Todellista rakettitiedettä

kuvassa teksti rakettitiedetta

Mitä enemmän olen tullut tietoiseksi siitä kaikesta, mikä voi mennä lasten saamisessa pieleen, sitä enemmän ihmettelen miten maailmaan ylipäätään syntyy terveitä lapsia – ja paljon!

En voi kuin ihailla naisen kropasta löytyvää koneistoa, joka sopivan siemenen saatuaan muovaa siitä uuden ihmisen. Se on minulle joka kerta aivan ihmeellistä. Olen onnekas kun minulla on ystäviä, jotka raskautuvat helposti ja olen heidän myötään saanut elää läpi myös sitä ”aateltiin ens kesälle vauvaa ja nyt oon jo raskaana” -pilvilinnaa, joka itselleni ei ole koskaan ollut mahdollinen. On ollut avartavaa kuulla miten monta munasolua minulla kypsyy versus normaali nainen ja kuinka ne eivät irtoa minulla kuten kuuluisi. On ollut vaikea uskoa, että mikään voi korjata jotain niin erikoislaatuista vikaa kuin sen, mikä milloinkin lapsettomuutta aiheuttaa. Sanoisin, että minun silmissäni nuo kaikki bioanalyytikot, lapsettomuusspesialistit ja hoitajat ovat rakettitieteilijöitä.

Ei enää hormoneja – paitsi vähän

Kun sain toisen lapseni, olin jo raskausaikana päättänyt, että tämä riittää. Ei enää hormoneja, ei enää koskaan tätä vuoristorataa. Mieskin vaikutti helpottuneelta. Imetyksen päättyessä menkkoja ei sitten vaan taas näkynytkään. Lapsettomuuslääkärini ideoi, että käynnistetään hormonitoimintani tavalla, joka minulle sopii – teroluteilla ja clomifenilla.

Kolme kuukautta myöhemmin istuin neuvolan lattialla kun päässä huippasi. Hoitaja auttoi minut huoneeseensa ja kyseli kuinka nukun kahden pienen kanssa. No, arvaa. En tiedä kumman ilme oli enemmän näkemisen arvoinen kun hoitaja hetken päästä kertoi, että tulos on positiivinen. Hän teki muusta syystä otetusta näytteestä raskaustestin. Olin jo viikolla 10.

Käsikädessä häpeä ja onni

Raskaus oli järkytys, sillä olinhan jo päättänyt, ettei enää. Olin epätoivoinen, koska koin tilanteen jopa epäreiluksi. Lähipiirissäni oli monta lapsetonta, joille olisin suonut raskauden siltä istumalta. Niin syvä ja ristiriitainen on lapsettomuuden kipu, että minua hävetti olla jälleen raskaana. Tunteet sahasivat äärilaidasta toiseen ja turvauduin neuvolapsykologiin käsitelläkseni tilannetta jotenkin rakentavasti.

Tyttäreni syntyi lopulta keskosena. Pieni ja pippurinen muija karjui kuin viimeistä päivää ja minä ilmoitin saman tien haluavani sterilisaation ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat toimenpiteet, joilla varmistan, että tämä oli tässä. Olin kuitenkin raskausaikana sairastunut sappikivitautiin ja se piti hoitaa ensin. Sitten suositeltiin, että toivun ensin kunnolla ja keskustellaan sitten myöhemmin toimenpiteistä.

Vaikka olin nyt jo nykymittapuiden mukaan suurperheen äiti, lapsettomuuden leima ei lähtenyt kulumallakaan. Olin onnellinen lapsistani mutta todellisen rauhan saavutin vasta paljon myöhemmin. Siihen vaadittiin monta vuotta mutta vain yhdet seuraavia: tekemätön sterilisaatio, avioero, uusi avioliitto, keskenmeno ja IVF. Nelonen oli vielä tulossa.

Avainsanat:

Sinua voi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit

Raskauden taivas ja helvetti

Lue lisää

Erittäin henkilökohtainen kriisi

Lue lisää