Lapsettomuuden eri lokerot

Naisoletettu kävelee riippusiltaa pitkin. Alaosassa pikkukuva jaloista, jossa tennarit jalassa ja teksti "Simpukan blogi".

Tuntuu surulliselta jättää heidät taakseen. On kuin hylkäisi hyvät ystävät, joille on vuosia kertonut omat syvimmät tuntonsa.

”Jos me joskus tulemme saamaan lapsia.”

Puhun tulevaisuudesta lausein: ”Jos me joskus tulemme saamaan lapsia.” tai ”Sitten, kun meille joskus tulee lapsi.” Vuosia lapsettomuutta kokeneena mieli ei ehdi mukaan raskausuutiseen vaan väittää edelleen, että raskaus on vasta haaveissa ja kohta jatkamme lapsettomuushoitojen parissa. Olen reilut kolme vuotta mieltänyt itseni naisena, jolla ei ole lapsia. Naisena, joka ei välttämättä voi koskaan saada lapsia. Olen mieltänyt meidät pariskuntana, jonka koti näyttää sisustuslehdessä esitellyltä kahden aikuisen kodilta. Pariskuntana, joka voi lähteä ulos tuulettumaan hetken mielijohteesta, sillä lapset eivät rajoita heidän aikataulujaan.

Ja voin käsi sydämellä sanoa nauttineeni elämästä täysin rinnoin vaikkei lapsia ole ollutkaan. Olen mökkeillyt, remontoinut, harrastanut, matkustellut ja tavannut ystäviä. Istunut cocktailin kanssa ravintolassa ja juhlinut ystävien ja perheen saavutuksia, juhlinut yömyöhään asti firman kekkereissä ja nauttinut kiireettömyydestä. Olen ottanut omaa aikaa, käynyt kasvohoidoissa ja pitkillä joogatunneilla. Olen lähtenyt pyöräretkelle keskellä yötä, hiipinyt hiljaa kotiin yöriennoista McDonaldsin pussi kädessä ja nauranut niin kovaa, että herätin puolisonkin.

Olen elänyt täyttä elämää lapsettomana, vaikka lapsitoive on ollut parisuhteessamme aktiivinen reilun kolmen vuoden ajan.

”Mihin lokeroon kuulun tänä päivänä?”

Viime vuosien aikana, ensimmäisen raskauden alkaessa, keskenmenon jälkeen ja nykyisen raskauden alkaessa internetin keskustelupalstat ovat tulleet tutuiksi. Varsinkin ne lapsettomuuspalstat ja lasta yrittävien keskustelut. Nyt niihin kirjautuminen tuntuu huijaukselta. Saanko vielä kommentoida lapsettomien ketjuun vai pitäisikö minun jo siirtyä muihin ketjuihin? Ajattelevatko muut, että tulen hieromaan raskauttani suoraan heidän naamaansa? Raskauden ja lapsen syntymän välinen aika on pitkä. Minulla ei kuitenkaan vielä ole lasta, joten en ehkä kuulu lapsellisten lapsettomien puolelle. En kuitenkaan enää yritä saada lasta. Mihin lokeroon kuulun nyt?

Vaikken todellakaan toivo kenellekään muulle yhtä kivikkoista polkua kuljettavaksi, olen kiitollinen, etten ole asian kanssa yksin. Olen löytänyt vertaistukea instagramin, Simpukan ja muiden nettipalstojen kautta. Olen tavannut upeita ihmisiä ja kuullut heidän tarinoitaan. Olen tuntenut oloni hyväksytyksi ja saanut hyväksyntää omille ajatuksilleni. Ei se raskaus välttämättä ole aina yhtä onnea, vaikka sitä olisi vuosia toivonutkin.

Keskustelupalstojen anonyymeistä henkilöistä on tullut ikään kuin toinen perheeni, se perhe, joka ymmärtää ärtymykseni syödyistä hormoneista, kierron vaihtelusta ja ulkopuolisten raskausuteluista ja lapsikommenteista. Tuntuu surulliselta jättää heidät taakseen. On kuin hylkäisi hyvät ystävät, joille on vuosia kertonut omat syvimmät tuntonsa. Samalla minua pelottaa luopua tutusta ja turvallisesta ympäristöstä ja siirtyä täysin tuntemattomaan, uusien ihmisten kanssa.

Anna palautetta jutusta:

Tykkään
 
Hyödyllistä
 
Puhuttelevaa
 
Ikävää
 
En ymmärrä artikkelia
 

Avainsanat:

Sinua voi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit