ja yksinäiseltä.

Musta oli ihana lukea kuinka te tsemppasitte ja tuitte toisianne!KAikki teidän kirjoittamat tunteet tuntuivat niin omislta, en olisi uskonut että kukaan voi täysin ymmärtää ja koin kauheaa huonommuutta omista tunteistani. Myös minun useat tuttavat odottavat tai ovat juuri saaneet lapsia ja tämä tuntuu niin pahalta etten osaa edes sanoiksi pukea.

Itselläni alkoi tänään menkat joten toivo meni ja itku tuli..:(
Sitä kun on niin hölmö että jaksaa joka kerta elätellä toiveita että ehkä tällä kertaa tärppäisi. Sitten kun ei, niin tuntuu että koko maailma romahtaa, ja musta tuntuu vielä siltä että joudun kansamaan koko kuorman yksin kun mies ei osaa tukea tai puhua/kuunnella.

Toivottavasti kukaan ei pahastu kun vielä aika pieniä omia murheitani tänne vuodatin. On vaan niin paha olla etten pystynyt pitämään kaikkea sisälläni.

Tsemppiä ja onnellisia hetkiä teille kaikille! Teistä on ollut jo nyt elämääni suurempi apu kuin uskottekaan..

Sinikellolle

Mokka | 16.03.2009 11:02

Ihanaa viimeinkin löytää joku lahjasiittiöitä käyttävä. Kiitos jos jaksat kertoa mielipiteitäsi asiasta, jospa saisimme uusia näkökulmia pohdintoihimme.
Kerroit, että luovuttajalta katsottiin silmien ja hiusten väri, etninen alkuperä ja pituus. Saitteko itse valita ja `sanella` näitä ominaisuuksia, vai valitsevatko he muutaman vaihtoehdon joista on valittava? Saitteko tietää onko lahjoittaja suomalainen vai tanskalainen? (Lääkäri kertoi, että melkein kaikki suomeen tulevat siittiöt ovat tanskasta.)
Tuntuu ihmeelliseltä, että miehellesi lahjasiittiön käyttö on helpomi asia kuin sinulle. Ihmeelliseltä siksi, että minun miehelleni ajatus on melkeimpä vastenmielinen. Ja on se sitä minullekin. Kun ei voi yhtään tietää, minkälaisia luonteenpiirteitä lapsi perisi. Pelkään, että sitten kun vaikeuksia ja yhteentörmäyksiä lapsen kanssa tulee, helposti alkaisi syyttämään siittiön luovuttajaa. Miettimään, millainen mies hän oikeasti on. Kenties lapsiraukka perisi kaikki hänen huonot ja ällöttävät puolensa... En tarkoita, että me olisimme täydellisiä! Mutta ainakin tiedämme huonot puoleme, heikkoutemme, sukurasitteemme. Osaisimme suhtautua biologisen lapsemme huonoihinkin luonteenpiirteisiin. Meidän olisi pakko, olisihan hän saanut ne meiltä!
Anteeksi jos kuulostan karkealta, mutta tämä asia ei ole kaunis. Ei ole mieltä ylentävää pohtia lapsettomuuden kiemuroita, kuten jokainen asian kokenut tietää.

mokka

sinikello | 16.03.2009 10:23

Hei! Palailin juuri lomalta ja löysin kirjoituksesi. Meillä käytetään luovutettuja siittiöitä, mun miehellä ei myöskään löytynyt mitään, biobsiassakaan. Mulla on aiemmasta suhteesta 6-vuotias tyttö.

Pitkä prosessi on ollut lahjasoluihin päätymisessä, mutta nyt ratkaisu tuntuu hyvältä. Hyvältä jotenkin tuntuu myös se, että nykyään korostetaan paljon sydämestä lähtöisin olevaa vanhemmuutta pelkän biologisen vanhemmuuden sijaan. Hoidot meillä on koko ajan menossa ja toivotaan, että vielä tärppää. Luulen, että lahjasoluihin päätyminen oli mulle paljon isompi juttu lopulta kuin miehelle, joka on asian kanssa jotenkin tasapainossa enemmän ollut alusta saakka. Toki johtuu varmasti myös siitä, että mies osasi epäillä jotain jo aiemman eletyn elämän ja lapsettomuuden pohjalta.

Mutta jotenkin tuntuu nyt tuo lahjasoluasia niin osuvalta sanalta! Jos vielä näitten hoitojen tuloksena jonakin päivänä meille pieni ihminen syntyy, niin eipä sen suurempaa lahjaa voisi saada... Ja mies saa olla mukana odottamassa, ultrissa, synnytyksessä ym... No nyt mennään taas asioiden edelle että kolisee, pitäis nyt vaan pitää tää toive aisoissa ja hallinnassa... Meidän kipuilu tämän asian kanssa on nyt kestänyt kolmatta vuotta. Ja kyllä on kumma, että aina vaan toivoo ja toivoo. Toisaalta, eipä sitä kai ilman toivetta jaksaiskaan.

Vastailen mielelläni jos osaan, mikäli kysyttävää tai muutoin vain kommentoitavaa! Tämä palsta on ollut mulle tosi iso lohtu!

sadmad: Toivottavasti kaikki menee hyvin! Se, että on lapsellinen lapseton on tosi mielenkiintoinen yhdistelmä, kun joutuu tilanteisiin, joissa monet ottavat oikeuden lapsettomuuden surun kokemiseen pois siltä pohjalta, että on lapsi ennestään. Ja kipu on kuitenkin viiltävä ja suru... Tuntuu, että lapsettomuuden tunne tulee erityisesti siitä valtavasta toiveesta, joka asuu sisällä. Mä toivon, että jonakin päivänä mäkin voin luovuttaa toivosta ja joko iloita lopputuloksesta tai oppia elämään sen kanssa...

Hei,

anepi | 15.03.2009 08:36

kuulumisiani tässä aattelin kirjoitella. Munasolutuottajana sain aikaiseksi upean saaliin, reilut 3o. Punktio ei ollut erityisen kivulias, toki jonkinverran tuntui, eikä kipu olla paha jälkikäteenkään. Kypsiä oli paljon ja niitä hedelmöittyi myös mukavasti. Yhden sain kyytiini ja yhdeksän saatiin pakkaseen. Tämä on tämän tarinan mielettömän upea puoli, josta olemme äärimmäisen onnellisia! Sittenpä lopputarina onkin hyperstimulaatiota, sairaalassa lojumista, tippaletkua, epätoivoa, seurantaa, kipuilua, turvotusta, itkua... nyt olen päässyt kotiin lepäämään sillä ehdolla, että menen heti takaisin, jos olo huononee. Nyyh.

Sanna | 15.03.2009 11:20

Heipä hei, pitkästä aikaa. Mukavaa että tänne on ilmaantunut uusiakin kirjoittajia. Ja on tosi helpottavaa kuulla miehistäkin näkökulmaa näihin asioihin, miehet kun eivät tunnetusti juuri puhu tällaisista, omani mukaanlukien, ja hänellä kun jo on lapsi ennestään.

Oma tilanteeni on tällä hetkellä aika sekaisin. Jäin eilen kolmen viikon sairaslomalle työuupumuksen ja lapsettomuudesta aiheutuvan stressin vuoksi. Tilanne kärjistyi niin että öisin sain paniikkikohtauksia ja tunsin suurta epätoivoa ja turhautumista koko elämää kohtaan. Minulla on menossa "itsenäistymis"kausi, kaipaan valtavasti jotain suurta muutosta elämääni, en viihdy työssäni ja toivoisin että saisin hoitaa itseäni ja haavojani rauhassa. No nyt se toive toteutui. Olen vain ihminen joka tuntee syyllisyyttä pienistäkin asioista, ja nyt tunne kauheaa syyllisyyttä sairaslomastani, en kertonut pomolle puhelimessa syytä sairaslomaani, sanoin vain että kerron jos joskus pystyn asiasta puhumaan. Aiheuttahan tämä poissaoloni aikamoisia järjestelyitä työpaikalla, mutta yritän olla syyllistämättä itseäni, tosin erittäin huonolla menestyksellä...

Minulla kokeillaan jälleen kerran Clomifeniä, sain Thyroxinilla kilpirauhas-arvot normaaliksi, joten siihen yhdistetään nyt Clomit. Painoakin olen saanut 5 kiloa pois. En ole kovinkaan luottavainen sen lääkkeen suhteen, ei se ole aikaisemminkaan tuonut toivottua tulosta. Tällä hetkellä on myös se kausi menossa, etten siedä lapsia näköpiirissäni, olen melkeinpä agressiivisella tuulella, ja se pelottaa itseänikin. Miehen lapsi on ollut meillä viikonlopun, ja olen yrittänyt pitää tunteet sisälläni. Ja kyllä siihen on voimaa tarvittukin. Tänään se menee äidillensä, luojan kiitos. Minä kauhea ihminen....

Kolme viikkoa minulla olisi aikaa opetella pois jatkuvasta itsensä syyllistämisestä, mutta miten? Jos teillä on siitä kokemusta niin kertokaa ihmeessä. Syytän entistä enemmän itseäni myös lapsettomuudestani, eihän miehessä ole vikaa, todistettavasti. Ruoskin itseäni kun en pysty lisääntymään, enkä hoitamaan töitäni kunnolla. Ei vaikuta helpolta tieltä kulkea, mutta eihän mikään tie ole helppo, sen olen saanut oppia. Yhä useammin vain tuntuu että eikö nämä vastoinkäymiset minun kohdallani alkaisi jo riittää....?

BITHON

marianne | 14.03.2009 09:04

Olen seuraillut kirjoituksia täällä ja nyt täytyy kommentoida myös, että onpa hienoa BITHON, että toit esille omat tuntemuksesi tähän ehkä vaikeimpaan asiaan elämässä. Tekstistä välittyi tunne syvältä sisältä... Kirjoitit myös todella koskettavasti ja kannustavasti Sadmadille. On hienoa, että omasta tuskastasi huolimatta jaksat kannustaa kohtalotovereita. Toivon sinulle jaksamista ja paljon muita onnellisia asioita elämääsi!

Sadmadille

BITHON | 14.03.2009 03:04

Kiitos kommentista. Olen samaa mieltä kanssasi, että hoidot jättävät jälkensä - tuli tulosta tai ei. Jäljet vain ovat melkolailla erilaiset riippuen siitä onko sylissä tuhiseva pienokainen vaiko ei.

Vaikka teillä on ollut hankalaa ja tulevaisuus pelottaa, luota. Luota siihen, että kaikki menee just nappiin, älä epäile hetkeäkään. Tiedän, että on vaikeaa pistää kaikki peliin kerta toisensa jälkeen etenkin jos turpiin tulee toistuvasti, mutta jos tätä hommaa ei tee täysillä, sitä on kai turha tehdä lainkaan. Mitään muuta tuskin tulisi koskaan katumaan paitsi kaikkensa antamista.

Toivon sydämeni pohjasta, että kasvuun lähtenyt siemen kantaa suloisimman hedelmän. :)

sadmad | 13.03.2009 09:26

Mä oon itse myös miettinyt sitä, että miten voi olla lapseton jos on lapsia. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni raskautunut hoitojen kautta... ymmärrän et oma lapsettomuuteni on muuttanut minua ihmisenä paljon. Mutta jos joskus tämä raskaus päättyy onnellisesti, voin myös sanoa, että en silloin koe olevani enää lapseton... luonnollisesti. Vaikka en ehkä myöskään koe olevani samalainen kuin ilman hoitoja vanhemmiksi tulleet. Tämä kaikki on jättänyt minuun syviä haavoja... Elämäni ensimmäistä plussaa en ole täysillä uskaltanut iloita... en osaa vieläkään uskoa, että se voi olla mahdollista. Pelkään, että unelmani sortuu... niinkuin aina ennen on joka kuukausi käynyt. Tiedän vuosien kokemuksista lapsettomuudesta kärsivien surusta ja ahdistuksesta... Ja se kaikki on varmaan osa minua, lopun elämääni.

Ja joskus oli täällä puhetta siitä, miten esim. lasten syntymäpäiville ym. ei tule enää kutsuja kun itse ei ole vanhempi. Minulle kävi juuri niin. Eräs ystäväni "laittoi lapun luukulle" kolmisen vuotta sitten, ei tullut kahvi pyyntöjä, eikä mitään. Minä aina otin yhteyttä ja lopulta tajusin "yskän". Ja nyt tämä samainen henkilö oli kuullut raskautumisestani ja saman tien tuli pyyntö...poikkeappa kahville... en poikennut. Minua suututti ihan vietävästi, nytkö mä kelpaan ystäväksi... ei helvetti (anteeksi). Mä toivon teille kaikille onnea hoitoihin ja kaikkeen muuhunkin elämässänne. Tahaton lapsettomuus on järjettömän rankkaa ja sitä ei ymmärrä kuin toinen saman kokeva... ainakaan täysin. Isoja halauksia teille kaikille!!!!

Rinsu | 13.03.2009 12:03

Bithon: en tiä onko täällä muita miehiä, mutta hienoa saada myös miehistä näkökulmaa lapsettomuuteen.

Sinikello

drako | 13.03.2009 09:27

Luin juttusi Tampereen Avasta ja olen täysin samaa mieltä, itse kävimme myös siellä ja henkilökunta oli todella ihanaa ja kannustavaa. Oli myös hyvä purkaa tuntoja siihen lepohuoneen vihkoon ja huomata, että hoitajat lukevat niitä ja tsemppaavat. Toivottavasti teillä tärppää!
Plussatuulia kaikille!

Lapsettomuus

BITHON | 12.03.2009 11:42

Lisäisin vielä edelliseen kirjoitukseeni yhden kysymyksen, joka kärjistyi Ylen aamu-tv:n jutun myötä: jos pari on saanut lapsen/lapsia vaikka sitten pidemmän ajan kuluessa ja hoitojen kautta, millä ihmeen perusteella he ovat lapsettomia? Lapseton = ei lapsia. ?

Entä miehet?

BITHON | 12.03.2009 11:34

Onkohan täällä yhtään miestä vaihtamassa ajatuksia tai kokemuksia lapsettomuudesta? Oon itse nyt siinä pisteessä, että kaikki hoidot on koettu ja kestetty useampaan otteeseen eikä lapsia ole eikä tule. Kaiken lisäksi lapsettomuutemme on ns. selittämätön, eli mitään vikaa tai selitystä lapsettomuuteen ei löydy meistä kummastakaan. Yksi spontaani kesken mennyt raskaus on ollut pohjilla vielä hiertämässä kivenä kengässä.

Pakostakin alkaa varoventtiili vuotamaan - hyväksymiseen on matkaa valovuosien verran. Sisaruksemme ja luonnollisesti valtaosa ystävistämme lisääntyvät normaalisti ja joiltain osin homma on ok, mutta näin pidemmän päälle näyttää siltä, että meillä "ikuisilla citysinkuilla" ei oikein enää ole asiaa suvun saatika ystäväpiirin lapsiperheajoihin. Eihän meitä tietoisesti syrjitä, mutta kun sitä yhtä suurta yhteistä asiaa ei enää ole.

Joten, miehet ja naisetkin: kun toivo on helpottavaa mutta turhaa ja eteenpäinkin olisi päästävä, mikä eteen? Kaipaan tosi paljon vinkkejä ja kokemuksia tähän. Vaimon kanssa suhde vaan vahvistuu, onneksemme, mutta välillä tuntuu, että oma pää hajoaa. Entä mitä hemmettiä tehdä tuon ystäväporukan kanssa? Eihän se meidän vika ole, ettei meillä ole lapsia. Kiinnostusta muiden lapsiin ja raskauksiin on omasta tianteesta huolimatta annettu - luonnollisesti - paljon ja joissain tilanteissa meidät on jopa julkisesti leimattu alempaan kastiin lapsettomuudesta johtuen. On vaikea käsittää, että meistä sekä ihmisinä että parina on yhtäkkiä kadonnut kakki kiinnostus, josta meitä aikoinaan kiiteltiin. Emmehän me ole ihmisinä muuttuneet muutoin kuin vielä parempaan suuntaan! Ymmärtäisin kyllä, jos meistä olisi tullut katkeria ja vetäytyviä hapannaamoja, vaan kun ei!

Eikö meidän tilanteemme rinnastu millään lailla lasten saantiin vai onko se vain niin vitun vaikeaa edes yrittää käyttäytyä ja teeskennellä kiinnostunutta, vaikkei lapsia olekaan?

Anteeksi kielenkäyttöni, mutta hermo alkaa olla jo aikalailla tiukoilla.

Teile muille samassa tilanteessa oleville toivon todella voimaa ja ennen kaikkea rakkautta parisuhteeseen, se on paras lääke tähän tautiin. Toivon myös, että ystäväpiirinne ja sukunne on teille tukena eikä sulje teitä ulkopuolelle.

Sinikellolle

Mokka | 10.03.2009 04:53

ai anteeksi, siis olette saaneet lahja soiitiöitä.

Sinikellolle

Mokka | 10.03.2009 04:50

Sanoit, että käytätte luovutettuja sukusoluja. Siittiöitä vai munasoluja? Saatat kertoa sen jossain viestissäsi, mutta ei sattunut silmään. Oletteko saaneet sukusolut joltain tutultanne vai mistä? Perheeseenne kuului jo yksi lapsi? Onko hän teidän biologinen tai jomman kumman entisestä liitosta vai ovatko hoidot kertaalleen onnistuneet?

Munasolujen kasvattelua täälläkin

Judy | 09.03.2009 07:54

Hei Anepi,
taidetaan tosiaan olla aika lailla samoissa rytmeissä näissä IVF-hommissa, sinä muutaman päivän edellä. Aivan kamala jännitys, kun päivät vain vähenevät. Huomaan, että kaikenlaisia sijaistoimintoja sitä itselleen keksii, kun ei pysty vain kotona työpäivän jälkeen istumaan ja odottamaan. Voi olla, että parin viikon sisällä koti kiiltää, kun tämä omituinen siivousvimma oikein yltyy. En siis ole ollenkaan siivousintoilija yleensä. Minulla toinen ultra edessä, sitten selviää miten ne solut ovat lähteneet kasvamaan ja miten pistosten kanssa jatketaan. Olo on ihan ok, toistaiseksi ei vielä suuria turvotuksia. Olo ihan ristiriitainen: toisaalta odottaa toiveikkaana ja toisaalta pelkää pessimistisenä. Mutta olemme kuitenkin päättäneet, että tämä täytyy käydä läpi, ei tarvitse sitten kymmenen vuoden päästä ainakaan harmitella, ettei edes yritetty, jos huonosti käy...

Mokalle

Sateenkaari | 09.03.2009 07:02

Teillä on edessä paljon mietittävää ja päätettävää. Olen pahoillani, että olette nyt tilanteessa, jossa joudutte luopumaan yhteisen biologisen lapsen haaveesta. Meitä on muitakin! Tieto voi olla todella suuri järkytys ja kriisin paikka, ainakin minulle ja miehelleni oli. Me olemme päätyneet luovutettujen sukusolujen käyttöön. Tie tähän asti on ollut pitkä ja vaikea ja me tarvitsimme päätöksen tekemiseen paljon aikaa (vuosia).

Aiheesta on kirjoitettu jonkin verran ainakin englanniksi (esim hakusanoilla donor sperm) ja netistäkin löytyy kyllä paljon tietoa, jos vain ryhtyy etsimään, esim. http://www.lapsettomuus.com/index.asp kertoo myös lahjasukusolujen käytöstä.

Mikäli saamme lapsen, olemme mieheni kanssa päättäneet kertoa lapselle käytännössä heti. Sanotaan, että kannattaa "kertoa" jo vauvalle ja tällä tavalla harjoitella aiheesta puhumista. Sitten lapsen kasvaessa siitä voi puhua silloin tällöin, lapsen oman kiinnostuksenkin mukaan. Yleisesti kai ajatellaan, että parasta on kertoa lapsille, sillä teini-iässä voi olla muiden identiteettikysymysten ohella vaikea käsitellä asiaa ja sitten aikuisena perimästään kuulleet ovat usein kokeneet, että heille on valehdeltu ja heiltä on pimitetty tietoa, joka kuuluu heille. Mikäli asiasta kerrotaan lapselle on tietysti hyvä, että myös sukulaiset ja ystävät, jotka ovat lapsen kanssa tekemisissä, tietävät asiasta.

Sateenkaari | 09.03.2009 06:47

Sinikello: no olipa tosiaan hauska sattuma, että oltiin inssissä saman päivänä! Olin taas tänään klinikalla ultrassa ja hoitaja totesi, että follikkeli oli juuri puhkeamassa. Tehtiin siis toinen inssi tänään. Jospa tämä kohottaisi mahdollisuuksia? Meille sanottiin, että inssillä mahdollisuudet on 11-15%, mutta onnistumisprosentti on kumulatiivinen - vähän niin kuin luomusti yrittämälläkin. Aika paljon tuntuu olevan arvailua ja seurailua eikä eksaktia tiedettä.

Rinsu: Tulen kyllä kertomaan, miten kävi. Tällä hetkellä olen ihan "varma", että ei tämäkään onnistu. En tiedä miksi, mutta on kauhean pessimistinen olo. Sitä vain ei jaksaisi pettyä, joten ei sitten uskalla toivoakaan. Yritän olla ajattelematta asiaa liikaa. Viime kerralla olin joka päivä netissä lukemassa alkuraskauden oireita ja raskaustesti poltteli kylppärin kaapissa. Sitten, kun vuoto alkoi, tuli vain sellainen olo, että aha, nyt ollaan takaisin nollapisteessä. Jälkeenpäin oli kauhean pettynyt olo. Sitä yrittää olla järkevä, mutta vaikeaa se on, kun toive lapsesta on niin kova. Minäkin olen kärsimätön luonne... siksi pitää yrittää kehittää tekemistä seuraavan parin viikon ajalle.

Hei

Mokka | 09.03.2009 02:14

Tilanne on tämä: Mieheltä puuttuvat siittiöt täysin. Jos siis haluamme yrittää lapsen tekoa (sitähän se osittain on, silloin kun se ei luonnollisesti tapahdu), meidän on turvauduttava lahjasiittiöihin. Mietin nyt kuumeisetsi, miten se käytännössä onnituisi. Jos teillä on kokemuksia, kertokaa, olkaa kilttejä! Aiheesta on niin vaikeaa löytää tietoa. Miten se käytännössä tapahtuu? Miten itse suhtaudutte lahjoitussiittöllä saatuun lapseen, varsinkin miehet? Miten läheisenne suhtauivat? Miten ja milloin lapselle kerrotaan alkuperästään? Oletteko käyttäneet miehen veljen sukusoluja? Onko se edes mahdollista Suomessa ja miten se käytännössä tapahtuu? Mitenköhän elämä sen jälkeen sujuu, kun setä tietää olevansa veljensä lapsen isä, vai osaako sen sulkea mielestä? Miljoonia kysymyksiä...

odottelua

sinikello | 07.03.2009 01:49

Tervehdys!

Sateenkaari:
Hauska sattuma, meillä on sit ollut samana päivänä inssi! Kyllä jännittää täälläkin. Meillä alko nyt loma ja lähdetään reissuun ja koitetaan "rentoutua" ja "olla ajattelematta asiaa" vaan eipä se niin yksinkertasta oo, kun oliskin!!! Tää on meillä nyt kolmas yritys (inssi). Kertoivat klinikalla, et kuus yritystä pitää olla inssillä ennen kun voidaan siirtyä IVF:n (niin että KELA tulee vastaan) kun käytetään luovutettuja soluja ja homman muuten pitäis olla ok. Se on vaan niin kummallista, että sitä vaan toivoo ja toivoo eikä osaa olla tarpeeks realisti. Eikä edes halua. "Nyt vaan odotellaan" totes lääkärikin hymyillen kun lähdettiin perjantaina klinikalta. Niinpä niin. Kyllä tää odottelu on jotenkin niin hermoille käyvää, mut eihän täs muutakaan voi.

Mä varmaan oon jotenkin sählännyt kirjoitusten kanssa, mut meille sanottiin silloin, että se prosentti on inssien onnistumisessa n.11% ja se on 11% siksi, että kun valtakunnallisesti joillakin hoidoissa olevilla on todettu, ettei inssi tule todennäköisimmin onnistumaan, on tehty silti inssejä kun on oltu jonossa IVF:n tai ICSI:n ikäänkuin kokeilumielessä, kun on kyseessä olleet omat simpat, eli ei oo tarvinnu ostaa niitä. Eli siis klinikalta nyt kerrottiin, että inssin onnistumisprosetti siellä on 17% ja siihen ei ole laskettu mukaan valtakunallisia lukuja, siksi se on korkeampi. Kylläpä mä osaan selvittää tätä asiaa tosi monimutkaisesti... mut onhan sitten IVF:n ja ICSI:n prosentit huomattavasti paremmat kun inssin ja osittain siitä pystytään laskeen myös henkilökohtaiset prosentit. Mutta, eipähän nekään ole kuin prosentteja vaan. Se on kummallista, miten huomaan takertuvani prosentteihinkin, että millä todennäköisyydellä nyt voitais onnistua. Niinkun se nyt siitä olis kiinni! Toive vaan on niin valtavan suuri, kuten kaikilla täällä ja mä olen niin valtavan kärsimätön myös!

Rinsu: Me ollaan Tampereen AVAlla hoidoissa ja siellä ainakin ollut tosi ystävällinen ja lämmin vastaanotto! Meidän luovuttajalta katsottiin silmien ja hiusten väri, etninen alkuperä ja pituus. Ja tuntuu, että yllättävän hyvin on simppoja löytynyt, vaikka itse pelkäsin alkuun, että kuinkahan käy! Tähän mennessä on nyt ollut jo kolme eri luovuttajaakin.=)

Munasolutuottajana täällä...

anepi | 07.03.2009 01:16

Noniin, nytpä on munasolutuotanto oikeasti käynnistynyt. Lekuri ultrasi niitä eilen hurjan määrän ja ennakoi, että miulle tulee kohta ahdas olo ja vatsa turpoaa. Tähän asti kaikki vielä hyvin, eikä olo erityisen turvokas. Pistosannos puolitettiin ja tänään viimeinen pistos. Sunnuntai-iltana irroituspiikki ja sitten tiistaina punktioon. Torstaina mahdollisesti siirretään alkio, jollei tää homma mene överiksi ja hyperstimulaation puolelle, kun on semmottiset kahjot munasarjat, että voivat innostua nyt oikeesti ihan liikaa. Eikä siltikään tiiä, tuleeko niistä yhtään kelvollisia tai suostuuko ne hedelmöittymään. Mutta pakkohan tässä on luottaa, että asiat lutviutuu. Jännittää kyllä ihan hirveesti!

Rinsu | 06.03.2009 08:34

Sateenkaari: pidetään peukkuja, tuu kertoo sit miten kävi =) kiitos tsempistä, sitä tarvitaan, ku oon hiukan kärsimätön luonne (tyyliin mulle kaikki heti eikä viidestoista päivä =D )

Sateenkaari | 06.03.2009 06:18

Ai niin, kiitos Rinsu tsempityksestä! Sitä tarvitaan. Tänään oli inssi ja nyt edessä se piinaava odottelu. Ei kyllä toiveet kauhean korkealla, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Jaksamista tosiaan myös sinulle.

Sinikello

Sateenkaari | 06.03.2009 06:16

Hei Sinikello. Löysinkin kirjoituksesi tuolta lapellisten puolelta (heh, en nyt tarkoita sitä, miltä tuo kuulostaa!). Minua rupesi mietityttämään tänään (inssin jälkeen), että miksi minulle tehtiin ICI eikä IUI, jos IUI on todettu tehokkaammaksi... Onko tästä ollut teidän kanssa puhetta klinikalla vai aloititteko te suoraan IUIlla?

Rinsu: Onnea koulun loppumetreille ja jaksamista tämän ruljanssin alun odotteluun.

Rinsu | 05.03.2009 07:33

Sateenkaari: meillä menee ainakin puoli vuotta ja varmaan kauemminkin ku päästään alottaa, johtuen siitä, et mulla on vielä koulu kesken. mutta kiitos paljon sulle, autto kummasti ja tsemppiä jatkoon =)

Sateenkaari | 05.03.2009 07:12

Rinsu: Me ollaan yksityisellä klinikalla ja luulen, että olimme aika onnekkaita, että luovuttaja löytyi heti. Meitä oli kyllä varoiteltu mahdollisista jonoista ja odotusajasta. Teille varmasti kerrotaan, mitä on odotettavissa heti ekalla visiitillä. Onnea matkaan! Milloin olette aloittamassa?

Rinsu | 05.03.2009 03:56

Sateenkaari: no tossa tuli aika tarkkaan kaikki mitä halusinki tietää, kiitos =) vielä sen verran utelen (jos sopii), että missä klinikalla ootte? eikös nää lahjasoluhoidot tehä kuitenki yksityisellä, vaikka oliskin julkisella puolella hoidoissa? me oltais menossa Tampereelle, kun se olis lähin. niin ja kuinka kauan kesti sen luovuttajan löytyminen?

Rinsulle

Sateenkaari | 05.03.2009 02:48

Rinsu: Eri paikoissa on varmasti vähän eri käytäntö luovutettujen siittiöiden käytössä.

Meillä oli ensin klinikalla vastaanotto, jossa käytiin läpi lahjasukusolujen käyttöön liittyvät lakipykälät ja tietysti minun terveyteen sekä kiertoon liittyvät asiat. Ensin suositeltiin HSG-tutkimusta. Sitten käytiin läpi miehen piirteitä, eli hiusten väri, silmien väri ja pituus sekä ruumiinrakenne. Tämän perusteella sitten etsivät sopivan luovuttajan ja kertoivat tästä sen verran, mitä voivat: lähinnä hiusten värin, silmien värin, pituuden ja ammatin/koulutuksen. Meille annettiin kaksi vaihtoehtoa, josta toinen tuntui oikeammalta. Ilmoitimme klinikalle päätöksemme ja sen perusteella aloitettiin hoidot.

Ensimmäisen epäonnistuneen inssin jälkeen olo on tosi maassa ja olen ihan varma, ettei huominen onnistu. Tämä olo on yllättänyt, sillä olin kyllä tietoinen siitä, miten epätodennäköistä olisi onnistua heti ekalla kierroksella. Nyt olen ihan vakuuttunut siitä, että emme onnistu tälläkään kerralla ja mietin jo, milloin seuraava hoitokierros alkaa!

Rinsu | 04.03.2009 03:29

saateenkaari: kyllähän tänne mahtuu, tervetuloa =). meillä on kans edessä se, että käytetään lahjasiittiöitä. olisinki hiukan utelias, et miten se käytännössä menee. et millai se luovuttaja löytyy jne. olis kiva jos voisit kertoo kokemuksia.

Edessä toinen inssi luovutetuilla sukusoluilla

Sateenkaari | 04.03.2009 02:57

Hei kaikille. Olen palannut tänne parin vuoden tauon jälkeen... ja oli kiva heti nähdä, että muitakin luovutetuilla sukusoluilla yrittäjiä löytyy.

Meillä lapsettomuus johtuu miehen azoospermiasta ja tosi pitkän prosessin päätteeksi olemme päätyneet kokeilemaan lahjasukusoluilla. Meillä lapsettomuutta takana jo todella monta vuotta ja edelleen on vaikea löytää elämäniloa ilman lapsia.

Meillä on takana yksi inssi, joka epäonnistui. Perjantaina edessä ultra ja ehkä inseminaatio, jos follikkeli on kasvanut tarpeeksi. Minulla on todettu myös PCO, mutta kiertoni on säännöllinen ja vaikuttaa siltä, että ovuloin joka kuukausi. Olenkin laskeskellut, että ovulaation pitäisi tapahtua viikonloppuna ja jännitän,onnistuuko hoidot tässä kuussa. Ensi kerran osuisi pääsiäiselle.

Tämä "esittelynä". Toivottavasti mahdun mukaan.

Heissan

anepi | 03.03.2009 08:43

Judy: Lähestulkoon samaan tahtiin taidamme tässä keväällä edetä. Miulla nyt sumutteluja takana jonkin aikaa ja pistoksia viitenä iltana. Sumuttelusta ei oo edelleenkään kovin kummoisia oireita tullut. Pistokset on myöskin ollut yllättävän leppoisia. Aiemmin inseminaatioiden yhteydessä pistelin kolme "kierrosta" menopuria, mikä oli tosi hankalaa tähän Gonal f:ään verrattuna. Tänään olin ekassa ultrassa, näkyi vasta alkuja, mutta lääkäri lupasi, että hetkenä minä hyvänsä tuotanto pyörähtää tosissaan käyntiin ja sitten alkaa alavatsa olla sinkeellä. En kuulemma saa nyt mennä jumppaan, vaan pitää ottaa rauhallisesti :) Kauheesti jännittää tulevat päivät - mitenkähän mahottomaksi tämä olo kehkeytyy? Huhhuh tätä jännitystä.

Yleisellä puolella

Judy | 02.03.2009 12:42

Hei, mekin yleisellä puolella hoidossa ja ei ole mitään pahaa sanottavaa. Toki jonot ovat pidempiä, mutta meille on sopinut tämä, että edetään hitaasti. IVF-jono oli noin puoli vuotta. Lääkäreitä ja sairaalassakäyntejä tulee näin sopivan harvoin, tuntuu että nopeampi tahti saattaisi uuvuttaa, lääkäreistä, pistoksista, odotushuoneista, sairaalamiljööstä jne saa nytkin ihan tarpeekseen. Ja tuleehan se tosiaan halvemmaksikin. Nyt ensimmäinen IVF ehkä jo tässä kuussa edessä, sumuttelua ja kuumia aaltoja pari viikkoa takana. Ensi viikolla ensimmäinen ultra, jossa katsotaan, miten edetään. Jännittää, sillä tämä alkaa olla viimeinen konsti. Emme ole edes uskaltaneet puhua esim. lahjasiittiöistä saatikka adoptiosta. Etenemme yksi asia kerrallaan!

taas...

katkera(ko) | 27.02.2009 06:34

hei taas "pitkästä" aikaa. Oli pakko taas tulla kirjoittelemaan kun alkoi niin pahasti ahdistamaan. minulla on mennyt viime aikoina suhteellisen hyvin, olen saanut itseni koottua erinäisten lähiystäväpiirin vauvauutisten jälkeen ja pystynyt jopa hymyilemään - ja viellä aidosti! tänään piti mennä tervehtimään viimeisillään olevaa tuttua, vaikkakin olin joutunut psyykkaamaan itseäni siihen tapahtumaan. Noh, hyvillä mielin ajattelin iltaa rankan työviikon jälkeen, mutta siihen se hyvä mieli sittem loppuikin: eräs ystäväni soitti ja ilmoitti heidän vauvauutisesta!!!!!!!!!!!!!!!! palakurkussa ja vedet silmissä kuuntelin taas niitä onnellisia lausahduksia kuinka heille tuli 2 viivaa............ menihän se viikonlopun vietto näinkin. parempaa onnea muille!

Rinsu | 26.02.2009 12:17

Sinikello: Kyllä meitä varmaan löytyy enemmänki ketä joutuu luovutettuja käyttään. Onneks on kuitenkin niin ihania ihmisiä, jotka auttaa.
Se on kyl totta et harmittaa tavallaan tää taloudellinen puoli. On se niin epäreilua, et joutuu laittaan monta tonnia likoon, eikä siltikä tuu toivottua tulosta. Eipä tää elämä oo reilua muutenkaan. Me ollaan julkisella puolella just sen taloudellisen puolen takia, vaik toisaalta meil olis kyl mahdollisuus, mut kokeillaan halvempi vaihtoehto ensin. Kyl mä oon ainaki ihan tyytyväinen ollu julkiseen puoleen ainaki vielä toistaseks. Kai teki pääsette julkiselle puolelle, ei kai siihen mitään estettä oo. Mä ainaki varasin ajan omalääkärille ja se laitto sit asiaa eteenpäin. Et varmaan kannattais soittaa sinne ja kysyä.
Toivotan voimia myös sinne ja aurinkoa =)

Tervehdys!

sinikello | 26.02.2009 10:02

Olen itse tuolta lapsellisten puolelta, mutta piti nyt laittaa viestiä tälle puolelle kun jotenkin tuntuu niin helpottavalta kun kuulee muistakin ihmisistä, jotka lahjasimppoja käyttää. Siitäkin tää palsta on ollut niin valtavan iso tuki. Me ollaan parhaillaan hoidoissa ja toivotaan hartaasti, että saatais pieni ihminen meidän perheeseen.

Mulle itselle viime kesänä oli tosi iso juttu se, kun selvis, ettei meillä ole mahdollisuuksia yhteisiin biologisiin lapsiin. Mies oli ensin jotenkin paljon eleettömämpi asian suhteen, mut muutaman kuukauden päästä sillä alkoi tulla sitten pohdintoja ja tuntemuksia asiasta. Se vaan ainakin meillä tuntuu niin erilaiselta joskus tuo ajattelumaailma... Tosin miehellä ollut enemmän aikaa pohtia lapsettomuusasiaa, on epäillyt kuitenkin jo kauan ennen tapaamistamme, onko kaikki ok.

Alkuun musta tuntui ihan järjettömän pahalle, kun ei voinut ottaa "osasyytä" itselleen (en todellakaan ajattele, että lapsettomuudessa on syyllistämisen aihetta, en vaan keksi parempaakaan sanaa). Nyt kun on muutama IUI tehty tuloksettomasti alkaa minulle tulla jotenkin tosi itsesyyllistäviä ajatuksia. Mä jotenkin ajattelin, että tää menis nyt suunnitellusti ja kaiken piti olla kunnossa. Mut kun ei. Saapa nyt sitten nähdä, miten lähdetään jatkamaan ja kauanko rahat riittää.

Se tuntuu jotenkin todella julmalta, et joutuu ajattelemaan homman taloudellista puolta, mut kun ei sillekään mitään voi. Ollaan pohdittu siirtymistä julkiselle puolelle, mut ei ole oikein käsitystä miten se tapahtuu ja mitkä kriteerit on. Me oltiin niin kärsimättömiä, et haluttiin silloin samantien aloittaa. Nyt ajatellen, olis voinut olla ihan hyvä vähän odotella ja sulatella kun tuntuu, että melko raskaasti sitä ottaa joka kerta nämä negat.

Joka tapauksessa, halusin vain kertoa, että on todella mukava kuulla teistä muista tämän tilanteen kanssa elävistä ja voimia ja jaksamista hoitoihin. Kevätaurinkoa myös!=)

huomenta

Rinsu | 26.02.2009 08:51

mickey2004: Tuttua toi masennus ja apatia. Jotenkin nyt vaan tuntuu paremmalta, ku ei jatkuvasti tarvi miettiä, et jos ny tärppäis. Onhan se toisaalta surullista, et me ei ikinä saada biologista lasta, mut jos me onnisttuis luovutetuilla siittiöillä, ni yhtälailla se olis meijän lapsi ja ainakin hartaasti odotettu ja toivottu. Ainoo mikä nyt huolestuttaa on mies. Se kun ei voi myöntää et tää on paha paikka sillekki. Se vaan hokee et tää meni just oikein, et parempi et se vika on hänessä. Tosi raastavaa..Mitä siihenki sit voi sanoo?
No meen maanantaina lääkäriin ja mietitään sit jatkoo. Meil on kuitenki viä se tilanne, et hoitoja ei joka tapauksessa alotettais ku vasta syksyllä (loka-marraskuu), koska koulua on vielä jäljellä ens vuosi. Et jos sillon onnistuis, ni ehtisin käydä koulun loppuun. Ja ollaan julkisella puolella tutkimuksissa, et senki takia viä kestää.
Voimia ja jaksamista teille!

Tuttua puhetta, Rinsu

mickey2004 | 26.02.2009 08:26

Heippa ja huomenta. Mieheni tulos oli lähes 100% hedelmättömyys. Tutkimuksesta on nyt tosin jo yli kymmenen vuotta aikaa joten en tiedä mikä on nykyinen tilanne. Aloitamme tutkimukset ja hoidot vasta ensi vuonna, nyt säästämme rahaa ja laihdutan itseäni "inhimillisiin" mittoihin, jotta hoidot voidaan edes aloittaa. Tuskastuttavaa odottaa, kun kuulostaa siltä ettei icsi-hoidoillakaan juuri raskaaksi tulla...
Apatia, masennus ja epätoivo kalvaa mieltä enkä jaksaisi enää odottaa. Pelottaa sekin jos minustakin lopulta löytyy jotain vikaa tai ongelmia...
Tiedän toki että elämä jatkuu ilman lapsiakin, mutta silloin elämästä puuttuu jotain ja sitä tyhjiötä on vaikea täyttää.
Voimia ja jaksamista kaikille!

näin sitten kävi

Rinsu | 25.02.2009 05:13

saatiin miehen simppa-analyysi. eipä siellä ollut kuin yksi siittiö ja sekin oli liikkumaton. muista kohdista en sitten tajunnukkaan mitään.
en osaa olla pettynyt, koska tää oli odotettavissa. meillä sitten otetaan käyttöön luovutetut siittiöt kun sinne saakka päästään.
kummasti helpotti oloo, nyt kun tietää missä on vika.

tuskastuttaa

piove77 | 22.02.2009 07:08

Lara

Olen myös miettinyt tuota samaa, että pitäisikö mennä jo yksityiselle puolelle ja kysyä jos pääsisi suoraan ivf:N, kun tämä odottelu ja epätietoisuus tuntuu niin rankalta. Meillä lapsettomuutta takana 2,5 vuotta. Olen myös miettinyt, että haluaisin mahdollisimman nopeasti tietää jos lasta en voi ikinä saada. Sitten pääsisi "rauhassa" käymään kriisiä läpi. Nyt koko ajan varautuu pahimpaa eikä oikein uskaltaisi toivoa mitään, mutta toivoo silti ja pettyy jatkuvasti.

Itse olin viime viikolla jo taas toiveikas siitä, että hoidot etenee, kun kuulin lääkäriltä, että voin siirtyä clomeista pistoshoitoon. Mulla on suht säännöllinen kierto ja nyt laskeskelin, että se sattuu koko kevään ajan huonoimpaan mahdollisimaan aikaan: seuravassa kierrossa olen itse reissussa muualla Suomessa, seuraavaksi sattuu pääsiäisen pyhät ja toukokussa olen myös matkalla kierron sopivaan aikaan. Siis juuri niinä päivinä ku pitäisi mennä lääkäriin, harjoitella pistäminen eka kertaa ja sit on vielä ne ultra seurannat. Ärsyttää, että pitää olla näin huono tuuri tuon kierron kanssa. Nyt pelkään että koko piikitys siirtyy syksyyn. Lisäksi on paha mieli siitä, etten ole tajunnut tätä kiertoa miettiä, kun olen suunnitellut menojani. Harmittaa, että koko elämän täytyisi pyöriä näiden hoitojen ympärillä ja suunnitella elämä niiden mukaan. Itse suunnittelin nämä pienet hengähdystauot itselleni juuri siksi, että jaksaisin eteenpäin, kun mieli on ollut niin maassa. Taisi suunnitelma mennä kuitenkin ojasta allikkoon...

Lara | 22.02.2009 05:49

Vielä tuosta IVF vai IUI -pohdinnoista...Olen itse ns. järki-ihminen ja haluan tietää faktat tässä ja nyt - sikäli kun niitä on mahdollista antaa. Mulla "odottelu" ja ihmettely vaan lisää sitä, että vatvon näitä mielessäni. Otan mielummin vastaan huonot uutiset mahdollisimman pian kuin "joskus sitten", koska eihän odottelu miksikään muuta tiettyjä tosiasioita. Ja ainakin sitten asia tulisi selväksi ja voisi siirtyä tässä kriisissä eteenpäin. En haluaisi kiduttaa itseäni liikaa, sillä sitä tämä on. Ennen kaikkea haluan, että hoitopäätökset perustuvat lääketieteellisesti perusteltuihin ratkaisuihin, jolloin mm. hoitomuotojen vaikuttavuus ja ns. näyttöperuste huomioidaan. En siis halua itseäni rahoitellakseni väkisin tehdä paria IUI -hoitoa. Ja varsinkin yksityisellä ei haluaisi maksaa "turhasta" - esim, kolmeen IUI hoitoon uppoasi helposti jo tuo 1000 euroa...En todellakaan tiedä, mikä olisi oikea ratkaisu tässä meidän tilanteessa, mutta itseä vain tuo IUI epäilyttää...

enkeliprinssi

mimmi -78 | 22.02.2009 02:54

Niin, ne hoitojonot julkisella IVF:ään ovat pitkät. Ite ootin kaheksan kuukautta. Mutta näin jälkeenpäin aateltuna, minä tarvihin sen ajan. Sain huokasta ja levähtää. Osasin jopa unohtaa lapsettomuuden aika ajoin ja elää "normaalia" elämää.

Ja nytten ootellaan se pari kuukautta sitten, että päästään pakkasukoilla kokeileen. Ekana se tuntu niin epäreilulta, että miksi ei heti voi. Mutta mun keho tarvii hengähdystauon ja niin myös mieli ja henkinen puoli. Täytyy saada ittesä koottua ehjäksi, jotta jaksaa taas uskoa ja toivoa...

Vaikka aluksi se tuntuu niin epäreilulta ja sitä miettii ja tekísi mieli sanoo niille, että ettekö te tajuu kuinka kauan mä oun jo oottanu ja oottanu. Ja turhauttaa edelleen oottaa ja oottaa. Mut ne aattellee sun parasta. Kun kaikki on kohilleen sun kehossa niin henkisesti ja fyysisesti, niin sillon meillä jokaisella on paremmat mahollisuudet saaha se oma pieni kauan toivottu ja ootettu...

Mä ainakin uskon niin....

Ajatuksia tänään

enkeliprinssi | 22.02.2009 12:52

Välillä on turhauttavaa jonottaa IVF/ICSI hoitojonossa hoitoon pääsyä. Samalla toivon, että tulisi luomu raskaus. Tapahtuisi ihme. Olisi meidän vuoro saada oma pienokainen, kun koko lähipiiri on saanut jo, jotka ovat halunneet omaa lasta. Välillä haaveilen millainen meidän lapsesta tulisi. Olen jopa nähnyt unta aikoinaan siitä että vatsassani uiskenteli kaksi vauvaa ja katselin heitä ikään kuin vatsan sisältä. Kylläpä on kipeä uni! Samalla niin kaunis uni. Tunnen surua kun mieheni ei ole kokenut isyyttä, vaikka hän sitä niin kovasti toivoo. Poden syyllisyyttäkin, vaikka tiedän että yhdessä me tässä seistään ja yhdessä pysytään huolimatta saammeko lasta vai emme. Meillä on hieno avioliitto, josta olen kiitollinen. Nyt on ollut helpompi aika lapsettomuuden suhteen, vaikka ajoittain on kova ikävä omaa lasta. Helpompi koska olen antanut toivolle sijaa ja antanut toivon Jumalan käsiin. Minä en voi itse tälle tilanteelle enää enempää tehdä, kuin odottaa ja haluan ajatella että tällä on jokin tarkoitus elämässämme. Osaamme kyllä arvostaa lasta ihan erikoisesti. Tiedämme nyt ettei se ole yhtään niin yksinkertasita ja helppoa. Samalla toivon että jokainen lapseton pari saisi oman ihmeensä syliinsä, koska me todella tiedämme miten suuri ihme elämä on.

enkeliprinssi | 22.02.2009 12:33

Lara:
Kysyit voiko yksityisellä päästä suoraan IVF:ään. Toki voi. Tehän olette ne maksava osapuoli. Mutta kannattaa harkita kannattaako mennä suoraan rankinpaan hoitomuotoon. Me aloittelimme yksityisellä hoitoja ja lääkäri silloin kehotti kahta IUI:ta "kokeilemaan", jonka jälkeen oli tarkoitus siirtyä IVF/ICSI hoitoon. Ymmärrän sinua, että haluat suoraan IVF:ään, koska mahdollisuudet raskautua ovat suuremmat. Itse olen ajatellut aikoinaan ihan samalla tavalla, mutta olen tyytyväinen että ensin nuo IUI:t kokeiltu. Olisi ollut ekassa IUI:ssa hyvät mahdollisuudet raskautua tutkimusten perusteella, jopa kaksoisraskauden "vaara", mutta ei ollut meidän aikamme. Toisella kerralla ei niin hyvät lähtökohdat. Lääkäri tuolloin sanoi, että onnistodennäköisyys IUI:lla on ensimmäisillä kerroilla kaikista parhaimmat. Toisaalta nyt julkisen puolen lääkäri toista mieltä ja hän puolestaan ihmettelee miksi yksityisellä niin helposti siirrytään IVF:ään.

Meille tehtiin yksityisellä kaksi IUI:ta ja raskaaksi tullut en. Sitten olisi pitänyt siirtyä IVF hoitoon, mutta talous ei kestänyt, ja henkinen puoli vaati taukoa. Nyt julkisella tehtiin vielä yksi IUI + Puregon+pregnyl injektio lääkehoidolla, mutta en raskautunut siitäkään. Nyt olen IVF/ICSI hoitojonossa.

Se riippuu niin teidän tilanteesta mikä olisi paras hoitomuoto. Meillä on niin että molemmissa on vikaa =)...mulla PCO ja miehellä siittiöissä häikkää.

Lara | 21.02.2009 09:58

Onnittelut plussanneille! Meillä sellainen tilanne, että saatu clomeilla 2 kemiallista raskautta aikaiseksi. Nyt menossa 4 ja toivottavasti viimeinen clomikierto. Alana olla hieman kyllästynyt, vaikka tiedän, että meidän hoito- ja lapsettomuushistoria pitkä olekaan. Tai siis huolestuttaa noi kemialliset. Lääkäri meni jotenkin vaikeeksi kun kyselin niistä. Sanoi, että 2 voidaan pitää huonona tuurina, mutta kolmatta sitten ei jos sellainen tulee...Mulla nimittäin ollut tukena myös terolut, joten välivuodot jne. on pysyneet pois ja luteaali on riittävän pitkä. Lisäksi follit kasvaa hyvin ja limakalvo on kuulemma oikein ihanteellinen, mutta ei onnistu ei...En todellakaan tiedä, mitä pitäisi ajatella tai mitä hoitomuotoa seuraavaksi kannattaisia kokeilla. Epäilen, onko IUI sittenkään hyvä jatko, vai olisiko IVF suoraan se ratkaisu...Onko täällä kokemuksia siitä, tehdäänkö yksityisillä klinikoilla suoraan IVF hoitoja ovulaation induktion jälkeen, jos nilllä ei ole onnistunut saamaan kuin kemiallisia? Oma järkeilyni ei nimittäin riitä selittämään sitä, mikä olisi inssistä saatava hyöty verrattuna tämän hetkiseen yritystapaan yhdistelmällä clomit, ajoitettu yhdyntä ja terolut, jos kerran näinkin tulen raskaaksi, mutta ne menee saman tien...Tai ainakin haluan kuulla uskottavat lääketieteeliset perustelut IUIn vaikuttavuudesta meidän tilanteesta.

lapseton aloittelija

mickey2004 | 21.02.2009 07:11

Hyvää huomenta!
Olemme mieheni kanssa aloittelemassa lapsettomuuteemme hoitoja, mutta vasta ensi keväänä, 2010. Turun ava-klinikalle menemme ja nyt haluaisin kysellä yksityiskohtia liittyen aikaan ja keltarauhashormonin pistoon. Eli kuinka paljon menee aikaa ensimmäisen hormoonipiikin ja hedelmöitetyn munasolun istuttamisen välillä. Todennäköisin hoitomuoto on meillä ICSI-hoito, eli mikrohedelmöitys ja nyt säästämme rahaa ja itse laihdutan vimmatusti, jotta hoidot voidaan edes aloittaa.
Lapsetomuuttaamme on kestänyt nyt jo 8 vuotta ja nyt on mitta täynnä surkuttelua ja saamattomuutta. Tekosyitä löytyy aina, huono ajoitus jne, jne. Mieheni täyttää tänä kesänä 40 ja olen itsekin jo kolmen kympin "huonommalla puolella"...
Kiitän kovasti kaikkia ja toivon etten kirjoituksellani loukkaa ketään, olen tosiaan ensimmäistä kertaa liikkeellä näin tosissani, nyt kun viimeinkin päätimme ryhtyä tuumasta toimeen. Toivottavasti onnistaa... Sitten reilun vuoden päästä siis...
Ystävällisin terveisin Leena, mickey2004.

Rinsu | 20.02.2009 07:17

ai niin, onnittelut myös muille plussanneille! oli aamulla kiire töissä, enkä huomannu muita onnitella.

Rinsu | 20.02.2009 08:37

Sadmad: hurjan paljon onnea! ny vasta ehdin onnittelemaan, on ollut kiireitä, hyvä kun on ehtiny välillä tänne vilkaseen kuulumisia.
Mies kävi keskiviikkona antamassa näytteen. Oon ollu ihan hermona siitä saakka. Mä oon ihan varma, et tulee huonoja uutisia. Mies on kerran antanu näytteen, mut se oli kyl epäonnistunu, kuulemma ei oikein saanu mitään irti =) Gyne tutki näytteen, mut sitä vähän ihmettelen, ku se vei näytettä, niin sano tutkivansa sen illalla ( ja mä vein näytteen aamulla). Eikös se näyte pidä tutkia tunnin sisällä sen antamisesta? No simppoja ei löytyny, et siltä pohjalta huolestuttaa, mut voi olla et se näyte tosiaan ei ollu onnistunu. Vielä kun jaksais ens viikkoon odottaa, kun saa tulokset...
No kai se tästä vielä iloks muuttuu toivottavasti.

Sadmad

Nea | 19.02.2009 11:39

Siis tosi paljon onnea matkaan ja halauksia!

Mä oon ite pitäny vähän taukoo tästä tuskasesta aiheesta, jos voi sanoo, et siitä vois taukoo pitää...
Nyt kun tulin tänne lukeen mitä muille kuuluu niin huomasin, et sut oli onni vihdoin löytäny =)
Tosi ihanaa, et aurinko tosiaan joskus paistaa risukasaankin... Jos näin voi sanoa.. =)
Oon tosi onnellinen sun puolesta.

Sillon kun itellä oli pahin tuska ja masennus päällä, sä tuit tosi upeesti. Kiitos.

Tietysti toivon muille yhtälailla onnistumista ja kaikkea hyvää.

Katheriina | 19.02.2009 11:07

Mulla kyllä kaverit muistaa kysellä kuulumisia,mutta mun vanhemmille asia tuntuu olevan vaikea.

Sanoin vanhemmilleni,että ollaan menossa lääkäriin asian tiimoilta,kumpikaan ei oikein sanonu mitään.Kumpikaan ei ole kysynyt juuri mitään,äitini kysyi yksi päivä,mutta tuntui muuttuvan hyvin vaivautuneeksi,kun asiasta kerroin..Johtuisiko lie siitä,että hän syyttää itseään tästä mun tilanteesta.

Ei sillä että mulla juuri mitään vielä olisi kerrottavana,miehen kaikki näytteet on otettu,itse menen huomenna antamaan omat näytteeni ja sitten vain odotellaan "tuomiota"..Mieli on nyt ollut parempi,välillä tosin on vähän pitänyt rypeä itsesäälissä ja rassata miehen hermoja,mutta muuten asia ei juuri päässä liiku.

Voimia kaikille!

Kiitos teille!

PTTT | 19.02.2009 07:56

Myös minun on ollut helpottavaa lukea tätä palstaa, vaikka vähemmän olenkin kirjoitellut. Huomaa, että on samanlaisia tunteita, niin itsellä kuin suhteessa mieheen jne. Siis kiitos kaikille, jotka ovat tunteensa avoimesti tänne kirjoittaneet!

Meilläkin on tämä taival aika alussa, nyt on toinen clomi-kierto vasta meneillään ja huomenna menen kontrolliultraan. Vähän jänskättää mitä siellä näkyy, kun viimeksi oli se kysta-epäily. En tiedä, ei oikein ole odotuksia näistä clomeista, oon ikävä kyllä niin pessimistinen näiden suhteen : (
Ja kyllä, niitä surun, vihan, kateuden ja katkeruuden tunteita on olemassa, vaikka on vasta näin alussa. Sitähän sanotaan aina lapsettomille, että "ehkä teillä niillä hoidoilla tärppää, mitä nyt tuota itket" suurinpiirtein, mutta kyllä se lapsettomuus on paljon muutakin kuin sitä, että ei saa lasta. Tai sehän siinä pahinta on, mutta se itse kokemus on aika kokonaisvaltainen, ja jo se on kriisi, että sitä lasta ei normaalisti saa. Mun mielestä. Joku kirjoittelikin, että lapsettomuuden aiheuttamaan kriisiä voi verrata läheisen kuoleman aiheuttamaan, mutta mun mielestä tässä on myös jotain muuta. Jotain, mistä Piovekin tuossa kirjoitteli, että kun ei tiedä, milloin tämä loppuu. Se epämääräisyyden kokemus, ja se, että joidenkin mielestä ehkä ei ole mitään syytä kriisiin, kun ei ole mitään menettänyt. Ja se "valtaisa" tuen määrä ihmisiltä, jota minä ja varmaan me kaikki on joskus saatu, sellaista tukea, joka ei lohduta yhtään. Ikävä kyllä.

Kiva kun saa jakaa tätä tunnetta

piove77 | 19.02.2009 07:27

Lukiessa muiden kirjoituksia tuli pala kurkkuun sekä hyvistä, että huonoista uutisista. Ihanaa on kuulla onnistumisiakin. Kiva huomata itsessä, että pystyn iloita raskausuutisista. Onnittelut teille! Oman kaveripiirini raskausuutisista en pysty enää iloitsemaan vaan itku meinaa heti tulla ja on tullutkin ja paha olo iskee ja siitä kamala syyllisyys ja ikävä vaivaannuttava tilanne..

Pahoitteluni teille kaikille joille on jälleen tullut pettymyksiä!

Olen kirjoittanut täällä vain muutaman kerran, mutta lukenut sitäkin useammin. Kiitos siis teille kaikille jotka täällä jaatte tuntemuksianne, niistä on ollut suuri lohtu. Ihanaa, että on tämä paikka mihin voi kirjoittaa omia kuulumisia, sillä tuntuu ettei niitä kukaan lähipiirissä enää kysy.. tai kysyy itseasiassa ne muutamat sinkkukaverit, mutta lapselliset ei (suurin osa).. nyt sen vasta tajusin!? Kai niitä lapsellisia pelottaa jokin?

Itse olen pitänyt tarkoituksella kuukauden paussia kaikesta tähän prosessiin liittyvästä. Joulukuun alussa ahdistuin niin, että aika meni itkiessä ja olin sairaslomalla loppuvuoden. Nyt olen yrittänyt keksiä muuta tekemistä ja mietittävää ja kyllä se jotenkin on onnistunutkin hetkeksi. Nyt taas jatkohoitoja odotellessa (ollut clomit ja seuraavasta kierrosta pitäisi alkaa pistoshoito) tunteet palailevat taas pintaan ja siksi kai tässä kirjoitankin..Itse olen vasta hoitojen alussa ja jo nyt tekisi mieli välillä luovuttaa. Pelko siitä, ettei lasta hoidoista huolimatta saa on suuri. Vituttaa ja ärsyttää miksi tän pitää olla niiiin vaikeaa? Eniten ärsyttää tämä ahdistava tunne joka tulee kuukaudesta toiseen ja joutuu pelkäämään ettei se ikinä lopu. Miksi pettymys tuntuu kuukaudesta toiseen niin pahalta? Ärsyttää, että toivo herää niin pienistä asioista ja sitten kuitenkin pettyy raskaasti.

Onneksi aurinko on tuonut tullessaan kevään odotuksen tunnetta ja se antaa ainakin itselleni voimia jaksaa eteenpäin. Jaksamista teille kaikille!

Pippi | 19.02.2009 12:24

Vielä MIMMI:lle....Olen todella pahoillani puolestasi :(( Tiedän tunteen!!
Toivottavasti onnistuu huilitauon jälkeen. Mukavaa kevään jatkoa kuitenkin ja tsemppiä :)

Sumuttelusta..

Pippi | 19.02.2009 12:15

Judy: Kyselit sumuttelun sivuoireista. Kuten jo totesitkin sivuvaikutusten lista on piiittkäää...
Käytin kahdessa aiemmassa IVF:ssä myös Suprecuria ja pistoksena oli Puregon. Sumuttelusta mulle tuli kaikkia mahdollisia sivuoireita, ja ne oli kyllä tosi kiusallisia. Erityisesti huimausta ja huonoa oloa päivittäin. Kuljen työmatkan autolla n. 40km ja olihan se aika hurjaa kun autonratissa rupes yhtäkkiä tuntuun että maailma mustenee. Mulla on aika alhainen verenpainetaso, joten ilmeisesti mun elimistö reagoi voimakkaasti. Sitten ku aloitti piikityksen, niin kaikki sivuoireet hävisi heti, kuin veitsellä leikaten. Kerroin lääkärille näistä oireista ja hän sanoi vain että lääke vaikuttaa voimakkaasti hormonitasapainoon mutta helpottaa kun aloittaa pistämisen.
No tällästä oli mulla. Kaikillehan ei tule mitään oireita sumutteesta. Tiedän myös sellaisia joilla ei ole tullut mitään sivuvaikutuksia lainkaan koko hoidon aikana. Eli jokainen reagoi eri tavoin.

Onnea hoitoihin :)))

Judy ja anepi

mimmi -78 | 18.02.2009 09:02

Kiva saaha tänne uusi "naamoja"!

En loukkaantunna sanoistanne. Hyvä jos siitä on teille ollu jotain apua tai jotain...

Mulle ei tullu sumuttelusta mitn sivuoireita. Ainoastaan voin mainita, että nenä alko olla tukkonen loppuvaiheessa ja piti aina töissä niiskuttaa niinku nuha oisi. Itekki neljästi päivässä sumuttelin, ja töissä aina painuin vessaan piiloon tätä suorittaan. Sitten kun kuvioihin tuli mukaan piikitys (Menopur) niin sitten alko turvottaan ja housut puristaan ja kiristään...

Kertokkaa ihmeessä kuulumisianne välillä ja että miten mennee. Toivon hulluna teille onnea ja että kaikki mennee hyvin.

Minä huilaan pari kuukautta ja sitten kokeillaan pakkasukoilla.

anepi | 18.02.2009 07:43

Heissan kaikille! Rohkaistuin miekin vihdoin kirjoittamaan, lukenut oon teiän kirjoituksia viime syksystä asti, kun löysin tämän palstan. Tosi helpottavaa, kun ei oo yksin tän asian kanssa, vaan meitä oikeesti on muitakin...

Mimmi ja Sadmad: Seurasin teiän hoitojen edistymistä kuin jotakin jännitysnäytelmää (älkää loukkaantuko tuosta ilmaisusta)... olitte molemmat miun ajatuksissa päivittäin ja iltaisin kiiruhdin lukemaan, mitä teille tänään kuuluu. Sadmadille onnea matkaan! Tosi huikeeta, että näissä hoidoissa joku onnistuu, se vahvistaa hirveesti omaa jaksamista ja toivoa, että ehkä, joskus, mekin... Mimmi, siun puolesta oon älyttömän pahoillani, kyyneleitä oon puolestasi vuodattanut... jaksamista siulle.

Päätin nyt luettuani Judyn viimeisimmän kirjoituksen avata sanaisen arkkuni. Mie oon nyt reilun viikon sumutellut, miulla on käytössä Synarela, jota neljä suihkausta päivittäin, aamuisin kaksi ja iltaisin kaksi. Miekin järkytyin siitä sivuvaikutusten listasta! Tän reilun viikon oon päässyt ihan helpolla, ei mitään pahoja vaikutuksia, ainoastaan jalkapohjat hikoaa... (miulla oli aikoinaan sama oire myös Clomien kanssa) ja rinnat on melkoisen kipeet. Lisäksi unettomuutta on ollut havaittavissa, mutta se voipi johtuu muutoin kiireisestä elämänhetkestä. Meilläkin nyt edessä ensimmäinen IVF. Tolkuttaman paljon jännittää se punktio, mutta mie yritän olla ajatuksissani nyt vain tässä hetkessä ja murehin tulevat sitten tulevaisuudessa. Meillä on takana kolme inssiä, joista mikään ei tuottanut toivottua tulosta, joten tää sumutteluhan on noihin inssihoitoihin verrattuna ollut toistaiseksi mahottoman helppoa puuhaa.

Sumuttelusta

Judy | 18.02.2009 06:12

Kyselen täällä konkareilta, onko teille tullut mitään erikoisempia oireita tuosta sumuttelusta? Jännittää vain, miten itselle käy. Hirvitti myös tuo sivuvaikutusten lista! Siinä on aivan mitä vaan: akne-ihon kuivuminen tai ripulli-ummetus. Toisiaan kumoavia oireita, arpapeliä kai, mitä itselle niistä tulee...Meillä ensimmäinen IVF edessä ja olen muutaman päivän vasta sumuttanut Suprecuria. Ikinä en siis ole aiemmin tätä tehnyt. Vielä ei tietenkään mitään tuntemuksia ole, mutta muuttuukohan se tästä kovinkin pahaksi? Neljä kertaa päivässä täytyy suhauttaa, ja sekös vasta huvittavaa, kun aika ajoin painun töissä esim. vessaan tätä tekemään. Muuten aika helppoa hommaa tietenkin.

Parisuhteesta vielä...

Pippi | 17.02.2009 06:15

Niin, olen huomannut saman asian kuin useimmat teistäkin, että kuinka eri tahtiin sutru kulkee miehen ja naisen välillä.
Omalla kohdallani miehellä on ollut tosi vaikea käsittää hoitojen raskautta, kun eihän hänen tarvitse käyttää mitään lääkkeitä eikä käydä läpi punktioita ja siirtoja. Olen kyllä kertonut hänelle aina hyvin tarkkaan tuntemuksiani ja ahdistustani. Mutta ei se mies ymmärrä kun ei itse käy läpi sitä fyysistä osaa. Mieheni on sanonutkin minulle ettei hän voi käsittää mille se tuntuu kun pitää itseä pistää ja maha turpoaa ja on kipuja. Saatikka miltä se punktio tuntuu kaikkine kipuineen sun muineen.

Hoitojen epäonnistuttua mieheni on toki ollut surullinen, ahdistunut, vit...ut ym., mutta tunteiden näyttäminen on miehelle vaikeaa. Esim. viimeksi siirtoon mennessä meille kerottiin että vain yksi alkio oli siirtokelpoinen. Minä romahdin täydellisesti, itkin hysteerisenä, en voinut keskittyä edes koko hommaan. Mieheni oli täysin tyyni ja sanoi vain että eihän sille sitte mitään voi. Voi taivas ku otti päähän!! Eikä mies osannut juuri lohduttaa..no eipä tietenkään, kun ei löytänyt sanoja ja suri ihan eri tavalla kuin minä. Mutta ikinä koskaan en ole mieheni silmässä kyyneltä nähnyt! Mutta mitä miestäni tunnen, tiedän hänen surevan ja ehkä jopa itkevän yksin salaisesti autotallissa tai jossain metsästysreissulla.

Eli kyllä ne miehet surevat, mutta eivät osaa näyttää sitä kuin nainen, eivätkä puhua siitä. Ja onhan se vaikeaa löytää niitä "oikeita " sanoja sille rakkaalleen, jonka näkee kärsivän. Ja niinkuin joku täällä sanoikin, että mies ja nainen kulkevat surussaan niin eri tahtiin, ollaan eri vaiheissa koko ajan, aina toinen pidemmällä kuin toinen.

Mutta yrittäkäämme lohduttaa toinen toistamme ja rakastaa toisiamme :)
Tsemppiä kaikille :)

Samaa mieltä

drako | 17.02.2009 12:11

Yhdyn Sadmadin sanoihin.

Sen verran vielä omista hoidoista. Ekat kerrat mulla oli heti se olo, että tästä ei tule mitään. En tiedä sitten mikä ratas kääntyi ICSI:n kohdalla toisinpäin. Olin henkisesti sitä mieltä, että nyt se tapahtuu, nyt onnistuu ja niin kävi. En tiedä oliko mun kroppa valmis vai olinko mä henkisesti valmis vai mistä johtui. Sille ihanalle hoitsullekkin sanoin, että nyt on olo eri. Nyt tää onnistuu. Muille en sitten uskaltanut tuota tunnetta sanoakkaan. Piinaviikkoina tuo tunne kyllä katosi onnistuneesti enkä varonut mitään, kävin punttisalilla kovissa treeneissä niin kauan kunnes iski kuume päälle (sitä on nytkin, johtunee kai tosta mahasta, ainakin lääkäri sanoi niin, toivotaan, että kaikki on hyvin).

Ensin pelkää ettei tule raskaaksi ja sen jälkeen pelkääkin kaikkea: tuulimunaraskautta, keskenmenoa, epäonnistunutta synnytystä, sairasta lasta, lapsen kuolemaa. Ei se pelko mihinkään mene, muuttaa vain muotoaan. Ja pelko on huomattavasti suurempi kuin sellaisella joka tulee miehen näkemisestäkin raskaaksi.

Toivon teille kaikille onnea ja jos siltä tuntuu, että voimat ei riitä, hengähtäkää hetki ja jatkakaa myöhemmin.

Minut saa kiinni drako@suomi24.fi, jos joku haluaa vaihtaa ajatuksia.

Kiitos seurasta, tsempistä ja kaikesta. Kaikkea hyvää teille!

sadmad | 17.02.2009 10:29

Mä en unohda teitä ikinä...
nää hoidot, tuska ja pettymykset olivat niin kauan osana mun elämää ja te olitte ainoita ihmisiä jotka ymmärsivät mun ahdistuksen. Noi teidän kirjoitukset on niin tuttua. Mua pelottaa nyt, kun pitäis alkaa katsomaan maailmaa taas uusin silmin... kun edelleen nuo muut ihmiset eivät ymmärrä mun elämästä yhtään mitään.

Mä haluaisin haudata nää elämän vaikeimmat asiat jonnekin syvälle, mutta en voi... ainakaan vielä. Nyt kun mua on helpottanut pahin ahdistus ja alan tajuta mitä on tapahtunut ja mitä voi olla edessä... olen tietenkin onnellinen... Mutta mua ahdistaa, että te jäätte sinne hoitojen ja surun keskelle... se on niin väärin... mä haluan tiedän onnistuvan ja saavan lahjoista suurimman... nousevan sieltä kanssani ylös... musta tää tuntuu pahalta ja olen todella surullinen... kaikkien pitäisi saada kokea se onni. Mä haluaisin auttaa, mutta mä en voi tehdä mitään... muuta kuin toivoa... ja tiedän senkin, että mun olisi parempi olla vähän aikaa pois näiltä sivuilta, jotta te saisitte rauhan hoidoillenne. Nyt minä itken... mun tulee teitä ikävä... ystäväni... siskoni... mä haluan nähdä teidän onnistuvan myös... ja haluan uskoa, että niin käy... Olette ihania ja aitoja ihmisiä... olen iloinen, että löysin teidät!!!!

Rakkaudella Sadmad

Kiitos drako!

mimmi -78 | 17.02.2009 09:34

Kiitos tiedosta. Helpotti kummasti tieto, ettei se ou pahempi kuin eka yritys, joka nyt meni puihin...
Nyttenkin piti olla pissaamatta pari tuntia ennen siirtoo ja se tosissaan oli aika ilkee tuntusta kun ne sillä ultralla paino rakkoo. Tuntu, että pissa tullee. :)

mimmi -78 | 17.02.2009 09:07

Kosheen: Minä ymmärrän sua ja niin moni muukin tällä palstalla. Minä aattelin ihan samalla tavalla, kun epäonnistuin nyt. Että miksi minä? Minä oun huono ja paska ihminen, kun en saa lasta. Itkin niin paljon ettei ikinä. Tuli niin paha pääkipeä että piti ihan oksenttaa!!! Ei munkkaan mies ossaa sannoo mitn. Se lähti töihin just sillon kun mun olo pahimmillaan ja tulee vasta tännään kottiin. Mä huusin ja raivosin yksin kotona!!! Emmä ossaa sulle sannoo muuta ku itke! Itke niin paljon kun itkettää! Lopulta ne kyynelleet loppuu ja on tyhjä olo. Sitten alkaa pikkuhiljaa tuntummaan, että ehkä minä ne pakkasukot otan käyttöön. Koska on pakko, jos minä haluan sen ihan ikioman vauvan.
Arvaa vaan, olinko minäki heittämässä kaiken hukkaan. Otan ukosta eron ja lähen pois. Enkä ota ikinä uutta ja soitan sairaalaan, että lopetan koko touhun. Mutta sitten kun sain tarpeeksi itkee ja raivota, niin rupesin aattellee, että sillonhan minä oisin ihan yksin ja sitten mulla oisi vielä huonompi mahollissuus saaha ommaa lasta.
Kosheen, kyllä se helpottaa. Usko mua. Mä nyt levähän pari kuukautta ja sitten aion rueta niitä pakkasukkoja yrittään. Koska se oma pieni, ihana, sulonen vauva on ajatuksissa. Kuin sullakin! Joku kaunis päivä se helpottaa. Usko pois.
Raivoo ja itke meille täällä palstalla. Myö kuunnellaan. Myö autettaan. Myö täällä ollaan samassa veneessä, myö ymmärrettään toisiamme paremmin. Ja myö haluttaan että sinä nouset sieltä kuopasta, kun sen aika koittaa. Ainakin minä haluan!
Itellä jo parempi olo. Siksi lähetän sulle nytten niin paljon haleja kuin kykenen.....

Sadmad: Kiitos sanoista. On jo parempi olo. Aion nyt levätä ja parin kuukauden päästä toivottavasti kaikki menee hyvin ja pystytään pakkasukot ottaa käyttöön. Sulle hirveesti onnea ja voimia ja toivottavasti kaikki mennee hyvin. Voin kuvitella, että olo on vielä semmonen ettei uskosi todeksi. Ja on varmaan jonku aikkaa, kun sitä on odottanut ja toivonut niin kovasti ja kauan. Elä unoha meitä kuitenkkaan. Käyt moikkaa välillä.

Toivottavasti aurinko paistaa tänäänkin. Se antaa voimia niin kummasti....

Pakkasukkojen siirrosta

drako | 17.02.2009 09:01

Mimmi kyselit pakkasukkojen siirrosta. Se on helpompi homma. Jouduin syömään Zumenonia, ensin alkuu 3 päivässä ja kun limis ei kasvanut tarpeeksi siirryttiin 5 tablettiin päivässä. Siirtopäivänä piti olla 3 tuntia pissaamatta. Eli kovin homma oli se, kun pitivät ultraa vasten virtsarakkoa ja painoivat voimakkaasti alaspäin. Siirron jälkeen piti jatkaa Zumenonia ja Lugesteronia/Progesteronia (Progesteronia, jos on allerginen maapähkinälle tai soijalle) se 14 päivää ja jos tärppää niin lääkitystä jatketaan useampi viikko (liittyy jotenkin pakkasukkoihin, tuoresiirrossa ei tarvitse näin kauaa)

kosheen | 16.02.2009 11:39

Eipä ole helpottanunna ei...pahempaan suuntaan tuntuu olevan menossa. En edes tajua miten tämä siirron epäonnistuminen voi näin tuntua pahalta. Miksi? Minullahan on vielä hyvät mahkut ilman kipuja. Olisin vaan niin toivonut, että tämä koettelemus olisi kerralla mennyt tässä samassa rulianssissa. Luulin, että olisin pahimmat koettelemukset henkisesti käynyt jo läpi jos ei oteta huomioon, ettei alkio kiinnittyisi sitten siirron jälkeen, mutta kun sitä tuskaa en vielä tiedä...sinä tiedät mimmi-78 ja kiitos, että jaat surun ja tuntemukset kanssamme.

Olen ollut kipulääkityksistä varmaan niin turta ja kivun takia en edes pytynyt itkemään kunnolla, koska palleaan sattu justiinsa jos nikotteli yhtään. Nyt se itku, viha itseensä, katkeruus, turhautuneisuus, epätoivoisuus purkauttuu sitten ihan kunnolla nyt kun olen fyysisesti jotakuinkin kunnossa. Ihan tuntuu elämän halu loppuneen, en näe yhtään tulevaisuutta valoisana... en tajua,....miksi tämä lapsen saanti on niin vaikeeta joillekkin, miksi tämä on niin tärkeää elämässä ja miksi minä miksi me!!! En minä enää jaksa.... Taas ollaan tässä....Olen jo ajatellut, että kannattaako tässä koitella niitä pakkasia ollenkaan, ettei taas tule pettymyksiä vaikka esim. sadmad on hyvä esimerkki tässä, että kannattaa olla toiveikas.

Mikään ei jaksa nyt kiinnostaa. Vituttaa töissä, tekis mieli sanoa ittensä irti ja huutaa kaikille, että haistakaa iso PxxxxA! Tuo parisuhteista juttelu on meillä myös nyt ajankohtaista... rakkaan mieheni mielestä varmaan ei, mutta ei ole näin suurta kuilua meillä ennen ollut kuin nyt. Luulin sen jo olleen tässä viime syksynä, mutta se ei ole mitään verrattuna nyt. Ainakaan minun osaltani! Avioero häämöttää jo mielessä. Ei mua tällasena jaksa kauan kukaan kattoo vaikka sanookin, että jaksaa ja yhdessä tätä käydään läpi. Minusta vain tuntuu nyt siltä, että yksin käyn tätä saatxxxn tuskaa läpi. MINULLA NE KIVUT ON!!!!!!!!! Tää hyperstimulaatio oli niin rankka kokemus fyysisesti ja nyt myös henkisesti, etten toivois kenellekkään... edes pahimmalle vihamiehelle (joo... tiedän, nyt kaikki jo synnyttäneet lukee ja ajattelee, että odotahan sitten kun on synnytys kivut....jooo niistä kivuista on vaan luvassa jotain ihanaa ja välittömästi) En tiedä miksi ajattelen näin naiivisti kaikkea tällähetkellä, mutta vakavalta nämä mun pääkopassa tuntuu ja loppua ei näy. Kumpa pääsis jonnekkin kauas täältä kaiken keskeltä. Viha itseäni kohtaan vaan kasvaa ja kasvaa...en haluu olla tällainen...en haluu elää tällaista elämää.
Terapiassa käyn juttelee ,mutta ne siellä mitään tajua. Eivät edes tiedä miten IUI tai IVF käydään läpi käytännössä. Ite saan aina selittää mitä mitkin termit tarkoittaa tai mitä tapahtuu nyt sitten seuraavaksi kun jokin ei onnistunutkaan jne.... Voi HelxxxTI sanon minä! Pitäis varmaan mennä lapsettomuus klinikoiden taholta psykalle, mutta on niin kaukana se herkku, ettei onnistu.

Olis tätä juttua vaikka kuinka jatkaa, mutta onhan nämä täällä jo kertaalleen luettu... Eikun otetaan viiniä lasillinen...tai pari, niin johan helpottaa hetkeksi. Haluisin ihan oikeesti pois täältä jos tietäisin ettei kukaan sure perään tai haluisin niin tuntea onnellisuuden tunteen taas ja sen että tästä selvitään vaikka läpi harmaan kiven....mutta kun siltä ei tunnu. Rakas mieheni vaan vetäytyy omiin oloihinsa ja työhönsä. Olen kertonut monesti miltä tuntuu, mutta mitä se hyövää kun toinen ei sano mitään mihinkään...ei varmaan tiedä mitä sanoa. Se olis ansainnu parempaa.

ajatelkaa vain...sullahan on pakkasia odottamassa...niin, kunpa ne vain helpottaisi tätä tunne elämää tällähetkellä, mutta kun ei. Itkettää vaan kokoajan...

*Anteeksi jos loukkaan jotakin kirjoituksellani, se ei ole tarkoitukseni. ajattelen vain asiat nyt näin....toisin voi olla huomenna...niinkuin tiedätte varsin hyvin. Koitetaan jaksaa ja jakaa tuntemuksia.


Nyt kun luen tämän ennen kuin lähetän...tuli jo ajatus, että mitä tässä ruikutan. Niinpä niin. Lähetän kuitenkin.

sadmad | 16.02.2009 11:29

Mimmi... Olen iloinen kun kuulostat jo paljon paremmalta, mulla tuli niin paha mieli sun puolesta. Vaikka tiedän, että sitä meidän elämä on... pettymyksiä pettymysten perään.

Minä en itse vieläkään ymmärrä, että oisin plussanut... mä en vaan tajua sitä. Välillä mua ahdistaa ihan vietävästi... kiukuttaa, itkettää jne. Sitten alan miettimään ja tajuan ettei enää tarvitsisi olla niin maassa... mutta jotenkin sitä on oppinut voimaan huonosti... Enkä mä tiedä, ehkä mä pelkään uskoa tätä, kun mikä vaan voi vielä mennä pieleen: Mies on niin onnellinen... kielsi mua kertomasta kenellekään, mutta on itse kertonut kaikille :) . Hyvä että joku tajuaa olla onnellinen... ja olenhan minäkin... mä en vaan usko tätä... mä en vaan usko... ehkä sitten kun 6.3 menen ultraan, ja jos kaikki on hyvin, niin ehkä sitten.

mimmi -78 | 16.02.2009 10:52

Kosheen: miten sulla menee? Joko helpottanna? Milloin sulla mahollinen pakkasukkojen siirto?

Työ joilla kokemusta pakkasukkojen siirrosta. Kerrottako kokemuksia? Onko millanen tapaus? Helpompi? Pahempi?

Jotenkin sitä tässä jo alkaa miettimmään seuraavvaa mahollisuutta...

Parisuhteesta...vielä

Nipsu | 16.02.2009 09:42

Kuulostaa niin tutulta nuo teidän ajatuksenne. Olin pitkään itsekin sellaisessa tunteessa, että kukaan ei ymmärrä ja olen aivan yksin. Onneksi on vertaistuki ja sitä kautta huomasin, että en ole yksin ajatusteni kanssa enkä ole paha ihminen, jos en ole automaattisesti onnellinen raskausuutisista. Nyt on lapsettomuutta viisi vuotta takana sekä kolme epäonnistunutta IVF:ää. Olen vasta 25-vuotias ja välillä tulevaisuus on hyvinkin tyhjän oloinen. Tulevaisuuteen liittyy myös erilaisia pelkoja, koska lähimmät ystäväni ja sisaret aloittelevat vasta lapsen "yrittämistä" eli monta raskausuutista on vielä tulossa. Hieman pelottaa, että miten itse reagoin ja selviän... Meidän parisuhteessa mies on myös ollut se kuunteleva osapuoli. Muistan ajan jolloin puhuin yksinpuhelua ja välilä kysyin mieheltäni mielipidettä. Hän ei osannut sanoa mitään ja tavallaan sen ymmärränkin. Hän yritti niin kovasti löytää oikeita sanoja, ettei sitten loppujen lopuksi saanut sanottua yhtään mitään. Usein sanoin hänelle, että sanoisit edes jotain niin tietäisin sinun edes kuuntelevan! Ajan myötä olen huomannut, että kuunteleminenkaan ei ole itseisarvo. Anoppini ja mieheni täti ovat kyllä kuunnelleet sujuvasti, mutta käteen ei ole jäänyt mitään. He eivät ole prosessoineet asiaa mitenkään, he ovat vain kuunnelleet. Ensimmäisen hoidon yhteydessä kerroin kaikki hoidoissa tapahtuvat asiat yms. ajatellen, että nyt he saavat ensiluokkaista tietoa ja voivat näin paremmin ymmärtää. Kyllä he ehkä ymmärsivät hoitojen kulun, mutta siihen liittyvät tuntemukset ja lapsettomuuden suru, niistä heillä ei ollut aavistustakaan.

Viimeisen IVF-hoidon epäonnistuttua pyysin lääkäriltä lähetettä psykologille. Nyt olen käynyt terapiassa marraskuusta lähtien ja täytyy sanoa, että siitä on ollut minulle suuri apu. Olen vieläkin aika hukassa elämäni kanssa, mutta suuri apu on ollut siinä, että minulla on oma aika ja paikka, jossa voin purkaa tuntemuksiani ulkopuoliselle ihmiselle eli voin tavallaan puhua suuni puhtaaksi. Hän sitten kommentoi välillä, mutta pääasiassa minä itse puhun vapaasti. Olen saanut vahvistuksen ajatuksilleni: ne kuuluvat tähän surutyöhön. Olen huomannut, että on todella ihanaa, kun ei tarvitse olla anopin yms. "kuuntelemisen" varassa. Olen huomannut, että miehenikin on ruvennut hieman enemmän puhumaan asiasta. Luulen, että minun terapiassa käyntini on antanut hänelle tilaa ajatella tätä asiaa. Hänkin myöntää nykyisin surunsa. Ennen hän vain totesi, että eipä tarvitse sitten ajatella päivähoitoasioita yms. Meillä parisuhde on lähentynyt lapsettomuuden myötä, mutta vasta pitkän ajan kuluessa. Meilläkään ei pettäminen ole ollut kaukana, mutta tiedän, että ruoho ei ole vihreämpää aidan tuolla puolen ja miten tämän surun kanssa sitten käy. Entä, jos uudenkaan miehen kanssa ei onnistu? Miten hän hyväksyy tilanteen ja minut? Nyt mieheni on kuitenkin hyväksynyt lapsettomuuden ja samalla myös minut, tällaisena kuin olen.

Voimia ja jaksamista kaikille! Toivotaan, että aurinko alkaisi pian paistamaan ja antaisi meille aimoannoksen energiaa!

Huomenta sisaret!

mimmi -78 | 16.02.2009 08:50

Viikonloppu takana, raskas sellanen. Olen itkenyt niin paljon ettei yksinkertasesti tuu ennää kyyneleitä.

Perjantaina soitin ja ilmotin, että ivf meni puihin ja että menkat alko. Nytten ootellaan sitten parit menkat vielä ja sitten voijaan alkaa yrittää pakaste alkioilla. Mennään kuulemma kokonnaan ilman lääkkeitä. Ei ees clomeja. Jospa se elimistö nytten palautusi ja ovuloisi ihan itesttään. Kokeillaan näin parin kierron ajan. Jos ei ovulaatiota ilman lääkkeitä niin sitten vasta clomeilla avustettaan. Turhauttaa toisaalta, kun tiiän jo että en ovuloi joka kierrossa ilman clomeja. Sittenpä onkin jo kesätauko siellä sairaalassa. Päästäsi vasta syksyllä kokeilemmaan uudelleen. Turhauttaa tämmönen miettiminen ja aatteleminen ja murehtiminen.

En tiiä. Kun osaisi ja pystysi nauttimaan päivistä täysillä, ilman että murehtisi tulevia tämän asian tiimoilta. Nyt tunttuu silleen hyvältä, että on tämä parin kuukauden tauko ennen uutta koitosta. En kestäsi uutta pettymystä vähään aikaan. On aikaa parannella haavoja ja itkeä se paha olo pois. Lauantaina pystyin onneksi puhumaan yhelle hyvälle ystävälle tästä epäonnistumisesta, se helpotti niin isosti. Eiköhän täältä nousta taas....

Toivottavasti tänään tulee samanlainen auringon paiste kuin eilen. Se virkistää mieltä niin kummasti ja saa hymyilemään. Ihanaa kun kesä tulee koko ajan lähemmäs....

vielä lisää parisuhteesta..

Hopea | 15.02.2009 04:11

Niin samat fiilikset nousee mullaki mieleen ko teän tekstejä luen. Mie muistan sen ko tuntu, että olen ihan yksin tämän asian kans ja mies ei puhua pukahtanu ja vähän vähätteli ja vältteli koko asiaa ja aihetta. Tutkimuksiin onneksi lähti ihan ok. Ja sitten ko syy löyty meän lapsettomuuteen alkoi hän käsitellä asiaa.
Silloin mie vasta huomasin sen miten eri aikaa asioita voi käsitellä. Mie olin jo "paremmalla puolella" kun mies alkoi kulkemaan pohjamutia. Silloin mulla oli helppo olla tukena. Eihän mies mulle pahemmin jutellu, mutta mie olin taustalla tukena ja muistutin aina välillä, että olen olemassa ja mulle voit puhua. Muutaman kerran sitten vähän huppelissa itki omia tuntoja ja se lähensi kummasti. Ainaki meän kohalla on ollu niin, että mie herkkis olen miettiny pienessä päässä kaiken jo valmiiksi. Mies ei nähny mitään syytä surra kaikkea jo valmiiksi jos mitään syytä suruun ei olis ollukkaan. Mitä sitä turhaan tuottamaan itselle tuskaa, sitä saa kokea ihan ilman kuvitteluaki.

Mietin monesti ennen lapsettomuuden syyn selviämistä, että onko meillä yhteistä tulevaisuutta lapsen kanssa tai ilman lasta. Ja itkin tuskaa ko mietin sitä mahdollisuutta, että met eroaisimma ja yrittäsimmä elämää yksin ja joskus jonku muun kanssa. Se oli aivan kauhea ajatus!
Pitkä tie on häätyny kulkea, että on päässy irti niistä kauheista ajatuksista mitkä lapsettomuuteen liittyy. Muistan ko luin tätä palstaa ja hymähtelin ja melkein löin näyttöä ko jotku kehtas kirjottaa, että tästä ehkä selviää! Nyt mie tiän, että tästä voi selvitä niin ihmeelliseltä ko se kuulostaaki.

Met olema tehny tosi paljon töitä meän parisuhteen eteen. Terapiassa ei ole käyty, mies ei ole sen olonen, että jollekki tuntemattomalle lähtee jutteleen. Muutenki on/oli semmonen tyypillinen mies: ei puhu, eikä pussaa...Mutta niin rakas kuitenki! Ja meän 11-vuotisen yhdessäolon aikana on oppinu ihan pikkasen puhumaan ja onneksi nykyään myös pystyy pussaamaan ja kulkeen käsikädessä julkisesti. MInun on antanu käyä mtt:lla juttelemassa ja on kannustanu ko on huomannu, että se helpottaa minun oloa, elikkä samalla helpottaa hänen taakkaansa...Meillä on ollu tosi vaikeita aikoja, pettäminenkään ei ole ollu kaukana..Mutta niistä on selvitty ja nyt ollaan yhdessä ja meinataan ollakki. Pohjalta on suunta vain ylöspäin. Ja välillä met olema kulkenu yhtämatkaa ja välistä ihan eri tikapuita, mutta kuitenki ylöspäin. Vaikka välistä on pudottu korkealta ja kovaa.
Tämä on rankkaa parisuhteelle sehän on päivänselvää! Tässä ollaan yhdessä ja siitä pitäs selvitä. Mtt:llä ko olen käyny juttelemassa, niin on ollu puhetta, että tämä on kuoleman jälkeen yks rankimpia asioita käsitellä.

Vaikka viime vuosi oli meän rankin vuosi, 2 epäonnistunutta ICSIä, niin tietyllä tapaa se on ollut myös paras. Kaikkien aikasempien kokemuksien ollessa pohjalla on ollut "helppo" työstää surua. Ja työstetään vieläki. Aika hurjaa miettiä, että nyt met elämä meän parisuhteen parasta aikaa. Lapsettomuus ei ole tällä hetkellä niin kipeä asia. Asiaa on käsitelty ja tämän toisen ICSIn jäljiltä meillä on pakkasessa 3 helmeä odottamassa. Nyt vain ei ole siirron aika. Met olema päättäny antaa vähän aikaa meille. Viime vuosi oli kuitenki niin rankka. Tietty välistä tulee mieleen, että mitä jos siirron saiski tähän lähiajoille, mutta sitten tulee mieleen, että miksi kasata kauheasti asiaa tähän hetkeen. Elämässä on tällä hetkellä niin paljon kaikkea muutaki ja met haluamma nauttia niistä ettei kaduta sitten joskus.
Lapsen kaipuu on kova ja mie en halua ees aatella sitä mahdollisuutta, että met emmä koskaan lasta sais. Nyt haluan pitää yllä toivoa ja muistaa vain sen "pahimmankin" mahdollisuuden.

Loppuun vielä se, että syy meän lapsettomuuteen on miehessä, minusta ei ole löydetty mitään, vaikka kyllä epäilen jotain olevan ko siirrot ei ole kiinnittyneet. Ja vaikka mies on sanonu mulle, että sinun olis parempi ilman minua, joku toinen vois antaa sulle lapsen...Mie en halua sitä! Tämä on meän yhteinen asia! Mie rakastan minun miestä! Ei ole ketään toista ja mie toivon, että joskus voisin antaa hälle lapsen, meän yhteisen lapsen. Ja tiän, että hänki haluaa antaa mulle sen.

Aurinkoinen pakkaspäivä alkaa pikkuhiljaa hämärtyä täälä meilä päin...
Kauniita ajatuksia teille ja toivottavasti minun kirjotukset ei kauheasti loukannu ketään.
Hopea

lisää parisuhteesta..

katkera(ko) | 15.02.2009 01:24

Meidän parisuhteessa on käynyt samalla tavalla - kriisi ei ole lähentänyt, vaan enemmänkin suurentanut kuilua välillämme. Tai ainakin niin minusta tuntuu. Aiheesta puhuminen tuntuu jo niin turhauttavalta, tuntuu kuin toinen ei ottaisi sitä tosissaan. Muutenkin parisuhteessamme on minimaalisen vähän tunteiden näyttämistä, mitä nyt keskivertoparisuhteessa on (tai ainakin siltä tuntuu).

Joskus olen ajatellut, että ulkopuolisen apuun turvautuminen saattaisi auttaa, mutta turha lähteä muuttamaan jotain jos toinen ei näe missään olevan mitään vikaa. parempi pussata niin, että kukaan muu ei huomaa, onhan käsikädessä kulkeminenkin muiden nähden melko pelottavaa..

Kylläpä alan kuulostaa omiin korviinikin kovin kyyniseltä..hui! ei meillä kyllä näin huonosti mene, vaikka joku saattaisi kirjoituksistani kuvitella. Nämä ovat kyllä elämää suurempia asioita, jotka vaivaavat aikalailla, toiset vaan ovat kykeneviä niitä käsittelemään. mieheni taitaa "käsitellä" niitä itsekseen, kun ei pysty niistä asioista minuntavallani keskustelemaan. Aika näyttää syveneekö kuilu ajan myötä, vai löydämmekö yhteisen tavan selviytyä.

Onneksi aurinko paistaa ja ulkona on mieletön sää. Nyt huomaa kuinka aurinko vaikuttaa myös mielialaani. Unohdan lapsettomuusasiat hetkeksi ja lähden ulkoilemaan. Tsemppiä ja aurinkoa muillekin! Tänään näin, huomenna ehkä toisin.:)

Miina | 15.02.2009 08:41

Parisuhteesta...

Kirjoittelen yleensä tuonne Kaksin tai yksin-puolelle, mutta lueskelen kyllä tätäkin puolta. Ajattelin ottaa osaa tähän parisuhde-keskusteluun, kun tilanne kuulostaa niin tutulta. Minusta tuntuu välillä,että olen aivan yksin tämän lapsettomuuden aiheuttaman surun kanssa. Jos otan asian mieheni kanssa puheeksi, hän joko ohittaa sen kokonaan tai sanoo, ettei se asia murehtimalla parane tms. Pahimmat kommentit on mun mielestä olleet, kun mieheni on sanonut, että "voithan sä yrittää jonkun toisen kanssa, jos luulet, että onnistuis.!". Ja joskus hän saattaa itse ottaa lapsettomuuden epäsuorasti puheeksi. Niin monet ovat kertoneet, että heidän parisuhteessaan lapsettomuuden aiheuttama kriisi on lähentänyt toisiinsa. Meillä on ainakin tällä hetkellä tilanne juuri päinvastainen...

Tsemppiä jokaiselle!!!

Samoja ajatuksia

Judy | 14.02.2009 11:32

Katkera (ko): on pakko kommentoida tuota parisuhdeasiaa. Samanlaisia ajatuksia tulee välillä itsellenikin. Mies ainakin esittää olevansa optimistinen ja sanoo, että kyllä se siitä, kaikki ajallaan jne, mutta huomaan, että hän itsekin huolestunut. Toisinaan tulee paha mieli hänen puolestaan kun synkistelen päivästä toiseen ja olen sanonutkin, että en todellakaan haluaisi olla tällainen! En ole oikeasti murheeseen taipuvainen, mutta minkäs teet, kun elämä tuo tällaista eteen. Vaikka lapsettomuudesta pystymme puhumaan, tuntuu se siltikin jotenkin kielletyltä aiheelta, sillä se surettaa molempia niin paljon. Välillä täytyisi osata jotenkin muistaa jatkaa eteenpäin sitä elämää joka oli ennen lapsettomuuskriisiä.
Ystävien kanssa olen puhunut, mutta sekin tuntuu välillä jotenkin ankealta, sillä kun asia otetaan esille, tunnelma synkkenee...Sehän tässä raastavinta onkin, ettei oikein tiedä, kuinka kauan synkeys mielessä jatkuu.

Heippa!

Sanna | 14.02.2009 08:21

Enpä ole kirjoitellu pitkään aikaan, ei ole ollut aihetta. Eikä oikeistaan ole nytkään. Edelleen on kilpirauhaslääkitys päällä, menkat oli 3 kuukautta hukassa, kunnes tulivat tammikuun lopussa.
Muuta lääkitystä ei tällä hetkellä ole, enkä tiedä tuleekokaan. Vaikka clomeista oli kyllä viime lääkärikäynnillä puhetta.

Jotenkin olen alkanut ajatella tulevaisuuttani lapsettomana, esimerkiksi kun haaveilen että voisin jättää työpaikkani ja alkaa elättämään itseni kirjoittamalla ja käsitöillä. Niihin haaveisiin on ennen kuulunut myös lapsi, nyt näen itseni miehen kanssa kahdestaan. Ja olen alkanut ajatella, että elämän voi elää onnellisena ja tasapainoisena myös ilman lasta.

Tässä tämän hetkiset tuntemukset, mutta niinkuin kaikki tiedätte, mieli voi olla ensi viikolla aivan eri.
Onnea silti kamalasti kaikille plussanneille, olen aidosti iloinen teidän puolesta!!!! :)

mimmi -78 | 13.02.2009 05:35

Raskas päivä takana. Hammasta purren ja itkua piätellen...

Mieli on niin synkkä ja koko ajan vain, että miksi näin kävi taas? Miksi minulle?

Taijan vetäytyä taka-alalle joksi aekkaa. Minusta ei nyt ou mihinkkään. Voimat lopussa. Tekisi mieli luovuttaa.

Hyvää ystävänpäivää huomisen vuoksi rakkaat kanssa sisareni! Toivon parasta ja hyvää teille! Voemia en pysty nyt hirveesti lähettää, mut jos se vähänen auttasi ees vähän...

avautumista ensimmäistä kertaa

katkera(ko) | 13.02.2009 02:28

hei kaikki! mä oon näillä sivustoilla ensimmäistä kertaa. aihetta tosin olisi ollut löytää nämä aiemmin, mutta olen ajatellut vältteleväni kaikenmaailman keskustelupalstoja, sillä mielenterveyteni ei kestäisi enää yhtään odottamisen onnen hehkutusta..

Olemme melko alussa koko projektissa (mitä nyt olen lueskellut muiden tarinoita), mutta mielestäni ajalla ei ole väliä, vaan sillä mitä tuntee ja ajattelee koko touhusta.
koko juttu alkoi vajaa 2 vuotta sitten kun päätimme alkaa "yrittämään" ja luulinkin tuntevani kaikennäkösiä alkurasakuden oireita lukuisia kertoja menkkojen myöhästyttyä.. lähiapteekissakin varmaan muistavat raskaustestien tukkuostajana.
Negaa näytti ja lopulta tuli aika jolloin loppui menkatkin. pco havaittiin ja keltarauhas kuuritus alkoi. ei ole menkkoja tullut terolutien syömisen jälkeen.. julkisella puolella hoitoihin pääsy tai edes niistä keskustelemaan pääsy tuntuu kestävän KAUAN, mutta eipä ole meillä varaa hankkiutua yksityisen puolen asiakkaiksikaan.
Mies suhtautuu realistisesti koko touhuun ja jaksaa muistuttaa huonoina hetkinä, että häntä ei ole vielä tutkittu, että voihan se olla hänessäkin vika.. mutta jotenkin sitä on tullut niin masentuneeksi ja katkeraksi, että ei jaksa edes ajatella sitä vaihtoehtoa, että molemmissa olisi vika.tämä on muutenkin ollu aika inhottavaa aikaa kun kaikki tutut ja tuntemattomat tuntuvat sikiävän ja hehkuvan muutenkin odottavan onnea. aiemmin vahvana, itsevarmana ja sosiaalisena persoonana tunnettu meikäläinen on muuttunut epävarmaksi, itkuiseksi ja (odottavia) ystäviä kammoksuvaksi ihmiseksi. sitä on alkanut vihaamaan omaa kroppaa, että seksistäkään ei meinaa tulla mitään ilman itkemistä.

pahinta tässä on se, että olen alkanut miettiä meidän parisuhdetta ja sitä onko se miestäni kohtaan reilua olla tällainen. jokatoinen päivä olen katkera siitä, että mieheni ei ymmärrä, ei lohduta tarpeeksi, me emme puhu. vastaus on vaan sama: turha tätä on vielä murehtia kun ei tiedä onko se täysin mahdotonta. voi helvetti kun se tajuais.. olen niin yksin koko jutun kanssa kun ystävistä kukaan ei ole samassa tilanteessa, päinvastoin tuntuu jokainen puolituttukin raskautuvan "ihan vahingossa".

noita jalkojen ylösnostamis-juttuja olen kuullut ihan kyllästymiseen saakka, muutenkin olen vaihtanut heti puheenaihetta jos joku alkaa kyselemään meidän yrityksistä. voi kunpa se olisikin kiinni siitä nostaako koivet kattoon vai ei!!!!

kai se aurinko paistaa joskus risukasaankin..jaksamista kaikille!

sadmad | 13.02.2009 09:51

OI mimmi :(
Mä ymmärrän...
... On tää niin väärin?...

mimmi -78 | 12.02.2009 08:53

Kiitos teille kaikille. Outte ihania!

Vuoto alko sitten nytten iltamassa. Tuntuu niin helvetin pahalta just nyt.

Outte niin oekkeessa noissa sanoissanne, mutta nytten ei vain ou voimia jaksaa aatella ja toimia niin. Mun on ryvettävä tässä surussa jonku aekkaa...

sadmad | 12.02.2009 08:12

Oi ei... mimmi, mä ole niin pahoillani:(

:( ... Sinut ihan yhtälailla tarkoitettu äidiksi kuin jonkun muunkin... Älä luovuta vielä... kaikki on mahdollista.... just nyt se varmaan siltä tunnu. Tää on niin väärin... kaikille kuuluisi samat mahdollisuudet saada perhe, eikä toisten tarvitsisi kärsiä niin kohtuuttomasti... Mulla on niin surullinen olo sun puolesta, ystäväni :(...

Mimmille

Hopea | 12.02.2009 06:54

Voi Mimmi! Paljon halauksia ja voimia.
Se pieni testi tosiaanki pudottaa niin alas. Tuli aivan omat kokemukset joulukuulta mieleen...

Älä mieti tuollaisia, ei ole tarkoitettu äidiksi-juttuja! Mie uskon, että sinut on tarkoitettu äidiksi. Toivottavasti jollain tapaa se onnistuu joskus.
Ja sieltä pohjalta on onneksi suunta vain ylöspäin, pienin askelin ja omaan tahtiin.

Ajatuksissa olet.
Hopea

Kiitos!

Katheriina | 12.02.2009 01:34

Nukuin viime yön todella hyvin,kun sain purettua tänne tuntoja eilen.Tänään ollut ihan erilainen fiilis,ei ole tullut isännällekään kiukuteltua. :)

Niinkuin olisi puolet taakasta pudonnut pois. :)

Eilen puhuttiin taas asiasta,sanoin isännälle,että homman voi vielä keskeyttää,jos häntä asia liikaa ahdistaa.Itse henk.koht. tahdon katsoa nyt asian loppuun.Asialla tarkoitan siis sitä,että onko mulla mitään toivoa.Kun sen nyt selvittää,niin sitä ei tarvitse sitten enää myöhemmin setviä,voi keskittyä adoptio-asioihin.

enkeliprinssi | 12.02.2009 01:06

MIMMI-78: Olen pahoillani! Vaikka tiedän ettei se autakaan.

HENTZU: Onneksi olkoon omasta ihmeestäsi!

KATHERIINA: Samoilla linjoilla kuin sadman. Itse olen käynyt useammalla lääkärillä ja kaikilla erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä, hoitosuosituksia. Kaikki lääkärit eivät myöskään ole niin mukavia. Minulla on ollut joskus vuoden pois kuukautiset ja silti olen ovuloinut varmasti ainakin kerran, ilman menkkojakin.(ei tämä tieto sinua välttämättä auta, mutta laitoin sen kuitenkin).Niin ja katkeruudesta vielä. Ei sun tarvitse olla "katkera-ämmä",tai tulla katkeraksi, mutta katkeruuskin on hyväsyttävä tunne. Itsessäni välillä olen tunnistanut noita katkeruuden,vihan ja kateuden tunteita ja hyväksyn ne itsessäni, mutta päästän niistä lopulta irti. Annan anteeksi itselleni. Jos joskus tuntisit katkeruutta, vihaa, kateutta, niin täällä voi niistäkin tunteista kirjoittaa. Olen tehnyt niin itsekin ja se helpottaa ja auttaa päästämään niistä tunteista irti. Kukaan ei toru täällä sellaisista tunteista, vaikka ympäristömme ei välttämättä hyväksykään niitä tunteita. Täällä saa tuntea ja kirjoittaa sellaisista tunteista ja ajatuksista, täällä ymmärretään, hyväksytään että lapsettomuuteen kuuluu paljon erilaisia tunteita. Niitä synkimpiäkin ja salatumpiakin. Niitä "mitä ei saisi olla". Jokainen täällä kirjoittava ymmärtää!

kosheen | 12.02.2009 01:04

Voi mimmi...en tiedä sanoja joilla lohduttaisi. Itku pääsi sun puolesta.

Halaus, EneRgiaa ja Iso purkki pinaattia josta saat kipparikallen voimat omille ajatuksille, jaksaaksesi käydä ne läpi ajan kanssa.

mimmi -78 | 12.02.2009 10:54

Aamulla uskaltauduin tekemään testin. Negaa näytti...

Mulla oli toiveet ja ootukset niin korkeella ja yksi pieni testi ja kaikki katosi ja minä putosin alas alas alas....
Mua ei vaan kaite ou tarkotettu äidiksi. Tää on vaen niin...raskasta.

sadmad | 11.02.2009 07:40

Katherina:

Minusta sun kannattaisi kysyä asiaa lapsettomuuten erikoisuneilta lääkäreiltä. Asiat ovat varmasti muuttuneet paljon ja muuttuvat kokoajan. Tuollainen tilanne on kyllä ihan kamala kun joutuu odottamaan tietoa noin isoissa asioissa... Juu ja se on aina niin helppoa sanoa, ettei anna sen vaikuuttaa niin paljon elämäänsä... helpommin sanottu kuin tehty. Mulla ainakin on niin, että suorastaan vihaan epäselviä asioita. Mä en ole ennen kuullut tuollaisesta diagnoosista joten omaa kokemusta ja tietoa ei asiaan ole. Mut jotenkin tuntuu, että esim. lapsettomuusklinikka päystyisi auttamaan sinua, ja paljon nopeammin. Ainakin heillä olisi nykyaikaista tietoa asiasta. Jos menisit vaikka ensikäynnille kaikkine papereinesi jne. Eihän niitä hoitoja ole silti pakko siellä jatkaa... mutta sais ainakin jotain pohjaa.

Mun selitykseni on taas varmaan mahdollisimman sekava... mut pääasia et yritystä löytyy.

Voimia sulle paljon tulevaan!!!!

Moi kaikille!

Katheriina | 11.02.2009 06:22

Vahingossa löysin tämän yhdistyksen sivut,kun etsin Googlella ristikon sanaan vastausta. :)

Olen aika noviisi tässä asiassa vielä,mutta johonkin on saatava tuntoja purettua.Täällä mua varmasti ymmärretään.

Kuten tuolla käyttäjätiedoissa lukee,mulla on todettu primääri hypogonadismi,munasarjat inaktiivit,FSH vuosien varrella ollut kaikkea 39-69 välillä.Minkäänlaisia "luonnollisia" menkkoja ei ole tullut ikinä,vuotoja jollain lääkityksellä joskus.Lääkitys vaihdettu vuodottomaksi,koska olin vuotojen aikaan niin kipeä.

Jonkinlaista vauva-toivoa elättelin,kunnes käytiin lääkärissä maanantaina.Tämä kertoo varmasti asiasta enemmän tietäville sen,että olin aiemmin autuaan tietämätön omasta tilanteestani.

Vielä ei tarkempaa tietoa ole miehen siittiöiden tilasta,ensi viikon maanantaina hän käy antamassa näytteen sen asian tiimoilta.

Onpas vaikeaa kertoa aiheesta,josta on melkein unohtanut jo kaiken..Varmaan jonkinlainen puolustusreaktio,mitä ei muista,sitä ei voi surra.

Lääkäri painotti sitä,että hänellä ei ole uusinta tietoa nykyisistä hoidoista.-95 lasten endokrinologi todennut,että raskauden mahdollisuus hyvin pieni.2005 päivätyissä papereissa joku lääkäri todennut,että tarvitaan luovutusmunasolu.Ilmeisesti kertoo jotain nykyisten hoitojen tasosta.Lääkäri joutuu joka tapauksessa konsultoimaan gynea,joka sitten päättää,kannattaako edes lähteä yrittämään hoitoja.Kunhan mies käy labrassa ja spermatutkimuksessa,minä käyn labrassa ja kaikki vastaukset ennättää lääkärille ja lääkäri ennättää laittaa ne gynelle,niin aikaa on kulunut varmaan kaksi kuukautta.Minä en ole mikään kärsivällisyyden perikuva,en todellakaan.Tässä asiassa ei vain auta hätäillä.

Eniten kai pelkään sitä,että jos gyne on sitä mieltä,ettei kannata edes yrittää,niin mun psyyke romahtaa täysin.Lähipiirissä on tosi paljon ihmisiä,joilla on vauvoja tai taapero-ikäisiä lapsia.En tahdo että musta tulee katkera ämmä,joka ei enää siedä ystäviään,koska heillä on jotain mitä mulle ei suoda.

"Älä anna tämän asian vaikuttaa liikaa elämääsi" sanoi lääkäri.Mitähän minä mahdan miettiä päivisin,kun mies on töissä ja olen yksinäni kotona.

plussaa mullekin

Hentzu | 10.02.2009 12:59

Moi kaikki,

Oon seuraillut kijotuksianne ja silloin tällöin ajatuksiani itsekin tänne kijoitellut.

Nyt neljän vuoden yrittämisen jälkeen sain luomu plussan, olo on ihmeellinen ja nyt tietenkin pelottaa, että jaksaako pieni ihmeeni pysyä matkassani.

Voimia kaikille, ihanille ihmisille, joilta olen tukea saanut tilanteeseeni, olette jatkossakin mun ajatuksissani.

Onnea

enkeliprinssi | 10.02.2009 11:00

SADMAN ja DRAKO: Onnea teille kummallekin. Ihana lukea että täälläkin plussataan, eikä vain (sorry vaan kaverit!) mun kaveripiirissä, joka täynnä raskautuneita ja meidän hoitojen aikaan lapsen saaneita. Halauksia kummallekin.

Hyvä kuulla että hoidoista on apua...mä pidän sitten teidän ihmeenne mielessä, kun hoitojonossa niin pitkälle päästään että punktiopäivä on.

Onnea ja voimia

Varpu | 09.02.2009 10:08

Onnea kaikille plussautuneille ja sinullekin Kosheen pakkasalkioistasi. On ihana kuulla, että monilla hoidot ovat tuottaneet jonkilaista tulosta :) Voimia myös kaikille hoitorumban pyörteisiin tai sitten hoitojen lopettamispäätöksiin jne. Voimia kaikille! Käyn aika ajoin lukemassa viestejänne ja pidän peukut pystyssä. Itse odottelen loppuviikon ultraa, ivf-raskauteni on jo 12. viikolla ja toiveet tietenkin korkealla.

Terkuin, Varpu

PTTT | 09.02.2009 09:49

Drakolle onnea ihan mielettömästi! Ihana juttu.

kosheen | 09.02.2009 09:48

Siirtoa ei tehty :(
Kivut vkonloppuna oli tosi hurjat (ja jatkuu edelleen..) ja tänään lääkäri totesi Hyperstimulaation.
Itkettää. Tuntuu tosi turhauttavalta...

Niistä 8 hedemöittyneestä oli loppujenlopuksi selvinny vain 3 top alkiota, jotka nyt sitten meni pakkaseen oottaa mun parantumista.

Ihanaa kuitenkin lukea onnistumisista. Jotenkin on Onnellinen olo teidän puolesta vaikka Teitä ei hlö kohtaisesti tunnekkaan. Ehkä se on tämä meidän oma juttu :)

mimmi -78 | 09.02.2009 04:09

Täällähän on vilskettä ollu taas pitkästä aekkaa!!! :)

Onnea drakolle myös!

Mites kosheenilla meni tämä päivä? Tehtiinkö siirto?

Jännittää

Judy | 09.02.2009 03:48

Olen seurannut säännöllisen epäsäännöllisesti Simpukka-palstan keskustelua, välillä ihmeissäni esimerkiksi hedelmöityshoitoihin liittyvästä slangisanastosta ja muusta "koodikielestä". Nyt tuo koodikieli alkaa aueta itsellenikin, sillä ensimmäinen punktio lähestyy ja jännittää niin vietävästi. En ole halunnut etukäteen hirveästi ottaa asioista selvää ja panikoida, mutta kun h-hetki on tulossa ja kaikki konkretisoitumassa, mielessä ei tietenkään muuta pyörikään. Meillä takana lapsettomuutta noin 5,5 vuotta, mitään selkeää syytä lapsettomuuteen ei ole löytynyt. Kaikki kliseet on läpikäyty: viha, katkeruus, riitely, kaunaisuus jne jne, tuntuu että välillä oikein lapsettomuusoppaiden mukaan kohta kohdalta näitä karikoita kompuroidaan :) Miten se voikin mennä niin...
Ympäristön reaktiotkin samanlaisia kuin monilla muilla tällä palstalla: kerrotaan ihmeraskauksista kymmenen vuoden odotuksen jälkeen, kehotetaan rentoutumaan nauttimalla lasillisen punaviiniä, joku mykistyy ja toinen yrittää rohkaista kyllä se siitä -tyylisillä lauseilla. Kukaan ei kuitenkaan voi tietenkään tietää, miltä sisällä todella tuntuu. Vuosien mittaan itselläkin suhtautuminen asiaan on tietenkin muuttunut, suru on siirtynyt tavallaan jonnekin taustalle tai olkapäälle ja muuttunut ehkä osaksi elämää, eikä joka päivä tarvitse pärskähdellä itkuun ja murehtia ankeaa kohtaloaan. Tämäkin on klisee, mutta pikkuasioista on tässä tilanteessa todellakin otettava ilo irti, vaikka ei sekään aina ole helppoa!

Pippi | 09.02.2009 02:55

Onnea myös drakolle ja kaikille muillekkin onnekkaille :)) toivotaan että kaikki sujuu hyvin!!

sadmad ja drako

sinikello | 09.02.2009 02:24

Mielettömän paljon onnea!!!!! Kuulun itse tuonne lapsellisten puolelle ja tulin äsken inssistä! On se niin ihmeellinen juttu, niin ihmeellinen juttu tuo elämän alku! Kaikkea hyvää ja tuhannesti halauksia, täällä kyyneleet valuu ilosta teidän puolesta!

sadmad | 09.02.2009 09:23

Ihanaa... onnea drako!!!!! Toivottavasti kaikki menee niinkuin pitää ja asukki pysyy mukana loppuun asti!!!!!!

Kirotusvire

drako | 09.02.2009 08:04

ONNEA SADMADille!

Neljän kuukauden rutistus

drako | 09.02.2009 08:03

Neljän kuukauden rutistus: IVF, PAS ja ICSI ja saldona oli perjantaina kaksi viivaa. Tein tänään uudestaan testin ja plussaviiva oli entistä tummempi. Nyt peukut ja varpaat pystyssä, että kaikki menee loppuun asti hyvin.

Eli siskot ihanat, toivoa on aina. Jaksakaa sinnikkäästi yrittää.

Ja onnea sadmanille

siili | 08.02.2009 11:35

Kuulun tonne kaksin yksin puolelle, mutta lueskelen täälläkin välillä. Muistan yhä kuinka rankkoja hoidot oli ja kuinka monta kertaa olin luovuttaa kesken kaiken.

Toivon teille kaikille voimia ja jaksamista hoitoihinne ja että ne päättyisivät onnellisesti, vaikka mun kohdalla ei niin mennytkään.

Sadmanille oikein suuri halaus ja onnea!!!!!!! Toivon todella että kaikki menee hyvin ja saat elämän suurimman lahjan.

Halauksin, siili :o)

sadmad | 08.02.2009 10:29

Kiitos teille... te olette kaikki niin ihania!!!

Pippi | 08.02.2009 10:21

Sadmanille onnittelut plussasta ja onnea matkaan :)))))

Hopea | 08.02.2009 09:21

Voi sadman! Mie itken täälä.
Nyt toivotaan, että kaikki menee hyvin loppuun saakka.

Kaikille muillekki oikein paljon lämpöajatuksia!

PTTT | 08.02.2009 06:48

sadmadille aivan hurjasti onnea! Oli surullista, kun kirjoitit aiemmin työ -ja rahatilanteestasi, ja ajattelin, että ei nyt yhdelle ihmiselle noin paljon vastoinkäymisiä. Mutta sitten onni potkaisikin! Onnea myös kaikille muille matkaan paljon!

mimmi -78 | 08.02.2009 06:17

Voi että! Ihanaa sadman! Ihan onnen kyynelleet tuli sun puolesta silmiin.

Ehkä minäkin uskaltauvun joku päivä tekkee testin. Ja kuhan se päivä koittaa, niin työ täällä saatte tiettää ensimmäisenä. Tästä palstasta on ollut niin suuri apu ja tuki minulle...

sadmad | 08.02.2009 05:28

Tein Clearblue-testin... Ja totta se on... minä olen raskaana... elämäni ensimmäiset kaksi-viivaa ovat nähneet päivänvalon(tässä tapauksessa +)... En voi uskoa tätä todeksi... on tätä niin monta vuotta toivottu ja odotettu... koskaan ei ollut mitään... edes pientä toivoakaan. Nyt mun ei auta muuta kuin toivoa, että kaikki menee hyvin ja pikkuinen pysyy matkassa.

Teistä on ollut minulle niin suuri tuki... ilman teitä en varmaan olisi tähän selvinnyt. Minua itkettää... Mä toivon teille sydämestäni onnistumisia ... te jos ketkä ansaitsisitte sen suurimman lahjan. Teillä on iso sydän ymmärrystä täynnä. Mimmi... haluan että viedään tää käsikädessä loppuun asti ja että se on plussaa sullekin... Et tiedä kuinka paljon sitä sinulle toivonkaan... Ja kosheen... nää hoidot näköjään oikeesti toimii vaikka toivoni olinkin jo menettämässä... koskaan emme voi tietää mikä on se kerta milloin onnistaa. Mutta se on mahdollista... siitä minä iloitsen... Kaikki on kuitenkin kokoajan mahdollista... En tajunnut sitä aiemmin.

Halauksia teille kaikille ja voimia!!!!

täällähän tapahtuu =)

Rinsu | 08.02.2009 12:17

Sadmad: Pidän täällä peukkuja pystyssä =) ja Mimmille kans peukut pystyyn =)
Meillä on edistystä tapahtunu, aloitettiin tutkimukset vihdosta viimein. Mies on menossa tutkimuksiin viikon päästä ja mä meen huomenna papakokeeseen ja klamydiatestiin ( lääkäriin mukaan ihan varmuuden vuoks, tuskin sitä on). On kyllä helpottunu olo, kun saa (toivottavasti) kohta selvyyden tähän hommaan, ni ei tarvi vainoharhasena pähkäillä koko aikaa =) Tosin kyl hiukan pelottaa etukäteen et mitä sieltä paljastuu. Mut on kerran ultrattu ja sen mukaan ainakin ovuloin, mut ei sekä silti mitään takaa.
Ei tässä ny auta ku jäädä jännäileen tutkimuksia.

sadmad | 08.02.2009 11:31

mimmi: Joo... mä ainakin tiedän, että se on vaikeaa odottaa :)

Ajattelin, tehdä tänään vielä herkemmällä testillä... että saan mielenrauhan... olenko vai enkö... Mutta kyllä mun olis pitänyt odottaa perjantaihin niin kuin käskettin :/ ... ei tarviis nyt jahkailla... jos silloin (pe) se olis ollut nega, olis sit ilmeisesti varma nega kun kerran lugetkin käskettiin sit heti lopettaa... Ja kait se plussaa voi aikaisemminkin näyttää... olenpas minä taas sekava... ja tulen kai olemaan kunnes saan lopullisen vastauksen... ja sittenkin... tiedän, että mikä vaan voi vois vielä mennä mönkään. Mut jos se on plussaa... mulla on ainakin mahdollisuus... Kun koskaan en ole kahta viivaa nähnyt... suoraan sanottuna en ole varmaan ollut lähelläkään tulla raskaaksi... ja nyt taa kaikki voi olla toisin... Mutta mä ilmoitan sit illalla miten kävi...

P.s. en ole sekoamassa vaikka siltä varmaan tuntuukin :)

Kaikkille rutistuksia ja voimia!!!

Sunnuntai aamua!

mimmi -78 | 08.02.2009 09:40

Sadman: koko eilis illan mietin ja pähkäilin... Käynkö tännään apteekista hakkee testin ja teenkö? Tekisi niin mieli? Oun ku tulisilla hiilillä. Apua, mitä mä teen.....
Oun ihan kahen vaiheilla. Toisaalta järki sannoo, että outa ens vloppuun, mut toisaalta haluis jo nytten tehä.
Jos saan piettyö itteni kurissa, niin tulloo kyllä pitkä pitkä viikko....

Tää on aevan kauhheeta.

sadmad | 07.02.2009 10:40

kosheen... järkyttävä määrä :) !!!!!!!!!!!! Onnea, on kyllä hyvä saalis.

Mimmi... sä oot paljon sitkeempi kuin minä :) ... mä joudun kumminkin vielä varmistelemaan asian...

mimmi -78 | 07.02.2009 05:32

Sadman: Toivon todella todella että se on nytten totta! Ihan sydämmessä tuntu lämmin ailahus sun puolesta. Minä en ole vielä uskaltanna testiä tekemmään...

Kosheen: OHO isolla. Ompa ollu aikamoinen saalis! Sulla on täytyny olla todella todella tukalat oltavat. Mulla oli punktio kivulias mutta sen jälkkeen ei ollut suurempia kipuja ennää. Nyt toivottaan parasta!

Kaikille tsemppii!!! Mä lähen saunaan ja miettiin, että millon mä uskaltautuisen sen testin tekemmään... Ootanko vielä viikon? Hoitsut sano, että parin viikon päästä siirrosta voi testiä tehä... Mhhhh...

Viikon fiiliksiä......

Pippi | 07.02.2009 05:16

Onnea kaikille hoidoissa oleville, jotka tässä aiemmin ovat niistä kirjoitelleet:) Toivotaan mitä parhainta lopputulosta :)))

Elän tällä hetkellä semmosta suhteellisen seesteistä aikaa lapsettomuudessa. Välillä parempia päiviä ja välillä joku huonoki päivä. Meillä oli viime kesänä toinen IVF yritys, josta saalis oli 8 munista, yx hedelmöittyminen ja siirto, mutta testi nega. Kesä ja koko viime syksy on ollut tosi raskasta aikaa.
Mieheni kanssa olemme käyneet lääkärin kanssa keskustelemassa jatkoista. Vielä yxi hoitokerta ja se olis sitte siinä. Eli nyt täytyy miettiä tosi tarkkaan kaikki hoidot, mikä olis järkevää ja parhaan tuloksen tuottavaa. Mutta sitähän ei kukaan voi sanoa mikä hoito on paras. Ehdoteltiin lääkkeiden muuttamista (suprecur, Puregon ollut käytössä) sekä annosten suurennuksia ym. ym.
Voi kun olis kristallipallo, josta vois nähä tuottaako se kolmas hoito tulosta! Emme ole vielä päättäneet edes sitä, mennemmekö kolmanteen hoitoon. Tunteet on melko katkerat, vihaa, kateutta, huonommuuden tunnetta... Olemme menettäneet uskon ja toivon saada oma lapsi. Onneksi se rakkaus on vielä jäljellä.. mutta kuinka kauan sekään!?
Muistan ensimmäiseen hoitoon alkaessamme kuinka kaikki tunteet olivat positiivisia, usko hoitojen onnistumiseen tosi korkealla ja toivo mitä suurin. Mutta niin vain kahden vuoden ja kahden tuloksettoman hoitokerran jälkeen kaikki toivo hiipui ja tilalle tuli katkeruutta ja vihaa.
Ajattelin aina etten anna katkeruuden syödä minua sisältä, en anna sille valtaa nujertaa minua,. Mutta toisin vaan kävi! On se kumma miten sitä antaa periksi kuitenkin vaikka yrittää vastustella. No, oma jaksaminenhan siinä tepposen teki. En enää jaksanut vastustella vaan koin helpommaksi antaa periksi. En jaksaisi enää pettyä, mutta kukaanhan ei voi minulle luvata että kolmas kerta toden sanoo. Ja sitä paitsi, en usko kyseiseen kliseeseen lainkaan.
Nyt kutenkin olemme mietintä myssyt päässä ja katsotaan mitä tulee. Aikaa se tulee viemään, koska emme aio kiirehtiä päätöstä, kysehän on kuitenkin viimeisestä kerrasta.

Olemme lähimmän suvun ja - ystäväpiirin ainoat joilla ei ole lapsia. Koemme olevamme täysin ulkopuolisia, vaikka kukaan ei ole näyttänyt mitään sellaisia merkkejä. Kylästelyt on vähentyneet radikaalisti, jo pelkästään kyselyiden vuoksi- tarkoitan erityisesti sukulaiset. Osa ystävistä tietää asiasta, mutta olemme lopettaneet puhumasta koko asiasta kenellekään, emme halua enää kenenkään tietävän tätä tuskaa. Ja ketä kiinnostaa kuulla jatkuvasta epäonnistumisesta, valituksesta kuinka elämä potkii päähän!?
Meillä on mieheni kanssa läheiset välit, keskustelemme asioista ja teemme kaikkea yhdessä. Siitä olen erityisen kiitollinen ja rakastan miestäni suuresti :)

No niin, tässäpä tätä oli. Hyvää viikonloppua kaikille kanssasisarille. Eiköhän siellä tunnelin päässä jossain olisi valonpilkahduksia, kiitos :)

kosheen | 07.02.2009 03:05

Punktio meni loistavasti!!! Ja ihan aikuisten oikeesti se ei sattunut.
Ei käynyt yhtään, oli oikeestaan mukava olo koko toimenpiteen aikana (miehellä oli välillä neljä silmää ja listat huoneessa liikkui....heheheh). Aina kun pyysi sai lisää kipulääkettä ja suoraan suoneen. Ainut paha oli punktion jälkeiset kivut. Ne oli tosi kovat vaikka sain montaa eri lääkettä niin tuntu ikuisuudelta ennen kuin helpotti. Olo oli niinkuin 100 kertaa menkka kivut. Mut lohduttavaa oli ajatella kuitenkin taas, että ei se loputtomiin voi kestää.
Tulos: 40 munasolua!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Lekuri totesikin, että ei ihme jos on ollu vähän vaikea liikkua. Tänään soittivat sitten, että kypsiä niistä oli ollu 18 ja 8 heldelmöittynyttä. Että silleen....Hyvä fiilis:) Maanantaina sitten istutukseen. Jos kaikki vaan menee niinkuin pitää. Luget aloitan sunnuntai iltana jo.

Sadmad: Mulla ihan sydän pyörähti kun luin kirjotuksesi. Toivotaan että se olisi ToTTa!!!! Pidän peukut ja varpaat pystyssä.

sadmad | 07.02.2009 10:33

Ei oo totta... tein tänään uuden testin ja siihenkin tuli kaksi viivaa. Nyt haamu oli paaaljon vahvempi.... Tää ei oo totta... elämäni ensimmäiset kaksi viivaa.... Voiks tää oikeasti olla mahdollista...

todella masentavaa...

Nuppu | 06.02.2009 09:38

Tää perjantaipäivä on ehkä pahin tähänastisella "lapsettomuustaipaleellani". Ensinnäkin tänään alkoi menkat eli viides ja samalla viimeinen IUI ei tuottanut tulosta. Sitten mulle selvisi, että julkisella puolella jossa ollaan hoidossa ei tehdäkään IVM:mää (josta tälläkin palstalla on ollut juttua) vaan seuraavaksi olisi edessä IVF jos päätetään sitä yrittää. Kolmanneksi luin tekstiteeveestä uutisen, jonka mukaan adoptoiminen tulee hidastumaan ja kallistumaan. Eli nyt on sanalla sanoen toivoton olo. Mun hyväntahtoinen työkaveri vielä kruunasi mun päivän kysemällä, että oonko mä muistanut pitää jalkoja ylhäällä yhdyntyjöjen jälkeen!! Kertasin mun työkaverille meijän tilanteen vaikka se sen jo tiesikin. Että ollaan lasta yritetty kolme vuotta ja inseminaatioitakin takana 5, että ei toi jalkojen nostaminen taida auttaa... Työkaveri meni aika hiljaiseksi. Voin hyvin ymmärtää sadmadia, että ottaa päähän ihmisten ajattelemattomuus, kun ne laukoo kaikenmaailman idiootti-kommentteja.

Teistäkin on varmaan jotkut lukeneet lehdestä siitä amerikkalaisesta naisesta, joka synnytti kahdeksan lasta. Sillä oli ennaestään 6 lasta ja nyt tuli 8 lisää. Ja kaikki on saanu alkunsa lapsettomuushoidoilla. Siis, että se nainen on sanainen on saanut 14 lasta hoidoilla! Tuntuu aivan poskettomalta. Yhessä toisessa lehdessä yksi 52-vuotias nainen oli saantut kolmoset hedelmöityshoidoilla. Nainen oli suomalainen mutta oli ilmeisesti käynyt hoidoissa ulkomailla. Onneksi suomessa on joku tolkku näissä hoidoissa. Ei sentään täällä istuteta 8 alkiota kerrallaan. Pitää muistaa arvostaa suomalaista laadukasta lapsettomuushoitotyötä mitä täällä tehdään. Ja ainakaan mun paikkakunnalla ei oo yhtään jonoa IVF:fään (siis julkisella puolella)!
Tsemppiä kaikille hoidoissa oleville. Toivottavasti teillä on parempi onni kuin minulla. Onnea erityisesti kaikille IVF:läisille, jotka ootte kokemuksistanne kertoneet tällä palstalla.

Tuli aika pitkä ja sekava kirjoitus. Mutta kyllä helpotti! Toivottavasti en loukannut ketään tekstilläni noista ulkomaalaisista hoidoista.

????

sadmad | 06.02.2009 04:52

Suutuspäissäni tein apteekin raskaustestin... se näytti haamua... Mitä tää tarkoittaa... voiko se olla plussaa ... Pregnylistä 12 pv. Alkion siirrossta 8 päivää.... näkyiskö raskaus oikeasti jo testissä?? Voi hitto, että mä olen tyhmä!!! Olin vaipua synkkyyteen asioissa... ja nyt alkaa sittenkin toivo nostaa päätäään. Nyt pitäis rauhoittua... Eihän tää tarkoita mitään, vai... Olis pitänyt vaan vielä odotella testinpäivään asti. Onko haamu ylensäkään plussa, jos se tulee testiajan puitteissa? Mutta kun sen juuri ja juuri silmin erottaa... Luulenko mä vaan ja haluan uskoa että se on plussa... mitä hittoa mä nyt teen :/

sadmad | 06.02.2009 11:15

... Kamalinta tässä on se, että se ystävä on mun rakas sisko. Ja se mies on kuulemma hänen unelmiensa mies. Niin täydellinen, se kun haluaa kasvaa ihmisenä ja pohtii kaikkia asioita. Olen vielä tänäänkin itkenyt tota ajattelemattomuutta.

Mulla taitaa nyt hoitojen takia kaatua muutakin. Meillä on lomautus uhka töissä, mut mun piti saada jatkaa, kun on koulukin kesken. ( jos mut lomautetaan niin koulu katkaistaan heti)Koulua mulla olis enää puolivuotta jäljellä. No nyt yhtäkkiä minä olenkin se joka saa lähteä... syynä ilmeisesti se kun olen ollut hoitojen takia sairaslomalla, eli poissa töistä... sitä ei tietenkään suoraan sanota... mutta tiedän sen olevan niin. Liitossa on kuulemma yli kolmen kuukauden jonot ja eka kerran tulee viikon rahat. Millä hitolla mä maksan kaikki... nää hoidot, lääkkeet, lainan lyhennykset ym. Ennen näitä hoitoja olin arvostettu työntekijä, mulla on hyvät paperit koulusta ja sitä että jatkan opiskelua arvostettiin...jne. Nyt mä en ole mitään, musta halutaan päästä eroon. Kaikki muut jotka lomautetaan ovat toivoneet niin. eivät olleet valmiit siirtoon muuhun paikkaan... minä olin.

En tiedä... musta alkaa tuntua, että näistä hoidoista on maksettava liian suuri hinta. Kohta mulla ei ole työtä, koulua, ystäviä, kotia. Tää on niin epäreilua... mitä kaikkea sitä pitää kestää. Nyt sitten vielä miinus testiin... niin peli on selvä. mä en jaksa näitä jatkuvia vastoinkäymisiä... minäkin olevan ihminen... Nyt mä on todella surullinen :(

mimmi -78 | 06.02.2009 09:49

Vielä lisätäkseni. Melkein toivoisin, että tuo poika joka noin sanoi, niin joutusi ite kokemaan tämän sitten joskus kun haluaa niitä lapsia. Niin sitten tietäsi miltä se tuntuu!!! Ja että onko sillon vielä samaa mieltä kuin nytten. Että hän on sitten huonompi isä!!!!

Mutta vain melkein. En toivo tätä kellekkään silti....

mimmi -78 | 06.02.2009 09:39

Siis aevan uskomatonta!!!! Tuo oli jo tosi tosi tosi törkeetä!!!! Mitä sadmanille sanottu.

Minä kans törmänny näihin ihmisiin jotka ei "ymmärrä". Heijän mielestään kulutan heijän verorahoja, alotan liian vanhana lapsen haluamisen ja tekemisen tai muuta vastaavaa. Ja he ihan tosissaan seisovat sanojesa takana ja niin vahvasti tuovat mielipitteesä julki. Joten olen päättänyt etten hiiskaha tästä kellekkään enää. En ikinä. Mutta onneksi työ outta täällä. Ilman teitä täällä ei jaksasi päivääkään. :)

On se uskomatonta millasia ihmisiä tää maailma päällään kantaa... Huh huh...

Jos heijän mielestä meistä tulisi huonompia äitejä näitten hoitojen mielestä. Unohtakaa toi. Aatelkaa näin, myö ainakin VARMASTI ja 100% halutaan ja toivotaan se lapsi. Se on toivottu ja haluttu! Ja tasan tarkkaan rakastettu täysillä! Entä semmosii jotka vahingossa tai hetken mielijohteessa tekee sen lapsen, ja kuitenkin bailaaminen ja viina on tärkeempää. Ja lapsi jää oman onnesa nojaan. Näitä on. Sääliksi käy niitä lapsia. Niin semmostenko lasten äidit on niitä parempia ja oikeita???? Saanen kysyä?

Tärkeintä on, että kuhan myö ite tiiettään, että tämä tapa ja nämä hoijot ei tee meistä yhtään sen huonompia kuin muutkaan!!!!! Muistakaa se!

PTTT | 05.02.2009 08:02

Lueskelen täällä välillä, mutta ei ole tullut kirjoiteltua paljoa. Mutta nyt pakko, koska pöyristyin niin kovasti tuosta mitä sadmanin ystävän poikakaveri oli sanonut! Siis sanooko noi ihmiset noita ihan ajattelemattomuuttaan, vai ihanko tahallaan vääntävät puukkoa haavassa? Ei hyvää päivää. Ei tuommosen jälkeen tarviikaan jaksaa kyyneleitä pidätellen iltaa viettää.

Mimmille, sadmanille, kosheenille ja drakolle kovasti voimia, en ehkä täysin osaa kuvitella miten rankkoja nuo hoidot on, mutta osittain.

sadmad | 05.02.2009 06:45

Yritin selittää tilannettani läheiselle ystävälleni ja sen poikaystävälle(jonka olen tavannut kerran aikaisemmin, ja sekin oli eilen). Siis lapsettomuuden kokemia tunteita ja kaikkea. voitteko kuvitella mitä se mies sano mulle... et eikö olis aika lopettaa jos kerran noin vaikeeta(henkisesti) on, et eik kannattais jo adoptoida... kyllä hän tietää miltä musta kuulemma tuntuu, sillä hänkin haluaa isäksi jossain vaiheessa... ja eikä siinä kaikki, se mies sanoi mm. Että olisin huonompi äiti koska haluan väkisin hoitojen kautta haluaisin raskautua. Siis huonompi äiti kuin "normaalisti" raskautuneet äidit!!!!Voi PERKELE... (enkä aio kaunistella!!!) On siinä julma mies... !!!! Mun piti viettää mukavaa iltaa heidän kanssaa, saunan ja hyvän ruoan kera. Mut laitoin viestin, että nyt tuli niin törkeää tekstiä, että en halua heitä nähdä (tai lähinnä sitä miestä). Mä olin niin kiukkuinen.... normaalisti olisin kärsinyt illan vaikka salaa itkien ja vaikka puukko selässä... mutta toi oli jo liikaa.

drako | 05.02.2009 11:02

Saas nähdä saanko tätäkään viestiä läpi. Jostakin syystä mun viestit ei tuu perille.

Huomenna olis testipäivä, mutta olen teinnyt tuloksen jo viime viikosta. Jotenkin tämä oma kroppa on tullut niin tutuksi vuoden aikana.

SItten varmaan pitää soittaa ja sopia pakkasukkojen käytöstä. Mulla on ollut kuitenkin nyt jo kaksi viikkoa kuumetta (seilaa 37,3-37,7 väliä koko ajan) ja kurkku tulehtunut. Sama tauti oli tammikuun alussa eikä tunnu lähtevän pois lääkekuurillakaan. Onko tää kropan tapa sanoa, että nyt pitäisi pitää taukoa...Harmittavaa kyllä sitä ei voi pitää, koska touko/kesäkuun vaiheteessa on julkisen puolen lupaama IVF ja yksityisen puolen pakkasukot pitää olla käytettynä tai emme pääse julkiselle puolelle. Ja tuo aika on ainut, mikä sopi lääkärille, koska on vain toukokuun Vaasassa. Jos ehtii, niin sitten tehdään pitkän kaavan mukaan.

Olen kyllä henkisesti niin loppu jatkuvaan pettymisiin, että haluaisin heittää kirveen kaivoon ja sanoa, että lapsettomuus on mun osa. En mä sitä halua, mutta ei jaksaisi millään. Nää hoidot on vain tullut niin nopsaan tahtiin, että vahvempikin sortuu.

Huomenia!

mimmi -78 | 05.02.2009 08:48

Kosheen: voimia punktioon. Sinä kestät sen!

Sadman: otahan silti varovasti töessä. Elä rehki liikaa.

Aamulla tuli yhtäkkiä tämmönen masentava ajatus, kun heräsin. Että entä jos tämä ei onnistukkaan? Ja menkat alkaa. Kaikki menee pieleen. Epäonnistun... Mitä sitten? Miten jaksan jatkaa?

Että tämmöne päivä tänään... :(

sadmad | 04.02.2009 08:46

kosheen: Voimia sinne punktioon oikein kovasti!!!! Ja peukut pystyyn, että saalis on hyvä.

kosheen | 04.02.2009 07:44

Hoplaa, täällä ollaan kuumailmapallona!!
Olo ei todellakaan ole mitä parhain, mutta onneksi tältä ei tule tuntumaan lopun ikää... Ei pysty kunnolla edes käveleen, saatikka nauraa tai yskiä. tänäänkin olen kulkenut silleen hiihtämällä töissä kokopäivän.
Olen käynyt jo kahteen kertaan ultrassa (viimeksi eilen) ja lääkkeen vaste on todella hyvä. mulla on reilu parikymmentä munarakkulaa kasvussa (näytti ultrassa että siellä kasvais kokonainen kilpikonna perhe) ja perjantaina on sitten punktio. "Oikean" kokoisia ne ei tietenkään kaikki ole, mutta paljon hyviä kuulemma. Jännityksellä odotellaan nyt, yöllä pistän viimeisen piikin, eli irrotuspiikki Pregnylin. En olis kyllä noita piikityksiä enempää jaksanukkaan. Rupes jo tympii....

Annan mimmille, sadmadille ja muille samassa tilanteessa odottaville lahjaksi näin virtuaalisesti purkillisen ihme liimaa ja Haleja. :)

Ilmotellaan sitten lauantaina että miten kavereiden siellä maljassa käy.

sadmad | 04.02.2009 01:08

Vatsa on edelleen turvoksissa... mutta kipuja ei ole :)

Päivät kyllä matelee... vielä on yli viikko testiin. Tää on jotenkin turhauttavaa odottaa :/

Mut ei se auta...

Voimia kaikille hirmuisesti!!!!

mimmi -78 | 04.02.2009 10:38

Olo alkaa pikkuhiljaa olla parempi ja lähellä normaalia. Turvottaa vielä jonku verran ja väsyttää. Ne kyllä saattaavat johtuo tosta lugesteronista, ainakin siellä mainittiin semmossii haittavaikutuksia...

Eilisen päivän olin hissuksiin töissä. En nostellu raskaita ja muutenkin olin "hitaammalla vaihteella". :)

Nytten ei auta muu kuin outella, että aika kuluu ja koittaa totuuden hetki. Niin pitkältä tunttuu päivät...

Miten kosheenilla etennee hoijot? Joko sadmanilla kans alakkaa helepottaa?

IVM:stä

enkeliprinssi | 03.02.2009 03:19

Täällä oli juttua IVM:stä...

Luin tällaisen artikkelin Aikakauskirja Duodecim, Gynekologia
2005 julkaisuista, Mervi Halttunen

Munasolujen kypsytys in vitro johtaa hyviin raskaustuloksiin
Suomalainen tutkimusryhmä raportoi raskaustuloksista koeputkihedelmöityksen muodossa, jossa munasolut kerätään ilman edeltävää hormonihoitoa. Tutkimusryhmässä oli mukana 218 naista, joilta kerättiin munasoluja 239 kuukautiskierron aikana. Osalla naisista kuukautiskierto toimi säännöllisesti, vaikka heillä oli PCO-munasarjojen monirakkulatauti. Muilla kierrot olivat anovulatoriset monirakkulataudin vuoksi. Munasolut kypsytettiin (IVM) ja hedelmöitettiin joko tavanomaisella maljahedelmöityksellä (IVF) tai siemennesteen laadun heikkouden takia mikrohedelmöityksellä (ICSI).

IVM-IVF-kiertoja oli 122, ja niissä saatiin yhteensä 971 epäkypsää munasolua. IVM-ICSI-kierroissa vastaavat luvut olivat 117 ja 851. IVM-IVF-munasoluista 62,6 % kypsyi ja 37,7 % hedelmöittyi. IVM-ICSI:ssä osuudet olivat 53,9 % ja 69,3 %. Enintään kaksi alkiota siirrettiin kerrallaan. Kliininen raskausluku oli IVM-IVF-ryhmässä 23,8 % ja IVM-ICSI-ryhmässä 17,1 %.

Tästä menetelmästä on lapsettomuuden hoidossa selkeitä etuja: hoitokierrot ovat lyhyempiä eikä hedelmällisyyslääkkeitä käytetä, jolloin hoidon kustannukset ovat selkeästi pienemmät. Tärkein seikka on, että munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymä vältetään kokonaan. (Hum Reprod 2005;20:1534)

Hoito lyhyesti: IVM:ssä munasolut kerätään epäkypsinä pienistä munarakkuloista,kypsytetään viljelmässä hormonien avulla ja hedelmöitetään viljelymaljalla tai siittiön mikroinjektiolla (ICSI), riippuen siittiöiden laadusta. Alkionsiirto kohtuun tapahtuu aivan kuten perinteisen koeputkihedelmöityksen yhteydessä. IVM:n etuna on se, että munasarjojen hormonistimulaatiota ei tarvita.
IVM sopii lapsettomuudenhoitomuodoksi silloin, kun lapsettomuuden syy on miehestä johtuva, ja naisille, joilla on yliaktiiviset munasarjat (esim. PCOS) tai munasarjojen liiallisen stimulaation (OHSS, ovarian hyperstimulation syndrome) riski sekä selittämättömän lapsettomuuden hoidossa FSH+IUI-hoidon jälkeen, ennen kuin halutaan valita hoidoksi perinteinen IVF.

Lainaus eräästä artikkelista:"The possible long-term effects of IVM on the health and development of children needs future study."

http://www.simpukka-yhdistys.fi/Haikarat/varila_www.pdf
Edellämainitussa linkissä simpukka-yhdistyksen artikkelissa myös IVM:stä

Punapäälle ja muille....

Nipsu | 03.02.2009 09:59

Minulla on samanlaisia kokemuksia kuin sinulla punapää ja vielä joka kuukausi. Eilen alkoivat taas ihanat kuukautiset, jotka endon takia ovat erittäin kivuliaat ja haittaavat joka päiväistä elämää. Juuri eilen ihmettelin itsekseni, että miten sitä ihminen jaksaa vielä viiden vuoden ja kolmen epäonnistuneen IVF:n jälkeen toivoa ja luulla, että nyt tärppää...! Olisi paljon helpompaa unohtaa koko asia. Olen alkanut epäilemään lapsen haluamisen motiivejani... Tämä on varmasti ihan normaalia, mutta tuntuu jotenkin oudolta.

Joku kyseli aiemmin tuosta endosta ja tähystämisestä. Minut tähystettiin heti Kokkolassa, kun oli endoepäilystä kyse. En tiedä oliko tähystyksestä apua, mutta ainakin sen hetkinen tilanne pystyttiin kartoittamaan hyvin. Seuraavassa tähystyksessä, jossa leikattiin kysta, huomattiin kystan olleen paljon suurempi kuin miltä se ultrassa näytti. Tuo tähystyshän ei ole mikään kauhean suuri operaatio, jos siinä ei esim. leikata. Siskollani todettiin endo vuosi minun diagnoosini jälkeen, mutta häntä ei ole tähystetty. Hän asuu Jyväskylässä eli voisiko paikkakunnalla olla merkitystä asiaan. Hänellä ei tällä hetkellä ole raskausyritystä ja e-pillerit pitävät oireet jokseenkin loitolla. Hänet on myös siirretty avohoitoon eli tarkastusväli on 1-1,5 vuotta.

Itsellä on tällä hetkellä mieli maassa myös sen takia, että siskoni sai juuri kaksoset clomeilla. Lapsettomuus tuntuu todella konkreettiselta, koska viiden vuoden aikana perheeseeni on syntynyt viisi lasta ja molemmat vanhemmat ovat aloittaneet yritykset meidän jälkeemme... Tämä on todella masentavaa huomata. Onneksi minulla on taas ensi viikolla aika psykologille, niin pääsen taas purkamaan tuntojani. Kysyn itseltäni, että milloin tämä ahdistus ja tuska loppuu...

Kuukautisten alkamisesta hoitojen jälkeen..

Siipirikko | 02.02.2009 03:34

Itselläni oli sellanen tilanne, että eka ivf-hoito kun meni puihin (sumutukset eivät tehonneet ja hoito keskeytettiin), niin sen jälkeen kesti about yli 3 viikkoa ennenkuin normaalit kuukautiset alkoivat. Noi sumutukset tai vaihtoehtoisesti piikki lamaavat oman hormonitoiminnan ivf-hoidon ajaksi elikkä oli se lääkitys jotain kerinnyt vaikuttaa. Seuraavilla kerroilla otin tosiaan sen lääkkeen piikkinä, koska se tehosi tosi hyvin ja sain hemmetinmoiset vaihdevuosioireet. Anyways, se on jo ihan toinen tarina..

Muuten en osaa suoranaisesti ottaa kantaa siihen, mitä sinun pitäisi tai kannattaisi nyt tehdä. Jos sinusta tuntuu, että haluat selvittää asian verikokeella, niin ehkä se silloin kannattaa tehdä. Jos ei muuten niin oman mielenrauhasi vuoksi. Ne omat tunteet, aistimukset ja aavistukset ovat aika hyvä mittari siitä. Mitä aavistuksiin tulee, niin itse otan sellaiset nykyisin melkolailla todesta (liittyivätpä ne mihin vaan asiaan - olipa aavistus hyvä tai huono), koska yleensä niihin sisältyy jokin tärkeä viesti.

Kaikesta huolimatta jaksamista sinulle ja muille hoidoissa oleville. Olen täällä hengessä mukana...

sadmad | 02.02.2009 01:18

Jatkoin sairaslomaani keskiviikkoon, kun kivut ja turvotus oli niin vallitsevia... ja pelkään että rehkimällä pilaan ehkä mahdollisesti alkavan raskauden. Mut en tiedä sitten... musta näin on parempi. Sitä paitsi mä tiedän, että kyllä ne töissä puhuu mun poissaoloista jne. Yritän vaan olla välittämättä. Ainut kuka töissä tämänhetkisen tilanteeni tietää on mun esimies ja muille en enää aiokaan kertoa... sen verran puukkoa on selkään tullut.

Muuten siitä punktiosta. Kun kerroin punktion olevan minulle aivan kamala... niin sain kuulla taas sellaista mitä en olis halunnut... että mitenhän sä mahdat sitten kestää synnytykseen liittyvät kivut jos punktio on noin vaikeaa... Joo-o... kiitos...

Maanantaita kaikille

mimmi -78 | 02.02.2009 12:19

Joo, eilen käytiin ulkoilemassa. Ja illan sitten makasin sohvalla. Tuli yksinkertaisesti semmonen kipu. Lauantai oli jo parempi, joten uskaltauvuin sen takia eilen ulkoilemaan. Tänään taas aivan järkky turvotus olo, ihan ku oisi ilmapallo tuolla mahassa. Kaikki ponnistaminen sattuu. En tiiä miten sitä huomenna töehin. Mulla kans fyysisesti raskas työ. Ehkä käön huomisen kokkeilemassa ja jos pahennee niin sitten kaet se on soetettava hoitsuille ja kysyttävä, että mittees tehhään...

Lääkäri sano sillon siirron jälkkeen, että jos vähäkkään tunttuu, ettei ou normaali olo ja ettei jaksa niin ihan reippaasti vaan haet saikkua. Mutta kun on tämmönen, ettei herkästi hae, siitä viime tippaan asti raataa. Mutta en sen takia halua vaarantaa mahollisuutta. Eli meen ja haen saikkua jos huomenna töissä yhttään tunttuu, että olo pahennee. Aatelkkoot muut mitä lystää ja supiskoot keskennään.

Miten sulla olo sadman? Mänitkö töihin?

Mies lähttee viikoksi toiselle paikkakunnalle töihin. Sen tiettää, että ku viikon yksin on omien ajatusten kanssa, niin yhtä piinaa tullee olemmaan...

punapää | 02.02.2009 09:54

Elämä potkii taas päähän. Koko viime viikko oli mahan nipistelyä ja outoa ilmapallomahatunnetta ja olin AIVAN varma, että nyt tärppää...eilen alkoi usko horjumaan kun kaikki oireet hävis ja tänään sitten pahaenteisesti wc-käynti aloitti huonot aamu´fiilikset. Täällä töissä sitten toiveet hävis lopullisesti. Miten voi ihminen kuvitella noin väärin. Sain jo miehenkin uskomaan, että nyt onnistuu. Nyt on sillekin töiden jälkeen tunnustettava oma tyhmyys ja ajattelemattomuus. Tällä hetkellä tuntuu, että oma kroppa pettää mut totaalisesti. kaikki on vaan mun kropasta kiinni, inseminaatioon asti kaikki näyttää hyvältä, mutta sitten vaan näin käy...mikä v**** mussa on vikana???

kysymys

Sonia | 02.02.2009 09:14

Hei kaikki taas

Ihmetyttää... tein toisen negatiivisen testin 30.1 aamulla aikaisin, mutta vieläkään (2.2) eivät menkat ole alkaneet... Onko kellään tälleen? kestääkö menkkojen alkaminen yleensä kauankin hoitojen jälkeen kun tulos on negatiivinen... ajattelin käydä lääkärillä ottamassa verikokeen... Onkohan siinä mitään järkeä?

Tietämätön ja onneton olo!

sadmad | 01.02.2009 01:22

... Haluisin jo tietää, et miten kävi... :/

sadmad | 31.01.2009 05:27

ai niin... mun käskettiin aloittaa luget jo keskiviikko illalla.

sadmad | 31.01.2009 05:22

On ihan samanlaisia tuntemuksia. Unohdin itse kysyä siitä sairasloma asiasta, et jos maanantaina on vielä tälläinen olo, pitääkö mennä töihin. Mulla on erittäin fyysinen työ, ja en haluis et mikään sen takia menis pieleen. Täytyypi varmaan selvitellä asiaa...

No nyt sitten peukut pystyyn, että kaikki menee hyvin... :)

Pakkaspäevvää!!!

mimmi -78 | 31.01.2009 02:07

Joops, mulla yheksästä 6 oli lähtenyt "kasvamaan". 5 mäni pakkasseen ja yhen ( parhaimman ) sain kyyttiini. Toimenpide oli kivuton. Tuntu inhottavalta, vähän niinku papassa olisi käynyt.
Nyt se vasta turvottaakin. Maha on ku ilmapallo. Nauramainen sattuu ja munasarjat vielläen hellänä. Kaikki ponnistaminen "sattuu" ja tunttuu inhottavalta. Ihan ku oisi ähky olo koko ajan. Ei yhttään kivaa. Onko sulla sadman mittään tämmössii oireita? Aamulla alotin lugesteronit. Inhottavii!

Onneksi vasta tiistaina töehin mäni. Soapi sinne asti huokasta. Mulle kyllä sanottiin, että jos maanantaina vielä paikat kipeät ja tuntuu, ettei jaksa normaalisti toimia niin kannattaa hakea sairaslomaa. Ettei kannata sillä riskeerata mahollisuutta.

Nyt vaan yrittää pari viikkoa jotenkin männä muita asioita aatellessa ja touhutessa.

sadmad | 30.01.2009 06:12

7 solusta 5 mikrohedelmöitettiin, kaikki lähti jakautumaan, olivat top-alkioita. Yhden kyytiläisen sain matkaani ja muista tuli pakkasukkoja. Nyt sitten alkaa ne piinaviikot... Neuvoja satelee... älä mieti asiaa, ota nyt rennosti ja älä sterssaa... Ok sopii... kun joku kertois vaan vielä miten noi toteutetaan. Hmmm... yritän pitää toiveet aika alhaalla, ettei tipu korkealta ja lujaa.

Mutta on tää niin ihmeellistä... mun sisällä on nelisoluinen alkio... Ota nyt kiinni ja lujaa... niin pysyt vauhdissa mukana!!!!!

Mites Mimmi sulla tänään meni???

Kaikille hoitoihin katsomatta erittäin paljon onnea, voimia ja halauksia... kyllä joku näillä hoidoilla aina joskus onnistuu... se voi olla kuka tahansa meistä... mielellään tietenkin kaikki meistä!!!

PTTT | 30.01.2009 10:36

Sinikello ja Jep: Tsemppiä myös teille hoitoihin! Mukava (tai no ei oikeastaan niin kovin mukava) kuulla myös "lievemmissä" hoidoissa käyvistä.
Sonialle lähettelen voimia pettymykseen.

Mulla tosiaan eilen tuli ovisplussa. En kyllä ymmärrä mitä siellä sitten oikein tapahtuu...Mutta ensi kierrossahan sen näkee. Mulla oli kp 13-14 yöllä menkkakipumainen kipukohtaus, kesti ehkä 10-15 min ja sitten hävisi. Mikä lie ollut, ehkä aiheutuu clomeista tai sitten siitä kystasta? En tiiä. Ja nyt sitten eilen kp 15 tuli se ovisplussa. Jännityksellä odotan, tuleeko tänäänkin...On ollut tänään aamulla pientä vihlontaa, eli siis erilaista kuin tuo aiempi kipu. Hyvä kuulla Jep noista hormonien lisävaikutuksista, ettei sitten ihmettele hirveitä menkkakipuja, jos sattuu ensi kerralla tulemaan...En tiedä tosiaan miksi, mutta mullakin on niin suuri epäilys tuota clomihoidon onnistumista kohtaan. Lääkäri nyt viimeksi sanoi, että kannattaa nyt tosiaan kokeilla samalla annostuksella ja vielä pari kiertoa ainakin. Viimeksi kun tulin sieltä ultrasta, niin mietin, että ei ois pitäny alottaa koko clomeja, kun ei niistä mitään iloa näytä olevan. Jostain muuten kuulin, että jotkut lääkärit ovat sanoneet, että ei saisi clomeja syödä, jos on kysta-epäily. Minua kehotti siis syömään.

Sitäkin tässä saa jännityksellä odottaa, että onko se kysta-epäilys samalla paikallaan ensi kierrossa tai onko kasvanut ja mitä tapahtuu. No sen näkee sitten!

Tätä etäsuhdeasiaa kanssa oon miettiny vähän samalla tavalla kuin Jep, että monta tämmöistä vaikeaa asiaa sitä jaksaa samaan aikaan. Oon miettinyt asian niin, että tänä vuonna loppuu etäsuhde, koska tämä käy niin raskaaksi, ettei tätä enää kovin pitkään jaksa.

Sonialle

Siipirikko | 30.01.2009 08:43

Olen itse kokenut tuon saman tunteen kolmesti. Mun ei koskaan edes tarvínnut tehdä raskaustestiä, koska molemmilla kerroilla vuoto alkoi tasan 9. päivänä siirrosta.

En tiedä, missä vaiheessa hoitoja olet, mutta joka tapauksessa, siihen liittyvät surut kannattaa surra. Anna kaikkien tunteiden tulla, koska negatiivinen tulos hoidoissa on aina suuri menetys. Ole vihainen, surullinen, pettynyt, turhautunut, väsynyt. Nämä tunteet kuuluvat lapsettomuuteen eikä niitä kannata itseltään kieltää. Jokainen suree omalla tavallaan ja vauhdillaan. Jokainen pariskunta suree omalla tavallaan ja usein mies ja nainen vielä ihan eri tahdissa. Olisi hyvä, jos voisit jakaa sen asian miehesi kanssa, koska se on kuitenkin teille yhteinen menetys. Jokainen päättää itse, kenelle kertoo, mitä ja miten vai jättääkö kertomatta.

Olisi kuitenkin tärkeää, että tekisit sellaisia pieniä asioita, jotka tuottavat sinulle itsellesi mielihyvää. Sinä itse tiedät parhaiten, mikä sinulle nyt sopii ja mikä ei. Kuuntelemalla itseäsi löydät vastaukset. Se ei silti tarkoita, ettetkö voisi ja saisi samaan aikaan surra. Ilman muuta menetystä saa surra ja se suruprosessi kestää oman aikansa.

Lähetän sulle voimahalauksia ja jaksamista.

Jep | 29.01.2009 11:28

Hei!
Olen uusi täällä. Reilu puolitoista vuotta haaveita takana. Viime kesänä aloitettiin tutkimukset ja nyt ollaan aloiteltu hoitoja.

Oikeastaan tulin kirjoittamaan etenkin PTTT:lle. Tilanteissamme on paljon samaa, olen ehkä "yhden kierron" verran edellä, toivottavasti kokemuksistani on apua. Itselläni on nyt menossa tavallaan toinen clomikierto. Ennen joulua söin yhden kierron verran Tamofenia, joka toimii vastaavasti kuin clomit. Joulukierto oli taukoa ja nyt sitten söin tässä kierrossa clomeja. Itse sain ovulaatioplussan vasta 6 päivää ultran jälkeen joten testaile ihmeessä. Tulos ei yllättänyt mitenkään, ovulaatio tapahtui juuri niihin aikoihin kuin yleensäkin. Ihmettelen vähän miksi edes piti niin ajoissa ultrata (kp 11).

Minulla on myös endometrioosiepäily. Itse olen kyllä epäillyt sitä kipujen vuoksi jo vuosia. Nyt sitten tässä tamofen-kierron ultrassa näkyi toisessa munasarjassa juurikin tuollainen endometrioomaepäily. Tämän kierron ultrassa sama juttu näkyi edelleen, koko oli 3x4 cm. Jostain käsittämättömästä syystä sen ensimmäisen ultrakäynnin sanelu oli katkennut kesken, eikä nyt sitten ollut tietoa, minkä kokoinen tämä näkynyt juttu oli sillä ensimmäisellä kerralla. Itselleni ei silloin sanottu mittoja. Uskon kyllä, että se on kasvanut, varmasti mitat olisi sanottu jos se olisi jo silloin ollut niin suuri. Nyt sitten seurataan, onko se itsestään häviävää laatua vai suklaakystä, joka ei häviä. Yli viisisenttistä kannattaa kuulemma leikata.

Kaikki kivut ovat nyt hoitojen aikana tulleet pahemmiksi. Tuo Tamofen vaihdettiin pois juuri siksi, että se aiheutti ihan järkyttävät menkkakivut. Voi kuulemma etenkin endometrioosipotilailla tehdä näin. Nyt odotan jännityksellä, millaiset kivut clomeista tulee. Vuotoni on aina ollut täysin "normaali", alkanut kunnolla ja säännöllisesti. Testien mukaan myös ovuloin säännöllisesti. Eli mitään ongelmaa ei toistaiseksi ole, mutta lääkkeet annettiin silti. En ehkä ole asiasta kovin innoissani. Etenkin, kun sekä tamofen-kierrossa että sitä seuranneessa taukokierrossa kuukautisia edelsi 3-5 päivän tiputtelu. Tällaista ei ole ollut koskaan ennen. Nyt sitten tähän vaivaan määrättiin lugesteronit, joita olen käyttänyt eilisestä asti. Eli ensin annetaan lääkettä ilmeisesti melko turhaan ja sitten sen takia tarvitaan vielä toista lääkettä. Nämä luget eivät taida edes olla lääkkeistä mitenkään mukavimpia...

Ymmärrän kyllä, että mitä rankempiin hoitoihin mennään, sitä enemmän lääkkeitä tarvitaan. Mutta niissä hoidoissa sentään tehdään jotain "todellista", tämä lääkitseminen vaikuttaa vain ajan tuhlaukselta. Tosin en kyllä vielä haluaisi kokeilla mitään järeämpiäkään konsteja, ehkä toivoisin että tutkittaisiin syitä vielä tarkemmin. Ehkä yksityisellä puolella näin tehtäisiinkin... No, seuraavan ultran jälkeen ollaan varmasti taas viisaampia. Jos niillä nyt olisi sanelut tallessa...

PTTT: Myös me olemme osittain etäsuhteessa, ei kuitenkaan jatkuvasti mutta muutaman päivän viikottain. Välillä miettii, miten monta näin isoa ja stressaavaa asiaa ihminen mahtaa kestää.

piinaviikot ohi

Sonia | 29.01.2009 06:13

Hei kaikki

Surullista se vaan on, niin että sydäntä raastaa. Hoidot ohi ja huomenna pitäis tehdä raskaustesti, tein sen kuitenkin jo tänään ja negatiivinen tuli. Tuskin se enää huomiseen siitä mikskään muuttuu... todella murheellinen olo, jotenki sitä vaan aina toivoo parasta.. miten tätä jaksaa kukaan?

PTTT

sinikello | 29.01.2009 01:58

Tervehdys! Hoitojen alkutaipaleella täälläkin! Joulukuussa oli eka inssi ja clomeja söin. Vaste oli hyvä, mut inssin tulos nega, varmaan ehkä omasta lomasairastelusta johtuen. Nyt huomenna alkaa jälleen clomikuuri ja perjantaina 6.2 ultraillaan ja saan reseptin irrotuspiikkiin, tietty jos kaikki ok. Jännittää, on tämä hoidossa oleminen ihan oma maailmansa...

PTTT | 29.01.2009 10:37

Rinsu: Voi varmaan olla endometrioosia. Siihen voi liittyä menkkakipujen tyylisiä kipuja muulloinkin kuin menkkojen aikana, ja myös kovat menkkakivut. Mulla on endometrioosiepäily, ja loppukierrosta on vihlontaa ja tärinäkipuja, plus että joka kerta on kuukautiskipuja. Toisessa munasarjassa oli mulla semmonen endometriooma-epäily.

Mimmille ja Sadmadille (ja myös muille hoitolaisille) kovasti tsemppiä hoitoon. On pitäny jo aiemmin kirjottaa, että Mimmi kirjottaa ihanasti murteella, kiva lukea : )

Onko ketään muita näin alussa hoidoissa vielä olevia, esim clomeja syöviä? Minä tästä kierrosta nyt aloitin, mutta ei näyttänyt se ultra kovin lupaavalta. Ei ole hirveästi toiveita siksikään tähän kiertoon.

punapää | 29.01.2009 10:05

Heippa pitkästä aikaa!
Joulutauon jälkeen pääsin toiseen inssiin. Toiselle puolelle kasvoi kaksi hyvänkokoista rakkulaa ja avulaatio oli juuri sinä päivänä kuin lääkäri epäilikin. Inssi oli viime tiistaina ja nyt siis tutkiskelen kroppaani ja sen reaktioita melkein kaikkeen. Osa oireista on varmasti aivan mun oman pään sisällä, mutta kyllä silti pieni toivon siemen elää...jos sittenkin. Iltaisin on vatsa aivan ilmapallo ja ilmavaivat on lisääntyny. Vessassa tulee käytyä ehkä useemmin ja välillä nipistelee hennosti...mutta tosiaan, oireet saattaa tulla mun pään sisältä kun toivoo niin kovasti. Turhia testejä tein aikanaan niin paljon, että testiä en varmaan uskalla tehdä kun vasta ensi viikolla. Nyt on kuitenkin vasta Kp 25/30.

mimmi -78 | 29.01.2009 09:09

Joo, punktio takana, onneksi!!! Sattu aivan kamalasti. Vihlasi aina välillä niin inhottavasti, että mulla valu kyyneleet. Mies istu vieressä, mut kait se oli niin shokissa näkemästään toimenpiteestä, että se vain istu. Hoitajat pyyhki kyyneleitä ja lohdutteli. Onneksi oli niin ihania hoitajia. Kolmesti piti sen kymmen minuuttisen aikana laittaa kanyylin kautta kipulääkettä, kun sattu siis aivan h........i!!!!!

Nyt täytyy juoda paljon nesteitä, ainakin pari litraa päivässä. Vaarana mulla on se, että tullee hyperstimulaatio. Saatiin 9 munasolua kerättyä. Mies vahtaa koko ajan vieressä, että juon ja kantaa lisää kuhan muki tyhjä. :) höperö mies...

Oli se semmonen kokemus, etten haluaisi toiste mennä, enkä toivosi kenellekkään tota. Mutta mitäpä sitä ihminen ei tekisi, jotta saisi sen kauan toivomansa ja haluamansa.

Perjantaina on sitten tää "istutus". Toivotaan, että ne munat ja siittiöt on hyviä ja kaikki mennee niin ku pittää ja voijaan siirto tehä.

Nyt peukut pystyyn ja positiivisia ajatuksia sadman. Myö onnistuttaan!!!! :)

sadmad | 28.01.2009 11:50

Suoraan sanottuna... se punktio oli kamalaa... Sattui niiiiiiin paljon... mut onneksi se ei kestänyt kauaa. Mut se kipu on henkilökohtaista. Siellä oli ainakin yksi "tyttö" , joka sanoi ettei tuntunut missään... Ja musta se oli kamalinta ikinä. Mutta nyt se on ohi... ainakin tältä erää. 7 solua saatiin talteen. Perjantaina "istutus" :) ... siis jos yhtään hedelmöittyy ja laatu on ok. Nyt ei auta sitten taas kuin toivoa parasta... ja odottaa :/

endometrioosi

Rinsu | 28.01.2009 06:49

Oon tässä mietiskelly, et voisko mulla olla endo, kun aina oviksen jälkeen nipistelee vasenta puolta menkkoihin saakka? Ei kylläkä joka päivä. Menkkakipuja ei oo kun sen ekan päivän, mut vuoto on suht runsasta ja tulee aina veriklimppejä. Gynelle valittelin noista veriklimpeistä jo vuosi sitten ja se määräs vuotoa vähentävää lääkettä, mut niistä huolimatta tulee klimppejä. Gyne totes et klimpit johtuu runsaasta vuodosta, mut ihmettelen silti. Oisko kellään kokemusta samanlaisesta tilanteesta?

Pistämisistä yms..

Siipirikko | 28.01.2009 11:20

Moi te kaikki vielä hoidoissa olevat.

Minäkin olen kyllä tuolla kaksin ja yksin-puolella, mutta jaanpa nyt tänne oman kokemukseni hoidoista.

Meillä piti alkaa ekat ivf-hoidot keväällä 2000, mutta silloin mun rohkeuteni petti. Mua pelotti piikitykset ja aattelin, että en kyllä varmaan uskalla pistää itseäni. Silloin hoitaja pisti ja olihan se kieltämättä hieman vaikeaa, kun piti neuvolassa juosta harva se päivä piikityksissä. Mäkin pikkukylässä asun, niin ei tuntunut kovin mukavalta. Tosin onhan heillä se vaitiolovelvollisuus! Ajattelin jo silloin, että oispa kiva, jos tänkin vois tehdä helpommin. Muuten elämäntilanne oli se, etteivät rankat hoidot siihen sopineet ja hoidot jäivät moneksi vuodeksi. Mä siis jänistin enkä ollut valmis siihen. Mutta mieli muuttui kovasti v. 2004 mennessä, jolloin siis aloitimme ivf-hoidot uudelleen. Silloin oli jo Puregon-kynä ja tosiaan Pregnyl on sellainen ns. tavallinen neulasysteemi. Mä olin silloin jo päättänyt, että pistän itse, kun en ala joka aamu neuvolassa ravata niiden piikkien takia. No, kyllä mua jännitti, kun eka kerran hoitajan läsnäollessa pistin. Hoitaja sanoi vaan, että hyvin meni. Musta Puregon-kynä oli helppokäyttöinen, mutta Pregnylissä on tietysti sen kuiva-aineen sekoittaminen siihen nesteeseen. Molemmat pistetään tosiaan ihon alle ja minäkin opettelin sen pistämisen vielä gynepolin lainaamalta videolta. Suosittelen käyttää, jos sellanen on.

Mä pistin aina itse, yksin ja omassa rauhassa, tarkalleen sinä kellonlyömänä kuin piti. Eniten jännitti se Pregnyl. Mulla ei oikeastaan Puregon kovasti kirvellyt, mutta Pregnyl kyllä. Kyllä sen vaikutuksen tunsi, kun pisti. Varsinkin tokakerralla olin tosi "turvoksissa" monta päivää.

No, kun hoidot olivat loppuneet, niin melko pian mä hain ja pääsin lähihoitajakoulutukseen. Se oli kyllä parasta, mitä mulle saattoi silloin tapahtua. Piikit ovat tulleet tutuiksi hoitotyössä ja insuliinikynien toimintaperiaate on hyvin samanlainen kuin ton Puregon-kynän. Siis musta, ennen niin piikkikammoisesta ihmisestä, on tulossa lähihoitaja ja asiakkaiden piikitykset ovat ihan arkipäivää. Näinkin siis voi käydä eli jokainen kulkee tässä lapsettomuusasiassa oman tiensä. Mä valmistun pian vanhustyön koulutusohjelmasta lähihoitajaksi ja saan totta tosiaan toteuttaa hoivaviettiä siinä työssä. Mun elämällä on tarkoitus, vaikka lapseton olenkin.

Toivon sydämestäni, että teillä ne onnistuisivat. Aina joku niillä hoidoilla kuitenkin tulee raskaaksi, vaikka itse en tullut. Voimia kovasti vaiheisiinne.

sadmad | 27.01.2009 10:52

Onnea JA VOIMIA Mimmi :)

enkeliprinssi | 27.01.2009 05:14

Jonna70: Puregon pistoksen jälkeen kirveli joka pistoksen jälkeen ja painoin sitten pistoskohtaa voimakkaasti paperilapulla. Pregnylin pistäminen kaikista inhottavinta (mun mielestä).Mua se injektioneste ainakin kirvelee ja polttelee jo pistämisen alkaessa, kun painaa mäntää alaspäin ja neste alkaa vapautua elimistöön alkaa polte ja kirvely välittömästi. Mua on auttanut myös tuo pistoskohdan painaminen viileällä.

Onko muita jotka olette Naistenklinikalla hoidossa tai olleet hoidossa? Millaisia kokemuksia?

Voimia kaikille

Jonna 70 | 27.01.2009 04:12

Meillä nuo hoidot on jo historiaa, ollut jo monta vuotta, mutta muistan vielä elävästi kaiken hoitoihin liittyvän, pistoksineen kaikkineen... Niin tuli tuossa mieleeni kun moni on puhunut pistosten jälkeen kirvelystä, itselläni silloin auttoi kun painelin pistoskohtaa jääpalalla joka oli paperin sisällä, kirvely loppui heti eikä tullut mustelmia (mulle niitä tulee helposti kaikista piikeistä)... Tsemppiä ja onnistumisia kaikille, meillä ei hoidot valitettavasti tuottaneet muuta kuin keskenmenoja:(

mimmi -78 | 27.01.2009 11:24

Nyt on sitten viimiset piikit pistetty. Eilen illalla pistin pregnylin. Sattu ja karvasteli. Nytten koko aamun ollu alamaha kippeä. Vihlassee jos äkkinäisiä liikkeitä tekkee. Pittää olla hissuksiin tämä päivä.

Sadman: meillä samana päivänä punktio. Tsemppii sulle ja voimia!

Mua alkaa jännittää huominen aivan kauheesti. Pelottaa, että jos se sattuu kovastikkin. Aukiolotutkimus sillon alussa, se oli kauhean kivulias mulle. Pyörryin toimenpitteen jälkkeen, kun outin jatko-ohjeita ootushuoneessa. Maailma vain pimeni sillon...

sadmad | 26.01.2009 10:52

Ai niin punktio aika 9:30 ...

sadmad | 26.01.2009 10:48

Mulla punktio keskiviikkona... sitten saa tietää montako solua loppuviimein saadaan talteen. On tää aikamoista rääkkiä. Ai niin eihän tässä mitään hätää ja stressiä näiden hoitojen kanssa ole. Niinkuin ystäväni sanoi minulle, että eikö sulla silti ihan normaali arki ole vaikka hoidoissa käytkin!!!! Siis ANTEEKSI MITÄ???!!!! Juu eihän nää hoidot vaikuta minuun ja mun elämään yhtään mitenkään... EI SITTEN LAINKAAN... Joo-o... kiitos ja kumarrus rakas ystäväni :/

Tuli noista kommenteista mieleen. Mun mies tuli kutittamaan minua mahasta ja sanoin sille vihaisesti että LOPETA, varo mun munia!!! xD

PTTT | 26.01.2009 09:47

Heippa!
Ei ole pitkään aikaan tullut kirjoiteltua, kerran yritin joskus 3 viikkoa sitten, mutta tämä palsta ei jotenkin toiminut silloin.
Meille kuuluu semmoista, että on alotettu clomit. Ihan yhtäkkiä päätettiin, kun tuli tilaisuus. Tänään mulla oli niistä ultra, mutta ilmeisesti siellä on vain kysta, tai sitä lääkäri epäili, kun se juttu siellä munasarjoissa ois ollu liian iso munarakkulaksi. Onko teillä kenellekään kokemusta tämmöisestä? No se kehotti kuitenkin yrittämään, ja yritetään nyt tässä. Ovistestit oli eilen ja tänään negoja, että tuskinpa siellä tosiaan mitään rakkulaa on tänään tai huomenna puhkeamassa (kun se oli tosiaan niin iso, että jos ois rakkula, niin ois kyllä vissiin puhkeamassa pikapuoliin, tai mitä nyt ymmärsin asiasta).
Harmittaa tuo kyllä, mutta jotenkaan toisaalta ei ole ollut hirveää uskoa noihin clomeihin mulla, ja tuskinpa on ensi kierrostakaan. Silloin jatketaan samalla annostuksella.

Kaikille tsemppiä ja voimia hoitoihinne ja muutenki tilanteisiin. Silloin aiemmin oli jotain juttua siitä Kodin kuvalehden jutusta, kuulostaa kyllä aika oudolta tuommonen. Onko sieltä tullu mitään vastausta, jos sinne on joku asiasta valittanut?

kosheen | 26.01.2009 03:19

Sadmad: Selittämätön lapsettomuus. Kummassakaan ei pitäis tutkimuksien mukaan olla mitään vikaa ja ikä ei pitäis olla este (vielä ei ole 30 ihan rikki).
Eikä haittaa uteliaisuus :) eikö se niin ole, että Uskovaisten jutut on yhteisiä... vai miten se oli? (Enkä pilkkaa nyt sitten Jumalaan uskovia tms. Meillä lapsettomilla kun on se oma kaveri nimeltä Usko kera Toivon jotka joskus kyläilee...) ehhehehehhee

Just pistin eka piikin. Vähän kirveli, mutta muuten meni hyvin. Ja Eka ultra on sit jo perjantaina. Toivon, että kasvais kunnon tertut niin ei tarvis tätä tehdä kuin yhden kerran. Mutta eihän sekään anna takuuta sille lopputulokselle, mut kuitenki.

Täytyy kertoo tässä yks hauska juttu kun ei tätä mun kaverit kuitenkaan tajua... teiltä ehkä voi löytyä huumoria tällaseen.
Mentiin kauppaan tässä mun mieheni kans ja minä olin ratissa. Siinä kaupan edessä, melkein etuovella oli sitten nämä tavanomaiset kaksi Inva merkittyä parkkia ja yksi tyhjä parkki välissä ennen näitä ns. Lapsi perhe parkkeja. Ajoin pokkana sitten siihen välissä olevaan ei merkattuun ja tuumasin vain, että tässä on sitten varmaan Lapsettomien parkki!
Miehen kanssa naurettiin yhessä tätä, että pitäähän meilläkin välillä jotain etuutta olla. Kun just lukeneena lehdestä, että perheelliset voi hakea tukea yhteiseen lomaan, mutta entäs me lapsettomat. Ei meille sellaista mahdollisuutta anneta tukien hakemiseen, vaikka sitä kipeästi tarvittaisiin ja varsinkin yhteistä aikaa. En ainakaan ole tietoinen.

Hoplaa, onpas outo päivä. Palataan

Sanna | 26.01.2009 01:08

No ajatukset on sitten taas lapsettomuudessa. Talohommat edistyy vasta loppuvuodesta seuraavan kerran, ihan hyväkin, näkee vähän mihin tämä maailma on menossa.

Tuli viikonloppuna otettua kännit kavereiden kanssa ja tietysti tuli niille itkettyä koko lapsettomuutta, ja nyt on morkkikset sitten siitä hyvästä.
Hävettää että menin valittamaan niille näitä asioita, ja vielä kännipäissään, mutta tehty mikä tehty.

Työt alkaa taas huomenna 3 viikon pakkoloman jälkeen, ja täytyy sanoa että motivaatio on jossain todella kaukana. Ei kiinnosta pätkääkään. Nyt on semmoinen olo että voisin vain nukkua viikon, ja olla ajattelematta yhtään mitään.

Joku kyseli syitä lapsettomuuteen, ei haittaa minua vaikka kyseletkin, mutta mulla sitä syytä ei ole löydetty sen kummemmin kuin että oma hormonitoiminta ei toimi niinkuin pitäisi. Eli ovulaatiota ei ole ja sen takia kuukautiset heittelee miten sattuu. Viime viikolla oli menkat, ja sitä edelliset lokakuussa. Että jos sen saisi jotenkin korjattua. Kaikkeahan sitä on melkein kokeiltu mutta kun ei toimi niin ei toimi. On syöty clomit, terolutin ja nyt siis menossa kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkitys. Ja maaliskuussa katellaan seuraavan kerran mitä tehdään.

On jotenkin niin tyhjänpäiväinen olo, raha on tiukalla ja tuntuu kaikki stressaavan. Painoakaan en ole saanut pudotettua vaikka olen yrittänyt ihan tosissaan. Blääh.

sadmad | 25.01.2009 09:57

Kosheen... Haluatko kertoa mikä teillä on lapsettomuuden takana. Onko löytynyt syytä tilanteesen...

Anteeksi uteliasuuteni... Voimia myös sinne!!!!!!!

sadmad | 25.01.2009 09:54

Mä oon kanssa ton saman runon joskus näille sivuille laittanut :) ... minustakin se on niin surullinen ja ihana

Mulla on noin 100km sinne missä se Punktio tehdään. Huomenna saan varmaan lisätietoa et mikä päivä se on. Onkos se meille kaikille kolmelle ensimmäinen? Lupaan tulla kertomaan kaikesta heti kun vaan kynnelle kykenen :)

Jännittää aika paljon, et mitä tuleman pitää. Olen nyt joutunut 4 päivää piikittämään kahta piikkiä... ja täälläkin alkaa jo piikittäminen riittää!!!!!!! Mun IVF hoito tehdään nyt ns.lyhyen kaavan mukaan.

mimmi -78 | 25.01.2009 04:07

Eli se runo. Lähti toi viesti vähän liian aikasin...

Syntymättömän lapsen rukous

Rakas Taivaan Isä.
Miksi äiti itkee?
Miksi isällä on niin
raskaat askeleet?
Minäkö heille olen
surua tuottanut,
kun vain katselen täältä
kaukaa,
enkä tule vaikka he
odottavat niin kovasti,
että raskain sydämin
käyvät iltaisin
nukkumaan.

Voitko, Taivaan Isä,
äitiä lohduttaa,
pyyhkiä kyyneleet
hiljaa pois?
Voitko isän olkaa
taputtaa,
ettei niin kumarassa
hän ois?
Kerro heille, Taivaan
Isä,
etten ihan vielä ole
valmis syntymään
maailmaan.
Kerro, että jotkut lapset
taivaassa
niin rakkaita Luojalleen
on,
ettei heitä malttaisi
millään antaa pois.

Huomaisipa äiti,
kun hänen luokseen
lennän perhosena
ikkunaan.
Tietäisipä isä,
miten tuulen mukana
hänen poskeaan
silittää saan.

Vielä joskus saan
siemenenä kasvaa
äidin vatsassa
ja isän vahvat
käsivarret ympärilläni
tuntea.
Ja kun vihdoin
kohtaamme,
löytää tarkoituksensa
pettymys jokainen.
Ne on kestettävä, jotta
juuri minä syntyisin.
Niin ikävä on kaukana
täällä äitiä ja isää.
Koska saan mennä,
Taivaan Isä,
joko pian pääsen
omaan kotiin?

mimmi -78 | 25.01.2009 03:59

Myö yritetty lasta reilu 3 vuotta. Silloin, kun hakeuduttiin tutkimuksiin ja hoitoihin, kun ei kotikonstein onnistuttu ja aloin netistä ettiä tietoa lapsettomuudesta. Löysin yhen runon, se osu niin. Se on vieläkin mulla tallessa. Laitan sen tähän nytten. Omistan sen meille kaikille tällä palstalla olijoille...

kosheen | 25.01.2009 02:21

Tänään alkoi vuoto, joten huomenna alkaa piikitys.

Sadmad: eka IVF. Takana clomikuureja itekseen vaik kuinka monta ja 2xIUI. Aina nega :( Ollaan toivottu lasta jo kohta 4 vuotta.

Joo jos vain kykenette, niin laittakaa fiilareita sen punktion jälkeen, mä koitan olla hengessä mukana. -Tsemiä

kuulumisia...

mimmi -78 | 25.01.2009 08:34

Eilinen päivä töissä ihan kauhee. Alavatsaa turvotti niin ettei ikinä, kaikki kumartelu ja kyykkiminen oli hankalee, ja housut puristi ja ahisti. Onneksi nytten saapi viikon olla vain kotona ja kulkea ihan "kalsareisillaan"... ;)

Sadman: kuhan keskiviikkona kottiuvun punktiosta ( joudun toiselle paikkakunnalle menemään) ja pystyn koneelle, niin heti laitan miten mäni. Mulla punktio aika 11.30. Peukut pystyyn myös sinulle! Toivotaan, että "yhessä" ( sinä siellä ja minä täällä) onnistutaan ja saahaan se mistä on kauan ja hartaasti toivottu ja haaveiltu. Haleja haleja haleja haleja....

Kosheen: sulla onnellisella kynä. Minä ihan perinteisellä neula ja ruisku menetelmällä. Ennää onneksi yksi menopur pistos tänään. Ja huomenna sitten irrotuspiikki. Siihen antovat pitemmän neulan!!! Iiiiiikkk! Alkaa jo tuo pistäminen riittää pikkuhiljaa...

Hyvää sunnuntai päivää kaikille!

sadmad | 24.01.2009 09:45

kosheen, kiitos :)
Mikä hoito on sinulla alkamassa?

kosheen | 24.01.2009 12:33

Minä täällä taustalla olen myös teidän tukena, etenkin jotka olette IVF läpi nyt käymässä. On ollut mukava lukea kokemuksianne, ajatuksianne ja tuntemuksianne.
Itse jännityksellä aloittamassa Puregon piikityksen heti tässä kun mensut alkais..( ihan näinäpäivinä). Tiedän että alkaa, kun alamaha niin kipee. Piru kun jännittää....
Etenkin jännittää tulevat sivuoireet ei niinkään piikittäminen (mulla on se kynä).

Ja mulla on ihan karsee flunssa päällä. Jospa tää menis ohi ennen piikityksen alkamista kun eihän se kivaa olis samaan aikaan kroppa koetuksella kaikesta mahdollisesta.

Voimia arkeen teille kaikille ja isot rutistukset.

sadmad | 23.01.2009 08:16

Minäkin olen välillä iloinen ja välillä maailman surullisin... mun kanssa on nyt tooooosi helppo olla ja elää :)

Mennän yhdessä nää hoidot läpi... kuulostaa hyvältä :)
... kerrothan sit heti kuulumisia, kun punktio on ohi. Mulla toimenpide (punktio) varmaan ti tai ke.
Peukut pystyyn (ja muutkin sormet... ihan varmuudeksi) sulle. Jännät hetket ovat edessä!!
Voimahaleja sinulle ja kaikille!!!!!

sadman

mimmi -78 | 23.01.2009 04:57

Juu, ymmärsin mitä tarkotit. :)
Mulla tänään kolmas ultra. Eli nytten "saalis" yhet isot molemmin puolin ja 6 vähän pienemmät myös molemmin puolin, mutta ei vieläkään tarpeeksi isoja. Täytyy kasvattaa vielä. Jatkamme vielä kolme päivää menopur pistoksilla, annoksella 225. Maanantaina pistän yöllä pregnylin ja keskiviikkona on punktio.

Turvotus lisääntyy. Tiukkoja housuja ei voi pittää, kun painaa alavatsalle. Sitten alkaa särkeä alavatsaa, jos jotain raskasta tekee tai rehkii. Kuten äsken lumityöt. Sais toi lumen tulo jo riittää!!!! Pistämisen jälkeen myös on alavatsa erityisen herkkänä, ei voi mahalleen rueta nukkuu. Sannoin tosta turvotuksesta tännään lääkärille, sano että pittää varovasti tehä tää viiminen ultra, ettei ne puhkee...

Mieli on hirveän ailahtelevainen, välillä naurattaa ja sitten taas yhtäkkiä itkettää. Hermot mennee tosi helposti. Onneksi ennää huominen töitä. Ensi viikon olen talvilomalla. Näin, koska parhaiten pystyn olemaan töistä pois. Ja ompahan turha stressi töitten takia vähempänä.

Nytten alkaa jo todella jännittämmään se punktio. Tiedän jo että edellisenä yönä en nuku ollenkaan, kun jännitän niin valtavasti...

Voimia sulle sadman. Mennään yhessä läpi tämä ivf. Mulle tämä ensimmäinen. Jännittää aivan valtavasti, "kiva" kun toinen tavallaa yhessä tässä, kaverina... (vaikea selittää)

Ja myös kaikille muille voimia ja iloista mieltä...

sadmad | 23.01.2009 01:03

Toinen ultra. Oikealla 1 isompi, ja 1 pienempi. Vasemmalla 6 pienempää... :(
... eli ilmeisesti ei mikään kauhean hyvä saalis oo tulossa
Maanantaina vielä ultra ja sit saa tietää milloin on punktio.

Itkeskellyt olen lähes joka päivä... mut en sterssaa... juu EN sitten OLLLENKAAN.

sadmad | 20.01.2009 09:36

Ai niin

Sanna... mites talo-asiat edistyy :)

sadmad | 20.01.2009 09:33

Ekaks kiitokset enkeliprinssille... osa oli tuttua mutta tuli vähän uuttakin :)

mimmi-78, kiitos kysymästä. Eli eka ultra takana ja oliskos ollut niin että toisessa 4 ja toisessa 6... mut ilmeisesti ei kauhean suuria ollut mitkään. Annostusta nostettiin ja se on nyt 125 yks. (puregon)... torstaina aloitetaan Orgalutran-lääkkeen pistäminen ( ehkäisee Lh-hormonin pitoisuushuippua). Perjantaina toinen ultra ja ens viikolla sit ilmeisesti se punktio. Kivaa kun joku on samassa vaihessa hoidoissa ( tai siis tietenkään en kenellekään tätä toivoisi)... mut ymmärrät varmaan :) ... muuten onko sinulla ollut minkäänlaisia tuntemuksia alavatsalla.(muuta kuin turvotusta)? Mulla on ollut jo nyt kipuilua (koko ajan tuntuu menevän pahemmaksi) ja jännittää et miten töissä menee, kun on niin fyysinen työ.

Ai niin... en muista olenko jo kiittänyt... jos oon niin kiitän uudestaan :) Eli kiitokset kaikille niille jotka ovat jotain IVF.stä kirjoittaneet.

Heipähei!!!

mimmi -78 | 20.01.2009 08:42

Toinen ultra takana, ennen ivf:ää. Toisessa munasarjassa oli yksi vähän isompi ja 6 pienempää ja toisessa kaksi isompaa ja 7 pienempää. Menopur annosta nostettiin. Ilmeisesti eivät olleet tarpeeksi isoja ja tarpeeksi paljon?!
Alavatsa on nytten jo ihan turvoksissa. Turvottaa koko ajan. Vieläkö tämä olo pahenee, kun ne kasvaa lisää??? Töissä vähän hankale olla, kun ei kunnolla pysty kyykkii...
Perjantaina seuraava seuranta ultra. Sitten nähään miten suurempi annos riittännä. Ja saan ensi viikolle ivf ajan.
Nytten alakkaa jo pelottaa ja jännittää ihan kaohheena...
Miten sadmanilla ivf etenee?

Illan jatkoja kaikille

SADMANILLE (varmaan tiedät tämän jo...)

enkeliprinssi | 18.01.2009 10:12

Otin tuolta terveysportin,lääkäreiden tietokannasta tämän.
Munarakkulapunktio
Munasolut kerätään noin 36 tuntia viimeisestä hormonipistoksesta. Toimenpiteen yhteydessä annetaan laskimonsisäinen rauhoittava lääke ja kipulääkitys. Tästä syystä toimenpidettä seurataan parin tunnin seuranta poliklinikalla. Munasolujen keräys tapahtuu käyttämällä ultraääniohjattua punktiota, jossa neula viedään emättimen seinämän läpi suoraan munarakkuloihin. Munarakkulat imetään tyhjiksi, jolloin munasolut saadaan talteen munarakkulanesteen mukana.

Munasolujen ja alkioiden viljely
Punktion jälkeen etsitään mikroskoopin avulla kypsät munasolut, jotka siirretään edelleen viljelymaljalla olevan kudosviljelynesteeseen. Maljaa säilytetään kudosviljelykaapissa lämpötilaltaan ja happipitoisuudeltaan elimistöä vastaavissa olosuhteissa. Samanaikaisesti valmistellaan ja tutkitaan miehen siemenneste. Parhaiten liikkuvat siittiöt erotellaan laboratoriossa (ns. siemennesteen pesu). Hedelmöitystä varten viljelymaljalle lisätään 10 000–100 000 siittiötä munasolua kohti.

Punktiota seuraavana päivänä tarkistetaan, miten monta munasolua on hedelmöitynyt. Kaikki munasolut eivät kuitenkaan hedelmöity tai jatka kehittymistään alkiovaiheen alkua pidemmälle. 48 tuntia keräyksestä hedelmöityneet munasolut ovat jakautuneet kahdesti ja muodostavat neljäsoluisia alkioita. Alkionsiirto voi tapahtua jo tässä vaiheessa tai alkioita voidaan vielä viljellä pidempään. Alkio on 5. tai 6. päivänä punktiosta niin sanotussa blastokystavaiheessa, ja viimeistään tässä vaiheessa alkio siirretään. Paras alkion valitaan siirtoon, muut pakastetaan.

Munasolun mikroinjektiota käytetään, jos siittiöitä on kovin vähän ja ne ovat huonosti liikkuvia. Mikroinfektiossa yksi ainoa siittiö ruiskutetaan suoraan munasolun sisään ohuella lasineulalla. Mikroinjektiota voidaan myös käyttää, jos aiemmassa koeputkihedelmöityksessä munasolut eivät ole maljalla hedelmöityneet lainkaan. Vaikka siemennesteestä ei löytyisi yhtään siittiötä esimerkiksi siemenjohtimien tukoksen vuoksi, on raskauksia aikaansaatu käyttämällä hedelmöityksessä suoraan kiveksestä tai lisäkiveksestä kerättyjä siittiöitä.

Alkion siirto
Alkioiden siirto on kivuton toimenpide eikä edellytä lääkitystä tai poliklinikkaseurantaa. Yksi tai poikkeuksellisesti kaksi alkiota siirretään kohtuun ohuen, pehmeän katetrin avulla. Toimenpidettä seurataan ultraäänianturin avulla vatsanpeitteiden päältä, virtsarakon ollessa täysi. Alkion siirron jälkeen aloitetaan loppukierron ajaksi tukihoidoksi keltarauhashormoni.

Hoidon tulokset
Koeputkihedelmöityksen (IVF) ja mikroinjektiohoidon (ICSI) tuloksiin vaikuttavat naisen ikä, hoidon aihe, aiempi hedelmällisyys ja hoitokertojen määrä. Alle 38-vuotiaalla raskauden todennäköisyys on 25–40 % hoitokiertoa kohti, ja synnytykseen päästään 20–35 %:ssa hoitokierroista.

Pakastus ja sulatus
Alkioiden jäädyttäminen tapahtuu asteittain tarkoitusta varten suunnitellussa laitteessaa, kunnes säilytyslämpötila on saavutettu. Alkioita säilytetään syväjäädytettynä nestetypessä -196 °C:n lämpötilassa. Alkioiden säilytysaika ei vaikuta niiden laatuun sulatuksen jälkeen. Sulatus on myös asteittaista. Noin 70% alkioista on siirtokelpoisia sulatuksen jälkeen.

Pakastetun alkion siirto
Alkiot voidaan siirtää omassa normaalissa kuukautiskierrossa ilman hormonivalmisteita, jos kierto on säännöllinen. Oikea ajankohta määritetään virtsakokeen (LH-testi) avulla. Alkion sulatuksen ajankohta määräytyy alkion iän mukaan, tavallisesti siirto on noin 3 vrk ovulaation (munasolun irtoamisajankohta) jälkeen.

Jos oma kierto ei ole säännöllinen, käytetään hormonihoitoa. Hoito alkaa estrogeenitableteilla (joskus käytetään myös estrogeenilaastaria), joiden avulla kohdun limakalvo paksuuntuu. Emättimen kautta käytettävä keltarauhashormonhoito alkaa 2–3 vrk ennen alkion sulatusta. Jos lääkityskierrossa alkaa raskaus, hormonihoito voidaan lopettaa 8.–9. raskausviikon jälkeen

Sanna | 17.01.2009 02:27

Laitoinkin kyseiseen lehteen palautetta tuosta artikkelista, en tiedä julkaistaanko se sitten lehdessä mutta pitään vastinetta en ole ainakaan saanut.
Pahin ärstytys on jo laantunut, mutta niinkuin Sadmad sanoi, juuri tuollaisistahan ihmiset saavat intoa taas niihin "ihmetarinoihin".

Minä olen tosi vihainen omalle kropalleni, kun se ei toimi niinkuin pitäisi. Olen muuttanut vähän ruokavaliota, olen alkanut liikkumaan, ja siltikään ei tapahdu mitään. Menkkoja ei vain kuulu, vaikka söin keltarauhashormoni-kuurinkin. Ei edes minkäänlaisia oireita siihen suuntaan. Prkl. En oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä että ne alkaa. Kaikki keinot kun on jo kokeiltu. Ärsyttää koko ajan kulkea "kaiken varalta" rätti housuissa.

Meillä on talon osto aikeet, että ajatukset on nyt kyllä suuntautunu siihen, maanantaina aika pankkiin juttelemaan lainasta. Pitää vaan ottaa iisisti sekin, ettei tipu kovin korkealta.
Joku viisashan sanoisi tässäkin että nyt kun ajattelet vain talon ostoa niin saatatkin yhtäkkiä olla raskaana!!! Just.....

sadmad | 16.01.2009 11:44

On niin hienoa kuulla, että joku onnistunut hoidoilla ( tai vaikka ilmankin). Pidän isosti peukkuja, että kaikki menee niinkuin pitää :)

Olen voinut taas, ehkä vähän paremmin... Olo on jotenkin jännittynyt... Tiistaina ultra ja sitten varmaan jo vähän näkee onko mitään kehkeytymässä. Minkälaisia annoksia teillä on ollut puregonia ennen IVF:ää? Mulla annos on 100 yksikköä, aloitetaan kuulemma vähän pienemmällä annoksella, kun mulla on Pco.

Se mikä mua varmaan nyt pelottaa, että nää hoidot on näin loppuvaiheissa... että jos nää ei onnistu... jäänkö tosissaan kokonaan lapsettomaksi... voiko mulle oikeasti käydä niin... ja jos niin käy, niin mitä sitten. Se miten pienkiksi palasiksi silloin hajoan, saako sitä koskaan koottua ehjää ihmistä... minua. Ja niin... voi että miten aika välillä matelee hoitojen aikana... vaikka jälkeenpäin tuntuukin, että niin paljon ja nopeasti on tapahtunut kaikkea.

Vai, että sellaista lehdissä kirjoitetaan... no sitähän vois sitten heti lyödä hanskat tiskiin... mun mahdollisuudet kun menivät heti... kyllä mä sellainen stressipeikko olen :)
Toi on kyllä niin älytöntä tekstiä, että varmaan kannataisi antaa kyseiselle lehdelle palautetta. Anntetaan taas niille "ei lapsettomille" ihmiselle hyviä vinkkejä meille kerrottavaksi. Niin sillähän ei raskautumisen kanssa ole kai mitään tekemistä, jos on esim. joku fyysinen vika, sairaus jne... Siis kanssa sisaret Ei saa stressata... kyllä se siitä sitten!!! Mrrrrrr :(

P.s. kiitos kaikille Ivf:ään liittyvistä asioista!!!

Varpu | 16.01.2009 07:43

SANNA,olet kyllä aivan oikeassa, olipa aika tökerö kommetti lapsettomuudesta naistenlehdessä. Ja tökeröitä kommentteja kuulemme usein myös tuttavilta, mutta he harvemmin ovat alan asiantuntijoita (joten heille se joissain oloissa sallitaan). Mä en usko, että stressaamisella ja jännittämisellä juuri on tekemistä lapsettomuuden kanssa, vaikka etenkin kaikki kotilääkärit ja keittiöpsykologit kehoittavatkin olemaan stressaamatta ja "yrittämättä" liikoja. Ei kai kukaan lapsettomuushoidoissa käyvä ikinä saisi kauan kaivattua lasta, jos stressi siihen vaikuttaa. Kyllä kai kaikki jännittää ja stressaa alkavia hoitoja, pistoksia, operaatioita, ovulaationtikutusta, vuodon alkamista jne. Ja niin kuin joku tällä palstalla taannoin kirjoitti, niin ei kai kukaan maailman kriisipesäkkeissä saisi yhtään lapsia, jos stressihormoonin määrä hirmuisesti vaikuttaisi lapsen saantiin. Mutta onhan se kai ihan hyvä neuvo se, että "älä vaan stressaa" ;-) Kyllä mä haluaisin olla sellainen rento ja löysin-rantein-ihminen, jolla ei olisi huolta huomisesta, mutta kun en ole. Uskon stressin aiheuttavan mulle niskojen jumiutumista ja päänsärkyä, mutten endometrioosia, vaikeutta hedelmöittyä ja miehelle heikkoa sperman laatua...

Mulla on tällä hetkellä kaikki hyvin... Alkuraskaudenultran mukaan sisälläni kasvaa sellainen sentin sintti :) Silti olen täällä, enkä jossakin lapsellisten ja raskaanaolevien palstalla. Tämä lapsettomuus ei varmaan katoa, ehkä sitten jos saan nyytin joskus syliini, niin kipu ja varsinkin kaipaus helpottaa. Ystävät, joilla on lapsia, ovat kaikonneet ympäriltä, ei siksi, ettenkö olisi ihan mielelläni viettänyt aikaa heidän kanssa, vaan varmaan siksi, että heistä on kivempi olla vertaistensa lapsiperheellisten kanssa ja ehkä myös siksi, etteivät osaa suhtautua lapsettomuuteen. Enpä ole sitten ilmoittanut kellekkään, että meille ehkä tulee vauva. Eikä kyllä kukaan ole soittanut ja kysynyt, miten joulukuun alun ivf meni, vaikka tiesivät hoidoista ja yhtä kaveriporukkaa näinkin muutama päivä ennen punktiota. Olen ollut tosi avoin hoidoista ja olen sanonut, että mielelläni niistä puhun ihan kuten puhutaan muistakin lääkärikäynneistä tai ongelmista.

Miehen ystävät, pari lapsiperheellistä, viettivät perheineen uuden vuoden yhdessä. Ollaan aiemmin vietetty porukalla viikonloppuja ja juhlapyhiä. Meitä ei kutsuttu, kenties siksi, ettei meillä ole lapsia (ei kutsuttu viime pääsiäisenäkään eikä kesän Linnanmäkiretkelle). Toisen perheen lapset aivan pieniä vielä, joten eipä lapsista toisilleen juuri leikkiseuraa ole, mutta kaipa vanhemmat haluavat viettää aikaa "vertaistensa" kanssa. Jään surumielisen huvittuneena odottamaan, että niinköhän meille satelee ensi uutena vuotena kutsua, jos olemme saaneet nyyttimme turvallisesti maailmaan. Arvatkaa vaan, menenkö? En ihan varmana, etsin sitten ihan omat ja uudet "vertaisryhmäläiset" jos sellaisia tarvitsen. Jos porukkaan pääsemiseen tarvitaan lasta, niin siihen porukkaan en sitten mukaan tahdo. Eikö ihmisten maailmaan tosiaan mahdu muita ihmisiä, kun samassa elämäntilanteessa olevia?

SADMAD ja muut hoitoja aloittelevat ja punktiota odottavat. Mulle sekä piikitykset että punktio olivat ihan ok kokemuksia ja itseasiassa yllättivät positiivisesti. Olin stressannut ja jännittänyt (juu, ei saa stressata turhaa ja etukäteen ;) mutta en saanut juuri mitään oireita hormooneista ja punktio ei sattunut paljoakaan. Lääkitys toimi hyvin operaation aikana, ja alavatsa oli pari päivää turvonnut ja lievästi kipeä. Ei lainkaan paha. Hermona olin kyllä ja yhä vaan stressaantunut punktion ja alkionsiirron jälkeen, mutta se nyt on luonteelleni ominaista reagoimista.

Halaus kaikille ja paljon aurinkoisia talvipäiviä toivottele Varpu

asiantuntijasta... etenkin Sannalle

sinikello | 16.01.2009 03:54

Tulit maininneeksi tuon Leena Larvan ja heti nousi karvat pystyyn!!! Mulla on kohta 6-vuotias tyttö ja kun kävin kyseisen naisen yksityisvastaanotolla ylimääräisessä ultrassa (halusin vaan kovasti varmistella juuri ennen joulua) niin tämä asiantuntija totesi, että nyt on kyllä niin, että pään koko on liian pieni ja voi olla, että lapsen kehitys on kokonaan lakannut. Sanoi vielä, että hyvin mahdollista, että lapsi mahdollisesti syntyessään vammainen tai ei välttämättä selviä lainkaan. Laskettu aika oli tuolloin kolmen kuukauden päässä. Sanoi, että katsellaan joulun pyhät ja varataan uusi aika ni nähdään miten käy. Itkin ja olin aivan hysteerinen, juoksin aluesairaalaan ja itkin sielläkin, että voivatko heti laittaa yliopistolliseen sairaalaan lähetettä, että nyt on asiat tosi huonosti. Sairaalan gynegologi otti minut säälistä vielä ylimääräisenä päivän päätteeksi vastaan kun oli se joulu ja kaikki tuolloin tulossa. Katsoi ultrakuvaa ja mittaili, jonka päätteeksi totesi, ettei mitään vikaa. Larva oli mitannut väärin, eikä myöskään ollut verrannut esim. reisiluuta ja pään kokoa. Lapsi oli siis pieni, oli myös syntyessään, mutta ok. Tämän jälkeen eräs tuttavani myös kertoi itkien, että hänelle kyseinen asiantuntija sanoi, että pää on liian iso ja ei tiedetä kuinka käy. Tämäkin päättyi hyvin, eikä asia ollut kuten Larva oli tulkinnut.

Kohtelu oli todella kylmää, eikä tunnepuolta asiassa huomioitu mitenkään. Enpä siis ihmettele yhtään, että tuollaisia lausuntoja antaa. Älkää välittäkö, itse me tiedetään kuinka on ja kyllähän tuota samaa kuulee aina ja aina vaan, ihmetarinoita toistensa perään... Sais kyllä lehden toimittaja valita vähän fiksummin nuo haastateltavansa!

Hirveä vuodatus, mutta naisen nimi edelleen nostattaa todella vahvoja tunteita. Ikinä en unohda sitä tuskaa, mikä niistä palveluista aiheutui!!

Pitkästä aikaa!

Sanna | 16.01.2009 01:35

Heippahei,
en olekaan aikoihin tänne kirjoitellut, omassa tilanteessani ei ole muutoksia sitten viime kirjoituksen. Eli hypotyreoosilääkkeitä syön edelleen kilpirauhasen vajaatoimintaan, ja maaliskuussa on lääkärille soittoaika jatkosta. Menkat on olleet viimeksi lokakuun puolessa välissä, raskaustestejä on kulunut jo 3 mutta ei toivotulla tuloksella. Ei yllätä...

Muttamutta, asiaan. Uusimman Kodin kuvalehden eräs artikkeli sai minut raivon partaalle, ja ajattelin jakaa sen nyt teidän kanssanne. Se tulee tässä:

"Lapsettomuus voi johtua hyvin monenlaisista eri asioista. Kyseessä on munasarjojen toimintahäiriö, johon ei aina välttämättä löydy syytä. Esimerkiksi e-pillereiden pitkäaikainen käyttö voi aiheuttaa sen, että munasarjat nukkuvat, eikä niiden luonnollinen toiminta ala. Myös kova stressaaminen ja sen aiheuttamat hormonimuutokset voivat aiheuttaa lapsettomuutta. Jos jännittää kauheasti, saako lapsia, voi olla, ettei tule raskaaksi. Kun hyväksyy itsensä lapsettomana, niin yhtäkkiä raskaus voikin alkaa."

Siis voi herrajumala!! Näinkö helppoa se onkin??? Tämä on juuri sarjassamme niitä ihmetarinoita joita olemme kaikki saaneet varmasti kyllästymiseen asti kuunnella. Miten helvetissä Suomen suurimmaksi naistenlehdeksi itseään mainostava opus voi kirjoittaa tämmöistä paskaa?? Melkein haluttaisi lopettaa koko lehden tilaaminen. Ärsyttää ettei asioista ole otettu selvää ennenkuin tuommoista kirjoitetaan kaiken kansan luettavaksi. Ja artikkelissa mainitaan että ASIANTUNTIJANA on ollut gynekologi Leena Larva. Haluttaisipa saada tämä Larvan Leena käsiin ja laukoa parit totuudet......
Tämmöistä tällä kertaa. En edes kirjoita enempää kun ottaa niin kovasti päähän.

Lara | 15.01.2009 06:45

Tänne on tullut uusia ihmisiä - oikein kiva ja tervetuloa! Meillä oli nyt taukokierto clomeista, mutta nehän jää kehoon, joten alkukierrosta oli taas kuumia altoja ja muita clomeista tuttuja oireita. Toiveet kohosivat alkuviikosta, kun testasin hailakan plussan, mutta nyt jo vuotaa ja on menkkamainen olo ja testi negaa. Eli taas kemiallinen...Nyt edessä IUI, vaikka en tosin tiedä, onko siitä oikeasti apua, jos raskaus periaatteessa alkaa clomien ja terojen yhdistelmällä, mutta ei sitten jatkukaan... :( Tunnistan myös itsessäni kamalia kateuden, ahdistuksen ja raivon tunteita. On vaikea kohdata raskaana olevia ystäviä ja tuttavia ja vauvoja. Vihjailut ahdistavat, mutta aina sitä vaan pitää sen tekohymyn naamallaan. Haluaisin vain jämähtää kotiin ja olla kuulematta enää yhdestäkään raskaudesta ja vauvasta. Voi miksi tämän täytyy olla niin tuskaista? Miksi???

sadman

mimmi -78 | 15.01.2009 11:51

Mulla kans ivf hoidot alussa. Nenäsumutetta nytten ottanna kohta parin viikon ajan. Eilen eka ultra ja illalla alotin sitten pistoshoijon. Jännittää!! Ihme kyllä käet ei ennää tärissä kun piikin pistin, aekasemmin iui:n yhteyvessä pistännä irrotuspiikin, niin sillon ihan kauhheesti tärisi käet.
Mieli on aeka rauhallinen. En hirveesti ees mieti koko juttua. Parempi näen, päivät mennee ihan tavallisia asioita aatellessa ja tehessä. Luottavainen olo.
Ens viikolla tiistaina ja perjantaina seuraavat ultrat. Ja sitten viikolla 5 oisi punktio ja siirto. Ne vähän jännittää.

Voimia sulle ja kerrohan miten siellä edetään ni minä kerron kuinka täällä mennään!

Pakkaspäivää kaikille, nyt kun aurinko pilkistäsi ni jo oisi mieli virkeämpi!!!

Tiina | 15.01.2009 10:58

sadmad
meillä on takana 1 ivf ja punktio punktion aikana sain suonen sisäistä kipulääkettä ja rauhoittavaa kipua ei tuntunut lääkäri selosti mitä tekee ja milloin pistää piston aikana tuntui pieni nipistys tulos punktiossa oli 6 munasolua joista 5 hedelmöittyi 4 siirtokelpoista tuoresiirto nega ja ekasta passista plussa joka on nyt istuu sylissä 2 jäi pakkaseen yhteen olkeen
neuvo punktioon yrittää olla mahdollisimman rentona niin ei satu niin paljoa

sadmad | 15.01.2009 01:51

Hopea... kiitos paljon kun jaksoit kertoa minulle tarinaa sinun kokemuksista... Kaikki sellainen tieto on mulle tosi tärkeää... tietää vähän mitä on tulossa ja saa tietää, että muutkin ovat siitä kunnialla selvinneet.


Haavoittunut enkeli kysyit miten olemme selvinneet tästä kaikesta... Minä itse en edes tiedä olenko vielä henkisesti läheskään "kuivilla vesillä" . Tämä on minulle matka jota kuljen vain päivä kerrallaan. On aikoja kun voin paremmin ja lapsettomuus ei ole niin pinnalla... mutta sitten on päiviä kun sydämeen sattuu niin lujaa, että tuntuu ettei pysty hengittämään. Minulle henkiselle hyvinvoinnille myrkkyä ovat nämä hoitojen hormonit... ne eivät sovi minulle ja alan aika nopeasti voimaan huonosti... henkisesti ja fyysisesti. Jotenkin juuri se tuntuukin kohtuuttomalta, että pahimmillaan tää lapsettomuus ja hoidot vaikuttaa kaikkeen osa-alueeseen elämässä. Olen erittäin herkkä luonteeltani ja siksi saatan ehkä reagoida kaikkeen turhankin vahvasti... mutta minkäs teet. Kyllä mä tiedän, et pitäis pitää mieli korkealla, olla positiivinen jne. Ja normaalisti minä mielestäni sellainen olenkin, mutta ne hormonit tekevät minusta täysin toisenlaisen ihmisen. Ja mun on myönettävä, että jok´ikinen raskausuutinen tuntuu musta pahalta... ne muistuttavat minua omasta kyvyttömyydestäni tulla raskaaksi ja äidiksi... koen huonommuuden tunetta ja valitettavasti sitä kateutta :(
Mutta niinkuin meitä ihmisiä on monenlaisia, myös mekin koemme monia asioita välillä hyvinkin erilaisesti. Mutta onneksi täältä olen löytänyt paljon sellaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät juuri minun kokemaa tuskaa ja pahaa oloa.

En tiedä onko tekstini ymmärrettävissä... muuta koetin parhaani :)

Osa minua

Haavoittunut enkeli | 14.01.2009 10:23

Olen ihan uusi käyttäjä näillä sivuilla ja mitä hieman jo ehdin lueskella näitä juttuja, haluan kiittää teitä. Paljon samanlaisia ajatuksia teillä muilla kuin minullakin. Huomaan etten ole yksin näiden asioiden kanssa.

Olen hieman alle 30-vuotias ja puolisoni on minua hieman vanhempi. Olemme seurustelleet jo yli 10-vuotta ja lasta olemme yrittäneet reilu kaksi vuotta. Päädyimme käymään testeissä alku syksystä, (kovan työn takana,että sain mieheni sinne). Tulokset saimme ja niissä kerrottiin, että miehelläni on liikkuvia siittiöitä,mutta niitä voisi olla enemmänkin. Saimme lähetteen Yliopistolliseen keskussairaalaan. Aikamme on vasta maaliskuussa jota minä ainakin odotan kuin kuuta nousevaa. Mitä edessä on,sitä en yhtään tiedä. Jännityksen ja pelon sekaisin tuntein sitä odotan. Kotona emme kauheasti asiasta keskustele,minä haluaisin,mutta mieheni taas jotenkaan ei,asia aina vaihdetaan toiseen.

Työskentelen lasten kanssa, ihan vauvoista kahdeksan vuotiaisiin. Päivän aikana saan pidellä muiden lapsia sylissäni ja touhuta heidän kanssaan. Suurin osa ystävistäni ja lähipiiristäni ilmoittelee iloisena odottavansa lasta ja kertoessaan puhuvat kuinka odottivat minun kertovan samanlaisia uutisia. Miten tämän kaiken pystyy kestämään? Koen huonoa omaatuntoa kun en välttämättä pysty tapaamaan ystäviäni tai heidän lapsiaan. Onnittelen heitä iloisena kun taas pieni osa minua murenee palasiksi. Sukulaiset utelee, eikö olisi jo meidänkin aika hankkia lapsia. Mieli tekisi huutaa ja kiljua,että kunpa se olisikin niin yksinkertaista.

Osaakohan kukaan kertoa mitä edessä saattaa olla ja miten te olette selvinneet tästä kaikesta?

punktiosta

Hopea | 14.01.2009 08:12

sadmanille ja muillekki tietoa minun kokemuksista..

Mulle on tehty kaksi punktiota.

Ekalla kerralla tuli lääkkeitten takia kaikki tunteet esille ja en ollu oikein tässä maailmassa. Itkin melkein koko ajan. Fyysiseen kipuun sain hyvin suonensisäistä, mutta henkinen puoli...onneksi mies oli siinä vierellä koko ajan ja pyyhki kyyneileitä ja tsemppas. Saalista en nyt tarkoin muista, mutta jotain 8kpl, joista vain 1 kehittyi siirtokelpoiseksi. Nega ja lugekuurin jälkeen vuoto.

Toisella kerralla tiesin jonku verran mitä olisi edessä ja olinki ihan järjissäni toimenpiteen ajan. Suonensisäinen kipulääke on tehokasta ja sitä saa kun pyytää, mie ainaki pyysin heti ko siltä tuntu. Ja lääkäriki käski hoitajan laittaa ko mulla liikahti jalka kivusta. Kipulääkettä laitetaan kanyylin kautta ja sen laitto minusta koko systeemin inhottavin asia.
Eihän se toimenpide mitenkään miellyttävä ole. Ensin tyhjennetään toinen munasarja ja sitte toisella pistolla toinen. Ja mulla täytyi pistää kolme kertaa, koska eka pisto sattui ja en ollut jotenkin varautunut siihen, vaikka lääkäri koko ajan selosti mitä teki ja käski hengittää yms. Eli hän otti piston uudestaan ja pääsi sitten vasta käsiksi rakkuloihin.
Värkki ei ole mitenkään täynnä työkaluja ja siinä pöydällä oli ihan ok olla. Jalkojen suojana oli jokku kankaat, lämmittivätki.
Mies oli tälläkin kertaa pään vierellä istumassa ja piti kädestä kiinni koko ajan ja silitteli välillä päätä.
Aika tokkurassa olin kun piti kävellä heräämöön ja nukuinkin hetken. Kun kipulääkkeet heittivät vaikuttamasta olo virkosi. Paikat tulivat kipeäksi oikeastaan vasta illalla kotona.
Saalis muistaakseni 13, joista 10 lähti kehittymään ja siirtokelpoisiksi saakka 4. 1 siirrettiin ja 3 pakkaseen. Nega ja lugekuurin jälkeen vuoto.
Pas (toivottavasti) edessä jossain vaiheessa.

Kertokaa jotku muutki kokemuksia, minun ei varmaan antaneet mitään tietoa sadmanille tai kellekkään muullekkaan.
HopeaKimallusta ja HopeaToiveita

lisää helpostusta

Rinsu | 14.01.2009 05:36

No asiat käykin nopeemmin ku luulin. Mies näytti vihreetä valoo tutkimusten suhteen ja varasinkin ajan terveyskeskukseen helmikuun alkuun. Olo on kyl helpottunu ku vihdoin tää epätietoisuus loppuu.
Asiasta miljoonanteen. Onko teitin mielestä tyhmää käytöstä et aion mennä töihin ku mun raskaana oleva kaveri tulee miehensä kans kylään? Se ilmoitti raskaudestaan joulukortilla, vaik tiesi et meillä on kauan yritystä takana. Mä en vaan oo vielä valmis kohtaan sitä, enkä mä jaksa selittää mitään tutkimuksiin menosta jne.
Nyt täytyy lopettaa, velvollisuudet kutsuu ( kahden seefferin muodossa =D )

sadmad | 13.01.2009 11:37

Piikitykset alkaa huomenna... ens viikolla pari seuranta-ultraa ja sitten on se punktio... Millaisia kokemuksia teillä siitä punktiosta on??? Miten paljon kehittyneitä rakkuloita jne. Olisin kiitollinen kaikesta Ivf:ään liittyvistä kokemuksista!

IVF-Jonossa

enkeliprinssi | 13.01.2009 03:38

Sonia:Tervetuloa mukaan, joukkoon kirjavaan =)

No me sitten siirryttiin jonottamaan IVF hoitoa. 3xIUI ja kaikki negoja...vaikka en ehtinyt edes testailla ennen kuin menkat alkoi.

Puoli vuotta jonotellaan, eikä tänä aikana tehdä hoitoja, ei minkäänlaisia. No enpä mä enää noita IUI:tä haluakaan testailla enää enempää. Laskeskelin että ensi heinäkuuhun menisi hoidot. Toisin sanoen elokuuhun, koska heinäkuun ajan poli on kiinni. Mut nyt pakko lopettaa lyhyeen...

Voimia kaikille....

väärälle osastolle meni :)

Sonia | 12.01.2009 01:23

Hei kaikki
Olen uusi täällä, ja luen ensimmäistä kerttaa tiedän tarinoita lapsettomuudesta. Olen itse ollu naimisissa 7 vuotta ja kaikki nämä vuodet olemme yrittäneet saada lasta, epäonnistuneesti. Tulevana keskiviikkona kuitenkin suuri muutos edessä, toimenpide munasolujen keräys Helsingissä, ja perjantaina sitte istutus takaisin jos kaikki menee hyvin.... Mitäköhän tässä ees osais ajatella? 7 vuotta takana ja tuntuu kummalliselta ajatella että ehkä parin viikon päästä sitä voisi ollakin raskaana.... :) jännittää... " sen mitä päätin hoitojen alussa että olen koko hoitojakson erittäin positiivinen enkä anna yhdenkään negatiivisen asian vallata, tai masentaa minua, jos olen negatiivinen niin kehonikin reagoi negatiivisesti ja kieltäytyy yhteistyöstä" kaikki tähän mennessä mennyt yllättävän hyvin, en melkein ole edes ajatellut kokoa asiaa....
Toivon kaikille erittäin positiivista mieltä ja älkää menettäkö toivoa vaikka kaikki näyttäis toivottomalta. Jos itse emme usko niin kuka meidän puolesta sitte uskoo? Ei ainakaan lapselliset ja muut ymmärtämättömät ihmiset...

ps. yritämme kaksosia samantien :)

helpotusta

Rinsu | 10.01.2009 09:48

Kerrankin taitaa tulla vähän asiallisempaa tekstiä =) Saatiin sit vihdoinkin miehen kans puhuttua asiat juurta jaksain halki ja jopa ilman itkua tällä kertaa. Voi pojat, ku helpotti! Ja sovittiin et mennään sit tutkimuksiin ku mies on siihen valmis ( se on ottanu aikamoiset paineet tästä). Kyl siihen pari kuukautta menee, mut enköhän jaksa odottaa sen verran, ku on tässä jo 3,5 vuotta odoteltu. No mutta tämmöstä tällä kertaa, voimia kaikille!

Edistystä

Nuppu | 09.01.2009 07:16

ENKELIPRINSSI: Myös minulla oli nejännen inssin jälkeen (hoitona kans puregonpen ja pregnyl) psykedeelisen hirveetä vatskipua. Ensin oli vähän tiputtelua ja sitten yöllä alkoi kovat kivut. Ensin vasemmalta puolelta ja sitten koko alavatsasta. Kipu ei onneksi kestänyt kauan (30min?), joko Buranan ansiosta tai sitten se meni ittestään pois. Vuoto oli sen jälkeen melko runsasta ja se oli ikäänkuin klimppistä. Itse piikitysten aikana ei oo mitään oireita ollu.

Mutta mun miehen kohdalla on tapahtunut edistystä. Hänkään ei oo mikään kova puhumaan asioista mutta nyt hän oli jutellut töissä pitkät pätkät naispuoleisen collegansa kanssa hoidoista ja jopa adoptiosta. Hänen collega on käynyt hoidot läpi (IUI ja IVM) ja on adoptoinu pojan. Olin joskus vihjassukki mun miehelle, et se vois jutella sen collegansa kanssa jos se vaikka auttais.

Varpu | 08.01.2009 05:12

ENKELIPRINSSI: Minulla oli myös kolmannen inssin jälkeen aivan käsittämätön vatsakipu noin 9 päivää inssin jälkeen. Alkoi automatkalla ensin pienellä selkäsäryllä ja ajattelin, että menkat on varmaan pian alkamassa. Puolessa tunnissa kipu yltyi tosi kovaksi ja oli pääosin alavatsalla. Välillä oli pakko suoristaa vatsa ihan suoraksi ja "kaarelle" ja välillä olin kasassa kaksin kerroin. Otin särkylääkkeeksi panacodia, mutta en tiedä, loppuiko kipuilu 30-40 min jälkeen lääkkeen ansiosta vai ihan omia aikojaan. Tuon jälkeen meni muistaakseni kolme päivää, ennenkuin vuoto ja normaali menkkakivut alkoivat. Ensimmäisen inssin jälkeen vuoto oli normaalia, mutta kahden seuraavan jälkeen todella runsasta ja alkoi muutama päivä aiemmin kuin menkat yleensä.

Meillä inssi-kokeilut lopetettiin tuohon kolmanteen kertaan ja joulukuussa tehtiin ivf. Joulupäivänä plussasin ja nyt odottelen varhaisultraa. Epäuskoinen olo, tämä onni voi loppua lyhyeen, mutta tästä on vain yritettävä nauttia ja elettävä päivä kerrallaan. Ja tämä palsta on jotenkin jäänyt suosikikseni ja voiman lähteeksi. Ei kai tämä lapsettomuus lähde koskaan kokonaan pois, vaikka lapsia saisikin. Kokemukset, ihmisten ymmärtämättömyydet ja lapsettomuusajatukset kulkevat varmasti aina jollakin tapaa mukana.

Hyvää vuoden alkua kaikille!

Kuulumisia

enkeliprinssi | 06.01.2009 11:21

Elikkäs 3. IUI tehtiin 22.12 ja nyt viime sunnuntaina alkoi sitten vuoto. En viitsinyt testiäkään tehdä, kun vuoto niin rajua. Eikä menkkojen alunperin pitänyt alkaa kuin vasta tämän viikon perjantaina. Vuoto alkoi kuitenkin 5 pvää ennen kuin olisi pitänyt. Ensimmäistä kertaa meillä oli melko suuret odotukset ja toiveet raskautta kohtaan. Kaksi aikaisempaa hoitokertaa vuosi takaperin olivat vähemmän toivorikkaat. Sain jopa raskausoireita.

Jotain todella omituistakin tapahtui tuossa viime viikon torstai yönä, jolloin sain niin kovia kipuja alavatsaan, että puristin tyynyä nyrkillä ja potkin patjaa molemmilla jaloilla, valitin ja lopulta aloin itkemäänkin. Ajattelin että pitääkö tästä nyt sairaalaan lähteä, mutta sitten kivut loppuivatkin ja en sitten enää minnekään ajatellut lähteä. Se oli sellaista repivää kovaa kipua. Ihan kuin sisuksia alavatsasta olisi revitty kahtia monesta kohtaa. Alkoi vasemmalta puolelta kylkeä ja munasarjaa ja sitten levisi koko alavatsan alueelle. Kummallista. En ole koskaan aiemmin kokenut moista. Onko kellekään tuttua? (Lääkityksenä ennen hoitoa oli Puregon pistokset ja sitten pregnyl-piikki.

MOI TAIKKU

eepu | 05.01.2009 08:41

Hyvää uutta vuotta kaikille! Taikulle terkut, kyselit onko muita joilla ei biologisiin lapsiin ole mahdollisuuksia, kyllä meitä on. Jos käyt lukasemassa kaksin tai yksin otsikon alla, niin löydät lisää erilaisia kohtaloita. Rinsulle tiedoksi, että tänne varmaan saa purkaa sitä vihaakin; nämä "seinät" taitaa kestää.

TAIKULLE vielä: lapseton elämä ei todellakaan ole välttämättä lapsetonta sitten loppujen lopuksi, mutta kyllä se syli todella tyhjältä aika ajoin tuntuu. Mutta tilanne on selkeä, kun odottelu ja pettymys kerta toisensa jälkeen katoaa. Adoptio on rankka prosessi sekin, kuulemma. Mutta jos äidiksi ja isäksi on aikanaan halunnut, niin surua lapsettomuuden myötä riittää sen kaikissa eri muodoissa kuten elämän makuun kuuluu. Avoimuus ja keskustelu aika ajoin kaikkein lähimpien kanssa tai ammattilaisen kanssa on varmaan ainoa tie tunteiden käsittelemiseen. Mutta siihen ei kykene aina, eikä tarvitsekaan.

Toivottavasti saatte kaikki kokea parisuhteissanne sen, että riitätte toisillenne juuri sellaisina kun olette. Ja toivottavasti niiden vauvauutisten lisäksi saitte vastaanottaa edes yhden hymyn tai halin joltain hyvältä ystävältä tai puolisolta:) Te olette upeita naisia (tai miehiä) joka tapauksessa:)

Eepu

hyvin menee, mutta menköön

Rinsu | 05.01.2009 04:32

Tänne sitä tulin sitten taas valittaan..Kohta varmaan koko porukka täällä kyllästyy siihen. No miehen kans tuli sit taas vaihteeks hirvee tappelu tänään. Minkäs sille mahtaa, et tää lapsettomuus on mulle kova pala ja et sillä ei suurin piirtein tunnu missään. Ku ei tajua ni ei tajua. Mä taidan luovuttaa ja tehä päätöksen, et meille ei tuu niitä lapsia IKINÄ. Mä oon vaan paska maho, minkäs sille sitte voi. Mä lopetan nyt kyl tän lyhyeen, muuten tulee viä pahempaa tekstiä..

Ahdistus iski taas lujaa

Hentzu | 05.01.2009 12:24

Oma uuden vuoden juhlintani sai ikäviä piirteitä. Äitipuoleni lähetti hyvän uudenvuoden toivotuksen tekstarilla ja toivottajana oli "tuleva mummi", tästä sitten päättelin että mun kahdeksan vuotta nuorempi sisko on saamassa vauvan. Soitin äitipuolelle ja lisäinfoa sain, musta on todella tulossa täti ens kesänä. Iski hirveä ahdistus, olen tietenkin aina ajatellut, että siskoksista minä saan ensin lapsen, olenhan kuitenkin paljon vanhempikin. Lisäksi mun sisko ei uskaltanut itse ilmottaa raskaudestaan, koska tietää tilanteeni. Ja kaiken lisäksi oliko se nyt pakko ilmottaa uuden vuoden juhlinnan keskellä..... meni sekin juhla sitte itkuks... ja pahasti. Nyt olen jo hiukn itseäni koonnut ja onnitellut tietenkin tulevaa äitiä asiaankuuluvasti, mutta ahdistaa luonnollisesti silti. Mietinkin tässä, että miten tän asian kanssa pystyy elämään, koska haluan kuitenkin olla siskoni kanssa tekemisissä ja lisäksi hän on kuitenkin vielä alle 20 vee, joten voi tarvita myös tukea vauvan kanssa.

Joskus se elämä lyö vielä kovempaa kuin uskaltaa edes odottaa, kun omasta mielestäni olis ollut ihan tarpeeksi kannettavaa pelkästään tässä lapsettomuudessa ja siinä että omanikäiset ja vanhemmatkin ystävät saa jälkikasvua ympärillä. Ystäviä voi kuitenki hiukan helpommin vältellä kun on itellä paha hetki.

Minni | 03.01.2009 09:46

No niin johan taas ottaa niin päähän, että pakko avautua... Kaveri on saamassa lapsen ja musta on tulossa tän lapsen kummitäti. Noh, nyt yksi yhteinen kaverimme ehdotti, että pidettäisiin vauvakutsut!!! Miten siittä sitten voit kieltäytyä? Ja pikkasenko aiheuttais kysymyksiä muiden keskuudessa, kun tuleva kummitäti ei vaivautunu paikalle!!! Tää meidän yhteinen kaveri ei tiedä mitään meidän lapsettomuudesta. Ja mikä minä toisaalta olen sanomaan ja kieltämään toisten onnea ja vauvakutsujen pitoa. Että tällästä taas tää lapsettoman elämä...

voi että sentään

Rinsu | 02.01.2009 10:48

ny iski kyllä sen maallisen vitu***sen päälle, et ei oo mitään rajaa! rupes ihan kympillä ottaan päähän kaikki paksuna olevat kaverit. yks on vielä tulossa parin viikon päästä kylään ja en tiä millain seki menee..tekis mieli pamauttaa päin naamaa jotain. aarrrggghh!!!! miten te ootte vastaavissa tilanteissa toiminu? tää mun kaveri kyl tietää, et me ollaan yritetty jo jonkin aikaa.
Taikku79: täytyy kyl ihailla sun suhtautumista. kumpa ittekki pystyis noin järkevästi ajatteleen. jaahas, taidan lopettaa, ennen ku menee ihan kamalaks...

heips!!!!

taikku79 | 02.01.2009 09:17

Olen kohta kolmekymppinen työkseni lapsia hoitava rouvashenkilö. Olemme mieheni kanssa olleet naimisissa jo seitsämän vuotta, ja nyt syksyllä sain tuon ukkoni uskaltamaan tutkimuksiin. Tuomio tuli marraskuun lopussa; lapsia emme tule koskaan saamaan edes hoitojen avulla. Toisaalta tieto oli helpotus, sillä enää ei tarvitse joka kuukausi odottaa ja pettyä, ja voidaan suunnitella elämää muulla tavoin. Lapsia saan hoitaa niin paljon kuin haluan, töissä ja vapaa-ajallakin, ja mikä parasta, voin antaa lapset takaisin vanhemmilleen heti kun haluan (paitsi en töissä) Olemme toimineet jo kaksi vuotta tukiperheenä, ensin viikonlopun kerran kuussa, ja syksystä lähtien kahdesti kuukaudessa. Täytyy kai hyväksyä että meidän elämäntarkoitus on hoitaa toisten lapsia. Suvuissamme on paljon isoja lapsiperheitä, ja tiedän monia jotka ovat toisinaan meille kateellisia.
Onkohan täällä ketään joka olisi samassa tilanteessa, eli minkäänlaista toivoa biologisiin lapsiin ei ole?!

Lara | 02.01.2009 05:53

Sinikello: Mä aloitin syksyllä myös clomit ja otin niitä samoilla kiertopäivillä kuin sä ja kaksi kiertoa söin niitä. Nyt mulla 3. kierto, mutta tämä ns. taukokierto eli ei clomeja - lääkäri kielsi. Mulla myös clomeilla hyvä vaste: follit kp10 18mm ja 23mm ja limakalvo oikein hyvä. Lääkäri pelkää limakalvon ohenevan ja että alkaa tulla kystia yms. ikäviä. Siksi ainakin mulla tuo 2 kiertoa putkeen on maksimi. Tosin jotkut tuntuu syövän clomeja yhteen putkeen jopa sen 6kk...Montako clomikiertoa sulla on nyt?

Tiina | 02.01.2009 02:28

sinikellolle
meillä ainakin oli aikoinaan niin että kaks kiertoa sai syödä clomeja peräkkäin ja sitten oli tauko kuukausi ennen kolmatta yritystä

Tietääkö kukaan

sinikello | 02.01.2009 02:11

miten toimia clomien kanssa mun tilanteessa kun klinikka on joulutauolla eikä noi tavan lääkäritkään oikein tunnu tietävän:

Söin edellisen kierron yhteydessä clomeja, inssi tehtiin joulukuun puolessavälissä ja menkat alko eilen. Clomeja söin kiertopäivinä 3-7 ja vaste oli hyvä. Nyt mietityttää, et pitääkö pitää välikuukausi vai saako clomeja syödä nyt heti jo putkeen? Tämä siksi kun joulutaukohan päättyy klinikalla vasta maanataina ja mun 3. kiertopäivä olis lauantai, et uskaltaiskohan niitä ottaa ilman lääkärin päätöstä vai kuuluuko pitää "clomivapaita kiertoja" välissä???

moikka kaikille!

Rinsu | 01.01.2009 12:31

Päätin vihdoinkin rekisteröityä käyttäjäksi ja liittyä jäseneksi. Tässä hieman taustatietoa: Olen siis 27- vuotias ja opiskelen tällä hetkellä. Mies on 45- vuotias. Naimisissa ollaan oltu 1,5 vuotta. Lasta ollaan yritetty 3,5 vuotta, ilman minkäänlaista tulosta. Tutkimuksiin ollaan menossa jossain vaiheessa, ens viikolla piti varata aikaa, mutta meille tuli "kriisi" sen suhteen, joten en nyt sit tiedä koska ollaan menossa. Olis kyllä pitäny jo mennä aikoja sit tutkimuksiin, mut jotenki sitä vaan aatteli, et yritetään ny vielä ja et kyl se sieltä tulee. Vaan ei sitten tullutkaan..
Onneks löysin tän yhdistyksen ja keskustelupalstan. Oon niin kyllästyny muihin palstoihin, ku niissä on niin paljon asiatonta tekstiä. Siellä ei oikeesti välitetä toisten tunteista. Täällä ainakin välitetään aidosti, ainakin mulle on jääny semmonen fiilis, ku oon lukenu noita juttuja.
Nää 3,5 vuotta on ollu aikamoista ylä-ja alamäkee tunteiden kans. Vaikeeta on ollu, ku kuulee muitten raskausuutisia. Varsinkin ku muutamat kaverit on joulukortissaan hehkuttanu..Siinä vaiheessa tekis mieli kyl toivottaa kaikki hornan tuuttiin. Mahtaako sitä ikinä tottua et muut hehkuttaa ja itte ei sitä iloo saa ( vaikkei olla tutkimuksissa oltu, ni on tuntuu et jotain vikaa on ku näinkin kauan on yritetty).
Mutta ny lopetan tän jaarittelun ja toivotan vielä hyvää Uutta Vuotta 2009.

Hyvää Uutta Vuotta

Rinsu | 31.12.2008 11:49

Kaikille ketkä täällä palstalla ovat.

sydän toivoa täynnä

Nuppu | 31.12.2008 10:20

Parempaa uutta vuotta teille kaikille!!!

Toivossa on hyvä elää vaikka välillä tuntuu, että alkaa se toivokin jo loppua.

Toivottavasti tästä vuodesta tulee mahdollisimman monelle parempi kuin viime vuodesta. Mitä ikinä se kunkin kohdalla sitten tarkoittaa...!

sadmad | 28.12.2008 05:31

moi kaikille!
Mulla tiistaina aika jatkohoidon suunnitteluun eli siihen Ivf:ään. Epätodellinen olo... ja jännittää aika paljon ne tulevat hoidot. Millaisia kokemuksia teillä on punktiosta ja kaikesta IVF:ään liittyvästä? Kaikki tiedoRinsu

Lara | 28.12.2008 02:54

Kirjoittelin tänne joskus aiemmin syksyllä, mutta sen jälkeen olen lähinnä lueskellut muiden kuulumisia. Omasta tilanteesta seuraavaa: aloitin siis syksyllä ekat clomit annostuksella 1tbl kp3-7 ja sitten 3pv ovulaation jälkeen terot 2tbl 12vrk ajan. Meillä siis diagnoosina selittämätön lapsettomuus ja kaiken pitäisi olla ok, mutta toivottua tulosta vaan ei ole kuulunut. No, eka clomikierrossa sain sivuoireina lähinnä lievää hikoilua ja alavatsakipuja, limat lisääntyi tosin reilusti. Ovis löytyi muistaakseni kp15 tai kp16... Sain myös ihka ekan plussan raskaustestiin, mutta se ilo päättyi lyhyeen ja menkat tuli sittenkin. Toinen clomikierto oli ihan kamalaa tuskaa. Tulin tosi kipeäksi clomeista, alavatsa oli aivan kamalassa kunnossa, hikoilin kuin pieni porsas, oksetti ja masensi. Olo oli kaikkiaan hyvin kurja. Lapsettomuuslääkärimme puolestaan oli hyvin toiveikas, koska ekasta clomikierrosta tärppäsi, vaikka menikin sitten saman tien pöntöstä alas - ihan konkreettisesti...Folleja kasvoi kaksi: kp10 ultrattiin, jolloin toinen folli oli 23mm ja toinen 18mm, kp12 olikin sitten jo ovis. Limakalvokin oli kuulemma oikein hyvän paksuinen.Tästä kierrosta ei kuitenkaan tärpännyt eikä tullut toivomaani joululahjaa - olisin saanut testata jouluna, mutta siihen ei ollut mitään tarvetta kun menkat puski päälle niin selvästi. Nyt on vuorossa taukokierto clomeista. Lääkäri sanoi, että pelkää kohdun limakalvon ohenevan ja että alkaisi kasvaa kystiä tms. Teroluteja voin kuulemma kuitenkin käyttää oviksen jälkeen normaalisti. Onko kenelläkään täällä kokemusta siitä, auttaako clomit oikeasti vai saako niillä aikaan vain noita "pikaraskauksia", jotka menee sitten saman tien tai jääkö clomit jotenkin elimistöön vaikuttamaan, kun olen sellaisestakin kuullut puhuttavan? Lääkärin mielestä voidaan tämä luomukierto ja vielä yksi clomikerto yrittää ja sen jälkeen on sitten luvassa inssi...

Itsellä on tällä hetkellä jotenkin hyvin apea ja synkeä mieli...En jaksa aidosti iloita muiden raskauksista ja lapsista vaan päässä takoo vain yksi ajatus: miksi ei meille? Tai miten kestämme, jos emme koskaan oikeasti onnistu, hoidot on turhia ja lapsi jää saamatta? Miks toiset vain "hankkivat" lapsia? En jaksa edes iloita tuosta onnistuneesta clomiplussasta, kun se meni saman tien...Pelkään, että musta tulee ikuinen "hetkeksi plussaaja". Miksi annetaan hetkeksi toivoa ja sitten se jo viedään pois? Miksi me olemme selittämättömästi lapsettomia - mitä ihmettä se oikeastaan tarkoittaa? Tuntuu, kun kaikki ilo ja positiivisuus elämästä katoaisi, kaikki pyörii vain tämän yhden ja ainoan asian ympärillä. Voi kuinka joskus toivonkaan, että inhoaisin ja vihaisin lapsia, niin en tätäkään tuskaa joutuisi kestämään. Niin...ja oikein kenellekään en voi puhua, asia tuntuu niin aralta ja herkältä. Muutama ihminen lähipiirissäni tietää, että olemme hoidoissa, mutta tämän kaiken herättämistä tunteista puhuminen on ihan oma juttunsa. Pelkään, että tulen torjutuksi ja kohtaan ymmärtämättömyyttä ja satutan itseäni enemmän. Nyt sitten suljeen sisääni tämän tuskan ja yritän hukuttautua työhön...

JoulunTaikaa...

Hopea | 24.12.2008 01:19

Rauhallista ja Rakkauden Täyteistä Joulua!

Yritetään nauttia siitä, ja itkastaan jos siltä tuntuu.

Lämmöllä täältä lumen keskeltä
Hopea

Taas sattuu.....

Hentzu | 20.12.2008 08:31

Mulla olikin tässä muutaman viikon mittainen parempi jakso, tuntui, että lapsettomuusasia ei sattunut ihan niiin kipeästi kuin aikaisemmin. Tänään kuitenkin todellisuus iski vasten kasvoja. Sain kuulla, että tuttava pariskunnalle syntyy huhtikuussa toinen lapsi. Ainoastaan tuo tieto sai kaiken tuskan ja vihan nousemaan pintaan. Piehtaroin täällä kotona jo niin tutuksi käyneessä itsesäälissä. Pyörittelen päässäni taas tuttuja kysymyksiä; miksi heitä siunataan jo toisella lapsella vaikkei minulla ole vielä ensimmäistäkään, miksi kaikki muut raskautuvat jne. Kaiken lisäksi ko. pariskunta on minua noin 14 vuotta iäkkäämpiä, joten tuntuu jotenkin enemmän epäreilulta, miksen minä terve alle kolemkymppinen nainen voi onnistua tulemaan raskaaksi.

Ei tässä auta kuin vielä odotella ja yrittää luomusti. Lääkärin kanssa on sovittu, että jos mitään ei ala tapahtua aloitamme hoidot maaliskuussa. Tuntuu vaan, että siihen on niin kovin pitkä aika.

sadmad | 20.12.2008 06:14

Pieni runo miehen surusta



Poistaisin surun suurimman
antaisin lahjan kauneimman
... jos vain voisin

Ottaisin syliin, kertoisin
pahalta tuntuu minustakin
... jos vain uskaltaisin

Kaipuuni on suunnnaton
minäkin olen onneton
... näyttäisin jos osaisin

Et ole yksin
vaikka luulet niin
... salaa itken minäkin

Lapsettoman suru

enkeliprinssi | 20.12.2008 10:33

Kiitos YKSINÄINEN KYYNEL mukavasta palautteesta, vaikka aihe onkin surullinen. Surullista lukea että olette miehesi kanssa ajautuneet kriisiin ja teillä on vaikeuksia. Toivon sydämestäni että löytäisitte yhteisen laulun ja jaksaisitte yhdessä.

Yksinäinen kyynel, Susanna,Nipsu olitte kirjoittaneet surusta ja miten toiset ihmiset suhtautuvat teihin.Olen myös itse kokenut ettei kukaan oikeasti ymmärrä lapsettomuutta ja sen aiheuttamaa surua. Reaktiot ovat hyvin erilaisia. Toiset eivät osaa sanoa mitään. Toiset kertovat näitä juttuja miten heidän tutuillaan on ollut myös lapsettomuutta ja sitten on tullut yllätysraskaus. Toiset heittävät kommentteja "etsi uusi mies". Toisilla tulee kommentteja,kliseitä "kyllä se siitä", "onhan teillä aikaa". Toisia kiinnostaa vaan hoidot ja miten ne käytännössä menevät. Mutta KUKAAN ei koskaan kysy "miten sä jaksat"? Kaikki lapsettomuutta käsittelevä keskustelu on lähinnä käytännön läheistä, teoreettista, yhteiskunnallista,käsittelee hoitoja, mutta surusta ei kukaan puhu. Kukaan ei ymmärrä että se on menettämistä, luopumista, suuri suru. Yleisemmin tästä aiheesta halutaan vaieta. Vaikka se on aika yleistä. Ainakin siltä tuntuu. Emme me ole mikään pieni muutaman hengen ryhmä, vaan meitä on tuhansia. Oletteko huomanneet ettei tv:stä, kirjallisuudesta juurikaan löydy materiaalia meistä. Ilman simpukka-yhdistystä olisimme vielä enemmän yksin asioiden kanssa. Ne vähät kirjat jotka olen saanut käsiini on luettu ja paras näistä oli Lapsettomuus - 30 tositarinaa. Erilaisia tarinoista meistä, lapsettomista. Tositarinoita. Kaipaisin enemmän sellaista materiaalia joissa on kerrottu toisten lapsettomien silmin lapsettomuudesta.

Olen myös miettinyt että vielä vähemmän lapsettomuudesta puhutaan miesten silmin. Miehetkin surevat lapsettomuutta. Heidätkin pitäisi huomata.

Huomaan että kirjoitan, mutta tuntuu että on olemassa paljon asioita, joita en osaa nimetä, pukea sanoiksi. Sellaista mitä tekin tunnette ja tiedätte...

Lapsettomien surusta

Nipsu | 19.12.2008 11:56

Susanna: Olit kirjoittanut todella kauniisti ja selkeästi lapsettomien surusta. Kirjoituksessasi oli kaikki ne ajatukset, joiden kanssa itsekin painiskelen ja varmasti muutkin. Lopussa kirjoittamasi lause, että lapsettoman pitäisi sitten ymmärtää näitä ymmärtämättömiä pitää todella paikkansa. Olen usein miettinyt, että pitäisiköhän tulla kaapista ulos... Jos lapsettomuus sitten vaikuttaa jonkin ihmisen suhtautumiseen minua kohtaa, niin onko tuo ihminen sitten laisinkaan tärkeä/ hyvää seuraa minulle...?

Olet oikeassa myös siinä, että harvoin samaan perheeseen kuuluu kahta lapsetonta pariskuntaa. Juuri tämän takia ajatellaan helposti, että vain minä painiskelen tämän asian kanssa ja vain minulle tämä asia on niin vaikea. Minulle on sanottu suoraan, että minun pitää vain hyväksyä tämä asia ja jatkaa eteenpäin. Minulla se vain näyttää kestävän muita kauemmin, eli toisin sanoen hopi hopi. Ei tämäkään oikein tunnu hyvältä, koska tällöin minä en saa tehdä surutyötä omaan tahtiini vaan jonkun muun sanelemaan tahtiin. Olen sitä mieltä, että surutyölle on jokaisella oma aika ja paikka ja jokaisella tuo prosessi vie oman aikansa. Mieluummin käyn tämän asian nyt kunnolla läpi ja jatkan elämää kuin että tukahduttaisin pahat tunteeni muiden takia ja räjähtäisin sitten viiden vuoden päästä niin totaalisesti, että en pystyisi enää toimimaan.

Kiitos Susanna ajatuksistasi ja kirjoituksestasi!

punakylkirastas | 19.12.2008 11:17

Hei kaikille! Olen uusi kirjoittaja täällä. Olen lukenut kirjoituksianne ajoittain ja jaan kyllä tunteeni teidän kanssanne täydellisesti. Niin hyin osaatte pukea ne sanoiksi. Voimia ja jaksamista kaikille.

Nupulle vielä erityisesti. Minusta tuo kirjoittamasi esimiehen käyttäytyminen on lajissaan törkeää luottamuksen rikkomista ja suorastaan lain vastaista. Sinuna ottaisin yhteyttä luottamusmieheen ja vaatisin vahingonkorvausta.

Lapsettomuussuru vaiettu suru

Susanna | 19.12.2008 11:10

Moi

Olen vähän tuota samaa ajautusta pyöritellyt päässäni, että haluaako tutut oikeasti tietää, mitä minulle kuuluu. Minulla on kyllä muutamia läheisiä ystäviä, jotka ymmärtävät, mutta olen miettinyt, että kun lapsettomuus on niin vaiettu asia, ettei siitä edes yhteiskunnassa juuri puhuta, niin se jotenkin antaa asiasta väärän kuvan. Kun siitä vaietaan, se on piilossa, ihan kuin lapsettoman surua ei olisi olemassakaan. Tätä on vaikea selittää, mutta pitkäänhän ajateltiin, että tässä suomalaisessa yhteiskunnassa kaikki on kunnossa ja henkistä pahoinvointia hyvin vähän, koska nämä ongelmat olivat piilossa. Nyt vasta on herätty, kun on sattunut koulusurmia yms. kauheaa. Samoin arvelen olevan lapsettomuuden kanssa, kun sen aiheuttamasta tuskasta ei puhuta, niin ihmiset, lapsettoman tututkin luulevat, ettei se ole niin paljon tuskaa tuottava asia.

Tiedän, että osa tutuistani ei tunne muita lapsettomia kuin minut. Niinpä tuskani, jonka he näkevät, henkilöityy minuun, he ajattelevat varmaan helposti, että vain Susanna tuntee tuollaista surua, vaikka oikeasti tunne on yleismaailmallinen, lähes kaikki tahattomasti lapsettomat tekevät samankaltaisen surutyön. Mietin sitä, että ajattelevatko jotkut tutut minun olevan yliherkkä höyrypää. Joskus tuntuu, ettei lapsettoman surulle ole sijaa, oikeutusta ympäristön mielestä. Tyyliin, että "Ethän sä edes tiedä, millainen se lapsi olisi ollut." Jotenkin se sisältää ajatuksen, että lopeta sureminen ja siirry elämässä eteenpäin.

Sekin tulee mieleen, että pitäisikö tässä väsätä omalla nimellään joku mielipidekirjoitus Hesariin ja tulla kaapista ulos. Ei sillä, vähänhän tässä yhteiskunnassa mistään muustakaan surusta puhutaan. Kuitenkin lähes jokainen kokee valitettavasti läheisen kuoleman aiheuttaman surun. Tästä lapsettomuussurusta, joka on hyvin läheistä sukua sille, on omaa kokemusta vain hyvin harvoilla. Ja kun siitä ei juuri julkisuudessa puhuta, niin tietoa lapsettomuussurusta pitää erikseen kaivaa jostain oppaista. Läheisten pitäisi siis kovasti kehittää empatiaa ja nähdä vaivaa, jos haluavat ymmärtää lapsetonta. Niin, ja kun niitä ymmärtämättömiä tuttujakin tietysti piisaa, meidän lapsettomien pitäisi yrittää sitten ymmärtää ymmärtämättömiä.. Siinä sitä onkin.

Hyvää viikonloppua ja voimia meille kaikille!

Hei kaikille!!!

yksinäinen kyynel | 18.12.2008 08:48

Enpä oo pitkään aikaan tänne kirjotellu. On ollu jotenkin sellanen musta hetki mun elämässä, ei oo jaksanu keskittyä mihinkään. Kiitos sinulle ENKELIPRINSSI ihanasta runosta. itku silmässä sitä luin, siinä oli kaikki niin hyvin tiivistettynä ja jotenki tuli lohdullinen olo että en ole yksin.
Olen taas viimeaikoina tuntenut itseni niin yksinäiseksi...mies ei enää jaksa, on jo pari kertaa sanonu lähtevänsä. ei vaan jaksa. kukaan ei kuuntele! ketään ei oikeasti kiinnosta mitä mulle kuuluu.

sinä NUPPU ole kiitollinen tuollaisesta siskosta!!! kunpa kaikki ihmiset tajuaisivat että emme kaipaa mitään ihme juttuja "...nekin-yritti-seittemän-vuotta-luovuttivat-ja-hupsis-tuli-raskaaksi..." vaan sitä oikeaa ymmärrystä! Se yksi kysymys: mitä sulle kuuluu ja että oikeasti kiinnostaa mitä toiselle kuuluu. koin eilen ihan ihme jutun..olin erään tuttavani (mies) kanssa hevosen kengitys reissulla ja kysyin häneltä että mitä kuluu. mies katsoi minua ensin epäröiden mutta kertoi sitten kaiken ja siihen meni yli tunti! me ihmiset oikeasti kaipaamme toistemme tukea ja sitä kuuntelevaa korvaa ja emme ole tottuneet siihen että jotakin oikeasti kiinnostaa. koittakaapa kysyä joltain ystävältänne mitä niille oikeasti kuuluu..saatatte hämmästyä! Täällä palstalla on niin mukava olla koska kaikki tietää mitä ajattelen siis lapsista. tämä sivusto on mulle sellainen paikka jossa saan olla oma itseni ja tiedän että muut ymmärtävät!! kiitos kaikesta tuesta teille kaikille!!! mukavaa joulun odotusta!!!!!!!!!!!!!!

sadmad | 18.12.2008 03:51

Istun hiljaa katsoen tyhjyyteen…
Sydän vuotaa verta,
henki ei kulje


Olen odottanut niin kauan…
Nimeäsi taivaisiin huutanut,
tuskan sydämeeni sulkenut


Minä rakastan sinua pikkuiseni…
Tulisit jo kotiin,
minun on ikävä

Surussa,toivossa ja katkeruudessa

enkeliprinssi | 18.12.2008 12:05

SADMAN: Kiva kuulla sunkin kuulumisia, mutta kurjaa että sulla ei ole hyvä olla ollenkaan.Jotenkin kuulosti niin tutuilta ajatuksilta nuo sinun kirjoittamasi asiat. Niin koetuilta tunteilta. Itselläni on vähän helpompi päivä tänään. Ei ole kauaa, kun todella huusin kotona vihaavani Jumalaa. (toivon myös minä etten loukkaa ketään kirjoittamallani asialla.) . Tälläistä tämä on, vuoristorataa. Surua, toivoa ja katkeruutta + paljon muuta. Pahinta on ettei ole mitään mitä sanoa, mikä voisi edes helpottaa. Kun ei ole valtikkaa jolla antaa lapsia.

Tänään olin UÄ-ssä ja vaikka olen pistellyt tuota hiton piikkiä, Puregonia, niin (vain) yksi munasolu oli kehittynyt. Positiivinen yllätys kuitenkin oli että inseminaatio tehdään nyt maanantaina. Joulu ei sittenkään pilannut hoitoa. Pistoshoito tosin on aiheuttanut fyysisiä vaivoja. Vatsa turvoksissa, munasarjoihin vihloo ja selkääkin kipuilee. Pistoskohtiin on ilmestynyt mustelma. Vähän pelottaa tuo inseminaatio. Silloin mulla se eka inseminaatio oli kivulias, kuten jossain kirjoituksessa kirjoitinkin. Ekassa IUI:ssä tosin oli niin että jopa kaksi isoa munasolua oli kehittynyt ja oli kaksoisraskauden vaara, mutta enhän sitten raskaaksi tullut. Toisella kerralla asetelma oli huonompi, mutta toimenpide helpompi. Mutta negaahan sekin.

Välillä on käynyt mielessä että nyt tehtäisi jo IVF:ää jos olisin jatkanut yksityisellä. Mut IUI:la mennään.

MINNI: Sä pähkäilet sun painon kanssa. Mulla on kokemusta painon pudottamisesta. Yli kolme vuotta sitten kun lopetin e-pillerit aloin pikkuhiljaa lihomaan. PCO kai se silloin pääsi valloilleen. Painoa kertyi muomaamatta päälle 10 kiloa. PCO-laisena paino ei putoakaan niin kuin pitäisi tavallisesti podata, tavallisilla keinoilla. Aikaisemmin jos painoa tulikin, niin riitti että treenasi hieman enemmän ja paino tippui. Nyt kun sitten aloin pudottamaan painoa, se osoittautui todelliseksi haasteeksi ja etsin keinoja tiputtaa painoa. Pelkkä liikunta ei riittänyt. Liikuntaa harrastan joka toinen päivä + hyötyliikunta. Työssäni saa olla liikkeessä, joten päivittäinen liikuntasuositus täyttyy. Siihen päälle joka toinen päivä lihaskuntotreeni.

Suurin muutos oli tehtävä ravinnon suhteen. Ruokavaliota olen muuttanut pikkuhiljaa. Tavoitteeni oli saada ruokavalio sellaiseksi että se säilyy vaikka painankin suositusten mukaisesti. Paino pysyy paremmin kurissa. Olen vähentänyt päivittäisessä ruokavaliossani nopeita hiilihydraatteja, mutta en ole lopettanut niiden käyttöä kokonaan. Vaihdoin valkoiset jauhot tummiin, valkoisen makaronin,pastat tummaan pastaan ja samoin vaalean riisin tummaan riisiin. Olen vaihtanut nauta-sika jauhelihan, paistijauhelimaan ja margariinin vaihdoin Beceliin. Olen ottanut hyödyksi kaupassa käydessäni sydänmerkin. Valitsen rasvat sydänmerkin mukaan. Karkkia ja suklaata en ole lopettanut. Kyllä mulla kerran viikossa on karkkipäivä =). Pyrin syömään myös täysjyvä-ja ruisleipää. Näillä muutoksilla olen saanut painon putoamaan tasaisesti.

Tällaisen runon rustasin tänään.

Siellä sinä olet.
Enkelisi tuudittaa sinua.
Minä uskon tänään,
ikävänikin keskellä!
tyhjän sylin tuntien.

Sinä,
Jota olemme odottaneet,
Kaivanneet,
Itkeneet,
Surreet nämä ajat,
Pimeältä tuntuneet.

Pimeyden keskelläkin,
Toivon pieni liekki on kytenyt.
Toivo on elänyt sisällämme,
Lohduttanut synkimpinä hetkinämme.
Silloinkin,
Kivuliaimpina hetkinä,
Katkeruutemme keskellä,
Sielläkin on pieni toivon liekki.
Ilman sitä emme enää jaksaisi

Oletko kuullut rukouksemme,
Joita olemme kuiskanneet iltaisin,
Valojen sammuttua.
Oletko kuullut nekin rukoukset,
Joita olemme huutaneet mielessämme,
Ne tuskassa huudetut rukoukset.
Anteeksi ne vihan purkaukset,
Pettymyksemme keskellä.

Tänään minä pukeudun toivoon,
Kiedon uskon viitan harteilleni
Ja pyydän enkeliäsi
Lähettämään sinut jo meidän syliimme.
Täyttämään tyhjän sylimme.

Sydämestäni toivon kaikille voimia! Jos minulla olisi taikasauva...taikoisin kaikille meille oman nyytin käsivarsille.

lktt | 16.12.2008 11:29

Hei kaikille!

Onneksi edes jonkulle kuuluu vähän parempaa, kun lueskelin edellisiä kirjoituksia.
Meillä tämä kolmaskin ifv meni penkin alle. Punktiossa huomattiin, että minun munasoluni olivatkin pienentyneet vaikka niiden olisi pitänyt kasvaa menopurin kanssa. Jossain mättää, mutta missä. Sitä ei edes lääkäri tiennyt. Teki mieli itkeä jo tämän kuullessani. Saatiin kuitenkin yksi hedelmöittynyt munasolu ja se sitten sirrettiin. Kaikki tuntui hyvältä, kunnes sain raskaus testistä soiton. NEGATIIVINEN tulos. Nyt on sitten keväällä neljäs hoito, kun tässä tapahtui jotain hyvin outoa. Mun pitää laihtua ja kerätä voimia todella paljon ennen tätä viimeistä hoitoa. En tiedä miten sitä jaksaa ja pelottaakin. Olenko kokonaan epäonnsitunut ihminen. Pitäisikö alkaa juomaan, tupakoimaan ja kai niitä huumeitakin pitäs käyttää ni kai sitten tulee varmaan raskaaks. Sellaisilla naisilla vaan näkyy olevan mahat pystyssä ja pää on niin helvetin sekaisin. Nyt kuitenkin koitan saada pääni tyhjäksi ihan vaan paneutumalla töihin ja harrastuksiin sekä tekemällä taas yhden lapsettoman joulun. Eilen kuuntelin Novasta, kun puhuttiin jotain lapsettomien joulusta ja lahjoista, oli pakko vaihtaa kanavaa. Olin auton ratissa ja kyynelet pyrkivät ihan väkisin silmään. Olisi tehnyt mieli soittaa ja sanoa, et haistakaa paska ja pitäkää turpanne kiinni, kun ette tiedä todella asioista mitään. Tuntuu kuin pettymys ja itekämättömät kyyneleet purkautuisivat minusta vihan ulos. Olen alkanut kirota enemmän ja ärhennellä. Omalle äidillekin tiuskin ja sit kaduttaa. Olen aina ollut liian kiltti ja nyt pelkään välllä itseäni, että mitä sanotuksi tulee.
Hyvää ja rauhaisaa Joulua kaikille ja toivon plussaavaa uutta vuotta. Joskus se aurinko paistaa risukasaankin. en vaan tiedä milloin ja onko se tämän asian tiimoilta, mutta toivotaan.

Ajatuksia joulun odotuksesta...

Pippi | 15.12.2008 06:23

En ole aikoihin tänne kirjoitellut. Silloin tällöin taustaillut, mutta en sitäkään viime aikoina kovin aktiivisesti..jotenkin ei vain ole jaksanut, tapahtunut niin paljon kaikenlaista..
Tuli näin joulua odotellessa mieleen kun postiluukusta tipahtelee noita joulukortteja. Ystäviltä, joilla vielä pienet lapset, tulee kortteja joissa lapset poseeraavat iloisina tonttulakit päässä ja vieressä texti -hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta, toivottaa se ja se- Voi että ku tuntuu pahalta/raskaalta. Alan heti ajatella, että saankohan minä koskaan lähettää kenellekään moista korttia, tuskin. Toisinaan iskee suru, mutta toisinaan niin kamala viha, että tekee mieli repiä koko kortti. Eipä paljon joulumieltä nostata!
Ja onnellista uutta vuotta...eipä ole vielä sitä onnellista tai onnekasta uutta vuotta tullut. Tässä nyt muutama vuosi sitä uutta vuotta odoteltu, eikä sitä edelleenkään ole tiedossa. Noh, tämä kyllä nyt kuulostaa melko kyyniseltä ja ahdistavalta, mutta siltä minusta nyt tuntuu. Itsellä ainakin joulumieli kateissa.
Meillä on mieheni kanssa ollut raskas syksy. Mieheni irtisanottiin ja toinen ivf-hoitokertamme kesäkuussa päättyi täydelliseen epäonnistumiseen. Itse en ole toipunut epäonnistuneesta hoidosta ja toki mieheni irtisanominen oli raskas paikka myös minulle, mutta miehelle itselle se oli jollain tapaa viimeinen nujerrus.
Ei niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin..mieheni onneksi pääsi opiskelemaan ja minä sain vakituisen työn. Hyvin pieniä onnenkantamoisia, joista pitäisi olla kiitollinen, mutta.....olen vajonnut niin syvälle tähän lapsettomuuden ahdinkoon, etten juuri reagoinut näihin asioihin. En jaksa/kykene iloitsemaan. Kolmannesta hoitokerrasta ei vielä tiedetä. Mieheni olisi halukas vielä kerran kokeilemaan, mutta minä en tiedä jaksanko enää. Kahteen kertaan totaalinen pettyminen on vienyt multa voimat.

toivotan kaikille voimia tuleviin koitoksiin ja stressitöntä joulunaikaa !

sadmad | 14.12.2008 04:23

Moi kaikille!!!
Mulla alkaa hoidot 30.12 ja jännittää niin pirusti. Vuorossa on siis Ivf... Olen voinut nyt paremmin kun aloitin ne masennuslääkkeet ja hoidot oli tauolla. Nyt siis kaikki alkaa uudestaan... mä pelkään niin hirveästi, että joudun taas samaan ahdistustilaan. Mä haluan lapsen, perheen ja kaiken sen mitä olen haaveillut. Toiset saa sen sormia napsauttamalla ja minä... niin... en sitten kirveelläkään...
Mulla on koulua vielä viimeiset puoli vuotta jäljellä... hirveä kasa tehtäviä edessä ja sit vielä se saamarin päättötyö.... jaksanko hoitaa taas kaiken... parisuhteen, työn, koulun ja hoidot. Mitä mulle tapahtuu? Sairastunko taas vai saanko palkinnoista kalleimman? Tää on mulle se viimeinen oljenkorsi, jos nyt en onnistu, jäänkö ilman lasta... jaksanko elää tyhjän sylin kanssa ja katsoa muiden onnea... onko nää hoidot kaiken sen arvoista... maksanko tyhjästä? Ystävät saavat ovat jo toisella ja kolmannella kierroksella lasten saannin suhteen ja minä en ole ollut lähelläkään päästä mukaan. En ole koskaan ollut raskaana, ei plussan plussaa. Olen lopettanut tupakoimisen, juon äärimmäisen harvoin. Millon jumalauta on mun vuoroni olla äiti... mä olen jo odottanut (hitto soikoon) sitä lasta vuosikausia ja mitään ei tapahdu. Sanonpa vaan, että herra Jumala jos olet olemassa ja joskus sinut kohtaan SAAT KUULLA KUNNIASI!!!!!!!!!!!!!!!!! Ja jos tää touhu on jotenkin vitsiä tai tarkoitus opettaa minua kasvamaan ihmisenä niin... JO ON SAIRASTA TOUHUA!!!!! O.K ... anteeksi... mulla taisi mennä hermot :/ ... Toivottavasti en loukannut ketään...

Nuppu | 13.12.2008 10:06

Olin pari viikkoa sitten firmamme pikkujouluissa. Toinen johtajistamme kertoi humalapäissään kaikille lapsettomuudestamme. Siis se kertoi kaiken sen, jonka olin hänelle luottamuksella kertonut. Arvatkaa menikö juhlamieli...
Tunnistatteko te muut itsessänne jonkunlaista järjetöntä vuoro-ajattelua? Siis, kun esimerkiksi tanssitunneilla joilla käyn oli ensiksi opettaja raskaana ja sen jälkeen yksi oppilas. Tuli vaan väistämättä semmonen olo, että olisi ollut minun vuoro tulla raskaaksi. Tietenkin tiedän, että raskaaksi tulla vuorotellen tai jonottamalla mutta miksei ole koskaan minun vuoro? Missä se jonon pää on? Miksei kukaan kerro mistä saa jonotuslippuja? Vai olenko ollut koko ajan väärässä jonossa?

Sain tällä viikolla kerrottua isolle siskolleni lapsettomuudestamme. Hän oli ensimmäinen ihminen, joka osasi ottaa asian tosi hyvin! Hän ymmärsi tilanteen vakavuuden, ei kertonut mitään ihmetarinoita vaan kyseli miten surullinen oon ja miten jaksan jne. Ei olla siskoni kanssa mitenkään erityisen läheisiä mutta oli vaan niin huippua, kun kerrankin joku osasi suhtautua juuri niin, kun oon aina toivonut.

..

Hopea | 12.12.2008 03:32

Tänään alko sitten vuoto. Viime viikolla testasin negan.
Ei mene hyvin.
Itkettää ja silti ihan semmonen olo, että ei jaksa itkeä ja tyhjää.

Minni | 11.12.2008 04:58

VARPU: Niin ja kovasti tsemppiä sulle :) Toivottavasti nyt tärppäisi!!! Ja en oo kyllä minäkään vastavaa kuullu aiemmin.

Minni | 11.12.2008 04:57

VARPU: Kiitos toooosi paljon erittäin hyvästä, selkeästä ja yksityiskohtaisesta selostuksesta :) Eli uskallan siis soittaa tammikuulla (jos paino on tippunu) lääkärille ja laittaa asiat rullaamaan eteenpäin. Mulla aikusten oikeesti on ollu aikaa tähän painon tiputtamiseen jo huhtikuusta asti. En osaa itellenikään selittää miksen oo saanu itteäni niskasta kiinni. Laiskuutta ja viittimättömyyttä suurimmaksi osaksi. Kai sitä vaan toivoo kokoajan, että ei sitä painonpudotusta tarvis, että tulis raskaaksi. Mutta se nyt on nähty...Noh eipähän sitten joskus jos sen lapsen saa, niin koskaan enää käyttää ehkäisyä. Ei oo pelekoo, että raskaaksi tulis, kai ;)

ivf

Varpu | 11.12.2008 03:33

Hei Minni!

Minulla oli tässä kierrossa ensimmäistä kertaa ivf. Tänään sain kaksi alkiota sisääni, joten tuoreessa muistissa on menneet hoidot. Minä söin 20 pv e-pillereitä ja toiset puolestaan käyttää omaa hormonitoimintaa vaimentavaa nenäsumutetta. E-pillerien tai sumutteiden tarkoitus on saattaa munasarjat "lepotilaan", jotta varsinainen hoito voidaan aloittaa. Aloitin itseasiassa pillereiden syönnin samana päivänä kun olin lääkärissä suunnittelukäynnillä (olisko ollut kiertopv 3), joten siinä ei kulunut aikaa hukkaan :)

Kierron toisena päivänä aloitin pistoshoidon (Puregon), joka oli ihan ok. Mies pisti ekan piikin, jonka jälkeen rohkenin tehdä sen itse. Ei sattunut enkä saanut juurikaan sivuoireita... ja luulen niiden vähien päänsärkyjenkin johtuvan lähinnä jännittämisestä ja niskajumituksesta. Toiset sanovat, että sumutelääke aiheiuttaisi mm. päänsärkyä ja kuumia aaltoja, mutta nuo oireet on kai aika yksilöllisiä. Pistin Puregonia kahdeksan päivää, ja kävin sinä aikana kaksi kertaa ultrassa tarkistuttamassa tilanteen eli minkä verran ja minkä kokoisia follikkeleita on syntynyt. Kun follit olivat noin 12-16 mm aloitin toisen lääkkeen (Orgalutran) pistämisen, jonka tehtävä on estää munasolujen ennenaikainen irtoaminen tms. Tätä pistin 4 pv tuon Puregonin rinnalla. 36 tuntia ennen punktiota oli sitten ns. irroituspiikin vuoro (Pregnyl). Mulla meni e-pillereiden aloittamisesta tähän päivään 35 vrk. Eli ei sen kauemmin.

Hoitoprosessista jäi ihan positiivinen kuva. Mä vain hermoilin välillä uusia ohjeita saadessani, että aina välillä meinasin pistellä vääriin aikoihin jne. mutta loppuviimeksi itse hoito sujui tosi hyvin ja lähes kokonaan ilman sivuoireita.
Tuloksena oli 11 poimittua munasolua, joista harmikseni hedelmöittyi vain neljä ja niistä kaksi oli siirtokelpoisia. Jostain syystä muut munasolut olivat päästäneet sisäänsä useamman kuin yhden siittiön. Jos jollakin on kokemusta moisesta, ja siitä, mikä siihen voi olla syynä, niin otan tietoa/kokemuksia mielelläni vastaan. Nyt kuitenkin olen positiivinen kahdesta kunnollisesta alkiosta - jos niillä on elämän eväät hallussa, niin jäävät kyytiini ja jos ei, niin tulevat sitten pois. Seuraavalla hoitokerralla kokeillaan sitten icsi:ä.

Tämä pimeä aika ei varmasti ole paras mahdollinen aika laihduttaa, mutta toivottavasti Minni pystyt ja jaksat hiukan keventää painoasi, niin pääsisit hoitoihin alkuvuodesta. Tsemppiä!

terkuin, Varpu

Minni | 11.12.2008 02:36

Kertokaas viisaammat, että kuinka teillä asiat eteni ekalla ivf-koitoksella. Mun pitäis tammikuun alussa (olla ensinnäkin ainakin 7kg laihempi, motivaatiota on joo...) soittaa lääkärille aikaa, että aletaan suunnittelemaan ivf. Eli mitä se käytännössä tarkoittaa? Ja koska käytännössä koko ivf tehdään? Muistaakseni jostain täältä tai muualta luin, että eka syödään kk pillereitä, joilla saadaan kierto kohilleen.. Eli koko prosessin alkuun menis about 2-3kk???

Nimim. Ressaa tulevaa Lapin reissuaan, joka menee(köko) mönkään... Joskus kun olis kiva vaan unohtaa edes hetkeksi omat asiat ja tuulettua...

Ekat clomhexal kierrot

MissNax | 11.12.2008 11:52

ihanaa mä löysin kanssasisaria!

Olen pitkin viikkoa etsinyt sivustoa, missä löytyisi edes vähän kokemuksia tästä clomhexal + terolut hoidoista.. Meidän tarina on hyvin samanlainen kuin muillakin, olemme ensimmäistä yrittäneet jo kohta vuoden (tammikuu 2007 jätetty ehkäisy pois), Tulin raskaaksi heti, ja se meni kesken vkolla 11. sen jälkeen keho ei ole ollut normaali, menkkoja ei ole näkynyt, ja kesällä mulla epäiltiin kohdunkaulan syöpää, papa näytti koko ajan kolmosta. mutta sitten ei ollutkaan, mikä oli ihmetys, ja lopulta todettiin ultrassa Pcos, yli kakskymmentä rakkulaa kummallaki puolella.
Aikamoiset tertut siis. teroluttia olen syönyt kesästä asti, koska menkkoja ei kuulunut, ja testosteroni arvot yli tuplat mitä pitäis olla. Olen laiha nainen, ja vasta 21, joten pcos on kuulemma ihan hyvin hoidettavissa, näin lääkärin mukaan. Nyt minulle aloitettiin clomihoidot, ensi teroluteilla väkisin menkat alkuun, sitten clomit 3-7 päivinä, kauheat sivuoireet!!! Kuumotuksia, itkukohtauksia, masennusta, mahakipuja, ja se päänsärky.. kun se iskee niin hyi olkoon..

Olen nyt kierron 13 päivässä, huomenna olisi pitkän selibaatin päätös päivä, annettiinko teille muille tietyt päivät milloin voi kokeilla tärppääkö? meille annettiin kierron 14,16,18,20, ja 22. 8-13 päivät pitää olla ilman yhdyntää,. Miehen siittiöitä ei ole vielä testattu. Kerran kävin vain ultrassa, en edes ymmärtänyt pyytää lisäultria tähän väliin? Mitä olen lukenut muualta, muut ovat saaneet seurata miten clomit on vaikuttanut?

sitten kierron 23-28 päivien välis tehdä testi, ja kaksi kertaa. Sitten pitäisi tärpätä, ei edes gynska antanut lisäohjeita mitä sen jälkeen jos testi näyttää negaa. Sanoi vain että tällä suurin prosenttimäärä pariskunnista saa jo ekalla. että ei tarvitse miettiä mitä sitten. että tuskin tulee miinusta. ahaa, miettii vain mistä se nainen sen tietää kun ei ole edes mun miestä kertaakaan nähnyt saatika testannut. Ärsyttävää.


Onko kenelläkään tärpännyt ekasta? en ole yhtäkään tarinaa lukenut että olisi? Sen verran gynska selitti ennen hormonihoitoja että tämän jälkeen yleensä pariskunnat kokeilevat pistoksia. En haluaisi tehdä lasta väkisin. Tunteet vaan alkaa valtaamaan mieltä, kun tuntuu että kaikki ympärilläni olevat naiset napsahtaa jo kun vain miettivätkin seksiä. Mikä meissä on vikana kun ei mitään tapahdu? mieheni ollut aika hajalla, heidän sukunsa yleensä hyvin sikiävää sorttia,meillä taas äiti kokenut kolme keskenmenoa, ja sai kolme lasta. mieheni perheessä heitä on 14 lasta. Paineet on kovat, onneksi emme ole kellekkään kertoneet vauvahaaveistamme.


kertokaa hyvät naiset miten teidän clomikuurit käyttäytyi? saiko joku plussaa ekalla? Mitä pitäisi odottaa, vaiko olla odottamatta? Kuinka teitä neuvottiin näillä yleisillä klinikoilla? Itsestä tuntuu että jäi vähän tyhjän päälle, ja omin neuvoin yrittää..

:(

drako | 10.12.2008 10:03

Miinusta näytti raskaustesti. Tammikuussa aloitetaan taas piikkikuuri.

En jaksaisi millään, mutta rahaa on vielä yhteen yritykseen eli yritetään sitten sen kerran vielä.

punapää | 10.12.2008 09:14

Kiitos Enkeliprinssi!
Tammikuuta odotellaan ja uudella tsempillä eteenpäin. Rauhaisaa Joulunaikaa!!

PUNAPÄÄLLE

enkeliprinssi | 09.12.2008 06:49

Se on surullinen hetki, kun hoito ei tuota tulosta. Hyvä kun pystyt itkemään. Se itku on niin tuttu myös minulle. Ihana, kamala, tuskainen itku. Jokaiselle erilainen,omanlainen, mutta toisaalta sama tuska, sama tyhjän sylin tuska.

Itsellänikin alkoi tänään kuukautiset, mutta kävi niin ettei ollut mahdollisuutta itkeä tai raivota. Suhtauduin hyvin kyynisesti asiaan. Miksipä meille nytkään mitään positiivista voisi tapahtua-tyylillä. Olen kokenut kuitenkin mieheni tuen arvokkaaksi. Hän jaksaa ottaa syliin, silittää ja halata, ottaa itkuni ja "hoitoväsymyksen" vastaan. Tiedän että häneenkin tekee yhtä kipeää.

Järkytyin lääkkeiden hintoja jälleen tänään käydessäni tilaamassa Puregon-ja Pregnyl injektiot apteekista. Yli 170 euroa yhden kierron lääkkeistä...=(...mä en tiedä onko mulla varaa käydä lunastamassa niitä.Nyt on pakko lähteä työn tekoon...kello 19.kierrolle.Mä haluan äippä lomalle....enkö koskaan saa kokea äippälomaa, syntymisen ihmettä yhdessä mieheni kanssa, enkö?

punapää | 09.12.2008 04:38

Aamu lähti liikkeelle surullisissa ja tuskallisissa tunnelmissa. Kierto alkoi taas alusta eli eka inseminaatio oli tulokseton. Olin kasannut niin paljon toiveita ja odotuksia, että pudotus maan pinnalle oli kova. Onneksi oli myöhäisempi töihin meno sekä mulla että miehellä, joten pystyttiin itkemään surua pois (lue:mä itkin ja mies silitteli sylissään). Meillä joulutauko vaikuttaa myös negatiivisesti eli pitää odotella tammikuuta ja seuraavaa kiertoa...ahdistaa, ärsyttää, vituttaa...

Kuulumisia

enkeliprinssi | 09.12.2008 11:04

Näin se taas on todettava että joulun pyhät tulivat hoidon esteeksi. Mut pitäisi silti aloittaa piikittäminen. En vain tiedä kannattaako maksaa kalliista lääkkeestä jos ei inseminaatiota kerran tehdä. Mä mietin että jos tulen kauheen kipeeksi juuri jouluksi noista lääkkeistä. Mulla kun ei ole jouluna vapaata. Menen töihin jouluksi. Niin ja onko siitä hirveesti hyötyäkään jos kerran inseminaatiota ei tehdä. Turhauttavaa.

Täytyy pähkäillä tätä asiaa. Muuten on aika tasainen olo tänään.

Kiitos kaikille vastauksista!

MillaM | 08.12.2008 10:21

On hyvä kuulla muiden kokemuksia clomeista. Toivottavasti kaikki vaan menis hyvin, eikä tulisi paljoa sivuvaikutuksia. Olen kyllä aika herkkä kaikille hormooneille teroluteille ja e- pillereille. Nyt tuntuu aika tuskaiselta ajatella että söin kuusi vuotta e-pillereitä todennäöisesti aivan turhaan. Jo nuorena minulla oli todella epäsäännöllinen kierto, joten todennäköisesti jo silloin minulla pco-s.

Aijon todellakin vaatia, että hoitoihin kuuluu ilmamuuta asiaankuulvat ultrat. Minäkin olen kuullut että jokut ovat todellakin vain syöneet clomeja mutta ultrausta ei ole tehty.

Kiitos kaikille ja tsemppiä naiset!

MillaM

HOITOIHIN PALAAMASSA

enkeliprinssi | 07.12.2008 10:29

HEIPPSA KAIKILLE UUSILLE JA VANHOILLE

Mukava lukea että paljon tullut uusia keskustelijoita.

Oma historiani lyhyesti. Lapsettomuutta takana 3-vuotta. Tutkimuksiin lähdettiin n. puolitoista vuotta sitten. Olemme sekundaari/primaari lapsettomia.Tutkimuksissa väestöliiton kliniklalla paljastui PCO ja miehellä teratozoospermia, "normaalimuotoisia" siittiöitä ei ollut ollenkaan. Määrä ja liikkuvuus hyvä. Siirryimme hoitoihin Fertinovalle ja olimme erittäin tyytyväisiä klinikkaan. Väestöliiton lääkäriin olin tyytymätön. Hoitoina meillä oli ovulaatioinduktio x 3 ja kaksi IUI:tä 2007 alkukeväästä. Lääkityksenä meillä Oli Femar (300 euroa, kolmen kuukauden lääkkeet). Tämän jälkeen olisi ollut tarkoitus siirtyä IVF/ICSI-hoitoihin, mutta taloudellinen tilanne, sekä henkinen jaksaminen oli vaikeaa. Otin hoitoihin taukoa. Henkisesti hoidot olivat minulle äärimmäisen vaikeita. Fyysisesti ensimmäinen IUI oli hankala. Katetria ei meinannut saada kohtuun saakka ja hoito oli kivulias. Itkin loppupäivän. Hoito ei tuottanut tulosta. Seuraava IUI oli helpompi helpotuksekseni, mutta myös tästäkään ei seurannut raskautta. Päätimme pitää taukoa ja jättää asian Jumalan käsiin. Puoli vuotta keräsin voimia ja keskityin muihin asioihin. Lapsettomuus ja haave lapsista kuitenkin taisteli pääni sisällä ja purkautui kuukautisten alkamiseen. Opin itkemään.

Taloudellisen tilanteemme vuoksi pyysin lähetteen julkiselle puolelle, naisten klinikalle ja nyt 4.12 oli ensimmäinen käyntimme naikkarilla. En ole täysin tyytyväinen naikkariin, koska pidin äärettömän paljon Fertinova klinikasta ja meitä hoitaneesta lääkäristä. Olin toivonut pääseväni IVF jonoon naikkarilla, mutta lääkäri ei ollut samaa mieltä edellisen lääkärin kanssa ja piti oikeaa hoitomuotoa meille edelleen IUI:tä.

Eli nyt suunnitelmissa kaksi inseminaatiota yhdistettynä ovulaatioinduktioon. Lääkityksenä pistoshoito, Puregon. Jos olen täysin rehellinen, niin en usko meillä olevan inseminaatioista apua.

Raskausuutisia satelee tasaiseen tahtiin ja vauvauutisia. Minä huomaan että nyt kun taas hoitoihin olemme lähteneet niin tunne-elämäni on tavallista kovemmalla koetuksella. Oma tuskaisuus,turhautuneisuus ja pelko ettemme koskaan saa syliimme omaa lasta ovat pinnassa. Myös kysymykset miksemme me saa lasta, miksei minun rukouksiini vastata, ovat mielessä. Huomaan katkeruutta itsessäni. Huomaan kyseenalaistavani oman uskoni. Olen lakannut rukoilemasta ja huomaan esittäväni kysymyksiä joihin ei kukaan osaa vastata. Kukaan ei pysty vastata minun kysymyksiini uskottavasti. Olen etsinyt ihmeitä, mutta niitä en näe.

Positiivista on se että meillä on mieheni kanssa hyvä olla keskenään ja olemme onnellisia toisistamme ja rakastamme toisiamme valtavasti. Minulla on iso tuki miehestäni. Meillä on äärimmäisen hyvä suhde. Parempi kuin monella lähipiirissämme olevista lapsellisista pariskunnista. Toiset eroavat jo ennen kuin lapsi edes on syntynyt. Toiset tekevät lapsen pelastamaan parisuhteen, pitääkseen puolisonsa. Meillä tilanne olisi toinen; Haluaisimme lapsen meidän rakkauden täyttymyksenä, rakkautemme hedelmänä. Jakamaan onneamme. Uskon myös muilla lapsettomilla pariskunnilla olevan sama tilanne. Hyvä ja kestävä parisuhde.

Voimia ja halauksia teille kanssasisaret....

kilpirauhasesta ja muutenkin

piove77 | 06.12.2008 01:42

Kosheen

On niiiin kiva kun tuntea, että joku ymmärtää mitä itse käy läpi ja pohtii ihan samoja ajatuksia kun itse. Et tiedä kuinka kivalta tuo sinun lauseesi tuntui, että kirjoitan kun sun elämästä, voin sanoa samoin :) Sain vielä ensi viikon sairaslomaa ja sitten lääkäri käski mennä uudestaan jos tuntuu siltä. Tällä viikolla on oikein saanut mitään tehtyä, kun olin pois töistä. Mulla on nyt just se syyllisyys siitä, ettenhän mä ole oikeasti kipeä ja pitäiskö vaan tsempata ja mennä sinne töihin.. Mulla kun on opintojen loputkin odottamassa sitä päivää, kun jaksaisin niihin tarttua ja nyt koko ajan on takaraivossa sellainen ajatus, että pitäisi hyödyntää tämä sairasloma aika ja tehdä jotain koulutehtäviä. Yritän nyt sen suhteen topputella itseäni etten mene ojasta allikkoon.

Nyt yritän nauttia tästä, että saan vaan olla ja tehdä sellaisia asioita joista nautin eli ulkoilu ja muutenkin liikunta. Onneksi lääkärikin siihen kehoitti niin se auttoi vähän tuon syyllisyyden kanssa.

Eipä mullakaan olisi ollut energiaa vaihtaa ihan uuten työhön, vaan palaa työhön jota olen tehnyt aikaisemminkin. Tuttua ja turvallista..

Aikaisemmin olen vain käynnyt täällä lukemassa keskusteluja koska en ole jaksanut aloittaa kirjoittamista, kun olen ollut niin väsynyt. Nyt tuntuu ihanalta, että on päässyt kirjoittamisen ja tunteiden purun alkuun täällä keskustelupalstalla.

Kuulumisiin ja kiitos ihanasta tsemppauksesta!

Sanna:

Mulla on myös kilpirauhasen vajaa toiminta, joka mulle jäi kilpirauhasen tulehduksen jälkeen. Mulla arvot ovat aina olleet hyvien arvojen rajamailla, mutta oireiden (ihon kuivuus, ummetus, väsymys, hiusten lähtö) vuoksi lääkitys aloitettiin pari vuotta sitten. Nyt lääkitystä on nostettu moneen otteeseen, kun arvot ovat huonontuneet (eivät vieläkään ole kovin huonot). Itse huomaan myös heti eron voinnissa, kun lääkitys on kohdallaan. Nyt syksyn mun arvot ovat olleet kohdallaan ja toivoin, että se vaikuttaisi mahdollisesta raskautumiseen.. Mulla eri lääkärit on sanonut eritavalla siitä, vaikuttaako toi vajaa toiminta raskaaksi tuloon. Yleensä lääkärit ovat sanoneet ettei vaikuta jos se on lääkityksellä hoidossa, mutta nyt viimeisin lääkäri oli sitä mieltä että kyllä se saatta silti vaikuttaa (mulla kun ne arvot ilmeisesti vähän vaihtelee edes takas). Ota nyt sitten selvää siitä..ei mulla muutakaan syytä lapsettomuuteen ole löydetty... Toivottavasti sinun kohdalla sopiva lääkitys löytyy pian!

Ulkona paistaa aurinko!!!!

Heippa Sanna!

Angel | 06.12.2008 11:40

Hienoa, että saitte vastauksia lääkäristä! Ja toivottavasti tyroksiini auttaa teitä - uskon nimittäin sen auttaneen meitä ; )

Meillä hoidot aloitettiin aikoinaan clomeilla ja metuilla, joilla saatiin yksi raskaus alkuun. Sen jälkeen siirryttiin IVF:ään (mulla pco, miehellä kaikki kunnossa). Kolme kertaa käytiin ja negaa tuli, vaikka alkiot oli ok. No, viime keväänä aloin selvitellä lihomistani ja väsymystäni - sain diagnoosin subkliininen hypotyreoosi eli piilevä kilpirauhasen vajaatoiminta (historiaa penkoessani oireita mulla on ollut jo vuosia). Sain tyroksiinit, joita ehdin syödä n. pari kuukautta ennen 3. pas:ia, joka onnistuikin (nyt rv 30); ). Mun arvot olivat olleet pielessä jo ekan raskauden aikana, mutta niistä ei oltu huomattu sanoa mulle mitään (kohtukuolema rv28) : ( Itsellä kyllä on käynyt myös mielessä, että kävimmeköhän nuo aikaisemmat siirrot IVF:ssä ihan turhaan. Onneksi mahdollinen syys selvisi edes nyt, varsinkin kun tuo kilpparivaiva on ilmeisen hankala diagnosoida. Joka tapauksessa, Sanna, toivottavasti teillä auttaa myös tämä lääkitys!

Käyn melkein päivittäin lukemassa näitä sivuja, niistä on totisesti ollut paljon apua! Toivon kaikille sylin täydeltä onnea ja voimia!

Rauhaisaa itsenäisyyspäivää myös kaikille!

Ohhhoh

Sanna | 05.12.2008 10:38

No niin, eilen meillä oli siis se pitkään odotettu keskussairaalakäynti, ja se meni hienosti.
Voitteko uskoa, että kaiken tämän syypääksi lääkäri sanoi kilpirauhasen vajaatoiminnan?? Siis en voi olla ajattelematta että jos se olisi hoidettu jo vuosia sitten, olisin jo äiti.
Täällä tuppukylässä ei ole niitä arvoja otettu kuin kerran ja silloin lääkäri vain totesi että onhan ne vähän yläkanttiin, mutta jätti asian siihen. Mutta piti ajaa 300 kilometriä kuulemaan tuokin asia ja saamaan resepti käteen.

Ja muutenki sieltä saatiin huippu-uutisia, miehellä on simpat ihan huippuluokkaa, ja osaavat uiskennellakin juuri sinne mihin pitää! Ja ultrauksessa selvisi myös, että kohdun limakalvo on ihanteellinen. Eli kyllä se toivo on nyt käymässä meillä kun se jonku luota oli jo lähtenyt.

Hain lääkkeet samantien, ja en tiedä onko psykologista vai ihan oikeaa tunnetta, että voin paljon paremmin kuin esimerkiksi viikko sitten. Olen tänään jo ollut tosi energinen, mutta voihan se johtua siitäkin kun asiat alkoi viimein selviämään.

Lääkäri kysyi että kestääkö minulla pää enää seurata 3 kuukautta sitä THS: arvojen paranemista, sanoin että jos tässä on jo melkein 6 vuotta odoteltu, niin eihän se 3 kuukautta tunnu enää missään. Se jälkeen aloitan lisäksi taas clomit, jos en sitten tule tässä välillä raskaaksi.

Ja tokihan lääkäri muisti meille molemmille paasata tupakanpoltosta heti alkajaisiksi... Siihen vastasin että en ajanut sitten 300 kilometriä vain kuullakseni miten vaarallista tupakointi on.... Onneksi oli huumorinaisia se lekuri!

No, luin tietysti netistä heti kaiken tiedon hypotyreoosista (hieno nimi tyhmälle taudille), ja kaikki siihen liittyvät oireet minulta löytyy. Viime aikoina olenkin ihmetellyt kamalaa hiustenlähtöä....

Että tällaisia uutisia tällä kertaa! :) Toivottavasti saan teihinkin tällä fiiliksellä puhallettua positiivista voimaa, ja uskoa siihen että asioilla on todellakin tapana järjestyä!!!

PTTT | 04.12.2008 11:02

On ollut helpottavaa lukea teidän kirjoituksianne työelämästä ja lapsettomuudesta ja muusta.
Haluan nyt itsekin tässä vähän avautua, ehkä haluaisin mielipiteitä, onko tämä ihan normaalia, vaiko ei:
Miehen kanssa ollaan etäsuhteessa, on oltu nyt melkein kaksi vuotta. Sitä ennen lasta yritettiin vuosi. Alkuetäsuhde meni ihan ookoo, ei ollut tietoa varsinaisesti lapsettomuudesta. Viime keväänä sitten käytiin tutkimuksissa, maaliskuussa. Melko tarkalleen siinä maaliskuussa sitten työmotivaatio heikkeni paljon. Tuntui, että pakko päästä lomalle. Mulla olikin viikko ylityövapaata huhtikuussa, koko loman olin flunssassa. Vitutti. Touko-kesäkuussa minulla oli kesäloma. Alkuloma meni ihan hyvin, mutta viimeset kaksi viikkoa masentuneena. Istuin lähinnä sisällä ja luin kirjaa, itkeskelin. Sen takia kun jouduin palaamaan töihin taas ja loma loppuu. Ja pakko myöntää, että mulla oli joku ihme toivomus vielä silloin, että lomamatkalla olisi tärpännyt, ja menkat oli pettymys. Lähes joka kerta etäsuhteen aikana, kun käyn miehen luona, minua ahdistaa se, kun se viikonloppu tai pidennetty viikonloppu on niin lyhyt. Pakkoajatuksia on, ja jotenkaan en osaa nauttia siitä ajasta niin kuin pitäisi. Kun sekin tietysti jäytää aivoissa, että nyt pitäis, nyt pitäis...Kun mies käy täällä luonani, ei ole niin vaikeaa. Siitä ajasta voin nauttiakin. Ehkä tuo sit johtuu siitä, että olen todella katkera ja muistan siellä entisessä yhteisessä kodissa paremmin sen entisen ajan, täällä taas ei ole yhteisiä muistoja niin paljoa, en tiedä. Ja tosiaan taas viimeksi siellä miehen luona, yksi päivä meni itkiessä. Eli onko ihan normaalia, että työpäivät pystyy olemaan normaalisti, mitä nyt joskus kotona itkeskelee, mutta sitten kun on vapaata, niin on jotenkin toimintakyvytön tai sairastuu? Ei ole kyllä mukavaa.
Ja pelottaa vain, mitä edessä on, kun meillähän ei ole mitään hoitoja vielä ollut. Että jos näin huonosti menee jo nyt, niin entäs sitten hoitojen aikana? Tämä hoitojen odottelu on niin perseestä että en tiennykään. Välillä on vaan, että "joo, heti hoitoihin", ja välillä, että "en haluakaan lasta". Mielialanvaihteluita on ihan liikaa.

Töistäkään ei viitsisi irrottautua, kun joutuisin sitten olemaan työttömänä miehen luona. Tai en tiiä kumpi on parempi, olla töissä täällä vai työttömänä siellä. Tällä hetkellä voittaa näkemys, että kuitenkin masentuisin siellä miehen luona työttömänä. Senpä takia tämä etäsuhde-hommeli vielä jatkuu. En sitten tiiä, onko tämä yhteiskunnan painetta vai mitä.

Mutta on vaan niin perseestä tämä odottelu, että ei tosikaan!!!! Tällä hetkellä oon vaan niin vihanen ja vituttaa semmoset ihmiset, jotka ei tajua tästä mitään. Ei sympatiaa, ei empatiaa, vain "lohdutusta", että "eihän niitä lapsia oo välttämätöntä tehä" ja "kaksikin ihmistä on perhe" . Voi vittu etten sano!

Kiitos että sain avautua!

kosheen | 04.12.2008 10:11

Piove77:

Ihan kun sä kirjoittaisit mun elämästä!! Miten tää on mahdollista? :)

Nyt otat ja katsot vain omaan napaan. Teet kaikkea mikä vähänkään tuntuu hyvältä ja kerrot tuosta pelosta suoraan lääkärille, että kunnon loma on nyt tarpeen. Itse olin tressaantuneena töistä pois 2-3 viikon pätkissä ja se ei kyllä auttanut ainakaan tohon työtressiin. Kokoajan ajattelin vain, että olenkohan kunnossa kun pitää sitten palata töihin. Vedin sellasta noidankehää, että....
Sitten sain ns. "suosituksen" väestöliitosta olla pitempi aika pois työelämästä. Lääkärin sanoin: hoidat nyt itseäsi ja kaikki mitä teet on se tulevan lapsen hyväksi. Töitä tässä maailmassa kerkiät tehdä vielä kymmeniä vuosia.
Sain myös mielialalääkkeitä tohon itkuisuuteeni psykalta, mutta ne ei ollut kyllä hyväksi minulle. Söin n.2 kk Optipar merkkistä aika mietoa lääkettä. Se vain teki sivuvaikutuksena haluttomuuden rakasteluun (siis ihan myös fyysisesti) joka on kyllä ristiriidassa noitten lapsettomuus hoitojen kanssa. Miten siinä sitten hommailet mitään...:)

Mulla meni kuukausi pari, että pääsin sairaslomallani ns. balanssiin tuon työ asian kanssa (syyllisyyden tunteet, että enhän ole "oikeasti" sairas miksi olen poissa, mitä toiset työkaverit ajattelee, jos nyt jään pois pitemmäksi aikaa palaanko enää ns. normaaliksi ym), mutta tuon lapsettomuus asian kanssa heittelee just noin aaltoilevasti. Se vain kulkee ajatuksissa toisena päivänä enemmän toisena vähemmän. Ja varsinkin kun menkat alkaa.

Voimia sulle. Saatat käydä nyt pohjalla, mutta anna käydä. Ei se kuppi pohjaton ole ja kyllä luonto hoitaa sut pois sieltä jossain vaiheessa, kun annat itsellesi vain aikaa. :) Tässä paraskin puhuja, mutta näin sen koin.

Tsemppiä muuten tuohon uuteen työhön, olet rohkea niin tehdessäsi. Itse en ole saanut aikaiseksi, kun tuntuu ettei musta ole vain tekemään sellaista päätöstä vaikka ajatusta sellaisesta on ollut jo pitkään.
Sehän menee niin, että kun jotain isoa muutosta tapahtuu elämässä, niin tulee raskaaksi, jospa se pitäis paikkaansa sun kohdalla...hih mä ainakin pidän peikkuja.

uupumus/ahdistus

piove77 | 04.12.2008 07:23

Kosheen ja miksei muutkin

Jäin tällä viikolla ensimmäistä kertaa pois töistä ahdistuksen vuoksi. Mulla on ollut tosi rankka vuosi töissä ja olisin jo varmasti senkin takia uupumuksen partaallla. Olen iloinnut siitä, että vihdoin hoidot nyt syksyllä ovat alkaneet, mutta silti ahdistus lapsettomuudesta on kova. Viikonloppuna ja alkuviikosta olin kovin ahdistunut ja itkuherkkä. Pillahtelin itkuun työkavereiden edessä jotka ihanasti kannustivat menemään työterveyshoitajan juttusilla (työkaverini tietävät lapsettomuudestani ja hoidoista). Siellä sain purkaa mieltäni ja tein siellä masennus ja työuupumus testejä. Niiden mukaan olen sekä töistä uupunut että keskivaikeasti masentunut. Omaan korvaani se kuulostaa kyllä aika kovalta..mutta huomaako sitä enää itse milloin on masentunut ja milloin ei. Omasta mielestäni olen kuitenkin välillä viikkojakin ihan iloinen enkä vatvo näitä lapsettomuus hoitoa. Itse koen että olisin vain pitkän loman tarpeessa niin, että saisin jotain muutakin sisältöä elämään kuin töitä ja kuukauden päivien seuraamista. Lääkärille minulla on nyt aika sovittuna tästä uupumuksesta. Terkkari ehdotti minulle masennus lääkityksen aloittamista. Itse suhtaudun siihen aika varauksella. Uskon, että tämän hetkiseen uupumukseen olen tullut, koska työpäivän jälkeen olen niin poikki, etten jaksa harrastaa mitään, vaan istun kotona ja ahdistun omista ajatuksistani. Olen todennut nykyisen työni olevan liian rankkaa tässä elämäntilanteessa, joten olen vaihtamassa muutaman kuukauden kuluttua töitä. Nyt tuntuu vain mahdottomalta jaksaa olla iloinen ja pirteä nämä viimeiset kuukaudet. Toivon, että saisin muutaman viikon olla sairaslomalla, levätä ja keskittyä omaan hyvinvointiin. Pelkään, että joudun heti takaisin töihin, jos en halua aloittaa mitään lääkkeitä. Pelottaa jo etukäteen miten sitä tulee hoidot jaksamaan, kun nyt on jo välillä niin rankkaa näiden omien tunteiden ja ahdistusten kanssa.

Mä mietin myös et lisäsikön clomhexal mun ahdistusta. Mulla on kyllä tosi pieni annostus, mutta kävi kyllä itselläni mielessä. Mulla kun on ollut myös pää tosi kipeä kierron alussa kun otan lääkket sekä kuumia aaltoja. Myös alaselän särkyä on ollut pitkin kiertoa. Mä toivoin että saisin mahdollisimman sitä piikitettävää hormonia, koska se kuulemma paremmin vaikuttaa kohdun limakalvon paksuuntumiseen mikä mulla on ollut vähän huonoa. Voipi olla, että siitä ne sivuvaikutukset vasta tuleekin...

Mukavaa viikonlopun odotusta kaikille!
Kiva kun sain taas purkautua

clomifen hoidot

kosheen | 03.12.2008 10:38

MillaM:
Sain hoitojen alettua ensin clomit 5 kiertoon, 1 tabu päivässä 3-7 kp aikana. Ensimmäisen kuurin aikana menin ultraan kp 11 jossa tarkistettiin onko lääkkeet auttanut.(Tämä sinun kannattaa vaatia, kun olen kuullut ettei näin toimita kaikilla paikkakunnilla) Elikkä katsottiin kuinka monta follikkelia oli syntynyt ja minkä kokoisia ne olivat. Tämä siksi, ettei niitä vain olisi liikaa tai jos lääke ei olisi vaikuttanut ollenkaan. Siitä lekuri arvioi mahdollisen h-hetken ja sitten kotiin vaan työstämään ja ovistikut käyttöön.
Mulla clomit vaikutti follikkelien kasvuun hyvin, muttei raskautumiseen.

Muut kierrot meni ilman kontrollia. Ei tulosta, 5 kk jälkeen sitten käytiin uudestaan miehen kanssa gynellä pohtimassa jatkoa, ruetaanko IUI tekemään vai pidetäänkö taukoa. Sovittiin kahdesta IUI:stä clomeilla höystettynä ja jos ei toimi (ei toiminu) niin sitten IVF, niinkuin tossa aiemmin jo avauduin täällä.

Henkisesti koin clomit vaikeana. Olin tosi ahdistunut, kuumia-aaltoja sekä yöllä, että päivällä ja olin muutenkin itkuinen (myös eka kierrolla oli aika paljon alavatsakipuja, mutta ne jäi toisilla kierroilla pois, varmaan elimistö tottui tms.) Kaikki voimistui varmaan siksi, että tässä alkuvaiheessa hoitoja tajusin todella, että nythän me hoidetaan lapsettomuutta siis lapsettomuutta kirjaimellisesti (tässä vaiheessa n.2 vuotta yritystä takana). Huolestuneet ajatukset tulevaisuudesta iski yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta ja en tiennyt mikä mulla on kun kokoajan itkettää vaan, kuka oon ja mitä teen. Menin niin sekaisin (tuskin vain lääkkeistä) että sain pyytämällä ajan psykan puolelle. Käyn siellä vieläkin pari kertaa kk, ihan vain juttelemassa hoitajan kanssa hoidoista ja muutenkin mitä ajatuksia mulla on. Jäin sitten pois töistä tässä vaiheessa itkukohtauksieni ja ahdistuneisuuteni takia, eli sairaslomalla ollaan oltu jo pitkään. Nyttemmin en näe tästä terapiasta enää mitään hyötyä (alussa kylläkin), tuntuu että tämä palsta on ollu mulle hyödyksi enemmän kuin se. Te mahtavat ihmiset olette olleet mulle apuna.
-Iso Kiitos ja Halaus.

Ja tällä kirjoituksella en halua säikyttää tai pelästyttää, vaikkakin minulle tuo clomi auheutti lähes kaikki sivuvaikutukset, ne lähti niinkuin Sannalla pois heti kun lopettaa kuurin. Joillain ei sitten tunnu missään. Hyvä, että otat asoista selvää, tietää mitä on luultavasti tuleman ja osaa varmasti suhtautua paremmin oireisiin jos niitä ylipäätään tulee.

Tsemppiä kaikille tuleviin hoitoihin. Itse jaksoin koska Toivo oli silloin käymässä kylässä meillä...nyt se taas tässä viimeviikolla meni jonnekkin muualle kylään. Jospa se tulis takasi...:)

...

SannuPiu | 03.12.2008 06:45

Muih,

CATZY,
todella, todella, todella suuret voimahalaukset sinulle. Menin ihan lukkoon lukiessani viestiäsi.. Tiedän, että itse olisin tuossa tilanteessa aivan rikki. Sanat eivät riitä ilmaisemaan lohtua, jonka toivoisin sinun saavan. Ajatuksissa kuitenkin olet. Niin kuin on ollut ja ovat muutkin kohtalontoverini. Mieleeni kuitenkin hiipi sellainen kiusaus kannustaa yrittämään lahjoitetulla munasolulla. Vaikka siinä onkin osin perimä jonkun toisen niin toinen osa olisi miehestäsi ja kolmas (ehkä jopa kaikkein vaikuttavin) kasvatuksen tuomaa. Jos oikein ala-asteen matikalla tätä lasken niin nyytin alku ois enemmän teitä kuin lahjoittajaa :)

PTTT,
heh..olen itsekin miettinyt, että pitäiskään miun kosaista sinua kirjeenvaihtoon. Nimittäin taustoissamme olemme melkoisen samanlaiset. Annan sille :) ja :(


***Kyllä on taas ilmoja pidellyt meitsin päässä!! Miulla näyttää vaihteeksi olevan päällä "valeraskaus"/toiveraskaus vaihe. Tämä siis huvittavimmillaan tarkoittaa sitä, että kun napa on pinkeä ylensyönnistä ja herkuttelusta niin ajattelen "olenkohan raskaana". Pahimmillaan rinnat tulevat saman tien kipeiksi ja alan voida pahoin.. Välillä tuntuu, että samaan tuntiin mahtuu supistustenkin alkaminen! KIESUS! Jotenkin tämä joulun aika vaikuttaa erittäin raskaasti mieleen. Lohduttomuus vauvaprojektin ympärillä vaan kasvaa.

***Töissä hoitojen aikana? Kyllä olin koko ajan. Enkä kertonut asiasta kenellekään töissä. Olin tulla hulluksi.. ja jossain määrin tulinkin. Hoidot tekivät hulluksi, muttei raskaaksi. Missä vika ;) Hoitojen aikana ihmettelin kovasti, ettei sairauslomaa edes ehdotettu. Kreiseimmillään ajoin aamusta ensin töihin 50 km päähän kaupungin ulkopuolelle, ajoin takaisin kaupunkiin kesken päivän käymään ultrassa/inssissä/jonkin sortin kopeloinnissa ja sitten takas töihin ja iltapäivällä vielä töistä kotiin. Hoitokustannusten lisäksi sain 2 kertaa sakot!! Ihan umpisekona ajelin ympäriinsä. Ihme, että selvisin vain parilla sakolla (:
Valtaosan hoidoistakin kävin läpi yksin, sillä avomieheni ei päässyt irtaantumaan töistä kesken päivän.. *huoks* Välillä miettii todella, että miten tuosta kaikesta selvisi/miten siitä on toipunut. Ei varmaan selviäisikään, ellei olisi palavaa halua tulla äidiksi.

*** HUU-HAA:ta loppuun. Miulla on tukka taas kunnossa. Hyvä niin. Pisti nimittäin niin lauhat kelit, että pipo päässä ois tullut liian kuuma :)

Halitus kaikille!

Siipi maassa

Catzy | 03.12.2008 03:59

Vierailen eka kerta täällä...pakko saada puhua jollekin. Kolmas koeputkiyritys ilman tulosta, negatiivinen testi tänään taas. Hakeuduimme hoitoon liian myöhään. Vuositolkulla oletimme että kyllä luonto sen hoitaa...mutta ei. Täytin 40 aivan äsken.

Siittiöt hyvät mutta munasolut eivät.
Eka hoito: 5 solua poimittiin, yksi hedelmöityi hyvin ja alkio siirrettiin
Toinen: 6 solua, kaksi hedelmöityi ja molemmat alkiot siirrettiin
Kolmas: 11 solua, 8 hedelmöityi mutta hauraita, yksi hyvä toinen ok molemmat siirrettiin.

Limakalvo ohut mutta hoitajan arvio tänään on munasolujen hauraus, alkiot luultavasti hajoaa. Hoitaja heitti ilmaan ajatuksen luovutetusta munasolusta...pelkkä ajatus huippaa ja mieheni on näissä asioissa aika konservatiivinen. Jo tämä hoitorumba ollut henkisesti kovin raskas molemmille. Maanantaina keskustelu lääkärin kanssa ja pelottaa niin.

Sori että kirjoitan näin synkästi.

Töissä

drako | 03.12.2008 08:26

MillaM

Töissä olen ollut koko hoitojen ajan. Onneksi on ymmärtäväinen naispomo, joka on vaikeimpina päivinä sanonut, että mene kotiin. Toinen Clomi-päivä meni aina niin, että itkin koko päivän, en saanut itseäni millään kasattua ja ne päivät vietin kotona sängyn pohjalla itkien. Seuraavina päivinä ei enää itkettänyt, mutta masennus ja vitutus oli suurta..ja itkukin tuli, jos joku sanoin yhdenkin poikkipuolisen sanan.
Työkavereille on ollut pakko kertoa näistä viimeisimmistä hoidoista, koska työkseni nostelen raskaita esineitä ja nosteleminen on kiellettyä. Nyt sovimme, että kukaan ei kysele mitään, minä kerron jos on kerrottavaa. Ja jos/kun saan taas nostella, ei kukaan kommentoi mitään ei säälittele vaan toimii normaalisti.

Nyt on kaksi päivää pyörryttänyt, mutta luen sen lääkkeiden syyksi.

Sanna | 02.12.2008 09:21

MillaM:
Olen ollut työelämässä koko ajan, aina hoitojenkin aikana. Vaikeaahan se on ollut, kun työkaverit ovat kaikki perheellisiä ihmisiä ja tietysti puhutaan aina lapsista, korvatulehduksista, vesirokoista jne. On ollut paljon päiviä jolloin olen tosissaan saanut purra hammasta yhteen etten pillahda itkuun. Kerran näin on kuitenkin käynyt.
Olin onneksi yhdelle työkaverillen kertonut lapsettomuudestani, joten hän ymmärsi kyllä. ja onneksi satuin olemaan hänen kanssaan työvuorossa.

Nyt olen vaihtamassa työpaikkaa, sain paremman tarjouksen, ja aloitan ensi viikolla. Kerroin pomolle viime viikolla että joudun ramppaamaan hoidoissa, halusin että hän tietää ennenkuin kirjoitan sopimuksen. Hän suhtautui todella hienosti, ja sanoi että toivottaa onnea ja että se on elämää, ja hänelle asiassa ei ole ongelmaa kunhan ilmoitan hoidoista aina etukäteen. Toivoi vilpittömästi että onnistuisimme. Katsotaan sitten ajan kanssa kenelle siellä uudessa paikassa kerron, jos kerron ollenkaan....

Ihanaa, PTTT, minä nakkaan kirjeellä kunhan tässä saa aikaiseksi!!!

PTTT | 02.12.2008 07:55

Sanna ja drako: Okei, kivaa! Laitoin teille sähköpostia. Juu, nimenomaan tuommosia oikeita kirjeitä tarkoitinkin. Mielellään alkaisin kirjeenvaihtoon myös Sannapiun kanssa, haluaisin jakaa näitä etäsuhdeajatuksiakin : ) Kerro jos kiinnostaa.

Täällä on tosiaan aika tuttuja ajatuksia usein. Viitaten edellisen kirjoittajan ajatuksiin, tuntuu se kyllä aika vaikealta välillä nauttia siitä vapaudesta, josta nyt pitäisi nauttia. Mutta kyllä se välillä onnistuu, oikeastaan tykkään aika paljon olla yksin.

kiitos vastauksistanne

piove77 | 02.12.2008 03:23

Kiitos vastauksistanne,

Ihanaa kuulla teidän muidenkin fiiliksiä. Jotkut lauseet olivat ihan kuin itseni kirjoittamia, niin tuttuja ne olivat. Kärsin ajoittain todella kovista syyllisyyden tunteista, kun en jaksa iloita muiden raskauksista taikka vauvoista. Muutama kaveri on onneksi tuntunut ymmärtävän, mutta jotkut taas pelkään menettäväni tämän yhteydenpidon vähäisyyden takia. Teen vielä töitä lapsiperheiden parissa ja joudun jo päivisin pinnistelemään omien tunteideni kanssa. Syyllisyyttä koen myös parisuhteessa. Tuntuu niin väärältä, että miehenikin joutuu kärsimään tästä kun minä en vain tule raskaaksi. Vaikka minussakaan ei ole todettua vikaa niin silti se olen minä joka en tule raskaaksi. Mieheni ei millään tavalla ole minua tästä syyttänyt, mutta silti koen näin. Pahimpina itku päivinä olen ehdottanut eroa, jotta mieheni voisi etsiä uuden naisen ja saada sitten lapsiakin. Hyvänä päivänä nämä ajatukset tuntuvat typeriltä. En tiedä kumpi pelottaa enemmän, se että jos ei koskaan omaa lasta saa vai se, että joutuu kohtaamaan tämän oman ahdistuksen lopun elämän. Itse yritän kovasti tehdä töitä sen kanssa, että osaisin nauttia siitä mitä minulla tällä hetkellä on, mutta välillä se on niin vaikeaa. Kaverit joilla on lapsia, ovat yrittäneet kannustaa nauttimaan vapaudesta mikä meillä on ilman lapsia. Itse nauttisinkin siitä, jos joku voisi luvata, että joskus vielä sen lapsen saamme.

Joku kyselin clomeista. Olen syönyt clomhexalia nyt kaksi kiertoa, mutta ei tärppää.. Sain luvan syödä sitä aina, joka toinen kuukausi puoli tablettia, koska vaste oli niin hyvä (kokonaisella tabletilla oli 5 munarakkulaa tulossa). Kolme kiertoa pitäisi vielä mennä näin ja sitten olis siirtyminen pistoshoitoon. Mullakun ei se kohdun limakalvo ole käsittääkseni aina paksuuntunut tarpeeksi. Inssiin voitaisiin mennä, mutta lääkäri arvioi ettei se tuottaisi juurikaan lisäarvoa meidän tapauksessa. Vielä ei olle päätetty mitä sen suhteen tehdään. Tuntuu että siitäkin tulisi taas lisästressiä.

Mulla on clomhexal aiheuttanut päänsärkyä ja kuumia aaltoja. Lisäksi nyt viimeisimpien menkojen jälkeen on alaselkä särkenyt menkkamaisesti..enpä tiedä mistä sekin johtuu.

Oletteko käyneet noissa simpukan ryhmätapaamisissa ja millaiset kokemukset jäi? Itse en ole käynyt, mutta vähän olen jo harkinnut.

Nyt yritän repiä itseni jumppaan, koska tiedän sen piristävän vaikka lähteminen tuntuu niiin vaikealta...

Voimia teille kaikille!

Kiitos vastauksitanne Sanna ja drako!

MillaM | 02.12.2008 02:11

Sain tänään soitettua vihdoin sinne gynelle ja sovin ajan tammikuulle -09. Kovasti jännittää ja mietin kuinka tuo lääke tulee minuun vaikuttamaan. Vauva toive on niin suuri ja kaipaus ääretön, että olen valmis kärsimään jotta jonakin päivänä saisin sen pienen ihmeen kokea ja saada oman lapseni syliini. Nyyh! Nyt jo taas tuli tippa silmää, niin paljon asia minua satuttaa.
:(

Olitteko Sanna ja drako hoidon aikana työelämässä, ja jos olitte kuinka jaksoitte työ ja paineet oviksesta ja toiveet raskaudesta?

Kiitos kun vastasitte. :)

MillaM

PTTT

Sanna | 02.12.2008 01:27

Kirjevaihto sopisi myös minulle, ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Rakastan kirjeiden kirjoittamista ja niiden saamista. Ei siis mitään sähköposti-hommelia vaan ihka oikeita kirjeitä!
Minun sähköpostiosoite löytyy tuolta edellisiltä sivuilta, kun koetin sitä facebook-ryhmää perustaa, jos nakkaat sinne viestiä niin kerron sitte oikean osoitteeni. :)

Clomeista

Sanna | 02.12.2008 01:23

Mulla clomit ei tuottaneet tulosta, alkuvuodesta söin 3 kk annoksella 1tabu/päivä, kesä taukoa ja syksyllä 4 kk annoksella 2 tabua/päivä. Ultrassa en käynyt kertaakaan, ovulaatio testattiin yhdessä kierrossa verikokeella, ja se oli tapahtunut.

Nyt on menossa eka kierto pitkästä aikaa ilman clomeja, kiukkuisuus on häipynyt, uniongelmat on häipyneet, enkä itkeskele enää tyhjän päiten. Lisäksi tuntui että clomit aiheutti minulle entistä enemmän vihlovia kipuja munasarjoihin (myös lievää pco:ta).

Hyvä puoli clomeissa oli se, että hiivatulehdukset pysyivät niiden aikana pois. Ja heti kun loppui clomit, tuli hiivakin takaisin. :/

Ylihuomenna meillä aika keskussairaalaan, saamme kuulla jatkosta....
Kp on jotain 50 tällä hetkellä, joten sekin seurausta clomeista, kun ne loppui, loppui myös menkat. Blääh.

MillaM

drako | 02.12.2008 11:47

Mä kärsin helvetillisen masennuksen Clomien takia ja täytyy sanoa, että en ikinä enää koske moisiin lääkkeisiin. Muutaman kerran ajattelin jopa tappaa itseni (minä joka on täysin itsemurhaa vastaan). Toivottavasti pääset vähemmällä!

Ultrasta en osaa sanoa yhtään, koska oma "mahtava" gyneni ei suorittanut minkäälaista seurantaa. Jätti vain omilleen ja sanoi, että tuskin tulet raskaaksi, mutta kokeile nyt noita.

Nyt olen kyllä hyvässä hoidossa ja voin sanoa, että kohtelu on todella ihanaa. Punktiossakin hoitaja piti kädestä kiinni (mies oli just silloin suorittamassa omaa toimenpidettään).

Joku kyseli kirjeenvaihtokaveria...drako@suomi24.fi, saa minut kiinni ja sieltä ohjaan oikeaan osoitteeseeni.

Minkälaisia kokemuksia clomifen hoidosta?

MillaM | 02.12.2008 10:37

Minulla aloitetaan clomit näillä näkymin tammikuussa -09. Kysynkin nyt teidän muiden kokemuksia ko. hoidosta, millaista se on, kuinka usein ultrat, kuinka hormoonit vaikuttavat mielialaan?

Minulla on diagnoosina selkeä pco-s. Kuukautisia ei tule luomusti, teroluteilla tulee mutta aikamoisella viiveellä noin kahden viikon kuluttua terojen lopettamisesta.

Jännittää ja pelottaa mutta pientä toivon pilkahdusta asia kuitenkin tuo.

MillaM

PTTT | 02.12.2008 12:47

Hentzu: Hieno juttu, että miehesi on purkanut lapsettomuuttaan sinulle. Meillä mies ei oikein kommentoi asiaa mitenkään. Tietysti haluaa lapsen, mutta sanoo aina, että "kyllä meitäkin joskus onnistaa" tai että "kyllä me tästä selvitään". Totta kai selvitään, kun on pakko! Mutta muuten ei juurikaan puhu. On vissiin aika normaalia miehille. Ja usein sanoo, että ei voi ymmärtää miltä minusta tuntuu, koska on mies.

Kaikille hoidoissa oleville iso sydän!

PTTT | 02.12.2008 12:37

Sannapiu: PCO:sta, joo, kyllä minä luulen, että PCO:stakin voi tämä lapsettomuus johtua. Ainakin sain sen clomireseptin kouraan, että ei kai ne lääkärit ihan huvikseen niitäkään jakele, eli ehkä luulevat, että clomit auttaisivat. Aiemmin muistaakseni joku puheli täällä, että PCO aiheuttaisi kuukautiskipuja. En ole vielä ymmärtänyt, että miksi? Tietäisikö joku? Minä vaan kun ajattelin, että mun kuukautiskivut johtuisi endosta, joka mulla varmaankin myös on. Eivät varmaan nuo mun diagnoosit oo ihan varmoja diagnooseja, kun ei lääkäristä ottanut selvää. Vähän epäilyttää, mitä tuolla mun sisällä oikein tapahtuu, kun omasta mielestäni nuo vihlaisut ja kivut on pahentunu, ennen menkkoja ja niitten aikana on semmosia outoja vihlontoja, jotka ei varsinaisesti oo menkkakipuja. Mutta kipujakin mulla on, on aina ollut menkkojen ekana ja toisena päivänä. Menkat mulla on suht säännölliset, siis muutama päivä on heittoa, tänä vuonna ollu kierrot 26-31. Miten muilla PCO:silla?

Kovinkaan monella kaverillani ei ole lapsia, jotenka siinä mielessä oon päässyt aika helpolla. Ja vielä ei lasten/vauvojen näkeminen aiheuta mulla mitään kovin pahoja tunteita, mutta oonkin ihan alussa vasta koko asiassa. Mun kaverit ei ota mitään lapsettomuusaiheita puheeksi. Luulen, että eivät uskalla. Kerroin tänä syksynä aika monelle kaverille, koska en jaksanut kuunnella vihjailuja. Sain vastaukseksi kerrottuani mm. että "eihän se lasten hankkiminen ole välttämätöntä", ja että "kyllähän kaksikin ihmistä on jo perhe". Varmasti oli tarkoitettu lohdutukseksi, mutta itse koen nuo jutut tilanteeni vähättelynä. En kyllä halua puhua asiasta, kun tuntuu, että siinä vaan loukkaannutaan puolin ja toisin jos alkaa avautumaan.

Minusta olisi mukavaa, jos olisi sellainen lapsettomuuskaveri, jonka kanssa voisi jakaa ajatuksia. Voisiko täältä löytää sellaista? Esim kirjevaihto sopisi mulle.

Viime viikolla oli yksi vaikea päivä, meni vähän yksi muukin asia penkin alle, ja olin surullinen tästä etäsuhteestakin. Itkin melkein koko päivän (olin silloin miehen luona ja mies töissä), päivän saavutukset oli ruoanlaitto ja ulkona kävelyllä käyminen. Lopun ajan tuijotinkin tv:tä ja itkin. Välillä tulee vaan semmoinen olo, että menee "turhaan" koko päivä, kun mitään ei saa aikaiseksi. Mutta pakko kai tuommoisiakin päiviä on kestää ja sallia ne itselleen. Seuraava päivä oli jo parempi, vaikka ei mikään mahtava, ja sitä seuraava oli jo ihan mukava. Päivä kerrallaan.

Hei taas...

kosheen | 01.12.2008 10:39

Piove77:

Minulla on aika samanlaiset ajatukset ja ympäristö kuin sinullakin. Meillä on takana yritystä n.3 vuotta. Selittämätön lapsettomuus myös. Onko Teillä vielä hoitoja aloitettu?

Kyllä nykyään mieheni on paras tuki, hän jaksaa ymmärtää ja lohduttaa. Ystävien kanssa tuli juteltua hoitojen alussa paljonkin, mutta nyt tosiaan tuntuu siltä, että he ei mielellään keskustelisi asioistani ja luultavasti vain siksi, että eivät tiedä mitä sanoa. (vällillä myös siksi, että jauhan aina samasta asiasta ja olen itsekkin siitä surullinen, kun kaikki keskustelut kääntyvät vain tähän asiaan) Ymmärrettävää, koska en tiedä itsekkään mikä lohduttaisi surkeina päivinä. Anyway... suhteet on kutakuinkin pysynyt samana, ehkä itsestäni vain tuntuu jotenkin oudolta ja heistä ei. En tiedä, pistipä tämäkin asia miettimään, olenko itse vain nyt niin huomion tarpeessa. Myös ajatukset, että mitä ystävyydelle tapahtuu jos ei saadakaan lasta? Siis näiden joilla on lapsia ja lisää mahdollisesti tulossa, ei se että jaksaako he minua, mutta se että pystynkö minä olemaan heidän kanssa normaaslisti...AAarRRGh. Tiedän! Turha varmaan ajatella tällaisia vielä nyt kesken hoitojen, mutta kun ajatuksia pyörii päässä niin ne pyörii. Olen sitä mieltä, että asioista olisi hyvä puhua suoraan ystäville, mutta kun välillä on vaikea pukea sanoiksi näitä tunteita ja loukkaamatta ketään.
Olen aina pitänyt lapsista ja osannut todella iloita ystävien ja sukulaisteni puolesta, mutta nykyään tuntuu, että en ihan täysin vilpittömästi, koska väistämättä tulee ajatuksiin miksei meille ole suotu sellaista. Olen vielä voinut olla suht normaalisti mammaystävieni juhlissa ym. mutta kyllä herkimpinä hetkinä tulee varrottua paikkoja missä voisin revetä. Ja nyt juuri on sellainen kausi elämässäni.
Olen muutenkin nyt ehkä erakoitunut hieman, tällähetkellä sairaslomalla ahdistuksen (lapsettomuuden) takia. Käyn vain salilla aamuisin ja muissa harrastuksissa iltaisin. Touhuan siinä välissä kait jotain... päivät menee nyt jotenkin ihan sumussa vaikka kokoajan on kiire jonnekkin. Onneksi kuitenkaan en ihan ole sängynpohjalle jäänyt murjottaa vaikka mieli tekisi. Mieheni saa mut pysymään liikkeellä, ehdottaa pahimpina päivinä aina jotain tekemistä, jotka laittaa miettimiset muualle tästä asiasta.

Kiitos taas kun sain purkaa sydäntäni.

Minni | 01.12.2008 10:36

Meidän kavereista vain kahdella ei ole lapsia. Eli kaikilla muilla joko on jo lapsia tai on tulossa. Oon kovasti uusimmista uutisista yrittäny olla katkeroitumatta, mutta... Mä en jaksa sitten yhtään kysellä kuulumisia, enkä osaa mitenkään esittää innostunutta, kun niitä kuulumisia kerrotaan... Pistää ärsyttämään oma tilanne vielä enemmän, kun "kaikki" muut saa lapsia...

Mies yllätti viime viikolla. Telkkarista tuli joku ohjelma, missä näytettiin monta äitiä pienen lapsen kanssa kaupassa. Se tuumas, että aivan niinkuin meidän kauppareissut. Eli se ajattelee just samalla lailla kuin mäkin!! Kaupassa ei tuu vastaan muutakuin raskaana olevia naisia tai pienten vauvojen äitiä ja isiä.

Tsemppiä kaikille hoidot aloittaneille

SannuPiu | 01.12.2008 09:40

PTTT ja muut PCO:laiset: uskotteko, että lapsettomuutenne voisi johtua nimenomaan PCO:sta? Minua suoranaisesti V***tti kun kävin gyntsällä elokuussa ja esitin epäilykseni asiasta. Gyntsä sitten ultrasi munasarjat ja kuinka ollakaan selvä helminauha vas. munasarjassa. Säin siihen lääkkeet ja ilmoituksen, ettei minun kuulemma kannata alkaa sairastamaan PCO:ta. Se nyt vaan on, eikä välttämättä liity mitenkään lapsettomuuteeni. Tätä enemmän minua on korvennut se, ettei koko lapsettomuushoitojen aikana mukamas huomattu PCO:tani!! Mitä sitä sitten diagnosoimaan, mikäli se ei vaikuta mihkään... *korpeaa*

piove77:

Ymmärrän täysin, mitä käyt läpi. Nimittäin olen itse samassa jamassa. Lapsuuden aikaisella ystävälläni on 3 lasta, joista vanhin 1. luokalla koulussa. Yliopistoaikaiset kaverini (kaikki naisia) olen "lempannut" ihan siitä syystä, etten jaksanut enää lukea s-postiini tulleita ilmoituksia "olen raskaana/jään äitiyslomalle/esikoisemme syntyy...". Parhaalla aikuisiän ystävälläni, joka on nuorempi kuin minä, on nyt 6 kk vanha lapsi. Haluan olla häneen yhteydessä ja käydä kylässä, mutta varon tekemästä niin, koska vauva liittyy jokaiseen hänen lauseeseensa... Tällä hetkellä pelkään siskoni ilmoitusta siitä, että hän on raskaana.. Välillä tuntuu, että olen täysin erakoitunut "lapsellisista" ystävistäni. Helpotusta yksinäisyyteen ei tuo tieto siitä, ettei tämän ikäisen lapsettoman naisen ole helppo saada uusia ystäviä muuten kuin hankkimalla jokin ihme harrastus, jonka kautta mahdollisesti tutustuisi ihmisiin. Todennäköisesti uusillakin tuttavilla olisi perhe *huoks*. Onneksi sinulla on lähellä poikaystävä, jonka kanssa jakaa asiat. Itse elän kaiken kukkuraksi etäsuhteessa. Välimatka vaivaiset 850 km... Mutta niin kuin taisit itsekin makustella niin eihän poikaystävä korvaa ystäviä..


Tsemppiä sinulle!

piove77 | 01.12.2008 01:17

moikka vaan kaikille,

olen uusi täällä ja päätin kokeilla auttaako täällä kirjoittaminen ahdistukseen. Olen aikaisemmin käynyt lukemassa muiden kirjoituksia ja se on jo helpottanut, kun voi nähdä etten ole yksin tässä jamassa. kiitos siis vaan kaikille, jotka jaksavat jakaa ajatuksiaan! Ollaan siis miehen kanssa toivottu lasta 2 vuotta ja selittämättömästi lapsettomia ollaan (paitsi mun kilpirauhasen vajaa toiminta, joka kylläkin on hoidossa). Meidän kaveripiirissä ei muita ole samassa tilanteessa vaan kaikilla jo on lapsi tai sitten ovat raskaana. Itselläni henkinen jaksaminen menee aalloittain. Tänään on taas sellainen päivä että kaikki ahdistaa ja itkettää. Osittain johtuu varmasti siitä, että menkat taas alkoi ja olin pitkästä aikaa antanut itselleni luvan toivoa, että jospa... Kaikken pahimmalta tuntuu se, etten saa tukea niiltä kavereilta, jotka itselle on aikaisemmin ollut läheisiä. Heillä kaikilla on pienet vauvat ja tai odottavat jo toisia ja kolmansia lapsia. Tuntuu että jään niin ulkopuoliseksi kavereideni elämästä. Kannan siitä myös kovaa syyllisyyttä etten jaksa olla innoissani heidän raskauksistaan tai vauvoistaan. Minulla on yös huono omatunto siitä, etten ole jaksanut käydä syksyn aikana syntyneitä kavereiden lapsia katsomassa (koska kun viimeksi olin kesällä katsomassa kaverini vastasyntynytttä, näin vauva unia ja ahdistuin viikoiksi). Olen myös jättänyt menemästä esim. tyttöjen iltoihin, koska niisä kaikki ovat joko raskaana tai pienen vauvan äitejä. Onneksi minulla on ihana mies jolta saa tukea, mutta kyllä sitä kavereitakin kaipaisi. Miten teillä muilla? Pystyttekö iloitsemaan kavereidenne lapsista ja onko kaverisuhteet säilyneet samanlaisina lapsettomuudesta huolimatta?

Heipparallaa

Hentzu | 01.12.2008 12:59

En oo hetkeen kirjotellut.... On ollut jotenkin helpompi jakso tän asian kanssa nyt reilu kuukauden ajan. Tutkimuksissa käytiin, eikä varsinaista vikaa ollut kummassakaan, nyt odotellaan maaliskuulle asti ja jos ei ilman apua raskauduta, niin sitte palaillaan ava-klinikalle asioimaan.

Eilen oli aivan ihana ilta. Mä oon mielessäni miettinyt miten mieheni oikeesti suhtautuu tähän meidän lapsettomuuteen, kun hänellä kuitenkin on jo kaksi lasta. Ollaan aiemminkin kyllä keskusteltu lähinnä mun aloitteesta asiasta, mutta eilen hän pystyi avautumaan mulle melko kokonaisvaltaisesti tunteistaan. Se oli surullista kuultavaa, miten paljon häneenkin sattuu, mutta toisaalta oli helpottavaa kuulla, että suru on meille yhteistä. Ja olen onnellinen myös siitä, että pystyin aidosti kuuntelemaan mieheni tuntemuksia, enkä alkanut puhumaan omasta pahastaolostani, vaan koitin vain auttaa ja kuunnella miltä hänestä tuntuu. Kuitenkin tämä juttutuokio helpotti myös omaa tuskaani ja epätietoisuuttani.

Ehkä miesten on vaikeampi puhua tunteistaan, ainakin meidän perheessämme.

Se on sitten menoa...

kosheen | 29.11.2008 10:47

IVF :ään ja mä olen peloissani!!!!! Mulle tehtiin toiseen kertaan IUI ja mönkään meni. Menkat sitten alkoi vaikka tälläkertaa tuntui ihan erilaiselta. Siis jossain määrin oli isompi ja varmempi toivo tässä kuussa, kun sitä ei ole pitkään aikaan ollut.
Nyt sitten pari päivää vollotusta. Tuntuu etten kehtaa soittaa edes ystäville ja kertoa tästä. Soittavat varmaan jossain vaiheessa itse jos muistavat, että mitä olen odotellut tässä pari viikkoa. Jotenkin nyt tuntuu siltä, että ne ei jaksais enää kuunnella mua. Aina samasta asiasta keskustelua...

Olin niin ns.iloinen pitkästä aikaa tässä kuukauden putkeen ja nyt tuntuu ihan kauheelta pudota ja korkeelta. Ja mikä pahinta mielensyövereissä ajattelen taas, että tämä on jostain rangaistus mulle ja minä yksin taas olen tämän lapsettomuuden kanssa tässä maailmassa. Näinhän ei kuitenkaan ole, huomaa sen taas tänne sivuille tultua.(Miehenikin sanoi niin ihanasti, että yhdessähän me tämä koetaan ja tunnetaan) Mutta nyt vaan tuntuu niin hiton pahalta sydämessä, mä haluan meille sen oman lapsen!!!! Syytä kun ei ole löytynyt, niin mikä siinä mättää???? Hirvittää tulevat hormonit, muhun ne vaikuttaa niin voimakkaasti. Ainakin Clomit.

Ja niin tuo joulukin...ei osaa iloita siitäkään. Tänä jouluna saa vissiin ensmäistä kertaa vihat niskoille siskoilta, äidiltä ja isältä kun en vietä joulua niiden kanssa yhdessä. En vain jaksais nyt siskojen lapsia, kun eihän tämä niiden syy oo ja ei ne ymmärrä miksi mua surettaa. Olen nyt huomannut, että tulen todella surulliseksi tuttujen lapsista nykyään. Siis tuijotan vain ja rupean heti miettimään miksi itselläni ei ole sellaista. Varmaan tämä on tuttujuttu osalle. Vai?

Toivon todella jollekkin onnistumista tässä elämän tärkeimmistä asioista. Voimia siskot rakkaat. Olette auttaneet minua huonoina päivinä ihan vain lukiessani kirjoituksianne. Kiitos-
Voi kun joskus voisin kirjoittaa jotain mukavaa tänne. Mutta aina silloin vain tulee kirjoittaminen mieleen, kun on paha olo. Sori.

Täälläkin odotellaan...

Hopea | 29.11.2008 04:06

...sekä joulua, että testin tekemistä.

Minua on alkanu kauhistuttaan ja pelottaan, että miten tässä taas käy. Suru alkaa valtaamaan mielen jo ennen kuin kerkiää testiä tehdä ja tulosta nähdä. Ens viikolla saa tehdä raskaustestin..Jännittää ja pelottaa ihan älyttömästi. Pitäs käydä se testi ensin ostamassaki. Onneksi ei ole sellaista ollut täälä kotona, olis ehkä jo tehnyt sen ja pahoittanu vain mielensä.

Itse hoitorumba meni nyt ihan hyvin. Ja tulos oli parempi kuin viimeksi. ICSI oli hoitomuotona jälleen kerran.

Joulua odotan pelolla ja uutta vuotta, elikkä siis juhlapyhiä. Sukulaisia ja ystäviä taas koolla ja pitäis olla sosiaalinen ja iloinen niin kuin aina. Mutta jos nega tulee ja menkat alkaa, niin olen ihan rikki! Tämän joulun piti olla iloinen vauvaperheen juhla, mutta ei, niin kuin ei edellinenkään joulu...Ehkä se on sitten iloinen odotuksen juhla...tai sitten ei...

Ajatukset pysähtyvät välillä ja huomaa olevansa jossain ihan muualla, turvallisessa paikassa, missä ei ole iloa eikä surua, vain tilaa.

Joulun tuloa

Varpu | 29.11.2008 01:35

Niin on vaan maa taas mustana täällä Etelä-Suomessa. Oli kyllä ihana saada huhkia lumitöitä muutamana päivänä. Viime aikoina kipuillut niskakin tykkäsi tuosta ylimääräisestä liikunnasta... ja mieli, sillä kyllä lumi teki maailmasta vähemmän synkemmän.

Nuppu ainakin mainitsi tuosta lapsettomien joulutyövuoroista. On mielestäni käsittämätöntä, ettei työpaikoilla osata jakaa työvuoroja ilman, että aina vedetään siihen lapset yms. mukaan. Yksi ystäväni pitää kesäloman aina koulujen alettua ja hänen työkaverinsa kesäkuun alussa, kun kaikki muut haluavat pitää heinäkuussa, koska heillä on kouluikäisiä lapsia. Ihan kuin se koululaisten loma ei alkaisi jo kesäkuun alussa ja jatkuisi elokuulle, jolloin voi myös pitää lomaa... Toki on upeaa, että meidän yhteiskunnassa otetaan monella tapaa lapsiperheiden tarpeet huomioon, mutta olisi työyhteisöissä hyvä muistaa, että perhe voi olla muutakin kuin isä, äiti ja lapset. Joulun aika ja muut juhlapyhät voivat olla tärkeitä muillekin kuin lapsellisille.

Joulukuu tuo meidän perheeseen useampia pikkujoulutapaamisia. Mieheni sisarukset ja serkut tulevat perheineen viettämään perinteistä pikkujoulua kotiimme, tällä kertaa on meidän vuoro järjestää pirskeet. Lapsia on monta, onneksi ei tällä kertaa yhtään vauvaa eikä odotettavissa olevaa vauvauutistakaan. Meillä on myös ystäväporukan pikkujouluviikonloppu mökkioloissa, jossa on mukana kaksi puolentoista vuoden ikäistä taaperoa. Ihan kiva muuten, mutta noiden pienokaisten äidit ovat olleet vuosia mun ns. parhaat ystävät, joista tuli sitten kertaheitossa keskenään ns. "mammakavereita" ja toistensa lasten kummeja. Niin kolmen koplamme kutistui kahteen, jäin ulkopuolelle, eikä syynä ole lapsettomuus (emme vielä yrittäneet saada perheenlisäystä silloin) vaan se, että heillä oli heitä yhdistävä tekijä. Olisin silloin mielelläni tullut osaksi noiden lasten elämää, ollut onnellinen kummi tai muuten tärkeä aikuinen, mutta minua ei vain otettu siihen mukaan. Soittelin aluksi ja kyselin kaikkea raskaudesta, syntymästä, neuvoloista ja vaivaavista ruoka-aineallergioista, mutta en sitten enää jaksanut yksipuoleisesti olla kiinnostunut kaikesta. No, onneksi pikkujoulun viettoon tulee lapsettomia ja yksi ihan sinkkukin, niin ei tarvitse juhlamme pyöriä noiden taaperoiden ympärillä - vaikka ainahan se pyörii ;)

Kävin eilen hierojalla/osteopaatilla. Mun niska on jumiutunut useasti kesästä asti ja olen käynyt välillä viikon ja nyt parin kolmen viikon välein hoidattamassa sitä. Samalla hän hoitaa muitakin kremppoja ja lihasjumeja. Hän ehdotti, että menisin kuvauttamaan niskan ja ristiselkäni, kun niistä ei koskaan ole otettu röntgenkuvia tai magneettikuvia. Sanoin, etten nyt oikein voi, kun on ivf edessä. Hän oli harmissaan, kun en ollut asiasta puhunut aiemmin, koska olisi kuulemma voinut hoidoillaan parantaa mm. lantionseudun verenkiertoa. Ei siis lääkkeenä lapsettomuuteen, mutta ei siitä haittaakaan olisi ollut, ja kenties olisi voinut luoda paremmat olosuhteet hedelmöittyneelle munasolulle. Hänen näkemyksensä oli, että minun stressini on nyt tuolla kipeässä niskassa. Eli kesällä kun saatiin miehen spermanäytteen tulos ja alettiin valmistautua hoitoihin, niin alkoi niskakin krempata. Kuulemma kaikilla meillä on joku, jolla oireilemme stressiämme. Oli melko herkkää puhetta karskilta mieheltä, en osannut ajatellakaan, että hän näkee hoidokkinsa muunakin kuin kasana lihaksia ja nikamia :)

Tänään on kp 1 ja huomenna aloitan pistelyn. Jännittää, onneksi mies on luvannut auttaa pistosten kanssa. En ole lainkaan piikkikammoinen, verikokeessakin mielelläni katson elämän nesteen virtaamista koeputkeen. Mutta itseäni en ole koskaan piikkittänyt, olen varma, ettei se ekalla kerralla suju ihan ongelmitta. Ensi viikolla seurantaultra ja siitä sitten eteenpäin toiveikkain mielin. Voi tulla ihan hyvä joulu - tai sitten hiukan surullinenkin.

Tsemppiä kaikille! Toivottavasti me kaikki näemme valoa masentavasta kelistä ja pimeydestä ja muista huolistamme huolimatta.

Lauantaiterveisin, Varpu

Negaa minullakin

Miira | 28.11.2008 01:16

Sanna, tiedän tunteesi. Negaa näytti minullakin aamulla. Alkaa usko mennä koko touhuun. Neljä yritystä takana, kaksi enää jäljellä. Meillä kun ei selviä ivf:stä mitään pakkaseen.
Tähän asti on menty eteenpäin kovalla tsemppauksella mutta nyt aamulla romahdettiin molemmat. En tiedä miten tästä noustaan ylös... Seuraava yritys on vasta puolen vuoden päästä. Klinikalla on pitkät jonot.

Mutta tsemppiä Sanna ja muut. Kohta on joulu ja pian on kevät.Ei anneta periksi!

Joopajoo

Sanna | 27.11.2008 09:04

Kp 43.
Tein äsken raskaustestin ja yllätys yllätys, negatiivistahan se taas näytti.
Kumma juttu että kyynel vaan käväsi silmäkulmassa, sitten tuli semmoinen olo että: -Mitä sitten muka odotin??? Niinkuin olisi edes mahdollista että sieltä mikään muu tulos tulisi.

Viikon päästä keksussairaalaan aika, meidän molempien pitää sinne mennä. Nyt vain tuntuu että mitä järkeä? Onko minun tarkoituskaan kansoittaa tätä maailmaa, vai onko minun täällä ololle joku aivan muu selitys. Mutta jos näin on, niin minkä takia tämä kauhea tauti nimeltään vauvakuume on minulle edes annettu.... Blääh, kaikki on niin epäreilua.

Olo on ihan samanlainen kuin ennen testinkin tekoa, ei se tämä elämä taaskaan tästä kummentunut. Nyt vain olen huomannut semmoisen asian, että minä olen aika lailla tyytyväinen omaan elämääni näinkin!!!

PCO:lainen!

MillaM | 27.11.2008 03:28

Minäkin olen pco-s diagnoosin saanut kohta 33-vuotias nainen. Sisältäni löytyy siis se klassinen helminauha ja munasarjat eivät luvu helmistään ja anna yhtään minulle... :(

Minun olisi jo pitänyt soittaa gynelle ja varata aika vuodenvaihteeseen kun on tarkoitus aloitaa clomit, mutta jotenkin en ole saanut aikaiseksi. En tiedä miksi se tuntuu niin vaikealta, vaikka se veisi asioita eteenpäin. Kai se sitten pelottaa jos joutuu pettymään jos hoito ei auta. En edes tiedä kuinka pitkälle olen valmis hoidoissa menemään ja mieheni on jo sanonut että hän ei tutkimuksiin mene. Hänellähän onkin jo kaksi lasta.

Heissan kaikille sisarille!!!

lktt | 27.11.2008 11:42

En ole pitkääääään aikaan kirjoitellut. lukenut kuitenkin aika ahkerasti olen. Oli hoidot päällänsä ja töissä ritti kiirettä. Monien teksteihin olen samaistunut ja toisiin monesti palannutkin. Oikein hormoni höyryissä kun luin saattoi tippa tulla linssiin ja siitä ei sitten enää mitään tullutkaan. Muutama vanhempi nais potilas (hoitaja kun oon), on osannut loukata minua oikein kunnolla taasen. Mitä helvettiä kuuluu vieraille ihmisille, miks mun alamaha pullottaa. Kysyneet, että onkos hoitaja pieniin päin tai odotetko vauvaa. Hyvä että en oo lehtien palstoille päässyt. "Hoitaja löi potilastaan"-otsikoilla. En ole kuitenkaan lyönyt, vaan vaivihkaan lahjoittanut tämän potilaan vuoron toiselle hoitajalle. Mammoille vastannut vaan, et on tullut oltua ruoka-aikaan paikalle, vaikkei tekisi mieli edes syödä, kun painoo vaan tulee lisää.

Eilen tehtiin kolmas munasolujen keräys. Nyt odottelen et lekuri soittelis ja kertois tuloksia. Todennäköisesti päin lumihankee mentiin taas että kolisi. Tai ei voi sanoa, että lumihankeen. On liian pehmoinen törmäys, parempi vertaus olisi vissiin kallio. Tälle kierrolle vaihdettiin hormonia ja mitäs kummaa, ei tullut hyviä munasoluja. viimeisen kontrollin jäljiltä olivat menneet ja pienentyneet, vaikka olisi pitänyt kasvaa. APUA, ei voi ymmärtää pieni pää tätä, et miks just meille. Nyt sitten odotellaan onko huomiselle siirrettäviä hedelmöittyneitä soluja vai ei.

Onnea kaikille, jotka nyt ovat hoidoissa ja toivottavasti plussia ropisee. Kunpa se olisikin niin helppoa kuin korttia näyttämällä plussien tulo, meinaan mä. heh heh. Nyt ei kyllä naurata yhtään. Enemmänkin tekisi mieli itkeä.

Oma mieheni ei paljon asioista puhu, mutta välillä yllättää. Pitää huolta ja kysyy hoidoista ja jatkoista. Vaikka olen luullut ettei ole kuunnellutkaan mitä olen selittänyt, on kuitenkin jotain "valikoiva kuulo" pääsätnyt sisään. Välillä tai siis aika usein tuntuu, ettei hänelle ole asialla niin merkitystä, vaikka toivookin yhteistä lasta. Itsekin yritän pitää ajatuksiani paljon ominani. Miksi rasittaisin miestäni. ei hän kuitenkaan pysty tietämään miltä minusta tuntuu.

Tänään taidan ottaa kännit, jos ei tästä hoidosta mitään tullut. Ja huomenna mietitään jatkoa, tai onko mitään jatkoa. Riippuu miten lääkärit sen nyt näkee. Tämän piti olla viimeinen kerta, mutta kun näin ihmeellisesti kävi, voi olla että koitetaan vielä kerran, tai sit ei.

Nyt lähden purkamaan pahaa oloani lumitöihin tai muuten vain ulos rauhoittumaan. Toivottavsti lumi pysyy maassa, piristää edes vähän, kun ei ole niin kurasta ja pimeetä. Ei ulkona saisi olla pimeetä, kun minä olen se pimee.

punapää | 26.11.2008 05:29

Heippa taas!
Inssi tehtiin siis eilen. Oli kyllä uskomattoman kylmä ja tunteeton operaatio. Siemenet sisälle ja pihalle. Tunsin selkeesti eilen että ovis oli päällä, joten positiivisella mielellä odotetaan joulukuuta.

Ekan kerran mentiin miehen kanssa lääkäriin syksyllä 2007 ja sitä ennen reilu vuosi oltiin jo yritetty luomusti. Ravattiin sitten siinä testeissä ja uudelleen lääkärissä ja lopulta saatiin lähete naistentautien poliklinikalle. Ekaa aikaa sinne odotettiin puoli vuotta ja sen jälkeen olikin kesälomatauko ja vasta nyt syksyllä ollaan päästy oikeesti toiminnan ytimeen. Tuolla keskussairaalalla toimii tää systeemi ihan hyvin, kun vaan pääsee ensin sinne sisälle. Ultra-ajan saa, kun soittaa menkkojen alkaessa ja inssiajan kun saa ovistestistä plussaa. Mulla on onnekse sellanen työ, että pystyy lähtemään kesken työpäivän lääkäriin. Jokaiselta lääkärissäkäyntikerrasta mä maksan poliklinikkamaksun, joka on noin 27€. Meidän tapauksessa kun käytetään lahjasiittiöitä niin keskussairaalalla on sopimus yksityisen klinikan kanssa ja itse inseminaatio tapahtuu siellä. Inseminaation hinnaksi meille tulee molemmilta poliklinikkamaksu eli yht. reilu 50€. Se on vielä ainakin tuntunut ihan siedettävältä hinnalta. Sitä en vielä tiedä kuinka monta inssiä kunnallinen puoli maksaa...tulikohan tässä vastaukset sun kyssäreihin?

Lumiset terveiset kaikille!!

Jaahas...

tupu | 26.11.2008 05:04

Tänään oli aika ensimmäiseen inseminaatioon. Hymyilytti, jännitti.... Kunnes lääkäri paukautti sanoa, ettei siittiöt oikein kestä pesua. Kyynel valui poskelle. Lääkäri tuumi, että tehdään inseminaatio nyt kuitenkin, vaikka varmaa on ettei raskaus ala.
Mies joutuu nyt syömään 3kk jotai lääkettä, minkä kai pitäisi vaikuttaa siittiöihin (nimeä en muista) ja sitten helmikuussa kokeillaan uudelleen pesua. Sen jälkeen luvassa onkin koeputkihedelmöitys...
Aikamoinen shokki kyllä käynti oli... Taas joutuu odottamaan seuraavaa käyntiä kauan ja salaa toivomaan, että ehkä sitten joskus...

heissan!

tuiskuliini | 26.11.2008 10:30

Pitelen peukkuja ylhäällä sun punapään/ja teidän kaikkien puolesta!Toivottavasti onnistutte.
Jouduitteko jonottamaan kauan ultraa ym yleisellä puolella?mutta siis lahjasiittiöitä saa vain yksityiseltäkö?kuinka paljon maksoitte kaikenkaikkiaan tuosta kerrasta?huh paljon kysymyksiä *nolona*
Eilen juuri iltavuorossa yksi vanhempi immeinen alkoi taas kertomaan tuoreesta lapsenlapsestaan ja näyttelemään kuvia,mikä sinänsä ihan ok mutta kun keskustelu siirtyi taas siihen normaaliin,miksi teillä ei ole lapsia,sä alat jo olemaan sen ikäinen että pitäisi kiirehtiä,joopa joo olen 28v,töissä on tasan kolme jotka ei koskaan ole kyselleet yhtään mitään ja tiedän että heillä ollut jonkinlaisia vaikeuksia omalla kohdallaankin..me tunnistetaan toisemme jo katseilla/telepatialla/vaistolla =)

Lahjoitetut siittiöt

punapää | 25.11.2008 09:51

Heipsan!

On pakko kirjoitella, kun on melkoinen jännitys mahanpohjassa. Tänään tapahtuu meidän ensimmäinen inseminaatio lahjasiittiöillä. Viime viikolla kävin ultrassa ja munasarjat oli oikein kunnolla innostuneet lääkityksestä ja siellä oli monta follikkelia kasvamassa. Lääkäri ilmoitti myös kaksosriskistä, mutta mä vaan hymyilin ja sanoin ettei haittaa. Ollaan miehen kanssa puhuttu, että kaksoset olis meille vaan tosi iloinen yllätys.
Olin jo epätoivoinen kun ovista ei meinannu tulla millään. Edellisessä kierrossa testasin ekaa kertaa ovistestejä ja sillon ovis tuli 15pv. Nyt ostin rahapulassa halpoja testejä ja olin jo varma ettei ne näytä ovista. Toisin kuitenkin kävi ja eilen illalla tuli ne maagiset kaksi viivaa (joita en koskaan uskonut saavani niin monen negatiivisen raskaustestin jälkeen).
Ollaan siis hoidossa keskussairaalalla, mutta tää inseminaatio tehdään yksityisellä klinikalla, koska käytetään lahjasoluja...nyt sitten alkaa 15 päivän jännitys.

Sanna | 24.11.2008 11:38

Diagnoosia ei ole annettu mutta lääkäri sanoi että: Helminauhaa löytyy, eli munasarjat ovat Pco:maiset.
Mutta diagnosoimaan ei lähtenyt kuitenkaan. Ainakaan vielä. Joulukuun alussa olen taas viisaampi.... Aika lähenee ja paineet kasvaa.

Kierto huitelee jo jossain 40 päivän tienoilla, yleensä 30-35. Nyt en ole tosiaan clomejakaan syönyt joten en ala vielä hihkumaan yhtään mistään. Tämä kun ei ole mikään ihme että kierto on pitkä.

Eli jatketaan odottamista.

Onneksi on paljon lumitöitä tehtävänä!!!! :)

Minni | 24.11.2008 11:07

Ja täällä myös PCO...

Susanna

Susanna | 24.11.2008 11:05

Yksi pcolainen ilmoittautuu, mulla on sitä uraa jo kohta 20 vuotta takana, teininä todettiin. Geeneissä on se ilmeisesti mulla, koska olin alipainoinen, kun se todettiin ja nyt normaalipainoisenakin se on ollut koko ajan.

Miekin olen lanseeraanut tuon lapsettomuuskaveri-nimen ihan sen takia, että se mammakaveri- nimitys niin ottaa mua pannuun. Musta ei tuu mammakaveria, mutta lapsettomuuskaveri voin olla. Jee jee.

Mun lähipiirissä on paljon tarkoituksella lapsettomia ja olen monesti miettinyt, miten raskas tilanne olisi olla yhteisössä, missä lasten hankkiminen on must-juttu. Ulkopuolisuuden tunne olisi vielä suurempi kuin nyt. Tunnen todella myötätuntoa sellaisessa tilanteessa olevia kohtaan.

Aurinkoista talvipäivää!

PTTT | 23.11.2008 09:33

Sannapiu: Mulla on luultavastikin PCO. Eli liityn PCO-kerhoon. Liityn myös etäsuhde-kerhoon, täälläkin nimittäin etäsuhteessa. On kuluttavaa, kun ei voi yrittää, ja ei yhtään tiedä, miten suhtautua hoitoihin. Toisena päivänä on ihan varma, että ehdottomasti haluaa hoitoihin nyt ainakin vuoden alusta, toisinaan semmonen olo, että ei ole kiirettä. Inhottavaa! Mielialanvaihteluita tuon hoitoasian suhteen on luvattoman paljon.

Tässä lisää huuhaa-osiota:
Mulle tuli uskovaisista semmonen kerran mieleen, että kun osa uskovaisistahan varmaan ajattelee, että lapsettomuus on Jumalan tahto, eli jos kerran ei lasta saa, niin se on tarkoitettukin sitten niin. Ajattelin, että semmoiselle pitäisi vastata (jos on kyseessä esim 10 lapsen äiti ja mulle ehdottaisi tuota Jumalan tahto-kommenttia), että sinut on sitten ilmeisesti tarkoitettu 18 lapsen äidiksi ja kuolemaan viimeisen synnytykseen.

Tiina | 21.11.2008 08:49

alppiruusu en tiedä osaanko vastata mihinkään mutta olen lapsellisten puolella lahjasolujen ansiosta käyn usein lukemassa palstaa voin yrittää vastata jos ehdin ja osaan

Nuppu | 21.11.2008 07:42

Tutulta kuulosta monien teistä ajatukset. Se antaa voimaa, kun tietää ettei ole yksin. Mikähän siinä on kun minäkin oo tuskaillu töissä kun joudun lapsettomana joustamaan työvuoroissa eniten. Kun ei ole ns. mitään hyvää syytä kieltäytyäkään. Oikeesti kyllä lapseton on yhtä arvokas kuin lapsetonkin. Mun sukulaiset oli ihania, kun he sanoivat häiden jälkeen, että minä ja mieheni ollaan nyt perhe. Niin ollaankin! Ei siihen välttämättä lapsia tarvita.
Välillä vaan tuntuu ettei kuulu mihinkään. Mun ikäsille siis 3-kymppisille ei tosiaan oo kauheesti tekemistä, seurakunnassakin on lähinnä perhekerhoja tai sinkkutoimintaa. Tässä iässä on vaikee ystävystyä, minäkin olen vähän aikaa sitten muuttanut vieraalle paikkakunnalle. Mun kavereilla on lapsia ja sitä kautta mammakavereita. Mitä mulla sitten on, lapsettomuuskavereitako? Omituinen nimitys...
Tääläsiä ajatuksia tuli mieleen tällä kertaa. Tsemppiä kaikille, olette aarteita!

ps. Sannupiu, hauskaa kun otit ton lestadiolaisuus-jutun esille. Mekin ollan joskus mietitty mieheni kanssa, että pitäiskö liittyä niihin kun niille niitä lapsia tuntuu siunaantuvan.... Oikeesti kyllä niille tää lapsettomuus on harmaan vielä vaikeempaa kun siinä yhteisössä kaikilla tuntuu olevan lapsia tosi monta.

korjaus..

SannuPiu | 21.11.2008 06:50

*kika* yhdistin sitten tuiskuliinin ja varpun varpuliiniksi.. No se varpuliini = varpu..

vallaton perjantai

SannuPiu | 21.11.2008 06:48

Onnen hali Varpulle seuraaviin hoitoihin ja kannustushali tuiskuliinille lahjoitusspermistelyyn :)

Ennen kuin lasken rimani totaalisesti kirjoittamalla taas huu-haata palstalle niin kirjoitan jotain muuta..

*huoks* ja *plääh* Luin tuossa mm. varpuliinin tekstin, jossa hän kertoi valmistautuvansa seuraaviin hoitoihin... Tulin surulliseksi siitä, ettei minulla ole mahdollisuutta olla tällä hetkellä aktiivinen raskaaksi tulo yrityksissäni/olla mukana hoidoissa. Syy siihen on se, ettei nykyinen kumppanini asu vielä edes samalla paikkakunnalla. Olemme olleet yhdessä nyt n. vuoden ja koko ajan etäsuhteessa (välimatka vain 850 km). Tuntuu kuin mahdollisuus tulla raskaaksi olisi vieläkin mahdottomampaa kuin silloin kun oli hoitoprosessissa mukana.

Ja sitten siihen huu-haa -osastoon. Tajusin tänään, etten olisi kovin kummoinen lestadiolainenkaan. Kait saisin potkut siitä hommasta kun ei alkaisi lasta kuulumaan. No joo.. tiedän: ei kaikki lestadiolaiset ole samanlaisia lapsia ulos sarjatuotannolla tekeviä.. Vai onko? No mutta kumminkin. Tuon ajatuksen sain tänään 9:09. Hyvä päivä :D

perjantain jatkoja kaikille

ps. olin tosi hurjana tänään kaupassa: ostin sipsiä!! Luultavasti siirrän pussin myötä raskaaksitulomahdollisuuden taas valovuosilla eteenpäin..

pss. ai niin!! Onko täällä muita PCO:laisia? Myös kultapossu -kerholaiset saavat ilmoittautua ;)

kääk! olen ihan pölö!

lahjasoluja

alppiruusu | 21.11.2008 06:09

Hei!

Tuiskuliini: Me harkitsemme lahjasiittiöitä. Ollaan melkein jo päätettykin asia. Meillä siinä on vaan vielä sellainenkin jännitys, ettei voi ihan tietää, voiko sekään onnistua, koska ei voi olla varma, onko miehen todella huonolaatuisten siittiöiden lisäksi minussakin jotakin syytä ollut. Ei ole löytynyt, mutta ei voi olla täysin varma, ovatko hoidot menneet pieleen vain siittiöiden takia. Mutta täytyy vain toivoa, että se voisi onnistua. Se on oikeastaan se asia, mitä siinä enää mietimme, että miten hirveästi toivoisimme, että se voisi onnistua. Olemme lukeneet kirjallisuutta aiheesta ja se on vain vahvistanut päätöstämme.

Toivoa ja valoa marraskuun pimeyteen kaikille muillekin!

Niin, ja jos joku, jolla on kokemusta lahjasoluasioista, sattuu tätä lukemaan, niin kuulisin todella mielelläni asiasta lisää.

Heip!

tuiskuliini | 20.11.2008 08:01

Olen uusi kirjautuja mutta tekstejänne olen vaihtelevasti lukenut jo pitkään.Nyt tuntui että pakko purkautua kun joulukin tulossa ja ennenkaikkea ainainen tappelu töissä kuka joulun duunissa...niinpä niinpä siis minä lapseton jälleen kerran,tästä kävin pomon kanssa pitkän keskustelun jouluvuorojen kierrosta,miksi minun jouluni on ei voi olla yhtä tärkeä kuin lapsiperheiden?kuka sen määrittelee?enkö minä ja mieheni olla ihan oikea perhe!hemmetti ku alko sapettaan ja lujaa..Niin taustalla meillä 5 vuotta lapsettomuutta,clomikierrot käyty läpi,hoidot jätetty muuten väliin tarkoituksella,3 keskenmenoa,tutkimuksissa ilmi että mieheni ei voi tervettä lasta saada..siitäpä toiseen aiheeseen,kuka täällä harkitsee lahjasiittiöitä?
Tulipas sekavaa tekstiä =)

Ulkopuolinen

Nipsu | 20.11.2008 03:02

Tervetuloa Varpu mukaan palstailemaan!

Minulla on samanlaisia kokemuksia siitä, miten ystävien kanssa tuntuu jäävän ulkopuoliseksi, koska itsellä ei ole lapsia. Viime lauantaina kuulin taas uuden raskausuutisen ja mietin, että kohta ei ole yhtäkään lapsetonta kyläpaikkaa, missä käydä. Eihän ne lapset ole välttämätön este vierailuille, mutta jutunaiheet ovat aika vähissä. Mistäs minä tiedän mitään, kun minulla ei ole lapsia...? Itse olen 24-vuotias ja lähes tulkoon kaikilla ystävilläni on perheen perustaminen tai sen miettiminen vasta edessä. Tavallaan tieto siitä, että lähitulevaisuudessa kaveripiirini muuttuu ja kuvioihin tulee lapsia on aika tuskaista. Siskoni ei puhukkaan muusta kuin raskaudestaan ja esikoisestaan. Hänen lempihokemansa on: "Katso, kuinka täydellinen hän on!" Koeta siinä sitten purra hammasta ja niellä kaikki.

Silloin kun lapsettomuus astui meidän elämäämme ja lähdimme hoitoihin, niin puhuin asiasta niin avoimesti kuin vain mahdollista. Ajattelin, että olen hyvä tietolähde sellaisille, jotka eivät tiedä hoidoista yms. mitään. Olen kuitenkin huomannut, että neljän vuoden lapsettomuuden jälkeen läheiset ihmiset alkavat kyllästyä juttuihini ja toteavat, että minun täytyy vain hyväksyä tilanne. PAH! Lapsettomuus on omalla tavallaan suruprosessi, joka on kullakin yksilöllinen. Surun annettava tulla ja olla, niin kauan kuin itsestä tuntuu hyvältä. En voisi kuvitellakaan hoputtavani esim. puolisonsa menettänyttä hyväksymään tilanne ja keksimään elämään jotain muuta... Se on seuraava askel, mutta se vaatii oman aikansa. Meillä hoidot ovat ehtopuolella. Kolme tuloksetonta IVF:ää ja yksi PAS tulossa joskus alkuvuodesta 2009. Toivo on aika lailla valunut tasaisesti hukkaan näiden neljän vuoden aikana ja koko ajan olen ollut parhaassa ja hedelmällisessä iässä. Nyt täytyy löytää uutta sisältöä elämään ja uppoutua töihin seuraavaksi 40 vuodeksi. JIPPII!!!

Tervehdys kaikille

Varpu | 19.11.2008 08:38

Kirjauduin vasta palstalle, mutta olen satunnaisesti käynyt parin kuukauden ajan lukemassa ajatuksianne. On helpottavaa nähdä, etenkin huonoina päivinä, ettei ole ongelmiensa kanssa yksin. Monella kohtalo on ollut karumpi kuin omani tähän saakka, mutta eihän sitä tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kirjoituksista huomaa, että me kaikki olemme joutuneet pohtimaan elämää monelta eri kantilta, punninneet arvojamme, toiveitamme, unelmiamme, naiseuttamme ja jopa ihmisarvoamme jne. Suuni on saanut virneeseen palstan hurtti huumori ja silmät kostumaan samaistuminen toisen ihmisen pahaan oloon.

Sain endometrioosidiagnoosin ylioppilaskeväänäni -95 ja penkkareiden jälkeisenä päivänä minulta poistettiin endokasvain munasarjasta. Toisesta munasarjasta poistettiin samanmoinen vuonna -01. En kuitenkaan ole oikeastaan sairastanut endoa, en siten kuin muu, vaan oireeni ovat poistuneet lähes aina heti laparoskopialeikkauksen jälkeen. Olen käynyt samalla gynellä ensimmäisestä leikkauksesta lähtien, ja hän on aina muistuttanut siitä mahdollisuudesta, ettei raskaaksi tulo sitten aikanaan välttämättä käy helposti. Sen tiedon kanssa olen aina elänyt ja siitä on joka vuosi gynekäynnin yhteydessä puhuttu.

Olen ollut mieheni kanssa 3,5 vuotta ja 06/2007 jätin pillerit pois. Kesällä tehtiin minulle aukiolotutkimus, joka oli ok ja miehelleni sperma-analyysi, joka ei ole ok. Siittiöitä on pesun jälkeen kuitenkin 10-15 miljoonaa, joten inseminaatiota kokeiltiin minun luonnolliseen kiertooni kolmasti nyt loppukesän/syksyn aikana. Se ei kuitenkaan tärpännyt, ensi kuussa on sitten vuorossa IVF.

Nyt syksyn aikana olen tiedostanut sen, miten lapseton nainen on jotekin ulkopuolella. Syksyllä paikallislehdet kirjoittelevat alkavista äiti-lapsikerhoista ja seurakunnan perhekahviloista jne. Ihmiset heittävät kommenttia siitä, että kyllä sinäkin sitten kun sinulla on lapsia jne. Olen 33 v. ja monet ns. ystäväni ovat saaneet esikoisensa muutaman vuoden sisällä. Olen kummasti jäänyt ulkopuolelle, koska minusta ei kai ole vertaistueksi vaippakeskusteluun. En ole jäänyt ulkopuolelle omasta tahdostani, vaan minuun ei enää samalla tavalla kutsuta mukaan kaupungille ja tapaamisiin, koska minulla ei ole lasta. Uudella paikkakunnalla on vaikea tutustua ikäisiinsä, kun he ovat vain siellä äiti-lapsipiireissä ja kotona lasten kanssa, ja "vanhat" parhaat kaverit tekevät sitä samaa omilla paikkakunnillaan, eivätkä enää kutsu rientoihinsa. Mikä siis neuvoksi?

Nyt syksyllä aloin avoimesti puhua lapsettomuushoidoistamme ystävilleni, ja olin hämmästynyt siitä, etteivät he oikein osaa sanoa mitään. En halua mitään voivottelua ja sääliä, mutta ehkäpä siitä voisi puhua kuten mistä muustakin asiasta. Mutta ei, asia sivuutetaan nopeasti lauseella, että kyllä teitäkin onnistaa... tai se iänikuinen, tiedän parin joka on saanut lapsen sadan vuoden yrittämisen jälkeen. Ehkä ne pelkää, että lapsettomuus tarttuu, eikä esikoiselle saada seuraa. Tiedä häntä, mutta varttuneemmat työkaverit ovat osanneet asiasta puhua ja aina rohkeasti kyselevätkin hoitojen etenemisestä. Tykkään avoimuudesta, ja siksi jurppii omanikäisteni kyvyttömyys puhua lapsettomuudesta.

Voi olla, että tämä polku on vasta alussa, mutta yritän suhtautua positiivisesti tulevaan IVF:n.

Kiitos tuestanna

siili | 18.11.2008 10:08

SannuPiu:

Hoidot lopetetiin kun julkisen puolen hoidot tuli tehtyä ja taloudellinen tilanne ei antanut myöden jatkaa yksityisellä. En olisi enää jaksanut sitä rääkkiä henkisesti enkä fyysisesti. Muuten mun lapsettomuushistoriaani löytyy käyttäjät listalta.

Kiitos kaikille jotka ovat kommentoineet ja antaneet tukeanne vaikka yöllä eksyinkin väärälle palstalle. Kuulun tonne kaksin tai kaksin puolelle mutta käyn täälläkin viestejänne lukemassa.
Teidän avullanne jaksan taas etenpäin.

Jaksamista kaikille vaiheisiinne ja kiitos!!!!!!!!!

SannuPiu | 18.11.2008 09:25

Terve taas.

Ensinnäkin sinulle -siili-

En ole selvillä siitä, miksi lopetitte miehenne kanssa hoidot. Ihan mielenkiinnon vuoksi haluaisin tietää. Ikävä lukea kuulumisistasi. En voisi kuvitella miltä tuntuisi saada kuulla miehensä pettäneen ja sitten vielä siitä, että hän on kiksauttanut toisen naisen raskaaksi… Olen pahoillani tilanteestasi ja siitä miten kärsit. Siitä huolimatta minun on pakko sanoa, että hiiteen koko mies. Pettäminen on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin syvältä! YÄK!


-drako-

Nuo kavereiden ”olen raskaana ilmoitukset” ovat jotain sellaista, jotka saavat minutkin täysin tolaltaan. Onneksi itselläni on jo sen verran ikää, että valtaosa opiskelukavereista/ystävistä ovat lapsensa tehneet. Sitä ilmoitusta pahempaa on se, että joutuu vierestä seuraamaan raskausvaiheen ja sitten syntymän jälkeen kuulemaan ”kuinka se hellantelttu nukkuu hyvin, on oppinut ryömimään” jne. Tällä hetkellä odottaen pelkään sitä päivää kun siskoni ilmoittaa olevansa raskaana. Sydämestä kouraisee pelkkä ajatuskin…
Tänään olin työni puolesta palaverissa, jossa oli viimeisillään raskaana oleva nainen. Palaverin loppuosuus menikin sitten hänen vointinsa tiedusteluun, masun ihailuun sekä onnitteluihin. Eräs henkilö kysyi sitten minulta ”onko sinulla lapsia?” Jouduin jälleen kerran vastaamaan kieltävästi.. Ymmärrän toki, että normaaliahan se on reagoida toisen raskauteen ja keskustella siitä, mutta...
Katkera olen ja kateellinen. Haluaisin itse olla siinä tilanteessa…

PTTT | 18.11.2008 06:42

Siili: Olen todella pahoillani. Ihan käsittämättömiä on sulle tapahtunut! Voimia.
Juuri nuo "niin ku luulin, että en voi tulla raskaaksi kun ei edellisen miehen kanssa onnistunut" -jutut lähinnä v*tuttaa. Siis mikä siinä on, että ei muka tajua, että toisilla juttu voi johtua naisesta, toisilla miehestä. Sama kuin sillä Maajussille morsian -Johannalla, joka oli alkanut seurustella sen miehen kanssa jo ennen noita kuvauksia, ja eivät olleet viitsineet käyttää ehkäisyä kun se Johanna oli edellisen miehen kanssa yrittänyt monta vuotta ja luuli että on lapseton. Siis käsittämätöntä, että ei tuommosta ihminen tajua, että vika voi olla siinä miehessä, ja toisilla naisessa. Anteeksi vain, jos tunnette ihmisen, mutta hän oli tässä vain esimerkki.

MillaM | 18.11.2008 08:23

Tulin todella surulliseksi kun luin kohtalostasi Siili. Nyt kun lapsettomuus kosketaa minua ja tunteet ovat todella pinnassa ja tunnen katkeruutta ja kateutta jopa tuttavani keskenmenosta, voin vain kuvitella sinun tuskaasi.

Eiköhän nämä kesksutelupalstat ole juuri sitä varten, että voi purkaa edes johonkin pahaa oloaan.

Toivon että elämän tilanteesi selviää tavalla tai toiselle mutta niin että lopulta saat itse olla onnellinen.

Tsemppiä!

MillaM

Sorry mokani!

siili | 18.11.2008 01:40

Viestini piti mennä tonne kaksin tai yksin palstalle, mutta onnistuin sen jotenkin saamaan tälle palstalle. Saanen anteeksi?!? T. siili :(

Pahaa oloa

siili | 18.11.2008 01:11

Pitkästä aikaa koin tarvetta kirjoittaa tänne.

Pikakertaus minusta: Minä vm.-77 mies vm.-68. Lapsettomuutta takana jo 7 vuotta, hoidot lopetettu 05/06. Siitä lähtien elämää kahden ihmisen ja 3 kissan perheenä. Naimisissa vuodesta 2002.

Sain juuri tietää että mieheni on pettänyt minua jo muutaman kuukauden ja nyt tämä toinen nainen on ilmeisesti raskaana. Kaiken lisäksi tämä nainen on naimisissa ja hänen miehensä tällä hetkellä vankilassa.
Naisella on ennestään 4 lasta mutta nykyisen puolisonsa kanssa ei ole lapsia saanut.

Meilläkään ei yhteistä ole, vaan miehellä on aiemmasta liitostaan 18v. poika.

Tulee jotenkin sellainen olo että olisi osana huonoa vitsiä tai elokuvaa. Esim. elokuvassa Onnen varjot pari ei saa yhteistä lasta mutta kun otetaan mies ja vaimon paras ystävä niin johan alkaa lasta tulla! Mä en tunne naista vaikka asutaan parin sadan metrin säteellä toisistamme!!!!!
Olen kyllä kuullut vihjailuja selkäni takana mutta ainahan se on niin että vaimo saa tietää viimeisenä.Tuntuu jotenkin niin pahalta kun jollain lailla kuitenkin sen tiesi, että taitaa toinen nainen olla kuvioissa mukana, mutta totuus tekee kipeää. Sitä ei halunnut uskoa todeksi vaan yritti olla huomaamatta ne varoitusmerkit.

Tunnen itseni huonoksi ja vajavaiseksi. Arvottomaksi. Kun en pystynyt antamaan miehelleni lasta hän päätti ottaa toisen jonka kanssa tekee lapsen.

Kehtasi vielä selitää että raskaus oli vahinko kun kumpikin luuli ettei nainen voi tulla raskaaksi kun se ei oman miehen kanssa ollut onnistunut ja että mieheni ei voi onnistua siinä kun meillä ei onnistunut!!!!!!!!!!!!!!! Yks kännipano kuulemma ja ohhoh!!! Elämä on niin helvetin epäreilua!!!!!!!!

Viikonloppuna on miehen 40v. juhlat ja siellä pitää näyttää siltä että kaikki on hyvin. Kulissi on pidettävä yllä vaikka kuinka tekee pahaa. Tuntuu kuin seinät kaatuisi niskaan ja maa hajoaa alta.
Mieheni on pettänyt ennenkin mutta että lapsi toisen kanssa... se on mulle liikaa. Aiemmin ollaan saatu kasaan vielä tämä kaikki mutta enää en tiedä pystynkö tai haluanko. Olen hukassa. Mulla ei ole ystäviä joille voisin puhua tai joihin turvata, siksi purin pahaa oloani tänne.

Sorry, on aika sekavaa tekstiä, mutta niin on olokin.

Jaksamista ja hyvää yötä. t. siili ;(

Tämähän kuulostaa mukavalta

MillaM | 17.11.2008 11:27

Olen tässä uutena lueskellut teidän viestejänne ja mukavaa huomata että huumori kukkii. Itse alan vasta vähittelen käsittää, että lapsen saaminen ei ole helppoa hommaa. Odottaa, odottaa olemattomia kuukautisia, tehdä raskaustestejä itku kurkussa ja miettiä miksi minä. Potea huonoa omaatuntoa kun juo lasillisen punaviiniä vaikka ei ole edes raskaana. Olen niin katkera elämälleni, että välillä on pakko nauraa.

Lohtua tuo myös se että en ole ainoa joka tuntee ja kokee lapsettomuutta ja kaikkea siihen elämänkriisiin liittyviä tunteita.

Kysysin teiltä joiden miehillä on jo lapsia ja teillä ei, kuinka teidän prosessinne on edennyt ja kuinka suhde kestänyt? Oma mieheni oli ajatellut aikaisemmin, että hän on lapsensa tehnyt, kunnes minä tulin kuvioihin mukaan reilut seitsämän vuotta sitten. Vähän pitkin hampain hän suostui yrittämään ja nyt kun itse käyn läpi todella voimakkaita tunteita asiaan liittyen tunnen olevani tunteideni ja ahdistukseni kanssa yksin.

Mukava kuulla teistä kanssa sisaret! :)

drako | 17.11.2008 08:19

Täällähän on ollut säpinää.

Perjantaina lenkillä sain hirmu itkukohtauksen, sain ilmeissti vihdoinkin purettua suurimman tuskan ulos, itkin, juoksi ja huusin. Sunnuntaina eräs ystäväni, joka on minua vuoden vanhempi, ilmoitti, että on raskaana. Hän jätti pillerit pois kaksi kuukautta sitten. Pitäisi olla onnellinen hänen puolesta, mutta olen vain kateellinen.

Tytärpuoli tuli perjantaina taas meille ja ilmeisesti hänellä on joku 6 vuoden uhma, koska mikään ei kelpaa tai sitten tyttö oirii oloaan äitinsä luona. Sossun tädit tulevat tänään meille tarkistamaan olosuhteet. Ihmettelen kyllä miksi he meille tulevat, koska äidistä on tehty lastensuojeluilmoituksia, ei meistä.

PTTT | 16.11.2008 10:26

Hehee, en minä kyllä siitä Sannan kuvasta saanu selvää, minun mielestä se tukka näytti ihan normaalilta : ) Siellähän on kunnon talvi, täälläkin jo yrittää.

Tänne saapi tosiaan kirjottaa katkerana ja itseironisena. Kaikille iso sydän (en ossaa mitää hymiöitä!!!)

Minni | 16.11.2008 07:55

Täällähän on ollu oikein rattoisa lauantai-ilta :D

Kampauksesta....

Sanna | 16.11.2008 12:29

PTTT, jos kävit kattoon f-bookissa minun nimen perusteella sen profiilikuvan niin voit saada jo osviittaa siitä kuinka paljon täällä hiuksista oikeasti välitetään... Hih. Nytkin on -18 pakkas astetta, joten ei hyödytä hiuksia paljon kampailla, vetää vaan karvalakki syvälle päähän, ja sekään ei haittaa mitään, koska kaikki kanssaihmisetkin täällä näyttää aivan yhtä typeriltä!!! :)

Mistähän se muuten johtuu, että meillä lapsettomilla ihmisillä tuntuisi olevan normaalia parempi huumorintaju? Koskee myös kaikkia niitä lapsettomia jotka tunnen henkiläkohtaisesti. Kai se johtuu siitä että ollaan totuttu kokemaan niin kovia, että niistä ei selviä muuta kuin nauramalla itselleen, ja välillä vähän muillekin......

Tänään meillä on äijän kanssa kihlajaispäivä, ajateltiin juhlistaa sitä ihan vaan kahdestaan kotona, täällä keskellä-ei-mitään. Lapsi on ollut taas viikonlopun meillä,lähtee äidillensä tänään takaisin, mutta jotenkin nyt kun jätin clomit pois, olen hänetkin kestänyt taas paaaaaljon paremmin. Meillä on ollut jopa kivaa.
Kohta mennään kolaamaan pihaa, tuonne pakkaseen, ja karvalakki päässä..... ;)

PTTT | 15.11.2008 11:07

Voe ei, anteeksi tämä viestitulva, mutta kun tämä palsta on semmoinen, että ei voi mitenkään muista mitä piti kirjottaa, kun ei kirjoittaessa nää niitä aiempia viestejä.
Siitä kampauksesta vielä, että minua nyt hirveästi kiinnostaa, miten hirveä se Sannan kampaus sit voi olla. Munki pitäis muuten varata aika kampaajalle, voitko suositella hyvää mallia : )

PTTT | 15.11.2008 11:03

Sanna: Ai täällä on muitaki korvesta? Mulla on tuohon "hoitopaikkaan" vain 100 km kylläkin.
Joo, turha itseään on syyllistää näistä asioista. On nämä tarpeeksi vaikeita muutenkin. Ei oo mullakaan tullut käytyä missään kokouksissa kun ei täälläkään korvessa niitä ole.

PTTT | 15.11.2008 10:55

Minni: Toi katkerat mahot oli vaan jonkun heitto siellä yhdessä ryhmässä, eli ei oo mikää virallinen ryhmä.
Sannapiu: Repesin kyllä tuosta sun viimeisestä viestistä. Sori jos ei oltu tarkoitettu huumoriksi, mut mulla onki huono huumorintaju. Iiks.

Välillä sitä miettii itekin vähän tuon suuntaisia, että voi vide ku tuli ryypättyä sillon nuorempana, että jospa se johtuu siitä. Taikka siitä, ku minä stressaan joka asiasta. No kylmillä kivillä sitä on tullu täälläki istuttua ja ajettua ilman valoja ja kypärää pyörällä ja ilman heijastinta liikuttua, autollaki on varmasti joskus ajanu liian huolimattomasti jne. Ja epäterveellistä ruokaa syötyä. Auts.

Mutta mulle oli ihan uusi tieto, että PCO aiheuttaa menkkakipuja. Mistä se johtuu? Minä niitten tutkimusten jälkeen ajattelin, että mun kivut (joka kerta on kipuja) johtuu varmaan sit endometrioosista, ku mulla tod.näk. on se. Mutta ei oo tuo kyllä varmaa.

Itseironiaa......

Sanna | 15.11.2008 10:54

En myöskään minä käy noissa ryhmissä, koska asun täällä jumalan selän takana jonka johdosta joudun käymään lapsettouushoidoissa/tutkimuksissakin 300 kilometrin päässä.... Mutta varmasti kävisin jos täällä sellainen olisi. En siltikään muuta kotonani mihinkään.
Tämä paikka on oikeasti niin korvessa että täällä voi kampauskin olla mitä luokkaa tahansa!!! :)

SannuPiu, hehee, myös minä vedän tupakkaa, olen polttanut jo 15 vuotta, ainoa lakko on viime toukokuussa kestänyt tasan 10 päivää... Ja okei, ylipainoa on myös minulla about 10 kiloa, ja tulin juuri pitsalta ystävieni kanssa.
Mutta olen sitä mieltä että tulisin hulluksi jos alkaisin kyttäämään kaikkea mitä suuhuni laitan tai orjallisesti vahtimaan painoani, ei ei , ei tule onnistumaan.
Ja ihan tosi puheella, jos minusta siltä tuntuu (niinkuin joskus tuntuu) niin nykäisen kyllä kunnon kännitkin, oikein kirkkaalla viinalla.
Mutta on se nyt kumma että juopommat, lihavammat, ja kaikinpuolin muutenkin syntisemmät ihmiset kuin minä, saavat lapsia. Että en jaksa uskoa että elämäntavatkaan lapsettomuuteen mikään kirkossa kuulutettu syy on. En minä ainakaan aio siitä huonoa omaatuntoa potea, eikä kannata teidänkään.
Ja jos se lapsen saanti yhdestä pitsan syönnistä on kiinni niin..... Olkoon sitten niin! ;)

Minnit, pinnit & rinssit ja rinssessat

SannuPiu | 15.11.2008 10:06

Muistinko kertoa, että poltan joskus myös tupakin tai kaksi (ups). Syön myös rasvaista ruokaakin. Elo/ilo/ylipainoakin varmaan löytyy. En aina edes käytä heijastinta. Dääm! Olen ajanut punaisiakin päin...Mainitsemattani niitä lukuisia kertoja kun olen istunut kylmällä kivellä ja käyttänyt liian kireitä farkkuja. Olen uskaltanut pitää kädestä miestäkin, joka on ollut stringeissä (ups taas). On se ihme, ettei sitä lasta ole tullut.


tee mie vaan

ps. en ole osallistunut ryhmiin, koska täällä niitä ei ole, Muuten osallistuisin.

Mahottoman ihunat mahot.

SannuPiu | 15.11.2008 09:52

Heis taas. Meikä istuu edelleen keskiviikkoisen kuontalon kanssa. Tällä kertaa sidukan kans. Olenko siis sika-huono lapseton, kun tukka huonosti tapan viimeisetkin mahdollisuudet tulla raskaaksi. Nooh..ajattelin ottaa senkin tuloksen RASKAASTI *wirn*. Meitsillä takana taas helvetti. Kiitos tän PCO:n, mitä mies-gyntsä (erottamaton joukko) ei suostu edes näkemään ongelmana. Kuolen a) vanhana, b) katkerana, lapsettomana paskiaisena, c) menkkakipuihin.

Jep-jep

haaskaa iltaa jengi-siskoni

ps. laittasin kyllä kuvan tästä päästä, jos voisin/kehtaisin :D

Minni | 15.11.2008 07:01

PTTT: Katkerat mahot??? Onko joku inside ryhmä???

Sanna: Harmi, kun se ryhmä FB:ssä meni sit noin...

Enkeliprinssi: Mitä sen on väliä, vaikka "joka kerta" purat sitä katkeruutta ja pahaa oloa tänne? Sitähän varten tämä palsta on!!! Me ymmärretään toisiamme parhaiten. Ja mä koen ainakin näistä katkerista ja pahan olon purkaus -kirjoituksista helpotusta, koska sillon mä tiedän, että en ole tulossa hulluksi vaan joku muukin oikeesti ajattelee samoin. Se tunne on sanoin kuvaamaton, kun tietää, että joku käy läpi samoja tunteita. Koska niin usein tulee mietittyä, että onko tää ihan normaalia ajatella näin. Täällä mä pystyn annattamaan tulemaan sen kaiken pa***n, mitä muutoin en uskalla.

Oon kysyny tätä aiemminkin, mutta kukaan ei muistaakseni vastannu. Eli käyttekö te näissä yhdistyksen pitämissä vertaistukiryhmissä? Mun tekis mieli mennä ja oma ryhmä olis sit tuo Vaasassa pidettävä. Mieheltä en oo edes kysyny, että haluaisko se. Voisin kuvitella, että se ei halua tulla puhumaan muille. Tai mistä sitä tietää... Käyttekö te siellä yksin vai kaksin?

Pitkästä,pitkästä aikaa..Hei kaikille

enkeliprinssi | 15.11.2008 11:18

TERVETULOA: "Uusille"

SADMAN: Mitä kuuluu?

En ole ehtinyt, jaksanut kirjoitella tänne. Olen ollut hyvin katkera ja surullinen lapsettomuudesta. Toivotonkin toisinaan. Tuntuu ettei aina haluaisi vain purkaa pahaa oloaan ja katkeruuttaan tänne. Se vaan nyt on niin että haluan olla rehellinen ja silloin myönnän että olen välillä toivottoman katkera, vihainen Jumalalle, itselleni ja niille jotka saavat lapsia ja sitten satuttavat lapsiaan. Mietin toisinaan että onko tämä rangastus minulle, etten saa lapsia. Sitten mietin, että saavathan insestivanhemmat, murhaajat ym. lapsia. Miksei meille mieheni kanssa suoda omaa lasta. Viime kuukaisina olen itkenyt välillä katkerasti. Enää en pysty katsomaan ohjelmia, elokuvia,lehtiä, joissa vauva/raskausaiheita. Ne muistuttavat siitä mikä meille on niin vaikeaa, mitä me emme ole saaneet.

Katkerasti kuuntelin tällä viikolla miten ystävälleni taas tulee lapsi, kuukauden seurustelun aloittamisesta ja miten he ovat muuttaneet ensin yhteen ja nyt erilleen kumppaninsa kanssa. Olen kuunnellut toisen ystäväni pelkoa menettää lapsi jota odottaa, kun kuulemma on ollut niin vaikea saada alulleen (vajaan puolen vuoden yrittämisen jälkeen raskaana!). Viimeksi mainittu suututti minua. Kun ko. ystävä tietää meidän tilanteemme. 05-vuodesta raskautta olemme yrittäneet.

Pakko mennä jatkamaan töitäni ja lopettaa tämä kirjoitus kesken.

VOIMIA KANSSASISARET JA ISO HALAUS!!!!

Sanna | 14.11.2008 12:08

Juu kaveri siinä pitää olla ennenkuin voi liittyä, aika hassua.

Mietiskelin sitä ja eihän se noin tule onnistumaan, joten poistin koko ryhmän. Ajatuksena oli kyllä hieno, mutta kun ei sitä voi avoimeksi laittaa niin ei sinne tulisi paljon jäseniäkään. Olisimme luultavasti PTTT:n kanssa ainoat! :)

Mutta ehkäpä vielä joskus sekin onnistuu...

PTTT | 13.11.2008 11:42

Hei Sanna, kiitos että perustit ryhmän, minä ainakin haluan liittyä! Luulen, että pitää olla kaveri ennenkuin voi kutsua jäseneksi ryhmään. Kuulun yhteen salaiseen ryhmään ennestään ja muistaakseni siinä piti olla kaveri sen ryhmän moderaattorin kanssa. Mutta laitan sulle postia!

Facebookista...

Sanna | 13.11.2008 11:29

Hei PTTT, ja muutkin.

Minä perustin facebookiin ryhmän nimeltä, tahattomasti lapseton. Laitoin sen salaiseksi, eli se ei näy profiileissa ollenkaan, haittapuoli oli se että se ei myöskään löydy hakutuloksista, ja vain minä voin kutsua sinne jäseniä.
Mutta jos haluatte liittyä siihen ryhmään, laittakaa minulle nimenne minun sähköpostiin: santsu10@hotmail.com.

En ole oikein varma miten se kutsu homma toimii, että voinko kutsua vain niitä jotka ovat mulla kavereina vai miten se menee.
Kuten PTTT, en myöskään minä halua että kaikki kansa näkee minun kuuluvan sellaiseen ryhmään, siksi tein siitä salaisen.
No, katsotaan miten sen kanssa käy.

PTTT | 13.11.2008 08:08

Ai niin, unohtu, että meillähän oli tuolla eräällä toisella palstalla semmonen leikkimielinen ryhmä kuin "katkerat mahot".

Mutta joo, on tästäkin asiasta pakko repiä huumoria. Oikeasti, minua ainakin jälkikäteen huvittaa mun munatorvien aukiolotutkimus, vaikka siinä itse tilanteessa eikä sen jälkeen samana päivänä paljoo naurattanu : ) Mutta huvittavaa siinä oli se, että lopulta 3 lääkäriä ja hoitaja kaikki syynää sitä ruutua, että onko auki vaiko eikö. Piti kutsua sitten ylilääkärikin paikalle ihmettelemään tilannetta. Ja yks siinä jalat levällään : )

PTTT | 13.11.2008 08:03

Facebookista: Joo, minä oon ihmtelly samaa, siis niitä lasten kuvia profiilikuvina. Eri asia jos on joko oma lapsuuskuva siinä. Mutta joo, ja ne ryhmät!
Mutta perusta ihmeessä ryhmä lapseton ja katkera siitä. Toisaalta avoimeen ryhmään ei ehkä uskalla liittyä, koska ne ryhmät joihin liittyy näkyvät sitten kaikille. Kaikille "kavereille" ei halua kuitenkaan kertoa. Harkitsin kerran aiemminkin semmosen ryhmän perustamista, kun en sieltä löytänyt mitään ryhmää lapsettomille.

Joo, mites ois semmonen formaattiehdotus MTV3:lle: "Tämä lapseton on katkerampi kuin tuo lapseton". Sitä vois sit myydä vaikka jenkkeihin, vai onkohan ne jo senki keksiny : )

Minni | 13.11.2008 02:49

SannuPiu:
Mä repesin ihan totaalisesti sun huonolle kuontalolle... XD Sori!!!

Just tätä huumoria välillä kaipaa, täälläkin. Että jatketaan samaan tahtiin, surun ja ilon sekamaastossa. Voimia viikonloppuun kanssasisaret

Tyhjyys

MillaM | 13.11.2008 10:46

Kirjoitan tälle palstalle ensimmäsitä kertaa. Olo on niin tyhjä ja turta. Olen 32- vuotias nainen ja yritystä nyt vuoden verran. Kesäkuussa 08 minulla todettiin pcos kun kuukautiset alkoivat kokonaan jäädä pois. Minulla on aina ollut pitkä kierto mutta ei siihen nuorempana kiinnittänyt niin huomiota. Käytin e-pillereitä kuudenvuoden ajan ja unohdin kokonaan nuo kuukautishäiriöt. Sairastuin vakavasti 2006 kesällä tai sairaus silloin todettiin, minulla oli munuaissyöpä ja oikeanpuolenen munuainen poistettiin silloin pahanlaatuisen kasavimen vuoksi. Olimme mieheni kanssa kesksutelleet vauva- asioista mutta sairauteni laittoi nämä haaveet katkolle. Nyt kun leikkauksestani on kulunut kaksi vuotta ja lupa vauvan yrittämiseen lääkäriltä tullut on meitä ja lähinnä minua kohdannut tämä uusi kiriisi lapsettomuus. Terolut kuurin söin kesällä joka aiheutti tyhjennysvuodon, kun kuuri loppui eivät kuukautiset taaskaan tulleet. Nyt olen syönyt taas teroja, mutta kuukautisia ei kuulu. Olo on turvonnut, rinnat on kipeet ja olen väsynyt ja ärtynyt. Olen tehnyt kaksi raskaustestia mutta turhaan. Vain pettymystä ja pahaa oloa. Tammikuussa aloittelen sitten klomifem hoidon ja siihen minulla onkin kovat odotukset. Pelkään kuitenkin pettymystä. Taustalla vaikuttaa myös se että mieheni ei kaipaa vauvaa samalla tavalla kuin minä, hänellä on jo kaksi teini ikäistä lasta jotka asuvat luonamme. Lapset ja äiti suhteet nyt pomppivat silmilleni joka paikasta, viimeksi työpaikan vauva lehdestä. "Äiti tytäs suhde syvenee kun tytär saa oman lapsen". Jäänkö minä siitäkin paitsi. Minä ole mitätön ihminen, mitä merkitystä minulla on kun en voi lisääntyä. Tuotan vain pettymystä niin itselleni ja läheisilleni. Suren syntymätöntä lastani ja itken.

MillaM

Joo-o

Sanna | 13.11.2008 12:15

Eipäs ole tullut kirjoiteltua vähään aikaan, olen pitänyt taukoa nyt kaikesta tästä niinkuin aioinkin. Tänään laskin pitkästä aikaa kiertoakin, että koskahan ne menkat taas alkaa. No viikon päästä vasta, mikäli ovulaatiota on ollutkaan. Muuten en ole koko aikana kiertoa laskenutkaan mikä on ollut tosi helpottavaa.

Meillä on ollut nyt niin paljon muuta miettimistä, kummallakin vaihtuu työpaikat joulukuussa ja taloudellinen tilanteemme paranee sen myötä huomattavasti, siinä on jo juhlimisen aihetta!!

No niin, nyt asiaan. Moniko teistä on tuolla Facebookissa? Minä olen ollut jo kauan ja nyt minua on ruvennut ärsyttämään semmoinen asia siellä, että laitetaan profiilikuvaksi oman lapsen/lapsien kuva???? Mitä järkeä??? Saatikka että perustetaan ryhmiä äideille, jonka otsikko on vielä: Olen äiti, ja ylpeä siitä! Voi taivas... Mietin vaan että muuttuuko naiset oikeasti noin persoonattomiksi lapsen saatuaan? Olen vannonut itselleni että jos, joskus niin onnellisesti kävisin että lapsen saisin, niin en ikinä laittaisi profiilikuvaksi lapseni kuvaa enkä varsinkaan liittyisi mihinkään noin naurettavaan ryhmään....

No, minä otan tämän asian huumorilla, ja olenkin monta kertaa miettinyt että perustanko sinne ryhmän lapsettomille, nimeltään vaikka: Lapseton, ja katkera siitä!!! Eli ihan samanlaisia ajatuksia tämän asian kanssa kuin oli tuo ohjelmaehdotuskin... Hih. Ilmoittautuisin muuten siihen tosi tv:hen heti. ;)

Hjuumoria..

SannuPiu | 12.11.2008 08:33

Lisää hurttihuumoria kehiin. Pakkohan tässä välillä on nauraakin. Minua itseä lohdutti tänään tosi paljon se, että kävin kampaajalla ja sain järkyttävän ruman kuontalon. Meni tällä hetkellä tän lapsettomuudenkin edelle. Pääasia (kirjaimellisesti), että tukka on hyvin ja kello näkyy ;)

Toivoton:

Ei osannut minunkaan mies hoidoissa tukea. Eroa helpotti kovasti se, kun mies (joka ei kommentoinut koko 6 vuoden yrittämisen aikana asiaa mitenkään) totesi tuhannen humalassa, ettei jaksa enää hoitoja. Toivoi minun löytävän jonkun sellaisen, joka jaksaisi.

Illan jatkoja.

PTTT | 12.11.2008 08:29

Minuakin tuo "tuo lapseton on katkerampi kuin tuo lapseton" -juttu huvitti. Miksi ei vois ollakin hyvä ohjelman aihe? Tai edes jos joku dokkari tehtäis lapsettomuudesta, se olisi helpottavaa. Ehkä on tehtykin ja esitetty, mutta en ole nähnyt.

Minä oon vieläkin ihan sekaisin kaikista asioista. Olen tässä ollut viimeiset puoli vuotta lopettamassa työtä ja muuttamassa miehen kanssa samalle paikkakunnalle, mutta en ole enää niin varma. Ehkä ahdistun siellä liikaa, jos minulla ei ole siellä työtä. Joten mietin, että jos sittenkin jatkaisin niin kauan täällä kunnes minulla on siellä toisaalla työpaikka. Toisaalta en haluaisin yhtään enää siirtää tätä lapsen yrittämistä. Mullahan siis määrättiin clomit. Tämä on piinaavaa ja ahdistavaa. Toisaalta on jo niin tottunut etäsuhteeseen, että varmasti just pelottaa muutos. Ja kun se työttömyyskin sitten vaivaa, mun alalla ei niin helposti työllistytä.

parisuhteen kestävyydestä

toivoton | 12.11.2008 02:57

Meillä nämä pitkät hoidot kyllä järisyttivät parisuhdetta. Esimerkiksi viime keväänä tilanne meni niin pahaksi, että lääkäri sanoi, ettei meitä enää hoideta, jos meidän parisuhde ei tule kuntoon.
Sekin oli aikamoinen järkytys.
Sitä vaan oli ajatellut, ettei sellaista satu koskaan itselle...vain muille..että sehän on täysin itsestään selvää, ettei lapsi korjaa parisuhdetta. Mutta niin sitä sitten oltiin itsekin siinä suossa.

Muutaman kuukauden tauko teki kyllä hyvää. Tuntui, että itsekin tuli hieman tasapainoisemmaksi. Ja mulle oli toisaalta henkisesti hyvä, että samaan aikaan mulla huomattiin kysta..se kyl oli jo yli 6 cm pahimmillaan...joten oli myös selvä fysiologinen syy hoitojen keskeyttämiseen. Ei pelkästään huono parisuhde.

Mä olisin vaan toivonut enemmän ymmärrystä mieheltäni. Mutta sitä en saanut. Enkä tule koskaan saamaankaan. Ymmärrän, et se on häneltä liikaa vaadittu. Mun on vain kestettävä yksin. Mun oli kestettävä yksin hoitojen aiheuttamat tunnemyrskyt. Ja nyt mun on kestettävä yksin lapsettomuuden aiheuttama suru.

Toivottavasti teillä muilla on sentään ymmärtäviä miehiä.

Katkokselle

Susanna | 12.11.2008 01:36

Nuo on niin tuttuja katkeruudentunteita mulle. Mä en ole vielä sitä päivää nähnyt, että olisin ollut onnellinen toisten onnistumisista, valitettavasti on rehellisesti myönnettävä se. Tai olen yhden kerran: kun Sari Tamminen tuli raskaaksi. Ei kovin lähipiiriin osunut...

Vaikka tuo viimeinen ei ollut sulle huumoriakaan enää, niin silti se aiheutti hekottelukohtauksen täällä. Hurtti huumori helpottaa.

Jaksamista sulle ja meille kaikille! Samassa veneessä me ollaan.

Vauvaa pukkaa..

katkos | 10.11.2008 03:32

.. Eilen taas oli hankala päivä. Isänpäivä. PuuuuH. Lähisuvussa on tuore isä, joka oli samassa kyläpaikassa vauvansa kanssa. Sitä sitten siinä juhlittiin. Tämä vauva lykättiin mun syliin.. ja olihan toinen suloinen, mutta silti.. olisin mieluummin ollut ottamatta sitä pikkuihmistä. Kun haluaisin oman. Ja mieskin haluaisi olla isä. Mies huomaa kaikki vauvat kaupoissa ja tarkkailee niiden ilmeitä ja eleitä. Itse en enää edes huomaa.. osaan jotenkin suodattaa ne pois katukuvasta. Tekee sen verran pahaa. Kyläpaikassa kuuli sitten lisää vauvauutisia. Vapuksi tulee vauva taas aika lähisukuun. Ja muutama muukin vauvauutinen on kantautunut korviin. Onhan sitä onnellinen muiden puolesta, mutta silti... ei sitä oikeesti ole onnellinen kuullessaan että niillekin tulee vauva, ja nekin odottaa. Miksi me ei koskaan odoteta? Onhan mulla 3 raskautta ollut, mutta loppuneet niin aikaisin että ei edes ultrakuvissa ole mitään katsottavaa. Maailma on todella epäreilu paikka. ps. Tuli mieleen muuten toinen "julma" ohjelma kuin se Jackpot.. "Meidän isä on parempi kuin teidän isä". Siinä sitä lapsetonta isää ei vaan nähdä. Odotan kovasti milloin "mun äiti on kauniimpi kuin sun äiti" ohjelma alkaa. Miksei kukaan tee "tuo lapseton on katkerampi kuin tuo lapseton". Heh. Julmaa huumoria. Tai mulle ei ees huumoria.

Kysta oikeassa munasarjassa

Amalia | 09.11.2008 09:40

Huomenta! Laitan tähän meidän "tarinamme" lähes samassa muodossa, kuin se on profiilissani. Itse olen 27-vuotias, mies 34-vuotias. Naimissa olemme olleet vuodesta 2007 lähtien, yhdessä viimeiset 8 vuotta. Lasta toivottu vuodesta 2004 lähtien, tutkimuksiin vuonna 2006. Hoidoissa olemme olleet yksityisellä (tampereen Väestöliitonklinikka) kesäkuusta 2007 alkaen. Päädyimme yksityiselle suoraan, sillä koimme, että lapsettomuushoidoissa käyminen on muutenkin raskasta, saati jos pitää odottaa julkisen puolen jonoissa... Takana on kolme icsiä, yksi PAS (ei tuloksia). Vasta kolmas icsi oli alkioiden laadun ja määrän perusteella toiveikas, lääkärit sanoivatkin, että lähtökohdiltaan paras tilanne - alkio ei kuitenkaan kiinnittynyt kohtuun. Lääketieteellinen syy lapsettomuutemme taustalla: miehellä ei liikkuvia/hyvälaatuisia siittiöitä. Hoidoissa (lähinnä viimeisessä, jossa mies söi clomi-kuurin ennen hoitoa) kuitenkin saatu omilla siittiöillä hyviä alkioita.

Nyt tilanne on se, että minulla 3,5cm kysta oikeassa munasarjassa. Se on havaittu ultrassa helmikuussa 2008 (erittäin vaikean marraskuun icsin seurausta?), sille ei ole tehty mitään, sillä hoitava lääkärimme Tampereella sanoi, että se olisi ns. suklaakysta, joka lähtee itsellään pois ja jonka mahdollisesta poistosta voisi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Minulle on tehty kystan havaitsemisen jälkeen kaksi epäonnistunutta hoitoa (pas ja icsi). Nyt edessä on kontrolli Tampereella, jossa katsotaan, mitä kystalle pitäisi tehdä. Halusin kontrolliin itse, sillä syksyn testeissä näkyi, etteivät progesteroniarvoni nouse riittävän korkeiksi (aiemmin kaikki on ollut kunnossa), eikä kohdun limakalvo paksuunnu luonnollisesti riittävän paksuksi, että alkio voisi siihen kiinnittyä. Kaikilla lääkäreillä (olen joutunut käymään tarkistusultrassa kahdella eri paikkakunnalla) tuntuu olevan eri mielipide kystasta: toiset ovat laittamassa leikkaukseen heti, toiset sanovat, ettei missään nimessä leikata, toiset sanovat, että kannattaa leikata jossain vaiheessa. Saan ovulaation mitatuksi tikulla, mutta vasta kierron 20.-25. päivä (kierto n. 30-35 päivää). Olen sitten itse lukenut netistä kirjoituksia kystasta ja tällä hetkellä olen sitä mieltä, että haluaisin leikkauksen ennen seuraavia hoitoja. Toisaalta en halua leikkausta, sillä se viivästyttää hoitoja, mutta auttaisiko se siihen, että minun elimistöni palautuisi ennalleen ja toimisi kuten aiemmin. Onko teillä kokemusta kystista ja mitä niille on tehty?

Henkisestä puolesta vielä sen verran, että olin viime kesän sairaslomalla epäonnistuneen hoidon jälkeen (en yksinkertaisesti kyennyt mihinkään), kävin ja käyn edelleen -tosin nykyään epäsäännöllisemmin- psykologilla juttelemassa elämänkriisistäni. Parisuhde on juuri ja juuri koossa (mikä surullisinta, tiedostamme molemmat, että jos hoidot onnistuisivat ja meitä siunattaisiin lapsella, meillä ei olisi mitään hätää). Elämäämme rytmittää kuukautiskierrot ja lapsettomuushoidot.

Siinäpä se, tarinamme pähkinänkuoressa. Voimia ja plussatuulia kaikille kanssasisarille.

P.S. Onneksi minun lähipiirissäni kaksi pariskuntaa ovat saaneet lapsettomuushoidoilla lapset todella pitän (molemmilla yli seitsemän vuotta hoitoja takana) yrittämisen jälkeen. Se tuo vähän toivoa itselle. En tosin tiedä, kestäisikö oma pää/parisuhde enää niin kauaa, mutta toivoa on edes jossain määrin. Nyt tekemään kakkua omalle isälle, joka on yksi maailman parhaista tsemppaajista tässä asiassa.:)

SannuPiu | 07.11.2008 07:19

Katkos:

Ymmärsin kirjoittamasi ajatukset täysin!! Lisäisin siihen äitien- ja isäinpäivien tuomat ikävät tunteet. Toissapäivänä ystäväni, joka on 3 kuukautisen vauvan äiti, kertoi askarrelleensa erään toisen äidin kanssa isienpäiväkortit. Lehdistä saa lukea äitien kirjoituksia äitiyden hienoudesta jne. Työssä käyvä äitihän on verrattavissa lähes superihmiseen, eikä lapseton nainen tunnu pystyvän ymmärtävän mitään, ennen kuin on kokenut äitiyden....

No jooh..

Mukavaa perjantaita kaikille!

SannuPiu | 07.11.2008 07:12

Toivottamalle:

Tiedän toki, että minulla on ikäni puolesta vielä aikaa lapsen hankkimiseen ja paremmat mahdollisuudet kuin minua vanhemmilla. Tiedän myös sen, ettei taustallani ole kuin yksi IVF:ä, eikä varsinaista estettä raskaaksi tulemiselle ole anatomisesti löytynyt. Siitä huolimatta ahdistus lapsettomuudesta on suuri. Ei aina jaksa ajatella vain positiivisesti ja uskoa tulevaisuuteen. Luettuani kirjoituksesi, jossa kerroit, ettei toivoa enää ole; tunsin todella pistävän riipaisun sydämessäni. Saamasi uutiset hoitojen päättymisestä, on yksi asia mitä itse olen pelännyt. Uutinen, joka tuntuisi minusta aivan kamalalle. En mielestäni kirjoituksessani sanonut menettäneeni kokonaan toivoa. Minua vaan suorastaan vituttaa ikuinen optimismin tavoittelu tämän asian suhteen. Olen enemmän kuin pahoillani puolestasi ja iloinen siitä, että sinä pystyt elämään lapsettomuutesi kanssa "pystyssä päin". Hienoa! Itse en siihen kykene. Ainakaan tällä hetkellä.

-sannu

Kiitos lohdullisista sanoista!

toivoton | 06.11.2008 08:04

Kiitos Jonna 70 ja ulkosuomalainen!
Kiitos tuestanne. Toivottavasti meidän parisuhde jatkuu, ainakin haluaisin niin ja eilisen pikaisen keskutelun jälkeen ainakin yritetään.
Kieltämättä tunteet ovat aivan liian pinnassa. Ja muutenkin olen tunteellinen ihminen...

Sannu Piu: oletko tosiaan menettänyt toivosi? Mulle kerrottiin juuri lohdutuksena, että pariskunta ei saanut lapsia yrityksistä huolimatta. He erosivat, löysivät uudet kumppanit ja nyt molemmilla on lapsia... Nähtävästi vaan he eivät keskenään saaneet (voineet saada ?) lapsia. Ainakin mun näkökannalta sulla on viel 5-10 vuotta aikaa...
Mulla vaan tuli sit jo ikä vastaan.

Äideistä parhain mä koskaan ole en?

SannuPiu | 05.11.2008 08:53

Hei,
eksyin tänne palstalle tänään ensimmäistä kertaa. Lapsettomuusaiheesta olen kirjoittanut aikojen saatossa muille palstoille.
Minulla kouraisi ikävällä tavalla mahasta lukiessani teidän muiden kertomuksia aiheeseen liittyen. Olen 31-vuotias nainen, jonka taustalla on 6 vuoden toive lapsesta. Tämä 6 vuotta pitää sisällään kahden vuoden "luonnollisen" yrityksen, 4 inseminaatiota ja yhden IVF:n, tauon sekä eron.
Viimeisimmästä epäonnistuneesta alkion siirrosta on kulunut pian 2 vuotta, mutta lapsettomuuden aiheuttama suru ei ole helpottanut hiventäkään... Elän tällä hetkellä etäsuhteessa ja toiveissa on poikaystäväni muutto paikkakunnalle vielä kuluvana vuonna. Tunnelmat lapsettomuuteni ympärillä vaihtelevat tunnista tuntiin, päivästä päivään, mutta milloinkaan tänä kuluneena 6 vuotena, asia ei ole ollut poissa mielestä. Eron myötä yritys tulla raskaaksi jäi väistämättä taka-alalle, mutta uuden parisuhteen myötä se on noussut jälleen tietoisuuteen. Itse asiassa ehkäisy ei ole ollut lainkaan käytössä nykyisen kumppanini kanssa. Halu tulla äidiksi on niin raastavan voimakas, että välillä se voittaa järjen.
Tässä vaiheessa kirjoitustani viha ja katkeruus sisälläni nousevat niin voimakkaiksi, etten pysty kirjoittamaan enempää...
Lohdutonta.

Ei enää toivoa II

ulkosuomalainen | 05.11.2008 12:39

Hei,
Olen aivan samassa pisteessä kuin sinä. Meillä oli myös viimeinen (neljäs) hoito kuukausi sitten eikä se onnistunut. Täytän huhtikuussa 40-vuotta ja kolahdus on sanoinkuvaamaton.
Minä olen kirjoittanut tuntemuksiani koneelle ja huomaan sen auttaneen asiaa. Olen myös lukenut lapsettomuudesta niin paljon kuin vain siitä on kirjoitettu. Erilaisia tutkielmia ym. Niitä lukemalla olen saanut vahvistusta ajatuksilleni, että kaikki ne tuntemukset ja fiilikset ovat ihan normaaleja ja ne vain pitää käydä läpi. Tämä kokemushan on verrattavissa suureen kriisiin jopa läheisen kuolemaan. Ainut poikkeus on mielestäni siinä, että tästä asiasta - lapsettomuudesta tulee muistuksia ympäristöstä missä tahansa liikutkin. Vaikka käykin mielessään asian läpi, niin en näe asialle minkäänlaista loppua. Tästä eteenpäin se on yksi iso osa minua. Mistä ihmeestä saan voimia jatkaa?
Lapsettomuus on näkymätön menetys, joka ei näy ulospäin.

Eräs tutkimus/haastattelu koskee myös miesten näkemyksiä asiasta.
Siinä sanottiin että naiselle puhuminen lapsettomuudesta merkitsee helpotusta, kun taas miehillä puhuminen symbolisoi kivun tuottamista. Miehille puhumisella on arvoa vain, jos sen voidaan ennakoida toimivan välineenä saavuttaa haluttu päämäärä eli lapsi. Jos päämäärä on tavoittamattomissa, mies kokee asiasta puhumisen turhaksi ja negatiiviseksi. Miehet katsovat että lapsettomuuden perusongelmaa ei voi puhumalla ratkaista ja puhuminen vain lisäisi vaikeuksia muistuttamalla asiasta. Miehet katsovat parhaaksi menetelmäksi mm. etäisyyden ottamisen.
Näitä viisaita asioita lukemalla olen tullut siihen tulokseen, että paras ratkaisu ainakin minun ja mieheni välillä on, että selvitän ensin omia ajatuksiani ja mietteitäni kirjoittamalla, lukemalla sekä keskustelemalla ystävien kanssa - sekä tällä palstalla vaikuttamalla. Sitten oikealla hetkellä kysyn aina välillä mieheni mielipidettä asiasta. En halua ahdistaa häntä kysymystulvalla ja mietteilläni, sillä se ei johda mihinkään. Ainakaan positiiviseen tulokseen.

Ero naisten ja miesten välillä on vain hyväksyttävä. Meillä molemmilla on omat tapamme selviytyä kriisistä. En mielestäni voi edellyttää että hänen kriisinsä ja pahaolonsa tapahtumista tulisi juuri samaan aikaan kuin itselläni. Ja olen aivan varma, että kyllä mieheni näitä asioita käy läpi omassa mielessään ja sitten kun hänestä tuntuu siltä, hän varmasti puhuu siitä minulle.

Ei anneta periksi - elämälle - eikä parisuhteelle!

Toivottomalle

Jonna 70 | 05.11.2008 12:32

Itse kirjoittelen tuolla kaksin/yksin palstalla satunnaisesti, koska olemme jääneet kaksin hoidoista huolimatta. En tässä sen tarkempaa kertomusta selitä, sen näkee tiedoistani.
Niin itselläni on ollut Onni ja Siunaus saada sellainen mies joka on seisonut rinnallani hoidoissa ja sen jälkeen, vaikka välillä on todella pohjilla käyty. Välillä hänen on kieltämättä ollut vaikeaa ymmärtää mitä tämä kaikki on merkinnyt minulle, jäädä kokonaan lapsettomaksi. Miehet kokevat asiat eri tavalla, ja naisellehan kaikki tapahtuu, vaikka olisi kyseessä miehestä johtuva lapsettomuus. Kaikki piikit, punktiot, menetykset, hormonimyrskyt nainen joutuu kokemaan konkreettisesti, luulen että miehillä voi olla vaikeaa katsella sivusta rakastamansa ihmisen kärsimystä, tietäen ettei voi auttaa, näin asian näkisin. Toki miehiäkin on erilaisia, minunkaan mies ei osaa puhua, pitää kaiken yleensä sisällään, kun taas itselläni on tarve saada asiat ulos, näistä on tullut välillä aikamoista vääntämistä, mutta kaikesta on selvitty kun on annettu aikaa. Teilläkin on varmaan tunteet nyt niin pinnassa että jos saan neuvoa sen verran että mitään päätöksiä ei vielä kannata tehdä, jutelkaa rauhassa kaikista tuntemuksista mitä kaikki hoitovuodet ovat pitäneet sisällään ja antakaa aikaa itsellenne, itkekää, vaikka huutakaa paha olo pois ja vasta sitten miettikää jatkoa. Meillekin kävi niin että hoitovuosien aikana emme osanneet hoitaa parisuhdettamme vaan kaikki asiat pyörivät hoitojen/menetysten ympärillä, sitä luuli ettei ole enää mitään yhteistä ja ettei toinen välitä. Kun hoidot lopetettiin, niin sitä oli ihan hukassa omien tunteiden kanssa, eikä tavallaan osannut olla toisen lähellä, toinen tuntui vieraalta, siitä sitten pikkuhiljaa alettiin vyyhtiä ja tunteita purkamaan... Ja nyt kun kaikki oli jo suht hyvin tuli uusi kriisi (minulle) kun menetin kohtuni ja toisen munasarjani, kyllä on mies taas ihmeissään kun itse poden naiseuden kriisiä tällä hetkellä:)
Mutta elämä on opettanut että kaikesta voi selvitä, joskus se vaan vie aikaa enemmän joskus vähemmän, ja sitä aikaa te nyt tarvitsette. Toivon sydämestäni teille voimia jaksaa, omasta kokemuksesta tietäen polku ei välttämättä ole helppo, mutta älkää antako periksi, elämällä voi olla jotain ihanaa tarjottavaa vielä teille.
Voimia!

Ei enää toivoa

toivoton | 05.11.2008 11:06

Nyt se on lopullisesti totta. En saa koskaan lasta. Neljä hoitokertaa takana. Lääkäri sanoi, ettei kannata enää. Tosin sentään 3 kertaa saatiin alkio siirrettyä, että siinä mielessä meni hyvin näin vanhaksi (43v). Mutta alkiot eivät kiinnittyneet.
Tämä totuus on vaikea niellä, ehkä vielä jopa ymmärtää tämä lopullisuus. Vielä vaikeammaksi sen tekee, että hoitojen myötä taitaa mennä myös parisuhde. Mies ei ymmärrä, mitä tämä lopullisuus merkitsee minulle. Ja pahinta on, ettei näytä edes haluavan ymmärtää, miten hormonihoidot aiheuttavat myllerrystä. Hänen mielestään vain kiukuttelen.
Kunhan hän tulee kotiin, pitää ruveta keskustelemaan, jatkammeko yhdessä vai erikseen. Sekin vielä..niinkuin lapsettomuudessa ei olis tarpeeksi!

Miten teidän miehet ovat ymmärtäneet teitä hoitojen aikana? Miten he kokevat lapsettomuuden?

katkos | 04.11.2008 04:25

Susanna: Juurikin niin. Ja paljonhan sitä on jo karaistunut eli enää ei satu niin paljon kuin aikaisemmin. Ymmärtämättömiä tulee aina olemaan. Ja välillä on ihanaa katkaista jonkun vieraamman ihmisen ymmärtämättömyys sillä että sanonkin suoraan totuuden ns. päin naamaa. Asun pienellä paikkakunnalla, ja useat kunnan asukkaat tuntevat minut tai sukumme. Joskus olen jo valmiiksi miettinyt että jos joku kysyy joskus että "no, jokos niitä lapsia on tulossa?" Niin aion vastata hyvin kohteliaasti "Voi, kolme kertaa on ollut tulossa mutta kesken on mennyt, syytä ei ole olemassa, ja muutenkin on vaikeuksia tulla raskaaksi, eli kunpa tulisikin!".
Luulen että siinä sen kysyjän naama vinksahtaisi. Tai ei ainakaan kyselisi lisää. Mulle kun tämä asia ei enää ole tabu. Puhun mieluummin totta kuin valehtelen. Halaus kaikille!

Katkos - ajatus viestistäsi

Susanna | 03.11.2008 02:41

Voi, miten tyhjentävästi kerroit tuskan, mitä tämä ns. lapsettomuus aiheuttaa. Kuulin juuri, että työkaverini oli ihmetellyt, että miksi minä haluaisin olla raskaana, kun eihän raskaana olemisessa ole mitään hienoa. Voi jumpe, ihan niinkuin minä haluaisin kulkea pallomahan kanssa ympäriinsä, ihan kuin olisi niin tyhmä, että vain sitä haluaisin. Minä haluaisin lapsen ja kaiken tuon, mistä kirjoitit. Siitä se raskaana oleminen on vain pieni hippu.

No, kuten eräs ystävä asiasta äsken viisaasti sanoi, pitää taas yrittää ymmärtää ymmärtämätöntä ihmistä. Eihän sille mitään mahda, että aina on näitä, jotka ei ymmärrä tai edes halua ymmärtää. Mutta ymmärretään me toisiamme, meillä on siihen edellytykset.

Ajatuksia

Maria | 03.11.2008 12:29

On ollut lohdullista lukea näitä juttuja. Olen oppinut olemaan lapsettomana, mutta aika ajoin kuitenkin asioita mietin. Minun tapauksessani kaikki voitava tehtiin noin kaksikymmentä vuotta sitten. En ole toipunut lapsettomuudesta,enkä toivu. Ajattelen aina, minkälainen lapsi minulla olisi ollut. Kun erosin, ei johtunut lapsettomuudesta, niin "ystävät" kaikki olivat kovin iloisia siitä, että eromme oli niin helppo, kun meillä ei ollut lapsia. Kukaan ei tiennyt, kuinka sydämeni särkyi ja vuosi verta, joka kerta noiden kommenttien jälkeen. En ollut kertonut lapsettomuudestani. Eikä vieläkään kukaan tiedä, että en voinut saada lasta. En pysty siitä kertomaan. Asian kanssa vaan täytyy elää.

Minni | 02.11.2008 08:14

Ja niinhän siinä kävi, että ei tuonut kolmaskaan iui toivottua tulosta. Arvasin.....

Mä sanoin mun miehelle, että en jaksa enää sitä laskemista, miettimistä ja kaikkea mitä yrittämiseen liittyy. 2½ vuotta on joka kuukausi menny em. asioita miettiessä, nyt en enää jaksa. Nyt vaan ollaan ja lapsi tulee jos tulee ihan itestään. Toki ivf:n mennään sitten, kun se aika on. Saas nähdä kuinka tänkin päätöksen kanssa käy :D

tää on niin tätä

Nuppu | 02.11.2008 05:46

Olimme mieheni kanssa tuossa taannoin yksissä sukujuhlissa. Yllättäen taas yksi vanhempi nainen rupesi todella hienotunteisesti kyselemään lapsiaisoista. Olemme olleet mieheni kanssa melkein kymmenen vuotta eikä niitä lapsia todellakaan ole niin miten sille naiselle ei voi tulla mieleen, että siihen on varmaan olemassa joku syy! Ettei ehkä kannattaisi kysellä. Hän vaan häpeilemättä kehotti meitä laittamaan lapsen tilaukseen. Tilaukseen! Voi voi kun se asia ei nyt ole ihan niin yksinkertainen. Lopuksi tämä ihana ihminen vielä sanoi mieheni veljelle, että laita sinä tuulemaan jos tuo veljesi ei ymmärrä sitä tehdä. Ihan kuin se meidän kohdalla olisi siitä ymmärtämisestä kiinni. Miten ei ihmiselle voi tulla mieleen ettei se aina ole todellakaan ihmisen oma valinta saako lapsia vai ei. Hän vaan jatkoi ja rupesi leuhkimaan kuinka kiva on taas jouluna pukea omille lapsenlapsille tonttulakit päähän, kun ne on niin suloisia, kyllä tiedän kannattaisi ruveta lapsentekohommiin, kirjoittakaa vaikka joulupukille. Sanoa nyt kymmenen vuotta yhdessä olleelle pariskunnalle, että kirjoittakaapa joulupukille kun ei niitä lapsia näy, miten nöyryyttävää! Kyllä tuli taas todella hyvä mieli...

Onneksi on olemassa tämä simpukka-yhdistys, että useammat ihmiset saisivat tietoa lapsettomuudesta. Jos vaikka tuon kaltaiset tilanteet vähenisivät.

Ulkosuomalainen

drako | 29.10.2008 02:56

saat käyttää tota mun sähköpostia, ehkä joku saa siitä apua kertoessaan omista tunteista miehelleen.

Mun "iki-ihana" vanhapiika uskovainen täti saarnasi mulle siitä, että miksi me haaskaamme rahojamme turhuuksiin, miksi emme laita rahojamme johonkin järkevään mistä on hyötyä, lamakin on tulossa.

Kerroin, että hän on julma ihminen, kun sanoo noin asiasta, joka on minulle tärkeä ja koskettava, miksi hän satuttaa minua noin. Sanoin sukulaissuhteen irti, sanoin, ettei hän ole enää ikinä tervetullut meille.

Kuukautiset alkoi tänään ja huomenna olisi saanut verikokeesta tuloksen. Kai se pitää vielä soittaa, vaikka tietääkin mikä on tulos. Ehkä ensi kerralla, jos vain jaksaa siihen ensi kertaan.

Ei sitä lottovoittoa tarttis tulla..

katkos | 29.10.2008 01:10

..kun vaan tulis se lapsi.
Ärsyttää välillä suunnattomasti tämä oma lapsettomuus-tila. Eniten huvittaa että mua ärsyttää jopa Jackpot-ohjelmaa katsoessa, siinä voi olla mukana uusioperheitä ja suurperheitä, mutta kertaakaan ei ole ollut lapsetonta "perhettä". Ok, onha kyseessä koko perheen ohjelma, mutta entäs sitten? Me katsomme sitä mieheni kanssa ja meidän sohvalla on silloin koko meidän perhe. Tunnen usein suunnatonta kiukkua sitä lapsettomuus-sanaa kohtaan. Sehän on paljon muutakin. Sehän on sitä että ei koskaan pääse keskustelemaan työporukan naisten kanssa synnytyskokemuksista, ei pääse koskaan osallistumaan tarhan juhliin vanhempana, ei pääse viemään lastaan muskariin tai vauvauintiin. Ei saa olla näkemässä niitä hassuja juttuja, hassuja sanoja, ei saa olla kirjoittamassa vauvakirjaan näitä kaikkia huvittavia leikkejä. Niin paljon puuttuu jos perheessä ei ole lasta. Lisäksi jos katsotaan asiaa pidemmälle, ei koskaan pääse järjestämään niitä prinsessasynttäreitä, tai pukemaan lasta tarhan naamiaisiin supermieheksi. Eikä tule rippijuhlia, yo-juhlia, häitä, eikä omaa lapsenlasta. Kun ei ole sitä lastakaan. Ei näe miten se meidän pikku-X on kasvanut taas 15 cm, ja nyt nekin farkut on jo pienet. Ei voi opettaa lastaan ajamaan polkupyörällä, luistelemaan, onkimaan sen ekan hauen, eikä näe niitä ihania äitienpäiväkortteja. Ei koskaan.
Meillä on takana 3 raskautta, mutta kertaakaan raskaus ei ole kestänyt niin pitkälle että ultrassa olisi oikeasti näkynyt ihmisen alku. Kertaakaan ei ole tullut aamupahoinvointia eikä koskaan ole oikeasti ollut raskaana. Keskenmenoille ei tahdo löytyä syytä. Raskaaksitulo on vaikeaa. On otettu tutkimuksia, testejä, kerrottu hyviä teorioita, syötetty clomifenia, ja puhuttu seuraavasta vaiheesta, mutta ei niin ei. Kukaan ei kuitenkaan koskaan ole oikeasti sanonut että "lopettakaa". Eläkää loppuelämänne katkeruudessa kaksin. Tässä on teidän perhe, ja se ei siitä kasva. Kukaan ei koskaan ole sanonut että "teille ei tule lasta". Aina annetaan toivoa. Mutta sitten kun lääkärillä käynnin jälkee istumme taas kotisohvalla meidän perheenä kaksin, niin kukaan ei ole näkemässä sitä suunnatonta tuskaa sisällämme, eikä kukaan tule ja katso kun ne kyyneleet kastelevat posken. Onhan meillä toivoa, mutta voisiko joku tehdä päivän hyvän teon ja opastaa sen toivon meille. Meidän perheen luo. Ja voisiko tuo toivo näyttää meille onko siitä johonkin.. Onnistummeko? Tai sanoa tylysti ette onnistu. Älkää enää kiusatko itseänne. Älkää hankkiutuko raskaaksi, koska taas joudutte itkemään itsenne uuvuksiin kun se keskenmeno tulee kuitenkin. Lottovoiton asemasta ottaisin lapsen. Edes yhden.

Lapseton ulkosuomalainen!

ulkosuomalainen | 28.10.2008 01:40

Hei!
Meillä on tehty myös päätös: Päätös hoitojen lopettamisesta. Neljäskään hoitokerta ei onnistunut, joten nyt oli aika pistää asialle stoppi. Nyt on lupa alkaa prosessoimaan lapsettomuutta omassa mielessään ja käymään eräällä tavalla pahinta kriisiä läpi, mitä omassa elämässään on tähän mennessä tullut kohdalle. Kaikille se ei varmastikaan ole vaikea kriisi, mutta jokaiseen se jättää kyllä jälkensä.

Jos muistatte kertoneeni tällä palstalla, että olen kirjoittamassa kirjaa, koskien lapsettomuutta. Nyt kysyisinkin DRAKOLTA, että voisinko laittaa hänen "sähköposti miehelleni" - kirjoituksen siihen? Se teksti oli aivan mahtava. Ne fiilikset mitä mainitsit olivat NIIN totta. Olet varmaan itsekin huomannut koskettavasi tällä kirjoituksellasi meitä jokaista.

Voimia kaikille, ketkä jaksavat jatkaa hoitoja ja unelmoivat lapsiperheen elämästä.

Huomenna...

Hopea | 26.10.2008 08:53

Tervetuloa kaikki uudet kirjoittajat!

En ole itse kirjotellu pitkään aikaan. Olen antanu ajatusten levätä ja käynyt vain välistä täällä lueskelemassa.
Ajatuksia herättävää tekstiä on tullut paljon ja mielessä on kohtalot olleet. Eritoten omaan kohtaloon peilaten.

Päätöksistä sen verran, että kun loppujen lopuksi tekee jonkun päätöksen, niin sen kanssa on helpompi elää kuin asioitten veivaamisella ja päämäärättömänä kulkijana. Asiat kävivät ainaki itsellä helpommiksi kun päätettiin, että hoitoihin lähdetään ja samoin oli tämän toisen kierroksen kanssa. Olen huomannu päätöksien tekemisen myös muissa asioissa helpottavan elämää. Se jos-suo on pohjaton...

Huomenna...huomenna alkaa nenäsuihkeen käyttö. Jännittää tulevat viikot ja oma jaksaminen ja kaikki se mitä on edessä. Käykö samoin kuin viimeksi vai olisiko positiivisempi lopputulos...Ahdistus meinaa välistä vallata mielen ja vois vain itkeä ja itkeä ja mennä peiton alle piiloon pahaa maailmaa. Olen käyny juttelemassa asiasta ja se helpotti vähän, ja aion mennä uudestaan jossain vaiheessa nyt hoitojen aikana.
Vuoden alussa kun hoidot olivat ekan kerran, jännitin eniten itse operaatiota, nyt kun tietää mitä se on, niin kaikki muut asiat hyökyvät päälle. Olen alkanu miettimään, että mitä jos nytki käy niin huonosti ko viimeksi, mitä sitten?! Miten met jaksama kaiken tämän nyt taas?! Ja miten met jaksama sen pettymyksen ja tuskan?! Ja mitä jos nyt ei onnistu ja pakkaseenkaan ei taas tule mitään ja jäljelle jää enää yksi kerta...Mitä jos meille ei nytkään tule vauvaa...Jos-suo jyllää nyt mielessä...Mutta nyt ollaan siinä päätöksessä mikä silloin tehtiin, eli uusi hoitokerta ja kaikki alusta, me päätimme, että tämä käydään läpi ja nyt se on edessä. Jääkaapissa on nenäsumutteet ja piikit odottamassa. Noh tietääpä ainaski mitkä asiat rytmittävät tulevia viikkoja.

Ei kai tässä muuta.

Sanna | 25.10.2008 01:09

Tervetuloa uusille kirjoittajille!!

Nyt tein sellaisen päätöksen että en enää ostanut viimeisiä clomeja, jätin ne apteekkiin.
Joulukuun alussa on aika naistentautien polille, ja päätin että siihen asti elän niin normaalia elämää kun vain pystyn. Ja yritän olla ajattelematta koko lapsiasiaa.

On ollut jo parempi olo, ei ahdista niin kovasti kuin clomien aikana. Alamaha on vaan jostain syystä kipämpi ja vihloo enemmän kuin clomeja syödessä. Minulla on monirakkulaiset munasarjat mutta ei varsinaista Pco:ta.
Viime ultrauksessa lääkäri näki kohdussa pienen kystan, ja nyt epäilen että se siellä oireilee ja aiheuttaa kipua. Eikös kystat joskus kasva nopeaakin vauhtia? Ja jostain muistan lukeneeni että myös clomit joskus riehaannuttaa kystat kasvamaan? No, sekin selviää joulukuussa.

Siihen asti vain olen.

kosheen | 24.10.2008 12:38

Olen lukenut Teidän kirjoituksia tässä jo jonkin aikaa ja saanut paljon lohtua siitä, että monet ovat samassa tilanteessa kuin minä. Eli toi slougani tossa "Et ole yksin, meitä on tuhansia" pitää näköjään valitettavasti paikkaansa vaikka välillä tuntuu, että näiden asioiden kanssa painii vain yksin MiNä eikä kukaan muu!! Pahimpina aikoina hormooni huuruissa tuntuu, että minä yksin vain tässä maailmassa joudun kärsimään tällaista ja kukaan muu ei tajua mun tunteista mitään! Ystäväni koostuvat lähinnä kaikki jo lapsen saaneista ja he valitettavasti kuuluvat tähän ryhmään, että nukutaan samassa sängyssä, niin jo tullaan raskaaksi. Ei ne tajuu vaikka ystävällisesti haluaisivat, kun tilitän aikajoin niille pahaa oloani. Täältä saan tukea ja yhdeltä tuttavaltani joka on kokenut lapsettomuuden. Kiitos siitä Teille kaikille kirjoittajille.

Drako:
Sähköposti miehelleni kirjoitus tunteistasi oli todella hyvä. Kiitos kun kirjoitit sen tänne sivuille! Luin sen myös miehelleni, koska sinä olit kirjoittanut ajatuksiani puolestani. Kiitos, Halaus ja Voimia sinulle.

Mimmi-78:
Toivoisin, että pystyisit menemään ja puhumaan jonkun ammatti auttajan kanssa ajatuksistasi. Itse olen saanut naisten polin kautta ajan psykille, ihan kunnalliseen (vaikka juttuja on liikenteessä ettei se välttämättä ole hyvä kunnaliseen hakeutua tälläisessa asiassa, jos myöhemmin olisimme adoptiota harkitsemassa, koska niistä tulee tottakai merkinnät ja se voi vaikuttaa, mutta minua se ei haittaa vaikka tuleekin. Sehän on vain sairauden hoitoa) ja olen todennut sen hyväksi vaikka ensimmäisen 2 kk aikana ajattelin, että tämä menee vain pahempaan suuntaan. Nimittäin ajatukset kanssasi olivat samoja kuin sinulla, että kohta räjähdän töissä ja varsinkin saatan räjähtää asiakkaille. Tuntui todella, että kaikki, siis ihan KAIKKI kaatuu päälle ja mikään ei onnistu tai tunnu hyvältä. Se ahdistus vain paheni, mitään muuta en osannut ajatella kuin pahaaoloani ja sivuoireitani Clomeista, jotka oli tosi pahoja ja tietenkin itkin (ja itken vieläkin) ja paljon. Olemme yrittäneet 3 vuotta tulla raskaaksi, kertaakaan onnistumatta.
Olen ollut sairaslomalla pätkissä jo n. 2 kk ja nyt sain sairaslomaa sitten loppuvuoteen asti. Voin rauhoittua, yksi tressi vähemmän elämässäni. Saan nyt vain keskittyä itseeni, yrittää nukkua, kuntoilla ja tehdä mukavia asioita. Töihin meno ajatuskin ahdisti. Ne kaikki raskaana olevat ja lapsi perheet vain pyöris joka päivä siinä tietämättä miten huono mulla on olla niiden onnellisuudesta. (aika rankasti sanottu..enhän voi tietää mitä kukin on kokenut, mutta tiedätte varmasti mitä tarkoitan) Joten kaikki mitä nyt teen ja koen ajattelen sen olevan tulevan lapsen parhaaksi, sanonta "se mikä ei tapa, niin vahvistaa" on tilanteessamme totta. vaikka huonolla omalla tunnolla olenkin pois töistä, mutta nyt täytyy vain olla itsekäs. Tämä kirjoitus nyt kyllä karkasi niinkuin mopo käsistä, mutta pointtini siis oli...=) että toivottavasti saat rohkeutta tehdä jotain huonon olon eteen ja pääsisit puhumaan ääneen näistä asioista ja nimenomaan puhua ihan ilman kiertelemättä, koska itselläni rupesi tulemaan vielä synkempiäkin ajatuksia.

Sanna:
Söin Clomeja 6 kiertoo ja yhdestäkään ei tärpännyt. siitä suoraan sitten IUI:hin edelleen clomihoidolla+irrotuspiikki. Siitä tuli nega. Mentiin sit rakkaan kanssa väestöliittoon jutteleen ihan ilman mitään lähetettä ja tehtiin hoitosuunnitelma. Eli nyt olen tän kuun luomuna ja enskuussa sitten jos menkat alkaa, niin taas IUI. Joulukuussa taas luomu kuukausi ja Tammikuussa IVF:ään jos ei ole tärpännyt. Vähän jännittää miten käy.. Ainakin nyt on vähän seesteisempi aika elämässäni, kun ei tarvi syödä noita Clomeja. Ei kuumia aaltoja, ahdistusta ja paremmin saa nukuttua. Muuten jos ei oltais menty ite sinne yksityiselle olisi hoitosuunnitelma ollut : vielä 2 x IUI:tä ja sitten IVF jonoon, joka on tällähetkellä 8 kk, että oltas sitten päästy joskun kesällä sitä IVF yrittään.

No tulipa sitten oikeen kunnolla vuodatettua tänne ekakertalaisena. Piti ihan karsia välillä kirjoituksiani. En edes tiennyt että pystyisin tähän ja hei..Tämähän tuntuu oikein vapauttavalta, niinkuin tulisi kaapista ulos =) (hetero olen kyllä) tai kirjoittaisi kirjettä ystäville. Voi kun teidän kanssa saisi puhua, olen niin huono kirjoittamaan. (asuin alueellani ei ole keskusteluryhmää=(...)

TSEMPPIÄ kaikille ja koitetaan olla masentumatta vielä tästä syksystäkin.

Haaveita, Toivoa ja Onnea

lktt | 22.10.2008 10:10

Sinulle Punapää. Onnea matkaan, Toivottavasti kaikki menee hyvin hoidoissa. Tämä voi ola pitkä ja kivinen tie. Ota päivä kerrallaan ja haaveile. Haaveet ja toivo on ne joiden kanssa monesti jaksaa. Älä heitä toivoa pois matkasta misään vaiheessa, niinkauan kuin on mahdollisukksia on toivoa.

Minni | 21.10.2008 11:33

Sadmad: Kiva kuulla susta, olenkin ihmetellyt missä olet ollut. Vaikka en itekkään niin ahkeraan kirjoittele. Kaikkea hyvää sinulle ja koitahan jaksaa!!!

Drako: Ihana tuo sun sähköposti miehelle. Aion sen jonain päivänä näyttää myös omalle miehelleni, koska siinä oli niin monta samaa ajatusta, mitä itellänikin on. Josko taas vähän herraseni ymmärtäisi paremmin. Peukut on ylhäällä teidän puolesta!!!

lktt: Mulla kanssa on tuota ylipainoa. Ja sun kirjoituksen jälkeen oikein havahduin mitä se todellisuudessa tarkoittaa ivf:ssä. Että ei välttämättä edes kypsy munasoluja ja sitten jos kypsyy, niin ne ei jakaudu. On tää niin syvältä nää lapsettomuushoidot...

Mulla olis vielä tämän viikon perjantaihin asti jännäämistä, että kuinkas kävi tällä kertaa. En tiiä...Toisaalta taas se helvatan positiivisuus alkaa puskeen päälle, että josko nyt. Silti kuitenkin sellanen tunne, että ei tälläkään kertaa. Tissit on ollu kipeenä jo IUI:n seuraavasta päivästä saakka, siis ihan hela tiden. Ei oo aikaisemmin näinkään ollut...

Lääkärin kanssa keskusteltiin tulevista ivf-hoidoista ja tästä mun ylipainosta. Lääkärin mielestä pitäis päästä seuraavalle kymmenelle painossa, mutta ei siis yhtään sen tarkemmin. Eli n. 10kg vai??? Tammikuussa olis suunnitteluaika tai jotain.

toivo ja epätoivo

alppiruusu | 21.10.2008 09:26

Hei!
Punapää, uskoisin, että toivo ja epätoivo ja monet muut vastakkaiset tunteet vaihtelevat meillä kaikilla lapsettomuusasioiden kanssa elävillä. Ja sehän on tosi hyvä, että on toiveikas, kun hoidot alkaa. Itsekin muistan, että hoitojen alkaessa yleensä on toiveikas. En usko, että ketään haittaa, jos joku toinen on toiveikkaassa vaiheessa. Kovasti onnea sinulle tuleviin hoitoihin!

Itselläni on sellainen tilanne, että pienet ilot elämässä korostuvat todella paljon (ja tietysti suuremmatkin), kun on tämä suunnaton sureminen ja epätoivo myös tässä elämäntilanteessa mukana. Aina, kun teen jotain, mistä tulen iloiseksi, tulen vielä paljon iloisemmaksi kuin ennen, kun huomaan, että eihän tämä surullinen ja rankka asia estäkään minua iloitsemasta tästä ja tästä hyvästä asiasta.

Sellainen asia on myös hyvä muistaa, että sitten taas, kun tapahtuu tällaisia todella surullisia ja välillä raakojakin asioita elämässä, on tervettä ja terveellistä surra. Ei muuten voi oppia elämään näiden surullisten asioiden kanssa, jos ei välillä sure tosi rankasti, välillä pitkäänkin. Jotenkin ajattelen ainakin omalla kohdallani, että en ikinä voi päästä tämän asian yli, mutta koska ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, on pakko vaan kestää, vaikka välillä tuntuu, ettei kerta kaikkiaan voi kestää enempää pettymyksiä ja kidutusta. Tällä hetkellä ajattelen, ettei tätä epäreilua ja kamalaa asioiden tilaa voi hyväksyä, enkä usko, että suru menee koskaan kokonaan ohi, mutta sen suhteen olen toiveikas, että jotenkin vaan selviän eteenpäin ja kestän.

Voimaa, kestävyyttä ja toivonpilkahduksia teille kaikille!

Hoidot lähti rullaamaan

punapää | 21.10.2008 08:07

Tuntuu kauhealta hehkuttaa mukavista ja positiivisista jutuista, kun tuntuut että teillä niin monella on paljon huolia kannettavana. Mutta mä perustelen tätä iloisuuttani sillä, että oon odottanu näiden hoitojen alkamista jo kohta puolitoista vuotta ja nyt viimein alkaa tapahtua.

Kävin tänään munatorvien aukiolotutkimuksessa. Jännitin sitä aivan sikana, kun lueskelin teidän kokemuksia siitä ja toisilla oli ollu kivulias ja toisilla helppo. Kaiken lisäksi mieheni ei päässyt kuljettajaksi, joten pelkäsin myös yksinään menoa. No olihan se katetrin sisäänvienti todella epämukavaa ja ajoittain kivuliastakin. Mutta kun lääkäri sitten ylpeänä esitteli opiskelijalleen, että harvoin näin hyvin näkee aukiolevia torvia niin päätin kestää kaiken sen epämukavuuden ja kivun. Lääkärikäynti oli siis positiivinen ja seuraavassa kierrossa päästään jo inssiin. En tiedä oonko hölmö kun ajattelen jo tulevaista hoidoista näin positiivisesti ja odottavaisena, mutta mitä sitä ihminen on ilman haaveita ja toiveita?

Ensi kiertoa siis odotellessa. Ja tietysti teille kanssasisarille tsemppiä ja toivonpilkahdusta!

lktt | 21.10.2008 02:19

Luin juuri kirjan 30 tosikertomusta lapsettomuudesta. Ja päätin itsekkin koittaa auttaisiko kirkoittaminen minua näissä tunteissani. Ollaan mieheni kanssa haikailtu yhteistä alsta jo neljä vuotta, hoidoissa ollaan oltu 2 vuotta. Aloiettiin inseminaatioilla ja nyt aloitan kolmannen ja viimeisen koeputkihoidot. Ainoana ongelmana minulla on ylipaino . n10 kg. Olen yrittänyt laihduttaa syömällä tervellisesti laskemalla pisteitä ja liikkumalla, tekemällä fyysistä työtä vapaa-ajalla. Miehelläni on todettu vasta-aineita spermassa, mutta pesun jälkeen siitiöt ovat olleet normaaleita ja määräkin ollut hyvä. Kaikkien pitäsi olla siis liki kunnossa, mutta ei edes tärpin tärppiä olla saatu. Ainoastaan mitä ollaan käteen saatu on kokemuksia ja kuukaisittain pettymyksiä. Nyt olen jo suurimmilta osin heittänyt toiveen omasta lapsesta. Pitää vain yrittää nauttia miehen tyttären lapsesta. Miehelläni on jo kaksi aikuista lasta.
Hän toivoo kovasti yhteistä lasta, mutta ei nämä pettymykset ota niin koville hänellä, kuin minulla. Ensimmäisessä koeputkihoidossa ei päästy edes siirtoon, ei ollut mitä siirtää. Vaan vaara hyperstimulaatiosta. Joka vain onneksi pysyi just ja just vaarana. Toisella hoidolla saatiin yksi siirrettävä alkio. Kuusi hedelmöittyi mutta jakaantuminen ei sitten niiltä enää onnistunutkaan. Nyt edessä kolmas hoito ja tunteet pelottaa. Toisaalta toivon vielä josko tästä yhdestä olisi apua, mutta toisaalta olen heittänyt jo kirveen kaivoon. Suurimpana on tunne, että mennään nyt tämäkin hoito, jotta sekin on sitten tehty. Ei siitä kuitenkaan lasta tule vaan Pas....
Töissä joudun hoitamaan raskauden keskeytksen komplikaatioita saaneita ja synnyttäneitä sekä laspia, muiden potilaiden joukossa. En ole kuin osastonhoitajalle kertonut tilanteeni ja joskus tuntuu, että mä saan aina nämä potilaat joita en millään jaksaisi hoitaa, eikä tunteetkaan niin lämpöisiä aina ole. Ammatillisuutta koetellaan kovalla kädellä välillä. Ainoastaan muutaman potilaan kohdalla kokemuksistani on ollut hyötyä. Heilläkin on ollut lapsettomuus hoidot jossakin vaiheessa ja heidän tunteensa ovat olleet tuttuja. Kun kerroin heille, itse olevani samassa tilanteessa eri vaiheessa vain ja eri syystä. Keskustelu ja hoitaminen oli paljon helpompaa, toivottavasti potilaani kokivat tämän etunaan.
En todellakaan tiedä miten kestän henkisesti tämän viimeisen hoidon ja sen lopputuloksen. Luin aikaisempia viestejä ja paljon tuttuja tunteita löytyi ja kaikki ne harmaat sumuiset päivät kun saisi pois jota tämä asia tuottaa, olisi aivan ihanaa.

Voimi kaikille tämän asian kanssa eläville. Toivotaan että se aurinko paistaa risukasaankin joskus.

Verta

drako | 21.10.2008 10:45

Nyt tihkuu hiukan verta, joten kai se on sitten siinä taas.

Hei!

mimmi -78 | 21.10.2008 09:50

Draco: Tuo sinun kirjotus oli niin koskettava ja niin minua. Miehelläni myös lapsi toiselle. Tulee tänään illalla ja on loppuviikon meillä. Jo nytten niin paha olo.

Mulla kesä meni hyvin. Jakson olla ja elää. Mutta nytten syksyn tultua, tuntuu että kaikki kaatuu päälle. En nää mitn muita kuin raskaana olevia ja vanhempia pienten lasten kanssa. Miten tästä selvitä? Miten jaksaa töissä? En ole töissä kertonut kellekkään, tiiän mikä siellä on mielipie meistä, jotka ollaan lapsettomuushoidoissa. Käytetään heijän verorahoja, ja turhaan. Pitäsi kuulemma ajossa tehä lapset, eikä myöhemmin itkeä. Tämä siellä on asiasta ajatus, oli kerran kahvipöyvässä keskustelu. Ymmärrätte ehkä miksi olen pitänyt asiasta suuni kiinni. Esimies onneksi ymmärtäväinen. On järjestänyt minun työvuorot silleen, että olen päässy käymään ultrissa ja iui:ssa. Ei ole kysyny syytä poissaoloihin ja miksi näin. Sen verran tiiän että selän takana supistu, että mikä mulla on kun olen lääkärissä kulkenu. Siinäpähän supiskoon!!! Ja ihmetelköön!!! Samallalailla se minäki veroja maksan, ja nehän minun verorahat voi mennä näihin hoitopaikkoihin ja koulujärjestelmiin, mitä kunnat pitää yllä. Onko ne ajatellu sitä silleen!!!??? Samalla ajatustavalla mun rahat mennee hukkaan, kun mulla ei lapsia niin miksi mun pittää niistä maksaa, että toisen lapset saavat ilmasen koulutuksen!!!

Mieli niin vihaa täynnä!!! Tekisi mieli karjua ja huutaa ja kuristaa kaikki raskaana olevat vastaan tulijat.

Mulla seuraavana ivf tammikuussa. Nytten pitäsi sinne asti jaksaa oottaa. Mutta miten jaksaa? Kaikki illat mennee vain itkiessä. Minä oun vaen ni lopussa. Se on hetkestä kiinni, millon en jaksa enää töissä pitää kyyneliä kiinni, tai millon ärähän työkaverille. Harva se päivä, millon joku vitsailee, että millonkas teille niitä vauvoja tai alakakkaahan jo tehä tai otahan tuosta ja tuosta jo mallia!!!!

Mieli niin maassa. Kumpa joku tietäsi keinon mikä helpottasi....

PTTT | 20.10.2008 08:52

Drako: Kyyneleet valuivat kun luin kirjoitustasi! Voimia kaikille!
Miira: Tietävätkö työpaikalla hoidoistasi ja sen takia eivät jatka määräaikaista työsopimusta? Eikö tuollainen ole laitonta? Voiko sitä mitenkään osoittaa, että lapsettomuushoitojen takia eivät jatka? (Anteeksi, minä oon tämmönen että aina puutun näihin työjuttuihin ja tasa-arvoon, mun mielestä tärkeitä asioita!)

Evangeline | 20.10.2008 11:53

Voi Drako mä niin ymmärrän ja tiedän miltä susta tuntuu.

Mulla masennus alkaa hellittämään kuristavaa otettaa... vähin erin. Ehkä joskus jaksan palata normaaliin elämään. Mies ei ymmärrä... ei koskaan pysty tätä jakamaan. Se saa sydämen särkemään :/

Voimia!!!

Sähköposti miehelleni

drako | 20.10.2008 10:18

Lapsettomuus. Hyvinä hetkinä se on pieni nakertava tunne sydämen pohjassa, kenties kohdussa. Huonoina hetkinä se on kaiken tappava ja musertava tunne, elämä on pelkkää pimeyttä. Sen musertavan tunteen voi laukaista mikä vain ja missä vain. Niinä minuutteina, tunteina, päivinä, viikkoina tuntuu, että jokainen vastaantulija on raskaana tai pienen vauvan kanssa ja minä itse olen epäonnistunut. Niinä hetkinä voisi tappaa, voisi tappaa ihmiset, joilla on lapsia, mutta eivät huolehdi niistä, joille viina on tärkeämpää kuin oma lapsi, eivät anna sitä rakkautta mitä minä voisin antaa, jota minä olen täynnä.

Uusi päivä, uusi viikko, sama vanha suru. Lapsettomuuden aiheuttama suru on erilainen kuin mikään muu suru, että tähän ei auta edes aika. Suru, jota on vaikea surra. Jos joku rakas ihminen kuolee, totta kai sitä suree ja ikävä on sanoinkuvaamaton, mutta sinulla on muistot ihmisestä, sinulla on valokuvia, tavaroita, jotain konkreettista jolla edesmennyttä ihmistä muistella. Syntymättömästä lapsesta sinulla ei ole mitään. Ei niin yhtään mitään. Paitsi tämä niin äärettömän kipeä tyhjä syli. Ja mielikuvat siitä, minkälainen lapsi olisi voinut olla ja kuvitelmat siitä, kuinka olisi opettanut ja opastanut.

Olen epäonnistunut siinä mitä haluaisin tehdä, en olekaan täydellinen (en ole muutenkaan täydellinen, mutta tässä asiassa se kirpaisee ja kovaa), en pysty antamaan rakkaimmalleni sitä mitä hän haluaisi. Mitä jos hänelle tulee lapsen kaipuu niin suurena, ettei tällainen sekundanainen enää kelpaa. Riittääkö rakkaimpani rakkaus, jos lasta ei tule, etsiikö hän toisen, joka voi antaa hänelle hänen halajamansa lapsen. Joudunko hyllytetyksi?

Välillä joutuu purra takahampaat yhteen, ettei pääse itku. Se itku ei paikkaa eikä aikaa katso, se tulee, jos on tullakseen, ei siinä hampaiden yhteen pureminen auta, ehkä vähentää hiukan kyyneleitä. En halua katsoa tuttujen vauvoja, hyvänä päivänä pystyn. Pyörittelen käsissäni vauvanvaatteita kaupassa ja nielen itkua. Ihailen lastenhuonesisustuksia ja ajattelen, kuinka sisustaisin lastenhuoneen, jos minulla olisi lapsi. Väännän tavallani itse sitä veistä, mutta ilmeisesti nämä tunteet on käytävä läpi. Oloa ei huonoina päivinä yhtään helpota se, kun läsnä on jonkun muun lapsi, joka vaatii huomiota, aikaa ja joka sanoo joka toisessa lauseessa "äiti sitä ja äiti tätä", kukaan ei ikinä kutsu minua äidiksi. Tekisi mieli lukittautua pois maailmasta omaan tuskaan ja tyhjiöön, jossa kukaan ei sano sanaa äiti, ei varsinkaan jonkun toisen lapsi minun kodissani.

Mitä taas lapsi voisi minulle antaa? Miksi haluan lapsen? En osaa sitä selittää. Miksi ihmiset yleensä haluavat lapsia? Antaako lapsi minulle kuolemattomuuden, ikuisen elämän niiden geenien kautta, jotka minä annan eteenpäin, en ole mikään rotunainen, mutta haluaisin jättää jotakin jälkeeni, haluaisin luoda uuden elämän ja opastaa sen alkuun elämässä. Onko se sitten hyvässä parisuhteessa se suurin rakkaudenosoitus, se jää antamatta ja tekemättä, korvaako rakkaudella laitettu aamupala lapsen?

Mistä jään paitsi ilman lasta…Minulta jää kokematta syntymän ihme, lapsen kasvu, ensimmäisen hampaat, askeleet, sanat. Minulta jää kokematta lapsen rakkaus lapseen, oman lapsen rakkaus omaa äitiä kohtaan. Minusta ei ikinä tule kenellekään Teräsnaista, Superäitiä, Kissanaista eikä pyhää äitiä. Hoidon, eskarin ja koulun aloitus. Kasvun ihme, ensimmäiset sydänsurut, poika/tyttöystävät, valmistumiset kouluista, lapsenlapset. Minulta jää myös kokematta yövalvomiset, sairastumiset ja muut negatiiviset asiat, mutta ne positiiviset asiat löisivät laudalta negatiiviset koska vain.

Pettyminen kerran kuukaudessa on jotakin, mitä en osaa sanoin kuvata. Se on epäonnistumista, pettymistä, luopumista, vihaa, raivoa, surua… Eikä sitä jaksaisi kuukaudesta toiseen. Ja kuitenkin joka kuukausi sitä ajattelee, että jos nyt tapahtuisi se ihme, jota ei kuitenkaan tapahdu. Se syö niin saatanasti ihmistä. Miltä se tuntuu huuhdella kerran kuukaudessa unelmat ja toiveet alas vessanpöntöstä?

Ei sitä osaa kuvitella sellainen ihminen, jolla on jo lapsia…vain siinä tapauksessa, jos lasta on yritetty keinolla millä hyvänsä ja lopulta monen tuloksettoman kuukauden ja vuoden jälkeen onnistuu, silloin voi jakaa tämän tunteen.

Vihaan niitä ihmisiä, jotka kysyvät, että koskas teille tulee vauva. Mitä vittua se kenellekään kuuluu, se saatana sattuu…en jaksa hymyillä näille hyvää tarkoittaville tolvanoille, en jaksa. Nykyään sanonkin tylysti, että ei koskaan. Älkää ikinä kysykö keneltäkään, että koska teille tulee perheenlisäystä, se voi olla liian arka paikka.

Mitä tekisin sitten, jos tapahtuisi ihme...tulisin raskaaksi ja saisin keskenmenon, pää ei sitä kestäisi tai lapsi olisi vaikeavammainen ja pitäisi päättää, että tehdäänkö abortti… Ei pää kestäisi sitäkään. Mutta näitä ei tarvitse onneksi miettiä, mutta niitäkin miettii. En halua enää ajatella "jos jos jos jos jos jos", mitään jossia ei ole olemassa. Millä ihmeellä saan tapettua tuon pienen toivonkipinän, joka minussa elää…josko sittenki… En halua enkä jaksa enää toivoa.

Murussa ei ole vikaa, minussa on jotakin vikaa, jonka ei pitäisi välttämättä aiheuttaa lapsettomuutta, mutta se on myönnettävä todeksi, että minä olen aina lapseton, koska ex:n kanssa yritettiin useampi vuosi ja murun kanssa on yritetty ja hoidoista ei ole ollut kuin suurta mieliharmia ja masennusta. Olen kokeillut kaikki mahdolliset humpuukihoidot ja poppamiehet, mutta maho mikä maho.

Tunteet heilui jopa tämän lyhyen pätkän kirjoittamisen aikana surusta vihaan ja katkerahkoon huumoriin. Asia elää ja käy kaiken aikaa ja minä siinä mukana.

Tämän tilityksen jälkeen on niin saatanan hauskaa mennä hakemaan jonkun toisen lasta hoidosta ja yrittää olla niin saatanan iloinen ja pirteä, kun suurin piirtein tekisi mieli kuristaa kaikki kakarat hoidossa… Jos niin tapahtuu, niin tiedätte, että se olin minä.

hei

drako | 20.10.2008 10:16

Musta saatiin poimittua 13 munasolua, joista 11 oli kypsää. 8 hedelmöittyi, ekan päivän aikana 3 lopetti kehittymisen ja perjantaiaamulla oli vain 3 kpl jatkanut kehittymistä, eli 2 laitettiin sisään ja 1 pakkaseen. Yritin kysyä, että onko toi normaalia, että noin moni lopettaa kehittymisen, mutta en saanut vastausta. Hemmetti, kun noi lääkärit on ulkomaisia, niin eikö ne ymmärrä kysymystä vai eikö ne halua vastata.
Olo on kyllä sellainen, että en usko, että ne pysyis sisällä, ensi viikollahan toi selviää, mutta selviänkö mä taas pettymyksestä?

Hei Sanna!

Angel | 20.10.2008 09:52

Minä kokeilin aikanaan myös clomeja (välillä myös metformiinien kanssa). Saimme aikaiseksi niillä yhden raskauden (olisiko ollut 6. kierrolla tupla-annoksella - raskaus kuitenkin päättyi kohtukuolemaan), mutta siirryimme sitten lääkärin kehotuksesta IVF-hoitoihin (minulla on pco). Ehdin vielä pari kuukautta kokeilla clomeja ennen koeputkihedelmöityksiä, mutta niistä ei ollut apua. Nyt IVF:n 1. hoitokierrosta 3. pas toi meille positiivisen tuloksen. Aloitin pari kuukautta ennen siirtoa tyroksiinin (kilpirauhaslääkityksen) - uskon siitä olleen meille apua.

Kovasti voimia sulle ja kaikille muillekin näihin pimeneviin syysiltoihin!

Miira | 20.10.2008 09:19

Sanna: Mulla oli Clomien jälkeen Menopur+verensokerilääkitys+Pregnyl. Tätä kokeiltiin kolmen IUI:n ajan. Näistä ei tullut mitään pahempia sivuvaikutuksia eikä pistäminenkään satu. Nyt syön e-pillereitä vielä tämän viikon, sen jälkeen alkaa lääkitys IVF:ää varten.

En tiedä onko teillä muilla ollut huonoja kokemuksia hoitavista lääkäreistänne. Meillä on ollut ihan liiaksikin. Ensin hän antoi vääriä ohjeita hoitojen etenemisestä, kertoi olevansa pettynyt minuun kun en reagoi lääkkeisiin kuten hän haluaisi, sitten määräsi väärät lääkkeet ja lopulta vaikka menopur+pregnyl oli jo päällä, totesi ettei minua kannata hedelmöittää koska poli on kohta lomalla. Hän ei myöskään vastaa kysymyksiini vaan viittaa hoitajan huoneeseen sanomatta miltei sanakaan. Tästä ymmärrän aina poistua toiseen huoneeseen. Tuon väärän reseptin kumosi toinen lääkäri, jolta kysyin toista mielipidettä. Tämä toinen lääkäri ihmetteli myös hoitohistoriaani ja vain pyöritteli päätään kun kerroimme mieheni kanssa miten meitä on kohdeltu. Jep, kysyin tästä kaikesta potilasasiamieheltä, jonka mielestä asia ei kuulu hänelle vaan ko. polin johdolle ja että minun olisi otettava heihin itse yhteyttä. Minulla on nyt mennyt usko niin lääkäriin kuin hoitoihinkin.

Lisäksi kissamme sairastui vakavasti ja pikku hiljaa alkaa varmistua, ettei tätä määräaikaista työsuhdettani jatketa näiden hoitojeni takia.

Anteeksi nyt tällainen purkaus mutta tänä aamuna vain tuntui siltä ettei enää jaksa.

Tsemppiä teille muille, jaksamista ja tähtikirkkaita hetkiä!

sadmad | 20.10.2008 12:23

Moi kaikille!!! En oo jaksanut vähän aikaan kirjoitella... olen voinut huonosti, aloitin sit sen masennus-lääkityksen... ja olen ollut sairaslomalla parisen viikkoa ja vielä pari viikkoa jatkuu. Pelottaa miten tää kaikki vaikuttaa töihin...

Te ootte mun tuki ja turva, mä tiedän, että kukaan muu ei ymmärrä minua niinkuin te. Joskus kun tuntuu, että olen sekoamassa, käyttäydyn/ajattelen kamaliakin asioita. Sit kun luen teidän kirjoituksia huomaan, et se kaikki kuuluu tähän lapsettomuuteen, hormoneihin jne. Oon tuntenut kateutta, surua, vihaa ja raivoa... melkein kaikkea mitä vaan nyt voi tuntea. Nyt tilanne on kuitenkin rauhoittunut, ainakin hetkeksi... noi lääkkeet on tuonut mulle ainakin pienen rauhan sisälle sieluun.

Yksinäinen kyynel: Oletko menossa yksityiselle vai kunnalliselle??? Yksityisiltä löytyy netistä hintoja, ainakin ava-klinikan sivuilta ja lääkkeiden hintoja on täällä simpukankin sivuilla lueteltu... eli kannattaa selailla vanhoja keskusteluita ( oisko joku 6kk sitten)

Sanna: Mulla oli Clomien jälkeen inssi ja hoitona Puregon ("piikkikynä") mikä kypsyttää munasolun ja Pregnyl munasolun irroituspiikki.



P.s. Kiitos Mimmi ja Tuitur:)
Drakolle ja Minnille peukkuja!!!!!!!

Clomeista

Sanna | 19.10.2008 12:03

Hei yksinäinen kyynel, ekana kysyn että eikö sinulle ole clomien aikana tehty seuranta-ultraa tai otettu verikokeita ovulaation varmistamiseksi???
Minulla se otettiin ensimmäisen clomikierron aikana verikokeilla kierron 21 päivä, jolloin nähtiin että ovulaatio todella tapahtuu.
Kuukautiset alkaa kierron pituudesta riippuen clomien jälkeen ehkä 17-30 päivän päästä. Minä olen syönyt 2 tablettia kierron 5-9 päivä, ja kuukautikiertoni on n.35 päivää. Kaikkihan me olemme yksilöllisiä, joten se vaihtelee eri ihmisillä.
Ovulaation olen oppinut tunnistamaan nyt kun tiedän että se tapahtuu, mutta muuta hyötyä clomeista ei ole minullakaan ollut. Nyt alkaa tosiaankin viimeinen kierto, täytyy toivoa että siitä viimein tärppäisi...

Minäkin kysyisin, että mikä on teillä ollut seuraava askel hoidoissa kun clomit ei ole tehonneet?? Olisi kivaa jos joku vastaisi.

hei kaikki!!!!!!!!!!!!!

yksinäinen kyynel | 18.10.2008 10:02

mulla olis pari ongelmaa ja toivoisin että joku vois vastata niihin...elikkä.. olen syönyt 3 clomi kuuria ja mikään niistä ei auttanut, ei tulllu menkkoja enkä tullu raskaaks...nyt on 4. kuuri kierroksessa ja kysymys olisi että montako päivää clomien lopettamisen jälkeen tulee menkat??

ja sit toinen kysymys....minkä hintasia on inseminaatiot ja keinohedelmöitys???

Kiitos jo etukäteen avusta ja mukavaa syksyn jatkoa kaikille!!!!!

Sanna | 18.10.2008 08:32

Hei couer, ja muutkin.

Mulla on samanlaisia fiiliksiä kun sullakin, kaikki tuntuu menevän päin helvettiä. Minulle terapiasta ei ole ollut koskaan mitään hyötyä, melkeinpä päinvastoin. Parhaiten olen jaksanut eteenpäin vain itkemällä silmät päästäni ja olemalla hetken ihan yksin ajatuksieni kanssa.
Kuten tänään.
Minun kroppa taas pelleilee minun kanssa, söin toiseksi viimeiset clomit ja menkat oli neljä päivää myöhässä. Ajattelin että odotan viikonlopun yli ennenkuin teen testin mutta kuinka ollakaan, menkat alkoi eilen kesken työpäivän. Romahdin täysin. Juoksin takahuoneeseen itkemään ja tuntui että koko elämältä tippui pohja. Jostakin sain kuitenkin voimia jatkaa työpäivän loppuun, mutta tästä kohtauksesta oli seurauksena se että jouduin tietysti kertomaan työkaverille asiasta, ei olisi ollut reilua vain jättäähäntä miettimään että mikä minulla on.

Kaiken "hyvän" lisäksi minua ahdistaa kun mieheni lapset on meillä tämän viikonlopun taas, tänään oli pakko lähteä niin sanotusti karkuun, ajelin päämäärättömästi sata kilometriä ja taas itkin.
Niinkuin aikaisemminki kerroin niin mieheni ex on taas raskaana, se on hänelle jo kolmas lapsi. Sekin minua ottaa päähän ihan tosissaan. Se on niin ilkeä ja paha ihminen että en ymmärrä tuon yläkerran ukon huumorintajua kun antaa lapsia tuollaiselle ihmiselle. Mädäntyköön helvetissä koko ämmä minun puolestani.
En voi iloita enää yhtään kaverieni tai mieheni lapsista, he kaikki tuntuvat vain paskamaisilta piruilta jotka muistuttavat minua jostain missä en itse onnistu. Minä, maho lehmä.

En osaa kertoa sinulle Couer neuvoa mitä tekisit tunteittesi kanssa, koska minulla ei ole siin vastausta. Jos siihen ylipäätään vastaus olisi, haluaisin kuulla sen itsekin....

Olen täysin loppu, en jaksa tätä paskaa enää.

Anteeksi tämmöinen vuodatus, nyt vain tuntuu tältä.
On sentään jotain positiivistakin, miehen simpat on kunnossa, mutta tokihan se oli jo tiedossakin kun kaksi todistetta siitä huutaa ja meuhkaa ja rassaa hermojani tuossa vieressä koko ajan.

Aloitan ensi viikolla viimeisen clomi-kierron, ja joulukuussa on aika naistentautien polille, katsotaan jatkoa. Haluttaisi vaan heittää ne clomitkin sinne mihin päivä ei paista ja lopettaa koko touhu. Mitä järkeä? Miten pääsen tästä vauvakuumeesta eroon????

epätoivosta

coeur | 16.10.2008 12:24

Hei,

En ole pitkään aikaan tänne kirjoitellut mutta lukemassa olen käynyt kyllä säännöllisesti. KIITOS teille kaikille jotka jaksatte tänne kirjottaa tuntuu oikeasti hyvältä etten ole tän asian kanssa ihan yksin. Vaikken tätä tuskaa kellekään muulle toivoisikaan.
Meillä oli viimeinen hoito (3. icsi :n tuoresiirto) heinäkuussa joka meni metsään, tulos pelkkää negaa ja sen jälkeen en oo enää halunnut edes tänne kirjoitella  Meidän taustasta kertauksen vuoksi sen verran että meillähän on ongelmana miehen siittiöit joita ihan liian vähän ja huonolaatuisia eli suurinpiirtein kaikki mikä nyt vaan voi pielessä olla. Minussa ei ole todettu ‘vikaa’ (ainut että olen sairastunut klamydian ilmeisesti nuorempana mistä en ollut itse edes tietoinen ( ) vaan verikokeista se kävi ilmi. Muissa kokeissa ja testeissä kaiken on todettu kuitenkin olevan ok joten lääkärin mukaan sillä ei ole mitään vaikutusta näihin meidän hoitoihin ! olen esittänyt saman kysymyksen jo 3 lääkärille ja vastaus on joka kerta ollut sama. Tää asia on nimittäin vaivannut mua tosi paljon).
Meille on tehty siis vuonna 2007 1.ICSI + 2 PASsia, tän vuoden alussa 2.ICSI josta eka kertaa plussasin mutta keskeytynyt keskenmeno, todettiin 2. ultrassa viikolla 11 :(( Nyt pakkasessa odottamassa 4 alkiota. Yhteensä on tähän mennessä siirretty 9 (hyvälaatuista) alkiota joista vaan 1 on kiinnittynyt ja sekin meni kesken.

Siis tuntuu niin toivottomalta tää meidän tilanne  Mitä enemmän sitä ajattelen sitä toivottomammalta se tuntuu.. pelkään että alkioissa on pahemman kerran jotain vialla eivätkä vaan pysty kiinnittymään.. En voi tajuta, lääkärin mukaan alkiot on hyvälaatuisia ja niitä on pystyttä pakastamaan ja sulattamaankin. Mulle tehtiin myös äskettäin se sellanen vasta-ainetutkimus missä ei tietenkään ilmennyt mitään poikkevaa. Missä helv..tissä se vika oikein on ?? Anteeksi mutta oon niin kamalan väsynyt tähän kaikkeen… lääkäri sanoo edelleen että ‘kyllä tässä vielä pitäisi raskaus saada aikaan’ eikä ole missään vaiheessa edes maininnut luovutettuja siittiöitä. No mies ei muutenkaan siitä vaihtoehdosta halua edes puhua. Kyllä tää on vaan niin vaikeeta kaikki ! Me asutaan ulkomailla ja ollaan täällä hoidoissa. Joskus mietin sitäkin et olisko Suomessa mahdollisesti paremmat klinikat ? No ihan tyhmää varmaan miettiä tällästä tiedän mut oon jo ruvennut kaikkia mahd. vaihtoehtoja pohtimaan.

Mulla oli tässä jo vähän parempi vaihde päällä, pystyin jopa nauttimaan elämästä enkä ajatellut jatkuvasti TÄTÄ asiaa. Lähdettiin pitkästä aikaa miehen kanssa reissuun ja oli tosi mukavaa. Vähän niinkuin ennen. Ennen kuin meidän elämä muuttui, ennen kuin pommi putosi niskaan. Sen jälkeen ei huvittanut mikään, ei edes matkustelu mistä ollaan aina tykätty. Nyt kun uudet hoidot (PAS-siirto) taas lähestyy niin mieli alkaa mennä synkäksi. Alussa oli toisin päin, tuskin maltoin odottaa aina uutta hoitokertaa, ‘nyt tärppää, ihan varmasti’ ja vielä mitä tässä sitä ollaan. Suurinpiirtein lähtöpisteessä. Hoitoja takana 1 ½ v, yritystä 3v. Ja meillä icsi on ollut alusta lähtien se ainut mahdollisuus eli mitään keveämpiä hoitomuotoja ei ole voitu edes kokeilla. Oon käynyt taas kaikilla mahdollisilla palstoilla lukemassa ja välillä tuntuu vaan siltiä että kaikki muut onnistuu, paitsi me. Alan ihan oikeesti olla epätoivoinen 

Ja mikä luultavasti on pahentanut tätä omaa tuskaa entisestään on se että sisko (minua pari vuotta nuorempi) synnytti juuri toisen lapsensa. Pienen pojan, ikäeroa esikoiseen noin 1v8kk ! Olen niin paska ja huono ihminen kun en pysty enää olemaan onnellinen edes oman siskon puolesta mutta kun koskee niin kovasti. Kun sisko ilmoitti raskaudestaan niin vaan pari viikkoa sen jälkeen oma elämä romahti (keskenmeno). Kerroin sen jälkeen siskolle tästä meidän tilanteesta ja keskenmenosta. Halusin hänen ymmärtävän ja lopettavan sen ikuisen ‘hehkuttamisen’. Senkin vuoksi olen ollut niin katkera kun tuntuu että sisko ei joko ymmärrä tai sitten vähät välittää meidän tilanteesta. Kuvia tulee joka viikko tai jopa useamman kerran viikossa (asumme melko kaukana toisistamme joten emme näe usein). Ja viimeinen piste oli kun noin kk ennen vauvan syntymää laittoi kuvan isosta mahastaan T-paita ylös vedettynä niin että koko maha oli paljaana. Oltiin siellä reissussa kun sain tuon kuvan, suljin kiireesti tietokoneen enkä katsonut tarkemmin koko kuvaa ennenkuin vasta nyt lapsen syntymän jälkeen. Koko ilta meni pilalle, itkin vaan miehelleni enkä tajunnut miten sisko voi olla niin ajattelematon. En tajua vieläkään, eikö hän todellakaan pysty käsittämään mitä me käymme läpi vai onko hänestä vaan täysin normaalia että minun pitäisi olla onnellinen ja elää mukana hänen perheonneaan kun omaa elämä menee päin p..tä. Ehkä joku todella jalo ihminen siihen pystyisikin, minä en pysty enkä halua oikeastaan enää edes yrittää. Nämä kuvat joita hän lähettää tulee siis koko perheelle, myös vanhemmilleni ja muille sisaruksille, ei pelkästään minulle. Mutta silti. Voihan niitä kuvia sensuroida eikä ihan kaikkia kuvia tarvitsisi laittaa minulle tietäen tilanteemme ! en halua sanoa suoraan miten asiat on ja mitä ajattelen koska silloin välimme menisivät luultavasti kokonaan poikki. Olen kuitenkin niin loppu ja välillä tuntuu että tukehdun tähän tilanteeseen. Vauvaa en halua vielä mennä katsomaan, en pysty. Pelkään että romahtaisin täysin.

Olen tosi pahoillani tästä pitkästä novellista ja valituksesta. Mulla on tosi huono päivä ja tuntui et oli pakko saada purkaa tätä pahaaoloa pois. Ja mulle tulikin kyllä vähän parempi olo. Kiitos siitä tän ihanan palstan ja niiden ihmisten jotka täällä kirjottaa. Olisin muuten iloinen jos joku voisi kommentoida ja antaa jotain vinkkejä. Miten mun pitäisi reagoida / vastata tuohon siskon käytökseen ? Kuulostaako teidänkin mielestä tää meidän tilanne toivottamalta ? Mitä tehdä ennenkuin saa hermoromahduksen ? Käyn psykologin luona juttelemassa pari kertaa kuussa (aloitin keskenmenon jälkeen) ja siitä onkin hetkittäin aina apua mutta en tiedä onko pidemmän päälle.. ?

Kiitos teille jotka jaksoitte lukea. Toivon kaikille voimia ja kestämistä tämän vaikean tien kulkemiseen.

Halaus, coeur

drako | 14.10.2008 08:38

Huomenna on punkteeraus ja perjantaina alkionsiirto.
Sisuksissa köllii tällä hetkellä 20 follikkelia, joista 10 on riittävän suuria. Muru on paniikissa omasta hommastaan, mutta vaihtaisin hänen kanssaan osia vaikka koska.
Olo on vielä ihmeen seesteinen ja hyvä, mutta ensi viikolla on varmaan toiset tunnelmat.

tuitur | 09.10.2008 09:32

Minni: Hyvä että sait tulpan auki ja kirjoitit. Minulle tuli ainakin eilen kevyempi olo. Me ei olla kuitenkaan yksin vaikka siltä usein tuntuu. Huomasin, että nyt kun on tauko menossa, ajattelen tätä tilannetta ja asiaa paljon enemmän. Hoitojen aikana keskityn lääkkeiden ottamiseen, sairaalassa juoksemiseen, kalenteriin ja yritän pitää itseni kasassa.

Meille tuli koiranpentu elokuun puolessa välissä. Otimme sen kun olin niin palasina heinäkuussa hoidon mentyä pieleen ja olin jo pitkään ajatellut koiran ottamista. Karvakorva on kyllä ilostuttanut meidän arkea. Mieheni nauraessa sille ensimmäisinä päivänä, huomasin kuinka apaattista meillä olikaan ollut jo pidemmän aikaa. Se nauru kuullosti niin vieraalta, en ollut kuullut sitä pitkään aikaan. Mieliala on pysynyt vähän korkeammalla jo tämän pari kuukautta kummallakin.

Drako: PCO potilaiden yhtenä "hoitona" on ruokavalion tarkistus. Eli ylimääräiset kilot ja PCO liittyvät toisiinsa joissakin tapauksissa. Ja taas toisissa tapauksissa kuten minä, se on "vamma" jota en saa pois edes laihduttamalla, koska olen normaalipainoinen. Kuukauden kokeilin hiilihydraatitonta ruokavaliota. Puhuin lääkärin kanssa ja hän totesi ettei minulle ole siitä hyötyä. Minun ainoa toivoni on metut ja tamofen(=clomifen) hoidot. Jos niillä ei saada vauvaa alkuun, en edes tiedä mitä sitten tapahtuu. Ilmeisesti mennään rankempiin hoitoihin joita monet täälläkin on jo kokeneet ja käyvät läpi parhaillaan.

Toivon aurinkoista päivää jokaisen sydämeen!

PCO:sta

drako | 09.10.2008 08:49

Itse en tiedä asiasta, mutta eräälle tutulleni oli eräs lääkäri ehdottanut vähähiilihydraattista ruokavaliota eli karppausta. Ystäväni sai avun karppauksesta ja pääsi PCO:sta eroon ja nyt hänellä on 2 lasta.
Itse aloitin karppauksen saadakseni kiertoni pidemmäksi ja säännöllisemmäksi (ennen 21 päivää ja tällä hetkellä 24 päivää, ja toivottavasti vielä pitenee), painokin on pudonnut jonkin verran, vaikka ei sitä siinä mielessä ole ollut pudotettavaksi. Suosittelen kokeiltavaksi.

Minni | 09.10.2008 05:15

Yksinkertaisesti sanottuna, en oo jaksanu kirjoittaa pitkään aikaan. Noh eipä oo ollu mitään kerrottavaakaan, kun taukoa on pidetty hoidoista kevään ja kesän ajan. Oon kyllä käyny lukemassa aina välillä teidän juttuja. Nyt tuiturilla oli niin tuttua tekstiä, että oli pakko ottaa niskasta kiinni ja alkaa kirjoittamaan. Ja purkamaan tätä *piip* oloa...

Meillä on nyt viimeinen IUI menossa, perjantaina itte virallinen koitos. Aikaisemmin esim. kesällä ajattelin, että nyt on sitten viimeinen oljenkorsi helpolla tavalla, että toivottavasti nyt onnistuu. Nyt ajattelen jo niin, että paskat tästäkään mitään tuu. Mä en ymmärrä mistä tää skeptisyys on tullu...

Ärsyttää yli kaiken rampata ultrassa, kun aika on myöhässä joka kerta. Ylilääkäri taas kerran läksytti mun aikana hoitavaa lääkäriäni, hoitaisivat asiansa silloin, kun potilas ei oo huoneessa. Sen verran ylilääkäri osoitti inhimillisyyttä, että tuli mun puolelle maaliskuun tapahtumista. Silloin olis ollu vuorossa IUI nro2, mutta pääsiäispyhät sotki kaiken. Ylilääkäri sanoi, että lääkärin olis pitäny tajuta olla aloittamatta hoitoja.

Painoo pitäis pudottaa vielä 16 kg, ennenkuin pääsee edes IVF. Puhumattakaan, että jono kestää kevääseen 2009. Mistään ei löydy motivaatiota pysyä laihduttamis päätöksessä...Ei tällä hetkellä edes se, että sen tuloksena olis EHKÄ jotain käsittämättömän ihanaa, oma vauva. Emmä tiiä...onko tänkin takana vaan se, että haluais ensin tietää kuinka tässä vipassa ivf:ssä käy. Vai hakeeko sitä vaan tekosyytä tekosyyn perään...Säälittävää...

Asiaa ei myöskään auta, että nyt kaikki parhaat kaverit on joko raskaana tai just saanu vauvan. Eli mä oon siinä tilanteessa, mitä en ikinä olis itelleni toivonu. Kaikki muut paitti mä on raskaana. Tulee väkisin ulkopuolinen olo ja oon huomannu, että nyt oon alannu laittaan keskusteluhanoja kiinni heidän osalta. Ei tee enää mieli puhua omasta lapsettomuudesta, vaikka kaverit kyllä jaksais kuunnella. Mutta kun ei niin ei...Nytkään kukaan ei tiedä, koska meille tehdään IUI. Sen tietävät, että käyn taas hoidoissa.

Miehen kanssa otimme yhteen taannoin, kun ei voinut olla yksissä ristiäisissä perus oma, iloinen, onnellinen minäni. Justiin alkuviikosta oli kuukautiset ollu ekaa kertaa 5/2006 alkaneen yrittämisen jälkeen 2 viikkoa myöhässä. Siinä jo kerkis ajattelemaan ja toivomaan vaikka ja mitä. Sitten sai taas tippua ja lujaa, vaikka yritin pitää jalat maassa. Eli siis mieheni ei todellakaan ymmärrä, mitä lapsettomuus oikeasti meikäläisen kohdalla tarkoittaa ja merkitsee. Mutta tästä saan ihan itteenikin syyttä, kun ei pysty aina puhumaan. Tästä yhteenotosta viisastuneena aloitin kirjoittamaan vihkoon ajatuksia, tunteita ja tapahtumia. Josko sitten joskus uskaltaisin näyttää tätä vihkoa miehellenikin ja jos se auttaisi meitä kommunikoimaan keskenämme.

Alkuvuodesta kävin pari kertaa terapeutin kanssa keskustelemassa. Silloin tuntui, että ei siitä ollu mitään apua. Oli vielä niin toivoa ja intoa täynnä. En tiiä pitäiskö mennä uudestaan vähän juttelemaan. Toisaalta ei kiinnosta sekään, kun ei se terapeutti tienny paljoakaan lapsettomuushoidoista. Typerää ite selittää asiat sille, että päästiin eteenpäin ja samalle sivulle...Äh mitä vuodatusta taas :I Tätä nää yövuorot teettää, kun on aikaa ajatella... :)

Voikaa hyvin kanssasisareni :)

tuitur | 08.10.2008 05:11

Pienen tovin jälkeen ajattelin taas piipahtaa täällä ja kirjoitellakin jotain. Meillä 3 ovulaatioinduktiota ( minulla PCO ) takana ja toivottua tulosta ei näy, ei kuulu. Päätin että nyt pidetään ainakin kuukauden tauko. Kesken päivän töistä lähteminen muutaman viikon välein ilman kunnon selityksiä "menen taas lääkäriin" alkoi vähän korventaa. Olen melko varman, että menoistani supistaan töissä. Ihan sama, mutta silti vaivaa mieltä. Metuja aloin syödä elokuussa ja niitä kuitenkin jatkan. Lääkärin mukaan n. 3kk käytön jälkeen PCO tapauksissa voi olla jo niin hyvä tilanne, että muuta hoitoa ei tarvita. Tosin, tällä tauollani en luota niiden tehoon, vaan haluan olla rauhassa hetken. Turha optimismi on karissut maan tomuihin.
Viimeisen kuukauden aikana tappelimme miehen kanssa 2 kertaa rajusti. Ja molemmat kerrat liittyi hoitoihin ja minun siihen liittyvään pahaan mieleen. Mies ei osaa ymmärtää kuitenkaan kuinka vaikeaa ja stressaavaa tämä kaikki on. Toisaalta en ole itsekään kovin iloinen siitä koko mielen valtaavasta epätoivosta ja surusta.
En uskonut pystyväni pitämään taukoa hoidoissa. Olen joka kuukausi viimeisen 1,5 vuoden aikana odottanut seuraavaa kiertoa ja taas seuraavaa. Nyt melkein toivon ettei niitä kuukautisia edes tulisi. Alan jo suhtautua tähän koko hoitoprosessiin skeptisesti. Siten minun kai on helpompi elää ilman turhia toiveita.

Minullakaan tuttavissa ei ole ketään joka olisi samassa tilanteessa. Joten ei ole ketään joka oikeasti ymmärtäisi. Enää en juuri juttele asiasta kenellekään. Ihmisten vakiovastaus kun on, että "kyllä se sieltä tulee", "älä ajattele sitä, niin kyllä sitten". UUHHhh ärsyttävää.

Sadmad: oletko puhunut sairaalasi hoitajien kanssa? Minä pääsin juttelemaan oman sairaalani psykologin kanssa. Mene ihmeessä lääkärin juttusille, niin saat mielen taas paremmaksi.

PTTT: Haluaisin myös panostaa työhön nyt. Siten, että kokisi itsensä tärkeäksi ja tarpeelliseksi ja toisaalta, että ei ehtisi surra ja miettiä liikaa näitä asioita. Mutta nykyiseen työhöni olen hieman tyytymätön ja yritän etsiä koko ajan uutta työtä. Stressaavaa sekin :) Olin keväällä työttömänä hetken ja pelkäsin että miten minun käy kun aikaa on vaikka miten ajatella. Mutta jotenkin oma mieli suojaa itseään ja en oikeastaan ajatellut lapsettomuutta koko työttömyys aikana. Vasta töiden alettua alkoi lapsettomuusajatukset pyöriä uudelleen.

Kyselijöille

drako | 07.10.2008 01:44

minä olen viimeisen vuoden aikana sanonut suoraa, että en saa lapsia ja mua v*tuttaa tuollaiset kyselijät, koska aihe on niin arka. Kukaan ei ole toista kertaa erehtynyt kysymään.

Olen nyt pistänyt Puregonia 3 päivää, muita oireita ei vielä ole ollut kuin lievä vatsakipu. Toivottavasti pääsen näin vähällä. Clomit saivat minut suurin piirtein hulluksi ja odotin/odotan näistä samankaltaisia reaktioita. Torstaina on ensimmäinen ultra, jossa katsotaan miten munasolut ovat kehittyneet ja mahdollisesti ensi viikolla....Apua!!!!

PTTT | 06.10.2008 09:35

Kiitos alppiruusu kommentistasi ja tsempistäsi!
Kyllähän se totta on, että ei niitä tilanteita tai sitä tuskan määrää oikeasti voi vertailla. Lähinnä eräällä toisella palstalla on tuntunut siltä, että onko sitä oikeutta kirjoittaa lapsettomuus -palstalle, jos ei ole kokeillut vielä mitään hoitoja. Mutta nämä tuntemukset voivat johtua myös siitä, että sitä ottaa aika helposti omiin nokkiinkin tässä asiassa, kun on niin herkkänä kaikelle tähän liittyvälle.

lara: Olen miettinyt vähän samoja juttuja kuin sinä noista clomeista. Kun olen saanut ovistesteistä positiivisia, verikokeessa on todettu että olen ovuloinut ja myös lämpöjä mittailin jossain vaiheessa muutaman kuukauden ja aina ne nousivat. Niin sen takia epäilyttää se, toimivatko koko clomit. Mutta viime syksynä minulla oli muutamia pitkiä kiertoja, joten lääkäri ajatteli, että auttavat niihin. Outoa, että lääkäri on sanonut, että mikään ei viittaa siihen, että munatorvet olisivat tukossa. Miten sen voi nähdä päällepäin? Onko siihen jotain keinoa?

Tuo on kyllä käsittämätöntä, että menettää ystäviä tällaisen asian takia. Miten muut muuten, oletteko kertoneet tilanteestanne ja kenelle? Minä olen kertonut vain ystäville, ja myös miehen vanhemmat tietävät. Alkoi vain kyllästyttää ainainen kysely perheenlisäysasiasta. Kyllä yhden tai satunnaisen vihjailun ymmärtää, mutta että jos lähes joka kerta kun tapaamme, tulee jotain vihjailua/kysymystä vauva-aiheeseen liittyen. En voi ymmärtää. Ja jos on kerran vastannut, että ei halua vielä lapsia, vaan haluaa tehdä töitä (tuli vastattua näin ahistuksessa), silti tulee kysymystä!! Aina ei voi tajuta.

Hei

mimmi -78 | 04.10.2008 10:10

Sadman: Minä olen sinun ystävä ja moni muukin tällä palstalla! Ymmärrän niin hyvin sinun ajatuksen ja olotilan. Menetin ystävän, hyvän sellasen kun se ei ymmärtännä. En minäkään saa kutsuja lasten synttäreille. Se sattuu!!!!
Yhen ystävän olen saanu piettyä, sillä itellä on 2 ja 1 v lapset. Se ei ymmärtännä minun tilannetta. Kun tapaamme, niin ei puhuta minun tilanteesta. Sattuu. Onko se ystävyyttä? Kunnollista sellasta? En kuitenkaan olisi koko aikaa tuputtamassa ja puhumassa omasta tilanteesta ja pahasta olosta!!!! Touhuisin hänen lasten kanssa ihan samallalailla.
Tämä maailma on niin epäreilua!!!!
Sulla missä vaiheessa ivf? Kerrotko tuntemuksia ja ajatuksia? Mulla tammikuulle varattu aika, jos kierto menee niin, että saan alotettua lääkityksen vuojen vaiheessa. Pelottaa. Pelottaa se kipu. Aukiolotutkimus sattu niin helkkaristi. Ivf:kin tulee taatusti sattumaan. Outko yksityisellä vai julkisella? Minä julkisella. 8 kuukautta on "meijän" alueella jonot ivf:ään.
Mies mukana ja lohduttaa, mutta ei kaikkee ymmärrä. Lapsi (vahinko) nuoruuden rakastetulle. On juuri nytten viikonloppuna meillä. Pahhaa tekkee, mutta pakko jaksaa ja kestää. Lapsena aivan ihana ja voijaan yhessä touhuta kaikkee. Mutta suru omasta....

Aevan hulluna voemia teille kaekille!!!

sadmad | 04.10.2008 11:07

Aion myös varata ajan lääkärille ja aloittaa lääkityksen. Itkut ja paha olo kun ei tunnu häviävän... :(

Töissä ovat muutamat ihmiset aloittaneet jatkuvan V**tuilun poissa oloistani... Ja minä kun haluaisin nyt unohtaa hoidot ja lapsettomuuden sekä niiden tuoman tuskan. Lisäksi se ihminen jolle olen asioistani kertonut on kääntämässä selkänsä minulle :( ... olen siis taas luottanut väärään ihmiseen... Esim. meillä on töissä saunailta tulossa, kysyin pariin otteeseen et kuka on menossa. Ystäväni ei vastannut minulle... katsoi vain mietteliäästi. Sitten kun ilmoittautumisaika oli ohi sain kuulla heidän menevän sinne. Mutta ilmeisesti he ei haluaneet minua paikalle. Enkä ymmärrä miksi... en ole asioistani puhunut hänelle kahden vuoden aikana kuin pari kertaa, eli en mielestäni ole asioillani rasittanut. Olen kyllä ollut töissä hiljaisempi kuin ennen, mutta hän kyllä tietää siihen syyn. Silti kaiken sen kokemani jälkeen hän kääntää selkänsä... ja minä kun tarvitsisin ystäviä ja tukea. Mun on ollut muutenkin vaikea käydä töissä, kun olen voinut huonosti. Nyt tuntuu vielä vaikeammalta. Miksi lyödä lyötyä? Olen nyt niin älyttömän helppo uhri kaikille, en jaksa pistää hanttiin... Olo on aika toivoton... ystävät vähenee, ei tule kutsuja lasten synttäreille ei kahvittelemaan jne... Ne ei osaa olla mun kanssa kun tietävät mitä käyn läpi... niin... tietävät mutta eivät ymmärrä... Enää mun suurin toiveeni ei ole saada lapsi, vaan se, että tulisin kuntoon ja olisin taas onnellinen oma itseni... Voi kun mullakin olisi edes yksi kunnon ystävä...

Voimia teille...

Evangeline | 03.10.2008 09:29

Paljon on tullut tekstiä.

Pitkästä aikaa olen lukemassa.

Päivitystä omaan tilanteeseen eli minulla on todettu vaikea masennus johtuen lapsettomuudesta. Hoito masennukseen on aloitettu kohta kolme viikkoa sitten ja tuloksia alan näkemään nyt. Kiitos lääkityksen saan nukuttua ja mieliala on parempi.

Toipuminen on käynnissä.

Jaksamisia kaikille!

Alppiruusulle

punapää | 03.10.2008 09:36

Olisi tosiaan mukava vaihtaa kuulumisia hoitojen edetessä. Tsemppiä sinulle paljon!!!

lisää pohdintoja

alppiruusu | 02.10.2008 09:46

Kiitos, punapää, kun kerroit taustasta teidän ratkaisulle mennä hoitoihin lahjasiittiöillä. Mekin olemme juuri samantyyppisellä asenteella nyt menossa, vaikkakin meillä on lisäksi taustalla tuloksettomia hoitoja omilla siittiöillä. Voin sanoa ihan samaa, että omankin mieheni asenne asiaan on käsittämättömän hieno. Kannattaa muuten lukea Ken Danielsin kirjoittama kirja tästä aiheesta. Sen nimi on muistaakseni Building a family with the assistance of donor insemination. Kovasti teillekin onnea matkaan ja saattaisi olla kiva myöhemminkin mahdollisesti vaihtaa ajatuksia asiaan liittyen.

Kiitos

punapää | 02.10.2008 07:51

Kiitos kaikille aukiolotutkimuksesta vastanneille. Nämä tiedot auttavat hieman ymmärtämään paremmin mitä siellä tutkimuksessa oikein tapahtuu. Onneksi mies lupautui lähtemään mukaan henkiseksi tukijaksi ja kuskiksi...töihin vaan pitäis sieltä suoraan mennä...

Minä tietysti voin omalta osaltani kertoa syitä miksi olemme päättäneet käyttää luovutuspermaa. Mieheltä on otettu kaksi näytettä ja molemmista on siittiöt puuttuneet. Verikokeiden tulokset oli normaaleja eli lääkäri epäili että siittiötä siellä saattaa kyllä olla, mutta eivät jostain syystä pääse "perille" eli jonkinlaista tukosta ilmeisesti epäili. Mies oli kuitenkin itse sitä mieltä, että otamme heti suoraan lahjoitussiittiöitä, jotta kaipaamamme toive toteutuisi. Kyselin häneltä moneen otteeseen, että onko hän aivan varma ettei toisen miehen sperma häntä haittaa. Lääkäriäkin tietysti kovasti kiinnosti kuulla mitä mieltä mies on asiasta ja mielestäni hän osasi hyvin selittää omansa ja minun tuntemukset tästä meidän yhteisestä projektista. Parhainta oli kuulla hänen kertovan lääkärille kuinka me molemmat niin kovasti haluamme lapsia ja tämä on se kaikkein kivuttomin apukeino. Myös lääkäri taisi olla samaa mieltä. Tämä ei tarkoita sitä, ettemme ehkä joskus haluaisi/saisi lapsen jolla on täysin meidän molempien perimä, mutta lapsen kaipuu on tällä hetkellä niin kova kummallakin, että olemme valmiit käyttämään radikaalia ratkaisua. Molempien yhteisellä päätöksellä.

Lara | 02.10.2008 07:48

Hei,

Olen uusi täällä. Olen jo jonkin aikaa seuraillut toisinaan keskustelujanne, mutta nyt päätin liittyä joukkoonne. Vaikka olemme vasta tämän lapsettomuusasian ja hoitojen alkuvaiheissa - ja toivottavasti ei kovin pitkälle joudutakaan - niin toivoisin hieman kommentteja näihin alkuvaiheen tutkimuksiin ja hoitoyrityksiin. Tässä hieman taustaa: Olen 29 -vuotias avioliitossa elävä nainen ja olemme nyt mieheni (30v) kanssa yrittäneet laste reilun vuoden. Tutkimuksiin hakeuduimme elokuussa. Tähän mennessä otettu prolaktiini ja kilpirauhasarvot, verenkuva ja klamydia, papa ja normaali gynekologinen tutkimus. Kierto mulla on kutakuinkin säännöllinen - pituus riippuu lähinnä ovulaation ajankohdasta, mutta luteaali on vakio. Lapsettomuuslääkärimme oli nuo ekat tutkimustulokset nähtyään ja kuultuaan mun kiertoon liittyvät taustatiedot, että ei muuta kuin aloitetaan Teroluteilla, joita pitäisi popsia 2 kiertoa 12 päivän ajan (aloitus 3pv ovulaation jälkeen). Mikäli raskaus ei ala, niin sitten jatketaan clomihexalilla 2 kiertoa + ultrat ja jos ei vieläkään tule toivottua tulosta, niin sitten siirrytään näillä näkymin inssiin. Miehen "tavara" kuulemma oikein laadukasta ja myös pesutulos oli hyvä. Tosin näytteen analysoinut tohtori oli sitä mieltä, että ongelmana siittiöiden lyhyt elinkä: 24 tunnin kulutta oli suoraan eteen päin liikkuvia elossa 0% ja paikallaan hitaasti kaartelevia 11%, mutta lapsettomuusläkärin mielestä tämä ei ole ongelma, koska kyse laboratorio-olosuhteista eikä kohdusta. Itseä kuitenkin mietityttää nämä ristiriitaiset tiedot. Osaisiko kukaan kommentoida tätä siittiöiden elinikäkysymystä? Lääkärin mielestä mulle ei kannata tehdä munatorvien aukiolotutkimusta, koska mikään ei vittaa siihen, että ne olisi tukossa. Myöskään fsh ja progesteroni -arvoja ei ole otettu - tosin olin tuolla ekalla käynillä niin hämmentynyt, että en edes tajunnut niitä pyytää. Olisikohan pitänyt? Olemme hoidossa siis yksityisellä klinikalla. Lääkärin mielestä meillä ei ole periaatteessa mitään vikaa eli olemme selittämättömästi lapsettomia. Olin niin "pihalla" - mitä en yleensä ole - että en oikein käsittänyt, miksi sain Terolut -reseptin ja nuo Clomihexalit kun kerran ovuloin ja luteaalikin on yleensä sen 12pv...Osaisiko joku selittää tai tietääkö, onko näistä "kevyistä" hormoneista apua, jos kaikki on periaatteessa kunnossa. Käsittääkseni Terolut auttaa loppukierrosta keltarauhashormonin erittymiseen ja vaikuttaa luteaaliaikaan ja esim. oma äitini on aikoinaan silloin 70-luvulla saanut tällaisella hoidolla mut ja mun siskon. Anteeksi sekava sepustus, mutta pää on pyörällä kun Haminan kaupunki tän hoitorumban alkumetreillä...Menkat tuli taas tällä viikolla ja nyt odottelen ovista ja sitä, että ensimmäinen Terolut -kuuri alkaa - itse tosin epäilen sen olevan ihan turhaa...Kiitos, jos joku ehtii vastailemaan ja kommentoimaan...Yritän pian tulla kirjoittamaan jotain vähemmän "lääketieteellistä" ja itse lapsettomuudesta, joka ahdistaa mua aika lailla...

t. Lara

Tuttuja

drako | 02.10.2008 02:10

Taisin löytää täältä tuttuja mm. Evangeline ja olisko Lily Lillymanin vaimo? Eli pyörin siellä toisella palstalla purkamassa uusperhehöyryjä toisella nimimerkillä.

Oikeassa elämässä minulla on 2 ystävää, jotka ovat samassa tilanteessa, on hyvä saada sitä olkapäätä myös muuallakin kuin netissä.

Hei

drako | 02.10.2008 02:02

Olen uusi täällä, eli kerron vähän omasta taustastani.

Ex:n kanssa yritettiin lasta 3 vuotta, ex ei halunnut käydä missään tutkimuksissa ja tämä oli suurin syy eroomme. Löysin uuden/vanhan eli entisen heilani monen vuoden jälkeen ja rakastuimme. Rakkaallani on edellisestä liitosta lapsi.
Olemme nyt yrittäneet lasta 1 v 8 kk, Clomit ja muut on normaalit on testattu (Yksityisellä, kun julkiselle puolelle sai jonottaa niin pitkään) ja pitkän jonottamisen jälkeen pääsimme 2 viikkoa sitten ensimmäistä kertaa julkisen puolen hoitoihin. Kummastakaan ei virallista vikaa löydy (yksityisellä puolella löysivät vikaa vaikka kuinka, mutta ne viat on hävinnyt jonnekkin..en tiedä onko apua ollut uusista elämäntavoista eli lähinnä ruokavaliosta). Ainut vika mitä voisi olla, on liian lyhyt kuukautiskierto..tämä jälkeen lääkäri pudotti pommin ja sanoi, että olen liian vanha julkisen puolen hoitoihin (36-v), joten kävimme Avalla Tampereella (Minne siellä on muuten hyvä jättää auto parkkiin, ekalla kerralla olimme niin sekaisin, ettemme ehtineet etsiä kunnon parkkipaikkaa). Nyt lauantaina pitäisi aloittaa Puregon-piikitys (pelottaa ne oireet mitä siitä voi tulla, koska Clomit masensi mut täysin, elin yhtä helvettiä Clomien aikana) ja sitten parin viikon päästä pitäisi olla IVF.
Eniten pelottaa se, että miten oma pää kestää. Olin jo saanut itseni puhutuksi siihen, että omaa lasta en saa ja nyt onkin pieni toive. Miten kestän piinaviikot? Yritin selventää asiaa eilen rakkaalleni ja hän sanoi ymmärtävänsä, mutta ymmärtääkö todella. Joudun juuri ne kaksi piinaviikkoa olla joka päivä tekemisissä rakkaani lapsen kanssa (lähtee nyt äidilleen 2 viikoksi), miten pääni kestää katsoa jonkun muun lasta, kun itse kamppailen näiden asioiden kanssa (tätä ei varmaan ymmärrä kuin muut äitipuolet) Pelottaa...

lääkkeet ja ivf

alppiruusu | 02.10.2008 01:10

Hei!
Miiralle vastaukseksi: Taitaa olla todella yksilöllistä, mitä sivuoireita puregonista ja muista sekä koko hoidosta tulee. Varmaankin lääkäri on kertonut hyperstimulaation mahdollisuudesta? Olen ymmärtänyt, että lievänä hyperstimulaatio on aika yleinen, mutta oikein vakavana harvinainen. Itselläni on lääkkeistä aiheutunut hyperstimulaatiota, mutta en ole onneksi joutunut sairaalahoitoon. Mutta lähes kaikilla tutuilla ivf-hoidot ovat olleet paljon helpompia. Itselläni siis pienelläkin lääkemäärällä munarakkuloita alkoi kehittyä pitkälti yli kaksikymmentä, ja lopulta kertyi nestettä vatsaan tai jonnekin. Omalla kohdallani se aiheutti sen, ettei voitu tehdä tuoreen alkion siirtoa, koska se pahentaisi hyperstimulaatiota entisestään. Lisäksi piti pitkään liikkua vain rauhallisesti kävellen, eikä saanut tehdä kiertoliikkeitä. Vettä piti juoda ainakin 2 litraa päivässä. Vatsa oli melkoisen turvonnut ja vähän kipeä ja arka, viikkoon oli vaikea kävellä ihan suorassa.

Lisäksi lääkkeet varmaankin saattavat vaikuttaa jollakin tavalla mielialoihin, mutta sitä on ainakin omasta mielestäni vaikea arvioida, koska hoito on muutenkin niin jännittävää, että on vaikeaa tietää, mikä mistäkin johtuu.

Sen käsityksen kuitenkin olen saanut, että lääkkeiden vaikutus on niin lyhytaikainen, että ei niistä kai pidempiaikaisia vaikutuksia juuri tule, ja tässä käsityksessä aion pysyä, jotta ei siitäkin tarvitse murehtia.

Se, kuinka kivuliasta punktio eli munasolujen keräys on, taitaa olla kovin yksilöllistä. Omalla kohdallani olen sitä mieltä, että siitä selviää ihan mainiosti.

oireista

Miira | 02.10.2008 12:41

Hei

IVF:ää siirrettiin marraskuulle kun sairastuin. Lääkäri sanoi, että ennen toimenpidettä pitää olla täysin kunnossa, jotta kestää operaation ja lääkkeiden sivuvaikutukset. Kysymykseeni sivuvaikutuksista ei ole vieläkään tullut vastausta, joten tiedättekö te, mitä on odotettavissa mm. Puregonista ja Orgalutranista sekä IVF:stä, mikä kuulemma on kivulias.

Oletteko kertoneet työpaikoillanne hoidoista? Minä kerroin vain yhdelle, joka kommentoi kolmannen IUI:n epäonnistuttua, että kannattaako noita hoitoja edes jatkaa kun ei näytä tärppäävän. Tuli aikalailla kylmää vettä niskaan eikä pahemmin houkuta kertoa muille.

tilanteista

alppiruusu | 02.10.2008 09:59

Hei!
Oli heti pakko kommentoida PTTT:n kirjoitukseen. Mielestäni ei kannata eikä voi vertailla, kenellä on vaikein tilanne tai suurin kärsimys lapsettomuusasiassa. Itse en ole sellaista kokenut. Ikävää, jos tällaiselta on jonkun kanssa tuntunut. Ajattelisin, että enimmäkseen ihmiset, jotka ovat tähän liittyviä asioita elämässä jollain tavalla kokeneet, voivat ymmärtää, että asia voi monenlaisissa eri tilanteissa olla vaikea ja aiheuttaa vaikeita tunteita, joita täytyy kohdata. Kaikki odottaminen, pettyminen, jännittäminen, pelkääminen ja monet fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset vaikutukset tässä asiassa ja toisaalta sitten taas ainakin joskus ajoittainen ihana toiveikkuus ovat varmasti osa jokaisen lapsettomuuden kanssa kamppailevan taivalta. Voimia sinulle, PTTT, elämäntilanteessasi! Voimia ja jaksamista myös kaikille muille omissa tilanteissaan!

Vielä uudistaisin kysymykseni, löytyisikö ketään, joka voisi ystävällisesti kertoa kokemuksistaan sellaisesta elämänvaiheesta, jossa on miehensä kanssa päätynyt lahjasiittiöillä tehtäviin hoitoihin?

Ahdistus

maholehma | 02.10.2008 07:24

Mulle on kanssa ahdistuskohtaukset ah niin tuttuja. Mä en tiedä ymmärtääkö mun mies koko asiaa, on joskus sanonut ettei jaksa käsitellä aihetta. Enkä tiedä miten saan kerrottua et siltäkin tarvis näytteen ja verikokeita, kun ei ennestään lapsia ole. Siirsin Väestöliiton ajan joulukuulle, on niin iso ruljanssi ja saako rahoitusta, mun mielestä se et KELALLA on ikä raja on sieltä ja syvältä. Kait se on lainaa otettava jos siihen lähtee ja jos se vielä menee pieleen.
Nyt just menkat alkamassa, hyvähän se on et pelaa mutkun aina toivos...mun veljelle on tulossa seittemäs lapsi, vanhin sai jo ajokortin. Jotain tasajakoo pitäs olla näissä asioissa.

Hei!

PTTT | 01.10.2008 11:26

Kirjoittelen ekaa kertaa. Ollaan miehen kanssa noin kolmekymppisiä, yhdessä oltu pian 6 vuotta. Naimisiin mentiin juuri.
Ilman ehkäisyä on oltu toukokuusta 2006. Noin vuoden yrityksen jälkeen muutin toiselle paikkakunnalle työn perässä. Eli etäsuhdetta on nyt takana 1,5 vuotta. Etäsuhteesta huolimatta kävimme lapsettomuustutkimuksissa viime keväänä, ja siellä löytyi minusta vikaa: PCO ja toinen munatorvi tukossa, ilmeisesti endometrioosin takia. Minulle määrättiin clomit, mutta en ole niitä vielä syönyt etäsuhteen takia. Tuntuu, että lapsettomienkin keskuudessa on jokin paremmuuskerho ja tuskan mittailu käynnissä, enkä tiedä onko minulla mitään oikeutta valittaa, kun en vielä ensimmäistäkään hoitoa ole käyttänyt. Mutta se ei vie pois sitä asiaa, että välillä pelottaa ja ahdistaa paljon.
Kaikki olisi paljon helpompaa, jos vain saisimme töitä samalta paikkakunnalta, mutta se ei ole niin helppoa. Luultavasti minun on lopetettava työt ja muutettava. Mielelläni muutan, koska viihdyn entisessä asuinkaupungissani, enkä edes tykkää asua nykyisellä paikkakunnallani, mutta työttömyyskin pelottaa, omalla alallani kun on niin huono työllisyystilanne. Jotenkin tuntuu tässä vaiheessa, että eivät nuo clomit tule meillä toimimaan. Jotain ihme etiäisiä on asiasta. Ja sitten jos töitäkään ei ole, tunnen itseni varmasti aika turhaksi ja masennun. Se pelottaa myös. Tämän lapsettomuuden (jos tätä siksi voi sanoa) myötä on työstä tullut yhä tärkeämpi ja haluan olla hyödyksi jollain tavalla, ja jos muuten en, niin sitten töissä.
Syyllisyyttä tunnen siitä, kun olen täällä töissä, ja entä jos toinenkin munatorvi on tällä välin mennyt tukkoon kun olen täällä hohaillut, sitä olisi vaikea antaa itselleni anteeksi. Pakko vain toivoa, ettei se ole tukossa! Syyllisyyttä tunnen joka tapauksessa, jos työt täällä lopetan; onhan se nyt aivan älytöntä tällä alalla ottaa loparit ja lähteä. Toisaalta, minun on pakko kokeilla niitä clomeja, jos en kokeile, en voi tietää.
Inhottava tilanne. On tässä joutunut aika lailla käsittelemään tätä asiaa yksinkin, kun etäsuhteessa on oltu. Välttämättä ei sitten kun nähdään, halua ottaa kaikkia ikäviä asioita esille.

Minut muuten puudutettiin tuossa aukiolotutkimuksessa, jotenka se ei tuntunut oikeastaan miltään. Vain se puudutuspiikki pisti ikävästi.

sadmad | 01.10.2008 10:24

Minulla myös aukiolotutkimus sattui... tuntui kivuliailta kuukautisilta... myös minä jouduin jonkun aikaa odotteleen ennen kuin pääsin lähtemään. Jälkeenpäin tunsin myös tunnetta oikeassa hartiassa... ja tunteja myöhemmin tunne muuttui säryksi johon myös jouduin ottamaan särkylääkettä.

Eli kait se on sitten henkilökohtaista, että miltä toimenpide tuntuu. Mutta kyllä sen kestää kun tietää tarkoituksen ja sen ettei se kestä kovin kauan.

Minulla on ylensäkin kovat kuukautiskivut hoitojen aikana, en tiedä onko sillä jotain yhteistä tutkimukseen kipuun. Mites muilla? Eli ne joilla kuukautiskipuja ei normaalisti ole, sattuiko hoito...

Hei!

mimmi -78 | 01.10.2008 08:27

Pitkästä, pitkästä aekkaa ajattelin kirjotella minäkin. Viime talven aekkaan tehttiin kolme iui:ta, kaikki päättyivät kuukautisiin. Nytten kesä oltu tauolla ja ilman mittään lääkkeitä. Hyvvää on tehny. Vaikka täyttyy myönttää, että joka kuukausi on tullut laskettuo tärppi päevvie ja yritettyö. Tauko jatkuu vuojen loppuun asti. Tammikuussa tehhään ensimmäenen ivf sitten. Pelottaa ja jännittää jo aekalaella. Toisaalta kuiteskin on aeka toiveikas ja luottavainen olo.
Minulla taas oli kivulias se aukiolotutkimus. Otin särkylääkkeen ennen toimenpidettä, mut minulle siitä ei ollu mitn apua. Sattu aevan helvetisti. Toimenpitteen jälkkeen saen lissää kipulääkettä. Ennen kottiin lähttöä outin jatko ohjeita ootushuonneessa, niin pyörryin sinne. Tuli aevan kauhhean huono olo ja alavatsaan sattui. Makkailin paareilla jonku aekkaa. Onneksi mies oli kuskina, en olisi päässyt kottiin omin avuin.

Aurinkoisia syyspäeviä teille kaekille!!!!!

taidanpa minäkin

Nuppu | 01.10.2008 03:56

kantaa korteni kekoon tosta aukiotutkimuksesta. Sitä ei todellakaan kannata jännittä, ei sen pitäisi kovinkaan paljon tuntua. Itselläni tuntui pientä kuukautiskivun kaltaista vihlontaa. Se särkylääke käsketään ottamaan sen takia ettei kohtu ala supistelemaan ja tutkimus on helpompi tehdä. Noin puoli tuntia tutkimuksen jälkeen tunsin vasemmassa olkapäässä vihlaisun, joka johtui siitä kun tutkimusnesteessä on ilmaa, joka nousee kropassa ensin ylös ja tulee sitten alas. Kuulostaa ehkä tosi oudolta mutta on ihan normaalia.

aukiolotutkimus

alppiruusu | 01.10.2008 03:02

Hei!
Unohdin edellisessä viestissä vastata munatorvien aukiolotutkimusta koskevaan kysymykseen Punapäälle. Se oli omalla kohdallani pikku juttu. Otin buranan, joka käskettiin, koska se ilmeisesti myös vähän rentouttaa. Hämärästi muistan, että vähän tuntui painetta, mutta ei ollut ollenkaan kauhea kokemus. Jälkikäteen särki hartiat muutamana päivänä, mutta sekään ei ollut kauheaa.

Heippa

Hentzu | 01.10.2008 02:46

Joku tuossa aiemmin kyseli kokemuksia aukiolotutkimuksesta. Mä en ottanut aikanani mitään särkylääkettä ennen enkä jälkeen tutkimuksen. Oikeestaan ainoa kipu/epämiellyttävä tunne oli sillä hetkellä kun katetri asetettiin kohtuun, mut sekin tunne hävis muutamassa minuutissa kun lääkäri piti pienen tauon katetrin liikuttamisessa.

Ekat käynnit yksityisellä puolella ohi. Ovat aivan ihanasti ottaneet meidät vastaan ja tuntuu todella, että pohtivat asioita just meidän näkökulmasta, koska mullehan jo joitakin tutkimuksia tehty aiemman puolison aikana, niin en esim. joudu niihin automaattisesti uudelleen. Tänään olin ultrassa, seurailtiin munarakkuloiden kehittymistä ja sain ohjeet ovistestien tekoon ja toimintaan oviksen jälkeen tai jos sitä ei tuu lainkaan... verikokeita tiedossa. Selvitellään irtooko munasolu todella ja onko se irrotessaan tarpeeks kehittynyt. Mies viemässä huomenna näytteensä, eli tiedossa odottelua toistaseks.

Just nyt on positiivinen olotila, kun tosiaan tuntuu että homma etenee edes hiukan.

mietintöjä

alppiruusu | 01.10.2008 12:25

Hei!
Innostuin kirjoittamaan, kun luin viestisi, punapää. Meillä mieheni kanssa on nimittäin hirmuiset mietinnät nyt, aloitammeko hoidot lahjasiittiöillä. Meillä tilanne on sellainen, että takana on useita tuloksettomia hoitoja omilla siittiöillä. Varma ei voi olla, olisiko se sittenkin jotenkin ihmeen kautta mahdollista omilla soluilla, mutta vaikea on päättää, kuinka pitkään ja kuinka monta vuotta vielä pitää hakata turhaan päätä seinään. Tämäkin on jotenkin todella vaikea asia miettiä ja päättää. Se on niin monimutkainen. Olen tottunut lisäksi puhumaan asioistani paljon, mutta tämä onkin sellainen asia, että ei siitä vain voi puhua muiden kuin lääkäreiden ja oman miehen kanssa. Olen nimittäin ajatellut asiaa niin, että jos sitten päätämme jatkaa hoitoja lahjasiittiöillä, ja kävisi niin onnellisesti, että saisimme lapsen, olisi epäreilua lasta kohtaan, jos vaikka ketkä tietäisivät häneen liittyvän henkilökohtaisen asian ennen kuin hän itse sitä edes pystyy ymmärtämään. On vain niin kovin monimutkaisia asioita pää täynnä.

Jos joku teistä näiden viestien lukijoista on joutunut miettimään tällaista asiaa joskus, olisin todella kiitollinen teidän ajatuksistanne. Siis jos joku haluaisi kertoa tilanteesta, jossa on miehensä kanssa päättänyt useiden tuloksettomien hoitojen jälkeen siirtyä hoitoihin lahjasiittiöillä.

Tämä keskustelupalsta on kyllä aivan loistava olemassa. Kiitos teille kaikille! On ollut todella helpottavaa jo pitkään lukea teidän kaikkien kirjoituksia. Voimia kaikille teille!

Kuulumisia

punapää | 01.10.2008 09:47

Heipsan!

Kesä on ohi ja meidänkin kohdalla on viimein tapahtunut asioita eteenpäin. Oltiin eilen poliklinikalla ja käytiin läpi testien tulokset. Kaikki pitäisi olla kunnossa. Miehen siittiöiden puuttumista eivät testit selittäneet. Mutta se ei toisaalta haitannut, koska päätimme jo keväällä ensimmäisen klinikkakäynnin jälkeen, että käytämme luovutettuja siittiöitä. Ensi kierrossa minulle tehdään torvien aukiolotutkimus ja jos siellä kaikki kunnossa päästään ensimmäiseen inssiin. Ihan mukava tulla klinikalta suhteellisen mukavassa olotilassa, tietäen että nyt alkaa asiat rullaamaan eteenpäin.

Tuosta aukiolotutkimuksesta kyselisin sen kokeneilta että mitenkä paljon tuo sattuu tai tuntuu epämukavalle kun käskivät ottaa vahvan buranan ennen tutkimusta...

Värikästä syksyä kaikille!!

sadmad | 29.09.2008 05:34

Voin taas paremmin, välillä vaan iskee hirveitä ahdistuskohtauksia... Ja oikeasti mun mies on ymmärtäväinen ja auttaa mua ihan hirveästi... mutta... joskus kaikki on vaan niin kamalan raskasta. Nyt yritän pistää lapsettomuuden taka-alalle ja odotella IVF:ään pääsyä (jos se nyt mitenkään on mahdollista jättää :/ ). Tänään oli autokoulun inssi ja se meni kertaheitolla läpi... paistaa se aurinko hetkittäin risukasaankin :)

Ajattelin alkaa hoitamaan itseäni... liikkumaan, syömään terveellisesti jne. jotta olisin sitten kunnossa aloittamaan hoidot. Toivon teille kaikille paljon voimia ja toivottavasti taas täälläkin kuultaisiin pian iloisia uutisia :)

Tervetuloa kaikki uudet kanssasisaret!

kiitos taasen kaikille tuesta ja ymmäryksestä... päivä kerrallaan eteenpäin...

Voisinpa minäkin

JustMe | 29.09.2008 03:58

Parin rivin kirjoitella. Etsin yhtä toista foorumia paremmin tilanteeseeni sopivaa keskustelupalstaa ja löysin tänne. Tarinani juontaa oikeastaan muutaman vuoden taakse jolloin jätin pillerit pois suhteen mentyä puihin ja nykyistä edellisen poikaystävän kanssa hetki ennen eroamme ehdittiin lasta yrittää ja näihin aikoihin myös todella kovat kuukautiskivut tulivat kuvioihin. Aika eteni ja aloitin uuden suhteen ja noin vuosi seurusteltuamme jätettiin ehkäisy ja niinhän sitä testailtiin ja kuukautiset tulivat kuukaudesta toiseen ja asiaa ei vielä sen enempää tutkittu kunnes muista yhteyksistä loppukesästä 2005 lääkäri löysi vatsastani painelemalla ison möykyn joka sitten paljastui endometrioomaksi ja minut leikatiinkin heti elokuussa 2005. Olin jo ennen leikkausta päättänyt, että otan asioihin hengähdystauon ja aloitan pillerit leikkauksen jälkeen. Olen kärsinyt pahan masennuksen 2003-2004 ja olen halunnut olla varma (tai niin varma kun vaan voin olla), että tulevan koitoksen jaksan.

Pillerithän eivät sitten tietenkään auttaneet ja kystien kasvaessa ajateltiin avokin kanssa, että asia kun on kuitenkiin niin, että lapsia haluamme ja leikkauksen jälkeen on paras hetki lasta yrittää niin seuraavan laparoskopian jälkeen katsomme mihin asiat johtavat. Leikkaus meni aivan loistavasti ja kummaltakin puolelta saatiin kystat poistettua ongelmitta ja todettiin, että toinen munatorvi on auki ja luultavasti toinenkin. Siitä sitten sen jälkeen kaikki onkin mennyt tasaisesti pieleen... Ja loppuviimeksi voin sanoa, että en ole enää mistään varma. Ei voi kun vain toivoa ja keskustella ja yrittää pitää itsensä kasassa. Niin paljon tässä tulee asioita ja tunteita joihin vaan ei voi varautua.

Tosiaan elokuussa tapahtuneen laparoskopian jälkeen (jäkiseurauksena?) sain veritulpan kumpaankin keuhkoon. Tilan takia ei suositella raskautta ja Marevan verenohennuslääke lisää sikiön epämuodostumariskiä, joten jos ei mikään pakottava tarve ole niin sitä ei raskauden aikana käytetä ja mulle määrättiin lääkitys puoleksi vuodeksi. Ilmeisesti jotkut raskausviikot on kuitenkin niin, että vois käyttää. Ajateltiin sitten, että katsotaan tässä nyt pari kuukautta ainakin ettei yritetä ja avo käy simppatestissä. Ja tosiaan avo kävi sitten testeissä ja tulos oli se, että liikettä siellä kyllä oli mutta ei tarpeeksi jotta luonnollinen raskautuminen olisi mahdollista edes vaikka syy asiaan löytyisi.

Soittelin sitten Taysiin ja sain sen verran tylyä kohtelua, että ajateltiin sitten, että vaikka realisoidaan omaisuutta, että päästään aloittamaan Ava-klinikalla ja toisaalta mun tilankaan kannalta ei Taysin jonot oikein houkuta.

Ensimmäinen käynti Ava-klinikalla on takana ja totuus on se, että mun munasarjat eivät leikkauksesta huolimatta olleet aivan puhtaat vaan toisella puolella oli kiinnikemöykyn näköinen muutos ja vaarana on se, että mikäli on yhteydessä munatorveen voi valuttaa nestettä mikä estää alkion kiinnittymisen. Kuulemma jos en olisi leikkauksessa ollut olisi lääkäri ehdottanut tämän munasarjan poistoa. Ultrassa kuulemma näytti tilanne siltä ettei olisi yhteydessä munatorveen, mutta ultra kun ei aina kaikkea kerro... Päästään sitten suoraan IVF helmikuussa kun mun Marevan-kuuri on loppu.

En jaksa

maholehma | 29.09.2008 03:42

Olen 44 v, mies 40, löysin ihanan rakkaan vanhoilla päivilläni. Mutta lapsettomuus kiusaa, mulla on aina ollut vähän häikkää, tosin tilanne korjaantunut vanhemmiten. Suositeltiin ivf:fää., onnistumisesta ei takeita. Kela ei korvaa, mietin just rahoitusta, pelkään et mieheni jättää mut, kun ei hänelläkään oo lapsia. Olen aika loppu.

Huono tuuri

Hillevi | 28.09.2008 09:50

Hei!
Olen täällä uusi, mutta lueskellut pitkään kirjoituksianne, ja siitä on ollut paljon tukea omaan tilanteeseeni. Ajattelin nyt myös kirjoittaa hieman omasta tilanteestani. Olen menossa sellaisessa vaiheessa, että kolmas ivf meni aivan pieleen, ei saatu yhtään munasolua. Joko olin saanut apteekista viallisen pregnylin, joten ovulaatiota ei tapahtunut tai sitten tämä lääkeyhdistelmä ei vain sovi elimistölleni, koska tulee pelkkiä munarakkuloita eikä munasoluja tai jotain semmosta, vaikea tietää tarkalleen. Kumminkin tätä on välillä vain tosi vaikeeta kestää. Punktio oli tällä kertaa myös niin kivulias, että oli pakko olla äänessä, vaikka kuinka lisättiin särkylääkettä. Ja kaikki aivan turhaan, ei edes hedelmöitysvaiheeseen päästy, ja silti meni melkein 2000 euroa taivaan tuuliin ja se nyt on pienin murhe tässä, vaikka sekin kyllä ottaa päähän.

Olen kuullut tutuilta tosi paljon onnellisia ivf-tarinoita, joissa yhdestä hoidosta on saatu paljon alkioita, joista sitten jostakin on raskaus alkanut ja lapsi syntynyt. Meidän kohdalla tämä vain on lähinnä painajaismaista. Aikaisemmin hirveitä hyperstimulaatioita, ja ainokaiset alkiot, joita ei edes hyperstimulaation takia voitu siirtää tuoreena. Niin en tiedä, mitä tehdään seuraavaksi, kun nyt ensin selviää verikokeesta, oliko vika lääkkeessä vai jossain selittämättömässä.

No pitää kuitenkin olla tyytyväinen, ettei nyt ole ilmeisesti hyperstimulaatiota, koska en ole niin kipeä. Eikä tällä kerralla niin vaarallista sitten kai, jos vahingossa tekee jonkin kiertoliikkeen, koska jos on hyperstimulaatio ja kovin nesteestä painavat munasarjat, niin ne voi kääntyä kiertoliikkeen johdosta väärään asentoon ja mennä kuolioon.

Niin ja suurin ilon aihe on ihana mies. Mutta silti on välillä vaikea sietää, että meillä on näin huono tuuri tässä asiassa. Mutta kai sitä vaan aina kestää ja selviää, koska ei ole muuta vaihtoehtoa. Elämä vaan on semmosta, että on pakko vaan kestää kaikki, mitä vastaan tulee. Voimia ja myötätuntoa myös teidän kaikkien muiden tilanteisiin!

sadmad | 28.09.2008 06:42

moi kaikille!!!

Olen voinut huonosti... vimeinen inssi meni puihin ja nyt joudun jonoon, että pääsen jatkohoitoihin. En tiedä pääsenkö koskaan niin pitkälle... Mun suhde mieheeni on alkanut rakoilla tosi pahasti, se ei oikeasti ymmärrä tai halua ymmärtää mitä joudun käymään läpi. Mulle on nyt lisäksi sattunut paljon kaikkea muuta vaikeeta ja olen henkisesti ihan loppu. Kävin lääkärissä ja se määräsi mulle rauhottavia, muuta niiden vaikutus ei ole sellainen kuin haluaisin. Toivoisin alkavani elää taas... olla energinen, ahkera, iloinen ja onnellinen... eli masennuslääkitys taitaisi olla se oikeampi vaihtoehto. Yritin puhua miehelleni tilanteesta. Sanoin, että tuntuu kuin olisin kuilun pohjalla, enkä pääse sieltä millään ylös. Se sanoi mulle, että aloita joku harrastus... kerää vaikka postimerkkejä... mitä v**tua... (anteeksi kielenkäyttöni). Huomasin, ettei sitä enää kiinnosta... se tekee kaikkea yksin ja harrastaa vaikka mitä... minä en kuulu mihinkään väliin...
Mulle ei tällä hetkellä ole elämässä tapahtunut mitään hyvää... En enää tiedä mitä tehdä... paljon alemmas ei tästä enää voi mennä. Mul on tosi yksinäinen olo... enkä tiedä pitäisikö mun erota ja lähteä...

Pitkästä aikaa

Sanna | 28.09.2008 06:03

Eipä ole minullakaan tullut kirjoiteltua tänne pitkään aikaan. Olen kyllä melkeinpä päivittäin käynyt lukemassa teidän kuulumisia.

En voi kuin taas ihmetellä tätä maailman epäoikeudenmukaisuutta, mieheni ex on taas raskaana, uudelle miehelleen. Pisti lapsen soittamaan meille ja ilmoittamaan asiasta. En jaksa ymmärtää mitä tuollaisen ihmisen päässä liikkuu. Ihan silkkaa ilkeyttään halusi asiasta ilmoittaa koska on tietoinen että minulla se ei ota onnistuakseen. Tässä taas ilmenee pienen kylän "riemut", kun olen jollekin sanonut lapsettomuudestani, niin tokihan se leviää miehen exän korviin. Päätin etten asialla mieltäni vaivaa, koska se ei edes minulle kuulu, mutta kyllä tekee kipeää, ja syvältä. Olen jo langettanut suurin piirtein kirouksen hänen päälleen....

No meidän tilanteeseen sitten, perjantaina veimme miehen spermanäytteen labraan, oli ihan sekava tilanne, kukaan ei oikein tiennyt mitä sille pitää tehdä ja minne viedä. Kukaan ei sanonut kauanko tuloksissa kestää, soitetaanko vastaukset meille vai miten se menee. Täytimme kyllä lapun mikä purkin mukana tuli ja palautimme sen näytten kanssa. Miten teillä muilla on toimittu?
Minulla on menossa toiseksi viimeinen clomikierto, ovulaatio on ensi viikolla, ja aiomme yrittää silloin kaikkemme. Sitten jos ei onnistu, pitää vielä viimeiset clomit niellä ja jos ei siitäkään nappaa, sitten jatkohoitoihin. Lähete on voimassa koko ajan, odotellaan nyt nämä clomikierrot loppuun rauhassa. Pelko on kova ettei se onnistu näillä pillereillä.

Minä sain myös uuden työpaikan, aloitan siellä joulukuussa. Ja nyt tietysti mietitään että mitä jos tulenkin tällä välillä raskaaksi, niin miten sen työn käy? Mutta en aio silti hoidoista luopua, syntymätön lapseni on minulle nyt tärkeämpi kuin mikään muu.
Tuntuu oudolta surra jotain mitä ei konkreettisesti ole. Sekavaa taas....

IVF-hoidoista

Ronja | 28.09.2008 04:50

Moi pitkästä aikaa. Tässä onkin vierähtänyt tovi siitä, kun olen viimeksi käynyt sivuilla. Hoidoissa olen nyt paljon kokeneempi, valitettavasti ilman toivottua tulosta... vielä.

Mulla eka IVF takana ja PAS tehdään tähän kiertoon, mikäli sulatus onnistuu. Mulla ei tullut IVF hoidon aikana Kelan maksukatto edes täyteen, eli aika lailla eri määriä lääkkeitä lääkärit näköjään määrää. Mulla oli käytössä Synarela (nenäsumute), Puregon (pistokset), Pregnyl (irrotuspiikki) ja Lugesteron (kapselit, ei ole Kela korvattava). Ihmettelinkin tätä maksuasiaa, koska kaikki sanoi, että kulut menee jo kerrasta yli rajan. Maksettavaa kertyi yhteensä n.550e+Lugesteronit.

Mulla tuli lääkkeistä kaikki mahdolliset sivuvaikutukset, hoito oli varsinkin aluks tosi rankkaa. Onneks sivuoireet helpotti hoidon edetessä. Itse toimenpidettä jännitin tosi paljon, mutta se oli mulla aika kivutonta. Olen kyllä tottunut todella koviin kuukautiskipuihin, joten kipukynnyskin on varmaan aika korkealla. Mutta turhaan pelkäsin keräystä.

Pettymys tietenkin oli aivan kauhea, kun kuukautiset sitten alkoivatkin. Psyykkaus etukäteen ei auttanut yhtään. Meillä on pakkasessa kyllä alkioita, mutta nyt jännitän selviävätkö sulatuksesta. Nyt PAS varten käytössä Zumenon (taas sivuvaikutuksia roppakaupalla) ja mahdollisen siirron jälkeen taas Lugesteronit. Onko Luget aiheuttaneet jollekin muulle nesteen kerääntymistä? Mä jouduin viimeks ramppaan vessassa vähän väliä. Yöt oli katkonaisia, koska rakko oli koko ajan täynnä, tosi ärsyttävää.

Haluaisiko joku kertoa PAS kokemuksia? Entäs tietääkö joku, kuinka kauan kunnallisella hoitoja jatketaan?

Aurinkoista syksyä!

IVF

Iiris | 23.09.2008 04:36

Moi Mira

Itse käytin IVF-hoidossa Gonal-F (pistoskynä), Orgalutran, Lugestron ja Pregnyl lääkkeitä joiden hinnaksi tuli hieman vajaa 700e.

Minulle määrättiin vain ne lääkkeet kerralla, jotka ko. hoitokertaa kohden tarvitsin, ei ylimääräisiä. Kallista hommaa ja vielä jos sen tekee yksityisellä, mutta arvoista.(Lääkkeet samanhintaisia, mutta toiminpide noin 30% kalliimpi.) -10 hoitokuuria Clomifeniä ja kaksi IUI:tä aikaisemmin-Nyt ensimmäisestä IVF:stä kahdeksannella viikolla raskaana.

Tsemppiä hoitoihin. Minulle hoidot eivät olleet erityisen raskaita. Ensimmäisen pistoksen jälkeen pelotkin laantuivat ja pistäminen sujui ihan hyvin. Ainostaan Orgalutran kohdalla sain pistoksen jälkeen noin tunnin kestävät oireet.

Poiminta oli hieman kivulias, mutta ei ylitsepääsemätön.

ja vielä

Vesiheinä | 21.09.2008 09:10

Oikeasti ostin noistakin lääkkeistä vasta yhdet pakkaukset (reseptissä kirjoitettu kahdet) eli maksoin tuosta summasta puolet eli 370 euroa, kun apteekissa sitä ehdotettiin. MIetin, että jos tulee niin pahat sivuoireet tms. joudun lopettamaan hoidon alkuunsa, niin ostan noita kalliita lääkkeitä sitä mukaa, kun niitä saa.

hinnoista

Vesiheinä | 21.09.2008 09:07

Hei,

Mulla menossa eka ivf tai oikeasti icsi-lääkitys. Tähän mennessä lääkkeet on maksaneet 740 euroa, synarela+puregon. En tiijä mitä vielä pitää ostella tähän yhteen yritykseen.

Jatkoa vielä..

Siipirikko | 20.09.2008 03:35

Moi Miira!!

Luin viestisi vielä uudelleen ja rupesin miettimään asiaa. Sanoit siis, että osa lääkkeistä maksaa 500 €/paketti ja niitä pitäisi hankkia useampi paketti. No tuo kuullostaa nyt kyllä aika paljolta, mutta lapsettomuushoitoon tarkoitetut lääkkeet ovat aika tyyriitä.

Mun hoidoista on jo sen verran aikaa, että lääkkeiden hinnat ovat voineet nousta inflaation vuoksi. Ehkä joku nyt ivf-hoidoissa oleva voisi vastata, miltä nämä hinnat kuullostavat ja ovatko kohtuullisia.

Toivottavasti saat vastauksen kysymykseesi.

Jaksamista kaikille palstalaisille.

Lääkkeiden hinnoista.

Siipirikko | 20.09.2008 11:07

Moi Miira ja muut!!

Tervetuloa palstalla sekä kovasti jaksamista ja onnea lapsettomuushoitoihin. Tätä palstaa kannatta seurata hoitojen aikaan ja ainakin itse sain aikoinaan täältä paljon sellaista tietoa, mitä ei lääkäreiltä ja hoitajilta saanut tai itse älynnyt kysyä.

Kyllä, lääkkeet voivat maksaa noin paljon ja jopa enemmän. Lääkemääräkin kuullostaa suht koht oikealta. Itselläni oli ivf-hoidoissa muistaakseni neljää eri lääkettä, joista kallein oli Puregon. Myös nenäsuihkeet sekä estopiikki (oman hormonitoiminnan lamaamiseksi ennen varsinaista hoitoa) olivat aika hinnakkaita. En tiedä, oletko hoidoissa julkisella vai yksityisellä puolella, kun ne lääkityksetkin vaihtelevat hoitopaikoittain. Joka tapauksessa, koska kyse on sairauden hoidosta, niin voit saada vuoden loppuun mennessä Kelalta korvausta siinä vaiheessa, kun lääkekulut ylittävät 643 €. Kun raja ylittyy, niin saat kirjeen Kelalta, jossa kerrotaan jatkotoimet. Korvausta voi hakea eri tavoin. Lisätietoa lääkekorvauksista saat Kelan internetsivuilta.

Yleensä kirjoittelen tuolla Kaksin ja yksin-puolella, mutta halusin vaan tulla toivottamaan sinut tervetulleeksi ja vastaamaan kysymykseesi.

kyse lääkkeistä

Miira | 20.09.2008 08:09

Hei

Olen seurannut tätä palstaa puoli vuotta eli yhtä kauan kuin hoitoja on kestänyt ja ilman tätä palstaa olisi ollut monta synkkää hetkeä ilman ulospääsyä. Olemme kaveriporukan sekä sukulaistemme joukossa ainoa lapseton pari, joten kommentteja jos jonkinlaista ollaan kuultu.
Kolme IUI:ta takana ilman tulosta ja nyt odottelemme pääsyä IVF:ään.

Tuosta IVF:stä olisi kysymys: minulle määrättiin sitä varten viittä eri lääkettä, joista kolme on lähes 500€/pkt ja näitä kaikkia kolmea pitäisi ottaa pari pakettia! Mahtaako joku tietää onko tämä ihan ok? Hinnat kuulostavat aika uskomattomilta varsinkin kun apteekkari oli aivan ihmeissään määristä.

Onko muilla kokemusta tällaisesta: Yhden ystävän kanssa meni välit poikki kun hän alkoi odottaa lasta ja sanoi haluavansa nauttia raskaudestaan ilman, että pitäisi ajatella minun tilannettani. Tajusin siinä vaiheessa lähteä mutta suren ystävyyden katkeamista, sillä olen iloinen hänen raskaudestaan ja tulevasta vauvasta.

Tässä taannoin joku kirjoitti miehensä aikeista ostaa moottoripyörä. Me ostimme omamme heti hoitojen alussa ja ainakin meillä on jäänyt monta synkkää hetkeä tien päälle ja kotiin tullessa molemmat ovat olleet jälleen täynnä taistelutahtoa. Hoitojemme alussa lääkäri painotti ettei tämä lapsettomuus saa olla elämässä se ainoa asia vaan että muutakin ajateltavaa pitää olla.
Nämä sanat mielessä olemmekin sitten toteuttaneet ns. pienempiä haaveita, jotta ne tavallaan olisivat pois alta ennen mahdollisen vauvan tuloa. Lääkäri ja hoitajat ovat kannustaneet tässä.
En tiedä, onko meidän tapamme jotenkin kiero tai kylmä tapa suhtautua lapsettomuuteen mutta se on toiminut meillä.

No, tämä nyt oli tällainen aamullinen sekava tilitys. Toivottavasti en loukannut ketään.

ohhoijaa

Nuppu | 19.09.2008 09:06

Nyt on ihan pakko vähän purkautua. Olen tässä miettinyt yhtä asiaa.. Hyvä ystäväni on raskaana ja laskettuaika on ihan kohta, pienokainen voi syntyä koska vaan. Ystävälläni on kauhea synnytyspelko jne. ja hän purkaa tunteitaan minuun. Olen siitä otettu, mutta kun en millään, siis en millään, oman tilanteeni takia jaksaisi olla olkapäänä. Ystäväni on minulle rakas ja olen oikeasti onnellinen hänen puolestaan mutta kun on niin vaikea kuunnella hänen juttujaan tyyliin kun hän valittaa ettei haluaisi mennä synnytysvalmennukseen, kun telkkarista tulee salkkarit samaan aikaan! Hän tietää tilanteeni ja haluaisin häntä auttaa mutta kun minusta tuntuu ettei minusta ei juuri nyt ole siihen. Välilla tuntuu, että sydän halkeaa. Toivottavasti en ole liian itsekäs kun ajattelen näin.

Ajatuksia

Miukumauku | 19.09.2008 09:02

Hei Rakkaat Ystäwät!

Olen iloinen, että tämä kanava on olemassa. Toivon, että tämä auttaa myös Teitä muita jaksamaan tämän vaikean asiamme kanssa. Minä olen saanut täältä monta vastausta kysymyksiini ja saanut toisten kirjoitusten välityksellä nähdä omankin tilanteeni ikään kuin ulkopuolisin silmin.

Lily: Tilanteesi tosiaan on hankala ja kirjoituksistasi voi aistia sekä kuunkierron aikaansaaman pahan olon että närkästyksesi ymmärtämätöntä miestäsi kohtaan. Niin kovin tuttuja tunteita. Sinulle ja lähipiirillesi lapsettomuutesi on suuri asia ja vahvasti epäilen, ettei miehesi ole täysin tietoinen, kuinka suuri. Toivoisin, että pystyisitte keskustelemaan asian läpikotaisin, sillä uskon, että löydätte siten luovan ratkaisun! Kirjoituksistasi päätellen suhteenne ei olen tällä hetkellä tasa-arvoinen, vaan kuulostat enemmänkin lastenhoitajalta... Anteeksi, kun kirjoitan näin, voi olla, että olen väärässä. Lapset ovat miehesi ja hänen tulee huolehtia heistä silloin, kun lapset ovat luonanne. Ei niin, ettetkö sinäkin sitä voisi tehdä, mutta mielestäni ei velvoitettuna. Sinuna tekisin vain sen, minkä jaksaisin ja haluaisin, sillä: jos oikein ymmärsin, ei miehesi vähäinen lastensa hoitaminen ole kuitenkaan kiinni hänen jaksamisestaan? Ei kai hän ole kuvitellut, että hänen lapsensa korvaisivat sinun biologise-n/-t (tms.) lapse-n/-t? Aivan yhtä hyvinhän olisit voinut hankkia lapset hänen exänsä kanssa kahden naisen liittoon... Edelleen, anteeksi huono huumorini. En nyt muista, oletko kertonut suhteenne kestosta, mutta itse jaksaisin tosissani vääntää asiaa rautalangasta ehkä vuoden verran (biologinen kello kun tikittää kaiken aikaa). Sitten varmasti miettisin toisia kuvioita. Kuten aiemminkin kirjoitin: on helppo sanoa rakastavansa, mutta teot mielestäni puhuvat enemmän rakkaudesta kuin tyhjiksi jäävät sanat. Sillä kyllä nainen miettii, miksi mies on tehnyt lapsia toisen naisen kanssa, mutta ei suostu tekemään minun kanssani? Miten tuo toinen nainen on ollut parempi ja oikeutettu lapsiin, kun minä en ole (tiedoksi niille, joille asiamme on uusi: nyt siis kyse naisen suhteen tahattomasta ja miehen mielijohteesta? riippuvasta lapsettomuudesta). Siis yritä puhua miehesi kanssa ja välttää kaikin keinoin katkeruutta, se ei johda mihinkään positiiviseen. Olen melko varma, että miehesi rakastaa Sinua ja on tämän asian edessä voimaton - eikä tosiaan oikein ymmärrä asian suuruutta Sinun kannaltasi. Ja yrittäkää myös tehdä jotain kivaa yhdessä ilman lapsettomuuskeskustelua, vaikka niin, että jos miehellesi ei tänään sovi puhua, vaadi, että hänen täytyy huolehtia, että asia tulee asiallisesti ja perinpohjaisesti puhutuksi johonkin yhdessä sovittuun aikarajaan mennessä. Tehkää siihen asti yhdessä ja miksei erikseenkin kivoja asioita ilman asian puimista.

Henzu: Hyvä juttu, kun asiat ovat menneet eteenpäin. -Tsemppiä! Kokemusten jakaminen kannattaa...

Miukumauku

Anteeksi lyhyt kirjoitus.

mieletön | 18.09.2008 07:51

Pakko saada avautua tästä nyt ja heti vaikka onkin pieni juttu.
Jopa messenger-keskusteluikkunan alareunassa lukee näin "Vauva tulossa? Pidä päiväkirjaa
Terveyskortissa!" Joo okei. Avasin toisen ikkunan. "Joko vauva potkii? Jaa ilo vauvanodotuskeskustelussa!"
Ärsyttää. Niiin paljon.

Huomenta

Hentzu | 17.09.2008 10:14

Koska olen täällä uusi tapaus, on pakko kirjoittaa siitä, miten helpottunut olo tuli, kun uskalsin jakaa kokemukseni kanssanne. Sisäinen tuska helpottui taas joksikin aikaa ja positiivinen ajattelu löytynee jostakin. Sain jopa puhuttua mieheni kanssa mielestäni oikein avartavasti. Hän myönsi, että suree kyllä lapsettomuuttamme, mutta sanojensa mukaan ei osaa kuvitellakaan miltä minusta voi tuntua, kun hänellä kuitenkin on aikaisemmasta suhteista lapsia. Saman syyn vuoksi on kuulemma todella vaikeaa lohduttaa ainakaan sanoin minua, mutta olkapää löytyy onneksi aina.

Varasin ajan yksityiselle klinikalle ja sain sen jo heti ensi viikon alkuun. Nyt odottelen jännityksellä mitä siellä sanovat :)

-Hentzu-

Miukumaukulle

lily | 17.09.2008 09:03

huomenta!

Samoja ajatuksia pyörii päässä. Onko miehellä oikeus viedä tuota asiaa minulta, vanhemmiltani joilla ei ole yhtään lastenlasta. Myös siskoni jäi lapsettomaksi. Meillä syy on minussa, rahasta ei ole kiinni. Ensinnäkin kunnalliseen hoitoon pääsee ja se ei paljoja maksa.Meillä ukko on valmis matkustamaan,kustantamaan ties mitä mutta ei sitä! Törkeää.
Nyt on menossa taas se aika kuukaudesta, jolloin itku tulee joka päivä. Ohihan se menee, mutta päätin etten enää esitä hänelle mitään supertyyppiä. Eilenkin kysyi mikä vaivaa, sanoin että se vanha juttu. Ja sitten pisti suun kiinni naps. Asiasta ei puhuta! Viikonloppuna on taas hänen lapsoset tulossa, ja senkin hän on suustaan livauttanut että on aina haaveillut isosta perheestä. Mutta eipä näemmä ero ja naisen vaihto kuulunut suunnitelmiin. Sinulle suosittelisin hoitoihin lähtemistä jos mahdollista, rahoitusta tarjotaan yksityisklinikoilla. Meillä syy selvisi ensimmäisessä ivf-hoidossa, normaali tarkastuksissa kaikki näytti olevan ok. Lääkäri sanoi viime käynnillä jonne jouduin hammasta purren yksin menemään, että älkää jättäkö kesken kun mahdollisuudet on hyvät. Mitä voin tehdä? Mielestäni yksinäistä naista ei ainakaan klinikoilla hoideta, mutta adoptoida voi yksinäinenkin. Kertokaa ihmeessä jos olen väärässä, voisin harkita jopa yksin hoitoihin lähtemistä. Itsekkäästi sanottuna miehiä saa aina mutta lapsia ei todellakaan! En tiedä miten pystyisin hänen päähän tuon asian saamaan,
miltä se tuntuu. Kokonaisvastuun lastenhoidosta olen kyllä ajatellut siirtää hänelle, siis hänen omien lasten, koska yksi hänen legendaarisimmista kommenteista on ollut; en jaksa enää lapsia hoitaa ja kasvattaa. Meikä on tietysti naisena ollut se joka siivoaa, ruokaa laittaa, pyykkää, keksii tekemistä..olen tätä jo pari viikonloppua osittain toteuttanut, viimeksi jopa närkästyi kun toisena päivänä viikonlopusta minulla olikin oma harrastusmeno ja hän joutui itse hoitamaan lapsensa. Kauheeta valitusta tämä teksti, mutta antakaa anteeksi, on taas se aika kuukaudesta kun oma paikkani näytetään minulle..

Miehen sekundaarisesta lapsettomuudesta

Ninni | 16.09.2008 09:14

HenZu,

Kyllä vain, mieskin voi kokea itsensä lapsettomaksi, vaikka hänellä olisikin lapsi tai lapsia edellisestä suhteestaan. Mies kokee myös kyvyttömyyttä, epämiehisyyttä, surua ja tuskaa, mutta mahdollisesti eri aikaan kuin nainen. Näin ainakin meillä. Miehen tunteet ovat tulleet vasta, kun minä kipuan jo eteenpäin notkahdellen, mutta kuitenkin. On oikeastaan ollut yllättävää, miten eri aikaan ja eri tavoin asioita koemme. Haluan ja yritän nyt puolestani olla tukena. Vaikeaa on, välillä piinallista. Tekisi mieli välillä heittää pyyhe kehään ja unohtaa koko juttu. Parisuhde on kovilla, mutta uskon kyllä, että tästä voi selvitä yhdessä. Voimia sinulle, Henzu!

Onko joku samassa tilanteessa?

Hentzu | 15.09.2008 01:56

Moi,

Olen käynyt lueskelemassa sivustoa silloin tällöin kun oma tilanne on ollut kipein. Nyt päätin uskaltaa kirjoittaa myös oman tarinani tänne, lähinnä siksi, ettei lähipiirissäni ole lapsettomuudesta kärsiviä, enkä ole törmännyt omani kaltaiseen tilanteeseen missään.
Kerronpa ensin hiukan taustaa...

Eli...
Edellisessä parisuhteessani jouduin tekemisiin aiheen nimeltä lapsettomuus kanssa. Aluksi en osannut kuvitellakaan miten hirveää on kokea lapsettomuutta. Kävimme vuoden "yrittämisen" jälkeen tutkimuksissa ja tuloksena oli selittämätön lapsettomuus. Tuona aikana oli parisuhde ajautunut pattitilanteeseen emmekä hoitoihin asti päässeet tuolloisen puolisoni kanssa vaan päädyimme eroon. Ei siitä sen enempää.

Nyt olen uudessa ihanassa parisuhteessa ja olemme olleet ilman ehkäisyä noin ½ vuotta ilman toivottua tulosta. Ahdistus on taas iskenyt minuun. Ajatukset pyörii suunnilla joko taas, miksi vieläkin, enkö koskaan voi saada omia lapsia. Puolisollani on kaksi ihanaa lasta, joista vanhempi käy meillä silloin tällöin ja nuorempi säännöllisesti joka toinen viikonloppu. Toisaalta on todella ihanaa, että lapsia kuitenkin lähelläni on, mutta samalla se on myös kovin raskasta, kun omia ei vaan kuulu.
Ajoittain minusta tuntuu, että mieheni ei ymmärrä miltä minusta lapsettomasta voi tuntua, onhan hänellä jo lapsia. Puolisoni kyllä vakuuttaa olevansa surullinen kun meille ei yhteistä lasta ala kuulua ja on valmis tutkimuksiin jne. Olen kai niin käpertynyt omaan tuskaani, että en halua häntä tässä asiassa uskoa.

Nyt olen tilannut kunnalliselta puolelta edelliset tutkimustulokseni ja suunnittelemme yksityisen puoleen käntymistä (ainakin näin aluksi) jahka ko. tulokset saan itselleni. Eli tutkimukset ja koko tuskaa pitää alkaa käsitellä taas uudelleen. Nyt on ollut noin viikon ajan todella masentunut olo, johtuu varmasti siitä, että olen antanut itselleni luvan ajatella asioita ja myös tehnyt konkreettisia asioita tutkimuksiin lähdön eteen.

Mutta onko joku samantyyppisessä tilanteessa parisuhteessaan? Miten voisin alkaa luottaa siihen, että myös mieheni kokee lapsettomuutta vaikka hänellä jo lapsia onkin? Haluan, että suhteemme kestää tämän kipeän aiheen yli, joten asioita pitää käsitellä yhdessä ja myös yksin, jotta selviämme ja ajattelin aloittaa sen ajoissa, jo ennen tutkimuksia. Voinhan koittaa elää vielä pilvilinnassa, ettei mitään olekaan vialla ja odotettu raskaus alkaa minä hetkenä hyvänsä. En kyllä oikein usko tuohon enää.

-Hentzu-

Pattitilanne

Miukumauku | 12.09.2008 03:27

Hei Lily!

Ensinnäkin, otan osaa. Tilanteesi on vähintään yhtä "patti" kuin allekirjoittaneen. Lapsen hankkiminen on ilmeisesti meidän molempien arvomaailmassa asia, jonka takana on kaksi aikuista toistaan rakastavaa ja toisen tunteita arvostavaa ihmistä.

Moni on sanonut minulle, jopa mieheni, että hanki jonkun muun kanssa. Että hänellä ei ole oikeutta viedä sitä iloa minulta... Silti hän on sen tehnyt. "Rakastan Sinua" tuntuu sanoina tuon teon rinnalla tosi tyhjältä, vaikka samalla tiedänkin sen olevan totta.

Lapsettomuushoidot ovat myös taloudellisesti iso juttu, olipa kyse miehen tai naisen puolelta johtuvasta tekijästä. Kun niihin lähdetään, tulee sitoutumisen olla molemminpuolista. Itse voin kyllä kertoa pelkääväni tilannetta, että lähtisimme hoitoihin, mutta mitään ei tapahtuisi (hetimmiten)... Luulen, että myös minun mieheni jättäisi leikin kesken ensimmäisen laskun tullen. Tai itseasiassa en luule, vaan tiedän. Hänellähän on jo lapset. Minun ongelmanihan tässä on kyseessä, vaikka varsinainen lapsettomuuden syy ei minussa olekaan. Tai ainakaan aikaisempien tutkimusten mukaan minulla ei pitäisi olla mitään estettä lasten saantiin. Kukapa sitä sitten tositilanteessa tietää, ennenkuin tietää.

Kyllä osaa olla kuoppainen ja mutkainen tie.

Oletko sinä miettinyt asiaa eettisestä näkökulmasta? Tarkoitan tällä sitä, että missä on naisen oikeus tällaisessa tilanteessa. Kun sinun ja minun viestintämme on kohdalleni osuneista ainoata, jossa nainen on näin yksin lapsettomuusasian kanssa. (Jollei nyt oteta lukuun naisia, jotka hankkivat lapsia yksin tai miehen tunnoista piittamatta, tarkoitan ei-lapsettomuudesta kärsiviä.) Onko naisella oikeus vaatia lasta? Ja onko ainoa mahdollisuus todellakin vaihtaa miestä! Onko miehellä oikeus viedä mahdollisuus näin isoon osaan naisen elämästä? Ymmärrän, että "jokamiehen oikeuden" lapsia tai ei, mutta missä on tasa-arvoisuus meidän edustamassamme asiassa? Entä sitten: yksinäisellä naisella on oikeus lapsettomuushoitoihin, mutta parisuhteessa elävällä naisella ei taida tätä oikeutta olla, jos mies pistää kapulan rattaisiin?

Miukumauku

moro

lily | 11.09.2008 10:48

Miukumauku; tekstisi kohta; "Nykyinen mieheni ei halunnut lisää aiempien lastensa lisäksi, vaan päätti itsekkäästi sterilisoida itsensä yhdessäoloaikanamme. Olen siis tahattomasti lapseton..." pisti miettimään, olen samassa tilanteessa. Tai no meillä mies ei vielä strerilisoinut itseään mutta päätti yksintuumin lopettaa hoidot kesken. Välillä oli jo helpompaa, ajattelin ettei se lapseton elämä ole niin kauheaa, eikä muuten olekaan. Mutta kun me ei eletä lapsetonta elämää, minä elän! Hänellä on lapset jotka on hänelle rakkaita. Tuo asia syö itsetuntoani kovasti, olen alkanut käydä terapiassa mutta hänelle asiat on sillä käsitelty ettei niistä puhuta. Enpä tiedä kuinka kauan jaksan. Nyt alkaa taas tuntua, kierron tietyssä vaiheessa, että itku ei ole kaukana. Se on ärsyttävää kun tunnistaa että jahas, taaskaan ei voi olla raskaana, vaikka tietääkin ettei se ilman hoitoja voi onnistua! Harmittaa kamalasti mutta pakko keksiä kaikenlaista muuta mistä saa lohtua, harrastuksia ja luonnossa liikkumista. Tämän purkauksen aiheutti se että ystävä ilmoitti että terve poikavauva on tulossa..:) Ei se että se on terve harmita, ymmärrätte täysin, vaan se ettei itse voi saada tuntea noita ihania tuntemuksia. Ilmoittaa omille ystäville tai sukulaisille. voi perkl..

Hei kaikille

sadmad | 10.09.2008 12:58

Kiva kun olette käyneet katsomassa videon ja saaneet siitä ehkä jotain :)

Minulla oli tänään viimeinen inssi... ja jos mitään ei tapahdu, vuorssa on IVF. Niin tai onhan mulla vielä autokoulun inssi :/ ja perjantaina on sit kirjalliset!!!! Pitäkää peikkuja.
En ole pahemmin jaksanut opiskella autokoulua, kun flunssa jatkunut 1 1/2 viikkoa ja lääke kuuri päällä. Sitä olen tässä pohtinutkin, että tuskin hoitokaan plussaa tuo tän sairastelun takia... tai muutenkaan...
Olen voinut muuten henkisesti ihan hyvin, paitsi inssin jälkeen pääsi itku... Tuli jotenkin nöyryytetty olo. Jotenkin sellainen ihmeellinen olo, ihan kuin olisin tehnyt jotain väärää. Eihän lapsia noin saisi yrittää "tehdä"... en tiedä ymmärrättekö... Ihan kun koko touhu olisi jotenkin likaista ja sairasta... Hitto soikoon. Tää kaikki on jotenkin niin väärin. Lapsen yrittäminen on minun ja mieheni välinen asia ja sitten joutuu kaikenmaailman tutkimusiin, testeihin ja toimenpiteisiin... se hellys ja läheisyys puttuu siitä muuten niin kauniista asiasta. Toimenpide tuntuu niin kylmältä ja tunteettomalta. Jalat auki, neste sisään ja ulos. grrrrrrrrrrrr... ärrrrrrr

Olen kyllä todella ylpeä miehestäni, ei toi varmaan ole helppoa sillekkään. Kaikki sitä on jaksettava sen suurimman palkinnon toivossa... En voi muuta sanoa kuin, voimia teille tuleviin koitoksiin... jaksetaan yhdessä eteenpäin plussalla tai ilman... Kiitos kun olette olemassa ja jaatte surut ja ilot... heti tuntuu paremmalta kun sain kertoa tunteistani teille.

Anteeksi muuten toi hermojen menetys :D

tears and hope

coeur | 09.09.2008 09:07

Sadmad,

kiitos videosta joka sai pitkästä aikaa kyyneleet valumaan. se on tosi herkkä ja kauniisti tehty.
Kiitos kun jaoit sen meidän kanssa !

Voimia ja jaksamista kaikille syksyyn.

Halaus, coeur

Kuulumisia

enkeliprinssi | 08.09.2008 06:15

No nyt on sitten lähete julkiselle puolelle..joulukuussa ensikäynti Naistenklinikan hormoni ja lapsettomuusklinikalla. Tämä hitaus on kaikista vaikeinta sietää. Kuukausia pitää odottaa ensikäyntiä ja sitten IVF:n jonotkin pitkiä julkisella puolella.

No ainakin kaikki tutkimukset on tehty ja ne IUI:t, joten toivon ettei enää tehdä uusinta kierrosta tutkimusten kanssa. En myöskään enää nää syytä yrittää IUI:lla raskautta. Yksityisen klinikan lääkäri oli sitä mieltä että seuraavaksi olisi IVF. Toivottavasti naikkarilla ne on samaa mieltä.

Lapsettomuus aiheuttaa toisinaan niin suurta tuskaa että vihastuttaa ja tuntuu katkeralta. Ei ole mitään tai ketään ketä syyttää paitsi itseään. Töissä tosin on vain vähän aikaa miettiä lapsettomuuden aiheuttamaa surua. Kiirettä pitää, mutta se myös kuluttaa kaikki voimat. Ei siis myöskään ole aikaa hoitaa niin paljon parisuhdetta kuin haluaisin. Onko muita vuorotyöläisiä tai teitä joilla myöskin työt kuluttavat energian ja verottavat yhteistä aikaa? Miten hoidatte parisuhdettanne?

Sanna | 08.09.2008 03:49

Onhan se niinkin, pidän kyllä toisaalta työstäni vaikkei siinä paljon haastetta ole. Mutta silti.

Kävin tänään kirjastossa, lainasin 5 lapsettomuutta käsittelevää kirjaa, kaikki sellaisia missä on muiden tarinoita lapsettomuudesta. Minulla on kauhea tarve saada konkreettista tietoa siitä että tästä todellakin voi selvitä, vaikkei sitä lasta koskaan tulisikaan.
Yöt meneekin sitten lukiessa. :)

Vein apteekkiin reseptin viimeisistä clomi-tableteista, niitä on vielä kahdeksi kierroksi, sitten loppuu. Sen jälkeen pitäisi mennä pidemmälle hoitoihin, en vain tiedä mistä saan voimaa jatkaa niitä. Miehen sperma-analyysin lähete on jo valmiina odottamassa ja se tehdäänkin tämän kuun lopussa kun lähdemme viikonloppulomalle sille paikkakunnalle missä hoidot sitten jatkuu. Ihanaa kun mies on niin mukana tässä touhussa, että oli heti valmis menemään siihen analyysiin, ja muutenkin.
Vaikka hänellä kaksi lasta jo onkin, hoidot eivät etene ellei häntä tutkita nyt ensin. Se on ymmärrettävää.

Tällä hetkellä on olo ihan hyvä, menkat pitäisi alkaa viikonloppuna, niitä taas odotellessa ja pettymykseen varautuessa....

Hei Sanna,

helinä | 06.09.2008 03:58

luin kirjoituksesi.Ehkä sinä oikeasti olet iloinen kun teet omaa työtäsi.Koet sen tärkeäksi.Ei siinä minun mielestäni ole mitään outoa.Yksityisasiat ja työasiat on yritettävä pitää erillään.
Kyllä välillä itkettää tosi paljon kipujen kanssa ja koskee suorastaan sydämeen mutta ei lannistuta.Yritetään jaksaa töissä.Sieltähän se raha myös lapsettomuudesta kärsiville tulee,mutta ei niin helpolla kuin ihan terveillä.Siksi tarvitsemme tukea emmekä syrjimistä
tämän ominaisuuden vuoksi.

Kiitos, Ninni!

Miukumauku | 05.09.2008 07:33

Olit kirjoittanut ajatuksella, kiitos siitä!

Sosiaalisena ihmisenä minutkin tunnetaan, mutta kyllä muutosta on tapahtunut. Totta on että kukaan ole ymmärtänyt tuskaani lainkaan ennen kuin olen sen (usein tiukassa paikassa) joutunut kertomaan. Silloinkin siitä on mielestäni ymmärretty vain häivähdys ja neuvoja on alkanut sadella elämäni/ajatusteni hallintaan liittyvissä asioissa, kuten: älä välitä, lapseton elämä on aivan yhtä arvokasta, vaihda miestä jne... Rakkaus on kuitenkin kantanut yli tämän ja tullee kantamaan jatkossakin. Periksi ei anneta, "Rakkauden hedelmillä tai ilman"...

Miukumauku

Ei niinkään neuvoja...

Ninni | 05.09.2008 12:16

...sillä neuvoa en osaa.
Miukumauku, kysymykseesi siitä, miten ihmissuhteet jaksavat ja miten arki pyörii voin vastata vain omalta osaltani. Ihmissuhteet ovat ainakin minulla kärsineet lapsettomuuden vuoksi. En ole jaksanut pitää yhteyttä ystäviini, joilla on lapsia ja perhe, ja joiden elämä on pyykin pesua ja lapsen hoitamista. On ollut yksinkertaisesti niin vähän yhteistä puhuttavaa ja kun en ole kaikkien kanssa osannut tai halunnut puhua lapsettomuudestani, ovat nämä suhteet jääneet elämästäni. Toisaalta ei kai se ihan yksipuolistakaan ole ollut.

Ne ihmiset, jotka tilanteestamme tietävät ovat vaihtelevasti mukana elämässämme. Omalta osaltani minun on myönnettävä, että olen eristäytynyt ja käpertynyt melkoisesti siihen verrattuna, millainen aikaisemmin olin. Toisaalta ajattelen myös, etten halua mitään suurta ihmismassaa ja ystäväpiiriä ympärilleni, jotta kokisin olevani eheämpi. Näin on ihan hyvä. Välillä tunnen silti suurta yksinäisyyttä ja ennen kaikkea ulkopuolisuutta, mutta se ei kai johdu niinkään ystäväpiirin koosta vaan omasta olostani tämän lapsettomuuden kanssa.

Parisuhteelle tämä on myös ollut aikamoinen kari. Milloinkaan en olisi osannut kuvitella, miten syvälle lapsettomuus viiltää. On kysymys niin paljon muustakin kuin vain siitä, ettei saa lasta. Ja kun parisuhteessa kumpikin kipuilee vähän eri asioita ja eri aikaan, on se aika vaikea yhtälö. Apua minusta kannattaa hakea, jos sen kokee omakseen. Keskustelu auttaa ja nimenomaan ammattilaisen auttamana, kun silloin päästään pintaa syvemmälle.

Arki tuntuu välillä ylipääsemättömältä. On niin kovin vähän tilaa ja aikaa omalle kipuilulle ja kuitenkin uskon, ettei surusta ja tuskasta pääse ylitse sillä, että sitä pakenee työhön tai kiireeseen. On uskallettava antaa surun tulla ja kohdata kaikki se tuska, jota tähän kuuluu. Se on pelottavaa ja vierastakin, mutta uskon, että kun on oikea aika siihenkin uskaltaa tarttua.

Rakkaus on tärkeää ja kantaa, samoin tahto. Se, että toisessa edelleen näkee sen ihmisen, jota rakastaa ja jonka kanssa haluaa elämänsä jakaa. Uskoakin on. Uskoa siitä, että jossakin vaiheessa tämä helpottaa.

Paljon, paljon voimia sinulle Miukumauku!

Hyvät neuvot, kultaakin kalliimmat?

Miukumauku | 04.09.2008 09:22

Hei!

Mielenkiinnolla olen seurannut keskustelua täällä loistavilla sivuilla. En tiedä, onko kenenkään tilanne kaltaiseni, mutta kaipaisin hyviä neuvoja ennen täydellistä sekoamistani.

Ikää on 37v. Lapsi on ollut tervetullut elämääni noin 13 vuotta. Aiemmassa liitossa lapsia ei tullut (tutkimusten mukaan miehestä johtuen). Nykyinen mieheni ei halunnut lisää aiempien lastensa lisäksi, vaan päätti itsekkäästi sterilisoida itsensä yhdessäoloaikanamme. Olen siis tahattomasti lapseton.

Haluillani ja toiveillani ei ole ollut sen suurempaa merkitystä kummassakaan tapauksessa.
Aiemmassa liitossa asiasta puhuttiin ainoastaan minun aloitteestani. Jokakuukautiset itkut ja mielipaha tulivat arkipäiväisiksi (yli kymmenen vuotta) eivätkä tuntuneet miestä liikuttavan. Kahden aikuisen työssäkäyvän ihmisen taloudellinen tilanne odotti kuulemma kuukausi toisensa jälkeen kohentumistaan, jotta asiaa olisi voitu viedä perustutkimusten ja puheen tasolta eteenpäin. Nykyisessä liitossa olen ollut asian kanssa vieläkin heikommalla. Ennen itkuja itki yksi ja toinen kuitenkin kuunteli. Nyt itkut jatkuvat eikä toinen tahdo kuunnella.

Olen lukenut kertomuksianne ja huomannut monen naisen kokevan suurta yksinäisyyttä, vaikka yleisesti ottaen lasta haluaa, ja monissa tapauksissa yrittääkin, kaksi toistaan rakastavaa ihmistä. Haluaisin tietää, miten ihmissuhteenne kestää lapsettomuuden? Mistä saatte voimavaroja "oman itsenne kokoamiseen" päivä/kuukausi/vuosi toisensa jälkeen, jotta pystytte toimimaan arjessanne? Riittääkö teille se, että on joku joka kuuntelee ja jolle jakaa tunteitaan (mies/ystävä/ammattiauttaja), vai tuntuuko välillä, ettette tulisi ymmärretyiksi?

Olen vääntänyt asiaa omasta näkökulmastani ihan rautalangasta nykyiselle elämänkumppanilleni ja saanut viimein hänen sanallisen hyväksyntänsä (minun) lapsettomuuteni ratkaisemiseksi. Painotan sanaa sanallisen - teoista en vielä ole lainkaan varma. Millaisia neuvoja antaisitte tilanteeni hoitamiseksi, kun raskaus aiempien tutkimusten mukaan pitäisi olla minulle "ihan luonnollisesti" mahdollinen, mutta miehelleni ei tietenkään mitenkään? Mikä olisi mielestänne oikea instanssi, jonka puoleen kääntyä, entä keino raskauden yrittämiseksi?

Sydämestäni kiitän teitä kaikkia siitä, että jaksatte kaiken kipuilun keskellä jakaa ajatuksianne ja hakea vertaistukea. Jokainen meistä on erilainen ja kokee asiat omalla tavallaan, mutta jokainen meistä on myös hyvin kaunis ja ainutlaatuinen. Sen kun aina jaksaisikin pitää mielessä... "Ei äitiys tee naisesta yhtään parempaa naista", mieheni sanoja lainatakseni. Nuo sanat satuttavat väärään aikaan kuusta kuultuna, mutta uskon kyllä niihin piileytyvän ison ja rakkaudentäyteisen totuuden, kaikesta huolimatta. Toivottavasti jokainen saa kokea rakkautta ja ainakin itse rakastaa itseään.

Syysterveisin,

Miukumauku

Ahistaa

Sanna | 03.09.2008 06:45

Tuo video oli tosi ihana, siitä tuli surulliseksi, mutta tunsin myös helpotusta, ettemme tosiaan ole yksin tämän asian kanssa!!

Mulla on ollut muutaman päivän ihan kauhea olo. Yritän yhdistää tämän ahdistuksen lapsettomuuteen, mutta en kuitenkaan ole varma.
Ovulaation tunsin jälleen viime perjantaina, mutta se meni ehkä hiukan "ohi". Lauantaina olin niin turhautunut koko tilanteeseen ja kalenterin kanssa elämiseen että join itseni humalaan. Annoin piutpaut koko kuukautiskierrolle.
Luulen että tämä ahdistus johtuu nyt syyllisyyden tunteesta, siitä että jätimme tilaisuuden käyttämättä, lääkkeet meni tavallaan hukkaan tässä kierrossa, ja kun suhtauduin kehooni ja kuukautiskiertooni noin huolettomasti. Ihmismieli on omituinen....

Olo on silti ihan käsittämätön, kun en tiedä mikä minua vaivaa. Itken, en ole kiinnostunut mistään, hermostun tyhjästä, ja jopa nukkuminen on hankalaa. Ja kun pitäisi herätä, en haluaisi vaan tahtoisin jatkaa unia maailman loppuun saakka. Enkä jaksaisi käydä töissä ja esittää sitä pirteää ja hyväntuulista Sannaa millaisena minut siellä tunnetaan. Oireet kuulostaa ihan masennukselta, tiedän, mutten kuitenkaan tunne olevani masentunut, olen senkin kokenut...

Tulipa sekava kirjoitus, sori jos ette ota mitään tolkkua tästä, en osaa vaan tunnetta oikein kuvailla....

Flunssaviesti tämäkin

Ninni | 02.09.2008 03:10

Nuhaisena täällä niiskutan ja kiitän sadmad sinua, kun laitoit tuon videolöytösi. Olen täällä nuhaisena itkenyt sitä kuunnellen ja katsellen. Surullista ja kuitenkin lohduttavaa.
Paljon, paljon voimia syksyyn, sateeseen ja aalloille, jotka ovat syksylläkin välillä tyrskyisiä.

Iirikselle onnitteluja!

O N N E A

helinä | 01.09.2008 02:56

Onnea myös Iirikselle.Toivottavasti mun tunnus HELINÄ ei ärsytä ketään,mutta se tulee Helinä -keijusta ja liittyy myös voimaan ja ääneen.Meillä on erilaisia voimavaroja ja olemme kehon muodoltamme
myös erilaisia.Syntyvä lapsi perii älyn mutta myös ulkomuodon vanhemmiltaan.Jotain osaa tai
piirrettä voi rakastaa toisessa ihmisessä niin paljon että toivoo sen periytyvän ja jokin piirre voi olla sellainen että sitä ei toivoisi syntyvällä lapsella olevan.JA pettymys voi tulla kun lapsi
ei olekaan vaalea ja sinisilmäinen.MUTTA korostan että me on toivottu vaan lasta ilman mitään ulkonäköpaineita tai älypaineita tai urheilusuorituksia.KIITOS TEILLE jotka jaksatte
kirjoittaa näille sivuille.VOIMAA KAIKILLE TAHATTOMASTI LAPSETTOMILLE ja raihnasille.Yritetään edistää tahattomasti lapsettomien asemaa - parantamaan emme pysty mutta tukea ja toivoa voi antaa omilla kertomuksilla ja näkemyksillä vaikka olisimmekin eri mieltä.

Syksyinen tervehdys

enkeliprinssi | 31.08.2008 07:11

SADMAN: Siitä on jo aikaa kun viimeksi kirjauduin sisälle, tai edes olen ehtinyt palstaa lukemaan. Töissä pitää kiirettä ja tuntuu välillä että asun työpaikalla. Ei tosin siksi että haluaisin vaan siksi että sellaiseksi mun työvuorot on suunniteltu. Kiitos kuuluu listojen tekijälle...No mutta alkoi meillä sitten tuo kylppäri remppa ja jatkuu vielä ainakin pari viikkoa....elellään tässä ilman totuttuja mukavuuksia, kuten suihkua, joka eniten harmittaa...Tuntuu yllättävän vaikealta elää ilman luksus mukavuuksia. En aloittanut opiskelua...ei vaan ole taloudellisesti mahdollista tuo nuorisopuolen opiskelu.

Toivottavasti pikaisesti paranet flunssasta. Se liukas rata on tosi hauska kokemus. Mulla oli hauskaa siellä. Se sun flunssa tuli sanomaan sulle että lepäähän välillä? Mä olen huomannut että sairastun itse aina juuri silloin kun elämä stressaavaa/paljon tekemistä. Mut tuleepahan pakosti levättyä. Mitä ei (mukamas) muuten ehdi =)!!!!!

VOIMIA KAIKILLE JA IIRIKSELLE ONNEA

sadmad | 31.08.2008 05:15

Erittäin paljon onnea Iiris :D On mielettömän hienoa kuulla plussauksesta!!!! Luo toivoa, että josko se onni vielä meille muillekin joskus kääntyisi :)


Nyt en jaksa kirjoittaa enempää, kun toi flunssa vie kaikki voimat! Mutta hyvä, kun kävin kurkkaas, niin sai kuulla välillä ihania uutisia!!!

Teitä etäältä seurannut

Iiris | 31.08.2008 10:07

Hei olen seurannut näitä keskustelusivuja jo useamman vuoden. Olen ollut mukana iloissanne ja suruissanne, taka-alalla. Tänään luin jälleen sivuja, mutta eräs asia sai minut kirjoittamaan.

Taustaa itsestäni: yritystä 3,5v. Alusta asti oli jo epäilynä ettei lapsi ole meille itsestään selvyys. Saimme endometrioosi-tuomion yms, jokainen uusi lääkäri löysi uuden mahdollisen "vian". Useiden Clomifen (yhteensä 10 kuuria) hoitojen jälkeen päätimme astua askeleen eteenpäin. Lähete sairaalaan oli helpotus, nyt tietäisimme mikä meitä vaivaa. Shokki oli täydellinen, selittämätön lapsettomuus. Jotenkin olisin vielä kestänyt, jos minusta olisi löydetty jotakin vikaa. Sairaala antoi meille ajan jolloin voisimme soittaa päästäksemme hoitojonoon. Oli helmikuu, soittoaika oli loka-marraskuu, jolloin pääsisi seuraavana keväänä alkaviin hoitoihin. Olin tyrmistynyt. Meillä oli tuolloin yritystä takana lähes kolme vuotta. Pitäisi siis odottaa vuosi ennenkun pääsisimme eteenpäin. Keskustelimme mieheni kanssa pitkään ja päätimme lähteä yksityiselle.

Toiminta yksityisellä oli ripeää. Yhteydenotosta parin viikon päästä olimme jo lääkärin puheilla. Tämä puolen vuoden koettelemus on ollut raskas. Kaksi IUI:tä ja koeputkihedelmöitys.

Perjantaina onni kääntyi: verikokeen tulos oli positiivinen. En ollut uskoa labrahoitajaa ja tänään tein vielä kotikonstein testin. Olemmehan hyvin alussa ja tulevaisuudesta ei tiedä, mutta tämä on ensimmäinen plussa koko isossa urakassamme. Vielä ei uskalla tuntea onnea. Olette ensimmäisiä, jolle asiasta kerron. Muut saavat odottaa ultran jälkeistä aikaa.

En halua leuhkia tai tuottaa teille mielipahaa, toivoa vain, että teillekin suotaisiin tämä pieni onni.

Sadmadin laittama linkki kosketti juuri nyt hyvin paljon. Koko kolmen ja puolen vuoden tunnekirjo ryöpähti esiin. Kyyneleet valuivat.

Halauksia ja toivo-ajatuksia teille kaikille

Hopea | 30.08.2008 01:10

Sadman..
Itku tuli ko katoin videon, todella kauniisti tehty. Kiitos ko jaoit löytösi kanssamme!
Ajattelin lähettää sen ainaki muutamalle ystävälle jotka tietää...ja mietinnässä on muutama muukin henkilö.

Muuta sen kummempaa ei ole kerrottavana. Terot on kuvioissa ja verikokeissa pitäs käyä. Mutta varmaan aika äkkiä tämä syksy menee.

Halauksia ja voimia kaikille!

sadmad | 30.08.2008 09:41

Tollasen löysin netistä... Tekis mieli lähettää se tutuille, niille jotka eivät tiedä tästä mun lapsettomuudesta... mutta muutaisko sekään mitään... tuskin :(

http://www.tearsandhope.com/emptyarms_video.html

Kolmas piikityspäivä menossa, kauhea flunssa päällä. Pitäis jaksaa käydä sitä autokoulukirjaa läpi sekä tehdä koulutehtäviä... näin ainakin viikonlopuksi suunnittelin... mönkään meni. Ens viikolla on ajoja + rata-ajo, ilmeisesti kirjallinen, yksi koulupäivä (ilta), follikkeli-ultra, koulutehtävät sekä tietty työ... joo-o... ei olis flunssa osannut parempaan väliin tulla

Kiitos

lily | 27.08.2008 12:26

kiitos Evangeline lohdutuksen sanoista:)

Niinpä teen. Tilasin jo lääkäriajan, huomenna haen jotain apua tähän.
Yritin vielä jutella asiasta, mutta kuten sanoit, mies ei voi ymmärtää tätä asiaa
minuna kannalta koska lapset on jo siinä. Kerroin rauhallisesti että olen hakemassa apua
(hän kieltäytyy yhteisestä terapiasta), ja en ole lähdössä niin kauan kuin rakkautta on.
Se voi vaan kuolla jos jään tämän(kin) asian kanssa täysin yksin enkä pääse tästä järkytyksestä täysin yli. Katkerassa tai toimimattomassa suhteessa en jatka, elämänkokemusta on jo tässä iässä sen verran! Ikää on 38 vuotta,
vuoden vaihteessa 39. En voi kovin kauaa lapsi-asian kanssa jahkailla. Toivottavasti hänen pää kääntyy. Yritän nyt keskittyä oman pääni kuntoon saamiseen, mukaviin harrastuksiin ja fyysiseen terveyteen. Ehkäpä tässä vielä päästään puheyhteyteen.

Evangeline | 27.08.2008 08:25

Ihanaa aamua!
Pakko pikaisesti päivittää sen verran että vihdoin nukuin. Tosin yksi tenox toi unen vain pariksi tunniksi mutta toinen otettu, aamuun asti. Ensi yönä otan kaksi. Suosiolla. Samoin seuraavana. Viikonloppu on vapaa joten sen koitan olla ilman.

Hyvin nukutun yön jälkeen tuntuu ettei itkukaan ole niin herkässä. Viimeiset päivät kun olen vain nyyhkinyt milloin mistäkin.

Nyt näkyy valoa tunnelin päässä!

Evangeline | 26.08.2008 04:40

Lily:

Ymmärrän tunteesi täysin. Uusperheessä puolison lapset ei missään nimessä voi korvata niitä lapsia joita ilman lapseton uo on jäämässä! Se ei ole liioittelua eikä marttyyriutta vaan fakta. Älä missään nimessä tee mitään päätöksiä nyt. Olet kovien tunteiden koulussa ja hoidoissa annettujen hormonienkin vuoksi mielialat ei ole normaalitilassa.

Suosittelen että teet kuten minäkin. Hakeudu psykologin juttusille. Anna hoitoasioiden "levätä" muutaman kuukauden ajan. Älä prosessoi sinä aikana lapsettomuutta miehen kanssa vaan ammattilaisen. Mies saa taukoa asiasta ja sinä saat selkiytettyä tunteitasi ja tasattua niitä ammattilaisen avulla. Sen jälkeen on hyvä pohtia miten miestä voisi asian tiimoilta lähestyä.

Meillä on kouriintuntuvaa se että mies ei jaa lapsettomuuden tunnetta kanssani. Ei tietenkään. Hän on isä eikä mikään mahti maailmassa vie tuota isyyttä. Me emme voi jakaa tätä surua keskenämme eikä hän koskaan voi täysin ymmärtää mitä minä käyn läpi.

Nyt näkyy hiukan valoa. Tänään sain jutella aivan ihanan hoitajan kanssa aamulla. Sain puhelinajan lääkärille ja Tenoxia epätoivoisiin öihin, jolloin heräilen alkuyöstä/aamuyöstä painajaisiin enkä peloilta pysty nukkumaan. Nyt toivon ja rukoilen että ensi yönä saan nukuttua. Vaikkakin Tenoxin voimalla. Sain lisäksi ajan psykologille kahden viikon päähän. Toivon pääseväni psykoterapiaan. Toivon että jonain päivänä olen ehyempi, lapsella tai ilman.

Voimia ja jaksamista!

voi miehiä

lily | 26.08.2008 11:31

Eilen se sitten tapahtui: mies ilmoitti ettei jatka enää hoitoja, niitä on takana
kokonaista kaksi koeputkihedelmöitystä ja luomuyritystä 2 v. Hänen osansa ollut mielestäni vallan helppo siellä huoneessa. Tässä on viimeisen epäonnistuneen yrityksen jälkeen itketty ja valvottu,tuntuu ettei tässä ole mitään järkeä! Hän haluaa itsekkäästi jatkaa kuten tähänkin asti, eli lapset aikaisemmasta liitosta tulee perheeseen mutta tämä maho nainen heitettiin
nyt kertalaakista siitä kuviosta ulos! Pitääkö asia hyväksyä? En tiedä mitä tekisin, pakkaanko laukut vai jäänkö marttyyrin rooliin nyyhkimään yksin surkeaa kohtaloa uusperheeseen jossa tunnen olevani ulkopuolinen?

sadmad | 25.08.2008 08:33

ai niin...

Ninni: Hyvä kuulla, että muillakin samoja tunteita... eli siinäkään asiassa en oo yksin... Ja minkäs sitä tunteilleen voi... tuntuu et on niin monta asiaa minkä pitäis lokeroitua jonnekin aivojen sopukkan paikoilleen, että osais olla "niinkuin kuuluu". Ja onhan tässä niin paljon käsiteltävää, et kait se kaikki vie oman aikansa. Mun mies sanoo mulle aina välillä, et älä aina mieti niin paljon etukäteen... joskus on parempi antaa asioiden mennä omalla painollaan. Se on musta hyvä neuvo, mutta mulle niin pirun vaikea noudattaa :D

enkeliprinssi: Miten sulla menee (anteeksi, kun mä aina vaadin sua kertomaan kuulumisiasi :/ Mut haluisin vaan kuulla, et sulla kaikki ok) Iso halaus!!!!

Ja kaikille oikein paljon voimia, tuleviin koitoksiin ja muutenkin

Tuli muuten paljon parempi mieli, kun sain teille purkaa sydäntäni... tiedän ettei kaikkien tarina ole samanlainen kuin minulla, mutta aina joku on kokenut tai kokee samaa kuin minä ja se helpottaa suunnattomasti... Mä en oikeasti varmaan pärjäis ilman teitä :/

sadmad | 25.08.2008 08:20

Tunteenpurkauksen syy oli näemmä myös alkavat menkat... Ja tuli muuten hirveät kuukautiskivut... kiitos taasen Primolutin!!!

Eräs kaverini soitti mulle ja kysyi kuulumisiani... sanoin rehellisesti et olen ollut todella väsynyt, kun taas alkaa hoidot. Olen onnellinen mutta samalla niin kovin peloissani ja onhan tässä paljon käsiteltävää, henkisesti todella raskasta ... No, ystäväni hymähti vaan, et joo... hän se vasta väsynyt on kun on kaksi pientä lasta... tyylin, et mä en tiedä henkisestä ja fyysisestä väsymyksestä mitään. Joo-o ottakaa te äidilliset naiset vielä sekin oikeus multa pois... Elikäs en näemmä VOI olla väsynyt, masentunut tai kokea ahdistusta, en pelkoa tai mulla ei voi olla huolia jne... Plääh sanon minä antakaa mun kaikki kestää. Voi hitto, et ihmiset osaa välillä olla juntteja!!!!!!!!!!!!
Ymmärrän kyllä, et lasten kanssa voi olla välillä raskasta... mut... no joo... tiedätte varmaan mitä tarkoitan :/
En tiedä miten muilla, mutta mulla Pco oireilee jatkuvasti. Alavatsalla kipua ja vihlontaa tuon tuosta. Ja tietty sekin vaikuttaa mielialaan ja pirteyteen, kun koko ajan kierto on miten sattuu.
Ja taas minä puran pahaa oloa :(

Mulle ei taida nää kuukautiset oikein sopia :D

ulkosuomalainen | 24.08.2008 10:40

Hei taas,

Yksi asia unohtui äsken mainita. Kirja nimeltä Lapsettomuus - 30 tositarinaa on mielestäni lukemisen arvoinen. Siinä naiset käyvät hoitojaan läpi ja sen jälkeen ilmaisevat tuntemuksiaan hyvinkin rehellisesti ja avoimesti. Sitä lukiessani täytyy myöntää, että kirjoittajat ovat "sielunveljiäni", "kohtalotovereita" vai miksi me toisiamme kutsummekaan. Sen kirjan on koonnut Kerttu Lähteenmäki.

Ajattelin myös saada mieheni lukemaan sen. Se voi olla kyllä kovan työn takana, mutta jos hän lukisi siitä naisten ajatuksia ja siten ymmärtäisi mitä minä käyn läpi; naisena.
Olen toki hänelle ilmaissut tunteitani, mutta näin hän ehkä ymmärtäisi myös sen, että minun ajatukseni eivät ole niin kaukaa haettuja ja omituisia, kun hänestä ehkä joskus tuntuu.

Lapseton ulkosuomalainen!

ulkosuomalainen | 24.08.2008 10:19

Hei!
Kolme epäonnistunutta hedelmöityshoitoa vuoden sisällä ja tulos; negatiivinen! I know what you are talking about!! Neljäs ja todennäköisesti viimeinen hoito on nyt syksyllä. Se on aivan hirvittävää edes miettiä sitä että se on sitten siinä! Meillä kaikki hoidot ovat menneet todella huonosti. Yksi ainoa munasolu on hedelmöittynyt/kerta. Syytä ei tiedetä, mikä maksaa!?

Nyt kuitenkin olen alkanut kirjoittaa tuntemuksiani koneelle. Suosittelen sitä kaikille! Tekstiä vaan tulee ja tulee kun antaa sydämen puhua. Ja se tuntuu helpottavan - vähän edes.

Olen harkinnut kirjan kirjoittamista. Nyt ne ketkä asuvat ULKOMAILLA ja ovat lapsettomia, kotirouvia tai työssäkäyviä naisia, voisivat kertoa oman tarinansa.
Ketä kiinnostaa, voisivat ottaa minuun yhteyttä niin kerron asiasta enemmän.

Tarkoituksena on että kertomukset tulisivat minulle sähköpostitse ennen tämän vuoden loppua.

johannawuotila@gmail.com

sadmad | 24.08.2008 09:17

Nää saakelin hormonit sekoittaa mun pään!!!!!!!!!!!!!!!! Että kaiken pitääkin välillä olla niin hankalaa... raskaaksi tulemisen todennäköisyys ilman hoitoja on minimaalinen... ja sehän siis tarkoittaa sitä on käytävä hoidoissa jos mielin joskus äidiksi... Ja tottakai, suureksi iloksi ne hormonit aiheuttaa mulle lisää ahdistusta ja masentuneisuutta... mikä taas vaikeuttaa raskaaksi tuloa... voi hitto, että tää touhu sapettaa välillä ja lujaa!!!!!!


Tänään suututtaa kaikki...
Mieheni puhuu moottoripyörän ostamisesta... joo-o... tuntuu välillä, että se miettii kaikkea muuta kun tätä lapsettomuutta ja hoitoja. Ihan kun se ei surisi lainkaan tätä tilannetta... välillä musta tuntuu siltä, että oon niin pirun yksin tän asian kanssa. Mä haluisin, että se edes kerran ottaisi itse puheeksi tilanteen, sanoisi miltä tuntuu vai tuntuuko edes yhtään miltään. Ihan kuin sille olisi ihan sama saadanko lasta vai ei, ja minä vaan kärsin... itken sisääni katkeria kyyneliä...

Mulla on hetkiä, kun haluaisin paeta. Lähteä yksin pois tästä kaikesta... jättää kaikki taakseen... niinkuin muka voisin unohtaa kaiken ja olla niin ettei mitään olisi koskaaan tapahtunutkaan. Musta tuntuu välillä siltä, että vihaan maailmaa ja sitä kun kaikki täällä on niin epäreilua...

Rakasta, kärsi ja unhoita... sitäkö tää kaikki on?

Evangeline | 22.08.2008 06:35

Sanna:
Meille tuli sama mainos ja työpäivän päätyttyä kun postin avasin ja sen näin niin teki kieltämättä mennä seiniä pitkin ja soittaa sinne ja haukkua koko lafka. Kerrassaan törkeää että lähetetään rutiinisti tuommoinen :///

Lehdistä ja muusta

Sanna | 22.08.2008 03:55

Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa että joka lehdessä on joku onnellinen perheuutinen kun kannen aukaiset!! Minulla on tämä viikko muutenkin ollut nyt äärimmäisen vaikea tämän lapsettomuuden suhteen, sehän tuleekin kausittain. Olen vain itkeskellyt ja yrittänyt taas saada itseni ruotuun kun miehen lapset tulevat tänään viikonlopuksi meille. No, kaiken huippu oli kun katsoin päivän postin, oli joku vakuutusfirma lähettänyt kirjeen jossa ensimmäisenä hyppäsi silmille lause: Onhan teidän perheessänne lasten vakuutukset kunnossa?? Ja taas oli raivokohtaus valmis. Miten ne kehtaa edes lähettää tuollaisia kirjeitä ottamatta ensin selvää onko kyseisessä perheessä lapsia??
Ei ne voi käsittääkään kuinka paljon tuollainen sattuu.

Eräs ystäväni oli tilannut minulle kerran Vauva-lehden näytenumeron hyvää hyvyyttään, vaikka tiesi tilanteestani. Tuntui aivan järkyttävältä kun sain sen lehden. Ensireaktion jälkeen sain onneksi itseni rauhoittumaan enkä haukkunut ystävääni ajattelemattomaksi kusipääksi vaikka mieli teki. Eihän hän sillä pahaa tarkoittanut. Lehti jäi kyllä lukematta silloin, myöhemmin olen niitä kyllä ystävieni luona selaillut. Masokisti...

Nyt siis valmistaudutaan "lapselliseen" viikonloppuun, joka tuntuisi olevan helpompaa kuin viime kerralla. Täytyy silti sanoa että onneksi pihallemme rysähti tänään puukuorma, saan sahata ja pilkkoa niitä kun tarpeeksi alkaa ahdistamaan....

Vauvabuumi

Nipsu | 22.08.2008 03:15

on todella masentavaa lukea nykyään lehtiä, koska joka lehdessä on jonkin sortin vauvauutinen... joko uusi raskaus tai lapsen syntymä... meillä viimeiset hoidot häämöttävät ja tällä kertaa mennään ilman minkäänlaisia odotuksia. Lähinnä odotan, että koko rumba on ohi ja voin huokaista, että se siitä sitten...

voimia ja jaksamista kaikille asian kanssa painiville!

Evangeline | 21.08.2008 05:25

Kaarina: minä kuitenkin sinuna luottaisin ensisijaisesti lääkärin sanomisiin. Monet lisäravinteet saattaa vaikuttaa sitten taas ei niin suotuisasti mm lapsettomuushoidoissa käytettyihin lääkityksiin. Yllättävän monet luontaistuotteet on mm. tämmöisiä haitallisia. Siis parasta lienee toimia lääkärin ohjeiden mukaan.

Mä nyt muutenkaan en jaksa näin pitkän ajan jälkeen enää innostua minkään vitamiinien tmv vaikutuksesta tai avusta tähän tilaan. Koitan syödä normaalisti ja terveellisesti. Suomessa monipuolisesta, terveellisesta ravinnosta pitäisi saada kaikki vitamiinit ja hivenaineet mitkä on tarpeen. Mutta myönnän kyllä että noin vuoden kuluttua siitä kun yritys alkoi niin kokeilin kaikenlaisia hedelmällisyyttä lisääviä vitamiineja ja luontaistuotteikin. Tuloksetta. Se into meni sitten parin kuukauden kuluttua. Jokainen on mielestäni vapaa kokeilemaan mitä haluaa.

Kaarina | 21.08.2008 12:03

Aloitimme lapsettomuushoidot helmikuussa ja ensimmäiseksi lääkäri kielsi kaikki lisäravinteet, luontaislääkkeet ja -hoidot ymv! Että niitäkö voi sittenkin syödä?

Hei kaikille!

Kristiina | 20.08.2008 09:47

En tiedä onko totta ja tuskin monikaan lääkäri tuputtaa lisä vitamiinejä, mutta mieheni sisko oli ottanut selvää, että E-vitamiinillä+sinkillä (yhdessä käytettynä) on suotuisa vaikutus hedelmättömyyteen. En tiedä omalla kohdallani oliko niistä hyötyä, mutta ehdin minä niitä jonkun aikaa syödä...
Lisäksi popsin B-Vitamiiniä ja mangneesiumia.


T. Kristiina

Alku on aina alku

Ninni | 19.08.2008 10:41

Evangeline: Olen iloinen puolestasi! Kuulostaa siltä, että tieto siitä, että apua voi saada, helpottaa. Se on hyvä. On aivan turha jäädä kärvistelemään itsekseen näiden tunteiden kanssa. Ovat ne kuitenkin sen verran vahvoja ja vaikeita.

Sadmad: Sekavaa ei ollut ollenkaan tuo, miten kuvasit ulkopuolisuuden tunnetta. Minullakin on vahva olo siitä, että lapsi ja isä ovat samaa verta ja minä olen outo ulkopuolinen, joka vain sotkee kuviota. Tuntuu myös kurjalta, että lapsen äiti on aina osa elämäämme, halusinpa sitä tai en ja muistuttaa olemassolollaan sellaisesta, jota en voi mieheni kanssa kokea. Lisäksi lapsi on nyt alkanut kysellä pikkusiskoa tai -veljeä. Mitä siihenkin nyt sitten sanoisi?

huomenta

lily | 19.08.2008 07:57

Pieni kivi putoaa sydämeltä kun huomaa ettei ole hirviö, tai ainakaan ainut hirviö
näitten ajatuksien kanssa, heh:) Olen itsekin ajatellut etsiä jostain kiven kolosta
psykologin ja alkaa purkaa tätä pahaa oloa jotenkin paremmalla tavalla kuin kiukkuamalla
miehelle. Kaverit on olleet tosi tärkeä tuki koko ajan, he tietävät ajan missä mennään vaikka
perimmäisten ajatusten kanssa sitä on ihan yksin. Minusta yksi harmittava seikka on se että meidän uusperheessä vanhempi lapsi toivoo koko ajan että isi ja äiti palaa yhteen. Ymmärrän sen lapsen kannalta, mutta inhottaa omat ajatukset kun tekis mieli sanoa pienelle että "kuules ei se vaan ole mahdollista kun täti asuu nyt isin kanssa. Meillä vielä lasten äiti vähän mustamaalaa meidän kuviota, vaikka itse lähti toisen miehen matkaan aikoinaan ja meidän suhde alkoi paljon myöhemmin. Mutta tää tästä jutusta. Minulla on edessä taas mietintä jatkaako hoitoja, olen jo 38 vuotias ja lapsettomuuden syy on selvillä (vika tietysti minussa, koko ajan muistuttavat klinikalla että miehen siittiöt on huippuluokkaa..ja onhan hänellä lapsia..) voi ei! Pettymyksiä ei jaksa, hoidot on ihan ok. Ehkä vielä kerran kokeillaan mutta nyt on pakko pitää taukoa kun kroppa veti aika sipiksi viimeisessä yrityksessä. Aurinkoista päivää teille kaikille kuitenkin!

maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Nuppu | 18.08.2008 09:12

Olen tässä miettinyt sitä, että vaikka minulle mieheni kanssa on sanottu, että kyseessä on selittämätön lapsettomuus ja kaiken pitäisi olla periaatteessa kunnossa niin miksi ovulaatiotestit ei koskaan näytä, että ovuloin?! Silloin kun söin tamofenia inseminaatioita varten ja tein testejä niin ne näytti ovulaatiota. Ennen kuureja eikä kuurien jälkeen en ole testien mukaan ovuloinut. Silloin tutkimusvaiheessa ennen hoitoja minusta otettiin verikokeita, joiden mukaan ovuloin. Ja lääkärin mukaan ov-testit pitäisi olla luotettavia. Olen käyttänyt digitaalisia testejä, joten niitä ei voi väärin tulkita. Outoa.

sadmad | 18.08.2008 07:30

Kannanpa minäkin korteni tähän keskusteluun.

Myös minun miehelläni on poika edellisestä suhteesta. Ja olen kokenut monenlaisia tunteita. Joskus on vaikeaa katsoa kun he yhdessä puuhavat jotain... tuntuu kuin he olisivat perhe ja minä jotenkin ulkopuolinen... niinkuin en kuuluisi joukkoon. Ja vielä se, että mieheni on saanut kokea syntymisen ihmeen jonkun toisen kanssa. Pelottaa, että hän ei sen takia murehdi lapsettomuudesta... ihan kun hän ei siksi voisi kokea sitä niin kuin minä.

Mieheni poika on meillä joka toinen viikonloppu...ja juuri kun totun siihen,että hän on meillä... poika lähteekin pois. Tiedän etten ole hänelle äiti, eikä minusta siltä tunnukaan... ja on vaikeaa luoda sidettä kun hän on meillä niin vähän aikaa. Pidän kyllä hänestä paljon ja mielestäni pärjäämme paremmin kuin ennen.

Minun on ollut todella vaikeaa löytää oikeanlainen "rooli" yhdessä oloon... Jos olisin äiti, siinä nyt menisi yksi jos toinekin lapsi mennen tullen... tuntuu omituiselta pestä lasten vaatteita ja siivota leluja, varsinkin kun itse paineskelen lapsettomuuteni kanssa. Jotenkin tuntuu välillä siltä etten tiedä kuka olen ja missä.
Kuulostaa sekavalta... en tiedä osasinko selittää asiat ymmärettävästi :)

Evangeline | 18.08.2008 07:21

"Ninni:Vaikea asia on myös se, kun mitään syytä lapsettomuuteen ei löydy. Meilläkin jotakin häikkää kai siittiöissä, mutta varmaa ei ole. Sekin lisää jotenkin tuskaa - ettei tiedä. Jotenkin sitä vain toivoo ja toivoo, vaikkei edes haluaisi enää. Ja on vaikea astua seuraavaan vaiheeseen, kun on epäselvää, että josko sittenkin."

Tämä tunnistan minäkin. On kauhean vaikea luopua jostakin jota ei saanut varmuudella menettää. Eniten hajottaa kuitenkin se joka kuukautinen ehkä. Ehkä tässä kuussa. Montako kuukauta psyyke kestää pettymyksiä??

Otin tänään askeleen ja lähestyin yhtä psykologia. Hän rohkaisi. Totesi että on edemmän kuin tavallista että tahaton lapsettomuus laukaisee masennuksen. Hän sanoi että olin reipas ottaessani asian esiin ja alkoi järjestelemään hoitoani. Lääkärin tapaamista lääkityksen arviota varten ja sitten psykologin tapaamisten kautta mahdollista psykoterapiaa. Olo on helpottonut. Jo nyt.

Olen uupunut ja itkeskellyt pitkin päivää. Niellyt kyyneleitä ja vuodattanut niitä kun muut eivät näe. On semmoinen olo että ei tarvi enää jaksaa pitkään. Niin kuin pitkän vaelluksen jälkeen kun on ihan poikki ja matkaa on vielä kilometrejä mutta maali näkyy jo. Enää muutama viikko ja saan kenties apua. Valtavan ahdistuksen takaa on tulossa helpotus. Josko tämä pala kurkusta lähtisi..Tuska poistuisi. Voi kun löytyisi joku joka osaisi auttaa.

Tahaton lapsettomuus

Ninni | 18.08.2008 06:29

Evangelille ja muillekin!

Olen samoilla linjoilla kuin muutkin. On hienoa, että haet apua itsellesi! Se auttaa varmasti. Itse olen voinut terapiassa käydä myös tätä "miehen lapset"-prpblematiikkaa läpi. Mieheni on ymmärtänyt paremmin, miltä minusta tuntuu ja toisaalta olen ymmärtänyt, miten hän asian kokee.

Ymmärrän siis todella hyvin tuon tuskan, joka aiheutuu ja jatkuu siitä, että miehelläsi jo on lapsia, mutta ette saa yhteisiä lapsia. Elän samanlaista elämää, varaäitinä. Ja tämän prosessin aikana olen kokenut vihaa, kateutta, surua ja masennusta myös juuri siksi, että minun on oltava välillä kuin äiti enkä saa sitä olla kuitenkaan. Joku muu ostaa vaatteet lapselle, joku muu katsoo perään läksyissä, joku muu lukee iltasadun ja saa vilpittömän ihailun, joku muu päättää mikä on oikein ja mikä väärin. MInun osuuteni on pienen pieni, koen vaikuttavani vain vähän lapsen elämään, ja kuitenkin hän pitää minua tärkeänä. Minä puolestaan en ole välillä edes halunnut olla kotona hänen tänne tullessaan, olen kapinoinut. Se, että pieninä hetkinä tuntuu kuin olisimme perhe, saa kaiken tuskan pintaan. On kuin haavaan sataisi suolaan. Olen ajatellut paljon myös sitä, jos lapsi asuisi meillä. Luulen, että silloin kokisin olevani enemmän äiti. Biologinen äiti on tehnyt selväksi, että lapsella on vain yksi äiti. Ja näin kai se onkin.


Vaikea asia on myös se, kun mitään syytä lapsettomuuteen ei löydy. Meilläkin jotakin häikkää kai siittiöissä, mutta varmaa ei ole. Sekin lisää jotenkin tuskaa - ettei tiedä. Jotenkin sitä vain toivoo ja toivoo, vaikkei edes haluaisi enää. Ja on vaikea astua seuraavaan vaiheeseen, kun on epäselvää, että josko sittenkin.

Paljon, paljon voimia sinulle ja teille kaikille!

Miehen lapset

lily | 18.08.2008 01:45

Heippa,

Olen uusi täällä..Takana kaksi ivf/icsi hoitoa plus vuosien luomuyritys. Painostin
mieheni aikoinaan yhteiseen lapseen, koska hän on hyvin lapsirakas ja hänellä on
kaksi lasta edellisestä liitosta. Olipa hyvä että tulin tälle palstalle, en ole yksin ajatuksieni
kanssa. Alkuaikoina kuuntelin nöyrästi kuinka mieheni haluaisi lapset pysyvästi itselleen, mistä
kaikesta olisi valmis luopumaan jne. Kun tuli puhe yhteisistä lapsista, kommentti; en jaksa enää aloittaa alusta! Kesti aikansa ennenkuin sain suuni auki, olihan hän seurustelumme alussa
"luvannut" yhteisiä lapsia ja kaikkea muutakin taivaan ja maan väliltä. Keskustelin ystävieni kanssa, naisten jotka olivat samoja sammakkoja suustaan päästäneet uusien miesten kanssa, tai lähinnä niitä normaaleja "minun lapset on jo tehty" vaikka mies olisi kuinka lämpimästi mukana uusperhekuviossa ilman omaa jälkikasvua. Kerroin miltä tuollainen tuntuu, kamalalta, tunnen itse ainakin olevani ulkopuolinen ja tehnyt samaa kuin tämän keskustelupalstan muutkin, lähtenyt kävelylle, vetäynyt omiin oloihin ym. Pahalta tuntuu etenkin kun lapset sulkevat sinut leikeistä ulos "isi saa vain tulla" silloin on lähdetty viittä vaille ovet paukkuen kävelemään, auottu päätä miehelle paluusta sinkkuelämään..lapsellista mutta on minullakin tunteet. Onneksi hän alkoi tajuamaan tuota asiaa,kun väänsin rautalangasta. Lopulta tilanne meni siihen että aikani ruinattuani lopetin sen ja sanoin suoraan että jos tässä lapsiperheen elämää vietetään (olen ollut täysillä mukana, hoitanut ja tehnyt ruuat ja siivonnut lasten sotkut!) niin sitten tehdään myös yhteinen lapsi tai minä jatkan sinkkuelämää. Tämä tepsi, vaikka kiristys jätti itselleni huonommuuden tunteen. En kelpaa hänen lasten äidiksi! Yritykset eivät sitten auttaneetkaan, luomusti tosiaan pari vuotta ja hoidot päälle. Alkaa olla olo että olen ihan täysi nolla! Itkettää, ei huvita mennä katsomaan kavereitten lapsia, ei halua olla toisten lapsiperheiden kanssa tekemisissä..varmaan tuttua. Onneksi minullakin on rakas harrastus, koirat joilta saan rakkautta ja joita saa helliä. Nyt kun silmäni ovat hieman auenneet tässä lapsettomuusasiassa, olen huomannut että esimerksiksi koirapiireissä on todella paljon todella mukavia lapsettomia pariskuntia! Aihe vähän pomppasi, mutta tosiaankaan sitä ei ole niin yksin kuin kuvittelee. Omalla kohdalla en tiedä miten tarina jatkuu jos lasta ei tule. Mies ei halua edes naimisiin, joten adoptio ei tule kyseeseen. Minullekin tieto että ne "toisen naisen lapset" tulee taas, on kurkkua kuristava! Sitä huutoa ja äitin ikävää,
jälkien korjaamista ja omaa kelpaamattomuutta kuitenkaan muuhun kuin seuranpitoon tai siivoamiseen, voi voi..vielä rakkaus mieheen kantaa mutta tietäen hänen asenteen lapsettomuuteen; ei niin tärkeä asia, onko jatkoa näkyvissä? Aika näyttää.

Kiitos.

Evangeline | 17.08.2008 05:24

Kiitos teille kaikille vastauksistanne!

Elovena: Ongelma onkin juuri siinä että olen laajasti tekemisissä terveydenhuollon koko sektorin kanssa useamman maakunnan alueella. Epäilyttää mennä hakemaan siis apua yhteistyökumppaneilta. Mietin nyt pitäisikö minun vain varata aika työterveyshuoltoon vai miten edetä? Yksityiselle ei oikein ole varaa. Entinen esimies on mahtava tyyppi ja tuntee järjestelmän mutta mietin onko liian.... tai tyhmää kysyä häneltä minne pitäisi hakeutua?

Sanna: Minulla on tuota samaa. Miehen lasten kanssa. Kun lapset ovat täällä niin enimmäkseen kaikki menee hyvin. Tosin huomaan ärsyyntyväni kun he puhuvat äidistään tai kertovat miten tämän arvostellut minua ja miestäni. Toisaalta koen myös heidän saapumisensa suolana haavoilla. Kaksi elävää muistutusta siitä mitä minä en saa mieheni kanssa jakaa :(

Tähän nivoutuu myös se että mieheni ei ole halukas hoitoihin... ei kaipaa lasta niin kovasti kuin minä. Hän on jo isä ja hän ei enää välitä nähdä hirveää vaivaa siihen että minusta tulisi äiti. Hän on kertonut tienneensä jo varhain että haluaa ehdottomasti lapsia. Hänen unelmansa on toteutunut. Minun ei :(

Mieheni isyys on ylpeydenaihe minulle... pidän hänen lapsistaan ja tulen erinomaisen hyvin toimee heidän kanssaan. Lapsetkin pitävät minusta. Kuitenkin... no on erilaista olla lasten elämässä kun heitä ei saa kasvattaa, kun ei ole vanhempi. Minua loukkaa kun ihmiset sanovat että "ajattele kuinka hienoa että sinulla on kuitenkin edes nuo lapset".

Nuo lapset ei voi mitenkään korvata minun lapsettomuuttani. He eivät ole minun lapsiani enkä minkä ole heidän äitipuolensa... en ole puolikas. Olen kokonainen ihminen. Minua loukkaa ajatus siitä että minun pitäisi tuntea nämä mieheni lapset jotenkin lohdutuspalkintona siitä että olen lapseton. Ei se ole oikein noita lapsiakaan kohtaan.

Minä en sure heidän täällä ollessaan mutta usein tapaamisten välissä, asiat mietityttävät ja vaivaavat. Sitten jos he ovat täällä silloin kun kuukautiseni alkavat niin.. no niinä kertoina kuiskaan tilanteen miehelleni ja menen yksin saunaan itkemään mahdollisimman hiljaa.. ettei nämä lapset näe. Heille ei ole puhuttu tästä lapsettomuudestani enkä halua heidän tietävän siitä. En haluaisi että heidän äitinsä pääsisi ilkkumaan minun lapsettomuudelleni ja omalla ylivertaisuudellaan ollessaan ainoa äiti mieheni lapsille.

Nämä on monimutkaisia asioita. Olen solmussa sisältä. Tunnen sen niin hyvin. Ja vaikeinta tässä on se että en tiedä voinko sanoa olevani lapseton? Mitään takuita että raskaudun ei ole. Mutta ei ole myöskään takuita etten raskautuisi. Olenko siis lapseton? Saanko käyttää sitä sanaa ja purskahtaa vuolaaseen itkuun? Entä jos satunkin raskautumaan... olenko sitten ollut valehtelija sanoessani olevani lapseton?

Miksi tämä on niin vaikeaa. Siipirikolle kiitos siitä että annoit nimen olotilalleni. Tein tässä välissä netissä masennustestin (toki vain nettitesti) jonka tuloksena tuli teksti: saatat olla vakavasti masentunut.

Haluaisin työstää tätä tuskaa, ymmärtää... enkä tiedä voinko, osaanko.. tämä on kuin valtava aalto, möykky sisällä enkä tiedä nielaiseeko se minut kokonaan. Olen niin väsynyt.

Evangelinelle, ja muillekin.

Sanna | 17.08.2008 03:54

Olen edellisten kirjoittajien kanssa ihan samaa mieltä siitä että juttelemaan pitää mennä, vaikka kynnys olisi kuinka suuri. Itselläni olisi myös tarvetta keskustella lapsettomuudestani jonkun kanssa, mieheni kyllä yrittää, mutta ei hän silti pohjimmaisia ajatuksiani voi tietää koska myös hänellä on edellisestä liitosta kaksi lasta. Tässä tuleekin yksi aihe mistä haluaisin teidän kanssanne kokemuksia jakaa, että miten suhtaudutte puolisonne lapsiin, mikäli hänellä niitä on? Minulla se on aika ajoin todella hankalaa, lapset ovat meillä joka toinen viikonloppu, ja monesti joudun jo edellisen viikon orientoitumaan ja psyykkaamaan itseni vastaanottavaiseksi lapsille, jotka rakkaani on saanut jonkun muun kanssa, vaan ei minun. Pidän puolisoni lapsista todella paljon, mutta olen huomannut, että mitä kauemmin oma lapsettomuuteni kestää, sen vaikeampaa minun on "hyväksyä" puolisoni lapset.

Olen tämän miehellenikin sanonut, ja hän sanoo ymmärtävänsä, silti loukkaantuu minun pahantuulisuudestani tai halustani olla yksin kun lapset on meillä. Yleensä lähden kotoa pois, menen metsään kävelemään, pyöräilemään tms, enkä näytä lapsille sitä huonoa oloani. Ja joka kerta poden huonoa omaatuntoa siitä että ajattelen näin. Tämä on jatkuva oravanpyörä.

En voi tietää että muuttuisiko suhtautumiseni puolisoni lapsiin sitä myötä jos saisin oman, sehän jää nähtäväksi, mikäli se joskus onnistuu.
Välillä tunnen minäkin itseni masentuneeksi, enkä löydä mitään keinoa millä jatkaa eteenpäin, ja ylipäätään, onko mitään järkeä jatkaa eteenpäin. Jokuhan mainitsikin sen tarpeettomuuden tunteen joka meitä lapsettomia riivaa, se on erittäin tuttua myös minulle. Elämäntarkoitus ei ole näinä vuosina minulle selvinnyt.

Mietin myös että onko lapsettomuuteni rangaistus hurjasta nuoruudestani, jossa ryyppäsin ja rellestin, enkä huolehtinut ehkäisystä? Koskaan en silti raskaaksi tullut. Olisiko minun kuulunut elää nuoruuteni tunnollisesti, ilman seikkailuja että nyt olisin jo äiti?

Eräs terveydenhoitaja sanoi minulle kolme vuotta sitten kun aloin tosissaan lapsettomuuttani miettimään ja tutkituttamaan, että kyllä sinusta äiti tulee ennenkuin 30 täytät. No, ennustus ei pitänyt paikkaansa, täytän kohta 31. Vaikeaa on, mutta pakko on ajatella että asioilla on tapana järjestyä....

Lapsettomuudesta ja masennuksesta..

Siipirikko | 17.08.2008 02:17

Moi Evangeline!!

Nyt puolestaan sinun viestisi sai minut "aktivoitumaan", vaikka en tälle puolelle kuulukaan. Olen pahoillani tilanteestasi, mutta paljon siinä on itsellenikin tuttua. Kirjoitan siksi, että yhdistelmä masennus-lapsettomuus on minulle vuosien ajalta tuttu. Itse asiassa syvä masennukseni puhkesi jo ennen sitä, mutta vuosia kestäneiden hoitojen ylä- ja alamäet syvensivät sitä.

Kannattaako hakea apua ja mistä? EHDOTTOMASTI kannattaa hakea apua ensiksi vaikka paikkakuntasi terveyskeskuspsykologilta, terveyskeskuslääkäriltä tai jos rahatilanne sallii, niin yksityisiä lapsettomuuteen erikoistuneita psykologeja on. Ok, olen itsekin sotealalla opiskelemassa, joten ymmärrän, että se asettaa omat tietyt haasteensa tilanteeseen esim. mitä ja miten kertoa lapsettomuudesta työyhteisöissä. Ei se ihan helppo asia ole. Mutta mun ensireaktio on, että työkavereille ei ehkä ihan ensimmäiseksi kannata asiassa avautua. Riippuu toki tiimistä ja kuinka läheisiä olette ja onko heidän joukossa esimerkiksi muita lapsettomia. Heille voi asiasta tietysti jossain vaiheessa kertoa, jos masennuksesi vaikuttaa jotenkin omaan työssäjaksamiseen ja työssäpärjäämiseen. Mutta näissä asioissa ei ole mitään yhtään oikeaa vastausta, joten nämä ovat vain ehdotuksia. Itse päätät, mikä sinulle sopii ja hyvältä tuntuu...

Itse olen käynyt 4 v terveyskeskuspsykologilla ensin muiden syiden ja myöhemmin lapsettomuuden takia juttelemassa ja se on auttanut mua tosi paljon elämässä eteenpäin. Siellä käsittelin pelkästään lapsettomuutta ainakin 1-2 v. Olen myös syönyt masennuslääkkeitä suunnilleen yhtä kauan ja sekin on auttanut. Toivon, että löydät ja saat tarvittavan avun.

Minusta ei kyllä ole mikään ihme, jos lapsettomuus jossain vaiheessa johtaa syvään masentumiseen. Se, ettei omaa biologista lasta ehkä vuosien yrittämisen jälkeen ole saanut, on valtava pettymys, jos mikä. Ja sitä ei todellakaan ymmärrä sellainen, joka ei ole lapsettomuutta kokenut. Aina kun ihmetellään sitä, että miten ihminen voi surra jotain sellaista, jota ei ole saanut. Mutta onhan se valtavan pitkä ja monimutkainen luopumisprosessi, kun huomaa, ettei lasta saa ja jos ei omista toiveista ja yrityksistä huolimatta oma suku ja geenit jatku. Lapsettomuus kriisinä ravistelee naista, miestä, parisuhdetta, itsetuntoa, oman elämän tarkoituksellisuutta ja jatkuvuutta, elämän tärkeysjärjestystä ja omia rooleja. Se on ainakin pahin kriisi, jonka itse olen mennyt läpi ja siitä joten kuten selvinnyt. Kyllä se oman lapsen kaipuu ja suru kulkee mukana, vaikka itsekin olen sen asian kanssa melko lailla "sujut."

Se on jatkuva prosessi ja aaltoliikettä. Tällaisia ajatuksia mulla heräsi ja toivottavasti niistä on sulle jotain apua. Jaksuja ja voimia sulle oikeen kovasti.

Päivitystä pitkästä aikaa

Evangeline | 17.08.2008 11:12

Hei!

Olen kirjoittanut muutaman viestin aikoja sitten ja nyt pitkästä aikaa tartun "näppikseen".
Syy miksi kirjoitan on se että koen siirtyneeni uuteen vaiheeseen lapsettomuudessani.

Kertauksen vuoksi kerron että olen 34 vuotias. Miehelläni on kaksi lasta edellisestä liitosta ja minulla ei yhtään. Yhteistä on yritetty nyt tasan 2 vuotta todella ahkerasti. Tutkimuksissa käytiin vuoden vaihteessa ja kummastakaan ei löytynyt yhtään mitään vikaa. Selittämätön lapsettomuus siis. Mies ei ole innokas hoitoihin. Hänen kanssaan ei voi jakaa lapsettomuuden kokemusta.

Olen syytellyt, itkenyt ja raivonnut pitkään lapsettomuuttani. Koko kevään. Lähinnä olen käsitellyt asiaa yksin. Itkenyt paljon. Lapsia pullahtelee ihmisille ympärilläni tuon tuosta. Aina uutinen laukaisee monen päivän parkujaiset kotona.

Olen alkanut tunnistaa itsessäni masennuksen merkkejä. Voiko lapsettomuus laukaista masennuksen? Minne voisi/kannattaisi hakeutua puhumaan tästä? Olen itse th alan töissä joten ei työkavereille kiinnostaisi avautua. Kommenttejanne toivoisin tähän.

Olen miettinyt paljon myös sitä miksi itkua ja surua riittää aina vaan. Olen tullut siihen tulokseen että koska joka kuukausi on teoreettinen mahdollisuus raskautua, joudun psyykkisesti aina pettymään jollain tasolla. Jatkuvat pienet pettymykset syventävät alakuloa. Mutta minkä tälle voi?

Itken kun en raskaudu ja toisaalta pelkään että raskaudun. Pelkään että mahdollisen ihmeraskauden seurauksena syntyykin sairas lapsi, koska minulla tätä ikääkin on. Että odotukseni, itkuni ja kyyneleeni palkitaan sairaalla lapsella. Olen miettinyt ehkäisyä mutta toisaalta tuntuu hullulta ehkäistä kun lapsia ei ole tullut muutenkaan. Sitten olen miettinyt paljon sitä että jos ehkäisen niin olen tavallaan itse syyllinen lapsettomuuteeni. Nythän siihen ei ole syytä. Että jotenkin on kaikkein raskainta tämmöinen selittämätön lapsettomuus. Ei voi sopeutua kun ei voi tietään varmuudella josko kuitenkin joskus. Että ehkäisy olisi itsensä pettämistä ja olisin sitten itse syypää omaan lapsettomuuteeni. Että jotenkin olisi helpompaan jos lääkäri sanoisi että "olet 110%:sen lapseton koska sinulla on sitä ja tätä" kun tämmöinen että ei oikein tiedä onko sittenkään lapseton.

Pahoittelen sekavaa selitystä. Haen kommenttejanne tuohon masennusasiaan sekä siihen onko syytä hakea apua ja jos niin mistä? Lisäksi kysyisin neuvoja miten tämmöiseen selittämättömään lapsettomuuteen voi sopeutua? Oman alueeni lapsettomien keskusteluryhmään en halua koska kyseinen ryhmä on ollut kasassa samalla kokoonpanolla jo vuosia. En voi jakaa kokemusta sellaisten kanssa jotka ovat jo ihan eri vaiheessa. Osalla on muuten kuulemma jo lapsiakin. Minne tämmöinen ihminen kuuluu joka ei kuulu oikein mihinkään? Sen tiedän että yksin murrun tämän taakan alla...:(

sadmad | 16.08.2008 11:12

enkeliprinssi: Onneksi olkoon ajokortista... arvasin, että selviät siitä!!!!! :D
Haluan myös toivottaa sinulle paljon voimia... ja olen onnellinen kun kuulostat niin paljon iloisemmalta...

Lääkäri sanoi siis mulle, että pitäis saada pari kiloa pois... ja minä olen sitten nyt syönyt kuin hevonen :/
No jos sit maanantaina alkais terveellinen elämä.

Juu tosta miten jotkut saa lapsen helpolla... eräs tuttuni sai tuossa taannoin kolmoset!!!! Kattelin just kuvia pikkuisista... Kyllä mun sydäntä kirpaisi... ne oli niin suloisia... ja niitä oli 3 ... eikö se ole jo liiottelua... mä haluisin vaan vaikka sen yhden... :(
Tottakai olen onnellinen hänen puolestaan... mutta... kai mä oon silti niin pirun katkera ja kateellinen... en haluais häneltä sitä onnea pois vaan haluaisin itsekin saada kokea sellaisen onnen tunteen...

Mutta, meidän aikamme tulee vielä!!!!!!!!!!!!!!

Hei Kaikille

enkeliprinssi | 16.08.2008 10:01

Sadman: UÄ:ssä raskaus näkyy viikolla 7 -8 ainakin. Joskus aiemminkin Olen kuullut että jopa 3 viikkoisen alkion voi ultrassa havaita. Ai niin eilen oli inssi ja pääsin läpi. Eli mulla nyt ajolupa...mutta voi että mua jännitti se inssi. Teki mieli lähteä karkuun!!!!mutta pari virhettä tuli tehtyä. Silti inssi läpi...onneksi. Tsempiä sulle autokouluun...sen ainakin pääsee läpi käymällä tunneilla ja ajamalla autoa. Opettelemalla. Lapsettomuutta ei voi kuin elää päivä kerrallaan. Tätä ei voi opetella. Lapsi ei tule harjoittelemalla. Tarvitsee paljon voimia tehdä työtä, käydä hoitoja ja vielä koulua sekä autokoulua...siispä voimia sinulle kovasti.

Lueskelin tuossa palstaa ja täällä on monella aivan samanlaisia ajatuksia ja tuntemuksia kuin mulla. Tietenkin!!! Käydäänhän me kaikki läpi lapsettomuutta. Mulla viime viikko ollut niin kiireistä töissä että en ole ehtinyt paljon ajatella mitään. Sitten kun oman lapsen kaipuu tulee mieleen niin suru on suuri. Nyt olen huomannut miehenikin puheessa katkeruutta niitä kohtaan joille lapsi tulee "helposti"...mutta myös silloin kun itse olen luovuttamassa ja aivan maassa lapsettomuutemme suhteen mieheni muistaa sanoa että kyllä mekin vielä saamme lapsen.

sadmad | 13.08.2008 08:53

Minni;
Sitä kuitenkin tieodstaa koko ajan, että periaatteessa on mahdollista olla raskaana... vaikka teoriassa mahdottomalta/vaikealta raskautuminen näyttäiskin. Mulla ainakin tällaisissa tilanteissa on sellainen olo, että jos vaikka kuitenkin olisin pieniinpäin, en haluais tehdä sellaisia asioita jotka saattaisivat lasta vahingoittaa... Mullakin työssä on vaikka mitä riskitekitöitä...

Kierrosta

punapää | 13.08.2008 07:35

Hei taas.
Olette puhelleet kierrostanne. Mä muistan ekan vuoden ehkäisyn jättämisestä, kun kierto oli aivan järkyttävän epäsäännöllinen. Tuntui, että olin mielestäni joka kuussa raskaana, kun menkkoja ei kuulunu. En pysyny enää edes laskuissa kuinka monta testiä ostin sen vuoden aikana. Pahimmillaan kierto oli noin 40 pv kun se tietysti pillereiden aikaan oli aina 28...oli siinä sitten odottamista. Nyt kaksi vuotta ehkäisyn jättämisestä alkaa kierto lopulta palata vanhoihin kaavoihin ennen pillereitä. Vieläkin kierto heittelee, mutta vain muutamilla päivillä. Ja nyt on helpompi niitä vaan odotella, kun meille on sanottu, että miehen spermalla ei lapsia tehdä...joten tiedän että ne sieltä kyllä tulee. Kaiken tämän lisäksi muistan kaikki ne "raskausoireet" joita itsestäni aina joka kuussa löysin; oli vatsan kirpaisuja, pahaa oloa ja hajuaistin terävöitymistä...nyt sitä voi jo hymyillen muistella, mutta silloin se oli aina suuren surun paikka kun menkat sitten alkoikin. Onneksi mies tietää jo aamulla mun ilmeestä, että on taas "ne" alkanut ja ottaa mut lujaan rutistukseen...se helpottaa aina.
Tsemppiä kohtalotovereille!

Sanna | 13.08.2008 07:05

No niinhän siinä mullekin kävi että menkat alkoi eilen. kp oli 35. Pakko alkaa varmaan jo uskomaan että se kierto on aina noin pitkä, söin lääkkeitä eli en. No, edelleen minua helpottaa tieto että lääkkeillä se ovulaatio tulee, clomeja on vielä kolmeksi kierroksi, eli ei heitetä ihan vielä kirvestä kaivoon....
Voimia teille kaikille, ja kamalasti onnea Kristiinalle!!!

Naiseudesta

Ninni | 13.08.2008 10:20

Elovena,

Kiitos hienoista ajatuksistasi! Juuri näinhän sen järjen tasolla tietää. Jossakin vaiheessa sitä varmasti myös tuntee niin, katselee itseään hyväksyen ja ymmärtäen. Aikaa tämä vain vie, yksilöllistä kai sekin. Itse olen ajatellut, että jollakin tavalla olisi ensin hyväksyttävä se, ettei lasta tule ja ettei hoitoihin enää lähde. Identiteettikriisi lapsettomuus ainakin minulle on ollut ja koetinkivi myös parisuhteelle. Jossakin vaiheessa voin varmasti sanoa, että helpottaa. Aallon pohjalla joskus miettii, ettei tämä lopu koskaan. Toisina päivinä osaa jo katsoa valoisammin eteen päin. Ehkä sekin on merkki toipumisesta, paremmasta.

sadmad

Minni | 12.08.2008 08:39

No hain testin, nega. Soitin nvlaan, että mitä tehdään. Käskivät tulla aamulla näytteen kanssa. Noh....Kuukautiset sitten alkoi... Mutta en varmana suo sille kylmälle akalle sairaalassa sitä iloa, että soitan sille, että alkoivat. Aivan varmana se sanoo, että mähän sanoin sulle. Mutta oikeesti, jos reilun kahden vuoden yrittämisen jälkeen tulee ekaa kertaa tällänen tilanne, niin kai sitä tekee kaikkensa sen tiedon eteen, että onko raskaana vaiko eikö ennenkuin alkaa mitään hiton teroluteja syömään. Tulipas pitkä lause :)

sadmad | 12.08.2008 07:53

mulla kp 44 jos oikein laskin... määrättiin huomenna aloitettavaksi primolut-kuuri. Testin tein eilen ja valitettavasti negaa. Elikäs primolutilla saadan ne kuukautiset sit mulla alkamaan ja sitten aloitan (tai mieheni aloittaa :) ) piikitykset.

Tuu sit heti kertomaan jos siellä ultrassa käyt, että mitä ne sanoivat!!!! Mut tosiaan ultrattiin eilen... ja sanoi että limakalvo oli aika ohut... Eli ei menkkoja sitten luonnolliseti tiedossa...

Toivon sydämeni pohjasta, että sulla tilanne johtuisi raskaudesta. Onhan niitä, jotka ovat testejä tehneet, niin testi näyttänyt plussaa vasta muutaman kuukauden jälkeen...

Miten aikaisin muuten Raskaus näkyy Ultrassa??? Onko kellään tietoa???

sadmad

Minni | 12.08.2008 08:45

Nyt meillä on ollu kesän ajan taukoa hoidoista ja oonkin sitten käyny akupunktiossa. Soitin tänään uudestaan sairaalaan, kun nyt on 2 vkoa kuukautiset myöhässä. Käskivät tehdä vielä testin ja sitten sanoivat, että terolut kuurille. Mulla meinas niin keittää!!!! Sanoin, että tuskin olen ainoa ihminen, jolle testi näyttää negaa ja silti on raskaana. Sanoin, että minä en syö mitään ennenkuin tiedän 100% varmuudella, että en oo raskaana. Heillä ei oo aikaa jokaista tälläistä tapausta alkaa ultraamaan... Tässä nyt sitten odotan apteekin aukeamista ja sitten soitan jonnekin ajan ultraan....

kiitos!!

epätoivoinen | 12.08.2008 02:59

Kiitos vastanneille!!!!
ihania koskettavia sanoja ja kertomuksia. Oikein paljon onnea Kristiinalle! ;)
Tämä antaa varmasti toivoa meille muille.
Tämä pelko on se kamalin asia ja epätietoisuus. Itse olen valmis kaikkiin mahdollisiin hoitoihin jotta raskautuisin. On ihanaa tietää että en ole ainoa, emme ole mieheni kanssa kenellekään kertoneen joten yksinäiseltä tämä välillä tuntuu. Pelkään hetkeä kun sukulaisille on kerrottava, mieheni äiti on varmaan sitä mieltä että parempaan voisi vaihtaa. Onneksi mieheni on valmis vaikka adoptoimaan tarvittaessa ja sanoo ainakin ettei ole pahoillaan vaikka ei saisi sukusolujansa jatkaa. Nyt kp25 ja alavatsalla sellaista jomottelua, että kuukautiset varmaan alkamaisillaan, joten kolmas clomifen kuuri ilmeisesti tiedossa.

Onnea kaikille yrittämiseen!

Kun yksi ovi sulkeutuu...

eepu | 11.08.2008 08:25

Huhuu kaikki NAISET:)

Heitin kehiin kysymyksen naiseudesta ja taitaa aika moni "siskoista"pohtia samaa kysymystä. Hyvä, että pohdimme ja uskallamme sen todeta ainakin näin kirjoitettuna "ääneen", koska se on ensimmäinen tie parempaan elämään. Olen tänä kesänä pohtinut naiseuttani urakalla. Tänään ajattelen ja allekirjoitan itseäni viisaampien sanat: tunne itsesi,hyväksy itsesi sellaisena kuin olet ja rakasta itseäsi sellaisena kuin olet. Onni ei tule toisten ihmisten hyväksymisen ja rakkauden kautta. Toki on ihanaa olla rakastettu ja saada syliin joku toinen ihminen. Ja kaikki jaamme unelman pienen ihmisen olemassa olosta. Vauvauutiset ja utelut "joko te nyt vihdoinkin" saavat raivon ja kivun pintaan aivan varmasti. Kiukkua riittää ja itkukohtaukset ovat tuttua ja sallittua. Ne kuuluvat kuvioon, pettymyksiin ja pelkoihin. Ja varmasti on niin kuin täällä joku kirjoitti, että kun tärppää niin sitten pelkää koko ajan pahinta.

Mutta se onni ja onnellisuus: jos jostain saisi kiinni sen että hyväksyy itsensä ja jos siinä rinnalla kulkija hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen, se riittää. Onni ei ole riippuvainen toisesta vaan löytyy sisältä itsestäsi. Todennäköisesti jokainen meistä, jotka olemme kokeneet riipaisevan pettymyksen lapsettomuudesta, olemme kokeneet niin voimakkaita tunteita, että elämänmaku on tullut todella voimakkaaksi. Väitän, että elämme elämäämme voimakkaammin kuin ne, jotka ovat onnistuneet helpommin. Mutta täyttä kakkaa se pettymys on silti, ei se tunnetta sen helpommaksi tee. Olen varma, että jos ja kun onnistutte haaveessanne, osaatte myös olla onnellisia. Ehkä sellaiset pienet joutavat nurinat jäävät ja osaatte ottaa myös ilon irti, kun se tilanne koittaa.

Parisuhteiden suhteen tunnen vatsan pohjassa todella ikäviä viboja, kun luen teidän kokemuksia. Epävarmuus oli aikanaan sietämätöntä ja pelko siitä kestetäänkö yhdessä aiheutti ainakin unettomuutta, ylensyöntiä ja mustasukkaisuutta. Olisi pitänyt puhua ja olla rehellinen itselleen. Mutta sitä vain pettää ja huijaa itseään pakenemalla vaikeita asioita. Rehellisesti sanoen, suren tälläkin hetkellä lapsettomuuttani ja eroani. Mutta toisaalta olen äärimmäisen helpottunut, ettei enää tarvitse pelätä, toivoa ja pettyä. Kun yksi ovi sulkeutuu niin uusi avautuu, niin se vaan on.

Rutistus kaikille

Eepu

sadmad | 11.08.2008 01:52

Onnea sinulle Kristiina!!!!

Kävin tänään siellä lääkärissä... Jatketaan vielä kaksi kertaa inssillä ja sitten lähete sinne yksityiselle missä tehdään se IVF. Kuukautisista ei vielä tietoakaan ja ultrassa limakalvo aika ohut, joten ei ne vissiin ole tulossakaan... nyt sit käynnistetään ne ja sitten alkaa piikitykset :/

Huomaan, että stressi alkaa nostaa päätään... pitäis olla töistä pois 3 pv kuukaudessa ja niitä päiviä ei tietty korvata, että ne menee sitten palkattomaksi... niinkuin tässä muuten ei sitten rahan menoa olisi... ja tietty mun mies on samassa työpaikassa (tosin eri tehtävissä)... eli ollaan molemmat pois...Ja myös sen autokoulun takia joudun olemaan poissa muutamia tunteja :(
Ymmärrystä tuskin löytyy, en viitsisi sanoa, että haluan lapsen ja siksi olen pois töistä... miehet kun ne tuskin asiaa ymmärtää... kun ei aina ymmärrä ystävätkään

Kun menin lääkäriin alkoi sydän tykyttää tuhatta ja sataa... Miksi ihmeessä paikka on synnytysosaston vieressä... meinasi itku tulla... Lääkäri sanoi, mulla olevan pari kiloa liikaa ja et täytyy alkaa laihduttaa... TIEDÄN... lihoin viime hoidoista 5 kg. Mutta et ne pari kiloa sit ratkaisi tän ongelma... enpä tiiä. No ajattelin sit huomenna ryhryä sen suhteen tositoimiin.

Olen pärjännyt ihan hyvin tässä pari kuukautta, saanut pidettyä lapsettomuuden taka-alalla ja nyt pelkään, että kaikki alkaa taas uudestaan... mä tiedän jo mitä on odotettavissa, ne pettymyset ja se suuri suru... pelkään et vajoan taas synkyyteen ja ahdistukseen. Mä haluan lapsen, mutta en näitä hoitoja... haluaisin olla normaali... Nainen...

Nyt päässä liikkuu kaikkea... mä en ole naimisissa enkä kihloissa... ja jotenkin pelottaa et mies ei sitä mun kanssa ehkä haluakaan... koska mä en välttämättä voi antaa lasta hänelle... mun kanssa ehkä ei saa perhettä... miksi sitoutua muhun, kun maailma on kunnon Naisia pullollaan... Mä en taida tietää enää mitä teen... Minkä arvoinen olen ihmisenä... Naisena? Kuka minä olen ja missä on mun paikka... ja taas minä itken... mä en tiedä onko musta tähän...

Epätoivoiselle

Kristiina | 11.08.2008 11:50

Hei Epätoivoinen!

Itse en periaatteessa kuuluisi tänne lapsettomuus puolelle enää (kai), mutta olen kumminkin kulkenut lapsettomuuden polkuja mieheni kanssa melkein neljä vuotta ja tiedän miltä tuntuu käydä läpi noita tunteita ja aallokkoja. Itse itkin välillä todella paljon. Ulos päin näytin urheaa ja kannoin kuortani pysty päin, mutta välillä oli hetkiä että romuutuin täysin. Joskus jopa ruokakaupassa käynti meinäsi olla ylitsepääsemätön suoritus... Kun sain ostokset autoona ja istuuduin, tuli valtaisa itku. Itkin sitä etten voinut suurimman osan tapaan tehdä ostoksia perheenä, lasteni ja mieheni kanssa.
Töissä usein sain kuulla miten helppoa elämäni on kun minulla ei ole lapsia huollettavani, eli minulla ei siis ollut mitään ongelmia. Mikä loukkaus!!! Minä olin valmis luopumaan niin monesta asiasta, vain sen takia että voisin elää niitä lapsiperheen ongelmia mitä monet elävät.
Keväällä kävin läpi varmaan pahimman lapsettomuusaikani kriisin. Väsyin aivan totaalisesti, en juuri enää nukkunut, suoritin vain päivän toisensa jälkeen. Minusta hävisi se iloisuus ja hymy.
Naispuolinen työnantajani ehdotti, että olisin sairaslomalla muutaman päivän, yrittäisin nukkua ja koota itseäni. Käytin sen tilaisuuden silloin hyväkseni.
Keskustelimme mieheni kanssa elämästämme ja lapsettomuudestamme, niistä paineista jotka se on tuonut varsinkin minun elämääni. Kerroimme niille muutamille lähimmille sukulaisillemme tilanteestamme, jotka eivät siitä vielä tienneet esim. mieheni äiti. Kukaan heistä onneksi ei laittanut minkäänlaisia odotuksia meitä kohtaan, vaan hyväksyivät tilanteen. Jonkun mielestä meidän olisi kannattanut harkita hoitoja, jotka olisivat alkaneet nyt syksyllä. Mutta meidän yhteinen päätöksemme oli jättää ne väliin ja hyväksyä tilanne tälläisenä kun se on.
Minulla on ihana mies, kaunis koti, kaksi hassua, hulvatonta koiraa, aloitan loman jälkeen uuden työn. Ja kaiken sen itkun, epätoivon, luovuttamisen ja luopumisen jälkeen odotan esikoistamme. Raskaus on vasta alkutaipaleella ja elämään on tulleet uudet pelot. Lääkärin mukaan minun ei pitänyt tulla raskaaksi ilman hoitoja, mutta luomusti minä tässä nyt odotan ja elelemme elämää eteenpäin päivän kerrallaan ja toivomme että kaikki menee hyvin.
Sinä epätoivoinen, sinulla on oikeus itkuun suruun ja kaikkiin niihen tunteisiin mitä lapsettomuus tuo tullessaan ja kaikki ne tuneet on hyvä läpikäydä, ei sysätä sivuun.
Kaikkea hyvää sinulle ja kaikille muille, voimia ja jaksamisia!!!!

Terveisin
Kristiina

inseminaatio ja ivf jonot?

epätoivoinen | 11.08.2008 04:04

niin osaako kukaan sanoa miten pitkät jonot inseminaatioon ja ivf hoitoihin pääkaupunkiseudulla kunnallisella. Niin ja kuinka usein niitä tehdään?

kiitos jo etukäteen!
;)

tunteiden purkua.....

epätoivoinen | 11.08.2008 03:54

Hei vaan kaikki!

Kirjoitan ensimmäistä kertaa tänne. Nyt alkaa mieliala olla niin maassa ettei jaksa tehdä enää mitään, mikään ei tunnu miltää.
Meillä tulee lokakuussa vuosi täyteen kun ollaan yritetty. Mulla taustalla virtsarakossa endometrioosia mikä leikattu kahteen otteeseen, kärsin kamalista kuukautiskivuista. Nyt kun hakeuduttiin selvittelyihin, mihin päästiin aikaisemmin taustani takia mulla todettiin polykystiset munasarjat, miehen sperma on priimaa. Nyt käytössä clomifen toista kuukautta. Ensimmäisellä kierrolla yks rakkula ja ovulaatio oli tapahtunut, mutta kuukautiset alkoi. Nyt tässä kierrossa kaks rakkulaa ja virtstesteillä ovulaatio olis ollu. Nyt kp 24, aamulla huomasin että rinnat hyvin arat ja taas itkettää eli ilmeisesti PMS oireita tai ainakin ihan samanlaiset oireet kuin edellisellä kerralla. Eli tälläkään kerralla ei raskautta ilmeisesti ala.
En olis ikinä uskonu että lapsettomuus voi tuntua näin kamalalta, itselläni on aina ollut selvää että haluan paljon lapsia, rakastan lapsia. Olen vielä töissä paikassa missä olen kokoajan vauvojen kanssa. Kaverit kyselevät ja työpaikalla kysytään että eikös jo olis lapsien aika??? Viimeksi kun kuukautiset alkoivat itkin yli vuorokauden putkeen, en jaksanut nousta sängystä, sain jostain taas voimia ja pariviikkoa meni hyvin, nyt taas surettaa. Miten ihmiset kestävät tämän? Voiko tästä ikinä parantua muulla kun että saa lapsen?

Mulla jatkossa sovittu että otan yhteyttä syksyllä jos raskaus ei kesän aikana alkanut, ilmeisesti inssi seuraavana! Mietityttää vain kovasti että prosentit siinä kuiteskin kovin pienet ja odottaa ei enää jaksais. Jos jollain ihmeen konstilla tulis raskaaksi niin sit vielä se pelko että meneekö kesken.

Olen juuri yövuorossa ja on ihanaa huomata, että kohtalontovereita on ja että täällä voi purkaa tunteita. Kiitos siitä!

Kaikille onnea yritykseen!!!!!

Joopajoo

Sanna | 09.08.2008 09:32

Kaksi testiä takana, molemmat negatiivisia. Tipuin taas kerran korkealta ja kovaa, mutta onneksi nyt lohduttaa se tieto että ovulaatio on olemassa. Nyt on kp 33 muistaakseni, menkat ei ole alkaneet. Mistähän ihmeestä ihminen saa jatkuvasti sitä uutta toivoa, ja loppuuko se toivo koskaan kokonaan?

Kesä vaihtunut syksyyn

punapää | 09.08.2008 08:11

Hei taas!

Joku sen sanoi aikaisemmin, että ovat kaikki tainneet lähteä kesälaitumille. Mä oon viettäny ansaittua kesälomaa. Miehen kanssa ollaan nautittu mökkeilystä ja saaren rauhasta. Ollaan oikeesti vietetty kahdenkeskistä aikaa ja nautittu siitä. On ollu jännä huomata, miten tämä lapsettomuusasia on saanut meidät hioutumaan yhteen kahta kauheemmin. Ehkä se on sitä, että mies on huomannut, että mä oikeasti rakastan, kun pysyttelen suhteessa vaikka tiedän että vika on hänessä. Ja itse olen huomannut, että en haluaisi olla kenenkään muun kanssa. Tämä on siis meidän yhteinen ongelma, josta yritetään selvitä.

Moni on täällä puhunut naiseudesta ja siitä, mitä tämä lapsettomuus sille tekee. Minäkin myönnän sen, että jokainen ystävä, joka sanoo olevansa raskaana kääntää puukkoa haavassa. Olen sen ikäinen, että kaikki kaverit alkaa ilmoittautua raskaaksi ja kaikki kenen häissä käydään, ilmoittavat raskauksista melkein heti häiden jälkeen...ja mitä se kaikki sukulaiset sitten meistä ajattelee?? Just viime lauantaina häissä yritin humalapäissäni epätoivoisesti selitellä, miksi meille ei vielä ole lasta tullut. Läheisimmille kerroin totuuden. Mutta kyllä se on niin hemmetin vaikeata...

Omista hoidoista ei siis vieläkään kerrottavaa, kun se aika on vasta kuukauden päästä. Kerron sitten, kun jotain tapahtuu.

Kiitos Toivo...ehkä joskus törmätään :)

sadmad | 09.08.2008 12:05

:) Kiva kuulla susta!!!

Elikäs, yksityispuolen lääkäri kirjoitti sen lähetteen julkiselle puolelle joskus huhtikuussa (koeputkihed. oli jo vähän turhan kallista tehdä ykstyisellä). Soitin sitten sinne Satakunnan keskussairaalaan ja sain kuulla, että jonot olivat melkoiset. Käsettiin soittaa uudestaan syyskuussa, jotta saisin tietää montako kuukautta vielä odotettavava. Mut nyt kuitenkin soittivat peruustuspaikasta :) Ja tottakai otin sen ilolla vastaan, vaikka nyt onkin niiiiiin paljon muuta pakollista hommaa hoidettavana. Elikäs maanantaina on sit se paljon kaivattu ensikäynti missä sit selviää millä hoidoilla jatketaan ja missä... jos se on se koep.hed niin sitten jonoon väestöklinikalle tampereelle. Elikäs täällä satakunnan keskussairaalassa ei niitä kyseisiä hoitoja tehdä mutta sieltä saan sen maksusitoumuksen 3 hoitoon yksityisellä... aika sekavaa vai mitä... Mutta kaikki varmaan sit maanantaina selviää... ainakin toivon niin.

Mun hyvä ystävä sai juuri lapsen ja soiteltiin toisilemme. Kuuntelin ainakin puoli tuntia hänen elämästään ja vauvasta... sitten kun siirryttiin minuun, kerroin miten rankkaa tää välillä on (hoidot ja muut) Huomasin, että kiinnostus oli nolla !!! Töissä on jotkut sanoneet, että eikö olis jo aika hankkia niitä lapsia... Grrrrrrrrrrr.... Tää lapsettomuus koskettaa niin syvältä, tää on kuin pahaa unta josta haluis herätä. Välillä tuntuu et tää ei voi olla totta, ei näin voi käydä kenellekään... eikä ainakaan minulle. Oikeasti tiedän sen, ettei minua ymmärrä kukaan muu kuin sellainen ihminen joka on kokenut tai kokee saman kuin minä. Ei ihmiset tajua... osa ei edes halua tai yritä... Ei sille voi mitään, se vain on niin... se satuttaa...

Uskon et se inssi sulla menee hyvin. Olen alkanut ajatella tuolla koulussakin niin, et jos joku koe menee pieleen niin ainahan sen voi uusia... ei se niin vakavaa ole vaikka se harmittaa... Tietysti tossa inssissä tulee aina se, että se maksaa...

Se tosta pahasta olosta vielä... se on niin kamalaa... mulla on ainakin sellainen olo et mua ahdistaa, kun ei ole mitään konkreettista mille voisi vihansa purkaa, siis joka olis syyllinen tähän kaikkeen. Mua suututtaa, itkettää, raivostuttaa, ahdistaa ja kaikkea siltä väliltä... ja on vaikeaa päästä eteenpäin kun en voi tehdä mitään... mä en voi tehdä enempää kuin käydä hoidoissa... ja odottaa... Niin... jos joskus raskaaksi tulisin... olisi sitä lasta odotettu enemmän kuin se 9 kk...

Tätä ei saisi sanoa, mutta... onneksi mä en ole yksin... ja onneksi juuri te olette mun tukena... mä en selviäis tästä kaikesta ilman teidän, mieheni ja siskojeni tukea!!!

:)

jatkoa...

enkeliprinssi | 09.08.2008 10:56

SADMAN: Mulla muuten kanssa ollut samanlainen tilanne. Kierto normaalisti 32(joskus vähemmän ja joskus enemmän..kun epäsäännöllinen kierto) ja menossa kierron päivä 40...mut en ollut raskaana...menkat alkoi kierron päivänä 42. Tosi outoa...en kyllä silloin tehnyt testiä. Toivottavasti se sulla olisi raskautta,eikä niin kävisi että menkat alkaisi.

Olitko sinäkin julkiselle puolelle siirtynyt? Millaiset jonot?

Onko täällä Naisten klinikan hormoni ja lapsettomuuspolilla käyviä? Millaisia kokemuksia?

enkeliprinssi | 09.08.2008 10:50

Sadman: Tuntui hyvältä että joku kysyy minulta mitä kuuluu? Viimeaikoina kaikki tässä omassa tuttavapiirissä on vaan muistanut mua silloin kuin heillä on omalla harteillaan jotain. Harvemmin kukaan kysyy multa miten voin ja jaksan. Tuntuu hyvältä kun minultakin kysytään kuulumisia.=)...On ollut hyviä ja huonompia päiviä. Välillä itkettää ja välillä ei ehdi ajatella edes omaa lapsettomuuttaan, kun on niin kiireistä töissä. Mutta sitten kun se iskee, se paha olo, niin se tuntuu välillä niin musertavalta ettei taakkaa jaksaisi kantaa.

Se lääkäri yksityiseltä puolelta jolla olemme käyneet kirjoittaa lähetteen julkiselle puolelle. Naisten klinikalle. Hirvittää vaan kun olen kuullut paljon negatiivista ko. paikasta.Mä sain koulupaikan, mutta enpä taida lähteä nyt opiskelemaan. Taloudellisesti mahdotonta. Autokoulu alkaa olla loppusuoralla. Mutta hirvittää kun ajattelen että tässä mulla on sellainen 11 päivän työputki ennen sitä. Ilta ja aamuvuoroa..sitten putken viimeisenä päivänä inssi-ajo...Mahtaa mennä päin jotain puuta.Tiedän vanhasta millaista on ne viimeiset päivät työputken päätteeksi. Täyttä tuskaa.

RAUSKAUSUUTISIA Olisiko 7 Raskaus/lapsen saanut tänä vuonna omassa lähipiirissä. Tässä kuussa toinen raskausuutinen. Voi sitä hehkutusta ja intoa. Mun piti ottaa vastaan myös se "mä olin jo luopunut toivosta-tyylinen puhe" vaikka tämä pari yrittänyt vajaat puoli vuotta. Se puhe KOSKEE ja suututtaa...varsinkin kun luulisi senkin naisen ajattelevan vähän edes miltä musta tuntuu, kun tietää meidän lapsettomuudesta. Mutta eipä taida ihmiset paljon ajatella toista.

sadmad | 08.08.2008 06:55

täällä kierto 40/30-32

Testejä oon myös kaksi tehnyt... ja ne näyttää negaa. Alavatsa ja selkä ovat kipuilleet. Nännitkin on arat... mutta tiedän kohdallani kaikki tämä kuitenkin tarkoittaa sitä et menkat on alkamassa... mut kummallisen myöhään. Sit on tullut ihmeellistä valkovuotoa... mul on kai taas hormonit päin prinkkalaa.

Minni: Onko teillä hoitoja parhaillaan käynnissä? Mitä se lääkäri sulle sanoi tosta tilanteesta??

Ainiiiiiiin!!!!! Sain peruutusajan lääkäriin... maanantaina aika... ja sit selviää mitä ja milloin seuraavaksi tapahtuu...!!!!!!!!!! :D

enkeliprinssi: Toivottavasti voit jo paremmin... Sun tarina on niin lähellä minua... aloitin myös autokoulun... eli tekemistä ainakin piisaa... kun käyn säännöllisesti töissä, opiskelen siinä sivussa, ja nyt toi autokoulu... ja ehkä vielä ne hoidot alkaa... eli on tässä vähän liikaakin tapahtumaa... mutta olen nyt saanut lapsettomuus-asian pidettyä taka-alalla (ainakin osittain). Tosin takaraivossa piinaa pelko, että milloin romahdus tulee taas... ja sitten kun se iskee...
Mitä sulle kuuluu... saitko jo lähetteen???

Kaikille voimia...

ML

ML | 08.08.2008 12:38

Terve!
Netissä on tosi paljon lapsettomuuspalstoja, ilmeisesti minunlaisiani on enemmän kuin kuvittelen, mutta juuri omaan lähipiiriini ei ole sattunut ketään. Kaikki saa vain vauvoja, suunnittelee vauvoja tai kokee yllätysraskauden... Tarinamme: Olemme onnellisesti naimisissa vuodesta 2002, jolloin muutin Suomeen, mieheni kotimaahan. Olin toki opiskellut ja vieraillut täällä aikaisemmin, joten elämä meni kohtalaisen hyvin pyörimään. Kolme vuotta odottelimme raskautta, kunnes lähdimme tutkimuksiin. Yllätykseksemme "vika" ei ollutkaan minussa, vaan miehelläni todettiin erittäin huonolaatuinen sperma. Sit lisää tutkimuksia (mieheni perheessä mm. tosi harvinainen perinnöllisyystauti) ja keskusteluja, koska hoidot eivät tuntuneet oikealta vaihtoehdolta. No, IVF+ ICSI siitä tuli, tuloksena nolla ja surua, surua, surua. Nyt pakkasessa alkioita odottamassa, mutta henkisesti en ole valmis jatkamaan vielä, liian vähän aikaa edellisestä fiaskosta. Ja lääkkeet muuttaa mielestäni ihmistä psyykkisesti tosi paljon. Musta on tullut jotenkin arempi ja avuttomampi, henkisen yliotteen saaminen omasta elämästä tuntuu tosi vaikealta, paljon isommalta jutulta kuin ennen hoitoa. Kai lapsettomuus konkretisoitui vielä enemmän.
Haluaisin toivottaa kaikille kohtalontovereilleni kaikkea hyvää ja uskoa oman tien löytämiseen. Itselläni pää on täynnä erilaisia vaihtoehtoja, mm. adoptiota, mutta se tuntuu vielä erittäin epätodennäköiseltä vaihtoehdolta, odotusajat ovat hyvin pitkiä ja prosessi kallis...

Minni | 07.08.2008 03:00

APUVA!!!

Täällä kp 39/29...Testi näyttää negaa, 2 tehty. Sairaalaan soitin, että mitäs nyt. Odotellaan vielä viikko eli ens viikon tiistaihin. Tunteet menee ihan laidasta laitaan. Nyt taas on se ei voi olla mahdollista-fiilis, kun sairaalasta oltiin niiiinnn positiivisia. NOT!!! Sanoi vaan, että kyllä ne alkaa. Kiitti...Jännitystä, jännitystä :)

Ihanaa!!

Sanna | 06.08.2008 10:05

Sain eilen verikokeiden tulokset jossa mitattiin progesteroni arvo, eli olenko ovuloinut viimeinkin vai en. No olen minä, arvo oli 29,5!!!! Tuntuu aivan uskomattomalta että näin on käynyt kaiken odotuksen jälkeen! Sain paljon uutta toivoa, ja nyt kun tiedän että minulla on ollut ovulaatio niin jälkeenpäin ajateltuna kyllä tiedän koska se oli. Ja aika käytettiin kyllä hyväksi..... ;) Nyt on menossa kp 29/31-35, Enpä sitten malttanut olla tekemättä raskaustestiä, ja olin näkevinäni siihen haalean viivan, mutta heitin sen nopeasti roskiin. En jaksa uskoa että se olisi jo nyt totta. Ajattelin että teen seuraavan testin tuossa kp 33 jos ei kuukautisia kuulu.

Täällä on kirjoitettukin paljon naiseudesta, että mitä se loppujen lopuksi on. Minä olen tuntenut itseni aina jotenkin vajavaiseksi koska minulla ei ole lapsia. Kaikki ystäväni ovat lisääntyneet mutta minä olen ollut aina jotenkin ulkopuolinen. Minua ei ole esimerkiksi kutsuttu koskaan ystävieni lasten syntymäpäiville, koska en kai jotenki "kuulu joukkoon". Totta kai haluaisin olla osa niiden lasten elämää koska olen osa heidän vanhempienkin elämää. Olen varma että tilanne muttuu jos oman lapsen joskus saan, se vain ei tunnu reilulta.

Ja naiseudesta vielä, äidiltni leikattiin kohtu pois jokunen vuosi sitten, ja hän sanoi silloin ettei tunne enää itseään edes ihmiseksi, saati sitten naiseksi, koska niin tärkeä osa naisellisuutta on otettu pois. Ymmärrän kyllä hänen ajatuksensa tuossa asiassa. Minä taas ajattelen että miksi minulle on kohtu suotu ylipäätään, jos sille ei koskaan mitään käyttöä tule olemaan. Mutta uutta toivoa saaneena tähyilen tulevaisuuteen!!!

Minun tarinani...

Kristiina | 02.08.2008 11:09

Olemme mieheni kanssa yrittäneet saada lasta reilut kolme ja puoli vuotta. Lapsettomuus tutkimuksiin on lähdetty mukaan kaksi kertaa... Eka lähete jäi käyttämättä, kun mies jänisti, pelkäsi vian löytyvän hänestä. vuosi sitten syksyllä, laitoimme asian taas uudelleen vireelle ja keväällä saimme diaknoosin selittämättömästi lapsettomia. Lääkäri ilmoitti hoitojen alkavan nyt syksyllä. Minä menin alas ja lujaa, tuntui etten selviä eteenpäin millään. Lapsettomuus ja omat ongelmansa töissä ja se että mies pomo, löi lapsettomuudellani "vyön alle".
Väsyin aika totaalisesti. Mutta sinnittelin eteenpäin ja päätin etsiä uuden työn ja jättää entisen, sekä pitkän pohdinnan ja mietinnän jälkeen päätimme mieheni kanssa olla lähtemättä hoitoihin. Minä löysin oman sisäisen rauhani ja hyvän olon. Päätimme jättää kaiken onnen varaan. Kerroimme niille kaikille läheisille, jotka eivät tilanteestamme tiennyt, mikä se on ja miten haluamme toimia. Asiaan suhtauduttiin hienosti, joidenkin mielestä tietysti hoitoja olisi kannattanut harkita, mutta päätöshän oli meidän.
Hieman minua hymyilytti tilanne, kun mieheni sisko yksi kaunis päivä tuli meille kylään, mukanaas kasa purkkeja ja purnukoita, joissa oli erilaisia vitamiineja, mineraaleja yms. Pyysi kovasti tuppautumistaan anteeksi ja sanoi ettei niistä haittaakaan voisi olla... Minä totesin että ei varmaan ja lupasin kiltisti edes yrittää ja täytyy sanoa että oloni oli jonkun ajan päästä paljon kevyempi, pirteämpi ja energisempi. En tietysti voi sanoa että johtuisivat täysin noista tuotteista... Mutta väsymys ainakin oli poissa!
Mutta... Suuren suureksi iloksemme, huomasin nyt kuukautisteni(säännöllinen kierto) olevan myöhässä ja saimme elämämme ensimmäisen +, jota en voinut uskoa todeksi, vaan pakko oli kiikuttaa seuraavana aamuna pissa näyte terveyskeskuksen labraan ja saada asiaan vahvistus, että tulos on todella positiivinen. Nyt elellään päivä kerrallaan ettenpäin ja toivotaan että kaikki menee hyvin. Vaikeaa uskoa tätä todeksi, mutta totta se on...

Kiitoksia teille kaikille tuestanne, kun olen heikkona hetkenäni, silloin tällöin teille tuntojani purkanut ja teidän juttujanne lukenut.
Ja voima haleja kaikille!

Terveisin!

Kristiina

Alamäkeä jälleen

enkeliprinssi | 01.08.2008 03:38

Eilen se taas iski oikein kunnolla vyön alle. Menkat alkoi kovien kipujen jälkeen. Muutenkin oli samana päivänä yksi iso pettymys takana, jossa koin että olen niin huono etten edes tässä onnistu. Tuli sellainen epäonnostujan olo, aloin rypeä itsesäälissä. Menin todella pahalla mielellä nukkumaan ja heräsin pahaan oloon ja itseeni pettyneenä. Olen alkanut ajatella että ehkä vain olen niin huono ihminen että kaikki hyvä ja positiivinen on minulta kielletty, etten onnistu missään asiassa. En saa aikaan mitään hyvää. Kesäloma loppuu ja töihin pitää palata vaikka siellä vauvamahat x 2 tulevat vastaan joka päivä. Muistuttavat mitä itse en vain saa. Nyt on niin paha olla että ikävä lasta kohtaan on niin kova että tuntuu että tukehdun siihen...tuntuu että pettäisin itseni ja mieheni kun emme onnistu. Nyt sain sentään TA lääkärille ajan, jotta saisi lähetteen sinne julkisen puolen hoitoihin.Tätäkin aikaa piti odottaa yli kuukauden ja on vasta loppu kuusta. Haluaisin sanoa jotakin positiivista ja kaunista, kannustavaa, mutta kun on vaan niin paha olo. Kelle jakaisin nämä ajatukset ellen tänne. Mieheni on rakentelemassa autoamme ja ei ole edelleenkään omista tunteistaan puhunut.

Naisellisuudesta

Ninni | 31.07.2008 11:27

Naisellisuus on minullakin ollut hukassa tämän lapsettomuuden myötä. Koen myös vahvasti, että äitiyden myötä jää minulta jokin osa naisena kokematta ja elämättä ja se surettaa. Viime aikoina olen miettinyt myös naisten maailmaa. Sitä, miten paljon se lopulta äitiyden ympärillä pyörii. Tunnen itseni todella usein ulkopuoliseksi naisten keskuudessa siksi, ettei minulla ole lasta, etten ole synnyttänyt. Aika usein rivien välistä kuuleekin, että vasta lapsen saamisen myötä silmät avautuvat johonkin salaperäiseen tietoon, jota minulla, lapsettomalla ei tietenkään voi olla. Huomaan myös, miten naapurustossa kadehtien katsellaan elämääni. Matkoja ja joutenoloa. Onpa korviini kantautunut kommentteja itsekkyydestä. Se satuttaa. Ulkopuolisena ei ole helppoa. Sitä en ole vielä keksinyt, miten tuohon ulkopuolisuuden tunteeseen kävisin käsiksi.

Naisellisuus ja suru ovat minussa saaneet aikaan myös sellaisia tunteita, etten piittaa itsestäni. Lihominen ja urheilun jättäminen kiusaavat mieltä. Olen myös vakavasti miettinyt, pitäisikö kohtu poistattaa, kun ei siitä mitään iloa ole. Rajuja ajatuksia, mutta naiseuden kanssa käy välillä kovaa kamppailua.

Toisaalta koen, että olen joutunut ja saanut tämän lapsettomuuden vuoksi kysellä itseltäni, mitä elämässä oikein haluan ja mikä se elämäni sisältö oikein on. Eihän lapsi oikein elämän sisällöksi sovi eikä parisuhdekaan. Ne voivat hävitä ja kadota. Sisältä tuon elämän sisällön pitäisi löytyä ja sitä etsiskelen. Tutustun itseeni ikään kuin uudestaan.

Voimia kesään!

Naisellisuuden ongelma

Hippa99 | 28.07.2008 11:51

Hei kaikille!

Eepu otti esiin naisellisuuden ja sen kokemisen.

Itse olen juuri jätettynä ja lapsettomana todennut, että tämä kysymys vaivaa koko ajan minua enemmän. Onko nainen kelvollinen, jos mies lähtee? (Minut on ehkäi jätetty toisen naisen takia. Ja saatan vielä jäädä lapsettomaksi loppuiäkseni; kiitos miehelleni siitä, että käytti elämäni ja heitti minut sitten roskiin...) Onko nainen kelvollinen, jos ei ole lapsia? Mikä tekee naisesta tosi naisen? Kuka tähän vastaisi. Ja missä suhteessa äitiys on naiseuteen?

Minä en tiedä, miten olisin naisempi. Olen aika sinut itseni kanssa ja tasapainoinen. Mutta en ole ehkä tyypillinen superfeminiininen nainen, jos sellaisia edes on. En osaa miesten ja naisten välistä "peliä", eikä se ole koskaan minua kiinnostanut. Olen kyllä ulkonäöltäni (tosin ulkonäkö on eron jälkeen alkanut yhtäkkisesti huolestuttaa) ja kaiketi persoonaltanikin viehättävä - mutta mutta... olen myös erittäin hyvä ajattelemaan ja sehän ei kaiketi uroille käy... Elän varmaan paljolti päässäni henkisellä tasolla. Ja käsittääkseni naisen pitäisi olla sellainen fyysinen vähän yksinkertainen olio, jotta kiinnostaisi miehiä. Mies voi sitten tuntea olevansa fiksu ja vahva tällaisen typykän rinnalla.

Kertokaa mitä ajattelette naiseudesta. Ja miten äitiys on yhteydessä naiseuteen? Emmekö me lapsettomat koskaan pääse äitien salattuun maahan - joka on naiseuden ydin?

Suru on kaunistakin, mutta katkeruus runnoo

eepu | 28.07.2008 05:39

Tuitur: Onnea koiralle ja sen upealle emännälle. Totuus on, että eläimet antavat meille enemmän kuin uskommekaan:)

Hienoa kuulla (tai lukea), että olette oivaltaneet miestenne surua ja eri tasoja välillänne. Itse kuvittelin aikani, että mies kulkee myös surussa "rinnalla",koska lohdutti ja kuunteli.Mutta eihän se tietenkään niin ole. On vaan niin vaikea tietää, jos toinen ei puhu. Miehet suorittavat, näin sanotaan, mutta toisaalta kuulen enemmän ja enemmän sitä, että miehetkin juttelevat keskenään vaikeistakin asioista. Eli jos täällä palstalla on joku mies niin avautukaa ja vinkatkaa meille "ladyille" miten te surua prosessoitte?

Suru voi muuttua "kauniiksi "- näin olen lukenut. Mutta toivottavasti en kuitenkaan katkeroidu vaan jaksan surra suruni loppuun. Luulen, että lapsettomuus on kuitenkin elämän mittainen tragedia ja se kulkee mukana eri elämänvaiheissa. Ensin tässä kun kaverit ja sisarukset saavat lapsia-minä en. Sitten myöhemmin se isovanhemman vaihe, kun en mummoksi pääsekään:( Kyllä olen lukemattomia kiukuttelukohtauksia saanut kun joku on kertonut raskaudestaan. Ja mieshän se kaiken kiukun vastaanotti. Mutta ystäville ja sukulaisille kiitos siitä, että kukaan ei ole koskaan kysellyt noita : eikö teillä jo ole tilausta tai ettekö ymmärrä aloittaa adoptiota- kysymyksiä.

Koen edelleen, etten ole oikein nainen. Jostain syystä se äitiys liitetään siihen niin voimakkaasti. Onko muilla samoja fiiliksiä? Huomaan nyt (varsinkin eron jälkeen) korostavani naisellisuuttani ja ulkonäköäni ihan liikaa. Mutta kai sekin kuuluu asiaan.

Kiitos muuten vinkistä lapsettomuuteen erikoistuneista terapeuteista. Luulen, että se on tarpeen.

Naatiksellaan nyt elämästä, kun kesääkin on vielä jäljellä. Eikä ne kyyneleetkään ole aina pahasta:)

Eepu

Kestämistä

tuitur | 28.07.2008 05:14

Viime viikon kierin syvällä pahassa olossa, hoidot ei meillä onnistuneet ja pettymys oli aika kova. Tänään on päivä taas valoisa ja poikkesin tänne kurkkaamaan.

Ninni ja Siipirikko: olen NiiiiiN samaa mieltä! Samoja ajatuksia olen nyt pyöritellyt päässäni muiden uteluista ja etenkin siitä tahdittomuudesta. Ei näytä käytötapoja sen vertaa löytyvän, että odotettaisiin minun kertovan itse tilanteesta tai annettaisiin olla kertomatta jos niikseen on. Ja en oikein tiedä millä äkkinokkelalla kommentilla vaientaisin kyselijät. vinkkejä? :)

Miehen suremista olen myös miettinyt. Olen perustellut asian sillä, että miehelläni on jo lapsia edellisestä liitosta, eikä hänellä samalla tavalla ole tyhjä syli. Yllättäen löysin täältä yhtäläisiä ajatuksia. Mieheni reagoi vasta nyt kun hoito ei onnistunutkaan. Toisaalta hän on ihmetellyt minun suruani jota olen yrittänyt käsitellä jo pidempään ja ottaa sen henkilökohtaisesti; eihän meillä hätää. On koti, työpaikat, ruokaa pöydässä ja molemmat periaatteessa terveitä ja suhde kunnossa. Aivan. Näitä ajatuksia olen yrittänyt pahimissa suruissani muistaa. Mutta se vain on niin kamalan vaikeaa.

Koska maa meinaa pettää jalkojen alta, hankin muuta ajateltavaa. Muutaman viikon päästä haemme koiranpennun. Odotan jo innolla uuden perheenjäsenemme saapumista. Olen pitkään haaveillut koirasta. Lasta se ei korvaa, mutta saan ainakin kohteen jota hoitaa ja huolehtia.

Suuresti voimia jokaiselle täällä kulkevalle. Ja kiitos että teidän kanssa saa jakaa näitä ajatuksia. Se helpottaa, kun tietää ettei ole yksin.

Eepulle ja muillekin

Hippa99 | 25.07.2008 06:08

Hei Eepu!

Kokemuksesi ovat hyvin samankaltaisia kanssani; vakava sairaus, pettämistä aviomiehen taholta, avioero ja lapsettomuuden viiltävä kipu. Otan todellakin syvästi osaa suruusi. Suru on surtava ja sen kanssa kokee olevansa aina loppujen lopuksi yksin... Vaikka onhan meitä muitakin täällä, samankaltaista kokeneita. Ehkä voimme hiukan lohduttaa.


>Olen 36v ja pikku hiljaa hyväksyn tosiasiaa :olen lapseton nainen, enkä kykene lasta koskaan saamaan. Tieto asiasta on ollut tiedossani jo yli kymmenen vuotta, adoptio olisi ollut ainoa keinoni. Mutta loppujen lopuksi kävi niin, että vuosi sitten muutin erilleen ex-miehestäni hänen ilmoitettuaan muuttavansa toisen naisen luo. HÄn on vuodessa ehtinyt uusiin naimisiin ja on pienen pojan isä. Että jos haavalle heitetään suolaa niin kirveleehän se P:leesti...

Minäkin odotan pelonsekaisin tuntein, että (kohta) entinen aviomieheni tulee eräänä päivänä vastaan kadulla katalan työtoverinaikkosensa kanssa ja heillä on sitten lapsia - mutta minulla ei... Minä (nyt 35,5) tuskin kykenen haavoiltani sitoutumaan parisuhteeseen vielä pitkään aikaan ja lasten aika onkin sitten jo ohitse. Voi itku. Olisin itse niin valmis perhe-elämään, elämän jakamiseen ja vastuuseen...



> Hippa99. Sinulla on äärimmäisen rankka kokemus takanasi, anna aikaa. Minulla on erosta toipumiseen mennyt nyt se vuosi ja tiedän että eheytymiseen menee vielä. Kun yksi ovi sulkeutuu niin uusi avautuu, sen olen huomannut elämässäni muuten, vaikka uusia ihmissuhteita en ole kyennyt vielä aloittamaan. Kaikki kai aikanaan. Älä menetä toivoasi:)

Kiitos sinulle kannustuksesta. Olen saanut työstettyä eroon liittyviä asioita yllättävän nopeasti; olen kyllä tehnyt tietoisestikin töitä prosessin eteen. Silti minuun sattuu ajoittain tosi paljon. Eniten kipuja aiheuttaa lapsettomuus ja kyllä myös hylkääminen... Minut on jätetty kuin rukkanen todella yhtäkkisesti - ja "parasta ennen" päiväys naisena on umpeutumassa. Tunnen ensimmäistä kertaa elämässäni itseni jotenkin kelvottomaksi naisena. En ole ennen myöskään ollut ulkonäkoni suhteen kriittinen, mutta nyt sekin on koettu.


> Nyt tätä surua pitäisi myös lapsettomuudestani työstää jotenkin. Aloitan tästä ja keskustelujen seuraamisesta. Jakamalla suru ainakin puolittuu ja toivottavasti pariskuntina jaksatte sitä tehdä.

Oletko sinä Eepu ajatellut käydä juttelemassa edes muutamia kertoja jollakin terapeutilla, joka olisi perehtynyt myös lapsettomuuteen? Suosittelen! Katsopa Simpukka ry:n sivuilta. Lapsettomille on myös ryhmiä, joissa asioita puidaan.

Itse käyn ihanalla terapeutilla, joka on perehtynyt myös lapsettomuuteen. Siihen päästäneen pikkuhiljaa syksyllä...


Kaikille teille suloisia suvipäiviä - ja jaksamista kaikista haasteista huolimatta!

Hippa99

Suru:lle

enkeliprinssi | 24.07.2008 02:35

Vetääpä sanattomaksi...toisilla on edes mahdollisuus raskautua, mutta sinulle se on vaikeampaa/mahdotonta. Enpä voi toivottaa kuin voimia ja jaksamista.

Voimia tähänkin päivään

Valkoinen | 24.07.2008 10:08

Iso halaus sinulle, Suru!
Voimia kaikille muillekin tähän päivään!

Heipä hei kaikille!

Suru | 24.07.2008 12:49

Hei!
Uusi kirjoittaja esittäytyy..
Ikää vajaat 30-vuotta, kohtu poistettu 06/08.
Ihmettelen täällä itsekseni, miten ihmeessä laki hedelmöityshoidosta
mentiin muuttamaan sellaiseksi, että minulta ja monelta muulta
vietiin oikeus biologisen lapsen saantiin? Siinäpä kysymys, jota saan
varmaan miettiä vaikka maailman tappiin saakka ja täytyy myöntää, että
olen asiasta erittäin katkera. Jollekkin tekisi mieli soittaa ja kysyä, miksi tällaista
päätitte? joukossa ei varmaan ollut yhtäkään samassa tilanteessa olevaa naista (tai miestä)..
Noh, kai sitä joskus tästä katkeruudesta ja kivusta ja surusta selviää, mutta aikansa se ottaa.
Adoptio tuntuu vaihtoehtona kaukaiselta, tosin tässä vastaa yrittää ymmärtää, mitä on edes tapahtunut. Kiitos sinulle, joka jaksoit lukea öisiä ajatuksiani. Täällä niiden kanssa valvon yöstä toiseen kun mies nukkuu ja päätin nyt avautua tännekkin..

enkeliprinssi | 23.07.2008 10:44

Kiitoksia
Susanna: Tässä on meille lapsettomille voimavara. Kirjoittaa tunteemme vaikka tuttavapiirissämme ei ole ketään lapsetonta..."lapsettomuuskaveria"...saamme jakaa nämä käsittämättömän monimuotoiset tunteet ja ajatukset.

Hopea: Tuokin on jännä asia että miehillä lapsettomuuden aiheuttama suru tuntuu alkavan vasta kun hoidot eivät ota onnistuakseen. Tai en halua yleistää mutta meillä se on myös mennyt niin että mies reagoi enemmän vasta epäonnistuneiden hoitojen jälkeen. Etenkin sen ensimmäisen hoidon jälkeen.

Olen myös kokenut mieheni tukena olemisen vaikeaksi. Hän ei pura tunteitaan ja ajatuksia samoin, kuin minä. Hänellä ei ole vertaistukea, vaan hän suree itsekseen sisällään. Käy koirien kanssa lenkillä ja suree (ehkä itkeekin, ainakin jossain vaiheessa itki itsekseen lapsettomuuden aiheuttamaa surua). Emme me tunteista ja surusta puhu kuin minun kauttani. Hän on taitava kuuntelemaan minua, mutta ei itse oikeastaan puhu tunteistaan tässä asiassa. Kyllä hänkin suree. Miehet käsittelee jotenkin toisella tavalla lapsettomuutta ja surua. Ehkä fyysisen tekemisen kautta, ja oman pään sisällä.

Minni: Taisin jo vähän vastaillakin tuossa, mutta siitähän me mieheni kanssa puhumme etupäässä kun kyse on lapsettomuudesta...Teknisestä puolesta, hoidoista. Tunnepuolen puhumiset hoidan minä. Mies myötäilee. Sellaiset tunteet kuten raivo, katkeruus ja kiukuttelu olen kokenut etenkin sellaisiksi ettei mies tee niitä. Mies hoitaa lohduttamisen. Voi tietysti olla etten vain tajua joidenkin kiukustumisten johtumista lapsettomuudesta. Olisi mahtava tietää miten miestä parhaiten voi tukea lapsettomuuden kokemuksessaan. En minä ole ainoa meidän parisuhteessa joka suree.

Siipirikko: Tuo on totta että eniten loukkaa niiden ihmisten lausahdukset jotka tietävät tilanteemme, mutta laukovat hölmöyksiä.

Ninni: Tuo aaltomaisuus kuvaa todella hyvin lapsettomuutta. Tämä taitaa olla loputon prosessi.

Aalloista

Ninni | 23.07.2008 06:04

...ei kuumista aalloista vaan aalloista lapsettomuuden kanssa...

Samalla tavalla täälläkin... aallolta toiselle edeten. Jotenkin tässä vaiheessa olen jo alkanut ajatella, että tämä on luultavasti aina osa elämääni. En usko tämän sillä tavalla koskaan päättyvän kokonaan, vaikka saisimmekin jollakin ihmeen kaupalla niin arvokkaan asian elämäämme kuin lapsen, tai vaikka eläisimme kahden. Uskonkin, että tietyissä vaiheissa elämää lapsettomuus aina jollakin asteella tulee esiin ja pintaan. Ehkä toivon ja ajattelen, että oppisin elämään tämän asian kanssa ja hyväksymään sen osana elämääni.

Kipeää tekee kuitenkin edelleen ja turhauttaa, kun ei tiedä, että mitä tekisi. Kaikki on niin avoinna eikä oikein osaa tehdä mitään päätöskiä. Nyt en ole pitkään aikaan niitä yrittänytkään etsiä - olen vain lillunut luvallisesti tässä välivaiheessa, joka tuntuu toisinaan loputtoman pitkältä. Välillä olen vakuuttunut siitä, että hoitoihin vain, välillä mietimme adoptoimista. Mihinkään emme silti ole vielä tarttuneet, en tiedä tartummekokaan. Tämä kaikki vain vie aikaa, pakotonta taivallusta kohti ratkaisuja, jotka toivottavasti jossakin vaiheessa selviävät. Pahinta olisi kai jäädä katkeraksi kaikesta.

Vihainen olen välillä ja vaahtoan suu vaahdossa, sitten taas on rauhallista ja pysyn nahoissani. Joskus, kuten Siipirikko kuvasit, osaa jopa vastata järkevästi ja aika suoraan. Jotenkin kiertely ja kaartelu vie voimia sekin. Välillä haluaisi vain täräyttää kaikille suorat sanat, siinäpähän sitten selviytyisivät nieleskelmisestään... On vain vaikea puhua intiimistä asiasta esimerkiksi sukulaisille tai puolituntemattomille. Jotkut kun innostuvat tosiaan jakelemaan neuvoja, jotka tuntuvat lähinnä loukkaavilta. Joskus olen osannut sanoa, että ei se ihan niin yksinkertaista ole ja ollut sitten itseeni varsin tyytyväinen. Sitten välillä olen tiuskinut ja eristäytynyt entisestään.

Miehen kanssa ollaan opeteltu puhumaan. Hoitojen tiimellyksessä ja keskenmenon yhteydessä kiumpikin käperryimme omiin suruihimme ja se oli ainakin meille huono vaihtoehto. Parisuhde on ollut todella koetuksella. On ollut tärkeää voida puhua juuri niistä vaikeimmista tunteista, niiden kanssa kun on vaikeinta elää yksinkin. Meille suurena apuna on ollut hyvä terapia, jossa ollaan käyty läpi asioita syntymästä kuolemaan. Paljon olemme saaneet vahvuutta tähän suhteeseen, josta olen onnellinen. Välillä ihmettelen, miten se toinen jaksaa vielä tuossa vieressä olla, vaikka kaikkea tällaista on tapahtunut.

Kai se sellaista vähittäistä toipumista on... Surusta, joka on yksinäistä ja ulkopuolista surua. Siksi on hienoa, että voimme näistä tunteista täällä kirjoitella!

Voimia aallon pohjiin, aallon harjalle ja sinne jonnekin siltä väliltä!

Lisäys vielä.

Siipirikko | 23.07.2008 11:30

Tervehdys!!

Niin, edellisen kerran jouduin vastailemaan kysymyksiin lapsettomuudestani viimeisessä työharjottelupaikassani. Sehän tulee aina jossain vaiheessa eteen, kun tiimiläiset kyselevät, onko mulla lapsia ja asiakkaat varsinkin ovat hyvinkin uteliaita. Useimmiten ohitan asian huumorilla tai sanon asian aika suoraan. Ja yleensä porukka "ymmärtää yskän"...

No, tuolla oli yksi vanhempi naisasukas (olin siis mielenterveyspuolella avohuollon asumisyksikössä), kun sai tietää ikäni ja että olen lapseton, kysyi multa jossain vaiheessa, että millos oot aatellut niitä lapsia ruveta tekemään. Mä vastasin siihen vaan, että kuulehan, kaikille se lasten TEKEMINEN ei ole mitenkään itsestään selvä asia. Mä en halunnut ruveta asukkaan kanssa puhumaan itselleni henkilökohtaisesta vaikeasta asiasta, vaikka sillon se kyllä kirpas. Huvittavaa on, että kaikki muut (ainakin mun tiimiläiset) tajusivat sen asian heti, mutta ei tämä asiakas eikä kukaan heistä koskaan kysynyt multa lapsista tai lapsien hankkimisesta ylipäänsä. Hän kysyi sitä multa vielä toistamiseen, jolloin mä heitin vaan jotain, että no, eipä ole lapsia vielä tähän mennessä ilmaantunut. Niin, no tietysti siihenkin olisi voinut vastata monella eri tavalla, suoraan tai vähemmän suoraan. Mä olisin voinut vastata suoraan, että olen lapsia yrittänyt tehdä, mutten ole saanut tai jotain muuta vastaavaa. Mä vaan en kokenut sitä soveliaaksi siinä tilanteessa enkä halunnut keskustella asiasta. Sekin, miten tohon asiakkaiden uteluihin vastaa, riippuu paljon tilanteesta sekä asiakkaasta. Mä en toisaalta loukkaannu asiakkailleni näistä lapsiuteluista, koska ihmiset ovat luonnostaan uteliaita ja aina kun uutena hoitajana menet jonnekin, niin niihin samoihin kyselyihin on vastattava.

Lähinnä mä loukkaannun sellasille ihmisille, jotka tietävät tilanteemme, mutta silti laukovat asiattomia kommentteja tai kysymyksiä siitä mulle/meille, odottavat "väliaikatietoja" ja "raportteja" tilanteen edistymisestä/edistymättömyydestä ja luulevat voivansa puuttua siihen asiaan jotenkin. Ainakin anoppi (yllätys yllätys!!) käyttäytyi hoitojen aikana ja sen jälkeenkin just noin. Hän suhtautui meidän hoitoihin kuin johonkin projektiin, jonka lopputuloksena on automaattisesti se oma lapsi. Hän saattoi joskus jopa kysyä, että miten se teidän lapsenhankinta/saantiprojekti etenee? GRRRRRRRR!!! Siinä vaiheessa, kun siitä tietää, niin kuvaan pitäs ainakin mun ymmärrykseni mukaan astua jonkinlainen hienotunteisuus ja kunnioitus toista ihmistä kohtaan. Ainakin mä toimin automaattisesti niin, kun huomaan, että jokin asia on jollekin hyvin vaikea. Vaan kun näin ei tapahdu kaikkien ihmisten kohdalla. Aina on niitä, joilla ei ole pätkääkään hienotunteisuutta eikä kunnioitusta toista ihmistä kohtaan.

No joo, tulipahan taas sepustus enkä tiedä, oliko tässä yhtään mitään järkeä. Taitaa olla paras lopettaa ja mennä pihahommiin... :-)

Siipirikko | 23.07.2008 10:28

Tervehdys kanssasisaret!!

Aktivoidun nyt minäkin tähän keskusteluun mukaan, koska aihe on itselleni niin tuttu.

Juu, lapsettomuuden kanssa oppii elämään yllättävän pitkiä aikoja ihan ok, ettei se vaivaa eikä häiritse, mutta sitten yllättäen yks kaks jokin asia laukaisee sen kivun taas. Se kipu pysyy poissa ja taustalla pitkäänkin, kunnes tapahtuu jotain. Mulla oli viimeisin kriisi keväällä, kun miehen kaksi serkkua saivat lapsensa kuukauden sisällä. Molempien vaimojen raskaudet alkoivat "helposti" eli tunsin myös kateutta siitä, että toiset tuntuvat tulevan raskaaksi sen kummemmin yrittämättä. Itse kun olen yrittänyt kaiken mahdollisen eikä raskaus silti alkanut, niin kyllä se tuntuu välillä tosi epäreilulta. Varsinkin tätä vanhemman serkun vaimoa kohtaan, joka on noin mun ikänen ja tietty tuli raskaaksi tosta vaan. Aikansa sitä surin ja pääsin sitten taas tasapainoon itseni kanssa.

Asian voi myös laukasta pintaan jonkun sukulaisen typerä tai asiaton kommentti lapsettomuuteen liittyen. Meillä anoppi näitä yleensä laukoo. Viimeksi kysyi mieheltäni puhelimessa:"Oletteko te harkinneet adoptiota?" eikä mies siihen mitään virkannut. Oli vielä jatkanut, että kun hän tuntee itsensä niin tyhjäksi tai jotain siihen tyyliin. Johon mieheni oli vastannut, että onhan sinulla jo yksi lapsenlapsi, eikö hän merkkaa sinulle mitään. Niin ja mitä meidän mahdollinen adoptoiminen tai adoptoimattomuus anopin tyhjyyden tunteeseen muutenkaan liitty?? Se asia on hänen ongelmansa ratkaista. Multa ei anoppi ole onneksi mitään kysynyt eikä asiasta maininnut. Onneksi!! Joo, olemme harkinneet, mutta musta me emme ole siitä kenellekään velvollisia raportoimaan eikä se asia musta muutenkaan hänelle kuulu. Jos lapsia ei kuulu eikä adoptioon lähdetä, niin eikös sen asian pitäs siihen mennessä alkaa olla jo aika selvä. Vaan kun ei ole ja mua todella loukkaa syvästi, ettei anoppi vieläkään, kaikkien näiden vuosien jälkeen, suostu hyväksymään tilannetta niin kuin se on. No, itselleen hän sitten sillä eniten hallaa tekee, jos ei suostu elämään sen asian kanssa. On kyllä hyvin todennäköistä, että me jäämme kahden, koska ei tohon adoptioruljanssiin tee mieli lähteä. Useimmat sukulaiset tajuavat tähän mennessä asian arkuuden eivätkä siitä asiasta väkisin yritä keskustella.

Mullakin oli vuosi sitten sellainen vaihe, kun sanoin miehelleni ihan suoraan, että hänen pitäisi tehdä lapsia jonkun toisen naisen kanssa, koska minä en ole pystynyt lapsia saamaan. Kysyin monta kertaa häneltä, että tajuatko, että jos jatkat kanssani, niin emme ehkä koskaan tule lapsia saamaan. Mieheni vastaus oli, että voinhan minäkin saada lapsia toisen miehen kanssa. Johon mun vastaus oli, että just joo. Itse en usko, että miehen vaihtaminen mitään auttaisi. Meillä vikaa on luultavasti molemmissa, vaikka hoitojen aikana minun todettiin olevan enemmän "viallinen". Minä tunsin paljon syyllisyyttä tänä viallisena osapuolena, kun estin miestäni kokemasta isyyttä ja halusin antaa hänelle toisen mahdollisuuden. Vasta luovutusmunasoluhoidon jälkeen lekuri totesi, että vikaa on myös miehessäni. Vaikkei sitä kukaan lääkäri tarkkaan tiedä. Meilläkin mieheni käsitteli lapsettomuusasioita myöhemmin kuin minä ja hänellä oli vaikea vaihe juuri viime syksynä. Alkoi miettiä, olemmeko todella yrittäneet tehdä kaikkemme. Olimme lähellä erota, mutta emme sitten kuitenkaan eronneet.

Kyllä tämä lapsettomuuden kanssa eläminen on melkoista aaltoliikettä. Välillä on pitkiä hyviä aikoja ja välillä sitten taas todellisuus iskee tajuntaan tosi rankasti. Elämä on toisaalta hyvää ja antoisaa näinkin. Mut on pitänyt pinnalla opiskelu ja uuden sisällön hankkiminen elämään, joka kompensoi suoraan siihen, etten lapsia ole kaikesta yrittämisestä huolimatta saanut.

Kaikesta huolimatta kaunista kesäpäivän jatkoa teille kaikille (aurinko paistaa vihdoin monen sadepäivän jälkeen) ja voimia teille kaikille vaiheisiinne.

Puhumisen vaikeudesta

Minni | 22.07.2008 08:29

Kuinka paljon te puhutte miestenne kanssa tunteistanne? Me kyllä puhutaan hoitojen etenemisestä, mutta niistä omista tunteista puhuminen jää todella vähäiselle...Mun päässä ainakin on niiiiin paljon kaikenlaisia tunteita ja ajatuksia, että niistä on vaikeaa alkaa puhumaan. Ja kai sitä alitajuntaisesti muka haluaa säästää miestään siltä vuodatukselta.

Hopea | 22.07.2008 06:38

Miten tämä kone nyt sekoilee, tuli tuo teksti kaksi kertaa?
Noh ei se varmaan haittaa, hih.

pahasta olosta...

Hopea | 22.07.2008 06:37

enkeliprinssi ja Susanna täällä myös samoja ajatuksia..

Se on jännä miten se paha olo vain jostain pulpahtaa esille. Olen monesti miettinyt, että mikä se on se laukaiseva tekijä, koska joskus tuntuu, ettei mitään erikoista ole tapahtunut. Joku aamu sitä vain herää ja tietää heti, että tästä ei tule hyvä päivä ja huomaa pahoittavansa mielensä aivan pienistäkin asioista.

Kateus nostelee päätään taas...Ystäväni odottaa toista lastaan ja näin hänet pitkästä aikaa viikonloppuna. Yllätys oli suuri kun näin mahan, se oli kasvanut. Tunsin muljahduksen vatsanpohjassa. Raskausasioista ei pahemmin juteltu, oli esikoinen kenestä puhua ja kenen touhuja seurata. Nyt jännittää, että miten tästä eteenpäin, kun vatsa kasvaa entisestään..Laskettuaika on muistaakseni tammikuun alussa..meidän hoidot sijoittuu vuoden loppuun tai ensi vuoden alkuun..Aika tunteita herättäviä aikoja siis tiedossa. Pitää jossain vaiheessa uskaltaa sanoa jos alkaa tuntumaan liian pahalta. Sanoa, että nyt en ole parhaaksi mahdolliseksi tueksi raskaudessasi, mutta kyllä vielä jossain vaiheessa. Hän on sellainen ystävä joka sen ymmärtää! Se nähtiin jo edellisen raskauden ja meidän lapsettomuushoitojen aikana. Silti tuntuu pahalta ajatella, että pitäisi sanoa..

Meillä lapsettomuus lääketieteellisesti on mieheni vika. Mutta ajattelen, että yhdessähän me tässä ollaan, enkä siis syytä häntä. Tietysti oikein pahoina aikoina viha ja katkeruus häntä kohtaan nosti päätään ja mietin, että olis paljon parempi ilman sinua..mutta sitten huomaa, ettei selviä ilman toista.
Mieheni on muutaman kerran humalassa ja heikkoina hetkinään sanonut, että minulla olisi parempi ilman häntä ja, että minun pitäisi mennä tekemään jonkun muun kanssa lapsia. Se kuulostaa kamalalta ja ihanalta. Ihanalta siinä mielessä, että hän haluaa minun onneani, lasta minulle. Kamalalta, koska hän ei usko, että rakastan häntä sydämeni pohjasta, enkä halua kenenkään muun kanssa lapsia kuin hänen! Ja jos meille ei lapsia tule, niin en aio hänestä sen takia luopua ja kaikesta siitä mitä olemme yhdessä rakentaneet ja kokeneet.
Haluan uskoa, että kaikki tämä mitä me yhdessä koemme on vain hyväksi meille! Syventää meidän rakkautta ja saa meidät vain tiiviimmin yhteen.

Kriisin läpikäynnistä vielä..
Minä olen käyny kriisiä läpi jo monta vuotta, mutta mieheni on alkanut käymään sitä läpi vasta epäonnistuneiden hoitojen jälkeen. Eli hän tulee minun perässäni. Ja onpa ollut rankkaa! Hän on aivan rikki, ja minä tunnen itseni voimattomaksi. Tuntuu etten osaa tehdä mitään lohdutukseksi, tuntuu ettei oikeita sanoja löydy. Välistä tuntuu, että olenko minäkin ollut joskus tuossa vaiheessa. Ja sitten kun hän ei pahemmin puhu asiasta, miettii vain itsekseen ja sitten saattaa joku heikko hetki purkautua täysin. Kovasti yritän olla tukena ja turvana, yritän lohduttaa niillä keinoin mitä osaan. Ja tähän asti se on näyttänyt riittävän. Onneksi meillä molemmilla on olkapäät mihin nojata.

Tulipas tekstiä pitkästä aikaa.
Toivottavasti tämä sää tästä muuttuu aurinkoisemmaksi ja soisi vähän lämpöä ja hymyä meillekkin!
HopeisinAjatuksin

pahasta olosta...

Hopea | 22.07.2008 06:37

enkeliprinssi ja Susanna täällä myös samoja ajatuksia..

Se on jännä miten se paha olo vain jostain pulpahtaa esille. Olen monesti miettinyt, että mikä se on se laukaiseva tekijä, koska joskus tuntuu, ettei mitään erikoista ole tapahtunut. Joku aamu sitä vain herää ja tietää heti, että tästä ei tule hyvä päivä ja huomaa pahoittavansa mielensä aivan pienistäkin asioista.

Kateus nostelee päätään taas...Ystäväni odottaa toista lastaan ja näin hänet pitkästä aikaa viikonloppuna. Yllätys oli suuri kun näin mahan, se oli kasvanut. Tunsin muljahduksen vatsanpohjassa. Raskausasioista ei pahemmin juteltu, oli esikoinen kenestä puhua ja kenen touhuja seurata. Nyt jännittää, että miten tästä eteenpäin, kun vatsa kasvaa entisestään..Laskettuaika on muistaakseni tammikuun alussa..meidän hoidot sijoittuu vuoden loppuun tai ensi vuoden alkuun..Aika tunteita herättäviä aikoja siis tiedossa. Pitää jossain vaiheessa uskaltaa sanoa jos alkaa tuntumaan liian pahalta. Sanoa, että nyt en ole parhaaksi mahdolliseksi tueksi raskaudessasi, mutta kyllä vielä jossain vaiheessa. Hän on sellainen ystävä joka sen ymmärtää! Se nähtiin jo edellisen raskauden ja meidän lapsettomuushoitojen aikana. Silti tuntuu pahalta ajatella, että pitäisi sanoa..

Meillä lapsettomuus lääketieteellisesti on mieheni vika. Mutta ajattelen, että yhdessähän me tässä ollaan, enkä siis syytä häntä. Tietysti oikein pahoina aikoina viha ja katkeruus häntä kohtaan nosti päätään ja mietin, että olis paljon parempi ilman sinua..mutta sitten huomaa, ettei selviä ilman toista.
Mieheni on muutaman kerran humalassa ja heikkoina hetkinään sanonut, että minulla olisi parempi ilman häntä ja, että minun pitäisi mennä tekemään jonkun muun kanssa lapsia. Se kuulostaa kamalalta ja ihanalta. Ihanalta siinä mielessä, että hän haluaa minun onneani, lasta minulle. Kamalalta, koska hän ei usko, että rakastan häntä sydämeni pohjasta, enkä halua kenenkään muun kanssa lapsia kuin hänen! Ja jos meille ei lapsia tule, niin en aio hänestä sen takia luopua ja kaikesta siitä mitä olemme yhdessä rakentaneet ja kokeneet.
Haluan uskoa, että kaikki tämä mitä me yhdessä koemme on vain hyväksi meille! Syventää meidän rakkautta ja saa meidät vain tiiviimmin yhteen.

Kriisin läpikäynnistä vielä..
Minä olen käyny kriisiä läpi jo monta vuotta, mutta mieheni on alkanut käymään sitä läpi vasta epäonnistuneiden hoitojen jälkeen. Eli hän tulee minun perässäni. Ja onpa ollut rankkaa! Hän on aivan rikki, ja minä tunnen itseni voimattomaksi. Tuntuu etten osaa tehdä mitään lohdutukseksi, tuntuu ettei oikeita sanoja löydy. Välistä tuntuu, että olenko minäkin ollut joskus tuossa vaiheessa. Ja sitten kun hän ei pahemmin puhu asiasta, miettii vain itsekseen ja sitten saattaa joku heikko hetki purkautua täysin. Kovasti yritän olla tukena ja turvana, yritän lohduttaa niillä keinoin mitä osaan. Ja tähän asti se on näyttänyt riittävän. Onneksi meillä molemmilla on olkapäät mihin nojata.

Tulipas tekstiä pitkästä aikaa.
Toivottavasti tämä sää tästä muuttuu aurinkoisemmaksi ja soisi vähän lämpöä ja hymyä meillekkin!
HopeisinAjatuksin

Enkeliprinssille

Susanna | 22.07.2008 03:58

Kirjoitit minunkin ajatukset julki. Minua jaksaa jatkuvasti hämmästyttää, miten samoja tunteita me samassa tilanteessa olevat ihmiset tunnemme ja miten samalla tavalla ajattelemme. Niin kuin tuo syyllisyys miehen surusta ja hullu tunne siitä, että pitäisi uhrautua päästämällä hänet vapaaksi hankkimaan lapsia jonkun toisen naisen kanssa. Asia, jota hän ei halua ja jota minä en halua, vaan haluan olla hänen kanssaan ja hän haluaa olla kanssani. Silti tuntuu siltä.

Tai piinaava paha mieli toisten onnistumisesta lapsen hankkimisessa "sormia napasauttamalla". Onnistumisesta, jota he eivät edes välttämättä tunne onnistumiseksi. Ja sitten syyllisyyden tunteminen niistä kateuden ja vihan tunteista, jotka kohdistuu tuttavapiirin odottaviin äiteihin ja muihin mammoihin. Joskus olen ärsyyntynyt sanaan "mammakaveri", kun äideillä on näitä äitiystäviä, joita näin kutsutaan. Mitäs kavereita mulla on? Lapsettomuuskavereita? Siihenkin ärsyyntymiseen liittyy kateuden tunne: heillä on äitys ja vielä ystävyyskin. No, meillä on ystävyys ja kohtalotoveruus.

Odotan sitä aikaa, kun "suru sammuu tai himmentyy". Kyllä se aika tulee.

Voimia Sinulle ja kaikille meille!

Susanna

Paha olla

enkeliprinssi | 22.07.2008 12:40

Heräsin tänä aamuna hirveään ahdistukseen ja pahaan oloon. Oli surullinen olo. Muutaman viime päivän ajan lapsettomuus on aiheuttanut surua oikein kunnolla taas hieman pidemmän "hyvän" jakson jälkeen. Hyvällä jaksolla tarkoitan aikaa jolloin lapsettomuus ei ole piinannut minua, eikä ole pyörinyt mielessä niin paljoa.Nyt on taas vaihe että lapsettomuus masentaa.

Viikonlopun sain kuulla tuttavapariskunnan miehen puolelta sellaista viatonta huomauttelua, että koskan meille tulee vauva. Tätä lapsen teko puhetta sitten kuuntelin ja yritin hymyillä. Mielessä kuitenkin ajattelin, että "luuletko ettei tässä ole yritetty". "Luuletko että se on niin helppoa". Mieleeni tuli vihaisuus niitä kohtaan jotka saavat lapsen lähipiiristä. En tarkoita niitä muutamaa työkaveria, vaan tarkoitan erästä naista ja hänen miestä jotka saavat lapsen ja ihan vahingossa. Mies ei ainakaan ollut suunnitellut sitä. Nämä eivät ainakaan yrittäneet tulla raskaaksi. Se suututtaa minua. Toiset eivät edes ymmärrä miten arvokasta ja suurempaa ihmettä maailmassa ei ole kuin oman lapsen saaminen. Miestä hävetti vieläpä kertoa asiasta. Se oli minulle piinaavaa.

Minä olen surullinen ja vihainen ja minulla on ikävä jotain sellaista mitä en edes ole saanut syliini. Minä suren lasta jota en ole saanut. Miten surra lasta jota ei ole saanut. Miehelleni minä sanoin viikonloppuna, että olen surullinen hänenkin puolesta ja että olisi parempi että hän ei olisi kanssani. Olisi parempi että hän olisi naisen kanssa joka voi saada lapsia. Mies kysyi minulta että sitäkö todella haluan? Haluanko todella erota? Enhän minä tietenkään halua. Minä rakastan miestäni, enkä halua ketään muuta enkä halua lapsia kenenkään toisen kanssa. Emme me tämän takia eroa, mutta on tämä vaan niin surullista. Kysyin mieheltäni myös että miksei tämä puhu omista tunteistaan lapsettomuuden suhteen ja siihen hän vastasi, että hän ajattelee samoin kuin minä. Samanlaisia ajatuksia. Hän vaan ei puhu niistä.

En tiedä miten jatkaa tekstiä. Taidan lopettaa tähän. Kyllähän täällä nämä ajatukset tiedetään ja tunteet. Hyvä ettei tarvitse selitellä tunteitaan. Hyvä että saa purkaa pään sisältöä.

enkeliprinssi | 19.07.2008 01:22

Sadman: Ei tuo kovin sekavalta kuulostanut. Itse kuulun uudenmaan sairaanhoitopiiriin ja epäilen että lähete tulee Hus:in klinikalle. Jonot täällä ovat pitkiä oli sitten yksityinen tai kunnallinen. Täytyypä ottaa yhteyttä klinikkaan jossa kävimme hoidoissa. En mielelläni mene omalle TA:lle, oma lääkärille, koska saman lääkärin kanssa olen tekemisissä työasioissa. Tuo nykyinen klinikka jossa kävimme oli tosi mukava paikka. Henkilökunta loistavaa, harmittaa että emme pysty jatkamaan siellä. Nyt tosin kaikki kesälomalla sieltä että täytyy odottaa elokuuhun.

Pitäisi osata relata itsekin tällälailla kesälomalla, mutta nyt on taas aikaa ja voimia ajatella lapsettomuutta ja hoitoja.

Lapsettomuuden hoito

KristiinaB | 18.07.2008 01:40

Käynnissä on kansainvälisen Dynamis-koulun ohjaama Lapsettomuuden Homeopaattinen Hoito -tutkimusprojekti.

Tutkimuksen tiimoilta vastaanotan ensisijaisesti
# lapsen saantia vähintään puoli vuotta yrittäneitä,
# vakaan parisuhteen omaavia,
# päihdeongelmattomia pariskuntia, joiden
# lapsettomuuden syitä on lääketieteellisesti tutkittu.

Myös sekundaarinen lapsettomuus huomioidaan.

Homeopaattinen hoito sisältää molempien kertaluonteisen syvähaastattelun, homeopaattiset lääkkeet sekä seurantakäynnit tarvittaessa, lapsen syntymään saakka.

Lisätietoja www.homeopaattinenhoito.fi

sadmad | 18.07.2008 12:29

Moi kaikille!!

Enkeliprinssi: Elikäs olin yksityisellä puolella hoidoissa ja tarkoitus oli seuraavaksi tehdä Ivf... mutta niinkuin tiedät, hinnat oli jo ihan toista luokkaa. Soitin yksityispuolen lääkärille ja kerroin tilanteen. Hän kirjoitti sitten sen lähetteen julkiselle puolelle... ja sitä ensimmäistä aikaa tässä odotellan. Mutta olen käsittänyt, että eri alueilla jonojen pituus vaihtelee aikalailla ja jossain voi ensikäynnille päästä hetikin. Kuulun Satakunnan sairaanhoitopiiriin (kyseisessä paikassa ei tehdä ivf:ää)ja sitten kun sieltä ajan saan, antavat he lähetteen yksityiselle jossa taas se Ivf tehdään. (kuulostaa sekavalta... toivottavasti silti saat selvää...). Aluksi siis luulin, että voisin käyttää sen lähetteen samassa paikassa missä olen ennenkin käynyt (ava-klinikka Turku), mutta kuulemma heillä on sopimus Tampereen väestöklinikan kanssa... Eli sinne siis tod.näk mennään. Eli ainakin täällä päin toimitaan näin.

Kuulumisia

enkeliprinssi | 18.07.2008 11:22

EEPU: Hyvä että olet löytänyt tälle palstalle tiesi. Kyllä vertaistuesta on hyötyä. Täällä ei kukaan tyrmää ajatuksia, ei edes katkeruuden tunteita ja vihaisuutta. Jokaisella on erilainen tilanne ja erilaisia kokemuksia, mutta kaikilla on se ymmärrys mitä lapsettomuus on, tai millaisia tunteita se herättää. Kukaan ei täällä sano, "ettei noin saa ajatella" ja siksi täällä on niin hyvä purkaa ajatuksia.Ei tarvitse pelätä että joku hyökkää kirjoituksilla "vastaan".

SADMAN: Yksi ikävimmästä päästä hoitoja ajatellen on juuri tuo odottaminen.

Nyt alkaa olla vuosi siitä kun löysin tämän palstan. Ensin vain lueskelin tätä ja ajattelin ettei minun tilanteeni ole sellainen että viitsisin tulla kirjoittamaan. Tutkimuksiin vasta menossa ja silloin ajattelin että ei sieltä tutkimuksista mitään löydy ja kaikki tulee olemaan kunnossa ja tulen varmaan raskaaksi kesken lapsettomuustutkimusten, mutta toisin kävi. Syitä löytyi ja aloitettiin hoidot. Sitten tuli "hoitoväsymys", kun piti siirtyä IVF:n. Lisäksi taloudellisistä syistä emme pystyneet jatkamaan yksityisellä puolella. Jätin raskaaksi tulemisen Jumalan käsiin.

Pidimme useita kuukausia ns.taukoa ja keskityin työhön, aloitin sittemmin autokoulun (niillä säästöillä joita meillä oli lapsettomuushoitoja varten esimerkiksi), koska halusin saavuttaa edes jotain. Harrastin liikuntaa paljon ja opettelin syömään oikein. Hain opiskelemaan ja äskettäin sain tiedon että minulle olisi opiskelupaikka. Nyt mietin että kestääkö taloutemme minun lähtemistä opiskelemaan (3 ja ½ vuotta vielä lisää). Nyt on tullut taas halu päästä hoitoihin takaisin, mutta tällä kertaa julkiselle puolelle. Nyt sitten vaikeus saada aikaa TA:lääkärille.

Saisiko lähetettä yksityiseltä puolelta julkiselle puolelle? Joissain sairauksien hoidossa se on mahdollista, että yksityinen lääkäri kirjoittaa lähetteen jatkotutkimuksiin kunnalliselle puolelle.

Kyllä minä edelleen haaveilen että tulisin raskaaksi ilman hoitoja. Jopa kesälomalla ajattelen asiaa. Viimeaikoina se asia on ollut usein mielessä. Myös se että menenkö opiskelemaan stressaa. Pitäisi jo päättää ja ilmoittautua, mutta kun se on iso kynnys lähteä takaisin opiskelumaailmaan.

hippa99 ja te kaikki muutkin

eepu | 17.07.2008 08:11

Kirjauduin äsken käyttäjäksi, kun pysähdyin miettimään tämänpäiväisen "sinisen" mieleni syytä. Olen 36v ja pikku hiljaa hyväksyn tosiasiaa :olen lapseton nainen, enkä kykene lasta koskaan saamaan. Tieto asiasta on ollut tiedossani jo yli kymmenen vuotta, adoptio olisi ollut ainoa keinoni. Mutta loppujen lopuksi kävi niin, että vuosi sitten muutin erilleen ex-miehestäni hänen ilmoitettuaan muuttavansa toisen naisen luo. HÄn on vuodessa ehtinyt uusiin naimisiin ja on pienen pojan isä. Että jos haavalle heitetään suolaa niin kirveleehän se P:leesti...


Hippu99: Sinulla on äärimmäisen rankka kokemus takanasi, anna aikaa. Minulla on erosta toipumiseen mennyt nyt se vuosi ja tiedän että eheytymiseen menee vielä. Kun yksi ovi sulkeutuu niin uusi avautuu, sen olen huomannut elämässäni muuten, vaikka uusia ihmissuhteita en ole kyennyt vielä aloittamaan. Kaikki kai aikanaan. Älä menetä toivoasi:)

Te muut: En tiedä miten jaksatte noiden hoitojen ja odotusten ja pettymysten kanssa. Minulle tieto lapsettomuudesta tuli sairauden hoidon (sytostaatit) myötä kuin halolla päähän ja siinä tilanteessa minun oli pakko keskittyä vain oman sairauden hoitoon ja siihen liittyneeseen tuskaa.

Olin jo naimisissa, mutta ihan kakara noin muuten. En tajunnut että olisimme tarvinneet pariterapiaa ja minä yksilöterapiaa (menopaussi 24 v ei ole ihan helppo juttu, kun naiset 50-v:kin taitavat tarvita tukea). Mutta sitä ei tarjottu, enkä tajunnut kysellä.Parisuhde oli helvettiä,mutta jotain kai meillä kuitenkin oli kun jaksoimme aika rankkoja juttuja. Elämä meni eteen päin ja suunnittelin (olisi kai pitänyt olla enemmän monikossa) adoptiota. Mutta olen nyt ajatellut, että suru lapsettomuudesta oli niin suuri, ettei meistä yhdessä ollut sen kantajaksi. Liian vähän puhetta ja vielä vähemmän julkituotua surua. Minä surin yksin ja mieheni yksin. Lopputulos on ero, loppujen lopuksi "siisti" noin juridisesti. Hirveän surullisia olimme molemmat.

Nyt tätä surua pitäisi myös lapsettomuudestani työstää jotenkin. Aloitan tästä ja keskustelujen seuraamisesta. Jakamalla suru ainakin puolittuu ja toivottavasti pariskuntina jaksatte sitä tehdä. Toivon sydämestäni, että jollain teistä pikimmiten tärppää ja saatte toivomanne lopputuloksen:)

Eepu

Minni | 17.07.2008 08:09

Täytyy myöntää ettei vaan oo jaksanu kirjoitella. Eipä paljoa oo kertomistakaan, kun hoidoista on taukoa näin kesän ajan. Mutta mä oon pikkuuuuussseeennn viettäny railakasta elämää ja kiertäny kaiken maailman kinkereitä ;) YRITÄN siis nollauskesää. Välillä asia unohtuu mielestä, mutta ei mene kauaa, kun taas todellisuus pärähtää päin naamaa. Laihduttaakin pitäisi, että pääsis joskus sinne ivf:n, mutta....Kattellaan kesän jälkeen. Nyt ei jaksa kiinnostaa mikään hoitoihin liittyvä. Kohta saa taas hela dagen miettiä, koska on mikäkin pistos.

Onko moni muuten menossa Vaasan keskusteluryhmään, joka alkaa elokuussa?

Hiljaista on...

Nipsu | 15.07.2008 03:47

suurin osa on varmasti lomailemassa ja latailemassa akkuja syksyä varten... itsekin yritän selvitä päivistä, jolloin käyn esim. kaupungilla asioilla/ shoppailemassa ja tuntuu, ettei kaupungilla nykyään käy muita kuin raskaana olevia tai juuri vauvan saaneita... ajatuskin kaksin jäämisestä tuntuu lohduttomalta ja niin epäreilulta. Siskoni tosiaan odottaa kaksosia ja hän on avoimesti sitä mieltä, että heillä on ollut vaikeuksia raskaaksi tulossa. Ensimmäiset kahdeksan kuukautta häiden jälkeen meni pillereiden vaikutuksen loppumista odotellessa. Sen jälkeen siskoni meni lääkäriin ja hänellä todettiin ovulaatiohäiriö. Ihan oikea ongelma siis, no hän sain Clomifenit ja tuli ensimmäisen kuukauden aikana raskaaksi. Kaksosraskaus alkoi samalla tavalla eli ensin lääkäriin, sitten Clomifeneja ja saman kuukauden aikana hän oli jo raskaana. Ei edes yhtä kuukautta, jolloin hän olisi joutunut toteamaan, että nyt ei onnistunut. Minulla on mieheni kanssa mennyt neljä vuotta ilman yhtäkään plussaa ja takana on kuitenkin kaksi IVF:ää. Olo on näissä olosuhteissa aika lohduton. Onneksi joskus omasta elämästä löytyy myös jotain hyvääkin ja taas jaksaa eteenpäin.

Rentouttavia kesäpäiviä kaikille!

Hiljaista, hiljaista...

Sanna | 15.07.2008 10:42

Kaikki on varmaankin kesälaitumilla kun kirjoitukset on taas vähissä. Tai ehkä me eletään sellaista tilanetta ettei ole paljon kertomista. Kuten minäkin, Clomhexalit menossa kolmatta päivää, jomotusta munasarjoissa, muita oireita ei onneksi ole. Lähdetään miehen kanssa huomenna kesälomareissulle, joten aion keskittyä täysin siihen ja unohtaa vauvatehtailun ainakin vajaaksi viikoksi!!! Hyvää kesän jatkoa kaikille!!!

Moi yksinäinen kyynel ja kaikki muutkin

coeur | 08.07.2008 02:27

Samoin tuli taas tarve päästellä vähän höyryjä pihalle.. Yksinäinen kyynel tiedän tiedän niin hyvin miltä susta tuntuu.. noita ahdistuskohtauksia tai paremminkin –jaksoja alkaa olla sen verran jo takana että tiedän mistä puhun. Ja kun ahdistaa niin se ei ole vaan sellasta pientä pahaa oloa vaan ahdistaa oikeesti. Mies on kans välillä aika kyllästynyt ja sanoo ettei tää voi näin jatkua. Tollanen jakso oli just keväällä, nyt on parempi jakso. Ainakin vielä..

Ollaan nyt taas nimittäin hoidoissa ja keskellä pahimpia piinaviikkoja.. Mieliala vaihtuu päivän aikana noin sata kertaa ja oon tosi itkuherkkä. Ihan mitätönkin juttu ja rupean pillittämään. Joskus rupee myös yhtäkkiä ja yhtä vähäpätöisestä syystä naurattamaan esim kesken työpäivän siis ihan kuin oisin jotenkin pimahtanut. Mut luulen et tää kaikki on vaan välillä vähän liikaa. Ei se kai ihmekään jos ei pää oikeen tällästä kestä. Kroppa vielä toistaseksi mutta kuinka pitkään ?

Nyt siis meillä 3. icsi hoito menossa ja kaksi pikkuista tuonne masuun siirrettiin viime tiistaina eli tasan viikko sitten. Oon tää vaan niin kauheeta piinaa taas kerran vaikka jo luulin että tähänkin ajan kanssa tottuis. Ihan hyvin oli onneks munikset kasvaneet, 10 kerättiin joista 9 kypsää. Noista siirtokelpoisia alkioita 6 joista siis 2 siirrettiin ja 4 pakkaseen. Toivon nyt vaan niin kovasti ettei noita pakkasessa olevia tarvitsis ihan vielä käyttää…

Positiivisia ajatuksia ja tsemppiä ! On kyllä kiva käydä täällä lukemassa teidän juttuja.

Toiveikas mutta pelokas coeur

yksinäinen kyynel | 08.07.2008 12:17

hei kaikille!
Ajattelin taas vähän purkaa paineita...ahistaa niin paljon...miks meille ei tuu lapsia? miks joillekkin tulee vahinko lapsia joista ne haluaa luopua...elämä on niin epäoikeudenmukaista!!!! tai sit jotku narkkarit saa lapsia vaikka ei kykene niistä huoleehtimaan. Mies ei enää jaksa kuunnella mun ainaisia valituksia ja ahistuskohtauksia.. mitä teen oon ihan hajalla ja elämä pyörii vaan raskaaksi tulemisessa. tänään viimeks tein testin ku menkat myöhässä mut ei tietenkään...välillä ajattelen että oikeesti noissa raskaustesteissä ei ookkaan muuta ku se yks viiva!

yrittäkäähän te muut jaksaa!!!!

sadmad | 05.07.2008 02:01

Tuitur: piikin koko on 0,33mm x 12,7mm. Eli ei se kauhean iso ole... minäkään en itseäni pystynyt piikittämään, mutta mieheni piikitti minua... ja kait vielä ilomielin :) ... kai se tuntui hänestä siltä, että sai osallistua hoitoihin vähän konkreettisemmin. Pistäminen ei satu, mutta nipistää kyllä... sanoisin, että ei se kivaa ole... mutta sen kestää, kun tietää minkä vuoksi sen tekee.


Olen voinut ihan kohtalaisen hyvin viime aikoina. Odottelen tässä vaan pääsyä jatkohoitoihin... joka kestää...kestää... ja KESTÄÄ!!!!!


Pippi... noi sun tunteet kuulostaa niin tutulta... silloin kun hoidot on käynnissä... hormoneja kroppa ja pää täys... raivostuttaa, itkettää, suututtaa, surettaa... kaikki mahdollinen ahdistaa... se on niin väärin, että toiset joutuu tällaistä läpi käymään... tää kaikki on jotenkin niin "häiriintynyttä touhua"... Haluisin sanoa sulle jotain mikä auttais sun oloon... ja jotenkin olen silti sananaton... Mutta niinkuin se hoitaja minulle silloin sanoi... Ihmeitä tapahtuu... Ja kaikki on silti aina mahdollista...

kesäheinä: Hienoa kun sait juteltua asiasta. Olen itsekin huomannut, että kyllä se vaan niin on toi miehinen maailma on niin kovin erilainen. Minukin mies elää tässä hetkessä, ei tulevaisuudessa. Ottaa asiat vastaan silloin kun ne tulee. Minullekin on montaa kertaa sanonut, että älä murhedi niin paljon, kun et vielä voi tietää mitä tapahtuu... ja niinhän se on... mutta silti!!!! Minulle aina kun kuukautiset alkaa tulee valtava pettymys... Hoidotkin tässä tapauksessa kohdistuu minuun. Tiedän että mieheni haluaa ymmärtää ja tukea... mutta toisaalta ymmärrän, et se ei oo helppa. Minua joskus on suututtanut kun hän suunnittelee suuria hankintoja, kun aattelen et rahat vois säästää tulevaisuuden hoitoja ajatellen... Mutta se on pakko sanoa... että hänkin on paljon muuttanut suhtautumistaan, kun olen alkanut puhua asioista ihan suoraan... Hiljaa hyvää tulee :)

Nyt alkaa tulla taas paljon tekstiä, että taidan jatkaa myöhemmin :D

Uusille... Tervetuloa!!!!!
"Tutuille" terveisiä :)
Ja kaikille voimia ja halauksia!!!

Hei kaikille!

Valkoinen | 05.07.2008 10:01

Vihdoin päätin rekisteröityä mukaan.
Kiitos, kun kirjoitatte tänne. Saan täältä paljon voimia ja ajateltavaa!
Olen pitkään lukenut palstaa. En ole itse jaksanut kirjoitella, enkä jaksa nytkään enempää asioitani tässä setviä. Haluan kuitenkin vihdoin olla "näkyvä" joukossanne ja ilmoittautua olemaan hengessä ja taustalla mukana. Lapsettomuuden tyrskyisellä merellä seilaten.
Paljon voimia kaikille!!!

Kuulumisia

enkeliprinssi | 05.07.2008 08:31

Angel: Hyvä että kaikki on kohdallaan. Uskon että on vaikeaa iloita ja suunnitella nyt mitään pitkälle tulevaisuuteen, kun mielessä piilee pelko raskauden onnistumisesta ja lapsen voinnista hyvin, raskauden keskeytyminen varmasti mietityttää. Se varmasti on normaalia oli sitten lapseton tai ei. Mutta sinulle lapsettomuuden kanssa kamppailevalle se varmasti on vielä suurempi pelko, kun vihdoin toiveesi on toteutunut. Enpä minä osaa pelkojasi pois pyyhkiä, mutta uskon ja toivon että raskautesi menee hyvin ja saatte terveen lapsen.

Lisää raskautumisuutisia. Nyt on jo toinen kerta kun ihminen jolle olen kertonut omasta lapsettomuudesta on itse tullut raskaaksi. Tiedän kolmannen joka yrittää raskautumista. Toisaalta olen hyvin onnellinen heidän puolestaan, mutta on raskasta kuunnella joskus niitä pahoinvointi voivotteluja...Joskus myös mietityttää miksi minulle pitää kertoa ennen kuin kenellekään muille. Toki olen heidän puolestaan hyvillään, en ole katkera heille tai mitään.

Nyt on vuosi siitä, kun tilasin ajan lapsettomuusklinikalle tutkimuksiin. Tutkimuksia kesti syksy 07.Hoitoja pyöritettiin tänä talvena, mutta sitten oli pakko ottaa aika lisä hoidoista. Piti etsiä muutakin elämää kuin hoidot ja raskauden yrittäminen. Vuodesta 2005 on suunniteltu ja odotettu raskautta enemmän ja vähemmän. Nyt suhtaudutaan melko kyynisesti raskauden mahdollisuuteen omalla kohdallamme ja varsinkin kun emme ole hoidoissa. Nyt olen kesälomalla ja se tekee varmasti hyvää henkiselle jaksamiselle. Vuosi ollut hyvin raskas monellakin tapaa ja tiukka tahtinen työssä. Tekee hyvää välillä rentoutua.

Välillä kaipaa todella paljon omaa lasta, mutta elän siinä toivossa ja uskossa että tämä ei ole minun tai lääkärien käsissä, vaan Jumalan käsissä. "Tapahtukoon sinun tahtosi".

Hei vaan kaikille!

Angel | 04.07.2008 04:21

Kävin tällä viikolla ultrassa ja pikkarainen ihmeemme näkyi voivan hyvin. Nyt päivä kerrallaan eteenpäin parasta toivoen (ja pahinta peläten).

Kaikille oikein paljon voimia vaiheisiinne!

Toivoa on....

Sanna | 01.07.2008 11:41

Juu, joku jo kyselikin että miten viime lauantain lääkärireissu meni, ja sehän meni oikein hienosti! Lääkäri oli tosiaan asiansa tunteva, ja selvisi että ainoa syy miksi en raskaudu, on ovulaation puuttuminen. Selvisi myös, että terveyskeskuksen lääkäri ei ole antanut minulle kunnon ohjeistusta terolutien ja clomifenien syönnissä, olen siis joka kierrolla syönyt molempia vaikka näin ei saisi tehdä.
Nyt sain vahvemmat keltarauhashormonit, Provera nimeltään, onko kenelläkään tietoa näistä pillereistä, netissä tuntuisi olevan aika vähän tietoa?
Clomifenit aloitan nyt vahvemmalla annostuksella, 2 tablettia/päivä, kierron 5-9 päivä. Tässä törmäsin jo ensimmäiseen ongelmaan, apteekissa sanottiin että Clomeja saadaan vasta viikolla 45!!!! No, on kuulemma joku vastaava lääke, Clomhexal, josta en myöskään löydä netistä tietoa. Mutta aion ne silti hakea ja kokeilla.
Tässä vaiheessa sitä on valmis jo melkein mihin tahansa.

Ultrassa selvisi että minulla on tosiaan hieman rakkulaiset munasarjat, mutta pco:ksi ei voi lääkärin mukaan diagnosoida. Kohdusta löytyi myös pienen pieni myooma, joka ei kuulemma ole haitaksi, ellei rupea kasvamaan. Minulla tietysti pelko nousi pintaan heti, äidilläni kun on kohtu poistettu kokonaan juuri näiden myoomien vuoksi. Ne tosin oli jo kananmunan kokoisia ja ikää äidillä oli tuolloin jo 55, että turhaan taidan panikoida.... Mutta tiedättehän te mitä tämä vauvakuumeilu on pahimmillaan.

Mutta näillä tiedoilla mennään nyt eteenpäin, ja jos ei ala 4-6 kuukauteen mitään kuulumaan, niin katsomme taas jatkoa. Lääkäri sanoi vielä lopuksi, että todennäköisesti näitä jatkotoimenpiteitä ei edes tarvita!!!! =)

sekavaa...

sinikello | 01.07.2008 12:17

Tampereen suunnalla ollaan. Tämä ottaa aikaa, tehdäänkö mahdollinen hoitojenjatkamispäätös. Jotenkin tuntuu niin kurjalta ajatus kokonaan luovuttamisestakaan. Toisaalta ei sekään mahdotonta ole... mutta rankkaa tulee olemaan jos niin, josko tietenkin niinhän se on aina, rankkaa, tilanteesta riippumatta.

Minulla on 5-vuotias tyttö, joka ei ole missään tekemisissä biologisen isänsä kanssa ja mieheni on muulla tavoin täysin isä lapselleni. Omasta näkökulmastani katsoen mietityttää kovasti ne lahjasiittiöt, tuntuuko se epäoikeudenmukaiselta, että lapsi olisi jälleen biologisesti minun vai olisiko adoptio tasapuolisempaa... tai tulisiko nyt vaan olla kiitollinen kaikesta mitä on. Eikä tietenkään mitään takeita siitäkään ole, että se lahjasiittiöllä varmasti onnistuisi. En tiedä, sekavaa on.

Tuntuu kyllä helpottavalta, ettei tämän asian kanssa tarvitse yksin tai kaksi painia...

Moi pitkästä aikaa...

Pippi | 30.06.2008 06:17

En ole kirjoitellut aikoihin, mutta olen kyllä joskus lueskellut viestejänne. Lyhyesti: lapsettomuutta takana jo useampi vuosi, keväällä -07 ekasta IVF tuoresiirrosta raskaus, joka päättyi kaavintaan 9. rvk:la. Silloin saalis oli 3 munasolua (huonolaatuisia), joista yksi pakkaseen. Syyskuussa -07 ei päästy PAS:iin, koska alkio menehtyi sulatukseen.
Odotimme taas vuoden toiseen hoitoon, joka oli nyt toukokuulla. Lääkitykseen tehtiin muutoksia, hormonimäärät suurempia, josta hyvä hoitovaste, saaliiksi saatiin 8 munasolua. Lopputulos kuitenkin oli se, että vain yksi hedelmöittyi (top-luokan alkio), loput 7 roskiin. Tämä yksi siirrettiin, josta testitulos: negat.

Voi itkujen markkinat, että on sitte huonolla mallilla!!! Menimme tuoresiirtoon, jolloin vasta kuulimme että vain tämä yksi on siirtokelpoinen eikä saada mitään pakkaseen. Romahdin totaalisesti. Hoitaja ja lääkäri yrittivät valaa uskoa ja toivoa tähän yhteen top alkioon, 30% mahdollisuus raskautua -> valitettavasti ei minua lohduttanut. Olin täysin pois pelistä, en pystynyt iloitsemaan edes tästä yhdestä. Olin äärimmäisen, sanoinkuvaamattoman pettynyt, koska ei saatu pakkaseen mitään. Toinen kerta jo ja tajusin että jos tämä ei onnistu, niin on vain yksi mahdollisuus enää yrittää.
Yritysmahdollisuudet valuvat kuin hiekka sormien välistä. En tiedä miten jaksan enää tätä hoitorumbaa. Saan näistä lääkkeistä kaikki mahdolliset sivuvaikutuksetkin, joten rankkaa on fyysisesti ja psyykkisesti. Tällä hetkellä olen vielä valtavan pettymyksen kourissa, etten edes jaksa ajatella jatkammeko hoitoja enää.
Katkeruus ja kateus on kasvanut äärimmilleen. Välillä mielessä pyörii kaikenlaisia ajatuksia. Millaista olis elämä kaksistaan? Jaksammeko rakastaa toisiamme kaikesta huolimatta? Kaduttaako, jos emme jatka enää hoitoja? Miten jaksan ympärillä olevien ihmisten lisääntymisen? (vaikka eihän se minulta ole pois)
Tällä hetkellä tuntuu voimattomalta, usko on loppunut. Välillä on parempi olo ja elää normaalisti arkipäivää ja tapailee ystäviä, niitäkin joilla on lapsia. Mutta heti kun alkaa miettiä asiaa, alkaa ahdistaa tosi kovaa. tuntuu että pää räjähtää ja haluais raivota, huutaa pahaa oloa ulos. En edes halua puhua kenenkään kanssa koko asiasta, koska taas alkaa ahdistaa.
Joskus ajattelin ettei saisi luovuttaa, ei saisi luopua toivosta, mutta psyykkinen kestäminen on rajallista ku tarpeeksi monesti potkitaan päähän! Eipä niistä huonoista munasoluista saa hyviä millään keinolla. Epätoivoista räpiköintiä!
Mutta kiitos jos jaksoit lukea loppuun tämmösen valituskirjeen. Ei kait se auta kun yrittää nauttia siitä, mitä elämä antaa. Ehkä siirryn tuonne yksin/kaksin palstan puolelle.
Voimia ja jaksamista kaikille !

tuitur | 30.06.2008 03:43

Toivo: kiitos toivotteluista.

Perjantain käytiin yhdessä mieheni kanssa katsomassa oliko lääkitys alkanut kasvattamaan munasolua/ja. Yksi pieni löytyi. Se oli vasta 10mm kokoinen. Ja kierto melkein puolessa välissä normaalia kiertoa. Nyt menen uudelleen torstaina katsomaan onko se kasvanut ja saan irrottavan pistoksen jos on.
Uuh.. välillä tulee niin käsittämättömän surullinen olo. Eikä aina oikein osaa edes sanoa, että mikä surettaa. Perjantainkin oli ihan voimaton olo. Ja pakko oli lääkärin jälkeen tulla töihin jatkamaan päivää. Toisaalta, töissä ajatukset saa vähän muuta sisältöä ja sitä jaksaa taas.

Lääkäri väläytti tulevaa. Jos munarakkula ei kasva itse, joudu piikkittämään itseeni seuraavalla kierrolla lääkettä joka kasvattaa sitä!! Ja mä en ole koskaan voinut kuvitella pistäväni itseäni tai yhtään mitään! Miten siitä selviää? Onkohan se neula pitkä? Jollain muulla on varmaan kokemusta?

Pitkästä aikaa...

toivo | 30.06.2008 12:01

No nyt on sitten vietetty juhannukset ja muut ja on aika palata sorvin ääreen.

KESÄHEINÄ: Taitaapa aika useilla hoidoissa olioilla elämä rytmittäytyä hoitojen mukaan.
Itse olen sitä mieltä että kaikkea kannattaa suunnitella ja varatakkin ihan normaalisti, mutta tarkistaa varatessa että esim. matkan kohteetta ja ajankohtaa on mahdollisuus muuttaa...
Hoidot ovat kuitenkin parisuhteellekkin niin rankkoja kun molemmat puoliskot kokee ne niin erilailla.

HIPPA99: Ei tarvitse olla sairas että käy terapiassa, se on itsensä parhaaksi vaan jos pystyy jollekkin huonoa oloa ja muitakin tuntojaan purkamaan. Tee se itsesi takia et voi tietää mikä onni sua vielä jossain nurkantakana odottaa...Puhun kokemuksesta- itsekkin olen ex-miehestäni eronnut , hoidoissakin kävimme ja tulosta ne eivät tuoneet, mutta nyt olen löytänyt ihanan miehen ja hoidoissa hänen kanssaan. Kaikella on tarkoitus vaikkei sitä aina itse sillähetkellä ymmärräkkään/hyväksykkään.

SINIKELLO: Ei muutakun rohkeasti vaan lahjasiittiöillä hoitoihin. Missäpäin olette hoidoissa tai siis mihin menossa hoitoihin?

SANNA: Mitäs sinule lauantain käynnillä sanottiin?

SADMAD: Minä jo hetken luulin että olisitte onnistuneet, mutta otan osaa. Kyllä se vielä tärppää!!!

ENKELIPRINSSI: Mukavaa kuulla tuollaisista ihmeistä, vaikka tuskin ne omalle kohdalle sattuu...
Mullakun ei ole onnen tippaakaan missään, en edes ikinä voita arpajaisissa.

Virtutuaalivertaistuki toimii!

kesäheinä | 28.06.2008 07:17

Eilen kirjoitin palstalle ja tänään otin asian miehen kanssa puheeksi; ei helppoa edelleenkään, mutta enpähän koe olevani enää niin yksin tämän elämäntilanteen kanssa. Kiitos!

enkeliprinssi | 28.06.2008 12:03

HIPPA99: Luin kokemuksesi. En pysty mitään vertaiskokemusta kertomaan. Tilanteeni on toisenlainen, mutta haluan sanoa että ei sinun elämäsi ole ohi, eikä toivoa menettäminen kannata. Ikäkin on vaan numero, eikä koskaan tiedä mitä elämä tuo. On vaan uskottava jollain pienellä palalla itseään että jotain hyvääkin elämä tuo. Terapia on hyvä asia ja suosittelen lämpimästi käymään avioeron ja omien asioiden kanssa kamppailevia käymään rauhassa läpi entinen avioliitto ja omat ongelmat. Se nopeuttaa vaikeista asioista selviytymistä. Ne eivät jää vuosiksi kaivelemaan tai pinnan alle kytemään. Katkeruus on luonnollista avioeroissa, mutta aikanaan siitä pitää hellittää. Itsensä vuoksi. Siitä minulla on omakohtaisia kokemuksia. Katkeruudesta toisen henkilön tekemien ja aiheuttamien asioiden vuoksi. Minä en hakeutunut tuolloin terapiaan. Vuosia vihasin, olin katkera, mutta ei se minua hyödyttänyt, koska se ei tuntunut siinä toisessa ihmisessä. Minä vahingoitin vain itseäni ja jossain vaiheessa ymmärsin päästää irti. Jotta olisin täysin rehellinen jos tuo henkilö kävelisi vastaani en tiedä mitä tekisin. Sen tiedän että pidän häntä maailman alhaisimpana kastina ja olisi parempi että se mitä hän on tehnyt pitäisi tatuoida hänen otsaansa varoitukseksi muille. Hän on vaarallinen. Mutta en anna enää sen hallita minua. Paras mitä voin tehdä on olla onnellinen ja pärjätä elämässä.

Nyt sinä saat tuntea mitä vaan ja vaikka rypeä itsesäälissä, mutta jossain vaiheessa on noustava jaloilleen ja elettävä. Ei äitiyskään määrittele koko naisen elämää. Nainen on paljon muutakin. Äityis on hieno asia ja kaikki me tällä palstalla haluaisimme lapsen, mutta on pakko olla muutakin elämää. On pakko elää täyttä elämää vaikka on lapseton. On ainakin pyrittävä siihen.

Lomasuunnitelmat ja hoidot

kesäheinä | 27.06.2008 02:56

Olen lukenut palstaa jo kauan ja nyt kirjoitan sitten itsekin. Kiitokset kaikille keskustelijoille!

Sellainen on tässä parivuotisen hoitoputken aikana mietityttänyt, että miten ihmeessä tehdä esim. joululomamatkasuunnitelmia, kun alkusyksystä pas suunnitteilla. Jos raskaudun, kaukomatka ei hyvä idea. Jos hoito ei onnistu, niin olisi kiva olla jossain kaukana lämpimässä jouluna. Nytkin kesälomasuunnitelmat jäivät vähän tekemättä, kun oli pas suunnitteilla kesäkuuksi. Se ei kuitenkaan onnistunut. Voi kuullostaa elitistisiltä ongelmilta, mutteivat kyllä tunnu semmoisilta.

Tuntuu hullulta ennakoida koko ajan, että entä jos.. ja tuntuisi myös tyhmältä olla huomioimatta tätä elämäntilannetta. Koen olevani tilanteessa vähän yksin, kun mies, kai itseään suojellakseen, toivoo ja suunnittelee matkoja. Meidän keskinäinen kommunikointi ei kyllä ole kovin helppoa.

Johtaako avioeroni lopulliseen lapsettomuuteen?

Hippa99 | 26.06.2008 10:05

Olen 35,5-vuotias nainen. Minulla on erityisen surullinen tarina. Olimme olleet yhdessä 12,5 vuotta, joista 8,5 vuotta naimisissa. Elämämme oli ehkä harvinaisen harmonista; teimme paljon asioita yhdessä ja viihdyimme kotonakin. Toivoimme lasta, emme olleet saaneet. Lapsettomuutta ei oltu tutkittu - olin tosin juuri ehdottanut tutkimista ennen kriisin alkua. Mieheni on kärsinyt haluttomuudesta, jota ei ole halunnut käsitellä. Painostusta intiimielämään tai lapsen hankintaan ei ole ollut.

Mieheni 32,5 v. yhtäkkiä vuoden alussa ajatui valtaisaan kriisiin: hän hullaantui työkaveriinsa, joka tosin viritteli verkkojaan myös toisaalla, toisen perheellisen miehen kanssa. Mieheni koki omasta mielestään vihdoin sitä oikeaa "rakkautta". Tästä ristiriitatilanteesta - vieras nainen - vaimo - hylkääminen - valinta - hän sitten ilmeisesti sairastui psyykkisestikin (mieli aaltoilee hypomaanisuudesta valtaisaan eksistentiaaliseen ahdistukseen). Taustalla ovat ilmeisesti lapsuuden traumat (voimakas dissosiaatio) ja tunteiden käsittelyn vaikeudet.

Kevät meni aaltoliikkeessä: mies eli hypomaanisesti 6 viikkoa ja julisti kaikenlaisia asioita ja uutta elämäänsä -- minä muutin asumaan pois kotoa. Sitten mieheni alkoi ahdistua ja ahdistus oli valtava. Olin kärsinyt valtavasti ja olin jo kaikkien loukkausten jälkeen päättänyt, että aloitan oman elämän. Sitten hän sai näyn, varmuuden siitä, että hän rakastaakin minua ja hänellä on kaikki, mitä hän tarvitsee. Aloimme selvittää asioita, aloitimme pariterapian. Kaikki alkoi sujua paremmin, myös intiimielämä! Olimme onnellisia. Mieheni tosin itki minulle lohduttomia traumaattisia itkuja ja kertoi mitä kaikkea oli naistyökaverinsa kanssa tehnyt.

Sitten kuitenkin 1,5 kuukauden kuluttua mieheni alkoi taas vetäytyä ja masentua. Terapeuttimme ehdotti hänen hakevan lääkitystä. Tämä saattoi johtua siitä, että yhtäkkiä itse tajusin, etten saa lainkaan näyttää omia surujani uskottomuudesta ym. hänelle, vaan hän suhtautuu tunteisiini torjuen, ei osaa lohduttaa...

Ahdistus kasvoi ja lopulta hän sai ulkomaanmatkalla valtaisan ahdistuskohtauksen. Selvitin syitä ja olin sitten hädissäni itse. Hänellä oli eroamiseen liittyviä pakkoajatuksia ja edelleen "tunteita" tuota naista kohtaan. Hän itki traumaattista syvää itkuaan ja sanoi tuntevansa valtavaa kiintymystä ja lämpöä minua kohtaan - sanoin hänelle sen olevan juuri rakkautta... Itselleni tuli kuitenkin huono olo ja aloin myös näyttää tunteitani. Tämä oli ilmeisesti sitten virhe. Mutta silloin en vielä tiennyt, että kysymys on todella traumoista.

Matkalta kotiin palattuamme ahdistus vain kasvoi, joskin sinä päivänä kun hän yhtäkkiä lähti, oli valtavaa läheisyyttäkin. Mieheni sai "kohtauksen" siitä, että kun näin hänen valtavan ahdistuksensa varovasti ehdotin lääkitystä. Hän sanoi, etteivät lääkkeet auta, josta minä suutuin, mutta en sanonut mitään vaan aloin raivopäisenä imuroida. Sitten hän vain pakkasi tavaransa - lähti töiden kautta vanhemmilleen yöksi. Hän oli valtavassa ahdistuksessa ja huusi ettei voi elää minun kanssani; kaikki ahdistus johtuu vain ja ainoastaan minusta.

Sen jälkeen mikään ei palannut ennalleen. Puhuimme puhelimessa seuraavana päivänä kevään tapaan. Vastassani oli kiihtynyt ahdistunut ihminen, joka löi luurin korvaani, kun yritin puhua asioista... Sitä seuraavana päivänä sain puhelimessa kuulla, ettei hän halua ikinä nähdä eikä kuulla minusta mitään. Muutin pois kotoa antaakseni tilaa hänelle. Kävin terapeuttimme luona yksin ja terapeuttini tuki minua, vihdoin aloin ymmärtää, mistä on kysymys: ei vain identiteettikriisistä ja läpikäymättömästä murroiästä vaan vaikeasta lapsuuden traumatisoitumisesta - rakenteellisesta dissosiaatiosta. Minä olin kaiken pahan olon projisoinnin kohde...


Kolmeen viikkoon ei kuulunut mitään. Sitten soitin itse miehelleni ja sain kuulla, että hän oli juuri hakenut edellisenä päivänä avioeroa ja hankkinut kalliin luksuskämpän itselleen kantakaupungista. Hän oli ajatellut soittavansa minulle ehkä seuraavana tai sitä seuraavana päivänä... Olin todella kiukkuinen näistä järesjtelyistä; hänellä oli yhteinen koti käytössään ja meillä yhteinen asuntolaina ja yhteinen omaisuus -- ja olimmehan me yhä naimisissa. En saanut mieheeni mitään kontaktia (dissosiaatio), vaikka yritin murtaa robotti-ihmistä. Sanoin suoraan erinäisiä asioita, myös loukkaavia.

Nyt kaikki on mennyt sitten nopeasti. Asianajaja tekee ositusta (mieheni haluaa kaikki uudet tavarat ja arvotavarat itselleen). Muutin mieheni estelyistä huolimatta tavarani kotoamme pois ennen häntä. Mieheni on nyt sitten kaiken lisäksi loukkaantunut minulle, ei suostu puhumaan eikä sopimaan asioista kanssani. Hän elää jälleen maanista kauttaan, käy ravintoloissa ja elelee leveästi...


Minä käyn nyt terapiassa yksin; mieheni jätti terapian kesken ("en ole sairas"). Minulla on hyvä itsetunto ja minulla on paljon läheisiä ihmisiä, selviän kyllä. Silti suren valtavasti sitä, että elämäni parhaat vuodet menivät hukkaan... Miksi mieheni ei voinut jättää minua jo 5 vuotta sitten, jos kerran on AINA tiennyt minun olevan väärä ihminen.

Koska olen 35,5 vuotta ja istun nyt avioliittoni ja 13-vuotisen ihmissuhteeni raunioilla, pelkään, että ensin menee vuosia ennen kuin kykenen sitoutumaan. Ja sitten löytyykö sellaista miestä enää, johon haluaisin sitoutua -- hyvät ovat varattuja ja minusta ei ole sellaiseen pelaamiseen kuin mieheni työkaverista oli. Ja sitten: vaikka löytyisikin olen jo lähes 40-vuotias.
Pelkään valtavasti sitä, etten saa koskaan perhettä; olisin halunnut lapsia jo kauan. Minusta tulisi niin hyvä äiti.

sopeutumista

sinikello | 25.06.2008 11:10

Hei kaikille! Nyt täysin uutena tällä sivustolla. Meillä alkoivat lapsettomuustutkimukset kevättalvella ja kevät on ollukin melkoista vuoristorataa, toivoa, ei toivoa jne. (varmaan tuttu juttu, vaan kun itselle uusi). Nyt lopulliset tulokset saatiin eilen kivesbiopsian jälkeen. Siittiöitä ei löytynyt sieltäkään. Aluksi tuntui kovin kaukaiselta ajatukselta käyttää lahjoitussiittiöitä. Nyt pikkuhiljaa on herännyt ajatuksia asiaa koskien ja ehkä jonkinlaista toivoakin vielä... Olisi hienoa kuulla kokemuksia asiasta. Tällä hetkellä on niin kyllästynyt olo kaikkeen voivotteluun ja tuttavien mielenkiintoisiin lohdutteluyrityksiin ja syiden pohtimiseen...

Näinhän se kävi...

Sanna | 23.06.2008 11:18

että kun lääkäriaika on lähellä niin mietin asiaa enemmän ja enemmän.
Siitä onkin aikaa kun olen viimeksi tänne kirjoitellut. Olen pitänyt tietoisesti "lomaa" vauvapuuhista, kokonaan. Huomenna on aika terveyskeskuslääkärille, mutta varasin ajan myös naistentautien erikoislääkärille, se aika on lauantaina. Jotenkin olen kaiken toivoni asettanut tuolle lauantain käynnille, huomista aikaa pidän vain ns.toteamiskäyntinä, että eipä ole taaskaan mitään tapahtunut.

Tällä välillä kuukautisetkin tulivat, kaksi viikkoa myöhässä Teroluteista huolimatta. Kesti tasan kaksi päivää, pientä tuhruttelua vain, lukuun ottamatta yhtä suurta hyytymää, minkälaista ei ole koskaan ennen ollut. Olin jo vähällä juosta labraan että selvittäisivät verikokeilla olenko ollut mahdollisesti raskaana, mutta annoin lopulta senkin asian olla.

Sitä edellisten kuukautisten jälkeen, (noin 2 päivää) oli oikeanpuoleinen munasarja tosi kipeä, oli pakko mennä jopa kaksinkerroin välillä, sitä kesti noin 3 päivää, enkä mennyt silloinkaan lääkäriin. Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu että olenkohan heittänyt alitajuisesti jo kaiken toivon menemään......??
Täytyy muistaa vaan kertoa kaikki nämä lääkäreille.
Hiivatulehdukset on jälleen riesana, clomien aikaan sitä ei ollut kertaakaan. Olen saanut painoa alaspäin suunnilleen 4 kiloa ja ruokatottumuksiakin olen muuttanut. Silti jatkuva hiivakierre vain piinaa. Mieskin on hoidettu joka kerta mutta loppua ei vain näy. Eli paljon on lääkäreille asiaa, odotuksia ei minulla ole suuntaan eikä toiseen hoitojen suhteen, kai olen jo lauantain jälkeen taas viisaampi.

sadmad | 21.06.2008 10:13

Kuulin myös samanlaisen onnellisen tarinan työpaikkan hoitajalta. Pari oli käynyt 10 vuotta hoidoissa, eikä toivottua tulosta. Hoidot lopetettiin ja kuukausia sen jälkeen oli nainen ihmetellyt kuplintaa mahassa. Lääkärissä todettin... raskaana, viidennellä kuulla. Tämä kyseinen hoitaja, jolla tuo nainenkin oli mahansa kanssa käynyt, sanoi... vaikka sitä joskus luopuukin toivosta, ihmeitä voi silti sattua!! :)
Tämä nainen, ei ollut voinut kuvitellakaan raskautta... sillä kuukautiset ovat ennenkin tulleet miten sattuu ja välillä ei lainkaan.

Elikäs tein testin seuraavana päivänä uudestaan... yllätys, yllätys... se oli nega. Tässä sitä sitten taas odotellaan niitä menkkoja alkavaksi. Uutta testiä en sittemmin ole tehnyt... ja mitäpä suotta... sen nyt tietää tekemättäkin :(
Mutta sen tiedän. että clearblueta en enää osta!!!! mielummin puhdas nega...kun toiveitä nostava viallinen plussa... Jostain luin, että se oikea plussaviiva on paksumpi vaikka oliskin haamu... noh samapa tuo...

Eli näillä eväillä mennään... ja koetetaan nauttia alkavasta kesälomasta... katotaan sit myöhemmin mitä kesäloman jälkeinen elämä tuo tullessaan...

Kaikille hyvää juhannusta!!!!!!!!

Juhannuksen aikaa...

enkeliprinssi | 21.06.2008 04:56

TOIVO: Vaikutan uudellamaalla, Helsingissä. Meillä menee toi TA kiinni eikä mun ongelma ole akuutti, joten mahdotonta saada lähetettä HUS:iin.

SADMAN: Autokoulu on mukavaa...suosittelen kyllä lämpimästi. Toivottavasti sinun viivasi on positiivinen + ja kaikki menee kuin oppikirjassa, eli nappiin.

KAIKILLE: Haluaisin vaan kertoa positiivisen kokemuksen jonka olen kuullut lapsettomuudesta kärsivälle tapahtuneen. Toivoa meille asian kanssa kamppaileville synkkyyteen...

Eräs pariskunta kävi hoidoissa ja yrittivät epätoivoisesti saada lasta. Hoidot eivät tuottaneet tulosta, mutta lopulta he saivat raskauden ja terveen lapsen ihan ilman hoitoja. Heillä on nyt vajaan vuoden ikäinen lapsi. Eli meillä on toivoa...

Ainakin omaa mieltä tuo piristi kun kuulin tämän töissä tapahtuneen eräälle meillä keikkailevalle naiselle. Jostain on otettava positiivista mieltä.

Tiina | 17.06.2008 07:08

punapää en tiedä onko yleinen käytäntö mutta ainakin meillä aloitettiin inssillä kun käytettiin lahja siittiöitä

Hoidoista jyväskylän julkisella...

toivo | 17.06.2008 05:29

PUNAPÄÄ: Meillä ekaa suunnittelukäyntiä joutui odottamaan muuteman kuukauden mutta sitten suunnittelukäynnillä saatiin ohjeet,reseptit ja puhelinnumerot mukaan jonka jälkeen hoidot rullasivat nopeaa. Siis soitettiin sinne kun kuukautiset alkoivat ja varattiin ekaan inssiin eka ultra aika ja kotona vaan pisteltiin lääkkeitä ohjeen mukaan.Hoitotuloksesta ilmoittaessani sain heti puhelimitse uudet reseptit apteekkiin ja luvan jatkaa samalla tavalla seuraavaan kiertoon ja niin edelleen.
Mutta nyt 3:n inseminaation eli inssin jälkeen mekin odotamme syyskuun lopulla olevaa suunnitteluaikaa ivf:ään. Yksityiselle siis pääsisi suunnitteluun aijemmin jos ois varaa ,mutta hoidot etenee ihan yhtänopeasti molemmissa...
Luultavasti teillä aloitetaan inseminaatioilla, jos sinulla on kerta kaikki ok.Luovutetut siittiöthän ovat kuitenkin melko priimaa tavaraa.

Aurinkoa kaikille!!

punapää | 17.06.2008 05:17

Onpas täällä vilske käynyt. Monenlaista on tapahtunut teille.

Tänne ei kuulu mitään ihmeellistä. Odotellaan rauhassa sitä seuraavaa lääkäriaikaa...syys-lokakuun vaihteessa. On nopeata toimintaa.

Kysymys teille, jotka olette käyttäneet luovutettuja siittiöitä: mikä hoito on ensimmäisenä vaihtoehtona jos naisella kaikki ok? Onko se inssi?

TOIVO: Jos saa kysyä, niin miten teillä on Jyväskylässä hoidot edistyny? Tuntuu, että poliklionikalle saa aina seuraavan ajan monen kuukauden päähän... Me ollaan ajateltu siirtyä yksityiselle, jos tää "hidastelu" jatkuu vielä syksylläkin.

Hei taas!

toivo | 17.06.2008 01:01

SADMAD: Toivottavasti viivasi vahvistuu ja raskaus menisi hyvin!

TUITUR: Tsemppiä hoitoosi. En ole aijemmin kuullut koko lääkkeestä, eikä ole kokemusta myöskään ultrista yksityisellä,mutta toivottavasti sinulla onnistuu.

NIPSU: Ilmeisesti teillä viimeinen ivf yritys syksyllä?
Toivoisin kovasti itsekkin voivani edes ajatella eläväni miehen kanssa kahden, mutta tällä hetkellä ajatuskin on liian kipeä.Adoptiokaan ei ole oikein mahdollista kun emme ole naimisissa ja rahaakaan ei pätkätöillä noin vain saada...

KAIKKI: Haluaisin kokemuksia glucophagen syönnistä...Onko muilla sitä käytössä?miten kauan, millä annostuksella jne..???
Kuin myös kysellä että mikä kierronpäivä ivfssä aloitetaan oman hormoonitoiminnan alasajo sumuilla tai piikillä???

T: Toivo

Luopumista...

Nipsu | 17.06.2008 10:50

Hei kaikille!

Koin tänään aamulla valaistumisen. Ymmärsin, että voin elää lapsettomuuden kanssa mutta en voisi elää ilman miestäni. Vaikka kuinka haaveilen perheestä ja siitä, että jonakin päivänä voisin pitää sylissäni omaa lasta, niin en kuitenkaan halua sen kustannuksella luopua siitä kaikesta hyvästä, jota elämäni tällä hetkellä pitää sisällään. Tämä ajatus ehkä sen takia, että koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja milloin elämä päättyy. Niin kuin sanotaan, pitäisi jokainen päivä elää kuin se olisi viimeinen: nauttien ja yksinkertaisista asioista iloiten. Syksyllä on vielä IVF-kierros ja yritän olla ajattelematta sitä. Hoitoon mennään ja katsotaan, mitä tuleman pitää, mutta en halua asettaa itselleni kohtuuttomia paineita.

Lapsettomuus on ollut ja on edelleen hyvin ahdistavaa. Välillä en tiedä, miten suhtautuisin ympäriltä kuuluviin raskausuutisiin. Olen ollut hyvin hämilläni, koska samalla olen vaatinut, että muut ottavat tunteeni ja tilanteeni huomioon, mutta samalla olen halunnut ettei muiden tarvitsisi varoa sanomisiaan kun olen lähellä. Sekavaa... Muiden raskausuutiset ovat nykyisin arkipäivää ja niihin on vain opittava suhtautumaan, koska ei se tästä helpotu. Jossain vaiheessa on kuitenkin hyväksyttävä tämä tilanne, joten miksi ei nyt....

Tiina | 16.06.2008 07:39

jatkoa edelliseen niin testi kehotetaan tekemään aamupissasta silloin pissassa pitäis olla eniten hcg hormoonia

Tiina | 16.06.2008 07:37

sadmad toivotaan parasta että testi olisi näyttänyt oikein jos haluaa niin acon merkiltä löytyy herkempiäikin testejä ite testasin aikoinaan plussan aconin testillä mikä ottaa jo 10 en muista yksikköä sitten kun oikein nätisti pyysin niin ottivat verikokeen millä mitattiin hcg arvo että sain mielenrauhan voihan ne "väärät plussat" johtua siitä kun testi tehdään ja jos se onkin ollut varhainen keskenmeno niin testin teko hetkellä on tulos voinut olla plus mutta myöhemmin ei enää, monesti neuvovat että tehdä uusi testi muutaman päivän päästä jolloin viiva toivottavasti on vahvistunut

sadmad | 15.06.2008 09:43

no, mä tein testin ja siihen tuli juuri ja juuri silmin erotettavissa oleva ohut sinenen viiva... ainut vaan et testi oli clearblue... ja en tiedä voiko siihen oikein luottaa... kun olen siitä testistä lukenut, että näyttää vääriä plussia... viiva oli siis aika ohut ja hailakka, ei yhtä paksu kuin testi viiva... myöhemmin viiva tuli paremmin näkyviin ( siis yli ajan jälkeen)

Nytpä en sitten tiedä mitä ajatella... voisko tää olla elämäni ensimmäinen plussa... vai pelkkä testin virhe. Nyt on varmaan sit vaan pakko odottaa muutama päivä ja tehdä uudestaan... ellei ne menkat nyt sitten sieltä ala... on ainakin sellaisia tuntemuksia ollut siitä yhdestä "vuoto" päivästä saakka...

Eli ekaks tuli onnellinen olo joka kesti sekunnin... nyt tuntuu siltä ettei se sitä voi tarkoittaa, että raskaana oisin...

Moi

tuitur | 15.06.2008 07:29

Täällä olikin keskutelu vilkastunut mukavasti.
Sellaista pohdin, kun noi julkiset sairaalat lähtee lomailemaan heinäkuussa ja hinkun tietty on kova päästä yrittämään Tamofen -kuuria. Tämä lääke on ilmeisesti sama asia kuin Clomit, joista puhutaan enemmän. Tamofenin on tarkoitettu pääasiassa rintasyövän hoitamisen, mutta niistä on löydetty toinenkin vaikutus kasvattaa munsoluja. Onko jollakulla kokemusta, että on hoidettavan julkisella puolelle, mutta esim. loma-aikana käy yksityisellä seurantaultrassa?

En kyllä koskaan ole odottanut kuukautisia kuin nyt tein. Pikku pettymys kävi kuitenkin vanhasta tottumuksesta kun ne alkoi, mutta jos ne munasarjat ei itse mitään tuota, niin mitään ei voi odottaakaan.

Angel - onnea tosi paljon. Ihana kuulla että asiat eteenee toivottuun tulokseen.

sadmad | 15.06.2008 11:56

Et loukannut :)

Tää on just tämmöstä... kun ei koskaan oikein tiedä mitä ajatella mistäkin, kun aina on vaikka minkälaisia oireita ja muutoksia... harvoin mikään kuukausi on samanlainen... Eli... joskus aina ajattelin kaikkia oireita raskausoireiksi... (tai no en nyt ihan kaikkia)... Nyt vaan olen huomannut et on monenmoisia tuntemuksia jne. mut mun kohdalla ne tarkoita mitään... ei oo koskaan tarkoittanut. Mutta nyt ton sun viestin jälkeen aloin taas miettiä asiaa :/
Mul on ollut kyl vähän etovaa oloakin... mut sit toisaalta moni on ollut töistä pois vatsataudin takia. Täytyy nyt sit vaan katsoa, et jos ne kunnon kuukautiset ei tuu, niin tekis sit vaik varmuudeksi sen testin ... et ei ainakaan mitään kohdunulkopuolista olisi... minkälaisia oireita siinä on??? Plääh... nyt on pakko alkaa miettiä muuta...

...tulipas taasen sekavaa asiaa... toivottavasti ainakin joku ymmärsi... :)

Tiina | 15.06.2008 08:44

sadmad niin hullulta kun tämä kuullostaa mutta jos on pienikin mahdollisuus että olisit raskaana kannattaisko harkita testin tekoa sitten jos kuukautiset ei ala vaikka se pudottaakin korkealta jos se on nega ajattelin vain kun joillakin voi tulla raskauden alku vaiheessa ohivuotoa (tai kiinnittymisvuotoa) vaikka sitä kyllä tapahtuu pco:ssakin, minulla ei ole pco mutta pas:sin jälkeen minulla tuli ohivuotoa viikon ja nyt alkaa jo raskaus olla loppupuolella (rv33). toivottavasti en loukannut

sadmad | 14.06.2008 11:32

Angel, erittäin paljon onnea :)!!!!

Mulla meneillään kp 19 ja kp 17 luulin menkkojen alkaneen. Niukka vaaleanpunainen vuoto, kesto 1 päivä, ei hyytymiä. Oikeastaan kuukautisuojia en ole tarvinnut. Eli nyt taitaa taas pco päästä valloilleen ja alkaa tää kuukautisten totaalinen sekoilu.

Toivo taisi kysyä minulta, että mihin saakka hoidoissa päästiin. Eli inssiin saakka ja ilmeisesti sitten seuraavaksi vuorossa olis se koeputkihed. Sitä siis tässä odotellaan. Mulla on oikeastaan tässä taasen ollut ihan hyvä ja positiivinen vaihe elämässä. Kyllähän noi menkat aina harmittaa mut ahdistusta ei enää tule. Eli se pahin toiveilu on ainakin tällä hetkellä takanapäin... ja todennäköisesti myös edessä :/
Mun menkkojen kierto on miten sattuu... eli liian usein ja välillä liian harvoin... kestokin on näemmä miten sattuu... Miehellä on asiat kunnossa, eli näillä näkymin ei muuta kuin se pco.

Enkeliprinssi : )
Käyn itse parhaillaan koulua työn ohessa... ja myös mulla olis myös tarkoitus lomien jälkeen aloittaa autokoulu... eli samoilla linjoilla vieläkin mennään :D

Muuten... mulla on vatsa ollut viimeaikoina vähän turvoksissa kun menin vahingossa syömään laktoosipitoista ruokaa... ja eilen näin yhden vanhan ystävän mikä ensi töikseen onnitteli mua raskaudesta... se oli aika nolo ja ahdistava tilanne... ja tuli hetkeksi aika surullinen olo... mut onneksi pääsin tilanteesta nopeasti pois.

Kiitti

Angel | 13.06.2008 02:52

Toivo! Katsotaan nyt tosiaan miten käy ; ) Juu, pas:lla tämä onnistui (meillä takana yksi tuoresiirto ja 3 pas:ia), yksi alkio siirrettiin kierron 21. päivänä. Luulen onnistumiseen vaikuttaneen keväällä aloittamani kilpirauhaslääkityksen. Piinaviikkojen tuntemuksista en oikeesti "muista" kovin paljon. Olin niin pessimistisellä asenteella liikkeellä, että suljin mielestäni koko siirron. Ja mulla oli niin kovasti puuhaakin, että kaksi viikkoa meni ihmeen hyvin ja nopsaan. Kun en odottanut mitään. Vatsakipuja oli silloin tällöin, rinnoissa tuntui vähän, mutta näitä tunteita on ollut aiemminkin. Siksi testituloskin oli vähän shokki. Mutta kerron myöhemmin kuulumisia, jos nyt tästä pitemmälle meidän annetaan mennä.

Morjens!

toivo | 13.06.2008 01:49

ANGEL: Suuren suuret onnittelut!!!Toivon liimaan ja liisteriä pienokaiselle että pysyy matkassa koko raskausajan. Tulethan kertomaan meille ultrakuulumisia, sitten kun on ajankohtaista...
Pas:illako te nyt onnistuitte? Montako siirrettiin ja millaisia tuntemuksia sulla oli piinapäivinä?

NUPPU: Minunkin ystävistä muutema on juuri raskautunut, mutta hienotunteisesti kyselivät minulta että miten jutella asioista minun aikana.Minä hetken tuumailtuani tulin siihen päätökseen että sanon sitten suoraan kun ahdistaa liikaa ja en halua nähdä tai kuulla mitään, mutta siihen asti mennään normaalisti eteenpäin...Vaikka sattuukin...

ENKELIPRINSSI: Missä päin vaikutat,siis läänissä? Tiedän tunteen kun mieli tekisi pikemmin hoitoihin mutta on p.a. Meillä kanssa kiinni rahasta että ootellaan että kierrot sattuis niin että sais es yhden hoidon ennen vuoden vaihdetta.

HOPEA: täällä me ollaan ja juuri itseämme ja toisiamme tukien!!!Onneksi olette olemassa.

Piti vielä kysymäni kaikilta että muistatteko minä kierron päivänä aloitetaan sumut tai piikit ennen ivf:ää?????????( Voisi yrittää laskeskella et päästäänx ivf:ään "ikinä")

Hei vaan kaikille ; )

Angel | 13.06.2008 09:59

Paistaa se aurinko risukasaankin - tein positiivisen raskaustestin ; ) Pelon, ahdistuksen ja epäluulon lisäksi olen tuntenut asian tiimoilta jopa pikkuriikkisen onneakin. Mutta jalat on tiukasti maassa, menen päivä kerrallaan, välillä jopa tunnin kerrallaan. Katsotaan nyt kuinka tällä kertaa käy.

Voimia kaikille vaiheissanne!

Heip!

Nuppu | 12.06.2008 06:12

Nyt pitää vähän purkautua, kun ahdistaa. Mun työkaveri on raskaana ja hän ei enää muusta puhu kuin raskausasioista. Välillä tuntuu todella kurjalta kuunnella hänen juttuja, kun tuntuu, että oma sydän halkeaa. Työkaverini on esitellyt mulle ultrakuviaan ja tänään hän toi näytille ostamiaan vauvanvaatteita. Hän tietää kyllä tilanteeni mutta en tiedä onko hänelle kertaakaan kuitenkaan tullut mieleen, että minä en välttämättä juuri nyt halua kuulla juttuja mistään raskauteen liittyvästä. En halua, että minua säälitään sen takia, että olen lapseton, enkä halua, että ihmiset ympärilläni rupeavat varomaan sanoja minun takiani. Mutta jotain myötätuntoa/hienotunteisuutta edes. Ei nyt koko ajan tarvitse puhua ko. aiheesta. Olen iloinen hänen puolestaan ja jossain määrin kiinnostunut raskauteen liittyvistä jutuista mutta en koko ajan jaksaisi kuunnella. Meillä on pieni työyhteisö (minä+kaksi muuta naista) eli en edes ns. pääse pakoon noita juttuja, samassa huoneessa vielä ollaan... Pitää kai vaan purra hammasta yhteen.
Luojan kiitos kesälomani alkaa parin viikon päästä!

Ihanaa kesää kaikille kaikesta huolimatta ja tsemppihaleja!

Heips kaikille uusille ja "vanhoille"

enkeliprinssi | 12.06.2008 03:25

Täällä on niin tuttuja ajatuksia...kaikkeen en voi samaistua ja kaikkea en ole lapsettomuudesta kokenut, mutta tunteet on niin tuttuja...

MARIKA - 85: Onnea paljon. Oikein paljon.

COEUR: Olen pahoillani keskenmenosta. Yksi pahimpia kokemuksia lapsettomuudessa. Olen sanaton.

SADMAN:"Tässä sitä koetellaan tehdä ihmettä... eli luomulla mennään... mahdotontahan tää on... mutta eipä ainakaan kovin korkeelta putoa,kun kuukautiset alkaa"...meillä sama tavoite =)

Taloudellinen konkurssi uhkaa, että eipä meillä tule olemaan enää koskaan varaa yksityisen puolen hoitoihin. Mutta yrittäessäni saada lääkärin aikaa julkisesta terv.huollosta en saanut. Joskus elokuussa mahdollista saada aika omalle lääkärille, että voi tiedustella lähetettä edes julkiselle lapsettomuusklinikalle.Harmittavaa.

Tähän asti sitten viime hoidon olen yrittänyt olla ajattelematta koko lapsettomuutta. Keskittynyt liikkumiseen(rääkkäämään itseäni kunnon hikitreenillä, kiduttanut kehoa), työhön, olen käynyt pääsykokeissa, aloittanut autokoulun jne. täyttänyt ajatukset muulla kuin lapsettomuudella. Viime päivinä on taas iskenyt oman lapsen kaipuu kunnolla. Tässäpähän kärsin sitten...

Kesä ja kärpäset

Hopea | 12.06.2008 12:48

Hei!
Pitkästä aikaa mieki aattelin kirjottaa ko on tullu uusiaki ja tuli tarve kertoa kuulumisia.
Nyt oli toinen kierron tasaus teroilla ja tänään menkat sitte alko. Ei kai siinä..hyvä, että tulivat ja samoissa päivissä ko viime kierrossa. Vielä on yksi kierto teroja ja sitte luomukierto.
Mulla meni siis kierto ihan sekasin epäonnistuneen icsin jälkeen ja nyt yritetään normalisoida se, jotta voin elo/syyskuussa ilmotella kieropäiviä, että saadaan hoidot uudestaan käyntiin.
Toisaalta ihana olla nyt tämä kesä tälleen ettei tartte miettiä mitään päiviä sen kummemmin ja tuskailla, että mitä jos...Nyt kerätään voimia harrastusten avulla pimeään syksyyn ja alkutalveen, missä hoidot odottaa, toivottavasti ainaski. Mie haluan, että net kerkiää tämän vuoden puolelle!

Välistä tunnuttaa, että ne ihmiset jokka tietää meän tilanteesta, eritoten minun ystävät, ei oikein jaksais enää kuunnella minun juttuja. Ja täytyy kyllä sanoa, että ymmärrän hyvin. Mie olen niin älyttömästi purkana, että olen vähän unohtanu vastavuorosuuden. Nyt pitäs kuunnella myös heän juttuja ja yrittää olla tukena. Mie en olis millään selvinny ilman heitä. Osa porukasta sitte taas ei ilmiselvästi uskalla ees kysyä mittään,mikä on kyllä ihan ok, ko ei nyt ole sen kummemmin mitään kerrottavaa. Kriisi on siinä vaiheessa, että se on jääny muun elämän jalkoihin. Ei minua niin hirveästi haluta siitä nyt ees puhua ja ei ole tarvetta. Syksyllä on varmasti ihan eri asia jos/kun hoidot taas alkaa.
Onneksi mie tiän, että voin luottaa siihen, että sitte ko on tarvis, mulle on korvia ja olkapäitä tarjolla. Nyt tekee vain hyvää meille kaikille pitää vähän taukoa =)

Uusia vauvauutisia kuuluu tämän tästä...satuttaa joskus enemmän joskus vähemmän, riippuen tilanteesta ja hormonitoiminnasta, heh. Ystävälleni tulee toinen. Hän kertoi mulle heti, koska tiesi, että haluan tietää ja hän halusi muutenki kertoa ystävälleen tästä iloisesta asiasta. Täytyy myöntää, että helpommaksi asian teki se, kun tiesin, että raskautta oli yritetty ainaki puoli vuotta. Miehelleni asia oli vaikeampi sulattaa...hän on ihan eri vaiheessa tässä kriisissä. Mie yritän olla tukena ja aika hyvin se vissiin sujuu, ainaki olen saanu positiivista palautetta.

Noh tässähän sitä tuliki.
Jään seuraamaan kuinka kirjottelu vilkastuu =)

Hei taas!

toivo | 11.06.2008 10:23

EUDOKIA: Keskustelupalstoja paljon seuranneena tiedän monen nelikymppisenkin hoidoilla raskautuneen. Pas eli pakastealkion siirrossa mahdollisuudet ovat hyvät ja luin juuri stakesin sivuilta tutkimustuloksia kuinka moni suomessa on raskautunut ivf, icsi tai pas -hoidolla. Laitoin googleen hakusanaksi ivf ja suomenkielisiltä sivuilta ja sieltä seikkaillen stakesin tiedot löytyivät. Niin ja näkyyhän siellä montako hoitoa on minäkin vuonna tehty jne...
Otan osaa myös sinun menetykseesi.

SADMAD: Mitä hoitoja teille on tehty? Ja onko teillä muuta ongelmaa kuin pco?
Jos sinulla on pitkät ja epäsäännölliset kierrot en paljon luomuilulta toivoisi...
Jättäisin toivon odottamaan seuraavia hoitoja ja yrittäisin nautiskella kesästä.
Vaikka tiedän ettei se ole helppoa, mutta minä olen päättänyt lepuuttaa itseäni raskaiden hoitokoettelemusten tuoman pakollisen hoitotauon aikana. Varasin ajan maastoratsastukseen ja aion mennä kasvohoitoon ja tehdä hieman käsitöitä ja sen semmoista...(palsta terrorismiä)

Kun en kerran voi luomusti raskautua, niin tuhlaan toivoa ja kerättyjä voimia sitten hoitojen jatkuttua taas uudelleen.

KAIKILLE PALSTAA LUKEVILLE TIEDOKSI: että tänne oli hyvin yksin kertainen ja nopea rekisteröityä, joten mukaan vaan rohkeasti.

sadmad | 11.06.2008 08:46

Kiva kun on tullut paljon uusia... vaikka enhän se minäkään niin kovin vanha täällä ole :)

Niin... tässä sitä edelleen odotellaan kutsua jatkohoitoihin... taitaa venyä syksyyn ennekuin saa edes tietää milloin aika on. Jotenkin on tyhjä olo koko touhusta. Tässä sitä koetellaan tehdä ihmettä... eli luomulla mennään... mahdotontahan tää on... mutta eipä ainakaan kovin korkeelta putoa,kun kuukautiset alkaa... Toivottavasti vaan näihin hoitoihin ei tulisi sitä 1-1 1/2 vuoden taukoa, kun tuntuu raskaalta ajatella, et silloin koko ruljannsi alkais taas uudestaan alusta...
Nyt on kierron puoliväli ohitettu... ja laskenta menkkoihin alkaa... toiveet nousee... plääh... olen minä harvinaisen hölmö. Mä en ymmärrä, kun välillä toivo on totaalisesti mennyt, ja ilman hoitoja on mun hyvin epätodennäköistä raskautua... miksi mä odotan et tää kuukausi jotenkin muuttaisi kaiken :/... kun mullakin on se Pco ja en ilmeisesti ovuloi lainkaan ilman lääkitystä.

Anteeksi... mulla on taas vähän korkealentoista ajatuksen juoksua...

Heippa kaikille!

Angel | 11.06.2008 02:32

Kirjoitanpas minäkin jotain, ettei Toivon tarvitse yksin häiriköidä ; )

Luin tänään Ilttiksen sivuilta surullisen uutisen: pariskunta oli saanut luvan adoptioon. Mies oli kuitenkin pelannut pariskunnan rahat. Mies pelkäsi vaimonsa reaktiota ja sitä, että adoptio peruuntuisi. Vaimolle adoptiosta oli tullut elämän tärkein asia. Mies tappoi vaimonsa....Aivan järkyttävää. Kyllä vain elämä saattaa viedä omituisiin ratkaisuihin! Tuli vain mieleen, että kunpa sitä osaisi itse elää elämää niin, ettei lapsettomuudesta tule elämän keskipiste.

Aurinkoa ja halauksia kaikille!

Minusta taitaa tulla oikea häirikkö...

toivo | 11.06.2008 02:18

COEUR: Otan osaa keskenmenoosi.Olen itsekkin sen aikoinaan kokenut; ekasta ivf raskaaksi ja onnenkukkuloilta alas rask.vkolla 9+4, eli ei se niin onnellista ole vielä silloinkaan kun raskaus alkaa.
Joko te lähditte uuteen icsihin?

KRISTIINA: Sulla on kyllä tosi törkeä työnantaja, mutta toivotaan että se joskus viisastuisi...

NORSKULI: Otan osaa keskenmenosi takia. Toivottavasti saisit pian aloittaa clomit ja yrittää metsästää uutta raskautta paremmalla onnella.

MARIKA: Suunnattomasti onnea ja enkeleitä matkallenne (*) (*)

PUNAPÄÄ: Me ollaan Jyväskylässä hoidoissa myös....

MINNI+ ENKELIPRINSSI:Ilmoittaudun myös katkeruuskomppanjaan...
Minua sylettää kun olen hieman ylipainoinen ja tupakoin(mutten hirveästi) ja minulle sanotaan että ne asiat pitäisi korjaantua että raskaus sitten alkaa.Kylläpä tässäkin maassa olisi sitten paljon enemmän lapsettomia jos ne käypi ehkäisykeinosta.
Ja mua sylettää että juopot ja narkkarit ne vaan sikiää ja niiden lapsia otellaan huostaan mutta sellaiset jotka niitä lapsia älyttömästi toivovat ja hyvin hoitaisivat eivät niitä saa.
P*kele!

Kiralle

toivo | 11.06.2008 01:59

Millaisen tokarin miehesi siis tohtorilta sai? Oliko se pesemättä tulos?

T: Utelias Toivo

Paljon kirjoituksianne lueskelleena, mutta nyt mukaan keskusteluihin...

toivo | 11.06.2008 01:56

Olen lueskellut näitä, verkkoklinikan ,vauvan, kaksplussan, nicehousen ja ellien lapsettomuus sivustoja, mutta nyt vasta mukaan palstailemaan kirjoittelemalla.
Millään palstalla ei tunnu olevan kovin tiivistä tämä keskustelu, mutta ehkäpä se siitä vielä tulee vilkkaammaksi.Ja hakemalla netistä muutenkin tietoa lapsettomuuteen olen ihmetellut kovinkin erilaisia esim. siittiötestien tuloksista suositeltuja hoitoja.esim. tietyllä liikkuvuudella toinen lääkäri on sanonut jollekkin että inseminaatiolla voi hyvinkin onnistua ja toiselle ihmiselle samoilla tuloksilla että icsi on ainoa vaihtoehto. Mies kommentoi vähänväliä, että mitäs minä sanoin: yrittävät vaan rahastaa ihmisiä??!!Ja valitettavasti negojen jälkeisissä mietteissä rupean kohta uskomaan miestäni...Käykö teistä useat noissa simpukka-tapaamisissa? Millaista siellä on?

Pohtii: Masentunut Toivo ja ehkä tuleva palstaterroristi ;-)
ps. Siis tarkoitan ,että tulee varmaan kirjoiteltua yksin tänne jatkuvasti...

Odotuksen odotus

Kira | 11.06.2008 11:22

Hei kaikille,
Meillä lapsettomuutta reilu vuosi takana. Taustalla PCO (en ovuloi) ja miehellä liian vähäinen siittiömäärä. Olen jo vuosia arvellut, että mulla on PCO kun kuukautiset on aina olleet epäsäännölliset, aknea, taipuvuutta lihomiseen ja lisäksi lääkäri oli joskus maininnut rakkuloista munasarjoissani. Oli aika shokki kun miehestäkin löytyi syytä lapsettomuuteen. Ajattelin heti, että onnistutaanko me ikinä. Lääkäri suositteli ICSI-hoitoja. Aloitamme hoidot elokuussa. Tämä odottelu tuntuu niin turhauttavalta. Tässä kierrossa oli Clomhexal (kuin Clomifen) käytössä. Tunsin vihlontaa vasemman munasarjan kohdalla. Ultrassa lääkäri vahvisti, että yksi munarakkula oli kasvamassa. Ovistestillä testasin vielä, että ovulaatio tapahtui. En silti usko raskautumiseen ilman ICSI-hoitoja miehen vähäisen siittiömäärän vuoksi. Lääkärikin sanoi, että ei kannata käyttää Clomhexalia enää. Joten nyt odotellaan vaan, että lääkärit palaavat kesälomiltaan. Välillä on niin surullinen ja epätoivoinen olo. Uskon kuitenkin, että näillä nykyisillä hoidoilla meillekin se oma vauva vielä syntyy. Aikaa se ainakin vie turhan kauan.

Luen paljon toisten lapsettomien kirjoituksia netistä ja saan voimaa niistä. Etsin myös paljon tietoa PCO:sta ja lapsettomuushoidoista. Itse kerroin lapsettomuudestamme eräälle saman kokeneelle ystävälleni. Hän ymmärsi, että tästä asiasta pitää saada puhua. Oikeastaan monikaan ei tiedä lapsettomuudestamme. Haluaisin puhua tästä avoimesti, mutta jätän kertomatta suojellakseni itseäni.

Voimia teille kaikille!

PCOS

tuitur | 05.06.2008 10:15

Olen täällä palstalla käväissyt kevään aikana kurkkaamassa, mutta lopullinen sysäys rekisteröitymiselle oli tämän päivän lääkärikäynti jossa todettiin PCOS. Ilmeisesti täällä käytetään enemmän lyhennettä PCO? Oppaassa luki PCOS, sama asia joka tapauksessa. Koko PCO on minulle uusi asia. Wikipediassa näytti olevan jonkin verran asiaa aiheesta. No kuitenkin, olin huojentunut että tälle odottelulle löytyy syy. Mutta nyt jälleen jo hieman kauhuissani, että ei tämä tästä välttämättä helpota, vaan vasta alkaa. Ainakin sen perusteella mitä täältä lukee ihmisten tilanteita. voi luoja. Voimia kaikille tasapuolisesti vaikean asian kanssa kamppaileville.

Päivällä töissä mieltä myllersi se, että minulla on riski aikuisiän diapetekseen. Tietääkseni sitä ei ole suvussani ollut? Täytynee selvittää. Nyt ehkä aijon kertoa vanhemmilleni tilanteestani. Tähän asti olen jättänyt kertomatta. Vähättelyt eivät olisi auttaneet naista mäen alla. Nyt kun tälle tilanteelle on nimi, on helpompi kertoa.

Miehelläni on kaksi lasta aikaisemmasta liitosta. Se hieman hidastaa kertomista hänen suvulleen. En halua joutua arvioinnin kohteeksi siitäkin asiasta. Mieheni otollisin lasten"teko"aika on jo takana, josta syystä mielipiteitä varmasti löytyy. Vähintään NIITÄ katseita, "vieläkö sekin aikoo lähteä siihen vaipparumpaan"..

Sitä rumpaa odotellessa, mukavaa alkanutta kesää jokaiselle.

Ja yksinäisyydestä vielä...

coeur | 05.06.2008 11:34

Niin ja se on ihan totta että näitten asioitten kanssa monesti tuntee olevansa tosiaan aika yksin :( Vaikka tää palsta on kyl ihana koska täällä ei tunne olevansa yksin ja tietää että te ymmärrätte ! Meilläkään mies ei koe näitä juttuja samalla tavalla eikä ota kaikkea ihan niin raskaasti. No ehkä välillä parempikin niin. tuntuu vaan et se on aina mies joka lohduttaa mua eikä koskaan päinvastoin. Mut miehet vaan on niin erilaisia. Vaikka tiedän että tää asia miestäkin satuttaa ja keskenmenon jälkeen oli eka kerta kun mieskin itki..
Mutta toivotaan että saatais paljon plussia tälle palstalle tänä vuonna joohan !!!
Aurinkoa kaikille :)

Tuli taas sellanen fiilis että pitääpä ottaa vähän kantaa…

coeur | 05.06.2008 11:28

Morjens !

Norskuli oon tosi pahoillani ja tiedän liiankin hyvin miltä susta tuntuu koska mulla oli myös keskeytynyt keskenmeno keväällä. Lasta ollaan yritetty reilut kaksi vuotta ja viime keväästä lähtien hoidoissa (icsi). Sitä oli niin pilvissä kun sai lopulta sen positiivisen raskaustestin ja sit tuli kovaa ja korkeelta alas. Sattui tosi kovasti. Aluks vaan tuntui siltä ettei millään oo nyt merkitystä enkä oikein jaksanut uskoa uusiin hoitoihinkaan. Mut onneks aika parantaa ja nyt on jo paljon paremmat fiilikset ja kovasti odotellaan uusia hoitoja joiden pitäis alkaa varmaan ens viikolla :) Eli paljon tsemppiä sinne ! Kyllä sinäkin tosta selviät ja lääkäri on meille ainakin sanonut että alkanut raskaus on aina hyvä merkki !

Enkeliprinssi ja sadmad toivoin jo kovasti teidän puolesta ettei menkat nyt tulis vaan olisitte raskaana. Tosi turhauttavaa kun ikäänkun annetaan toivoa ja sit se otetaan pois :( Tsemppiä teille ja paljon positiivista mieltä, vielä tässä onnistutaan !!

Jonna 70 ja Minni KIITOS kannustavista viesteistä. Ihanaa kun täällä on ihmisiä jotka ymmärtää :)

Punapää meillähän on myös ongelmana siittiöt joita on mutta liian vähän eikä laatukaan ole mitään priimaa joten meille sanottiin heti alusta lähtien että icsi on oikeastaan ainoa hoitomuoto. Olihan se tosi shokki sillon kun se tieto tuli ja on vieläkin kun sitä oikein pysähtyy ajattelemaan. Toisaalta oon ilonen et edes tää mahdollisuus on olemassa ja onhan monella nää hoidot auttaneet. Ja teidän tilannetta ajatellen oon kyllä käsittänyt ettei se miehen biopsia mikään mahdoton juttu ole ja sieltä saattaa löytyä eläviä siittiöitä vaikkei niitä muuten löytyisi. Usealla palstalla oon törmännyt ihmisiin jotka on saaneet sen avulla lapsen !

Kristiina mun mielestä sun työnantaja on ollu aika törkeä ! siis näähän on tosi henk.koht. juttuja eikä tosiaankin tarvii töissä kertoa ! Itse en oo sanonut töissä kenellekään ja tiedän et jos yhdelle sanoo niin sit sen tietää pian koko poppoo. Ihan kun ei tosiaan jo muuten olis tarpeeksi rankkaa. Huomaa kyllä että ihmiset jotka ei oo itse kokeneet tätä ei ymmärrä yhtään mistä on kysymys :( Tai siis suurin osa, kyllähän niitäkin onneks löytyy jotka ainakin yrittää ymmärtää.

Marika-85 Paljon Onnea ! Tuotahan me kaikki täällä toivomme…

Tsemppiä ja haleja tasapuolisesti kaikille ! :)

Minni | 04.06.2008 10:57

Se on kyllä järkyttävä tunne tuo yksinäisyys. Vaikka onhan mieskin tässä mukana, mutta mä en ainakaan pysty kertomaan kaikkia tunteitani miehelle. Kait sitä yrittää miestään säästää edes osalta tältä pahalta ololta. Ja siis typerästi itekseen vaan märehtiä asialla... Mutta kun kaverit ei oikeesti ymmärrä minkälaisia tunteita lapsettomuus herättää, koska eivät itse joudu kokemaan. Niiden kanssa on niin välillä vaikeaa jutella koko asiasta...Mutta lähipäivinä mua ainakin on auttanu ihan älyttömästi, kun oon lukenu, että teillä muillakin on just samoja fiiliksiä, mitä mullakin on. On ainakin jossakin päin Suomea ihmisiä, jotka ymmärtää. Eikä tartte miettiä, että onko sitä tullu ihan hulluksi, kun näin ajattelee...Että kirjotelkaan vaan kaikki :)

Lämpöisiä kesäpäiviä kaikille!!!

Nyt kyllä ahistaa!!!

Kristiina | 04.06.2008 08:41

Hei, pitkästä aikaa...
Minut ja mieheni on todettu selittämättömästi lapsettomiksi. Hoidot alkaisi syksyllä...
Viime kuussa minulle tehtiin vatsaontelon tähystys, tällä suljettiin pois endometriosa ja samalla tutkittiin munajohtimet. kaikki ok!(Kevät-talvella juoksin kaikki muut mahdolliset tutkimukset) En tiedä oliko se hyvä, kun vikaa ei löytynyt...? Tai siis onhan se. Mutta olis ehkä helpompi tietää mikä vika minussa piilee. (Mies tutkittu aikaisemmin, hänellä kaikki ok) Sain tähystyksen jälkeen sairaslomaa 5pv. Koodi N97.9 ja työnantajani ilmoitti tänään etten saa palkkaa sairasloman ajalta... Ja että olisin ollut velvollinen kertomaan näistä lapsettomuustutkimus ja-hoito asioista! Hemmetti että käämi kärysi. Muutenkin on ollut viime aikoina rankkaa!!! Niin yksi urpo viitsii vaatia minua tilille minulle niin henkilökohtaisesta ja arasta asiasta! Yleensä olen kyllä asiasta avoin ja kerron esim. että meille ei ole niin suurta iloa vielä suotu että oltaisiin lapsia saatu, mutta nyt meni mielestäni hieman yli. Sitten kun hermostuin, lohdutteli vain että kyllä te niitä lapsia vielä saatte. Mikä Jumala se luulee olevansa!!!
Jotenkin olen pettynyt taas kaikkeen. Paapatetaan ja puhutaan kuinka paljon lapsettomuushoidot ja tutkimukset tulevat yhteiskunnalle maksamaan jne. Kyllä se että yhden vaivaisen vuorokauden olin sairaalassa, niin siitäkin maksoin kahdesta vuorokaudesta, kun olin kirjattuna sisään kadella eri vuorokaudellä!!! Niin lapsettomat pariskunnathan EIVÄT maksa hoidoistaan mitään itse!!! Huh, huh! Yksikin pieni pihaus sairaalaa kohti, niin tunkevat laskun käteen.
Jotenkin vain nyt on tainnut iskeä lievä katkeruus vaihe päälle! Siis täytyy myöntää että sisälläni kihisee niin suunnatonta kiukkua ja vihaa, että tämä on jo hämmentävää. Oli niin lähellä tänään etten paukauttanut sanoa itseäni irti ja todennut että pidä kuule työpaikkasi.
Mutta kun ei niitä hoitoja, velkoja ja asioita maksella pelkällä työttömyyskorvauksella:(
Välillä sitä tuntee olevansa niiiiin yksin tämän lapsettomuuden kanssa. Enhän minä tässä yksin ole, kyllä se mieskin samassa veneessä keikkuu. Mutta minä olen nainen ja koen ja näen asiat kumminkin niin eri tavalla.(Meillä ainakin) Joskus sitä vain kaipaisi myös oikeaa olkapäätä jota vasten itkeä, olkapäätä joka ymmärtää tämän tuskan. Tämän fläppärin kulma kun on kumminkin aika kova, mutta onneksi ei aivan `hiljainen`

Kiitos kaikille!!!
Palaillaan taas. :)

sadmad | 04.06.2008 12:38

Erittäin paljon onnea marikalle!!!

Enkeliprinssi... myös mun kierto venyi mut menkat alkoi sit myöhässä...tietenkin... Tää on tällaista... Ei aina oikein tiedä mitä ajatella kaikesta... mä niin jo toivoin sun puolesta :(

uusi

Norskuli | 03.06.2008 04:32

Hei vain kaikille,

Haen tässä itselleni vertaistukea, Lasta olemme yrittäneet kaksi vuotta, ja juuri kun clomit piti aloittaa tulinkin raskaaksi (minulla on siis PCO). raskausviikolla 12+4 minulla todettiin keskeytynyt keskenmeno ja huomenna olen menossa sairaalaan tyhjennykseen.

Ajatukset ovat jotenkin mahdottoman hajalla.. Pitääkö yrittää toiset kaksi vuotta että tärppää? Tuleeko sittenkin keskenmeno? Kauanko aikaa tässä on vielä yrittää.

Lapsettomuutta tutkiessa todettiin, että minä en ovuloi ollenkaan, no ainakin kerran tämä ihme on kuitenkin tapahtunut. Nyt sitten mietin myös sitä, että pääsenkö suorilta takaisin hoitoihin? en haluaisi odottaa yhtään!

Täällä on varmasti monen monta traagista tarinaa luettava, mukava saada tukea tällaistakin kautta

T: Norskuli

Angel | 03.06.2008 12:44

Onnea myös minun puolestani ; )

Minni | 03.06.2008 12:17

Onnea Marika-85!!! :)

Vihdoinkin!

marika-85 | 03.06.2008 10:27

Tein positiivisen raskaustestin kolmannen inssin jälkeen!Pelottaa kuitenkin että joku menee pieleen.Ensimmäinen ultra ois kahden viikon päästä...

hei kaikille!!!

yksinäinen kyynel | 02.06.2008 10:27

ensinnäkin haluan kiittää teitä kaikkia kannustavista kommenteista ja avusta. Tulee aina jotenkin parempi olo ku on käyny täällä!! Kannustan teitä kaikkia kertomaan mieltä painavista ajatuksista me muut autamme parhaamme mukaan. joku tietää toista ja toinen toista..täällä on paljon tietoa ja tukea! Kiitos kaikille jotka ovat jaksaneet lukea mun juttuja ja auttaneet!

punapää

Tiina | 02.06.2008 06:25

vastaan taas olen ymmärtänyt että siittiöiden saanti on vaikeutunut rekisteröinti pakon vuoksi mutta lahjoittajia on jonkin verran ja jonkin verran niitä tuodaan myös muista pohjois maista ja hoidoissa pyritään valitsemaan lahjoittaja mahdollisimman samanlaisilla piirteillä kun lahjan saaja(miehesi) että lapsi olisi mahdollisimman saman näköinen me ollaan aloitettu hoidot ennen laki uudistusta joten meillä on vielä rekisteröimätön lahjoittaja silloin oli jo että julkisella ei tahtonut olla lahja soluja saatavilla, me saimme lähetteen yksityiselle (maksusitoumus) jolloin me maksoimme hoidossa käynnistä vain poliklinikka maksu kannattaa selvittää jos päätätte yrittää lasta lahja soluilla että jos se ei ole mahdollista julkisella että saatteko lähetteen yksityiselle olen kuullut myös että jotkin paikkakunnat maksaa hoidon mutta ei lahja soluja mutta se selviää vain kysymällä, henkisesti ja fyysisesti rankkaa hankkia lapsia näin tulos ei kuitenkaan koskaan ole ihan varmaa, voin vain kertoa omasta kokemuksesta meillä on yksi ihana lapsi hoidoilla lähti kolmannella inseminaatiolla ja odotan toista lasta joka lähti vasta ivf:n pakastealkion siirrosta (lahjoittaja on sama) on ihanaa kun monet kehuu lastamme mieheni näköiseksi

Luovutetut siittiöt

Jonna 70 | 02.06.2008 04:36

En tiedä miten yleisellä puolella nykyään on tilanne, mutta kun me olimme hoidoissa ei luovutetulla spermalla tehty hoitoja yleisellä puolella (n.+- 10 vuotta sitten) Meille ICSI:t tehtiin oman miehen spermalla, joka viallista, ja sitten yksityisellä vasta saimme luovuttajan spermalla tehdyt ICSI:t.Toivottavasti tilanne on tänä päivänä eri ja myös yleisellä puolella saa hoitoja luovutettujen avulla.

Karu tuomio

punapää | 02.06.2008 03:39

Heippa taas!
Onpas täällä ollut vilskettä. Ajattelin itsekin tulla heti purkamaan ajatuksia lääkärikäynnin jälkeen. Käytiin siis ekaa kertaa tänään keskussairaalan naisten tautien polilla. Tutkivat meidät kummankin ja määräsivät testejä. Tuomio oli aika tyly. Omaa lasta emme voi luonnollisesti saada. Ainoat vaihtoehdot ovat icsi tai luovutetut siittiöt. Mies sanoi heti, että otetaan luovutettua, koska aiemmissa näytteissä ei ole eläviä siittiöitä ollut eikä kivesten pistäminen ja ronkkiminen kuulostanut kovin mieluisalta. Mies oli jotenkin jo ehtinyt orientoitua noihin tuloksiin, mulle se tuli hirveenä iskuna. Mitä, ei lapsia ilman lääketiedettä... Sanat loppuu kesken ja positiivisia ajatuksia ei ole. Lapset on aina kuuluu mun tulevaisuuden suunniteltiin. Mitä jos niitä ei saadakaan???

Onko teillä tietoa, miten luovutettua spermaa saatavilla? Onko laki vaikuttanut siihen? Että siis millaiset mahkut on saada sitä luovutettua tavaraa kunnallisella puolella ja pystyykö siinä itse valikoimaan miehen ominaisuuksia? Onko muita Jyväskylässä hoidossa olevia?

PAINON PUDOTUKSESTA JA VÄHÄN MUUSTAKIN

enkeliprinssi | 31.05.2008 08:41

Täällä muutama on kirjoitellut PCO:sta ja painon pudotuksesta. Itselläni muutama kilo ylipainoa ja PCO, nyt olenkin kuronut senttejä kiinni, mutta tämä on hidasta ja vaatii kymmenen kertaa enemmän työtä kuin ilman PCO:ta olisi pudottaa painoa. Aikaisemmin kun vielä napsin noita ehkäisytabletteja paino pysyi kurissa, mutta kun lopetin, niin pco pääsi valloilleen ja tuli painoa.

EN tiedä paljonko painoa on lähtenyt, koska lakkasin käymästä puntarilla. Mutta vartalo on ainakin muuttunut ja alkaa taas muistuttamaan omaani. Minä muutin ruokavaliotani paljon. Välttelen nopeita hiilareita, pyrin käyttämään ns.hyviä rasvoja, eli kasvikunnan rasvoja. Myös sokeria pyrin välttämään, mutta karkkipäiväni pidän. Minä syön monta kertaa vähemmän, kuin sellainen jolla ei ole PCO:ta ja silti en ole langan laiha. Kerran päivässä yksi lämmin ateria,jossa esim. tummaa makaronia, kanaa ja paljon kasviksia, kaksi leipää, hedelmä, puuro. En juo juurikaan mehua. Lähinnä juon vettä nykyisin. Kahvia tulee juotua kuitenkin. Silti tuntuu etten ole tarpeeksi hoikka.Enkä edes ole paino-indeksissä normaalipainoinen. Nyt en edes tiedä paino-indeksiäni.

Minä myös olen himoliikkuja. Liikuin monta kuukautta kuusi kertaa viikossa tunnin päivässä rankkaa treeniä, jossa hiki todella valui. Lisäksi hyötyliikunta kuuluu arkeen. Ennen PCO:ta olisin ollut aika päivää sitten kunnossa, mutta nyt se vaan kestää ja kestää.

Nyt olen järkeistänyt liikunnan ja liikun joka toinen päivä ylimääräisen tunnin, kunnon hiki treenin. Katsotaan mitä tapahtuu.

Välillä uhoan että jos en edes saa lapsia niin voin ihan hyvin alkaa syömään e-pillereitä, niin pco olisi kurissa ja silloin kuukautiskierto olisi säännöllinen ja nämä kamalat vuodot loppuisivat ja painonhallinta olisi helppoa ja kehoni pelaisi normaalisti.

Aikaisemmin kirjoitin että kierto on ollut yllättävän pitkä ja mietin raskaustestin tekoa. Kierto oli 45 päivää ja menkat tuli (en tehnyt testiä).Olihan se pettymys, mutta ei mitenkään epätavallista. Ihan tavallista etten tule raskaaksi. En usko enää itsekään että tulisin raskaaksi. Hoitoihin lähdetään uudestaan ehkä joskus...Mä en taida nyt jaksaa enempää kirjoittaa, kun on niin vihainen olo.

VOIMIA JA HALEJA KAIKILLE....ANTEEKSI ETTÄ TÄSTÄ TULI TÄLLÄINEN TEKSTI. KETÄÄN EI HYÖDYTÄ TÄMÄ SEPOSTUS.

Couer

Minni | 31.05.2008 01:10

Moi!

Pakko kirjoittaa, että mulla on ihan samanlaisia ajatuksia kuin sulla. Et siis suinkaan ole ainoa joka näin ajattelee. En ymmärrä mistä tämä yhtäkkinen katkeruus on taas saanut alkunsa. Todellakin mietin, että miksi me emme saa ja toiset saavat lapsen??? Yksi ystäväni on myös ylipainoinen ja hän saa jo toisen lapsen. Siinä on kai liian lähellä oleva esimerkki, että ylipainoinenkin voi saada lapsen sormia napsauttamalla...Ja tähän ystävään on liian helppo itseään/omaa tilannetta peilata.

Vaikka läheisille ollaan kerrottu tilanteestamme, niin tällästä oon nyt alannut huomata joidenkin kohdalla, etteivät he osaa sanoa yhtään mitään koko asiaan. Vaihdetaan vaan puheenaihetta. Onhan se vaikeaa heidän ottaa kantaa mihinkään minua loukkaamatta ja kun eivät todellisuudessa tiedä yhtään mitään asiasta. Mutta silloin harvoin kuin minä asiasta pystyn puhumaan odotan edes jotain vastakaikua, keskustelua. Entistä enemmän vaan menen lukkoon, enkä halua puhua.

Mutta koitetaan pärjätä, eipä siinä muukaan auta... :)

coeur

Jonna 70 | 31.05.2008 10:51

Teen nyt pienen "syrjähypyn" tänne palstalle, vaikka meillä hoidot ja lapsitoiveet on kuolleet totaalisesti.
Halusin vain toivottaa voimia, tiedän nuo tunteet niin hyvin myös omalta kohdalta, lapsettomuudesta kertominen, sisarusten lasten saanti, Sydämestäni toivon sinulle ja miehellesi voimia:)

Hei kaikille

coeur | 30.05.2008 06:26

Morjens,

Yksinäinen kyynel mulla ei ihan samoja kokemuksia ole kuin sulla mutta tähän liittyen tekee mieli kommentoida kuitenkin. Siis meillä on vähän se ongelma et kenelle kertoa kenelle ei ? Vanhemmat ja sisarukset tietää sekä muutamat ystävät. Ei muut. Miehen isoäiti esim. ei tiedä ja joka kerta kun nähdään tulee muistutus siitä miten meillä ei ole lapsia ja kun vieläkin ollaan kahdestaan ja ei pitäis turhan kauan odottaa jne jne. Alan olla niin kypsä ja väsynyt tohon ettei huvita mennä enää edes käymään . Viime kerralla rupesi heti ensimmäisenä esittelemään kuvia miehen serkun vaimosta ja vastasyntyneestä vauvasta. Tuntui pahalta. Ehkä pitäis vaan kertoa miten asiat on mutta hänet tuntien koko suku tietäisi pian eikä me sitä haluta. Ja etenkään mies ei halua tästä asiasta kaikille puhua. Se on sille arka aihe. Jotenkin tään on vaan niin hankalaa. 
Ja tuosta kateudesta. Mun mielestä on ihan inhimillistä ettei tässä tilanteessa voi täysin iloita muiden puolesta ketkä saa vauvoja, vaikka kyse olis sitten omasta siskosta. Mulla esim. on se tilanne että siskoni joka on mua pari vuotta nuorempi alkoi odottaa ensimmäistä lastaan kun meilläkin oli jo tämä ‘vauvaprojekti’ käynnissä. Syksyllä 2006 mentiin tutkimuksiin ja tuli miehen sperma-analyysi ja sen mukana musertava tuomio ettei ehkä ikinä saada omin keinoin lasta. Niihin aikoihin ei kukaan vielä tiennyt meidän ongelmista ja siskolta alkoi tulla kuvia (asutaan aika kaukana toisistamme) pyöristyvästä mahastaan. Vaikka olinkin iloinen siskon puolesta niin silti se vaan tuntui jotenkin pahalta. Vauva syntyi ja meistä tuli kummeja. Kiinnyinkin vauvaan heti kun hänet näin ja olin aidosti onnellinen siskoni puolesta. Ajattelin että seuraavaksi on meidän vuoro. Tänä keväänä tein positiivisen testin ja onnea kesti n 2 kk. Sitten kaikki romahti. Keskeytynyt keskenmeno. Pari viikkoa aikaisemmin siskoni oli ilmoittanut olevansa uudestaan raskaana ja odottaa nyt toista lastaan syyskuulle. Minulle kaikki on vielä vaikeampaa kuin eka kerralla. Valokuvat ja mailit saavat pahalle mielelle enkä jaksaisi välillä pitää yhteyttä ollenkaan. Siskoni tietää meidän tilanteesta muttei vaan tunnu ymmärtävän. Eikä hän tietysti voikaan ymmärtää. Tää on tosi hankala tilanne, olen jossain syvällä sisimmässä onnellinen siskoni puolesta ja samalla mietin jatkuvasti että miksi juuri me, miksei meille anneta tuota samaa onnea ? Miksi meillä pitää olla niin vaikeaa ? Mikä näiden vaikeuksien tarkoitus on vai onko näillä mitään tarkoitusta ?
Kesäkuussa alkaa uudet hoidot ja toiveet on korkealla, olo positiivinen vaikka samalla pelottaa.
Tiedän että täällä joku varmaan ymmärtää. Onneksi.
Kivaa viikonloppua ja voimia kaikille !!
:)

Hei Sanna!

Angel | 30.05.2008 09:27

Jonna70 sulle jo vastasikin tuosta PAS:sta ; )

Itselläni on välillä ollut myös ongelmia hiivan kanssa (varsinkin e-pillereitten kanssa). Nyt olen huomannut, että kun minulla on ollut ongelmia veren sokeritasapainon kanssa, hiivakin on tullut pitkän tauoan jälkeen. Tulehdus on todella ikävä, mutta onneksi se ei ole vaarallinen.

Hiiva saattaa tulla myös esim., tiuha pesu, hankaavat alusvaatteet tai tiukat housut, kuuma ja hikinen ilmasto, tiuhat yhdynnät, hautovan pikkuhousunsuojan taikka siteen pitkäkestoinen käyttö. Kehon omaa mikrobitasapainoa saattaa järkyttää myös antibioottikuuri, diabetes, raskaus taikka e- pillerit. Ja muistaakseni kovin makean ruuankin suurien määrien nauttiminen saattoi aiheuttaa hiivan. Ja olen kuullut joillakin olevan hiivasyndrooman (toistuvia tulehduksia). Toivottavasti tästä oli apua.

Sanna

Jonna 70 | 29.05.2008 10:50

PAS tarkoittaa pakastealkioiden siirtoa. (Jos koeputkihedelmöityksissä tulee pakastettavia alkioita)

Sanna | 29.05.2008 10:43

Nyt minun täytyy tunnustaa tietämättömyyteni ja kysyä että mitä tarkoittaa PAS???

Sain viimein ajan lääkärille 24.6, silloin päätetään jatkosta. On ollut ihanaa olla kun on saanut vähän taukoa tähän vauva-asiaan, mutta kun aika lähestyy, sitä alkaa taas enemmän ja enemmän miettimään...
Söin taas 10 Terolutia, ja kuukautisten olisi jo pitänyt alkaa, mutta ei... Vihlaisut on silti tuttuja, ja on vain ajan kysymys koska alkaa. En ole edes ajatellut raskauden mahdollisuutta koska tässä kierrossa ei ollut mitään hoitoja, ei siis enää edes clomifeneja. Terolutit ainoastaan kierron tasaamiseksi, jotka nekään ei auta enää niinkuin ennen.... =(

Sellainen kysymys, että kärsiikö kukaan muu jatkuvista hiivatulehduksista?? Minulla se on ollut viimeisen vuoden täydellisenä riesana, ainoa kausi kun hiivaa ei ollut, oli ne kierrot joissa söin Clomifeneja. Ihmeellistä??? Aion tuostakin lääkärille sanoa, ja pakkohan tuohon hiivakierteeseen on joku apu saada, olisi vain kivaa tietää että mistä se johtuu....

y k s i n ä i s e l l e k y y n e l e e l l e

helinä | 29.05.2008 12:13

Minulle on tarjottu syliin sukulaisten pikkuvauvoja,mutta kun on hätäsektio ja muita vaivoja niin varon sellaisiin tilanteisiin joutumista.Lisäksi minusta on surullista kun puhutaan "vauvakuumeesta" tai jostain baby boom ista ... sehän on jokaisen oma asia kuinka
saa perheen vaikka pienenkin perheen.Kotiasiat on kotiasioita ja kylässä käyttäydytään niinkuin
kylässä.Puheenaiheet voivat vaihdella kovastikin - voihan sitä sanoa jostain asiasta "ettei kiinnosta " tällä hetkellä.Kyllä muillakin ihmisillä vaihtelee tunteet laidasta laitaan eikä vaan
lapsettomuudesta kärsivillä.Ei LAPSETTOMIEN pidä itseään syyllistää omien tunteidensa vuoksi.
Juhlissa voi olla myös isompia lapsia ja he ymmärtää KUULEMANSA ja lapsettomuuden omalla tavallaan ja osaavat yhdistää henkilöt keskenään.Siksi on oltava varovainen puheissaan.
Jos taas juhlissa kaikki lapset on "vauvaiässä" niin ei ole mukava että vauvoja esitellään.Ennenhän ne
oli kapaloissa ja nukkuivat ja heräsivät syömään.Nykyään pikkuvauvoja kuljetellaan ja esitellään ihan liikaa - suorastaan retuutetaan -,vaikka niiden pitäisi vaan nukkua ja imeä
äidinmaitoa kaikessa rauhassa.Jos ei jaksa / halua juhlia ja jos koet juhlat rasittavina esiintymistilaisuuksina niin ei niihin kannata osallistua.Mutta itseäsi ajatellen - saahan siellä varmaan jotain ? hyvää ? syötävää.TOISAALTA joskus jotkut odottavat vastapalveluksia ,kiitoksia ja juhliinkutsua myös sinun puoleltasi.Siksi kannattaa olla tarkkana millaiseen keskusteluyhteyteen suostut. Juhlat ovat yleensä iloisia tilaisuuksia,mutta tietty kaupankäynnin maku on joskus suussa.Ja jos olet sairaana ei silloin voi osallistua juhlaan tai voit vain käväistä nopeasti ns.tervehdyskäynnillä.Joskus on mukava vaikka vain nähdä / kuulla joku henkilö juhlassa hetken.Varsinkin sellaiset juhlat ovat mukavia jossa esitetään jotain ohjelmaa tai musiikkia yms.kuin että jaetaan lahjoja aikuisille kuin lapsille jouluna - vähän turhan yksinkertaista - siis lahjontaa.

Yksinäiselle kyyneleelle!

Angel | 29.05.2008 10:19

Heippa vaan!

Tuosta kateudesta lapsellisia kohtaan - se on täysin normaalia. Itselleni se oli kova pala myöntää, että voin olla kateellinen ja katkerakin lapsellisia kohtaan, mutta nyt opittuani sen kuuluvan lapsettomuuden "oireisiin" olen vain yrittänyt hyväksyä tämän negatiivisen tunteen. Ja onhan tuo tunne täysin looginen ja luonnollinen, tottakai me olemme ja saamme olla kateellisia niille, jotka ovat saavuttaneet sen mitä mekin niin kipeästi haluamme! Ja uskotko, että sua ja lähipiiriä voi jopa helpottaa, jos sanot ääneen olevasi kateellinen heille. Yllättävää kyllä, monet lapselliset eivät välttämättä ymmärrä muuten sun tuntevan näin...

Ja puhuit tuosta sukulaisten kohtaamisesta ja heihin kuulumattomuuden tunteesta. Auttaisiko jos siitäkin puhuisit ääneen? Monesti vain olen huomannut, että itse saattaa luulla tietävänsä muiden ajatukset ja päinvastoin. Tai sitten yrität vain reippaasti olla oma itsesi ja keskustella sukulaisten kanssa asioista, joista itse tykkäät. Ja vaikka miettiä etukäteen jotain valmiita vastauksia, jos udellaan esim. perheenlisäyksestä. En tiedä onko näistä apua, ihmiset ovat niin erilaisia, tilanteet erilaisia ja oma mielialakin vaikuttaa monesti.

Tuosta laihduttamisesta....itselläni on sekä pco että kilpirauhasen vajaatoiminta (molemmat aiheuttavat liikapainoa) ja taistelen myöskin muutaman kilon kanssa. Kävin juuri ravitsemusterapeutilla, joka laski mun ruokamäärän olevan päivittäin aika vähäisen - enkä siltikään laihdu! Joten tiedän kyllä laihduttamisen olevan meillä pco-laisilla vaikeaa! Itse olen tuuminut, josko näistä hyvähiilihydraattisista ruokavalioista löytyisi vastaus. Itse syön todella vähän makeisia, leivonnaisia enkä juo paljon alkoholia taikka limppareita, en tupakoi. Mutta tiedän mun kaipaavan skarppausta kasvisten syönnissä. Valkoisia jauhoja ja sokereita yritän välttää, syön paljon täysjyvätuotteita. Liikun jonkinverran, mutta sitäkin ilmeisesti olisi hyvä lisätä. Painonnousu on nyt kevään jälkeen stopannut, laskenutkin ehkä pari-kolme kiloa. Toivon, että suunta on edelleen alaspäin.

Itse olen huomannut myös, että sairaalasta ei kyllä tulla yhtään vastaan hoidoissa tai muutenkaan missää sairaudenhoidossa. Huomasin sen jälleen kerran nyt viimeisen pas:in yhteydessä. Jos en olisi suutani aukaissut, niin tuskin olisi hoitoon/lääkitykseen tullut edelleenkään mitään muutosta! Eli kaikki pitää ensin itse selvittää ja kysyä, kyseenalaistaa, ihmetellä ääneen....Se vaatii hirveästi itseltä aikaa ja rahaa (varsinkin jos joutuu yksityiseen turvaamaan) sekä voimia. Ja takapakkeja tulee sitten aina välillä, kun joutuu lääkärille joka ei kuuntele/ei ymmärrä. Mutta kannustimena kaiken keskellä toimii se, että kyse on omasta terveydestä. Kukaan muu ei pidä puoliasi kuin sinä itse - näin se taitaa valitettavasti tänä päivänä olla.

Itselläni oli maanantaina 3. PAS. Saa nähdä miten käy, kovasti pessimistisellä fiiliksellä asian suhteen olen ja yritän työntää ajatukset koko jutusta taka-alalle. Onneksi on kesä tulollaan ja pihalla voi värkätä monenlaista!

Voimia sulle ja muillekin!

Moi pitkästä aikaa!

marika-85 | 29.05.2008 09:05

Kirjoittelin tänne joskus alkutalvesta. Meillä myös selittämätön lapsettomuus. Nyt takana 3 inssiä.Vielä ei ole menkat alkaneet, pari päivää nyt myöhässä. En oikein jaksa uskoa että olisin raskaana, vaikka oireita onkin, en uskalla tehdä vielä testiä. Kehon lämpötila ollut kokoajan melkein 37 astetta...Ensimmäisten inssien jälkeen menkat alko jo 12 päivää toimenpiteen jälkeen.Pitää oottaa vielä...

pco ja painon hallinta

yksinäinen kyynel | 28.05.2008 10:19

vielä haluaisin tietää miten olis paras ja tehokkain tapa laihduttaa... pco:n vuoksi tuntuu et sama mitä teen niin paino vaan pysyy samana...olen lievästi ylipainoinen ja kyllästynyt kiloihini miten pääsen niistä eroon? Liikun säännöllisesti ja ruokavalioni on suht terveellinen...

heippa vaan kaikille!!

yksinäinen kyynel | 28.05.2008 10:16

Ajattelin kysäistä teiltä muilta kokemuksia... Elikkä onko muilla sellasia kokemuksia et miehen suku ei hyväksy sinua sellaisena kuin olet..elikkä lapsia ei vaan kuulu. Itselläni on tosi iso kynnys käydä anoppilassa ku tuntee ilmassa leijuvan pienen kuulumattomuuden tunteen. muilla mieheni sisaruksilla on lapsia. Appivanhemmille on kerrottu että sairastan pco:ta mutta silti ne vihjaukset ja tuijottavat katseet ahdistavat. nytkin on apen synttärit tiedossa ja ahdistaa jo valmiiksi miehen sisarusten käytös. mitä voisin itse tehdä toisin? tuntuu et ku siellä ollaan niin liimaudun mieheeni kiinni ja välttelen muita...toisin sanoen ujo paska istuu yksin sohvan nurkassa ja pelkää taas muiden satuttavan itseään...kertokaa muut jos samoja kokemuksia..

sit vielä kateudesta... onko normaalia olla kateellinen muille jotka saavat lapsia...tuntuu niin vaikeelta iloita muiden onnesta..

Ja sit vielä sairaalan emämunauksesta... oon jo kaks vuotta käyny säännöllisesti gynekologilla hoidattamassa itseäni..saan aina uuden reseptin mutta lääkäri ei ole kiinnostunut lääkkeiden tuloksista. masennuin siitä niin paljon et jätin hoitoni kesken. on niin ylivoimaisen vaikeaa tarttua siihen puhelimeen ja tilata aikaa taas seuraaviin tutkimuksiin ku sairaalasta ei tulla yhtään vastaan. ja sit sain vasta viime viikolla tietää et sairaalassamme on ihan lapsettomuuteen erikoistunu lääkäri joka hoitaa lapsettomia..miks mulle ei oo kerrottu tätä aikasemmin?! olisin hiivatti vieköön menny sinne jo kaks vuotta sitten!!!! on tuo sairaala elämä sellasta et jos et ite osaa vaatia niin ei sua kunnolla hoidetakkaan. elikkä neuvoksi muille: kysykää gynekologiltanne että onko sairaalassa mahdollisesti lapsettomuus lääkäri!!!

eipä mulla muuta ku kiitokset jos joku vois vastata mulle!! Aurinkoista ja lämmintä alkukesää teille kaikille ja muistetaan pitää se lippu korkealla. Me ollaan naisia isolla N:llä :)

Siipirikolle ja muille selittämättömästi lapsettomille

Nuppu | 27.05.2008 02:24

Sepä, se, jotenkin sitä itsekkin ajattelee, että varmaan sitä vikaa kuitenkin josaain on, kun kerran raskaus ei ala. Olisi paljon loogisempaa jos olisi joku vika jonka voisi korjata... Vaikka toisaalta tietenkin olen TODELLA onnellinen ettei minussa eikä miehessäni mitään vikoja löytynyt.

Toivoa tulee eläteltyä, että jospa sittenkin tärppäisi kun kaiken pitäsisi olla kunnossa. Kesällä edessä oleva hoitotaukokaan ei tunnu niin pahalta, kun tietää, että ainakin periaatteessa raskaaksi tulemisen pitäisi olla mahdollista. Ensin harmitti, kun kesällä ei pääse hoitoihin, sen takia koska kesälomalla sinne meneminen olisi ollut niin helppo järjestää. Nyt kuitenkinkin ajattelen, että on ihanaa keskittyä viettämään kesälomaa rakkaan mieheni kanssa ilman, että tarvitsee tehdä aikatauluja hoitojen takia. Parasta olisi jos saisi koko asian vähäksi aikaa pois mielestä mutta se taitaa olla mahdotonta.

selittämättömästi lapsettomia

siipirikko | 27.05.2008 09:43

Nuppu, meillä on samanlainen tausta ja selitys on selittämättömästi lapseton (iältämmekin olemme näköjään saman ikäisiä). Reilu kaksi vuotta on takana. Hoitoja meille ei ole vielä tehty, koska juuri ennen hoidon aloittamista ilmestyi kysta, jonka poistumista tässä nyt odotellaan.

Turhauttavaa on kun ei löydy syytä, en kuitenkaan jaksa uskoa, ettei mitään syytä olisi, sillä ei tämä voi olla normaaliakaan.

Ärysttävää on ehkä se, että koska ei ole selitystä, ei osaa oikein luopua mahdollisesta toivostakaan, sillä eihän pitäisi olla mitään estettä, etteikö juuri nyt onnistuisi. Henkisesti kuitenkin on välillä pakko laittaa yritys välillä taka-alalle, sillä ainakin minut kahden viikon pätkissä eläminen meinasi uuvuttaa aivan loppuun ja kaikki tapahtui vain nioden kahden viikon syklien mukaan.

Pcos:ta

Angel | 27.05.2008 09:04

Heippa!

Onko kenelläkään pco:laisella kokemusta clomifenin käytöstä PAS:in yhteydessä?

Aurinkoa ja voimia kaikille!

selittämätön lapsettomuus

Nuppu | 26.05.2008 09:06

Onko täällä muita, joilla on kyseessä selittämätön lapsettomuus? Olisi kiva kuulla kokemuksia... Tuntuu niin turhalta, kun raskaus ei ala vaikka missään ei pitäisi olla mitään vikaa. Minut ja mieheni on tutkittu ja tosiaan kaikki oli niin kuin piti. Miehelläni on runsaasti siittiöitä ja ne liikkuvat hyvin. Minulla on aina ollut säännöllinen kierto, ei mitään tukoksia missään, kohtu on normaali jne. jne. Olen 29-v. ja mieheni 34-.v. Eli ei kai se ikäkään vielä paina. Mutta lasta ei vaan kuulu. Vähän yli kaksi vuotta ollaan yritetty. Kaksi inseminaatiota tehty ja kaksi aioitaan vielä tehdä. Sen jälkeen ehkä keinohedelmöitystä...

sadmad | 25.05.2008 02:54

Minä myöskin olen Pco:lainen...

Minullakin on kuukautiset myöhässä... kp 34 menossa... ja ilman hoitoja olen ollut pari kuukautta. Normaalisti mun menkat tulee miten sattuu, mut yleensä aikaisemmin kuin myöhään. Testinkin olen tehnyt, negaa oli... eli kait ne sitten alkaa kun alkaa... oireita niistä on ollut noin viikko. Tietty sitä koko ajan toivoo, ettei ne enää alkaiskaan... ja masu alkais pyöristyä... mutta tiedän et se on vaan hullua unelmaa... aina ne alkaa kumminkin...

En ole kanssa jaksanut vähään aikaan kirjoitella... Olen yrittänyt elää niinkuin tätä asiaa ei olisi olemassakaan. Mutta olen kyllä silloin tällöin käynyt lukemassa kirjoituksianne. Olen voinut aika hyvin, lukuun ottamatta muutamia ahdistus ja itkupäiviä. Ahdistus johtuu lähinnä siitä, että todennäköisesti pääsen jatkamaan hoitoja vasta vuoden päästä!!!! ( niin kauheat jonot). En haluaisi enää odottaa, kun ikääkin on jo 32.

Hienoa, että on tullut uusia tälle palstalle. Tervetuloa kaikille!!!!

Pco:sta....

Sanna | 25.05.2008 11:42

Mistähän muuten johtuu että Pco on nykyään niin yleinen? Itselläni sitä ei ole diagnosoitu, mutta munasarjoissa on kuitenkin selvää "helminauhaa", kuten lääkäri asian totesi. Ja siitä johtuen en sitten ovuloikaan, en tosiaan edes clomifeneillä. Annosta ei ole nostettu, olen syönyt vain 1 tabletti/päivä. Ja lääkäriaika on tosiaan ensi kuussa, saa nähdä mitä sitten.... Olisin valmis ehkä vielä kokeilemaan clomifeniä suuremmalla annoksella, mutta vaadin ehdottomasti seuranta ultran siihen. Sitäkään minulla ei ole koskaan ollut.

Tupakkalakko jatkuu, on ollut yllättävän helppoa!! Tietysti se sätkä on usein mielessä, ja kaikista vaikeinta on päästä siitä tavasta eroon, mutta jos näin jatkuu niin pääsen kyllä kokonaan eroon. Mies lopetti yhtäaikaa, ja silläkin on mennyt tosi hienosti.

Kesää tässä odotellaan, täällä ei vielä mikään ole vihreänä, hyvä että lumet on sulaneet ja jäät lähteneet. Piha on jo haravoitu ja ensimmäinen nuotio-iltakin on jo pidetty.
Voimaa kaikilla lähettelen, ja jatketaan kirjoittelua, vaikkei asiaa aina olisikaan.

Onpas uusia ihmisiä tullut palstalle paljon

enkeliprinssi | 23.05.2008 09:42

Eli Tervetuloa kaikille uusille palstalaisille. Ei ole tullut kirjoiteltua ei. Nyt tuntui että voisin ja haluan muutaman rivin rustata itsekin. Koska paljon on tullut PCO:laisia, niin mainitsen että minäkin olen yksi teistä. Nyt menossa hoitotauko. Tämä on niin hullua. Kun olin hoidoissa, niin menkat tuli ajallaan tai jopa hieman ennen alkamispäivää. Minulla on kuitenkin ollut hyvin epäsäännöllinen kierto. Nyt kuitenkin kiertopäiviä on kertynyt 42 päivää...joka päivä epäilen että tänään alkavat menkat. Välillä mielessä käy että olisiko mahdollista että kuitenkin olisin raskaana ihan ilman hoitoja. Kuitenkin tämä mahdollisuus tuntuu niin epätodennäköiseltä. Testillähän se selviäisi, mutta en ole halunnut tehdä. Kaipa se on jotain sellaista, etten halua tietää totuutta, elättelen haavetta raskaudesta, jonka testi voi murskata.

Kaipa se testi pitäisi tehdä, jos menkat ei ala. En oikein jaksa edes uskoa että raskaus olisi mahdollista. Odottelen taas huomiseen. Kyllä se vastaus aikanaan tulee. Tavalla tai toisella.

Voimia kaikille

Minni | 22.05.2008 12:29

Hellou!!

Päätinpä minäkin rekisteröityä tänne, kun keskustelu on alannut olemaan niin vilkasta. Lisäksi tarve on hirmuinen vertaistuelle ja täältä sitä toivottavasti saan. Ensin vähän taustaa. Minä olen kohta 26 ja mieheni kohta 27. Lasta ollaan yritetty 5/2006 alkaen. 2/2007 lääkäri totesi, että mulla on PCO. Hoidot aloitettiin yksityisellä puolella 5/2007 ja kunnalliselle puolelle siirryttiin loppuvuodesta 2007. Nyt takana 1 inseminaatio ja 1 melkein inseminaatio. Eli hormonipistokset tehtiin, mutta ei sitten inseminaatiota, koska oli pääsiäinen ja hoitoja ei voitu tehdä. Plussaa ei ole näkynyt kertaakaan näiden kahden vuoden aikana. Jatkosta sen verran, että syksyllä on viimeinen inseminaatio ja olemme ivf-jonossa Tampereelle. Jota ennen mun pitää reippaasti laihduttaa, että ivf tehdään.

Äitienpäivä viikonloppu oli mullekin aivan sairaan raskas. Aiempina vuosina se ei ole ollut yhtä raskas... Tämän jälkeen onkin ollut taas hirveä tarve saada puhua jonkun kanssa, joka todella ymmärtää mitä lapsettomuus on. Ympärilläni on monta tuttua, jotka ovat raskaana. Olen onnellinen heidän puolestaan, mutta ahdistaa älyttömästi tämä meidän tilanne... Kuitenkin välillä katkeruus iskee, kun minä en ole raskaana ja "kaikki" muut ovat. Välillä ärsyttää sekin, kun kaverit luulevat tietävänsä millä keinolla raskaaksi tulee. Viimeisin neuvo oli hommata koira, niin johan oon heti raskaana...Hyväähän he tarkoittavat, mutta kuitenkin mulla on PCO. Joten on erittäin hyvästä säkästä kiinni, että ovuloin ja tulen raskaaksi. Ei siinä paljoa auta stressaanko vaiko en asialla vai hankinko sen koiran. Tulipas oikein vuodatus :)

Tämän kesän olen ajatellut ottaa erittäin rennosti rokaten ja yrittää olla ajattelematta lapsettomuutta. Sitä vain on hyvin vaikea unohtaa tai olla ajattelematta. Mutta yritetään :)

Sanna | 22.05.2008 11:54

Ihanaa kun tämä palsta on jo vilkastunut!!!
Äitienpäivä oli myös minulle raskas päivä,varsinkin kun mieheni poika kysyi että onko se myös minun päivä.... Sanoin että ei ole, vain sellaisten joilla on lapsia, niin hän sanoi että- : Olenhan minä välillä vähän niinkuin sinun lapsi! Ihanasti ajateltu lapselta, ja hellyyttävää se oli.

Olen ottanut yhden ratkaisevan askeleen lapsettomuushoitoja ajatellen, lopetin tupakanpolton. Nyt on neljäs päivä menossa, mutta ihan hyvin on mennyt. Lääkäri on saarnannut joka käynnillä tupakoinnista, niin nyt se ainakin saa olla tyytyväinen. Ja kuulin ettei kaikkia hoitoja edes suostuta tekemään tupakoivalle naiselle. Toivottavasti onnistuu....

Nyt siis odottelen ensikuun lääkäriaikaa, puhuttiin miehen kanssa, että kokeillaan hoitoja niin kauan kuin itsestämme tuntuu siltä, mutta adoptio tuntuu tosi kaukaiselta ajatukselta meistä molemmista..... Mennään päivä kerrallaan.

Uutena palstalla...

coeur | 22.05.2008 11:27

Heippa kaikille !

Olen myös uusi tällä palstalla.. Teidän muiden kirjoituksia olen käynyt lukemassa jo jonkun aikaa ja niin tutuilta monet kokemukset tuntuu ! Nyt lopulta päätin uskaltautua itse aktiivisesti joukkoon.

Tässä lyhyesti meidän tarinamme. Ikää minulla 34, mies 36. Lapsettomuutta takana reilut 2 vuotta, hoidoissa viime keväästä lähtien. Meillä ongelmana miehen siittiöt ja hoitomuotona alusta alkaen ICSI. Viime vuonna tehtiin tuoresiirto + 2 PASsia joista kaikista negat. Tän vuoden puolella aloitettiin toinen hoitojakso josta sain elämäni ensimmäisen plussan ! Se oli ihan uskomaton tunne, olin niin onnellinen. Ekassa ultrassa viikolla 6+2 kaikki oli hyvin ja sydänäänet kuului jo. Toisessa ultrassa viikolla 11 oli kuitenkin vastassa valtava järkytys kun selvisi että sikiön kehitys oli pysähtynyt ilmeisesti jo useampi viikko sitten. Mitään varsinaisia oireita ei ollut mistä olisin voinut päätellä ettei kaikki ole hyvin. Pari päivää sen jälkeen tuli kovat vatsakivut, olin yön sairaalassa ja kaikki tuli itsestään pois. Kaavintaa tai lääkkeellistä tyhjennystä ei tarvinnut edes tehdä.
Kevät tapahtuneen jälkeen on ollut rankka mutta kyllä tästä taas noustaan !! Kontrolliultrassa pari viikkoa sitten ja kaikki ok. Toisesta hoitokerrasta ei jäänyt alkioita pakkaseen joten nyt ollaan kesäkuussa aloittelemassa 3. ICSIä… Toivoa siis edelleen on ja vaikka viime vuodet on olleetkin vaikeita niin ihan helpolla me ei olla valmiita luovuttamaan !

Auringonsäteitä ja kesän odotusta kaikille ! Ihanaa että tällainen palsta on olemassa.

punapää | 21.05.2008 07:28

Heippa taas!
Äitienpäivä on kyllä jonkin verran ahdistava päivä. Toisaalta haluaa toivoa kaikille äideille kaikkea hyvää, mutta silti siellä pääkopassa kihisee, että miksen minä ole äiti. Mullakin on ollut tarve kertoa läheisimmille tästä meidän ongelmasta, mutta mummot on kyllä sellaisia, etteivät tajua vaikka kuinka vihjailee, ettei ole meistä kiinni ettei lasta tule. Tällä hetkellä miehen mummolaan meno hirvittää, koska on käynyt vakioksi, että hän kyselee heti mut nähdessään että enkö mä nyt vieläkään ole lihonut...
Pikku hiljaa alkaa jännittää, kun kesäkuussa oleva aika klinikalle lähestyy...sitä miettii, että mitä ne meille ehdottaa ja missä aikataulussa siellä edetään. Toisaalta on jo rauhallisempi mieli, kuin vuosi sitten, mutta kyllähän se lapsen kaipuu silti on kova. Se ainut asia, mikä tässä lapsettomuudessa on ollut hyvää, on meidän parisuhde joka on vahvistunut huomattavasti. On huomannut, että ollaan oikeasti tosissaan toistemme kanssa ja halutaan samoja juttuja. Nyt vaan toivotaan parasta, että meitä pystytään jotenkin auttamaan.
Tsemppiä kaikille kohtalotoverille, varsinkin jo vuosia lapsettomuudesta kärsiville. Tiedämme kaikki, miten raskasta tämä on.

Hei...

Xenia | 20.05.2008 03:19

En tiedä, onko palstalla tapana esittäytyä, mutta kun juuri sain rekisteröidyttyä, voisin kertoa jotain itsestäni. :)

Olen alle kolmekymppinen wannabe-äiti, mieheni on vähän vanhempi. Meillä on yritetty raskautta vajaat kaksi vuotta, ensin reilun vuoden luomuna ja sitten hoitojen kanssa. Kolme inseminaatiota on kokeiltu ja piakkoin olemme siirtymässä IVF:ään. Lapsettomuuden syytä löytyy vähän kummastakin, mutta en tiedä, luokitellaanko meidät kuitenkin selittämättömäksi tapaukseksi. Joskus mietin, olisiko helpompaa saada jokin selkeä diagnoosi lapsettomuuteen, mutta enpä tiedä - sama kai se on, miksei lasta tule jos sitä ei vain tule... Adoptio- ja sijaisperheeksi ryhtyminen on ollut joskus mielessä, mutta katsastamme nyt vielä, mitä lääketieteellä on meille annettavana.

Parasta mahdollista kevättä kaikille!

Xenia

Tervetuloa myös puolestani kaikille uusille!

Angel | 20.05.2008 08:29

Itse olen puolestani tammi-helmikuun negan PAS:in jälkeen pitänyt pientä taukoa, kun kroppa alkoi oirehtimaan kaikenlaista ylimääräistä. Vaikka lääkitys on nyt päällä (ja tutkimuksia vielä edessä), ajattelimme uskaltautua vielä yhteen PAS:iin ennen kesätaukoa, vaikka en vielä tunne oloani täysin terveeksi. Mutta mieheni kanssa uskomme minun olevan nyt paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin. Ehkäpä se tärppi tulisi. Raskasta vain on ollut ihmetellessä, mikä kropassa mättää ja löytää lääkäri, joka uskoo ja kuuntelee. Vielä tänään mulla on OYS:iin puhelinaika - haluan keskustella vielä yhden lääkärin kanssa, jotta saan vakuuttettua itseni tilanteesta. Että emme mene "tuhlaamaan" alkioitamme.

Jos tämä siirto menee mönkään/tai emme pääse siihen, olen päättänyt omistautua kesän jälleen pihanlaitolle ja itseni kuntoon laittamiseen. Olla itsekäs ja tehdä sellaista, mistä minä tykkään.

Tämmöistä tänne. Pojan vuosipäiväkin lähestyy, haudalle kävin viemässä siniset orvokit jo pari viikkoa sitten. Kyllä se tämä aika rientää! Tuntuu, että on ollut näissä hoidoissakin jo ikuisuuden! Joskus vuosia sitten kuunteli kauhulla kertomuksia, kuinka jotkut ovat olleet vuosia hoidoissa...Sitä ihmetteli kuinka ikinä kukaan jaksaa???!!! Ja tässä sitä ollaan nyt itse....Jos kovasti jotain tahtoo, niin sitä on vain pakko jaksaa.

Lämpimiä ilmoja odotellessa ja kaikille auringonsäteitä toivotellen!

Liinu | 19.05.2008 11:14

Tervetulotoivotukset uusille!

On täällä tosissaan aika hiljaista ollut lähiaikoina, mutta jospa tästä keskustelu vielä viriäisi :)

Viime kirjoituksen jälkeen meille tehtiin yksi inseminaatio, ja tällä kertaa siis päästiin ihan hoidon toteutukseen asti. Tulos oli kuitenkin negatiivinen. Ainakin yksi inssi on edessä vielä tässä keväällä ja sen jälkeen kesätauko. Tuntuu kamalalta nyt jo etukäteen tuo kesän tauko, kun ei ole oikeastaan mitään toiveita raskautumisesta ilman hoitoja. Syksyllä luultavasti IVF. Yritän olla ajattelematta koko vauva-asiaa..

Hyvää kesän odotusta kaikille!

siipirikko | 19.05.2008 09:56

uusille tervetuloa.

Meillä on tällä hetkellä se tilanne, että tässä kierrossa piti tehdä ensimmäinen inssi, mutta ensimmäisessä ultrassa käydessäni minulta löytyikin suuri kysta ja hoitoa ei voitu aloittaa. Tietenkin tämä oli aika raskasta, sillä ensin oli suuri prosessi se, että ylipäätään suostuin harkitsemaan hoitoa ja suostuin niihin. Olin niin henkisesti jo menossa hoitoon, että tämä viime tipan suunnanmuutos oli minulle aika raskas. Siitä on nyt kuitenkin selvitty ja yritän koko ajan ajatella, että kaikki aikanaan. Jos hoito ei onnistu nyt keväällä niin ehkä sitten syksyllä. Johan tässä on yli kaksi vuotta odoteltu, joten ei kai se puoli vuotta lisää enää haittaa. (huom, yritän ajatella näin. Toivon siinä onnistuvani).

Sanna | 18.05.2008 06:05

Tervetuloa vaan kaikille uusille minun puolestani. Uusi olen itsekin täällä ja on harmi että palsta on niin hiljainen. Mitä jos yritettäisiin tehdä tästä vähän vilkkaampi yhdessä?

Tilanteeni on edelleenkin sama kuin viime kirjoituksessa, clomifenit on siis kokeiltu ja seuraavaa hoitomuotoa mietitään. Onneksi sain lääkäriin ajan vasta kesäkuulle, onneksi sen takia, että on tavallaan pakko pitää tauko tässä vauva-asiassa. On pakko miettiä jotain muuta, ja saa mieskin levähtää =)

Nyytin kaipuu on silti kova, niin kova että tulee päiviä ettei voi muuta kuin itkeä ja pysyä peiton alla. Olin viikon sairaslomalla ihan muista syistä, ja se tuli kyllä hyvään saumaan, sain nukkua niin paljon kuin nukutti, ja muutenkin tehdä juuri sitä mistä tykkään. Ja maata siellä peiton alla ihan hyvällä omalla tunnolla!!

Katsotaan nyt mihin tämä tilanne kääntyy....
Mutta kirjoitelkaa ihmiset!!!

Uusi ilmoittautuu...

Siirisofia | 17.05.2008 11:59

Hei vaan!

Reilun vuoden olen lukenut tätä palstaa ja nyt ajattelin uskaltautua mukaan.

Olemme 33 vuotias pariskunta, lasta toivottu 2004 alkaen. Hoitoihin lähdimme syksyllä 2005. Takana on 4 inseminaatiota, 2 koeputkihedelmöitystä ja 1 pakastealkionsiirto. Saldona tältä keväältä 2.IVF:n tuoresiirrosta plussa. Ensimmäinen ultra oli rv7+0 ja siellä se pikkuinen köllötteli ja sydän hakkasi vimmatusti. Kaksi viikkoa myöhemmin rv 9+0 todettiin pikkuisen luovuttaneen. Lääkkeellinen tyhjennys tehtiin. Pakkasessa olisi yksi huurunenu ja sitä yritämme päästä sulattelemaan ennen juhannusta. Julkisella ollaan ja vielä olisi yksi IVF tarjolla, sen aiomme katsoa. Mutta jos toivottua tulosta ei näillä saada, aloitamme sopeutumisen lopulliseen kaksistaan elämiseen.

Sanna: Sitkeästi vaan jatkakaa hoitoja eteenpäin. En tiedä teidän koko tarinaa, eli et onko hoidot ainoa mahdollisuus. Vaikkeivät olisikaan niin eteenpäin vain. Henkisesti ovat kyllä todella rankkoja, fyysiseen puoleen on saatavilla kunnon kipulääkkeet. Minä en ole hetkeäkään katunut, että näinkin pitkälle olemme menneet. Lapsen kaipuu on niin kova, että melkein mitä vaan olen valmis tekemään jotta sen pikkuisen nyytin syliini saisin. :)

Kaikille oikein hyvää viikonloppua toivottelee Siirisofia

Hiljaista....

Sanna | 17.05.2008 10:57

Missäs ihmeessä täältä kaikki ihmiset on?

Heippa!

Pikku kakkonen | 07.05.2008 12:44

Onko kellään kaksiosaista kohtua ja endometrioosia?

Päivä kerrallaan....

Sanna | 06.05.2008 09:54

Olen sinänsä samanlaisessa tilanteessa kuin Rittu, omakin sukuni on aika lailla helposti sikiävää, olen joutunut heiltä kuulemaan jopa näitä kammottavuuksia kuten: "Minua ei ole tarvinnut kuin likaisilla kalsareilla heittää niin on ollut jo napa pystyssä. Kumma kun sinä et saa."
Muutamalle tutummalle sukulaiselle olen näiden kommenttien jälkeen sanonut aika pahastikin, ovat sentään olleet pahoillaan.... Minulla on tullut kausia etten halua nähdäkään lapsia, en ole käynyt sen takia edes kavereiden luona kylässä. Mutta en ole syytä heille voinut kertoa, tuntuu etteivät he halua kuunnella puhettani lapsettomuudesta, vaikka itse tunnen suurta tarvetta puhua siitä. En missään tapauksessa halua sitä ongelmaa piilotella, vaan haluan ihmisten tietävän aiheesta, ja ottavan selvää. Kukaan ei vain halua kuulla. Ovat mestareita vaihtamaan puheenaihetta....
Minun tilanteeni on siitä hankala, että miehelläni on 2 lasta edellisestä liitosta. Toinen ei ollut vielä syntynytkään kun he erosivat. Ja mieheni oli jo löytänyt minut kun se synnytys alkoi. Se oli elämäni kauhein viikko, tunsin ihan hirveää vihaa jopa miestäni kohtaan, mutta varsinkin sitä exää kohtaan.... Itse olin edellisessä liitossa yrittänyt vauvaa jo 3 vuotta ilman minkäänlaista tulosta.
Minun on joskus todella vaikeaa pitää tunteeni kurissa mieheni lasten ollessa meillä, olen jatkuvasti katkera vaikka heistä pidänkin. Päässä vain pyörii että miksi minä....miksi juuri minä?
Ja nyt on edessä sekin pohdinta, että kuinka pitkälle olen valmis hoidoissa menemään, clomifenit on kokeiltu 3 kiertoa yhdessä terolutien kanssa, eikä tulosta. Pelottaa ihan kauheasti lähteä johinkin muihin hoitoihin, mutta otan nyt lääkäriltä kuitenkin ensin selvää että mikä on seuraava etappi ja päätetään vasta sitten. Olen vain niin väsynyt tähän kaikkeen.

Miten paljon pitää ihmisen kestää..

Rittu | 06.05.2008 08:01

Sydän syrjällään, taas :-( Lasta toivottu kohta neljä vuotta ja siitä reilu vuosi oltu hoidoissa. Ensimmäisen ICSI:n myötä tulin heti raskaaksi ja onnea kesti raskausviikolle 19 asti. Sitten lopulta keskenmeno rv:lla 21. Siitä kun selvittiin, niin eikun uutta yritystä. Parit epäonnistuneet ICSI:t välissä, kun minä en oikein reagoi hormoneihin toivotulla tavalla... No nyt 4. ISCI:n myötä tein positiivisen raskaustestin reilu viikko sitten ja voi sitä hyvän olon tunnetta.. Että nyt on meidän vuoro lopultakin saada lapsi. No, onnea kesti viikon, ja sitten alkoi vuoto. Tänään ultrassa lopullinen tieto siitä, että keskenmeno. Nyt siis viikoissa 5+4.

Ihmettelen vain sitä missä vaiheessa kenenkin kohtalo on määrätty ja kortit jaettu.. Miksi toisen harteille annetaan taakkaa niin paljon enemmän kuin toisen. Elämä on tavattoman epäoikeudenmukaista ja itse et pysty tekemään asialle yhtään mitään... Taas on vain koottava itsensä ja yrittää jaksaa päivä kerrallaan.

Mutta teitä kohtalontovereita löytyy onneksi täältä kautta. Sitä ihmettelen vain, että miksi omassa suvussani (sekä isän että äidin puolelta) olen ainut laatuani, muut ovat varsin sikiävää väkeä ja keskenmenojakaan ei ole muiden tarvinnut käydä läpi. Että miksi juuri minä???

Voimia kaikille saman asian kanssa kamppaileville. Toivottavasti en ole vanhana vain katkera ja kyyninen eukko, vaan voisin iloitakin jostain...

terveisin Rittu

lapsettoman arkipäivää

Nipsu | 06.05.2008 11:13

äitienpäivä lähestyy ja tuskailin eilen kaupassa korttien kanssa. Haluan muistaa kaikkia lähipiirini äitejä, se on mielestäni ihan luonnollinen asia...vaikeus oli seisoa korttihyllyn edessä ja yrittää löytää sellainen kortti, jossa ei olisi suunnatonta ylistysrunoa äitiydestä. Näitä korttejakin lopulta löysin, mutta vaikealta tuntui katsoa kortteja, joissa äiti ja lapsi olivat niin onnellisen näköisiä yhdessä...lapsettomuushoitojen alussa kerroin kaikille hoidoista ja nyt olen sanonut kaikille, että yritykset on loppu. Paperit on kuitenkin vetämässä ja loppuvuodesta on sitten kolmas yritys. Tavallaanhan se on viimeinen toivo, mutta en oikein osaa ajatella sitä sillä tavalla. Se on yksi mahdollisuus ja haluamme sen vielä katsoa...anoppini kyseli taas, että onko syksyllä hoitoja, vaikka olen hänelle jo ainakin kolme kertaa sanonut, että yritykset on loppu...isäni soitti ja kertoi, että naapurille vuosia sitten annettu lasten keinu kannetaan kotipihallemme taas, että kun niitä lapsenlapsia sitten tulee, niin voi keinua... :( olen vahvasti sitä mieltä, että vaikka tulisin raskaaksi, niin se ei poista niitä kaikkia tunteita, joita vuosien varrella hoidot ja epäonnistuneet yritykset ovat herättäneet. tuntuu, että sukulaiset odottavat koko ajan, että joko on uutisia, että päästään tästä lapsettomuusasiasta eroon...en usko, että näin on asianlaita...

Tiina | 05.05.2008 07:29

punapäälle vielä
syy miksi ne ottaa sen uusinta kokeen 6 kk päästä on yleensä se että jos on edes pieni toivo että tulos voisi olla parempi haluavat näin varmistaa että tulos on aivan varma tulevien hoitojen varalta tietävät paremmin ehdottaa teille sopivaa hoito vaihtoehtoa
ymmärrän kyllä miten turhauttavaa se odottaminen on itsekkin odotimme hoitojen alkua sairaalamme mietti juuri silloin että miten toimivat hoitojen suhteen ennen kuin päättivät ettei täällä hoitoja tehdä enää

Tiina | 05.05.2008 07:19

punapää
ei meille mitenkään kyseenalaistettu meidän halua hankkia lapsi meille lähetteen tutkimuksiin teki tavallinen terveyskeskus lääkäri me oli yritetty melkein kaksi vuotta kun lähettiin hakemaan apua me oltiin julkisella tutkimuksissa ja kun syy selvisi niin meille kerrottiin että paikkakunnallamme ei voida tehdä hoitoa koska eivät saaneet enää yksityiseltä ostettua lahja soluja joten me siirryimme puolittain yksityiselle 200km päähän ultrat oli omassa sairaalassa toimenpiteet muuten yksityisellä sitten kun anoimme matka korvausta niin kela sanoi että kun ei ollut lähetettä niin ei olisi saanut matka korvausta kysyimme lähetettä sairaalastamme ja se oli vain unohtunut antaa lähetteellä hoito maksoi saman kuin julkisella vaikka homma oli tutkimusten aikana hidasta niin kun pääsimme aloittamaan hoidon asiat eteni hyvin voihan se olla että johtui siitä kun hoito oli yksityisellä, yksityisellä kehuttiin sitä että olemme nuoria että hoidoilla on parempi mahdollisuus onnistua eli ei kannata kuunnella sitä neuvola lääkärin mielipidettä iästä onhan se että kun on vuoden yrittänyt niin kyllä sitä on valmis vanhemmaksi jos niin onnellisesti käy pitää vain ajatella että on parempi mahdollisuus onnistua

punapää | 05.05.2008 06:10

Kiitos Tiina!

On mukava kuulla näitä onnellisiakin kohtaloita. Toiveet on tietysti meillä korkealla, varsinkin kun syksyllä mennään sinne yksityiselle. Jostain syystä mulla ei ole kunnalliseen puoleen oikein luottoa tän puolen vuoden odotusajan jälkeen.

Te olitte miehesi kanssa vielä meitäkin nuorempia hoitoihin mentyänne. Kohdeltiinko teitä "huonosti" nuoren ikänne vuoksi? Mulle lääkäri jotenkin koko ajan hoki, että kun me ollaan niin nuoria, haluutteko tätä nyt ihan oikeesti. Ja tää oli vasta neuvolan lääkäri. Mä alan kuitenkin jo lähestyä 30, joten hedelmällisyys olis nyt vielä parhaimmillaan...

Nega kuudennen ivf:n jälkeen

Alisia | 02.05.2008 06:54

Kävin tänään verikokeessa lapsettomuusklinikallani. Ei tuottanut sitten kuudeskaan ivf-hoito positiivista tulosta. Ehdin jo toivoa, koska koskaan aiemmin kuukautiseni eivät ole olleet myöhässä, vaan ne ovat alkaneet jo 9. päivänä siirrosta kellon tarkkuudella. Olo on aivan tyhjä ja hyvin katkera; mitä se kyllä on ollut viimeiset kuukaudet muutenkin, mutta nyt tunteet ovat 100-kertaiset. On se aina vaan heräävä pieni toivo lukuisten ja monia vuosia kestäneiden pettymysten jälkeen mitä ihmeellisin asia...Ihmisen järki sanoo yleensä järkeviä perustuen faktoihin, mutta kunpa pystyisi vielä tappamaan sen pienen pienen toivon! Se ei ainakaan minulle tuota enää mitään muuta kuin aina jatkuvaa kärsimystä ja tuskaa.

Onko kellään kokemusta näin monesta koeputkihedelmöityshoidosta ja kenties raskaaksi tulemisesta ekaa kertaa näin monen tai enemmän hoidon jälkeen?

Onko kellään omakohtaisia kokemuksia lahjamunasolujen tai lahjasiittiöiden käytöstä? Minkälainen ja kuinka pitkä se prosessi on yksityispuolella (muualla kuin pääkaupunkiseudulla)? Olen kyllä lukenut kaiken faktan netistä; minua kiinnostavat lähinnä omakohtaiset kokemukset.

Viime aikoina tällä sivustolla on keskusteltu paljon kivusta inseminaatio- ja ivf-toimenpiteiden aikana. Kaikki tietenkin kokevat kivun eri tavalla, yksilöinä. Omalta osaltani voin sanoa kaksi inseminaatiota kokeneena, että inseminaatio ei todellakaan satu. Minulla se tuntui yhtä kivuliaalta kuin hyttysen pisto. Uskon, että näin useimmat sen kokevat; myös lääkärit ja hoitajat kertovat ennen toimenpidettä, ettei se satu. Sen sijaan kuusi ivf-hoitoa kokeneena voin kertoa omasta näkökulmastani, että ifv-hoidossa munasolujen keräys / punktio tehnee kipeää varmasti useimmilla. Minulla ensimmäinen punktio oli kaikista kivuliain, sen jälkeen toimenpiteen on kestänyt helpommin, kun on tiennyt mitä on tulossa. Ja olen pyytänyt aina maksimikipulääkkeet suoneen. Toimenpide kestää yleensä noin 10 minuuttia, joten sen kestää varsin hyvin, jos on valmis suoriutumaan mahdollisesta tuntikausien tai jopa vuorokausien synnytyksestäkin (uskon synnytyskipujen olevan kymmeniä kertoja pahemmat ja ne kestävät tietenkin hyvin paljon pidemmän aikaa). Punktion jälkeen on päivän pari alavatsasärkyä, mutta sitä kolmen päivän sairaslomaa kipu ei välttämättä vaadi (ainakaan minun kipuni eivät ole toimenpiteen jälkeen olleet niin suuret). Lapsettomuudesta aiheutunut henkinen kipu on sen sijaan ollut vaikeammin kestettävissä. Olin juuri masennuksen vuoksi ensimmäistä kertaa monta viikkoa sairaslomalla. Todella paha olo on edelleen, enkä usko sen itsestään häipyvän. Ollaan menossa miehen kanssa lapsettomuuteen erikoistuneelle parisuhdeterapeutille muutamien viikkojen päästä puhumaan. Siihenkin ollaan jonotettu pari kuukautta, vaikka terapeutti on yksityinen...

Tsemppiä kaikille lapsettomuuden kanssa taisteleville!
Alisia

sadmad | 02.05.2008 06:40

Mulle sanottiin, että ensi käynnille aika kunnalliselle on 3-6 kk päästä... ja heille olen uusi asiakas... ja siksi minulle tehdään kaikki tutkimukset uudestaan... kyseisessä paikassa ei tehdä koeputkihedelmöityksiä vaan siletä saa maksusitoumksen yksityiselle... sitoumusta sitten voi joutua odottamaan vuodenkin... Kysyin kunnalliselta ja sanoivat, että on kauhea ruuhka... ainakin yhdellä tutulla oli ensikäynnille kestänyt 6 kk ja maksusitoumus 1 v... että silleen meillä satakunnassa!!!! Siis parhaimmillan on 1 1/2 v odottamista!!!!!! jos jollain on jotain parempaa/tarkempaa (kokemuksia) tietoa, ottaisin innolla vastaan.

Alkoi kyllä ahdistaa vietävästi

Kunnalliselle siirtymisestä

Ronja | 29.04.2008 07:51

Olen jännittänyt ensikäyntiä kunnallisella, yksityisellä käynnin jälkeen. Olo on nyt, käynnin jälkeen todella hyvä ja huojentunut. Ihmiset siellä olivat yhtä ystävällisiä ja avuliaita kuin yksityiselläkin, lääkäri oli asiansa osaava ja hoidoissa päästään eteenpäin! Minulla oli mukanani hoitokertomus yksityiseltä ja siitä lääkäri näki jo tehdyt tutkimukset, ei siis kokeiden ja testien toistoa. Jonotusaika ei tällä hetkellä ole "kuin" 3kk, kun olin varautunut puoleen vuoteen. Inssejä ei enää tehdä, koska niistä ei ole meidän tapauksessa paljonkaan hyötyä, vaan edetään suoraan IVF:ään. Mahtavaa.

Vaikka olo voisi tällä hetkellä olla ihan hirveä (kuukautiset alkamassa, ei ollut inssistä siis apua), niin nämä hyvät uutiset pitävät mielen korkealla. Kerrankin asiat etenevät kuten olin haaveillut(...Paitsi SE haave on tietenkin vielä toteutumatta...) Odotan IVFää paitsi tietenkin raskautumisen toivossa, mutta myös siitä syystä, että sen jälkeen uskon meidän olevan paljon viisaampia. Saamme ainakin tietää, millaiset lähtökohdat elimistöni tarjoaa. Toivon ainakin niin.

Aurinkoista mieltä kaikille!

Tiina | 28.04.2008 11:51

hei punapää
minä olen 28 mies 27 kun me saatiin diagnoosi olimme 24 ja 23, jos otetaan kivesbiopsia ja jos siinä tulos on eri on hoito mahdollisuutena icsi meillä mieheltä otettiin jokin verikoe millä totesivat ettei kivesbiopsiaa kannata edes kokeilla me päätimme käyttää lahjoitettuja kolmannen inseminaation tulos oli toivottu on nyt jo 2.5 vuotias ja toinen on tulossa elokuussa (toisella hoitokierroksella ekan ivf pas toi tuloksen sitä ennen kolme inssiä jotka negatiivisia)
(kaikki jotka ei tiedä taustaa ja osa jotka tietää unohtaa ja kehuu että on niin isän näköinen eli sitä ei kannata jännittää jos päätyy lahjoittajan käyttöön lahjoittaja pyritään valitsemaan mahdollisimman paljon ulkoisesti saman näköinen kuin puolisosi on eli pituus, hiusten ja silmienväri) toivottavasti vastauksestani oli jotain hyötyä

Löysin tänne

punapää | 28.04.2008 11:27

Tervehdys!
Olen kohta 26-vuotias nainen ja olemme mieheni kanssa yrittäneet raskautta kohta kaksi vuotta. Viime kesänä hermostuin ja soitin ajan neuvolaan, josta sain lääkäriajan minulle ja miehelleni. Lääkäri tutki meitä ja lähetti erilaisiin verikokeisiin. Mieheni kävi sperma-testeissä, jonka tulokset olivat musertavia...azoospermia se muistaakseni oli. Meille suositeltiin uusinta koetta 6kk päästä. Me odoteltiin ja samalla toivottiin parasta. Toinenkin testi oli yhtä huono. Jälleen sain lääkäriajan, jolloin lääkäri kirjoitti meille lähetteen keskussairaalalle tutkimuksiin. Tämä oli siis helmikuussa. Viikon päästä siitä saimme kutsun keskussairaalalle...kesäkuulle. Jonotusaika oli aivan järkyttävä. Kauhulla odotan tätä lääkäriaikaa...hoitoihin jonot ovat varmaan vieläkin pidemmät. Olemme päättäneet, että jos jonotus on kunnalisella näin hidasta jatkossakin, tuhlaamme säästämämme asuntorahat ja menemme yksityiselle kokeilemaan. Vielä en siis tiedä, mitä hoitoja meille suositellaan, toiveemme tietysti on, että mieheni siittiöillä saisimme jotain aikaan...

Olen yksin, kaikki tuhannet ovat jossain muualla..

Naya | 27.04.2008 11:02

Hitto ei ois pitänyt tulla tänne sivulle taas.
Tulee vaan paha mieli.

Ärsyttää olla vielä jonkun verran nuori, ja koulut kesken, ja pitäisi vaan muka pystyä unohtamaan nämä asiat.

Ärsyttää olla niin yksin.

En katsonut sitä 45-minuuttia silloin, paitsi Yleltä katsoin jonkun ohjelman masentuneisuudesta..Siinäkin, oikein ylikorostettiin sitä, mitä masentuneet ihmiset maksavat yhteiskunnalle. Oikeasti, tuli sellaisia voimaruutuja, sinisiä, joissa luki "Masentuneet ihmiset maksavat yhteiskunnalle...jnejne". Tuli ihan kamala olo! Sellainen, anteeksi nyt, että minua masentaa. Se oli jotenkin oksettavaa. Tollaisia lukuja mun mielestä pitäisi näyttää päättäjille, eikä syyllistää niillä masentuneita televisiossa.

Mutta ihanpa sama.

En mä meinais jaksaa nyt ollenkaan.
Mä en jaksa enä yhtään.

miten suhtautua hoitoihin?

Toivo | 27.04.2008 10:43

Hei!
Tällä hetkellä olemme saaneet lähetteen kunnalliselle puolelle, jonotusaika on n. kk. Pelkään todella paljon, että jäämme hoidoista huolimatta ilman lasta. Välillä ajattelen, että kannattaa yrittää hoitoja, muuten ei voi onnistuakaan. Välillä taas olen todella epätoivoinen. Huonommuuden tunteet ja viallisuus ovat edelleen pinnalla. Nyt tuntuu, että taistelen näiden ajatusten kanssa joka päivä. Joinainpäivinä tekisi mieli luovuttaa kokonaan. Kuinka me voisimme onnistua, kun näyttää siltä, että on vaikka kuinka monta paria,joita hoidot eivät auta. Mietin kuinka kestän hoidot ja millaista kohtelua saan paikallisessa keskussairaalassa. Lähetteen tehneeltä lääkäriltä sain todella tylyn kohtelun. Hän ei ymmärtänyt ollenkaan suruani ja pelkojani. Hän vain ilmoitti, että tuntemukseni eivät ole gynekologinen ongelma. Minun täytyy kuulemma vaan oppia elämään PCO:ni kanssa. En oikein tiedä, miten jaksaa eteenpäin. Kuinka paljon uskaltaa toivoa? Kannattaako toivoa edes inhimillistä kohtelua?

Ronja | 25.04.2008 06:58

Kiitos Enkeliprinssi ja Nipsu kommenteista! Lohduttavaa kuulla, että eri kerroilla voi olla erilaiset kokemukset. Olo on ihan kaamea, kun pitää odottaa alkaako vai eikö. Mielialat vaihtelee laidasta laitaan, itkusta, ilosta, kiukkuun silmänräpäyksessä. On minussa miehelläni kestämistä... Onneksi hän osaa kuunnella ja suodattaa aika hyvin mielialojani, ei sekoilla kumpikin.

Olen mielessäni miettinyt, että mitä tästä eteenpäin. Ensi viikolla on ensimmäinen käynti kunnallisella puolella. Sitten pitää päättää jonotetaanko, jatketaanko yksityisellä (rahat loppuu) vai mitä tehdään. Tavallaan todella helpottavaa, mutta tavallaan niin lopullista. Jännittää mitä kunnallinen puoli suosittelee tehtäväksi ja testattavaksi. Ehkä sitä sen käynnin jälkeen on taas vähän viisaampi. En vaan millään haluaisi luopua nykyisestä lääkäristä ja klinikasta. Surullista. Odottelua taas kerran.

Valoisia ajatuksia kaikille:)

Kokemuksia IVF:stä

Nipsu | 24.04.2008 02:45

Luin Ronjan viestin IUI:sta ja siitä, miten erilaisia toimenpiteet ovat kunkin kohdalla. itselläni takana kaksi IVF:ää, joista ensimmäinen sujui kohtalaisen hyvin ja olo oli illalla väsynyt, mutta kuitenkin jokseenkin normaali. Toinen kerta olikin aivan toista maata. Kohtuani revittiin endometrioosin takia joka suuntaan ja hoitaja joutui painelemaan vatsan päältä, jotta munasarjat saatiin liikkumaan. Endometrioosipotilailla munasarjat ovat kuulemma kuin peltiä, kun niiden pitäisi olla normaalisti kuin pumpulia. Itse toimenpiteen jälkeen oli kova nälkä ja menimme syömään. Koko loppuillan minua kuvotti, kunnes oksensin. Totesin, että kolmen päivän sairasloma ei olisi riittänyt mihinkään, jos olisin tuolloin ollut töissä. Nyt odottelen kolmatta IVF:ää ensi syksyksi. Toimenpide voi olla seuraavalla kerralla kivualias, kivuton tai molempia.

RONJALLE

enkeliprinssi | 24.04.2008 01:30

Heips,
Tuttu kokemus tuo IUI että se voi olla kivulias. Minulle eka IUI oli kivulias ja epämielyttävä kokemus ja masennuinkin sen jälkeen kovasti. Oli hyvin tuskaisaa kokea tuo eka IUI ja olin jo lopettamassa siihen hoitoja, mutta pakotin itseni toiseen hoitoon. Toinen IUI oli huomattavasti kivuttomampi ja jälkeenpäin ei ollut paha mieli kuten ekalla kerralla. Eli pointtini on että toinen IUI voi olla kivuton, vaikka eka olisikin kivulias ja epämielyttävä kokemus. Nyt meneillään on hoitotauko, joka johtui monesta tekijästä mutta syynä ei ollut kivun kokemukset. Kyse oli pitkälti siitä että lapsettomuus hallitsi elämäämme ja koko elämä pyöri lapsettomuuden ja lapsen tekemisen ympärillä. Tuli sellainen olo, että "elämässä pitää olla muutakin" . Toinen iso tekijä oli raha.

Seuraavaksi jos joskus jatkamme hoitoja (ei kyllä ole suunnitelmissa) on vuorossa IVF. Nyt on sillä tavalla ihan tasapainoinen olo, ja lapsettomuus ei ole päivittäin esillä. Minä olen keskittynyt liikuntaan ja arjen hyvinvointiin paljon. Suunnittelen uuden opiskelun aloittamista. Pääsykokeisiin luen. Silti on välillä viiltävän tuskaisaa ajatella ettemme ehkä koskaan saa lapsia, ja että unelmamme ei ole vielä toteutunut. On päiviä että tuntuu pahalta ja päiviä jolloin en ajattele koko asiaa.

VOIMIA HOITOJAKSOIHIN JA VOIMIA ENNEN KAIKKEA TEILLE JOTKA OLETTE KÄYNEET VUOSIA HOIDOISSA JA LASTA ETTE OLE SAANEET SIITÄ HUOLIMATTA. SYDÄNTÄ SÄRKEVÄÄ...

Ohjelmasta

Ninni | 23.04.2008 05:23

Minäkin katsoin tuon mokoman yksisilmäisen ohjelman ja säntäsin heti kirjoittamaan palautteen sivuille. Luulen, että mitä useampi antaa asiasta palautetta sen parempi. Uskomatonta, että tuollaista voidaan ylipäätään näyttää...

MTV:n ohjelmasta

Johanna | 21.04.2008 04:44

TV oli päällä ja kuulin että ohjelmassa käsitellään lapsettomuutta. Innostuin heti ja sanoin vanhemmilleni ja miehelleni että vihdoinkin puhutaan lapsettomuudesta kun aina hehkutetaan kuka odottaaa ja koska syntyy jne. Kun ohjelma alkoi en alkua pidemmälle pystynyt katsomaan kun siinä syytettiin naisia lapsettomuudesta ja "ei jakseta luonnollista odotusta odottaa". Tulin tosi kiukkuseksi ja sammutin koko television. Olen pettynyt ohjelmaan. Ihmisten jotka eivät koe näitä asioita on kovin helppo puhua niistä kevyesti.
Voimahaleja kaikille!Toukokuussa tehdään toinen IVF,jännittää.

hyvä kysymys uudelleen

helinä | 20.04.2008 09:45

Anteeksi Ronja,pohdintoja esittikin enkeliprinssi ja sadmad.Hyvää päivänjatkoa simpukkalaisille - yritetään kuntoilla .

hyvä kysymys

helinä | 20.04.2008 09:34

Sinulla Ronja oli hyviä kysymyksiä esim.mahdollisten lasten terveydestä sitten myöhemmin.Mutta esim.ne jotka hormonaalisesti ehkäisee raskauksia saavat myös erilaisia lääkkeitä ihan yhtä lailla kuin ne jotka käyvät laps.hoidoissa.Hormonimäärät voivat vaihdella yksilöllisesti ihan niinkuin jokainen syntyvä ihminen on yksilö - ellei ole identtinen kaksonen tai
nykyään vaikka kolmonen tms.Joskushan solu jakautuu kahteen siis kohdussa ja syntyy identtiset kaksoset vaikka raskautumiseen olisi tarvinnut lääkärin apua.Minulla on sellainen käsitys että hoitoalkuiset lapset ovat samanlaisia kuin muutkin lapset.Siihenhän sitä pyritään - lapsensaamiseen.Minusta se on näiden hoitoa antavien tahojen etu että mahdollisimman moni saisi oman perheen lapsettomuushoitojen kautta.Sen verran pitää kuitenkin olla realismia elämässä että hyvä "sikiävyys" voi tavan tallaajan mielestä olla etu,mutta joillekkin kauhistus.
Naisella on kuitenkin erilainen biologia kuin miehellä.Siinä mielessä heikompi että joutuu käymään lääkärissä enemmän.Erilaisia tunteita on hyvä oppia tunnistamaan.Surullisinta on se että ne hoidot ovat kivuliaita ja fyysisen kivun tunne vaikuttaa aivoihin.SIKSI on mun mielestä tärkeää että osaisi rentoutua sopivalla tavalla.Alkoholi ei ole mun mielestä sopiva keino.Kannattaa miettiä mikä olisi sopiva keino ITSELLE ja kerro se myös puolisollesi.Hoitoja antavilla tahoilla on mun käsityksen mukaan jotain lakisääteisiä vastuita että mitä hoitoja voidaan antaa esim.suomessa ei ole mahdollista lainakohtuun.Sen vuoksi syntyvät lapset tarvitsevat erityisen turvan koska lapsettomuuspoliklinikat toimivat lainsäädännön turvin.1+1=2

Ronja | 19.04.2008 07:28

En ehtinyt katsoa 45 minuuttia-ohjelmaa, vaan nauhoitin sen ja tarkoitus oli katsoa myöhemmin. Taidan jättää väliin.

Sadmad, jonotusajat ovat todellakin pitkiä. Itse saimme lähetteen loka-marraskuulla ja aika ensikäynnille on parin viikon päästä. Olen miettinyt itsekin, että mistä vaiheesta hoidot alkaa/jatkuu, kun hoitohistoriaa kuitenkin on jo jonkinverran takana.En tiedä, puhelimessa en ole vastauksia saanut. Kysyin, otanko potilaskertomuksen mukaani, vastaus oli, ettei siitä ainakaan haittaa ole...Kuullosti vähän oudolta. Eivät kai ne oikeasti ala alusta kaikkea testaamaan?! Uusintatestaukset ja odotusajat tuntuu ihan kauhealta ajatukselta tässä vaiheessa, enkä vaihtaisi yksityisellä käyntiä millään...Mutta hinnat ovat niin korkeat, ettei vaihtoehtoja ole.

Minulle tehtiin ensimmäinen IUI eilen. Pelotti, eniten se, että toiveet on liian korkealla nyt. Itse toimenpidettä en pelännyt, koska minulle oli sanottu sen olevan pikkujuttu...Onneksi en tiennyt. En halua ketään pelotella, mutta toisinkin voi käydä. Jostain syystä kohdunkaulani oli niin kireä, että sitä väännettiin, käännettiin ja oikeasti revittiin, että päästiin perille. Se oli aivan kauheata. Siinä sitten makasin, kun lääkäri ramppasi labrassa ja muualla eri keinoja etsimässä. Asiansa osaava lääkäri kylläkin, mutta tilanne oli...huh huh. Onneksi se on ohi ja kivutkin jo poissa. Kuulemma näin voi joskus käydä, mutta ensi kerralla (en halua ensi kertaa!!!) tilanne voi olla täysin erilainen ja toimenpide ihan helppo. Onko kellään vastaavia kokemuksia? Alkoi pelottamaan ihan älyttömästi mahdolliset tulevat hoidot, esim. IVF, joka sattuu takuuvarmasti. Mitenkähän tulen ne kestämään, en tiedä. Vaan kestäisihän sitä vaikka mitä, jos lopputulos olisi se toivottu. Sen yritin eilenkin mielessä pitää siinä kaiken keskellä.

Nyt vaan sitten odotellaan, mitä tuleman pitää. Vaikka tiedän, että turha on liikoja toivoa, en mahda itselleni mitään. Tässä kierrossa taidetaan tulla alas korkealta ja kovaa, ellei sitten kuitenkin...

Positiivisia ajatuksia ja auringon paistetta kaikille!

Kirvelee

enkeliprinssi | 19.04.2008 07:13

En ole kirjoittanut aikoihin ja no..ei siitä nyt niin kauan ole, mutta tuntuu että pitkä kumminkin. Yksi "ei hoito" kierto nyt on ollut välissä siitä kun viimeksi kirjoitin ja meillä se hoito tauko. En mä juurikaan hoitoja kaipaa, mutta olisi se vaan niin hienoa tulla raskaaksi. Hoidoilla tai mielummin ilman. Vaikka ei hoidoissa juuri nyt mukana pyöritä, niin silti sitä toivoo että kumpa raskautuisi ilman hoitoja. Kirvelee kun menkat alkaa ja toive raskaudesta kariutuu. Mä tuossa unelmoin että joskus meillä olisi kaksi murrosikäistä lasta. Mietin miltä ne näyttää ja mitä ne harrastaa, tekee ja millainen persoonallisuus niillä olisi. Hyvinkin yksityiskohtaisesti unelmoin teini-ikäisistä lapsista ja mahdollisista ongelmista ja keskusteluista. Millainen äiti olisin ym.

Se on VÄÄRIN miestäni kohtaan ettemme saa lasta. Se sattuu kun ajattelee miten paljon mieheni lasta kaipaa ja haluaa, mutta emme saa. Mä kyllä kestän oman lapsettomuuden, mutta vaikea kestää ettei toinen välttämättä saa lasta.

45- minuuttia oli aika pläjäys ja syyllisti lapsettomuudesta kärsiviä. Toisaalta se sai minut ajattelemaan...niin onko siitä myöhemmin haittaa lapselle? Sitähän tuo dokumentti väitti ettei ole tutkittu esim. teini-iässä olevien koeputkihedelmöityksellä alkunsa saaneiden lasten kehitystä. Olisi hyvä että tuosta saisi tietoa, että kuinka pitkälle pystytään varmistamaan ettei kehityksessä ole vaikeuksia. Mehän koostumme soluista ja tuossa koeputkihedelmöityksessä ihmisen suurin solu, eli munasolu ja toinen tärkeä solu lapsen kehityksen kannalta eli siittiö ovat ihmisen käpälöinnin kohteena. Mistä voimme tietää voiko niissä tehdä jonkun virheen ja lapsi kantaa siitä seuraukset kehityksessä.

Taas kaikkea sekavaa tekstiä...

se samainen 45min..

Hopea | 18.04.2008 10:37

Katoin just "nauhalta" kyseisen ohjelman...päällimmäiseksi jäi paha maku. Sanoinki melkein itku silmässä miehelle, että anteeksi, että ollaan olemassa ja halutaan tehdä veronmaksajia tähän maahan, jotka sitte meitä ikäihmisiä hoitaa tulevaisuudessa! Pisti kyllä niin vihaksi! Jotenki tosi kylmästi esitetty asia, tai vissiin se oli tarkotuski. Pitkästä aikaa nosti katkeruus päätään.
Henkilöhaastattelusta pidin, koska sekin on hyvä tuoda esille, että aina eivät hoidot tuota tulosta, ja minusta haastateltu kertoi asiat hyvin. Tuli kuitenki mieleen, että mitenköhän on leikattu haastattelu juttuun "sopivaksi".

En ole kirjotellu tänne pitkään aikaan...Meillä eivät hoidot onnistuneet ja ollaan taas jonossa, syksyllä koko rumba alusta uudelleen. On kesä hyvää aikaa kerätä voimia. Aivan älyttömän rankkaa on ollu henkisesti, fyysisiä oireita ei juuri ole ollu.
Olen käyny lukemassa täällä joka päivä juttuja ja ajatuksissa simpukkalaiset ovat.

Aurinkoista kevättä kaikille.

Vauva-lehdestä...

Elovena | 18.04.2008 09:26

Televisio-ohjelmaa en nähnyt mutta Vauva-lehden juttu oli huonosti valitusta otsikosta huolimatta minusta hyvin asiallinen ja fiksulla tavalla kirjoitettu, näin totaalilapsettoman näkökulmasta.

ohjelmasta

helinä | 18.04.2008 12:57

Ihmiset hankkivat lapsia erilaisista syistä esim.jos naapurilla on niin meillekkin pitää saada sellainen.Eletään tosi "paksussa" symbioosissa.Silloinhan se on mukavaa kun kaikki menee hyvin ja rahaa tulee ja on oma "jengi". En katsonut ohjelmaa,mutta kauan sitten tuli sellainen dokumentti,jonka nimi oli jotenkin että "uskon vasta kun pää näkyy" tai siihen suuntaan meni se nimi.Se oli minusta parempi kuin se elokuva oliko sen nimi nyt "Onnen varjot .......? " Kysymys on kuitenkin aina kahdesta ihmisestä 1+1=2.Pitäähän ne lapset myös hoitaa ja kasvattaa - jotkut lapset voivat olla tosi oikukkaita ja ties mitä saavat vielä kuulla ja nähdä ja vaikka missä.Lapsethan ovat avuttomia jopa omiin vanhempiinsa nähden - kaikki ei kykene
jälkeläisistään huolehtimaan.MUTTA siinä ohjelmassa esiintyvällä naisella on varmaan joku
tausta miksi juuri hän siinä esiintyi - vai oliko ohjelman tekijöillä vaikeuksia saada edes ketään aiheesta puhumaan.LAPSETTOMUUS on ihan sama kuin vaikkapa SYÖPÄ = kuolema.Jos vaikka perheen äiti sairastaa syöpää ja on alaikäisiä terveitä lapsia,niin jätetään sairas äiti hoitamatta ja "otetaan" lapset yhteiskunnan hoteisiin ja hylätään äiti.Kyse on osittain poliittisita päätöksistä ja priorisoinnista.TYLYÄ !Lapsettomuudesta kärsivillä on oikeus hoitoihin ja niistä on saatava asianmukainen korvaus.Onhan lapsettomia muuallakin kuin suomessa.

Suvaitsemattomuudesta

Susanna | 18.04.2008 12:14

Sitä mäkin olen ihmetellyt, että miten tähän lapsettomuuteen voi olla niin vaikeaa ympäristön suhtautua empaattisesti. Yksikin lähisukulainen sanoi, kun kerroin hänelle tilanteestamme, että: "Minä en voi tietää, miltä lapsettomuus tuntuu, joten en voi ottaa sitä taakkaa itselleni." Ja se siitä sitten. Ymmärrän, ettei voi tietää, miltä se tuntuu, mutta enhän minäkään tiedä, miltä vaikka rintasyövän sairastaminen tuntuu ja silti voin osoittaa empatiaa.

Joskus tuntuu siltä, kuin lapsettomuutta pidettäisiin lapsettoman omana syynä. Minulla esimerkiksi on perinnöllinen PCO, joka on ollut minulla teini-iästä lähtien. En ole aiheuttanut sitä itselleni (ihan kuin joku sen tahallaan itselleen aiheuttaisi) enkä millään relaamisella tai
asian unohtamisella tule yhtään hedelmällisemmäksi. Sitten saa kuunnella niitä kommentteja, että "voihan se raskaus onnistua, kun et enää jännitä sitä asiaa". Joopa joo. Ärsyttää, kun on elimellinen vika ihmisessä ja silti se yritetään siirtää korvien väliin.

No, on onneksi iloisiakin asioita, esim. ystäviä, jotka ymmärtää tunteitani, vaikkeivät olekaan kokeneet lapsettomuutta. Jotenkin tuntuu siltä, että pitkälti se on sydämen hyvyydestä kiinni, että voiko toisen asemaan asettua vai ei. Joillakin on onneksi se taito ja saa olla onnellinen, jos edes yhden sellaisen ystävän omistaa. :)

Aurinkoista ja mukavaa viikonloppua kaikille, toivottavasti rusketutaan urakalla!

sadmad | 18.04.2008 12:12

Kävin antamassa palautteen Mtv3:lle kyseisteä ohjelmasta. Kerroin, että kyseinen tapa jolla he lapsettomuudesta kertoivat oli erittäin julma ja kylmä ja että se loukkasi lapsettomuudesta käsivien tunteita pahoin. Sekä miten voidaan asia esitää niin, että kyse olisi koko totuudesta, vaikka oikeasti vain muutamasta prosentista. Myöskin lause: Naiset pumpataan täyteen hormoneja. Ensiksi... lapsettomuus voi johtua myös miehestä... plääh... mitä ajattelemattomuuta... en kehtaisi esittää tuollaista ohjelmaa, missä ei ole otettu selville asioiden kaikista osa-alueista.

Jotenkin vielä järkyttävämmän asiasta tekee se, että ihmiset usein uskovat kaiken sen mitä tv:stä kuulevat. Ja näin ollen kokevat, että kommentit lapsettomille ovay oikeutettuja...

Olisin kyllä suonut, että vihdoin kerrottaisiin asiasta niin kuin se on. Jotta ihmiset olisivat ymmärtäneet paremmin kaiken sen mitä joudumme läpi käymään.

45 minuuttia ja muuta

Nipsu | 18.04.2008 11:33

Olen todellakin samaa mieltä siitä, että jo nyt lapsettomuuteen suhtaudutaan kuin se olisi tabu. Läheiseni ovat sanoneet minulle, että muut eivät osaa puhua asiasta tiedonpuutteen takia. Ihmettelen tätä, koska elämme tietoyhteiskunnassa, jossa tietoa saa siitä mistä haluaa. Läheiseni sanoi minulle myös, että ennen lapsettomuudesta ei puhuttu. Eräskin 60-vuotias mies oli sanonut, että ei heille sitten vain niitä lapsia tullut. Luulen, että minäkin olen päässyt tästä asiasta jo kohtalaisen hyvin yli 60-vuotiaana... Näitä kuuluisia lausahduksia, kuten "kyllä se onnistuu, kun lakkaatte ajattelemasta koko asiaa", on varmaan lähes jokainen lapsettomuudesta kärsivä kuullut. Tämä ohjelma ei auta lisäämään suvaitsevaisuutta. Päinvastoin. Jos haluaa tehdä ohjelman/jutun lapsettomuudesta, niin jutun rakenne yms. tulee miettiä todella tarkkaan. Uudessa Vauva-lehdessä on myös juttu lapsettomuudesta. Lehden nettisivuille jutun "mainoksena" on lause "Lue, miltä joka kuukausi tuleva pettymys tuntuu". Aika paksua...

sadmad | 18.04.2008 09:36

Katsoin sen jutun uudestaan Mtv 3 sivulta ja on sanottava, että ohjelma antaa täysin väärän kuvan lapsettomuudesta. Uskoisin, että ne lapsettomuudesta kärsineet jotka ovat ajatelleet saavansa lapset myöhemmin vaikka sitten lapsettomuushoitojen avulla, on häviävän pieni osa. Kyseisessä ohjelmassa ei puhuttu mitään lapsettomuutta aiheuttavista sairauksista ja muista syistä Lisäksi mielestäni korkostettiin pelkästään kustannuksia yhteiskunnalle, sairaita epämuodostuneita lapsia jne... Haastattelukin oli otettu kait siksi, että saadaan kuva siitä ettei hoidot edes aina onnistu ja mikä rahan hukka se on. Mielestäni hoidot ovat kalliita meille ja olen omalta osaltani maksanut sievoisen summan hoidoista... Lisäksi käyn töissä ja maksan veroni yhteiskunnalle. Tämä olikin loistava ohjelma muokkamaan ihmisten kuvaa lapsettomuudesta... ja vielä HUONOMPAAN suuntaa... Voi hitto, että suututtaa... Meistä annettiin sellainen kuva, että me olemme itsekkäitä, yhteiskunnan varoilla leikkiviä, ajattelemattomia ja kenties jopa tyhmiä. Muutenkin tässä saa kuunella jos sun jonkilaisia kommentteja lapsettomuudesta... Miks sule ei oo lapsia, eksä haluu lapsia... onko ura tärkeämpi... kyllä se lapsi sieltä tulee kun ei stressaa, mikä siin nyt on noin vakavaa... eik olis jo aika hankkia... jne...
Voi hitto kun pääsis itse tekemään juttua lapsettomuudesta, kasvoista lapsettomuuden takana, hoidoista, lääkeistä, rahasta ja suuresta pohjattomasta surusta....
Siellä oli muuten Mtv3 sivuilla, kyseisen ohjelman videoclipin vieressä tämän sivuston tiedot... Et toivotaan ettemme ala saamaan asiattomia uteluja tai kommentteja...

45 minuuttia ja yhteiskunta ja mikä niissä mättää

Edith | 17.04.2008 06:50

Hei

Olen jo vuoden seurannut näitä keskusteluja, ja nyt viimein tuli sellainen aihe, josta oli aivan pakko sanoa jotain. Katsoin itsekin tuon jutun netti-tv:stä ja olisin toivonut, että ohjelmalla olisi ollut joku keskustelupalsta mihin kommentoida. Olen 29-vuotias nainen. Pari vuotta sitten äkillinen ja vakava sairaus teki minut lapsettomaksi. Hoidoista vain radikaaleimmat, sellaiset joita ei Suomessa enää sallita, tai jotka ovat vielä kehittelyasteella, voisivat tilannetta auttaa. Toisaalta hoito vaatii vielä ainakin muutaman vuoden seurannan ennen kuin voin edes hakea esim. adoptioneuvontaan.

Lapsettomuuteen suhtaudutaan yhteiskunnassa niin kovin ennakkoluuloisesti ja toisinaan suorastaan vihamielisesti. Vaikka kyse on näinkin suuresta joukosta, on yleinen tietämättömyys on järjettömän yleistä. Vielä hätkähdyttävämpää on melkein yhtä yleinen kykenemättömyys empatiaan ja suoranainen henkinen väkivalta jota saamme osaksemme. Aivan sietämätöntä.

Tämä ohjelma oli kyllä loistava esimerkki edellisestä. "Kun on noita muita jotka eivät ole tehneet lapsia ajoissa ja sitten hinkuvat niiden perään." Aivan kuin spontaanisti raskaaksi tulleet olisivat saaneet lapsensa jotenkin pyyteettömämmin ja ansaitummin. Tai aivan kuin se olisi mahdollista tulevaa lasta kohtaan jotenkin väärin, että häntä on hartaasti toivottu. Katsotaan, että se on luonnonlakien vääristämistä. Ja toisaalla plastiikkakirurgiabisnes kukoistaa ja muuttuu yhä enenevissä määrin valtavirraksi.

Olen monesti miettinyt sitä, miten olisin ollut valmis ottamaan lapsen vastaan jo viisikin vuotta sitten. Mutta vielä mitä. Syyt eivät todellakaan olleet taloudelliset, vaan aivan toisaalla. Tämä yhteiskunta tuntuu välillä suorastaan liittoutuneen sitä vastaan, että nuoret naiset perustaisivat perheitä. Ei ainoastaan opiskelijaelämän rankkuus ja epävarmuus, vaan vallitseva kulttuuri jossa naisten lapsitoiveille suorastaan nauretaan. Nuoret miehet eivät yksinkertaisesti halua lapsia.

Itselläni olisi nyt viimein (tai jo, enhän ole vielä edes kolmeakymmentä) rinnallani kumppani joka on valmis sitoutumaan yhteiseen elämään ja perustamaan jopa perheen. Ja nyt se on aivan liian myöhäistä. Olisiko pitänyt silloin nuorena kalastella joku vanhempi ja kypsempi vaikka toiselle kierrokselle, niin olisi ne parhaimmanlaatuiset munasolut tulleet hedelmöitettyä?

Vielä noista lapsettomuushoitojen kuluista. SIitähän oli tässä muutama kuukausi sitten julkaistu oikein tutkimus, että kansantaloudellisesti ne kyllä kannattavat. Jokainen uusi, maahamme syntynyt veronmaksaja tulee maksamaan yhteiskunnalle moninkertaisesti takaisin koulutuksensa ja terveydenhoitonsa ja kyllä, myös hedelmöityshoidot, jos on sattunut niillä saamaan alkunsa. Ko. tutkimuksessa oikein todettiin, että kansantaloudellisesti hedelmällisyyshoidot ovat kyllä aivan kannattavia. Jösses.

45 minuuttia -ohjelmasta

Susanna | 17.04.2008 01:43

Jäi kieltämättä vähän ikävä olo siitä ohjelmasta, vaikka ymmärrän, että sen näkökulma oli rohkaista lapsentekoon nuorempana ja siinä puhuttiin hedelmällisyyden laskemisesta iän myötä. Eli ei teilattu lapsettomuushoitoja saavia yleensä, syitähän on niiden ottamiseen paljon. Just se, että niin paljon puhuttiin hoitojen hinnasta yhteiskunnalle, jäi tökkimään mua.

Jännää, miten eri tavalla eri ihmiset kokevat asiat, kun minua rohkaisi kovasti sen naisen haastattelu. Kerrankin joku uskalsi tulla omilla kasvoillaan kertomaan tarinan, jossa lapsettomuushoidot ei tuottaneet lasta, vaan hoidoista lopulta luovuttiin. Joskus minua nimittäin on harmittanut, että julkisuudessa kerrottavat tarinat päättyvät lähes aina niin, että: "Lopulta hoitojen tuloksena saimme nämä ihanat kaksostytöt." Juuri koskaan ei kerrota heistä, joille lasta ei tule, vaikka kuinka hoidettaisiin pitkään ja eri keinoilla. Sekin kun on yksi vaihtoehto ja osalle käy niin. Ja sekin oli kiva, että haastattelun rouvashenkilö vaikutti ihan täyspäiseltä ja seesteiseltä. Ei tullut sellainen olo, että nyt tuolla naisella on elämä aivan pirstaleina. Tämä siitä huolimatta, että lapsettomuus on kaikille meille sen kokeneille vaikea asia, yksi elämän vaikeimmista. Silti senkin kanssa voi elää.

Aurinkoisia kevätpäiviä ja jaksamista!

Lapsettomuus mediassa

Nipsu | 17.04.2008 01:23

Kyllä täytyy sanoa, että olin itse todella pettynyt kyseisen ohjelman juttuun. Tuli todella paha mieli yhteiskunnan varojen kuluttamisesta. Miksiköhän siihen oli haastateltu sitä naista...Oliko haluttu tuoda esille tällainen esimierkki, jossa kävi sitten loppujen lopuksi huonosti.

Tämänkaltaiset jutut eivät mielestäni anna koko aiheesta hyvää kuvaa. Tätä ohjelmaa voi verrata joiltakin osin myös elokuvaan Onnen varjot, jonka tavoite oli varmasti ihan hyvä, mutta toteutus ei. Olen itse joutunut karvaasti kokemaan sen, että läheiset eivät halua puhua aiheesta, koska se on heille tuntematon. Tällaiset jutut eivät paranna heidän tietoisuuttaan asiasta, vaan päinvastoin, saattavat luoda heille uudenlaisia ennakkoluuloja lapsettomuudesta. Lapsettomuushoitojen lopettaminen ei ole lähtökohtaisesti helppo asia kenellekään, toiset pääsevät asian yli ehkä helpommin kuin toiset.

Lapsettomuus mediassa

Riikkanna | 17.04.2008 10:28

Katsoin ohjelman ja päällimmäiseksi jäi kyllä hiukan paha olo, koska ohjelma toi voimakkaasti esille hoitojen kustannukset yhteiskunnalle sekä sen, että hoidot olisivat vähän niinkuin "kyllä-me-sitten-hoidoilla-saadaan-myöhemminkin" eli ihan kuin me täällä oltais laskettu sen varaan, että lääketiede kyllä ratkaisee kaiken. Pöh. Ne meistä ja muista, jotka hoitoja ja lapsettomuutta ovat läpikäyneet, tietävät, ettei kukaan koskaan niihin halua.

Olen aika äksyllä päällä ohjelman takia. Siinä olisi voitu tuoda esiin lapsettomuuden henkinen rankkuus.

Mieli muutenkin aika sekava: sain juuri kuulla, että keräyksessä saaduista 10 solusta 4 oli hedelmöittynyt. Huomiseen perjantaihin on vielä odotettava. Sitten tiedetään, jakautuiko yksikään oikein ja päästäänkö tällä kolmannella kerralla jo alkion siirtoon asti.

Lapsettomuus mediassa

Nipsu | 17.04.2008 10:04

Sattuiko kukaan katsomaan 16.4.2008 esitettyä 45 minuuttia -ajankohtaisohjelmaa MTV3 -kanavalta. Siinähän yhtenä ohjelman aiheena oli lapsettomuus.

ei sittenkään

elisa | 14.04.2008 07:51

Lasta kovasti yritetty vuosi. SSG ultraäänitutkimus tehtiin 12.3 ja kaikki ok. Miehen näyte oli "melko" hyvä.
Kuukautisia ei tuon jälkeen ole ollut nyt kp41 kun yleenä 27-30. Tein 7.4 herkällä testillä haamuviivan, olimme jo varmoja että nyt tärppäsi. Ensimmäistä kertaa toiveet oli jo todella korkealla ja pää pilvissä. Tänään klinikalla selvisi testissä NEGATIIVINEN. Eli +viiva oli aikaisemmin todellakin haamu.
Ensimmäistä kertaa romahdin tämän asian tiimoilta kovaa ja korkealta. Mieleen hiipi ajatus, montako kertaa vielä täytyy pettyä ja onko meillä edes mahdollisuutta. "Luonnollista" yritystä kannattaa vielä jatkaa tietenkin ennen hoitoja... Hoitoja? Mitä se meidän kohdalla sitten tarkoittaakin.=(

Unesta....

Angel | 14.04.2008 10:33

Hei kaikille pitkästä aikaa!

Ajattelin vain kertoa viime yön unestani....tekeeköhön pääkoppani alitajunnassa työtä tämän lapsettomuuden hyväksymisen puolesta?

Unessa olin mieheni kanssa lähdössä jostain tilaisuudesta, minä ajattelin vielä käydä kioskilla ostamassa itselleni jotain naposteltavaa. Huomasin tiskillä koruja....vieressäni seissyt naapurin tyttö kertoi minulle naapurin miehenkin ostaneen sellaisen. Mieheni kysyi mikä se on ja minä vastasin, että "Äitiydestä luopumisen ikoni". Siihen minä jäin itkemään kioskille mieheni kanssa - olimme julkisesti todenneet, että meille ei tule lapsia.

Tässä kohden heräsin ja kuulin herätyskellon soivan. Maanantaiaamu ja lunta sataa taivaan täydeltä. Kevät saa odottaa vielä. Työviikko edessä. Äitiydestä luopumisen ikoni....Hyvää alkanutta työviikkoa vaan itselleni...

Parempaa viikkoa kaikille ; )

Henkilökunnan asenteesta...

Elovena | 08.04.2008 07:26

Gynekologi joka on erikoistunut lapsettomuuden hoitoon totesi jokunen vuosi sitten rutiinikäynnillä, että nyt kannattaisi ne lapset tehdä, kun kohta loppuu hedelmälliset vuodet. Ihan kiva, paitsi ettei kumppanista ollut tietoakaan...

Toisenlainen kommentti oli ihanalta sairaanhoitajalta, joka lohdutti keskenmenon ja kaavinnan jälkeen, että on lupa surra; "vaikka saisit viisi lasta tulee tämä olemaan aina yksi raskaus ja odotus". Olen vieläkin vuosien jälkeen siitä empatiasta kiitollinen.

aikuiselle

helinä | 08.04.2008 10:23

Ronja,älä syrjäydy ajatuksinesi.Ihmisellä on biologinen tarve lisääntyä.Sitähän yritetään myös kovasti säädellä.Minä AHDISTUN kun näen huonosti hoidettuja ja kohdeltuja lapsia.Se on hyvä asia jos on terve ja kykenevä synnyttämään ja huolehtimaan jälkikasvustaan niin että lapsi tuntee omat vanhempansa ensisijaisesti.Yhdessä lapsessa riittää työtä kahdeksaksitoista vuodeksi eteenpäin - ihan oikeasti.Kun se kohdun asukki on kerran syntynyt- ei se enää uudestaan synny tähän maailmaan.Eniten säälittää monilapsiset perheet - pariskunnat jotka ovat hankkineet useita lapsia ja kehtaavat vielä ruikuttaa elämän kurjuutta lapsilauman keskellä.Mutta sairaiden lasten hoito ei ole helppoa - se rasittaa ketä vaan.Silloin tarvitaan esim.kotiapua.Toiset aikuiset pakenee ja jotkut kykenevät kohtaamaan esim.lapsensa sairauden.Voimia sinulle Ronja ym.älkää suostuko mihin tahansa rahankeruuseen erilaisin verukkein.Jos auttaisi edes vähän ....tämä stoori tällä hetkellä.Olen kuullut sanottavan,että köyhyys ei jalosta ketään.Sekin on vain sanonta mutta jotain kannattaa joskus pitää mielessä kun ihmisellä on niin erilaisia tarpeita.
Lapsettoman jatkuva ravaaminen hoidoissa ei ole ilmaista.Siitä kuitenkin saa jotain korvauksia omaan kukkaroon KELAlta takaisin.Pidetään PEUKKUJA PYSTYSSÄ että mahdollisimman moni onnistuisi samaan lapsensa silloin kun se on mahdollista.

Tuskaista kateutta...

Ronja | 07.04.2008 07:45

Seurasin tänään, taas kerran, töissä niitä paria onnellista odottajaa. Olen niin kateellinen, että en kestä! Henkeä ahdistaa ja on pakko mennä välillä eri huoneeseen. Olen onnellinen heidän puolestaan, mutta niin kateellinen... Masut vaan kasvaa ja kaikki vaan kyselee kuulumisia vatsan asukkaasta. Itse koitan jaksaa taas kerran hymyillä ja olla jutussa mukana. Sattuu. Ja sitten vielä kerätään rahaa juuri synnyttäneen lahjaan. Itkettää.

Tiedän, että täällä joku ymmärtää.

hoitohenkilökunnan hienotunteisuudesta...

Inkku | 07.04.2008 02:17

Heips!

Oli pakko ottaa kantaa hoitohenkilökunnan hienotunteisuuteen: omalle kohdalle on sattunut parikin kömmähdystä, joita en ikinä unohda.

Muutama vuosi sitten, kun olin papa-kokeessa rutiinivuositarkastuksessa terveyskeskuksessa ja kun oma terveydenhoitaja ei saanut heti näytettä otettua, niin haki paikalle kokeneen konkarin ja onnistuihan näytteenotto(näytettä oli vaikea saada, kun kohtu on kutistunut lapsettomalla). En ollut uskoa korviani, kun hän pyysi raskautta seuraavan viiden vuoden aikana, että näyte olis helpompi ottaa seuraavalla kerralla. Sain soperrettua, että tilauksessa on. Ei hän tietenkään tiennyt 17 vuoden lapsettomuudesta ja kolmesta sijaislapsesta, joiden kanssa olen käynyt tässä samaisessa neuvolassa. Pitäis kyllä ottaa selvää kenelle voi tällaista tokaista...seuraavalla kerralla kerroin omalle terveydenhoitajalle, miten tilanteen koin ja pyysin hienotunteisuutta.

Toinen tapaus oli viime syksynä, kun jouduin käymään fysiatrin pakeilla kipeytyneen alaselän takia. Selkä oli jotenkin mennyt pois paikoiltaan ja sain kyllä selkäni kuntoon, mutta kun kysyin syytä, miksi näin on käynyt, niin vastaksena oli, että raskaus on tämän aiheuttanut. Silloin uskalsin vastata topakasti, että ei ainakaan tässä tapauksessa.

Tietysti lapseton kokee tällaiset lausahdukset tavallista voimakkaampana, kun raskaus ja lapsi on niin pitkään ollut toivelistalla, vaikka kasvattaakin sijaislapsia, niin oman lapsen toive ole minnekään hävinnyt. Toivon todellakin, että varsinkin hoitohenkilökunta koulutetaan hienotunteisuuteen lapsettomuuden tiimoilta...riittää, kun asiattomia kommentteja tulee tietämättömiltä joka puolelta.

Tällaista tällä kertaa...Inkku

Aliisa | 06.04.2008 10:06

Olin viikonloppuna ristiäisissä, sylikummina. Siinä mietin, että miksi suostuinkaan. Miksi haluan olla tilanteessa, jossa vain kidutan itseäni? Rakastan kyllä lapsia ja teen töitä lasten kanssa, mutta kun kyseessä on henkilökohtainen elämä, muiden perheellisyys satuttaa erityisesti. Vielä kun omassa mielessä tiedostan nyt hyvin kierron vaiheen ja odotan menkkoja, ja salaa toivon kovasti, vaikka tiedän ettei se ole realistista. Ensi kuussa on tarkoitus taas mennä hoitoihin.. Luulin, että tauko tekisi asioista helpompia, mutta tilanne on ihan toinen, tuntuu vaikealta lähteä taas alusta tarpomaan polkua.

Opiskelijat | 06.04.2008 05:00

Tiina, kiitos neuvosta!

opiskelijat

Tiina | 06.04.2008 04:06

yleensä opiskelijat ovat laittaneet yhteytietonsa mihin on voinut vastata esim sähköposti osoitteen jos haluatte hyödyntää keskustelu palstoja tiedon hankinnassa voisitte kokeilla esim kaks plus keskustelu palstaa siellä voitte aloittaa oman keskustelun lapsettomien keskustelun alle

Kurssitehtävä

Opiskelijat | 06.04.2008 02:43

Vedämme tehtävämme pois-emme ota siis vastauksia vastaan. Olemme pahoillamme tuottamastamme mielipahasta, meille vain neuvottiin laittamaan viesti (joku on joskus aikaisemmin tehnyt näin). Anteeksi ja voimia kaikille!

Opiskelijoille vielä

Evangeline | 06.04.2008 02:30

Teille kirjoittaminen on vapaaehtoista? Mutta viestissänne ei ole mitään yhteystietoja mihin kirjotukset lähtettäisiin? Oletan että olette ajatelleen käyttää tämän palstan keskustelusivua lähteenä?? Toisinsanoen mulle tulee tunne että tirskistelette täällä toisten ihmisten kärsimystä?

Olisko ollut mahdollisuutta hakea tietoa jotenkin muuten. Tulevana hoitoalan ammattilaisena lienee syytä panostaa hienotunteisuuteen. Nämä on todella herkkiä asioita joista ihmisillä on sydän ja sielu vereslihalla. Itse ajattelisin että tällä palstalla pohditaan lapsettomuutta eikä niinkään seksuaalisuutta. Voin olla väärässä.

Kurssitehtävä

Opiskelijat | 06.04.2008 10:31

Olemme pahoillamme,jos koette asian ikävänä sillä kirjoittaminen meille on vapaaehtoista. Tarkoituksena ei ole urkkia teidän keskustelujanne vaan saada kallisarvoista ymmärrystä tulevaa ammattiamme varten. Annamme viestin kuitenkin olla vielä hetken, jos joku kuitenkin haluaisi kirjoittaa....

Kiitos mielipiteestä E .......?

helinä | 06.04.2008 10:19

En nyt muista kuinka nimimerkkisi kirjoitetaan,mutta olen samaa mieltä.Voimaa ponnisteluihin ja rauhaa lapsettomuuden kohtaamille ihmisille.

Opiskelijoille

Evangeline | 05.04.2008 06:14

En tiedä muista, mutta minua inhottaa että tämä keskustelupalsta onkin tirkistelylinkki joillekin tiedonhaluisille opiskelijoille... että minun ja mieheni lapsettomuus onkin sosiaalipornoa. Ei tee mieli avautua täällä enää mistää... :(

Lapsettomuus ja seksuaalisuus

Opiskelijat | 05.04.2008 11:14

Heips!

Olemme tosiaan terveydenalan opiskelijoita, ja suoritamme koulussa seksuaalisuuskurssia. Meillä on ryhmätyönä: lapsettomuus ja seksuaalisuus. Ajattelimme, että kirjatiedon lisäksi olisi mukava kuulla aitoja kokemuksia tästä asiasta. Meidän kolmen lisäksi ryhmätyöstämme kuulee opiskeluryhmämme. Vastauksia otamme vastaan ainakin su 13.4. 2008 asti.

Seksuaalisuus - MItä se on? Seksuaalisuus on mm. itsensä ilmaisemista, tarpeiden tyydyttäminen, osa jokaista ihmistä, tunteet, voimavara, rakastelu, fyysistä ja psyykkistä, vuorovaikutuksessa lämpö ja läheisyys ym. Muistettava on toki, että jokainen ymmärtää seksuaalisuuden omalla tavallaan, ja näistä asioista haluaisimme kuulla. Olisimme myös kiitollisia, jos tekstistäsi kävisi ilmi ikäsi ja kauanko lapsettomuutta on jatkunut.

Jos ilmenee kysyttävää, yritämme vastata!

Kiitos vastauksistanne!

Kiitos Minsku!

Ronja | 03.04.2008 07:46

Ajattelinkin, ettei sairaslomaa varmaankaan tarvitse ottaa. Vaikeaa vaan järjestää itsensä keskellä päivää käymään töistä eri paikkakunnalla eli se olisi helpottanut asiaa omalta kannaltani.Eiköhän se kuitenkin jotenkin järjesty! Minulla on käytössä Clomeja vastaava lääkitys jo nyt ja sama jatkuu sitten inssin aikana. Ovulaatioajankohta vaan jännittää, mutta hyvä, jos sitäkin sitten voidaan avittaa, lyhyemmälläkin varoitusajalla.Toivotaan, että kaikki menee hyvin. Kiitos vielä tiedoista:) ja tsemppiä myös sinulle!

Inseminaatiosta (Ronja)

Minsku | 03.04.2008 03:35

Ensinnäkin, hei kaikille, olen uusi täällä keskusteluissa. Meillä on lapsettomuutta nyt 3 vuotta takana, 3 tuloksetonta IUI:ta viime syksynä ja nyt ollaan IVF-jonossa. Syynä lapsettomuuteen minun endo. Siinäpä lyhyesti historiaa.

Ronjalle piti vastailla inseminaatiosta, kun siitä kokemusta on. Ensinnäkin sairaslomasta: inssin takia ei tarvi ottaa päivää sairaslomaa, se on tosi nopea ja helppo juttu, katetrilla vaan asetetaan siittiöt kohtuun ja toimenpiteen jälkeen ehkä pikku hetki lepäillään. Sen jälkeen voi mennä suoraan takaisin töihin yms.

Sitten tuo, että tehdäänkö inssi luonnolliseen kiertoon. Useimmiten ymmärtääkseni nykyään varmistetaan munasolujen kasvu clomifenilla tai jos se ei sovi, jollain vastaavalla lääkkeellä. Lääkkeen teho arvioidaan ultralla n. kp 10 kieppeillä, jolloin nähdään, onko munasolu/soluja kasvanut ja minkä kokoisia ne ovat --> tämän perusteella pystytään sitten myös jo hieman etukäteen arvioimaan ovulaatiopäivää. Jos on vaara, että ovulaatio osuisi viikonlopulle, voidaan munasolut irrottaa yhdellä pregnyl-pistoksella sovittuna ajankohtana. Muuten yleensä ovulaation ajankohta määritetään ovulaatiotestillä. Jos testaaminen kuitenkin tuntuu kovin hankalalta, niin silloinkin voit neuvotella lääkärisi kanssa, jos voisit hoitaa asian tuolla irrotuspiikillä. Tsemppiä kovasti inssiin!

Liinu | 02.04.2008 04:58

Meillä piti olla tänään eka inssi. Mä sain nyt hetkeksi töitä sijaisena ja oli kamalan hankalaa selitellä suhteellisen vieraassa paikassa että miksi tartten olla keskellä päivää poissa. Pääsin kuitenkin sujuvasti sairaalaan kesken päivän ja aamulla oli viety miehen näyte ym. kaikki oli kunnossa. Mä olin valmis hoitoon kun lääkäri tuli huoneeseen ja sanoi ettei ole järkeä tehdä inseminaatiota kun siittiöistä ei ollut pesun jälkeen jälkellä oikein mitään! Mä en jaksa.. kamala oli raahautua takas töihin ja yrittää vetää päivä läpi. Mun työssä ei voi olla hetkeäkään rauhassa, tunnit on vaan vedettävä läpi jaksoi tai ei. Töitten jälkeen vielä opiskelemaan. Vaikeeta yrittää jaksaa kun oikeesti tekis mieli vaan itkeä. Kuukauden päästä sitten uutta yritystä. Ja sama stressi taas että osuuko ovis viikonlopulle vai ei, vai onko koko ovista testin mukaan. Ja todennäköisesti koko inssi on yhtä tyhjän kanssa. Anteeksi TAAS tää valitus, mutta helpottaapa edes vähän kun saa kirjoitella. Asiasta puhuminen kun menee aika lailla itkemiseksi.. :(

Ekaa kertaa plussaa (?)

Jii | 02.04.2008 09:13

Hei,
Laitan tämän saman viestin nyt tällekin puolelle, kun tuolla lapsellisissa tuntuu olevan keskustelu vähäisempää. Tein aamulla kotitestin joka elämäni ekaa kertaa näyttää plussaa. Nyt kysyisin et onko teillä tietoa/kokemusta voiko Lugesteron vaikuttaa tuohon virtsatestin tulokseen? Olen kyllä tänään menossa verikokeeseenkin, et sit kait selviää varmuudella, mutta jos joku sattuisi vastaamaan ennen sitä..

Nökeröinen

helinä | 01.04.2008 09:18

Et ollenkaan loukannut.Kiitos palautteesta.Olen iloinen puolestasi ja toivon terveyttä sinulle ja lapsellesi.Minulta meni reilut kuusi vuotta hoidoissa.Pettymyksiä tuli ja PELKOA oman ja lapsen terveyden puolesta.Vuodin verta koko loppuraskauden ajan.Ne on kauheita painajaisia ja tunteita mitä tulee.Mutta en halua kerrata niitä enempää teille muille.Toivon ettei ylimääräistä tuskaa tarvitsisi kokea,mutta joidenkin on helpompi hallita elämäänsä ja tehdä valintoja ja hoitaa itseään.Onneksi on tämä palsta.Rohkeutta tarvitaan
vaikeissa tilanteissa.Toivottavasti sitä löytyy silloin kun tarvitaan.Kirjoitellaan.

Helinä, (ja miksei muutkin)

Nökeröinen | 01.04.2008 08:07

luin juuri kirjoituksesi. En ole varma, ymmärsinkö sen oikein. Halusin kuitenkin varuilta pyytää anteeksi, jos jotenkin loukkasin sinua omalla kirjoituksellani. En sitä ole todellakaan tarkoittanut. Halusin vain selventää muutamia asioita, kun minusta tuntui että sinä olit ehkä ymmärtänyt jotain väärin. Ja tiedän, etten osaa aina pukea ajatuksiani sanoiksi ihan oikein.

Tulin tänne palstalle, koska tämä tuntui kaikkein turvallisimmilta paikalta purkaa tuntojaan. Ja samalla saada vertaistukea ihan vain jo lukemalla toisten kirjoituksia jolloin kerta toisensa jälkeen voi muistuttaa itselleen, ettei ole yksin näiden asioiden kanssa. Että on muitakin, jotka painivat samojen ongelmien kanssa. Tällaisessa kasvottomassa viestimisessä on kuitenkin aina vaaransa, että joku ymmärtää toisen sanat väärin tms. Pitäisi muistaa olla kovin varovainen sanoissaan.

Inseminaatiosta

Ronja | 01.04.2008 06:57

Ne menkat sitten alkoikin jo, rrrr...Samalla tietenkin vielä kuulin, että jälleen on töissä kaksi raskaana. Kyselyt minua kohtaan vaan lisääntyvät, en jaksaisi sielläkin tätä asiaa koko ajan puida.

Mutta siis seuraavaksi inseminaatio (tavallaan vihdoinkin jotain uutta) ja tiedustelisinkin ihan käytännön asioita. Eli saako sen päivän sairaslomaa? En käsitä miten saan yhtäkkiä päivän vapaaksi niin lyhyellä varoitusajalla, kun työvuorot ovat kuitenkin lukkoon lyötyjä. Entäs miehellä? Työvuorot kun hänelläkin ovat mitä ovat ja ovulaatio minulla heittelee usealla päivällä, ennakoida ei siis pysty. Itselläni on munasolujen kypsymistä tukemassa Arimidex-lääke. Tehdäänköhän inseminaatio luonnolliseen ovulaatioon vai tuleeko pistokset tässä vaiheessa mukaan kuvioon, kokemuksia? Vaikka kuinka yritän näihin kysymyksiin löytää vastauksia Googlettamalla, niin en löydä. Siksi siis käännyt taas teidän puoleenne, kiitos taas.

Elektra, pohdit lääkärin vaihtamista. Itse olen lääkäriimme tyytyväinen, mutta kokemuksia on myös parista muusta. Oman lääkärimme ollessa sairaana olen saanut ajan toiselle saman klinikan lääkärille (näin käynyt kahdesti, kahdelle eri lääkärille). Heidän mielipiteensä olivat hyvin erilaisia ja myös hoitomuodoissa oli eroja. Olin niiden kertojen jälkeen aivan sekaisin, että ketä uskoa. Mielipide-eroja siis on. Ketä sitten tulisi uskoa, en tiedä. Mutta siis, jos teistä tuntuu ettette ole tyytyväisiä omaanne, niin mielestäni vaihtakaa. Hinnat yksityisellä ovat sitä luokkaa, että ainakin pitää voida luottaa omaan lääkäriinsä.

Aurinkoisia päiviä!

Uusi avautuu...

Elektra | 01.04.2008 05:07

Avaanpa minäkin vihdoin ja viimein sanaisen arkkuni. Kauan olen jo tätä palstaa käynyt lueskelemassa mutta kirjoittamista en ole kokenut aikaisemmin omaksi jutukseni. Tällä hetkellä taas niin synkkä fiilis että kokeillaanpa tätäkin kanavaa, josko vaikka helpottaisi tätää kurjaa oloa.

Meillä lapsettomuutta takana yli 3,5 vuotta. Hoitojakin tehty jo roppakaupalla, ensin julkisella, sittemmin yksityisellä kun kypsähdettiin totaalisesti julkisen puolen jonotuksiin. Takataskussa jo kokemukset neljän IUI:n tuomista pettymyksistä, IVF myöskin koettu punktioineen ja tuoresiirtoineen kerran. Pakastettuja alkoita on siirretty pariin otteeseen. Kertaakaan ei ole raskaus hoidoista alkanut. Selittämättömästi lapsettomia ollaan tosin itse jostain syystä vain arvelen, että syy on kuitenkin loppupeleissä minussa. Kohdun limakalvo on ohuenpuoleinen, mutta lääkäri on sitä mieltä että kuitenkin ihan riittävissä paksuuksissa mennään. Menkkoja edeltävät viikkojen ”juilimiset” kertovat myös omaa tarinaansa – eiköhän siellä minun tuurilla joku endometrioosi jyllää ja pilaa viimeisetkin onnistumismahdollisuudet. Endometrioosia ei kuitenkaan ole diagnosoitu ja lääkäri on antanut ymmärtää että huolta moisesta ei minun kohdallani ole. Tiedä häntä sitten...

Viimeisin hoito tehtiin pari kuukautta sitten. Nyt ollaan otettu aikalisä ja koitettu rentoutua ja etsiä elämään hetkeksi muuta sisältöä. Toiveena kuitenkin ennen kesää vielä siirtää loput 2 alkiota pakkasesta, mikäli nyt vain saan pääkoppani sellaiseen kuntoon että siirtoon kannattaa lähteä. Välillä on ollut ihan hyvä fiilis ja positiivinen olo; usko siitä että oman lapsen onni meillekin vielä joku päivä suodaan. Toisinaan on sitten taas näitä päiviä jolloin valoa ei näy, ei sitten missään. Näitä pimeitä päiviä alkaa olla yhä useammin ja useammin...

Seuraavaan hoitoon lähteminen pelottaa hirveästi. Mitä sitten jos sekään ei onnistu? Onko voimia lähteä vielä uuteen ivf-hoitoon? Riittääkö uskoa siinä vaiheessa enää siihen että joskus vielä meilläkin onnistaisi? Kuinka valtava pettymys ja romahdus mahdollisen epäonnistumisen jälkeen jälleen on edessä? Selviänkö siitä? Selvitäänkö me siitä? En todellakaan tiedä.

Olemme myös miettineet lääkärin vaihtamista... Monta hoitoa on menty jo samoilla lääkkeillä ja hoitokaavoilla – tuloksetta. Mielenkiintoista olisi kuulla myös toisen lääkärin kommentit ja näkemykset tilanteestamme. Onko teistä kukaan vaihtanut lääkäriä omasta pyynnöstä? Jos niin millaisista syistä? Miten klinikalla / hoitopaikassa asiaan suhtauduttiin? Jotenkin koen hankalana ajatuksena sen, että pitäisi soittaa klinikalle ja ruveta perustelemaan miksi haluan toisen lääkärin juttusille ja hoitoon. Kun ihan tarpeeksi vaikeaa tämä on muutenkin. Emme vain ole jostain syystä ihan samalla aaltopituudella nykyisen lääkärimme kanssa... koen että käynnit on kamalan hätäisiä, asioista ei keskustella, eikä mietitä sitä juuri meille parhaiten sopivaa hoitomenetelmää vaan mennään tavanomaisen setin mukaan, kerrasta toiseen... ja aina tuloksetta. Tuntuu siltä että rahat heitetään kankkulan kaivoon jos seuraavaankin siirtoon lähdetään ihan saman kaavan mukaisesti, samoilla lääkityksillä jne.

Suurin syy tämänhetkiseen synkkyystilaan on se että havaitsen itsessäni piirteitä, joista en todellakaan pidä: kateutta ja katkeruutta. En osaa iloita ystävieni raskauksista ja plussauutisista. Päällimmäisenä mieleen tulee heti se, että miksi heillä onnistui näin helposti, meillä ei, ei sitten millään eikä ikinä. Olen tällä hetkellä todella vihainen itselleni. Kenellekään en tätä samaa kohtaloa todellakaan toivo, miksi ihmeessä en osaa siis olla onnellinen toisten puolesta, edes pikkuisen. Tiedänhän minä, että tämä on varmasti aika normaalia ja kuuluu tähän tilanteeseen. Ikävää näitä ajatuksia ja tuntemuksia on kuitenkin itsestään bongata.

Alisia mietti viestissään milloin olisi oikea aika lopettaa hoidot. Itse olen miettinyt ihan samaa - onko oikeaa aikaa todellakaan edes olemassa? Toivoahan voi olla aina. Missä vaiheessa pystyn luovuttamaan ja siirtämään katseen esim. mahdollista adoptioprosessia kohti? Adoptio tuntuu tällä hetkellä itselleni todella kaukaiselta asialta... hyvä sitäkin olisi varmaan ruveta jo tosissaan miettimään jos prosessin kestoajat ovat tuota luokkaa mitä Alisiakin viestissään mainitsi. Jos ihan pienestä lapsesta haaveilee niin pitäisi varmaan laittaa kohta prosessi rullaamaan. Huokaus. Tässä vaiheessa kyllä koen etten henkisesti ole lähelläkään sitä jamaa, että voisin moiseen prosessiin ryhtyä, sen verran raskaalta se kuulostaa. Eikä miehenkään kanssa olla juurikaan adoptiota vielä mietitty, ehkä jossain sivulauseessa muutama sana aihepiirin tiimoilta vasta vaihdettu.

Olen viime aikoina miettinyt kovasti myös sitä, johtuuko lapsettomuutemme myös siitä että vaadin itseltäni niin mielettömästi. Olen lähes sairaalloisen tunnollinen työntekijä, stressaan pienimmästäkin asiasta ja en osaa olla töistä pois vaikka terveydentila ehkä sitä vaatisi. Jossain ”mielenhäiriössä” erehdyin pari vuotta takaperin aloittamaan myös opiskelun työn ohessa (oletin että raskaus alkaa kun saan elämään jotain muuta sisältöä ja ajatukset muualle, hah!) eikä opintojen tuoma lisästressi varmasti helpota raskautumista ollenkaan. Toisaalta nyt kun opinnot ovat jo lähestymässä loppuaan tuntuu siltä, etten halua heittää tässä vaiheessa hanskoja tiskiin ja luovuttaa, vaikka se saattaisikin jopa auttaa tähän tilanteeseemme. Sitähän ei voi tietenkään varmasti tietää. Mutta pakkohan elämässä on eteenpäin mennä. Enhän minä paikoilleni voi jäädä odottamaan että ihme vain tapahtuu. Nyt mulla ainakin on mahdollisuus ehkä saada sellainen työ josta pidän, kunhan olen saanut opinnot finaaliin. Eipä se tässä elämäntilanteessa kuitenkaan järin paljon ilahduta. Kun minä haluaisin sen oman perheen ja lapsen. Muuta en tällä hetkellä osaa odottaa ja toivoa.

Pitäisi siis koittaa rentoutua, ettei olisi koko ajan tämä mieletön stressitila päällä. Pitäisi opetella sanomaan "ei" ja "nyt en jaksa" ja "tehkää nyt te muut". Pitäisi vain jäädä kotiin lepäämään jos tuntuu ettei jaksa ja kykene töihin. Perusluonteeltaan tunnollisen ja kiltin ihmisen on vain kovin vaikea lähteä muokkaamaan omaa luonnettaan moiseen suuntaan. Pakon edessä siihenkin kai pystyy. Sekin vaatii kuitenkin älyttömästi voimia ja rohkeutta. Muutaman kerran olen käynyt nyt psykologisessa vyöhyketerapiassa ja sieltä olen saanut onneksi jo eväitä tähän muutokseen.

Kyllähän tämä avautuminen auttoi – kannatti siis kokeilla :-)

Voimia ja aurinkoa kaikkien kevääseen!

kirjoituksista yleensä

helinä | 01.04.2008 10:24

Kiitos Nökeröiselle ja Alisialle kirjoituksista.Toisten tuntemuksiin on vaikea vastata,mutta on tärkeää että tämä palsta voi olla vaikka voimavarana.Väärä vastaus voi myös olla vähän niinkuin poissulkeva.Tarkoitan ,että antaa hiljaisen vahvistuksen että- "ei se ainakaan niin mennyt" TMS.Vaikea on ajatuksia ennakoida.Jos on koulutusta ja työtä niin se auttaa suhteessa kouluttamattomiin sukulaisiin,mutta kerran eräs henkilö sanoi sivumennen minulle,että "perheyhteys säilyy" siihen suuntaan ja sellaisilla sanonnoilla voi olla merkitystä.Meillä on kuitenkin KOTIRAUHA.Kerran tällä palstalla eräs kaksosten äiti ainakin kolme vuotta sitten purki tuskaansa,kun toinen kaksosista on vammainen : yhtä sydäntä on vaikea repiä kahtia.On mukava ettei mennä henkilökohtaisuuksiin.Ne jotka haluaa lähempää
tuttavuutta - heille on varmasti omat mahdollisuutensa.

Yläpilvi

Nökeröinen | 31.03.2008 05:50

laitan sinulle viestiä ihan heti tuonne lapsellisten puolelle!

Luovuttaako vai eikö?

Alisia | 31.03.2008 03:56

Olen seurannut noin vuoden verran tämän palstan kirjoituksia; nyt uskaltauduin itsekin kirjoittamaan. Olemme mieheni kanssa vähän päälle kolmekymppisiä ja nyt siinä tilanteessa, että meidän pitäisi miettiä, koska lopetamme tähän mennessä puolitoista vuotta jatkuneet hoidot. Meistä kummastakaan ei ole löytynyt mitään vikaa ja olemme täysin terveitä ja normaalipainoisia ihmisiä, lasta on yritetty kohta 4 vuotta ja hoitohistoriamme on seuraavankaltainen:

2006 syksyllä tutkimukset, ei mitään vikaa kummassakaan, clomit käyttöön
2007 keväällä 3 inseminaatiota tuloksetta
2007 kesäkuusta lähtien tehty 5 ivf:ää, joista kahdessa ei päästy siirtoon asti, mutta kolmessa siirrettiin 1-2 alkiota (yhteensä alkiosiirtoja tehty 5 kertaa joko tuoreena tai pakasteena).

Nyt olemme yksityispuolella ja viimeisin hoito epäonnistui. Punktio siis tehtiin (10 munasolua), mutta seuraavana päivänä selvisi, ettei tullut yhtäkään siirtokelpoista alkiota. Kerran meillä on hoito onnistunut niin hyvin, että alkiot olivat niin hyviä, että raskaaksi tulon todennäköisyys olisi ollut 50 %. Yhtäkään raskautta ei ole alkanut.

Aika sairaan raskasta tämä on ollut. Silti on hyvin vaikea päättää ajankohtaa,jolloin meidän pitäisi lopettaa. Toivoahan voi olla loputtomiin. En ole välittänyt tippaakaan siitä, kuina kipeää punktio tekee. Ainakin mulla se on tehnyt todella kipeää ja pari päivää on ollut alapää aivan tunnoton.Tosin ekan kerran jälkeen seuraavat kerrat on helpompia kestää, kun tietää, mitä tapahtuu ja kuinka paljon se sattuu. Oon ollut valmis kestämään, mitkä tahansa kivut punktiossa, jos vaan tuun raskaaksi. Pirun kalliitahan nuo hoidot on, mutta se nyt tässä vähiten rassaa. Oishan se ollut kiva noilla rahoilla käydä miehen kanssa vaikka kerran Etelä-Afrikassa ja kerran Australiassa, mutta toisaalta....Henkisestihän hoidot onkin sitten aivan toinen juttu.

Viimeisen vuoden ajan olen mennyt päivästä toiseen aivan jaksamisen äärirajoilla. Töistä en ole silti ollut päivääkään sairauslomalla, vaikka lukuisat punktiot jo itsessään olisivat siihen antaneet mahdollisuuden. Mistäköhän saisin voimaa sanoa, etten enää jaksa ja että hakisin sairauslomaa. Vaatii melkoista voimaa luovuttaa ja sanoa, että nyt mä en enää jaksa, että hoitakaa te muut nää hommat. Jotenkin sitä vaan on niin vastuuntuntoinen ja ajattelee myös sitä, että töihin meno pitkän sairausloman jälkeen on kahta vaikeampaa. Ja mitähän kaikki ajattelevat ja kyselevät. Kenellekään en ole töissä tästä meidän tilanteesta kertonut ja ainoastaan pari ystäväpariskuntaamme tietää. Nyt on muutaman kuukauden ollut niin huonot fiilikset, että olen jopa yllättäen jättänyt menemättä muutamiin ystävien illanistujaisiin ja kännykkäni on usein iltaisin ja viikonloppuisin suljettuna.

Olemme isohkossa ystäväpiirissämme ainoa pariskunta, jolla ei ole lapsia. Meillä on neljä pientä kummilasta, jotka tuottavat meille suurta iloa. Silti se, että kaikki keskustelut ystävien kanssa liippaavat lapsia, koskee. Tuntuu, että jäämme sen takia tietyllä tavalla ulkopuolisiksi kenenkään sitä tahallisesti tarkoittamatta. Tosin paljonhan niitä tulee kaikenlaisia loukkauksia vastaan niin ystäviltä, tuttavilta kuin tuntemattomiltakin. Jatkuvasti tuijotetaan mahaa. Monet kerrat on joku tuttu kapsahtanut kaulaan ja onnitellut "tulevasta perheenlisäyksestä"! Viime jouluaattona yksi sukulaisrouva juuri kapsahti kaulaan; siinä meni sitten se aatto pilalle. Viimeksi pari viikkoa sitten töissä yks vanhempi edustajarouva, jota en ollut tavannut varmaan vuoteen, katseli mun mahaa ja kysyi, että "mitenkäs sen pikkuvauvelin kanssa on mennyt kotona, sähän synnytit just?". Siis nainen, jonka olen tavannut yhteensä ehkä 5 kertaa 10 vuoden aikana. Mä menin varmaan ihan punaiseksi ja vastasin jotain tyyliin "en oo ikinä ollut raskaana, en oo tällä hetkellä enkä todennäköisesti tulevaisuudessakaan". Ihmeellistä on, että kaikista pahimpia loukkauksia esittävät aina naiset. Mä en ainakaan kehtais ees parhaimmalta ystävältäni tiedustella, että koskas se vauva syntyy, jos hän ei ole mulle raskaudestaan mitään kertonut. Välillä tekisi mieli laittaa jokin kyltti kaulaan, että "en ole raskaana".

Oon kyllä tässä vuosien varrella muuttunut tämän lapsettomuusasian takia niin kyyniseksi, katkeraksi ja ilottomaksi ihmiseksi, että oikein itseäkin surettaa. Kuinka iloista ja optimistista meidän elämämme olikaan vielä muutama vuosi sitten siitä huolimatta, että meillä oli siihenkin saakka ollut jo normaalia enemmän surua ja epäonnea sekä minun että mieheni perheissä. Miten tämän tilanteen ja sen uhkakuvan, ettei meille tule koskaan lapsia tai lapsenlapsia ja kaiken lisäksi vielä vieraannumme ystävistämmekin tämän erilaisuutemme ja kriisimme vuoksi, voi muuttaa voimavarakseen, niin että pystyy olemaan onnellinen loppuelämänsä ja että saa avioliittonsa kestämään? Siinäpä kysymys, johon olisi hienoa saada vastaus. Sekä mieheni että minun suvut loppuvat tähän, ellemme saa jälkeläisiä. Parisuhde on ilman muuta ollut koetuksella, vaikka rakkautemme onkin vahvaa. Seksielämää ei ole juuri lainkaan.

Kävimme jo kyllä adoptiotiedotustilaisuudessa. Meitä kiinnostaa kovasti adoptiolapsen saaminen, mutta itse prosessi vaikuttaa äärimmäisen raskaalta ja pitkältä (jopa 5 vuotta). Jo se sosiaalitäti, joka tiedotustilaisuutta piti, oli hyvin raskas. Hän ei ensinnäkään tuntunut tietävän adoptiosta yhtään mitään ottaen huomioon, että joka ikinen iikka siinä tiedotustilaisuudessa oli varmaan lukenut kuukausikaupalla kaiken mahdollisen tiedon adoptiosta netistä. Tiedotustilaisuus oli naurettava, mutta pakollinen, ja siihenkin oli jonotettava 3 kuukautta. Täti luki 2 tuntia kalvoilta suoraan tekstiä, eikä osannut vastata yhteenkään kysymykseen. Kaiken huipuksi hän tilaisuuden alussa esitteli ylpeästi itsensä näin: Nimeni on .... ja olen kahden pienen lapsen äiti ja olen juuri palannut hoitovapaalta töihin". Voi kun oli kiva tietää....! Arvatkaa v.....ttiko? Veikkaan, että 90 % tiedotustilaisuuden pariskunnista oli tahattomasti lapsettomia. Tällaisten sosiaalitanttojen kanssa sitten pitäisi alkaa seurustelemaan asiallisesti seuraavat 5 vuotta ja vakuuttelemaan, että "kuinka hyvin olemme päässeet siitä yli, ettemme voi saada omia lapsia ja kuinka täydellisiä vanhempia meistä tulisi". On aika naurettavaksi tehty tämä adoptioprosessi Suomessa ja kaiken lisäksi Suomeen saatujen adoptiolasten määrä on vähentynyt viime vuonna olennaisesti.

Yhden keinotekoisen rajapyykin olen hoitojen jatkamiselle kyllä asettanut. Tiedättekö yhden blondijulkkisnaisen 38-v, joka on lehdissä hyvin näyttävästi noin vuoden ajan julistanut, että hän haluaa lapsen heti ja että hänellä ei pitäisi olla mitään vaikeuksia tulla raskaaksi, kun hän on perusterve ihminen. Jopa samoissa jutuissa hän on myös kertonut vuosia jatkuneista syömishäiriöstään ja bulimiastaan...Olen itsekäs, ikävä ja katkera ihminen (tiedän ja tunnustan), mutta siinä vaiheessa, kun tuo idiootti julistaa lööpeissä raskaudenonneaan ja hänen täydellinen ruotsalainen miehensä pitelee kättä huomaamattomalla vatsakummulla, niin meidän perheen lapsentavoittelut loppuvat siihen.

Anteeksi vaan tämä purkauma. Tämä kirjoittaminen kyllä helpotti henkisesti, joten suosittelen purkautumista tällä palstalla kaikille kanssaihmisille.

Aurinkoista kevättä ja jaksamista kaikille!

Jonoista...

Ronja | 31.03.2008 03:45

Sadmad,
kunnallisen jonot taitavat todella vaihdella eri paikkakunnilla. Itse sain lähetteen lokakuussa, kutsu tuli pari kk sitten, aika huhtikuun lopulle (Tre). Eli kaikenkaikkiaan meni aikaa n.puoli vuotta. Ensimmäisellä kerralla kuulemma jutellaan, ei tehdä vielä mitään konkreettista. Kysyin otanko hoitokertomuksen yksityiseltä mukaani, sanoi ettei siitä nyt haittaakaan ole. Ihmettelenkin, että eivät kai he aloita kaikkea ihan alusta, siis munasarjojen aukiolotutkimusta, siemennesteanalyysejä ym. Jonot toimenpiteisiin varmasti pitkät, ei huvittais jonotella "turhiin" tutkimuksiin, koska sitten niihin "oikeisiin" pääsy venyy vieläkin pidemmälle.

Meidän piti kertoa tilanteestamme molempien vanhemmille ja sisaruksille tässä kuussa. Oltiin jo päätetty se aikoja sitten, oli helpompi valmistautua kertomiseen. Saimme kuitenkin juuri ennen tietää veljeni perheeseen tulevasta esikoisesta...Ei sitten kerrotukaan. Kaikki ovat onnensa kukkuloilla (tietenkin), koska sukuun tulee ensimmäinen lastenlapsi. Meille tieto ei kuitenkaan olisi voinut tulla huonompaan aikaan. Nyt tuntuu, että meillä ei ole oikeutta pilata tätä odottamisen onnea kertomalla, mutta itsellä olo on kauhea ja äärimmäisen ristiriitainen. Äitini hehkuttaa mummoudesta ja itsekin olen odottanut tulevani tädiksi jo pitkään. Ajankohta vaan on kauhea ja iloisen esittäminen ottaa koville. Väkisinkin välttelen veljeäni, mutta eihän sekään loputtomiin onnistu. En tiedä sitten, koska repeän. Olen vilpittömän onnellinen veljeni puolesta, mutta mutta...

Itselläni meneillään piinaviikko. Joka kerta, kun menen vesaan pelkään...Joka ikinen nipistys vatsassa saa hien nousemaan ja pulssin kohoamaan. Meillä edessä ensimmäinen inseminaatio, ellei nyt sitten tärppäisi (käytössä ollut Arimidex-lääke)...Lääkäri sanoi viimeksi ultrassa, että lähtökohdat ovat loistavat, kaikki näyttää siltä niin kuin pitää, mutta se kun ei vielä riitä. Yritän olla oikein touhukas koko ajan, etten miettisi mitään ja tiedän, että kun kuukautiset alkaa, en pysty tekemään mitään päiväkausiin. Pyykkikorin on oltava tyhjä ja lattioiden imuroitu, muuten eletään kaaoksessa. Pettymys on niin raju, että kaikki menee sekaisin maailmassani, pelottaa jo nyt. Ennakointi ei vaan auta, aina on jos.

Kiitos taas, että sain purkaa ajatuksiani. Toivotaan, että jollain meistä asiat sujuisivat, niin kuin meille kaikille kuuluisi.

Nökeroiselle

Yläpilvi | 31.03.2008 01:49

Hei, luin viimeisimmät kirjoituksesi ja löysin niistä paljon itseäni ja meidän elämäämme. Kysyit "kohtalotoveria" - minä taidan olla sellainen.

Minulla on sinun Neitiäsi kaksi vuotta nuorempi aarre. IVF-alkuinen pas-poika. Monen mutkan, onnettomuuden ja vaikeuden jälkeen elämäni kallisarvoisin asia. Silti olen miettinyt ja surrut samaa kuin sinäkin, toisen lapsen ja sisaruksen saamista. Olen aivan samaa mieltä, että yksi lapsi riittää omana itsenään, mutta ei monena. Ja niin rakas kuin se yksi onkin, koskee lapsettomuus ihan yhtä syvältä edelleen. Ympärille syntyvät vauvat (minun veljeni sai toisen lapsensa helmikuussa) ja ristiäiset tekevät kipeää ja juhlamieli on todella kaukana. Minä kieltäydyin veljeni molempien lasten kummiudesta, selittämättä sen tarkemmin syitäni. Ja sain "ikävän" ja itsekkään ihmisen maineen. Ensimmäisiin ristiäisiin en edes osallistunut, jälkimmäisissä nieleskelin itkua ja pelkäsin että lapsi saa nimekseen sen jota olen itse haaveillut antavani omalle tyttärelleni. Jota tuskin koskaan saan.

Sekundääri lapsettomuus on rankkaa siinä missä normaalikin lapsettomuus ja ympäristön kommentit ei sitä lainkaan helpota. Minun kohdallani raskaus oli vaarallinen niin lapselle kuin minullekin ja hoidot jättivät jälkeensä vaikeat hormoniongelmat. En tarkoita masennusta vaan ihan elimelistä vaivaa. Olen ollut lääkityksellä marraskuusta asti ja hoito jatkuu vielä ainakin vuoden. Uuden raskauden mahdollisuus on olematon, ivf hoitoja elimistöni tuskin kestäisi. Ja vaikka kestäisikin, en tiedä kestäisikö pää. Aarteenikaan ei ole ihan terve vaikka sairautensa kanssa nyt jo pärjäämmekin kohtuullisesti.

Sanoit kertoneeni Neidillenne hänen alkuperänsä. Voitko neuvoa minulle kuinka sen teit? Ja minkä ikäinen tyttäresi silloin oli? Haluaisin itsekin kertoa aarteelleni hänen ainutlaatuisuutensa, mutta pohdin sitä että onko tiedosta enemmän haittaa kuin hyötyä. Pystyykö pieni lapsi ymmärtämään asiaa kun ei kaikki aikuisetkaan ymmärrä. Meidän lapsettomuudesta ja ivf-hoidoista tietää vain hyvin suppea ja tarkkaan harkittu joukko läheisimpiä ja kanssamme asioivat terveydenhuollon ammattilaiset. Voiko lasta vaatia pitämään näin suuren "salaisuuden"?

Jos tahdot, vaihdan mielelläni mietteitä kanssasi. Olisiko "lapselliset"-sivulla oikeampi paikka? Ihan päivittäin en koneelle ehdi mutta muutaman kerran viikossa koetan päästä kirjoituksia lukemaan. Vertaistuen kannalta nämä sivut ovat tärkeät.

Aurinkoa meidän kaikkien elämään,

toivottaa Yläpilvi

Sadmadille

Evangeline | 31.03.2008 09:26

Varmaan riippuu tuo hoitoihin / tutkimukseen pääsy ihan siitäkin missä asuu. Jonot vaihtelee alueittain. Itse pääsin 5 viikon odotuksella ensin tk lääkäriin ja siitä kahden viikon kuluttua naistepolille erikoissairaanhoitoon, jossa varsinaiset tutkimukset alkoi. Kaikkiaan siis parin kuukauden odotus. Hoidoista en osaa sanoa mitään koska niitä emme voi valitettavasti saada.

sadmad | 30.03.2008 04:04

Olin baarissa vk.n loppuna... nyt kun vihdoin ja viimein pääsin... meinasin luovuttaa jo ensimetreillä kun ei ollut yhtään juhlinta fiilis... mutta en halunnut pahoittaa muiden mieltä jäämällä pois. On vaikeaa yrittää pitää "hauskaa"... kun mulla ei todellakaan ole sellainen olo et mulla vois olla hauskaa... mitä iloista tässä tilanteessa on.

Rakastan miestäni, kotiani ja sen puolesta asiat onkin hyvin... vihdoin ja viimein. Mutta koen etten ole mieheni arvoinen... en minä ole "oikea" nainen...edes omasta mielestäni saati sitten muiden... joo ... ÄÄäh... mulla taitaa olla taas huono päivä.

Nyt odotellaan lähetettä kunnalliselle puolelle... mitenkähän kauan kestää ennnekuin pyydetään ensikäynnille... entä hoitoon pääsy... kokemuksia??

Kiitos koodi-tiedoista!!!!

Nea | 29.03.2008 09:45

Pikkumyy,
ihan kun olis lukenu omaa kirjotustaan noista miehen veljen lapsen ristiäisistä... Meilläkin on edessä ristiäiset 2 viikon päästä ja meistäkin tulee kummit.... Et pakko osallistua.. Psykologin kans juttelin, et jännittää miten pystyy pitään omat tunteensa kurissa jos/kun ne nousee siellä pintaan.. Psykologi sano, et päästä ne tunteet vaan pintaan, sillä ristiäiset on muutenkin tunteellisia tilaisuuksia... Saa nähdä miten käy...

Sadmad, oon tosi pahoillaan sun puolesta. Koita levätä kun oot sairaslomalla. Paljon halauksia!!!

"En voi tarjota lohtua, sillä olen vain ihminen... En voi tarjota lämpöä kun itsekin palelen..." Kotiteollisuuden biisi.. Aikalailla totta..

Paljon jaksamista ja halauksia kaikille!!!!

Pikkumyy

Nökeröinen | 29.03.2008 06:45

Kirjoitat melkein kuin minä kirjoittelin muutamia vuosia sitten. Voi miten tuntuu pahalle sinun puolesta. Tiedän niin hyvin, mitä sinä tarkoitat. Ainoa todellinen ero on varmaan se, että me kerrottiin molempien perheille jo alkumetreillä. Oli vaikea salata, kun kaikki lähti liikkeelle keskenmenosta… Meillä on tullut tukea miehen perheeltä, minun perheeltäni vaihdellen. Minun perheen osalta johtuu varmasti pitkälti siitä, että siskoni raskaudet ovat aina olleet niin ”vaikeita”. Toisin sanoen, sisko ja veljeni odottivat esikoisiaan samaan aikaan. Veljen ja vaimonsa lapsi meni kesken ja sisko sai omansa. Toisella kierroksella sisko odotti toistaan, pian veli toistaan ja minä ensimmäistäni. Siskoni ja veljeni saivat omansa, minä en. Sisko ei voinut täysillä nauttia ensimmäisestä raskaudestaan (omien sanojensa mukaan), kun veljeni vaimoineen suri omaa keskenmenoaan. Siispä kun minun ensimmäiseni meni kesken ja siskoni sai toisensa, minun piti äitini ja siskoni mielestä jaksaa iloita tuosta vauvasta, vaikka oma sieluni oli palasina. Kun eihän siskolla voinut olla taas ”vaikeaa” raskautta. Siis raskautta, josta ei saisi avoimesti puhua kaikkien kanssa… Minun piti hoitaa siskoni loukattua sielua.

Mieheni on siskon toisen lapsen kummi. Minua ei pyydetty, koska ”ei kai sinun tarvitse olla minun jokaisen lapsen kummi”, sisko sanoi. Ihan kuin olisin edes halunnut. Jos sisko olisi kysynyt, olisin kieltäytynyt surutta. Minähän melkein vihasin sitä lasta! (nykyään en enää vaan olen oppinut rakastamaan tuota ”pikku” miestä näiden kuuden vuoden aikana) Mies kysyi minun mielipidettäni omaan kummiuteensa ennen kuin suostui. Olisi kieltäytynyt, jos minä olisin pyytänyt. Ristiäisissä nielin kyyneleitä ja yritin olla reipas, kotona repesin täysin. Veljeni toinen lapsi syntyi muutama kuukausi myöhemmin, silloin kuin meidänkin omamme olisi syntynyt. En nähnyt vauvaa, onnittelin vain, emmekä menneet ristiäisiin. Eivät suuttuneet vaan ymmärsivät täysin. Olen kiitollinen heille siitä!

Tiistaiyönä sisko sai kolmannen ”vahinkovauvansa”, juuri näihin aikoihin olisi meidän ensimmäinen syntynyt. En ole vielä onnitellut. Enkä muuten puhunut hänen koko raskaudestaan. Sanoin heti kun kuulin, että minä jään sitten tämän touhun ulkopuolelle, minä en kykene nyt olemaan mukana. Riitahan siitä tuli, mutta nyt olin itsekäs ja olen edelleen. Menen ja näen vauvan sitten, kun olen valmis. Sisko varmasti kärsii, mutta taitaa jo ymmärtää. Viimein… Monen riidan jälkeen. Kyllähän minä ymmärrän, että siskoonkin sattuu ja hänestä tuntuu pahalle. Mutta joskus on oltava itsekäs ja hoidettava ensin itsensä.

Meillä tuota muiden ymmärtämistä vaikeuttaa myös se, että meillähän on kuitenkin yksi ihana lapsi. IVF-hoidosta. Neiti 4vee. Paljon kuulee juttuja leikkikavereista ja sisarusten tärkeydestä. Lähinnä kyllä perheen ulkopuolelta, myös niiltä jotka tietävät tilanteemme… Ihmisten vain on niin vaikea ymmärtää, ettei lapsia puissa kasva! Tai että lapsettomuus voi repiä sielun hajalle! En minä siitä ketään syytä. On vaikea ymmärtää asioita, joita ei ole itse kokenut, mutta joskus voisi pitää suunsa kiinni…

Jaksamista sinulle Pikkumyy!! Olet todella vaikeassa tilanteessa ja kokemuksesta tiedän, että sinulla on todella kova paikka edessäsi ristiäisissä. Siitä kertomisesta; jokainen meistä tekee itse päätöksensä, kertooko muille. Meillä otettiin se kanta, että pamautetaan sanoa suoraan typerille kyselijöille. Niin on saatu monta suuta hiljaiseksi  Enkä kadu. Miksi minun pitäisi olla hienotunteinen, jos ei kerran toinenkaan osapuoli ole?

Purkautumista...

Pikkumyy | 29.03.2008 08:46

Kiertopäivä 38 menossa, normaalisti kierto n.32. Kaksi testiä tehty ja molemmat näytti, yllätys yllätys, negaa. Ei edes ole oikeastaan sellainen olokaan, että menkat olisi alkamassa. Pitänee soittaa maanantaina klinikalle, että mitä pitäisi tehdä (tässä kierrossa oli taukoa hiihtolomien ja pääsiäisen takia). Sitä taas tietyllä tavalla pitää "toivoa yllä", vaikka tietää että se on turhaa. Ja sitten taas tullaan ryminällä pilvilinnoista alas. Yhden kerran olisi vielä tarkoitus kokella inssiä (on silloin kolmas yritys) ja jos ei tärppää, niin sitten mietitään varmaan koeputkihedelmöitykseen siirtymistä. On vaan niin inhottavaa ja ahdistavaa... Mitään varsinaista syytä ei ole tähän mennessä löytynyt, mutta ilmeisesti minulla nuo munasolut ei rupea kasvamaan ellei avusteta hormooneilla...

Viime aikoina on taas näitä vauvajuttuja ollut liikaa, sekä töissä että lähipiirissä. Töissä juuri yksi on palannut, toinen kohta palaa äitiyslomalta ja yksi on kohta jäämässä äitiyslomalle. Muutamista on sitten vielä tullut mummoja tms. Jokapaikassa tuntuu törmäävän vauva-keskusteluihin...

Miehen veljen lapsen ristiäiset on parin viikon päästä, ahdistaa jo valmiiksi. Viikko, jolloin tuo lapsi syntyi oli kauhea. Tiesin, että käynnistävät synnytyksen viikon sisällä ja itsellä oli viimeinen piinaviikko toisen inssin jälkeen. Lapsi syntyi ja puolitoista päivää siitä, omat menkat alkoi. Tiesin kyllä että alkavat, oli sellainen olo. Menkat alkoi aamuyöllä, eikä siinä sitten enää paljoa nukuttanut. Ja aamulla töihin. Koko päivä piti skarpata, kun iltapäivällä oli tärkeä palaveri. Ennen sitä ei saanut romahtaa. Ja romahdushan se illalla seurasi... Toisaalta oma olo helpottui jonkin verran.. Itkin varmaan vartitunnin ihan suoraa huutoa. Olin tosin jo itkeskellyt joka ilta sillä viikolla, mutta nyt loputkin "patoumat purkautui".

Ahdistaa ristiäiset. Meistä tulee kuitenkin kummit. Tosin mieheltäni kysyttiin tyyliin puolta tuntia ennen kuin menivät papin luokse sopimaan järjestelyistä. Oli kysytty että jos haluatte, niin voitte tulla kummeiksi. Miehen äiti oli että totta kai, eihän tuollaisesta tehtävästä voi kieltäytyä. Mies lupautui minunkin puolesta ja kuulin asiasta kotona illalla! Hirveä "sotahan" siitä olisi syttynyt jos ei oltais suostuttu...

Jotenkin tuntuu, että tekisi mieli mennä jonnekin ammatti-ihmiselle puhumaan näistä asioista. Tässä vaiheessa jo ahdistaa tuo ristiäispäivä. Että miten siitä selviää... Ettei purskahda itkuun tai muuta sellaista. Ja kun pitäis jaksaa olla iloinen ja päivitellä ihanaa lasta. Kerran olen sitä sylissä pitänyt ja muutoin pari kertaa nähnyt. Tuolloinkin sylissä pitämisen ajan eräs kommentti oli, olevinaan vaivihkaa sanottu miehelleni, että "Varo vaan, että ei tartu", siis vauvakuume. Meinasin kyllä polttaa päreeni. Ainoa "puolustus"tällä hetkellä varmaan on se, että olen ainut korkeammin koulutettu ja että haluan panostaa työhöni. Voisin kuvitella että appivanhempani ajattelevat näin. Ja että sen takia meille ei ole tulossa perheen lisäystä, ainakaan vielä...Heidän kaksi lapsenlastaan ovat "vahinkolapsia" molemmat, eli se ei yhtään helpota omaa oloani. Heidän ei ole tarvinnut kuin korkeintaan nukkua vierekkäin niin ovat huomanneet olevansa raskaana...

Itse olen miettinyt, että pitäisikö tästä asiasta kertoa. Mieheni on sitä mieltä että ei. Miehen suku ei tätä asiaa varmaan edes tulisi ymmärtämään, enkä halua uuden vauvan myötä ehkä asiasta muutenkaan kertoa. Olen paljon miettinyt omille vanhemmille ja siskolle kertomista. Vsrsinkin kun ovat vihjailleet että lapsenlapsi olisi tervetullut. He todennäköisesti jopa ymmärtäisivät asiaa. Toisaalta tuntuu, että äiti aavistaa, että kaikki ei ole hyvin. Toisaalta en tiedä miten tällaisen asian jaksaa sanoa läheisille ääneen.

Jotenkin on mieli maassa, kun oli taas tsempannut viime viikot, että uusi hoitoyritys on alkamassa.. ja menkat ei ala... No, pitää maanantaina tarttua luurin ja rueta sitten tätä asiaa selvittelemään...

Tulipas pitkä kirjoitus, mutta täältä näyttää ymmärrystä löytyvän näille asioille. Ihanaa, kun on tällainen paikka olemassa! Jaksamisia itse kullekin!!!

Helinälle

Nökeröinen | 28.03.2008 07:23

Heippa,

en tainnut ymmärtää ihan kaikkea sinun kirjoituksestasi. En löytänyt suoraan yhtymäkohtia omaan tilanteeseeni... Siis meillä Neiti 4vee tietää totuuden, miksi meille ei tule pikkusiskoa tai pikkuveljeä tai miksi ei ole vastaavasti isompia sisaruksia. Neiti tietää myös kahden vauvan keskenmenosta ja kuinka hän on saanut alkunsa. Mutta ei mitenkään voivotellen ole kerrottu, vaan rehellisesti ja tietysti Neiti 4veen käsityskyvyn mukaan. Asioista ei sen kummemmin puhuta, mutta jos hän kysyy niin sitten tietysti vastataan. Missään nimessä en halua Neiti 4veen kärsivän omasta olostani! Se on myös yksi syy, miksi meille ei enää tule hdelmöityshoitoja. Hormoonit vaikuttavat minuun todella voimakkaasti ja kun tiedän jo, millainen minusta tulisi en todellakaan halua oman lapseni näkevän sitä. Ei olisi minusta reilua häntä kohtaan. Olen siis järkeillyt asian niin, että on tärkeämpää pitää hyvä huoli Neiti 4veestä kuin hänen hyvinvointinsa(kin) kustannuksella hankkia lisää lapsia väkisin, kun ei kerran luonto halua suoda.

Perheellä viittasin siis lapsuuden perheeseeni. Tässä käydään jo toisella kierroksella läpi tätä samaa asiaa; sisko sai toisen lapsensa joitain kuukausia sen jälkeen, kun minulla oli ensimmäinen keskenmeno. Ja silloin minut pakotettiin ottamaan vauva syliin yms. kivaa ;) Nyt sanoin suoraan sekä siskolle että äitilleni (joka vain ei voi käsittää, miten voin kääntää selkäni siskolleni...), ettei minusta vain ole tulemaan lähellekään tai puhumaan aiheesta. Enkä myöskään sitä tee ennen kuin tunnen olevani varmasti valmis. Sanoin molemmille, että jos minun välini heihin särkyy niin sitten särkyy. Nyt on vain pakko pitää huoli itsestä ja jaksaa jotenkin Neiti 4veen takia.

Tuosta siskon vauvastakin puhuttiin Neiti 4veen kanssa. En halua erottaa Neitiä isovanhemmistaan tai tädistään ja serkuistaan ja hän saa kyllä ihan huoletta mennä vauvaa katsomaan ja hoitamaan. Kerroin myös, että juuri nyt äitillä on sen verran paha mieli ettei itse jaksa, mutta isi kyllä vie hänet mielellään. Ja voi mennä myös mummon ja ukin mukana aina kun haluaa. Neiti ymmärsi oikein hyvin, hän kun on mielettömän empaattinen ikäisekseen. Eikä ole siitä sen kummemmin kärsinyt, koska jaksan touhuta hänen kanssaan normaalisti. Tämä ei siis mitenkään vaikuta hänen päivittäiseen elämäänsä. Ei minun riitani lapsuuden perheeni kanssa tai oma olotilani. Itken yksin ollessani tai Neitin nukkuessa. Niin kauan kuin men touhotetaan yhdessä, minulla on hyvä olla.

Nökeröiselle

helinä | 28.03.2008 10:39

Sinun pitää nyt keskittyä vaan oman lapsesi ja itsesi terveyteen.Itse tiedän miltä tuntuu olla
"raajarikko" ja kokea koko ajan esim.kk.kipuja.Ainut konsti on vaan yrittää pysytellä hengissä.Teeskennellä ei kannata - se vaan pahentaa tilannetta.Mielestäni on parempi sanoa,että nyt olen väsynyt,jotain kohtaa särkee ja pakottaa.Ei ole pakko jaksaa.Jos joku on
parempikuntoinen niin olkoon vaan !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Lapsesi kannalta luulisin että tuon
ikäinen mikä sinulla on nauttii siitä,että saa olla "äidin apulaisena" jos sinulla on kipuja niin vältä että siirrät liikaa voivottelua lapsellesi.Anna lapsesi tuntea että häntä tarvitaan ja että hän on tärkeä.Lapsiperheen riitaisa arki on inhottavaa.Sitten vielä kaikki semmoinen liittoutuminen että meidän perhe vastaan teidän perhe tai perheen sisäiset riidat.Lapsella on oikeus rehelliseen tietoon.On väärin jos lapselle uskotellaan että on esim.varaäiti tms.Ei ole kuin yksi äiti ja yksi isä.Esim.että nainen jolla on viisi omaa lasta voisi vaan tosta vaan olla"varaäitinä"jollekkin toiselle.Aikamoinen homma on huolehtia lapsista tänäpäivänä.Hoitotädit on minun mielestä ihan ok.Jokainen synnyttää tavallaan ja jokainen syntymä on ainutlaatuinen.

Tarkennusta Sadmadille

Evangeline | 27.03.2008 11:38

Hei!

Tarkentelin vielä ja toden totta näkyy olevan että sairausluokituksen kirjaimen perusteella voidaan jättää sairasajan palkka maksamatta. Jos loma on kirjoitettu Z luokituksen alla olevien nuemroiden perusteella, ei työnantaja ole palkanmaksuvelvollinen poissaolon ajalta. Z luokitukseen kuuluvia diagnooseja ei tulkita sairaudeksi. Mutta siis kyseessä Z luokitus ei F. Molemmat on ICD-10 alaisia luokkia.

Z luokkien alla kuuluvat määritellään seuraavasti:
Z00-ZZB Tekijöitä jotka vaikuttavat terveydentilaan ja yhteydenottoihin terveyspalvelujen tuottajiin

Joten ole huoletta. Ihan normaali palkka sulle tulee..

Sadmad

Evangeline | 27.03.2008 11:03

En ole ikinä kuullutkaan että joku sairas/dingnoosiluokan kirjain vaikuttaisi sairausajan palkkaan. En oikein usko että näin voisi olla. Mielenterveyden ongelmat/häiriöt ovat sairauksia siinä missä muutkin. Työsuojelupiirin sivuilla oli näin:

Lain mukaan työkyvyttömänä olevalla työntekijällä on oikeus sairausajan palkkaan, jos hänen työskentelynsä on estynyt sairauden tai tapaturman vuoksi. Sairausajan palkkaa maksetaan lain mukaan sairastumispäivältä (jos se työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä) ja sitä seuraaviin yhdeksään arkipäivään sisältyviltä työpäiviltä. Jos työsuhde on työkyvyttömyyden alkamishetkellä kestänyt vähintään yhden kuukauden työntekijälle maksetaan edellä mainitulta ajanjaksolta täysi palkka. Jos työsuhde on kestänyt alle kuukauden, maksetaan samalta ajanjaksolta puolet palkasta.

Useimmilla aloilla sairausajan palkkaa maksetaan työehtosopimuksen eikä lain perusteella. Työehtosopimuksen sairausajan palkkamääräykset saattavat joiltain osin poiketa lain vähimmäiseduista ja toisaalta olla niitä parempia. Yleensä työehtosopimusten sairausajan palkan maksukausi on lakimääräistä pitempi. Sairausajan palkanmaksun perusteet tulee tarkistaa alan työehtosopimuksesta.

---

Jatko määräytyy käytettävän työehtosopimuksen mukaan. Minkä työehtosopimuksen piiriin kuulut?

sadmad | 27.03.2008 09:23

Elikkäs kävin lääkärissä juttelemassa ja sain sairaslomaa nyt ens alkuun puoltois vk ja jatketaan sit jos siltä tuntuu... Mutta kysyisin teillä koodista F 32.1, tiedän että tarkoittaa masennusta... mutta tietääkä kukaan vaikuttaako koodi F palkanmaksuun... kun joku alkukirjain kuulemma näin tekee. Aattelin vaan et olis kamalaa jos en nyt sais sit palkkaa tältä ajalta kun tän lapsettomuuden lisäksi yksi mikä masentaa on just raha tai oikeiastaan kun sitä ei juurikaan ole...
Olisin kiitollinen pienistäkin tiedon rippeistä...

Uusi vanha immeinen

Nökeröinen | 27.03.2008 07:10

Hei kaikki...

Täällä uutena kirjoittelen. Olen ollut vähän arka tulemaan, kun en tiedä pitäisikö täällä olla kokonaan lapseton vai kelpaako myös lapsellinen lapseton joukkoon. Yritän tunkea itseni tänne ja olisipa ihanaa, jos täältä löytyisi joku samanlaisessa tilanteessa oleva jonka kanssa vaihtaa ajatuksia enemmänkin.
Vähän meidän perheen taustaa:
* keskenmeno spontaaniraskaudesta elokuu -01
* kysta ongelmia 01-02 ja munasarjan poisto toukokuu -02
* clomit syyskuu -02 -> komplikaatioita munasarjaan
* inssi lokakuu -02 pistohoidolla -> irrotuspiikistä huolimatta munasolut ei irronneet...
* IVF tammi-helmikuu -03 -> jäi kesken, kun ei tullut yhtään munasolua
* IVF huhti-toukokuu -03 -> kolme alkiota -> 2 pakkaseen ja 1 siirtoon -> tyttö syntyi tammikuussa -04
* KM toisesta kokemastani spontaaniraskaudesta toukokuu -05
* PAS-yritys kesäkuu -05 -> kumpikaan alkioista ei ollut siirtokelvollinen

Yritykset meidän osalta loppui tuohon epäonnistuneeseen PASiin. Oma pää ei kestäisi enää yhtään epäonnistumista. Ei enää kuukautisten vahtimista, ei piikkejä, ei ultria, ei raivokohtauksia itkukohtauksien perään, ei riitoja turhasta, ei kipeää mahaa mustelmilla, ei enää mitään siitä. Ja silti...

Ilman ehkäisyä on oltu tuolta vuodesta -01 ja tuloksena kaksi spontaania raskautta, jotka molemmat menneet kesken ja yksi IVF-tyttö. Vaikka päätös yrittämisen lopettamisesta on tehty, ei toivo ole loppunut. Edelleen kaipaan toista lasta, kolmattakin ehkä... Järki käskee lopettaa, tunteet ei halua luovuttaa. Huomaan edelleen vahtivani kuukautisia, en enää niin intensiivisesti kuin ennen, mutta kuitenkin. Joka kuukausi olen vihainen yhden päivän, kun saan taas merkin epäonnistumisestani naisena. Vaikka lasta ei ole edes yritetty... Mielessä liikkuu silti: "entä jos kuitenkin, eihän sitä koskaan tiedä, saattaahan se olla, oltiinhan me kuitenkin oikeaan aikaan" jne jne. Eikä kukaan tunnut ymmärtävän. "Onhan sinulla kuitenkin yksi ihana lapsi." Kyllä, minulla on yksi ihana lapsi ja tiedän olevani lottovoittaja sen takia. Ja olen pahoillani, jos valitukseni loukkaa jotakuta teistä, jolla ei ole edes sitä yhtä. Uskokaa, minä todella tunnen surua teidän puolestanne. Välillä minua hävettää, että juuri minä olen onnistunut. Välillä olen vihainen, kun juuri minä en ole onnistunut. Olisiko parempi, ettei olisi tätä yhtäkään? Ei tarvitsisi hävetä ja pyytää anteeksi, että onnistuin. Ja läheiseni ymmärtäisivät suruni paremmin.

Tosiasia kuitenkin on, ettei yksi korvaa muita. Yksi on vain yksi. Neiti 4vee riittää hänenä itsenään, mutta ei voi riittää monena. Neit 4vee on vain yksi ja silti on edes yksi. Siskon kolmas lapsi syntyi pari päivää sitten. En ole onnitellut enkä vielä pystykään. Kun en ole siskon puolesta onnellinen. Olen vain surullinen omasta puolestani. Meidän ensimmäinen olisi syntynyt näinä päivinä. Kolmas tammikuun lopulla. Kumpikaan ei tullut eikä ketään muutakaan.

En odota, että kukaan lapsettomuutta kokematon ymmärtäisi mitä sisälläni liikkuu mutta odotan silti että minä saan rauhan surra, olla vihainen, olla katkerakin. Saisin rauhan vain olla ja parantaa itseäni. Siskon vauvan syntymä oli taas liikaa. Omista toiveista huolimatta olen kuitenkin ollut jo aika rauhallinen ja välillä jopa hyväksynyt tilanteemme. Nyt olen taas pohjalla enkä tiedä miten täältä pääsee pois. Perheen painostus ei todellakaan auta. Eilen jo sanoin äitille, että menettää minut kokonaan jos enää yhtään ottaa siskoni puolta ja painostaa minua hyväksymään vauvan noin vain. En vain pysty... Oma suru on liian voimakas...

Liinu | 26.03.2008 06:07

Jaksamista sadmad!

Postissa tuli kasa ovulaatiotestejä ja loppuviikosta pitäisi alkaa testailla. Tää kierto alkoi tietysti pari päivää etuajassa, joten kp 14 ja näin ollen todennäköisin ovulaatiopäivä olisi ensi maanantai. Mutta ovis on tullut ajoissa aiemminkin.. Ovistesti ei sais näyttää plussaa perjantaina eikä lauantaina, koska viikonloppuna ei tehdä inseminaatioita. Saa nähdä miten käy, olen varautunut pahimpaan..! Olis äkkiä tää inssi (eka ja vika?) ohi niin saatais mekin ehkä jotain selkeää jatkosuunnitelmaa hoidoille..

Odottava | 26.03.2008 05:58

Tsemppiä ja jaksamista Sadmad! Lapsettomuus, sen tuoma odottaminen, toivominen ja uudestaan ja uudestaan pettyminen ovat hirvittävän rankkoja. Meitä on monta, jotka tiedämme miltä susta tuntuu... koita jaksaa..

Mulla on hiljaiseloa, omien voimien ja jaksamisen kuulostelemista. Päivä kerrallaan mennään eteenpäin. Mun suru on taas jäätynyt jonnekin, eikä tule mitään tunteita pinnalle. Muutakuin ajoittaista ahdistusta. Kunpa vielä äiti olla saisin, tosin välillä epäilen pystyisinkö siihenkään. Taitaa olla taas musta päivä mulla. Ei kaikki silti ole toivotonta, odottaminen vain väsyttää.

sadmad | 25.03.2008 05:27

Oon taas tänään itkeskellyt päivän mittaan :(
Tänään tuli pyyhkiessä hieman verta... menkat pitäis alkaa vasta perjantaina.
Huomenna menossa hakemaan sairaslomaa...
Mun tarviis saada näitä asioita johonkin malliin mun päässä... on tää välillä niin pirun vaikeaa...

Odottava | 24.03.2008 01:36

Enkeliprinssi, on helpottavaa, ettei tarvi tehdä yhtäkään ovulaatiotestiä tai rampata ultrissa, ottaa piikkejä tai syödä tabuja. Olen hyvin tyytyväinen taukoon! Lapsi tulee jos on tullakseen. Liika yrittäminen on nyt ohi, olen niin väsynyt siihen, ja turhautunut. Toisaalta olisi niin hienoa selvittää miksi en tule raskaaksi. Mutta onko parantamiskeinona sitten muuta kuin ne minulle sopimattomat hormoonit.. Käydään huhtikuussa miehen kanssa lääkärillä puhumassa vaihtoehdoista, voinnistani ym. Sen jälkeen taas vähän selvenee -ainakin jotain. Rentouttavaa taukoa!

Kertominen muille on ollut toisaalta helpottavaa, toisaalta raskasta. Omat tunteet ovat tulleet pintaan ja olen joka kerta kertoessani itkenyt. Olen sen itselleni sallinut, minulla on oikeus itkeä. Ja olen kertonut ystävillenikin, että vauvanvaunut ym. saattavat itkettää. Yritän käydä suruprosessin nyt niin täysillä ja hyvin läpi kun vain pystyn. En halua, että ne tulee sitten myöhemmin patoutuneina kahta suuremmalla voimalla. Mutta miten siinäkin sitten onnistun... Kunpa vain antaisin itselleni prosessin läpikäymiseen aikaa, enkä hätäilisi eteenpäin adoptioon. Toisaalta adoptiojonotkin ovat tuhottoman pitkät. Odotan nyt ainakin lääkärikäyntiä ennen mitään päätöksiä.

Tsemppiä kaikille!!!!!

sadmad | 23.03.2008 01:04

Tein testin ja oli nega :(
Se ei vielä tietysti tarkoita mitään, mutta kun tietää tilanteen olisi se aika mahdotonta olla myöhemmin plussaa...
Meillä kanssa alkaa tän hoidon jälkeen todennäköisesti tauko. Ollaan nyt oltu yksityisellä ja ajateltiin siirtyä kesän jälkeen kunnalliselle... Mitenkähän mun kuuluu toimia asiassa? Pitääkö pyytää yksityiseltä tai joltain muulta lääkäriltä lähete? Vai mitä? Onkohan isoja jonoja... odotusaika hoitoon? Ja kai hoidot alkaisi siitä mihin ne yksityisellä jäi? Onko kellään kokemusta tai tietoa asiasta!?

enkeliprinssi | 23.03.2008 10:24

Hei TOIVO: Tuttuja ajatuksia nuo mitä kirjoitit tuntevasi itseäsi kohtaan. Mulla on myös paljon ajatuksia siitä että olen ruma, kelpaamaton, en niin nainen, kuin haluaisin, mutta silti olen nainen. Minua ei ole helpottaneet kehumiset (kauniiksi, seksikkääksi kutsumiset). Vaikka saan katseita ihmisiltä, tai huomiota niin se ei poista sisimmässäni olevaa "olen ruma ja epäseksikäs-ajatuksia". Tunnen olevani kaikkea muuta. Minä en ole ollut koskaan tyytyväinen itseeni. Koskaan en ole ollut tarpeeksi laiha (mukamas), minulta on aina puuttunut joku pala palapelistä etten ole kokenut olevani kaunis. Toisaalta en halua olla liian narsistinen ja pitää itseäni kauniina ja täydellisenä. Toisaalta oma nöyryys ja negatiivinen suhtautuminen omaan ulkoiseen olemukseen, ovat minulle tärkeitä. En haluaisi olla ylpeä ja koppava. Tahtoisin kuitenkin että kelpaisin itselleni sellaisena kuin olen.

PCO lisäsi vain näitä ajatuksia omasta kelpaamattomuudesta. Toisaalta nyt kun olen laihduttanut ja kuntoillut minun on ollut helpompi elää itseni kanssa. Kuntoilun jälkeen, kuntoilulla ruoskittu ruumiini kelpaa minulle hetken, olen hetken (sen päivän) tyytyväinen itseeni.

ODOTTAVA: Meillä on nyt sitten vähän sama tilanne..."hoitotauko" . Mä olen tyytyväinen päätökseen. Me emme käytännössä yritä lasta ollenkaan. Tulee jos on tullakseen. Emme laskelmoi enää mitään.

SADMAN:Tsempiä sinne. Toivottavasti nyt sulla onnistuisi.

VOIMIA JA JAKSAMISTA KAIKILLE...TERVETULOA UUSILLE...

sadmad | 21.03.2008 10:57

Huomenna ajattelin tehdä ensimmäisen testin pp11... tiedän et on turhan aikaista... mut se on sit vaik testi testi... :)... ja jos ja kun se on negaa... odottelen viel 3-5 pv ja sit uus... no niin... mies tuli selän taakse ja sanoi ettei mitään testejä etuajassa... :/

Okeeei... minä taas hätäilen... tää "odottaminen" on kamalaa... lääkäri sanoi minulle että, et sinä testeistä raskaaksi tule... TIEDÄN!!!!! Mutta haluisin tietää onko solu edes yrittänyt kiinnittyä... vaik sit oliskin alkuraskauden keskenmeno, mut se lisäis luottamusta ja uskoa et ehkä joskus vielä vois onnistua... ja tottakai se tois mukanaan surua kun kerrankin oli edes lähellä... Mä haluun nähdä plussan... negat on tullut liiankin tutuiksi.

Olen hölmö... niinkuin aina!!!

Kristiina | 19.03.2008 09:18

Sitä pohtii tässä elämässä monia asioita, joskus itsestä tuntuu että aivan liian mitättömiä, ehkä toisten silmissä? Kukaan lähellä ei ymmärrä sitä mitä valtameren myrskyä ajatukseni ja sisimpäni seilaa...
Sitä joskus toivoi ja ajatteli että minusta tulee Äiti... Mutta kaikki tässä elämssä eivät ole onnekkaita. Olen paljon miettinyt ja pohtinut, että mitä niin pahaa tässä elämässäni olen tehnyt, että se näin koettelee.
Tällä hetkellä minä vain odotan... Tutkimukset jatkuu, en tiedä milloin, jonotellaan...
Entä sitten, mihin hoitoihin? Ja mihin kaikkeen henkinen kantti kestää. Mietin ja käyn nyt näitä asoita läpi mielessän yksin ja tietysti mieheni kanssa keskustellen.

Eilen pidin sylissäni kuukauden vanhaa tyttö-vauvaa. Olen toisaalta onnellinen että pystyin ja pystyn siihen.
Tänään töistä kotiin ajellessa sitten iski kumminkin valtava masennus... Siinä minä istuin auton ratissa, ajelin ja itkin... Se valtava sydäntä puristava tunne, muuten niin tyhjä, ontto, avuton, voimaton tunne, imaisi mukanaan kun meren myrskyinen aalto - syvyyksiin. Ja sieltä on vain jollain voimilla uitava kohti pintaa, valoa...

Toisaalta koen että onhan minulla toivoa vielä, olenhan tämän taipaleen alussa, mutta silti usko ja luottamus horjuu. Ja liikaakaan kun en uskalla toivoa...
Mutta toivon kumminkin... Myös teidän kaikkien puolesta.

Liian monta tyhjää - niin rakastavaa syliä.

Odottava | 19.03.2008 08:45

Minulla on ihmeellinen tapa padota tunteitani. Voin päiväkirjaan kirjoittaa, että olen surullinen tai vihainen, mutta itse tunnetta en itsessäni tunnista. No siitä minulle seuraa yleensä ahdistusta. Joskus on myös vaikea tunnistaa, mikä tunne minussa tällä hetkellä on. On vaan niin kivaa olla iloinen, ettei anna itselleen lupaa tai jaksaisi olla surullinen, vihainen, pettynyt, katkera, kateellinen. Juuri näitä tunteita kuitenkin minussa on. Itse olen kokenut huippuhyväksi Tony Dunderfeltin kirjan "Irti tunnekoukusta". Siinä olevien menetelmien kautta olen löytänyt itsestäni tunteita, joita en edes tiennyt itsessäni olevan. Niitä aitoja ja oikeita tunteita. Menetelmät käyvät monien asioiden läpikäymiseen ja olen käyttänyt sitä arjessani selvittämään, mitä oikeasti jostain asiasta tunnen. Tämä on tietenkin vain minun kokemukseni, kaikki eivät välttämättä saa kirjasta mitään. Mutta minulle kirja oli hyvin valaiseva ja oikeasti auttoi. Olen lukenut monia psykologisia kirjoja ja niistä ei ole ollut minulle mitään apua, päinvastoin. Inhoan kirjoja, joissa korostetaan kuinka tärkeää on ajatella positiivisesti. Onhan sekin tärkeää, mutta minun kohdallani tämä näkökulma johtaa vain tunteiden patoamiseen. Ensin on käytävä omat tunteet läpi, sen jälkeen voi olla positiivinen.

Olen muuten hirvittävän kateellinen ja katkera ystävilleni, jotka ovat raskaana / joilla on lapsia. Tuntuu ihan hirveältä, mutta niin se vain on. En pysty olemaan onnellinen heidän puolestaan ... haluaisin iloita heidän kanssaan. Ainakaan nyt. Koen vain katkeruutta, miksi he saavat onnen, mutta me emme. Ehkä tämä on ohimenevää.. tuntuu pahalta, etten voi iloita heidän kanssaan. Joudun ulkopuolisena kuuntelemaan heidän kokemuksiaan vauvoista, raskaudesta. Olen ulkopuolinen ystävieni keskellä.

sadmad | 19.03.2008 03:45

Mulla on hetkiä kun voin hyvin... ne on niin kallisarvoisia pieniä hetkiä, joiden vuoksi jaksan tätä kaikkea... vielä...
Sisälläni on myös suuri suru ja pelko... tunnen myös suurta katkeruutta.... minä en ehkä koskaan saa tuudittaa omaa lasta uneen... tai ostella kaupasta pieniä töppösiä. Tää surukin on niin ihmellistä, miten voin surra ja ikävöidä lasta jota minulla ei ole. Miten tunnen rakkautta sellaista kohtaan, mikä on vain haave ei todellinen... Miksi itken... ja miksi on niin paha olla...

Täällä on paljon tarinoita jotka muistuttavat niin paljon omaani... minä en todellakaan ole yksin.

pp 6 alkoi tiputteluvuoto??? Tänään pp 8. Meneeköhän tämäkin hoito metsään... Testi olis hyvä tehdä vasta viikon kuluttua... mut taitaa alkaa menkat ennen :(
Enkä mä kyl mitenkään usko, et tää kerta olis jotenkin erilainen...

Mä niin toivoisin, et jollakulla teistä onnistais... nostaisi edes vähän luottamusta näihin hoitoihin ja kaikkeen muuhunkin.... Olis jo aika... täällä ei sellaista ole pitkään aikaan kuultu... hyvää uutista. Olisn oikeesti onnellinen jos onni kohtaisi jotakuta meistä!!!

Haleja teille kaikille...siskot!!!

Liinu | 19.03.2008 10:16

Hei taas kaikki!

Omasta tilanteesta sen verran, että kohti inseminaatiota ollaan siis menossa. Hoitaja sanoi perjantaina puhelimessa että "kokeillaan sitä inseminaatiota nyt ainakin kerran". Että kuulostaapa tosi toiveikkaalta! Yleensähän sitä kuulemma tehdään 3-4 kertaa, mutta meidän tapauksessa siitä ei kai oleteta olevan paljoa hyötyä :( Ahdistaa kun täällä meidän kaupungissa on niin surkea tilanne tuon inseminaation suhteen. Tasan yksi henkilö pystyy tekemään pesutestausta ja hän saattaa olla lomalla juuri kun me tarvitaan hoitoa. Tai sitten ovulaatio saattaa olla viikonloppuna (niin kuin nyt näyttäisi tapahtuvan) ja ohi menee sitten senkin takia..

Täällä on ollut paljon keskustelua lapsettomuuden aiheuttamista tunteista. Olen ollut aiemmin aika herkilläkin tän asian suhteen. Uuden kierron alku on itkettänyt ja vetänyt mielen matalaksi. Enemmän mua kuitenkin huolestuttaa tää nykyinen olotila kun ei tunnu oikein miltään! Mä en oikein ajattele asiaa, en iloitse enkä sure syyn selviämisestä, mä vaan jotenkin suoritan. Kaikki etenee omalla painollaan ja mä vaan ajelehdin mukana. Ulospäin musta ei huomaa mitään erikoista, mutta musta itestä tuntuu, että mä en oikein elä nyt täysillä. Oon jossain odotustilassa. Toisaalta mä näen tän näinkin, että jos ei toivo niin ei pety.. Millonkahan tämä asia iskee täysillä muhun..

Tänään, tässä ja nyt..

Evangeline | 19.03.2008 08:29

Hei! Olen 34 vuotta täyttävä avioliitossa elävä nainen. Miehelläni on kaksi kouluikäistä lasta edellisestä liitosta.

Yhteistä lasta olemme yrittäneet aktiivisesti kohta kaksi vuotta. Tuloksetta. Tutkimukset on tehty molemmille eikä kummassakaan ole vikaa. Silti en ole tullut raskaaksi.

Olen jo kertaalleen ollut liittymässä Simpukka ry:n jäseneksi mutta postin tuodessa laskun.. kaikki muuttuikin turhan konkreettiseksi. Hävitin laskun ja kieltäytyidyin ajattelemasta asiaa sen enempää. Nyt tuntuu että olen hiukan valmiimpi.

Olen taas kierron vaihteessa ja siksi allapäin. Uusi kierto on alkamassa ja toiveet taas hiipumassa. Tilanteemme on sikälikin kurja että pari vuotta sitten sairastamani sairauden vuoksi en voi saada hormonihoitoja.

Olen prosessissa matkalla.. yritän hyväksyä että jään lapsettomaksi, että minusta ei tule äitiä... enkä tiedä miten se tehdään. Miten tulla sinuiksi asian kanssa, ilman että se ottaa vallan koko elämästä.. Pelkään jääväni vanhana yksin.. minä lapseton.. tämä asia on kipeämpi kuin osasin odottaa. Mieheni kanssa tästä ei paljoa puhuta. Koen ajoittain katkeruutta että ilmankin lasta kanssani mieheni on silti isä. Minusta ei koskaan tule äitiä..

Kiitollisuudella otan vastaan sen avun ja tuen mitä ja ne neuvot mitä teillä muilla olisi tarjolla.

Suru tuli viiveellä

Surusilmä | 18.03.2008 10:39

Itse vm.-67. Lapsettomuushoitomme ajoittuvat 2000-luvun alkupuolele. IVF 2x ja pas 1x. Ei minkäänlaisia tuloksia ja päätetty luopua hoidoista. Siirrytty kansainväliseen adoptioprosessiin, jota on jatkunut jo 3-4 vuotta, edelleen vähintään vuosi edessä.
Siinä taustoja.

Tämän päivän tilanne on se, että jouduin sairauslomalle, syy psykologin suusta kuultuna: suru lapsettomuudesta. Lääkäri totesi myös masennusta olevan. Ihmeellistä miten se suru seuraa mukana pulpahtaakseen pintaan ennemmin tai myöhemmin. Tapauksessani se tuli tosiaankin vuosia myöhässä. Tulikin sitten sellaisella rytinällä, että on pakko pysähtyä katsomaan mikä tämä tunne on. Sitä kun on mennyt vain hoitojen kanssa eteenpäin ja tilanteesta toiseen yrittänyt sisukkaasti jaksaa. Ei ole saanut olla heikko. On pitänyt suorittaa nää jutut ja siinä sivussa ahkeroida töissä maksaakseen kaikki kulut. Vierellä on tietysti ollut mies, mutta hän kun suhtautuu niin kovin eri lailla (niin kuin useimmat miehet).. Ei ymmärrä ollenkaan miksi nyt pitäisi niin kauheasti tunteilla. "Kyllä se siitä" ja "mitä sä nyt tommoisia murehdit", usein kuultuja kommentteja. Siinä sitä on pitänyt kärvistellä ja puskea kuin mummo lumessa. Omat tunteet on joutunut painamaan villasella ja paha olo on kytenyt koko ajan sisällä.
Eikä sitä ole edes osannut surra. Miten sitä surua suoritetaan? Patomuuri sisällä kasvoi ilmeisesti tiili tiileltä romahtaakseen sitten lopultakin. Kauan se muuri jo horjuikin. Ilmeni kaikenlaisia merkkejä siitä, että jokin ei nyt ole aivan niin kuin pitäisi. Kiukkua miehelle, työkavereille ja lopulta esimiehellekin. Muiden ihmisten karkoittaminen ympäriltä ja halu vetäytyä omiin oloihin. Käyttäytymistä, josta ei oikein itseään tunnista. Otsa kurtussa, suupielet roikkuen ja känkkäränkkä taskussa mentiin sumussa päivästä toiseen samanmoiseen apeaan harmauteen.

Olisiko täällä ketään surevaa, surusta selvinnyttä tahi sellaista joka haluaisi vaihtaa ajatuksia näistä lapsettomuuden koukeroista? Sillä onhan tämä asia jotenkin elämää suurempi kommervenkki kaikkinensa. Ei ihme ettei omat pikku ajatukset aina ymmärrä taikka jaksa.

Odottava | 18.03.2008 06:24

Lapsettomuushoidot ovat todella rankkoja, siitä ei pääse mihinkään. Ja lapsuuden traumat eivät todellakaan helpota kaikkien hoitojen aiheuttamien taakkojen kantamista. Ja kaiken tämän päälle ei ole mikään ihme, että parisuhdekin joutuu koetukselle.

Kävin lääkärissä kun tuli toisen kerran paniikkikohtaus. On aivan hirvittävä tunne, kun se iskee päälle. No, sain lääkäriltä oppaan, jossa kerrotaan paniikkihäiriöstä. Luin syitä, mitkä voivat laukaista kohtauksen ja kas, siellähän oli lapsettomuushoitojen hormonihoidot. Minulla on taipumus näihin kohtauksiin, ollut jo lapsuudesta asti. En siis usko, että kukaan kohtausta voi lapsettomuushoidoista saada ellei ole siihen taipumusta. Mutta sitä ihmettelen, ettei hoitaja tai lääkäri osanneet sanoa, että hormonihoito voi sen laukaista. Sitä kuitenkin heiltä suoraan kysyin...

Joten luulenpa että sai jäädä nämä kaksi inssiä meille viimeiseksi hoidoksi. Myös mies oli sitä mieltä. Ei IVF:ää, ei todellakaan. Minun kroppa ja pää eivät kestä sitä, se on vain hyväksyttävä. Ajattelin, että IVF:n kautta saamme selville syyn miksi en tule raskaaksi. Mutta tämä ovi suljettiin edessämme. Tiemme johtaa nyt adoptioon, kunhan saan itseni taas tasapainoon. Olen nyt hakenut kaiken mahdollisen avun, käynyt lääkärissä, erikoislääkärillä joka tietää lapsettomuushoidosta ja lisäksi omalla aiemmalla terapeutillani. Nyt en jää miettimään, vaan otan kaiken avun vastaan mitä saan. Olen kokenut sellaisiakin aikoja, jolloin vain jäin ongelmiini ja masennukseeni. Nyt en enää niin aio tehdä. Näköjään elämäni on tätä, mutta se on minun elämääni. Sitä on vaan elettävä niillä eväillä, joita on saanut. Ja onhan paljon, paljon hyvääkin, josta saa olla kiitollinen.

sadmad | 18.03.2008 12:39

Mulla oli inssi 13 pv... ja nyt taas odotellaan...

Minulla myös todettu Pco ja lapsettomuus hoitoja takana pari vuotta. Ikinä en ole yhtään raskautta (edes alkuvaiheen) kokenut... ei plussan plussaa... ikinä...
Nyt luulen, et olen masentunut... vihdoin ja viimein :(
Olo muuten suht rauhallinen, mutta välillä aivan hirveitä masennus ja ahdistuskohtauksia. Tekisi mieli hajoittaa kaikki mitä eteen osuu. Nyt on alkanut parisuhdekin rakoilla. Tuntuu et kinastellaan joka ikisestä asiasta... ja minä hormonihirviö loukkaannun joka kommentista. Olen suht normaalipainoinen, että en tiedä vaikuttaisiko muutaman kilon laihduttaminen lapsettomuuteen. Nyt tällä hetkellä en enää tiedä onko meidän edes järkevää haluta lasta... Tuntuu et kaikki kaatuu päälle... käyn töissä ja olen "älykkäästi" aloittanut vuosi sitten työn ohella koulun... sitten nää lapsettomuus hoidot ... parisuhteen rakoilu... En tiedä... joskus tuntuu siltä etten jaksa tätä kaikkea taakkaa... Myös minulla vaikea lapsuus takana... isäpuoli oli väkivaltainen ja se ei varmasti itsetuntoa ole nostanut... sitten kohtasin edellisen poikaystäväni ja sama rumba uudelleen... kun se joi, alkoi välivalta... Jotenkin luulin et olisin voinut muuttaa sen kaiken pahan hyväksi, haluisin uskoa et ihminen voi muuttua. Onneksi jossain vaiheesa tajusin lähteä... Mutta nyt... olen seurustellut kolmisen vuotta ihanan miehen kanssa ja aloimme suunnittelemaan perhettä pian. Tiesin kyllä, että kohdallani lapsen saanti ei tulisi olemaan helppoa...mut toiveet oli korkealla. Tuntui, että olin päässyt kaikesta p.s.asta (anteeksi kielenkäyttöni) eroon ja vihdoin elämä hymyili minulle... Ja nyt nää saakelin lapsettomuus hoidot tuo kaiken pahan pintaan... itsetunto laskee lujaa vauhtia alas... peilistä vastaan katsoo ihminen jota en enää olisi halunnut kohdata...
Minä haluan äidiksi... haluan perheen... haluaisin antaa omalle lapselle sen mitä itse en ole saanut. En enää tiedä kuka tai mikä olen...

Anteeksi vuodatus... tänään on huono päivä :(

Odottava | 17.03.2008 09:28

Hei Toivo, omista kokemuksistani ehkä voit ammentaa jotain ajatuksia ja ideoita. Itselläni on myös ollut hurjan huono itsetunto ja olin seurustelumme alkuvaiheessa täysin varma, että ei seurustelustamme voi tulla mitään. Väärät mielikuvat itsestä olivat usein tosi voimakkaita eikä toinen pystynyt vakuuttelullaan niitä poistamaan. Keskustelukäyntini terapeutin kanssa tukivat seurustelumme alkuvaihetta ja pääsin yli pahimman. Nyt olemme avioliitossa :) Aluksi minulla oli korkealla kynnys hakea apua, mutta enää en kaihda hakea ammattiapua, kun sitä tarvitsen. Samoin Mennään eteenpäin avioliittokurssista oli meille apua. Keskinäinen oikeanlainen kommunikointi on avainjuttu, jota kurssilla harjoiteltiin. Minulle on hyvin tärkeää, että voin kertoa mikä on minun kokemukseni ja minun tunteeni ja vastaavasti kuunnella toisen- ilman toisen vähättelyä tai syyllistämistä tai toisen puolesta puhumista. Hyvin avoimena miehenikin on kuunnellut tunteitani.

Minun kohdallani kommunikointi, avoimuus, itsetunnon rakentaminen vaativat työskentelyä, ammattiapua ja avioliittokurssin. En ole kotona lapsuudessa saanut tervettä pohjaa tai mallia, minun piti opetella ne aikuisena. Ja olen näiden kokemusteni kautta huomannut, että vuorovaikutus ja tapa millä toiselle puhuu on avain moneen asiaan. Sinulla -kuten kaikilla on oikeus tunteisiin, sinulla on oikeus synkistellä. Niin minäkin tein, kun olimme viisi kuukautta yrittäneet. Nyt olemme jo yli vuoden. Itsessään avioliitossa jo on voimaa! Ja on paljon keinoja parantaa vuorovaikutusta avioliitossa, mutta panostaminen siihen mielestäni kannattaa todella.

kohtalo

helinä | 17.03.2008 09:02

Onnittelut naimisiinmenosta ! Parisuhde on varmasti koetuksella miehesi kanssa.Mieti miksi menit miehesi kanssa vihille ? Se on ehkä se kaikkein tärkein oivallus omalta kannaltasi - että jaksat siinä suossa missä nyt tällä hetkellä joudut tarpomaan.Tuollaisessa tilanteessa joudut miettimään kaikki aikaisempi elämänkokemus mielessäsi että kuinka jatkaa eteenpäin vaikeuksissa - koska sitähän lapsettomuus on.Lapsettomuusaiheisia kirjoja on kirjoitettu myös.Olisikohan niistä apua sinulle - ja ehkä toiselle osapuolelle myös.Jotkut miehet saattavat olla suoraviivaisia - kaikista ei ole liehittelijöiksi - ole kuitenkin tyytyväinen mieheesi ja opettele tuntemaan hieman häntä - ehkä hänkin oppii sinusta jotain teidän kriisinne myötä.Ehkä kuitenkin löydät avioliitosta hieman huumoria ja hauskuutta.Parisuhdeväkivallassa hae apua joko itsellesi tai teille molemmille.Kirjoita jos se helpottaa oloasi.

löytäisinkö kohtalotoverin?

Toivo | 16.03.2008 11:55

Hei!

Hankin tänne tänään käyttäjätunnukset, keskusteluja olen käynyt lukemassa aiemminkin. Minulla on viime marraskuussa todettu PCO. Nyt on tilanne se, että jos raskautta ei ala kevään loppuun mennessä, niin sitten saamme lähetteen lapsettomuustutkimuksiin/hoitoihin. Olo on ristiriitainen. Välillä jaksan toivoa, välillä olo on aivan epätoivoinen. Vuoden alussa aloitin vähähiilihydraattisen ruokavalion ja painoa on pudonnut yli 5 kiloa. Motivaatio vaan alkaa olla kateissa. Töissä ja ystäväpiirissä on hankalaa olla mukana, kun tuntuu että kaikilla muilla on pieniä lapsia. Kaiken lisäksi menimme viime kesänä naimisiin, joten monet kyselevät perheenlisäyksestä... vain harvoille olemme kertoneet asian laidasta. Nyt ongelmia alkaa olla jo parisuhteessa. Mieheni mielestä menen asioiden edelle, emmehän ole vielä yrittäneet montaakaan kuukautta. Hän ei jaksa "synkistelyäni" . Tiedän, että monet "normaalitkin parit" yrittävät lasta jopa vuoden ennen kuin tärppää. Mutta kun minä en ole normaali. Häpeän itseäni, en tunne itseäni enää naiseksi, vaan vialliseksi ja vammaiseksi. Viimeeksi menkkojen yhteydessä pukkasi karmea akne, joka ei ole vieläkään häipynyt kokonaan. Karvoitustakin löytyy enemmän kuin naiselta yleensä. Vaikka mieheni kuinka vakuuttaa haluavansa seksiä kanssani, en usko olevani haluttava. Koen olevani ruma ja maho. Onko jollain ollut samanlainen tilanne? Mitä voisin tehdä?

Hei mammaksi:

enkeliprinssi | 15.03.2008 11:02

Bebis tuossa kirjoittikin hyvin sinulle vastausta. Tosi järkevää tekstiä muuten. Olen samaa mieltä.
Kyllä tutkimuksissa on tutkittu tätä painon vaikutusta lapsettomuuteen ja tutkimusten mukaan sillä on vaikutusta lapsettomuuteen. Ylipainoisilla naisilla on todettu olevan enemmän ovulaatiohäiriöitä ja kuukautishäiriöitä kuin "normaali" painoisilla naisilla. Erityisesti vyötärölihavuuden on todettu vaikuttavan hormonaalisiin muutoksiin. Ei niinkään lantiolihavuus vaikuta hormoneihin, kuin vyötärölihavuus. Vyötärölihavuus on myös II - tyypin diabeteksen puhkeamisessa suurin riskitekijä. Lihavuus aiheuttaa ovulaatiohäiriöitä, munasolu ei välttämättä irtoa joka kuukausi, joskus ei munasolu irtoa ollenkaan ja näin ollen ei ole mahdollisuutta tulla raskaaksi. Ylipaino on myös miehille hedelmättömyyttä aiheuttava tekijä. Kun suunnitellaan hoitoja niin suositus olisi ensin pudottaa painoa, ennen hoitoja. 10% painon pudotuksella on todettu olevan jo suuri merkitys.Tällöin hormonimäärien tarve on pienempi, raskaustulokset ovat parempia ja alkuraskauden keskenmenot vähäisempiä.

Painon pudotus sen sijaan on vaikeaa, sitä en voi kieltää. Se on todellinen haaste. Tiedän omakohtaisesta kokemuksesta, ettei ole helppoa. Minulla alkoivat todelliset paino-ongelmat kun lopetin ehkäisypillereiden käytön, vuonna 2005. Sitä ennen olin laiha ja tyytyväinen ulkoiseen olemukseen. Epäilen että PCO:ni puhkesi pillereiden lopettamisen jälkeen. PCO aiheuttaa aineenvaihduntaongelmia ja usein johtaa painon nousemiseen. Näin kävi minullakin pikkuhiljaa, kuin varkain. Painoni nousi kymmenisen kiloa. Nyt se on laskusuhdanteinen, mutta helppoa ei ole ollut saada painoa putoamaan. Se vaati täydellistä elämäntyylin muutosta. Ensiksi muutin ruokavalioni. Ei valkoista leipää, perunaa (harvoin), ei valkoista makaroonia, valkoista riisiä, välttelen tuotteita jotka ovat tehty vehnästä.Myös vähärasvaiset tuotteet tulivat mukaan kuvioihin. Iltasyömistä vähensin...en lopettanut kokonaan, mutta koitan syödä kohtuudella. Tärkeää minulle on ollut liikunta. Lääkärit usein puhuvat vain ruokavaliosta ja sen merkityksestä ja ensimmäisen hoitavan lääkärin kanssa olimme eri mieltä liikunnan merkityksestä. Hän ei suositellut esim. kuntosalia. Toisaalta hän ei osannut myöskään neuvoa painonhallinnassa, joten suunnittelin itse itselleni painonhallintaohjelman, tai elämänmuutosohjelman. Siihen kuuluu kuntosali 3 kertaa viikossa, hyötyliikuntaa unohtamatta, joka on ollut minulle aina tärkeä. Välttelen hissiä, kävelen siis rappusia. Työni on hyvin liikkuvaista (hoitotyö),joten se on minulle hyötyliikuntaa. Pyrin syömään kohtuudella, mutta kerran viikossa pidän "karkkipäivän". Eli suurimmat muutokset olivat kuntosali ja ravintomuutokset. Ravintomuutokset haastavampia.

En halua olla langanlaiha, vaan haluan säilyttää naiselliset muotoni (lantio, vyötäro), mutta ylimääräinen rasva saa lähteä. Elämänmuutokset ovat sellaisia, että haluan pitää niistä kiinni. Minä en ole dietillä, koska dietit ovat niille, jotka haluavat väliaikaisesti laihtua. Painonhallinta on niitä elämänmuutoksia jotka jäävät pysyväksi elämään ja se on prosessi. Kaikkea ei voi muuttaa yhdessä yössä, eikä tarvitse. Muutos kerrallaan. Minä saan valtavasti liikkumisesta iloa ja tunnen mielihyvää tunnin salilla olon jälkeen. Se pistää minut jaksamaan liikkua jatkossakin. On sellainen "voittajaolo". Minä olen aina rakastanut tanssimista ja harrastanut sitä joskus, joten siinä seuraavaksi tavoitetta. Aloittaa tanssiminen liikuntamuotona. On muuten tehokas keino muokata vartaloa. Tärkeä näkökulma minulle on ollut myös liikunnan merkitys jaksamiseen, henkiseen hyvinvointiin. Voin henkisesti paremmin nyt ja se on aivan yhtä merkittävää, kuin vartalon muokkaaminen.

Joskus painonhallinnan apuna käytetään metformiinia, joka on insuliiniherkistäjälääke.

VOIMIA KAIKILLE!!!!

Tervehdys!

Ronja | 15.03.2008 10:32

Saimme vihdoin ajan kunnalliselle!Nyt jännittää, miten "alusta" tutkimukset siellä alkavat. Vielä menee aikaa muutaman kierron verran ja se aika käydään yksityisellä. Tämän kierron jälkeen varmaan edessä inseminaatio, vihdoin jotain muuta kuin aina vaan pelkkiä lääkkeitä.

Muuten olen möyrinyt aika pohjamudissa viime aikoina. Kaikki kaverit, tutut ja puolitutut ympärilläni ovat raskaana, siltä ainakin tuntuu. Lisäksi rakkaalle veljelleni (joka on vaimonsa kanssa aina ollut sitä mieltä, etteivät halua lapsia), on nyt tulossa lapsi. Olen sydämeni pohjasta onnellinen heidän puolestaan, mutta mutta...Asiassa on niin monta puolta. Vanhemmistani tulee ensi kertaa isovanhempia ja kun asiat ovat niin olleet, että olen kuvitellut olevani se, joka lapsenlapsen heille "antaa", ottaa tosi koville. On vaikea kuunnella sitä iloa. Sitten taas tunnen huonoa omaatuntoa, kun on vaikeaa. Olen yrittänyt iloita siitä, että minusta tulee täti. Sehän onkin aivan mahtavaa! Varsinkin, kun olin ajatellut, ettei niin koskaan käy. Vaikea vaan on raskauden etenemistä niin läheltä seurata. Heidän edessään tsemppaan, itku tulee hysteerisenä etukäteen ja jälkeenpäin.

Meidän oli tarkoitus kertoa lapsettomuudestamme lähiaikoina ja olen tsempannut itseäni siihen jo pitkään. Nyt kuitenkin tuntuu, ettemme voikaan kertoa. Onko se pois tulevilta isovanhemmilta ja vanhemmilta, jos me räjäytämme tälläisen uutisen? Ihan kamala tilanne. Itseltäni menee valtavasti voimavaroja itseni koossa pitämiseen heidän seurassaan ja valitettavasti olen huomannut vältteleväni veljeni ja vanhempieni seuraa. En aina pysty kuunnella ja olla iloinen. Mutta sekin tuntuu pahalta. Olenko tosiaan niin itsekäs?! Mielialat vaihtelee aivan valtavasti. Välillä vaan itken hysteerisesti ja kiukuttelen, välillä suht ok. En enää tiedä onko parempi kertoa meidän uutiset vai ei. Peruttua sitä ei sitten enää saa. En halua tilanteeseen, että minun kuullen puhumista vältellään ja toisaalta taas toivon hienotunteisuutta. En tiedä edes mitä haluan!Voi apua!

Anteeksi nyt tämä vuodatus ja tekstin sekavuus, mutta se kuvaa aika hyvin pääni sisällä pyöriviä ajatuksia. Samankaltaisia ajatuksia varmaan pyörii monen muunkin päässä. Te olette varmaan ainoita, jotka ymmärtää. Onneksi rakas mieheni myös.

enkeliprinssi | 14.03.2008 10:10

Mä rupesin tuossa miettimään niitä syitä miksi emme jatka hoitoja (miksi pidämme "taukoa", voi olla ettemme koskaan enää mene hoitoihin, mutta voi olla taas että menemme): Ensimmäisenä mieleen tulee taloudellinen puoli. Yksityisellä hinnat korkeat. Toinen yhtä suuri syy on se puoli, että varsinkin minusta on tuntunut että elämässä ei ole muuta kuin hoidot ja lapsettomuus ja jatkuvat odottamiset, lääkärissä käynnit ja jännitys ja pelko. Pettymykset tietenkin myös. Kaikki elämässä pyörii lapsettomuuden ja lapsen saamisen ympärillä, tai sitten työasioissa. Parisuhdekin kärsi, kun jatkuvasti mietti että "tänään yhdyntä...nyt ei saa olla yhdyntöjä jne." Tuttua varmasti kaikille. Elämä ei tuota mielihyvää. Tuli sellainen tarve, että elämästä pitää saada mielihyvää ja elämässä pitää olla muutakin, kuin hoidot, lapsettomuus, raskautumisyritykset. Halusimme löytää taas jotain myönteistä ja voimia antavaa elämäämme ja karsia niitä jotka vievät voimavarojamme. Oli sellainen pakonomainen draivi päällä "nyt raskaaksi" ja elämästä katosi mielekkyys ja tuntui että jos emme saa lasta, elämällä ei olisi tarkoitusta. Mutta niin ei saa olla...elämässä pitää olla muutakin, onhan meillä jokin tarkoitus, lapsettominakin. Yritämme nyt olla "tekemättä" lasta, mutta tervetullut lapsi on elämäämme koska vaan. Ehkä joskus on meidän ihmeemme aika. Täytyy kuitenkin löytää elämästä valoisia asioita elää ilman lastakin, muuten ei siivet kanna pitkälle.

Toki juuri kun kuulin että yksi ystäväni on saanut juuri tietää olevansa raskaana tuntui se pahalta. Mutta toki olen onnellinen ystäväni puolesta.

Hei "mammaksi"

bebis | 12.03.2008 12:14

Hei,
Sinulla on ylipainoa, minkä tuot itsekin esille. Lapsettomuuteen on monia syitä ja teilläkin on havaittu jo asioita, jotka heikentävät lapsensaannin mahdollisuutta. Painolla voi olla vaikutusta lapsen saantiin, vaikka toisilla ylipainoisilla ei esiinny lapsettomuutta.

Olet ilmeisesti käynyt julkisen puolen lääkärillä. Hänen on toimittava niiden kriteerien mukaan, jotka sairaala on asettanut. Todennäköisesti sairaala on arvioinut, että mahdollisuus hedelmöityshoidon onnistumiseen on alentunut ylipainon myötä, joten he ovat rajanneet hoitojen ulkopuolelle tietyn painoindeksin ylittävät naiset. Julkisen puolen lääkärillä on myös rajoitetusti vastaanottoaikaa.

Tunnet varmasti kohdanneesi vääryyttä, kun edes hoitoa ei päästä suunnittelemaan (julkisella). Oletko miettinyt, että voisitte miehesi kanssa varata ajan yksityiselle lapsettomuusklinikalle? Voisit katsoa olisiko tunnin lääkäriaika teidän budjetissa. Yksityispuolen lääkärillä on rauhallinen hetki aikaa puhua teidän kanssa. Hän on alan asiantuntija (sama asiantuntijuus on kyllä julkisellakin) ja osaa kertoa mitä tiedetään painon vaikutuksesta raskaaksituloon. Hän osaa arvioida myös miten oleellista ylipaino on juuri teidän tilanteessa.

Lääkäri ei varmasti sano, ettei ylipainosta ole mitään haittaa. Ja sen takia tunnet varmaan syyllisyyttä lapsettomuuteesi. Et ole kuitenkaan yhtään sen syyllisempi lapsettomuuteesi kuin kukaan muukaan meistä lapsettomista. Olet nimittäin syntynyt tähän maailmaan niillä ominaisuuksilla joita sinulla on. Toisilla on ylipainoa (tai ovat herkempiä sen muodostumiselle), toiset stressaa enemmän, toisilla ei ole munasoluja jne.

Olet varmasti yrittänyt laihduttaa usein. Kuinka moni normaalipainoinen ihminen kykenisi henkisesti ja toiminnan tasolla samaan urakkaan kuin sinä, jos laihduttaisit itsesi normaalipainoiseksi? Siihen vaaditaan hyvin pitkää kärsivällisyyttä ja itsekuria. Sellaista ei monen ”tavallisen” ihmisen tarvitse käydä läpi.

Lapsettomuus on iso kriisi. Eräs piirre mikä tekee sen muita kriisejä vaikeammaksi on se, ettei sitä ymmärretä vielä kovin hyvin julkisessa keskustelussa. Kriisiä pahentaa se, että muut eivät ymmärrä tarvettasi surra. Vaatii paljon selvitä lapsettomuuskriisistä. Kuinka moni ihminen pystyy käymään läpi lapsettomuuskriisin sekä laihduttamaan paljon samaan aikaan?

Lapsettomuus voi aiheuttaa masennusta, se on reaktio suruun. Sinun kohdalla surua lisää se, että joku toinen määrittelee ettet täytä ”hyvän vanhemman” fyysisiä kriteerejä. Salli itsellesi suru. Älä häpeä masennusta vaan käy lääkärissä ja ole avoin masennuslääkkeelle, jos sitä ehdotetaan. Itsekin tarvitsin ja se oli oikein hyvä ratkaisu. Masennuslääkkeestä sinun ei tarvitse kertoa muille, jos et halua.

Sinun ei tarvitse pudottaa painoa muiden takia tai muiden painostuksesta. Mieti itse miltä voimavarasi tuntuvat nyt. Jos painosi lisääntyy 2 kg, lisääkö se syyllisyyttäsi ja suruasi? Jos laihtuisit kilon kuukaudessa, miten se vaikuttaisi sinuun ja onnistumisen tunteisiisi? Jos voimasi sallivat, pyri pitämään paino ennallaan tai laskemaan sitä hitaasti (nopeammin on tietysti parempi tai lääkärin suosituksen mukaan). Olet varmasti kokeillut laihduttaa ennenkin. Käytä niitä pieniä keinoja, jotka olet itse havainnut hyviksi. Kun tulet syöneeksi enemmän kuin haluat, hyväksy se. Elät vaikeita aikoja ja tulit ehkä syöneeksi suruun. Pyri miettimään miten pääset taas kiinni suunnittelemaasi ruokarytmiin sen sijaan että murehtisit sitä että ”retkahdit”. Inhimmillisyys on sallittua. Jatka suunnitelmaasi samana iltana, älä odota huomiseen.

Jos lääkärin ja/tai ulkopuolisten sanalliset tai sanattomat kommentit painostasi ja/tai lapsettomuudestasi satuttavat, mieti onko heillä asianmukaista tietoa arvioida tilannettasi. Usein ei ole, joten keskustele loukkaantumisesi miehesi/vanhempiesi/ystäviesi tai Simpukan svuilla ilmoitetun psykologin/vertaistukiryhmän kanssa. Puhuminen auttaa aina. Tarvitset energiasi omaan hyvään oloosi, älä anna muiden kommenttien viedä sinua mukaasi.

Tsemppiä!

ylipaino ongelma

mammaksi | 11.03.2008 03:53

Hei olen uusi tällä palstalla, olemme yrittäneet mieheni kanssa jo yli 3 vuotta lasta ja tutkimuksissa olen juossut nyt kohta vuoden tästä ajasta.

Miehellä on vähän hyviä siittiöitä 3 % ja pieni määrä siemennestettä, minulla on hormoonit vähän alakantissa mutta olen syönyt nyt kohta puolivuotta hormonia joka pitäisi auttaa munasolun kasvussa. Kerran on leikattu ja katottu että kaikki on auki ja endometrioosaa on vain vähän.

Molemmille on alkanut tulla jo masennusta kun tuntuu että aika loppuu kesken, minä 35, mieheni 50!

Viimeksi lääkäri valitti että jatko hoitoihin ei oteta koska minulla on paljon ylipainoa, 165/106kg. Onko tämä paino esteenä, vaikuttaako paino lasten saantiin???
suvussani kaikki naiset on pullukoita mutta lapsia on siunaantunut, paitsi minulle, nyt ollaan tyrmäämässä jatkohoidon suunnittelukin jo painon takia, tietääkö joku tästä?
merkitseekö paino todella niin paljon lapsettomuushoidoissa?

Liinu | 11.03.2008 11:50

Kiitos viestistä Tilli!

Minä en jotenkin osaa edes pelätä hoitoja, en tiedä sitten onko se hyväksi vai pahaksi. Tässä vaiheessa ainakin tuntuu, että olisin valmis tekemään kaikkeni asian eteen. Mutta voihan se olla, että tunteiden vuoristorata vasta odottaa..

Tänään tuli vähän tarkempaa faktaa miehen tuloksista. Liikkuvuus (a+b) on jo viitearvossa. Siittiöiden tiheys oli ennen 3.1 milj./ml ja nyt 6.4 milj./ml :( Viitearvohan olisi yli 20 milj.. Siittiöiden kokonaismäärä oli nyt yli kaksinkertaistunut. Parempaan päin on siis menty, kuitenkin. Outoa on se, että pesun jälkeen siittiötiheys oli 0.8 milj./ml. Enkeliprinssi sanoi että tämän viitearvo olisi 5 milj.. Ja tosissaan pesun jälkeen liikkuvuudesta on mainittu, että a-luokassa on 3 KPL! B:ssä ja c:ssä ei yhtään.. Joten siis, pesu ei ole ainakaan auttanut asiaa. Jotenkin tuntuu itsestä ihan älyttömältä tehdä inseminaatiota ilman mitään käsittelyjä. Blääh, anteeksi, tää on nyt taas tällaista oman navan selostusta..

Epävarmuus siis jatkuu..

hoidoista

tilli07 | 10.03.2008 09:12

Hei!

Kirjoittelin vajaa pari viikkoa sitten, neljännen hoitokierroksemme (endo->leikkaus, 2xivf, 2xicsi) aikaan ja sen jälkeenkin. Sieltä selaamalla löydätte hieman tarkemman tarinamme. Suht pitkästä ja kivisestä tiestä huolimatta haluan omalta osaltani rohkaista teitä, jotka mietitte lähteäkkö "rankempiin hoitoihin". Tietenkin jokainen kokee ja tuntee tavallaan, lääkkeet aiheuttaa toisille voimakkaampi oireita yms. Mutta sitä vain yritän sanoa, että ne voi myös mennä suht kevyesti. Ennen hoitoihin lähtöämme lueskelin joitain palstoja ja sain sellaisen kuvan että ne on aivan järkyttäviä ja väistämättä hirveän raskaista sekä fyysisesti ja psyykkisesti. Mutta yllätyin positiivisesti. Hormoonit eivät ole vaikuttaneet mitenkään erityisemmin, eikä punktiot ole sattuneet...Tietenkin siirron jälkeen on ollut vuoristorataa kun on väliin niin toivonut parasta ja väliin kulkenut niin pohjamudissa. Ja tietty negan jälkeen maailma on ollut synkkä paikka ja vain peiton alla itkien on päivä mennyt. Mutta itelle voimia on antanut se, että silloinhan se toivo on ylimillään kun olemme hoidoissa...muulloin ei ole toivoa lainkaan. Tietenkin jokainen pariskunta päättää asian itse voimiensa ja tuntojensa mukaan, mutta tässä tällainen "rohkaisu- ja puolustuspuheenvuoro":)

Me olemme aika avoimesti kertoneet hoidoistamme ystäväpariskunnillemme ja kummankin perhe tietää. Olemme kokeneet sen helpottavana ja ystäville voi siis avoimesti kertoa negan jälkeen, että nyt ahdistaa ja he kuuntelevat ja ymmärtävät. Muutenhan me kahdestaan vaan asiaamme märehtisimme.

t. Enkelitytön äiti (joka on suunnitellut vievänsä haudalle pääsiäisenä ruukkunarsissin havukranssin keskelle ja pieniä tipuja koristeeksi)

ps. en siis kenenkään päätöksiä halua tyrmätä, mutta kerroin vain oman kokemukseni

sadmad | 09.03.2008 11:08

enkeliprinssi... olen todella pahoillani puolestasi.

Itse huomenna menossa lääkäriin (kp 13), ja inseminaatio on siis parin päivän sisällä... Ja siitä sitten taas alkaa tuskaisa "odotus".
Onko kellään muulla tullut tiputtelua puregonin aikana? Aattelin vaan et onko normaalia... no huomenna sit varmaan sekin selviää... niin ja mikä tässä touhussa nyt niin normaalia olisi...

Itsellä olisi kanssa tarkoitus pian aloittaa hoidoissa kesätauko...

enkeliprinssi | 09.03.2008 02:13

Odottava: Kiitos paljon!

Odottava | 09.03.2008 11:51

Enkeliprinssi, koita jaksaa! Olen niin pettynyt ja surullinen puolestasi :( Miksi ihmeessä emme saa sitä mitä niin toivomme? Eilen sain kuulla, että yhdellä ystävälläni on myös ollut vaikeuksia lapsen saannissa. Hänellä on tällä hetkellä olo, ettei haluaisikaan. Samoin minulla on ollut välillä ajatuksia, että en minä varmaan pärjäisikään ja olisiko se niin mukavaa olla raskaana. Varmaankin voi olla joku puolustusmekanismi. On tämä sen verran raskasta. Paniikkihäiriötä ei ole toistaiseksi tullut uutta. Olen niin helpottunut, ettei tarvi hetkeensä mennä hoitoon.

Marika, voimia teille ! Itse olemme miettineet IVF:ää mutta pelkästään inssit (kaksi takana) ovat henkisesti niin rankkoja, että todella pelottaa mennä siihen. Aikaa ainakin pitää antaa itselle ennenkuin olemme siihen valmiit. Me päätimme pitkän pohdintani jälkeen kertoa kaikille (ei työssä, koska olen määräaikaisena!). Nyt olen kertonut lähimmille ystävilleni, joiden kanssa olen paljon tekemisissä sekä äidille ja siskolle. Jatkossa kerromme sitä mukaa, kun joku kysyy. Minulle kertominen oli suuri suuri helpotus ja on ollut aivan ihana saada tukea ja lohdutusta muilta. Pelkäsin ennen kertomista, että alkavatko he sitten jatkuvasti kyselemään, mutta kaikki ovatkin olleet hyvin hienotunteisia. Minulle kertominen oli hyvin positiivinen kokemus. Kaikilla ystävillä tuntuu olevan tuttuja, joilla lapsettomuutta. Taitaa olla hyvin hyvin yleinen asia nykyään.

Voimia kaikille palstalaisille !!!!!!

enkeliprinssi | 09.03.2008 10:55

Marika 85: Myös minun työhöni kuuluu raskaita nostoja...hoidan myös ikääntyneitä. Mun hoidettavilla lisäksi on paljon päihdeongelmaa ja mielenterveysongelmia. Nuo työvuorot ovat ihan totta välillä kamalia...vuoronvaihtoja saattaa olla samalla viikolla useita. Illasta aamuun meneminen on todella rankkaa ja rytminvaihtelut ottaa koville. Mä olen kyllä tässä ajatellut että lähteäkö takaisin päihdetyöhön kokonaan, vaikka nytkin sitä teen, mutta en pelkästään päihde- tai mielenterveystyötä, vaan myös somaattista puolta on jokseenkin enemmän.

Mä olen kuullut että liian vähällä unella ja stressillä on tekemistä raskaaksitulon kanssa. Usein kuulee että lomalla monet sitten tulevat raskaaksi. Me nyt sitten toivotaan että tulisin raskaaksi ilman hoitoja (että IHME tapahtuisi)...katsotaan sitten tulevaisuudessa niitä hoitoja uudestaan. Nyt olemme saaneet tarpeeksi noista hoidoista. Pitäisi siirtyä IVF:ään seuraavaksi. Inseminaatiot ovat meidän osalta jo pois suljettu.

Me ollaan kerrottu mun vanhemmille, ei mieheni porukoille. Mun pari kaveria tietää hoidoista ja muutama työkaveri. EI ne paljon ole udelleet. Oikeastaan ovat olleet hyvin hienotunteisia. Joku on saattanut päästää sammakon suustaan, mutta tiedän ettei ole tarkoittaneet pahalla.

enkeliprinssi | 09.03.2008 10:38

Kiitos Liinu!

Oudosti kyllä ilmoittivat tuloksen siemennesteestä. Se mitä siemennesteestä on tärkeä tietää on siittiöiden määrä pesun jälkeen (viitearvo on 5 milj.) Toinen mikä on tärkeä kohta on liikkuvien siittiöiden määrä (Yli 50% liikkuu eteenpäin, tai yli 25% liikkuu eteenpäin nopeasti ja lineaarisesti 60 minuutin sisällä näytteenotosta) ja sitten kolmas on tuo siittiöiden ulkomuoto. Tästä ulkomuodosta tutkijat ovat erimieltä että onko sillä väliä vai ei. Onko ulkomuodolla väliä hedelmöityskyvyn kannalta, vai ei. Ruotsissa tuota ei tutkita enää, mutta suomessa tutkitaan. WHO:n mukaan siittiöistä 50 % pitäisi olla normaalirakenteisia.

WHO:n mukaan vaikka siittiöitä olisikin niukasti, mies voi silti olla hedelmällinen jos siittiöt ovat korkealaatuisia (elinkelpoisia ja erittäin liikkuvia). Lisäksi jotkut arvot, joiden katsottiin aiemmin viittaavan hedelmättömyyteen (esim. siittiöiden määrä < 5 miljoonaa/ml tai siittiöiden liikkuvuus < 20 %) voivat itse asiassa merkitä hedelmällisyyttä. Tämä siis WHO:n mukaan.Siemennestenäytteitä tulee analysoida 2–3, sillä saman henkilön peräkkäisissä näytteissä voi siittiöiden määrässä ja liikkuvuudessa olla huomattavaa vaihtelua. Tämä myös WHO:n mukaan.

Koepesun tehtävä on erottaa hyvin liikkuvat siittiöt huonosti liikkuvista ja liikkumattomista siittiöistä, jotta hedelmöityskyky olisi parempi.

Nyt on muuten alkaneet sitten mulla menkatkin...

taas jouduin pettymään...

marika-85 | 09.03.2008 10:15

Hei kaikille!Olen kirjoitellut muutaman kerran tälle palstalle.Meillä takana n.pari vuotta lapsettomuutta ja kaksi inssiä.Eilen alkoi taas menkat,jotenkin osasin odottaa...Jostain syystä ajattelin etten jaksa hoitoja enää, että antaa olla, mutta tänä aamuna päätin että vielä kaksi inssiä jaksan, jos ei tärppää niin ei taideta jatkaa rankempiin hoitoihin???!!!
Mieheni haluaa jatkaa... Huomasin kuinka hänkin oli surullinen eilen...ensimmäistä kertaa niin surullinen...
Enkeliprinssi kirjoitit siitä kuinka hoitotyö on raskasta työvuorojen takia, niin totta puhut.Itse teen kaksivuorotyötä ja työvuoroja on joskus seitsemänkin peräkkäin ja sitten ehkä yksi vapaa. Ja siitä työn fyysisestä puolesta puhumattakaan.Itse hoidan vanhuksia eli työhön sisältyy paljon raskaita nostoja yms.Siihen en osaa sanoa että vaikuttaako se miten raskaaksi tulemiseen?
Sellaista haluaisin kysyä ihan yleisesti, että oletteko kertoneet kuinka paljon hoidoista yms.sukulaisille, tutuille, ystäville yms.Me ollaan sovittu että kaikille ei kerrota, minun äiti tietää sekä pari parasta ystävääni.Heidän tuki on ollut ihan korvaamaton...Työkavereille en halua kertoa, en jaksa vastata koko ajan kaikenlaisiin kysymyksiin...
Kyllä tämä on kokonaisuudessaan tosi rankkaa...
VOIMIA KAIKILLE!!!!

Liinu | 08.03.2008 10:12

Pahottelut enkeliprinssille! :(

Mä en tiedä mitä ajatella. Mies antoi uuden näytteen torstaina. Sille tehtiin pesutestaus. Eilen olivat soittaneet sille, että pesun jälkeen oli jäljellä a-luokan siittiöitä 3! Ne ei ollut kertonuut mitään viitearvoja tai mitään ja ahdistaa nyt tämä epätietoisuus että mitä tuokin tarkoittaa. Tosin jo järkikin sanoo ettei kolmella hyvällä siittiöllä saada ihmeitä aikaan. Ilmeisesti tällä hetkellä on ongelmana että tehdäänkö inseminaatio ilman pesutestausta vai sen kanssa, koska testauksen jälkeen tulos oli vissiin huonompi. Olis tietty kiva tietää mitä se oli ennen testausta. Ahdistaa. Mistään ei ole varmaa tietoa, heittivät vaan tuollaiset uutiset.. Ensi viikolla lääkäri soittaa inseminaatiosta (ilmeisesti tähän ollaan siis menossa?). Ensi viikolla saadaan myös kirjalliset tulokset näytteestä. Tää on kamalaa, tietäis edes että oliko tämä uusi näyte ennen testausta parempi kuin se eka.. Ensi viikkoa odotellessa.. :/

Negatiivinen KP 32

enkeliprinssi | 08.03.2008 09:57

Tänään tuli sitten aamulla tehtyä apteekin raskaustesti, joka oli negatiivinen. Itseasiassa juuri kymmenen minuuttia sitten "luin" testituloksen. En tiedä mitä ajattelisin. Tuntisin. Mulla ei ole jäljellä enää tunteita...siltä tuntuu. Tällä kertaa ei itkettänyt...en edes odottanut plussaa, vaan olin jotenkin jo alunperinkin epäuskoinen inseminaation onnistumiseen. Toki olisin toivonut plussaa ja että raskaus olisi alkanut. Kuten tuossa mieheni kanssa jo totesimmekin, että nyt on tauon paikka. Plussa olisi ollut riemuvoitto, negatiivinen taas oli odotettavissa.

Naisen mieli on niin kummallinen. Toissayönä näin unta että olin raskaana ja odotin kaksosia. Näin unta vatsani sisältä jossa kaksi vauvaa olivat. Mukava, katkeransuolainen uni. En olisi kaivannut tuollaisia unia...unessa pieni hetki onnea. Heräävätkö tunteeni myöhemmin, iskeekö pettymys lekalla päähän kun totuus iskeytyy tajuntaan kun menkat alkaa. Menkat eivät ole siis alkaneet, mutta eiköhän ne vielä ehdi alkaa tänään.

Me ei olla vielä käyty vierailemassa tuon sukulaisparin luona, jossa saatiin vauva. Ristiäisiin meitä ei edes kutsuttu (ne oli pidetty perhepiirissä)...se oli helpotus. Meiltä kun varmaan olisi udeltu jotain lapsen tekemiseen liittyvää. Nytkin toiset utelevat, mutta me emme paljasta että onhan tuo ollut työn alla. Huumorilla ollaan vastattu takaisin "otetaanpa työn alle". Työkaveri joka on raskaana on tsempannut minua, kun on tiennyt hoidoistamme. Vielä eilen muisti että tänään testaan...Mä olen ollut paljon realistisempi kuin työkaveri hoitoni suhteen. En ole antanut toivolle ja unelmille sijaa. Olen keskittynyt muuhun ja se on ollut helppoa kun viimeiseen kahteen viikkoon mahtuu vain pari vapaa päivää. Mä olen työssä lähes aina. En kyllä vapaasta tahdosta, vaan ihan työvuorojen suunnittelijan takia. Tämä ei ole mitenkään poikkeavaa hoitotyössä. Meidän työviikko on usein 6-8 päivää (joskus kymmenenkin)ja yksi vapaa ennen työputkea. Voikohan tämäkin vaikeuttaa raskaaksi tuloa...Kyllä! Eli jos mietitte alan vaihtoa, niin älkää nyt ainakaan hoitoalalle lähtekö.

Tulipa sitten vaihdettua "puheenaihetta"...mä kirjoittelen taas sitten kun mulla ajatuksia lapsettomuudesta...Nyt tuntuu että en halua ajatella koko aihetta. Joku puolustusmekanismi päällä.

Aika parantaa haavat

Odottava | 06.03.2008 10:12

Enkeliprinssi; kiitos sanoistasi. On todella jätettävä aikaa kerätä särkyneet palaset. Samalla tuntuu niin vaikealta jättää hoitoon meneminen. Se oli varattu meille alustavasti toukokuulle ja luulin niin varmasti, että voin sen aloittaa. Ja kun raskaaksi niin toivon tulevani, mutta sitten joudunkin odottamaan. Mutta henkinen tilani ei anna myöten, samoin kroppa laittoi stopin. Omia rajoja on kunnioitettava...muutoin voi käydä henkisesti huonosti. Miehen kanssa eilen juttelin asiasta ja päädyttiin yhteisesti odottamaan seuraavan askelen ottamista. Hän on ymmärtänyt minua ja tukenut. Odotan toiveikkaana psykologille pääsyä. Todella hieno, että olet saanut rauhan ja päätöksen kohdallasi. Toivon kohdallenne oikein rentouttavaa ja rakkaudellista aikaa. Ja tietenkin onnekasta päätöstä odotuksellenne :)

Ennen näitä hoitoja en voinut ymmärtääkään, kuinka raskasta tämä loppujen lopuksi onkaan. Ennen kuin itse asian kokee, ei voi täysin tätä prosessia ymmärtää.

enkeliprinssi | 06.03.2008 08:42

Odottava: Olen niin, niin pahoillani.Sä puntaroit tuota IVF : ää että ryhtyäkö siihen vai odottaa...Ehkä joskus hoitojen välissä on hyvä pitää taukoa ja joskus pistää hoidot jäihin ja koota niitä palasia, joita meistä särkyessä putoilee. Me ollaan päätetty että jos nyt ei tärppää ja menkat alkaa, kuten vähän meistä kumpikin epäilee että niin käy, koska merkit ovat sellaiset, niin ollaan päätetty että ei hoitoja vähään aikaan. IVF meilläkin olisi seuraavana, mutta nyt tarvitaan hoitoihin aikalisä. Kaikki on viime kesästä asti pyörinyt klinikoiden, tutkimusten ja hoitojen ympärillä ja raskaaksi on käynyt tämä puuha. Avioliittoakin pitäisi hoitaa enemmän ja elääkin pitäisi. Joten sellainen rauha astui mun elämään tämän päätöksen myötä. Niin mukavaa ja odotettua ja haaveiltua kuin raskaaksi tulo olisikin, niin nyt on tullut raja vastaan. Pakko hengähtää ja levätä henkisesti ja fyysisesti.

Sä teet sen päätöksen itse viime kädessä, tai te teette sen päätöksen viime kädessä jatkaako vai ei ja on varmasti hyvä päästä juttelemaan psykologin kanssa. Toivottavasti on hyvä sellainen. Paniikkikohtaus on muuten todella kurja tunne. Olen itsekin kokenut paniikkikohtauksen.

kärsivällisyyttä

Odottava | 06.03.2008 05:03

Kiitos Kristiina, lohduttaa kovasti kun ei ole yksin näiden tuntemusten kanssa. Olo alkaa hitaasti mutta varmasti taas tasaantumaan... mitä nyt kyyneleet on herkässä.

Soitin adoptioneuvontaa, jossa sanottiin, että optimisesti ajatellen puolitoista vuotta saa odottaa. Voi ei, kärsivällisyyttä tässä ruljanssissa kyllä tarvitaan!!!

Lapseton

tintti-72 | 06.03.2008 12:43

Hei!Olen uusi lapseton 35 v nainen lapinlahdelta tällä sivustolla.Minulta poistettiin vuonna -85 kystakasvaimen takia toinen munasarja ja nyt minulla on endometrioosi joka vaikeaa luokaltaan ja munasarjan toimintaa ei lainkaan ja munajohdin tukossa.Olen saanut tietää lapsettomuudesta jo silloin leikkauksen jälkeen mutta silti asia vaan raskas ja raastava.Osalistuin aikoinaan lapsettomuus tutkimukseen ja kokeilimme clomifen hoitoa mutta apua asiaan ei ollut.Olen eronnut entisestä miehestäni ja nyt olen avoliitossa miehen kanssa jolla 14 ja 12 v lapset.Nykyinen kumppanini ei haluaisi enää lapsia ja ei halua osallistua keinohedelmöityshoitoihin joita minulle on ehdotettu ainoana vaihtoehtona.Haluaisin saada keskustelukavereita asian tiimoilta,joten jos jollakin samoja kokemuksia niin kirjoittele.

hei taas!

Kristiina | 06.03.2008 08:14

Voimahaleja Odottajalle!
Uskomatonta miten samanlaisia ajatuksia tämän asian tiimoilta mielessä aina liikkuukin...
Aina eteenpäin niin vahvana, mutta sitten aivan yllättäen mieli romahtaa.
Välillä tuntuu että ymmärtääköhän kukaan ulkopuolinen näitä ajatuksia, kipua ja tuskaa.
Mutta huomaan etten ole näiden ajatusten kanssa todellakaan yksin. Olen ehkä sittenkin suunnilleen normaali, mutta lapseton...

Kriisi

Odottava | 05.03.2008 10:55

Eilen alkoivat kuukautiset. Töissä tuli muutama kyynel ja ajattelin, että pääsinpä vähäisellä surulla. Iltapäivälläkin vielä olin suhteellisen iloinen ja normaali. Vähän harmitti -kunnes tuli ilta, jolloin iski valtava ahdistus ja hillitsemättömät itkukohtaukset, heikko olo ja tärinä. Lääkäri päivystyksessä diagnosoi paniikkihäiriöksi.

Nyt tunteeni vain ovat jäässä, en saa ulos surua, en vihaa, en pettymystä, en katkerutta vaikka tiedän, että niitä sisälläni on. Toinen inseminaatio päättyi näin ja tarkoitukseni oli todella mennä kevyesti IVF:ään, mutta nyt tuli seinä vastaan. Olenkin heikko, en jaksakaan ja tämän asian myöntäminen on vaikeaa. Soitin sairaanhoitajalle, joka ei todellakaan kannustanut IVF:ään vaan odottamaan ja vähän selvittämään asioita. Pääsen onneksi psykologille purkamaan näitä asioita muutaman viikon päästä.

Haluaisin vain pitää sylissäni pientä kääröä, miksi miksi se on meille niin vaikeaa??!! Miksi sitä ei suoda meille? Miksi lapsia saavat väkivaltaiset, huumeriippuvaiset vanhemmat, joilta lapset huostaanotetaan? Miksi äideille, jotka eivät edes halunneet tulla raskaaksi? Kysyn Jumalalta, mutta en tunnu saavan vastausta. Olen vain erämaassa . . .

Haluaisin adoptioon, pois tästä kaameasta odotuksen paineesta ja karmeista hormonipiikeistä. Toisaalta haluan IVF:ään, katuisin kuitenkin myöhemmin, jos en menisi. En tiedä mitä tehdä, enkä jaksaisi miettiäkään mutta muutakaan ei voi. Haluan vain äidiksi, miksi se on näin vaikeaa? Kiitos kun sain purkaa ajatuksiani, tiedän että vain te voitte ymmärtää...

Liinu | 04.03.2008 10:40

Hei taas!

Tervetuloa uusille minunkin puolestani!

Tuntuu kamalalta lukea miten ikäviä asioita osalle on sattunut. Alkaa tosissaan tuntua omat murheet vielä aika pieniltä hetkittäin..

Mulla oli tänään munatorvien aukiolotutkimus. Jännitin sitä aika lailla, enkä turhaan. Se sattui ihan kamalasti, mutta kesti onneksi vain vähän aikaa. Samaan aikaan joku lääkäriharjoittelija tutki vielä miestä.. Mitään vikaa ei nyt löytynyt. Mulla on ovulaatio kahden päivän päästä ja kaikki vaikutti normaalilta. Torvet olivat auki. Tähän mennessä ongelmia on siis ilmennyt vain spermanäytteen suhteen. Miehen pitää antaa uusi näyte nyt tässä lähiaikoina. Siitä riippumatta (ellei se ole kamalasti entisestään huonontunut) meillä on inseminaatio seuraavana vuorossa. Toivon että ehkä jo ensi kuussa. Jatko on epävarmaa kaupungissamme mitä tulee hoitoihin. Kesällä täällä ei välttämättä hoideta koko asiaa! Että ei mitään paineita hedelmöittymisen suhteen.. :/

Hyvää alkavaa kevättä kaikille! Ihanaa kun alkaa olla valoisampaa.. :)

Pieniä ajatuksia

Aliisa | 04.03.2008 12:03

Olen tällä palstalla aivan uusi. Ja Simpukan jäsenenäkin melko tuore. Silti lapsettomuus ei ole ihan uusi asia. Tällähetkellä pidämme hoidoista pientä taukoa, se tuntuu hyvältä. Lisäksi koen, että kevät virkistää minua huomattavasti. Toivottavasti aurinko killittää meillä kaikille vähän pilkettä silmäkulmaan!

Kristiina | 03.03.2008 11:12

Vaikka olenkin itse vasta alkutaipaleella näissä lapsettomuustutkimuksissa, julkisella puolella, niin minun kokemukseni ovat myös jo hieman ristiriitaiset...
Ekalla kerralla vaivuin niin totaaliseen epätoivoon, kun mahdolliset hoidot ladeltiin jo ennen tarkempia tutkimuksia.(Mies lääkäri) Hän määräsi minut ns. munasarjojen ja munajohtimien varjoainekuvauksiin(ja oli aloittamassa heti inseminaatio hoitoja). Viime viikolla yhtenä aamuna söin sitten hevoskuorman särkylääkkeitä ja valmistauduin operaatioon... Uusi lääkäri(nainen) huomattavasti miellyttävämpi, sai jopa melkein viikoksi valettua minuun uskoa ja luottamusta :) Mutta tutkimusta ei tehty. Juteltiin uudelleen ja hän määräsi minut nukutuksessa tehtävään tähystykseen, jonka odottelen tapahtuvaksi noin kahden kuukauden sisällä. Hän halusi nyt ensin tutkia ja lähteä sitten hoitamaan. Hän halusi että koska tähystys on tarkempi tutkimus kuin ns varjoainekuvaus tehdään se, myös siksi koska olen kärsinyt todella kivuliaista kuukautisista, niin kyseessä voi olla myös endometrioosi.
Verikokeissa olen juossut heti alusta lähtein, niitä on otettu varmaan jo enemmän kun koko ikäni aikana, enkä itse edes tiedä mitä kaikkea niistä on tutkittu...(Kaiken kukkuraksi pohen lievää piikkikammoa) Mutta mitään hälyyttävää niissä ei ole ollut. Alkuasetelmamma lapsettomiishoitoihin kuulema on erittäin positiivinen, jos nyt tiedän mitä se tässä tilanteessa edes tarkoittaa.
Meillä päin on tarjolla vain julkinen hoitovaihtoehto. Yksityiset klinikat ovat niin järjettömien matkojen päässä ettei niitä tällä hetkellä ainakaan voi edes harkita.

Olen yrittänyt elää tämän asian kasaa erittäin positiivisellä mielellä, siirtänyt sivuun kaikki huonot ja negatiiviset ajatukset, yrittänyt uskoa siihen parempaan vaihtoehtoon.
En tiedä onko se niin hyvä asia, joskus olen miettinyt että romahdankohan milloin ja jossai vaiheessa voi olla että tarvitsen asian käsittelyyn ammatti apua.
Pelkään mahdollisia tulevia hoitoja... Jossain vaiheessa miehen kanssa mietittiin, että selvitetään vain syy ja jatketaan elämää eteenpäin. Mutta kyllä se on niin ettei sitä elämää voi jatkaa jos tälle asialle ei yritä tehdä jotain. Tällä hetkellä ajattelen että itseni kannalta on mietittävä myös jossain vaiheessa mihin mahdollisten hoitojen kohdalla tulee raja vetää.
Olemme käyneet läpi myös keskustelun siitä että kun rakkaassani ei sitä vikaa ole, haluaisiko hän ehkä kumminkin sen lapsen ja perheen, jos se ei minun kanssani onnistu. Mutta hän haluaa elää ja olla minun kanssani oli mikä oli. Onhan meillä nytkin "perhe" me ja kaksi koiraa... Ja koska tunnemme että kuulumme yhteen oli mikä oli, olemme päättäneet mennä naimisiin. Se on nyt ainakin meidän hetkemme, kahden todistjan läsnä ollessa.

Aurinkoisia päiviä kaikille ja paljon, paljon voimia sekä huonoihin että hyvin hetkiin!

Ps. Muistakaa rakastaa toisianne!!!

Hei kaikille!

Angel | 02.03.2008 07:04

Ollut puhetta tuosta adoptiosta ja siitä miten nämä adoptiolapset mahdollisesti lähtevät aikuistuttuaan etsimään biologisia vanhempiaan ja juuriaan. Tämähän on täysin mahdollista. Ja jotenkin tuntuu, että aika luonnollistakin. Mutta tuli mieleen, että voihan sitä biologistenkin lasten kanssa käydä miten vain. Voi vaikka riitaantua niin pahoin, että välit menee tykkänään. Lapsesta voi tulla joku hurjemman luokan krimínaali. Onhan noita mahdollisuuksia. Tämä elämähän on tällaista, riskinottoa. Ikinä ei voi tietää, miten käy lähti sitten adoptioon tai jos tärppääkin ja saa biologisen lapsen. Molemmat voivat sairastua, kuolla...Meidän vain on uskallettava ottaa riski, jos haluamme jotain kovasti. Mutta sekin on kyllä ymmärrettävää, jos valitsee toisen tien. Itsekin mietin jonkin aikaa poikani kuoleman jälkeen, että jaksanko lähteä enää tälle tielle ja yrittää biologista lasta. Miten jaksan, jos tärppääkin? Mutta olen tuuminut, että se on sen ajan murhe. Nyt kun näyttää, että tämä tärppääminenkin on niin lujassa. Päivä kerrallaan.

Joku tuolla kirjoitti, että hävettää kirjoittaa omista ajatuksistaan, kun on ollut puhetta kuolleista lapsista. Suotta häpeät, meille joillekin nyt vain on sattunut näin ikävästi. Ja kyllä meillä kaikilla varmasti on omat kannettavansa tämän lapsettomuudenkin lisäksi.

Hyviä öitä kaikille!

Sunnuntaita kaikille!

Johanna | 02.03.2008 02:06

Tilli07:Ymmärrän hyvin sinua kun puhuit adoptiolapsen halusta etsiä biologisisa vanhempiaan parikymppisenä.Olen ajatellut itse ihan samaa.Jos käy niin että emme voi saada mieheni kanssa omaa lasta niin muita vaihtoehtoja lapsen saantiin ei taida olla.Olen miettinyt lahjasoluilla yrittämistä mutta kun laki muuttui ja munasolun lahjoittajan tiedot saa paljastaa niin sydämeni ei kestäisi sitä että lapsi jota rakkaudella oltaisiin kasvatettu haluaisi löytää biologisen äitinsä parikymppisenä.Sitä en kestäisi.Sama se on kai adoptoinnissakin.
Meillä ongelmana on että mun munasolut eivät hedelmöity luonnollisesti ja IVF:ssä hedelmöittyi mutta eivät jatkaneet kasvuaan.Kovasti toivon että munasoluja voitaisiin vielä vahvistaa hormoneilla ja toivoa omasta lapsesta vielä olisi.
Sitä ei oikein tahdo käsittää miten toisilla on niin helppoa raskaaksi tuleminen ja lääkärin puheiden perusteella ja itse kokeneena,kuten kaikki muutkin tällä palstalla,tietää kuinka pienestä kaikki on kiinni.

Voimahaleja kaikille!

Nea | 01.03.2008 10:29

Sadmad, kiitos ja paljon halauksia takaisin. Varmasti ei oo helppoa hoitaa asioita, kun on väsynyt ja ajatukset ihan muualla. Toivotaan parempaa jatkoa :-)

Kieltämättä on helpottavaa kun on tehty joku päätös eikä koko ajan tarvi pyöritellä kaikkia vaihtoehtoja päässä. Lahjasukusolut vai adoptio vai kaksin? Tietysti sekin auttaa, et ollaan molemmat ihan samaa mieltä siitä, et meidän on hyvä olla kaksin. Ja jos tuntuu, et haluttas kokeilla lahjasukusoluja nii sit kokeillaan, jos onnistus. Mut meistä molemmista tuntuu, et adoptio ei oo meidän juttu. Jos ei saada lasta lahjasukusoluilla nii sit me ollaan kaksin. Ehkä se on sit tarkotettu niin.. Kuka tietää... Ainakin oon saanu ihanan ja luotettavan miehen..

On niillä mielialalääkkeillä vaan ihmeellinen vaikutus... En oo vissiin 3 viikkoon itkeny yhtään ja virtaakin löytyy taas... Töissä ja kotona.. Voi tietysti vaikuttaa, et ollaan suunniteltu et otettas meidän 4-vuotiaalle haukulle pentu kaveriksi. Sais hoivata ees jotakin "vauvaa"... Vaikka karvasta sellasta...

Tervetuloa kaikille uusille kirjottajille. On tosi kivaa kun useammat kanssasisaret kirjottaa omia mielipiteitään, tunteitaan ja kokemuksiaan. Niin monista kirjotuksista on löytänyt omia mietteitään.

Todella surullista luettavaa on lapsensa menettäneiden kirjotukset... Olen tosi pahoillani teidän puolesta. Niitä kun lukee niin toisaalta itseä hävettää nämä omat kirjotukset...

Oikein paljon halauksia ja jaksamista kaikikke!!!

Iltaa Tilli!

Angel | 01.03.2008 08:45

Olen kovasti pahoillani hoitotuloksestasi : ( Kuten sanoit, luulisi että nyt jo saisi onnistua kaiken kärsimyksen jälkeen. Itse ainakin huomaa välillä ajattelevansa, että jos on jonkin aikaa tapahtunut kaikenlaista kurjaa, on välillä pakko tapahtua hyvääkin. Ehkäpä sitä ei jaksaisi elääkään, jos ei uskoisi hyvään - sillä sitä näissä hoidoissakin jaksaa.

Meilläkin ollaan adoptiosta puhuttu. Tai minä siis olen puhunut. Mieheni haluaa käydä vielä hoitoja läpi. Ja jotenkin sitä ei itsekään osaa vielä "luovuttaa", kun kerran on ollut raskaana. Olemme käyneet kyllä yhdessä adoptioperheessä kylässäkin. Perheeseen on adoptoitu viime vuonna silloin puolitoistavuotias poika Aasiasta. Koska mieheni ei ole vielä kovin innokas adoptioon, halusin hänen näkevän konkreettisesti adoption. Ja uskon, että sainkin hänet ajattelemaan asiaa (minäkin haluan kuitenkin jollain lailla jo takaraivossa miettiä adoptiota vaikka hoidoissa kuljemmekin). Poika tykästyi mieheeni kovasti, vaati leikkimään lattialle junaradan kanssa ja värkkäämään traktorin kanssa. Oli jotenkin niin sydäntä raastavaa ja samalla ihana katsoa tilannetta vierestä. Näin mieheni voisi leikkiä oman poikamme kanssa, jos hän olisi elossa. Mutta samalla...onkohan tämä tilanne meillä itsellämme joskus, tummaihoinen adoptiolapsi meidän perheessämme? Olen soitellut adoptiosta siitä päättäville, keskustelun päätteeksi he neuvoivat vielä meitä keskittymään hoitoihin pariksi kolmeksi vuodeksi ja jos tilanne ei ole edistynyt, ottamaan uudestaan yhteyttä. Mutta samalla todettiin kyllä, että olisimme nyt juuri sopivassa "adoptioiässä"...Sitä olen itse murehtinutkin. Aika rientää ja vanhenemme jatkuvasti. Niin biologisen kuin adoptiolapsenkin mahdollisuus pienenee jatkuvasti. Entä jos odotamme niin kauan, että jäämme kokonaan ilman lapsia? Tuleeko minusta loppujen lopuksi katkera, inhottava ihminen....löydänkö muualta sisältöä elämääni?

Itse olen menossa ensi viikolla lääkäriin kuulemaan josko kilpirauhasessa on jotain vikaa. Jos vikaa löytyy, joudumme suunnittelemaan hoidotkin uudestaan. Kärsivällisyyttä kysytään jälleen.

Kovasti kaikille muillekin palstalaisille voimia, paljon olisi jokaiselle sanottavaa. Halauksia ; )

mieli maassa

tilli07 | 01.03.2008 04:53

Eilen oli sitten punktio. 12 munasolua saatiin kerättyä. Toimenpide ei taaskaan sattunut lainkaan - lääkärit ihmettelee kun minä vain nauran ja juttelen punktion aikana. Siitä saankin olla onnellinen, että kipukynnykseni on korkea taikka sitten lääkkeet ovat todella hyviä. Älkää turhaan pelätkö ko. toimenpidettä. Ja mitäpä me ei kestettäisi lapsen toivossa!?
Sovittiin punktion jälkeen, että kun labran väki käy tänään töissä, niin soittavat meille hieman väliaikatietoja ettei maanantaiaamuun asti tarvi piinailla. No, aamulla nyt sitten soittivat. Sai mieheni vastata - ja pahintahan sieltä oli kerrottavana jälleen. 12 munasolusta viisi oli ollut kypsää (viimeksi kaikki 8 epäkypsiä), niille kaikille tehtiin icsi, mutta yksikään ei ollut lähtenyt hedelmöittymään:( En jaksa ymmärtää. Kaksi ekaa hoitokierrosta (ivf) kun tehtiin soluja tuli vähän, mutta lähes kaikki hedelmöittyvät mitä saatiin. Nyt (2xicsi) niitä tulee paljon, mutta ne on epäkypsiä suurin osa ja kypsätkään eivät hedelmöity:(
Te ette arvaa missä murheen alhossa olen tämän päivän pyöriskellyt. Koen tietty huonoutta kun mulla on endo ja en voi antaa miehelleni lapsia (paitsi S:n, mutta kun hän kuoli). Ei hän koskaan ole minua syyttänyt, tietenkään...mutta ymmärrätte varmasti kaikki joista syy on löytynyt, mitä tunnen. Olen itkenyt niin paljon vauvaamme - miksi hänen piti kuolla. Ja että eikö nyt olisi jo ollut kohtuullista saada onnistua näiden kärsimysten jälkeen. Mutta ei:(
Tän hoitojakson aikana mietimme jo paljon adoptiota, mutta nyt se taas alkoi tuntua niin vaikealta. Kun on jotain juttuja lukenut ym.....jotenkin tuntuu etten jaksaisi niitä viimeistään murrosiässä tulevia kriisejä. Tai kun kaikki adoptiojutut vaikuttaa vaan niin pessimistisiltä. Tuntuu ettei yksikään adoptiolapsi voi kasvaa ilman "maan järisyttäviä kriisejä". En kestäisi, että pari vuosikymmentä rakkaudella kasvattamamme, omalta lapselta tuntuva nuori alkaisi kokea hirmuista biologisen suvun löytämisen tarvetta ja kokisi meidät sitten jotenkin etäisiksi. En tiedä ymmärrättekö mitä meinaan. Sen varmaan ymmärrätte ja huomaatte etten vielä valmis adoptioon ole. Mutta telkkarissakin tuli vasta ohjelma, olikohan se Inhimillisessä tekijässä, jossa adoptoitu Reetta Kurjonen kertoi elämästään. Mulla tuli sellainen olo, että sen mielestä sen adoptiovanhemmat on ihan ok ja läheisiä, mutta....
No meni ehkä vähän palstan aihealueaan vierestä, mutta varmaan silti on asia, joka jonkun teidän mielessä pyörii. Kuuleen mielelläni muiden tunteita, jotka miettii ja pyörittelee...mutta ei ole vielä ehkä päätöstä tehneet. Voisin vaikka vaihtaa mailiosoitetta.
No jokatapauksessa - päätimme, että menemme vielä, ainakin kerran, yksityiselle hoitoon.

sadmad | 01.03.2008 01:34

Otan osaa lapsensa menettäneiden suruun... oli sydäntä raastavaa lukea kirjoituksianne.

Tulee niin sekava olo lukea tätä sivustoa... kun toiset kokee suurta onnea ja toiset sen suurimman surun. Tunteet vaihtelee laidasta laitaan...

Olen oikeastaan luopunut toivosta... tai kai sitä pientä toivoa sit vielä on, kun jaksan käydä hoidoissa. Kuukautiset alkoi 4 pv. sitten ja eilen alkoi piikitys. Olisi ilmeisesti tarkoitus tehdä inseminaatio... jos miehen testitulokset ehtii siihen. Viimeksi hoito muuten sama, mutta nyt hedelmöitys tehtäisiin lääkärissä...

Nea, olen iloinen, että voit paremmin. Hyvä kun olette saaneet tehtyä päätöksiä jatkosta... on varmasti edes vähän helpompi jatkaa eteenpäin... Halauksia!!!!

Enkeliprinssi, montako piinapäivää vielä? Toivottavasti nyt tapahtuisi kaikki niin kuin kuuluu!

Ihanaa, että joku täällä on raskaana!!!! Toivottavasti kaikki menee hyvin!!!!

Mieliala on ollut ihan hyvä... muutamia ahdistuneisuuspäiviä lukuunottamatta. Kai toi kuukautisten alkaminen on aina mahdollisuus uuteen yritykseen... toisaalta kuukautiset oli jo myöhässä ja ehdin toivoa vaikka mitä :(
Välillä on kyllä niin pirun raskasta hoitaa Työ, koulu, parisuhde ja lapsettomuushoidot... Huomaan olevani jo aika väsynyt...

tuntuu tutulta

vuoristorata | 27.02.2008 02:28

Hei Iloa&Surua-nimimerkki sekä muut,

Olin samassa tilanteessa kuin sinä nyt muutama vuosi sitten. Tuntui että leijuin seitsämännessä taivaassa kun raskaustesti näytti positiivista ja samassa rysäyksessä alkio menikin kesken.
Minulla seurattiin muutamana päivän ajan hcg-arvon heittelyä ja sitten oli pakko hyväksyä tosiasia. Se tuntui todella pahalta. Tuntui että pieni toivon pilkahdus otettiin samantien pois. Olin surullinen,pettynyt&raivona ...kenelle? Elämälle.
Hoitavan lääkärin mukaan raskauden alkaminen on aina hyvä merkki ja se antaa hyvän ennusteen uuden raskauden alkamiselle. Minun kohdallani asiat eivät kuitenkaan ole menneet niin ja olen yrittänyt suunnata katsetta kohti adoptiota sekä surra biologisen vanhemmuuuden menetystä läpi. Onhan tämä raskasta mutta toisaalta onneksi on olemassa mahdollisuus vanhemmuuteen adoption kautta.

*Tsemppiä&positiivista mieltä sinulle*

Iloa ja surua | 27.02.2008 12:44

Hei kaikille!

Monenlaisia kokemuksia ja kottelemuksia meillä lapsettomilla ja lapsia toivovilla tuntuu olevaan... Voimia Teille kaikkille!

Meidän perheeseen on lapsia toivottu yli 10 vuotta, koeputkihedelmöityksessä siirrettiin 1 alkio ( 1 ainut kehittyi siirrettäväksi) helmikuun alkupäivinä. Ihme tapahtui- verikokeiden mukaan tulin raskaaksi-voi sitä iloa! Tosin, tänään alkoi punaista vuotoa ja kovia kipuja, joten ilomme oli todella lyhyt. Hoitaja sanoi, ettei tilanteelle voi mitään. En tiedä olisinko iloinen ja kiitollinen että koin edes hetken raskautta tai olisinko enemmänkin surullinen tästä keskenmenosta... Elämä on joskus todella julma, siltä tuntuu ainakin nyt.

Toivoa on aina

Odottava | 26.02.2008 09:27

Angel ja Tilli, olette joutuneet käymään raskaita asioita... itkin kun luin kokemuksistanne. Kaikesta huolimatta onni ja ilo eivät ole teidän elämästänne puuttuneet. Toivon sydämestä että saisitte vielä sen onnen, jota kaikki täällä palstalla odotamme. Olisitte todella sen ansainneet.

Enkeliprinssi; minullakin ovat päivät tähän asti menneet tasaisesti. Jännitin läheisillemme lapsettomuudesta kertomista niin paljon, että unohdin stressata näitä piinapäiviä ;) Nyt tosin olen alkanut taas kuvitella raskausoireita, mikä on aika rasittavaa. Yritän uskotella itselleni kovasti, että kuvittelen vain ja että uskon vasta sitten kun näen. Mutta toivo on toisaalta hyvin lohduttava asia, ilman sitä tuskin olisin hoidoissakaan. Joten sallin pienen määrän toivoa ja kuvittelua itselleni. Tsemppiä sinulle odottamiseen, toivotaan ja rukoillaan parasta :)

enkeliprinssi | 26.02.2008 06:55

Unelma: Onneksi olkoon. Toivotaan ja rukoillaan että kaikki menee loppuun saakka hyvin.

Tervetulo KRISTIINA,TILLI07,PIENI SYDÄN ja jos vielä muita uusia ketä en huomannut toivottaa tervetulleeksi minunkin puolestani.

ODOTTAVA: Piina päivä 5-6 ovat menneet aika lailla tasaisen oloisesti. Työkaveri näytti alkuraskauden ultrakuvia ja sydänkin oli jo lyönyt ultrassa ja hän on hyvin onnellisen näköinen muutenkin. Hän tuossa totesi minulle että häntä taitaa jännittää enemmän kuin minua se että "tärppääkö meillä". Kovasti on kannustava. Muutamalle työkaverille olen siis kertonut että missä mennään.

Kumma juttu miten tasapainoinen olo on, vaikka ei ole kauaa kun olin aivan kuilun partaalla ja niin surullinen ja masentunut. Mutta nämä paremmatkin päivät ovat osa elämää. ONNEKSI!

Hei kohtalotoverit

Pieni sydän | 26.02.2008 05:26

Olen joitain viestejä tällä palstalla seurannut ja nyt siis rohkaistuin itsekin purkamaan tuntojani ja kyselemään teiltä, jotka olette prosessissa jo pidemmällä.

Olemme olleet julkisella puolella hoidoissa pian vuoden verran (alkupään tutkimukset + 5 kiertoa Clomifenia) Mieheni on on terve joten vika on minussa: endometrioosi yhdistettynä monirakkulaisiin munasarjoihin. Nyt alkaa pistoshoidot (Puregon Pen) ja sen myötä tarkempi munarakkulan kypsymisen seuranta ja tietysti ajoitettu yhdyntä, niin kuin Clomifenin aikanakin.
Mieleni on hyvin epäileväinen. Emme tulleet raskaaksi Clomifenin avulla, kuinka nyt siis tämä voisi olla parempi ? Onko teistä joku onnistunut tämän hoidon avulla ?

Seuraava tämän jälkeen on sitten koeputkihedelmöitys. Se pelottaa jo valmiiksi. Tehdäänkö julkisella puolella munarakkuloiden keräys nukutuksessa, jos pelkää toimenpidettä ? Olemme Naistenklinikalla hoidoissa. Lääkärit ovat olleet mukavia kaikki, mutta olen kokenut ongelmana sen että melkeinpä joka kerta on ollut eri lääkäri. Kaksi ystävääni tulivat raskaaksi yksityisellä puolella jossa lääkäri oli koko ajan sama. He kehuivat kovasti muutenkin hoitoa siellä.
Ajoittain luottamukseni horjuu Naistenklinikan toimintaan. Kaikki käy kovin hitaasti ja minusta itsestäni tuntuu että tutkimuksia voisi tehdä laajemmaltikin. Esim. kohdun muotoa, limakalvon paksuutta yms. ei ole tutkittu joka minusta tuntuu maallikkona hieman hölmöläisen touhulta. Munatorvien aukiolo tutkittiin mutta tutkimus jouduttiin keskeyttämään, se oli niin kivulias ! (Tästä johtuu myös pelkoni munarakkuloiden keräysoperaatiota kohtaan!) Sen verran kuitenkin tulosta siitä saatiin että oikea puoli on kunnossa. Vasen jäi arvoitukseksi. Vaikka endometrioosi ja monirakkulaiset munasarjat ovatkin todetut, sanovat he silti ettei lapsettomuutemme johdu välttämättä niistä vaan voidaan puhua selittämättömästä lapsettomuudesta. Tämä vei jo hieman ymmälle. Usein on tunne että kaiken tiedon joutuu lääkäreiltä lypsämään eikä aina edes tiedä oikeita kysymyksiä jotta olisi ajan tasalla.

Onko muilla kokemuksia vastaavasta ?
Entäpä voiko yhtäaikaa käydä tutkimuksissa yksityisellä ja kysyä mielipidettä sieltä tilanteestamme ? Menetämmekö samalla hoitopaikkamme julkisella puolella ? Ystävämme saivat molemmat yksityispuolelta prosenttiarvioita siitä miten todennäkoisesti raskaus tulee onnistumaan. Meille lääkärit eivät ole sellaisia prosentteja esittäneet missään vaiheessa. Toivo on ollut aika pienessä kun ei tiedä missä mennään ja mitkä ovat mahdollisuutemme.

Monia ihmetyksen aiheita on matkalla tullut vastaan. Pystyisikö joku kanssamme ihmettelemään näitä asioita ?

Lämmin kiitos ja voimia itse kullekin !
(Huh, helpottavaa purkaa näitä viimeinkin !)

Hei vaan Tilli!

Angel | 26.02.2008 01:53

Ymmärrän kyllä tuon korujutun, minä hommasin itselleni ja miehelleni kaulaan kultaiset enkelit, toiseen on kaiverrettu "äiti" ja toiseen "isä". Korut on sekä muistoja että tavallaan vakuutuksia itsellemme, että olemme vanhempia, sanovat muut mitä tahansa.

Olen pyörinyt asian tiimoilta niin täällä kuin Käpy-yhdistyksen Tuntematon enkeli-palstallakin. Lohtua olen löytänyt kummaltakin palstalta.

Tuo on kyllä tuttu kysymys, miksi juuri me? Tätä kohtukuolemaakin olen ajatellut. Vaikka en soisi sitä kenellekään, niin olen miettinyt, että miksi juuri meille, jotka kärsimme jo muutenkin lapsettomuudesta! Miksi ei sille naapurin rouvalle, jolla on jo kolme lasta?

Itselläni on taustalla pco. Tähän asti olen olettanut sen aiheuttavan kaikki ongelmat meillä, mutta nyt on tosiaankin epäily kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Toivon niin kovasti siitä löytyvän ratkaisun ongelmaamme. Endosta olen kuullut ystäviltäni ja tiedän, että se ei ole mikään kiva vaiva.

Aurinko paistaa niin kivasti. Kevät tulee, kunpa se taasen tulisi ajatuksiinkin ; ) Voimia sulle.

Hei Angel

tilli07 | 26.02.2008 12:26

Juuri samaa olen pyörittänyt...ja mietinkin eilen, että mille palstalle kirjoittaisin. Että mikä tässä nyt sitten on kun ei enää lapsetonkaan, mutta silti ainakin tuntemattomampien silmissä olemme lapsettomia. Minulla onkin kaulassa hopeakoru, jossa on tyttömme kuva - se tuntuu herättävän huomiota, jota tavallaan kaipaankin. Jos ymmärrät. Haluan ihmisten tietävän, että olen äiti, vaikka lapsi ei fyysisesti mukanamme kuljekaan.

Kysyin illalla mieheltäni istuessamme pimeässä talossa takkatulen ääressä, että mitä teemme jos emme pääse siirtoon tai pääsemme mutta tulee negaa...hän meinasi, että lähdetään adoptiojonoon. Yleensä niin positiivinen mieheni sanoi, että tuntuu että vaikka tuliskin raskaaksi niin sekin lapsi kuitenkin kuolee...sitä pelkää niin tavattomasti.

Moni ei ymmärrä kuinka vakavaa sairautta sisälläni kannan (endo)...vaikka ei tarvi pelätä että tähän kuolisi, niin kyllä tämä niin kokonaisvaltaisesti repii mieltä ja vaikuttaa elämään, että oksat pois. Onko tuttu kysymys, "miksi juuri minulla"..miksei sillä työkaverilla, joka ilmoittaa ettei halua lapsia.

Mutta onneksi ilma on noin kaunis, ettei tässä perjantaista punktiota odotelessa aivan maan alle pääse vaipumaan...en siis punktiota fyysisesti pelkää lainkaan, mutta sitä tulosta..

Tervetuloa Tilli07!

Angel | 26.02.2008 08:26

Mukava kun löysit näille sivuille ; )

Osanottoni pikkuisen enkelinne takia. Itselläni on sama kohtalo, pikkuiseni kuoli rv 28+4 (tod. kuol. 2.6.06, s. 4.6.06). Suunnatonta iloa ja suunnatonta surua on elämään kuulunut tässä muutaman vuoden sisällä. On saanut kokea pienen hetken vanhemmuuden vastuuta ja riemua - kunnes se on riistetty hetkessä pois.

Välillä tuntuu, ettei kuulu minnekään. Minulla on lapsi, en ole siis lapseton. Minulla on lapsi, mutta hän on kuollut. Minulla on lapsi, mutta kukaan ei ole nähnyt häntä. Hän ei ole olemassa kenellekään muulle kuin minulle ja miehelleni. Mikä siis olen? Olenko oikeasti äiti? Ja kuulunko tänne lapsettomien puolelle vaiko lapsellisten puolelle...? Välillä suree kuollutta lasta, välillä suree tulemattomia lapsia. Siinä onkin surua kerrakseen ; (

Me olemme käyneet yhden ivf-tuoresiirron ja kaksi pakastesiirtoa läpi, kaikki negaa, pikkuisemme jälkeen. Häntä ennen hoidot olivat olleet päällä "vain" metuilla + clomifenilla. Huomasin kirjoituksestasi, että sinäkin olet jostain saanut voimaa ja jaksamisia jatkaa tätä tietä surusta huolimatta. Sitä kun on kerran ollut niin lähellä....

Toivon kovasti onnea teidän seuraavaan yritykseen sekä voimia tehdä päätöksiä. Itselläni hoidot ovat jonkin aikaa jäissä kilpirauhasen vajaatoiminnan epäilyn vuoksi. Pitäisi taas jaksaa odottaa.

Halaus.

tilli07 | 25.02.2008 09:49

Hei! Olen ekaa kertaa näillä sivuilla,vaikka lapsettomuudessa olen jo "konkari" -nuorehkosta iästäni (26-v.) huolimatta. Menimme naimisiin viisi vuotta sitten ja aloimme ehti toivoa lasta, tai lapsia -suurta perhettä. Reilu vuosi meni eikä mitään kuulunut. Kävimme tk:ssa ultrassa, mutta siellä vain lääkäri pilkkasi meitä tyyliin, että kyllä te lapset kerkeätte - mitatkaahan aamulämpöä niin kyllä se tärppää. Taas meni vuosi ja paljon oli jo itkua, tuskaa ja hätää - emmekö saa lasta. Menin yksityiselle gynekologille joka laittoi saman tien lähetteen yliopistolliseen. Ensimmäinen tutkimus oli munatorvien aukiolotutkimus - siellä elämäni romahti. Lääkäri kertoi, että mulla on niin paha endo, että se pitää leikata ja sittenkin ainoa mahdollisuus saada lapsi on ivf/icsi. Leikkaukseen pääsin nopeaa, vain 1,5kk odottelun jälkeen. Herättyäni sain kuulla, että oikea puoli oli tyhjennetty - endo oli tehnyt tuhoja. Leikkauksesta 4 kk:n kuluttua oli eka ivf (5 alkiota), josta tuli negaa. Siitä 3 kk:n päästä pas ja negaa. Sitten oli taas 3 kk:n päästä toisen ivf:n vuoro, josta vain yksi hedelmöittynyt munasolu, joka siirrettiin. Ja uskokaa tai älkää, tulin raskaaksi. Siitä alkoi elämämme paras kevät (-07). Nautin kasvavasta mahastani ja voin äärettömän hyvin isosta mahasta huolimatta. Elämässä oli asiat muutenkin hyvin, joten tuntui että elämme jossain seitsemännessä taivaassa. Mutta sitten heinäkuun 3. päivä maa katosi jalkojemme alta. En tuntenut enää potkuja (rv 33+6), ajoimme hurjaa vauhtia sairaalaan, mutta mikään ei auttanut. Enkeli oli käynyt luonamme. Pieni, niin viaton ja kaunis, tummatukkainen tyttömme syntyi vuorokauden kuluttua. Elimme elämämme parasta päivää - saimme nähdä meidän lapsemme, pitää sylissä, laulaa, kertoa kuinka äiti ja isi rakastaa ja ikävöi...mutta samalla tunsimme aivan ääretöntä fyysistä tuskaa ja kipua, elimme myös elämämme varmasti järkyttävintä päivää. Tästä on kulunut nyt kohta 8 kuukautta. Ensimmäiset kaksi kuukautta meni ihan sumussa. Ja pikku hiljaa on ollut vain pakko jaksaa ja jatkaa. Tuska ja ikävä on edelleen valtava. Ainut lohtu on, että lapsellamme on hyvä olla ja että kerran vielä tavataan. 4 kuukautta lapsemme syntymän/kuoleman jälkeen lähdimme kolmanteen hoitorumbaan (icsi). Jotenkin uskalsi ajatella, että jospa tämä kärsimys "palkittaisiin"...mutta ei. Kerättyä saatiin 8 munasolua, mutta siirtopäivän aamuna hoitaja soitti ettei ole valitettavasti yhtään siirrettävää (munasolut olivat olleet epäkypsiä). Optimistisia, sinnikkäitä, kovapäisiä vaiko hulluja...tai sitten vain niin äärettömän lapsirakkaita. Mutta nyt muutama kuukausi tuon pettymyksen jälkeen on menossa 4. hoitojakso, icsi jälleen. Tulevana perjantaina on punktio ja tiedossa on piinaava viikonloppu...päästäänkö siirtoon vai ei. Jos ei päästä tai jos päästäänkin ja tulisi nega, on edessä suuria päätöksi. Jatkammeko hoitoja - nyt olis sitten mentävä yksityiselle ja hinnat on mitä on vaiko alammeko sulattelemaan adoptiota vaihtoehtonamme.
Jotain kirjoituksianne luin ja uskotte varmasti, että kaikkia kokemianne tunteita ja paljon lisää on mahtunut näihin viiteen avioliittovuoteemme. Mutta välillä sitä ajattelee, että enkö voisi olla tyytyväinen ja onnellinen siitä, että olen saanut niin ihanan puolison - sekään ei ole itsestään selvää. Kaikki eivät saa ollenkaan vaikka haluaisivat ja jotkut saattavat saada "hakkaavan hullun". Ja olenhan sentään saanut nähdä oman lapseni. Kodissamme on lapsemme kuvia ja minulla on lapsi mistä puhua. Olen äiti ja mieheni isä. Mutta en minä kyllä näin raskasta vanhemmuutta kenellekään teille toivo.
Toivotaan, että tästä keväästä tulisi meille ja teille kaikille elämämme kevät.

Liinu | 25.02.2008 08:08

Tervehdys uusille! ..ja tietysti vanhoillekin! :)

Täällä jälleen uusi kierto alkanut, ilkeästi vähän myöhässä. Luulis että osais jo ottaa vähän paremmin nää jokakuukautiset pettymykset, mutta ei. Ja meillä sentään ei ole yritystä takana vielä ihan älyttömän pitkää aikaa.. Ensi viikolla on sitten ssg ja samalla ilmeisesti ovulaatiota tutkitaan. Sehän piti tietysti jonojen takia varata 3kk etukäteen ja nyt vähän kierrot heittää, joten osaatteko sanoa, että minä kiertopäivänä tuota ovulaatiota voidaan tutkia? Onkohan kp 11 liian aikaisin..? Yritin tänään soitella meidän hoitajalle, mutta enpä tietenkään saanut kiinni. Jos olisi rahaa, niin me siirryttäis kyllä samantien yksityiselle. Mä en jaksa enää odottaa tutkimuksia ja mahdollisia hoitoja..

Hei minä täällä ekaa kartaa!

Kristiina | 25.02.2008 07:15

Pistäydyin tänään tänne sivuille, kun löysin osoitteen tuosta miten raskaus alkaa kirjasesta, mikä saatiin viimeksi saikulta, kun tämä meidän lapsettomuustutkimuksemme laitettiin virallisesti alkutaipaleelle. Lasta olemme siis toivoneet jo yli kolme vuotta. Ajateltu vain sen olevan kohdallamme jotenkin vaikeampaa... Reilu vuosi sitten oli ensimmainen lähete tutkimuksiin, mutta mies ei ollut silloin vielä tähän ruljanssiin valmis. Pelkäsi vian olevan hänessä. Mutta tämä aika odotellessa ja asiaa keskenämme läpi käydessä, aika on vain lujittanut parisuhdettamme.
Kyselyihin lapsista olemme ottaneet käyttöön vastauksen että kaikkea ei välttämättä saa mitä haluaa. Olen omalta kohdalta huomannut sen toimivan parhaiten. Yleensä ylimääräisiin kyselyihin esim. hoitosuunnitelmista yms. ei sen jälkeen ole tarvinnut vastailla.
Mieheni on todettu terveeksi ja huomenna omalta kohdalta olen taas hieman viisaampi, kun saan verikokeiden tulokset ja kohtu, munasarjat ja munajohtimet tutkitaan tarkemmin. Hieman jännittää... Mies kyllä lähtee mukaan, kun tämä on "meidän juttu"...

Viime käynti saikulla oli kyllä pudotus suoraan maanpinnalle, en voinut mitään kun kotiin tultuani vain itkin. En ollut henkisesti vielä valmis käymään läpi mahdollisia hoitomuotoja,vaan vain aloittamaan tutkimukset lapsettomuuden syiden löytämistä varten. Mutta lääkäri lateli kaikki mahdollisen yhdellä ja samalla kertaa. Yksinkertaisesti en osannut sen tietomäärän keskellä kysyä mitään ja jäi olo että ilman apukeinoja meille ei lasta suoda.
Olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa liikaa eteenpäin, mutta toisaalta on ollut myös pakko jo hieman miettiä mihin hoitoihin on henkisesti itse valmis.
Paljon ajatuksia pyörii mielessä, se on hämmästyttävää välillä millaisia asioita sitä välillä miettiikin, jopa tyhmiä ja turhauttavia... Esim. että olemmeko me nyt virallisesti lapsettomia, vaikkei virallista diagnoossia ole tehtykään... Mutta kai tämä kaikki kuuluu asiaan?...
Mutta huomenn taas hieman viisaampana.

On helpottavaa lukea muiden kokemuksista, mutta ehkä myös tässä vaiheessa vielä hieman pelottavaa...
Mutta KIITOS kumminkin, että sain hieman purkaa sydäntäni.

Iloisia uutisia todellakin!

Odottava | 25.02.2008 03:24

Unelma, toivotaan todella että raskautesi jatkuu. Uutisesi tuo toivoa :)

Olen saanut nyt kerrottua suurimmalle osalle läheisistäni ja taakkani sen suhteen on poissa. Ei tarvitse enää salailla, se oli minulle hyvin raskasta. Kaikki ottivat asian hyvin vastaan ja saimme runsaasti myötätuntoa ja rukouslupauksia.

Hei

Hope | 25.02.2008 01:22

Paljon onnea,voimia ja halauksia unelma sinulle! Itsellä taas ehkä vähän parempi olo kuin edellistä viestiä kirjoittaessa,on niin kevään tuntua ilmassa että tuntuu piristyvän ihan silmissä...jospa sitä vaikka uskaltaisi tilata äkkilähdön etelään kun ei tarvitse miettiä enään niin pakonomaisesti "jos vaikka ehkä olisi raskaana".

Pienellä toivolla eteenpäin

Unelma | 25.02.2008 11:56

Hei ystävät,

Olen lukenut meilejänne, voimia teille kaikille, Sadman, Nea, Hopea, Enkeliprinssi ja kumppanit.

Pidättelen henkeäni ja mietin vielä, uskaltaisinko kertoa... Mulle tehtiin nukutuksessa munasolujen keräys ja mikrohedelmöitys ICSI pe 1.2. Nukutuksessa en tuntenut mitään kipuja. Nukutus oli ainoa vaihtoehto, koska pelkäsin toimenpidettä niin paljon. Alkionsiirto tehtiin maanantaina 4.2. Parin viikon jännittyneen odotuksen jälkeen saimme kuulla ihmeellisen uutisen, testi kerrottiin positiiviseksi, olen raskaana. (Ellei se ole tuulimunaraskaus, mutta verikokeesta tulos mitattiin?). Jännittää. Varhaisajan ultraäänitutkimus tehdään parin viikon päästä.

Lähtötilanteesta vielä; miehen siittiöitä oli vähän, alle 100 000/ml ja heikompilaatuisia, lisäksi löytyi 100% vasta-aineita. Luomuna meille todettiin 100% lapsettomuus. ICSI ainoa kokeiltava hoitomuoto. Mutta, jos se sittenkin on mahdollista, jos sittenkin Unelmamme toteutuu...Sitä toivomme.

Rukoilen voimia jokaiselle teille omassa elämäntilanteessanne.Nyt elän jännityksessä ja odotuksessa. Muualla en ole tästä vielä kertonut, enkä kerrokaan vielä pitkään aikaan. Tämä on epävarmuuden aikaa. Toivottavasti joku saa tästä viestistä lohtua tuleviin hoitoihin.
Ja toivottavasti en kertonut tätä viestiä liian aikaisin...

Nea | 23.02.2008 05:07

Sadmad, kiitos kysymästä. Tällä hetkellä näyttää elämä vähän valoisammalta kun viime kirjotusten aikana. Ollaan tehty päätös, et ollaan kahestaan ja jos alkaa kovasti tuntumaan, et me halutaan lapsi joko sukusoluilla tai adoptiolla niin, sit kokeillaan jos jompi kumpi onnistus. Eihän oo mitään takeita, et sukusoluilla onnistus tai et halutaa