Simpukan vuoden 2021 vapaaehtoinen on Viivi Selin

Oransseja ja violetteja graafisia kuvioita. Kuvassa teksti Simpukan vuoden 2021 vapaaehtoinen Viivi Selin vertaistoimija. Valokuva Viivi Selinistä.

Simpukan vuoden 2021 vapaaehtoiseksi on valittu vertaistoimija Viivi Selin!

Viivi Selin on Tampereen lapsitoiveryhmän vertaistoimijana mahdollistanut tahattomasti lapsettomien kohtaamisia kasvokkain ja verkon kautta. Hän on ideoinut ja toteuttanut vertaistoimintaa ensimmäistä lasta toivoville, joilla on tahattoman lapsettomuuden kokemus. Viivi on ollut vertaistoimijana myös Maaseudun terveys ja lomahuollon järjestämällä tuetulla lomalla kesällä 2021. Hänen ansiostaan osallistujien vertaistuki ei jäänyt vain leiriin, vaan yhteydenpito jatkuu tiiviinä edelleen.

Viiviä kuvattiin ehdotuksissa muun muassa näin:

”Viivi on kantava voima vertaistoiminnan toteutumisessa. Hän osaa hienosti huomioida erilaisia lapsettomuuden kokemuksia ja kannustaa kaikkia olemaan itselleen sopivin tavoin mukana vertaiskeskusteluissa. Viivillä hieno kyky antaa muille tilaa kertoa ajatuksistaan silti itse osallistuen sopivissa kohdin.”

”Viivi on aktiivisesti pitänyt ryhmää toiminnassa myös koko korona-ajan. Hänen mahdollistamat tapaamiset ovat olleet valonpilkahdus kaiken viime aikojen aiheuttaman ahdistuksen ja epävarmuuden keskellä.”

”Viivi on empaattinen, harkitseva ja koko sydämellään mukana työssä.”

Moni tahatonta lapsettomuutta kokenut on saanut Viivin ansiosta lisää hyvää elämäänsä. Hän on Simpukalle suuri voimavara.

Kiitämme Viiviä arvokkaasta panoksesta tahattomasti lapsettomien hyvinvoinnin edistämiseksi!

Kiitos myös kaikille vuoden vapaaehtoista ehdottaneille! Äänestykseen osallistuneiden kesken arvottiin vapaavalintainen tuote Simpukan verkkokaupasta. Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Aiemmat Simpukan vuoden vapaaehtoiset

2020 Salli Moilanen

2019 Katja Helenelund

2018 Rea Marjamäki

2017 Helsingin lapsitoiveryhmän vertaisohjaaja Taija

2016 Sini Persson ja Laura Roininen

3.12.2021 vietetään valtakunnallista vapaaehtoisten päivää.

Suurenmoinen SUPER-kiitos kaikille vapaaehtoisillemme! ❤ Simpukassa toimii hurja määrä ihania vapaaehtoisia, jotka muun muassa

  • mahdollistavat vertaistukiryhmien toiminnan ja verkkovertaistuen
  • kirjoittavat lapsettomuusaiheisia tekstejä
  • antavat haastatteluja lehtiin
  • ovat mukana kehittämässä lapsettomien eteen tehtävää työtä.
Simpukkaa ja Helminauha-hanketta ei olisi olemassa ilman vapaaehtoisia. Olemme kiitollisia teistä vuoden jokaisena päivänä!
Toivotamme myös uudet vapaaehtoiset lämpimästi tervetulleiksi toimintaamme!
Lisätietoa Simpukan vapaaehtoistehtävistä voit tiedustella vertaistukikoordinaattori Anniinalta anniina (at) simpukka.info.