Vauvakeijujen tähtipölyä arkeen – itsellisen äidin tarina

naisoletettu ja lapsi kulkevat käsi kädessä nurmikolla, veden äärellä. Lähellä on kaksi puuta, joiden lehdet ovat ruskassa.

Jossain vaiheessa Kristiina havahtui siihen, että jokin vahva tunne säteili hänen sisällään. Se ei ollut tullut koskaan aiemmin, ei avoliitoissa, joissa hän oli elänyt, ei, ennen kuin vasta nyt. Sisintään kuulostellen prosessi alkoi muotoutua miellekarttojen  avulla, joiden kautta Kristiina mielellään käsitteli elämäänsä ja mieltään painavia asioita. Kartoissa hän pohti tilannettaan, vaihtoehtojaan sekä elämässään olevia ihmisiä ja millaista apua heiltä olisi mahdollista saada. Jossain kohtaa ajatus piirtyi yhä selkeämmin, tunne sisimmässä vahvistui. ”Minä haluan äidiksi.”

Ajatus itsellisestä äitiydestä ja vanhemmuudesta oli ollut etukäteen melko vieras Kristiinalle, eikä tietoa juuri ollut. Mutta kuten elämässään ennenkin, hän oli päättänyt tässäkin asiassa saada jotain aikaiseksi, pärjätä vaikka sitten sisulla. Prosessiin lähteminen ei kuitenkaan ollut mikään pikku juttu. Kristiina joutui käymään läpi erilaisia suruprosesseja, kuten lapsettomuuden surua. Käsiteltävää oli siinäkin, että surua ja lapsettomuushoitoja ei voinut jakaa puolison kanssa, vaan hän oli läheisistä ja rakkaista ystävistä huolimatta yksin. Kenelläkään muulla läheisellä ei ollut samaa tilannetta. Kun Kristiina oli saanut sisimmässään vahvistuksen ajatukseen yrittää lasta itsellisesti, hän huomasi pohtivansa yhä enemmän lapsen isättömyyteen liittyviä asioita. Lapsettomuushoitojen edetessä selvisi myös se, että Kristiinan omilla sukusoluilla ei ollut mahdollista saada lasta. Kului lopulta viisi pitkää vuotta erilaisine vaiheineen, kunnes lopulta Kristiinasta oli tulossa äiti.

Arjen ennakkosuunnittelua

Perusteellinen nainen päätti valmistautua vanhemmuuteen huolellisesti. Hän sai käsiinsä muun muassa Eve Mantun kirjan Musta tulee perhe, ja otti siitä käyttöönsä hyvältä tuntuvia konkreettisia vinkkejä. Sen myötä syntyi myös ajatus yrittää saada ihmisiä käymään kotona vauvan syntymän jälkeen. Pian koossa oli seitsemän ystävää, joita Kristiina kutsui vauvakeijuiksi.

”Seitsemän vauvakeijua sen takia, että viikossa on seitsemän päivää. Joka päivälle eri keiju!”

Ajatuksen tiimoilta perustetun whatsapp-ryhmän keskustelussa olikin näppärä sopia eri asioista ja kysyä apua. Monen turvallisen ja rakastavan aikuisen tukiverkostolla on Kristiinalle myös suurempi merkitys. Sen vuoksi hän on halunnut lapselleen yhdeksän kummia.

”Kun olen yksin lapsen kanssa, niin hänellä tulee olla riittävän monta turvallista aikuista. Ja jotta ei olisi vain yhtä ihmistä muistamassa lasta vauvasta teini-ikään asti. On sitten useampi aikuinen jakamassa hänen kanssaan ne kokemukset.”

Jo raskausaikana Kristiina valmistautui kohtaamaan ihmisten reaktioita, sillä itsellinen vanhemmuus saattaisi herättää hyvin monenlaisia ajatuksia ja näkökulmia. Ympäriltä on aika ajoin kuulunutkin erilaisia kommentteja.

”Sain vinkin miettiä etukäteen ennen raskausuutisen ilmoittamista ne reaktiot ja kysymykset, joita tulisin saamaan. Kaikki ne kommentit, jotka eivät välttämättä ole kovin positiivisia.” Raskautta yrittäessäänkin Kristiina mietti tarkasti, kenelle kertoisi ja missä vaiheessa. Kuinka ihmiset suhtautuisivat ja voisiko heiltä saada myönteistä tukea. Ovatko he luottamuksen arvoisia. Toiset kommentit olivat valitettavasti niin rajuja, että ystävyys loppui. Onneksi myös positiivisia kokemuksia on ollut usean hyvän ystävän tuen ja avun lisäksi.

”Jotkut ihmiset on sanoneet, että lapsi on syntynyt onneksi sellaiseen aikaan, jolloin perheet ovat moninaisia.”

Itsellistä vanhemmuutta Kristiina kaipaisikin normalisoitavan. Siksi hänkin haluaa puhua omista kokemuksistaan.

Avun pyytäminen on oppimisprosessi

Elämä vauvan kanssa on sujunut mutkattomasti. Kristiina on huomannut, että hänellä totaaliyksinhuoltajana kuvitellaan olevan todella rankkaa, kun on kaikesta yksin vastuussa. Samaan aikaan hän sen sijaan miettii, kuinka helppoa hänellä on hyvin nukkuvan vauvan kanssa ollut, kun on saanut kuulla muilta äideiltä vauvojen vatsavaivoista. Jokaisella on kuitenkin oma tilanteensa, ja tämä on Kristiinan tilanne. Hän ei ole elänyt muuta perhemuotoa oman lapsuudenperheensä lisäksi, ja tämä on hänen elämänsä ja kokemuksensa.

Toki omat haasteensa on siinä, että kaikesta on selvittävä itse.

”Tämä tilanne nähdään jotenkin itseisarvollisesti vaikeana,” hän miettii. Toisaalta taas se on hyvä, sillä silloin saa myös palveluita.

Avun pyytäminen on ollutkin eräs opin paikka työteliäälle Kristiinalle.

”Äitiyden myötä olen alkanut ymmärtää, että minulla on jaksamisen rajat. Minullakin on lupa pyytää apua. Minun pitää osata olla itsekäs ja pyytää apua, jotta tällä lapsella olisi perushyvässä kunnossa oleva vanhempi.”

Avun saaminen on saanut aikaan kiitollisuuden tunnetta, erilaista kuin ennen. Nyt ei tunnu, että auttajalle olisi jotain velkaa. Hän ja lapsi ovat saaneet niin paljon, joten nyt he voivat antaa hyvää eteenpäin.

”Tämä lapsi on ihmeitä täynnä!”, Kristiina iloitsee. Vaikka lapsi ei olekaan hänen omasta sukusolustaan, niin hän ajattelee silti jonkinlaisen yhteyden olleen siinä, että hän kantoi lasta 9 kuukautta. Nyt hän pyrkii kasvattamaan lasta yhdessä kummien, läheisten aikuisten sekä päivähoidon ammattilaisten kanssa niin, että tälle kehittyisi terve itsetunto. Sitä varmasti myös tarvitaan, sillä myös lapsi tulee jonain päivänä kohtaamaan reaktioita taustastaan. Kristiina on myös miettinyt, miten lapselle mahdollistuu naisvaltaisessa elinympäristössä miesten kohtaaminen. Tässä apuna ovat hänen miespuoliset ystävät, päiväkodin henkilökunta sekä harrastustoiminnan ohjaajat.

”Lapsi on saanut syntymästään lähtien tietää alkuperästään. Kerron siitä hänelle ikätason mukaisesti.”

”Olen tehnyt päätöksen, että nauramme joka päivä. Välillä se saattaa arjen keskellä unohtua, mutta lapsi pitää kiinni siitä.” Niitä arjen iloja, naurua ja hetkessä elämistä. Sitä kaikkea Kristiinan elämä on nyt, äitinä. Rohkaisuna itselleen hän tuumaa:

”Olen rohkea ja minä osaan!”

Jälkimmäinen on suora lainaus lapselta. Selvästi hyvän itsetunnon alkua. Mitäs muutakaan, kun Kristiina on hänen äitinsä.

Artikkeliin haastatellun itsellisen äidin nimi on muutettu. Simpukan Helminauha-hankkeen verkkosivuilta löytyy lisätietoa lahjasoluilla lapsiperheellistymisestä.

Juttu on julkaistu aiemmin Simpukka-lehdessä 03/2020.

Avainsanat:

Sinua voi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit

Armollisuus itseä kohtaan auttaa siirtymässä lapsettomasta vanhemmaksi

Lue lisää

Hedelmöityshoitojen perässä matkustetaan ympäri maailman

Lue lisää