Simpukka 30 – yhdistys elää ja uudistuu jäsenten tarpeista

Pääkirjoitus Simpukka-lehti 1/2018

Hyvä lukija,

kirjoitan tätä pääkirjoitusta uudenvuoden päivänä. Tämä päivä on monella tapaa uuden vaiheen alku Simpukalle ja olen siitä valtavan innoissani. Vuosi 2018 starttaa uuden strategiakauden, joka huomioi jäsentemme ja kaikkien tahattomasti lapsettomien tarpeet entistä paremmin. Alamme toteuttaa strategiaa, joka on kirjoitettu teidän toiveidenne pohjalta. Vertaistuen lisäksi tavoittelemme nyt uudenlaista näkyvämpää vaikuttajan roolia koko yhteiskunnassa.

Uudet rohkeat tavoitteemme on myös huomioitu. Joulukuun alussa rahoittajamme STEA esitti Simpukalle merkittävää yleisavustuksen korotusta. Rahoituksen turvin meidän on mahdollista vahvistaa osaamistamme uudella ammattilaisella. Yksi käsipari lisää toimistolla mahdollistaa monta asiaa, joita te rakkaat jäsenemme olette meiltä toivoneet. Erityisesti muutos näkyy vaikuttamistyössä. Uskon, että nimenomaan vertaistuen ja viestinnän kehittäminen nousevat tämän ja tulevien vuosien aikana aivan uudelle tasolle.

Kaiken taustalla on Simpukassa tehty pitkäjänteinen työ. Tänä vuonna Simpukka täyttää 30 vuotta ja juhlavuotemme suojelijana toimii europarlamentaarikko Merja Kyllönen. Kuluneiden vuosien ja vuosikymmenten aikana yhdistys ei ole koskaan jäänyt laakereilleen makaamaan, vaan jatkuvasti kehittänyt toimintaansa. Sitä kehitystä jatkamme ja siksi otamme juhlavuodesta kaiken irti. Tänä vuonna Simpukka näkyy ja kuuluu entistä enemmän. Luonnollisesti me myös juhlimme kolmekymppisiä. Juhlat pidetään Lapsettomien lauantaina ja lisätietoja tapahtumasta löytyy tästä lehdestä.

Hallitus ohjaa yhdistyksen toimintaa ja sen työlistalla on tänäkin vuonna monia mielenkiintoisia ja tärkeitä aiheita. Esimerkiksi Simpukan arvot pääsevät vuorostaan hallituksen tarkasteltaviksi. Vaikuttamistyössä Simpukalle tärkeitä tukipilareita ovat toimivat yhteistyösuhteet ja kumppanuudet. Esimerkiksi Endometrioosiyhdistyksen kanssa jatkamme yhteistyötä hoitokäytänteiden kehittämiseksi ja Kohtuuttomat ry:n kanssa edistämme keskustelua sijaissynnytyksen sallimisesta. Kaikkien Perheiden Suomi -hankkeessa tuomme lapsettomien perheiden näkökulman mukaan poliittiseen keskusteluun ja heinäkuussa osallistumme Suomi Areenalle.

Vuonna 2018 luvassa on paljon mielenkiintoista toimintaa ja tapahtumia. Tule mukaan juhlimaan 30-vuotiasta Simpukkaa kanssamme. Menestyksekästä juhlavuotta kaikille jäsenille, kumppaneille ja sidosryhmille!

 

Minna,

puheenjohtaja

Posted in:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.