Armollisuus itseä kohtaan auttaa siirtymässä lapsettomasta vanhemmaksi

naisoletettu henkilö istuu lasten keinussa selkä kameraanpäin

Olen tutkinut pian valmistuvassa väitöskirjassani äitiyden rakentumista pitkän lapsettomuuden jälkeen. Sitä, millaista on tulla äidiksi, kun lasta on odotettu vuosia ja hänen saamisekseen on hyödynnetty hedelmöityshoitoja. Kerron tässä artikkelissa muutamia huomioita tutkimuksestani ja pohdin, miten lapsettomuuden jälkeen raskaaksi tullut pystyisi iloitsemaan raskaudestaan, peloistaan huolimatta loisi suhdetta vatsassaan kasvavaan lapseen ja uskaltaisi valmistautua lapsen tuloon ja vanhemmuuteen niin konkreettisella kuin henkiselläkin tasolla. Se voisi tehdä vanhemmaksi kasvamisesta huomattavasti helpompaa.

Lapsettomuuden jälkeinen raskausaika voi olla pelon värittämä

Tahatonta lapsettomuutta kokiessa ja hedelmöityshoitoja läpikäydessä on luonnollista keskittyä raskauden alkuun saamiseen. Oman tutkimukseni perusteella uskaltaisin väittää, että moni lapsettomuutta läpikäyvä keskittyy niin täydellisesti vain raskaaksi tuloon, että varsinainen tavoite, lapsi ja vanhemmuus, jäävät sen varjoon. Moni tutkimukseeni osallistunut kertoi suojelleensa tällä tavoin itseään, uskaltamatta miettiä asiaa raskaaksi tuloa pidemmälle – lapsen ja hänen kanssaan tulevan arjen ajattelu oli heistä liian pelottavaa, konkreettista, huonoa onnea tuottavaa tai tuntui heistä jopa röyhkeältä, asioiden edelle menemiseltä. Raskaaksi tultuaankin moni keskittyi päivien kulumiseen ja raskausviikkojen laskemiseen sen sijaan, että olisi kyennyt miettimään, millainen vauva on tulossa ja miten elämä hänen syntymänsä jälkeen muuttuu. Hyvin harva uskalsi tehdä mitään lapseen liittyviä hankintoja etukäteen, ja surullisen harva kertoi pystyneensä luomaan suhdetta vatsassa kasvavaan lapseensa.

Lapsettomuuden jälkeiseen raskausaikaan liittyi tutkimukseen osallistuneilla naisilla vahvasti pelko lapsen menettämisestä, kuten alla olevat aineistositaatit osoittavat:

”En uskaltanut ajatella mitään. Syvällä sisimmässäni pelkäsin vietävästi, että raskaus menee kesken tai jotain muuta vikaa ilmenee. Yritin vain olla ajattelematta asiaa. Niinpä raskausaikana en nauttinut pienten vaatteiden ostelusta tai pesänrakentamisesta. Kun äitiyspakkaus tuli, en uskaltanut käydä sen sisältöä läpi viikkoon. Ajattelin, että jos jotenkin kiinnyn pieniin vaatteisiin, jotain pahaa voi tapahtua.”

Myös lapseen liittyvät mielikuvat olivat vähäisiä ja moni kertoi ainoan odotuksensa olevan elävä lapsi.

”Raskausaika ei ollut ollenkaan sellaista kuin olin sen kuvitellut eli mukavaksi vauvan odotukseksi. Pahinta oli oma psyyke. Koko ajan pelkäsin, että vauvan sydämen syke on loppunut ja raskaus ei enää jatkuisi. En uskaltanut hankkia juuri mitään vauvantarvikkeita, koska ajattelin sen jotenkin tuovan huonoa onnea. Missään vaiheessa raskautta en uskaltanut antaa periksi ilolle, että vauva on todella tulossa.”

Jos menettämisen pelko vie tilaa tärkeältä vanhemmuuteen valmistautumiselta ja ilon tunteilta, olisi tunteiden hallintaan hyvä saada apua. Erilaista tukea ja tarvittaessa eteenpäin ohjausta pitäisi terveydenhuollon toimesta aktiivisesti myös tarjota.

Armollisuutta omaa vanhemmuutta kohtaan

Moni tutkimukseeni osallistunut nainen kuvasi, että kauan odotetun lapsen synnyttyä rakkaus häneen syttyi hitaasti, kestäen jopa kuukausia. Tämä johtui heidän mukaansa siitä, ettei lapseen oltu uskallettu luoda suhdetta jo raskausaikana. Myös äidiksi kasvu vei monen kohdalla aikaa. Äitiyteen ladattiin paljon odotuksia ja itseltään äitinä vaadittiin paljon. Moni kertoi suorittavansa äitiyttä ja kokevansa siihen liittyvistä negatiivisista tunteista syyllisyyttä.

”Mielikuvissani ajattelin itseni täydelliseksi äidiksi, joka rakastaa lastaan yli kaiken, jaksaa mitä vaan eikä koskaan esimerkiksi huuda lapselle.”

”Koin pitkään, ettei minulla ole oikeutta valittaa, koska pitkän odotuksen jälkeen sain lottovoiton.”

Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse olla täydellinen äiti tai isä, oli lasta toivottu kuinka kovasti tahansa ja hänen saamisekseen tehty paljon töitä. Lapsettomuuden läpikäynyt vanhempikin saa väsyä, turhautua, kokea kielteisiä tunteita ja olla välillä pettynytkin. Se ei tarkoita kiittämättömyyttä, vaan on ainoastaan osoitus inhimillisyydestä. On myös ensiarvoisen tärkeää, että lapsettomuutta kokeneiden vanhempien tarpeet tunnistetaan terveydenhuollossa ja heitä ohjataan tarvittaessa psyykkisen tuen piiriin. Tuen avulla siirtymä lapsettomasta vanhemmaksi voisi olla yksinkertaisempaa. Sen soisi jokaiselle pitkän vanhemmaksi tulon matkan kulkeneelle.

Kirjoittaja Siru Lehto toimii lehtorina Jyväskylän ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ja viimeistelee Jyväskylän yliopistossa kasvatustieteen väitöskirjaansa äitiyden rakentumisesta tahattoman lapsettomuuden ja hedelmöityshoitojen jälkeen. Lisätietoja ja yhteystiedot: siru.lehto@jamk.fi

Siru Lehdon väitöstilaisuus järjestetään perjantaina 25.9. Lisätietoa ja linkki tilaisuuden suoralähetykseen löytyy täältä.

Tämä juttu on juttu on julkaistu aiemmin Simpukka-lehdessä 01/2019.

Aiheeseen liittyvää:

Takana oli lähes kuuden vuoden lapsettomuus ja kun kauan toivottu raskaus vihdoin alkoi, Johanna huomasi, että tunteet eivät olleetkaan mukana. Siitä kuuluisasta vauvakuplasta ei ollut tietoakaan. Sen sijaan arkea hallitsi pelko, ahdistus ja huoli, jotka eivät meinanneet helpottaa vauvan syntymän jälkeenkään. Katso Simpukan Kun vauvakuplaa ei kuulu -vertaisvideo:

Avainsanat:

Sinua voi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit

Mutta mitä jos en osaakaan olla äiti?

Lue lisää

Boudoir-kuvat voimaannuttavat lapsettomuuden äärellä

Lue lisää

“Näin jo vauvan jalat mielikuvissani, pienet varpaat, joita pusuttelin” – Adoptiokeskenmeno satuttaa

Lue lisää