Tyhjän sylin tilaisuudet ja muistelupaikat

Tyhjän sylin tilaisuudet


Hengellisiä Tyhjän sylin tilaisuuksia (messuja, hartauksia, rukoushetkiä) on järjestetty eri puolilla Suomea jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Tilaisuuksista löytävät lohtua niin tahattomasti lapsettomat, lapsensa menettäneet kuin muutkin tyhjää syliä surevat.

Opinnäytetyö Kirkko avoinna tyhjälle sylille (pdf, 918 kt)

Vinkkejä Tyhjän sylin tilaisuuden järjestäjille (pdf, 102 kt)

Tyhjän sylin muistopaikat


Lapsettomuussuru on usein piilossa itkettyä, eikä sen läpikäymiseen ole löytynyt oikealta tuntuvaa paikkaa tai tilaa. Muistopaikat tekevät surusta konkreettisemman: niille voi viedä kukkia, sytyttää kynttilän ja saada hetkeksi lohtua.

Forssa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kivi tehtiin vuonna 2010 seurakuntalaisen aloitteesta ja se sijaitsee Forssan hautausmaalla (Tampereentie 10). Muistomerkiksi valittiin hautausmaalta jo poistettu hautakivi. Tekstiksi otettiin suoraan aloitteessa olleet sanat: Lapselle jota emme koskaan saaneet ja Lapselle jonka saimme vain hetkeksi.

Haapajärvi

 

 

 

 

 

 

 

 

Haapajärven seurakunta on saanut muistelupaikan tyhjälle sylille. Paikka sijaitsee Kristuksen kirkon (Kirkkokatu) viereisellä hautausmaalla, aivan kirkon välittömässä läheisyydessä. Paikalla on pieni kivi, jonka päällä istuu enkeli. Kivessä on teksti: Tyhjän sylin aiheuttamalle kaipaukselle. Herra auta meitä surussamme

Joroinen

tyhja_syli_joroinen

Joroisten seurakunnan tyhjän sylin kivi otettiin käyttöön 7.9.2016. Kivi sijaitsee Mutalan hautausmaan (Kotkatlahdentie 72) uudella lohkolla kiviaidan vieressä (siunauskappelin ulko-ovelta suoraan oikealle ja hautausmaan päätyyn). Tyhjän sylin kivi on tarkoitettu hiljentymispaikaksi kaikille niille, joiden syli on syystä tai toisesta tyhjä. Kivi ei määritä tyhjyyden syytä. Sen äärellä jokaisella on lupa kokea ja olla. Kynttilät kiven juurella muistuttavat toivosta, valosta ja lohdusta.

Ihmisen arvo ei ole siinä, mitä hän on.
Ihmisen arvo on siinä, että hän on.

Jyväskylä

KONICA MINOLTA DIGITAL CAMERA

Kaupunkiseurakunnan Mäntykankaan hautausmaalla (Laukaantie 5) on Hietakehto-muistopaikka. Se sijaitsee siunauskappelin takana uurnametsähautausmaan keskusaukiolla. Aukion muurin laatassa on sanat “Lapselle, jota emme saaneet”. Aukiolla on myös luonnonkivi ja vesiallas, johon voi tuoda kelluvia kynttilöitä. Katoksen alla penkillä voi viivähtää hetken aukiota ympäröivän kauniin mäntymetsän rauhassa.

Jämijärvi

 

 

 

 

 

 

Kuva: Jämijärven seurakunta

Tyhjä syli -muistomerkki Jämijärven hautausmaalla (Kirkkotie) on tarkoitettu surun työstämisen paikaksi kaikille, jotka kokevat sylinsä syystä tai toisesta tyhjäksi: esim. lapsettomille pareille, yksinäisille, lapsen menetyksen kokeneille.

Muistomerkillä luetussa rukouksessa pyydettiin: “Me rukoilemme, että tästä tulisi paikka, jossa surut saadaan jättää sinun käsiisi ja jossa löytyy toivon sävel ja rohkeus elää. Muistuttakoon tämä kivi kaikkia kaipaavia ja surevia siitä, että sinun armosi on järkkymätön kuin kallio. Kiitos siitä, että sinä et hylkää etkä jätä meitä. Amen.”

Kajaani

Vanhalla hautausmaalla (Paltaniementie) on Tähtitarha-niminen muistolehto. Hannele Kylänpään lintuaiheisen Tervehdys -patsaan äärelle on mahdollista tulla suremaan myös lapsettomuutta. Sen jalustaan on kaiverrettu ote Johanneksen evankeliumista: “Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”

Kannus

Kannuksen muistokivi

Hautausmaalla (Valtakatu 2) on vuonna 2009 pystytetty “lasten muistolle” -muistomerkki, sekä muualle haudattujen muistomerkki.

Kerava

hietakehto

Keravan seurakunnan hautausmaa sijaitsee Tuusulan kunnan puolella (Kappelikuja 24-26). Arkkitehti Jyrki Lehikoisen suunnittelemaa suojaisaa tilaa reunustavat mangolianvaahterat ja rohtokatajat. Hietakehto-muistomerkki muodostuu kolmesta luonnonkivestä ja rististä. Niiden välit on  täytetty pienemmillä kivillä, joita kävijä voi poimia muistelupaikalle johtavalta polulta. Kiville ohjaa kyltti “Hietakehto – Syntymättömien lasten muistokivet”.

Kuopio

Kuopion ison hautausmaan (Kappelintie 3) vanhalla osalla (osasto 80) on taiteilija Väinö Lätin suunnittelema muualle haudattujen muistopaikka. Samalla osastolla on myös muistelupaikka lapsensa menettäneille ja lapsettomille.

Lappeenranta

Tyhjän sylin muistelupaikka_Lpr

Ristikankaan hautausmaalla (Lavolankatu 17) hautakiviveistämön tekemään rosoiseen muistokiveen on kaiverrettu rukoilevan lapsen kuva ja teksti: “Lapselle, jota emme koskaan saaneet” ja “Lapselle, jonka saimme vain hetkeksi”.

Lempäälä

lempaala_kivi_ja_kynttilat

Tyhjän sylin muistokivi on Ristimäen hautausmaalla (Sotavallantie 86), sembramäntyjen oksien alla. Arkkitehti Pekka Mäenpään suunnitelmassa, luonnonkivestä ja harmaagraniitista tehdyssä muistokivessä on teksti: “Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän. Syli tyhjänä.”

Nurmijärvi

 

 

 

 

 

 

 

 

“Lapselle, jota emme koskaan saaneet. Lapselle, jonka saimme vain hetkeksi.” Lapsen menetys jättää sylin tyhjäksi. Jollakulla syli on tyhjä lapsettomuuden vuoksi, jollakin toisella syli tyhjenee lapsen menehtymisen takia. Näihin kaipuun tuntoihin yrittää tyhjän sylin muistopaikka osaltaan vastata ja antaa tilan, konkreettisen paikan muistella, surra ja toivoa. Tyhjän sylin muistopaikka Nurmijärven hautausmaalla (Aleksis Kiven tie) otetiin käyttöön 17.9.2017.

Pori

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: Porin seurakunta

“Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.” Porin vanhalla hautausmaalla (Maantienkatu 6), vesitornin juurella, on syksyllä 2017 pystytetty Tyhjän sylin muistopaikka.

Riihimäki

tyhja_syli_muistokivi_Riihimaki
Kuva: Riitta Hyövälti

Riihimäen hautausmaalla (Koivukatu 21) on muistelupaikka heille, jotka eivät ole saaneet lasta tai ovat kokeneet keskenmenon. Lapselle, jota emme saaneet –muistomerkki paljastettiin elokuussa 2014 hautausmaajuhlan yhteydessä. Muistomerkki tehtiin vanhasta, jo poistetusta hautakivestä. Kivi hiottiin ja siihen suunnitteli symbolisen kuvan diakoni Petja Heiskanen. Kivessä on teksti ”Lapselle, jota emme saaneet”.

Seinäjoki

 

 

 

 

 

Törnävän kirkon vieressä Törnävän hautausmaalla kappelin edustalla (Ruukintie 157) on Tyhjän sylin muistokivi. “Lapselle, jota emme koskaan saaneet. Lapselle, jonka saimme vain hetkeksi.”

Tampere

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: Pirjo Lääperi

Kalevan seurakunnan Kalevankankaan hautausmaan (Hautausmaankatu 7) muistopaikka on nimetty Hietakehdoksi Aleksis Kiven runon  mukaan. Pentti Turusen luonnostelema laatta sijaitsee Kalevantien puoleisessa muurissa.

Tuusula

Tuusula_TyhjanSylinMuistomerkki_2

Tuusulan seurakunnan hautaustoimi on rakentanut Tyhjän sylin muistomerkin Paijalan hautausmaalle (Paijalannummentie 11). Muistelualue on tarkoitettu ihmisille, joita painaa lapsettomuuden suru. Tyhjän sylin muistomerkki on oma erillinen alue lähelle Paijalan kappelia.

Vantaa

vantaa_tyhjä_syli
Kuva: Hans von Schantz

Helsingin seurakuntayhtymän Honkanummen hautausmaalla (Vanha Porvoontie 225) muistomerkki on sijoitettu lapsivainajien muistolehtokortteliin. Tyhjä syli -muistomerkki on lintuaiheinen veistos ja kiinnitetty matalaan luonnonkiveen. Kivessä on laatta “Lapselle, jota emme saaneet. Till minnet av barn vi aldrig fick.” Taideteoksen on suunnitellut ja toteuttanut taiteilija Mauno Honkanen.