Kohtaaminen syrjäisellä parkkipaikalla

epätarkka kuva auton takapenkiltä etupenkille, jossa istuu kaksi henkilöä.

Istun pienen auton takapenkillä. Auto on parkkeerattu syrjäisen retkeilyalueen laitamille. Polveni ovat tiukasti koukussa ja yritän löytää asentoa, jossa minun olisi helpompi olla. Pitelen kädessäni kameraa ja asetan kännykän mikrofonin nauhoitustilaan. –Tuota, kertoisitteko ihan alkuun, että keitä te olette?, kysyn etupenkillä istuvilta henkilöiltä.

Näin ei ala Matti Röngän uusin dekkari, vaan oma muistoni eräästä mieleenpainuvasta hetkestä, jonka olen kokenut Simpukan viestintäsuunnittelijana. Olin tekemässä henkilöhaastattelusarjaa erilaisista perheistä, joita yhdisti kokemus tahattomasta lapsettomuudesta. Haastattelujen tekeminen Simpukka-lehteen ja videoille ovat minulle hyvin mieluisia työtehtäviä. Ne ovat erityisiä kohtaamisia, jotka jäävät aina mieleeni pitkäksi aikaa.

Onnistunut haastattelu jättää kummallekin osapuolelle hyvän mielen

Haastattelua tehdessä tärkeää on luottamus. Se tarkoittaa sitä, että haastateltava voi puhua vapaasti ja kertoa asiat suoraan. Hänellä on täysi oikeus poistattaa jutusta osioita, korjata sanomisiaan tai vaikka perua koko jutun julkaisu jälkikäteen. Haluan, että haastattelua tehdessä haastateltava kokee olevansa ennemmin terapeutin vastaanotolla kuin poliisikuulustelussa. 

Haastattelun yhteydessä tapahtuva kohtaaminen on erilainen kuin vaikkapa ystävän tai perheenjäsenen kanssa keskustellessa. Keskustelu on usein yhtä lämminhenkistä, mutta sillä on erityinen tarkoitus, henkilön tarinan kertominen lehtijuttua varten. Jos ilmapiiri on luottamuksellinen, päästään vuorovaikutustilanteeseen, jollaista en ole kohdannut missään muussa yhteydessä. Haastateltava voi sanoittaa ääneen kokemustaan ja rakentaa oman elämänsä narraatiota kenties uudenlaisella tavalla ja kokea tulevansa hyväksytyksi sen kanssa. Usein haastattelun jälkeen haastateltavat kertovat kokevansa voimaantuneensa kokemuksesta.

Haluan, että haastattelua tehdessä haastateltava kokee olevansa ennemmin terapeutin vastaanotolla kuin poliisikuulustelussa. 

Myös minä haastattelijana koen voimakasta hyvää tunnetta. Tunnen suurta arvostusta haastateltavaa kohtaan, iloa merkityksellisestä kohtaamisesta ja hyvin sujuneesta haastattelusta. Noissa hetkissä kaikki palaset tuntuvat loksahtavan paikoilleen. Toivon, että onnistuneet kohtaamiset näkyvät myös juttujen sisällöissä.

Tuo alussa mainittu haastattelu sujui hienosti, ja mielestäni sain otettua myös hyvät kuvat. Jutun haastatteluni perusteella kirjoitti tuolla kertaa Johanna, sillä sen vuoden Simpukka-viikkoa varten minulla oli viisi muutakin haastattelua kirjoitettavana. Voit palata juttuun täältä.

Oletko jo tutustunut Simpukan vertaisvideoihin? Tsekkaa alta muutama ja tilaa samalla Youtube-kanavamme, sillä tänä keväänä vertaisvideoita on suunnitelmissa kaksin kappalein. Jos haluaisit kertoa oman tarinasi, niin ilmoittaudu Simpukan mediavertaiseksi tämän linkin kautta.

Jutun kirjoitti Simpukan viestintäsuunnittelija Miika Rautiainen. Juttu on osa tänä vuonna julkaistavaa blogikirjoitusten sarjaa, jossa Simpukan henkilökunta kertoo työstään.

Avainsanat:

Sinua voi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit