Kohdunulkoinen raskaus

Etusivu Foorumi KESKENMENO Kohdunulkoinen raskaus

Tämä aihe sisältää 0 vastaukset, 1 kirjoittaja, ja siihen kirjoitti viimeksi  Koivunlehti 3 viikkoa, 6 päivää sitten.

Asc
  • Julkaisija
    Viestit
  • #17477

    Koivunlehti
    Osallistuja

    Kerron tässä oman tuulimunatarinani. Nyt tapahtumasta on kulunut muutamia kuukausia ja ne koetut kauhun hetket tuntuvat ja etäisiltä. Silloin ja siinä hetkessä suru ja pelko olivat valtavia.

    Mulle oli syyskuussa 2017 tehty toka PAS. Alkio oli laadukas ja kaikki meni muutenkin nappiin. Täsmälleen kahden viikon kuluttua tulivat kuukautiset, jotka kuitenkin olivat runsaammat ja niitä edelsi kovemmat kivut kuin normaalisti. Muistan että ihmettelin miten monta päivää kuukautiskivut jatkuivat. Vuoto oli normaalin mittainen eikä mitenkään poikkeava, mutta jostain syystä annoin kuitenkin raskausverinäytteen. Olinhan varannut ajan jo ennen alkionsiirtoa ja ajattelin että käyn huvikseni varmistamassa negan.

    Seuraavana päivänä sain yllättäen tiedon, että olin raskaana. Olin tietenkin hämmästynyt ja vähän iloinenkin -olihan hoidoissa tapahtunut jotain edistystä ja alkio kiinnittynyt. Hcg oli normaali, mutta “kuukautisten” takia verikoe piti uusia ja hormonin kohoamista seurattava. Annoin vielä pari uutta verinäytettä, jotka molemmat näyttivät hcg:n kohonneen normaalisti. Kaikki oli siis lopulta hyvin ja olin raskaana.

    Sitten eräänä iltana vatsaa alkoi särkeä. Sitten tuli hiukan verta ja huolestuin. Kipu ei hävinnyt yön aikana mihinkään mutta vertaa ei tullut sen enempää, ja kivun takia otin varmuuden vuoksi yhteyttä sairaalaan. Sain iltapäiväajan ja olin helpottunut että pääsisin tutkittavaksi. Päivän aikana vatsakipu yltyi yltymistään ja sairaalaan päästessäni hädin tuskin pysyin pystyssä. En tiedä miten onnistuin pyöräilemään vastaanotolle.

    Ultraäänessä raskaus varmistui kohdunulkoiseksi ja minut määrättiin hätäleikkaukseen. Kohtu oli täynnä verta ja kipu jotain aivan järkyttävää. Itkin ja tärisin, ja olin tosi pelokas kun raskaus sai näin dramaattisen käänteen. Olin tietenkin jo valmistautunut sen keskeytymiseen, mutta jotenkin koko tilanne muuttui kovin pelottavaksi kun en enää päässyt sairaalasta kotiin. Raskauskudos oli saatava kiireellä pois ja lopulta minut leikattiin illalla. Seuraavana päivän pääsin kotiin.

    Mieli oli tietenkin maassa ja olo todella surullinen. Leikkausta seuranneet päivät olivat kovin itkuisia, ja mietin jatkuvasti miksi tämäkin vielä piti kokea kaiken muun lisäksi. Samalla olin iloinen että tein verikokeen ja että minun tilannetta koko ajan seurattiin. Olisin yhtä hyvin voinut jättää sen tekemättä ja silloin olisi vaaratilanne ollut ihan oikeasti edessä.

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.