Me vastaan maailma

Silloin tällöin vastaan tulee lause “Vasta kun sain lapsia, tiedän mitä rakkaus on”. Minusta sen pitäisi olla, että “sitten kun selviää lapsettomuuskriisistä (päättyi se sitten lapsettomuuteen tai lapsen saamiseen) yhdessä puolison kanssa ja pysyy yhdessä, tietää mitä rakkaus on”.

Ylläoleva lainaus on Simpukan parisuhdekyselystä. Mielestäni siinä kiteytyy hienosti parisuhteen ja rakkauden potentiaali kestää yhdessä läpi vaikeiden aikojen.

Tahatonta lapsettomuutta on kuvattu Cooperin testiksi, jossa punnitaan paitsi oma myös parisuhteen kestävyys. Erityistä on se, ettei tässä testissä juostakaan 12:ta minuuttia, vaan testi jatkuu kuukaudesta toiseen eikä kukaan tiedä milloin se päättyy. Kukaan ei varmasti näin kovaa koetusta toivo kohdalleen, mutta silti on lohdullista tietää, mistä ihminen epätäydellisyyksineen ja kipukohtineen pystyy selviytymään.

Kun parisuhteeseen panostaa, siitä saa suurta voimaa. Mitkä sitten ovat avaintekijöitä siinä, että rakkaus säilyy vahvana haastavassa elämäntilanteessa, mitä sen eteen voi tehdä? Ajattelisin, että yksinkertaisuus on valttia, ja aloittaa voi pienillä rakkauden teoilla. Monelle parille sen oivaltaminen, että erilaisista ja eritahtisista kokemuksistamme huolimatta voimme ja haluamme pysyä toinen toisemme rinnalla, on tärkein avaintekijä lapsettomuudesta selviytymisen kannalta. Olemme siis ”me vastaan maailma”, ja lapsettomuus nähdään yhteisenä asiana, riippumatta siitä mikä on lapsettomuuden syy.

Toinen olennainen edellytys läheiselle suhteelle on avoin puhe, jossa jaetaan omaa sisäistä maailmaa kumppanille, eli puhutaan omista tunteista ja tarpeista. Koska lapsettomuus on syvältä koskettava ja intiimi kokemus, sen aiheuttamista tunteista voi olla erityisen hankala puhua. Kumppanillamme ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia tietää, mitä tunnemme ja ajattelemme, jollemme kerro sitä hänelle.

On hyvä tiedostaa, että jo omaa ajattelua ja toimintaa muuttamalla voi vaikuttaa koko suhteen dynamiikkaan. Saatan esimerkiksi tunnistaa, että syyllistyn ja asetun helposti puolustuskannalle, kun kumppanini haluaa puhua lapsettomuudesta. Tunnereaktioni estää tarkkaavaisen kuuntelun, enkä enää kuule mitä toinen oikeasti yrittää sanoa. Jos päätän tietoisesti toimia toisin ja keskityn kumppanin kuuntelemiseen pitämällä suuni supussa ja vaimennan tunnereaktiotani, kumppani voi yllättyä saadessaan tilaa ja aidosti kuuntelevat korvat puheelleen. Tekemäni pieni muutos voi antaa kumppanille arvokkaan kokemuksen, että hän on tullut kuulluksi ja innostaa häntä avaamaan sanaista arkkuaan jatkossakin.

Myös omien voimavarojen tunnistaminen ja tuen hakeminen tarvittaessa on rakkaudellinen teko. Vertaistukeen voi tulla yksin tai pariskuntana. Joskus solmukohtien avaamiseen auttaa parhaiten ammattilaisten tuki.

Parhaimmillaan lapsettomuus parisuhdetta koettelevana kriisinä synnyttää parisuhteessa me-henkeä ja uudenlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Saanko ja osaanko olla kiitollinen tästä ihanan epätäydellisestä ihmisestä, jonka kanssa saan jakaa elämäni? Ja tietääkö hänkin sen?

Posted in:

One Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.