Matkalla lapselliseksi

Olen aina halunnut olla äiti. Kasvattaa ja tukea lasta lapsuutensa ja aikuisuutensakin karikoissa. Elämäni noudatti tiettyä kaavaa: Menin naimisiin, valmistuin ammattiin ja sitten tuli… Lapsettomuus.

”Olen nuori, mutta ota minut tosissaan”

Olemattomat kuukautiset ja epäsäännöllinen kierto ajoivat minut hakeutumaan terveydenhuollon piiriin. Endometrioosi oli todettu yli vuotta aiemmin, mutta hedelmällisyysongelmien ilmetessä minun oli siitä huolimatta vaikea saada apua. Hoitajalle tai lääkärille joka ottaisi huolet tosissaan oli lähes mahdotonta päästä, koska ikää oli ”vasta” hippusen päälle kaksikymmentä. Olihan sitä niin nuori ja parhaassa ”lastentekoiässä”, mitäs ongelmia siinä kun menee ja tekee vaan, heh heh.

Kävin yksityisellä klinikalla, josta sain lähetteen julkisen puolen naistentautien poliklinikalle. Siellä tehtiin gynekologinen tutkimus ja otettiin monta putkellista verta. Ei mennyt kauaa, kun lääkäri soitti verikokeiden tuloksista. Aavistelin, että nyt ei tule hyviä uutisia, sillä lääkäri soitti ilta-aikaan. Puhelussa tulikin kutsu radiologialle käymään pään alueen magneettikuvauksessa kasvain epäilyn takia. Olin oikeassa sen suhteen, että uutiset eivät olleet kovin miellyttäviä. Magneettikuvauksessa todettiin hormoneja sotkeva (onneksi) hyvänlaatuinen kasvain aivolisäkkeessä, minkä uskottiin kuitenkin olevan yksi niistä syistä, miksi lapsitoiveemme ei ollut toteutunut.

Alunperin kasvaimen ajateltiin olevan prolaktinooma, eli maitoproteiinin liikatuotantoon liittyvä, sillä prolaktiiniarvoni olivat verikokeissa korkealla. Sain lääkityksen, minkä olisi pitänyt laskea vereni prolaktiinipitoisuutta ja tasata kuukautiskiertoa, mutta se ei tuottanut tulosta, kuten eivät myöskään aloittamamme lapsettomuushoidot. Kärsin pahasta huimauksesta ja verenpaineeni vaihteli rankasti, välillä romahdellen, minkä takia lapsettomuushoidot laitettiin hetkeksi tauolle. Pelkäsin menettäneeni terveyteni lopullisesti. Sain lisälääkityksen verenpainetta tasaamaan ja elämä alkoi taas kirkastumaan. Pystyimme jatkamaan lapsettomuushoitoja.

Kuva irroituspiikin pistosta

Lähes kolme vuotta lapsitoivetta, kuusi hormoniavusteista kiertoa, kaksi hormoniavusteista keinohedelmöityskiertoa (inseminaatiota), joista jälkimmäisestä lopulta raskauduin.

Välitilassa

Olin jo ehtinyt käymään päässäni läpi ajatusta, ettei meistä ehkä koskaan tulekaan vanhempia, piti miettiä koko oma identiteetti uudelleen. Kävin päässäni läpi liudan kysymyksiä ja olin aivan hukassa. Kuka olen ja mihin lokeroon nyt kuulun? Saanko olla onnellinen ja näyttää raskauteni? Entä olenko edes hyvä äiti? Olisiko joku kaivannut lasta kovemmin kuin minä? Kuinka voisin auttaa ystäviäni, joiden sylit eivät ole vielä täyttyneet tai eivät ehkä koskaan täytykään? Miksi juuri minä eikä joku muu? Olenko minä tarpeeksi hyvä tälle lapselle?

Kuukaudet kuluivat ja vatsa kasvoi. Koin olevani välitilassa, jolloin en kuulunut enää lapsettomiin, mutta ennen lapsen syntymää en tuntunut kuuluvani myöskään lapsellisiin. Linnoittauduin kotiin ja keskityin opiskeluun, mitkä jäivät lopulta tauolle raskaudesta johtuvien vaivojen takia. Aloitin pesänrakennuksen ja kävin läpi vaatteita ja tavaroita lasta varten, tein synnytystoivelistan ja selvitin luonnonmukaisen synnytyksen mahdollisuuksia paikkakuntamme synnytyssairaalassa. Keskityin vain tulevaan lapseen ja pidin vaaleanpunaiset lasit tiukasti silmillä. Yritin näyttää onnelliselta, mutta en kuitenkaan liian onnelliselta. Odotin, että kuuluisin taas johonkin.

Avainsanat:

Sinua voi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit

Elina ja Johanna saivat vuosien toivomisen jälkeen lapsen lahjasoluhoidoilla

Lue lisää

Koe positiivisia ja negatiivisia putkihedelmöityksiä (4/6)

Lue lisää