Leuka rintaan ja kohti uusia tutkimuksia (2/6)

Noin vuosi yritystä takana ja meidän on aika nöyrtyä. Odotukset välittömästä, kuukauden tai korkeintaan kahden sisään tapahtuvasta raskautumisesta on heitetty romukoppaan ja tilalle on salakavalasti hiipinyt alati kasvava tietoisuus lapsettomuuden ja siihen liittyvien tutkimusten ensiaskeleista (jos termiä on tässä kohtaa soveliasta käyttää). Kuukausi toisensa perään jatkuneet epäonnistumiset ovat ajaneet meidät nurkkaan, josta ei pääse enää omin avuin pois – on pakko ottaa yhteyttä paikalliseen perhesuunnittelun yksikköön.

Viimeistään tässä vaiheessa lapsettomuuspiru läiskäisee meitä avokämmenellä kasvoille niin että kuuluu hipsulahoi: ensimmäinen käyntimme perhesuunnittelussa pidetään neuvolan tiloissa. Käynti on minulle vaikea. Että ihanko oikeasti täällä käytetään neuvolan tiloja tähän tarkoitukseen? Muutoin en muista käynnistä paljoakaan. Meidät ohjataan sairaalaan ensimmäisiin tutkimuksiin, mikä ei ainakaan vähennä pelkojani tulevasta. Ensimmäistä kertaa elämästäni on kadonnut tietty varmuus ja kontrolli. Terveellistä elämää viettävänä pariskuntana koen, että tämä ei ole enää meidän käsissämme, vaan nyt on aika luottaa joko kohtaloon tai meitä hoitaviin lääkäreihin. Tai molempiin.

En muista myöskään ensimmäisestä lääkärikäynnistä oikeastaan yhtään mitään. Sinänsä hassua, koska vaimon mukaan lääkäri on vilkaissut tuolloin molempien alapäät. Pistän tämänkin pelon piikkiin. Vuosien varrella käyttämästämme sairaalasta muodostui minulle huonojen kokemusten myötä paikka, jonne meneminen aiheuttaa minulle vieläkin henkisen ja fyysisen pahoinvoinnin riippumatta käynnin syystä. Emme saaneet tutkimuksista selitystä orastaneelle lapsettomuudellemme. Vuosien vieriessä jäimme siihen kolmasosaan lapsettomista, joiden lapsettomuuden syy on tuntematon.

Muistan edelleen käsieni tärinän ja äänestäni varmasti kuuluneen kauhun, kun vastasin puhelimeen lääkärin soittaessa tuloksia spermani laatua koskevasta tutkimuksesta. Ajoin tuolloin 120 km/h Lahdenväylää kohti Jyväskylää. Onneksi tulokset olivat hyviä… Osin tästä syystä lähdimme inseminaatiohoitoihin ajatuksin: ”lusitaan tämä nyt vain äkkiä pois alta, että pääsemme niihin oikeisiin hoitoihin” – mikä osoittautuikin kohdallamme todeksi. Julkisen puolen IUI-hoidot päätettiin kolmen yrityksen jälkeen tuloksettomina.

Tutkimusten, hoitojen ja yhä vain toistuneiden epäonnistumisten myötä lapsettoman identiteettimme oli vahvistunut, mikä näkyi myös henkisessä jaksamisessamme ja meidän oli aika hakea apua.

– Antti

Tämä kirjoitus jatkaa Miesten viikon blogikirjoitusten sarjaa, jossa kerrotaan tahattomasti lapsettoman Antin tarina. Julkaisemme päivittäin maanantaista lauantaihin yhden kirjoituksen Antin taipaleelta.

Avainsanat:

Sinua voi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit

Mitä odottaa, kun et odota (1/6)

Lue lisää

Emme olleet yksin – emmekä ole sitä tänäkään päivänä (3/6)

Lue lisää