Terveisiä toimistolta 4/19: Ollaan toistemme tukena

Simpukka ry henkilökunta kuvattu yhdessä.

Keskusteluja syntyvyyden laskusta, synnytystalkoista ja lastenhankinnasta ei ole voinut välttää viime aikoina. Ne tulevat vastaan niin lehtien otsikoissa, poliitikkojen puheenvuoroissa kuin tuttavien kanssa keskustellessa. Kaikkialla on tilastoja, mielipiteitä, kysymyksiä ja neuvoja. Tahattomasti lapsettomalle talkookutsut saattavat aiheuttaa ristiriitaisia tunteita.

”Onkos pulla uunissa? Kuuluuko teillä pian pikkujalkojen tepsutus?” Keskusteluissa ei aina ymmärretä lapsettomuuteen liittyvää tunteiden kirjoa. Työpaikan kahvipöydässä, sukujuhlassa tai kaupan kassajonossa ei välttämättä halua kertoa keskenmenosta, negatiivisesta raskaustestistä tai siitä kuinka eilinen ilta meni taas romahdellessa sängyn pohjalla. Harmittomiksi tarkoitetut letkautukset ja turvonneen vatsan taputtelut voivat olla musertavia.

Lapseton toivoo läheisiltä utelujen ja neuvojen sijaan kuulevia korvia. Annetaan toisen itse päättää mitä hän kertoo ja milloin. Ihmetarinat sekä fraasit ”ainahan voitte adoptoida” ja ”älä stressaa” eivät rohkaise vaan mitä todennäköisemmin masentavat lapsetonta. Niiden sijaan läheinen voi sanoa vaikka ”En osaa kuvitella miltä sinusta tuntuu, mutta haluan olla tukenasi.”

Jotta oman lapsettomuuskokemuksen kanssa voi tulla ymmärretyksi ja kohdatuksi, tarvitaan avoimuutta. Se antaa läheisille mahdollisuuden ymmärtää miltä tuntuu ja mitä käy läpi. Oman tarinan jakaminen voi tuoda mukanaan kannustusta ja positiivista palautetta yllättäviltäkin tahoilta.

Simpukasta voi löytää vertaisia, joiden kanssa jakaa lapsettomuuden taakkaa. Se mitä ulkopuolisen on vaikea ymmärtää, saman kokenut tajuaa jo lauseen puolikkaasta. Lapsettomuuden polulla ei tarvitse tarpoa yksin.

 

Anniina Valkonen
Simpukan vertaistukikoordinaattori

Juttu on julkaistu aiemmin Simpukka-lehdessä 04/2019.