”Kasvaako sun masussa vauva?”

nainen istuu kalliolla

Toisinaan ihmettelen sitä, miten maailma tuntuu pyörivän kokonaisuudessaan lapsen teon ympärillä. Se, että onko minulla lapsia määrittää sen millainen ihminen olen ja sen pohjalta minut lokeroidaan. Välillä tuntuu, että ilman lapsia, en ole mitään.

”Miksi sun masussa ei ole vauvaa?”

Minun tekisi mieli vain tönäistä asiaa kysyvän lapsen kädet pois vatsaltani. Huomaan ärsytyksen nostavan vahvana päätään. Mieleni tekisi tiuskaista, että mitä se hälle kuuluu, mutta hillitsen itseni. Hengitän hitaasti sisään ja ulos muutaman kerran ja tunnen, kuinka rauhallisuus hiipii luokseni. Vastaan lapselle, että voi kun tietäisin siihen vastauksen ja käännän hänelle selkäni ja siirryn auttamaan toista lasta kurahousujen kanssa.

Yritän muistaa, ettei lapsi voi tietää aiheen olevan arka toisille ihmisille. Hänelle on maailman normaalein ajatus se, että naisen mahassa kasvaa vauva. Enemmän ihmetystä lapselle herättää se, että minun ikäiselläni naisella ei ole vielä lapsia ja mahassakaan ei ole mitään.

”Onko sulla omia lapsia?”

Hymyilen, vaikka mieleni tekisi huutaa, että mitä hittoa se kysyjälle kuuluu. Tekisi mieli sanoa, ettei lapset ole ammattitaitoisen ja hyvän kasvattajan tae. Joskus hän, jolla ei ole lapsia, voi olla parempi kasvattaja kuin sellainen, jolla on useampi lapsi kotona. Hengitän sisään ja ulos. Rauhallisuus laskeutuu ylleni tyynnyttäen minut. Vastaan kysyjälle vain, ettei omia lapsia ole.

Mietin, miksi lapset ovat kaiken kriteeri. En ole mukamas kokenut vielä mitään, kun en ole kokenut lapsen minuun kohdistuvaa rakkautta tai en tiedä mitä rankalla tarkoitetaan, kun en ole vauvavuotta elänyt nukkuen vain parin tunnin yöunilla ja imettänyt lasta niin, että rinnat ovat kipeät. Mietin, kuinka lapset sanelevat kaiken. Lasten mukaan valitaan ne parhaat loma-ajat tai lapsiin vedotaan työn rajaamisessa. Enhän minä ole lapsettomana mitään. Enhän minä tiedä mistään mitään.

nainen istuu sängyllä, kädet kouristuneena vatsalla

”En mä osaisi ajatella sua äitinä.”

Vakavoidun. Joo, enhän minä mikään helppo teini varmasti ollut ja aloilleen asettuminen vei oman aikansa. Mutta se, että tulet luokseni ja sanot päin naamaa, ettet osaa ajatella minua äitinä, satuttaa kaikkein eniten. Vetoat siihen, kuinka paljon teen töitä ja käytän aikaani milloin mihinkin.

Kävikö sinulla mielessä, että yritän tukahduttaa ajatuksen siitä mitä minulla ei ole ja mitä kaipaan kaiken eniten? Kävikö mielessäsi se, että annan elämässäni aikaa toisten lapsille, koska rakastan omaa työtäni tai siksi, että voisin olla edes yhdelle lapselle se turvallinen aikuinen, joka häneltä kenties puuttuu?

”Olen valmis luovuttamaan…”

Olin kuvitellut, että olen sinut itseni kanssa lapsettomuuden suhteen. Olin kuvitellut, että kaipaus hiipuu ja katoaa vähin äänin jonnekin taustalle. Kuinka väärässä olinkaan! Viimeiset kaksi kuukautta ovat osoittaneet asian olevan ihan jotain muuta.

Olen omalla tavallani hyväksynyt sen mahdollisuuden, ettei meille koskaan tule lasta. Toisaalta haluaisin pitää sitä pientä toivoa yllä, että jollain konstilla saisin syliini pienen ihmeen. Toivon ylläpitänen on vaan raskasta, sillä joka kuukausi siitä toivosta murenee aina pala pois ja se murenee siihen asti, kunnes jäljelle jää vain tyhjyys ja murskautuneet unelmat ja haaveet.

Olen valmis lyömään hanskat tiskiin. Valmis luovuttamaan. Parempi se on tehdä nyt, kun toivoa on vielä jäljellä kuin siinä vaiheessa, jossa jäljellä on vain savuavat rauniot.

kiinalainen paperilyhty lähtemässä taivaalle

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinua voi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit

Tunteiden vuoristoradalla ilon kautta suruun

Lue lisää

Lapsettoman joulu: kokonaisena vai palasina?

Lue lisää

Sukupolvien ketju

Lue lisää