Lapsettomuus ja masennus

Tämä aihe sisältää 0 vastaukset, 1 kirjoittaja, ja siihen kirjoitti viimeksi  Mariini 2 kuukautta, 3 viikkoa sitten.

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Asc
  • Julkaisija
    Viestit
  • #21431

    Mariini
    Osallistuja

    Olen uusi täällä ja uskaltaudun avaamaan oman tarinani liittyen lapsettomuuteen, masennukseen ja siihen ongelmien kierteeseen johon olen joutunut. Tuli vähän pitkä kirjoitus, toivottavasti joku jaksaa lukea 🙂

    Lapsitoive ja yritys on ollut suhteessani 2 vuotta. Minä haluaisin lähteä kokeilemaan inseminaatiota jota meille ehdotettiin. Puolisoni ei suostu lähtemään mihinkään hedelmöityshoitoihin (edes vuosienkaan päästä) vaikka hänessä on todettu lievää hedelmällisyyden alenemaa. Hän kokee hoidot ”vääränä.” Olen antanut puolisolleni aikaa miettiä hoitoihin lähtöasiaa rauhassa. Mutta olen joutunut hyväksymään hänen kantansa, koska en muuta voi. Lääkärin mukaan luomuraskauskaan ei ole kohdallamme poissuljettu, mikä toki antoi toivoa. Tämä hoitoasia jossa olemme eri mieltä on ollut minulle ja parisuhteelleni iso suru ja kriisi. Hänelle lapsi on tervetullut mutta tulee jos on tullakseen periaattella. Minulle se on huomattavasti tärkeämpi asia kuin hänelle. Hän on sanonut myös että jos hän ei voi minulle luonnollisesti lasta antaa ja asia on minulle sellainen etten lapsettomana voi elää niin mä voin lähteä ja perustaa perheen jonkun toisen kanssa. Koin että hänen oma periaate hoitoon lähtemättömyydestä on tärkeämpi kuin minä ja meidän suhteemme, mikä oli iso järkytys ja suru.

    Ensimmäisen yritysvuoden pystyin ”psyykkaamaan” itseni ja ylläpitämään toivoa ja korkeaa mielialaa mm. liikunnalla, harrastuksilla, positiivisella ajattelulla. Olen kuitenkin pikkuhiljaa huomaamattani sairastunut masennukseen lapsettomuuden takia. Aluksi masennus ilmeni voimakkaana itkuisuutena liittyen kuukautisiin ja siihen liittyvään pettymykseen. Kasasin itseni kuitenkin siitä joka kuukausi ja jatkoin arkeani. Ehkä jonkinlainen notkahdus tuli silloin kun kuukautiseni olivat kaksi viikkoa myöhässä ja tuntui että nyt olin raskaana. Testit näyttivät kuitenkin negaa ja kuukautiset alkoivat. Tämän jälkeen olen tuntenut voimakasta toivon menettämistä ja tämän takia mahdollisuus hedelmöityshoidoista tuli uudellen mieleeni. Puolisoni kanta oli sama kuin yli puolivuotta sitten kun puhuimme siitä viimeksi eli ei. Tämä syvensi taas toivottomuuden tunnetta, näköalattomuutta, itkuisuutta, ahdistusta, väsymystä. Itsestäni tuntuu että lapsettomuus on tässä kohdassa kuin sairaus joka jätetään hänen toimestaan hoitamatta. Nykypäivänä kun sitä voi niin monella tavalla hoitaa.

    Olen ollut itkuinen, surullinen ja tuntuu että olen umpikujassa ja yksin. Minua ahdistaa myös puolisoni ehdottomuus ja joustamattomuus hoitojen suhteen. Tämä on laukaissut pahemman kriisin suhteeseemme, ja hän on nyt ilmoittanut ettei halua lapsia tähän suhteeseen kun olen niin masentunut. Ja olen masentunut nimenomaan lapsettomuuden takia ja siksi että olen kokenut jääväni parisuhteessa yksin vaille puolison tukea. Olen ottanut huomioon että sekä raskaus että hedelmöityshoidot ovat rankkoja ja voivat altistaa myös masennukselle ja masennus täytyy hoitaa pois jokatapauksessa.

    Sovimme että haen apua masennukseeni, mahdollisesti lääkityksen ja terapiaa ja koitan saada itseni kuntoon ja mietimme lapsisiaa sitten uudelleen ja mahdollisesti koko suhdetta. Lapsitoive on laitettava taka-alalle hetkeksi jo mahdollisen lääkityksenkin takia. Olen herkkä ihminen persoonaltani ja minulla on alttius masentua, menneisyyteeni kuuluu masennuskausi ja sen onnistunut hoito, tämä tuo toiveikkuutta ainakin omaan tervehtymiseeni.

    Minun (kuten varmasti jokaisen täällä foorumilla) aikuisikäni syvin toive on perheen perustaminen. Lähdin tähän suhteeseen ja yritykseen isot toiveet sydämessä, enkä valinnut sitä että sairastun masennukseen. Enkä valinnut että lapsettomuus tulee elämääni. Enkä sitä ettei puolisoni halua lähteä hoitoihin. Enkä valinnut sitä että kaiken tämän lisäksi minua uhkaa ero ja yksinjääminen.

    Kiitos mikäli jaksoit lukea pitkän avautumiseni, jos herätti näkökulmia niin otan mielelläni vastaan. En aio menettää toivoani perheenperustamisesta ja lapsensaamisesta, en vaikka se olisi kohdallani kuinka pitkä tie. Haluan toivottaa voimia jokaiselle täällä!
    .