Lapsitoiveemme toteutuminen vaatii pienen henkilökunnan

ryhmä lääkintähenkilökuntaa

Olen minäkin ollut hereillä biologian tunnilla.
Tiedän, että lapsen alulle saamiseen tarvitaan kaksi ihmistä.
Se vain tuppaa välillä unohtumaan, koska meillä siihen tarvittiin pieni henkilökunta.

”Olisiko aika miettiä sisarusta?”, pariskunta saattaa alkaa pohtimaan. Mikähän olisi kiva ikäero sisaruksille? Entä ajankohta töiden suhteen? Sitten ehkäisy jätetään pois, ehkä tutkaillaan ruumiinlämpöjä ja mietitään varmoja päiviä. Ajatusta haudotaan kaksin, varastetaan yhteisiä hetkiä, odotetaan innolla, ehkä greippimehulla skoolaten. Ei hiiskuta kenellekään, ennen kuin ollaan jo varmemmilla kuukausilla. Aika ihanaa olisi, jos takana olisi myös kaunis, romanttinen ilta kahden, josta vielä tulisi syntymään jotain ihmeellistä, lapsi.
Sitten eräänä päivänä ”plussa pärähtää testitikkuun”. Siis kuulemma.
Tai on niinkin tapahtunut, että vauva ilmoittaa aivan yllättäen tulostaan. Näinkin olen kuullut.

Utopistisia asioita?

Meillä eivät koskaan plussat pärähdelleet ja greippimehutkin tuli juotua lähinnä siksi, että tekisi edes jotain asiaa edistääkseen. Ja oi niitä klassisia poppakonsteja… Olen syönyt vitamiinini, miettinyt elämäntapojani, tehnyt ovulaatiotestejä, jättänytkin asiat sikseen. Mutta silti ”normaali yrittäminen” on minulle hiukan utopistista. Olkoonkin, että googlettelin parikuisen vauvan torkkuessa sylissäni todennäköisyyksiä saada lapset alle vuoden ikäerolla. Tai kun mieleeni muistuivat ne kaikki kertomukset siitä ja siitä, tuosta ja hänestäkin, jotka olivat saaneet esikoisen useiden vuosien rankkojen hoitojen jälkeen, ja uusi raskaus olikin alkanut yllättäen luomuna. Silti skeptisyys on pitänyt pintansa. Nämä ovat taas niitä asioita, joita tapahtuu muille.

Koen meidän olevan sen verran onnekkaita, ettei meiltä ole juuri lainkaan udeltu toisen lapsen ajankohtaa. Ehkä avoimesti lapsettomuudesta puhuminen on viestinyt riittävästi, ettei toista nyt niin vain ”hankita” sopivilla suunnitelmilla. Tuskin kukaan todellisuudessa muutenkaan kalenteroi lasten saamisia. Vaikka toisaalta olen kerran saanut ammattihenkilöltä vihjausta toisen ”hankkimiseen heti perään”, koska se olisi taloudellisesti kannattavampaa, kuin odottaa vuosi.

Oikeastaan jopa hämmennyin, kun ystäväni erään kerran kysyi toiveitani lasten määrästä. Olin ikionnellinen tästä esikoisesta, toinen olisi vahvasti toiveissa, mutta kolmas… eihän sellaista uskaltanut edes ajatella. Oli silti ihana tuulahdus voida kerrankin haaveilla lapsista sellaisessa keskustelussa, jossa ei puhuttu lapsettomuudesta. Kuin ihan tavallinen ihminen ihan tavallisilla toiveilla.

Kuinka tulla raskaaksi?

Aikataulupohdintoja on tosin meilläkin. Sen sijaan, että miettisimme yllä kuvattujen lailla lapsen yrittämistä, en ole uskaltanut luottaa sellaiseen juuri yhtään. En oikeastaan edes muista, että sekin voisi olla mahdollista, siis ehkä. Sen sijaan, että asia jäisi kahdenkeskiseksi odotukseksi ja jännittämiseksi, olen ottanut yhteyttä lapsettomuuspoliin. Halusin tietää, miten menettelisimme sitten, kun olisi hyvä aika seuraaville hoidoille. Miten toimitaan sitten, kun voisimme hakea pakkasessa olevan alkion? Mieleni oli täynnä hoitopolkuja, lääkeruiskuja, tabletteja, aikatauluja, ultrakäyntejä ja sairaalareissuja. Mihin kaikkeen olisi hyvä valmistautua? Keskustelin hoitajan kanssa, joka ihanalla ja kannustavalla tavalla rohkaisi vain laittamaan heille viestiä, kun meistä olisi hyvä aika jatkaa hoitoja. Mutta kehotti hän myös rauhassa jatkamaan imetystä niin kauan, kun minusta ja lapsesta tuntuu hyvältä. Oli helpottavaa tietää, että tällä kertaa hoitokierto olisi paljon yksinkertaisempi ja helpompi, vaikka toki mutkia liittyi tähänkin matkaan. Pakkasessa olevasta alkiosta riippui myös paljon. Selviäisikö se? Jatkuisiko siitä elämä? Toivomme oli siinä yhdessä alkiossa, tai sitten edessä olisi taas koko hoitoruljanssi alusta lähtien.
Melkoiset paineet pienen vauvanidun harteilla.

Olin tuosta puhelusta monta päivää innoissani. Hyvä, ettei malttamaton mieleni ollut jo lähes saman tien laittamassa maitobaaria kiinni ja ilmoittamassa sekä miehelle että polille, että täältä nyt tullaan hakemaan Pakkasukkoamme kotiin.
Mutta vain katsellessani pienen tyttäremme touhuja ja puuhailuja, pitäessäni häntä sylissä päivän eri hetkinä ja antaessani hänelle tärkeää iltamaitoa olo herkistyi. Ei vielä.

Itselleni lapsen yrittäminen tuo heti mieleen lääkkeet ja ultrat, lääkärit ja yhteydenpidot polille. Toiset viettävät ehkä ihanaa ravintolailtaa ja kipaisevat vielä hakemassa mukaansa jonkinlaista juhlajuomaa, kun minä käyn polilla ja sen jälkeen apteekissa hakemassa toisenlaiset cocktailit. En edes juuri mieti asiaa, sillä tähän olen tottunut.
Erikoista, mihin kaikkeen ihmismieli sopeutuu. Oikeastaan aika huvittavaa.

Avainsanat:

Sinua voi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit

Uutisia, joita vain muut saavat kertoa

Lue lisää

Mutta mitä jos en osaakaan olla äiti?

Lue lisää