Lopullisesti lapseton, onnellisesti elossa

naisoletettu henkilö tuulettaa tunturin huipulla

Vuonna 2008 Eva-Maria Strömsholm oli juoksulenkillä, kun hänen kännykkänsä soi. Soittaja oli opiskelijaterveydenhuollon hoitaja, joka totesi, että Eva-Maria ei ollut käynyt vielä terveystarkastuksessa. Eva-Maria kertoi olevansa kilpaurheilija ja elämänsä kunnossa. Hoitaja ei kuitenkaan antanut periksi, vaan sanoi, että “meillä on ensi viikolla aikaa, tulet sitten”. Hoitajalla ja Eva-Marialla ei ollut aavistustakaan, että tuo patistelu saattoi hyvinkin pelastaa Eva-Marian hengen.

80-luvun alussa Pietarsaaressa syntynyt Eva-Maria omasi nuorena perisuomalaisen perhehaaveen: kaksi lasta, mies ja omakotitalo. Ruotsia äidinkielenään puhuva Eva-Maria on aina pitänyt luonnosta ja perheen mökki Kokkolassa on hänelle tärkeä mielenmaisema. Hän on opiskellut ensin luokanopettajaksi, tehnyt kehityspsykologian gradun ja opiskellut lopulta myös sairaanhoitajaksi. Energinen ja liikunnallinen Eva-Maria on lopullisesti lapseton. Hän ei kuitenkaan sure sitä syvästi, sillä kiitollisuus elossa olemista kohtaan loistaa hänen mielessään kirkkaimpana. 

Vuonna 2008 Eva-Maria meni sovitusti opiskelijaterveydenhuollon tarkastukseen. –Minulle tehtiin terveystarkastus. Hoitaja paineli vatsaani ja sanoi siellä tuntuvan jotakin, Eva-Maria muistelee. –Vaikka minulla ei ollut kipuja, minut passitettiin lääkärille, joka tutkimusten jälkeen lähetti minut edelleen gynekologille.

Ensimmäinen leikkaus toi mukanaan yllättävän tiedon

Gynekologi totesi, että Eva-Marialla oli munasarjassa kiinni iso kysta, joka pitäisi leikata pois. – Minulla ei ollut mitään kokemusta leikkaushoidoista ja mietin vain, että koskakohan pääsen jatkamaan treeniohjelmaani, Eva-Maria kertoo. Noihin aikoihin Eva-Maria harjoitteli aktiivisesti ja kilpaili pitkän matkan juoksussa. 

Leikkaus sujui hyvin ja siistiltä näyttävä kysta saatiin poistettua. Samalla jouduttiin kuitenkin poistamaan toinen munasarja, mutta Eva-Maria ei huolestunut siitä vielä sen enempää. Jäihän jäljelle vielä toinen munasarja ja kohtu. Nuorena ihmisenä hänellä olisi vielä aikaa saada lapsia. Kasvain lähetettiin patologille tutkittavaksi ja leikkaavan lääkärinkin yllätykseksi kysta paljastui erittäin harvinaiseksi munasarjasyöpä dysgerminoomaksi.

Tammikuussa 2009 Eva-Maria joutui uuteen leikkaukseen, jonka tarkoituksena oli “nostaa sisuskalut pöydälle” ja tutkia ne etäpesäkkeiden varalta. Leikkauksessa ei löytynyt mitään huolta aiheuttavaa, mutta leikkauksesta toipuminen oli hidasta. –Toivuin leikkauksesta pari kuukautta ja minun oli vaikea kävellä, nousta ja istua. Ehdin jo ajatella, että pääsenkö juoksemaan enää ollenkaan, Eva-Maria muistelee. 

Toipuminen eteni kuitenkin hyvin ja jo maaliskuussa Eva-Maria pääsi jälleen juoksukilpailujen makuun.  –Tein keväällä ja pitkin kesää uusia ennätyksiä, juoksuni kulki hienosti. Treenasin ja kilpailin paljon, kunnes sitten heinäkuussa selkäni alkoi kipuilla, Eva-Maria kertoo. –Luulin kipujen olevan merkki ylirasituksesta, mutta menin kuitenkin lääkäriin. Heinäkuussa selkääni tehtiin tietokonekerroskuvaus, mutta siinä ei näkynyt mitään. Kivut kuitenkin jatkuivat ja syyskuun lopussa en kestänyt niitä enää, vaan menin päivystykseen. 

Uusi syöpäkasvain kasvoi nopeasti

–Ultraäänitutkimuksessa huomattiin, että munuaisessani oli kiinni nyrkin kokoinen kasvain. Se oli kasvanut valtavaan kokoonsa vain kolmessa kuukaudessa, Eva-Maria muistelee. Kasvain poistettiin leikkauksessa joulukuussa 2009 ja tammikuussa alkoivat rankat sytostaattihoidot. –Kolmen kuukauden aikana sain sytostaattihoitoa 22 kertaa. Tyypillisesti sytostaattihoitoja annetaan kolmen viikon välein. Lääkärit olivat sitä mieltä, että koska olin hyvässä kunnossa, niin pelataan varman päälle ja otetaan kunnon kuuri. Olin hoitojen vuoksi neljä kuukautta vuodepotilaana. Lopulta en päässyt itse edes suihkuun ja syöminen oli vaikeaa. Onneksi vanhempani auttoivat kaikessa, Eva-Maria muistelee.

Leikkauksen jälkeen Eva-Marian oli henkisesti vaikeaa kohdata syövän uusiutuminen. Kunto heikkeni sytostaattihoitojen aikana ja se rasitti henkistä hyvinvointia entisestään. Lääkärit olivat kuitenkin toiveikkaita ja hoitoennuste oli hyvä. Kesti puoli vuotta, ennen kuin Eva-Maria pystyi jälleen lukemaan kirjaa, katsomaan televisiota tai syömään itse. Lopulta hän kuitenkin toipui leikkauksesta, eikä syöpä enää uusiutunut. Kilpaurheilu jäi kuitenkin lopullisesti taakse, sillä keho ei enää tottunut juoksemiseen. Nykyään Eva-Maria tekee lähinnä rauhallisia kävelylenkkejä luontoon.

Kasvokkain lapsettomuuden kanssa

Muutama vuosi kului ja alkoi käydä selväksi, että sytostaattihoidot olivat tehneet tuhojaan Eva-Marian ainoassa munasarjassa. Eva-Maria ei muista, että kukaan lääkäri olisi puhunut hänelle mahdollisuudesta pakastaa munasoluja tulevaisuutta varten. –Olen kuitenkin taipuvainen uskomaan, että puhumattomuuden syynä oli kasvaimeni hirvittävän nopea kasvuvauhti. Jos olisin kypsytellyt munasolujani, niin voi olla, että riskit syövän suhteen olisivat kasvaneet liian suuriksi, Eva-Maria miettii.

Eva-Maria aloitti hormonihoidot vaihdevuosioireiden hillitsemiseksi ja lopulta vuonna 2016 häneltä poistettiin kohtu ja viimeinenkin munasarja pienen myooman vuoksi.  –Nuorena mietin, että pahin asia elämässä voi olla se, että ei saa omia lapsia. Syöpään sairastumisen jälkeen olen ollut sitä mieltä, että pahin asia olisi syövän uusiutuminen. Kun kohtu ja viimeinen munasarja leikattiin pois, niin se ei periaatteessa tuntunut enää niin pahalta. Vaikka en voi sen myötä saada enää lapsia, on syövästä selviäminen minulle kuitenkin tärkeämpää. Siitä sain perspektiiviä, Eva-Maria summaa.

–Olen parhaan ystäväni tyttären kummi ja pidän lapsista kovasti. Se saa riittää minulle. Olen jotenkin todennut, että elämä ei piitannut lapsitoiveestani, mutta saan ainakin olla elossa.

naisoletettu nojaa kaiteeseen messualueella
Eva-Maria osallistui viime vuonna Barcelonassa pidettyyn ESMO:n syöpäseminaariin potilasedustajana.

Toisten auttaminen antaa paljon myös itselle

Aktiivisena potilaana Eva-Maria ajautui mukaan potilastoimintaan, ensin sairaanhoitopiirin potilasraatiin, sitten syöpäjärjestöjen toimintaan ja myöhemmin myös eurooppalaiseen syöpäsairaiden potilastoimintaan. Eva-Maria on järjestänyt myös useita hyväntekeväisyystempauksia, joissa on kerätty esimerkiksi pehmoleluja pikkupotilaille. Alkuvuodesta Eva-Maria oli myös mukana perustamassa uutta potilasjärjestöä, Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat ry:tä.

Potilastoiminnassa Eva-Maria on pystynyt vaikuttamaan omalta osaltaan esimerkiksi syövän hoidon käytänteiden kehittämiseen. Viime tammikuussa Eva-Maria voitti Cancer Challenge Finlandin kilpailun ideallaan diagnoosikuraattorista. Kuraattorit toimisivat sairaanhoitopiireissä ja tarjoaisivat keskustelutukea heti syöpädiagnoosin saamisen jälkeen sekä kartoittaisivat potilaan tukiverkostoa. –Näin varmistettaisiin, että potilaat saavat tarvitsemaansa psykososiaalista tukea ja kattavaa tietoa ja ettei kukaan heistä jää diagnoosinsa kanssa yksin, Eva-Maria sanoo.

–Auttamisen tahtoa minulla on ja kun tiedän, millaista potilaalla on olla, niin haluan ajaa niitä etuja. Kaikki eivät jaksa olla yhtä aktiivisia, niin teen heidänkin puolestaan, Eva-Maria kertoo.

Positiivinen elämänasenne kantoi vaikeina hetkinä

Taival syövän kanssa ei päästänyt Eva-Mariaa helpolla, mutta varsinaista salaisuutta pärjäämiseen hänellä ei ole tarjota. –Mielestäni positiivinen ajattelu on tärkein apu itselle. Vaikka menee huonosti, niin etsin vaan niitä pieniä positiivisia juttuja arjestani joka päivä. En aina ole ollut positiivinen, mutta ehkä olen oppinut sitä matkan varrella, Eva-Maria pohtii. 

– Kun olin huonossa kunnossa sytostaattihoitojen aikana, eräs tuttavani soitti minulle joka päivä. Aina soittaessaan hän kysyi minulta, että mikä on ollut tänään hyvää, kaikesta huolimatta. En oikeastaan olisi halunnut, että hän soittelisi minulle niin usein, mutta se jatkuva kysely toimi kohdallani. Lopulta aloin keskittyä hyvään, oli se sitten kuinka pientä hyvää tahansa. Myös läheiseni ja rakas kissani ovat olleet henkireikiäni pitkän matkani varrella.

Lue lisää Eva-Marian perustamasta Gynekologiset Syöpäpotilaat ry:stä.

Juttu on julkaisu aiemmin Simpukka-lehdessä 04/2020. Tekstin kirjoitti Miika Rautiainen ja kuvat ovat Eva-Maria Strömsholmin kotialbumista.

Avainsanat:

Sinua voi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit