Vieraskynä: Päiväkirja lapsettomuudesta

Vuosi 2016. Kevään ensiaskeleet. Suunnittelimme elokuussa tulevia häitä ja päätimme jättää hormonaalisen ehkäisyn pois. Kesää kohti mentäessä tiesin, että kaikki ei ollut normaalisti. Minulla ei ollut yhtäkään vuotoa e-pillereiden lopettamisen jälkeen. Lupasin miehelleni mennä lääkäriin. Meni kesä, oli häät. Pääsin lääkäriin lopulta lokakuussa 2016. Minulla todettiin pcos, munasarjojen monirakkulaoireyhtymä. Minulla oli niin paljon kysyttävää, etten tiennyt mistä aloittaa. Jäljelle jäi tyhjyys.

Vuosi 2016

Lokakuusta 2016 alkoi meidän tiemme lapsettomuuden kanssa. Olin salaa toivonut jo monta vuotta lasta. Käteen jäi diagnoosi ja epävarmuus koko tulevasta elämästä. Yritin ohittaa sairauteni ajattelemalla kaikkea muuta kuin sitä. Se ei kuitenkaan onnistunut. Muistan edelleen sen päivän, kun kävin naistenpoliklinikalla ja lähdin sieltä paperinipun kanssa pois. Ulkona satoi lunta. Paperinipun paperit käsittelivät polykystisiä munasarjoja, jotka minullakin nyt sitten oli. Päässäni jyskytti ajatus: ” olen itse aiheuttanut tämän”. Meni yli vuosi, että tajusin yhden tärkeimmistä asioista tähän sairauteen liittyen. Minä en ole pystynyt itse sairauttani aiheuttamaan enkä sen syntyyn vaikuttamaan.

Olen aina ollut jouluihminen ja valmistautunut jouluun pitkän kaavan mukaan. Tätä selittää kristillisyyteni ja usko joulun perimmäiseen tarkoitukseen. Joulukuussa 2016 ei kuitenkaan enää sekään tuntunut samalta. En osannut valmistautua jouluun, en pystynyt kuuntelemaan joululauluja ilman, että itkisin valtoimenaan koko ajan.

Minusta tuntui pahalta juhlia Jeesus-vauvaa, mikä toki voi tuntua aivan järjettömältä ajatukselta ulkopuolisen korviin. Mietin loukkaantuneena ja äkäisenä sitä, että eikö se Jeesus olisi missään muussa muodossa voinut maailmaan tulla. Olin katkeroitunut. Meidän pitäisi odottaa vielä vuosi, että pääsisimme edes aloittamaan lapsettomuushoidot.

Sinä vuonna ostimme yhteiseksi joululahjaksi koiran, mikä osaltaan varmasti pelasti minut. Sain purkaa koiraan kaiken rakkauteni ja hoivaviettini, ja sitä oli paljon. Pentu oli ihana ja rakas, enkä ollutkaan enää niin katkera.

Vuosi 2017

Vuosi meni nopeasti, kun näin jälkikäteen ajattelee. Sain hoidettua opintoni siihen pisteeseen, että minulle jäi enää opinnäytetyön tekeminen seuraavalle vuodelle. Valmistuisin huimasti etuajassa. Loistava hetki tulla raskaaksi, ajattelin.

Aloitimme lapsettomuushoidot julkisella puolella marraskuussa 2017. Vuosi piti odottaa diagnoosin jälkeen, vaikka oli harvinaisen selvää, että en ovuloinut ilman lääkkeitä. Tämäkin vaihtelee sairaanhoitopiirin mukaan. Olen kuullut vertaistukipiireistä, että joissain paikoissa lapsettomuutta aiheuttavan sairauden diagnoosin jälkeen ei tarvitse odottaa puoltakaan vuotta hoitojen aloittamista. Tämä tuntui epäreilulta ja väärältä. Kuka sen päättää, että täällä odotat vuoden ja toisaalla et? Olisimmehan toki voineet aloittaa hoidot myös yksityisellä, jolloin asiat olisivat edenneet paljon nopeammin. Emme kuitenkaan halunneet ottaa lainaa lapsettomuushoitoja varten. Ainakaan vielä.

Kiertoni venyi ilman lääkkeitä helposti yli kolmensadan päivän eikä tehnyt tiukkaakaan.  Hoitomuotona oli ovulaation induktio ja minulla oli tunne siitä, että voisin olla raskaana hetkenä minä hyvänsä. Lääkkeet vaan suuhun ja eikun hommiin. Joulu 2017 meni odottavissa tunnelmissa. Enää ei Jeesus-vauva ärsyttänyt. Kolme ystävääni vertaistukipiireistä oli juuri tullut joulun alla hoidoilla raskaaksi. Miksi en siis minäkin! Haaveilin, että jos ensimmäisestä hoitokierrosta tulisin raskaaksi niin voisimme jouluaattona kertoa sukulaisille onnen aiheemme. Maailman paras joululahja! Joulussa olikin taas enemmän odotettavaa kuin ikinä ennen. Koirakin oli jo vuoden vanha ja sisäsiisti, olisi täydellinen aika tulla raskaaksi. Ensi jouluna meillä olisi vauva ja se joulu olisi todella onnellinen.

Ensimmäinen lääke toimi milloin sattui, suurimmaksi osaksi ei toiminut.  Itkin maailman epäreiluutta. Murehdin ja surin monia asioita. Surin sitä, että mieheni oli kerennyt mennä kanssani naimisiin juuri ennen kuin hänen vaimonsa todettiin sairaaksi. Surin sitä, että hautajaisiini ei tule ketään. Olin katkerampi ja mustamielisempi kuin koskaan ennen. Miksi juuri me? Me ollaan ihan oikeasti lapsettomia ja lapsettomuushoidoissa. Realiteetit iskivät. Itkin monena iltana peräkkäin. Lääkkeet aiheuttivat huonoa oloa ja töissä käyminen oli haasteellista. Samaan aikaan olin silti toiveikas. En millään jaksanut uskoa, että tässä raskaaksi tulemisessa menisi enää pitkään. Tuumin, että jouluna 2018 olen varmasti äiti. Tai ainakin raskaana. Vuosi 2018 tulee olemaan Meidän Vuosi.

Minä

Kuten varmaan tekstistäni huomaa, olen unelmoija ja innostuja. Elän elämääni tunteella. Innostun pienestäkin vihjeestä, että voisin olla raskaana ja suunnittelen koko tulevan vuoden sen mukaan alle puoleen tuntiin. Olen ottanut sairauteni ja lapsettomuuteni aina hyvin henkilökohtaisesti. Miksi juuri minä? Positiivinen, elämää täynnä oleva nuori ihminen! Teen paljon vapaaehtoistöitä, en käytä alkoholia lähes koskaan, omaan hyvät elämän perusarvot. Meillä olisi tarjottavana paljon rakkautta lapselle. Mieheni olisi loistava isä. Ja minusta tulisi niin hyvä äiti! Maailman paras. Että miksi juuri meidät laitettiin tämä tie kulkemaan?

Välillä taas ymmärrän kaiken sen hyvän, mitä tästä odottamisesta on seurannut. Olen kerennyt valmistua ja saada vakityön. Mieheni on saanut vakityön ja päässyt viemään ammattitaitoaan pidemmälle opiskelemalla lisää. Lisäksi olen huomannut, että tämän tien myötä en valita enää niin paljoa kuin ennen. Varsinkaan pienistä ja turhista asioista. Olen oppinut tietynlaista huolettomuutta. Tiedän, että jos joskus äidiksi tulen, niin olen äitinä paljon parempi tämän kokemuksen jälkeen kuin olisin ollut ennen tätä kokemusta. En ota mitään asiaa elämässäni itsestäänselvyytenä.

Tämä matka on vaikuttanut myös paljon omalta osaltaan siihen joulun perimmäiseen tarkoitukseen. Omaan uskooni. En ole kristillisestä perheestä lähtöisin mutta nuoruuden kokemuksieni kautta päädyin seurakunnan toimintaan mukaan. Sairauteni ja lapsettomuuteni myötä katkeroiduin myös Jumalalle. En osannut enää etsiä turvaa vaan käännyin pois. Takaisin onneksi voi kääntyä aina, ja sen kanssa olen tehnyt töitä. Elämä kantaa. Haluan ajatella, ettei kenellekään anneta taakkaa sen enempää kuin he voivat kantaa. Se ei kuitenkaan selitä pahan ongelmaa, ja sitä minun on edelleen vaikeaa ymmärtää.

Vuosi 2018

Ajattelen vuotta mielessäni ympyränä. Ympyrä huipentuu jouluun ja vuoden viimeisiin päiviin. Minun mielestäni pahinta lapsettomuudessa on epätietoisuus. Kun et tiedä, milloin hoidot onnistuvat vai onnistuvatko milloinkaan. Ei meille onnistumisen mahdollisuuden prosentteja ole lääkäristä ikinä annettu. Joulu tulee, se on varmaa. Entä meidän lapsi? Tänä vuonna olen löytänyt joulun iloa taas uudelleen. Haluan olla onnellinen, vaikka meillä ei lasta olekaan. Vietämme joulua molempien perheiden kanssa yhdessä. Työstän koko ajan lapsettomuuden tuomaa surua ja ahdistusta ja koen, että tällä hetkellä olen ihan hyvässä paikassa. Niin hyvässä kun tämän kaiken jälkeen voi olla.

Hyvää ja siunattua joulun aikaa jokaiselle <3

Kirjoittaja pitää Instagram-tiliä Päiväkirja lapsettomuudesta.

Posted in: