Simpukan puheenjohtajaksi valittiin Siru Lehto

Siru Lehto istuu punaisella sohvalla mustassa mekossa.

Tiedote 11.12.2021

Simpukka ry:n syyskokous valitsi 11.12.2021 Siru Lehdon yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi vuoden 2022 alusta lukien. Lehto on toiminut Simpukan hallituksessa kaksi kautta, joista varapuheenjohtajana edelliskauden.

Lehto työskentelee ammatillisessa opettajakorkeakoulussa koulutusvastaavana ja opettajankouluttajana Jyväskylässä. Hänellä on tahattoman lapsettomuuden kokemus sekä henkilökohtaisessa elämässään, aiemmassa työssään terveydenhoitajana että tutkimustyön kautta. Lehdon väitöstutkimus Pitkä matka äidiksi – Narratiivinen tutkimus äitiyden rakentumisesta tahattoman lapsettomuuden ja hedelmöityshoitojen jälkeen tarkistettiin vuonna 2020.

– Tulen puheenjohtajana tekemään työtä tahattomasti lapsettomien hyvinvoinnin eteen täydellä sydämellä, suurella innostuksella ja tunnollisesti. Tuon hallitustyöskentelyyn opettajakoulutuksessa käyttämiäni osallistavia keinoja.

Simpukka ry kiittää väistyvää puheenjohtajaa Katja Helenelundia hänen panoksestaan Simpukan toiminnan kehittämisessä ja tahattomasti lapsettomien hyvinvoinnin edistämisessä. Helenelund toimi Simpukan hallituksen puheenjohtajana kahden vuoden ajan. Tätä ennen hän oli vuoden ajan hallituksen jäsenenä.

– Simpukan työn tärkein sanoma on, että lapsettomuutta kohtaava ei ole yksin. Monet muut käyvät samaa läpi, ja tukea on saatavilla. On ollut hienoa nähdä hallitustyöskentelyssä, miten paljon työtä tahattomasti lapsettomien eteen tehdään ja että toiminnassa on mukana 150 vapaaehtoista. Helenelund kiittää.

Syyskokouksessa valittiin hallituksen jäseniksi Riikka Jauhiainen, Elina Karppinen, Salli Moilanen, Anu Paavilainen, Niina Simanainen, Eero Varila, Riikka Viitala ja Pyry Young.

Siru Lehto ja Katja Helenelund seisovat vierekkäin. Sirulla kukkia kädessä. Sirulla mustat vaatteet, Katjalla musta mekko ja sininen neuletakki
Siru Lehto vasemmalla ja Katja Helenelund oikealla.

Mielen hyvinvointi vuoden 2022 teemana

Simpukan vuoden 2022 toiminnan teemana on mieli. Simpukka tuottaa vuoden aikana tietoa mielen hyvinvoinnista ja psykososiaalisesta tuesta tahattoman lapsettomuuden näkökulmasta. Muun muassa verkkoluennoilla keskitytään mielen hyvinvointia tukeviin sisältöihin.

Toiminnan painopistealueita ovat muun muassa vertaistuki eri muodoissa, lapsettomuustietoisuuden vahvistaminen ja vaikuttamistyö tahatonta lapsettomuutta kokeneiden aseman edistämiseksi. Vuoden aikana päivitetään yhdistyksen strategia.