Miehellä on myös muuta virkaa kuin kuppi ja koppi

mies ja nainen ovat vessassa ja nainen tutkii raskaustestiä

(Varoitus! Tämä teksti saattaa olla tylsän asiallinen.)

”Kyllä minä niin mieleni pahoitin”. Vaikka en oikeasti niin pahoittanut mieltäni, mutta kyllä se vähän kolahti. Nimittäin mielestäni miehen roolia ja osallisuutta lapsettomuudessa ei aina ymmärretä syvällisesti. Kun odotimme ja toivoimme omaa tähteämme, myös minä halusin lasta yhtä paljon kuin puolisoni. Toive vanhemmuudesta oli 100 % yhteinen juttu! Kuten se on varmasti myös monelle muulle lapsettomuushelvetin läpikäyvälle pariskunnalle.  

En pidä ajatuksesta, että minun pitäisi kertoa omasta kokemuksestani siten, että tee näin ja näin niin teet oikein. Jokainen kokemus on ainutlaatuinen ja jokainen henkilö käsittelee asiat eri tavalla ja jokainen pari löytää itselleen sopivan tavan toimia. Mutta jos joku kertomistani kokemuksista auttaa lukijaa löytämään uusia näkökulmia miehen rooliin lapsettomuushoidoissa, niin hyvä. Ja koska olen erehtyväinen, sorrun nyt ihan vähän myös neuvomaan.

Mutta ensiksi! Mitä tarkoitetaan osallisuudella? 

Osallisuudesta puhutaan paljon monissa yhteyksissä. Niin puhun nyt minäkin, lapsettomuuden kanssa painivan miehen näkökulmasta. Yleisesti, osallisuus takaa muun muassa tasa-arvoisuutta ja sillä tarkoitetaan kuulumisen ja mukanaolon tunnetta. Tässä yhteydessä tasa-arvoisuudella tarkoitan sitä, että pariskunta, joka on päättänyt perustaa lapsiperheen, haluavat sitä molemmat tasavertaisesti. Niinpä lapsettomuuden aiheuttama stressi ei ole pelkästään naisen tai miehen kokemus, vaan molempien yhteinen kriisi. Valitettavasti sitä eivät kaikki kanssaihmiset näe tai ymmärrä. Tuntuu jopa siltä, ettei aina edes hoitohenkilökunta. Esimerkiksi, ei ole mukava mennä luovuttamaan, kun vastaanottava hoitaja tokaisee: “sinähän käytkin täällä usein” tai että toimituksen jälkeen sanotaan: ”sinun osuutesi olikin sitten tässä”. Niinpä, en olisi käynyt luovutuksessa kertaakaan, jos se ei olisi ollut tarpeen! Ja toiseksi, tarvittaisiinkohan minua myös johonkin muuhunkin. Yhtä kaikki, menneet on menneitä. Sanomani on, että miehen rooli hedelmöityshoitojen aikaan on monitahoinen. Ei pelkkä kuppi ja koppi.  

Lisätään miehen osallisuutta yhdessä. 

Nyt on vuorossa neuvontaosuus, josta tekstin alussa mainitsin. Kerron muutamia omia näkemyksiäni siitä mitä miehet itse, naiset ja hoitohenkilökunta voisivat tehdä parantaakseen miesten osallisuutta hoitojen aikana.

Mies, voit tehdä näin:

Osallistu ja ole kiinnostunut. Osallistu hoidon suunnitteluun ja lähde mukaan vastaanotolle. Kyllä sinne saa ja kannattaa mennä. Toteuta lääkehoitoa yhdessä puolisosi kanssa. Auta vaikka piikityksissä, jos kykenet. Ole kiinnostunut oppimaan ihmisen lisääntymiseen liittyvää biologiaa ja fysiologiaa. Ainakin voit näyttää kiinnostuneelta, vaikka et mitään ymmärtäisikään. Voi siinä jotain oppiakin.

Ole rehellinen itsellesi ja sitä myöten myös muille. Tunnusta oma haavoittuvuutesi. Vain sillä tavalla voit olla entistäkin vahvempi tuki hormonimyrskyssä elävälle puolisollesi. Puhu tunteistasi puolisosi kanssa. Kerro miltä sinusta tuntuu ja vastavuoroisesti kuuntele miltä hänestä tuntuu. Tunteista ja kokemusmaailmastasi puhuminen ei ole heikkoutta. Ne ovat inhimillisiä kokemuksia. 

Pidä puolisoa kädestä ja ole lähellä kun raskaus epäonnistuu. Silloin myös sinä menetät jotain suurta. Pienellä eleellä voi jakaa yhteistä tuskaa. Ymmärrä, usko, toivo ja rakasta. 

Nainen, mahdollista ainakin tämä:

Anna puolisollesi mahdollisuus osallistua. Lapsettomuushoidot ovat yhteinen asia. Mutta älä painosta. Ymmärrä, usko, toivo ja rakasta.

Hoitohenkilökunta muistakaa!

Kysykää myös mieheltä, mitä hänelle kuuluu. Kannustakaa miehiä osallistumaan vastaanotoille ja toimenpiteisiin sekä hoidon suunnitteluun.

Ymmärrän, että hoidatte oman leiviskänne prosessissa, mutta toivoisin teidän osaavan hahmottaa myös kokonaisuutta. Se voi antaa laajempaa sisältöä ja merkitystä työllenne. 

Pariskunnat, hyväksykää erilaisuutenne:

Tiedän, ei ole helppo tunnustaa puutteitaan. Varsinkaan kun aihe on vaikea ja vaiettu. Minä käyn vieläkin neuvonpitoa itseni kanssa asian avoimuudesta. Puolisoni on ollut sosiaalisessa verkostossaan avoimempi kuin minä omassani ja sen me hyväksymme. Meidän ei tarvitse käsitellä asiaa samalla tavalla. Tärkein lenkki on ollut kuitenkin se, että yhdessä olemme sitä käsitelleet. En ole osannut olla asiassa avoimempi, vaikka olenkin melko ekstrovertti tyyppi. En tiedä miksi en kaikille asiasta puhu. Pelkäänkö heikkoutta jos kerron siitä avoimesti? Typerä putkiaivo ajattelu, vaikka olen avoin humaani ajattelija ja mielestäni ymmärtäväinen. Mutta olenhan myös erehtyväinen, ihminen.  

Ps. Tulihan tämäkin nyt sanottua.

Avainsanat:

Sinua voi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit

Isänpäivä!

Lue lisää

Mitä odottaa, kun et odota (1/6)

Lue lisää