Vitsit vähissä – Kun tahaton lapsettomuus tuli koomikon elämään

silmälasipäinen miesoletettu

Koomikolla on yksi ainoa tehtävä; olla hauska. Koomikko voi olla poliittisesti kantaaottava, törkeyksiä laukova rääväsuu, mutta ennen kaikkea, hänen täytyy osata naurattaa.

Kokemukseni mukaan koomikoilla on myös enemmän tai vähemmän tarve saada äänensä kuuluviin ja tässä tuleekin dilemma. Toisaalta halu kertoa vakavia asioita omasta itsestään repien vuosikausien arvet auki ja näyttää, miltä niiden alla näyttää, ja toisaalta pakottava tarve naurattaa. Mutta entä jos elämä heittää kierrepallon? Minulle vaikein aihe urallani on ollut kokemukseni lapsettomuudesta. Miehenä ei juurikaan törmää vertaisryhmiin tai vakaviin keskusteluihin lapsettomuudesta miehen näkökulmasta. Lapsettomuushoidoissakin minulla oli usein sivustakatsojan rooli. Siitä on vaikea keksiä mitään hauskaa. 

Usein koomikko tekee kompromissin ja kertoo lavalla hauskoja tarinoita, jotka pohjautuvat totuuteen ja näin hän on uskollinen myös yleisölleen kuin itselleen. Mutta entä jos aihe on liian vakava lavalle? Moni koomikko on kertonut lavalla kipeitäkin asioita elämästään. Robin Williams kertoi hyvin avoimesti alkoholismistaan ja Richard Pryor huumeiden käytöstä. He saivat yleisön mylvimään naurusta kertoen kipeitä hetkiä elämästään.  

Lapsettomuus pöytälaatikossa  
 
Olen aina tykännyt kirjoittaa. Junnuna pidin jopa päiväkirjaa ja kouluaikani mukavimmat muistot ovat äidinkielen tunneilta, kun sai kirjoittaa tarinoita. Tältä pohjalta esitin ensimmäisen kerran stand-up –komiikkaa 18-vuotiaana. Nyt on 32 vuotta mittarissa ja keikkoja takana reilusti yli tuhat. Siihen mahtuu paljon vitsejä. Pöytälaatikossa minulla on useampi sivu ranskalaisilla viivoilla varustettuja ideoita ja kokemuksia lapsettomuushoidoista. Lavalle en vielä ole uskaltanut viedä kuin murto-osan. En pelkää omasta puolestani, vaan jonkun yleisön edustajan puolesta. Kukaan meistä ei tiedä mitä joku toinen on käynyt läpi elämässään tai saattaa jopa sillä hetkellä käydä läpi. Kipeitä, sielua arpeuttavia asioita, joita ei halua päivänvaloon. Ja juuri siksi olen päättänyt olla kertomatta juttuja vielä. Otan vastuun kaikesta mitä sanon lavalla ja seison sanojeni takana, joten en halua, että yksikään jutuistani saisi kenessäkään aikaan negatiivisen reaktion. Lapsettomuus on yksi niistä asioista, joita olen käynyt itsekin läpi ja koska olen aina kirjoittanut pahaa oloani paperille, teen sitä vieläkin, mutta nykyään vitsien muodossa. Jatkuvasti kuulen myös kysyttävän: “Saako kaikesta tehdä huumoria?” Ja minun mielipiteeni on: kyllä.  

Eletyn elämän arvet – vitsi vai ei? 
 
Aina ennen lavalle menoa minuun iskee pelko, “mitä jos kukaan ei naura?” Silloin muistutan itselleni, että vaikka siitä puhutaan termillä “lavakuolema” siihen ei oikeasti kuole vaan elämä jatkuu. Hyvällä tuurilla siitä voi tulla kokemus, josta saa kirjoitettua seuraavalle keikalle jutun, mikä saa yleisön räjähtämään naurusta. Niin ne vitsit saavat alkunsa. Elämä heittää kokemuksia ja minä kirjoitan ne hauskoiksi jutuiksi. Vitsit kertovat kokemuksista, arvet kertovat eletystä elämästä.  

Lapsettomuuden arpi on minulla vielä liian tuore. Vaikka muistiinpanoja löytyy liiaksi asti, en ole vielä kokenut tätä kokemusta loppuun. Vasta kun aikaa on kulunut tarpeeksi, voi sieltä kokemuksen sisältä löytää vitsin siemenen. Joskus kuulin lausahduksen “comedy is tragedy plus time”. Vapaasti suomennettuna, komedia on tragedia plus aika. Minulla ei aikaa ole kulunut vielä tarpeeksi. Vaikka mielestäni kaikesta saa tehdä vitsiä, on silti asioita, joille on vaikea nauraa. Minulle kyse on siitä, kuinka hyvä koomikko olen. Kuinka vakavalla aiheella uskallan leikkiä loukkaamatta ketään ja muistaen koomikoiden kultaisen säännön: Ole hauska. 

Kirjoittaja on Stand up –koomikko, joka naurattaa yleisöä kertoen elämän iloista sekä suruista. Juttu on julkaistu aiemmin Simpukka-lehdessä 04/2020. Kuva: Jape Grönroos

Avainsanat:

Sinua voi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit