Koe positiivisia ja negatiivisia putkihedelmöityksiä (4/6)

kuvassa on positiivisen tuloksen omaava raskaustesti

Tuloksettomien IUI- eli inseminaatiohoitojen jälkeen oli vuorossa paljon odottamamme koeputkihedelmöitys- eli IVF-hoidot. Toisin kuin IUI-hoidoista, omat ajatukseni IVF-hoitojen onnistumisen osalta olivat hyvinkin toiveikkaat: kaiken sen tuloksettoman tutkimisen ja ”meille soveltumattoman” hoitamisen jälkeen pääsisimme vihdoin kiinni hoitomuotoon, jonka myötä meillä olisi aito mahdollisuus onnistua. Ja niinhän sitä sitten lopulta onnistuttiinkin.

Mutta sitä ennen piti kärsiä: vaimoon pumpattiin hormoneja niin pillereinä kuin piikeilläkin. Kasvatettiin munasoluja lähes räjähdyspisteeseen asti ja sitten punkteerattiin niitä koeputkiin talteen. Ja sitten taas palauteltiin olotilaa takaisin normaaliksi uuden turvotuksen kera. Harvoin, jos koskaan, olen tuntenut elämässäni samanlaista avuttomuuden ja suorastaan hyödyttömyyden tunnetta kuin mitä IVF-hoitojen aikana sain kokea. Piikkien valmistelu ei tuonut tähän suurtakaan lohtua. Yhtään, siis tippaakaan, naisen roolia väheksymättä, koin miehen roolin hoidoissa vähintään yhtä tuskalliseksi. Mitä kaikkea sitä (pariskunta) joutuukaan kestämään niinkin luonnollisen ja joillekin helposti tapahtuvan asian vuoksi. Yksi vahvimmista muistoista IVF-hoitojen osalta on yksi punkteeraus, jossa aloin itkeä vaimoni maatessa toimenpidepöydällä – siis ennen kuin toimenpidettä oli ehditty vielä edes aloittaa. Henkinen tuska kaiken tämän läpikäymisestä ja vaimolleni suoritettavien toimenpiteiden vierestä seuraaminen oli vain liikaa. Aivan liikaa.

Lopulta kärsimyksemme palkittiin: saimme aikaiseksi ensimmäisen positiivisen raskaustestimme. Itkimme ilosta, paljon. Vihdoin. Vihdoin on meidän vuoromme, vihdoin kaikki kärsimyksemme palkitaan ja tämä paska on ohitse. En unohda koskaan alkion sydänääniä ensimmäisessä varhaisultrassa. Samoin en saa mielestäni koskaan sitä hetkeä, kun lääkäri totesi niskapoimu-ultrassa elämäni toistaiseksi musertavimmat sanat: ”Valitettavasti en löydä sikiötä.” Noiden sanojen myötä kadotin elämästäni useita minuutteja. Mieleni pimeni täysin. Lopulta havahduin puheeseen kaavinnasta ja alkion mahdollisesta tutkimisesta.

Jos ensimmäinen raskaus oli keskenmenosta huolimatta positiivinen kokemus, olisi toinen saanut puolestamme jäädä tapahtumatta. Toinen keskeytynyt raskaus oli ensimmäistä helpompi ottaa vastaan, mutta vaikeampi käsitellä. Miksi meille käy näin? Mitä olemme tehneet ansaitaksemme kaiken tämän? Keskenmenojen lisäksi olen joutunut käsittelemään myös pettymystä itseeni siitä, etten koskaan pysynyt perässä hoitojen etenemisestä ja esimerkiksi siitä, mitä lääkkeitä tai toimenpiteitä kulloinkin oli edessä. Koin pettäneeni tässä paitsi vaimoni myös itseni.

Kolmen julkisen puolen IUI- ja IVF-hoitokierroksen jälkeen oli aika miettiä tulevaa. Haluammeko ja jaksammeko jatkaa hoitoja yksityisellä puolella ja jos, niin millä mallilla?

– Antti

Tämä kirjoitus jatkaa Miesten viikon blogikirjoitusten sarjaa, jossa kerrotaan tahattomasti lapsettoman Antin tarina. Julkaisemme päivittäin maanantaista lauantaihin yhden kirjoituksen Antin taipaleelta.

Avainsanat:

Sinua voi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit

Mitä odottaa, kun et odota (1/6)

Lue lisää

Emme olleet yksin – emmekä ole sitä tänäkään päivänä (3/6)

Lue lisää

Päätös (5/6)

Lue lisää