Stop, kyselijät!

kuvassa piirretty hevonen ja nainen

Lapsettomuus naisparin näkökulmasta on monimutkaista. Aivan kuin itse lapsettomuus pelkkänä käsitteenä ei olisi tarpeeksi haastavaa. Olen varma, että jokaisessa lapsettomuutta kohdanneessa parisuhteessa tai itsellisen naisen mielessä on käyty keskustelu siitä, tulisiko lapsettomuudesta puhua. Tahdonko kertoa asiasta omalle perheelleni, puolisoni perheelle, sukulaisille tai muille puolitutuille kyselijöille. Tahdonko jakaa näin henkilökohtaisen asian työyhteisössä ihmeteltäväksi ja pyöriteltäviksi ihmisille, joiden kanssa kuitenkin vietän (väkisin) paljon aikaa.

Toisinaan olen katkera. Katkeruus kasvaa minussa monella oksalla; on katkeruutta lapsia helposti saavia kohtaan, jo raskautuneita kohtaan, vauva-arjesta valittajia kohtaan. Naisparina meillä ei ole ollut mahdollisuutta julkisen terveydenhuollon palveluihin lapsettomuuden osalta, ennen kuin vasta hiljattain. Emme ole itseasiassa uskaltaneet edes laskea sitä summaa, mikä lapsettomuushoitoihin on tähän mennessä mennyt. Sen verran kuitenkin tiedän, ettei luku ole enää nelinumeroinen. Kaksi vauvapalloamme odottelee edelleen klinikan syövereissä siirtoa, jonka esteeksi on vyörynyt useampikin kivi vuoden takaisen pohjakosketuksen jälkeen.

Naisparina kohtaa usein jo liudan kysymyksiä ja epäluuloja. Usein epäluulot voivat olla enemmän omassa päässä kuin vastaanottajilla, mutta ne ovat olemassa. Ne rajoittavat meitä olemasta avoimia. Puolisoni kanssa me emme ole avoimesti kertoneet parisuhdestatustamme työpaikoillamme. Vuosien varrella ”mitäs sinun mies tekee työkseen?” tai ”jokos te miehen kanssa kohta perhettä alatte perustaa?” –kyselyt ovat tulleet tutuiksi. Entä jos saamme lapsen? Mitä puolisoni sanoo jäädessään hoitovapaalle tai kun hän synnytystä varten tarvitsisi vapaata? Me emme ole vielä löytäneet suuhumme sopivia sanoja, jotka eivät pakottaisi meitä kertomaan, ettemme vastaa heteronormia.

Suurimmat sydämen muljahdukset aiheuttavat aina kysymykset perheen perustamisesta. Tiedän myös heteroparien ja itsellisten naisten törmäävän samaan, uskomattoman julkeaan uteluun. Keskustelussa ruoditaan huumorin varjolla ikääni, vakituista suhdetta ja vakituista työpaikkaa. Kyllä! Kaikki on kunnossa! Ei, en ole raskaana, vatsaani on turha tuijottaa! Yleensä keskustelu etenee siihen, kun eläkeiän korville ehtineet kollegat jakavat ajatuksensa ja vinkkinsä nopeaan raskautumiseen. Lopuksi yleensä todetaan, että lopeta vaan stressaaminen, niin sitten tärppää.

Niin. Minä en suurimmissakaan unelmissa voi tulla raskaaksi vahingossa. Valitettavasti se vaatii enemmän kuin pienen fyysisen, henkisen ja taloudellisen panostuksen. Me olemme päättäneet kertoa lapsettomuudesta vain muutamalle läheiselle sekä minun esimiehelleni. Koemme, että mikäli kaikki tietäisivät, paineita olisi liikaa. Suurimmat paineet tulevat kuitenkin sisältä, kun vuosien varrella on useasti saanut törmätä törkeisiin ja töykeisiin kommentteihin siitä, että kohtahan sinäkin olet jo liian vanha.

Niin. Raskaana vai vain turvoksissa. Ehkä söin eilen liikaa ja nyt turvottaa. Onneksi minun vatsani on oma asiani. Samoin kuin lapsettomuus on oma asiani, jonka jaan, jos tahdon.

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sinua voi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit

Elämän paloa etsimässä

Lue lisää

Huurun keskellä

Lue lisää

Meikäläinen

Lue lisää