Myöhäinen keskenmeno koetteli uusperhettä

miehen pohkeessa on tatuointi ja sylissä lapsi

Olohuoneessa seisoo seinää vasten kirjahylly, jonka päällä on kaksi kehystä. Yhdessä kehyksistä on kuvia ristiäistilaisuudesta, raskaana olevasta naisesta järvessä ja tutti suussa sylissä olevasta vauvasta. Kuvassa lukee lapsen nimi ja syntymäpäivä 7.10.2020. Toisessa kehyksessä on ultraäänikuva sikiöstä, kuva raskaana olevasta naisesta puun alla ja ennenaikaisena syntyneestä vauvasta. Kehyksessä on kortti, johon on painettu pienet jalanjäljet ja syntymäpäivä 12.6.2019.

Kirsi-Marin ja Miskan uusperheen yhteinen polku alkoi nelisen vuotta sitten. He tapasivat työpaikalla, jossa he työskentelivät eri yksiköissä, mutta samassa työryhmässä. Töissä he tutustuivat ja huomasivat, että he jakoivat yhteisen arvomaailman ja huumorintajun. 

Kirsi-Marilla oli aktiivinen lapsitoive, mutta silloisessa avioliitossa puoliso ei halunnut lähteä lapsettomuushoitoihin, eikä lasta ollut vuosien aikana kuulunut yrityksistä huolimatta. Miskalla sen sijaan oli pari vuotta aikaisemmin päättyneestä avioliitosta kolme ja puolivuotias lapsi.

–Kun tavattiin, niin mulla oli pitkä avioliitto alla ja meillä ei ollut lapsia. Ihmiset kyselivät, että miksi ei ole tai milloin niitä lapsia on tulossa. Miska oli sen sijaan aika taitava ja kysyi, että “Onko se lapsettomuus sinun oma tahtosi?”, Kirsi-Mari muistelee. Kun Kirsi-Marin ja Miskan taival alkoi, ajatus yhteisestä lapsesta nousi pian pintaan.

Valmis isäpaketti?

Kirsi-Mari kohtasi läheistensä suunnalta kyseenalaistavaa asennetta Miskaa ja uutta parisuhdetta kohtaan. –Ystäväni, jotka tiesivät lapsitoiveestani, ajattelivat että nythän minä pääsen helpolla. Ei tarvitse lähteä lapsettomuushoitoihin, kun otin tällaisen valmiin isäpaketin, jossa se lapsi tulee kaupan päälle, Kirsi-Mari kertoo. Kirsi-Mari ei arvostanut läheistensä suhtautumistapaa, sillä hänellä oli vahva toive biologisesta lapsesta ja oikeat motiivit parisuhteeseen ryhtymiseen.

Kirsi-Marian suhde Miskan tyttäreen kehittyi hyvin ja heistä tuli läheisiä. –Ihana lapsi valloitti sydämeni nopeasti. Samalla jouduin puntaroimaan paljon omaa rooliani, olenko minä vanhempi, bonusäiti, äitipuoli vai isän puoliso? Minkä merkityksen lapsi antaa minulle ja minkä merkityksen minä annan itselleni?

–Toki Kirsi-Marin mukaan tuleminen toi omia haasteitaan yhteiseen vanhemmuuteemme entisen puolisoni kanssa. Seuraavat vuodet mentiin ylä- ja alamäkeä siinä jaetussa vanhemmuudessa, kun yhtäkkiä lapseni elämässä oli monta rakastavaa aikuista. Miten löytää aikuisten kesken se yhteinen tahtotila lapsen hyväksi ja yrittää olla sotimatta, Miska muistelee.

Hedelmöityshoidot etenivät nopeasti

Noin vuosi seurustelun aloittamisen jälkeen Miska ja Kirsi-Mari olivat ravintolassa syömässä ja keskustelivat yhteisestä tulevaisuudestaan. 

–Olen luonteeltani sellainen, että nyt jos jotain päätetään, niin sitten toimitaan. Toisaalta olen opetellut myös varmistamaan, että se päätös on oikeasti myös toisen tahto, eikä vain minun, Kirsi-Mari sanoo. –Mutta siellä ravintolassa mä tulin vakuuttuneeksi siitä, että Miska oikeasti halusi lähteä lapsettomuushoitojen maailmaan. 

–Minä halusin mahdollistaa Kirsi-Marille tätä elämän puolta. Olin nähnyt sitä Kirsi-Marin tuskaa, kun joutuu elämään ilman omaa lasta niinkin absurdista syystä, ettei puoliso halua lasta. Olin sitä mieltä, että mennään heti hoitoihin, Miska kertoo.

Hoidot olivat pariskunnalle uusi asia, vaikka Kirsi-Mari olikin tutustunut somen ja vertaistuen kautta moniin lapsettomuushoitotarinoihin ja tiesi, mitä oli luvassa. Miskalle asia oli täysin tuntematon. –En tiennyt yhtään, että miten hoidot tulevat menemään meillä ja millainen seikkailu meitä odottaa, hyvässä ja pahassa. Mutta pois en vaihtaisi mistään hinnasta, Miska sanoo.

Pariskunta tarttui ravintolassa puhelimeen ja varasi saman tien yksityiselle lapsettomuusklinikalle ajan ensikäynnille. Hoidot sujuivat hyvin ja vain pari kuukautta myöhemmin maaliskuun alussa Kirsi-Mari teki positiivisen raskaustestin.

Vaikka Kirsi-Mari tiesi hedelmöityshoitojen tyypillisimmät riskinpaikat, heittäytyi hän raskauteen täysillä. –Siinä vaiheessa, kun meillä oli se konkreettinen ensimmäinen plussa  10 vuoteen, en pystynyt enää hillitsemään itseäni. Jo huhtikuussa meillä oli hankittuna vaunut ja vaikka mitä muuta. Halusin elää jokaisen päivän ja nauttia siitä, Kirsi-Mari kertoo. –Minun kokemusmaailmassa kun tuohon vaiheeseen on päästy, että siellä näkyy elämää, niin se on ollut itsestäänselvyys, että se tulee sieltä kyllä ulos. Ei siinä ollut mitään kysymystä, Miska toteaa.

–Meillä oli lapsi, jota me odotettiin. Meillä ei ollut missään vaiheessa alkiota tai sikiötä, vaan meillä oli oli lapsi ja hänellä oli nimi, Kirsi-Mari kertoo.

Tiputteluvuodon aiheuttaja paljastui hematoomaksi

Toukokuussa Kirsi-Marilla alkoi tiputteluvuoto, jota tutkittiin sairaalassa pariin otteeseen. Lopulta selvisi, että tiputtelun taustalla oli hematooma eli verenpurkaus. Tilaa seurattiin ja ohjeistukseksi annettiin, että hetken aikaa pitää ottaa kevyemmin. Kesäkuun alussa seurannassa todettiin, että kaikki on hyvin ja Kirsi-Mari pystyisi palaamaan normaaliin arkeen.

Kirsi-Marilla ja Miskalla oli varattuna kesäkuulle lentoliput Englantiin, jossa oli tiedossa molempien odottama konsertti. Pariskunta päätti kuitenkin perua lentomatkan ja mennä sukuloimaan Etelä-Suomeen. –Haluttiin pelata varman päälle, ettei vauvalle käy mitään, Miska kertoo.

Kesken Etelä-Suomen reissun Kirsi-Marille tuli outoja tuntemuksia. –Yhtäkkiä aamuyöllä tajusin, että minua oikeasti supistaa, Kirsi-Mari sanoo. Pariskunta lähti Naistenklinikalle, jossa vastaanottava kätilö tiedusteli, oliko Kirsi-Mari tulossa synnyttämään. –Minä vastasin, että en todellakaan tullut synnyttämään, että raskaus on vasta vähän vajaa puolivälin. 

Menetystä oli vaikea kohdata

Tutkimuksissa selvisi, että hematooma oli aiheuttanut kohdussa tulehduksen ja keskenmenon riski oli suuri. Lääkärit ja hoitajat yrittivät kertoa tilanteesta pariskunnalle, mutta he eivät kyenneet vastaanottamaan tietoa. 

–Mä olin kyllä nähnyt hoitajien ja lääkäreiden huolestuneita katseita, sellaisia ymmärtäväisiä ja osanottavia. Silti Kirsi-Marillekin sanoin, että hetken aikaa tässä ollaan ja tulet taas kuntoon ja sit me jatketaan meidän lomaa, Miska muistelee.

–Hoitaja oli kirjoittanut epikriisiin, että on yrittänyt keskustella meidän kanssa keskenmenosta, mutta ei olla kyetty sitä vastaanottamaan, Kirsi-Mari sanoo. –Siinä vaiheessa, kun lääkäri sanoi minulle, että tämä synnytys on nyt käynnissä, niin menin aivan kiinni, että “ei ei ei”. Siinä meni useita kymmeniä minuutteja, kun kävin sen prosessin läpi. Muistan edelleen, miltä se tuntui painaa sitä soittokelloa ja sanoa, että “Okei, viekää minut sinne synnytysosastolle”, Kirsi-Mari kertoo.

–Synnytysosastolla oli kätilö vastassa ja minä katsoin sitä silmiin ja kysyin, että: “Ajatteletko sinä, että minä olen epäonnistunut, kun mä en ole kyennyt pitämään tätä lasta mun sisällä?”, Kirsi-Mari sanoo.

Kirsi-Mari ja Miska eivät surreet keskenmenoa, vaan menetettyä lasta. –Lohduttavaa oli se, että nyt sillä lapsettomuuden surulla, joka oli aikaisemmin ollut sellainen muodoton asia, niin nyt sillä oli muoto ja nyt meillä oli hautapaikka missä käydä suremassa, Kirsi-Mari kertoo. –Ja nimi, mitä surra, Miska jatkaa.

–Meidän lapsi elää nimensä ja kuvien kautta meidän elämässä kyllä edelleen, Kirsi-Mari sanoo.

Loppuvuosi oli rankka, mutta yhdessä sureminen vahvisti parisuhdetta

Koko loppuvuosi 2019 oli rankkaa aikaa, mutta pariskunta suri menetystä yhdessä. Molemmat kokivat parisuhteen vahvistuvan ja vuoden 2020 alussa he suuntasivat uudestaan hedelmöityshoitoihin. Hoidot onnistuivat pian ja raskaustesti näytti jälleen plussaa, täsmälleen vuosi edellisen kerran jälkeen. 

–Silloin olin ehkä varovaisempi, enkä osannut niinkään iloita siitä odotuksesta. Lapsen menetyksen vuosipäivä oli hyvin vaikeaa aikaa, mutta sen jälkeen pystyi alkaa iloita uudesta lapsesta, Kirsi-Mari kertoo.

Syksyllä 2020 vauva syntyi kuusi viikkoa ennen laskettua aikaa. –Kutsun sitä uutta synnytystä “traumaretriitiksi”, kun siinä joutui kohtaamaan sen edellisen menetyksen, vieläpä paljon aikaisemmin, kuin mihin oli valmistautunut, Kirsi-Mari muistelee.

Uusi tulokas konkretisoi myös aiempaa menetystä

–Kun meidän ihana pieni poika syntyi ja päästiin lasten teho-osastolta kotiin, niin jotenkin myös se menetys konkretisoitui uudelleen. Se tuli uudelleen pintaan, Kirsi-Mari sanoo. –Ajattelin, että nyt ollaan vihdoin kotona ja meillä on elävä pieni ihme, niin olikin yllättävää, että silloin tajusi, että mitä on menettänyt. Jotenkin sellainen kummallinen haikeus ja kaipaus siitä edellisestä menetyksestä nousi pintaan, Kirsi-Mari kertoo.

–Se muuttui kauhunäytelmästä sellaiseksi kauniin haikeaksi muistoksi, mikä kulkee mukana joka päivä vieläkin. Sille voi hymyillä ja sille voi itkeä, mutta sen on hyväksynyt, Miska summaa.

Kristillinen vakaumus auttoi menetyksen keskellä

Miskaa ja Kirsi-Maria on aina yhdistänyt kristillinen vakaumus ja usko Jumalaan. He kokevat, että tuo vakaumus auttoi heitä käsittelemään menetystään.

– Kun me menetettiin meidän esikoinen, minusta tuntui, että en saa oikein mistään kiinni. Silloin koin, että Jumala ei halunnut, että hylkään toisen rikkimenneen ja surevan ihmisen. Myös minä olin rikki ja surin. Kokemukseni antoi minulle lohtua kaiken synkkyyden keskellä, Miska kertoo. –Uskon kautta on se toivo, että kuolema ei ole piste tässä elämässä ja se on auttanut hyväksymään ja käsittelemään myös meidän esikoisen menetystä, Miska toteaa.

Häviääkö lapsettoman identiteetti lapsen syntymän myötä?

Kirsi-Mari oli ollut tahattomasti lapseton pitkään ja terveen lapsen syntymän myötä joutui myös miettimään omaa identiteettiä. –Olenko mä edelleen lapseton, mikä minä olen, onko tämä kaikki todellista?, Kirsi-Mari miettii. –Sen hyväksyminen on vielä kesken, että saan olla onnekas ja näiden hoitojen tuloksena meillä on elävä lapsi. 

Teksti ja kuva: Miika Rautiainen

Voit katsoa pariskunnan tarinan myös videomuodossa:

Artikkeli on julkaistu aiemmin Simpukka-lehdessä 02/21.

Avainsanat:

Sinua voi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit

Keskenmeno on ihmiselämän kokoinen menetys, joka voi jättää jälkensä

Lue lisää

Mistä tietää tarvitsevansa psyykkistä tukea keskenmenon jälkeen ja mistä sitä saa?

Lue lisää