Saako vammainen toivoa lasta?

nainen askartelee pöydän ääressä ja kissa istuu pöydällä

Ilona Ihaksi on tahattomasti lapseton cp-vammainen nainen, joka on käynyt läpi kymmenen vuoden lapsettomuushoidot miehensä kanssa, tuloksetta.

Ilona Ihaksi, 44, vastaa puhelimeen iloisesti tervehtien, kuin ystävälle vastaisi. Ilona on elämänmyönteinen ja sosiaalinen persoona, jonka arjen täyttää riimittely, penkkiurheilu, lukeminen, sähkömopolla ulkoileminen, vapaaehtoistyö cp-yhdistyksessä, kissojen kanssa leikkiminen sekä Aspan kokemustoimijana toimiminen. Kolmen kissan lisäksi Ilonan perheeseen kuuluu myös puoliso.

Ihaksi asuu Lahdessa ja on aktiivisesti mukana Aspan toiminnassa. Aspa-konserni tarjoaa asumista ja muita palveluja muun muassa vammaisille sekä mielenterveyskuntoutujille. Ilona luotsaa Aspan Mielekäs Olkkari Facebook-ryhmää, jossa hänen tehtävänään on keksiä uusia puheenaiheita ja pitää keskustelua yllä.

Kymmenen vuoden taival

Viisitoista vuotta sitten Ilonan elämässä oli meneillään aivan toisenlainen ajanjakso, sillä he kävivät miehensä kanssa läpi lapsettomuushoitoja.

–Aloimme toivoa lasta vuonna 2003. Vuoden yrityksen jälkeen hakeuduimme lapsettomuushoitoihin, jotka alkoivat inseminaatiohoidoilla. Inseminaatioiden jälkeen jatkoimme omilla soluilla tehtäviin IVF-hoitoihin.


–Valitettavasti munasoluni olivat sen verran huonolaatuisia, ettei niistä oikein kunnollisia siirrettäviä alkioita herunut, joten siirryimme lahjasoluilla tehtäviin hoitoihin. –Lahjasoluilla saatiin aikaiseksi yksi haalea plussatesti, joka ei kuitenkaan ikinä vahvistunut.

Lapsettomuushoidot lopetettiin tuloksettomina kolmen lahjamunasoluhoidon jälkeen vuonna 2013. Hoidoista jäi Ilonalle kuitenkin hyvä fiilis ja hän on tyytyväinen, että he päättivät puolisonsa kanssa käydä läpi kaikki hoidot lapsen saamiseksi.

–Saimme lapsettomuushoidoissa osaksemme pääosin hyvää kohtelua. Tosin lahjasoluihin siirryttyämme saimme ensimmäiseltä klinikalta kuulla, että soluja annetaan vain terveille ihmisille. Mieheni yritti puolestani selittää, että enhän minä ole sairas, minulla on vain cp-vamma. Nuo lääkärin sanat tuntuivat silloin tosi pahalta. Seuraavalla klinikalla meitä kohdeltiin kuitenkin tasavertaisesti muiden niin sanottujen terveiden ihmisten kanssa.

Vammaisen lapsitoive tuo mukanaan mielipiteitä

Ilona kertoo, että vammaisten lapsitoiveista ei kysellä eikä niitä useinkaan oteta puheeksi. Omasta lapsitoiveestaan hän kertoi ystävilleen kasvokkain ja julkisesti omilla Facebook-sivuillaan. Ihaksin ja hänen miehensä lapsitoive saikin osakseen paljon erilaisia mielipiteitä, niin negatiivisia kuin positiivisiakin.

–Negatiiviset kommentit tulivat lähinnä Facebookin kautta ja niissä käskettiin lopettamaan lapsettomuushoidot ja antaa lapsitoiveen olla. Kuulin myös ystäviltäni, että lapsitoiveestamme puhuttiin väheksyvästi ja ihmeteltiin miksi me oikein toivomme lasta.


–Monet luulevat, että vammaiset elävät kahdestaan tyytyväisinä koko elämänsä ajan eivätkä kaipaa suhteeseensa lasta. Tai sitten päinvastoin, he luulevat, että vammaisten elämä on niin hirveää muutenkin ettei siihen lasta enää edes haluta.

Negatiiviset kommentit eivät kuitenkaan hidastaneet Ilonan ja hänen puolisonsa toiveita tai lapsettomuushoidoissa etenemistä.

–Olen aina ollut sitä mieltä, että muiden mielipiteet eivät vaikuta omiin tekemisiini, antaa heidän olla mitä mieltä vain, minua ei kiinnosta, Ilona hymähtää.
–Sitä paitsi olen käynyt paljon hyviä, positiivisiakin keskusteluja ihmisten kanssa lapsettomuudestamme. Ne ihmiset, joilla on jotain kontakteja vammaisiin, esimerkiksi tuttujen tai perheenjäsenten kautta, ovat olleet ymmärtäväisiä toivettamme kohtaan.

Vammainen voi olla ihan yhtä hyvä vanhempi kuin kaikki muutkin

Ilona toivoisi, että mediassa keskusteltaisiin vammaisten vanhemmuudesta ja siitä, että vammainen voi olla ihan yhtä hyvä tai huono vanhempi kuin kuka tahansa muukin. Lisäksi vammaisten mahdollisuudesta adoptoida tulisi keskustella laajemmin.

–Me olisimme mieheni kanssa olleet vain hieman erilaisia vanhempia, mikä voi olla ihan positiivinen juttukin. Moni cp-vammainen ystäväni on suoriutunut vanhemmuudesta erittäin hyvin. Kymmeniä vuosia sitten cp-vammaisen vanhemmuus on voinut olla vaikeampaa kuin tänä päivänä, mutta nykyään terveydenhuoltopalvelut ja esimerkiksi neuvola sekä lastensuojelu ovat jo melko sinut cp-vammaisten vanhemmuuden kanssa.

Moni lapsettomuudesta kärsivä on varmasti kuullut lauseen: ”Ainahan te voitte adoptoida lapsen”, mutta vammaisille lapsen adoptoiminen ei ole ihan niin yksinkertaista. Ilona tietää THL:n sivuilla lukevan, että vammaisilla on samanlaiset oikeudet adoptioon ja sijaisperhetoimintaan, mutta käytännön tasolla näin ei kuitenkaan ole.

–Olen kuullut ystäviltäni, että vammaisille adoptio on lähes mahdotonta. Monille adoptio tuntuu olevan takaportti vanhemmuuteen, mutta meillä sitä mahdollisuutta ei ollut. Toivoisin, että asia nostettaisiin esille ja meillekin suotaisiin oikeasti samanlaiset oikeudet ja lähtöasetelmat adoptioon kuin muillekin.


Toiveena vertaistukiryhmä

Ilona kokee, että heidän lapsettomuuspolkunsa on ollut yhtä klinikkakokemusta lukuun ottamatta aivan samanlainen kuin muillakin. Tosin yhtä asiaa hän on kaivannut oman lapsettomuuskokemuksensa keskellä; vertaistukiryhmää vammaisille lapsettomuudesta kärsiville.

–Vammaisille lapsettomuudesta kärsiville ei ole olemassa omia keskusteluryhmiä, joissa voisimme keskustella ja tavata kasvotusten. Tunnen joitakin vammaisia pariskuntia, jotka ovat kärsineet tai kärsivät lapsettomuudesta, mutta mitään järjestettyä vertaistukea ei ole saatavilla.

–Minulla on iso kynnys lähteä niin sanottuihin terveiden ihmisten lapsettomuusryhmiin, koska en tiedä, millaista suhtautumista siellä saisin osakseni.

Vaikka vertaistukiryhmiä ei ole ollut saatavilla, on Ilona silti pysynyt positiivisena myös lapsettomuuskriisin keskellä. Puolison tuki on ollut korvaamaton, mutta omalla asenteellakin pääsee pitkälle.

–Vaikka lapsettomuus on ollut minulle isompi kriisi kuin vammaisuus on ikinä ollut, olen silti pyrkinyt pysymään positiivisena. Kai olen sellainen iloinen luonne, etten jaksa surra asioita loputtomiin. Elämä on ihanaa ja hyvää ilman lastakin. Ja kyllä tästäkin kriisistä on selvitty ja ajatukseen lapsettomuudesta on jo tottunut, Ilona toteaa. –Asioista pitää myös oppia löytämään ne positiiviset puolet, vaikka se joskus vaikeaa olisikin. Kun ei ole lasta, uskoisin, että on vähemmän huolia ja enemmän aikaa harrastaa omia juttuja.

Positiivinen asenne kantaa läpi elämän

Kaikille vammaisille, jotka elävät lapsettomuuden kanssa, Ilona haluaa antaa muutaman vinkin:

–Haluan sanoa, että aina kannattaa yrittää. Menkää ihmeessä lapsettomuushoitoihin, jos siltä tuntuu ja se on taloudellisesti mahdollista. Ja mikäli lasta ei hoidoista huolimatta tule, niin elämästä löytyy paljon muutakin mukavaa. Vapaaehtoistyö cp- tai jossakin muussa yhdistyksessä tai vaikkapa uudet, mielenkiintoiset harrastukset ovat kaikkia teitä varten, Ilona sanoo.

–Elämäni vammaisena on tosi hauskaa ja antoisaa, ei millään muotoa tylsää tai kärsimystä. 

Juttu on julkaistu aiemmin Simpukka-lehdessä 01/21. Teksti: Anni Maliniemi Kuvat: Ilona Ihaksin kotialbumi

Avainsanat:

Sinua voi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit