Isänpäivä!

Niin kuin monesta muustakin elämän asiasta, voin vain käydä ajatusleikkiä siitä mitä jos elämässäni olisi käynyt toisin. Jos isyys ei olisi toteutunut, mitä sitten? Sitä voi vain mielessään maalailla, mutta ei ehkä kannata. Niinpä kerron kahden erilaisen elämäntilanteen tunne-elämän kontrastista.

Menneisyydessä ja lapseton 

Ei ole hyvä olla. Ottaa päähän! Surullinen, turhautunut ja vihainen. Sitä minä olen, vaikka tänään on juhlapäivä. Isänpäivä! Mitään en ota pois isiltä, mutta tänään en jaksaisi innostua teitä juhlimaan. Vaikka olen kiitollinen kaikesta omalle isälleni ja arvostan muita isäksi tulleita. Kaksi kertaa olen itsekin saanut kokea rippusen isyyden tunnetta, mutta ne on otettu minulta pois. Huomisestakaan en tiedä, tuleeko se enää koskaan tapahtumaan. Vetäydyn hetkeksi omiin ajatuksiini ja yritän sen jälkeen olla sosiaalisesti läsnä ja hymyillä edes vähän.

Tänään ja lapsen kanssa 

Isänpäivä! Pyhä päivä. Huomaan, että tämä päivä on minulle jopa korostuneen tärkeä. Toiveet lapsiluvusta eivät toteutuneet, mutta ainutkertaisesta isyyden kokemuksesta olen pyrkinyt ottamaan kaiken ilon irti. Niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Joka päivä on ollut seitsemän vuoden ajan isänpäivä, mutta erityisesti isien merkkipäivänä haluan pysähtyä ja nauttia siitä mitä olen lahjaksi saanut. Sitä ei kukaan, eikä mikään saa häiritä ja minulla on siihen oikeus.

Aallon pohjalta aallon harjalle   

Toistuvasti koettu suru ja menetykset aiheuttivat turhautumista ja herättivät jatkuessaan jopa vihan tunteita elämän epäreiluutta kohtaan. Silloin ei aina ole helppo olla ystävällinen ihminen. Onneksi aika hioo timanttia ja poistaa särmät. Menetykset ja se etteivät kaikki toiveet toteutuneet aiheuttivat ikävää ja epätoivoa. Siitä seurasi rankkoja tunnekokemuksia, mutta nyt on vakaa ja rauhallinen olo.

” Mulla oli ikävä joka päivä,
näytit mulle uuden maailman,
vihdoinkin mä muistan mitä kauan kaipasin.

Mulla oli ikävä joka päivä,
jotain minkä päästin hukkumaan,
nyt majakalla seison ja tähystän,
on tähdet paikoillaan.”

(Veeti Kallio, Okko Laru & Ellen T.)

Avainsanat:

Sinua voi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit