Sukupolvien ketju

kuvassa on kynttilä

Suomi juhlistaa itsenäisyyttään. Sytytän kynttilät pöydälle ja hiljennyn kotoa opitun perinteen mukaan sohvalle katsomaan Linnanjuhlia ja ihastelemaan pukuloistoa glögilasi kädessä. Juhlavieraita tulee, kättelee ja menee. Niin kuin vuosi toisensa jälkeen. Muistan, kuinka istuin nuorempana vanhempieni luona ja itsenäisyyspäivä kulki perinteiden mukaan samalla tavalla vuodesta toiseen. Perinteet, se missä olemme eläneet ja kasvaneet, vaikuttava siihen, mitä me haluaisimme siirtää eteenpäin omaan kotiimme ja arkeemme.

”Ei vieläkään poikaa”

Eräällä vanhalla miehellä oli lapsenlapsenlapsia, mutta heidän joukossaan ei ollut yhtään poikaa. Katkeruus oli pinnalla. Suku sammuisi, jos ei poikalasta tulisi. ”Taas tyttö”. Se katkeruus ja pelko. Vanha mies koki, ettei perilliset tuottaneet sopivia jälkeläisiä, jotta suvun nimi voisi jatkua. Mies oli nähnyt jo sodan sekä maailman muutoksen, mutta nimen ja sen myötä ketjun katkeaminen tuntui pahalta.

”Joko kohta olisi teidän aika?”

”On se niin hirveää, ettei lapsenlapsia näyttäisi tulevan” tuumasi nainen kahdesta pojastaan ja oli asiasta huolissaan. Keski-ikäinen nainen on löytänyt kadonneen yhteyden toiseen poikaansa. Molemmilla pojilla on puolisot, joiden kanssa ovat olleet pitkään yhdessä ja naimisiinkin asti on päästy. Lapsia pojilla ei ole. Pelkoa ja hämmennystä: Katkeaako ketju minun lapsiini?

Samaan aikaan toisessa perheessä lapsenlapsia pyörii jaloissa. Sisarukset ovat kerrankin koossa. Kahvipöydässä keskustellaan kestovaippojen imukyvyistä ja äidinmaidon korvikkeiden laaduista. Äiti katsoo tytärtään arvioiden ja odottaen: ”joko teille?” Tytär pudistaa päätään saaden vastaukseksi vain, että ette tekään enää niin nuoria ole. Ilmassa on hämmennystä ja pettymystä. Varmasti puolin, jos toisinkin.

”Miksi kaikki muut, muttei me?”

Elämä yhdeksän kuukauden syklin mukaan, joka alkaa aina kuukauden vaihtuessa uudestaan ja uudestaan. Pettymys on jälleen pinnalla. Se kulkee läpileikkauksena hetken ja hiipuu kaipaukseksi, joka ei unohdu vaan ajoittain nostaa päätään voimakkaasti vavisuttaen perustuksia. Se sukupolvien ketju, jossa on kasvettu ja johon meidänkin odotetaan liittyvän, on vaarassa katketa. Toiset odottavat innolla pieniä serkuksia ja toiset lapsenlapsia. Mutta meille vain epävarma on varmaa ja tietoa tulevasta ei ole. Kun kaikki on auki, on vain yhdeksän kuukauden sykli, hauras toive ja kaipaus.

Kolme punaista kynttilää palaa pimeydessä.

Avainsanat:

Sinua voi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit

Tahattomasti lapsetonta ravistelee kokemus siitä, että oma toive lapsen saamisesta ei toteudu

Lue lisää

Meikäläinen

Lue lisää

Uraohjuksesta uranaiseksi

Lue lisää