“Minulla on vain yksi isä”

Milla sai täysi-ikäiseksi tultuaan tietää lahjasolutaustastaan. Nuorelle tieto oli iso asia, joka herätti hämmennystä, kiinnostusta ja tarpeen löytää muita samanlaisia nuoria.

Viisi vuotta sitten Milla vietti keskikesän juhlaa mökillä vanhempiensa kanssa, kun Millan äiti yllätti tyttärensä uutisella. Juuri 18 vuotta täyttänyt Milla istui äidin kanssa mökissä katsomassa televisiota, isä oli tekemässä pihatöitä. Yllättäen äiti kertoi, että Milla oli syntynyt lahjasiittiöiden avulla.  En ollut lainkaan osannut odottaa tällaista tietoa. Tuo hetki on yhä melkoisen sumun peitossa, Milla muistelee. – Ensimmäinen paniikinomainen reaktioni oli lähettää kavereilleni WhatsApp-viesti: ”iskä ei olekaan biologinen isäni!” Kyselin äidiltä paljon kysymyksiä ja keskustelimme asiasta yllättävän neutraalisti.

Kun Millan isä tuli sisään, keskustelu päättyi. Milla kuvailee isäänsä perinteiseksi suomalaiseksi mieheksi, joka ei juuri puhu. -Isä tietää kyllä, että tiedän, mutta emme osaa keskustella asiasta keskenämme, Milla toteaa.

Vanhemmat saivat Millan varsin iäkkäinä. Äiti on kertonut Millalle, että he yrittivät kaikkensa ja pitkään, jotta saisivat Millan ja hänen veljensä.

Voiko tällaisiakin perheitä olla?

Millalle lahjasoluasia oli täysin uusi. Oli hämmästyttävää, että tälläkin tavalla voi saada lapsia.

Milla kertoo olevansa syvällinen pohtija, joten vaati paljon käsittelyä sisäistää tieto. Milla on toiminut aktiivina seurakunnassa, ja mietti lahjasolualkuperää myös uskon näkökulmasta. -Osa uskovaisista on todella tiukkoja tässä asiassa. Luin ja kuulin näkemyksiä, joista osa teki minut vihaiseksi, Milla muistelee. Tunne syntyi tarpeesta puolustaa omaa oikeutta olla olemassa. Kun Milla on kertonut omasta taustastaan, ovatkin jotkut päätyneet pohtimaan asiaa uudestaan ja muuttaneet käsitystään. – Ihmisillä vain ei ole riittävästi tietoa.

Milla näkee omassa tarinassaan myös koomisia piirteitä. Hän muistelee nauraen biologian tuntia, jolla käsiteltiin perinnöllisyyttä. –Tulin koulusta kotiin ja ruokapöydässä kävin läpi perheemme korvat. Ihmettelin, kuinka minulla voi olla korvissa nipukat kun kummallakaan vanhemmistani ei ole? Millan kysymys sivuutettiin tuolloin nopeasti eikä asiaan enää palattu. Milla unohti korvannipukat itsekin nopeasti, sillä hänelle oli itsestään selvää, että jakoi vanhempiensa perimän. -Minä en näytä lainkaan äidiltäni, ja kun olen etsinyt yhteisiä piirteitä vanhempieni kanssa lapsena, on ulkonäköäni aina selitetty isän suvulla. Vaikka en siis ole voinut periä ulkoisia piirteitäni isältä, Milla nauraa.

– Periaatteessa olen valehdellut koko elämäni terveystarkastuksissa, kun minulta on kysytty esimerkiksi suvussani esiintyvistä perinnöllisistä sairauksista, Milla pohtii. -Oikeastihan minulla ei ole ollut tietoa toisesta puolesta perimääni. Helpottavaa asiassa on, että isäni puolella periytyvä dementia ei periydy minulle.

Tärkeintä on kertoa joskus

-Olen toisaalta tyytyväinen, että sain tietää alkuperästäni nyt enkä esimerkiksi teinivuosinani, Milla sanoo. -Minulla oli melko paha angstivaihe ja uskon, että olisin joutunut pahaan kriisiin ja ehkä masentunut tiedosta tuolloin. Nyt minulla oli välineitä käsitellä asiaa.

Toisaalta Milla kokee, ettei hänen kehitystään ei ole haitannut se, ettei hän ole tiennyt alkuperästään. Toisaalta taas lapsen oikeuksien näkökulmasta asia on hänestä selvä. -Lapsella on oikeus tietää näin isoista asioista. Parasta olisi, että lapselle kerrottaisiin alusta asti, jolloin tiedosta tulisi luonteva osa itseä, Milla muotoilee. -Mutta tärkeintä on kertoa joskus.

Selvisi, että myös Millan veli oli saanut alkunsa lahjasiittiöillä, mutta hän ei vielä tiennyt asiasta. Äiti oli halunnut kertoa Millalle ensin, koska uskoi, että hän pystyisi ottamaan tiedon vastaan. Milla velvoitti epäröivää äitiä kertomaan myös veljelle. -Olisi tosi outoa, jos veli ei tietäisi, mutta minä tiedän.

Äidin kanssa Millalla on ollut aina hyvät keskusteluvälit. Toisinaan kuitenkin ärsyttävät äidin vakuuttelut siitä, että lahjasolutaustalla ei ole mitään väliä. -Eihän äiti voi päättää sitä, onko asialla minulle merkitystä vai ei! Uskon, että äiti haluaa suojella minua mutta samalla itseään ja isääni.

Lahjoittajan tausta kiinnostaa

Oma lahjasolualkuperä on Millan mielestä todella mielenkiintoinen. Hänestä olisi hienoa, jos olisi mahdollisuus tavata lahjoittaja. Milla olisi kiinnostunut siitä, onko hänellä lahjoittajan kanssa mitään yhteistä. Onko geeneillä mitään merkitystä? Mikä taas on sosiaalisen ympäristön vaikutusta? -Minulle on esimerkiksi aina selitetty, että olen lahjakas äidinkielessä koska isänikin on.

Millan ei kuitenkaan ole mahdollista virallisesti selvittää lahjoittajansa henkilöllisyyttä, sillä ennen vuotta 2007 lahjoittajat jäivät anonyymeiksi. -Tuntuu erikoiselta, että minulla ei ole mahdollisuutta tietää mitään osasta biologista perimääni, Milla sanoo. – Olen miettinyt, millainen tyyppi lahjoittaja on. Haluaisin kysyä, millaisia persoonallisuuden piirteitä hänellä on, missä asioissa hän on hyvä, mistä hän pitää? Haluaisin myös tietää, millaisia motiiveja hänellä oli lahjoittajaksi ryhtyessään?

Muuten Milla ei ajattele lahjoittajaa. -Minulle luovuttaja on luovuttaja. En osaa ajatella häntä biologisena isänä, minulla on vain yksi isä, tämä on minulle selvää.

-Olen kyllä miettinyt sitä, onko minulla geneettisiä puolisisaruksia lahjoittajan kautta, Milla kertoo. Muuttaessaan toiseen kaupunkiin opiskelemaan, Milla alkoi pohtia sitä, että saattaisi törmätä ”sisaruksiinsa” kadulla. Hänellä ei ole tietoa siitä, kuinka paljon muita lapsia on syntynyt saman lahjoittajan soluista. – Joskus mietin huumorilla, että entä jos alankin seurustella puolisisarukseni kanssa?

”Haluaisin tavata muita lahjasolulapsia”

Käsityksessä omasta perheestään Milla on vuosien varrella kokenut pieniä muutoksia, vaikka aluksi tuntui siltä, että mikään ei muutu tiedon myötä. -Olen esimerkiksi alkanut selittää osittain alkuperälläni erilaisuutta ja suhdettani isäni kanssa, Milla kertoo. – Olen myös huomannut etäännyttäneeni itseäni isäni suvusta.

Millan suku ei tiedä perheen alkuperästä.- Minua ei ole kielletty kertomasta, mutta jotenkin sanattomasti on sovittu, että asia pysyy salassa.

Kavereilleen Milla on puhunut avoimesti alkuperästään. Veljen kanssa taas asiasta ei ole puhuttu, vaikka kumpikin tietää toisen tietävän. – Haluaisin kyllä, koska en tunne ketään muutakaan samalla tavalla syntynyttä lasta. Uskon, että tarvitaan vähän vielä aikaa, että voimme puhua asiasta keskenämme.

Milla ei koe olevansa täysin sinut lahjasolutaustansa kanssa. – Uskon, että kyse on siitä, että minulla ei ole mitään peilauskohtaa, Milla pohtii. -En ole voinut jutella kenenkään toisen samaa kokeneen kanssa.

Internetistä ei toistaiseksi ole löytynyt sellaista kokemustietoa, joka sopisi juuri Millan omaan tilanteeseen. Hän kaipaisi suomalaisia nuoria, joiden kanssa jutella asiasta. – Miten muut ovat kokeneet tämän, Milla kysyy. -Haluaisin erityisesti keskustella sellaisen henkilön kanssa, joka on itseni tavoin saanut tietää alkuperästään vasta myöhemmällä iällä. Ovatko he kokeneet jonkinlaista kriisiä? Mitä he ajattelevat isästään? Onko normaalia, että pohdin tätä näin paljon?

Milla uskoo, että lahjasolualkuperän käsittely jatkuu vielä pitkään. Ulkopuolinen keskustelutukikin saattaa olla tarpeen. Ajatukset lapsettomuuden läpikäyneitä vanhempia kohtaan ovat myötätuntoiset ja kiitolliset. -Minä tiedän, että olen ollut todella toivottu.   

 

Haastateltavan nimi on muutettu. Artikkelin kuva on kuvituskuva.

Juttu on julkaistu aikaisemmin Simpukka-lehdessä 03/2018. Jutun kirjoitti Johanna Repo.

Posted in: